15.11.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 351/21

1.1

ETSK otti kantaa naisiin kohdistuvaan perheväkivaltaan jo vuonna 2006 (1) ja toi esiin kansalaisyhteiskunnan huolen asiasta. Tuolloin esitetyt suositukset pätevät edelleen, eikä niitä siten toisteta tässä lausunnossa.

1.2

Kansalaisyhteiskunnan edustajana ja tietoisena siitä, että sukupuolistuneen väkivallan ja erityisesti perheväkivallan ongelma koskettaa jokaista, ETSK vahvistaa olevansa sitoutunut torjumaan tätä vitsausta kaikin mahdollisin keinoin ja harkitsee muun muassa mahdollisuutta järjestää aihetta käsittelevä keskustelutilaisuus joka toinen vuosi.

1.3

ETSK esittää EU:n toimielimille ja jäsenvaltioille seuraavat suositukset:

2.1

Kaikenlainen yksilöihin kohdistuva väkivalta loukkaa ihmisarvoa, ruumiillista ja henkistä koskemattomuutta, ihmisoikeuksia ja demokraattisen yhteiskunnan perusperiaatteita.

2.2

Valtioilla on velvollisuus kunnioittaa, suojella ja edistää kansalaistensa oikeuksia, ja niiden tuleekin investoida julkisia varoja palveluihin ja asiantuntevaan henkilöstöön, jotka pystyvät täyttämään tämän tehtävän.

2.3

Yhteiskunta tuomitsee julkisen väkivallan ja tukee toimia, joita valtiot toteuttavat väkivaltaan syyllistyneiden kurissa pitämiseksi ja rankaisemiseksi.

2.4

On kuitenkin olemassa myös toisenlaista, hiljaista väkivaltaa: kodeissa tapahtuvaa väkivaltaa, josta uhrit joutuvat kärsimään joskus hyvin raa'astikin. Sitä kutsutaan perheväkivallaksi.

Kaikki perheenjäsenet voivat joutua satunnaisesti tai säännöllisesti erityyppisen, pahimmillaan kuolemaan johtavan väkivallan uhreiksi.

2.5

Jokainen perheenjäsen on sen arvoinen, että viranomaisten tulee kiinnittää väkivaltaan huomiota, puuttua siihen ja ryhtyä toimenpiteisiin sen suhteen. Tosiasia kuitenkin on, että useimmiten väkivallan uhreiksi joutuvat naiset. Perheväkivalta on edelleen yksi naisten yleisimmistä kuolinsyistä maailmassa. Tässä lausunnossa keskitytään siksi erityisesti naisiin kohdistuvaan perheväkivaltaan.

2.6

Euroopan unioni määrittelee naisiin kohdistuvan väkivallan kaikenlaiseksi naisiin kohdistetuksi väkivallaksi, "joka aiheuttaa tai voi aiheuttaa fyysistä, seksuaalista tai psykologista vahinkoa tai kärsimystä naisille, mukaan lukien tällaisilla teoilla uhkailu tai pakottaminen taikka mielivaltainen vapaudenriisto, tapahtuipa se julkisessa tai yksityisessä elämässä" (3).

2.7

Vaikka viranomaiset sekä järjestäytyneet ja muut yhteiskunnan eri sektorit ovat tehneet työtä jo vuosikymmenten ajan, tällaista väkivaltaa pidetään edelleen yksityisenä ongelmana, vaikka todellisuudessa kyse on julkisesta ongelmasta.

2.8

Perheväkivalta on rikos, josta tulee rangaista lailla. ETSK myöntää, että useissa unionin jäsenvaltioissa on toteutettu toimenpiteitä siihen syyllistyneiden rankaisemiseksi aiempaa ankarammin. On kuitenkin tärkeää myös yksilöidä ilmiön taustalla olevat perimmäiset syyt ja sen torjumiseksi tarvittavat strategiat. Tähän kuuluu muun muassa se, että on pyrittävä saamaan miehet ymmärtämään paremmin ilmiötä.

