EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52011PC0241

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta

/* KOM/2011/0241 lopullinen - 2011/0117 (COD) */

52011PC0241

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta /* KOM/2011/0241 lopullinen - 2011/0117 (COD) */


PERUSTELUT

Euroopan unioni on myöntänyt vuodesta 1971 kehitysmaille tullietuuksia yleisessä tullietuusjärjestelmässä, jäljempänä ’GSP-järjestelmä’. GSP-järjestelmä on osa yhteistä kauppapolitiikkaa EU:n ulkoisesta toiminnasta annettujen yleisten määräysten mukaisesti.

GSP-järjestelmä kuuluu EU:n tärkeimpiin kauppapoliittisiin välineisiin, joilla kehitysmaita autetaan varmistamaan keskeiset ihmisoikeudet ja työntekijöiden oikeudet, vähentämään köyhyyttä ja edistämään kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa.

Nykyisessä GSP-järjestelmässä on kolme tullietuusmenettelyä, joiden avulla EU myöntää kehitysmaiden erilaiset kauppaa, kehitystä ja rahoitusta koskevat tarpeet huomioon ottaen etuuksia tullittoman tai alennetuin tullein tapahtuvan tavaratuonnin muodossa. Nykyistä GSP-järjestelmää koskevan 22. heinäkuuta 2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 732/2008[1], jonka voimassaoloa jatkettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o …[2], voimassaolo päättyy viimeistään 31. joulukuuta 2013. Ehdotetulla GSP-asetuksella tarkistetaan, mukautetaan ja päivitetään GSP-järjestelmää ja korvataan siis nykyinen sääntely, jotta otettaisiin paremmin huomioon maailmantalouden ja ‑kaupan nykytilanne, joka poikkeaa merkittävästi alkuperäisen GSP-järjestelmän käyttöönoton aikaisesta tilanteesta.

Kaupan lisääntymisen myötä monet kehitysmaat ja vientialat ovat onnistuneesti integroituneet maailmanmarkkinoille. Tuolloin ne pystyvät jatkossa laajentamaan vientitoimintaa ilman apua ja asettavat viennille paineita paljon köyhemmissä maissa, jotka ovat todella avun tarpeessa. Ehdotusluonnoksessa on pääpaino GSP-etuuksien suuntaamisessa apua eniten tarvitseville maille. Tähän tavoitteeseen päästään parantamalla GSP-järjestelmän yksityiskohtaisia sääntöjä, jotka koskevat GSP-etuuksien saannin edellytyksiä ja GSP-järjestelmän graduaatiomekanismia, jonka avulla todetaan kilpailukykyinen tuonti ja keskeytetään perusteettomat etuudet.

GSP-järjestelmän tukea laajennetaan myös kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevassa erityisessä kannustusmenettelyssä, jäljempänä ’GSP+-menettely’, sellaisten maiden osalta, jotka sitoutuvat edistämään ihmisoikeuksien, työntekijöiden oikeuksien sekä ympäristön ja hyvän hallinnon tärkeitä yleismaailmallisia arvoja. GSP-järjestelmä tarjoaa uusia mahdollisuuksia potentiaalisille edunsaajille, mutta toisaalta se myös asettaa maille enemmän vastuuta ja vaatii EU:lta tiukempaa tuen saannin edellytysten valvontaa. Asianomaisten kansainvälisten yleissopimusten seurantaa ja arviointia varten tullaan käyttämään tehokkaampaa ja avoimempaa järjestelmää, jonka myötä EU pyrkii vakauttamaan ja parantamaan näiden sopimusten täytäntöönpanon tuloksia kyseisissä maissa huomattavasti ja pitkäjänteisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa tiukempia vaatimuksia edunsaajamaille, sillä niiden on säännöllisesti osoitettava, että ne ovat tosiasiallisesti panneet yleissopimukset täytäntöön.

Vähiten kehittyneille maille tarkoitettu ”kaikki paitsi aseet” -erityisjärjestely, joka lisättiin GSP-järjestelmään vuonna 2004, pysyy muuttumattomana, ja sen tukemiseksi GSP-järjestelmään sisällytetään uusia osatekijöitä ottaen huomioon tavoite, jonka mukaan GSP-etuuksia kohdennetaan ennen kaikkea sellaisille maille, jotka tarvitsevat niitä eniten.

Etuuksien väliaikaisen peruuttamisen oikeuttavat syyt on myös selkeytetty. On nimenomaisesti tuotu esiin, että epäterveisiin kaupan käytäntöihin luetaan myös raaka-aineiden hankintaan vaikuttavat epäterveet käytännöt. Lisäksi on korostettu, että tullietuuksia voidaan peruuttaa väliaikaisesti, jos edunsaajat eivät noudata kansainvälisiä terrorismin vastaisia yleissopimuksia. Kansainvälisiä kalastusjärjestelyjä koskevaa sanamuotoa on laajennettu korostamalla, että kyseiset järjestelyt voivat olla kansainvälisiä.

Jotta EU:n taloudellisia etuja voitaisiin turvata paremmin ja jotta edistettäisiin oikeusvarmuutta, vakautta ja ennustettavuutta, suojamekanismeihin liittyviä hallintomenettelyjä parannetaan määrittelemällä keskeiset oikeudelliset käsitteet selvästi. Asetuksen voimassaololle ei enää aseteta määräaikaa, joten talouden toimijoille ja edunsaajamaille luodaan vakaammat toimintapuitteet. Päätöksentekomenettelyt vastaavat Euroopan komission, neuvoston ja Euroopan parlamentin välistä uutta institutionaalista tasapainoa etenkin täytäntöönpanosäädösten ja delegoitujen säädösten soveltamisen osalta.

Uuden asetuksen lähtökohtana on avoimuuden ja ennustettavuuden kehittäminen myös sovellettavien menettelyjen sekä puolustautumisoikeuksien osalta. Näin voidaan kohentaa EU:n taloudellisten etujen turvaamista ja parantaa oikeusvarmuutta ja vakautta. Asetuksessa todetaan, missä tapauksissa komissio voi antaa delegoituja säädöksiä Euroopan parlamentin ja neuvoston siirtämän säädösvallan nojalla ja missä tapauksissa komissiolle siirretään täytäntöönpanovaltaa.

On tärkeää muistaa, että EU:n markkinoille pääsyyn sovellettu etuuskohtelu on yksi monista keinoista, joilla kehitystä tuetaan kaupan avulla. Uuden GSP-asetuksen tavoitteena on yksinkertaistaminen, ennustettavuuden lisääminen ja EU:n GSP-järjestelmän parempi kohdentaminen, jotta vaikuttavuus olisi mahdollisimman hyvä. Kaikki ehdotetut GSP-järjestelmän yksityiskohtaiset soveltamissäännöt on laadittu Maailman kauppajärjestön vaatimusten mukaisiksi (varsinkin oikeuttamislauseke), ja järjestelmän tavoitteena on antaa kehitysmaille tullietuuksia. Yksityiskohtaiset soveltamissäännöt vastaavat myös Yhdistyneiden Kansakuntien asettamia köyhyyden maailmanlaajuista torjumista koskevia ensisijaisia tavoitteita.

Tällä asetuksella ei estetä soveltamasta täysimääräisesti EU:n koko säännöstöä, varsinkaan kun on kyse biopolttoaineiden kestävyydestä ja ihmisten ja kasvien terveyttä koskevista markkinoille pääsyn ehdoista. Asetuksella ei myöskään rajoiteta EU:n poliittisia tavoitteita, ei etenkään kehitystavoitteisiin liittyvien verokysymysten vastuullista hallintaa.

Ehdotuksen laadinnan lähtökohtina olivat 27. maaliskuuta ja 4. kesäkuuta 2010 välisenä aikana järjestetty julkinen kuuleminen sekä yksityiskohtainen vaikutusten arviointi, jossa tarkasteltiin useiden toimintavaihtoehtojen vaikutuksia. Vaikutusten arvioinnin pohjalta valittiin toimintavaihtoehto C1, ja ehdotetun uuden asetuksen sisältö määräytyi sen mukaisesti.

Ehdotetusta asetuksesta ei aiheudu menoja EU:n talousarvioon. Asetuksen soveltaminen johtaa kuitenkin tullitulojen menetykseen. Vuoden 2009 lukujen perusteella arvioitiin, että nykyisen GSP-asetuksen soveltamisesta aiheutuu 2,97 miljardin euron suuruinen vuotuinen tullitulojen menetys. Kun jäsenvaltioiden tullinkantokustannukset vähennetään tästä, nettosummaksi jää 2,23 miljardia euroa. Ehdotetun asetuksen soveltaminen sekä suuntaa-antavassa muodossa oleva liite I tuovat mukanaan arviolta 1,87 miljardin euron (nettomäärä 1,4 miljardia euroa) vuotuisen tullitulojen menetyksen.

2011/0117 (COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta         

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä,

sekä katsovat seuraavaa:

(1)       Euroopan unioni on vuodesta 1971 myöntänyt kehitysmaille tullietuuksia yleisessä tullietuusjärjestelmässään (GSP-järjestelmä).

(2)       Euroopan unionin yhteisessä kauppapolitiikassa on noudatettava niitä periaatteita ja tähdättävä niihin tavoitteisiin, jotka on vahvistettu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 21 artiklassa esitetyissä unionin ulkoista toimintaa koskevissa yleisissä määräyksissä.

(3)       Euroopan unioni pyrkii määrittelemään ja toteuttamaan toimintaa tavoitteenaan edistää kehitysmaiden talouden, yhteiskunnan ja ympäristön kannalta kestävää kehitystä ensisijaisena tarkoituksenaan poistaa köyhyys.

(4)       Euroopan unionin yhteisen kauppapolitiikan on vastattava ja tuettava Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 208 artiklassa esitettyjä kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteita, joita ovat erityisesti köyhyyden poistaminen sekä kestävän kehityksen ja hyvän hallinnon edistäminen kehitysmaissa. Sen on noudatettava Maailman kauppajärjestön (WTO) vaatimuksia ja erityisesti oikeuttamislauseketta, jonka mukaan WTO:n jäsenet voivat myöntää kehitysmaille erillis- ja suosituimmuuskohtelun[3].

(5)       Heinäkuun 7 päivänä 2004 annetussa komission tiedonannossa Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle otsikolla ’Kehitysmaat, kansainvälinen kauppa ja kestävä kehitys: Yhteisön yleisen tullietuusjärjestelmän (GSP) merkitys vuodet 2006–2015 kattavana kymmenvuotiskautena’[4] vahvistetaan GSP-järjestelmän soveltamista koskevat suuntaviivat vuosiksi 2006–2015.

(6)       Yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä tammikuuta 2009 alkaen 31 päivään joulukuuta 2011 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 732/2008[5], jonka voimassaoloa on jatkettu neuvoston asetuksen (EY) N:o 732/2008 muuttamista koskevalla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) No……[6], säännellään yleisen tullietuusjärjestelmän, jäljempänä ’GSP-järjestelmä’, soveltamista, kunnes tätä asetusta aletaan soveltaa. Sen jälkeen GSP-järjestelmän soveltamista olisi jatkettava ilman voimassaolon päättymispäivää. GSP-järjestelmää tarkastellaan kuitenkin viisi vuotta sen voimaantulon jälkeen.

(7)       GSP-järjestelmän avulla on määrä myöntää kehitysmaille etuuskohteluun perustuva pääsy unionin markkinoille ja tukea siten kyseisiä maita köyhyyden vähentämisessä ja hyvän hallinnon ja kestävän kehityksen edistämisessä auttamalla niitä hankkimaan kansainvälisestä kaupasta lisätuloja, jotka voidaan sitten sijoittaa uudelleen maiden oman kehityksen hyväksi. GSP-järjestelmän tullietuuksilla olisi ennen kaikkea autettava sellaisia kehitysmaita, joilla on suuremmat kehitystä, kauppaa ja rahoitusta koskevat tarpeet.

(8)       Yleinen tullietuusjärjestelmä muodostuu yleisestä menettelystä ja kahdesta erityisestä menettelystä.

(9)       Osallistumisoikeus yleiseen menettelyyn olisi myönnettävä kaikille niille kehitysmaille, joilla on samat kehitystarpeet ja jotka ovat samanlaisessa talouskehityksen vaiheessa. Maailmanpankin korkean tulotason maiksi tai ylemmän keskitulotason maiksi luokittelemat maat pystyvät asukasta kohden lasketun tulotason ansiosta saavuttamaan korkeamman monipuolistamisasteen ilman GSP-järjestelmän tullietuuksia, ja tällaisiin maihin kuuluu keskusjohtoisesta taloudesta onnistuneesti markkinatalouteen siirtyneitä maita. Kyseisillä mailla ei ole samoja kehitystä, kauppaa ja rahoitusta koskevia tarpeita kuin muilla kehitysmailla, toisin sanoen ne ovat erilaisessa talouskehityksen vaiheessa ja näin ollen eri asemassa kuin muita heikommassa asemassa olevat kehitysmaat; näin ollen niitä on kohdeltava eri tavalla, jotta estettäisiin perusteeton syrjintä. Lisäksi jos korkean tulotason maat tai ylemmän keskitulotason maat käyttävät GSP-järjestelmän mukaisia tullietuuksia, köyhemmistä, muita heikommassa asemassa olevista maista peräisin olevaan tuontiin kohdistuu enemmän kilpailupainetta, mistä voisi aiheutua perusteetonta rasitusta kyseisille muita heikommassa asemassa oleville kehitysmaille. Yleisessä menettelyssä otetaan huomioon kehitystä, rahoitusta ja kauppaa koskevien tarpeiden muuttuva luonne ja varmistetaan osallistumismahdollisuus menettelyyn, jos maan tilanne muuttuu.            Yleisessä menettelyssä myönnettyjä tullietuuksia ei johdonmukaisuuden vuoksi pitäisi ulottaa koskemaan sellaisia kehitysmaita, jotka ovat edunsaajina Euroopan unionin kanssa tehdyssä etuuskohteluun perustuvassa markkinoillepääsyjärjestelyssä, jonka tullietuudet ovat vähintään samantasoiset kuin GSP-järjestelmässä käytännössä kaiken kaupan osalta. Jotta edunsaajamailla ja talouden toimijoilla olisi aikaa tehdä asiaankuuluvat mukautukset, yleisen menettelyn myöntämistä olisi jatkettava kahden vuoden ajan etuuskohteluun perustuvan markkinoillepääsyjärjestelyn soveltamisen alkamispäivästä, ja kyseinen päivä olisi määritettävä yleisen menettelyn edunsaajamaiden luettelossa.

(10)     Asetuksen (EY) N:o 732/2008 liitteeseen I kuuluvat maat sekä maat, joilla on yksipuoliseen etuuskohteluun perustuva pääsy Euroopan unionin markkinoille, ovat oikeutettuja GSP-järjestelmään[7]. Euroopan unioniin assosioituneita merentakaisia alueita ja asetuksen (EY) N:o 732/2008 liitteeseen I sisältymättömiä merentakaisia maita ja maiden alueita ei pitäisi katsoa GSP-järjestelmään oikeutetuiksi.

(11)     Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskeva erityinen kannustusmenettely perustuu kokonaisvaltaiseen kestävän kehityksen käsitteeseen sellaisena kuin se on ilmaistu erilaisissa kansainvälisissä yleissopimuksissa ja asiakirjoissa, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien julistuksessa oikeudesta kehitykseen (1986)[8], ympäristöä ja kehitystä koskevassa Rion julistuksessa (1992)[9], työelämän perusperiaatteita ja -oikeuksia koskevassa Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistuksessa (1998)[10], Yhdistyneiden Kansakuntien vuosituhatjulistuksessa (2000)[11] ja kestävää kehitystä koskevassa Johannesburgin julistuksessa (2002)[12]. Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn mukaiset ylimääräiset tullietuudet olisi näin olen myönnettävä sellaisille kehitysmaille, jotka ovat taloutensa yksipuolisuuden ja riittämättömän kansainväliseen kauppajärjestelmään yhdentymisen vuoksi muita heikommassa asemassa, jotta niitä autettaisiin selviytymään erityisistä rasitteista ja velvollisuuksista, joita aiheutuu ihmisoikeuksia ja työntekijöiden oikeuksia, ympäristönsuojelua ja hyvää hallintoa koskevien keskeisten kansainvälisten yleissopimusten ratifioinnista ja tosiasiallisesta täytäntöönpanosta.

(12)     Näiden tullietuuksien tarkoituksena on edistää talouskasvua ja myötävaikuttaa näin kestävän kehityksen tarpeen huomioon ottamiseen. Siksi kyseisiin edunsaajamaihin sovellettavat arvotullit olisi suspendoitava tässä menettelyssä. Myös paljoustullit olisi suspendoitava, jollei niitä sovelleta yhdessä arvotullin kanssa.

(13)     Niihin maihin, jotka täyttävät kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn edellytykset, olisi sovellettava ylimääräisiä tullietuuksia, jos komissio niiden hakemuksen saatuaan vahvistaa, että ne täyttävät etuuksien myöntämisedellytykset. Hakemuksia olisi voitava esittää tämän asetuksen voimaantulopäivästä alkaen. Maiden, jotka saavat kyseisen järjestelmän tullietuuksia asetuksen (EY) N:o 732/2008 mukaisesti, on myös esitettävä uusi hakemus.

(14)     Komission olisi valvottava kansainvälisten yleissopimusten ratifiointitilannetta ja tosiasiallista täytäntöönpanoa tarkastelemalla kyseisten yleissopimusten nojalla perustettujen asianomaisten valvontaelinten päätelmiä ja suosituksia. Komission olisi kahden vuoden välein esitettävä Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomus yleissopimusten ratifiointitilanteesta, yleissopimusten mukaisten raportointivelvoitteiden täyttämisestä edunsaajamaissa sekä yleissopimusten käytännön täytäntöönpanon edistymisestä.

(15)     Vähiten kehittyneitä maita koskevassa erityisessä menettelyssä olisi edelleen myönnettävä tulliton pääsy Euroopan unionin markkinoille sellaisille tuotteille, jotka ovat peräisin Yhdistyneiden Kansakuntien vähiten kehittyneiksi maiksi tunnustamista ja luokittelemista maista, asekauppaa lukuun ottamatta. Jos YK ei enää luokittele maata vähiten kehittyneisiin maihin, olisi otettava käyttöön siirtymäaika tämän menettelyn mukaisesti myönnettyjen tullietuuksien poistamisesta mahdollisesti aiheutuvien kielteisten vaikutusten tasaamiseksi. Vähiten kehittyneitä maita koskevan erityisen menettelyn mukaisia tullietuuksia olisi edelleen myönnettävä niille vähiten kehittyneille maille, jotka ovat edunsaajina jossain muussa Euroopan unionin kanssa tehdyssä etuuskohteluun perustuvassa markkinoillepääsyjärjestelyssä.

(16)     Jotta varmistettaisiin johdonmukaisuus talouskumppanuussopimuksiin sisältyvien sokerin markkinoille pääsyä koskevien määräysten kanssa, nimikkeen 1701 tuotteiden tuonnissa olisi vaadittava tuontilisenssi 30 päivään syyskuuta 2015 asti.

(17)     Yleisessä menettelyssä tullietuudet olisi edelleenkin eriytettävä arkoihin tuotteisiin ja muihin kuin arkoihin tuotteisiin, jotta voitaisiin ottaa huomioon samoja tuotteita Euroopan unionissa valmistavien alojen tilanne.

(18)     Muiden kuin arkojen tuotteiden yhteisen tullitariffin mukaisten tullien suspendoimista olisi jatkettava ja arkojen tuotteiden tulleihin olisi sovellettava tullinalennusta sen varmistamiseksi, että käyttöaste pysyy tyydyttävänä samalla kun otetaan huomioon asianomaisten Euroopan unionin tuotannonalojen tilanne.

(19)     Tullinalennuksen olisi oltava riittävän suuri, jotta se kannustaisi kaupan alan toimijoita hyödyntämään GSP-järjestelmän tarjoamia mahdollisuuksia. Arvotullien yleisen alennuksen olisi tämän vuoksi oltava kiinteä 3,5 prosenttiyksikköä suosituimmuustullista, ja tekstiilien ja tekstiilituotteiden arvotullia olisi alennettava 20 prosentilla. Paljoustulleja olisi alennettava 30 prosentilla. Jos on vahvistettu vähimmäistulli, sitä ei olisi sovellettava.

(20)     Tullit olisi suspendoitava kokonaan, jos etuuskohtelun mukainen arvotulli on yksittäisen tuonti-ilmoituksen osalta enintään yksi prosentti tai paljoustulli enintään kaksi euroa, koska tällaisten tullien kantokustannukset saattavat olla suuremmat kuin niistä saatavat tulot.

(21)     Graduaatio olisi toteutettava yhteisen tullitariffin jaksoihin ja ryhmiin perustuen. Graduaatiota olisi sovellettava jaksoon tai jakson osaan, jotta esiintyisi vähemmän sellaisia tapauksia, joissa graduaation kohteena olevat tuotteet ovat epäyhtenäisiä. Tariffijaksoon tai (ryhmistä koostuvaan) tariffijakson osaan kohdistuvaa graduaatiota olisi sovellettava edunsaajamaihin, kun kyseiseen tariffijaksoon kuuluva tuonti täyttää graduaatiolle vahvistetut perusteet kolmena peräkkäisenä vuotena; tarkoituksena on lisätä näin graduaation ennustettavuutta ja oikeudenmukaisuutta poistamalla tuontitilastoissa esiintyvien suurten ja poikkeuksellisten vaihtelujen vaikutus. Graduaatiota ei olisi sovellettava kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn edunsaajamaihin eikä vähiten kehittyneitä maita koskevan erityisen menettelyn edunsaajamaihin, koska ne ovat taloudelliselta profiililtaan hyvin samanlaisia ja suppean ja yksipuolisen vientipohjansa takia muita heikommassa asemassa.

(22)     Tässä asetuksessa säädettyjä tullietuuksia sekä tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä 2 päivänä heinäkuuta 1993 annetussa komission asetuksessa (ETY) N:o 2454/93[13] [sellaisena kuin se on muutettuna komission asetuksella (EU) N:o 1063/2010][14] säädettyjä tuotteiden alkuperää koskevia sääntöjä olisi sovellettava sen varmistamiseksi, että GSP-järjestelmän mukaisista eduista hyötyvät vain ne maat, joita varten järjestelmä on tarkoitettu.

(23)     Kyseisten kolmen etuusmenettelyn väliaikaisen peruuttamisen perusteisiin olisi sisällytettävä tietyissä kansainvälisissä yleissopimuksissa vahvistettujen periaatteiden vakava ja järjestelmällinen rikkominen; tällaisia periaatteita ovat muun muassa keskeiset ihmisoikeudet ja työntekijöiden oikeudet; tällä edistetään kyseisten yleissopimusten tavoitteiden saavuttamista. Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn mukaiset tullietuudet olisi peruutettava väliaikaisesti, jos edunsaajamaa ei noudata sitoumustaan, jossa se antaa velvoittavan sitoumuksen pitää voimassa yleissopimusten ratifiointi ja tosiasiallinen täytäntöönpano tai noudattaa yleissopimusten mukaisia raportointivaatimuksia, tai jos edunsaajamaa ei tee yhteistyötä tässä asetuksessa vahvistettujen Euroopan unionin valvontamenettelyjen yhteydessä.          

(24)     Myanmarin ja Valko-Venäjän poliittisen tilanteen vuoksi kaikkien Myanmarista tai Valko-Venäjältä peräisin olevia tuotteita koskevien tullietuuksien väliaikaista peruuttamista olisi jatkettava.

(25)     Jotta kohdentamisen, johdonmukaisuuden ja avoimuuden parantamista koskevat tarpeet saataisiin tasapainoon ei-vastavuoroisen tullietuusjärjestelmän avulla toteutettavien kestävän kehityksen ja hyvän hallinnon edistämistoimien kanssa, komissiolle olisi siirrettävä valta antaa säädöksiä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti, kun tämän asetuksen liitteisiin tehdään muutoksia tai kun tullietuuksia peruutetaan väliaikaisesti kestävän kehityksen ja hyvän hallinnon periaatteiden noudattamatta jättämisen vuoksi, ja kun annetaan menettelysääntöjä kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn mukaisia tullietuuksia koskevien hakemusten tekemisestä, väliaikaisen peruuttamisen toteuttamisesta ja suojatoimenpidetutkimuksista, jotta voidaan vahvistaa yhdenmukaiset ja yksityiskohtaiset tekniset järjestelyt. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että Euroopan parlamentti ja neuvosto saavat tarvittavat asiakirjat samanaikaisesti, ajoissa ja asianmukaisesti.

(26)     Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Tätä valtaa olisi käytettävä yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011[15] mukaisesti.  Sellaisten päätösten hyväksymiseen, jotka koskevat tiettyihin GSP-jaksoihin sovellettavien tullietuuksien keskeyttämistä edunsaajamaiden osalta ja väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn vireillepanoa, olisi sovellettava neuvoa-antavaa menettelyä ottaen huomioon kyseisten säädösten luonne ja vaikutukset.       Sellaisten päätösten hyväksymiseen, jotka koskevat suojatoimenpidetutkimuksia ja etuusmenettelyjen keskeyttämistä kun tuonti saattaa aiheuttaa vakavia häiriöitä Euroopan unionin markkinoille, olisi sovellettava tarkastelumenettelyä.            Komission olisi hyväksyttävä välittömästi sovellettavia täytäntöönpanosäädöksiä, kun tämä on tarpeen asianmukaisesti perustelluissa erittäin kiireellisissä tapauksissa, jotka liittyvät suojatoimenpidetutkimuksiin ja tullimenettelyjen ja -velvoitteiden noudattamatta jättämisestä johtuvaan väliaikaiseen peruuttamiseen.

(27)     Komission olisi raportoitava neuvostolle ja Euroopan parlamentille säännöllisesti GSP-järjestelmän vaikutuksista. Komission olisi viiden vuoden kuluttua asetuksen voimaantulosta annettava kertomus asetuksen toiminnasta ja arvioitava, onko GSP-järjestelmää, myös kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevaa erityistä kannustusmenettelyä sekä tullietuuksien väliaikaista peruuttamista käsitteleviä säännöksiä, tarkasteltava uudelleen ottaen huomioon terrorismin torjunta sekä kansainväliset standardit, jotka koskevat avoimuutta ja tietojenvaihtoa verotusalalla. Raportoinnissa komission olisi otettava huomioon vaikutukset edunsaajien kauppaa, kehitystä ja rahoitusta koskeviin tarpeisiin.   Tarvittaessa olisi arvioitava myös EU:n terveys- ja kasvinsuojelusääntöjen noudattamista. Kertomuksen olisi myös sisällettävä analyysi GSP-järjestelmän vaikutuksista biopolttoaineiden tuonnin sekä kestävyysnäkökohtien kannalta,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN:

I LUKU

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 artikla

1.           Yleistä tullietuusjärjestelmää, jäljempänä ’GSP-järjestelmä’, sovelletaan tämän asetuksen mukaisesti.

2.           Tässä asetuksessa säädetään seuraavista tullietuuksista:

              a)       yleinen menettely;

              b)       kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskeva erityinen kannustusmenettely; ja

              c)       vähiten kehittyneitä maita koskeva erityinen menettely.

2 artikla

Tässä asetuksessa tarkoitetaan

a)           ’GSP-järjestelmällä’ yleistä tullietuusjärjestelmää, jossa Euroopan unioni myöntää etuuskohteluun perustuvan pääsyn Euroopan unionin markkinoille 1 artiklan 2 kohdan a, b ja c alakohdassa säädettyjen kolmen erillisen tullietuusmenettelyn avulla;

b)           ’GSP-järjestelmään oikeutetuilla mailla’ kaikkia kehitysmaita, sellaisina kuin ne on lueteltu liitteessä I;

c)           ’GSP-edunsaajamailla’ yleisen menettelyn edunsaajamaita, sellaisina kuin ne on lueteltu liitteessä II;

d)           ’GSP+-edunsaajamailla’ kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn edunsaajamaita, sellaisina kuin ne on lueteltu liitteessä III;

e)           ’EBA-menettelyn edunsaajamailla’ vähiten kehittyneitä maita koskevan erityisen kannustusmenettelyn edunsaajamaita, sellaisina kuin ne on lueteltu liitteessä IV;

f)            ’yhteisen tullitariffin mukaisilla tulleilla’ 23 päivänä heinäkuuta 1987 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87[16] liitteen I toisessa osassa määriteltyjä tulleja, lukuun ottamatta tariffikiintiöiden puitteissa vahvistettuja tulleja;

g)           ’jaksolla’ tai ’tariffijaksolla’ neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2658/87 vahvistetun yhteisen tullitariffin mitä tahansa jaksoa;

h)           ’ryhmällä’ neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2658/87 vahvistetun yhteisen tullitariffin mitä tahansa ryhmää;

i)            ’GSP-jaksolla’ liitteessä V lueteltua ja yhteisen tullitariffin jaksojen ja ryhmien perusteella vahvistettua jaksoa;

j)            ’etuuskohteluun perustuvalla markkinoillepääsyjärjestelyllä’ etuuskohteluun perustuvaa pääsyä Euroopan unionin markkinoille väliaikaisesti sovellettavan tai voimassa olevan kauppasopimuksen perusteella tai Euroopan unionin yksipuolisesti myöntämien etuuksien perusteella;

k)           ’tosiasiallisella täytäntöönpanolla’ kaikkien asianmukaisten yleissopimusten mukaisesti tehtyjen sitoumusten ja hyväksyttyjen velvoitteiden kokonaisvaltaista täytäntöönpanoa eli kaikkien niissä vahvistettujen periaatteiden, tavoitteiden ja oikeuksien täyttämisen varmistamista.

