16.12.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 309/72

1.1

Nämä suositukset on tarkoitettu suuntaviivoiksi tehtäessä poliittisia päätöksiä kestävän resurssi-, tutkimus-, kehitys- ja ulkopolitiikan toteuttamisesta sekä EU:ssa että kansallisella tasolla. Jotta EU:sta saadaan Lissabonin tavoitteiden mukaisesti kehitettyä maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin talousalue kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä, tarvitaan innovatiivista, sosiaalisten ja ekologisten vaatimusten mukaista teollisuuspolitiikkaa, joka edellyttää halukkuutta rakennemuutosten toteuttamiseen. Välttämättömät teollisuuden muutokset on toteutettava ennakoivasti ja yhdentävää kestävän kehityksen strategiaa soveltaen. Tämä tarkoittaa paitsi sitä, että materiaalien käyttöä lisäarvoprosessissa on tehostettava ja kaikkia resursseja on käytettävä entistä säästeliäämmin, myös sitä, että ehtyvät luonnonvarat korvataan vähitellen uusiutuvilla luonnonvaroilla. Tällä tavoin teollisuudelle avautuu uusia teknisiin innovaatioihin perustuvia mahdollisuuksia, jotka johtavat laadukkaiden ja varmojen työpaikkojen syntymiseen sekä teollisuudessa että teollisuuteen liittyvillä palvelualoilla.

1.2

Raaka-ainehuollon turvaaminen on markkinataloudessa ennen kaikkea taloudellisten toimijoiden vastuulla. Poliittisten toimijoiden tehtävänä on kuitenkin osaltaan luoda edellytykset hyvän toimitusvarmuuden takaamiselle ja edistää kestävän raaka-ainehuollon toteutumista teollisuus-, tutkimus-, työmarkkina- ja ympäristöpolitiikan avulla. Tukemalla entistä voimakkaammin uuden tekniikan kehittämistä voidaan nimittäin vaikuttaa myönteisesti kilpailukykyyn ja työpaikkatilanteeseen ja edistää lisäksi siirtymistä kestävään talouteen.

1.3

Kestävän raaka-ainepolitiikan perustan muodostavat elinkaarianalyysit, jotka edistävät mineraali- ja metalliraaka-aineiden tehokasta hankintaa ja entistä ympäristöystävällisempää jalostusta, kierrätysprosessien kehittämistä sekä vähähiilisten, uusiutuvien ja ilmastovaikutuksiltaan neutraalien energialähteiden ympäristöäsäästävän käytön lisäämistä — silloin, kun se on teknisesti mahdollista — niukkojen ja kasvihuoneilmiötä kiihdyttävien raaka-aineiden syrjäyttämiseksi vähitellen tai tehokkaan ja hiilipäästöiltään alhaisen tekniikan soveltamista näitä raaka-aineita hyödynnettäessä. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää ennen kaikkea EU:n ja jäsenvaltioiden määrätietoista politiikkaa. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea katsoo, että sekä tehokkuuden parantamiseen että uusiutumattomien raaka-aineiden korvaamiseen tähtäävien strategioiden avulla on mahdollista vähentää raaka-ainehuollon riippuvuutta tuonnista.

1.4

Raaka-aineiden kulutuksen tuntuva kasvu kaikkialla maailmassa saattaa tulevaisuudessa aiheuttaa ongelmia ainakin yksittäisten raaka-aineiden saannissa. Maailmanmarkkinoilla tapahtuvat muutokset edellyttävät ennakoivaa politiikkaa sekä EU:n että jäsenvaltioiden taloudellisilta toimijoilta. Vaikka raaka-ainehuollon turvaaminen on ensisijaisesti teollisuuden vastuulla, EU:n toimielimet voivat aktiivisen kauppa-, tutkimus- ja ulkopolitiikan ja jäsenvaltiot oman raaka-aine- ja energiapolitiikkansa avulla edistää sitä ja ehkäistä tuotannon siirtämistä unionin ulkopuolelle. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea kehottaakin jäsenvaltioita osallistumaan eurooppalaisen raaka-aine- ja energiapolitiikan suuntaviivojen muotoiluun ja kantamaan vastuunsa kestävän raaka-ainepolitiikan edistämisestä Euroopassa.

1.5

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean mielestä EU:n on tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden ja kaikkien eturyhmien kanssa huolehdittava siitä, ettei Euroopan teollisuuden raaka-ainehuolto vaarannu ja että raaka-aineita on saatavilla maailmanmarkkinoilla kohtuulliseen hintaan. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi Euroopan unionin tulisi puuttua epäterveisiin kilpailukäytänteisiin ja protektionistisiin pyrkimyksiin sekä monenvälisissä organisaatioissa, esimerkiksi WTO:ssa, OECD:ssa ja ILOssa, että kahdenvälisesti. Keskeinen keino tavoitteiden saavuttamiseksi on käydä tiivistä vuoropuhelua niiden politiikan ja teollisuuden toimijoiden kanssa, jotka voivat vaikuttaa raaka-ainemarkkinoihin

1.6

ETSK on vakuuttunut siitä, että Euroopan teollisuudella on nyt ja tulevaisuudessa kaikki edellytykset tarttua määrätietoisesti rakennemuutoksista johtuviin maailmanlaajuisen kilpailun haasteisiin. Euroopan unioni säilyy kilpailukykyisenä teollisuus- ja elinkeinoalueena myös vastaisuudessa ja kehittyy samalla kestäväksi talousalueeksi, jos sovelletaan kokonaisvaltaista ja innovatiivista politiikkaa, jossa kiinnitetään yhtä lailla huomiota sekä taloudelliseen hyvinvointiin että sosiaalisiin ja ympäristövaikutuksiin.

