12.11.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 331/8

—

päävaatimuksena vaadittuna (i) kumoaa tuomion (1) siltä osin kuin yleinen tuomioistuin toteaa siinä, että kyseisillä menettelyillä rajoitetaan niiden luonteen takia kilpailua ilman, että kilpailua rajoittavia vaikutuksia olisi näytettävä ja (ii) kumoaa päätöksen (2) (sellaisena kuin se on muutettuna ja siltä osin kuin sitä sovelletaan valittajaan), koska siinä ei esitetä näyttöä niiden menettelytapojen kilpailuoikeudellisista vaikutuksista, joista valittajan katsotaan olevan vastuussa

—

toissijaisesti vaadittuna (i) kumoaa tuomion siltä osin kuin yleinen tuomioistuin katsoo, että komissio voi poikkeuksellisesti tukeutua kauppaan kohdistuvan vaikutuksen käsitettä koskevien suuntaviivojen (3) 53 kohdan toiseen vaihtoehtoiseen edellytykseen määrittelemättä markkinoita nimenomaisesti suuntaviivojen 55 kohdassa tarkoitetulla tavalla ja (ii) kumoaa päätöksen (sellaisena kuin se on muutettuna ja siltä osin kuin sitä sovelletaan valittajaan) siltä osin kuin komissio ei ole osoittanut päätöksessä lain vaatimalla tavalla, että menettelytavat vaikuttavat jäsenvaltioiden väliseen kauppaan merkittävällä tavalla

—

toissijaisesti vaadittuna (i) kumoaa tuomion siltä osin kuin yleinen tuomioistuin katsoo, että komission ei tarvitse ottaa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden eikä lieventävien seikkojen arvioinnissa huomioon sitä, että valittaja ei ole osallistunut kirjallisiin hintasopimuksiin tai kokouksiin ja (ii) kumoaa päätöksen (sellaisena kuin se on muutettuna ja siltä osin kuin sitä sovelletaan valittajaan) samojen syiden perusteella

—

toissijaisesti vaadittuna (i) kumoaa tuomion siltä osin kuin siinä käytetään mm. 15 prosentin alarajaan vedoten 17 prosentin osuutta merkityksellisistä myynneistä ottamatta harkinnassa huomioon kaikkia 30 merkityksellistä seikkaa ja (ii) kumoaa päätöksen (sellaisena kuin se on muutettuna ja siltä osin kuin sitä sovelletaan valittajaan) samojen syiden perusteella

—

toissijaisesti vaadittuna (i) kumoaa tuomion siltä osin kuin siinä katsotaan, että valittajan osallistuminen 31.1.1992–30.10.1993 ei ole vanhentunut, (ii) kumoaa päätöksen (sellaisena kuin se on muutettuna ja siltä osin kuin sitä sovelletaan valittajaan) siltä osin kuin valittajalle on laskettu sakko hänen 31.1.1992 ja 30.10.1993 välisenä aikana tapahtuneen osallistumisensa perusteella ja (iii) sakon määrää on sen takia vastaavasti alennettava

—

velvoittaa Euroopan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaisesti

—

on rikkonut arvioidessaan tiettyjen menettelytapojen merkittävää vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan sääntöä, jonka mukaan komission on noudatettava omia suuntaviivojaan

—

on arvioidessaan sakon määrän laskemisen yhteydessä lieventävien seikkojen olemassaoloa loukannut periaatetta, jonka mukaan vastuu on yksilökohtaista, sekä rikkonut sääntöä, jonka mukaan komission on noudatettava omia suuntaviivojaan

—

on vahvistaessaan sakon perusmäärää jättänyt noudattamatta perusteluvelvollisuutta, periaatetta, jonka mukaan vastuu on yksilökohtaista, sekä rikkonut sääntöä, jonka mukaan komission on noudatettava omia suuntaviivojaan. Ensimmäisessä osassa esitetään, että yleinen tuomioistuin on katsonut virheellisesti, että komissio pystyi vetoamaan sakkosuuntaviivojen (4) 23 kohtaan. Toisessa osassa esitetään, että yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että vähimmäisprosenttimäärä on 15 prosenttia myyntiarvosta, joka on periaatteessa alin sakon lähtöarvo vakavien kilpailunrajoitusten kohdalla. Kolmannessa osassa todetaan, että yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että 17 prosenttia on yhtä paljon tai lähes yhtä paljon kuin 15 prosenttia ja päätellyt sen perusteella, että kaikkia asian kannalta merkityksellisiä olosuhteita ei tarvitse ottaa huomioon

—

on rikkonut asetuksen N:o 1/2003 (5) 25 artiklaa katsoessaan, että Gosselin Group NV:n osallistuminen kyseisiin menettelytapoihin 31.11.1992–30.10.1993 ei ollut vanhentunut.