27.2.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 63/35

—

kumoamaan Euroopan keskuspankin 25.10.2016 tekemän päätöksen, jolla päätettiin ”vastustaa luovutuksensaajien aikomusta hankkia määräosuus target-yhtiöstä”,

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan YVM IV-direktiivin 22 ja 23 artiklaa on sovellettu väärin ja asetuksen N:o 1024/2013 1 artiklan 5 kohtaa, 4 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja 15 artiklaa sekä YVM-kehysasetuksen 86 ja 87 artiklaa on rikottu, myös kun huomioon otetaan SEU 4 artiklan 1 kohta, 5 artiklan 2 kohta ja 13 artiklan 2 kohta sekä SEUT 127 artiklan 6 kohta, ja jonka mukaan harkintavaltaa on käytetty väärin.

2.

Toinen toissijainen kanneperuste, joka perustuu siihen, että asetuksen N:o 1024/2013 laajentavalla soveltamisella loukataan käsiteltävässä asiassa periaatetta, jonka mukaan johdetun oikeuden alaan kuuluvat toimet eivät saa olla taannehtivia.

3.

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan oikeusvarmuuteen ja lainvoimaisuuteen –jotka perustuivat Consiglio di Staton 3.3.2016 antamaan lopulliseen tuomioon nro 882 asiassa, jossa lausuttiin niistä vaikutuksista, joita Italian keskuspankin antamalla fuusioluvalla olisi, jos Fininvest hankkisi osuuksia kyseisestä target-yhtiöstä – liittyviä periaatteita on loukattu.

4.

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan EKP rikkoi YVM-asetuksen 4 artiklan 3 kohtaa ja direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 ja 4 kohtaa ja loukkasi oikeusvarmuutta ja hallintomenettelyn ennustettavuutta koskevia yleisiä periaatteita soveltaessaan näiden kansallisia täytäntöönpanosäännöksiä, ja jonka mukaan EKP loukkasi laillisuutta ja oikeusvarmuutta koskevia yleisiä periaatteita katsoessaan, että kantajien tapauksessa voitiin soveltaa vuonna 2008 annettuja CEBS:n, CESR:n ja CEIOPOS:n komiteoiden suuntaviivoja (”Guidelines for the prudential assessment of acquisitions and increases in holdings in the financial sector required by Directive 2007/44/EC”).

5.

Viides toissijainen kanneperuste, jonka mukaan olennaisia menettelymääräyksiä rikottiin, koska asiassa ei tutkittu arviointiperustetta ”hankkijaehdokkaan todennäköinen vaikutus luottolaitokseen” (direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohta) eikä perusteltu, miksi näin ei menetelty.

6.

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan oikeasuhteisuutta koskevaa yleistä periaatetta on loukattu, koska riidanalainen päätös on lähtökohtaisesti pakkolunastustoimi, jolla määrätään pakkotoimin myytäväksi merkittävä osuus omistetuista osakkeista, ja jonka mukaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 16 ja 17 artiklaa sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaavia yleisiä oikeusperiaatteita ja jäsenvaltioiden yleisiä yhteisiä valtiosääntöperinteitä on loukattu.

Kanneperusteiden kolmas osa koskee sitä vastoin EKP:n valvontamenettelyssä ja lopullisessa toimessa olleita vakavia menettelyvirheitä.

7.

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan puolustautumisoikeuksia, joita olisi pitänyt ”täysimääräisesti kunnioittaa” (direktiivin 2013/36 22 artiklan 2 kohta ja YVM-puiteasetuksen 32 artiklan 1 kohta), ja perusoikeuskirjan 41 artiklassa määrättyä oikeutta hyvään hallintoon on loukattu, koska asiakirja-aineistosta annettiin tietoja liian myöhään ja koska EKP:n sen toimen sisältöä, jonka perusteella lupamenettely aloitettiin, ei ollut mahdollista tuntea. Lisäksi vedotaan YVM-puiteasetuksen 32 artiklan 1 ja 5 kohdan rikkomiseen.

8.

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan YVM-puiteasetuksen 31 artiklan 3 kohta on SEUT 277 artikla huomioiden lainvastainen, koska sillä loukataan perusoikeuskirjan 41 artiklassa taattuja puolustautumisoikeuksia ja jäsenvaltioiden yleisistä yhteisistä valtiosääntöperinteistä johdettuja yleisiä periaatteita.