Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle – Kohti tuen parempaa kohdentamista luonnonhaitta-alueiden viljelijöille”

KOM(2009) 161 lopullinen

(2010/C 255/16)

Esittelijä: Ludmilla TODOROVA

Euroopan komissio päätti 21. huhtikuuta 2009 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 262 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheesta

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle – Kohti tuen parempaa kohdentamista luonnonhaitta-alueiden viljelijöille

KOM(2009) 161 lopullinen.

Asian valmistelusta vastannut ”maatalous, maaseudun kehittäminen, ympäristö” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 11. marraskuuta 2009. Esittelijä oli Ludmilla Todorova.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 16.–17. joulukuuta 2009 pitämässään 458. täysistunnossa (joulukuun 17. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin ääniä 81 puolesta ja 1 vastaan 4:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Päätelmät ja suositukset

1.1   ETSK on useissa lausunnoissa (1) korostanut asianmukaisen korvauksen keskeistä merkitystä välttämättömänä välineenä viljelymaiseman ja maatalouden säilyttämiseksi. Epäsuotuisten alueiden tuki on äärimmäisen tärkeää varmistettaessa maataloustuotannon jatkuvuus ja edistettäessä maaseutualueiden elinvoimaisuutta. Samalla ennaltaehkäistään luonnonhaitta-alueiden maatalouskäytöstä poistuminen ja autioituminen.

1.2   Epäsuotuisten alueiden järjestelmällä olisi niin ikään tuettava elintarvikkeiden tuotantokapasiteetin säilyttämistä, minkä merkitys saattaa kasvaa, jos meneillään oleva ilmastonmuutos supistaa tuotantokapasiteettia muualla. Järjestelmän perusteiden johtolankana tulisi olla periaate, jonka mukaan tukemalla viljelyn säilyttämistä epäsuotuisilla alueilla, jotka muutoin poistuisivat maatalouskäytöstä, turvataan yleiset edut.

1.3   Epäsuotuisten alueiden järjestelmää ei pidä sekoittaa vapaaehtoispohjalta tehtyihin maatalouden ympäristösitoumuksiin. Epäsuotuisten alueiden järjestelmästä on lähtökohtaisesti myönnettävä korvausta viljelijöille, jotka toimivat muita hankalammissa olosuhteissa ja joilla on muita heikommat mahdollisuudet saada korvausta markkinoilta mutta joiden panos on kuitenkin maiseman säilymisen kannalta merkittävin.

1.4   Ehdotetut kahdeksan biofyysistä perustetta lienevät asianmukainen lähtökohta epäsuotuisten alueiden määrittelylle, mutta tietojen saatavuus ja oikeat kynnysarvot ovat ensiarvoisen tärkeitä. ETSK suosittaakin, että jäsenvaltiot laativat ehdotetuista kriteereistä perusteellisen vaikutusanalyysin yksityiskohtaisine kartoituksineen.

1.5   Tiedonannossa esitetään, että alue katsottaisiin epäsuotuisaksi alueeksi, jos 66 prosenttia maa-alasta täyttää vähintään yhden kahdeksasta perusteesta. ETSK aikoo analysoida epäsuotuisten alueiden määrittelyn tuloksia ja ottaa kantaa kynnysarvoihin lausunnolla.

1.6   On erittäin hyödyllistä käyttää tieteelliseen näyttöön perustuvia kumulatiivisia kriteerejä epäyhtenäisillä alueilla, jotka kärsivät samanaikaisesti useista haitoista, sillä näin otetaan käytännöllisesti huomioon monien tekijöiden yhteisvaikutus. Ehdotettuihin määrittelyperusteisiin voitaisiin lisäksi sisällyttää muita tekijöitä, kuten eristyneisyys, joka voitaisiin niin ikään katsoa luonnonhaitaksi.

1.7   Epäsuotuisten alueiden määrittely yhteisin biofyysisin perustein kaivannee jonkinasteista hienosäätöä. ETSK katsoo, että käyttöön sopisi parhaiten tuotantoon liittyvä indikaattori, joka kuvastaa yrittäjän todellista taloudellista tilaa, työvoimana käytettyjen perheenjäsenten vaihtoehtoiskustannukset ja oma pääoma mukaan luettuina. Komission on varmistettava, että jäsenvaltioiden käyttämät perusteet ovat objektiivisia ja syrjimättömiä ja että ne vastaavat järjestelmälle asetettuja tavoitteita.