2.9

Myös talouskriisi vaikuttaa tällä hetkellä voimakkaasti monien EU:n jäsenvaltioiden sosiaalipolitiikkaan. Julkisia peruspalveluja, kuten terveys-, koulutus- ja sosiaalipalveluja, supistetaan, vaikka perheet ja erityisesti naiset tarvitsisivat niitä entistä enemmän. Naisten tukipalveluja ja pahoinpideltyjen naisten vastaanottokeskuksia suljetaan, naisten ja miesten tasa-arvoa edistävien kansallisten tahojen määrärahoja leikataan, ennaltaehkäisyhankkeita ja tiedotusvälineissä toteutettavia valistuskampanjoita karsitaan jne.

2.10

Taloudellinen epätasa-arvo, naisiin kohdistuva syrjintä muun muassa työpaikoilla, palkoissa ja muiden taloudellisten resurssien saannin yhteydessä, taloudellinen riippuvaisuus sekä piintyneet seksistiset stereotypiat ja patriarkaalinen yhteiskunta rajoittavat naisten toimintamahdollisuuksia ja lisäävät heidän haavoittuvuuttaan perheväkivaltatilanteissa.

2.11

Tämänhetkinen talouskriisi ja sen torjumiseksi toteutettava politiikka sekä talouden vapautuminen ja julkisen sektorin yksityistäminen paitsi jyrkentävät työelämän sukupuolijakoa entisestään myös lisäävät epätasa-arvoa ja kärjistävät väkivaltaa synnyttäviä olosuhteita.

2.12

Maailman terveysjärjestö WHO (4) on tunnustanut globalisaation vaikuttavan haitallisesti sosiaalisiin rakenteisiin. Globalisointi ilman sääntöjä voi saada aikaan vakavia naisiin kohdistuvan väkivallan muotoja, kuten ihmiskauppaa.

2.13

Vähemmistöryhmiin kuuluvilla naisilla, naispuolisilla maahanmuuttajilla, maaseudulla tai syrjäisissä yhteisöissä asuvilla köyhyydestä kärsivillä naisilla, vankilatuomiota kärsivillä naisilla, laitoksissa elävillä naisilla, psyykkisesti ja fyysisesti vammautuneilla naisilla ja ikääntyneillä naisilla on muita suurempi riski joutua väkivallan uhreiksi.

2.14

Tässä oma-aloitteisessa lausunnossa pyritään luomaan katsaus naisiin kohdistuvaan perheväkivaltaan Euroopassa, esittämään kokonaiskuva toteutetuista toimenpiteistä ja herättelemään yhteiskuntaa tajuamaan ongelman laajuus.

2.15

ETSK on järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan edustajana valmis järjestämään yhdessä tämänkaltaista väkivaltaa käsittelevien organisaatioiden kanssa keskustelufoorumin, jotta voitaisiin pohtia ehdotuksia ongelman kitkemiseksi ja jakaa esimerkkejä hyvistä käytänteistä, jotka ovat mahdollistaneet tehokkaan ennaltaehkäisyn.

3.1

Euroopan neuvosto hyväksyi vuonna 2011 yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (5). Se on ensimmäinen kansainvälinen oikeudellisesti sitova väline, jolla luodaan kattava oikeudellinen kehys väkivallan ehkäisemiseksi, uhrien suojelemiseksi ja väkivaltaan syyllistyneiden tuomitsemiseksi. Se on vetoomus naisten ja miesten paremman tasa-arvon puolesta, sillä naisiin kohdistuva väkivalta juontaa juurensa syvältä sukupuolten välisestä epätasa-arvosta, jota pitävät yllä patriarkaalinen kulttuuri ja välinpitämättömyys tosiasioista.

3.2

Yleissopimuksessa otetaan huomioon kaikenlainen väkivalta (ruumiillinen ja henkinen väkivalta, sukupuolinen häirintä, pakkoavioliitot, naisten sukuelinten silpominen, ahdistelu, sterilisaatiot ja pakkoabortit) uhrin iästä, etnisestä tai kansallisuustaustasta, uskonnosta, sosiaalisista lähtökohdista, maahanmuuttotilanteesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

3.3

Yleissopimuksen on tähän mennessä allekirjoittanut vasta 20 maata (6), joista eräät varaumin (Saksa, Serbia ja Malta). Vain yksi maa (7) on ratifioinut sen. ETSK kehottaa Euroopan unionia ja kaikkia sen jäsenvaltioita allekirjoittamaan ja ratifioimaan Istanbulin yleissopimuksen ja soveltamaan sitä viipymättä.

