Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 62018CN0016

    Asia C-16/18: Ennakkoratkaisupyyntö, jonka Verwaltungsgerichtshof (Itävalta) on esittänyt 9.1.2018 – Michael Dobersberger v. Magistrat der Stadt Wien

    EUVL C 123, 9.4.2018, p. 10–11 (BG, ES, CS, DA, DE, ET, EL, EN, FR, HR, IT, LV, LT, HU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SL, FI, SV)

    9.4.2018   

    FI

    Euroopan unionin virallinen lehti

    C 123/10


    Ennakkoratkaisupyyntö, jonka Verwaltungsgerichtshof (Itävalta) on esittänyt 9.1.2018 – Michael Dobersberger v. Magistrat der Stadt Wien

    (Asia C-16/18)

    (2018/C 123/15)

    Oikeudenkäyntikieli: saksa

    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin

    Verwaltungsgerichtshof

    Pääasian asianosaiset

    Valittaja: Michael Dobersberger

    Vastapuoli: Magistrat der Stadt Wien

    Ennakkoratkaisukysymykset

    1)

    Sovelletaanko palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon 16.12.1996 annettua direktiiviä 96/71/EY (1) (jäljempänä myös direktiivi) ja erityisesti sen 1 artiklan 3 kohdan a alakohtaa myös sellaiseen palvelujen tarjoamiseen kuin matkustajien ruoka- ja juomatarjoilun, junissa tarjottavien palvelujen ja siivouspalvelujen tuottamiseen sellaisen palveluntuottajayrityksen työntekijöillä, jonka kotipaikka on maassa, josta työntekijät on lähetetty työhön (Unkari), sopimuksen täyttämiseksi sellaisen rautatieliikenteen harjoittajan kanssa, jonka kotipaikka on vastaanottavassa jäsenvaltiossa (Itävalta), kun nämä palvelut suoritetaan kansainvälisissä junissa, jotka matkustavat myös vastaanottavan jäsenvaltion läpi?

    2)

    Sovelletaanko direktiivin 1 artiklan 3 kohdan a alakohtaa myös siinä tapauksessa, että palveluntuottajayritys, jonka kotipaikka on maassa, josta työntekijät on lähetetty työhön, ei tuota 1. kysymyksessä mainittuja palveluja sopimuksen täyttämiseksi sen rautatieliikenteen harjoittajan kanssa, jonka kotipaikka on vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja jonka hyväksi palvelut viime kädessä tulevat (palvelun vastaanottaja), vaan sopimuksen täyttämiseksi toisen yhtiön kanssa, jonka kotipaikka on vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja joka osaltaan on sopimussuhteessa (alihankintaketju) rautatieliikenteen harjoittajan kanssa?

    3)

    Sovelletaanko direktiivin 1 artiklan 3 kohdan a alakohtaa myös siinä tapauksessa, että palveluntuottajayritys, jonka kotipaikka on maassa, josta työntekijät on lähetetty työhön, ei käytä 1. kysymyksessä mainittujen palvelujen tuottamisessa omia työntekijöitään vaan toisen yrityksen työntekijöitä, jotka on asetettu palveluntuottajayrityksen käyttöön jo maassa, josta työntekijät lähetettiin työhön?

    4)

    Riippumatta siitä, mitä unionin tuomioistuin vastaa kysymyksiin 1–3: onko unionin oikeus, ja erityisesti palvelujen vapaa liikkuvuus (SEUT 56 ja 57 artikla), esteenä sellaiselle kansalliselle säännöstölle, jossa edellytetään pakottavasti, että yritysten, jotka lähettävät työntekijöitä toisen jäsenvaltion alueelle työhön tuottamaan palveluja, on taattava direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut työehdot ja -olot ja noudatettava liitännäisvelvollisuuksia (kuten erityisesti velvollisuutta, joka koskee ilmoituksen antamista vastaanottavan jäsenvaltion viranomaiselle työntekijöiden lähettämisestä rajan yli työhön, ja velvollisuutta, joka koskee työntekijöiden palkkatasoa ja työntekijöiden ilmoittamista sosiaaliturvajärjestelmään koskevien asiakirjojen saatavilla pitämistä) myös silloin, kun (ensinnäkin) rajan yli työhön lähetetyt työntekijät kuuluvat rajojen yli liikennöivän rautatieliikenteen harjoittajan tai sellaisen yrityksen, joka tarjoaa tyypillisesti rautatieliikenteen harjoittajan tarjoamia palveluja (matkustajien ruoka- ja juomatarjoilua, junassa tarjottavia palveluja) rautatieliikenteen harjoittajan jäsenvaltioiden rajojen yli liikennöivissä junissa, matkustavaan henkilökuntaan ja kun (toiseksi) työntekijöiden lähettäminen joko ei ylipäänsä perustu palvelusopimukseen tai ei ainakaan palvelusopimukseen lähettävän yrityksen ja toisessa jäsenvaltiossa toimivan palvelun vastaanottajan välillä, koska lähettävän yrityksen suoritusvelvollisuus toisessa jäsenvaltiossa toimivaa palvelun vastaanottajaa kohtaan perustuu alitoimeksiantoihin (alihankintaketjuun), ja kun (kolmanneksi) lähetetyt työntekijät eivät ole työsuhteessa työntekijät työhön lähettävään yritykseen vaan kolmanteen yritykseen, joka on asettanut työntekijänsä lähettävän yrityksen käyttöön jo lähettävän yrityksen kotipaikkajäsenvaltiossa?


    (1)  Palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon 16.12.1996 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 96/71/EY (EYVL 1997, L 18, s. 1).


    Top