13.9.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 264/7

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) ja erityisesti sen kolmannen osan V osaston 4 luvun ”Oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla”,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja erityisesti sen oikeutta koskevan VI osaston,

—

ottaa huomioon komission 20. syyskuuta 2011 antaman tiedonannon ”Kohti EU:n kriminaalipolitiikkaa: EU:n politiikkojen tehokkaan täytäntöönpanon varmistaminen rikosoikeuden keinoin” (COM(2011)0573),

—

ottaa huomioon mallisäännöksistä, jotka ohjaavat neuvoston rikoslainsäädännöstä käymiä keskusteluja, 30. marraskuuta 2009 annetut neuvoston päätelmät,

—

ottaa huomioon 25. lokakuuta 2011 antamansa päätöslauselman järjestäytyneestä rikollisuudesta Euroopan unionissa (1),

—

ottaa huomioon 7. toukokuuta 2009 neuvostolle antamansa suosituksen EU:n rikosoikeudellisen alueen kehittämisestä (2),

—

ottaa huomioon tutkimuksensa ”Harmonization of criminal law in the EU” (Rikosoikeuden yhdenmukaistaminen Euroopassa) (3) ja ”Development of an EU criminal justice area” (EU:n rikosoikeudellisen alueen kehittäminen) (4),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan mietinnön (A7-0144/2012),

A.

katsoo, että Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 3 artiklan 2 kohdan mukaan unioni tarjoaa kansalaisilleen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla ei ole sisärajoja ja jolla taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus, toteuttaen samalla muun muassa rikollisuuden ehkäisyä ja torjuntaa koskevat aiheelliset toimenpiteet;

B.

katsoo, että Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat SEUT-sopimuksen 83 artiklan mukaisesti säätää rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä;

C.

katsoo, että SEUT-sopimuksen 83 artiklan 3 kohdassa otetaan kuitenkin käyttöön hätäjarrumenettely tapauksissa, joissa neuvoston jäsen katsoo, että ehdotettu lainsäädäntötoimenpide vaikuttaisi jäsenen rikosoikeusjärjestelmän perusteisiin, ja näin tunnustetaan, että rikosoikeus ilmentää usein yhteiskunnan perusarvoja, tapoja ja valintoja noudattaen kuitenkin täysimääräisesti kansainvälistä ihmisoikeuslainsäädäntöä;

D.

katsoo, että SEU-sopimuksen 5 artiklassa mainitut toissijaisuusperiaate ja suhteellisuusperiaate ovat näin ollen erityisen tärkeitä rikosoikeutta koskevissa säädösehdotuksissa;

E.

katsoo, että jäsenvaltioiden rikoslakia ja rikosoikeusprosessia koskevat järjestelmät ovat kehittyneet vuosisatojen aikana ja että kussakin valtiossa niillä on aivan omat ilmenemismuotonsa ja erikoispiirteensä, minkä seurauksena rikoslain ydinalueet on jätettävä jäsenvaltioiden hoidettavaksi;

F.

katsoo, että keskinäisen tunnustamisen periaate hyväksytään yhä useammalla politiikanalalla erityisesti suhteessa tuomioihin ja oikeuden päätöksiin, ja katsoo, että kyseinen periaate edellyttää keskinäistä luottamusta, minkä takia suojelua koskevat vähimmäisnormit on saatava aikaan mahdollisimman korkealla tasolla;

G.

katsoo, että EU:ssa rikosoikeuden yhdenmukaistamisen olisi osaltaan edistettävä sellaisen EU:n yhteisen rikollisuutta torjuvan oikeuskulttuurin kehittämistä, joka täydentää mutta ei korvaa kansallisia oikeusperinteitä ja joka vaikuttaa myönteisesti keskinäiseen luottamukseen EU:n jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien välillä;

H.

katsoo, että rikosoikeuden on muodostettava yhtenäinen lainsäädäntöjärjestelmä, jota säännellään perusperiaatteilla ja hyvän hallintotavan normeilla noudattaen täysimääräisesti EU:n perusoikeuskirjaa, Euroopan ihmisoikeussopimusta ja muita kansainvälisiä ihmisoikeusyleissopimuksia, jotka jäsenvaltiot ovat allekirjoittaneet;

I.