1.7

Lisäksi on syytä korostaa, että koska Eurooppa on erittäin pitkälle teollistunut, raaka-ainehuollolla on tärkeä merkitys Lissabonin tavoitteiden saavuttamisessa. Euroopan melko voimakkaaseen riippuvuuteen fossiilisten raaka-aineiden sekä metalli- ja mineraaliraaka-aineiden tuonnista sisältyy riskejä, jotka eivät liity ainoastaan raaka-aineiden toimitusvarmuuteen vaan myös niiden maailmanlaajuisen kulutuksen mukaiseen hintakehitykseen. Taloudelliset ja poliittiset toimijat voivat varautua tulevaan kehitykseen toteuttamalla aktiivisesti toimia raaka-aineiden käytön tehostamiseksi, raaka-aineita ja kierrätystä koskevien teknisten innovaatioiden edistämiseksi sekä uusiutumattomien raaka-aineiden korvaamiseksi uusiutuvilla raaka-aineilla. Niin ikään voidaan raaka-ainetarjonnan monipuolistamiseksi edistää Euroopan omien raaka-ainelähteiden hyödyntämistä. Hiilen osalta kyse on myös siitä, pystytäänkö ”puhtaan hiilen” ilmastovaikutuksiltaan neutraalit käyttömahdollisuudet toteuttamaan käytännössä. Toimet, joilla varmistetaan, että raaka-aineita on saatavilla riittävästi kilpailukykyiseen hintaan, eivät siis yksistään riitä. Ulkoisen ulottuvuuden yhteydessä voidaan todeta, että kaikkialla maailmassa on oltava poliittisena tavoitteena rajoittaa tuntuvasti fossiilisten energialähteiden käytön lisäämistä. Euroopan unionin rooli tässä prosessissa on määriteltävä lähikuukausien aikana.

2.1

Raaka-aineet ovat monihaaraisen lisäarvoketjun lähtökohta. Ne ovat globalisaation voimistuessa kansantalouksien toimivuuden sekä kehitys- ja kasvumahdollisuuksien edellytys. Tämä pätee energialähteisiin sekä moniin eloperäisiin, metalli- ja mineraaliraaka-aineisiin, jotka ovat teollisuuden välttämätön perustuotannontekijä. Eurooppa on monien raaka-aineiden osalta riippuvainen tuonnista. Riippuvuuteen on tähän saakka kiinnitetty liian vähän huomiota, mutta raaka-ainehintojen nousun vuoksi se on alettu tiedostaa entistä paremmin. Havainnollisia esimerkkejä ovat fossiilisten energialähteiden, koksin ja teräksen hintojen räjähdysmäinen nousu.

2.2

Yksittäisten raaka-aineiden merkitystä ei usein ymmärretä kunnolla. Tämä saattaa johtua siitä, että tuotannon kokonaispanokseen verrattuna raaka-aineiden merkitys on vähäinen, vaikka raaka-aineet eivät muista tuotannontekijöistä poiketen yleensä ole korvattavissa lyhyellä aikavälillä. Puutteellinen raaka-ainehuolto tai jopa toimituskatkokset johtavatkin usein tuotannon supistamiseen. Raaka-ainemarkkinoiden hintavaihtelut vaikuttavat lähes sellaisenaan tuotantoketjun seuraavien vaiheiden kustannuksiin ja siten koko talouteen. Myöskään sosiaalisia näkökohtia ei pidä jättää huomiotta.

2.3

Nopea talouskasvu muualla maailmassa (Kiinassa, Intiassa jne.) on lisännyt jyrkästi energialähteiden ja teollisuuden raaka-aineiden kulutusta kuluneena vuosikymmenenä.

2.4

Tärkeitä näkökohtia ovat myös raaka-aineiden alueellinen jakautuminen ja se, että raaka-ainevarat eivät välttämättä sijaitse siellä, missä raaka-aineita käytetään. Erityisesti Euroopan on jo nykyään tuotava runsaasti raaka-aineita ja fossiilisia energialähteitä muualta, ja se on tulevaisuudessa yhä riippuvaisempi tuonnista.

2.5

Energiahuolto on Euroopan talouden kantava voima. Euroopan energiahuoltoon kohdistuu kuitenkin erittäin suuria riskejä, koska monet energialähteet ovat ehtyviä, hinnat ovat nousseet jyrkästi, sotilaallisilla ja poliittisilla selkkauksilla on omat vaikutuksensa toimitusvarmuuteen ja jäsenvaltiokohtaiset energiapolitiikat ovat kansainvälisissä yhteyksissä usein tehottomia.

3.1

Seuraavassa käsitellään esimerkinomaisesti lähinnä energialähteiden tilannetta, koska niiden huolestuttavat kehityssuuntaukset ovat tällä hetkellä erittäin ajankohtaisia (mm. öljyn hinnanvaihtelut, Venäjältä tuotavan maakaasun toimituskatkokset), niistä on saatavissa erittäin hyvin tietoa ja asianmukaisista poliittisista toimenpiteistä käydään jo keskustelua. Esitetyt huomiot pätevät kuitenkin moniin muihinkin raaka-aineisiin.

3.2

Maailman raakaöljyntuotanto oli 3 847 megatonnia vuonna 2004. Vuoden 2004 loppuun mennessä maailmassa oli teollisen öljyntuotannon alettua tuotettu yhteensä noin 139 gigatonnia raakaöljyä, josta puolet viimeksi kuluneiden 22 vuoden aikana. Tämä merkitsee sitä, että yli 46 prosenttia tähän mennessä todennetuista tavanomaisista öljyvaroista on jo hyödynnetty.

3.3

Tässä yhteydessä on tuotava esiin erityisesti Kiinan rooli, koska Kiina on viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana muuttunut raakaöljyn nettoviejästä nettotuojaksi ja turvautuu nopean talouskasvunsa vuoksi tulevaisuudessa yhä enemmän eri puolilta maailmaa saataviin öljyvaroihin.

3.4

Lisäksi esimerkiksi Irakin sota, Amerikkaa koetelleet pyörremyrskyt, tuotanto- ja kuljetuskapasiteettiongelmia aiheuttanut investointien puute, lakoista johtuneet tilapäiset toimituskatkokset sekä spekulaatiot ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että raakaöljyn ja sen jälkeen myös maakaasun hinta on noussut selvästi. Tästä huolimatta reaalihinnat, joissa on siis otettu huomioon inflaation vaikutus, ovat tällä hetkellä edelleen alhaisemmat kuin 1980-luvun alussa.

3.5

Hintavaihteluiden lisäksi on tietysti tarkasteltava myös fossiilisten raaka-aineiden saatavuutta. Vuoden 2004 lopussa tavanomaisen raakaöljyn kokonaisvarannot olivat noin 381 gigatonnia. Alueellisesti maailman öljyvarat jakaantuvat siten, että Lähi-idän maiden osuus on noin 62 prosenttia, Amerikan 13 prosenttia ja Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) vajaat 10 prosenttia. On kuitenkin otettava huomioon, että arvioiduista kokonaisvarannoista on Pohjois-Amerikassa hyödynnetty jo lähes kaksi kolmasosaa, IVY-maissa sen sijaan reilu kolmannes ja Lähi-idässä vain vajaa neljännes.

3.6

Maakaasutilanne vaikuttaa hyvin samankaltaiselta. Maailman tavanomaiset maakaasuvarannot ovat yhteensä noin 461 biljoonaa kuutiometriä, ja ne vastaavat energiasisällöltään suunnilleen raakaöljyn kokonaisvarantoja. Yli puolet maakaasuvaroista on keskittynyt kolmeen maahan: Venäjälle, Iraniin ja Qatariin. Maakaasuresursseja odotetaan lisäksi olevan noin 207 biljoonaa kuutiometriä. Todennetuista maakaasuvaroista on tähän mennessä hyödynnetty vajaat 18 prosenttia. Maakaasun kulutus oli vuonna 2004 noin 2,8 biljoonaa kuutiometriä, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Suurimpia kuluttajia olivat Yhdysvallat, Venäjä, Saksa, Iso-Britannia, Kanada, Iran ja Italia.

3.7

Hiilivaroja on vielä jäljellä kaikkein eniten. Jos laskentaperustaksi otetaan hiilen maailmanlaajuinen kulutus vuonna 2004, kivihiilivarat riittävät vuoden 2005 alusta laskettuna vielä 172 vuodeksi ja ruskohiilivarat 218 vuodeksi. Vuonna 2004 hiilen osuus maailman primaarienergiankulutuksesta oli 27 prosenttia siten, että kivihiilen osuus oli 24 ja ruskohiilen 3 prosenttia. Ainoastaan raakaöljyn osuus oli vielä suurempi. Sähköntuotannossa hiilen osuus oli vuonna 2004 noin 37 prosenttia, ja se oli maailmanlaajuisesti tärkein sähköntuotannon energiaraaka-aine.

3.8

Kivihiiliesiintymät jakaantuvat maakaasu- ja raakaöljyesiintymiä tasaisemmin. Venäjällä tosin on huomattava osuus myös maailman kivihiilivaroista, mutta merkittäviä kivihiiliesiintymiä on niin ikään Pohjois-Amerikassa, Aasiassa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa, joiden raakaöljy- ja maakaasuvarat taas ovat selvästi vähäisemmät. Merkittävä osa maailman hiilivaroista on kuitenkin keskittynyt vain neljän maan alueelle: Yhdysvaltoihin, Venäjälle, Kiinaan ja Intiaan. Niiden osuus varoista on lähes kolme neljäsosaa. Toisaalta myös EU:ssa on huomattavia hiiliesiintymiä, toisin kuin öljy- ja kaasuesiintymiä. Tässä yhteydessä on kuitenkin todettava, että laadulliset erot ovat suuria. Koksihiiltä tuotetaan vain muutamilla alueilla. Sen maailmanlaajuinen kysyntä on melko tasaista, ja noin 35 prosenttia kokonaistuotannosta kaupataan kansainvälisillä markkinoilla. Kokonaisuudessaan maailmanlaajuiseen kauppaan päätyy tällä hetkellä kuitenkin vain 16 prosenttia maailman hiilituotannosta. Myös vientitarjonta on keskittynyt erittäin selvästi muutamiin maihin ja yhä enenevässä määrin tiettyjen yritysten käsiin. Erityisesti koksihiilen vienti on voimakkaasti keskittynyttä, sillä yli 60 prosenttia vientitarjonnasta on peräisin Australiasta. Vastaavasti 50 prosenttia koksin kokonaisviennistä on peräisin yksistään Kiinasta.

3.9

Hiilen hintakehitys on kuluneina vuosikymmeninä ollut raakaöljyn ja maakaasun hintakehityksen kaltaista mutta energiasisällöittäin verrattuna selvästi maltillisempaa. Tarkasteltaessa hiiltä nimenomaan raaka-aineena ei pidä unohtaa, että hiili ei ole pelkästään energialähde ja välttämätön pelkistysaine raakaraudan valmistuksessa, vaan sitä voidaan hyödyntää erittäin monipuolisesti myös polttoaineissa, erilaisissa kemiallisissa sovelluksissa tai rakennusaineteollisuudessa. On kuitenkin kiinnitettävä huomiota siihen, että hiiltä hyödynnettäessä käytetään ympäristönsuojelusyistä mahdollisimman nykyaikaisia, puhtaita ja tehokkaita tekniikoita, myös hiilidioksidin erottamiseen ja varastointiin tarkoitettuja tekniikoita, koska hiilen kasvihuonekaasuvaikutukset ovat erittäin suuret.

3.10

Toimitusvarmuuden erittäin suuren merkityksen havainnollistamiseksi on vielä syytä kiinnittää huomiota Kansainvälinen energiajärjestön (IEA) marraskuussa 2005 esittämään selvitykseen World Energy Outlook, jonka mukaan maailman energiankulutus lisääntyy edelleen voimakkaasti. Jos kulutus nimittäin jatkuu samanlaisena, maailmanlaajuinen energiankysyntä kasvaa vuoteen 2030 mennessä yli 50 prosenttia ja on näin ollen 16,3 miljardia öljyekvivalenttitonnia. Vuodenvaihteen 2006 tapahtumat, kun Venäjä keskeytti kaasutoimituksensa Ukrainaan ja myös kaasutoimitukset Keski- ja Länsi-Eurooppaan vähenivät, saattoivat antaa esimakua tulevista toimitusnäkymistä, jos Euroopan riippuvuus energiantuonnista lisääntyy edelleen. Tämän vuoksi komission energiahuollosta ja energiatehokkuudesta antamien vihreiden kirjojen täytäntöönpanoa sekä laaja-alaista ja rakentavaa keskustelua uudesta, Euroopan energiastrategiaa koskevasta vihreästä kirjasta onkin pidettävä ensisijaisena tavoitteena.

3.11

Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että IEA:n esittämä arvio on ristiriidassa ilmastonsuojelutavoitteen kanssa. Ilmaston suojelu edellyttää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä, mutta IEA:n ennusteen toteutuminen merkitsisi sitä, että hiilidioksidipäästöt päinvastoin lisääntyisivät jopa 52 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Näin ollen kaikkialla maailmassa on oltava poliittisena tavoitteena rajoittaa tuntuvasti fossiilisten energialähteiden käytön lisäämisestä johtuvia hiilipäästöjä. Euroopan unionin rooli tässä prosessissa on määriteltävä lähikuukausien aikana.

3.12

Mitä erilaisimmat tahot esittävät kasvihuonekaasuongelman mahdolliseksi ratkaisuksi ydinenergiaa. Tähän vaihtoehtoon liittyvien riskitekijöiden lisäksi on pohdittava myös toimitusvarmuutta. Maailman uraanivarat keskittyvät vain muutamiin maihin. Tällä hetkellä tärkeimmät uraanintuotantoalueet sijaitsevat Australiassa, Pohjois-Amerikassa, muutamissa Afrikan valtioissa ja IVY-maissa. Lisäksi uraaniesiintymiä oletetaan olevan myös Kiinassa ja Mongoliassa. Ydinenergian rauhanomaisen hyödyntämisen lisääminen erityisesti Kiinassa voisi 30 vuodessa johtaa uraanipulaan.

3.13

Noin 12 prosenttia raakaöljystä käytetään petrokemian tuotteiden valmistukseen. Tärkeä petrokemiallisten tuotteiden ryhmä ovat muovit. Vuonna 2004 maailmassa tuotettiin yhteensä 224 miljoonaa tonnia muovia, ja Länsi-Euroopan osuus kokonaistuotannosta oli 23,6 prosenttia. Tämänhetkisten ennusteiden mukaan muovin kulutus kasvaa kaikkialla maailmassa edelleen: vuoteen 2010 asti kulutuksen odotetaan kasvavan vuosittain 4,5 prosenttia henkeä kohti. Tärkeimmät kasvumarkkinat ovat Itä-Eurooppa ja Kaakkois-Aasia.

3.14

Fossiilisten energialähteiden lisäksi Euroopan talouden kannalta tärkeitä raaka-aineita ovat myös malmit, erityisesti rautamalmi. Vuonna 2004 maailmassa tuotettiin yhteensä yli miljardi tonnia terästä. Muihin materiaaleihin verrattuna terästä tuotetaankin selvästi enemmän. Malmeja kulutettiin vuonna 2004 seuraavasti: rautamalmia 1,25 miljardia tonnia, bauksiittia 146 miljoonaa tonnia, kromimalmia 15,5 miljoonaa tonnia, sinkkimalmia 9 miljoonaa tonnia ja mangaanimalmia 8,2 miljoonaa tonnia. Rautamalmia kulutettiin siis noin kymmenen tai sata kertaa seuraavaksi yleisimpiä malmeja enemmän.

3.15

Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos (USGS) arvioi vuonna 2005, että taloudellisesti hyödynnettävissä olevat maailman rautamalmivarat vastaavat noin 80:tä miljardia tonnia rautaa. Tämä on yli sata kertaa nykyistä tarvetta enemmän. Jos otetaan huomioon myös sellaiset rautamalmivarat, joiden ei nykyään katsota olevan taloudellisesti hyödynnettävissä, kokonaisvarat nousevat noin 180 miljardiin tonniin rautaa. Vaikka varat ovat näin suuret, rautamalmin hinnan oletetaan pysyvän korkeana myös vastaisuudessa. Yksi syy tähän lienee se, että markkinoita hallitsee kolme suurta yritystä (CVRD, BHP ja Rio Tinto), joiden osuus maailman rautamalmintuotannosta on runsaat 75 prosenttia. Lisäksi merikuljetuksissa on todennäköisesti omat ongelmansa, mikä nostaa kuljetuskustannuksia, ja näin ollen Euroopan terästeollisuus joutuu maksamaan malmista korkeamman ostohinnan.

3.16

Pyrittäessä turvaamaan Euroopan rauta- ja terästuotantoa on otettava huomioon myös koksin ja koksihiilen saatavuus. Koksihiilen vienti Yhdysvalloista vähenee, mikä merkitsee Kanadan ja Australian markkina-aseman vahvistumista. Jotta maailmanlaajuisen kysynnän tyydyttäminen voidaan turvata, näiden maiden kapasiteettia on kuitenkin jatkuvasti lisättävä. Kiinasta tulee koksaamojen lisäämisen ansiosta yhä tärkeämpi koksintoimittaja, vaikka muissakin maissa rakennetaan uutta koksauskapasiteettia kotimarkkinoiden tarpeisiin.

3.17

Myös romumetalli on tärkeä terästuotannon raaka-aine. Romumetallin maailmanlaajuinen kauppa onkin kasvanut viime vuosina huomattavasti. Terästuotteiden kestävyyden vuoksi romun tarve ei kuitenkaan vastaa tarjontaa, ja siksi jo nyt varsin kireät romumarkkinat kiristyvät vielä selvästi entisestään. Vaikka tilanne on viime kuukausina rauhoittunut, romumetallin hintojen (jotka kolminkertaistuivat vuosina 2002–2004) odotetaan pitkällä aikavälillä jälleen nousevan.

3.18

Muut metalliraaka-aineet, kuten mangaani, kromi, nikkeli, kupari, titaani ja vanadiini, ovat tärkeitä seosaineita, jotka vaikuttavat voimakkaasti perusaineen ominaisuuksiin. Niitä ja palladiumia, joka on tärkeä huipputeknologia-alan raaka-aine, on tuotava Eurooppaan muualta.

3.19

Edellä käsiteltyjä ja myös monia muita raaka-aineita on tällä hetkellä saatavissa riittävästi, joten ajankohtaiset hintojen nousut eivät ole merkki resurssien ehtymisestä keskipitkällä aikavälillä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kysynnän ja tarjonnan muutokset olisivat mahdottomia ja hintavaihtelut sattumanvaraisia. Raaka-ainetarjonta ei lyhyellä aikavälillä ole kovin joustavaa, koska maaperäntutkimushankkeet ovat pääomavaltaisia ja niiden toteuttaminen kestää kauan. Kun kysyntä on suurta, on siis täysin mahdollista, että raaka-aineista on pulaa ja hinnat nousevat. Sama pätee myös kuljetuskapasiteettiin, joka niin ikään rajoittaa (tuonti)raaka-aineiden saatavuutta. Riittävät maailmanlaajuiset raaka-ainevarat ja -resurssit kyllä vähentävät saatavuusongelmien riskiä, mutta ne eivät suojaa tuntuvilta hintojen nousuilta lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Pyrittäessä arvioimaan kattavasti toimituksiin ja hintoihin liittyviä riskejä kansainvälisillä raaka-ainemarkkinoilla on otettava huomioon myös poliittiset toimet sekä markkinoita hallitsevien yritysten monopoli- tai oligopolitoiminta.

3.20

Tämä on erityisen tärkeää siksi, että paitsi keskeisten energialähteiden myös metalliraaka-aineiden tuotanto on suureksi osaksi keskittynyt tietyille alueille ja tiettyjen yritysten käsiin ja ainakin metalliraaka-aineiden keskittyminen on 1990-luvun alusta lähtien ollut selvästi entistä voimakkaampaa. Esimerkiksi Chilen osuus kuparimalmin tuotannosta on lähes kolminkertaistunut vuoteen 1990 verrattuna ja bauksiitista lähes 40 prosenttia tuotetaan Australiassa. Myös Brasilian merkitys bauksiitintoimittajana on kasvanut huomattavasti, ja se on nykyään maailman toiseksi suurin bauksiitintuottaja, mikä korostaa Etelä-Amerikan keskeistä asemaa metallimalmien tuotannossa. Tämä pätee myös rautamalmeihin, joista noin 30 prosenttia tuotetaan Brasiliassa. Ruotsi on EU:n jäsenvaltioista ainoa, jossa on mainitsemisenarvoista rautamalmituotantoa, mutta sen osuus maailman kokonaistuotannosta on vain noin 1,6 prosenttia.

4.1

Teollisuudella on työllisyys- ja lisäarvovaikutustensa ansiosta edelleen tärkeä merkitys EU:n taloudelle. Se on lisäarvoketjun tärkein lenkki aineellisia hyödykkeitä valmistettaessa. Ilman teollisesti valmistettuja hyödykkeitä monissa palveluissakaan ei olisi mitään mieltä. Näin ollen teollisuustuotanto säilyttää vastaisuudessakin asemansa hyvinvoinnin lähteenä, ja siksi teollisuuden raaka-ainehuollon turvaaminen on välttämätöntä. Fossiilisten raaka-aineiden ja monien metalliraaka-aineiden esiintymät ja kulutus jakaantuvat epätasaisesti. Tämän vuoksi toimittajamaiden oligopolirakenteet saattavat vääristää myös Euroopan raaka-ainemarkkinoita. Jotta Euroopan riippuvuutta tuonnista voidaan tulevaisuudessa vähentää, on energiahuoltostrategiaa käsittelevän vihreän kirjan mukaisesti toteutettava asianmukaisia toimia kaikkien raaka-aineiden osalta.

4.2

Tilastojen mukaan Euroopan teollisuusyritysten raaka-aine- ja energiatehokkuudessa on selviä eroja. Siksi voidaan todeta, että eri puolilla Eurooppaa on säästömahdollisuuksia, joita tulisi hyödyntää ensisijaisesti kokonaisriippuvuuden vähentämiseksi ja kehittämistoiminnan lisäämiseksi.

4.3

Yksi ala näkee tulevaisuutensa kuitenkin myönteisenä, vaikka onkin riippuvainen raaka-aineiden tuonnista. Euroopan terästeollisuus on kilpailukykyinen maailmanmarkkinoilla, koska se on jo selvinnyt rakennemuutoksista ja ottanut niistä asianmukaisesti oppia. Vakauttamisprosessin ansiosta alalle on saatu luotua sellaiset rakenteet, että yritysten on mahdollista tehdä kohtuullista voittoa myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Muualla, esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa, välttämättömät rakennemuutokset ovat vielä edessä.

4.4

Nimenomaan EU:ssa terästeollisuuden lisäarvoketjut ovat toimivia ja tehokkaita ja teräksellä on niissä on keskeinen asema. Lisäksi unioni tarjoaa infrastruktuuriin ja logistiikkaan liittyviä etuja. Euroopan teräsmarkkinoilla tuottajat ja asiakkaat kohtaavat suhteellisen pienellä alueella, jolta on hyvät liikenneyhteydet kansainväliseen rauta-, vesi- ja maantieverkostoon, mikä tuo yrityksille omat kilpailuetunsa.

4.5

Euroopan teräsyritykset ovat myös toteuttaneet laaja-alaisia toimia ja tehneet suuria investointeja ympäristönsuojelun ja energiatehokkuuden edistämiseksi. Niiden kierrätysaste on yhdysvaltalaisyritysten jälkeen maailman toiseksi korkein, ne hyödyntävät tuotannossaan runsaasti romumetallia ja säästävät siten raaka-aineita. Lisäksi masuuneissa käytetään Euroopassa selvästi vähemmän pelkistysaineita kuin monissa Euroopan ulkopuolisissa maissa.

4.6

Euroopan terästeollisuuden myönteisestä ilmapiiristä huolimatta on kuitenkin otettava huomioon, että riippuvuus raaka-aineiden tuonnista, korkeat energiahinnat ja ympäristönsuojelutoimien tehostaminen saattavat johtaa siihen, että erityisesti nestevaihetta ei keskipitkällä aikavälillä enää voida toteuttaa Euroopassa, vaan sen toteutus siirretään sinne, missä raaka-ainehuolto on varmaa ja energiahinnat edulliset. Koska tämä mahdollisuus ei koske vain rautaa vaan myös alumiinia ja muita metalleja, Euroopasta saattaa hävitä melkoisesti työpaikkoja. Menetyksiä voidaan kompensoida ainoastaan tutkimalla ja kehittämällä raaka-aine- ja energiatehokkuutta sekä kehittämällä innovatiivisia tuotteita ja teollisia palveluita. Nestevaiheen siirtäminen maihin, joissa ympäristövaatimukset ja energiahinnat ovat alhaiset, ei nimittäin edistä maailman kestävää kehitystä, vaan ainoastaan heikentää Euroopan asemaa.

