8.5.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 131/51

—

ottaa huomioon Lontoon, Pittsburghin, Toronton ja Soulin G20-huippukokouksien päätelmät ja sopimukset,

—

ottaa huomioon Palais-Royal Initiative -ryhmän 8. helmikuuta 2011 julkaiseman raportin "Reform of the Monetary System: a cooperative approach for the twenty-first century",

—

ottaa huomioon 20. lokakuuta 2010 antamansa päätöslauselman "Unionin talouden ohjausta ja hallintaa sekä vakautta koskevan kehyksen parantaminen etenkin euroalueella" (1),

—

ottaa huomioon 11. toukokuuta 2011 antamansa päätöslauselman "EU maailmanlaajuisena toimijana: sen rooli monenvälisissä järjestöissä" (2),

—

ottaa huomioon lainsäätäjien transatlanttisen vuoropuhelun (TLD) ja liike-elämän transatlanttisen vuoropuhelun (TABD) jatkuvan toiminnan alalla,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön sekä kansainvälisen kaupan valiokunnan lausunnon (A7-0323/2011),

A.

ottaa huomioon, että maailmantalouden kehitys on yleensä ottaen viime vuosikymmeninä lisännyt kasvua ja vaurautta ja että vaikka ne ovat jakautuneet epätasaisesti, miljoonat ihmiset ovat päässeet köyhyysloukusta; ottaa huomioon, että samaan aikaan monet elävät köyhyydessä ja että epätoivon määrää on mahdoton hyväksyä; katsoo, että maiden välistä ja niiden sisäistä sosiaalista ja taloudellista epätasa-arvoisuutta on vähennettävä; katsoo, että köyhyyden torjunnan Euroopassa on oltava yksi Eurooppa 2020 -strategian tärkeimmistä painopisteistä;

B.

ottaa huomioon, että Yhdysvallat ja Eurooppa ovat tällä hetkellä edelleen 1930-luvun suuren lamakauden jälkeen koetun pahimman kansainvälisen talouden taantuman aiheuttamien vaikutusten kurimuksessa;

C.

katsoo, että maailmantalouden kehitys on viime vuosikymmeninä kärsinyt kestämättömästä epätasapainosta;

D.

katsoo, että tehokkaalla maailmantalouden hallinnalla minimoitaisiin globalisaation kielteiset vaikutukset ja korjattaisiin sen vaaralliset seuraukset, kuten esimerkiksi epätasa-arvoisuuden syveneminen tai ympäristön tuhoutuminen;

E.

ottaa huomioon, että maailmankaupan ja talouskasvun kannalta tärkeiden uusien toimijoiden ilmaantumisella Kiinan ja Intian johdolla maailmantalouteen on ollut syvällekäyvä vaikutus ja että se on muuttanut taloudellista ympäristöä oleellisesti, mikä edellyttää kaupan uudistuksia ja vaihdettavissa olevia valuuttakursseja;

F.

ottaa huomioon, että alijäämäisissä maissa nykyinen epätasapaino aiheutuu edelleen pääosin kilpailukyvyn sekä yksityisten ja julkisten säästöjen puutteesta ja ylijäämäisissä maissa puolestaan korkeista säästöistä ja kysynnän puutteesta ja että tämä epätasapaino on nyt suurempi, kun otetaan huomioon huomattava globalisaatio ja pääomavirtojen laajuus, ja se luo uusia vaatimuksia maailmanlaajuiselle hallinnalle ja haastaa nykyisten institutionaalisten järjestelyjen rakenteet;

G.

katsoo, että maailmantalouden tasapainon palauttamisessa laajassa mielessä tärkeintä ovat seuraavat kaksi seikkaa: kasvua edistävät parempi kilpailukyky ja laajat uudistukset alijäämäisissä maissa ja markkinoiden avaaminen ja kestävä rahapolitiikka ylijäämäisissä maissa;

H.

ottaa huomioon, että EMU:n toiminnan ensimmäinen vuosikymmen on osoittanut, että vastuullinen budjettipolitiikka on yksi maailmanlaajuisten rahoitus- ja taloussokkien vaikutusten minimoinnin edellytyksistä;

I.

ottaa huomioon, että on olemassa lukuisia kansainvälisiä järjestöjä, joiden tarkoituksena on hallinnoida maailmantaloutta, kuten IMF, Maailmanpankki, WTO, UNCTAD ja Kansainvälinen rahoitusyhtiö (IFC), sekä hallitusten välisiä areenoita, kuten G7- ja G20-ryhmät, joista IMF ja G20-ryhmä ovat tehokkaimpia elimiä, vaikka niidenkin toimintaa on vielä parannettava;

