21.1.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 21/9

1.1

Kestävän kehityksen haasteet, joita julkistalouksien kriisi on lisännyt, ovat sen verran huolestuttavia, että kansalaisyhteiskunnan on ryhdyttävä toimiin tukeakseen poliittisia päättäjiä sekä tarvittavia taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia ja julkistalouksien saamista jälleen tasapainoon.

1.2

Poliittisten päätösten onnistuminen riippuu tieteellisten näkökohtien lisäksi pitkälti myös siitä, pitääkö kansalaisyhteiskunta niitä hyväksyttävinä. Lopullisten valintojen ja vastuunkannon avoimuuden lisäämiseksi kansalaisyhteiskunta on otettava tiiviisti mukaan kestävän kehityksen politiikan täytäntöönpanon kaikkiin vaiheisiin.

1.3

Kansalaisyhteiskunnan osallistumisen kunnianhimoisen kestävän kehityksen politiikan laadintaan on oltava hyvin jäsenneltyä, jotta se on tehokasta eikä sitä käytetä väärin populistisiin tarkoituksiin.

1.4

ETSK esittää tässä lausunnossa jäljempänä hahmoteltujen pohdintojen ja ehdotusten pohjalta, että kansalaisosallistuminen ja tiedonvaihto sisällytetään kestävän kehityksen strategiaan vuonna 2011 tehtävän tarkistuksen yhteydessä. Tämä on toteutettava ennen kaikkea laatimalla toimintasuunnitelma, kehittämällä taloudellisia kannusteita ja julkaisemalla kansalaisyhteiskunnan parhaita kollektiivisten aloitteiden käytänteitä.

1.5

Lisäksi ETSK katsoo, että kestävällä kehityksellä on oltava tärkeä sija Eurooppa 2020 -strategiassa.

2.1

”Emme ole perineet maailmaa vanhemmiltamme, lainaamme sitä lapsiltamme.” Tämä kanadalaisen intiaanikansan haidojen kansanviisaus ilmentää erinomaisesti nykysukupolven edessä olevaa haastetta: meidän on muutettava elämäntapaamme ja löydettävä uusia keinoja sellaisen tehokkaan, sosiaalisesti tasapuolisen ja ekologisesti kestävän talouskehityksen mahdollistamiseksi, joka takaa vaurauden oikeudenmukaisen jakautumisen ja kaikille kansalaisille mahdollisuuden asiallisiin elinoloihin.

2.2

Osa näistä muutoksista edellyttää ylhäältä alaspäin suuntautuvia toimia, esimerkiksi lainsäädäntöä ja julkisia ja/tai yksityisiä investointiohjelmia. Toiset taas vaativat ruohonjuuritasolta lähteviä aloitteita, jotka perustuvat siihen, että kansalaiset tiedostavat, että heidän on omalta osaltaan tärkeä kantaa kortensa kekoon. Tämä ilmenee esimerkiksi siten, että kansalaiset muuttavat käyttäytymistään ja kulutustapojaan sekä tukevat yhteisöjen aloitteita ja toimia kestävän kehityksen hyväksi tai osallistuvat niihin.

2.3

Jäsenvaltioiden hallitusten ja EU:n on tiedostettava, että tällaiset ruohonjuuritasolta lähtevät aloitteet ovat tarpeen sekä nykyistä kestävämmän talouden aikaansaamiseksi että poliittisten tahojen itselleen asettamien kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Unionitason aloite voisi varmasti olla erittäin hyödyllinen, erityisesti kun on kyse kansalaisten ja yhteisöjen kestävän kehityksen hyväksi tekemiä sitoumuksia ja aloitteita koskevien parhaiden käytänteiden julkaisemisesta.

2.4

Käsillä olevassa lausunnossa on tarkoitus esittää suosituksia siitä, mitä Euroopan unioni voisi tehdä tehostaakseen ja lisätäkseen instituutioiden, yritysten, ammattijärjestöjen, kansalaisjärjestöjen sekä muiden kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden ja toimijoiden kollektiivisia aloitteita kestävän kehityksen edistämiseksi.