1.8   ETSK kehottaa arvostamaan asianmukaisesti epäsuotuisten alueiden viljelijöille koituvaa lisätyötä ja muta suurempia investointikustannuksia sekä ottamaan ne huomioon asetuksen 1698/2005 mukaisessa uudessa maksutavassa.

1.9   On varattava riittävä siirtymäaika, jotta viljelijät voivat sopeutua epäsuotuisten alueiden uuteen tukijärjestelmään.

2.   Taustaa

2.1   Epäsuotuisilla alueilla vuodesta 1975 käytössä olleet, viljelijöille suunnatut tuet – joita nyt kutsutaan luonnonhaittakorvauksiksi – mahdollistavat viljelyn jatkamisen vuoristoalueilla, muilla epäsuotuisilla alueilla (ns. epäsuotuisilla välimuotoalueilla, joita käsitellään tämänkertaisessa tiedonannossa) ja erityishaitoista kärsivillä alueilla (esimerkiksi saarilla ja rannikkoalueilla, joita on 9 prosenttia maatalouspinta-alasta). EU:n maatalousmaasta lähes 16 prosenttia on vuoristoalueita, joiden luokittelu perustuu korkeuteen ja kaltevuuteen tai näihin kahteen tekijään yhdessä. Vuoristoalueina pidetään myös 62. leveyspiirin pohjoispuolisia alueita. Noin 31 prosenttia EU:n maatalousmaasta luokitellaan epäsuotuisiksi välimuotoalueiksi. Luokittelussa on jäsenvaltioissa käytössä toistasataa eri perustetta, minkä Euroopan tilintarkastustuomioistuin on katsonut mahdollisesti aiheuttavan eriarvoista kohtelua. (2) Kaikki näillä alueilla sijaitsevat maatilat eivät saa epäsuotuisten alueiden tukea.

2.2   Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta annetun asetuksen (EY) N:o 1698/2005 (3) 50 artiklan 3 kohdan a alakohdassa esitetään uusi määritelmä muille luonnonhaitta-alueille kuin vuoristoalueille ja erityishaitoista kärsiville alueille: näillä alueilla on ”oltava merkittäviä luonnonhaittoja, kuten maaperän heikko tuottavuus tai epäsuotuisat ilmasto-olot, ja laajaperäisen maanviljelyn harjoittamisen on näillä alueilla oltava tärkeää maankäytön kannalta”. Asetuksen 37 artiklassa puolestaan muutetaan korvauksen laskentaperusteita. Neuvosto ei kuitenkaan päässyt vuonna 2005 sopimukseen mahdollisesta yhteisön laajuisesta järjestelmästä, jolla kyseiset alueet luokiteltaisiin. Sen vuoksi aiempi järjestelmä päätettiin säilyttää voimassa rajoitetun ajan, ja komissiota pyydettiin tarkistamaan epäsuotuisten alueiden järjestelmää. Alueiden uusi määrittelyjärjestelmä otettaneen käyttöön viimeistään vuonna 2014.

2.3   Epäsuotuisten välimuotoalueiden nykyinen luokittelu perustuu kolmeen EMOTR-asetuksen (EY) N:o 1257/1999 (4) 19 artiklassa lueteltuun indikaattoritypologiaan: maan heikko tuottavuus, maatalouden keskimääräistä merkittävästi alhaisempi taloudellinen tuottavuus ja pääasiassa maataloustoiminnasta riippuvaisen väestön alhainen tai aleneva määrä. Luokittelu perustuu osittain sosioekonomisiin kriteereihin, jotka eivät komission mukaan enää ilmennä luonnonhaittakorvauksen perustavoitteita. Määrittelyä ei ole myöskään saatettu ajan tasalle käytettyjen väestöllisten ja taloudellisten tietojen kehittyessä. Luokittelu perustuu lisäksi useisiin kansallisiin kriteereihin, jotka eivät usein ole vertailukelpoisia Euroopan tasolla.

2.4   Tiedot, joita tarvitaan uuden määrittelytavan vaikutusten vaadittavan tarkassa arvioinnissa (esimerkiksi kunta, tilastollisten alueyksiköiden nimikkeistön LAU 2 -taso), voidaan kerätä ainoastaan kansallisella tasolla. Komissio ehdottaa, että jäsenvaltioita pyydettäisiin simuloimaan omalla alueellaan kahdeksan biofyysisen perusteen soveltamista (alhainen lämpötila, lämpöuupumus, veden poistuminen maaperästä, maaperän koostumus ja kivisyys, juurisyvyys, kemialliset ominaisuudet, kosteustasapaino ja kaltevuus) ja laatimaan kartat alueista, jotka simulaatioissa todettaisiin tukikelpoisiksi. Alueella katsotaan olevan merkittäviä luonnonhaittoja, jos 66 prosenttia sillä käytössä olevasta maatalousmaasta täyttää vähintään yhden perusteista taulukossa mainitulla kynnysarvolla.

2.5   Nykyisin 13 jäsenvaltiota käyttää useita indikaattoreita, jotka yhdistämällä voidaan laskea indeksi alueiden luokittelemiseksi erityisten kynnysarvojen tai luokkien avulla. Indeksijärjestelmiä voidaan joissakin tapauksissa pitää biofyysisiä perusteita edistyneempinä, joten ne selventävät paremmin alueilla olevia haittoja. Kaikkien jäsenvaltioiden johdonmukaisesti soveltaman yhteisen indeksijärjestelmän perustaminen vaatisi kuitenkin komission mielestä huomattavan paljon työtä järjestelmän suunnittelussa, tietojen keruussa ja analysoinnissa sekä järjestelmän täytäntöönpanossa. Sen vuoksi ei olisi tehokasta tai realistista perustaa yleiseurooppalaista indeksijärjestelmää, jolla pystyttäisiin hyvin havainnollistamaan luonnonhaittojen esiintymistä.

2.6   Niissä tapauksissa, joissa luonnonhaitoista on selvitty, on komission mukaan myös tarpeen hienosäätää aluemäärittelyä soveltamalla biofyysisiä perusteita yhdessä tarkoituksenmukaisten tuotantoon liittyvien indikaattoreiden kanssa.

2.7   Tiedonannossa todetaan, että tarkoituksenmukaiset tilatason tukikelpoisuussäännöt ovat aluemäärittelyn lisäksi hyödyllinen tapa kohdentaa tuki. Komission mukaan jäsenvaltioissa on nykyisin tilatasolla käytössä noin 150 erilaista tukikelpoisuusperustetta, ja jotkut niistä lienevät yhteensopimattomia WTO-sääntöjen kanssa, koska niissä tietyt tuotantosektorit tai tietty maataloustoiminta suljetaan tuen ulkopuolelle. Tietyt jäsenvaltiot eivät nykyisin myönnä tukea osa-aikaviljelijöille, vaikka he auttavat saavuttamaan toimenpiteelle asetetun tavoitteen.

2.8   Neljästä tarkistusvaihtoehdosta käynnistettiin 22. toukokuuta 2008 julkinen kuuleminen:

3.   ETSK:n kanta

3.1   Maatalous on taloudellisesti yksi EU:n tärkeimmistä aloista, ja se tarjoaa työtä lähes 30 miljoonalle ihmiselle. Eurooppalaisen maatalousmallin säilyttäminen, laadukkaiden elintarvikkeiden saannin turvaaminen ja työllistäminen ovat maaseutualueiden sosiaalisen rakenteen jatkumon kannalta keskeisessä asemassa, mutta sillä on myös laajemmin vastuu maan hoitamisesta ja hallinnasta. Se antaa niin ikään oman panoksensa elintarvikkeiden, paikallisten perinteiden ja käsityöläisammattien nykyisen kirjon vaalintaan. Kestävällä maataloudella on runsaasti myönteisiä oheisvaikutuksia, sillä se tuottaa yleistä etua esimerkiksi säilyttämällä luonnon monimuotoisuuden, suojelemalla luonnonvaraisten eläinten elinympäristöä ja pitämällä yllä miellyttävää, hyvin hoidettua maisemaa.

3.2   Muiden kuin epäsuotuisten vuoristoalueiden osuus on 30 prosenttia maatiloista, 39 prosenttia käytössä olevasta maatalousmaasta, 31 prosenttia maatalouden työvoimasta ja 26 prosenttia taloudellisesta potentiaalista taloudellisena kokona ilmaistuna. Maaseutualueet autioituvat kaikkialla Euroopassa, ja epäsuotuisat alueet ovat kaikkein suojattomimpia. Prosessin vaikutukset voivat olla hyvin tuhoisia. Epäsuotuisten alueiden tuki on siten äärimmäisen tärkeää varmistettaessa maataloustuotannon jatkuvuus ja edistettäessä maaseutualueiden elinvoimaisuutta. Samalla ennaltaehkäistään luonnonhaitta-alueiden maatalouskäytöstä poistuminen ja autioituminen.

