20.6.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 141/29

—

On todettava, että Italian tasavalta ei ole noudattanut direktiivin 90/314/ETY (1) 7 artiklan mukaisia velvoitteitaan

—

Italian tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Italian tasavalta ei ole noudattanut direktiivin 90/314 7 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on vahvistanut kolmen kuukauden määräajan, jonka kuluessa lomapaketin ostajan on tehtävä hakemus vakuusrahastosta maksettavaa korvausta varten ja joka alkaa kulua ajankohdasta, jolloin matkan on tarkoitus päättyä.

2.

Direktiivin 90/314 7 artiklassa säädetään, että sopimuksen osapuolena olevan matkanjärjestäjän tai välittäjän on asetettava maksukyvyttömyyden varalta riittävä vakuus suoritettujen maksujen palauttamisen ja kuluttajan paluukuljetuksen turvaamiseksi. Yhteisön oikeuskäytännön mukaan tällaisella säännöksellä valtioille asetetaan tulosta koskeva velvoite, joka edellyttää pakettimatkan ostajalle annettavaa oikeutta tehokkaaseen suojaan matkanjärjestäjien maksukyvyttömyyden varalta ja erityisesti suoritettujen maksujen palauttamiseen ja paluukuljetukseen.

3.

Direktiivin 90/314 8 artiklassa jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus antaa tiukempia säännöksiä, mutta kuitenkin vain siinä tapauksessa, että niillä annetaan kuluttajalle tehokkaampaa suojaa.

4.

Esillä olevassa tapauksessa kyseessä olevan Italian säännöksen tarkoituksena on kansallisten viranomaisten jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn kuluessa toimittamien tietojen mukaan turvata mahdollisuus saada takaisin valtion varoihin kuluttajille suoritetut maksut ja säilyttää näin ollen valtion taloudelliset intressit pikemminkin kuin taata tehokkaampi suoja pakettimatkojen ostajille.

5.

Vaikka komissio ymmärtää Italian intressin turvata vakuusrahaston asianmukainen ja tasapainoinen hallinnointi helpottamalla rahastolla olevan takautumisoikeuden käyttämistä matkanjärjestäjään nähden, se väittää, että tällaisella toimenpiteellä, jolla vahvistetaan sitova määräaika vakuutusrahaston maksettavaa korvausta koskevan hakemuksen tekemiseksi, otetaan käyttöön edellytys, jolla kuluttajilta saatetaan ottaa pois direktiivissä 90/314 taatut oikeudet.

6.

On tosin totta, kuten Italian viranomaiset väittävät, että se, että kuluttaja voi tehdä oman hakemuksensa rahastosta maksettavasta korvauksesta, kun se saa tiedon siitä, että sopimuksen täytäntöönpano saattaa estyä. Jotta kuluttaja voi käyttää tätä mahdollisuutta, on kuitenkin tarpeen, että se on tietoinen kysymyksessä olevista seikoista. Jos suljetaan pois tilanteet, joissa matkanjärjestäjän maksukyvyttömyys on selvästi tiedossa siltä osin kuin se on todettu tuomiolla, suurimmassa osassa tapauksista kuluttaja ei kuitenkaan ole tietoinen siitä, minkälainen mainitun matkanjärjestäjän varallisuus täsmälleen on. On siis tavallista, että kuluttaja kääntyy ensimmäiseksi viimeksi mainitun puoleen saadakseen takaisin suoritetut maksut lähettämällä kirjeen, mahdollisen karhukirjeen ja lopuksi virallisen maksukehotuksen. Tällä tavalla ministeriön asetuksen nro 349/1999 5 §:ssä säädetty kolmen kuukauden määräaika uhkaa jo olla lopullisesti umpeutunut sillä hetkellä, kun vakuusrahastosta maksettavaa korvausta koskevan hakemus tehdään, minkä johdosta kuluttajalta otetaan pois oikeus saada takaisin suoritetut maksut.

7.

Tässä menettelyssä väitetyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen korjaamiseksi Italian viranomaiset ovat ilmoittaneet ensin haluavansa pidentää määräaikaa, jonka kuluessa hakemus rahastosta maksettavasta korvauksesta on tehtävä, kolmesta kuukaudesta kahteentoista kuukauteen, ja tämän jälkeen haluavansa kumota sen.

8.

Ne ovat lisäksi julkaisseet Italian tasavallan virallisessa lehdessä tiedonannon, jolla mahdollisille asianomaisille ilmoitettiin, että kuluttajien suojelun varmistamiseksi vakuusrahastosta maksettavaa korvausta koskeva hakemus voidaan siihen saakka, kunnes kysymyksessä oleva määräaika kumotaan, tehdä milloin tahansa.

9.

Komissio katsoo, että vaikka tällaisilla toimenpiteillä pyritäänkin kiitettävällä tavalla korjaamaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen seuraukset, ne eivät kuitenkaan ole riittäviä sen vaaran poistamiseksi, että pakettimatkan ostaja menettää oikeutensa saada tehokasta suojaa matkanjärjestäjän maksukyvyttömyyden varalta.

10.

Jotta oikeusvarmuuden vaatimus täyttyy ja yksityiset ovat tietoisia kaikista oikeuksistaan ja voivat toteuttaa ne kansallisissa tuomioistuimissa, direktiivin säännökset on pantava täytäntöön sitovasti, yksilöidysti ja kiistattoman selvästi eikä niitä voida panna täytäntöön pelkällä hallintokäytännöllä, jolle on ominaista se, että hallintoelimet voivat halutessaan muuttaa sitä.

11.

Se, että Italian oikeusjärjestyksessä on olemassa yhtäältä säännös, jota ei koskaan ole virallisesti kumottu ja jossa säädetään rahastosta maksettavaa korvausta koskevan hakemuksen jättämiselle asetetusta kolmen kuukauden pituisesta preklusiivisesta määräajasta, ja toisaalta viranomaisten tiedonanto, jonka mukaan tällaista määräaikaa ei tarvitse ottaa huomioon, aiheuttaa ilmeistä epävarmuutta pakettimatkojen ostajien keskuudessa.