2.5

Lausunnossa ETSK pohtii, millä tavoin koko kansalaisyhteiskunta voisi edistää kestävää kehitystä nykyistä aktiivisemmin ja millaisia kehysrakenteita unionin olisi luotava tukeakseen kestävään kehitykseen liittyviä aloitteita ja maksimoidakseen niiden tehokkuuden.

3.1

Nykyään puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta, ja se on kiistatta uhka, jolla saattaa tulevaisuudessa olla tuhoisia seurauksia. Se ei kuitenkaan ole ainoa este yhteiskuntamme kestävän kehityksen tiellä. Biologisen monimuotoisuuden häviäminen, metsäkato, maaperän huonontuminen, ongelmajätteet, raskasmetallit, orgaaninen saate, hallitsematon kaupungistuminen, sosiaalinen eriarvoisuus ja epäoikeudenmukaisuus ja muut vastaavat ilmiöt kuuluvat yhtä lailla ihmiskunnan keskeisiin ongelmiin.

3.2

Ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän elämänmuodon saavuttaminen edellyttää sitä, että luovutaan jatkuvasta kestävän kehityksen vastaisen lisäkasvun tavoittelusta ja siirrytään ylenmääräisen kulutuksen ja tuhlauksen aikakaudesta inhimilliseen ja sosiaaliseen kehitykseen keskittyvän hyvinvoinnin aikakauteen. Kuten Ranskan talous-, sosiaali- ja ympäristöneuvosto toteaa, on tärkeää ottaa huomioon ”ihminen biologisena ja sosiaalisena, luonnollisena ja kulttuurisena olentona, yksilönä”.

3.3

Vain heikosti kestävän kehityksen periaatteita noudattava käyttäytyminen ei kuitenkaan ole pelkästään nykyajan ilmiö. Ihminen on aina kohdellut luontoa tavalla, jota ei voi pitää kovin kestävänä. Ekosysteemien heikkenemisen laajuus ja nopeus on kuitenkin muuttunut tuotanto- ja kulutustapojen vuoksi.

3.4

Toinen muutos on se, että tieteellisten tutkimustulosten ansiosta on nykyään (pitkälti) mahdollista osoittaa ja ymmärtää tilanteen vakavuus ja tuoda esiin yhteiskuntamme lukuisat kestävän kehityksen vastaiset käyttäytymismallit. Selvät hälytysmerkit eivät ilmeisesti kuitenkaan yksistään saa yhteiskuntaa tiedostamaan toimintaansa riittävän hyvin ja omaksumaan nykyistä kestävämpiä ja sosiaalisesti vastuullisempia käyttäytymismalleja.

3.5

Kestävän kehityksen käsite liittyi alun perin luonnonvaroihin (fossiilisten polttoaineiden varantojen ehtyminen) ja saastumiseen (yläilmakehän otsonikerroksen tuhoutuminen), ja kyse oli lähinnä haitallisia aineita koskevista päästönormeista ja luonnonvarojen käyttörajoituksista. Käsite on sittemmin laajentunut, ja siihen sisältyy nykyään myös talouskasvuun ja sosiaaliseen koheesioon liittyviä vaatimuksia. Kestävässä kehityksessä yhdistyvätkin huoli yhteiskunnan tasapuolisesta kehityksestä, erityisesti köyhyyden torjunnasta, ja pyrkimys jättää tuleville sukupolville terveellinen, monipuolinen ja monimuotoinen ympäristö.

3.6

Kestävän kehityksen käsite on siis laajentunut vuosien kuluessa. Alkujaan ekosysteemeistä kantoivat huolta pääasiassa kaikkialla länsimaissa kukoistaneet ympäristöliikkeet. Nyttemmin luonnonsuojelu on laajentunut kestäväksi kehitykseksi, ja kaikki poliittiset puolueet ovat ottaneet aiheen omakseen.

3.7

On syytä tuoda esiin, ettei kansalaisyhteiskunta ole jäänyt toimettomaksi. Lukuisat kansalaiset ponnistelevat jo nyt entistä kestävämmän elämänmuodon hyväksi joko omin neuvoin tai yhteistoimin. Esimerkiksi

3.8

Vastaavasti aluetasolla on perustettu ammattialaorganisaatioita, järjestöjä tai asukaspaneeleita, joiden tarkoituksena on keskustella kestävään kehitykseen liittyvistä kysymyksistä, antaa lausuntoja ja käynnistää toimia.