5.1

Jos maailmantalouden kasvu perustuu jatkossakin ennen kaikkea fossiilisten raaka-aineiden hyödyntämiseen, on todennäköistä, että ilmastonsuojeluongelmat pahenevat kasvihuonekaasupäästöjen lisääntymisen vuoksi ennemmin kuin raaka-ainelähteet ehtyvät. Esimerkiksi IEA:n selvityksessä World Energy Outlook 2006 maailman hiilidioksidipäästöjen odotetaan vuoteen 2030 mennessä lisääntyvän yli 52 prosenttia vuoteen 2004 verrattuna. Toisaalta on arvioitu, että maailman teollisuusmaiden on vuoteen 2050 mennessä vähennettävä hiilidioksidipäästöjään 80 prosenttia, jotta ilmastonmuutokset saadaan pysymään ihmisten ja ympäristön kannalta siedettävinä. Tarvitaan siis tekniikkaa, jonka avulla kasvihuonekaasupäästöjä voidaan pienentää huomattavasti.

5.2

Ensimmäisenä vaihtoehtona kasvihuonekaasujen vähentämiseksi pidetään usein uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämistä. EU on tässä suhteessa edelläkävijä, sillä uusiutuvia energialähteitä käsittelevässä valkoisessa kirjassa (1) tavoitteeksi on asetettu, että vuoteen 2010 mennessä 12 prosenttia primaarienergiasta tuotetaan uusiutuvista energialähteistä. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan kuitenkin muutakin kuin uusia biomassa-, tuuli- ja aurinkovoimaloita. Ennen kaikkea energiankulutuksen kasvua on pienennettävä selvästi nykyisestään, ja säästömahdollisuuksia on hyödynnettävä lisäarvoketjun, käytön ja jätehuollon kaikissa vaiheissa. Teknisen kehityksen määrätietoinen tukeminen tarjoaa mahdollisuuden pienentää kasvihuonekaasupäästöjä tulevaisuudessa, ja lisäksi se parantaa Euroopan teollisuuden kilpailukykyä.

5.3

Euroopan ympäristökeskus päätyi vuonna 2005 siihen tulokseen, että vuonna 2030 energiakäyttöön voitaisiin osoittaa 230–300 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia (eli 9,6 tai 12,6 x 1019 joulea) biomassaa vuosittain ilman, että se vaikuttaisi kielteisesti ympäristöön tai EU:n korkeaan omavaraisuusasteeseen maataloustuotannon osalta. Määrä vastaisi noin 20:tä prosenttia 25 jäsenvaltion EU:n tämänhetkisestä primaarienergian käytöstä, ja se jakaantuisi siten, että jätteistä saataisiin vuosittain 100 miljoonaa, metsätaloustuotteista 40–60 miljoonaa ja maataloustuotteista 90–140 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia energiaa. Eloperäisiä raaka-aineita voitaisiin käyttää paitsi energiantuotannossa myös lukuisten sellaisten tuotteiden valmistuksessa, joiden tarjonta on tällä hetkellä hintasyistä vain marginaalista. Älykkäitä raaka-aineiden ja jalostusmenetelmien yhdistelmiä sekä uusia kierrätysstrategioita soveltamalla esimerkiksi biomuoveista voitaisiin saada kilpailukykyisiä jo lähiaikoina.

5.4

Uusiutuvien raaka-aineiden käytön lisääminen on välttämätöntä kaikkialla maailmassa. Tähän mennessä uusiutuvat energia- ja raaka-ainelähteet ovat jääneet liian vähälle huomiolle tuettaessa tutkimusta ja teknologian kehittämistä. Nykyisten hinta-kustannussuhteiden vuoksi markkinoiden ja tekniikan entistä laaja-alaisempi kehitys on turvattava erilaisin kaupallistamistoimin.

5.5

Maatalouden biomassapotentiaalia tarkasteltaessa on otettava huomioon, että käytettävissä oleva viljelyala henkeä kohti vähenee dramaattisesti. Viljanviljelyyn on maailmanlaajuisesti käytettävissä suunnilleen saman verran maata kuin vuonna 1970, mutta ihmisiä oli tuolloin vajaat kolme miljardia nykyistä vähemmän. Näin ollen maailmassa oli vuonna 1970 noin 0,18 hehtaaria viljelyalaa asukasta kohti, nykyään vastaava luku on enää vajaat 0,11 hehtaaria. Suuntaus on vahvistumassa, sillä eroosion, maaperän suolaantumisen ja kuivumisen vuoksi maailmasta häviää vuosittain noin 7 miljoonaa hehtaaria maatalousmaata ja yli neljännes kaikesta käyttömaasta on vaarassa hävitä.