katsoo, että koska rikosoikeus voi itsessään rajoittaa epäiltyjen, syytettyjen tai tuomittujen henkilöiden tiettyjä ihmisoikeuksia ja perusvapauksia sen lisäksi, että rikostutkinnalla saattaa olla leimaava vaikutus, ja ottaen huomioon, että rikosoikeuden liiallinen käyttö heikentää sen tehokkuutta, sitä on käytettävä viimeisenä keinona (ultimata ratio), jolla puututaan tarkasti määritettyyn ja rajattuun toimintaan, johon ei voida puuttua tehokkaasti lievemmillä keinoilla ja joka aiheuttaa huomattavaa vahinkoa yhteiskunnalle tai henkilöille;

J.

katsoo, että EU:n rikosoikeudessa pitäisi yleensä säätää seuraamukset vain teoille, jotka ovat tahallisia, tai poikkeustapauksissa teoille, joihin liittyy törkeää huolimattomuutta, ja että niiden on perustuttava yksilöllisen syyllisyyden periaatteelle (nulla poena sine culpa), vaikka eräissä tapauksissa saattaa olla perusteltua säätää yritysten vastuusta tietyn tyyppisissä rikkomuksissa;

K.

katsoo, että täsmällisyyden (lex certa) vaatimuksen mukaisesti rikoksen tunnusmerkistön kuvauksen on oltava sanamuodoltaan tarkka, jotta varmistetaan sen ennustettavuus soveltamisen, soveltamisalan ja tarkoituksen osalta;

L.

katsoo, että direktiivien osalta jäsenvaltioille jää jonkin verran harkintavaltaa siihen, miten säännökset saatetaan osaksi niiden kansallista lainsäädäntöä, mikä tarkoittaa, että täsmällisyyden (lex certa) vaatimuksen täyttämiseksi sekä EU:n lainsäädännön että sen saattamisen osaksi kansallista lainsäädäntöä on edustettava korkeinta laatua;

M.

katsoo, että EU:n rikosoikeudellisten säännösten käyttöönotto ei koske ainoastaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta, vaan saattaa liittyä moniin eri politiikanaloihin;

N.

katsoo, että tähän mennessä Euroopan unioni on usein laatinut rikosoikeudellisia säännöksiä tapauskohtaisesti ja luonut näin tarpeen suuremmalle yhtenäisyydelle;

O.

katsoo, että Euroopan parlamentin on kehitettävä omat menettelynsä, jotta se voi varmistaa yhdessä toisen lainsäätäjän kanssa yhtenäisen ja laadukkaan rikosoikeusjärjestelmän;

P.

katsoo, että yhteistyön edistämiseksi rikosoikeuden alalla komission, neuvoston ja parlamentin välillä tarvitaan toimielinten välinen sopimus;

Q.

ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 67 artiklan 1 kohdan mukaan unioni muodostaa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla kunnioitetaan perusoikeuksia ja jäsenvaltioiden erilaisia oikeusjärjestelmiä ja -perinteitä;

1.

painottaa, että ehdotuksissa EU:n aineellisen rikosoikeuden säännöksiksi on noudatettava täysimääräisesti toissijaisuusperiaatetta ja suhteellisuusperiaatetta;

2.

muistuttaa, että rikoslainsäädännössä on kunnioitettava täysimääräisesti epäiltyjen, syytettyjen tai tuomittujen henkilöiden perusvapauksia;

3.

painottaa, että tässä yhteydessä ei riitä, että viitataan abstrakteihin käsitteisiin tai symbolisiin vaikutuksiin, vaan tarve aineellisen rikosoikeuden säännöksille on osoitettava tarvittavalla näytöllä, josta ilmenee, että:

4.

tunnustaa muiden rikosoikeutta koskevien yleisten periaatteiden tärkeyden, esimerkiksi seuraavien:

5.

suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio tunnusti hiljattain EU:n kriminaalipolitiikasta antamassaan tiedonannossa, että rikosoikeuden lainsäädännön ensimmäisenä vaiheena on aina oltava siitä päättäminen, ovatko aineelliset rikosoikeudelliset toimenpiteet todella tarpeen;

6.

kannustaa komissiota esittämään toimenpiteitä, joilla helpotetaan EU:n aineellisen rikosoikeuden nykyisten säännösten yhtenäisempää ja johdonmukaisempaa täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa rajoittamatta kuitenkaan tarpeellisuuden ja toissijaisuuden periaatteiden noudattamista;

7.

painottaa, että yhdenmukaistamistoimenpiteitä olisi esitettävä pääasiassa tukemaan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen noudattamista käytännössä sen sijaan, että niillä pelkästään laajennettaisiin yhdenmukaistetun EU:n rikosoikeuden soveltamisalaa;