4.1

EU:ssa 45 prosenttia naisista ilmoittaa joutuneensa sukupuolistuneen väkivallan uhreiksi. Heistä 40–45 prosenttia on ilmoituksensa mukaan kärsinyt sukupuolisesta häirinnästä työpaikalla. Sukupuolistuneen väkivallan seurauksiin kuolee Euroopassa joka päivä arviolta seitsemän naista (8).

4.2

Ilmiöllä on lisäksi suuria taloudellisia vaikutuksia. Naisiin kohdistuvan väkivallan vuotuisten kustannusten arvioidaan olevan Euroopan neuvoston 47 jäsenmaassa vähintään 32 miljardia euroa.

4.3

Vuonna 2010 toteutetussa Eurobarometri-kyselyssä havaittiin, että ongelma on yleisesti tiedossa (98 prosenttia vastanneista) ja että se on hyvin laajalle levinnyt (yksi neljästä ilmoitti tuntevansa perheväkivallasta kärsineen naisen ja yksi viidestä ilmoitti tuntevansa perheväkivaltaan syyllistyneen henkilön).

4.4

Jo vuonna 1980 järjestetyssä naisten oikeudellista ja sosiaalista asemaa käsitelleessä toisessa kansainvälisessä konferenssissa korostettiin, että naisiin kohdistuva väkivalta on maailman vaietuin rikollisuuden muoto. Kolmetoista vuotta myöhemmin Wienin kansainvälisessä ihmisoikeuskonferenssissa naisten oikeuksien tunnustettiin kuuluvan ihmisoikeuksiin. EU:n jäsenvaltiot ovat sitoutuneet tekemään työtä vuonna 1995 vahvistetun Pekingin toimintaohjelman perustavoitteiden saavuttamiseksi.

4.5

Johtavassa asemassa olevien naisten eurooppalaisen huippukokouksen (Cádiz maaliskuu 2010) loppujulistuksessa (9) 25 naisministeriä ja useat muut poliittiset johtajat kaikkialta EU:sta katsoivat, että naisten ja miesten tasa-arvon täytyy vielä toteutua konkreettisesti ja että naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen jatkuva ongelma ja vakava ihmisoikeusloukkaus. Asiakirjassa todetaan, että seksistiset stereotypiat aiheuttavat edelleen syrjintää, ja varoitetaan siitä vaarasta, että uudet sukupolvet toistavat samaa seksististä käyttäytymismallia.

4.6

EU:n toimielimet ovat laatineet erilaisia analyysejä ja toiminta-asiakirjoja, joita mainitaan seuraavassa (luettelo ei ole tyhjentävä).

4.7

Lisäksi jäsenvaltiot – eivät kuitenkaan kaikki – ovat hyväksyneet lainsäädäntöä perheväkivallan kriminalisoimiseksi, perheväkivaltaan syyllistyneiden rankaisemiseksi ankarammin, perheväkivallan luokittelemiseksi yleistä järjestystä loukkaavaksi rikokseksi jne.

4.8

Vaikka perheväkivallasta ei edelleenkään ole saatavilla luotettavia ja vertailukelpoisia tilastotietoja kansallisella tai EU:n tasolla, tiedossa olevat luvut ovat niin hälyttäviä, ettei ongelman laajuudesta ole epäilystäkään (10).

4.9

Luvuista ja lainsäädännön tiukennuksista huolimatta on totta, että kansalaisten yleisen käsityksen mukaan elämme tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, mikä saattaa vääristää keskustelua paitsi perheväkivallasta myös muista väkivallan muodoista ja naisten ja miesten epätasa-arvon muodoista, kuten palkkaeroista ja urakehityksestä.

4.10

Yksi unohdettu – sillä muille näkymättömissä oleva – väkivallan muoto on henkinen väkivalta. Vaikenemisen tulisi vihdoin loppua ja olisi tunnustettava, että tämäkin väkivallan muoto on ihmisoikeusloukkaus, joka tulee sisällyttää sukupuolistunutta väkivaltaa käsittelevään lainsäädäntöön.

4.11

Henkisestä väkivallasta selvinneet naiset, jotka usein kärsivät vakavista traumoista koko loppuelämänsä, tarvitsevat kokonaisvaltaista, monialaista tukea turvallisessa toipumisympäristössä. He ovat eläneet erillään yhteiskunnasta, ilman konkreettisia todisteita väkivallanteoista, ja pelkäävät, ettei kukaan usko heitä. Jotta he voisivat kuntoutua, on ratkaisevan tärkeää, että auttajat uskovat heitä.

4.12

Perheväkivalta ei vaikuta ainoastaan suoraan tekojen kohteena olevaan uhriin, vaan myös niihin, jotka auttavat uhria tai tietävät ongelmasta, eli etenkin lapsiin, jotka ovat erityisen haavoittuvia herkän tunne-elämänsä takia. Väkivalta saattaa vaikuttaa heidän koko loppuelämäänsä.

4.13

Vaikka kotipiirissä tapahtuvat rikokset eivät kohdistukaan yksinomaan naisiin, on syytä pohtia, miksi muut kotipiirissä tapahtuvat rikokset, kuten pedofilia (90 prosenttia syyllistyneistä on lähipiiriin kuuluvia henkilöitä), herättävät inhoa, kun sen sijaan perheväkivaltatapauksissa etsitään edelleen syitä, joiden vuoksi tekijä on syyllistynyt väkivaltaan.

5.1

On tärkeää vastata perusluonteiseen kysymykseen siitä, miksi yhteiskunta usein antaa perheväkivaltarikokset anteeksi ja miksi väkivallan uhriksi joutuneesta naisesta etsitään syytä väkivallan puolustamiseksi. Usein esitetyt kulttuuriset ja sosiaaliset syyt ovat virheellisiä ja vain edistävät tilanteen jatkumista ennallaan.

5.2

Ajatus, jonka mukaan perheväkivalta juontaa juurensa vanhoista kulttuureista ja perinteistä, vahvistaa sitä virheellistä lähtöoletusta, että kulttuuri on muuttumaton joukko uskomuksia ja käytäntöjä. Kulttuuri päinvastoin kehittyy ja uudistuu koko ajan nimenomaan siksi, että se on heterogeeninen ja sisältää keskenään kilpailevia arvoja. Kulttuuriin kuuluu olennaisesti kyky muuntautua.

5.3

Kulttuuri liittyy läheisesti vallankäyttöön: normit ja arvot nousevat hallitseviksi, kun niiden puolustajat ovat vallassa tai vaikutusvaltaisessa asemassa.

5.4

Myös naiset ovat toimijoita kulttuurissa ja vaikuttavat kulttuuriin, jossa elävät. Naisten osallistuminen yhteiskuntaan ja kulttuuriin on olennaisen tärkeää naisia koskevien mielikuvien ja naisten aseman kannalta vahingollisten mentaliteettien, tapojen ja käytäntöjen muuttamiseksi.

5.5

Tästä syystä naisten aliedustusta eri valtatasoilla on tärkeää pohtia. Naisiin kohdistuvan väkivaltaongelman ratkaiseminen on vaikeaa ja liian hidasta niin kauan, kunnes tämä kysymys on saanut riittävän ratkaisun ja naiset ovat taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti edustettuina suhteessa lukumääräänsä ja kapasiteettiinsa. Vaikka sukupuolistuneen väkivallan vastainen julkinen politiikka on tärkeässä asemassa, vasta naisten pääsy tasa-arvoisiksi vallankäyttäjiksi voi muuttaa perinteistä käsitystä naisten asemasta yhteiskunnassa.

5.6

Vuosisatojen kuluessa muovautuneet sukupuolimallit, joiden mukaan naisellisia hyveitä ovat passiivisuus, vetäytyminen ja alistuminen ja miehekkäitä ominaisuuksia aggressiivisuus, voima ja toiminta, ovat olleet osaltaan luomassa vuosisatoja vallinnutta kiintymyssuhdemallia, jossa nainen on alempiarvoinen ja miehestään riippuvainen.

5.7

Suhdemallia, jossa lähtökohtana on toisen alistaminen, ei voida enää suvaita. Miesten ja naisten tuleekin pohtia omaa asennoitumistaan näihin malleihin. Pohdiskelun lähtökohtana on oltava vapauden, itsemääräämisoikeuden ja henkilökohtaisen kehittymisen arvon tunnustaminen.

5.8

Merkittävä prosenttiosuus naistappojen (11) uhreista oli jo aiemmin kertonut väkivallasta tai uhkailusta. Tämä osoittaa ennaltaehkäisevän työn tärkeyden. Liian monessa tapauksessa mitään ei ollut tehty uhrin suojelemiseksi hänen ahdistelijaltaan.

5.9

Ennaltaehkäisevään työhön voi ja siihen tulee sisältyä muun muassa

5.10

Perheväkivallan uhrien suojeluun erikoistuneissa yksiköissä tulee olla erityiskoulutuksen saanutta henkilökuntaa sekä riittävästi resursseja, jotta voidaan varmistaa päätettyjen toimenpiteiden toteuttaminen. Muutoin yksiköiden toiminta on tehotonta.

5.11

On tärkeää, että perustetaan monialaisia keskuksia, joissa naisia kuunnellaan ja ymmärretään ja joissa heihin uskotaan. Perheväkivaltailmiöön liittyy monenlaisia psykologisia, kulttuurisia ja uskonnollisia tekijöitä sekä vuosisataisia tapoja. Siihen ei ole mitään yksittäistä syytä, eikä sitä voida ratkaista ainoastaan poliisitoimilla ja rikosoikeuden keinoin. Koordinoitu monialainen tuki, jonka avulla vältetään naisten altistuminen toistuvalle väkivallalle, on peruslähtökohta ilmiön torjunnassa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä vammaisiin ja maahanmuuttajanaisiin, jotka ovat muita haavoittuvampia. Tukikeskusten on tarjottava palvelujaan järjestelmällisesti myös väkivallan välillisille uhreille, erityisesti lapsille.

5.12

Turvallisuusajattelua, joka liittyy liiaksi järjestäytyneeseen rikollisuuteen, terrorismiin, henkilö- ja omaisuusvahinkoihin ja huumausainekauppaan eikä juuri koskaan vaaroihin, joihin lukuisat naiset joutuvat omassa kodissaan tai työpaikalla, on muutettava. Jos turvallisuusajatteluun olisi sisällytetty enemmän humanistisia perusteita ja ennaltaehkäisyä, olisi säästetty lukuisia ihmishenkiä. Uudet tekniikat voivat tarjota parempaa suojelua: esimerkiksi elektroninen seurantapanta estää vapaaksi päästettyä, lähestymiskiellon saanutta ahdistelijaa lähestymästä uhrejaan.

5.13

Perheväkivaltatilastot eivät kuvaa ilmiötä riittävän tarkasti eivätkä siksi paljasta ongelman koko laajuutta. Tästä syystä olisi tärkeää yhdenmukaistaa kiireellisesti perheväkivaltatapausten kirjaamisperusteita, jotta tiedot olisivat vertailukelpoisia Euroopan tasolla.

5.14

Hallitusten tulee pitää arvossa ja tukea myös rahallisesti kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden (naisjärjestöt, ihmisoikeusjärjestöt, ammattiliitot jne.) työtä pyrkimättä valvomaan niitä ja rajaamaan niiden itsemääräämisvaltaa.

5.15

Yksi erityisen tärkeä ala on koulutus. Myös koulutus voi välittää syrjiviä malleja ja käytäntöjä, mutta se voi myös muuttaa yksilöllisiä ja kollektiivisia ajattelutapoja ja käytösmalleja. Koulun tulee edistää opetusta, joka ei ole seksististä, ja yhteiskasvatustapaa, joka perustuu tasavertaisiin oikeuksiin ja mahdollisuuksiin ja jonka tavoitteena on henkilön kokonaisvaltainen kehitys. Sen tulee välttää stereotypioita ja sukupuolen mukaan määräytyviä rooleja ja torjua kaikenlainen naisten syrjintä. Koulu voi olla väline tiedotusvälineiden yleisesti miesten ja naisten rooleista välittämän stereotyyppisen kuvan romuttamiseksi. Koulu voi soveltua erinomaisesti sukupuolistuneen väkivallan seurantakeskukseksi.