5.6

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAOn arvioiden mukaan kehitysmaiden on seuraavien 20 vuoden aikana kaksinkertaistettava viljantuontinsa. Siksi vilja käy tulevaisuudessa vähiin ja sen hinta kallistuu. Näin ollen tuotantoeläinten rehun ja uusiutuvien raaka-aineiden tarve teollisuusmaissa on entistä voimakkaammin ristiriidassa kehitysmaiden elintarviketarpeiden kanssa. Rehuntarvetta voitaisiin pienentää vähentämällä suurta lihankulutusta, mikä johtaisi siihen, että ravintoa olisi kaloreissa mitattuna hyödynnettävissä enemmän, koska rehukäytössä energiasisällöstä menee hukkaan noin 90 prosenttia. Erityisesti on edistettävä lignoselluloosaa sisältävien kasvien, kasvinosien ja sivutuotteiden entistä tehokkaampaa käyttöä (tavanomaisista esimerkeistä mainittakoon puu, olki ja heinät). Koska näiden kysymysten ratkaisemiseksi tarvitaan vielä runsaasti kehitys- ja tutkimustyötä, myös EU:n tutkimuspuiteohjelman lähestymistapaa on ehdottomasti muutettava uusiutuvan energia- ja raaka-aineperustan ja tehokkuuden tutkimusta suosivaksi.

5.7

Tätä taustaa vasten on selvää, että siirtyminen uusiutuvien energialähteiden ja teollisuusraaka-aineiden käyttöön voi ratkaista ongelman vain osittain. Olennaista onkin sellaisen tekniikan käyttöönotto, joka kuluttaa nykyisenkaltaisten palveluiden tuottamiseen huomattavasti nykyistä vähemmän energiaa ja raaka-aineita. Esimerkiksi terästeollisuudessa energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä on onnistuttu vähentämään noin 50 prosenttia viimeksi kuluneiden 40 vuoden aikana. Uusien säästömahdollisuuksien luomiseksi Euroopan terästeollisuuden ja tutkimuslaitosten perustama yhteenliittymä ULCOS (Ultra Low CO 2 Steel Making) pyrkii vähentämään päästöjä selvästi ja tekemään läpimurron teräksentuotantoprosessin energiatehokkuuden parantamisessa. Eräs 1980-luvulla kehitetty pelkistysmenetelmä mahdollistaa jo nykyäänkin heikompilaatuisen hiilen käytön ja jopa 30 prosentin hiilidioksidipäästövähennykset masuunimenetelmään verrattuna.

5.8

Tehokkuuden lisääminen on lupaava keino kustannusten vähentämiseksi, resurssien säästämiseksi ja työpaikkojen turvaamiseksi. Materiaalikustannukset ovat nimittäin jalostusteollisuuden kustannustekijöistä suurin, ja niiden osuus kokonaiskustannuksista on keskimäärin 40 prosenttia. Käyttämällä raaka-aineita tehokkaasti voidaan paitsi supistaa kustannuksia myös pienentää resurssienkulutusta ja siten vähentää ympäristökuormitusta talouden suorituskykyä heikentämättä. Yrityksiä voidaan kannustaa näiden mahdollisuuksien hyödyntämiseen toteuttamalla tehokkuuden parantamiseen motivoivia jäsenvaltiokohtaisia aloitteita ja ohjelmia, esimerkiksi tutkimushankkeita ja kilpailuja. Erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä on lisättävä tietoisuutta mahdollisuuksista käyttää materiaaleja tehokkaasti ja säästeliäästi. Tätä varten on edistettävä asianmukaisten hallinnointimenetelmien, esimerkiksi EMAS- ja ISO 14001 -järjestelmien soveltamista.

5.9

Euroopan unionin omien raaka-ainevarojen, erityisesti hiilivarojen käytölle on asetettava korkeat tekniset vaatimukset. Kapasiteetin lisäämistä voidaan mm. ilmastonsuojelusyistä tukea ainoastaan siinä tapauksessa, että ”puhtaan hiilen” käyttömahdollisuudet toteutetaan samalla käytännössä.

5.10

Kierrätyksen lisääminen sekä tekniset innovaatiot uusien, tuotanto-, jalostus- ja käyttöominaisuuksiltaan entistä parempien materiaalien kehittämiseksi ovat niin ikään yksi keino vähentää riippuvuutta raaka-aineiden tuonnista. Raaka-aineiden käytön tuntuva tehostaminen ja innovatiivinen tuotekehitys tuleekin yhdistää toisiinsa. Tällaiset mahdollisuudet muuttavat erilaisten raaka-aineiden kysyntää markkinoilla, ja tällä tavoin teollisuudelle voi erilaisten tutkimusaloitteiden pohjalta avautua uutta kasvupotentiaalia, joka tarjoaa sekä teollisuus- että työllisyys- ja ympäristöpoliittisia etuja tavanomaisiin menetelmiin verrattuna.

5.11

Teollisuuden välittömien säästöjen lisäksi tulee kuitenkin ottaa huomioon myös kotitalouksien ja liikenteen suuret säästömahdollisuudet. Matalaenergia- ja passiivitaloissa on mahdollista säästää runsaasti primaarienergiaa sekä lämmityksessä että ilmastoinnissa. Tehokkaaseen tuotantotekniikkaan (esimerkiksi kondenssikattilat tai lämpöpumput) yhdistettynä säästöt voivat olla jopa 90 prosenttia nykyiseen keskiarvoon verrattuna. Myös yksityisautoilussa on realistiset mahdollisuudet saavuttaa nelinkertaiset säästöt moottoriteknologiaa ja autoilukäyttäytymistä parantamalla.