3.9

Vaikka uutisointi Kööpenhaminassa äskettäin pidetyn YK:n ilmastonmuutoskonferenssin aikana oli erittäin näkyvää, kiinnostus kestävää kehitystä kohtaan on vähentynyt voimakkaasti. Tämä johtuu muun muassa siitä, että ilmastonmuutoksen torjunta, joka on vain yksi, joskin tärkeä, osa kestävää kehitystä, jättää muut keskeiset osa-alueet toisinaan varjoonsa. Poliittisten päättäjien virallista sitoumusta odottaneet kansalaiset ovat pettyneitä, ja lisäksi ilmastonmuutoksen todellisiin vaaroihin suhtaudutaan epäillen. Epäilystä ruokkivat tietyt tutkijat ja poliittiset tahot, jotka kyseenalaistavat tilanteen vakavuuden, mikä on omiaan yhtäältä laimentamaan innokkuutta entisestään ja toisaalta edistämään vastaliikkeen syntymistä.

3.10

ETSK:n 23. marraskuuta 2009 antama Kööpenhaminan ilmastonmuutoskonferenssille osoitettu päätöslauselma ”Paluuta entiseen ei ole” saakin uudenlaisen merkityksen, ja sen kohderyhmänä on koko kansalaisyhteiskunta: yritykset, ammattijärjestöt ja kansalaisyhteiskunnan organisaatiot. Kaikkien on ponnisteltava ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi.

3.11

Itse asiassa Kööpenhaminan konferenssin tulosten aiheuttaman pettymyksen ja siitä johtuvan välinpitämättömyyden vaaran vuoksi kansalaisyhteiskunnan toimia tarvitaan nyt kipeämmin kuin koskaan. Kuten ETSK on esittänyt, kansalaisyhteiskunnan on korostettava, ettei Euroopan unioni saa langeta kiusaukseen käyttää Kööpenhaminan konferenssin epäonnistumista tekosyynä tinkiäkseen omista tavoitteistaan tai supistaakseen sitoumuksiaan. Sen sijaan unionin on tehostettava toimiaan sellaisen vähähiilisen ja luonnonvaroja säästävän kehitysmallin luomiseksi, jossa kilpailukyky syntyy kyvystä yhdistää innovointi, tuottavat investoinnit ja henkinen pääoma.

3.12

On kiistaton tosiasia, että ympäristö, talous, yhteiskunta ja kulttuuri vaikuttavat tosiinsa. Tämän vuoksi tarvitaan ehdottomasti monialaista lähestymistapaa, joka saattaa yhteen osaamiseltaan ja intresseiltään hyvin erilaisia toimijoita tarkoituksena rikkoa eri instituutioiden ja alojen välisiä raja-aitoja sekä yhdistää asiantuntemus ja maalaisjärki. On tärkeää huolehtia siitä, etteivät eri yhteiskuntaryhmät jää toistensa jalkoihin eivätkä päätökset jää yksinomaan vaaleilla valittujen edustajien ja parhaiten järjestäytyneiden eturyhmien tehtäväksi.

3.13

Kansalaisyhteiskunnan aloitteet kyseisellä alalla voivat hyvinkin antaa sysäyksen poliittiselle päätöksenteolle. Kansalaisyhteiskunta kykenee saattamaan toimijat ja poliittiset päättäjät yhteen, valistamaan kaikkia yhteiskuntaryhmiä elämän- sekä kulutus- ja tuotantotapojen tarkistamisen tarpeesta sekä käynnistämään kunnianhimoisia aloitteita ja toimia.

4.1

Järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan aloitteiden ansiosta kansalaisyhteiskunta otettiin Rio de Janeirossa vuonna 1992 pidetyssä YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa (UNCED) annetussa julistuksessa ensi kertaa virallisesti mukaan kestävää kehitystä käsittelevään keskusteluun. Konferenssissa päätettyihin 27:ään kestävän kehityksen soveltamisperiaatteeseen kuuluu muun muassa se, että kansalaiset on otettava päätöksentekoon mukaan ja että naisten, nuorten, paikallisyhteisöjen ja vähemmistöjen roolin tulee olla nykyistä merkittävämpi.