3 artikla

1.           Liitteessä I vahvistetaan GSP-järjestelmään oikeutettujen maiden luettelo, joka sisältää kaikki kehitysmaat.

2.           Komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen I muuttamiseksi vastaamaan maiden kansainvälisen aseman tai luokituksen muutoksia.

3.           Komissio ilmoittaa asianomaiselle GSP-järjestelmään oikeutetulle maalle kaikista asiaankuuluvista muutoksista, jotka koskevat sen asemaa GSP-järjestelmässä.

II LUKU

Yleinen menettely

4 artikla

1.           Liitteessä I olevassa luettelossa mainittu GSP-järjestelmään oikeutettu maa voi saada 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yleisen menettelyn mukaisia tullietuuksia,

a)      jollei Maailmanpankki ole luokitellut sitä korkean tulotason tai ylemmän keskitulotason maaksi edunsaajamaiden luettelon päivittämistä välittömästi edeltävinä kolmena peräkkäisenä vuotena;

tai

b)      jollei se ole edunsaajana etuuskohteluun perustuvassa markkinoillepääsyjärjestelyssä, jonka tullietuudet ovat samat tai paremmat kuin GSP-järjestelmässä käytännössä kaiken kaupan osalta.

2.           Edellä olevan 1 kohdan b alakohtaa ei sovelleta vähiten kehittyneisiin maihin.

5 artikla

1.           Luettelo 4 artiklassa säädetyt perusteet täyttävistä GSP-edunsaajamaista vahvistetaan liitteessä II.

2.           Komissio tarkastelee liitettä II kunkin tämän asetuksen voimaantuloa seuraavan vuoden tammikuun 1 päivään mennessä. Jotta GSP-edunsaajamaalla ja talouden toimijoilla olisi aikaa tehdä asiaankuuluvat mukautukset, joita maan aseman muuttuminen GSP-järjestelmässä edellyttää,

a)      päätöstä edunsaajamaan poistamisesta GSP-edunsaajamaiden luettelosta 3 kohdan mukaisesti ja 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan perusteella aletaan soveltaa vuoden kuluttua päätöksen voimaantulosta;

b)      päätöstä edunsaajamaan poistamisesta GSP-edunsaajamaiden luettelosta 3 kohdan mukaisesti ja 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella aletaan soveltaa kahden vuoden kuluttua etuuskohteluun perustuvan markkinoillepääsyjärjestelyn soveltamisen alkamispäivästä.

3.           Edellä olevaa 1 ja 2 kohtaa sovellettaessa komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen II muuttamiseksi 4 artiklassa vahvistettujen kriteerien perusteella.

4.           Komissio ilmoittaa asianomaiselle GSP-edunsaajamaalle kaikista muutoksista, jotka koskevat sen asemaa GSP-järjestelmässä.

6 artikla

1.           Edellä olevan 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yleisen menettelyn soveltamisalaan kuuluvat tuotteet luetellaan liitteessä V.

2.           Komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen V muuttamiseksi siten, että siihen sisällytetään yhdistetyn nimikkeistön muutosten edellyttämät muutokset.

7 artikla

1.           Liitteessä V lueteltujen muiden kuin arkojen tuotteiden yhteisen tullitariffin mukaiset tullit, maatalousosia lukuun ottamatta, suspendoidaan kokonaan.

2.           Yhteisen tullitariffin mukaisia arvotulleja alennetaan 3,5 prosenttiyksiköllä liitteessä V luetelluilta aroilta tuotteilta. Tämä alennus on GSP-jaksoihin XI a ja XI b kuuluvien tuotteiden osalta 20 prosenttia.

3.           Jos etuustulleille, jotka on laskettu asetuksen (EY) N:o 732/2008 6 artiklan mukaisesti tämän asetuksen voimaantulopäivänä sovellettavia yhteisen tullitariffin mukaisia arvotulleja noudattaen, on vahvistettu yli 3,5 prosenttiyksikön suuruinen tullinalennus tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetuille tuotteille, kyseisiä etuustulleja sovelletaan edelleen.

4.           Liitteessä V lueteltujen arkojen tuotteiden yhteisen tullitariffin mukaisia paljoustulleja, vähimmäis- tai enimmäistulleja lukuun ottamatta, alennetaan 30 prosentilla.

5.           Jos liitteessä V lueteltujen arkojen tuotteiden yhteisen tullitariffin mukaisiin tulleihin sisältyy arvo- ja paljoustulleja, paljoustulleja ei alenneta.

6.           Jos 2 ja 4 kohdan mukaisesti alennetuille tulleille on vahvistettu enimmäistulli, tätä enimmäistullia ei alenneta. Jos näille tulleille on vahvistettu vähimmäistulli, sitä ei sovelleta.

8 artikla

1.           Edellä olevassa 7 artiklassa tarkoitetut tullietuudet suspendoidaan tiettyyn GSP-jaksoon kuuluvilta, GSP-edunsaajamaasta peräisin olevilta tuotteilta, kun kyseisten tuotteiden tuonti kyseisestä GSP-edunsaajamaasta Euroopan unioniin on kolmena peräkkäisenä vuotena keskimääräiseltä arvoltaan suurempi kuin liitteessä VI luetellut kynnysarvot. Kynnysarvot lasketaan prosenttiosuutena kaikista GSP-edunsaajamaista Euroopan unioniin suuntautuvan samojen tuotteiden tuonnin kokonaisarvosta.

2.           Ennen tässä asetuksessa säädettyjen tullietuuksien soveltamista komissio laatii 38 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen luettelon niistä GSP-jaksoista, joiden osalta suspendoidaan 7 artiklassa tarkoitetut tullietuudet GSP-edunsaajamaan tapauksessa. Kyseistä luetteloa koskevaa päätöstä sovelletaan tämän asetuksen soveltamisen alkamispäivästä.

3.           Komissio tarkastelee 2 kohdassa tarkoitettua luetteloa kolmen vuoden välein ja päättää 38 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen 7 artiklassa tarkoitettujen tullietuuksien suspendoimisesta tai ottamisesta uudelleen käyttöön. Kyseistä päätöstä sovelletaan sen voimaantuloa seuraavan vuoden 1 päivästä tammikuuta alkaen.

4.           Edellä olevassa 2 ja 3 kohdassa tarkoitettu luettelo laaditaan käyttämällä perusteena tarkastelun suorittamisvuoden syyskuun 1 päivänä käytettävissä olevia tietoja kahdelta tarkasteluvuotta edeltävältä vuodelta. Siinä otetaan huomioon tuonti niistä GSP-edunsaajamaista, jotka sisältyvät tuona ajankohtana sovellettavan liitteen II luetteloon. Huomioon ei kuitenkaan oteta niistä GSP-edunsaajamaista tulevan tuonnin arvoa, jotka suspendoinnin soveltamisen alkamispäivänä eivät enää ole 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisten tullietuuksien edunsaajia.

5.           Komissio ilmoittaa asianomaiselle maalle 2 ja 3 kohdan mukaisesti tehdystä päätöksestä.

6.           Aina kun liitettä II muutetaan 4 artiklassa vahvistettujen perusteiden mukaisesti, komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen VI muuttamiseksi niin, että kyseisessä liitteessä lueteltuja yksityiskohtaisia soveltamissääntöjä mukautetaan siten, että graduoitujen tuotejaksojen paino, sellaisena kuin se 1 kohdassa määritellään, säilyy suhteellisesti samana.

III LUKU

Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskeva erityinen kannustusmenettely

9 artikla

1.           GSP-edunsaajamaa voi saada 1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn mukaisia tullietuuksia, jos

a)      sitä pidetään talouden yksipuolisuuden ja riittämättömän kansainväliseen kauppajärjestelmään yhdentymisen vuoksi liitteessä VII määriteltynä muita heikommassa asemassa olevana maana;

b)      se on ratifioinut kaikki liitteessä VIII luetellut yleissopimukset, ja asianomaisten valvontaelinten viimeksi antamissa päätelmissä ei ole tuotu esiin kyseisten yleissopimusten tosiasiallisen täytäntöönpanon vakavaa laiminlyöntiä;

c)      se antaa velvoittavan sitoumuksen pitää voimassa liitteessä VIII lueteltujen yleissopimusten ratifiointi ja varmistaa niiden tosiasiallinen täytäntöönpano;

d)      se hyväksyy varauksitta kunkin yleissopimuksen mukaiset raportointivaatimukset ja antaa velvoittavan sitoumuksen, jossa se vahvistaa hyväksyvänsä, että sen täytäntöönpanotoimia valvotaan ja tarkastellaan säännöllisesti liitteessä VIII lueteltujen yleissopimusten määräysten mukaisesti; ja

e)      se antaa velvoittavan sitoumuksen siitä, että se osallistuu 13 artiklassa tarkoitettuun valvontamenettelyyn ja toimii yhteistyössä kyseisessä menettelyssä.

2.           Aina kun liitettä II muutetaan, komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen VII muuttamiseksi niin, että liitteessä VII olevan 1 kohdan b alakohdassa lueteltuja, heikompaa asemaa koskevia kynnysarvoja tarkistetaan, jotta liitteen VII mukaisesti lasketun, heikompaa asemaa koskevan kynnysarvon paino säilyy suhteellisesti samana.

10 artikla

1.           Oikeus kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevaan erityiseen kannustusmenettelyyn myönnetään seuraavin edellytyksin:

a)      GSP-edunsaajamaa on pyytänyt oikeutta kyseiseen menettelyyn; ja

b)      pyynnön tarkastelu osoittaa, että pyynnön esittävä maa täyttää 9 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset.

2.           Pyynnön esittävän maan on esitettävä pyyntönsä komissiolle kirjallisena. Pyynnön on sisällettävä kattavat tiedot liitteessä VIII lueteltujen yleissopimusten ratifioinnista sekä 9 artiklan 1 kohdan c, d ja e alakohdassa tarkoitetut velvoittavat sitoumukset.

3.           Pyynnön saatuaan komissio ilmoittaa siitä Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

4.           Tutkittuaan pyynnön komissio päättää, myöntääkö se pyynnön esittäneelle maalle oikeuden kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevaan erityiseen kannustusmenettelyyn.

5.           Jos GSP+-edunsaajamaa ei enää täytä 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja edellytyksiä tai jos se peruuttaa minkä tahansa 9 artiklan 1 kohdan c, d ja e alakohdassa tarkoitetuista velvoittavista sitoumuksistaan, se poistetaan GSP+-edunsaajamaiden luettelosta.

6.           Edellä olevaa 4 ja 5 kohtaa sovellettaessa komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen III vahvistamiseksi ja muuttamiseksi niin, että maa lisätään GSP+-edunsaajamaiden luetteloon tai poistetaan siitä.

7.           Komissio ilmoittaa pyynnön esittäneelle maalle 4 ja 5 kohdan mukaisesti tehdystä päätöksestä. Jos pyynnön esittäneelle maalle myönnetään oikeus erityiseen kannustusmenettelyyn, sille ilmoitetaan päivämäärä, jona päätös tulee voimaan.

8.           Komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti sellaisten sääntöjen vahvistamiseksi, joiden aiheena on menettely, jolla myönnetään oikeus kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevaan erityiseen kannustusmenettelyyn, erityisesti määräajat sekä pyyntöjen esittäminen ja käsittely.

11 artikla

1.           Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn soveltamisalaan kuuluvat tuotteet luetellaan liitteessä IX.

2.           Komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen IX muuttamiseksi siten, että siinä otetaan huomioon ne yhdistetyn nimikkeistön muutokset, jotka vaikuttavat kyseisessä liitteessä lueteltuihin tuotteisiin.

12 artikla

1.           Yhteisen tullitariffin mukaiset arvotullit suspendoidaan kaikilta sellaisilta liitteessä IX luetelluilta tuotteilta, jotka ovat peräisin GSP+-edunsaajamaasta.

2.           Yhteisen tullitariffin mukaiset paljoustullit suspendoidaan kokonaan 1 kohdassa tarkoitetuilta tuotteilta lukuun ottamatta tuotteita, joiden yhteisen tullitariffin mukaisiin tulleihin sisältyy arvotulleja. CN-koodiin 1704 10 90 kuuluviin tuotteisiin sovellettava paljoustulli on enintään 16 prosenttia tullausarvosta.

13 artikla

1.           Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn mukaisten tullietuuksien myöntämispäivästä lähtien komissio valvoo liitteessä VIII lueteltujen yleissopimusten ratifiointia ja tosiasiallista täytäntöönpanoa tarkastelemalla asianomaisten valvontaelinten päätelmiä ja suosituksia.

2.           Edunsaajamaan on tässä yhteydessä tehtävä yhteistyötä komission kanssa ja toimitettava kaikki tiedot, joita tarvitaan sen arvioimiseksi, onko edunsaajamaa noudattanut 9 artiklan 1 kohdan c, d ja e alakohdassa tarkoitettuja velvoittavia sitoumuksia.

14 artikla

1.           Komissio esittää neuvostolle ja Euroopan parlamentille kahden vuoden välein kertomuksen liitteessä VIII lueteltujen yleissopimusten ratifiointitilanteesta, yleissopimusten mukaisten raportointivelvoitteiden täyttämisestä GSP+-edunsaajamaissa sekä yleissopimusten tosiasiallisen täytäntöönpanon edistymisestä.

2.           Ensimmäinen 1 kohdassa tarkoitettu kertomus toimitetaan kahden vuoden kuluttua tässä asetuksessa säädettyjen tullietuuksien soveltamisen aloittamisesta.

3.           Kertomukseen on sisällyttävä:

a)      liitteessä VIII lueteltujen yleissopimusten nojalla perustettujen asianomaisten valvontaelinten päätelmät tai suositukset kunkin GSP+-edunsaajamaan osalta; ja

b)      komission päätelmät siitä, onko kukin GSP+-edunsaajamaa täyttänyt velvoittavat sitoumuksensa, jotka koskevat raportointivelvoitteiden noudattamista, yhteistyötä valvontaelinten kanssa asianomaisten yleissopimusten mukaisesti ja liitteessä VIII lueteltujen yleissopimusten tosiasiallisen täytäntöönpanon varmistamista.

Kertomukseen voidaan sisällyttää kaikki komission aiheellisiksi katsomat tiedot.

4.           Komissio arvioi asianomaisten valvontaelinten päätelmät ja suositukset, kun se laatii päätelmänsä liitteessä VIII tarkoitettujen yleissopimusten tosiasiallisesta täytäntöönpanosta.

15 artikla

1.           Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskeva erityinen kannustusmenettely peruutetaan väliaikaisesti kaikilta tai joiltakin tämän menettelyn soveltamisalaan kuuluvilta ja GSP+-edunsaajamaasta peräisin olevilta tuotteilta, jos edunsaajamaa ei käytännössä noudata 9 artiklan 1 kohdan c, d ja e kohdassa tarkoitettuja velvoittavia sitoumuksiaan.

2.           GSP+-edunsaajamaalla on todistustaakka sen osoittamiseksi, että se on noudattanut 9 artiklan 1 kohdan c, d ja e alakohdassa tarkoitetuista velvoittavista sitoumuksista johtuvia velvoitteitaan.

3.           Jos komissiolla on 14 artiklassa tarkoitetun kertomuksen päätelmien tai käytettävissä olevan näytön perusteella perusteltua syytä epäillä, että jokin GSP+-edunsaajamaa ei noudata 9 artiklan 1 kohdan c, d ja e alakohdassa tarkoitettuja velvoittavia sitoumuksiaan, se hyväksyy 38 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen päätöksen kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn mukaisten tullietuuksien väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn aloittamisesta. Komissio ilmoittaa päätöksestä Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

4.           Komissio julkaisee ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja ilmoittaa asiasta kyseiselle GSP+-edunsaajamaalle. Ilmoituksessa

a)      esitetään syyt, joiden vuoksi on perusteltua syytä epäillä 9 artiklan 1 kohdan c d ja e alakohdassa tarkoitettujen GSP+-edunsaajamaan velvoittavien sitoumusten noudattamista, minkä vuoksi voi olla kyseenalaista, onko sillä enää oikeutta kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn mukaisiin tullietuuksiin; ja

b)      asetetaan määräaika, jonka kuluessa GSP+-edunsaajamaan on esitettävä huomautuksensa; määräaika voi olla korkeintaan kuusi kuukautta ilmoituksen julkaisupäivästä.

5.           Komissio edesauttaa kaikin tavoin kyseisen edunsaajamaan toimimista yhteistyössä 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetun määräajan aikana.

6.           Komissio hankkii kaikki tarpeellisina pitämänsä tiedot, muun muassa asianomaisten valvontaelinten päätelmät ja suositukset. Komissio arvioi kaikki asiaankuuluvat tiedot, kun se laatii päätelmänsä.

7.           Kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksessa asetetun määräajan päättymisestä komissio päättää

a)      väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn lopettamisesta; tai

b)      kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn mukaisten tullietuuksien väliaikaisesta peruuttamisesta.

8.           Jos komissio katsoo, että päätelmät eivät oikeuta väliaikaista peruuttamista, se hyväksyy 38 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen päätöksen väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn lopettamisesta.

9.           Jos komissio katsoo, että päätelmät oikeuttavat etuuksien väliaikaisen peruuttamisen 1 kohdassa tarkoitetuista syistä, sille siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen III muuttamiseksi niin, että 1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut tullietuudet peruutetaan väliaikaisesti.

10.         Jos komissio päättää väliaikaisesta peruuttamisesta, kyseinen päätös tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua sen hyväksymisestä.

11.         Jos väliaikaisen peruuttamisen oikeuttavat syyt raukeavat ennen kuin 9 kohdassa tarkoitettu päätös tulee voimaan, komissiolle siirretään valta kumota tullietuuksien väliaikaista peruuttamista koskeva päätös 37 artiklassa tarkoitettua kiireellistä menettelyä noudattaen.

12.         Komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti sellaisten sääntöjen vahvistamiseksi, joiden aiheena on kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn väliaikaiseen peruuttamiseen sovellettava menettely, erityisesti määräajat, osapuolten oikeudet, salassapito ja uudelleentarkastelu.

16 artikla

Jos komissio toteaa, että 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tullietuuksien väliaikaisen peruuttamisen oikeuttavat syyt ovat rauenneet, se ottaa uudelleen käyttöön kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn mukaiset tullietuudet. Tätä varten komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen III muuttamiseksi.

IV LUKU

Vähiten kehittyneitä maita koskeva erityinen menettely

17 artikla

1.           Liitteessä I lueteltu GSP-järjestelmään oikeutettu maa saa 1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetun vähiten kehittyneitä maita koskevan erityisen menettelyn mukaisia tullietuuksia, jos Yhdistyneet Kansakunnat on määrittänyt kyseisen maan vähiten kehittyneeksi maaksi.

2.           EBA-menettelyn edunsaajamaiden luettelo vahvistetaan liitteessä IV.

Komissio tarkastelee kyseistä luetteloa jatkuvasti tuoreimpien käytettävissä olevien tietojen perusteella. Jos EBA-menettelyn edunsaajamaa ei enää täytä 1 kohdassa tarkoitettuja edellytyksiä, se poistetaan komission päätöksellä EBA-menettelyn edunsaajamaiden luettelosta kolmen vuoden siirtymäajan kuluttua komission päätöksen hyväksymispäivästä.

3.           Edellä olevan 2 kohdan toista alakohtaa sovellettaessa komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen IV muuttamiseksi.

Jos uuden itsenäisen maan määrittäminen vähiten kehittyneeksi maaksi on vireillä Yhdistyneissä Kansakunnissa, komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen IV muuttamiseksi väliaikaisella toimenpiteellä, jossa kyseinen maa sisällytetään EBA-menettelyn edunsaajamaiden luetteloon.

4.           Komissio ilmoittaa asianomaiselle EBA-menettelyn edunsaajamaalle kaikista muutoksista, jotka koskevat sen asemaa GSP-järjestelmässä.

18 artikla

1.           Yhteisen tullitariffin mukaiset tullit suspendoidaan kokonaan kaikilta yhdistetyn nimikkeistön 1–97 ryhmässä luetelluilta EBA-menettelyn edunsaajamaasta peräisin olevilta tuotteilta lukuun ottamatta 93 ryhmän tuotteita.

2.           Nimikkeen 1701 tuotteiden tuonnissa vaaditaan tuontilisenssi tämän asetuksen soveltamisen alkamispäivän ja 30 päivän syyskuuta 2015 välisenä aikana.

3.           Komissio vahvistaa 38 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen yksityiskohtaiset säännöt 2 kohdassa tarkoitettujen säännösten täytäntöön panemiseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007[17] 195 artiklassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti.

V LUKU

Kaikille menettelyille yhteiset väliaikaista peruuttamista koskevat säännökset

19 artikla

1.           Edellä olevan 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut etuusmenettelyt voidaan peruuttaa väliaikaisesti kaikilta tai joiltakin edunsaajamaasta peräisin olevilta tuotteilta mistä tahansa seuraavasta syystä:

a)      liitteessä VIII olevassa A osassa luetelluissa yleissopimuksissa vahvistettujen periaatteiden vakava ja järjestelmällinen rikkominen;

b)      vankityövoiman avulla valmistettujen tuotteiden vienti;

c)      vakavat puutteet tullivalvonnassa huumausaineiden viennin ja kauttakuljetuksen osalta (laittomat tuotteet ja huumausaineiden kemialliset esiasteet) sekä terrorismin torjuntaa ja rahanpesua koskevien kansainvälisten yleissopimusten noudattamatta jättäminen;

d)      vakavat ja järjestelmälliset – myös raaka-aineiden hankintaan vaikuttavat – epäterveet kaupan käytännöt, jotka aiheuttavat haittaa unionin tuotannonalalle ja joihin edunsaajamaa ei ole puuttunut. Niiden epäterveiden kaupan käytäntöjen osalta, jotka on kielletty tai jotka ovat riitautettavissa WTO-sopimusten perusteella, tämän artiklan soveltamisen on perustuttava toimivaltaisen WTO:n elimen aiempaan päätökseen;

e)      alueellisten kalastusjärjestöjen tai kansainvälisten kalastusjärjestelyjen, joissa Euroopan unioni on jäsenenä, asettamien kalavarojen säilyttämiseen ja hoitoon liittyvien tavoitteiden vakava ja järjestelmällinen noudattamatta jättäminen.

2.           Tässä asetuksessa säädettyjä etuusmenettelyjä ei peruuteta 1 kohdan d alakohdan nojalla sellaisilta tuotteilta, joihin sovelletaan asetusten (EY) N:o 597/2009[18] tai (EY) N:o 1225/2009[19] mukaisia polkumyynti- tai tasoitustoimenpiteitä, syistä, joiden vuoksi kyseiset toimenpiteet ovat perusteltuja.

3.           Jos komissio katsoo, että minkä tahansa 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun etuusmenettelyn mukaisten tullietuuksien väliaikaiseen peruuttamiseen on riittävät perusteet 1 kohdassa tarkoitettujen syiden perusteella, se hyväksyy 38 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen päätöksen väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn aloittamisesta. Komissio ilmoittaa päätöksestä Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

4.           Komissio julkaisee Euroopan unionin virallisessa lehdessä ilmoituksen väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn aloittamisesta ja ilmoittaa asiasta kyseiselle edunsaajamaalle. Ilmoituksessa

a)      esitetään 3 kohdassa tarkoitetut riittävät perusteet, jotka johtivat päätökseen aloittaa väliaikaista peruuttamista koskeva menettely; ja

b)      todetaan, että komissio seuraa ja arvioi kyseisen edunsaajamaan tilannetta kuuden kuukauden ajan ilmoituksen julkaisupäivästä.

5.           Komissio edesauttaa kaikin tavoin kyseisen edunsaajamaan toimimista yhteistyössä seuranta- ja arviointijakson aikana.

6.           Komissio hankkii kaikki tarpeellisina pitämänsä tiedot, muun muassa saatavilla olevat asianomaisten valvontaelinten tekemät arviot, huomiot, päätökset, suositukset ja päätelmät tapauksen mukaan. Komissio arvioi kaikki asiaankuuluvat tiedot, kun se laatii päätelmänsä.

7.           Kolmen kuukauden kuluessa 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetun jakson päättymisestä komissio antaa huomioistaan ja päätelmistään kertomuksen kyseiselle edunsaajamaalle. Edunsaajamaalla on oikeus esittää huomautuksiaan kertomuksesta. Huomautusten esittämiseen varattu ajanjakso ei saa ylittää yhtä kuukautta.

8.           Kuuden kuukauden kuluessa 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetun jakson päättymisestä komissio päättää

a)      väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn lopettamisesta; tai

b)      edellä olevan 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen etuusmenettelyjen mukaisten tullietuuksien väliaikaisesta peruuttamisesta.

9.           Jos komissio katsoo, että päätelmät eivät oikeuta väliaikaista peruuttamista, se päättää 38 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn lopettamisesta.

10.         Jos komissio katsoo, että päätelmät oikeuttavat etuuksien väliaikaisen peruuttamisen 1 kohdassa tarkoitetuista syistä, sille siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti tapauksen mukaan liitteen II, III ja IV muuttamiseksi niin, että 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut tullietuudet peruutetaan väliaikaisesti.

11.         Jos komissio päättää väliaikaisesta peruuttamisesta, kyseinen päätös tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua sen hyväksymisestä.

12.         Jos väliaikaisen peruuttamisen oikeuttavat syyt raukeavat ennen kuin 10 kohdassa tarkoitettu päätös tulee voimaan, komissiolle siirretään valta kumota tullietuuksien väliaikaista peruuttamista koskeva päätös 37 artiklassa tarkoitettua kiireellistä menettelyä noudattaen.

13.         Komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti sellaisten sääntöjen vahvistamiseksi, jotka koskevat kaikkien menettelyjen väliaikaiseen peruuttamiseen sovellettavaa menettelyä, erityisesti määräaikoja, osapuolten oikeuksia, salassapitoa ja uudelleentarkastelua.

20 artikla

Jos komissio toteaa, että 19 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tullietuuksien väliaikaisen peruuttamisen oikeuttavat syyt ovat rauenneet, se ottaa uudelleen käyttöön 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen etuusmenettelyjen mukaiset tullietuudet. Tätä varten komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti tapauksen mukaan liitteen II, III tai IV muuttamiseksi.

21 artikla

1.           Tässä asetuksessa säädetyt etuusmenettelyt voidaan peruuttaa väliaikaisesti kaikilta tai joiltakin edunsaajamaasta peräisin olevilta tuotteilta seuraavissa tapauksissa: petokset, väärinkäytökset taikka tuotteiden alkuperää koskevien sääntöjen ja niihin liittyvien menettelyjen järjestelmällinen noudattamatta jättäminen tai noudattamisen valvomatta jättäminen sekä 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen menettelyjen täytäntöönpanon ja valvonnan edellyttämän hallinnollisen yhteistyön puuttuminen.

2.           Edellä 1 kohdassa tarkoitettu hallinnollinen yhteistyö edellyttää muun muassa, että edunsaajamaa:

a)      ilmoittaa komissiolle ja saattaa ajan tasalle alkuperäsääntöjen täytäntöönpanon ja noudattamisen valvonnan kannalta tarpeelliset tiedot;

b)      avustaa Euroopan unionia toteuttamalla jäsenvaltioiden tulliviranomaisten pyynnöstä tavaran alkuperän jälkitarkastuksia ja ilmoittaa niiden tulokset hyvissä ajoin;

c)      avustaa Euroopan unionia sallimalla Euroopan unionin hallinnolliseen ja tarkastusyhteistyöhön liittyvät käynnit, jotka komissio toteuttaa asianomaisessa maassa jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa koordinoidusti ja tiiviissä yhteistyössä sellaisten asiakirjojen aitouden tai tietojen oikeellisuuden tarkistamiseksi, jotka ovat merkityksellisiä 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen etuusmenettelyjen myöntämisen kannalta;

d)      toteuttaa itse tai teettää tarvittavat tutkimukset alkuperäsääntöjen rikkomisen toteamiseksi ja estämiseksi;

e)      noudattaa asetuksessa (ETY) N:o 2454/93 tarkoitettua alueellista kumulaatiota koskevia alkuperäsääntöjä tai valvoo niiden noudattamista, jos kyseinen maa on oikeutettu tällaiseen kumulaatioon;

f)       avustaa Euroopan unionia sellaisten toimien tarkastamisessa, joihin oletettavasti liittyy alkuperää koskeva petos; petoksen voidaan olettaa tapahtuneen silloin, kun tässä asetuksessa säädettyjen tullietuusmenettelyjen mukainen tuotteiden tuonti suuressa määrin ylittää edunsaajamaan tavanomaisen viennin määrän.

3.           Jos komissio toteaa, että on olemassa riittävä näyttö siitä, että väliaikainen peruutus olisi perusteltu 1 ja 2 kohdassa esitetyistä syistä, se päättää 38 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua kiireellistä menettelyä noudattaen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tullietuuksien väliaikaisesta peruuttamisesta kaikilta tai joiltakin edunsaajamaasta peräisin olevilta tuotteilta.

4.           Ennen tällaisen päätöksen tekemistä komissio julkaisee Euroopan unionin virallisessa lehdessä ilmoituksen, jossa todetaan, että on perusteltua syytä epäillä 1 ja 2 kohdan noudattamista, minkä vuoksi voi olla kyseenalaista, onko edunsaajamaalla enää oikeutta tässä asetuksessa myönnettyihin etuihin.

5.           Komissio ilmoittaa 3 kohdan mukaisesti tehdystä päätöksestä asianomaiselle edunsaajamaalle ennen päätöksen voimaantuloa.