3.3   ETSK on jo korostanut useissa lausunnoissa epäsuotuisten alueiden viljelijöiden vaikeuksia ja painottanut tarkoituksenmukaisen korvauksen keskeistä merkitystä varmistettaessa, että maata käytetään edelleen maataloustuotantoon. ETSK pitää korvausta välttämättömänä välineenä viljelymaiseman ja maatalouden säilyttämiseksi alueilla, jotka ovat taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti erityisen herkkiä. ETSK kiinnittää erityistä huomiota EU:n pohjoisten alueiden ongelmiin.

3.4   Komissio pyrkii tiedonannossa kauttaaltaan kartoittamaan maa-alat, joilla maataloustuotannossa on vakavia rajoitteita. Ehdotetut luokitteluperusteet voivat tarjota alkuvaiheessa asianmukaisen lähtökohdan arvioida luonnonhaittoja kaikkialla EU:ssa. Koska hyvin toimiva epäsuotuisten alueiden tukijärjestelmä on YMP:n tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeä, ehdotettuja luokitteluperusteita on kuitenkin arvioitava huolellisesti. Komitea pitääkin myönteisenä sitä, että komissio ja neuvosto toimivat asiassa yhteistyössä. (5)

3.5   On ensiarvoisen tärkeää, että kaikista kahdeksasta biofyysisestä perusteesta on käytettävissä tietoja, joiden pohjalta välimuotomaatalousalueet voidaan määritellä ja luokitella selkeästi ja objektiivisesti. On hyvin tärkeää, että jäsenvaltiot laativat ehdotetuista kriteereistä perusteellisen vaikutusanalyysin yksityiskohtaisine kartoituksineen. Kun jäsenvaltiot voivat lisäksi tehdä komissiolle simulaatioita lisäperusteista ja kynnysarvoista, kunkin jäsenvaltion erityispiirteet voidaan paremmin sisällyttää keskusteluun. Epäsuotuisten alueiden määrittelyä kuntatasolla (LAU 2 -taso) voitaisiin pitää riittävän yksityiskohtaisena.

3.6   Tiedonannossa esitetään, että alue katsottaisiin epäsuotuisaksi alueeksi, jos 66 prosenttia maa-alasta täyttää vähintään yhden kahdeksasta perusteesta. Tämä edellyttää, että luokitusjärjestelmää täydennetään siten, että siihen voidaan lisätä enintään kahdeksan välisummaa (ja vähentää mahdolliset päällekkäisyydet), jotta tulokseksi saadaan luokitellun maa-alan kokonaismäärä tietyllä alueella. Vaikka aluejaon perimmäisenä tarkoituksena on kohdentaa tuki alueille, joille se on maatalouden säilymisen kannalta ratkaisevan tärkeää, ehdotettu raja-arvo koetaan liian korkeaksi, ja tämä saattaa johtaa siihen, että nykyiset epäsuotuisat alueet jäävät mahdollisesti tuen ulkopuolelle. ETSK katsoo, että ennen kuin simulaatiotulokset ovat tiedossa, 66 prosentin kynnysarvoon on suhtauduttava melko varovaisesti, ja siitä voidaan keskustella vasta, kun simulaatiot ja kartat ovat käytettävissä.

3.7   On kiinnitettävä erityistä huomiota tieteelliseen näyttöön perustuvien kumulatiivisten perusteiden käyttöön epäyhtenäisillä alueilla, jotka kärsivät samanaikaisesti useista haitoista. Aiemmin käytettyjen järjestelmien, jotka useissa tapauksissa olivat indeksijärjestelmiä, etuna oli, että niihin sisältyi useita kriteerejä ja ne olivat siten välineinä nykyistä spesifisempiä ja tarkoituksellisempia. Ne kuvastivat paljon paremmin ruohonjuuriolosuhteita ja niiden välistä vuorovaikutusta. Useista objektiivisesti ja tieteellisesti valituista kriteereistä koostuvan yhdistelmäindikaattorin käyttö sallisi alueen luokittelun epäsuotuisaksi alueeksi silloinkin, kun yksittäiset kriteerit eivät käynnistäisi kyseistä luokitusta. Eräissä jäsenvaltioissa toimitaan jo näin esimerkiksi vuoristoalueita luokiteltaessa. Nämä välineet ovat varsin käyttökelpoisia, sillä niillä ratkaistaan käytännöllisesti useiden tekijöiden vuorovaikutus.