4.2

Rion huippukokouksessa laaditun kestävän kehityksen toimintaohjelman Agenda 21:n 28 luvussa kehotetaan paikallisviranomaisia sisällyttämään kestävä kehitys omiin toimintaohjelmiinsa kansalaisten kuulemiseen perustuvan mekanismin avulla.

4.3

Tällä tavoin siis tunnustettiin, että kansalaisyhteiskunnan osallistuminen julkisten toimien vaikutusten analysointiin, lopullisten valintojen tekoon ja vastuunkantoon kestävän kehityksen alalla on tärkeää. Näin ollen kaikkien sidosryhmien on, tavalla tai toisella, oltava tiiviisti mukana hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa (vaikka osa asianomaisista ryhmistä, ennen kaikkea tuleva sukupolvi, jää pakostakin pois).

4.4

Rion konferenssista lähtien ensin valtiovallasta riippumattomat organisaatiot ja heti niiden perässä yritykset, ammattijärjestöt, alue- ja paikallisyhteisöt ja muut järjestöt ovat ottaneet paikkansa keskustelussa institutionaalisten ja poliittisten toimijoiden rinnalla. Niiden aloitteesta on käynnistetty lukuisia toimia ja aloitteita ja annettu suosituksia kestävien käyttäytymismallien edistämiseksi.

5.1

Järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan institutionaalisena edustajana Euroopan unionissa ETSK on jo useiden vuosien ajan kantanut huolta kestävästä kehityksestä. Vuonna 2006 komitea perusti kestävän kehityksen seurantaryhmän, jonka on tarkoitus edistää kansalaisyhteiskunnan osallistumista sellaisen kestävän kehityksen politiikan määrittelyyn, jossa yhdistyvät ympäristöön liittyvät, sosiaaliset ja taloudelliset intressit. ETSK onkin antanut useita lausuntoja ja suosituksia keskeisistä kestävään kehitykseen liittyvistä kysymyksistä ja tekee edelleen ehdotuksia käytännön ratkaisuista, aivan kuten valmistella olevassa lausunnossa ”Kestävän talouden rakentaminen kulutusmalliemme muutoksen avulla” (asiakokonaisuus INT/497).

5.2

On kuitenkin todettava, että institutionaalisilla ja poliittisilla toimijoilla on kansalaisyhteiskuntaan verrattuna edelleen erittäin paljon vaikutusvaltaa. Lisäksi tietyissä toimissa, jotka näyttävät tähtäävän kestävän kehityksen edistämiseen, vaikuttimina ovat pikemminkin poliittiset, taloudelliset tai ideologiset kuin ekologiset intressit ja toimien toteuttaminen riippuu siitä, mitä eri toimijat haluavat. Näin ollen vaarana on, että erilaiset painostusryhmät omivat kestävän kehityksen itselleen ja käyttävät sitä tarkoituksiin, jotka ovat toisinaan hyvinkin kaukana alkuperäisestä aihepiiristä.

5.3

Kaikkien sidosryhmien saaminen toimintaan mukaan on kuitenkin harvinaista. Usein osa kansalaisyhteiskunnasta reagoi vasta sitten, kun ongelmien ratkaisemisella on jo kiire. Muulloin kenttä on pikemminkin jätetty vapaaksi painostusryhmille ja kestävän kehityksen vastustajille.

5.4

On siis mentävä pelkkää tiedotustoimintaa pidemmälle ja löydettävä tie sellaiseen osallistuvaan demokratiaan, jonka yhteistoimintarakenteet kattavat koko kansalaisyhteiskunnan ja pysyvät edustavina ja aktiivisina pitkällä aikavälillä. Samalla on huolehdittava siitä, että ympäristöön liittyvät, sosiaaliset ja taloudelliset näkökohdat sovitetaan yhteen paikallisissa ja globaaleissa toimissa. Tässä yhteydessä on erittäin tärkeää edistää globaalien toimien lisäksi paikallisia aloitteita ja ottaa kansalaisyhteiskunta niihin tiiviisti mukaan. Tämä on paras tapa taata, että kaikki, joihin toimet viime kädessä kohdistuvat, kokevat toiminnan omakseen.