8.

kannustaa komissiota sisällyttämään jatkossakin vaikutusten arviointeihinsa tarpeellisuuden ja suhteellisuuden testin, hyödyntämään niiden jäsenvaltioiden parhaita käytäntöjä, joissa annetaan tiukat takeet prosessuaalisille oikeuksille, sisällyttämään perusoikeuksia koskevaan tarkastuslistaan perustuvan arvion sekä ottamaan käyttöön testin, jolla määritetään, miten sen ehdotukset vastaavat edellä mainittuja rikosoikeutta koskevia yleisiä periaatteita;

9.

painottaa, että keskinäisen luottamuksen vahvistamiseksi on luotava yhdenmukaiset suojelua koskevat vähimmäisnormit epäillyille ja syytetyille rikosoikeudenkäynnissä;

10.

kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita myös harkitsemaan muita kuin lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joilla lujitetaan luottamusta jäsenvaltioiden eri oikeusjärjestelmien välillä, parannetaan yhdenmukaisuutta ja kannustetaan kehittämään EU:n yhteistä oikeuskulttuuria rikollisuuden torjumiseksi;

11.

painottaa, että tarvitaan yhtenäisempää ja laadukkaampaa EU:n lähestymistapaa rikosoikeuteen ja pitää tähän saakka noudatettua hajanaista lähestymistapaa valitettavana;

12.

suhtautuu myönteisesti komission rikosoikeutta koskevan yksiköiden välisen koordinointiryhmän olemassaoloon ja pyytää komissiota toimittamaan Euroopan parlamentille tarkemmat tiedot sen toimeksiannosta ja toiminnasta;

13.

kehottaa nimeämään komissioon selkeän koordinaattorin kaikille rikosoikeudellisia säännöksiä sisältäville ehdotuksille, jotta varmistetaan yhtenäinen lähestymistapa;

14.

suhtautuu myönteisesti neuvoston aineellisen rikosoikeuden työryhmän olemassaoloon ja pyytää neuvostoa toimittamaan Euroopan parlamentille tarkat tiedot sen suhteesta muihin neuvoston työryhmiin, jotka käsittelevät rikosoikeudellisia säännöksiä muilla politiikanaloilla kuin oikeus- ja sisäasioissa;

15.

vaatii toimielinten välistä sopimusta periaatteista ja työskentelytavoista, jotka koskevat ehdotuksia tuleviksi EU:n aineellisen rikosoikeuden säännöksiksi, ja kehottaa komissiota ja neuvostoa perustamaan toimielinten välisen työryhmän, jossa nämä toimielimet ja parlamentti voivat laatia kyseisenlaisen sopimuksen ja keskustella yleisistä aiheista ja tarvittaessa kuulla riippumattomia asiantuntijoita, jotta voidaan varmistaa EU:n rikosoikeuden yhtenäisyys;

16.

katsoo, että toimielinten välisen työryhmän olisi autettava määrittämään EU:n tasolla rikosoikeudellisille seuraamuksille asianmukainen soveltamisala ja täytäntöönpano sekä tutkimaan voimassa olevaa lainsäädäntöä nykyisen lähestymistavan hajanaisuuden ja toimivaltaristiriitojen vähentämiseksi;

17.

aikoo tutkia, miten parlamentissa voidaan parhaiten varmistaa yhtenäinen lähestymistapa EU:n aineellista rikosoikeutta koskevaan lainsäädäntöön, ja huomauttaa tältä osin koordinointikomitean puuttumisesta ja oikeudellisen yksikkönsä mahdollisesta tärkeästä roolista;

18.

painottaa sitä, että on perustettava parlamentin informaatioyksikkö, joka voi tukea yksittäisiä parlamentin jäseniä päivittäisessä työssä ja varmistaa siten lainsäätäjänä toimivan parlamentin työn laadun;

19.

huomauttaa, että yhtenäinen lähestymistapa vaatii sen, että parlamentilla on ennen aineellista rikosoikeutta koskevan säädösehdotuksen hyväksymistä käytettävissään ehdotuksen oikeudellinen analyysi, josta ilmenee, onko kaikkia tässä päätöslauselmassa mainittuja vaatimuksia noudatettu täysimääräisesti, tai mitä parannuksia vielä tarvitaan;

20.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille ja Euroopan neuvostolle.