6.           Väliaikainen peruuttaminen ei saa kestää yli kuutta kuukautta. Tämän ajanjakson päättyessä komissio päättää 38 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua kiireellistä menettelyä noudattaen joko väliaikaisen peruuttamisen lopettamisesta tai sen jatkamisesta.

7.           Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle kaikki asiaankuuluvat tiedot, joilla voidaan oikeuttaa tullietuuksien väliaikaisen peruuttamisen lopettaminen tai sen jatkaminen.

VI LUKU

Suoja- ja valvontatoimenpiteitä koskevat säännökset

I jakso

Yleiset suojatoimenpiteet

22 artikla

1.           Jos minkä tahansa edellä 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin kolmeen menettelyyn kuuluvan menettelyn edunsaajamaasta peräisin olevaa tuotetta tuodaan siinä määrin ja/tai sellaisin hinnoin, että samankaltaisten tai sen kanssa suoraan kilpailevien tuotteiden Euroopan unionin tuottajille aiheutuu tai uhkaa aiheutua vakavia vaikeuksia, kyseisen tuotteen osalta voidaan ottaa uudelleen käyttöön tavanomaiset yhteisen tullitariffin mukaiset tullit jäljempänä olevien säännösten mukaisesti.

2.           Tässä luvussa ilmaisu ”samankaltainen tuote” tarkoittaa tuotetta, joka on identtinen, toisin sanoen kaikissa suhteissa samanlainen kuin kysymyksessä oleva tuote, tai sellaisen tuotteen puuttuessa muuta tuotetta, joka muistuttaa ominaispiirteiltään kyseistä tuotetta, vaikka se ei ole kaikissa suhteissa samanlainen.

3.           Tässä luvussa ilmaisu ”asianomainen osapuoli” tarkoittaa niitä osapuolia, jotka osallistuvat 1 kohdassa mainitun tuonnin ja samankaltaisen tai suoraan kilpailevien tuotteiden tuotantoon, jakeluun ja/tai myyntiin.

4.           Komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti sellaisten sääntöjen vahvistamiseksi, jotka koskevat yleisten suojatoimenpiteiden hyväksymismenettelyä, erityisesti määräaikoja, osapuolten oikeuksia, salassapitoa, tietojen ilmoittamista, tarkastamista, tarkastuskäyntejä ja uudelleentarkastelua.

23 artikla

Vakavia vaikeuksia katsotaan esiintyvän silloin, kun Euroopan unionin tuottajien taloudellinen ja/tai rahoituksellinen tilanne heikkenee. Selvittäessään, esiintyykö tällaista heikkenemistä, komissio ottaa huomioon muun muassa seuraavat unionin tuottajia koskevat seikat siinä määrin kuin asiaa koskevaa tietoa on saatavilla:

         i) markkinaosuus;

         ii) tuotanto;

         iii) varastot;      

         iv) tuotantokapasiteetti;

         v) konkurssit;

         vi) kannattavuus;

         vii) kapasiteetin käyttöaste;

         viii) työllisyys;

         ix) tuonti;

         x) hinnat.

24 artikla

1.           Komissio tutkii, onko tavanomaiset yhteisen tullitariffin mukaiset tullit otettava uudelleen käyttöön, jos 22 artiklan 1 kohdassa säädettyjen edellytysten täyttymisestä on riittävästi alustavaa näyttöä.

2.           Tutkimus voidaan panna vireille jäsenvaltion, minkä tahansa oikeudellisen henkilön tai unionin tuottajien puolesta toimivan minkä tahansa yhteisön, jolla ei ole oikeushenkilöllisyyttä, esittämän pyynnön perusteella tai komission aloitteesta, jos komissio pitää ilmeisenä, että tutkimuksen aloittamiseksi on riittävästi alustavaa näyttöä ottaen huomioon 23 artiklassa tarkoitetut tekijät. Tutkimuksen vireille panemista koskevan pyynnön on sisällettävä näyttö siitä, että 22 artiklan 1 kohdassa vahvistetut suojatoimenpiteen käyttöönoton edellytykset täyttyvät. Pyyntö on esitettävä komissiolle. Komissio tutkii niin hyvin kuin on mahdollista pyynnössä esitettyjen todisteiden oikeellisuuden ja riittävyyden sen määrittämiseksi, onko alustava näyttö tutkimuksen vireille panemisen oikeuttamiseksi riittävä.

3.           Jos on ilmeistä, että menettelyn vireillepanoon on riittävä alustava näyttö, komissio julkaisee ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Vireillepano suoritetaan kuukauden kuluessa 2 kohdan mukaisen pyynnön vastaanottamisesta. Jos tutkimus pannaan vireille, ilmoituksessa on esitettävä kaikki tarpeelliset yksityiskohtaiset tiedot menettelystä ja määräajoista, myös mahdollisuudesta kääntyä Euroopan komission kauppapolitiikan pääosastossa toimivan kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan puoleen.

4.           Tutkimus, mukaan luettuna 25, 26 ja 27 artiklassa tarkoitetut menettelyvaiheet, on saatava päätökseen kahdentoista kuukauden kuluttua sen vireillepanosta.

25 artikla

Asianmukaisesti perustelluissa erittäin kiireellisissä tapauksissa, jotka liittyvät Euroopan unionin tuottajien taloudellisen ja/tai rahoituksellisen tilanteen vaikeasti korjattavaan heikkenemiseen, komissiolle siirretään valta hyväksyä 38 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua kiireellistä menettelyä noudattaen välittömästi sovellettavia täytäntöönpanosäädöksiä, joilla otetaan uudelleen käyttöön tavanomaiset yhteisen tullitariffin mukaiset tullit enintään kahdentoista kuukauden ajaksi.

26 artikla

Jos lopullisesti vahvistettujen tosiasioiden perusteella todetaan, että 22 artiklan 1 kohdassa vahvistetut edellytykset täyttyvät, komissio hyväksyy 38 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen täytäntöönpanosäädöksen, jolla otetaan uudelleen käyttöön yhteisen tullitariffin mukaiset tullit. Päätös tulee voimaan kuukauden kuluessa sen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

27 artikla

Jos lopullisesti vahvistettujen tosiasioiden perusteella todetaan, että 22 artiklan 1 kohdassa vahvistetut edellytykset eivät täyty, komissio hyväksyy 38 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen päätöksen tutkimuksen ja menettelyn lopettamisesta. Tämä päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tutkimus katsotaan päättyneeksi, jos päätöstä ei julkaista 24 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun määräajan kuluessa, ja kaikki kiireelliset ennaltaehkäisevät toimet raukeavat ilman eri toimenpiteitä.

28 artikla

Tullit otetaan uudelleen käyttöön niin pitkäksi ajaksi kuin Euroopan unionin tuottajien taloudellisen ja/tai rahoituksellisen tilanteen heikkenemisen torjunta edellyttää tai tällaisen heikkenemisen uhka kestää. Uudelleen käyttöönotto ei saa kestää yli kolmea vuotta, jollei sitä jatketa asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa.

II jakso

Tekstiili-, maatalous- ja kalastusalan suojatoimenpiteet

29 artikla

1.           Rajoittamatta tässä luvussa olevan I jakson säännösten soveltamista komissio poistaa omasta aloitteestaan ja 38 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen 7 ja 13 artiklassa tarkoitetut tullietuudet GSP-jakson 11 b tuotteilta tai yhdistetyn nimikkeistön koodeihin 2207 10 00, 2207 20 00, 2909 19 10, 3814 00 90, 3820 00 00 ja 3824 90 97 kuuluvilta tuotteilta kunkin vuoden tammikuun 1 päivänä, silloin kun tapauksen mukaan liitteessä V tai IX lueteltujen tuotteiden tuonti on peräisin edunsaajamaasta ja kokonaisuutena

a)      kasvaa määrältään (volyymi) vähintään 15 prosenttia verrattuna edelliseen kalenterivuoteen; tai

b)      GSP-jakson 11 b tuotteiden tapauksessa minä tahansa 12 kuukauden ajanjaksona ylittää liitteessä VI olevassa 2 kohdassa tarkoitetun osuuden kaikista liitteessä I luetelluista maista ja alueilta Euroopan unioniin tapahtuvan, GSP-jaksoon 11 b kuuluvien tuotteiden tuonnin arvosta.

2.           Edellä olevaa 1 kohtaa ei sovelleta EBA-menettelyn edunsaajamaihin eikä niihin maihin, joiden osuus Euroopan unioniin tapahtuvasta, tapauksen mukaan liitteessä V tai IX lueteltujen tuotteiden tuonnista on enintään 8 prosenttia.

3.           Tullietuuksien poistaminen tulee voimaan kahden kuukauden kuluttua siitä, kun tätä tarkoittava komission päätös on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

30 artikla

Jos Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen liitteeseen I sisältyvien tuotteiden tuonti aiheuttaa tai uhkaa aiheuttaa vakavia häiriöitä Euroopan unionin markkinoille, erityisesti yhdelle tai useammalle syrjäisimmälle alueelle, tai näiden markkinoiden sääntelymekanismeille, komissio keskeyttää omasta aloitteestaan tai jäsenvaltion pyynnöstä sekä kuultuaan asianomaista maatalous- tai kalastusalan yhteistä markkinajärjestelyä käsittelevää komiteaa kyseisille tuotteille myönnettyjen etuusmenettelyjen soveltamisen 38 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tässä luvussa olevan I jakson säännösten soveltamista.

31 artikla

Komissio ilmoittaa asianomaiselle edunsaajamaalle mahdollisimman pian 29 tai 30 artiklan mukaisesti hyväksytyistä päätöksistä ennen niiden voimaantuloa.

III jakso

Valvonta maatalous- ja kalastusalalla

32 artikla

1.           Rajoittamatta tässä luvussa olevan I jakson säännösten soveltamista edunsaajamaista peräisin oleviin, asetuksessa (ETY) N:o 2658/87 vahvistetun yhteisen tullitariffin 1–24 ryhmän tuotteisiin voidaan soveltaa erityistä valvontajärjestelyä häiriöiden välttämiseksi Euroopan unionin markkinoilla. Komissio päättää 38 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen omasta aloitteestaan tai jäsenvaltion pyynnöstä sekä kuultuaan asianomaista maatalous- tai kalastusalan yhteistä markkinajärjestelyä käsittelevää komiteaa, sovelletaanko kyseistä erityistä valvontajärjestelyä, ja määrittää valvontajärjestelyn soveltamisalaan kuuluvat tuotteet.

2.           Sovellettaessa tässä luvussa olevan I jakson säännöksiä edunsaajamaista peräisin oleviin, asetuksessa (ETY) N:o 2658/87 vahvistetun yhteisen tullitariffin 1–24 ryhmän tuotteisiin 24 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu määräaika lyhennetään kahteen kuukauteen,

a)      jos asianomainen edunsaajamaa ei noudata alkuperäsääntöjä tai ei osallistu 21 artiklassa tarkoitettuun hallinnolliseen yhteistyöhön; tai

b)      jos tämän asetuksen nojalla myönnettyjen etuusmenettelyjen mukaisesti tuotavien, asetuksessa (ETY) N:o 2658/87 vahvistetun yhteisen tullitariffin 1–24 ryhmään kuuluvien tuotteiden tuonti ylittää suuressa määrin asianomaisen edunsaajamaan tavanomaisen vientimäärän.

VII LUKU

Yhteiset säännökset

33 artikla

1.           Tullietuuksien saaminen edellyttää, että tuotteet, joille tullietuuksia haetaan, ovat peräisin edunsaajamaasta.

2.           Alkuperätuotteen (peräisin olevan tuotteen) käsitteen määrittelyä ja siihen liittyvän hallinnollisen yhteistyön menetelmiä koskevat säännöt, joita tarvitaan sovellettaessa 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja menettelyjä, vahvistetaan asetuksessa (ETY) N:o 2454/93.

34 artikla

1.           Jos tämän asetuksen mukaisesti alennettu arvotulli on yksittäisen tuonti-ilmoituksen osalta enintään yksi prosentti, kyseinen tulli suspendoidaan kokonaan.

2.           Jos tämän asetuksen mukaisesti alennettu paljoustulli on yksittäisen tuonti-ilmoituksen osalta enintään kaksi euroa yksiköltä, kyseinen tulli suspendoidaan kokonaan.

3.           Jollei 1 ja 2 kohdasta muuta johdu, tämän asetuksen mukaisesti laskettu lopullinen etuustulli pyöristetään alaspäin ensimmäiseen desimaaliin.

35 artikla

1.           Tätä asetusta sovellettaessa tilastolähteenä käytetään Eurostatin ulkomaankauppatilastoja.

2.           Jäsenvaltioiden on toimitettava kutakin vuosineljännestä seuraavien kuuden viikon kuluessa Eurostatille tilastotiedot sellaisista tuotteista, jotka on luovutettu vapaaseen liikkeeseen kyseisen vuosineljänneksen aikana tullietuuksin, neuvoston asetuksen (EY) N:o 471/2009[20] mukaisesti. Näistä tiedoista, jotka on toimitettava käyttäen yhdistetyn nimikkeistön (CN) koodeja ja tarvittaessa Taric-koodeja, on käytävä ilmi alkuperämaittain arvot, määrät ja paljousyksiköt, jotka vaaditaan kyseisen asetuksen määritelmien mukaisesti.

3.           Asetuksen (ETY) N:o 2454/93 308 d artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle sen pyynnöstä tiedot edellisten kuukausien aikana vapaaseen liikkeeseen luovutettujen sellaisten tuotteiden määristä, joihin sovelletaan tullietuuksia. Tietoihin on sisällytettävä 4 kohdassa tarkoitetut tuotteet.

4.           Komissio valvoo tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa yhdistetyn nimikkeistön koodeihin 0603, 0803 00 19, 1006, 1604 14, 1604 19 31, 1604 1939, 1604 20 70, 1701, 1704, 1806 10 30, 1806 10 90, 2002 90, 2103 20, 2106 90 59, 2106 90 98, 6403, 2207 10 00, 2207 20 00, 2909 19 10, 3814 00 90, 3820 00 00 ja 3824 90 97 kuuluvien tuotteiden tuontia päättääkseen, täyttyvätkö 22, 29 ja 30 artiklassa tarkoitetut edellytykset.

5.           Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle kuukausittain tiedot vapaaseen liikkeeseen luovutettujen sellaisten tuotteiden määristä ja arvosta, joihin sovelletaan tullietuuksia, viimeistään kolmen kuukauden kuluttua vapaaseen liikkeeseen luovutuksesta.

36 artikla

1.           Komissiolle siirrettyyn valtaan antaa delegoituja säädöksiä sovelletaan tässä artiklassa säädettyjä ehtoja.

2.           Edellä 3, 5, 6, 8, 9, 10, 11, 15, 16, 17, 19, 20 ja 22 artiklassa tarkoitettu säädösvallan siirto tehdään määräämättömäksi ajaksi tämän asetuksen voimaantulopäivästä alkaen.

3.           Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 2 kohdassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai päätöksessä mainittuna myöhempänä päivänä. Päätös ei vaikuta aiemmin annettujen delegoitujen säädösten voimassaoloon.

4.           Säädösvallan siirron nojalla 2 kohdan mukaisesti annettu säädös voi tulla voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei vastusta sitä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen tämän määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, etteivät ne vastusta sitä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta määräaikaa pidennetään kahdella kuukaudella.

37 artikla

1.           Tämän artiklan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan viipymättä, ja sitä sovelletaan niin kauan kuin sitä ei ole vastustettu 2 kohdan mukaisesti. Euroopan parlamentille ja neuvostolle annettavassa, tämän artiklan nojalla annettua delegoitua säädöstä koskevassa tiedoksiannossa esitetään syyt kiireellisen menettelyn soveltamiselle.

2.           Euroopan parlamentti tai neuvosto voi vastustaa tämän artiklan nojalla annettua delegoitua säädöstä 36 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen. Siinä tapauksessa komissio kumoaa säädöksen viipymättä sen jälkeen, kun Euroopan parlamentin tai neuvoston päätös vastustaa sitä on annettu sille tiedoksi.

38 artikla

1.           Komissiota avustaa yleisten tullietuuksien komitea. Kyseinen komitea on 16 päivänä helmikuuta 2011 annetussa asetuksessa (EU) N:o 182/2011 tarkoitettu komitea. Komitea voi käsitellä mitä tahansa komission esille ottamaa tai jäsenvaltion käsiteltäväksi pyytämää asiaa, joka liittyy tämän asetuksen soveltamiseen.

2.           Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 4 artiklaa.

3.           Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklaa.

4.           Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 8 artiklaa yhdessä sen 5 artiklan kanssa.

39 artikla

Komissio esittää neuvostolle ja Euroopan parlamentille kahden vuoden välein kertomuksen, jossa käsitellään GSP-järjestelmän vaikutuksia viimeksi kuluneelta kahden vuoden ajalta ja kaikkia 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja etuusmenettelyjä.

40 artikla

Viittauksia neuvoston asetukseen (EY) N:o 732/2008 pidetään viittauksina tämän asetuksen vastaaviin säännöksiin.

LOPPUSÄÄNNÖKSET

41 artikla

1.           Kaikki neuvoston asetuksen (EY) N:o 732/2008 mukaisesti aloitetut ja päättämättä olevat tutkimukset tai väliaikaiset peruuttamiset aloitetaan ilman eri toimenpiteitä uudelleen tämän asetuksen säännösten mukaisesti paitsi jos kyseessä on asetuksen (EY) N:o 732/2008 mukaisen kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn edunsaajamaata koskeva tutkimus, joka koskee ainoastaan kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn mukaisesti myönnettyjä etuuksia. Tämä tutkimus aloitetaan kuitenkin ilman eri toimenpiteitä uudelleen, jos sama edunsaajamaa hakee tämän asetuksen mukaiseen erityiseen kannustusmenettelyyn vuoden kuluessa asetuksen soveltamisen alkamispäivästä.

2.           Neuvoston asetuksen (EY) N:o 732/2008 mukaisesti aloitetun ja päättämättä olevan tutkimuksen aikana saadut tiedot otetaan huomioon mahdollisessa uudelleen aloitetussa tutkimuksessa.

42 artikla

1.           Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

2.           Edellä olevan 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tullietuuksia aletaan soveltaa kuuden kuukauden kuluttua tämän asetuksen voimaantulosta, kuitenkin viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2014.

3.           Kumotaan neuvoston asetus (EY) N:o 732/2008 tässä asetuksessa säädettyjen tullietuuksien soveltamisen alkamispäivästä.

4.           Komissio antaa kertomuksen tämän asetuksen toiminnasta viiden vuoden kuluttua sen voimaantulosta. Kertomukseen voidaan liittää lainsäädäntöehdotus.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä

Euroopan parlamentin puolesta                    Neuvoston puolesta

Puhemies                                                       Puheenjohtaja

LIITE I

(Tässä liitteessä esitetty maiden luettelo on viittellinen, koska se on laadittu 3 artiklan soveltamiseksi siinä vaiheessa, kun tämä asetusehdotus on jätetty neuvostolle ja parlamentille.

Lopullinen maiden luettelo vahvistetaan 3 artiklan mukaisesti vuosi ennen kuin tätä asetusta aletaan soveltaa.)

3 artiklassa tarkoitetut Euroopan unionin yleiseen tullietuusjärjestelmään oikeutetut maat

Sarake A: || yhteisön ulkomaankauppatilastoissa käytetyn maa- ja alueluokituksen mukainen kirjainkoodi

Sarake B: || maan nimi

||

||

||

A || B ||

AE || Arabiemiirikunnat ||

AF || Afganistan ||

AG || Antigua ja Barbuda ||

AL || Albania ||

AM || Armenia ||

AO || Angola ||

AR || Argentiina ||

AZ || Azerbaidžan ||

BA || Bosnia ja Hertsegovina ||

BB || Barbados ||

BD || Bangladesh ||

BF || Burkina Faso ||

BH || Bahrain ||

BI || Burundi ||

BJ || Benin ||

BN || Brunei ||

BO || Bolivia ||

BR || Brasilia ||

BS || Bahama ||

BT || Bhutan ||

BW || Botswana ||

BY || Valko-Venäjä ||

BZ || Belize ||

CD || Kongon demokraattinen tasavalta ||

CF || Keski-Afrikan tasavalta ||

CG || Kongo ||

CI || Norsunluurannikko ||

CK || Cookinsaaret ||

CM || Kamerun ||

CN || Kiinan kansantasavalta ||

CO || Kolumbia ||

CR || Costa Rica ||

CU || Kuuba ||

CV || Kap Verde ||

DJ || Djibouti ||

DM || Dominica ||

DO || Dominikaaninen tasavalta ||

DZ || Algeria ||

EC || Ecuador ||

EG || Egypti ||

ER || Eritrea ||

ET || Etiopia ||

FJ || Fidži ||

FM || Mikronesia ||

GA || Gabon ||

GD || Grenada ||

GE || Georgia ||

GH || Ghana ||

GM || Gambia ||

GN || Guinea ||

GQ || Päiväntasaajan Guinea ||

GT || Guatemala ||

GW || Guinea-Bissau ||

GY || Guyana ||

HK || Hongkong ||

HN || Honduras ||

HR || Kroatia ||

HT || Haiti ||

ID || Indonesia ||

IN || Intia ||

IQ || Irak ||

IR || Iran ||

JM || Jamaika ||

JO || Jordania ||

KE || Kenia ||

KG || Kirgisia ||

KH || Kambodža ||

KI || Kiribati ||

KM || Komorit ||

KN || Saint Kitts ja Nevis ||

KW || Kuwait ||

KZ || Kazakstan ||

LA || Laos ||

LB || Libanon ||

LC || Saint Lucia ||

LK || Sri Lanka ||

LR || Liberia ||

LS || Lesotho ||

LY || Libya ||

MA || Marokko ||

MD || Moldova ||

ME || Montenegro ||

MG || Madagascar ||

MH || Marshallinsaaret ||

MK || Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia ||

ML || Mali ||

MM || Myanmar ||

MN || Mongolia ||

MO || Macao ||

MR || Mauritania ||

MU || Mauritius ||

MV || Malediivit ||

MW || Malawi ||

MX || Meksiko ||

MY || Malesia ||

MZ || Mosambik ||

NA || Namibia ||

NE || Niger ||

NG || Nigeria ||

NI || Nicaragua ||

NP || Nepal ||

NR || Nauru ||

NU || Niue ||

OM || Oman ||

PA || Panama ||

PE || Peru ||

PG || Papua-Uusi-Guinea ||

PH || Filippiinit ||

PK || Pakistan ||

PW || Palau ||

PY || Paraguay ||

QA || Qatar ||

RU || Venäjä ||

RW || Ruanda ||

SA || Saudi-Arabia ||

SB || Salomonsaaret ||

SC || Seychellit ||

SD || Sudan ||

SL || Sierra Leone ||

SN || Senegal ||

SO || Somalia ||

SR || Surinam ||

ST || São Tomé ja Príncipe ||

SV || El Salvador ||

SY || Syyria ||

SZ || Swazimaa ||

TD || Tšad ||

TG || Togo ||

TH || Thaimaa ||

TJ || Tadžikistan ||

TL || Itä-Timor ||

TM || Turkmenistan ||

TN || Tunisia ||

TO || Tonga ||

TT || Trinidad ja Tobago ||

TV || Tuvalu ||

TZ || Tansania ||

UA || Ukraina ||

UG || Uganda ||

UY || Uruguay ||

UZ || Uzbekistan ||

VC || Saint Vincent ja Grenadiinit ||

VE || Venezuela ||

VN || Vietnam ||

VU || Vanuatu ||

WS || Samoa ||

XK || Kosovo[21] ||

XS || Serbia ||

YE || Jemen ||

ZA || Etelä-Afrikka ||

ZM || Sambia ||

ZW || Zimbabwe ||

3 artiklassa tarkoitetut Euroopan unionin yleiseen tullietuusjärjestelmään oikeutetut maat, jotka on väliaikaisesti poistettu tästä järjestelmästä kaikkien tai tiettyjen kyseisistä maista peräisin olevien tuotteiden osalta

BY || Valko-Venäjä

MM || Myanmar

LIITE II

(Tässä liitteessä esitetty maiden luettelo on viittellinen, koska se on laadittu 4 artiklan soveltamiseksi siinä vaiheessa, kun tämä asetusehdotus on jätetty neuvostolle ja parlamentille.

Lopullinen maiden luettelo vahvistetaan 5 artiklan a alakohdan mukaisesti vuosi ennen kuin tätä asetusta aletaan soveltaa.)

1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yleisen menettelyn edunsaajamaat[22]

|| Sarake A: || yhteisön ulkomaankauppatilastoissa käytetyn maa- ja alueluokituksen mukainen kirjainkoodi

|| Sarake B: || maan nimi

|| ||

A || B ||

AF || Afganistan ||

AM || Armenia ||

AO || Angola ||

AZ || Azerbaidžan ||

BD || Bangladesh ||

BF || Burkina Faso ||

BI || Burundi ||

BJ || Benin ||

BO || Bolivia ||

BT || Bhutan ||

CD || Kongon demokraattinen tasavalta ||

CF || Keski-Afrikan tasavalta ||

CG || Kongo ||

CN || Kiinan kansantasavalta ||

CO || Kolumbia ||

CV || Kap Verde ||

DJ || Djibouti ||

EC || Ecuador ||

ER || Eritrea ||

ET || Etiopia ||

FM || Mikronesia ||

GE || Georgia ||

GM || Gambia ||

GN || Guinea ||

GQ || Päiväntasaajan Guinea ||

GT || Guatemala ||

GW || Guinea-Bissau ||

HN || Honduras ||

HT || Haiti ||

ID || Indonesia ||

IN || Intia ||

IQ || Irak ||

IR || Iran ||

KG || Kirgisia ||

KH || Kambodža ||

KI || Kiribati ||

KM || Komorit ||

LA || Laos ||

LK || Sri Lanka ||

LR || Liberia ||

LS || Lesotho ||

MG || Madagascar ||

MH || Marshallinsaaret ||

ML || Mali ||

MM || Myanmar ||

MN || Mongolia ||

MR || Mauritania ||

MV || Malediivit ||

MW || Malawi ||

MZ || Mosambik ||

NE || Niger ||

NG || Nigeria ||

NI || Nicaragua ||

NP || Nepal ||

NR || Nauru ||

PE || Peru ||

PH || Filippiinit ||

PK || Pakistan ||

PY || Paraguay ||

RW || Ruanda ||

SB || Salomonsaaret ||

SD || Sudan ||

SL || Sierra Leone ||

SN || Senegal ||

SO || Somalia ||

ST || São Tomé ja Príncipe ||

SV || El Salvador ||

SY || Syyria ||

TD || Tšad ||

TG || Togo ||

TH || Thaimaa ||

TJ || Tadžikistan ||

TL || Itä-Timor ||

TM || Turkmenistan ||

TO || Tonga ||

TV || Tuvalu ||

TZ || Tansania ||

UA || Ukraina ||

UG || Uganda ||

UZ || Uzbekistan ||

VN || Vietnam ||

VU || Vanuatu ||

WS || Samoa ||

YE || Jemen ||

ZM || Sambia ||

1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yleisen menettelyn edunsaajamaat[23], jotka on väliaikaisesti poistettu tästä järjestelmästä kaikkien tai tiettyjen kyseisistä maista peräisin olevien tuotteiden osalta

MM || Myanmar

LIITE III

(Tässä liitteessä esitetty maiden luettelo vahvistetaan 10 artiklan mukaisesti pyynnön esittämisen jälkeen.)

1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn edunsaajamaat[24]

Sarake A: || yhteisön ulkomaankauppatilastoissa käytetyn maa- ja alueluokituksen mukainen kirjainkoodi

Sarake B: || maan nimi

||

||

||

A || B

||

||

||

||

||

||

||

||

||

||

||

||

||

||

||

||

1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn edunsaajamaat[25], jotka on väliaikaisesti poistettu tästä järjestelmästä kaikkien tai tiettyjen kyseisistä maista peräisin olevien tuotteiden osalta

||

LIITE IV

(Tässä liitteessä esitetty maiden luettelo on viittellinen, koska se on laadittu 17 artiklan soveltamiseksi siinä vaiheessa, kun tämä asetusehdotus on jätetty neuvostolle ja parlamentille.

Lopullinen maiden luettelo vahvistetaan 17 artiklan 2 kohdan mukaisesti vuosi ennen kuin tätä asetusta aletaan soveltaa.)