6.1

Euroopan unionin hallinnon kaltaisessa monitasoisessa hallintojärjestelmässä ei pidä tukeutua yksinomaan demokraattisesti valittuihin edustuselimiin pyrittäessä varmistamaan kansalaisten osallistuminen keskusteluun ja päätöksentekoon.

6.2

Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomissiossa (UNECE) neuvotellussa Århusin yleissopimuksessa määrätään periaatteista, jotka mahdollistavat kansalaisten tehokkaan osallistumisen ympäristöalan päätöksentekoon. Sopimus koskee tiedon saantia, kansalaisten osallistumista päätöksentekoprosessiin sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa.

6.3

Århusin yleissopimuksessa määrätään, että viranomaisten on pyydettäessä asetettava hallussaan olevat ympäristötiedot pyynnön esittäjän saataville ilman, että tämän on perusteltava pyyntönsä tai asianosaisuutensa. ETSK on direktiiviä 2003/4/EY käsittelevässä lausunnossaan kritisoinut sitä, että sopimuksen pohjalta annettu yhteisön lainsäädäntö ei tietyiltä kohdin vastaa sopimuksen määräyksiä. Tämä koskee muun muassa tiedonsaantiin ”oikeutetun yksikön” käsitettä. ETSK katsookin, että kyseistä direktiiviä on tarkistettava. Lisäksi komitea pahoittelee, ettei direktiivin soveltamisesta ole tehty unionitason kartoitusta, vaikka yleissopimuksen ratifioineilla valtioilla on velvollisuus raportoida sopimuksen soveltamisesta.

6.4

Aluksi on syytä määritellä kohderyhmä, joka on tarkoitus kutsua mukaan kestävän kehityksen toimintalinjojen laatimiseen ja muotoiluun. Tässä vaiheessa on niin ikään aiheellista päättää vapaaehtoistyövoiman rekrytointimenettelyistä, asettaa konkreettisia tavoitteita sekä määritellä menetelmät ja menettelyt tulosten arvioimiseksi ja levittämiseksi.

6.5

Koska kestävä kehitys koskee suoraan ja poikkeuksetta kaikkia kansalaisia, kantansa ilmaiseva väestöotos on edustava vain, jos se kattaa laajan sosiodemografisten piirteiden kirjon, moninaista asiantuntemusta ja monia erilaisia näkemyksiä.

6.6

On siis tärkeää yksilöidä ongelmat selvästi ja määritellä konkreettisia ensisijaisia lyhyen ja keskipitkän aikavälin tavoitteita. Tässä yhteydessä on otettava huomioon kansalaisten todellisiin intresseihin läheisesti liittyvien ongelmien taloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat. Näin ollen ongelmat on priorisoitava ja käsiteltävä tärkeysjärjestyksessä sen mukaan, miten vakavia niiden vaikutukset ovat, miten suuria vahinkoja ne saattavat aiheuttaa ja miten paljon niiden ratkaiseminen maksaa.

6.7

Kansalaisten on voitava kokea, että osallistumisessa on kyse heidän vaikutusmahdollisuuksiensa vahvistamisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että heidät on otettava aloitteisiin mukaan jo varhain, aina strategioiden ja hankkeiden suunnittelusta lähtien, ja heillä on oltava aktiivinen rooli prosessin kaikissa vaiheissa.

6.8

Keskustelujen ja yhteisymmärrykseen perustuvien ratkaisujen etsimisen kussakin vaiheessa olisi paikallisella, alueellisella tai valtiollisella tasolla nimettävä eturyhmistä täysin riippumaton ja kokenut keskustelun ohjaaja toimimaan eräänlaisena kestävän kehityksen asiamiehenä. Hänen tehtävänään olisi huolehtia kaikille asiasta ja osallistumisesta kiinnostuneille kansalaisille suunnatusta tiedotuksesta sekä motivoida ja rekrytoida heitä mukaan toimintaan. Lisäksi hänen olisi koordinoitava toimintaa keskitetysti ja varmistettava, että kaikki näkemykset tulevat kuulluksi ja kaikki osanottajat pääsevät osallistumaan keskusteluun eivätkä keskustelut ajaudu sivuraiteille.

