30.8.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 223/26

1.

Täyttääkö pelivietin kanavoimiseen tähtäävä, rajoittava kansallinen rahapelipolitiikka, jolla tosiasiallisesti edistetään kyseisen kansallisen lainsäädännön tavoitteiden eli peliriippuvuuden ja petosten ehkäisyn saavuttamista siten, että säännellyn rahapelitarjonnan ansiosta pelaaminen on (paljon) vähäisempää kuin se olisi ilman kansallista sääntelyjärjestelmää, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä ja erityisesti asiassa C-243/01, Gambelli ym., 6.11.2003 annettu tuomiossa (Kok. 2003, s. I-13031) asetetun edellytyksen, jonka mukaan vedonlyöntitoimintaa on rajoitettava johdonmukaisella ja järjestelmällisellä tavalla, vaikka luvanhaltijalla on oikeus tehdä rahapelitarjonnastaan houkutteleva ottamalla käyttöön uusia rahapelejä, kiinnittää suuren yleisön huomio rahapelitarjontaansa mainonnan avulla ja siten ehkäistä (potentiaalisten) pelaajien turvautumista laittomaan rahapelitarjontaan (vrt. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa C-338/04, C-359/04 ja C-360/04, Placanica ym., 6.3.2007 antama tuomio, Kok. 2007, s. I-1891, 55 kohdan loppu)?

2a.

Siinä tapauksessa, että rahapelipolitiikkaa koskeva kansallinen lainsäädäntö on EY 49 artiklan mukainen, onko kansallisen tuomioistuimen tämän lainsäädännön soveltamista konkreettisessa tapauksessa tarkastellessaan aina tutkittava, täyttääkö määrättävä toimenpide, kuten määräys estää tältä osin käytettävissä olevilla ohjelmistoilla kyseisessä jäsenvaltiossa asuvien henkilöiden osallistuminen Internet-sivustolla tarjottaviin rahapeleihin, tapauksen konkreettisissa olosuhteissa sellaisenaan edellytyksen, jonka mukaan sillä on todella voitava saavuttaa tavoitteet, joilla kansallista lainsäädäntöä perustellaan, ja onko tästä lainsäädännöstä ja sen soveltamisesta seuraava palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitus näihin tavoitteisiin nähden suhteeton toimenpide?

2b.

Onko edelliseen kysymykseen vastaamisen kannalta merkitystä sillä, ettei viranomainen vaadi toimenpidettä eikä sitä määrätä kansallisen lainsäädännön soveltamisen yhteydessä vaan siviilioikeudenkäynnissä, jossa rahapelien järjestäjä, jolla on tarvittava lupa, vaatii toimenpiteen määräämistä siviilioikeuden nojalla sellaisen siihen kohdistuneen lainvastaisen menettelyn perusteella, jossa on kyse siitä, että vastapuoli ei noudata kyseistä kansallista lainsäädäntöä ja hankkii näin vilpillisesti kilpailuedun siihen asianosaiseen nähden, jolla on tarvittava lupa?

3.

Onko EY 49 artiklaa tulkittava siten, että tämän määräyksen soveltaminen johtaa siihen, ettei jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi kieltää tässä jäsenvaltiossa voimassa olevan, rahapelipalvelujen tarjoamista koskevan suljetun lupajärjestelmän perusteella sitä, että palveluntarjoaja, jolle on jo myönnetty toisessa jäsenvaltiossa lupa näiden palvelujen tarjoamiseen Internetin välityksellä, tarjoaa näitä palveluja Internetin välityksellä myös ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa?