Valitus, jonka Euroopan yhteisöjen komissio on tehnyt 27.5.2009 yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (toinen jaosto) asiassa T-249/06, Interpipe Nikopolsky Seamless Tubes Plant Niko Tube ZAT (Interpipe Niko Tube ZAT), aiemmin Nikopolsky Seamless Tubes Plant ”Niko Tube” ZAT, Interpipe Nizhnedneprovsky Tube Rolling Plant VAT (Interpipe NTRP VAT), aiemmin Nizhnedneprovsky Tube-Rolling Plant VATv. Euroopan unionin neuvosto, 10.3.2009 antamasta tuomiosta

(Asia C-200/09 P)

2009/C 193/13

Oikeudenkäyntikieli: englanti

Asianosaiset

Valittaja: Euroopan yhteisöjen komissio (asiamiehet: H. van Vliet ja C. Clyne)

Muut osapuolet: Interpipe Nikopolsky Seamless Tubes Plant Niko Tube ZAT (Interpipe Niko Tube ZAT), aiemmin Nikopolsky Seamless Tubes Plant ”Niko Tube” ZAT, Interpipe Nizhnedneprovsky Tube Rolling Plant VAT (Interpipe NTRP VAT), aiemmin Nizhnedneprovsky Tube-Rolling Plant VAT, ja Euroopan unionin neuvosto

Vaatimukset

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

ENSIMMÄINEN VALITUSPERUSTE — yhden ainoan taloudellisen yksikön käsitteen soveltaminen vientihinnan määrittämisessä

Komissio katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt kaksi oikeudellista virhettä, kun se on todennut seuraavaa: ”Normaaliarvon laskemista koskevan mutta analogisesti vientihinnan laskemiseen sovellettavan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan se, että juridisesti eri yhtiöiden muodostaman ryhmän sisällä jaetaan tuotanto- ja myyntitoiminta, ei muuta sitä tosiseikkaa, että kyseessä on yksi ainoa taloudellinen yksikkö, joka organisoi tällä tavoin sellaisten toimintojen kokonaisuuden, joita harjoitetaan toisissa tapauksissa myös juridiselta näkökannalta yhden ainoan yksikön avulla.”

Komission mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki ensinnäkin virheen siinä, ettei se millään tavalla perustellut sitä, miksi yhden ainoan taloudellisen yksikön käsitettä pitäisi analogisesti soveltaa myös vientihinnan laskemiseen silloin, kun kyse on polkumyyntiin liittyvistä laskutoimituksista.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on toiseksi tehnyt virheen siinä, ettei se noudattanut yhden ainoan taloudellisen yksikön käsitettä koskevaa yhteisöjen tuomioistuimen vakiintunutta aikaisempaa oikeuskäytäntöä, eli muun muassa asioissa Sharp Corporation, Minolta Camera, Ricoh ja Canon-II annettuja tuomioita, joissa oli omaksuttu vastakkainen kanta.

TOINEN VALITUSPERUSTE — Näyttötaakka ja oikeudellisen arvioinnin taso

Tämä valitusperuste koskee näyttötaakkaa ja oikeudellisen arvioinnin tasoa. Komissio katsoo tältä osin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tuomionsa 180–190 kohdassa tehnyt erinäisiä virheitä, koska se ei ole noudattanut oikeudellisen arvioinnin asianmukaista tasoa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on viitatessaan asiassa Kundan ja Tata annettuun tuomioon jättänyt ottamatta huomioon sen, että mainitussa asiassa annetun tuomion jälkeen perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan i alakohtaa muutettiin nimenomaisesti siinä tarkoituksessa, että se kattaisi nyt kyseessä olevan kaltaiset tilanteet. Tämä merkitsee selvästi sitä, että toimielimille jää asiassa harkintavaltaa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sovelsi virheellistä oikeudellista arviointimenetelmää, joka perustui siihen, että toimielimiltä edellytetään suurta näyttötaakkaa, tilanteessa, jossa toimielimillä on tavanomainen laaja harkintavalta. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole näyttänyt — kuten sen olisi pitänyt — että toimielimet olisivat tehneet tosiseikkoja koskevan ilmeisen arviointivirheen.

KOLMAS VALITUSPERUSTE — Perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan ensimmäinen alakohta.