6.9

Asiamiehen olisi myös toimittava yhteyshenkilönä ja tiedottajana julkisuudessa ja suhteessa viestimiin, jotta kestävän kehityksen kannattajien ääni saadaan kuuluviin, voidaan valvoa, että esitettävät tiedot pitävät paikkansa, ja jotta tiedostusvälineet eivät pääse yksipuolisesti päättämään, mihin suuren yleisön huomiota kiinnitetään. Lisäksi hänen olisi tehtävä tiivistä yhteistyötä kouluopetuksesta vastaavien tahojen kanssa, jotta kestävää kehitystä koskeva valistus aloitettaisiin yhä laajemmin pienestä pitäen.

6.10

Jotta mahdollisimman monet kansalaiset saadaan aktiivisesti mukaan kestävää kehitystä koskevaan päätöksentekoon, on analysoitava, miksi suuri osa väestöstä epäröi ja tyytyy sivustakatsojan rooliin, ja puututtava todettuihin syihin.

7.1

Toimet ekosysteemien heikkenemisen torjumiseksi ja elämäntapojen muuttamiseksi lukeutuvat nykyään pikemminkin pitkän aikavälin suunnitelmiin kuin lyhyen aikavälin toteutusohjelmiin. Haasteisiin suhtaudutaan edelleen liian usein niin kuin kyse olisi ympäristöongelmista, joiden kehittyminen katastrofaalisiin mittasuhteisiin on hidasta ja jotka voidaan siis jättää toistaiseksi huomiotta mutta jotka muuttuvat ajan kuluessa kohtalokkaiksi. Tällaisessa ”utilitaristisessa” ajattelutavassa ympäristötietoisuus rajoittuu arkielämään sekä näkyviin vaikutuksiin ja haittoihin ja vaikeasti havaittavat tai toistaiseksi todentamattomat uhkat jätetään huomiotta.

7.2

Jotta kaikki kansalaiset ymmärtävät, miksi käyttäytymistä on tärkeä muuttaa, heille on tiedotettava ja tehtävä selkoa asiasta käyttämällä selkeää kieltä ja välttämällä monimutkaista erityisterminologiaa. Viestinnässä ei kuitenkaan pidä sortua iskulauseiden käyttöön eikä korvata tieteellisyyttä tunteilla.

7.3

Nykyistä parempi, selkeisiin ja ymmärrettäviin viesteihin perustava tiedotus useiden erilaisten viestinten välityksellä auttaisi varmasti kansalaisia tuntemaan edessä olevat ongelmat ja toteutettavat toimet paremmin omakseen.

7.4

Viestien on myös oltava objektiivisia. Kansalaisten pommittaminen karuilla luvuilla, jotka esitetään ehdottomina totuuksina, vaikka ne eivät vaikuta kovin uskottavilta, johtaa huonoihin tuloksiin. Esimerkkinä mainittakoon Yhdysvaltain entisen varapresidentin väite, jonka mukaan arktinen alue on viiden vuoden kuluttua kesäisin jäätön. Tällaiset väitteet herättävät epäluuloa poliittisia päättäjiä kohtaan ja saavat kansalaiset suhtautumaan välinpitämättömästi todellisiin ongelmiin.

7.5

Liioitellut ennustukset välittömästi uhkaavista ja väistämättömistä suurkatastrofeista lietsovat jatkuvaa pelkoa, joka johtaa minäkeskeisyyteen ja on veruke sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja kestävän kehityksen kannalta haitalliselle nimby-tyyliselle (not in my backyard, ”ei minun pihallani”) käyttäytymiselle. Kuvaavia esimerkkejä tällaisesta itsekeskeisestä asenteesta ovat paikalliset aloitteet, joissa tuulipuistojen rakentamista vastustetaan siksi, että ne pilaavat maiseman, sekä luvaton ja valvomaton jätteenpoltto jätemaksujen välttämiseksi.

7.6

Tällainen välinpitämättömyys on vakavaa, sillä vaikka seuraukset eivät todennäköisesti ole yhtä kohtalokkaita kuin jotkut haluavat uskotella, on olemassa ongelmia, jotka vaativat pikaista ratkaisua. Ennalta varautumisen periaatteen mukaisesti on parempi reagoida mahdollisiin vaaratilanteisiin viipymättä eikä odottaa, kunnes vaara on todennettu tieteellisesti.

