—

kumoaa valituksenalaisen tuomion,

—

julistaa yhteisen kriisinratkaisuneuvoston 23.2.2018 antamat päätökset mitättömiksi valittajan ja sen Luxemburgissa sijaitsevan tytäryhtiön osalta,

—

velvoittaa yhteisen kriisinratkaisuneuvoston korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut ja tästä valituksesta aiheutuneet kulut, ja

—

palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen siltä osin kuin unionin tuomioistuin ei voi ratkaista asiakysymystä.

—

unionin yleinen tuomioistuin ei noudattanut yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 18 artiklassa olevaa toimivaltuuksien rajojen selvää kuvausta, jonka mukaan yhteisen kriisinratkaisuneuvoston toimilla voi olla ulkopuolisiin kohdistuvia oikeusvaikutuksia ainoastaan, jos kyseisen asetuksen 18 artiklan kaikki kolme edellytystä täyttyvät ja jos Euroopan komissio ja Euroopan unionin neuvosto eivät vastusta toimea,

—

yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 18 artiklan sanamuodon perusteella ei voida olettaa, että yhteinen kriisinratkaisuneuvosto voi toteuttaa toimenpiteen, jolla on ulkopuolisiin kohdistuvia oikeusvaikutuksia, ainoastaan kahden ensimmäisen edellytyksen täyttyessä,

—

yhteinen kriisinratkaisuneuvosto tosiasiassa myönsi virheensä, koska se noudatti erilaista lähestymistapaa viimeisimmissä analogisissa tapauksissa,

—

unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut riittävällä tavalla valituksenalaisten päätösten (23.2.2018 annetut päätökset SRB/EES/2018/09 ja SRB/EES/2018/10) lainmukaisuutta, kun se ei määrittänyt, miten valittajan ja sen tytäryhtiön oikeusasema unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisista päätöksistä tekemän tulkinnan mukaan tarkkaan ottaen oli muuttunut,

—

unionin yleinen tuomioistuin vääristi valituksenalaisten päätösten selvää sisältöä, kun se ei myöntänyt, että ne sisältävät päätöksiä valittajan ja sen tytäryhtiön asettamisesta selvitystilaan, ja

—

unionin yleinen tuomioistuin teki tässä yhteydessä useita virheitä, kun se muun muassa sekoitti valituksenalaiset päätökset sellaisiin toimenpiteisiin, jotka yhteinen kriisinratkaisuneuvosto osoitti kansallisille kriisinratkaisuviranomaisille kyseisten päätösten täytäntöönpanoa varten.

—

unionin yleinen tuomioistuin vääristi asiakirjojen sisältöä, kun se viittasi implisiittiseen arviointiin siitä, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, eikä se maininnut, että yhteinen kriisinratkaisuneuvosto nimenomaisesti totesi vastineessaan, ettei se ole tehnyt tällaista arviointia, ja

—

unionin yleinen tuomioistuin teki tässä yhteydessä lisäksi useita virheitä eikä käsitellyt valittajan väitteitä, kun se muun muassa jätti käsittelemättä maksuvelvollisuuden lykkäämistä koskevan moratorion vaikutuksia ja tulkitsi väärin yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 18 artiklassa tarkoitettua maksuvalmiuden käsitettä.