Kolmannella valitusperusteella riitautetaan valituksenalaisen tuomion 193–197 kohta. Mikäli ensimmäinen ja toinen valitusperuste hyväksytään, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oma päättely johtaa siihen, että sen toteamus siitä, että toimielimet rikkoivat 2 artiklan 10 kohdan ensimmäistä alakohtaa, on oikeudellisesti virheellinen.

NELJÄS VALITUSPERUSTE — Puolustautumisoikeudet

Tämä valitusperuste kohdistuu valituksenalaisen tuomion 200–211 kohtaan. Komissio katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sovelsi kyseisissä kohdissa liian tiukkaa ja siten perusteetonta arviointimenetelmää niiltä osin kuin kyse oli kantajan puolustautumisoikeuksista. Kantajat olivat tienneet oikaisun määrästä ja niistä toimista, joita se koski, jo jonkin aikaa (ensimmäisestä lopullisesta ilmoitusasiakirjasta lähtien). Lisäksi toisella lopullisella ilmoitusasiakirjalla esitettiin täsmennyksiä vastauksena sellaiseen kommenttiin, joita kantajat olivat esittäneet saatuaan ensiksi mainitun ilmoitusasiakirjan. Komissio täsmensi, että aikaisempi maininta, joka koski 2 artiklan 9 kohtaa oikaisun oikeudellisena perustana, oli virheellinen. Näin ollen kantajille ilmoitettiin täysimääräisesti ne täsmälliset syyt, joiden perusteella komissio aikoi soveltaa oikaisua, eli se, että komission mukaan Sepcon toiminta suhteessa kantajiin oli samanlaista kuin palkkioperusteisen edustajan toiminta.

Komissio katsoo, että toimittaessaan kyseiset tiedot se on antanut kantajille riittävästi tietoa, jotta nämä voivat harjoittaa puolustautumisoikeuksiaan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on näin ollen tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on tuomionsa 201 kohdassa viitannut siihen, että tätä seikkaa koskevan lopullisen päätelmän sisältävän kohdan olisi pitänyt olla kattavampi. Toisin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin esittää, kantajat olivat tietoisia siitä syystä, jonka perusteella komissio aikoi sisällyttää kyseisen oikaisun neuvostolle tekemäänsä ehdotukseen, eli siitä, että Sepcon suhteeseen kantajiin sovellettiin 2 artiklan 10 kohdan i alakohdan toista virkettä. Komissio katsoo lisäksi, että sen kantaa tukevat yhteisöjen tuomioistuimen aikaisemmat ratkaisut (esim. EFMA-tapaus).

Komissio katsoo lopuksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen tuomionsa 209 kohdassa, kun se on ”sekoittanut” keskenään aineellisen kysymyksen siitä, oliko oikaisua lainmukaista soveltaa, sen kysymyksen kanssa, oliko kantajien puolustautumisoikeuksia kunnioitettu. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut seuraavaa: ”Edellä — – on osoitettu, että [toimielimet toimivat lainvastaisesti soveltaessaan oikaisua]. Näin ollen on pääteltävä”, että koska toimielimet eivät esittäneet lopullisia perusteluja jo toisissa lopullisissa päätelmissään, ne loukkasivat kantajien puolustautumisoikeuksia. Toisin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin esittää, kyseisten kahden seikan välillä ei kuitenkaan ole syy-yhteyttä. Pelkästään se, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että oikaisua sovellettiin sen mielestä lainvastaisesti, ei merkitse sitä, että kantajien puolustautumisoikeuksia olisi loukattu. Kysymys koskee sitä, antoivatko toimielimet hallinnollisen menettelyn kuluessa kantajille riittävät tiedot sen mahdollistamiseksi, että nämä saattoivat tuoda esille näkemyksensä. Se, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin pitää oikaisua lainvastaisena, ei merkitse ”näin ollen” sitä, että kantajien puolustautumisoikeuksia olisi loukattu hallinnollisessa menettelyssä.

KYSYMYS SIITÄ, VOIKO YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN RATKAISTA KYSEISET KANNEPERUSTEET ITSE (vai pitäisikö sen palauttaa asia ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäväksi)

Komissio toteaa, että jos yhteisöjen tuomioistuin katsoo, että edellä esitetyt valitusperusteet on hyväksyttävä, ja kumoaa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 kohdan, sillä on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se voi ratkaista asiaankuuluvat kanneperusteet itse (ja hylätä ne). Tämä on kuitenkin yhteisöjen tuomioistuimen ratkaistava asia, eikä komissio esitä tältä osin enempää.