7.7

On huolehdittava siitä, että kansalaisten osallistumisen tulokset ja aikaansaannokset dokumentoidaan ja niistä levitetään tietoa asiantuntijayhteisön ulkopuolelle, sillä esimerkit parhaista käytänteistä ovat ensisijainen keino ulottaa kehitys laajemmalle.

7.8

Jotta kansalaisyhteiskunnan osallistuminen pitkällä aikavälillä voidaan varmistaa, kansalaisten ehdottamat toimet, jotka on toteutettu käytännössä, vaikka vain osittain, on tuotava esiin ja julkistettava.

7.9

On ponnisteltava yhä enemmän sellaisten menetelmien löytämiseksi, joiden avulla ihmisten käyttäytymistä saadaan muutettua. Yksi varmasti erittäin hyödyllinen keino on nivoa kestävää kehitystä koskeva valistus kansallisiin koulutusjärjestelmiin, jotta lapset oppivat tiedostamaan nämä asiat pienestä pitäen. ETSK onkin käynnistänyt keskustelun mahdollisuudesta perustaa puhdasta energiaa koskevaan valistukseen ja koulutukseen keskittyneiden kansallisten foorumeiden eurooppalainen verkosto.

8.1

Koska toimijoita on paljon, toimet ovat muodoltaan ja perustaltaan hyvin erilaisia. Niitä ei siis juurikaan voi verrata keskenään, eikä niille usein ole mahdollista osoittaa yhteistä viitekehystä. Tästä syystä on kestävään kehitykseen liittyviä toimia ehdottomasti arvioitava säännöllisesti.

8.2

Lisäksi kestävän kehityksen välineellistämisen sekä toisinaan liiallisen sääntelyn vuoksi tarvitaan hankkeiden edistystä kuvaaviin indikaattoreihin perustuvaa jatkuvaa arviointia.

9.1

Rio de Janeirossa vuonna 1992 hyväksytyn toimintaohjelman mukaan valtioiden on otettava käyttöön yhteinen järjestelmä kestävässä kehityksessä yleisesti saavutetun sekä erityisesti paikallisin toimintaohjelmin aikaansaadun edistyksen seuraamiseksi ja arvioimiseksi. Lisäksi niiden on kehitettävä taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä indikaattoreita, jotka kaikki osapuolet hyväksyvät ja jotka muodostavat hyödyllisen pohjan päätöksenteolle kaikilla eri tasoilla. Indikaattoreiden on oltava yhteistuumin sovittuja ja kuvattava edustavasti kaikkia kestävän kehityksen kolmea ulottuvuutta.

9.2

Arviointi perustuu diagnoosiin, analyysiin ja suosituksiin. Tarkoituksena on antaa arvio politiikan, ohjelman tai toimenpiteen arvosta. On kuitenkin otettava huomioon, että ympäristöön liittyviä, inhimillisiä ja sosiaalisia näkökohtia on usein vaikea arvioida. Tästä huolimatta niiden arvioiminen on välttämätöntä, koska hyvinvoinnin ja elämänlaadun tähänastisen ensisijaisen viitearvon bkt:n hallitseva asema saattaa johtaa siihen, että poliitikot tekevät sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle ja ympäristölle haitallisia päätöksiä ja jättävät tulevien sukupolvien tarpeet huomiotta (1).

9.3

Kestävän kehityksen arvioinnissa on kyse kahden perusluonteisen suuntauksen havainnoinnista: vastaanottokyvyn kehittymisen arvioinnista ja ihmisyhteisöjen hallintokokonaisuuksien kehityksen arvioinnista.

9.4

Äskettäin antamassaan lausunnossa (CESE 647/2010 ”BKT ja muut indikaattorit: edistyksen mittaaminen muuttuvassa maailmassa”, esittelijä Josef Zbořil) ETSK pitää tervetulleena komission pyrkimystä laajentaa kansantalouksien tilinpitoa ympäristö- ja sosiaalialoille. Ympäristötilinpidon oikeudelliset puitteet on määrä esitellä vuonna 2010. Kansantalouden tilinpidossa käytettävissä olevia sosiaalisia mittareita ei nykyään hyödynnetä täysmääräisesti. On odotettavissa, että tarve käyttää näitä indikaattoreita käy yhä tuntuvammaksi sitä mukaa kuin muuttuvassa ympäristössä kehitystä mittaavan ja arvioivan monipuolisen lähestymistavan laatimisessa edistytään.