3.8   Kun luonnonhaitasta on selviydytty tekniikan edistymisen tai muunlaisen toiminnan avulla (esimerkiksi keinokastelulla tai ojituksella), komissio ehdottaa hienosäätöä, johon voitaisiin turvautua vain siinä tapauksessa, että halutaan jättää tuen ulkopuolelle alueita, jotka muutoin määriteltäisiin epäsuotuisiksi alueiksi, eikä uusien alueiden sisällyttämiseksi luokitukseen. Ongelma on kuitenkin huomattava alueilla, jotka jäävät luokituksen ulkopuolelle siksi, että niillä on selviydytty luonnonhaitoista muuttamalla viljelykäytänteitä asianmukaisesti. Todettakoon, ettei luonnonhaittoja voida katsoa kaikilta osin poistetuksi, vaikka tiettyjä toimenpiteitä onkin toteutettu. Olisi myös huomioitava investoinnit, jotka lähes aina ovat hyvin suuria, ja ylläpitokustannukset. Lisäksi olisi otettava tarkoin huomioon, että edellä mainitut mukauttamistoimenpiteet (esimerkiksi ojitus ja keinokastelu) voidaan useimmissa tapauksissa toteuttaa vain lisärahoituksen turvin.

3.9   ETSK on aiemmin antamassaan lausunnossa kehottanut jäsenvaltioita ja alueita tasapainottamaan järkevästi EU:n säännökset ja jouston määräämällä itse toimenpiteiden yksityiskohdista. (6) Kun biofyysiset perusteet on otettu käyttöön, epäsuotuisten alueiden määrittely saattaisi kaivata jonkinasteista hienosäätöä. ETSK katsoo, että mahdollinen hienosäätö olisi voitava toteuttaa jäsenvaltiotasolla. ETSK:n mukaan tällaisessa toisessa vaiheessa käyttöön sopisi parhaiten tuotantoon liittyvä indikaattori, joka kuvastaa yrittäjän todellista taloudellista tilaa, työvoimana käytettyjen perheenjäsenten vaihtoehtoiskustannukset ja oma pääoma mukaan luettuina. Komission on varmistettava, että jäsenvaltioiden käyttämät perusteet ovat objektiivisia ja syrjimättömiä ja että ne vastaavat järjestelmälle asetettuja tavoitteita. Pienillä ja keskisuurilla maatiloilla olisi näin paremmat mahdollisuudet saada tukea, eikä näin myöskään rangaistaisi viljelijöitä, jotka investoivat luonnonhaitoista selviytymiseen. Jotta viljelijät eivät tuntisi oloaan epävarmaksi, heidät olisi sisällytettävä järjestelmään vähintään koko ohjelmakaudeksi.

3.10   Kannattaa korostaa, ettei ehdotuksessa mainita lainkaan maantieteellisiä haittoja (eristyneisyys, kaukana sijaitsevat kuluttajat, päätöksentekokeskukset ja palvelut jne.), vaikka ne ovat yksi epäsuotuisilla alueilla sijaitsevien maatilojen huomattavimmista haitoista. Olisi myös sallittava mukautukset, jotka perustuvat tilan hajanaisuuteen, markkinoillepääsyyn tai alueen kuljetuspalvelutarjontaan.

3.11   Ehdotettuja luokitusperusteita voitaisiin laajentaa. Eräs lisäperuste voisivat olla ”peltokapasiteettipäivät”. Näin otettaisiin lukuun, että märkä, työstämiseen kelpaamaton maaperä rajoittaa toimintaa, ja samalla voitaisiin huomioida maaperätyyppien ja ilmaston vuorovaikutus esimerkiksi meri-ilmastossa. Lisäksi olisi tarkasteltava huolellisesti tiettyjä ehdotettuja kynnysarvoja, jotta tosiasialliset olosuhteet paljastuvat. Eräs esimerkki on komission ehdottama 15 prosentin kaltevuuskriteeri. Komitea on jo aiemmin kehottanut ottamaan huomioon talvikauden pakkasasteiden summan. (7)

3.12   Koska tietyt nykyisin tukikelpoiset alueet saattavat uusien perusteiden vuoksi jäädä ilman tukea, on odotettavissa, että seuraukset ovat tilatasolla äärimmäisen rankkoja. ETSK katsoo, että on erittäin tärkeää varata riittävä siirtymäaika, jotta viljelijät voivat sopeutua epäsuotuisten alueiden uuteen tukijärjestelmään. Prosessiin olisi sisällytettävä myös tulevan YMP:n toimintapoliittiset suuntaviivat.

