This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 62014CN0524
Case C-524/14 P: Appeal brought on 20 November 2014 by the European Commission against the judgment delivered by the General Court (Third Chamber) on 9 September 2014 in Case T-461/12 Hansestadt Lübeck v European Commission
Asia C-524/14 P: Valitus, jonka Euroopan komissio on tehnyt 20.11.2014 unionin yleisen tuomioistuimen (kolmas jaosto) asiassa T-461/12, Hansestadt Lübeck v. Euroopan komissio, 9.9.2014 antamasta tuomiosta
Asia C-524/14 P: Valitus, jonka Euroopan komissio on tehnyt 20.11.2014 unionin yleisen tuomioistuimen (kolmas jaosto) asiassa T-461/12, Hansestadt Lübeck v. Euroopan komissio, 9.9.2014 antamasta tuomiosta
EUVL C 26, 26.1.2015, p. 16–18
(BG, ES, CS, DA, DE, ET, EL, EN, FR, HR, IT, LV, LT, HU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SL, FI, SV)
26.1.2015 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
C 26/16 |
Valitus, jonka Euroopan komissio on tehnyt 20.11.2014 unionin yleisen tuomioistuimen (kolmas jaosto) asiassa T-461/12, Hansestadt Lübeck v. Euroopan komissio, 9.9.2014 antamasta tuomiosta
(Asia C-524/14 P)
(2015/C 026/21)
Oikeudenkäyntikieli: saksa
Asianosaiset
Valittaja: Euroopan komissio (asiamiehet: T. Maxian Rusche ja R. Sauer)
Muu osapuoli: Hansestadt Lübeck, aiemmin Flughafen Lübeck GmbH
Vaatimukset
— |
valituksenalainen tuomio on kumottava |
— |
ensimmäisessä oikeusasteessa nostettu kanne on todettava sellaiseksi, että se on jätettävä tutkimatta
|
— |
kantaja ensimmäisessä oikeusasteessa on velvoitettava korvaamaan sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhakuasteessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut; siinä tapauksessa, että asia palautetaan unionin yleiselle tuomioistuimelle, on todettava, että oikeudenkäyntikuluista ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhakuasteessa päätetään myöhemmin. |
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Ensimmäinen valitusperuste: toimi ei koskenut Hansestadt Lübeckiä erikseen
Unionin yleisen tuomioistuimen käsityksen mukaan riidanalainen päätös koski Hansestadt Lübeckiä Lübeckin lentoaseman toimintaa 1.1.2013 saakka harjoittaneen julkisen laitoksen oikeudellisen seuraajan ominaisuudessa erikseen, koska mainittu julkinen laitos käytti yksinomaan sille siirrettyä toimivaltaa myöntämällä valtiontukea. Tämä päätelmä voidaan tehdä seuraavista tosiseikoista: Julkinen laitos tekee ehdotuksen lentokenttämaksuja koskevaksi asetukseksi osavaltion sääntelyviranomaiselle, jolla on toimivalta hyväksyä tai hylätä ehdotettu asetus (valituksenalaisen tuomion 29–34 kohta).
Komission käsityksen mukaan unionin yleinen tuomioistuin totesi asian tosiseikaston oikein mutta piti Lübeckin lentoaseman toimintaa 1.1.2013 saakka harjoittanutta julkista laitosta oikeudellisesti virheellisellä tavalla tukea myöntävänä viranomaisena, jolla on omaa, yksin sille siirrettyä toimivaltaa. Oikeuskäytännön mukaan ratkaisevaa sen kannalta, koskeeko toimi tukitoimenpiteen täytäntöönpanevaa julkista tai yksityistä toimijaa (kuten Lübeckin lentoaseman toimintaa 1.1.2013 saakka harjoittanut julkinen laitos) erikseen, on se, tekeekö se toimintansa johtamista koskevat päätökset itse vai tekeekö ne valtio (1). Valittajan mukaan unionin yleisen tuomioistuimen toteamasta tosiseikastosta ilmenee, että tällainen toimivalta on valtiolla kahdesta syystä. Ensimmäiseksi lentoasemamaksuja koskeva asetus edellyttää ennen voimaantuloaan osavaltion sääntelyviranomaisen hyväksyntää. Toiseksi sääntelyviranomaista puolestaan sitovat liittovaltiotason säännökset lentoasemamaksuista. Niinpä se seikka, että lentoaseman toiminnan harjoittaja laatii ehdotuksen lentoasemamaksuja koskevaksi asetukseksi, ei valittajan mukaan tarkoita sitä, että se voisi itse päättää oman liiketoimintansa johtamisesta ja lentoasemamaksuja koskevan asetuksen tavoitteista.
