14.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 419/32

1)

Onko seuraavia unionin oikeussääntöjä – Euroopan yhteisön perustamissopimuksen (Rooman sopimus) 129 a artiklan 1 ja 2 kohtaa, luettuina yhdessä sen 3 kohdan kanssa, Euroopan perusoikeuskirjan (EUVL 2012, C 362, s. 2) 38 artiklaa, kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (1) 7 artiklan 1 ja 2 kohtaa, luettuna yhdessä sen 8 artiklan kanssa, ja kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY (2) johdanto-osan 47 perustelukappaletta – tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle (ja tämän lainsäädännön soveltamiselle), jossa asetetaan lisävaatimuksia, jotka rasittavat sellaista kuluttaja-luotonottaja-asianosaista (kantaja tai vastaaja), joka on tehnyt 1.5.2004–26.7.2014 luottosopimuksen, johon sisältyy korkojen, kulujen tai palkkioiden yksipuolista korottamista koskeva taikka valuuttakurssierotusta koskeva kohtuuton sopimusehto, siitä syystä, että tällaisten lisävaatimusten vuoksi mainittujen kuluttajasopimusten mitättömyyteen vetoaminen ja etenkin kanteen asiakysymyksen ratkaiseminen edellyttää määritellyn sisältöisen yksityisoikeudellisen vaateen esittämistä (ensisijaisesti kannetta, kanteen muutosta tai vastaajaan kohdistettua mitättömyysväitettä kuluttajan velvoittamista vastaan, tällaisen väitteen muutosta, vastaajan vastakannetta tai sen muutosta), kun taas muun luotonottaja-asianosaisen kuin kuluttajan tai sellaisen asianosaisena olevan kuluttaja-luotonottajan, joka on tehnyt kyseisellä ajanjaksolla jonkin muun kuin edellä mainitun kaltaisen luottosopimuksen, ei tarvitse esittää tällä tavoin määritellyn sisältöistä vaadetta?

2)

Onko ensimmäisessä kohdassa mainittuja unionin oikeussääntöjä tulkittava siten, että – sekä siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin vastaa myöntävästi että siinä tapauksessa, että se vastaa kieltävästi ensimmäisessä kohdassa esitettyyn kysymykseen, joka on muotoiltu yleisemmin kuin nyt toisessa kohdassa esitettävä kysymys – ne ovat esteenä sille, että ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuun kuluttaja-luotonottaja-asianosaiseen sovelletaan a–c kohdassa mainittuja seuraavia pakollisia lisävaatimuksia:

3)

Onko ensimmäisessä kohdassa mainittuja unionin oikeussääntöjä tulkittava siten, että niiden rikkominen edellä (ensimmäisessä ja toisessa kohdassa) tarkoitetuilla lisävaatimuksilla on vastoin myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20, 21 ja 47 artiklaa, kun muistetaan (kuten osin jo ensimmäisessä ja toisessa kohdassa), että jäsenvaltioiden tuomioistuinten on sovellettava unionin kuluttajansuojaoikeutta myös muihin kuin rajatylittäviin tosiseikkoihin eli siis puhtaasti kansallisiin tilanteisiin tuomion Guimont, C-448/98 (EU:C:2000:663, 23 kohta), tuomion Duomo Gpa ym. (C-357/10–C-359/10, EU:C:2012:283, 28 kohta) sekä tuomion Tudoran (C-92/14, EU:C:2014:2051, 39 kohta) perusteella, vai onko katsottava, että kyseessä on rajatylittävä tilanne ainoastaan sen seikan vuoksi, että ensimmäisessä kohdassa tarkoitetut luottosopimukset ovat valuuttaluottosopimuksia?