1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetun vähiten kehittyneitä maita koskevan erityisen menettelyn edunsaajamaat[26]

Sarake A: || yhteisön ulkomaankauppatilastoissa käytetyn maa- ja alueluokituksen mukainen kirjainkoodi

Sarake B: || maan nimi

||

||

||

A || B || || ||

AF || Afganistan || || ||

AO || Angola || || ||

BD || Bangladesh || || ||

BF || Burkina Faso || || ||

BI || Burundi || || ||

BJ || Benin || || ||

BT || Bhutan || || ||

CD || Kongon demokraattinen tasavalta || || ||

CF || Keski-Afrikan tasavalta || || ||

CV || Kap Verde || || ||

DJ || Djibouti || || ||

ER || Eritrea || || ||

ET || Etiopia || || ||

GM || Gambia || || ||

GN || Guinea || || ||

GQ || Päiväntasaajan Guinea || || ||

GW || Guinea-Bissau || || ||

HT || Haiti || || ||

KH || Kambodža || || ||

KI || Kiribati || || ||

KM || Komorit || || ||

LA || Laos || || ||

LR || Liberia || || ||

LS || Lesotho || || ||

MG || Madagascar || || ||

ML || Mali || || ||

MM || Myanmar || || ||

MR || Mauritania || || ||

MV || Malediivit || || ||

MW || Malawi || || ||

MZ || Mosambik || || ||

NE || Niger || || ||

NP || Nepal || || ||

RW || Ruanda || || ||

SB || Salomonsaaret || || ||

SD || Sudan || || ||

SL || Sierra Leone || || ||

SN || Senegal || || ||

SO || Somalia || || ||

ST || São Tomé ja Príncipe || || ||

TD || Tšad || || ||

TG || Togo || || ||

TL || Itä-Timor || || ||

TV || Tuvalu || || ||

TZ || Tansania || || ||

UG || Uganda || || ||

VU || Vanuatu || || ||

WS || Samoa || || ||

YE || Jemen || || ||

ZM || Sambia || || ||

1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetun vähiten kehittyneitä maita koskevan erityisen menettelyn edunsaajamaat[27], jotka on väliaikaisesti poistettu tästä järjestelmästä kaikkien tai tiettyjen kyseisistä maista peräisin olevien tuotteiden osalta

MM || Myanmar

LIITE V

1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yleisen menettelyn soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden luettelo

Sen estämättä, mitä yhdistetyn nimikkeistön (CN) tulkintasäännöissä määrätään, tavaran kuvaus on ohjeellinen ja etuuskohtelu määräytyy CN-koodien mukaisesti. Jos ilmoitettu CN-koodi on ”ex”-koodi, etuuskohtelu määritetään sekä CN-koodin että kuvauksen perusteella.

Tähdellä merkittyjä CN-koodin tuotteita luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä säädettyjä edellytyksiä.

Sarakkeessa ”Jakso” luetellaan GSP-jaksot (2 artiklan g alakohta).

Sarakkeessa ”Ryhmä” luetellaan tietyn GSP-jakson kattamat CN-ryhmät (2 artiklan h alakohta).

Sarakkeessa ”Arka (S) / Muu kuin arka (NS)” tarkoitetaan yleisen menettelyn soveltamisalaan kuuluvia tuotteita (6 artikla). Tuotteet jaotellaan luettelossa joko tunnuksella NS (non-sensitive eli 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut muut kuin arat tuotteet) tai tunnuksella S (sensitive eli 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut arat tuotteet).

Yksinkertaisuuden vuoksi tuotteet luetellaan ryhmissä. Näihin voi kuulua tuotteita, joiden osalta yhteisen tullitariffin mukaiset tullit on poistettu tai suspendoitu.

Jakso || Ryhmä || CN-koodi || Tavaran kuvaus || Arka (S) /Muu kuin arka (NS) ||

S-1a || 01 || 0101 10 90 || Elävät puhdasrotuiset siitosaasit ja muut || S ||

0101 90 19 || Elävät hevoset, muut kuin puhdasrotuiset siitoseläimet, muut kuin teuraseläimet || S ||

0101 90 30 || Elävät aasit, muut kuin puhdasrotuiset siitoseläimet || S ||

0101 90 90 || Elävät muulit ja muuliaasit || S ||

0104 20 10 * || Elävät puhdasrotuiset siitosvuohet || S ||

0106 19 10 || Elävät, kesyt kanit || S ||

0106 39 10 || Elävät kyyhkyt || S ||

02 || 0205 00 || Hevosen-, aasin-, muulin- tai muuliaasinliha, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty || S ||

0206 80 91 || Hevosen, aasin, muulin ja muuliaasin muut syötävät osat, tuoreet tai jäähdytetyt, muut kuin farmaseuttisten tuotteiden valmistukseen tarkoitetut || S ||

0206 90 91 || Hevosen, aasin, muulin ja muuliaasin muut syötävät osat, jäädytetyt, muut kuin farmaseuttisten tuotteiden valmistukseen tarkoitetut || S ||

0207 14 91 || Kanan maksa, jäädytetty || S ||

0207 27 91 || Kalkkunan maksa, jäädytetty || S ||

0207 36 89 || Ankan, hanhen tai helmikanan maksa, muu kuin hanhen tai ankan rasvainen maksa (”foie gras”) || S ||

0208 90 70 || Sammakonreidet || NS ||

0210 99 10 || Hevosenliha, suolattu, suolavedessä tai kuivattu || S ||

0210 99 59 || Muut nautaeläimen syötävät osat, suolatut, suolavedessä olevat, kuivatut tai savustetut, muut kuin pallealiha tai kuveliha || S ||

0210 99 60 || Lampaan ja vuohen muut syötävät osat, suolatut, suolavedessä olevat, kuivatut tai savustetut || S ||

0210 99 80 || Nautaeläinten, lampaan tai vuohen muut syötävät osat, suolatut tai suolavedessä olevat, kuivatut tai savustetut, muut kuin siipikarjan maksa, muuta kuin kesyä sikaa || S ||

04 || 0403 10 51 || Jogurtti, maustettu tai lisättyä hedelmää tai kaakaota sisältävä || S ||

0403 10 53 ||

0403 10 59 ||

0403 10 91 ||

0403 10 93 ||

0403 10 99 ||

0403 90 71 || Kirnumaito ja kirnupiimä, juoksetettu maito ja kerma, kefiiri ja muu käynyt tai hapatettu maito ja kerma, maustettu tai lisättyä hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältävä || S ||

0403 90 73 ||

0403 90 79 ||

0403 90 91 ||

0403 90 93 ||

0403 90 99 ||

0405 20 10 || Maidosta valmistetut levitteet, joiden rasvapitoisuus vähintään 39 mutta enintään 75 painoprosenttia || S ||

0405 20 30 ||

0407 00 90 || Kuorelliset linnunmunat, tuoreet, säilötyt tai keitetyt, muut kuin siipikarjanmunat || S ||

0410 00 00 || Eläinperäiset syötävät tuotteet, muualle kuulumattomat || S ||

05 || 0511 99 39 || Pesusienet, eläinperäiset, muut kuin valmistamattomat || S ||

S-1b || 03 || ex 3 ryhmä || Kalat sekä äyriäiset, nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat, ei kuitenkaan alanimikkeen 0301 10 90 tuotteet || S ||

0301 10 90 || Elävät suolaisen veden akvaariokalat || NS ||

S-2a || 06 || ex 6 ryhmä || Elävät puut ja muut elävät kasvit; sipulit, juuret ja niiden kaltaiset tuotteet; leikkokukat ja leikkovihreä, ei kuitenkaan alanimikkeen 0604 91 40 tuotteet || S ||

0604 91 40 || Havupuun oksat, tuoreet || NS ||

S-2b || 07 || 0701 || Tuoreet tai jäähdytetyt perunat || S ||

0703 10 || Tuoreet tai jäähdytetyt kepa- ja salottisipulit || S ||

0703 90 00 || Tuoreet tai jäähdytetyt purjosipulit ja muut Allium-sukuiset kasvikset || S ||

0704 || Tuore tai jäähdytetty keräkaali, kukkakaali, kyssäkaali ja lehtikaali sekä niiden kaltainen Brassica-sukuinen syötävä kaali || S ||

0705 || Tuoreet tai jäähdytetyt salaatit (Lactuca sativa) sekä sikurit ja endiivit (Cichorium spp.) || S ||

0706 || Tuoreet tai jäähdytetyt porkkanat, nauriit, punajuuret, kaurajuuret, mukulasellerit, retiisit ja retikat sekä niiden kaltaiset syötävät juuret || S ||

ex 0707 00 05 || Tuoreet tai jäähdytetyt kurkut, tullattaessa 16.5.–31.10. || S ||

0708 || Tuoreet tai jäähdytetyt palkokasvit, myös silvityt || S ||

0709 20 00 || Tuore tai jäähdytetty parsa || S ||

0709 30 00 || Munakoisot, tuoreet tai jäähdytetyt || S ||

0709 40 00 || Tuoreet tai jäähdytetyt ruoti- eli lehtisellerit, ei kuitenkaan mukulasellerit || S ||

0709 51 00 ex 0709 59 || Tuoreet tai jäähdytetyt sienet, lukuun ottamatta alanimikkeen 0709 59 50 tuotteita || S ||

0709 60 10 || Makeat ja miedot paprikat, tuoreet tai jäähdytetyt || S ||

0709 60 99 || Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät, tuoreet tai jäähdytetyt, muut kuin makeat ja miedot paprikat, muut kuin kapsasiinin tai Capsicumin alkoholipitoisten aleoresiinien valmistukseen tarkoitetut, muut kuin haihtuvien öljyjen ja resinoidien teolliseen valmistukseen tarkoitetut || S ||

0709 70 00 || Tuoreet tai jäähdytetyt pinaatit, uudenseelanninpinaatti ja tarhamaltsa || S ||

0709 90 10 || Salaattikasvit, muut kuin salaatit (Lactuca sativa), sikurit ja endiivit (Cichorium spp.) || S ||

0709 90 20 || Tuoreet tai jäähdytetyt lehtijuurikkaat (mangoldit) ja kardonit || S ||

0709 90 31* || Tuoreet tai jäädytetyt oliivit, muuhun käyttöön kuin öljyn valmistukseen tarkoitetut || S ||

0709 90 40 || Tuoreet tai jäähdytetyt kaprikset || S ||

0709 90 50 || Tuore tai jäähdytetty fenkoli || S ||

0709 90 70 || Tuoreet tai jäähdytetyt kesäkurpitsat || S ||

ex 0709 90 80 || Tuoreet tai jäähdytetyt latva-artisokat, tullattaessa 1.7.–31.10. || S ||

0709 90 90 || Muut kasvikset, tuoreet tai jäähdytetyt || S ||

ex 0710 || Jäädytetyt kasvikset (myös höyryssä tai vedessä keitetyt), ei kuitenkaan alanimikkeen 0710 80 85 tuotteet || S ||

ex 0711 || Kasvikset, väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttyinä, mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina, ei kuitenkaan alanimikkeen 0711 20 90 tuotteet || S ||

ex 0712 || Kuivatut kasvikset, myös paloitellut, viipaloidut, rouhitut tai jauhetut, mutta ei enempää valmistetut, lukuun ottamatta oliiveja ja alanimikkeen 0712 90 19 tuotteita || S ||

0713 || Kuivattu, silvitty palkovilja, myös kalvoton tai halkaistu || S ||

0714 20 10 * || Bataatit, tuoreet, kokonaiset, ihmisravinnoksi tarkoitetut || NS ||

0714 20 90 || Bataatit, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt tai kuivatut, myös paloitellut tai pelleteiksi valmistetut, muut kuin tuoreet, kokonaiset, ihmisravinnoksi tarkoitetut || S ||

0714 90 90 || Maa-artisokat ja niiden kaltaiset runsaasti inuliinia sisältävät juuret ja mukulat, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt tai kuivatut, myös paloitellut tai pelleteiksi valmistetut; saagoydin || NS ||

08 || 0802 11 90 || Tuoreet tai kuivatut mantelit, kuorelliset ja kuorettomat, muut kuin karvasmantelit || S ||

0802 12 90 ||

0802 21 00 || Tuoreet tai kuivatut hasselpähkinät tai filbertspähkinät (Corulys spp.), myös kuorettomat || S ||

0802 22 00 ||

0802 31 00 || Tuoreet tai kuivatut saksanpähkinät, myös kuorettomat || S ||

0802 32 00 ||

0802 40 00 || Tuoreet tai kuivatut kastanjat (Castanea spp.), myös kuorettomat || S ||

0802 50 00 || Tuoreet tai kuivatut pistaasimantelit (pistaasipähkinät), myös kuorettomat || NS ||

0802 60 00 || Tuoreet tai kuivatut australianpähkinät eli macadamiapähkinät, myös kuorettomat || NS ||

0802 90 50 || Tuoreet tai kuivatut pinjansiemenet, myös kuorettomat || NS ||

0802 90 85 || Muut tuoreet tai kuivatut pähkinät, myös kuorettomat || NS ||

0803 00 11 || Tuoreet jauhobanaanit || S ||

0803 00 90 || Kuivatut banaanit, myös jauhobanaanit || S ||

0804 10 00 || Tuoreet tai kuivatut taatelit || S ||

0804 20 10 || Tuoreet tai kuivatut viikunat || S ||

0804 20 90 ||

0804 30 00 || Tuoreet tai kuivatut ananakset || S ||

0804 40 00 || Tuoreet tai kuivatut avokadot || S ||

ex 0805 20 || Tuoreet tai kuivatut mandariinit (myös tangeriinit ja satsumat), klementiinit, wilkingit ja muut niiden kaltaiset sitrushedelmähybridit, tullattaessa 1.3.–31.10. || S ||

0805 40 00 || Tuoreet tai kuivatut greipit ja pomelot || NS ||

0805 50 90 || Tuoreet tai kuivatut limetit (Citrus aurantifolia, Citrus latifolia) || S ||

0805 90 00 || Muut tuoreet tai kuivatut sitrushedelmät || S ||

ex 0806 10 10 || Tuoreet syötäviksi tarkoitetut viinirypäleet, tullattaessa 1.1.–20.7. ja 21.11.–31.12., lukuun ottamatta Emperor-lajiketta (Vitis vinifera cv.) olevia, tullattaessa 1.–31.12. || S ||

0806 10 90 || Muut viinirypäleet, tuoreet || S ||

ex 0806 20 || Kuivatut viinirypäleet, lukuun ottamatta alanimikkeen ex 0806 20 30 tuotteita, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino yli 2 kg || S ||

0807 11 00 || Tuoreet melonit (myös vesimelonit) || S ||

0807 19 00 ||

0808 10 10 || Tuoreet omenasiiderin tai omenamehun valmistukseen tarkoitetut omenat, irtotavarana, tullattaessa 16.9.–15.12. || S ||

0808 20 10 || Tuoreet päärynäsiiderin tai päärynämehun valmistukseen tarkoitetut päärynät, irtotavarana, tullattaessa 1.8.–31.12. || S ||

ex 0808 20 50 || Muut tuoreet päärynät, tullattaessa 1.5.–30.6. || S ||

0808 20 90 || Tuoreet kvittenit || S ||

ex 0809 10 00 || Tuoreet aprikoosit, tullattaessa 1.1.–31.5. ja 1.8.–31.12. || S ||

0809 20 05 || Tuoreet hapankirsikat (Prunus cerasus) || S ||

ex 0809 20 95 || Tuoreet kirsikat, muut kuin hapankirsikat (Prunus cerasus), tullattaessa 1.1.–20.5. ja 11.8.–31.12. || S ||

ex 0809 30 || Tuoreet persikat, myös nektariinit, tullattaessa 1.1.–10.6. ja 1.10.–31.12. || S ||

ex 0809 40 05 || Tuoreet luumut, tullattaessa 1.1.–10.6. ja 1.10.–31.12. || S ||

0809 40 90 || Tuoreet oratuomenmarjat || S ||

ex 0810 10 00 || Tuoreet mansikat, tullattaessa 1.1.–30.4. ja 1.8.–31.12. || S ||

0810 20 || Tuoreet vadelmat, mustaherukat, mulperinmarjat ja loganinmarjat || S ||

0810 40 30 || Tuoreet mustikat (Vaccinium myrtillus -lajin hedelmät) || S ||

0810 40 50 || Tuoreet pensaskarpalot ja pensasmustikat (Vaccinium macrocarpon- ja Vaccinium corymbosum -lajien hedelmät) || S ||

0810 40 90 || Muut tuoreet Vaccinium-suvun hedelmät || S ||

0810 50 00 || Tuoreet kiivit || S ||

0810 60 00 || Tuoreet durianit || S ||

0810 90 50 || Tuoreet musta-, valko- ja punaherukat sekä karviaiset || S ||

0810 90 60 ||

0810 90 70 ||

0810 90 95 || Muut tuoreet hedelmät || S ||

ex 0811 || Jäädytetyt hedelmät ja pähkinät, keittämättömät tai vedessä tai höyryssä keitetyt, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät, ei kuitenkaan alanimikkeiden 0811 10 ja 0811 20 tuotteet || S ||

ex 0812 || Hedelmät ja pähkinät, väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttyinä, mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina, ei kuitenkaan alanimikkeen 0812 90 30 tuotteet || S ||

0812 90 30 || Papaijat || NS ||

0813 10 00 || Kuivatut aprikoosit || S ||

0813 20 00 || Kuivatut luumut || S ||

0813 30 00 || Kuivatut omenat || S ||

0813 40 10 || Kuivatut persikat, myös nektariinit || S ||

0813 40 30 || Kuivatut päärynät || S ||

0813 40 50 || Kuivatut papaijat || NS ||

0813 40 95 || Muut kuivatut hedelmät, nimikkeisiin 0801–0806 kuulumattomat || NS ||

0813 50 12 || Kuivattujen hedelmien sekoitukset, muut kuin nimikkeiden 0801–0806 hedelmien sekoitukset, papaijoista, tamarindeista, cashew-omenoista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karamboloista ja pitahaijoista (pitahaya), luumuja sisältämättömät || S ||

0813 50 15 || Muut kuivattujen hedelmien sekoitukset, muut kuin nimikkeiden 0801–0806 hedelmien sekoitukset, luumuja sisältämättömät || S ||

0813 50 19 || Kuivattujen hedelmien sekoitukset, muut kuin nimikkeiden 0801–0806 hedelmien sekoitukset, luumuja sisältävät || S ||

0813 50 31 || Sekoitukset, jotka sisältävät yksinomaan nimikkeiden 0801 ja 0802 trooppisia pähkinöitä || S ||

0813 50 39 || Sekoitukset, jotka sisältävät yksinomaan muita pähkinöitä kuin nimikkeiden 0801 ja 0802 trooppisia pähkinöitä || S ||

0813 50 91 || 8 ryhmän pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien muut sekoitukset, luumuja tai viikunoita sisältämättömät || S ||

0813 50 99 || 8 ryhmän pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien muut sekoitukset || S ||

0814 00 00 || Sitrushedelmien ja melonin (myös vesimelonin) kuoret, tuoreet, jäädytetyt, kuivatut tai väliaikaisesti suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa säilöttyinä || NS ||

S-2c || 09 || ex 9 ryhmä || Kahvi, tee, mate ja mausteet, ei kuitenkaan alanimikkeiden 0901 12 00, 0901 21 00, 0901 22 00, 0901 90 90 ja 0904 20 10, nimikkeiden 0905 00 00 ja 0907 00 00, ja alanimikkeiden 0910 91 90, 0910 99 33, 0910 99 39, 0910 99 50 ja 0910 99 99 tuotteet || NS ||

0901 12 00 || Paahtamaton kahvi, kofeiiniton || S ||

0901 21 00 || Paahdettu kahvi, kofeiinipitoinen || S ||

0901 22 00 || Paahdettu kahvi, kofeiiniton || S ||

0901 90 90 || Kahvinkorvikkeet, joissa on kahvia, sen määrästä riippumatta || S ||

0904 20 10 || Makeat ja miedot paprikat, kuivatut, murskaamattomat ja jauhamattomat || S ||

0905 00 00 || Vanilja || S ||

0907 00 00 || Mausteneilikka (hedelmät, kukannuput ja kukkavarret) || S ||

0910 91 90 || Kahden tai useamman eri nimikkeisiin 0904–0910 kuuluvan tuotteen sekoitukset, murskatut tai jauhetut || S ||

0910 99 33 || Timjami; laakerinlehdet || S ||

0910 99 39 ||

0910 99 50 ||

0910 99 99 || Muut mausteet, muut kuin kahden tai useamman eri nimikkeisiin 0904–0910 kuuluvan tuotteen sekoitukset, murskatut tai jauhetut || S ||

S-2d || 10 || ex 1008 90 90 || Kvinoa || S ||

11 || 1104 29 18 || Kuoritut viljanjyvät, eivät kuitenkaan ohran-, kauran-, maissin-, riisin- ja vehnänjyvät || S ||

1105 || Perunasta valmistetut hienot ja karkeat jauhot ja jauhe sekä hiutaleet, jyväset ja pelletit || S ||

1106 10 00 || Nimikkeen 0713 kuivatusta palkoviljasta valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe || S ||

1106 30 || 8 ryhmän tuotteista valmistetut hienot ja karkeat jauhot ja jauhe || S ||

1108 20 00 || Inuliini || S ||

12 || ex 12 ryhmä || Öljysiemenet ja -hedelmät; erinäiset siemenet ja hedelmät, ei kuitenkaan alanimikkeiden 1209 21 00, 1209 23 80, 1209 29 50, 1209 29 80, 1209 30 00, 1209 91 10, 1209 91 90 ja 1209 99 91 tuotteet; teollisuus- ja lääkekasvit, ei kuitenkaan nimikkeen 1210 ja alanimikkeen 1211 90 30 tuotteet ja lukuun ottamatta alanimikkeiden 1212 91 ja 1212 99 20 tuotteita || S ||

1209 21 00 || Sini- eli rehumailasen (alfalfa) siemenet, jollaisia käytetään kylvämiseen || NS ||

1209 23 80 || Muut nadansiemenet, jollaisia käytetään kylvämiseen || NS ||

1209 29 50 || Lupiininsiemenet, jollaisia käytetään kylvämiseen || NS ||

1209 29 80 || Muiden rehukasvien siemenet, jollaisia käytetään kylvämiseen || NS ||

1209 30 00 || Pääasiallisesti kukkiensa vuoksi viljeltyjen ruohomaisten kasvien siemenet, jollaisia käytetään kylvämiseen || NS ||

1209 91 10 || Muut kasvisten siemenet, jollaisia käytetään kylvämiseen || NS ||

1209 91 90 ||

1209 99 91 || Pääasiallisesti kukkiensa vuoksi viljeltyjen ruohomaisten kasvien siemenet, jollaisia käytetään kylvämiseen, muut kuin alanimikkeeseen 1209 30 00 kuuluvat || NS ||

1211 90 30 || Tuoreet tai kuivatut tonkapavut, myös paloitellut, murskatut tai jauhetut || NS ||

13 || ex 13 ryhmä || Kumilakat; kumit, hartsit ja muut kasvimehut ja -uutteet, ei kuitenkaan alanimikkeen 1302 12 00 tuotteet || S ||

|| 1302 12 00 || Lakritsista saadut kasvimehut ja -uutteet || NS ||

S-3 || 15 || 1501 00 90 || Siipikarjanrasva, muu kuin nimikkeeseen 0209 tai 1503 kuuluva || S ||

1502 00 90 || Nautaeläinten, lampaan tai vuohen rasva, muut kuin nimikkeeseen 1503 kuuluvat, muuhun teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu || S ||

1503 00 19 || Laardisteariini ja oleosteariini, muut kuin teolliseen käyttöön tarkoitetut || S ||

1503 00 90 || Laardiöljy, oleomargariini ja taliöljy, emulgoimattomat, sekoittamattomat tai muutoin valmistamattomat, muu kuin muuhun teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu taliöljy || S ||

1504 || Kala- ja merinisäkäsrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat || S ||

1505 00 10 || Villarasva, raaka || S ||

1507 || Soijaöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat || S ||

1508 || Maapähkinäöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat || S ||

1511 10 90 || Palmuöljy, raaka, muu kuin muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu || S ||

1511 90 || Palmuöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, muut kuin raaka öljy || S ||

1512 || Auringonkukka-, saflori- ja puuvillansiemenöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat || S ||

1513 || Kookos- (kopra-), palmunydin- ja babassuöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat || S ||

1514 || Rapsi-, rypsi- ja sinappiöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat || S ||

1515 || Muut kasvirasvat ja rasvaiset kasviöljyt (myös jojobaöljy) sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat || S ||

ex 1516 || Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, osittain tai kokonaan hydratut, vaihtoesteröidyt, uudelleen esteröidyt tai elaidinoidut, myös puhdistetut, mutta ei enempää valmistetut, ei kuitenkaan alanimikkeen 1516 20 10 tuotteet || S ||

1516 20 10 || Hydrattu risiiniöljy (opaalivaha) || NS ||

1517 || Margariini; syötävät seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai 15 ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista, muut kuin nimikkeeseen 1516 kuuluvat || S ||

1518 00 || Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, keitetyt, hapetetut, dehydratoidut, rikitetyt, puhalletut, tyhjössä tai inertissä kaasussa kuumentamalla polymeroidut tai muutoin kemiallisesti muunnetut, muut kuin nimikkeen 1516 eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet; muualle kuulumattomat syötäväksi kelpaamattomat seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai ‑öljyistä tai 15 ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista || S ||

1521 90 99 || Mehiläisvaha ja muut hyönteisvahat, myös puhdistetut tai värjätyt, muut kuin raa’at || S ||

1522 00 10 || Degras || S ||

1522 00 91 || Öljyjen pohjasakat; neutralointimassa (soap-stock), muut kuin ne, joissa on oliiviöljyn ominaisuudet omaavaa öljyä || S ||

S-4a || 16 || 1601 00 10 || Makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet, maksasta valmistetut, ja maksaan perustuvat elintarvikevalmisteet || S ||

1602 20 10 || Hanhen- tai ankanmaksa, valmisteet tai säilykkeet || S ||

1602 41 90 || Kinkku ja sen palat, valmisteet ja säilykkeet, muuta kuin kesyä sikaa || S ||

1602 42 90 || Lapa ja sen palat, valmisteet ja säilykkeet, muuta kuin kesyä sikaa || S ||

1602 49 90 || Muut valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta tai muista eläimenosista, siasta valmistetut, myös sekavalmisteet, muuta kuin kesyä sikaa || S ||

1602 90 31 || Muut valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta tai muista eläimenosista, riistasta tai kanista valmistetut || S ||

1602 90 69 || Muut valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta tai muista eläimenosista, lampaasta tai vuohesta tai muista eläimistä valmistetut, kypsentämätöntä naudanlihaa tai nautaa olevia muita eläimenosia sisältämättömät ja kesyn sian lihaa tai kesyä sikaa olevia muita eläimenosia sisältämättömät || S ||

1602 90 72 ||

1602 90 74 ||

1602 90 76 ||

1602 90 78 ||

1602 90 99 ||

1603 00 10 || Lihasta, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista saadut uutteet ja mehut, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg || S ||

1604 || Kalavalmisteet ja -säilykkeet; kaviaari ja kalanmädistä valmistetut kaviaarinkorvikkeet || S ||

1605 || Äyriäiset, nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat, valmistetut tai säilötyt || S ||

S-4b || 17 || 1702 50 00 || Kemiallisesti puhdas fruktoosi || S ||

1702 90 10 || Kemiallisesti puhdas maltoosi || S ||

1704 || Kaakaota sisältämättömät sokerivalmisteet, myös valkoinen suklaa || S ||

18 || 18 ryhmä || Kaakao ja kaakaovalmisteet || S ||

19 || ex 19 ryhmä || Viljasta, jauhoista, tärkkelyksestä tai maidosta valmistetut tuotteet; leipomatuotteet, ei kuitenkaan alanimikkeiden 1901 20 00 ja 1901 90 91 tuotteet || S ||

1901 20 00 || Seokset ja taikinat, nimikkeen 1905 leipomatuotteiden valmistukseen tarkoitetut || NS ||

1901 90 91 || Muut, jotka eivät sisällä maitorasvoja, sakkaroosia, isoglukoosia, glukoosia tai tärkkelystä tai jotka sisältävät vähemmän kuin 1,5 painoprosenttia maitorasvaa, vähemmän kuin 5 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri) tai isoglukoosia, vähemmän kuin 5 painoprosenttia glukoosia tai tärkkelystä, eivät kuitenkaan nimikkeiden 0401–0404 tuotteista jauheeksi valmistettuja elintarvikkeita || NS ||

20 || ex 20 ryhmä || Kasviksista, hedelmistä, pähkinöistä tai muista kasvinosista valmistetut tuotteet, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2008 20 19 ja 2008 20 39 tuotteet ja lukuun ottamatta nimikkeen 2002 ja alanimikkeiden 2005 80 00, 2008 40 19, 2008 40 31, 2008 40 51–2008 40 90, 2008 70 19, 2008 70 51, 2008 70 61–2008 70 98 tuotteita || S ||

2008 20 19 || Muulla tavalla valmistetut tai säilötyt ananakset, lisättyä alkoholia sisältävät, muualle kuulumattomat || NS ||

2008 20 39 ||

21 || ex 21 ryhmä || Erinäiset elintarvikevalmisteet, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2101 20 ja 2102 20 19 tuotteet ja lukuun ottamatta alanimikkeiden 2106 10, 2106 90 30, 2106 90 51, 2106 90 55 ja 2106 90 59 tuotteita || S ||

2101 20 || Tee- ja mateuutteet, -esanssit ja -tiivisteet sekä näihin uutteisiin, esansseihin ja tiivisteisiin taikka teehen tai mateen perustuvat valmisteet || NS ||

2102 20 19 || Muu kuollut eli inaktiivinen hiiva || NS ||

22 || ex 22 ryhmä || Juomat, etyylialkoholi (etanoli) ja etikka, ei kuitenkaan nimikkeen 2207 tuotteet ja lukuun ottamatta alanimikkeiden 2204 10 11–2204 30 10 ja alanimikkeen 2208 40 tuotteita || S ||

23 || 2302 50 00 || Palkoviljan jauhamisessa tai muussa käsittelyssä syntyneet samankaltaiset jätetuotteet, myös pelleteiksi valmistetut || S ||

2307 00 19 || Muu viinisakka || S ||

2308 00 19 || Muu viinirypäleiden puristejäännös || S ||

2308 00 90 || Muut muualle kuulumattomat kasviaineet ja kasviperäiset jätteet sekä kasviperäiset jätetuotteet ja sivutuotteet, myös pelleteiksi valmistetut, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan || NS ||

2309 10 90 || Muu koiran- tai kissanruoka vähittäismyyntipakkauksissa, muu kuin ruoka, jossa on tärkkelystä tai alanimikkeiden 1702 30 50–1702 30 90, 1702 40 90, 1702 90 50 ja 2106 90 55 glukooosia, glukoosisiirappia, maltodekstriiniä tai maltodekstriinisiirappia tai jossa on maitotuotteita || S ||

2309 90 10 || Kala- tai merinisäkäsliimavesi, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan || NS ||

2309 90 91 || Lisättyä melassia sisältävä sokerijuurikasjätemassa, jollaista käytetään eläinten ruokintaan || S ||

2309 90 95 || Muut valmisteet, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan, myös sellaiset, joissa on koliinikloridia vähintään 49 painoprosenttia orgaanisessa tai epäorgaanisessa perusaineessa || S ||

2309 90 99 ||

S-4c || 24 || 24 ryhmä || Tupakka ja valmistetut tupakankorvikkeet || S ||

S-5 || 25 || 2519 90 10 || Magnesiumoksidi, muu kuin kalsinoitu luonnon magnesiumkarbonaatti || NS ||

2522 || Kalkki, sammuttamaton tai sammutettu, ja hydraulinen kalkki, muu kuin nimikkeen 2825 kalsiumoksidi ja -hydroksidi || NS ||

2523 || Portlandsementti, aluminaattisementti ja kuonasementti sekä niiden kaltainen hydraulinen sementti, myös värjätty tai klinkkereinä || NS ||

27 || 27 ryhmä || Kivennäispolttoaineet, kivennäisöljyt ja niiden tislaustuotteet; bitumiset aineet; kivennäisvahat || NS ||

S-6a || 28 || 2801 || Fluori, kloori, bromi ja jodi || NS ||

2802 00 00 || Sublimoitu tai saostettu rikki; kolloidinen rikki || NS ||

ex 2804 || Vety, jalokaasut ja muut epämetallit, ei kuitenkaan alanimikkeen 2804 69 00 tuotteet || NS ||

2806 || Kloorivety (kloorivetyhappo eli suolahappo); klooririkkihappo || NS ||

2807 00 || Rikkihappo; savuava rikkihappo (oleum) || NS ||

2808 00 00 || Typpihappo; typpi-rikkihapot (nitraushapot) || NS ||

2809 || Difosforipentoksidi; fosforihappo; polyfosforihapot, myös kemiallisesti määrittelemättömät || NS ||

2810 00 90 || Boorioksidit, muut kuin dibooritrioksidi; boorihapot || NS ||

2811 || Muut epäorgaaniset hapot ja muut epäorgaaniset epämetallien happiyhdisteet || NS ||

2812 || Epämetallien halogenidit ja halogenidioksidit || NS ||

2813 || Epämetallien sulfidit; kaupallinen fosforitrisulfidi || NS ||

2814 || Ammoniakki, vedetön tai vesiliuoksena || S ||

2815 || Natriumhydroksidi (kaustinen sooda); kaliumhydroksidi (kaustinen kali); natrium- ja kaliumperoksidi || S ||

2816 || Magnesiumhydroksidi ja -peroksidi; strontium- ja bariumoksidit, ‑hydroksidit ja -peroksidit || NS ||

2817 00 00 || Sinkkioksidi; sinkkiperoksidi || S ||

2818 10 || Keinotekoinen korundi, myös kemiallisesti määrittelemätön || S ||

2819 || Kromioksidit ja -hydroksidit || S ||

2820 || Mangaanioksidit || S ||

2821 || Rautaoksidit ja -hydroksidit; maavärit, joissa on vähintään 70 painoprosenttia sidottua rautaa laskettuna Fe2O3:na || NS ||

2822 00 00 || Kobolttioksidit ja -hydroksidit; kaupalliset kobolttioksidit || NS ||

2823 00 00 || Titaanioksidit || S ||

2824 || Lyijyoksidit; punainen ja oranssi lyijymönjä || NS ||

ex 2825 || Hydratsiini ja hydroksyyliamiini sekä niiden epäorgaaniset suolat; muut epäorgaaniset emäkset; muut metallioksidit, -hydroksidit ja ‑peroksidit, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2825 10 00 ja 2825 80 00 tuotteet || NS ||

2825 10 00 || Hydratsiini ja hydroksyyliamiini sekä niiden epäorgaaniset suolat || S ||

2825 80 00 || Antimonioksidit || S ||

2826 || Fluoridit; fluorosilikaatit, fluoroaluminaatit ja muut kompleksifluorisuolat || NS ||

ex 2827 || Kloridit, kloridioksidit ja kloridihydroksidit; ei kuitenkaan alanimikkeiden 2827 10 00 ja 2827 32 00 tuotteet; bromidit ja bromidioksidit; jodidit ja jodidioksidit || NS ||

2827 10 00 || Ammoniumkloridi || S ||

2827 32 00 || Alumiinikloridi || S ||

2828 || Hypokloriitit; kaupallinen kalsiumhypokloriitti; kloriitit; hypobromiitit || NS ||

2829 || Kloraatit ja perkloraatit; bromaatit ja perbromaatit; jodaatit ja perjodaatit || NS ||

ex 2830 || Sulfidit, ei kuitenkaan alanimikkeen 2830 10 00 tuotteet; polysulfidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät || NS ||

2830 10 00 || Natriumsulfidit || S ||

2831 || Ditioniitit ja sulfoksylaatit || NS ||

2832 || Sulfiitit; tiosulfaatit || NS ||

2833 || Sulfaatit; alunat; peroksosulfaatit (persulfaatit) || NS ||

2834 10 00 || Nitriitit || S ||

2834 21 00 || Nitraatit || NS ||

2834 29 ||

2835 || Fosfinaatit (hypofosfiitit), fosfonaatit (fosfiitit) ja fosfaatit; polyfosfaatit, myös kemiallisesti määrittelemättömät || S ||

ex 2836 || Karbonaatit, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2836 20 00, 2836 40 00 ja 2836 60 00 tuotteet; peroksokarbonaatit (perkarbonaatit); kaupallinen ammoniumkarbonaatti, jossa on ammoniumkarbamaattia || NS ||

2836 20 00 || Dinatriumkarbonaatti || S ||

2836 40 00 || Kaliumkarbonaatit || S ||

2836 60 00 || Bariumkarbonaatti || S ||

2837 || Syanidit, syanidioksidit ja kompleksisyanidit || NS ||

2839 || Silikaatit; kaupalliset alkalimetallisilikaatit || NS ||

2840 || Boraatit; peroksoboraatit (perboraatit) || NS ||

ex 2841 || Oksometallihappojen ja peroksometallihappojen suolat, ei kuitenkaan alanimikkeen 2841 61 00 tuotteet || NS ||

2841 61 00 || Kaliumpermanganaatti || S ||

2842 || Epäorgaanisten happojen tai peroksohappojen muut suolat (mukaan lukien aluminosilikaatit, myös kemiallisesti määrittelemättömät), muut kuin atsidit || NS ||

2843 || Kolloidiset jalometallit; jalometallien epäorgaaniset tai orgaaniset yhdisteet, myös kemiallisesti määrittelemättömät; jalometallien amalgaamat || NS ||

ex 2844 30 11 || Kermetit, joissa on U-235:n suhteen köyhdytettyä uraania tai sen yhdisteitä, muut kuin muokkaamattomat || NS ||

ex 2844 30 51 || Toriumia tai toriumin yhdisteitä sisältävät kermetit, muut kuin muokkaamattomat || NS ||

2845 90 90 || Muut kuin nimikkeen 2844 isotoopit ja tällaisten isotooppien epäorgaaniset ja orgaaniset yhdisteet, myös kemiallisesti määrittelemättömät, muut kuin deuterium ja sen yhdisteet, deuteriumrikasteiset vety ja sen yhdisteet ja näitä tuotteita sisältävät seokset ja liuokset || NS ||

2846 || Harvinaisten maametallien, yttriumin, skandiumin tai näiden metallien seosten epäorgaaniset ja orgaaniset yhdisteet || NS ||

2847 00 00 || Vetyperoksidi, myös kiinteytettynä virtsa-aineella || NS ||

2848 00 00 || Fosfidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät, ei kuitenkaan ferrofosfidi || NS ||

ex 2849 || Karbidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2849 20 00 ja 2849 90 30 tuotteet || NS ||

2849 20 00 || Piikarbidi, myös kemiallisesti määrittelemätön || S ||

2849 90 30 || Volframin karbidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät || S ||

ex 2850 00 || Hydridit, nitridit, atsidit ja boridit, myös kemiallisesti määrittelemättömät, muut kuin yhdisteet, jotka ovat myös nimikkeen 2849 karbideja || NS ||

ex 2850 00 60 || Silisidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät || S ||

2852 00 00 || Elohopean epäorgaaniset ja orgaaniset yhdisteet, lukuun ottamatta amalgaamoja || NS ||

2853 00 || Muut epäorgaaniset yhdisteet (myös tislattu vesi, vesi sähkön- tai lämmönjohtokyvyn mittaamista varten ja puhtaudeltaan sitä vastaava vesi); nestemäinen ilma (myös jos jalokaasut on poistettu); puristettu ilma; amalgaamat, ei kuitenkaan jalometalliamalgaamat || NS ||

29 || 2903 || Hiilivetyjen halogeenijohdannaiset || S ||

ex 2904 || Hiilivetyjen sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset, myös halogeenijohdannaiset, ei kuitenkaan alanimikkeen 2904 20 00 tuotteet || NS ||

2904 20 00 || Johdannaiset, jotka sisältävät ainoastaan nitro- tai nitrosoryhmiä || S ||

ex 2905 || Asykliset alkoholit ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset, ei kuitenkaan alanimikkeen 2905 45 00 tuotteet ja lukuun ottamatta alanimikkeiden 2905 43 00 ja 2905 44 tuotteita || S ||

2905 45 00 || Glyseroli || NS ||

2906 || Sykliset alkoholit ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset || NS ||

ex 2907 || Fenolit, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2907 15 90 ja ex 2907 22 00 tuotteet; fenolialkoholit || NS ||

2907 15 90 || Naftolit ja niiden suolat, muut kuin 1-naftoli || S ||

ex 2907 22 00 || Hydrokinoni (kinoli) || S ||

2908 || Fenolien ja fenolialkoholien halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset || NS ||

2909 || Eetterit, eetterialkoholit, eetterifenolit, eetterialkoholifenolit, alkoholiperoksidit, eetteriperoksidit, ketoniperoksidit (myös kemiallisesti määrittelemättömät) sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset || S ||

2910 || Epoksidit, epoksialkoholit, epoksifenolit ja epoksieetterit, 3-atomisin renkain, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset || NS ||

2911 00 00 || Asetaalit ja puoliasetaalit, myös muita happifunktioita sisältävät, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset || NS ||

ex 2912 || Aldehydit, myös muita happifunktioita sisältävät; aldehydien sykliset polymeerit; paraformaldehydi, ei kuitenkaan alanimikkeen 2912 41 00 tuotteet || NS ||

2912 41 00 || Vanilliini (4-hydroksi-3-metoksibentsaldehydi) || S ||

2913 00 00 || Nimikkeen 2912 tuotteiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset || NS ||

ex 2914 || Ketonit ja kinonit, myös muita happifunktioita sisältävät, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2914 11 00, 2914 21 00 ja 2914 22 00 tuotteet || NS ||

2914 11 00 || Asetoni || S ||

2914 21 00 || Kamferi || S ||

2914 22 00 || Sykloheksanoni ja metyylisykloheksanonit || S ||

2915 || Tyydyttyneet asykliset monokarboksyylihapot sekä niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset || S ||

ex 2916 || Tyydyttymättömät asykliset monokarboksyylihapot, sykliset monokarboksyylihapot sekä niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset, ei kuitenkaan alanimikkeiden ex 2916 11 00, 2916 12 ja 2916 14 tuotteet || NS ||

ex 2916 11 00 || Akryylihappo || S ||

2916 12 || Akryylihapon esterit || S ||

2916 14 || Metakryylihapon esterit || S ||

ex 2917 || Polykarboksyylihapot, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2917 11 00, ex 2917 12 00, 2917 14 00, 2917 32 00, 2917 35 00 ja 2917 36 00 tuotteet || NS ||

2917 11 00 || Oksaalihappo, sen suolat ja esterit || S ||

ex 2917 12 00 || Adipiinihappo ja sen suolat || S ||

2917 14 00 || Maleiinihappoanhydridi || S ||

2917 32 00 || Dioktyyliortoftalaatit || S ||

2917 35 00 || Ftaalihappoanhydridi || S ||

2917 36 00 || Tereftaalihappo ja sen suolat || S ||

ex 2918 || Muita happifunktioita sisältävät karboksyylihapot sekä niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2918 14 00, 2918 15 00, 2918 21 00, 2918 22 00 ja ex 2918 29 00 tuotteet || NS ||

2918 14 00 || Sitruunahappo || S ||

2918 15 00 || Sitruunahapon suolat ja esterit || S ||

2918 21 00 || Salisyylihappo ja sen suolat || S ||

2918 22 00 || o-asetyylisalisyylihappo, sen suolat ja esterit || S ||

ex 2918 29 00 || Sulfosalisyylihapot, hydroksinaftoehapot; niiden suolat ja esterit || S ||

2919 || Fosforihappoesterit ja niiden suolat, myös laktofosfaatit; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset || NS ||

2920 || Epämetallien muiden epäorgaanisten happojen esterit (ei kuitenkaan halogeenivetyjen esterit) ja niiden suolat; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset || NS ||

2921 || Amiinifunktioiset yhdisteet || S ||

2922 || Happifunktioiset aminoyhdisteet || S ||

2923 || Kvaternaariset ammoniumsuolat ja -hydroksidit; lesitiinit ja muut fosforiaminolipidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät || NS ||

ex 2924 || Karboksiamidifunktioiset yhdisteet ja hiilihapon amidifunktioiset yhdisteet, ei kuitenkaan alanimikkeen 2924 23 00 tuotteet || S ||

2924 23 00 || 2-Asetamidobentsoehappo (N-asetyyliantraniilihappo) ja sen suolat || NS ||

2925 || Karboksi-imidifunktioiset yhdisteet (myös sakkariini ja sen suolat) ja imiinifunktioiset yhdisteet || NS ||

ex 2926 || Nitriilifunktioiset yhdisteet, ei kuitenkaan alanimikkeen 2926 10 00 tuotteet || NS ||

2926 10 00 || Akrylonitriili || S ||

2927 00 00 || Diatso-, atso- ja atsoksiyhdisteet || S ||

2928 00 90 || Muut hydratsiinin tai hydroksyyliamiinin orgaaniset johdannaiset || NS ||

2929 10 || Isosyanaatit || S ||

2929 90 00 || Muita typpifunktioita sisältävät yhdisteet || NS ||

2930 20 00 || Tiokarbamaatit ja ditiokarbamaatit sekä tiurammono-, tiuramdi- ja tiuramtetrasulfidit; ditiokarbonaatit (ksantaatit) || NS ||

2930 30 00 ||

ex 2930 90 99 ||

2930 40 90 || Metioniini, kaptafoli (ISO), metamidofossi (ISO) ja muut orgaaniset rikkiyhdisteet kuin ditiokarbonaatit (ksantaatit) || S ||

2930 50 00 ||

2930 90 13 ||

2930 90 16 ||

2930 90 20 ||

2930 90 60 ||

ex 2930 90 99 ||

2931 00 || Muut orgaaniset metalli- ja epämetalliyhdisteet || NS ||

ex 2932 || Heterosykliset yhdisteet, jotka sisältävät ainoastaan happiheteroatomin tai -atomeja, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2932 12 00, 2932 13 00 ja 2932 21 00 tuotteet || NS ||

2932 12 00 || 2-Furaldehydi (furfuraldehydi) || S ||

2932 13 00 || Furfuryylialkoholi ja tetrahydrofurfuryylialkoholi || S ||

2932 21 00 || Kumariini, metyylikumariinit ja etyylikumariinit || S ||

ex 2933 || Heterosykliset yhdisteet, jotka sisältävät ainoastaan typpiheteroatomin tai ‑atomeja, ei kuitenkaan alanimikkeen 2933 61 00 tuotteet || NS ||

2933 61 00 || Melamiini || S ||

2934 || Nukleiinihapot ja niiden suolat, myös kemiallisesti määrittelemättömät; muut heterosykliset yhdisteet || NS ||

2935 00 90 || Muut sulfonamidit || S ||

2938 || Glykosidit, luonnolliset tai synteettisesti valmistetut, sekä niiden suolat, eetterit, esterit ja muut johdannaiset || NS ||

ex 2940 00 00 || Kemiallisesti puhtaat sokerit, muut kuin sakkaroosi, laktoosi, maltoosi, glukoosi ja fruktoosi (levuloosi), ei kuitenkaan ramnoosi, raffinoosi eikä mannoosi; sokerieetterit, sokeriasetaalit ja sokeriesterit ja niiden suolat, ei kuitenkaan nimikkeiden 2937, 2938 ja 2939 tuotteet || S ||

ex 2940 00 00 || Ramnoosi, raffinoosi ja mannoosi || NS ||

2941 20 30 || Dihydrostreptomysiini, sen suolat, esterit ja hydraatit || NS ||

2942 00 00 || Muut orgaaniset yhdisteet || NS ||

3103 10 || Superfosfaatit || S ||

3105 || Kivennäis- tai kemialliset lannoitteet, joissa on kahta tai kolmea seuraavista lannoittavista aineista: typpeä, fosforia tai kaliumia; muut lannoitteet; 31 ryhmän tuotteet tabletteina tai niiden kaltaisessa muodossa tai bruttopainoltaan enintään 10 kg:n pakkauksissa || S ||

32 || ex 32 ryhmä || Parkitus- ja väriuutteet; tanniinit ja niiden johdannaiset; värit, pigmentit ja muut väriaineet; maalit ja lakat; kitti sekä muut täyte- ja tiivistystahnat; painovärit, muste ja tussi; ei kuitenkaan nimikkeiden 3204 ja 3206 tuotteet ja lukuun ottamatta alanimikkeiden 3201 20 00, 3201 90 20, ex 3201 90 90 (eukalyptusperäiset parkitusuutteet), ex 3201 90 90 (gambiiri- ja myrobalaanihedelmäperäiset parkitusuutteet) ja ex 3201 90 90 (muut kasviperäiset parkitusuutteet) tuotteita || NS ||

3204 || Synteettiset orgaaniset väriaineet, myös kemiallisesti määritellyt; 32 ryhmän 3 huomautuksessa tarkoitetut synteettisiin orgaanisiin väriaineisiin perustuvat valmisteet; synteettiset orgaaniset tuotteet, jollaisia käytetään fluoresoivina kirkasteina tai luminoforeina, myös kemiallisesti määritellyt || S ||

3206 || Muut väriaineet; 32 ryhmän 3 huomautuksessa tarkoitetut valmisteet, muut kuin nimikkeisiin 3203, 3204 ja 3205 kuuluvat; epäorgaaniset tuotteet, jollaisia käytetään luminoforeina, myös kemiallisesti määritellyt || S ||

33 || 33 ryhmä || Haihtuvat öljyt ja resinoidit; hajuste-, kosmeettiset ja toalettivalmisteet || NS ||

34 || 34 ryhmä || Saippua ja suopa, orgaaniset pinta-aktiiviset aineet, pesuvalmisteet, voiteluvalmisteet, tekovahat, valmistetut vahat, kiillotus-, hankaus- ja puhdistusvalmisteet, kynttilät ja niiden kaltaiset tuotteet, muovailumassat, ”hammasvahat” ja kipsiin perustuvat hammaslääkinnässä käytettävät valmisteet || NS ||

35 || 3501 || Kaseiini, kaseinaatit ja muut kaseiinijohdannaiset; kaseiiniliimat || S ||

3502 90 90 || Albuminaatit ja muut albumiinijohdannaiset || NS ||

3503 00 || Gelatiini (myös suorakaiteen tai neliön muotoisina lehtisinä, myös pintakäsiteltyinä tai värjättyinä) ja gelatiinijohdannaiset; kalanrakkoselvikkeet; muut eläinperäiset liimat, ei kuitenkaan nimikkeen 3501 kaseiiniliimat || NS ||

3504 00 00 || Peptonit ja niiden johdannaiset; muut proteiiniaineet ja niiden johdannaiset, muualle kuulumattomat; vuotajauhe, myös kromikäsitelty || NS ||

3505 10 50 || Tärkkelys, esteröity tai eetteröity || NS ||

3506 || Valmistetut liimat ja liisterit, muualle kuulumattomat; liimana tai liisterinä käytettäväksi soveltuvat tuotteet, liimana tai liisterinä myytävät, nettopainoltaan enintään 1 kg:n vähittäismyyntipakkauksissa || NS ||

3507 || Entsyymit; muualle kuulumattomat entsyymivalmisteet || S ||

36 || 36 ryhmä || Räjähdysaineet; pyrotekniset tuotteet; tulitikut; pyroforiset seokset; helposti syttyvät aineet || NS ||

37 || 37 ryhmä || Valokuvaus- ja elokuvausvalmisteet || NS ||

38 || ex 38 ryhmä || Erinäiset kemialliset tuotteet, ei kuitenkaan nimikkeiden 3802 ja 3817 00, alanimikkeiden 3823 12 00 ja 3823 70 00 ja nimikkeen 3825 tuotteet ja lukuun ottamatta alanimikkeiden 3809 10 ja 3824 60 tuotteita || NS ||

3802 || Aktiivihiili; aktivoidut luonnon kivennäistuotteet; eläinhiili, myös käytetty || S ||

3817 00 || Seostetut alkyylibentseenit ja seostetut alkyylinaftaleenit, muut kuin nimikkeisiin 2707 ja 2902 kuuluvat || S ||

3823 12 00 || Öljyhappo || S ||

3823 70 00 || Teolliset rasva-alkoholit || S ||

3825 || Kemian- tai siihen liittyvän teollisuuden jätetuotteet, muualle kuulumattomat; yhdyskuntajäte; viemäriliete; muut 38 ryhmän 6 huomautuksessa tarkoitetut jätteet || S ||

S-7a || 39 || ex 39 ryhmä || Muovit ja muovitavarat, ei kuitenkaan nimikkeiden 3901, 3902, 3903 ja 3904, alanimikkeiden 3906 10 00, 3907 10 00, 3907 60 ja 3907 99, nimikkeiden 3908 ja 3920 ja alanimikkeiden 3921 90 19 ja 3923 21 00 tuotteet || NS ||

3901 || Eteenipolymeerit alkumuodossa || S ||

3902 || Propeeni- ja muut olefiinipolymeerit alkumuodossa || S ||

3903 || Styreenipolymeerit alkumuodossa || S ||

3904 || Vinyylikloridi- ja muut halogeeniolefiinipolymeerit alkumuodossa || S ||

3906 10 00 || Poly(metyylimetakrylaatti) || S ||

3907 10 00 || Polyasetaalit || S ||

3907 60 || Poly(eteenitereftalaatti) || S ||

3907 99 || Muut polyesterit, muut kuin tyydyttymättömät || S ||

3908 || Polyamidit, alkumuodossa || S ||

3920 || Muut laatat, levyt, kalvot, kaistaleet ja nauhat, muovia, ei kuitenkaan huokoista muovia eikä muihin aineisiin vahvistamalla, kerrostamalla, tukemalla tai vastaavalla tavalla yhdistetyt || S ||

ex 3921 90 10 || Muut laatat, levyt, kalvot ja kaistaleet, muuta muovia kuin huokoista, polyestereistä valmistetut, muut kuin aallotetut levyt ja laatat || S ||

3923 21 00 || Säkit, kassit ja pussit, myös tötteröt, eteenipolymeereistä valmistetut || S ||

S-7b || 40 || ex 40 ryhmä || Kumi ja kumitavarat, ei kuitenkaan nimikkeen 4010 tuotteet || NS ||

4010 || Kuljetus- ja käyttöhihnat, vulkanoitua kumia || S ||

S-8a || 41 || ex 4104 || Nauta- ja hevoseläinten (myös puhvelien) vuodat ja nahat, parkitut tai crust-käsitellyt, karvapeitteettömät, myös halkaistut, mutta eivät enempää valmistetut, lukuun ottamatta alanimikkeiden 4104 41 19 ja 4104 49 19 tuotteita || S ||

ex 4106 31 00 || Sian vuodat ja nahat, parkitut tai crust-käsitellyt, karvapeitteettömät, märkänä (myös wet-blue), myös halkaistut, mutta eivät enempää valmistetut || NS ||

4106 32 00 ||

4107 || Nauta- ja hevoseläinten (myös puhvelien) nahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, karvapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin nimikkeen 4114 nahka || S ||

4112 00 00 || Lampaan- ja karitsannahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, villapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin nimikkeen 4114 nahka || S ||

ex 4113 || Muiden eläinten nahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, villa- tai karvapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin alanimikkeen 4113 nahka, ei kuitenkaan alanimikkeen 4113 10 00 tuotteet || NS ||

4113 10 00 || Vuohen tai vohlan nahka || S ||

4114 || Säämiskänahka (myös yhdistelmäparkittu säämiskänahka); kiiltonahka ja laminoitu kiiltonahka; metallipinnoitettu nahka || S ||

4115 10 00 || Nahkaan, myös nahkakuituihin, perustuva tekonahka, laattoina, levyinä tai kaistaleina, myös rullina || S ||

S-8b || 42 || ex 42 ryhmä || Nahkatavarat; satula- ja valjasteokset; matkatarvikkeet, käsilaukut ja niiden kaltaiset säilytysesineet; suolesta valmistetut tavarat; ei kuitenkaan nimikkeiden 4202 ja 4203 tuotteet || NS ||

4202 || Matka-arkut, matkalaukut, toalettilaukut (vanity-cases), attasealaukut, salkut, koululaukut, silmälasikotelot, kiikarikotelot, kameralaukut, soittimien kotelot ja laukut, asekotelot sekä niiden kaltaiset säilytysesineet; matkakassit ja -pussit, eristetyt laukut ja kassit elintarvikkeita varten, meikkilaukut ja -pussit (toilet bags), selkäreput, käsilaukut, ostoslaukut ja -kassit, lompakot, rahakukkarot, karttakotelot, savukekotelot, tupakkapussit, työkalulaukut ja -salkut, urheiluvälinelaukut, pullokotelot, korulippaat ja -rasiat, puuterirasiat, kotelot ruokailuvälineitä varten ja niiden kaltaiset säilytysesineet, jotka on valmistettu nahasta, tekonahasta, muovilevystä, tekstiiliaineesta, vulkaanikuidusta, kartongista tai pahvista tai kokonaan tai suurimmaksi osaksi päällystetty näillä aineilla tai paperilla || S ||

4203 || Vaatteet ja vaatetustarvikkeet nahasta tai tekonahasta || S ||

43 || 43 ryhmä || Turkisnahat ja tekoturkikset; niistä valmistetut tavarat || NS ||

S-9a || 44 || ex 44 ryhmä || Puu ja puusta valmistetut tavarat, ei kuitenkaan nimikkeiden 4410, 4411, 4412 ja alanimikkeiden 4418 10, 4418 20 10, 4418 71 00, 4420 10 11, 4420 90 10 ja 4420 90 91 tuotteet; puuhiili || NS ||

4410 || Puusta tai muusta puumaisesta aineesta valmistettu lastulevy ja ”oriented strand board” -levy sekä niiden kaltaiset levyt (esimerkiksi ”waferboard”‑levyt), myös hartsilla tai muulla orgaanisella sideaineella yhteenpuristettu || S ||

4411 || Puusta tai muusta puumaisesta aineesta valmistettu kuitulevy, myös hartsilla tai muulla orgaanisella sideaineella yhteenpuristettu || S ||

4412 || Ristiinliimattu vaneri, vaneroidut puulevyt ja niiden kaltainen kerrostettu puu || S ||

4418 10 || Ikkunat, ranskalaiset ikkunat ja niiden kehykset, puuta || S ||

4418 20 10 || Ovet sekä niiden kehykset ja kynnykset, trooppista puulajia, joka määritellään 44 ryhmän 3 lisähuomautuksessa || S ||

4418 71 00 || Yhdistetyt lattialaatat mosaiikkilattioita varten, puuta || S ||

4420 10 11 || Pienoispatsaat ja muut koriste-esineet, trooppista puulajia, joka määritellään 44 ryhmän 3 lisähuomautuksessa; puumosaiikki ja upotekoristeinen puu; koru- tai ruokailuvälinelippaat ja -kotelot sekä niiden kaltaiset tavarat sekä 94 ryhmään kuulumattomat puiset kalusteet, trooppista puulajia, joka määritellään 44 ryhmän 3 lisähuomautuksessa || S ||

4420 90 10 ||

4420 90 91 ||

S-9b || 45 || ex 45 ryhmä || Korkki ja korkkitavarat, ei kuitenkaan nimikkeen 4503 tuotteet || NS ||

4503 || Luonnonkorkkitavarat || S ||

46 || 46 ryhmä || Oljesta, espartosta tai muista punonta- tai palmikointiaineista valmistetut tavarat; kori- ja punontateokset || S ||

S-11a || 50 || 50 ryhmä || Silkki || S ||

51 || ex 51 ryhmä || Villa sekä hieno ja karkea eläimenkarva, lukuun ottamatta nimikkeen 5105 tuotteita; jouhilanka ja jouhesta kudotut kankaat || S ||

52 || 52 ryhmä || Puuvilla || S ||

53 || 53 ryhmä || Muut kasvitekstiilikuidut; paperilanka ja kudotut paperilankakankaat || S ||