Unionin yleinen tuomioistuin teki valittajan mukaan oikeudellisen virheen, kun se totesi, että tuen myöntämistä edeltävän toimenpiteen täytäntöönpanoa (tässä tapauksessa lentoasemamaksuja koskevan ehdotuksen laatiminen sääntelyviranomaiselle) koskevan toimivallan käyttäminen merkitsee omaa toimivaltaa myöntää tukea, ja sen tulkinta sitä, että toimi koskee asianosaista erikseen, koskevasta käsitteestä oli liian laaja.
Toinen valitusperuste: oikeussuojan tarpeen puuttuminen
Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Hansestadt Lübeckillä oli Lübeckin lentoaseman toimintaa 1.1.2013 saakka harjoittaneen julkisen laitoksen oikeudellisen seuraajan ominaisuudessa oikeussuojan tarve vielä sen jälkeen, kun Lübeckin lentoasema oli myyty yksityiselle sijoittajalle. Unionin yleinen tuomioistuin ei pitänyt tarpeellisena todeta, päättyikö velvollisuus keskeyttää tukijärjestelmän soveltaminen 1.1.2013 sen vuoksi, ettei lentoasemamaksuja koskeva asetus merkinnyt enää valtiontukea siitä syystä, ettei valtion varoja enää käytetty. Vaikka näin olisi, kantajalla oli unionin yleisen tuomioistuimen mukaan oikeussuojan tarve ensimmäisessä oikeusasteessa, koska muodollista tutkintamenettelyä ei ollut vielä päätetty ja riidanalaisella päätöksellä oli tästä syystä vielä oikeusvaikutuksia.
Valittajan mukaan unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäinen perustelu on virheellinen, koska riidanalainen päätös voi menettää ainoan oikeusvaikutuksensa, joka on velvollisuus keskeyttää tukitoimenpiteen soveltamisen tutkinnan ajaksi, myös siinä tilanteessa, ettei muodollisen tutkintamenettelyn päättävää lopullista päätöstä ole tehty, jos tukitoimenpiteen soveltaminen päättyy syistä, joilla ei ole mitään yhteyttä muodolliseen tutkintamenettelyyn (tässä tapauksessa lentoaseman yksityistäminen).
Valittajan mukaan unionin yleisen tuomioistuimen toinen perustelu on oikeuskäytännössä omaksutun linjan, jossa edellytetään jo syntynyttä ja edelleen olemassa olevaa oikeussuojan tarvetta, vastainen. Esillä olevassa asiassa riski toimenpiteen soveltamisen lopettamisesta aikaisemmin kuin 1.1.2013 ei ollut toteutunut, koska lentoasema yksityistettiin. Valittajan mukaan Hansestadt Lübeck ei ole osoittanut oikeussuojan tarvettaan siihen, että kanteen käsittelyä jatketaan vielä lentoaseman yksityistämisen jälkeen.
Näistä syistä valittaja katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin totesi virheellisesti, että ensimmäisessä oikeusasteessa kantajana olleella asianosaisella oli edelleen olemassa oleva oikeussuojan tarve.