10.1

Koska jäsenvaltio-, alue- ja paikallisviranomaiset toteuttavat hyvin erilaisia ohjelmia ja toimia kestävän kehityksen mukaisen käyttäytymisen ja elämäntavan edistämiseksi, tarvitaan monitahoista arviointia, sillä arvioinnin hyväksyntä vaihtelee voimakkaasti paikoista, menetelmistä ja sovelletuista kriteereistä riippuen.

10.2

Jäsenvaltiotason arvioinnin on myös oltava moniarvoista, ja kaikkien asianomaisten toimijoiden ja henkilöiden, esimerkiksi toimien suunnittelusta ja täytäntöönpanosta vastaavien viranomaisten, sääntelyviranomaisten, palvelujen suorittajien sekä kuluttajien, ammattijärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan edustajien, on voitava osallistua siihen. Vaikka mielipidetutkimusten tuloksia on toisinaan vaikea tulkita, mielipidemittaukset ovat osa kansalaisille ja yrityksille suunnattuun tiedotukseen ja valistukseen sekä kansalaisten ja yritysten osallistumiseen tähtäävää politiikkaa. Lisäksi ne antavat kansalaisille ja yrityksille mahdollisuuden olla yhteydessä arviointielimiin ja saattaa tyytymättömyyden aiheet niiden tietoon.

10.3

Arvioinnin on oltava paitsi moniarvoista myös riippumatonta ja avointa, sillä eri toimijoiden edut eivät aina ole yhtenevät vaan toisinaan suorastaan vastakkaiset ja toimijoiden tiedon ja asiantuntemuksen taso vaihtelee.

10.4

Kestävän kehityksen edistämiseksi toteutettavien erilaisten toimien ympäristötehokkuuden, taloudellisuuden sekä ympäristöön kohdistuvien, taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten arviointi ei voi perustua vain yhteen kriteeriin, vaan sen on oltava perusteiltaan laajapohjaista.

10.5

Arviointi on mielekästä ainoastaan suhteessa Lissabonin strategian kolmesta pilarista (talouskasvu, sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja ympäristönsuojelu) johdettuihin tavoitteisiin ja tehtäviin, joten sen on perustuttava useisiin eri kriteereihin.

10.6

Aivan kuten ETSK on esittänyt yleishyödyllisen palvelujen osalta (2), arviointijärjestelmän on pohjauduttava säännöllisiin raportteihin, joita jäsenvaltioiden edellä esitettyjen periaatteiden mukaisesti perustamat arviointielimet laativat valtakunnallisella tai paikallisella tasolla.

10.7

Unionitasolla tulee määritellä, miten keskinäinen vaihdanta, suhteuttaminen, vertailu ja koordinointi toteutetaan. EU:n tehtävänä on siis edistää riippumattoman arviointitoiminnan kehitystä luomalla unionitasolla yhdessä asianomaisten toimijoiden edustajien kanssa yhdenmukainen arviointimenettely, joka perustuu yhteisiin indikaattoreihin. Unionin on niin ikään luotava edellytykset menettelyn soveltamiselle.

10.8

Arvioinnin tarkoituksenmukaisuuden ja hyödyllisyyden varmistamiseksi tulee perustaa monenvälinen ohjauskomitea, joka koostuu kaikkien sidosryhmien edustajista. Ohjauskomitean tehtävät sopisivat täydellisesti Euroopan ympäristökeskuksen, jonka kanssa ETSK kestävän kehityksen seurantaryhmä toimisi yhteistyössä, toimenkuvaan.

10.9

Ohjauskomitean tehtäviin tulisi kuulua

10.10

Arviointiraporteista voitaisiin keskustella kaikkien sidosryhmien kanssa vuosittain järjestettävässä konferenssissa, jossa tarkasteltaisiin, miten tehokkaasti toimet ovat edistäneet kestävää kehitystä, ja esiteltäisiin esimerkkejä hyvistä käytänteistä.