54 || 54 ryhmä || Tekokuitufilamentit; kaistaleet ja niiden kaltaiset tavarat tekstiilitekokuituaineesta || S ||

55 || 55 ryhmä || Katkotut tekokuidut || S ||

56 || 56 ryhmä || Vanu, huopa ja kuitukangas; erikoislangat; side- ja purjelanka, nuora ja köysi sekä niistä valmistetut tavarat || S ||

57 || 57 ryhmä || Matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliainesta || S ||

58 || 58 ryhmä || Kudotut erikoiskankaat; tuftatut tekstiilikankaat; pitsit; kuvakudokset; koristepunokset; koruompelukset || S ||

59 || 59 ryhmä || Kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut tekstiilikankaat; tekstiilitavarat, jollaiset soveltuvat teknisiin tarkoituksiin || S ||

60 || 60 ryhmä || Neulokset || S ||

S-11b || 61 || 61 ryhmä || Vaatteet ja vaatetustarvikkeet, neulosta || S ||

62 || 62 ryhmä || Vaatteet ja vaatetustarvikkeet, muuta kuin neulosta || S ||

63 || 63 ryhmä || Muut sovitetut tekstiilitavarat; sarjat; käytetyt vaatteet ja muut käytetyt tekstiilitavarat, jalkineet ja päähineet; lumput || S ||

S-12a || 64 || 64 ryhmä || Jalkineet, nilkkaimet ja niiden kaltaiset tavarat; niiden osat || S ||

S-12b || 65 || 65 ryhmä || Päähineet ja niiden osat || NS ||

66 || 66 ryhmä || Sateenvarjot, päivänvarjot, kävelykepit, istuinkepit, ruoskat, ratsupiiskat sekä niiden osat || S ||

67 || 67 ryhmä || Valmistetut höyhenet ja untuvat sekä höyhenistä tai untuvista valmistetut tavarat; tekokukat; hiuksista valmistetut tavarat || NS ||

S-13 || 68 || 68 ryhmä || Kivestä, kipsistä, sementistä, asbestista, kiilteestä tai niiden kaltaisesta aineesta valmistetut tavarat || NS ||

69 || 69 ryhmä || Keraamiset tuotteet || S ||

70 || 70 ryhmä || Lasi ja lasitavarat || S ||

S-14 || 71 || ex 71 ryhmä || Luonnonhelmet ja viljellyt helmet, jalo- ja puolijalokivet, jalometallit, jalometallilla pleteroidut metallit ja näistä valmistetut tavarat; epäaidot korut; metallirahat; ei kuitenkaan nimikkeen 7117 tuotteet || NS ||

|| 7117 || Epäaidot korut || S ||

S-15a || 72 || 7202 || Rautaseokset || S ||

73 || 73 ryhmä || Rauta- ja terästavarat || NS ||

S-15b || 74 || 74 ryhmä || Kupari ja kuparitavarat || S ||

75 || 7505 12 00 || Tangot ja profiilit, nikkeliseosta || NS ||

7505 22 00 || Lanka, nikkeliseosta || NS ||

7506 20 00 || Nikkelilevyt, -nauhat ja -folio, nikkeliseosta || NS ||

7507 20 00 || Putkien liitos- ja muut osat, nikkeliä || NS ||

76 || ex 76 ryhmä || Alumiini ja alumiinitavarat, lukuun ottamatta nimikkeen 7601 tuotteita || S ||

78 || ex 78 ryhmä || Lyijy ja lyijytavarat, lukuun ottamatta nimikkeen 7801 tuotteita || S ||

79 || ex 79 ryhmä || Sinkki ja sinkkitavarat, lukuun ottamatta nimikkeiden 7901 ja 7903 tuotteita || S ||

81 || ex 81 ryhmä || Muut epäjalot metallit; kermetit; niistä valmistetut tavarat, lukuun ottamatta alanimikkeiden 8101 10 00, 8101 94 00, 8102 10 00, 8102 94 00, 8104 11 00, 8104 19 00, 8107 20 00, 8108 20 00, 8108 30 00, 8109 20 00, 8110 10 00, 8112 21 90, 8112 51 00, 8112 59 00, 8112 92 ja 8113 00 20 tuotteita || S ||

82 || 82 ryhmä || Työkalut ja -välineet sekä veitset, lusikat ja haarukat, epäjaloa metallia; niiden epäjaloa metallia olevat osat || S ||

83 || 83 ryhmä || Erinäiset epäjalosta metallista valmistetut tavarat || S ||

S-16 || 84 || ex 84 ryhmä || Ydinreaktorit, höyrykattilat, koneet ja mekaaniset laitteet ja niiden osat, ei kuitenkaan alanimikkeiden 8401 10 00 ja 8407 21 10 tuotteet || NS ||

8401 10 00 || Ydinreaktorit || S ||

8407 21 10 || Perämoottorit, iskutilavuus enintään 325 cm3 || S ||

85 || ex 85 ryhmä || Sähkökoneet ja -laitteet sekä niiden osat; äänen tallennus- tai toistolaitteet, televisiokuvan tai -äänen tallennus- tai toistolaitteet sekä tällaisten tavaroiden osat ja tarvikkeet, ei kuitenkaan alanimikkeiden 8516 50 00, 8517 69 39, 8517 70 15, 8517 70 19, 8519 20, 8519 30, 8519 81 11–8519 81 45, 8519 81 85, 8519 89 11–8519 89 19, nimikkeiden 8521, 8525 ja 8527, alanimikkeiden 8528 49, 8528 59 ja 8528 69–8528 72, nimikkeen 8529 ja alanimikkeiden 8540 11 ja 8540 12 tuotteet || NS ||

8516 50 00 || Mikroaaltouunit || S ||

8517 69 39 || Radiopuhelin- tai radiolennätinvastaanottimet, muut kuin kannettavat kutsu-, hälytys- tai hakulaitteet || S ||

8517 70 15 || Kaikenlaiset antennit ja antenniheijastimet, muut kuin radiolennätin- tai radiopuhelinlaitteiden antennit; niissä käytettäviksi soveltuvat osat || S ||

8517 70 19 ||

8519 20 || Kolikoilla, seteleillä, pankkikortilla, rahakkeilla tai muulla maksutavalla toimivat laitteet; levysoittimet (ilman sähkövahvistinta) || S ||

8519 30 ||

8519 81 11–8519 81 45 || Äänentoistolaitteet, myös kasettisoittimet, joissa ei ole äänen tallennuslaitetta || S ||

8519 81 85 || Muut magneettinauhurit, joissa on äänentoistolaite, muut kuin kasettityyppiset || S ||

8519 89 11–8519 89 19 || Muut äänentoistolaitteet, joissa ei ole äänen tallennuslaitetta || S ||

8521 || Videosignaalien tallennus- tai toistolaitteet, myös samaan ulkokuoreen yhdistetyin videovirittimin || S ||

8525 || Yleisradio- tai televisiolähettimet, myös yhteenrakennetuin vastaanottimin tai äänen tallennus- tai toistolaittein; televisiokamerat; digitaalikamerat ja videokameranauhurit || S ||

8527 || Yleisradiovastaanottimet, myös jos samaan koteloon on yhdistetty äänen tallennus- tai toistolaite tai kello || S ||

8528 49 || Monitorit ja projektorit, joissa ei ole televisiovastaanotinta, muuta kuin tyyppiä, jota käytetään yksinomaan tai pääasiassa nimikkeen 8471 automaattisessa tietojenkäsittelyjärjestelmässä; televisiovastaanottimet, myös yhteenrakennettuin yleisradiovastaanottimin tai äänen tai videosignaalien tallennus- tai toistolaittein || S ||

8528 59 ||

8528 69–8528 72 ||

8529 || Osat, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti nimikkeiden 8525–8528 laitteissa || S ||

8540 11 || Televisiovastaanottimien katodisädekuvaputket, myös videomonitorien katodisädeputket; värinäyttöiset, mustavalkonäyttöiset tai muut yksivärinäyttöiset || S ||

8540 12 00 ||

S-17a || 86 || 86 ryhmä || Rautatieveturit, raitiomoottorivaunut ja muu liikkuva kalusto sekä niiden osat; rautatie- ja raitiotieradan varusteet ja kiinteät laitteet sekä niiden osat; kaikenlaiset mekaaniset (myös sähkömekaaniset) liikennemerkinantolaitteet || NS ||

S-17b || 87 || ex 87 ryhmä || Kuljetusvälineet ja kulkuneuvot, muut kuin rautatien tai raitiotien liikkuvaan kalustoon kuuluvat, sekä niiden osat ja tarvikkeet, ei kuitenkaan nimikkeiden 8702, 8703, 8704, 8705, 8706 00, 8707, 8708, 8709, 8711, 8712 00 ja 8714 tuotteet || NS ||

8702 || Moottoriajoneuvot vähintään 10 henkilön (kuljettaja mukaan lukien) kuljettamiseen || S ||

8703 || Autot ja muut moottoriajoneuvot, pääasiallisesti henkilökuljetukseen suunnitellut (muut kuin nimikkeeseen 8702 kuuluvat), myös farmariautot ja kilpa-autot || S ||

8704 || Tavarankuljetukseen tarkoitetut moottoriajoneuvot || S ||

8705 || Erikoismoottoriajoneuvot, muut kuin pääasiallisesti henkilö- tai tavarankuljetukseen suunnitellut (esim. hinausautot, nosturiautot, paloautot, betoninsekoitinautot, kadunlakaisuautot, ruiskuautot, työpaja-autot ja röntgenautot) || S ||

8706 00 || Alustat, moottorein varustetut, nimikkeiden 8701–8705 moottoriajoneuvoja varten || S ||

8707 || Korit (myös ohjaamot), nimikkeiden 8701–8705 moottoriajoneuvoja varten || S ||

8708 || Nimikkeiden 8701–8705 moottoriajoneuvojen osat ja tarvikkeet || S ||

8709 || Itseliikkuvat trukit, joissa ei ole nosto- eikä käsittelylaitteita ja jollaisia käytetään tehtaissa, varastoissa, satama-alueilla tai lentokentillä tavaran kuljetukseen lyhyitä matkoja; traktorit, jollaisia käytetään rautatieasemilla; edellä mainittujen ajoneuvojen osat || S ||

8711 || Moottoripyörät (myös mopot) ja apumoottorilla varustetut polkupyörät, myös sivuvaunuineen; sivuvaunut || S ||

8712 00 || Polkupyörät (myös kolmipyöräiset tavarankuljetuspolkupyörät), moottorittomat || S ||

8714 || Nimikkeiden 8711–8713 kulkuneuvojen osat ja tarvikkeet || S ||

88 || 88 ryhmä || Ilma-alukset, avaruusalukset sekä niiden osat || NS ||

89 || 89 ryhmä || Alukset ja uivat rakenteet || NS ||

S-18 || 90 || 90 ryhmä || Optiset, valokuvaus-, elokuva-, mittaus-, tarkistus-, tarkkuus-, lääketieteelliset tai kirurgiset kojeet ja laitteet; niiden osat ja tarvikkeet || S ||

91 || 91 ryhmä || Kellot ja niiden osat || S ||

92 || 92 ryhmä || Soittimet; niiden osat ja tarvikkeet || NS ||

S-20 || 94 || ex 94 ryhmä || Huonekalut; vuoteiden joustinpohjat ja vuodevarusteet, kuten patjat ja tyynyt, sekä niiden kaltaiset pehmustetut sisustustavarat; valaisimet ja valaistusvarusteet, muualle kuulumattomat; valaistut merkit, valaistut nimikilvet ja niiden kaltaiset tavarat; tehdasvalmisteiset rakennukset, ei kuitenkaan nimikkeen 9405 tuotteet || NS ||

|| 9405 || Valaisimet ja valaistusvarusteet, myös hakuvalot ja valonheittimet, sekä niiden osat, muualle kuulumattomat; valokilvet, kuten valaistut merkit ja valaistut nimikilvet, joissa on pysyvästi asennettu valonlähde, sekä niiden osat, muualle kuulumattomat || S ||

95 || ex 95 ryhmä || Lelut, pelit ja urheiluvälineet; niiden osat ja tarvikkeet; ei kuitenkaan alanimikkeiden 9503 00 35–9503 00 99 tuotteet || NS ||

|| 9503 00 35– 9503 00 99 || Muut lelut; pienoismallit ja niiden kaltaiset mallit ajanvietetarkoituksiin, myös liikkuvat; kaikenlaiset palapelit || S ||

96 || 96 ryhmä || Erinäiset tavarat || NS" ||

LIITE VI

8 artiklan soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt

1.           Asetuksen 8 artiklan säännöksiä sovelletaan, kun mainitun 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu prosenttiosuus on yli 17,5 prosenttia.

2.           Asetuksen 8 artiklan säännöksiä sovelletaan GSP-jaksojen 11 a ja 11 b tuotteisiin, kun mainitun 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu prosenttiosuus on yli 14,5 prosenttia.

LIITE VII

III luvun soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt

1.           Asetuksen III luvussa muita heikommassa asemassa olevalla maalla tarkoitetaan maata,

a)      jonka seitsemään suurimpaan GSP-jaksoon kuuluvan liitteessä IX lueteltujen tuotteiden Euroopan unioniin suuntautuvan tuonnin arvo on suurempi kuin 75 prosentin kynnysarvo liitteessä IX lueteltujen tuotteiden Euroopan unioniin suuntautuvan kyseisen maan kokonaistuonnin keskimääräisestä arvosta viimeksi kuluneina kolmena peräkkäisenä vuotena;

ja

b)      jonka liitteessä IX lueteltujen tuotteiden Euroopan unioniin suuntautuvan tuonnin arvo on pienempi kuin 2 prosentin kynnysarvo liitteessä IX lueteltujen, liitteessä II mainituista maista peräisin olevien tuotteiden Euroopan unioniin suuntautuvan kokonaistuonnin keskimääräisestä arvosta viimeksi kuluneina kolmena peräkkäisenä vuotena.

2.           Asetuksen 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamiseksi edellä olevan 1 kohdan mukaisesti käytettävät tiedot ovat 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun pyynnön esittämisvuotta edeltävän vuoden syyskuun 1 päivänä saatavilla olleita tietoja.

3.           Asetuksen 11 artiklan soveltamiseksi edellä olevan 1 kohdan mukaisesti käytettävät tiedot ovat 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun päätöksen hyväksymisvuotta edeltävän vuoden syyskuun 1 päivänä saatavilla olleita tietoja.

LIITE VIII

9 artiklassa tarkoitetut yleissopimukset

A OSA

Keskeiset ihmisoikeuksia ja työntekijöiden oikeuksia koskevat YK:n/ILO:n yleissopimukset

1. || Yleissopimus joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi (1948)

2. || Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus (1965)

3. || Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (1966)

4. || Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (1966)

5. || Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (1979)

6. || Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus (1984)

7. || Yleissopimus lapsen oikeuksista (1989)

8. || Yleissopimus, joka koskee pakollista työtä (nro 29) (1930)

9. || Yleissopimus, joka koskee ammatillista järjestäytymisvapautta ja ammatillisen järjestäytymisoikeuden suojelua (nro 87) (1948)

10. || Yleissopimus, joka koskee järjestäytymisoikeuden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden soveltamista (nro 98) (1949)

11. || Yleissopimus, joka koskee samanarvoisesta työstä miehille ja naisille maksettavaa samaa palkkaa (nro 100) (1951)

12. || Yleissopimus, joka koskee pakkotyön poistamista (nro 105) (1957)

13. || Yleissopimus, joka koskee työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuvaa syrjintää (nro 111) (1958)

14. || Yleissopimus, joka koskee työhön pääsemiseksi vaadittavaa vähimmäisikää (nro 138) (1973)

15. || Yleissopimus, joka koskee lapsityön pahimpien muotojen kieltämistä ja välittömiä toimia niiden poistamiseksi (nro 182) (1999)

B OSA

Ympäristönsuojelua ja hyvän hallinnon periaatteita koskevat yleissopimukset

16. || Villieläimistön ja -kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus (1973)

17. || Montrealin pöytäkirja otsonikerrosta heikentävistä aineista (1987)

18. || Vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvontaa koskeva Baselin yleissopimus (1989)

19. || Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus (1992)

20. || Ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus (1992)

21. || Cartagenan bioturvallisuuspöytäkirja (2000)

22. || Pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskeva Tukholman yleissopimus (2001)

23. || Ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirja (1998)

24. || Yhdistyneiden Kansakuntien huumausaineyleissopimus (1961)

25. || Psykotrooppisia aineita koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus (1971)

26. || Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa vastaan (1988)

27. || Korruption vastainen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus (2004)

LIITE IX

Asetuksen 1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan erityisen kannustusmenettelyn soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden luettelo

Sen estämättä, mitä yhdistetyn nimikkeistön (CN) tulkintasäännöissä määrätään, tavaran kuvaus on ohjeellinen ja etuuskohtelu määräytyy CN-koodien mukaisesti. Jos ilmoitettu CN-koodi on ”ex”-koodi, etuuskohtelu määritetään sekä CN-koodin että kuvauksen perusteella.

Tähdellä merkittyjä CN-koodin tuotteita luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä säädettyjä edellytyksiä.

Sarakkeessa ”Jakso” luetellaan GSP-jaksot (2 artiklan g alakohta).

Sarakkeessa ”Ryhmä” luetellaan tietyn GSP-jakson kattamat CN-ryhmät (2 artiklan h kohta).

Yksinkertaisuuden vuoksi tuotteet luetellaan ryhmissä. Näihin voi kuulua tuotteita, joiden osalta yhteisen tullitariffin mukaiset tullit on poistettu tai suspendoitu.

Jakso || Ryhmä || CN-koodi || Tavaran kuvaus ||

S-1a || 01 || 0101 10 90 || Elävät puhdasrotuiset siitosaasit ja muut ||

0101 90 19 || Elävät hevoset, muut kuin puhdasrotuiset siitoseläimet, muut kuin teuraseläimet ||

0101 90 30 || Elävät aasit, muut kuin puhdasrotuiset siitoseläimet ||

0101 90 90 || Elävät muulit ja muuliaasit ||

0104 20 10 * || Elävät puhdasrotuiset siitosvuohet ||

0106 19 10 || Elävät kesyt kanit ||

0106 39 10 || Elävät kyyhkyt ||

02 || 0205 00 || Hevosen-, aasin-, muulin- tai muuliaasinliha, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty ||

0206 80 91 || Hevosen, aasin, muulin ja muuliaasin muut syötävät osat, tuoreet tai jäähdytetyt, muut kuin farmaseuttisten tuotteiden valmistukseen tarkoitetut ||

0206 90 91 || Hevosen, aasin, muulin ja muuliaasin muut syötävät osat, jäädytetyt, muut kuin farmaseuttisten tuotteiden valmistukseen tarkoitetut ||

0207 14 91 || Kanan maksa, jäädytetty ||

0207 27 91 || Kalkkunan maksa, jäädytetty ||

0207 36 89 || Ankan, hanhen tai helmikanan maksa, muu kuin hanhen tai ankan rasvainen maksa (”foie gras”) ||

ex 0208 || Muu liha ja muut syötävät eläimenosat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt, ei kuitenkaan alanimikkeen 0208 90 55 tuotteet ||

0210 99 10 || Hevosenliha, suolattu, suolavedessä tai kuivattu ||

0210 99 59 || Muut nautaeläimen syötävät osat, suolatut, suolavedessä olevat, kuivatut tai savustetut, muut kuin pallealiha tai kuveliha ||

0210 99 60 || Lampaan ja vuohen muut syötävät osat, suolatut, suolavedessä olevat, kuivatut tai savustetut ||

0210 99 80 || Nautaeläinten, lampaan tai vuohen muut syötävät osat, suolatut tai suolavedessä olevat, kuivatut tai savustetut, muut kuin siipikarjan maksa, muuta kuin kesyä sikaa ||

04 || 0403 10 51 || Jogurtti, maustettu tai lisättyä hedelmää tai kaakaota sisältävä ||

0403 10 53 ||

0403 10 59 ||

0403 10 91 ||

0403 10 93 ||

0403 10 99 ||

0403 90 71 || Kirnumaito ja kirnupiimä, juoksetettu maito ja kerma, kefiiri ja muu käynyt tai hapatettu maito ja kerma, maustettu tai lisättyä hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältävä ||

0403 90 73 ||

0403 90 79 ||

0403 90 91 ||

0403 90 93 ||

0403 90 99 ||

0405 20 10 || Maidosta valmistetut levitteet, joiden rasvapitoisuus vähintään 39 mutta enintään 75 painoprosenttia ||

0405 20 30 ||

0407 00 90 || Kuorelliset linnunmunat, tuoreet, säilötyt tai keitetyt, muut kuin siipikarjanmunat ||

0409 00 00 || Luonnonhunaja ||

0410 00 00 || Eläinperäiset syötävät tuotteet, muualle kuulumattomat ||

05 || 0511 99 39 || Pesusienet, eläinperäiset, muut kuin valmistamattomat ||

S-1b || 03 || 3 ryhmä[28] || Kalat sekä äyriäiset, nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat ||

S-2a || 06 || 6 ryhmä || Elävät puut ja muut elävät kasvit; sipulit, juuret ja niiden kaltaiset tuotteet; leikkokukat ja leikkovihreä ||

S-2b || 07 || 0701 || Tuoreet tai jäähdytetyt perunat ||

0703 10 || Tuoreet tai jäähdytetyt kepa- ja salottisipulit ||

0703 90 00 || Tuoreet tai jäähdytetyt purjosipulit ja muut Allium-sukuiset kasvikset ||

0704 || Tuore tai jäähdytetty keräkaali, kukkakaali, kyssäkaali ja lehtikaali sekä niiden kaltainen Brassica-sukuinen syötävä kaali ||

0705 || Tuoreet tai jäähdytetyt salaatit (Lactuca sativa) sekä sikurit ja endiivit (Cichorium spp.) ||

0706 || Tuoreet tai jäähdytetyt porkkanat, nauriit, punajuuret, kaurajuuret, mukulasellerit, retiisit ja retikat sekä niiden kaltaiset syötävät juuret ||

ex 0707 00 05 || Tuoreet tai jäähdytetyt kurkut, tullattaessa 16.5.–31.10. ||

0708 || Tuoreet tai jäähdytetyt palkokasvit, myös silvityt ||

0709 20 00 || Tuore tai jäähdytetty parsa ||

0709 30 00 || Munakoisot, tuoreet tai jäähdytetyt ||

0709 40 00 || Tuoreet tai jäähdytetyt ruoti- eli lehtisellerit, ei kuitenkaan mukulasellerit ||

0709 51 00 || Tuoreet tai jäähdytetyt sienet, lukuun ottamatta alanimikkeen 0709 59 50 tuotteita ||

ex 0709 59 ||

0709 60 10 || Makeat ja miedot paprikat, tuoreet tai jäähdytetyt ||

0709 60 99 || Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät, tuoreet tai jäähdytetyt, muut kuin makeat ja miedot paprikat, muut kuin kapsasiinin tai Capsicumin alkoholipitoisten aleoresiinien valmistukseen tarkoitetut, muut kuin haihtuvien öljyjen ja resinoidien teolliseen valmistukseen tarkoitetut ||

0709 70 00 || Tuoreet tai jäähdytetyt pinaatit, uudenseelanninpinaatti ja tarhamaltsa ||

0709 90 10 || Salaattikasvit, muut kuin salaatit (Lactuca sativa), sikurit ja endiivit (Cichorium spp.) ||

0709 90 20 || Tuoreet tai jäähdytetyt lehtijuurikkaat (mangoldit) ja kardonit ||

0709 90 31* || Tuoreet tai jäädytetyt oliivit, muuhun käyttöön kuin öljyn valmistukseen tarkoitetut ||

0709 90 40 || Tuoreet tai jäähdytetyt kaprikset ||

0709 90 50 || Tuore tai jäähdytetty fenkoli ||

0709 90 70 || Tuoreet tai jäähdytetyt kesäkurpitsat ||

ex 0709 90 80 || Tuoreet tai jäähdytetyt latva-artisokat, tullattaessa 1.7.–31.10. ||

0709 90 90 || Muut kasvikset, tuoreet tai jäähdytetyt ||

0710 || Jäädytetyt kasvikset (myös höyryssä tai vedessä keitetyt) ||

ex 0711 || Kasvikset, väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttyinä, mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina, ei kuitenkaan alanimikkeen 0711 20 90 tuotteet ||

ex 0712 || Kuivatut kasvikset, myös paloitellut, viipaloidut, rouhitut tai jauhetut, mutta ei enempää valmistetut, lukuun ottamatta oliiveja ja alanimikkeen 0712 90 19 tuotteita ||

0713 || Kuivattu, silvitty palkovilja, myös kalvoton tai halkaistu ||

0714 20 10 * || Bataatit, tuoreet, kokonaiset, ihmisravinnoksi tarkoitetut ||

0714 20 90 || Bataatit, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt tai kuivatut, myös paloitellut tai pelleteiksi valmistetut, muut kuin tuoreet, kokonaiset, ihmisravinnoksi tarkoitetut ||

0714 90 90 || Maa-artisokat ja niiden kaltaiset runsaasti inuliinia sisältävät juuret ja mukulat, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt tai kuivatut, myös paloitellut tai pelleteiksi valmistetut; saagoydin ||

08 || 0802 11 90 || Tuoreet tai kuivatut mantelit, kuorelliset ja kuorettomat, muut kuin karvasmantelit ||

0802 12 90 ||

0802 21 00 || Tuoreet tai kuivatut hasselpähkinät tai filbertspähkinät (Corulys spp.), myös kuorettomat ||

0802 22 00 ||

0802 31 00 || Tuoreet tai kuivatut saksanpähkinät, myös kuorettomat ||

0802 32 00 ||

0802 40 00 || Tuoreet tai kuivatut kastanjat (Castanea spp.), myös kuorettomat ||

0802 50 00 || Tuoreet tai kuivatut pistaasimantelit (pistaasipähkinät), myös kuorettomat ||

0802 60 00 || Tuoreet tai kuivatut australianpähkinät eli macadamiapähkinät, myös kuorettomat ||

0802 90 50 || Tuoreet tai kuivatut pinjansiemenet, myös kuorettomat ||

0802 90 85 || Muut tuoreet tai kuivatut pähkinät, myös kuorettomat ||

0803 00 11 || Tuoreet jauhobanaanit ||

0803 00 90 || Kuivatut banaanit, myös jauhobanaanit ||

0804 10 00 || Tuoreet tai kuivatut taatelit ||

0804 20 10 || Tuoreet tai kuivatut viikunat ||

0804 20 90 ||

0804 30 00 || Tuoreet tai kuivatut ananakset ||

0804 40 00 || Tuoreet tai kuivatut avokadot ||

ex 0805 20 || Tuoreet tai kuivatut mandariinit (myös tangeriinit ja satsumat), klementiinit, wilkingit ja muut niiden kaltaiset sitrushedelmähybridit, tullattaessa 1.3.–31.10. ||

0805 40 00 || Tuoreet tai kuivatut greipit ja pomelot ||

0805 50 90 || Tuoreet tai kuivatut limetit (Citrus aurantifolia, Citrus latifolia) ||

0805 90 00 || Muut tuoreet tai kuivatut sitrushedelmät ||

ex 0806 10 10 || Tuoreet syötäviksi tarkoitetut viinirypäleet, tullattaessa 1.1.–20.7. ja 21.11.–31.12., lukuun ottamatta Emperor-lajiketta (Vitis vinifera cv.) olevia, tullattaessa 1.–31.12. ||

0806 10 90 || Muut viinirypäleet, tuoreet ||

ex 0806 20 || Kuivatut viinirypäleet, lukuun ottamatta alanimikkeen ex 0806 20 30 tuotteita, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino yli 2 kg ||

0807 11 00 || Tuoreet melonit (myös vesimelonit) ||

0807 19 00 ||

0808 10 10 || Tuoreet omenasiiderin tai omenamehun valmistukseen tarkoitetut omenat, irtotavarana, tullattaessa 16.9.–15.12. ||

0808 20 10 || Tuoreet päärynäsiiderin tai päärynämehun valmistukseen tarkoitetut päärynät, irtotavarana, tullattaessa 1.8.–31.12. ||

ex 0808 20 50 || Muut tuoreet päärynät, tullattaessa 1.5.–30.6. ||

0808 20 90 || Tuoreet kvittenit ||

ex 0809 10 00 || Tuoreet aprikoosit, tullattaessa 1.1.–31.5. ja 1.8.–31.12. ||

0809 20 05 || Tuoreet hapankirsikat (Prunus cerasus) ||

ex 0809 20 95 || Tuoreet kirsikat, muut kuin hapankirsikat (Prunus cerasus), tullattaessa 1.1.–20.5. ja 11.8.–31.12. ||

ex 0809 30 || Tuoreet persikat, myös nektariinit, tullattaessa 1.1.–10.6. ja 1.10.–31.12. ||

ex 0809 40 05 || Tuoreet luumut, tullattaessa 1.1.–10.6. ja 1.10.–31.12. ||

0809 40 90 || Tuoreet oratuomenmarjat ||

ex 0810 10 00 || Tuoreet mansikat, tullattaessa 1.1.–30.4. ja 1.8.–31.12. ||

0810 20 || Tuoreet vadelmat, mustaherukat, mulperinmarjat ja loganinmarjat ||

0810 40 30 || Tuoreet mustikat (Vaccinium myrtillus ‑lajin hedelmät) ||

0810 40 50 || Tuoreet pensaskarpalot ja pensasmustikat (Vaccinium macrocarpon- ja Vaccinium corymbosum -lajien hedelmät) ||

0810 40 90 || Muut tuoreet Vaccinium-suvun hedelmät ||

0810 50 00 || Tuoreet kiivit ||

0810 60 00 || Tuoreet durianit ||

0810 90 50 || Tuoreet musta-, valko- ja punaherukat sekä karviaiset ||

0810 90 60 ||

0810 90 70 ||

0810 90 95 || Muut tuoreet hedelmät ||

0811 || Jäädytetyt hedelmät ja pähkinät, keittämättömät tai vedessä tai höyryssä keitetyt, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät ||

0812 || Hedelmät ja pähkinät, väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttyinä, mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina ||

0813 10 00 || Kuivatut aprikoosit ||

0813 20 00 || Kuivatut luumut ||

0813 30 00 || Kuivatut omenat ||

0813 40 10 || Kuivatut persikat, myös nektariinit ||

0813 40 30 || Kuivatut päärynät ||

0813 40 50 || Kuivatut papaijat ||

0813 40 95 || Muut kuivatut hedelmät, nimikkeisiin 0801–0806 kuulumattomat ||

0813 50 12 || Kuivattujen hedelmien sekoitukset, muut kuin nimikkeiden 0801–0806 hedelmien sekoitukset, papaijoista, tamarindeista, cashew-omenoista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karamboloista ja pitahaijoista (pitahaya), luumuja sisältämättömät ||

0813 50 15 || Muut kuivattujen hedelmien sekoitukset, muut kuin nimikkeiden 0801–0806 hedelmien sekoitukset, luumuja sisältämättömät ||

0813 50 19 || Kuivattujen hedelmien sekoitukset, muut kuin nimikkeiden 0801–0806 hedelmien sekoitukset, luumuja sisältävät ||

0813 50 31 || Sekoitukset, jotka sisältävät yksinomaan nimikkeiden 0801 ja 0802 trooppisia pähkinöitä ||

0813 50 39 || Sekoitukset, jotka sisältävät yksinomaan muita pähkinöitä kuin nimikkeiden 0801 ja 0802 trooppisia pähkinöitä ||

0813 50 91 || 8 ryhmän pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien muut sekoitukset, luumuja tai viikunoita sisältämättömät ||

0813 50 99 || 8 ryhmän pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien muut sekoitukset ||

0814 00 00 || Sitrushedelmien ja melonin (myös vesimelonin) kuoret, tuoreet, jäädytetyt, kuivatut tai väliaikaisesti suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa säilöttyinä ||

S-2c || 09 || 9 ryhmä || Kahvi, tee, mate ja mausteet ||

S-2d || 10 || ex 1008 90 90 || Kvinoa ||

11 || 1104 29 18 || Kuoritut viljanjyvät, eivät kuitenkaan ohran-, kauran-, maissin-, riisin- ja vehnänjyvät ||

1105 || Perunasta valmistetut hienot ja karkeat jauhot ja jauhe sekä hiutaleet, jyväset ja pelletit ||

1106 10 00 || Nimikkeen 0713 kuivatusta palkoviljasta valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe ||

1106 30 || 8 ryhmän tuotteista valmistetut hienot ja karkeat jauhot ja jauhe ||

1108 20 00 || Inuliini ||

12 || ex 12 ryhmä || Öljysiemenet ja ‑hedelmät; erinäiset siemenet ja hedelmät, teollisuus- ja lääkekasvit; oljet ja kasvirehu lukuun ottamatta alanimikkeiden 1212 91 ja 1212 99 20 tuotteita ||

13 || 13 ryhmä || Kumilakat; kumit, hartsit ja muut kasvimehut ja ‑uutteet ||

S-3 || 15 || 1501 00 90 || Siipikarjanrasva, muu kuin nimikkeeseen 0209 tai 1503 kuuluva ||

1502 00 90 || Nautaeläinten, lampaan tai vuohen rasva, muut kuin nimikkeeseen 1503 kuuluvat, muuhun teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu ||

1503 00 19 || Laardisteariini ja oleosteariini, muut kuin teolliseen käyttöön tarkoitetut ||

1503 00 90 || Laardiöljy, oleomargariini ja taliöljy, emulgoimattomat, sekoittamattomat tai muutoin valmistamattomat, muu kuin muuhun teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu taliöljy ||

1504 || Kala- ja merinisäkäsrasvat ja ‑öljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat ||

1505 00 10 || Villarasva, raaka ||

1507 || Soijaöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat ||

1508 || Maapähkinäöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat ||

1511 10 90 || Palmuöljy, raaka, muu kuin muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu ||

1511 90 || Palmuöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, muut kuin raaka öljy ||

1512 || Auringonkukka-, saflori- ja puuvillansiemenöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat ||

1513 || Kookos- (kopra-), palmunydin- ja babassuöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat ||

1514 || Rapsi-, rypsi- ja sinappiöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat ||

1515 || Muut kasvirasvat ja rasvaiset kasviöljyt (myös jojobaöljy) sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat ||

1516 || Eläin- ja kasvirasvat ja ‑öljyt sekä niiden jakeet, osittain tai kokonaan hydratut, vaihtoesteröidyt, uudelleen esteröidyt tai elaidinoidut, myös puhdistetut, mutta ei enempää valmistetut ||

1517 || Margariini; syötävät seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai ‑öljyistä tai 15 ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista, muut kuin nimikkeeseen 1516 kuuluvat ||

1518 00 || Eläin- ja kasvirasvat ja ‑öljyt sekä niiden jakeet, keitetyt, hapetetut, dehydratoidut, rikitetyt, puhalletut, tyhjössä tai inertissä kaasussa kuumentamalla polymeroidut tai muutoin kemiallisesti muunnetut, muut kuin nimikkeen 1516 eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet; muualle kuulumattomat syötäväksi kelpaamattomat seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai ‑öljyistä tai 15 ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista ||

1521 90 99 || Mehiläisvaha ja muut hyönteisvahat, myös puhdistetut tai värjätyt, muut kuin raa’at ||

1522 00 10 || Degras ||

1522 00 91 || Öljyjen pohjasakat; neutralointimassa (soap-stock), muut kuin ne, joissa on oliiviöljyn ominaisuudet omaavaa öljyä ||

S-4a || 16 || 1601 00 10 || Makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet, maksasta valmistetut, ja maksaan perustuvat elintarvikevalmisteet ||

1602 20 10 || Hanhen- tai ankanmaksa, valmisteet tai säilykkeet ||

1602 41 90 || Kinkku ja sen palat, valmisteet ja säilykkeet, muuta kuin kesyä sikaa ||

1602 42 90 || Lapa ja sen palat, valmisteet ja säilykkeet, muuta kuin kesyä sikaa ||

1602 49 90 || Muut valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta tai muista eläimenosista, siasta valmistetut, myös sekavalmisteet, muuta kuin kesyä sikaa ||

1602 50 31, 1602 50 95 || Muut valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta tai muista eläimenosista, naudasta valmistetut, kypsennetyt, myös ilmanpitävissä pakkauksissa ||

1602 90 31 || Muut valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta tai muista eläimenosista, riistasta tai kanista valmistetut ||

1602 90 69 || Muut valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta tai muista eläimenosista, lampaasta tai vuohesta tai muista eläimistä valmistetut, kypsentämätöntä naudanlihaa tai nautaa olevia muita eläimenosia sisältämättömät ja kesyn sian lihaa tai kesyä sikaa olevia muita eläimenosia sisältämättömät ||

1602 90 72 ||

1602 90 74 ||

1602 90 76 ||

1602 90 78 ||

1602 90 99 ||

1603 00 10 || Lihasta, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista saadut uutteet ja mehut, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg ||

1604 || Kalavalmisteet ja ‑säilykkeet; kaviaari ja kalanmädistä valmistetut kaviaarinkorvikkeet ||

1605 || Äyriäiset, nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat, valmistetut tai säilötyt ||

S-4b || 17 || 1702 50 00 || Kemiallisesti puhdas fruktoosi ||

1702 90 10 || Kemiallisesti puhdas maltoosi ||

1704[29] || Kaakaota sisältämättömät sokerivalmisteet, myös valkoinen suklaa ||

18 || 18 ryhmä || Kaakao ja kaakaovalmisteet ||

19 || 19 ryhmä || Viljasta, jauhoista, tärkkelyksestä tai maidosta valmistetut tuotteet; leipomatuotteet ||

20 || 20 ryhmä || Kasviksista, hedelmistä, pähkinöistä tai muista kasvinosista valmistetut tuotteet ||

21 || ex 21 ryhmä || Erinäiset elintarvikevalmisteet, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2106 10, 2106 90 30, 2106 90 51, 2106 90 55 ja 2106 90 59 tuotteet ||

22 || ex 22 ryhmä || Juomat, etyylialkoholi (etanoli) ja etikka, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2204 10 11–2204 30 10 ja 2208 40 tuotteet ||

23 || 2302 50 00 || Palkoviljan jauhamisessa tai muussa käsittelyssä syntyneet samankaltaiset jätetuotteet, myös pelleteiksi valmistetut ||

2307 00 19 || Muu viinisakka ||

2308 00 19 || Muu viinirypäleiden puristejäännös ||

2308 00 90 || Muut muualle kuulumattomat kasviaineet ja kasviperäiset jätteet sekä kasviperäiset jätetuotteet ja sivutuotteet, myös pelleteiksi valmistetut, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan ||

2309 10 90 || Muu koiran- tai kissanruoka vähittäismyyntipakkauksissa, muu kuin ruoka, jossa on tärkkelystä tai alanimikkeiden 1702 30 50–1702 30 90, 1702 40 90, 1702 90 50 ja 2106 90 55 glukooosia, glukoosisiirappia, maltodekstriiniä tai maltodekstriinisiirappia tai jossa on maitotuotteita ||

2309 90 10 || Kala- tai merinisäkäsliimavesi, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan ||

2309 90 91 || Lisättyä melassia sisältävä sokerijuurikasjätemassa, jollaista käytetään eläinten ruokintaan ||

2309 90 95 || Muut valmisteet, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan, myös sellaiset, joissa on koliinikloridia vähintään 49 painoprosenttia orgaanisessa tai epäorgaanisessa perusaineessa ||

2309 90 99 ||

S-4c || 24 || 24 ryhmä || Tupakka ja valmistetut tupakankorvikkeet ||

S-5 || 25 || 2519 90 10 || Magnesiumoksidi, muu kuin kalsinoitu luonnon magnesiumkarbonaatti ||

2522 || Kalkki, sammuttamaton tai sammutettu, ja hydraulinen kalkki, muu kuin nimikkeen 2825 kalsiumoksidi ja ‑hydroksidi ||

2523 || Portlandsementti, aluminaattisementti ja kuonasementti sekä niiden kaltainen hydraulinen sementti, myös värjätty tai klinkkereinä ||

27 || 27 ryhmä || Kivennäispolttoaineet, kivennäisöljyt ja niiden tislaustuotteet; bitumiset aineet; kivennäisvahat ||

S-6a || 28 || 2801 || Fluori, kloori, bromi ja jodi ||

2802 00 00 || Sublimoitu tai saostettu rikki; kolloidinen rikki ||

ex 2804 || Vety, jalokaasut ja muut epämetallit, ei kuitenkaan alanimikkeen 2804 69 00 tuotteet ||

2806 || Kloorivety (kloorivetyhappo eli suolahappo); klooririkkihappo ||

2807 00 || Rikkihappo; savuava rikkihappo (oleum) ||

2808 00 00 || Typpihappo; typpi-rikkihapot (nitraushapot) ||

2809 || Difosforipentoksidi; fosforihappo; polyfosforihapot, myös kemiallisesti määrittelemättömät ||

2810 00 90 || Boorioksidit, muut kuin dibooritrioksidi; boorihapot ||

2811 || Muut epäorgaaniset hapot ja muut epäorgaaniset epämetallien happiyhdisteet ||

2812 || Epämetallien halogenidit ja halogenidioksidit ||

2813 || Epämetallien sulfidit; kaupallinen fosforitrisulfidi ||

2814 || Ammoniakki, vedetön tai vesiliuoksena ||

2815 || Natriumhydroksidi (kaustinen sooda); kaliumhydroksidi (kaustinen kali); natrium- ja kaliumperoksidi ||

2816 || Magnesiumhydroksidi ja ‑peroksidi; strontium- ja bariumoksidit, -hydroksidit ja -peroksidit ||

2817 00 00 || Sinkkioksidi; sinkkiperoksidi ||

2818 10 || Keinotekoinen korundi, myös kemiallisesti määrittelemätön ||

2819 || Kromioksidit ja -hydroksidit ||

2820 || Mangaanioksidit ||

2821 || Rautaoksidit ja -hydroksidit; maavärit, joissa on vähintään 70 painoprosenttia sidottua rautaa laskettuna Fe2O3:na ||

2822 00 00 || Kobolttioksidit ja ‑hydroksidit; kaupalliset kobolttioksidit ||

2823 00 00 || Titaanioksidit ||

2824 || Lyijyoksidit; punainen ja oranssi lyijymönjä ||

2825 || Hydratsiini ja hydroksyyliamiini sekä niiden epäorgaaniset suolat; muut epäorgaaniset emäkset; muut metallioksidit, ‑hydroksidit ja -peroksidit ||

2826 || Fluoridit; fluorosilikaatit, fluoroaluminaatit ja muut kompleksifluorisuolat ||

2827 || Kloridit, kloridioksidit ja kloridihydroksidit; bromidit ja bromidioksidit; jodidit ja jodidioksidit ||

2828 || Hypokloriitit; kaupallinen kalsiumhypokloriitti; kloriitit; hypobromiitit ||

2829 || Kloraatit ja perkloraatit; bromaatit ja perbromaatit; jodaatit ja perjodaatit ||

2830 || Sulfidit; polysulfidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät ||

2831 || Ditioniitit ja sulfoksylaatit ||

2832 || Sulfiitit; tiosulfaatit ||

2833 || Sulfaatit; alunat; peroksosulfaatit (persulfaatit) ||

2834 10 00 || Nitriitit ||

2834 21 00 || Nitraatit ||

2834 29 ||

2835 || Fosfinaatit (hypofosfiitit), fosfonaatit (fosfiitit) ja fosfaatit; polyfosfaatit, myös kemiallisesti määrittelemättömät ||

2836 || Karbonaatit; peroksokarbonaatit (perkarbonaatit); kaupallinen ammoniumkarbonaatti, jossa on ammoniumkarbamaattia ||

2837 || Syanidit, syanidioksidit ja kompleksisyanidit ||

2839 || Silikaatit; kaupalliset alkalimetallisilikaatit ||

2840 || Boraatit; peroksoboraatit (perboraatit) ||

2841 || Oksometallihappojen ja peroksometallihappojen suolat ||

2842 || Epäorgaanisten happojen tai peroksohappojen muut suolat (mukaan lukien aluminosilikaatit, myös kemiallisesti määrittelemättömät), muut kuin atsidit ||

2843 || Kolloidiset jalometallit; jalometallien epäorgaaniset tai orgaaniset yhdisteet, myös kemiallisesti määrittelemättömät; jalometallien amalgaamat ||

ex 2844 30 11 || Kermetit, joissa on U-235:n suhteen köyhdytettyä uraania tai sen yhdisteitä, muut kuin muokkaamattomat ||

ex 2844 30 51 || Toriumia tai toriumin yhdisteitä sisältävät kermetit, muut kuin muokkaamattomat ||

2845 90 90 || Muut kuin nimikkeen 2844 isotoopit ja tällaisten isotooppien epäorgaaniset ja orgaaniset yhdisteet, myös kemiallisesti määrittelemättömät, muut kuin deuterium ja sen yhdisteet, deuteriumrikasteiset vety ja sen yhdisteet ja näitä tuotteita sisältävät seokset ja liuokset ||

2846 || Harvinaisten maametallien, yttriumin, skandiumin tai näiden metallien seosten epäorgaaniset ja orgaaniset yhdisteet ||

2847 00 00 || Vetyperoksidi, myös kiinteytettynä virtsa-aineella ||

2848 00 00 || Fosfidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät, ei kuitenkaan ferrofosfidi ||

2849 || Karbidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät ||

2850 00 || Hydridit, nitridit, atsidit, silisidit ja boridit, myös kemiallisesti määrittelemättömät, muut kuin yhdisteet, jotka ovat myös nimikkeen 2849 karbideja ||

2852 00 00 || Elohopean epäorgaaniset ja orgaaniset yhdisteet, lukuun ottamatta amalgaamoja ||

2853 00 || Muut epäorgaaniset yhdisteet (myös tislattu vesi, vesi sähkön- tai lämmönjohtokyvyn mittaamista varten ja puhtaudeltaan sitä vastaava vesi); nestemäinen ilma (myös jos jalokaasut on poistettu); puristettu ilma; amalgaamat, ei kuitenkaan jalometalliamalgaamat ||

29 || 2903 || Hiilivetyjen halogeenijohdannaiset ||

2904 || Hiilivetyjen sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset, myös halogenoidut ||

ex 2905 || Asykliset alkoholit ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2905 43 00 ja 2905 44 tuotteet ||

2906 || Sykliset alkoholit ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset ||

2907 || Fenolit; fenolialkoholit ||

2908 || Fenolien ja fenolialkoholien halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset ||

2909 || Eetterit, eetterialkoholit, eetterifenolit, eetterialkoholifenolit, alkoholiperoksidit, eetteriperoksidit, ketoniperoksidit (myös kemiallisesti määrittelemättömät) sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset ||

2910 || Epoksidit, epoksialkoholit, epoksifenolit ja epoksieetterit, 3-atomisin renkain, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset ||

2911 00 00 || Asetaalit ja puoliasetaalit, myös muita happifunktioita sisältävät, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset ||

2912 || Aldehydit, myös muita happifunktioita sisältävät; aldehydien sykliset polymeerit; paraformaldehydi ||

2913 00 00 || Nimikkeen 2912 tuotteiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset ||

2914 || Ketonit ja kinonit, myös muita happifunktioita sisältävät, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset ||

2915 || Tyydyttyneet asykliset monokarboksyylihapot sekä niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset ||

2916 || Tyydyttymättömät asykliset monokarboksyylihapot, sykliset monokarboksyylihapot, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset ||

2917 || Polykarboksyylihapot, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset ||

2918 || Muita happifunktioita sisältävät karboksyylihapot sekä niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset ||

2919 || Fosforihappoesterit ja niiden suolat, myös laktofosfaatit; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset ||

2920 || Epämetallien muiden epäorgaanisten happojen esterit (ei kuitenkaan halogeenivetyjen esterit) ja niiden suolat; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset ||

2921 || Amiinifunktioiset yhdisteet ||

2922 || Happifunktioiset aminoyhdisteet ||

2923 || Kvaternaariset ammoniumsuolat ja ‑hydroksidit; lesitiinit ja muut fosforiaminolipidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät ||

2924 || Karboksiamidifunktioiset yhdisteet ja hiilihapon amidifunktioiset yhdisteet ||

2925 || Karboksi-imidifunktioiset yhdisteet (myös sakkariini ja sen suolat) ja imiinifunktioiset yhdisteet ||

2926 || Nitriilifunktioiset yhdisteet ||

2927 00 00 || Diatso-, atso- ja atsoksiyhdisteet ||

2928 00 90 || Muut hydratsiinin tai hydroksyyliamiinin orgaaniset johdannaiset ||

2929 10 || Isosyanaatit ||

2929 90 00 || Muita typpifunktioita sisältävät yhdisteet ||

2930 20 00 || Tiokarbamaatit ja ditiokarbamaatit sekä tiurammono-, tiuramdi- ja tiuramtetrasulfidit; ditiokarbonaatit (ksantaatit) ||

2930 30 00 ||

ex 2930 90 99 ||

2930 40 90 || Metioniini, kaptafoli (ISO), metamidofossi (ISO) ja muut orgaaniset rikkiyhdisteet kuin ditiokarbonaatit (ksantaatit) ||

2930 50 00 ||

2930 90 13 ||

2930 90 16 ||

2930 90 20 ||

2930 90 60 ||

ex 2930 90 99 ||

2931 00 || Muut orgaaniset metalli- ja epämetalliyhdisteet ||

2932 || Heterosykliset yhdisteet, jotka sisältävät ainoastaan happiheteroatomin tai ‑atomeja ||

2933 || Heterosykliset yhdisteet, jotka sisältävät ainoastaan typpiheteroatomin tai ‑atomeja ||

2934 || Nukleiinihapot ja niiden suolat, myös kemiallisesti määrittelemättömät; muut heterosykliset yhdisteet ||

2935 00 90 || Muut sulfonamidit ||

2938 || Glykosidit, luonnolliset tai synteettisesti valmistetut, sekä niiden suolat, eetterit, esterit ja muut johdannaiset ||

2940 00 00 || Kemiallisesti puhtaat sokerit, muut kuin sakkaroosi, laktoosi, maltoosi, glukoosi ja fruktoosi (levuloosi); sokerieetterit, sokeriasetaalit ja sokeriesterit ja niiden suolat, ei kuitenkaan nimikkeiden 2937, 2938 ja 2939 tuotteet || Korjattu CN:n kuvauksen mukaisesti

2941 20 30 || Dihydrostreptomysiini, sen suolat, esterit ja hydraatit ||

2942 00 00 || Muut orgaaniset yhdisteet ||

S-6b || 31 || 3102 || Typpilannoitteet, kivennäiset tai kemialliset ||

3103 10 || Superfosfaatit ||

3105 || Kivennäis- tai kemialliset lannoitteet, joissa on kahta tai kolmea seuraavista lannoittavista aineista: typpeä, fosforia tai kaliumia; muut lannoitteet; 31 ryhmän tuotteet tabletteina tai niiden kaltaisessa muodossa tai bruttopainoltaan enintään 10 kg:n pakkauksissa ||

32 || ex 32 ryhmä || Parkitus- ja väriuutteet; tanniinit ja niiden johdannaiset; värit, pigmentit ja muut väriaineet; maalit ja lakat; kitti sekä muut täyte- ja tiivistystahnat; painovärit, muste ja tussi; lukuun ottamatta alanimikkeiden 3201 20 00, 3201 90 20, ex 3201 90 90 (eukalyptusperäiset parkitusuutteet), ex 3201 90 90 (gambiiri- ja myrobalaanihedelmäperäiset parkitusuutteet) ja ex 3201 90 90 (muut kasviperäiset parkitusuutteet) tuotteita ||

33 || 33 ryhmä || Haihtuvat öljyt ja resinoidit; hajuste-, kosmeettiset ja toalettivalmisteet ||

34 || 34 ryhmä || Saippua ja suopa, orgaaniset pinta-aktiiviset aineet, pesuvalmisteet, voiteluvalmisteet, tekovahat, valmistetut vahat, kiillotus-, hankaus- ja puhdistusvalmisteet, kynttilät ja niiden kaltaiset tuotteet, muovailumassat, ”hammasvahat” ja kipsiin perustuvat hammaslääkinnässä käytettävät valmisteet ||

35 || 3501 || Kaseiini, kaseinaatit ja muut kaseiinijohdannaiset; kaseiiniliimat ||

3502 90 90 || Albuminaatit ja muut albumiinijohdannaiset ||

3503 00 || Gelatiini (myös suorakaiteen tai neliön muotoisina lehtisinä, myös pintakäsiteltyinä tai värjättyinä) ja gelatiinijohdannaiset; kalanrakkoselvikkeet; muut eläinperäiset liimat, ei kuitenkaan nimikkeen 3501 kaseiiniliimat ||

3504 00 00 || Peptonit ja niiden johdannaiset; muut proteiiniaineet ja niiden johdannaiset, muualle kuulumattomat; vuotajauhe, myös kromikäsitelty ||

3505 10 50 || Tärkkelys, esteröity tai eetteröity ||

3506 || Valmistetut liimat ja liisterit, muualle kuulumattomat; liimana tai liisterinä käytettäväksi soveltuvat tuotteet, liimana tai liisterinä myytävät, nettopainoltaan enintään 1 kg:n vähittäismyyntipakkauksissa ||

3507 || Entsyymit; muualle kuulumattomat entsyymivalmisteet ||

36 || 36 ryhmä || Räjähdysaineet; pyrotekniset tuotteet; tulitikut; pyroforiset seokset; helposti syttyvät aineet ||

37 || 37 ryhmä || Valokuvaus- ja elokuvausvalmisteet ||

38 || ex 38 ryhmä || Erinäiset kemialliset tuotteet, lukuun ottamatta alanimikkeiden 3809 10 ja 3824 60 tuotteita ||

S-7a || 39 || 39 ryhmä || Muovit ja muovitavarat ||

S-7b || 40 || 40 ryhmä || Kumi ja kumitavarat ||

S-8a || 41 || ex 4104 || Nauta- ja hevoseläinten (myös puhvelien) vuodat ja nahat, parkitut tai crust-käsitellyt, karvapeitteettömät, myös halkaistut, mutta eivät enempää valmistetut, lukuun ottamatta alanimikkeiden 4104 41 19 ja 4104 49 19 tuotteita ||

ex 4106 31 00 || Sian vuodat ja nahat, parkitut tai crust-käsitellyt, karvapeitteettömät, märkänä (myös wet-blue), myös halkaistut, mutta eivät enempää valmistetut ||

4106 32 00 ||

4107 || Nauta- ja hevoseläinten (myös puhvelien) nahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, karvapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin nimikkeen 4114 nahka ||

4112 00 00 || Lampaan- ja karitsannahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, villapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin nimikkeen 4114 nahka ||

4113 || Muiden eläinten nahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, villa- tai karvapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin nimikkeen 4114 nahka ||

4114 || Säämiskänahka (myös yhdistelmäparkittu säämiskänahka); kiiltonahka ja laminoitu kiiltonahka; metallipinnoitettu nahka ||

4115 10 00 || Nahkaan, myös nahkakuituihin, perustuva tekonahka, laattoina, levyinä tai kaistaleina, myös rullina ||

S-8b || 42 || 42 ryhmä || Nahkatavarat; satula- ja valjasteokset; matkatarvikkeet, käsilaukut ja niiden kaltaiset säilytysesineet; suolesta valmistetut tavarat ||

43 || 43 ryhmä || Turkisnahat ja tekoturkikset; niistä valmistetut tavarat ||

S-9a || 44 || 44 ryhmä || Puu ja puusta valmistetut tavarat, puuhiili ||

S-9b || 45 || 45 ryhmä || Korkki ja korkkitavarat ||

46 || 46 ryhmä || Oljesta, espartosta tai muista punonta- tai palmikointiaineista valmistetut tavarat; kori- ja punontateokset ||

S-11a || 50 || 50 ryhmä || Silkki ||

51 || ex 51 ryhmä || Villa sekä hieno ja karkea eläimenkarva, lukuun ottamatta nimikkeen 5105 tuotteita; jouhilanka ja jouhesta kudotut kankaat ||

52 || 52 ryhmä || Puuvilla ||

53 || 53 ryhmä || Muut kasvitekstiilikuidut; paperilanka ja kudotut paperilankakankaat ||

54 || 54 ryhmä || Tekokuitufilamentit; kaistaleet ja niiden kaltaiset tavarat tekstiilitekokuituaineesta ||

55 || 55 ryhmä || Katkotut tekokuidut ||

56 || 56 ryhmä || Vanu, huopa ja kuitukangas; erikoislangat; side- ja purjelanka, nuora ja köysi sekä niistä valmistetut tavarat ||

57 || 57 ryhmä || Matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliaineesta ||

58 || 58 ryhmä || Kudotut erikoiskankaat; tuftatut tekstiilikankaat; pitsit; kuvakudokset; koristepunokset; koruompelukset ||

59 || 59 ryhmä || Kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut tekstiilikankaat; tekstiilitavarat, jollaiset soveltuvat teknisiin tarkoituksiin ||

60 || 60 ryhmä || Neulokset ||

S-11b || 61 || 61 ryhmä || Vaatteet ja vaatetustarvikkeet, neulosta ||

62 || 62 ryhmä || Vaatteet ja vaatetustarvikkeet, muuta kuin neulosta ||

63 || 63 ryhmä || Muut sovitetut tekstiilitavarat; sarjat; käytetyt vaatteet ja muut käytetyt tekstiilitavarat, jalkineet ja päähineet; lumput ||

S-12a || 64 || 64 ryhmä || Jalkineet, nilkkaimet ja niiden kaltaiset tavarat; niiden osat ||

S-12b || 65 || 65 ryhmä || Päähineet ja niiden osat ||

66 || 66 ryhmä || Sateenvarjot, päivänvarjot, kävelykepit, istuinkepit, ruoskat, ratsupiiskat sekä niiden osat ||

67 || 67 ryhmä || Valmistetut höyhenet ja untuvat sekä höyhenistä tai untuvista valmistetut tavarat; tekokukat; hiuksista valmistetut tavarat ||

S-13 || 68 || 68 ryhmä || Kivestä, kipsistä, sementistä, asbestista, kiilteestä tai niiden kaltaisesta aineesta valmistetut tavarat ||

69 || 69 ryhmä || Keraamiset tuotteet ||

70 || 70 ryhmä || Lasi ja lasitavarat ||

S-14 || 71 || 71 ryhmä || Luonnonhelmet ja viljellyt helmet, jalo- ja puolijalokivet, jalometallit, jalometallilla pleteroidut metallit ja näistä valmistetut tavarat; epäaidot korut; metallirahat ||

S-15a || 72 || 7202 || Rautaseokset ||

73 || 73 ryhmä || Rauta- ja terästavarat ||

S-15b || 74 || 74 ryhmä || Kupari ja kuparitavarat ||

75 || 7505 12 00 || Tangot ja profiilit, nikkeliseosta ||

7505 22 00 || Lanka, nikkeliseosta ||

7506 20 00 || Nikkelilevyt, -nauhat ja ‑folio, nikkeliseosta ||

7507 20 00 || Putkien liitos- ja muut osat, nikkeliä ||

76 || ex 76 ryhmä || Alumiini ja alumiinitavarat, lukuun ottamatta nimikkeen 7601 tuotteita ||

78 || ex 78 ryhmä || Lyijy ja lyijytavarat, lukuun ottamatta nimikkeen 7801 tuotteita ||

79 || ex 79 ryhmä || Sinkki ja sinkkitavarat, lukuun ottamatta nimikkeiden 7901 ja 7903 tuotteita ||

81 || ex 81 ryhmä || Muut epäjalot metallit; kermetit; niistä valmistetut tavarat, lukuun ottamatta alanimikkeiden 8101 10 00, 8101 94 00, 8102 10 00, 8102 94 00, 8104 11 00, 8104 19 00, 8107 20 00, 8108 20 00, 8108 30 00, 8109 20 00, 8110 10 00, 8112 21 90, 8112 51 00, 8112 59 00, 8112 92 ja 8113 00 20 tuotteita ||

82 || 82 ryhmä || Työkalut ja -välineet sekä veitset, lusikat ja haarukat, epäjaloa metallia; niiden epäjaloa metallia olevat osat ||

83 || 83 ryhmä || Erinäiset epäjalosta metallista valmistetut tavarat ||

S-16 || 84 || 84 ryhmä || Ydinreaktorit, höyrykattilat, koneet ja mekaaniset laitteet; niiden osat ||

85 || 85 ryhmä || Sähkökoneet ja -laitteet sekä niiden osat; äänen tallennus- tai toistolaitteet, televisiokuvan tai -äänen tallennus- tai toistolaitteet sekä tällaisten tavaroiden osat ja tarvikkeet ||

S-17a || 86 || 86 ryhmä || Rautatieveturit, raitiomoottorivaunut ja muu liikkuva kalusto sekä niiden osat; rautatie- ja raitiotieradan varusteet ja kiinteät laitteet sekä niiden osat; kaikenlaiset mekaaniset (myös sähkömekaaniset) liikennemerkinantolaitteet ||

S-17b || 87 || 87 ryhmä || Kuljetusvälineet ja kulkuneuvot, muut kuin rautatien tai raitiotien liikkuvaan kalustoon kuuluvat, sekä niiden osat ja tarvikkeet ||

88 || 88 ryhmä || Ilma-alukset, avaruusalukset sekä niiden osat ||

89 || 89 ryhmä || Alukset ja uivat rakenteet ||

S-18 || 90 || 90 ryhmä || Optiset, valokuvaus-, elokuva-, mittaus-, tarkistus-, tarkkuus-, lääketieteelliset tai kirurgiset kojeet ja laitteet; niiden osat ja tarvikkeet ||

91 || 91 ryhmä || Kellot ja niiden osat ||

92 || 92 ryhmä || Soittimet; niiden osat ja tarvikkeet ||

S-20 || 94 || 94 ryhmä || Huonekalut; vuoteiden joustinpohjat ja vuodevarusteet, kuten patjat ja tyynyt, sekä niiden kaltaiset pehmustetut sisustustavarat; valaisimet ja valaistusvarusteet, muualle kuulumattomat; valaistut merkit, valaistut nimikilvet ja niiden kaltaiset tavarat; tehdasvalmisteiset rakennukset ||

95 || 95 ryhmä || Lelut, pelit ja urheiluvälineet; niiden osat ja tarvikkeet ||

96 || 96 ryhmä || Erinäiset tavarat ||

YKSINOMAAN TALOUSARVION TULOPUOLEEN VAIKUTTAVAAN SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS

1.           EHDOTUKSEN NIMI:

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta

2.           BUDJETTIKOHDAT:

Luku ja momentti: 120

Vuodeksi 2011 budjetoitu määrä: 16 653 700 000 euroa (talousarvio 2011)

3.           RAHOITUSVAIKUTUKSET

x      Ehdotuksella ei ole rahoitusvaikutuksia menoihin, mutta sillä on seuraavat rahoitusvaikutukset tuloihin:

miljoonaa euroa (yhden desimaalin tarkkuudella)

Budjettikohta || Tulot[30] || 1 vuoden jakso, joka alkaa 1.1.2014 || 2014

120 momentti || Vaikutukset omiin varoihin || || –1 792,9

Toteutuksen jälkeen

|| 2015 || 2016 || || ||

120 momentti || –1 882,4 || –1 976,7 || || ||

|| || || || ||

4.           PETOSTENTORJUNTA

5.           MUITA HUOMAUTUKSIA

Yleisessä tullietuusjärjestelmässä (GSP) annetaan tietyin edellytyksin tullietuuksia tietyille EU:hun tuotaville tuotteille.

Tuoreimpien saatavilla olevien tietojen (vuosi 2009) perusteella nämä nykyisen GSP-asetuksen mukaiset etuudet merkitsevät EU:lle 2 970 miljoonan euron tulojen menetystä (liite 1).

Menetetty määrä voidaan laskea kertomalla etuuskohtelun saaneen tuonnin määrä etuusmarginaalilla, joka on suosituimmuustullin (MFN-tullin) ja etuustullin erotus.

Tämän vuoksi uusi asetus aiheuttaisi tulojen menetyksen, joka verrattuna tilanteeseen, jossa etuuksia ei ole, nousee 2 103 miljoonaan euroon (liite 2), ja tähän on vielä lisättävä uuden graduaation aiheuttamat 230,7 miljoonan euron tulot (liite 3) (graduaatio tarkoittaa etuuksien poistamista tietyiltä tuotteilta tai mailta niiden tuonnin määrän perusteella).

Näin ollen tulojen menetys olisi yhteensä 1 872 miljoonaa euroa (brutto), joka jakautuu seuraavasti:

Milj. euroa ||  Etuuskohtelun saanut tuonti || Tulojen menetys || Uuden graduaation tuomat tulot || Menetys yhteensä

EBA || 6 237 || 730 || - || 730

GSP+ || 2 835 || 307 || - || 307

GSP || 31 066 || 1 066 || 231 || 835

Yhteensä || 40 138 || 2 103 || 231 || 1 872

Jos tuonnin oletetaan kasvavan 5 prosenttia vuodessa ja jos jäsenvaltiot pidättävät 25 prosenttia kantokustannusten kattamiseksi, seuraavasta taulukosta käy ilmi arvio EU:n talousarvioon aiheutuvasta tulojen menetyksestä (netto) seuraavien vuosien aikana.

Vuosi || Tulojen menetys || 25 %:n vähennys – jäsenvaltioiden kantokustannukset

|| ||

 2009 || 1 872 || 1 404

 2010 || 1 966 || 1 474

 2011 || 2 064 || 1 548

 2012 || 2 167 || 1 625

 2013 || 2 276 || 1 707

 2014 || 2 389 || 1 792

 2015 || 2 509 || 1 882

 2016 || 2 634 || 1 976

Liite 1

Milj. euroa ||  Etuuskohtelun saanut tuonti || Tulojen menetys || Menetys yhteensä

EBA || 6 237 || 730 || 730

GSP + || 3 535 || 358 || 358

GSP || 49 777 || 1 883 || 1 883

Yhteensä || 59 548 || 2 970 || 2 970

Liite 2

Geonom- maakoodi || EBA-menettelyn maat || Tuonti yhteensä x 1 000 euroa || Etuuskohteluun oikeutettu tuonti x 1 000 euroa || Etuuskohtelun saanut tuonti x 1 000 euroa || Keskimäär. suosituimmuustulli || EBA-menettelyn keskimääräinen tulli || EU:n tulojen menetys x 1 000 euroa

 0660 ||  Afganistan || 14 447,35 || 3 726,67 || 191,08 || 4,67 || - || 7,59

 0330 ||  Angola || 4 909 695,94 || 32 556,26 || 8 023,71 || 3,12 || - || 951,97

 0666 ||  Bangladesh || 5 801 965,43 || 5 722 986,23 || 4 543 072,26 || 6,60 || - || 538 334,34

 0284 ||  Benin || 27 597,45 || 11 167,34 || 10 002,40 || 3,23 || - || 97,00

 0675 ||  Bhutan || 2 326,87 || 490,07 || 65,78 || 3,15 || - || 4,99

 0236 ||  Burkina Faso || 62 845,77 || 6 084,59 || 5 423,67 || 3,45 || - || 424,11

 0328 ||  Burundi || 38 944,98 || 388,87 || 12,05 || 3,62 || - || 0,61

 0696 ||  Kambodža || 764 629,86 || 747 022,87 || 553 642,71 || 7,40 || - || 64 468,62

 0247 ||  Kap Verde || 26 017,26 || 24 247,70 || 23 368,17 || 4,32 || - || 4 059,07

 0306 ||  Keski-Afrikan tasavalta || 43 577,66 || 120,57 || - || 3,20 || - || -

 0244 ||  Tšad || 117 616,36 || 2 130,44 || - || 2,94 || - || -

 0375 ||  Komorit || 8 131,51 || 2 701,81 || - || 1,90 || - || -

 0338 ||  Djibouti || 22 665,42 || 19 550,17 || 18 520,34 || 3,31 || - || 1 118,89

 0310 ||  Päiväntasaajan Guinea || 1 477 404,72 || 77 354,80 || 64 480,10 || 2,79 || - || 3 357,89

 0336 ||  Eritrea || 3 503,58 || 2 650,85 || 2 269,99 || 5,37 || - || 222,20

 0334 ||  Etiopia || 379 891,07 || 143 869,65 || 138 722,82 || 4,58 || - || 9 907,73

 0252 ||  Gambia || 10 925,07 || 6 394,59 || 6 213,43 || 6,32 || - || 431,66

 0260 ||  Guinea || 381 294,25 || 9 712,25 || 373,72 || 3,87 || - || 21,67

 0257 ||  Guinea-Bissau || 2 434,76 || 785,56 || 97,09 || 3,33 || - || 10,07

 0452 ||  Haiti || 18 916,90 || 9 534,19 || 1 343,26 || 5,60 || - || 69,39

 0812 ||  Kiribati || 345,53 || 158,29 || 8,57 || 4,96 || - || 0,45

 0684 ||  Laos || 138 008,03 || 120 540,18 || 107 208,79 || 8,13 || - || 11 420,11

 0395 ||  Lesotho || 101 269,96 || 2 237,59 || 371,90 || 8,69 || - || 17,59

 0268 ||  Liberia || 530 894,47 || 1 481,90 || 17,10 || 3,26 || - || 1,30

 0370 ||  Madagascar || 451 596,69 || 376 239,78 || 13 190,48 || 6,19 || - || 400,53

 0386 ||  Malawi || 231 298,65 || 186 007,58 || 164 448,31 || 4,44 || - || 27 785,26

 0232 ||  Mali || 18 237,29 || 2 242,75 || 1 376,26 || 4,04 || - || 73,85

 0228 ||  Mauritania || 371 233,97 || 110 306,61 || 106 545,25 || 5,64 || - || 9 857,13

 0366 ||  Mosambik || 675 687,33 || 624 751,73 || 30 355,79 || 3,57 || - || 4 699,67

 0676 ||  Myanmar || 155 864,99 || - || - || 7,45 || - || -

 0672 ||  Nepal || 74 241,43 || 65 236,52 || 59 541,54 || 6,06 || - || 5 247,16

 0240 ||  Niger || 219 088,61 || 1 818,45 || 706,40 || 3,16 || - || 25,39

 0324 ||  Ruanda || 37 491,23 || 504,37 || - || 3,66 || - || -

 0311 ||  São Tomé ja Príncipe || 6 457,74 || 463,16 || 214,94 || 3,94 || - || 18,19

 0248 ||  Senegal || 260 355,80 || 191 200,42 || 186 600,61 || 4,99 || - || 21 172,79

 0264 ||  Sierra Leone || 99 519,20 || 3 913,78 || 2 378,64 || 3,79 || - || 13,05

 0342 ||  Somalia || 412,83 || 28,81 || - || 5,78 || - || -

 0224 ||  Sudan || 104 284,84 || 14 188,90 || 13 447,83 || 3,17 || - || 15,06

 0352 ||  Tansania || 346 020,18 || 184 909,49 || 29 646,52 || 3,72 || - || 5 114,89

 0322 ||  Kongon demokraattinen tasavalta || 324 441,06 || 9 304,07 || 6 797,51 || 3,62 || - || 794,55

 0667 ||  Malediivit || 49 107,40 || 47 542,26 || 47 263,67 || 5,34 || - || 9 032,26

 0806 ||  Salomonsaaret || 21 029,09 || 20 577,99 || 19 965,05 || 4,11 || - || 2 534,61

 0626 ||  Itä-Timor || 3 634,41 || 34,07 || - || 2,79 || - || -

 0280 ||  Togo || 257 776,73 || 12 568,69 || 11 959,78 || 4,16 || - || 835,16

 0807 ||  Tuvalu || 37,32 || 13,28 || - || 2,30 || - || -

 0350 ||  Uganda || 371 119,75 || 137 293,68 || 2 156,09 || 3,91 || - || 231,22

 0816 ||  Vanuatu || 20 963,20 || 1 811,31 || 1 745,56 || 3,36 || - || 116,52

 0653 ||  Jemen || 27 900,27 || 15 269,91 || 13 466,46 || 3,66 || - || 2 024,27

 0378 ||  Sambia || 185 674,16 || 78 378,01 || 41 565,19 || 3,21 || - || 4 811,30

|| || 19 198 824,37 || 9 032 499,05 || 6 236 800,82 || || || 729 730,12

Geonom- maakoodi || GSP+-maat || Tuonti yhteensä x 1 000 euroa || Etuuskohteluun oikeutettu tuonti x 1 000 euroa || Etuuskohtelun saanut tuonti x 1 000 euroa || Keskimäär. suosituimmuus­tulli || GSP+ ‑menettelyn keskimääräinen tulli || EU:n tulojen menetys x 1 000 euroa

 0077 ||  Armenia || 160 148,42 || 69 955,76 || 62 834,61 || 6,33 || - || 2 648,47

 0078 ||  Azerbaidžan || 7 287 537,50 || 60 603,87 || 35 419,15 || 3,16 || - || 1 679,56

 0516 ||  Bolivia || 183 388,65 || 51 277,92 || 49 854,44 || 5,53 || - || 1 002,18

 0480 ||  Kolumbia || 3 793 687,15 || 575 899,97 || 474 962,65 || 5,04 || 0,00 || 47 383,77

 0500 ||  Ecuador || 1 874 692,08 || 984 924,55 || 972 965,58 || 5,78 || 0,02 || 137 486,11

 0428 ||  El Salvador || 198 527,64 || 84 369,86 || 67 415,54 || 5,54 || - || 14 461,53

 0076 ||  Georgia || 478 055,70 || 100 045,70 || 76 904,89 || 4,00 || - || 4 020,76

 0416 ||  Guatemala || 357 157,36 || 179 380,75 || 144 349,71 || 5,99 || 0,01 || 12 830,26

 0424 ||  Honduras || 514 434,68 || 175 799,24 || 149 312,71 || 5,76 || 0,02 || 13 243,36

 0716 ||  Mongolia || 44 482,41 || 9 283,05 || 8 352,31 || 5,26 || - || 885,09

 0432 ||  Nicaragua || 165 519,44 || 74 808,12 || 50 058,93 || 5,89 || 0,03 || 4 623,05

 0520 ||  Paraguay || 358 744,71 || 13 196,65 || 11 487,94 || 4,44 || - || 736,85

 0504 ||  Peru || 3 128 555,78 || 762 409,29 || 730 697,38 || 5,58 || 0,00 || 66 303,81

|| || 18 544 931,52 || 3 141 954,72 || 2 834 615,83 || || || 307 304,79

Geonom- maakoodi || Yleisen GSP-menettelyn maat || Tuonti yhteensä x 1 000 euroa || Etuuskohteluun oikeutettu tuonti x 1 000 euroa || Etuuskohtelun saanut tuonti x 1 000 euroa || Keskimäär. suosituimmuustulli || GSP-menettelyn keskimääräinen tulli || EU:n tulojen menetys x 1 000 euroa

 0720 || Kiinan kansantasavalta || 212 907 163,09 || 2 656 693,72 || 1 479 028,72 || 4,46 || 2,75 || 62 448,44

 0664 ||  Intia || 25 009 161,69 || 16 055 604,36 || 13 028 769,84 || 4,51 || 2,74 || 432 384,72

 0700 ||  Indonesia || 11 571 832,86 || 5 074 782,31 || 3 383 547,47 || 4,81 || 3,02 || 126 244,36

 0616 ||  Iran || 8 435 108,02 || 611 905,91 || 486 283,57 || 4,39 || 2,44 || 14 902,66

 0612 ||  Irak || 5 918 588,38 || 4 888,58 || 190,51 || 4,95 || 3,68 || 6,67

 0083 ||  Kirgisia || 28 984,26 || 5 837,24 || 3 011,64 || 5,02 || 4,91 || 102,36

 0824 ||  Marshallinsaaret || 308 026,36 || 10 869,42 || - || 2,07 || 0,41 || -

 0823 ||  Mikronesia || 621,31 || 88,48 || 81,42 || 5,18 || 3,04 || 5,74

 0803 ||  Nauru || 156,03 || 48,11 || 23,99 || 1,45 || 0,55 || 0,79

 0288 ||  Nigeria || 10 425 469,63 || 288 821,03 || 234 948,73 || 3,94 || 2,14 || 6 663,90

 0662 ||  Pakistan || 3 273 938,08 || 2 817 143,30 || 2 634 483,61 || 5,21 || 3,62 || 64 126,18

 0669 ||  Sri Lanka || 2 001 433,76 || 1 637 164,09 || 1 198 613,09 || 5,70 || 4,04 || 31 593,15

 0082 ||  Tadžikistan || 74 424,97 || 15 128,50 || 14 358,94 || 4,43 || 4,18 || 307,61

 0680 ||  Thaimaa || 14 146 945,51 || 6 994 662,77 || 4 218 929,88 || 5,03 || 3,14 || 163 845,85

 0318 ||  Kongo || 695 802,30 || 41 438,23 || 32 802,54 || 2,81 || 1,52 || 849,24

 0708 ||  Filippiinit || 3 804 580,35 || 1 124 540,37 || 723 669,31 || 5,03 || 3,14 || 25 832,97

 0817 ||  Tonga || 223,24 || 190,82 || 1,15 || 4,02 || 2,75 || 0,03

 0080 ||  Turkmenistan || 426 482,85 || 62 833,71 || 55 026,95 || 4,54 || 3,85 || 2 302,70

 0072 ||  Ukraina || 7 604 871,59 || 2 282 534,43 || 1 621 706,94 || 4,23 || 2,55 || 53 327,90

 0081 ||  Uzbekistan || 310 740,87 || 71 907,39 || 60 983,32 || 4,30 || 2,88 || 1 251,34

 0690 ||  Vietnam || 7 746 820,82 || 3 510 048,52 || 1 890 023,95 || 5,15 || 3,33 || 79 635,87

|| || 314 691 375,97 || 43 267 131,27 || 31 066 485,58 || || || 1 065 832,47

Liite 3

Geonom- maakoodi || GSP-maat ||  Graduoidut jaksot || Tuonti yhteensä x 1 000 euroa || Etuuskohteluun oikeutettu tuonti x 1 000 euroa ||  Etuuskohtelun saanut tuonti x 1 000 euroa || Keskimäär. suosituimmuustulli || GSP-menettelyn keskimääräinen tulli || EU:n tulojen menetys x 1 000 euroa

0720 ||  Kiina ||  S-1a || 555 279,31 || 5 428,29 || 5 087,88 || 1,54 || 3 || 259,43

0720 ||  Kiina ||  S-1b || 1 162 093,60 || 1 135 388,31 || 263 691,45 || 10,1 || 6,17 || 14 864,34

0720 ||  Kiina ||  S-2b || 639 335,05 || 412 877,75 || 356 815,88 || 7,81 || 5,44 || 11 567,31

0720 ||  Kiina ||  S-2c || 187 976,19 || 42 093,08 || 37 975,29 || 3 || 2,73 || 1 415,48

0720 ||  Kiina ||  S-2d || 466 905,06 || 56 881,42 || 43 217,79 || 2,36 || 3,21 || 1 363,62

0720 ||  Kiina ||  S-4b || 940 972,74 || 660 294,07 || 504 990,80 || 11,32 || 8,74 || 20 026,13

0720 ||  Kiina ||  S-20 || 22 655 241,98 || - || - || 2,62 || 0,16 || -

0664 ||  Intia ||  S-2c || 280 248,23 || 23 379,82 || 21 291,88 || 2,85 || 2,73 || 1 067,71

0664 ||  Intia ||  S-5 || 2 004 199,77 || 855 510,25 || 372 378,49 || 0,59 || - || 17 432,13

0664 ||  Intia ||  S-6a || 1 582 912,66 || 1 181 777,25 || 714 935,56 || 4,47 || 0,85 || 39 323,98

0664 ||  Intia ||  S-6b || 1 155 282,00 || 444 081,07 || 413 877,12 || 3,81 || 0,3 || 19 816,39

0664 ||  Intia ||  S-8a || 119 658,54 || 104 707,98 || 96 603,30 || 3,08 || 1,84 || 3 340,80

0664 ||  Intia ||  S-17b || 2 060 470,89 || 1 933 428,82 || 1 193 084,97 || 5,18 || 2,16 || 42 428,13

0700 ||  Indonesia ||  S-1a || 15 538,24 || 13 989,51 || 13 989,51 || 0,58 || - || 895,33

0700 ||  Indonesia ||  S-3 || 1 887 166,53 || - || - || 8 || 5,89 || -

0288 ||  Nigeria ||  S-8a || 98 082,34 || 74 459,97 || 73 251,72 || 2,39 || 0,33 || 2 552,24

0680 ||  Thaimaa ||  S-4a || 980 815,42 || 420 081,51 || 203 991,32 || 17 || 11,4 || 21 097,59

0680 ||  Thaimaa ||  S-4b || 605 705,59 || 451 292,76 || 392 541,53 || 11,45 || 8,42 || 14 545,35

0680 ||  Thaimaa ||  S-14 || 930 795,88 || - || - || 0,81 || - || -

0680 ||  Thaimaa ||  S-17b || 845 632,91 || 796 572,76 || 201 448,42 || 5,28 || 2,05 || 7 335,46

0072 ||  Ukraina ||  S-3 || 327 676,22 || 325 777,60 || 323 495,63 || 7,48 || 4,49 || 10 259,75

0072 ||  Ukraina ||  S-17a || 64 565,88 || 61 046,91 || 59 378,86 || 1,84 || - || 1 213,59

|| || || 39 566 555,03 || 8 999 069,13 || 5 292 047,40 || || || 230 804,76

[1]               Neuvoston asetus (EY) N:o 732/2008, annettu 22 päivänä heinäkuuta 2008, yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä tammikuuta 2009 alkaen 31 päivään joulukuuta 2011 sekä asetusten (EY) N:o 552/97 ja (EY) N:o 1933/2006 ja komission asetusten (EY) N:o 1100/2006 ja (EY) N:o 964/2007 muuttamisesta (EUVL L 211, 6.8.2008, s. 1).

[2]               EUVL L , s. 1.

[3]               GATTin päätös, tehty 28 päivänä marraskuuta 1979 (L4903).

[4]               KOM(2004) 461, 7.7.2004.

[5]               Neuvoston asetus (EY) N:o 732/2008, annettu 22 päivänä heinäkuuta 2008, yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä tammikuuta 2009 alkaen 31 päivään joulukuuta 2011 sekä asetusten (EY) N:o 552/97 ja (EY) N:o 1933/2006 ja komission asetusten (EY) N:o 1100/2006 ja (EY) N:o 964/2007 muuttamisesta (EUVL L 211, 6.8.2008, s. 1).

[6]               ...

[7]               Neuvoston asetus (EY) N:o 732/2008, annettu 22 päivänä heinäkuuta 2008, yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä tammikuuta 2009 alkaen 31 päivään joulukuuta 2011 sekä asetusten (EY) N:o 552/97 ja (EY) N:o 1933/2006 ja komission asetusten (EY) N:o 1100/2006 ja (EY) N:o 964/2007 muuttamisesta (EUVL L 211, 6.8.2008, s. 1), neuvoston asetus (EY) N:o 55/2008, annettu 21 päivänä tammikuuta 2008, yksipuolisten tullietuuksien myöntämisestä Moldovalle sekä asetuksen (EY) N:o 980/2005 ja komission päätöksen 2005/924/EY muuttamisesta (EUVL L 20, 24.1.2008, s. 1) ja neuvoston asetus (EY) N:o 2007/2000, annettu 18 päivänä syyskuuta 2000, poikkeuksellisten kaupan toimenpiteiden käyttöönotosta Euroopan unionin vakautus- ja assosiaatioprosessiin osallistuville tai siihen yhteydessä oleville maille ja alueille sekä asetuksen (EY) N:o 2820/98 muuttamisesta ja asetusten (EY) N:o 1763/1999 ja (EY) N:o 6/2000 kumoamisesta (EYVL L 240, 23.9.2000).

[8]               Julistus oikeudesta kehitykseen, YK:n yleiskokouksen päätöslauselma, annettu 4 päivänä joulukuuta 1986, A/RES/41/128.

[9]               YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin antama ympäristöä ja kehitystä koskeva Rion julistus, annettu 12 päivänä elokuuta 1992, Rio de Janeiro, A/CONF.151/26 (Nide I).

[10]             Työelämän perusperiaatteita ja -oikeuksia koskeva Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistus, annettu 18. kansainvälisessä työkonferenssissa Genevessä 18 päivänä kesäkuuta 1998 (Geneve, ILO, 1998).

[11]             Yhdistyneiden Kansakuntien vuosituhatjulistus, YK:n yleiskokouksen päätöslauselma, annettu 8 päivänä syyskuuta 2000, A/RES/55/2.

[12]             Kestävää kehitystä koskeva Johannesburgin julistus, annettu Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksessa 4 päivänä syyskuuta 2002 Johannesburgissa, A/CONF.199/20.

[13]             EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1.

[14]             EUVL L 307, 23.11.2010, s. 1.

[15]             EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13.

[16]             EYVL L 256, 7.9.1987, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 1228/2010 (EUVL L 336, 21.12.2010, s. 17).

[17]             EUVL L 299, 16.11.2007, s. 1.

[18]             Neuvoston asetus (EY) N:o 597/2009, annettu 11 päivänä kesäkuuta 2009, muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuetulta tuonnilta suojautumisesta (EUVL L 188, 18.7.2009, s. 93).

[19]             Neuvoston asetus (EY) N:o 1225/2009, annettu 30 päivänä marraskuuta 2009, polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta (EUVL L 343, 22.12.2009, s. 51).

[20]             Neuvoston asetus (EY) N:o 471/2009, annettu 6 päivänä toukokuuta 2009, kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevista yhteisön tilastoista ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1172/95 kumoamisesta (EUVL L 152, 16.6.2009).

[21]             YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1244/1999.

[22]             Tämä luettelo sisältää maita, joiden etuudet on saatettu väliaikaisesti peruuttaa tai suspendoida. Komissio tai kyseisen maan toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa ajantasaistetun luettelon.

[23]             Tämä luettelo sisältää maita, joiden etuudet on saatettu väliaikaisesti peruuttaa tai suspendoida tai jotka eivät ehkä ole noudattaneet hallinnollisen yhteistyön vaatimuksia (se on edellytyksenä tavaroille myönnettäville tullietuuksille). Komissio tai kyseisen maan toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa ajantasaistetun luettelon.

[24]             Tämä luettelo sisältää maita, joiden etuudet on saatettu väliaikaisesti peruuttaa tai suspendoida tai jotka eivät ehkä ole noudattaneet hallinnollisen yhteistyön vaatimuksia (se on edellytyksenä tavaroille myönnettäville tullietuuksille). Komissio tai kyseisen maan toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa ajantasaistetun luettelon.

[25]             Tämä luettelo sisältää maita, joiden etuudet on saatettu väliaikaisesti peruuttaa tai suspendoida tai jotka eivät ehkä ole noudattaneet hallinnollisen yhteistyön vaatimuksia (se on edellytyksenä tavaroille myönnettäville tullietuuksille). Komissio tai kyseisen maan toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa ajantasaistetun luettelon.

[26]             Tämä luettelo sisältää maita, joiden etuudet on saatettu väliaikaisesti peruuttaa. Komissio tai kyseisen maan toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa ajantasaistetun luettelon.

[27]             Tämä luettelo sisältää maita, joiden etuudet on saatettu väliaikaisesti peruuttaa tai suspendoida. Komissio tai kyseisen maan toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa ajantasaistetun luettelon.

[28]             Alanimikkeen 0306 13 tuotteiden tulli on 3,6 %.

[29]             Alanimikkeen 1704 10 90 tuotteiden paljoustulli on enintään 16 prosenttia tullausarvosta.

[30]             Perinteisistä omista varoista (maatalousmaksut, sokerimaksut, tullimaksut) ilmoitetaan nettomäärät, jotka saadaan vähentämällä bruttomääristä 25 prosenttia jäsenvaltioiden kantokuluja. Nykyisen omia varoja koskevan päätöksen mukaisesti (neuvoston päätös (EY, Euratom) N:o 436/2007, tehty 7 päivänä kesäkuuta 2007, Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä (EUVL L 163, 23.6.2007, s. 17–21). Tämä saattaa muuttua uuden omia varoja koskevan päätöksen tullessa voimaan.

Top