3.13   Epäsuotuisten alueiden järjestelmä on tarkoitettu kanavoimaan tuki luonnonhaitoista kärsivillä alueilla sijaitseville maatiloille, ja se on kiinteä osa maaseudun kehittämispolitiikkaa eli niin kutsuttua YMP:n toista pilaria. Epäsuotuisten alueiden järjestelmällä olisi myös tuettava elintarvikkeiden tuotantokapasiteetin säilyttämistä, minkä merkitys saattaa kasvaa, jos meneillään oleva ilmastonmuutos supistaa tuotantokapasiteettia muualla. Järjestelmän perusteiden johtolankana tulisi olla periaate, jonka mukaan tukemalla viljelyn säilyttämistä epäsuotuisilla alueilla, jotka muutoin poistuisivat maatalouskäytöstä, turvataan yleiset edut.

3.14   Epäsuotuisten alueiden järjestelmää ei pidä sekoittaa vapaaehtoispohjalta tehtyihin maatalouden ympäristösitoumuksiin. Kumpikin järjestelmä olisi nähtävä toisiaan täydentävinä pikemminkin kuin toisiaan poissulkevina. Tukien myöntämistä epäsuotuisille alueille ei tulisi sitoa täydentäviä ehtoja koskevia määräyksiä ylittäviin ympäristövelvoitteisiin. Toisin kuin YMP:n ensimmäisessä pilarissa (suorat tuet ja markkinatuki), epäsuotuisten alueiden järjestelmästä on lähtökohtaisesti myönnettävä korvausta viljelijöille, jotka toimivat muita hankalammissa olosuhteissa ja joilla on muita heikommat mahdollisuudet saada korvausta markkinoilta mutta joiden panos on kuitenkin maiseman säilymisen kannalta merkittävin.

3.15   Jäsenvaltioita tullaan vaatimaan laskemaan epäsuotuisten alueiden tuki asetuksessa 1698/2005 säädetyn uuden maksutavan mukaisesti. Asetuksen mukaan tuella korvataan todelliset kustannukset ja tulonmenetykset. ETSK kehottaakin arvostamaan asianmukaisesti haitta-alueiden viljelijöille koituvaa lisätyötä ja muita suurempia investointi- ja toimintakustannuksia sekä ottamaan ne huomioon korvauksia maksettaessa.

3.16   Uusi korvausjärjestelmä lienee entistä avoimempi. Epäsuotuisten alueiden korvaustaso vaihtelee kuitenkin myös vastaisuudessa jäsenvaltioiden kesken ja sisällä. Tällaiselta tulokselta ei voi välttyä, kun yksittäiset viranomaistahot voivat päättää harkinnanvaraisesti, miten ne käyttävät maaseuturahastolta saamansa maaseudun kehittämisvarat; ne voivat jopa vapaasti päättää olla lainkaan soveltamatta epäsuotuisten alueiden järjestelmää.

3.17   Useat jäsenvaltiot eivät tue riittävästi epäsuotuisia alueitaan. ETSK kehottaa jäsenvaltioita myöntämään, että epäsuotuisten alueiden tukeminen on erittäin tärkeää, ja säilyttämään epäsuotuisten alueiden järjestelmälle kansallisista maaseudun kehittämisvaroista varatun määrärahaosuuden käynnissä olevasta epäsuotuisten alueiden luokittelusta riippumatta.

(1)  EUVL C 318, 23.12.2006, s. 93; EUVL C 44, 16.2.2008, s. 56; EUVL C 318, 23.12.2009, s. 35.

(2)  EUVL C 151, 27.6.2003.

(3)  EUVL L 277, 21.10.2005, s. 1

(4)  EYVL L 160, 26.6.1999, s. 80

(5)  Neuvoston päätelmät 22. ja 23. kesäkuuta 2009.

(6)  EUVL C 44, 16.2.2008, s. 56.

(7)  EUVL C 318, 23.12.2009, s. 35, kohta 1.7.