5.16

Jotta koulu voisi kehittää tällaisen positiivisen roolin, on tärkeää, että opettajien perus- ja jatkokoulutuksessa käsitellään myös sukupuolistunutta väkivaltaa ja erityisesti perheväkivaltaa. Opetusohjelmia ja oppikirjoja tulee tarkistaa säännöllisesti, jotta päästään eroon seksistisestä kielenkäytöstä.

5.17

Myös terveysala on ratkaisevan tärkeä. Nostamalla naiset ja nuoret terveysstrategioiden ytimeen on mahdollista vahvistaa käsitystä siitä, että naisiin kotioloissa kohdistuva väkivalta on riskitekijä eikä erillinen ongelma.

5.18

Rekisteröinti- ja ilmoitusmenettelyjä on tarkistettava säännöllisesti ja järjestelmällisesti, ja on vältettävä järjestelyjä, joista aiheutuu alan ammattilaisille hallinnollisia rasitteita ja jotka eivät ole joustavia eivätkä kestäväpohjaisia. Menettelyjen avulla tulee voida rekisteröidä terveysongelma riskitekijänä (esimerkiksi perhesuunnitteluvastaanotolla tai raskauden aikaisella vastaanotolla) ja erottaa selkeästi toisistaan kaupunkien ja maaseudun tarpeet.

5.19

Kaikilla sukupuolistuneen väkivallan ongelmaan liittyvillä aloilla on varmistettava, että valistus ja koulutus on tehokasta ja todellisuutta vastaavaa ja että keinoja ja resursseja on riittävästi. Säännölliset tilannekartoitukset ovat myös tarpeen, jotta voidaan varmistaa, että tiedot ovat todenmukaisia.

5.20

Valistuksen ja koulutuksen alalla on tärkeää erottaa toisistaan valistus (tarkoitettu laitoksen koko henkilökunnalle), koulutus (uhrien kanssa tekemisissä oleville ja ongelman havaitsemiseen osallistuville työntekijöille) ja erityiskoulutus (joka vaaditaan kaikilta uhreja auttavilta työntekijöiltä). Poliisien ja tuomarien koulutukseen tulee kiinnittää erityistä huomiota, sillä heidän tehtävänään on vastaanottaa kantelu ja tuomita väkivaltaan syyllistynyt henkilö. Traumaattinen kokemus voi heidän toimintansa ansiosta muuntua uudeksi toivoksi. Myös rangaistuslaitosten tulee kehittää sisäisiä ohjelmia sukupuolistuneesta väkivallasta kärsineille naisille ja siihen syyllistyneille miehille, ja asia on tuotava paremmin kaikkien EU:n jäsenvaltioiden vankilahenkilökunnan tietoon.

5.21

Naisiin kohdistuvan perheväkivallan ongelman käsitteleminen ihmisoikeusasiana lisää jäsenvaltioiden vastuuta tämän väkivaltamuodon ehkäisystä, kitkemisestä ja rankaisemisesta ja asettaa velvollisuuden raportoida näiden tehtävien hoidosta.

5.22

Kun sukupuolistunut väkivalta kytketään ihmisoikeuksiin, on mahdollista käyttää monenlaisia jäsenvaltioiden vastuullistamismekanismeja kansainvälisellä ja alueellisella tasolla sekä viedä asia käsiteltäväksi ihmisoikeussopimuksista vastaaviin tahoihin, kansainvälisiin rikostuomioistuimiin sekä Euroopan alueelliseen ihmisoikeusjärjestelmään (Euroopan ihmisoikeustuomioistuin – Euroopan neuvoston mekanismi).

5.23

Naisiin kohdistuvan väkivallan käsitteleminen ihmisoikeusasiana johtaa kokonaisvaltaiseen ja monialaiseen ratkaisuun, jossa kaikilla aloilla tehtyyn työhön sisällytetään ihmisoikeusulottuvuus. Se pakottaa vahvistamaan ja vauhdittamaan aloitteita, joita tehdään eri aloilla – muun muassa oikeusalalla, terveysalalla, paikallis- ja aluekehityspolitiikan yhteydessä ja humanitaarisen avun yhteydessä – naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja kitkemiseksi.