Kolmas valitusperuste: SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valikoivuuden käsitteen virheellinen soveltaminen
Jotta voitaisiin todeta, onko julkisen laitoksen soveltama maksuasetus valikoiva, on unionin yleisen tuomioistuimen käsityksen mukaan tutkittava, sovelletaanko sitä syrjimättömästi kaikkiin yrityksiin, jotka käyttävät tai voivat käyttää julkisen laitoksen tarjoamaa hyödykettä tai palvelua (tuomion 53 kohta).
Tällainen näkemys on jyrkässä ristiriidassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan toimenpide ei ole soveltamisalaltaan yleinen vero- tai talouspoliittinen toimenpide ja on siten valikoiva, jos sitä sovelletaan ainoastaan tietyllä toimialalla tai ainoastaan kyseisen toimialan tiettyihin yrityksiin (2). Unionin tuomioistuin on katsonut, että julkisen laitoksen tavaroille ja palveluille vahvistamat suosituimmuustariffit voivat olla valikoivia, vaikka kaikki käyttäjät tai mahdolliset käyttäjät voisivat hyötyä niistä (3). Julkisasiamies Mengozzi sovelsi asiassa Deutsche Lufthansa antamassaan ratkaisuehdotuksessa tätä oikeuskäytäntöä nyt käsiteltävän asian tilannetta tarkalleen vastaavaan tilanteeseen, jossa oli kyse erään lentoaseman maksuasetuksesta, jossa annettiin alennuksia suurille käyttäjille, ja vahvisti toimenpiteen valikoivuuden (4).
Neljäs valitusperuste: perustelujen puutteellisuus ja ristiriitaisuus
Unionin yleisen tuomioistuimen perustelut ovat valittajan mukaan virheelliset. Ensinnäkin valikoivuuden osoittamista koskevista perusteluista puuttuu olennainen osa, nimittäin maksuasetuksen tavoitteiden määrittämistä koskeva tutkinta. Kun kyseinen järjestelmä otetaan huomioon, on tutkittava, mitkä yritykset ovat toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa. Toiseksi unionin yleisen tuomioistuimen perustelut ovat valittajan mukaan ristiriitaiset, koska se käsitteli lähinnä verotoimenpiteen valikoivuutta koskevaa oikeuskäytäntöä (valituksenalaisen tuomion 51 ja 53 kohta) ja totesi, ettei sitä voitu soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa (valituksenalaisen tuomion 57 kohta).
Viides valitusperuste: menettelyn aloittamispäätökseen kohdistuvaa tuomioistuinvalvontaa koskevien arviointiperusteiden virheellinen soveltaminen
Unionin yleinen tuomioistuin nimesi valittajan mukaan aivan oikein oikeudellisen kriteerin mutta ei ottanut perusteluissaan lainkaan huomioon sitä, että nyt käsiteltävässä asiassa on kyse muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevasta päätöksestä, jota koskeva tuomioistuinvalvonta on luonteeltaan kevyttä, erityisesti perustelujen osalta (5). Valituksenalaisesta tuomiosta puuttuvat valittajan mukaan kaikki perustelut siitä, miksi se, ettei maksuasetus ollut valikoiva, oli niin selvää, ettei komissio olisi saanut aloittaa tutkintamenettelyä.
(1) Asia 282/85, DEFI v. komissio, tuomio 10.7.1986, Kok., s. 2649, 18 kohta.
(2) Asia C-66/02, Italia v. komissio, tuomio 15.12.2005, Kok., s. I-10901, 99 kohta ja asia C-148/04, Unicredito, tuomio 15.12.2005, Kok., s. I-11137, 45 kohta.
(3) Ks. erityisesti asia C-126/01, GEMO, tuomio 20.11.2003, Kok., s. 1-13769, 35–39 kohta.
(4) Asia C-284/12, ratkaisuehdotus 27.6.2013, Kok., I-0000, 47–55 kohta.
(5) Ks. lopuksi asia T-172/14 R, Stahlwerk Bous v. komissio, tuomio 10.6.2014, Kok., s. II-0000, 39–78 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.