J.

ottaa huomioon, että maailmanlaajuiset markkinat edellyttävät maailmanlaajuisia sääntöjä;

K.

ottaa huomioon, että vallitsevat rahataloudelliset järjestelyt ovat johtaneet joissakin ylijäämäisissä maissa ulkomaanvaluuttavarantojen ja etenkin Yhdysvaltojen dollarin huomattaviin kertymiin, mikä puolestaan on lisännyt pääoman tarjontaa alijäämäisissä maissa, aiheuttanut koronlaskupaineita ja siten edistänyt tuoreimmassa rahoituskriisissä keskeisessä roolissa olleen hintakuplan kasvua;

L.

ottaa huomioon, että rahoitusalalta alkanut maailmanlaajuinen talouskriisi on nyt johtanut korkeaan velkaantuneisuuteen joissakin maailmantalouden johtavissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, Japanissa ja EU:ssa;

M.

ottaa huomioon, että G20-ryhmä sopi Pittsburghin lopullisessa julkilausumassa vahvan, kestävän ja tasapainoisen kasvun kehyksestä ja siitä, että kriisiin vastaamiseksi tarvitaan kiireellisesti uutta monenvälistä lähestymistapaa;

N.

ottaa huomioon, että rahoitusalan tiettyjen osien rooli on tunnustettu globaalisti maailmanlaajuisen rahoituskriisin aiheuttamisessa, rahoitussääntelyn heikkouksien osoittamisessa sekä valtionvelkakriisin syventämisessä ja että vallitsee yhteisymmärrys siitä, että rahoitusalan vastuuta ja avoimuutta olisi lisättävä ja alan olisi otettava kantaakseen oikeudenmukainen osuus kriisin aiheuttamista kustannuksista;

O.

ottaa huomioon, että usein mainittu vaihtotaseen epätasapaino johtuu taustalla olevasta kotimaisten talouksien rakenteellisesta epätasapainosta;

P.

ottaa huomioon, että maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän koordinoidun ja tehokkaan sääntelyn ja valvonnan puute johti heikkouksiin rahoitusalalla, mikä puolestaan pahensi maailmantalouden haavoittuvuutta;

Q.

panee tyytyväisenä merkille G20-ryhmän vahvistuneen aseman maailmanlaajuisesti korkeimman tason epävirallisten poliittisten keskustelujen areenana; panee merkille, että instituutiona G20-ryhmältä puuttuu oikeusperusta ja pysyvä sihteeristö ja että sen hallintorakenne on heikko etenkin muihin kansainvälisiin elimiin, kuten IMF ja WTO, verrattuna;

R.

ottaa huomioon, että nykyinen kansainvälinen valuuttajärjestelmä on mahdollistanut sen, että useat maat ovat käyttäneet devalvointistrategioita kilpailukeinona, ja että nämä ovat yhdessä vaikutusvaltaisten sidosryhmien valuuttamarkkinoilla tekemien yhä lisääntyneiden, spekulatiivisten liiketoimien kanssa vaikuttaneet vakavalla tavalla valuuttakurssien suhteettomaan epävakauteen ja luoneet valuuttamarkkinoille ja kansainväliselle kaupalle merkittäviä riskejä;

S.

katsoo, että EU:ta ei pidetä voimakkaana tekijänä kansainvälisen valuutta- ja finanssijärjestelmän uudistamisessa, koska se ei puhu yhdellä äänellä ja koska sen ulkoinen edustus kansainvälisissä talousasioissa on hajanaista;

T.

katsoo, että on olennaisen tärkeää taata, että talous- ja rahoitusjärjestelmät eivät vahingoita reaalitaloutta;

U.

toteaa, että G20-ryhmän suositusten mukaisesti IMF:lle on annettu suuremmat valvonta- ja seurantavaltuudet maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän suhteen, sen rahoitusvaroja on lisätty ja sen hallintorakenteen perinpohjainen uudistus on tulossa;

V.

ottaa huomioon, että rahoitusmarkkinat ovat kehittyneet viime vuosikymmenten aikana maailmanlaajuisiksi tietotekniikkaan pohjautuvien prosessien ja verkostojen kautta ja että tietojen standardointi on jäänyt jälkeen, mikä estää markkinoita ja usein jopa yrityksiä keräämästä, analysoimasta ja käsittelemästä tietoja sekä vähentää rahoitusliiketoimien avoimuutta;

1.

korostaa, että maailmanlaajuinen epätasapaino muodostaa – etenkin ollessaan liiallinen – potentiaalisen uhan finanssialan ja makrotalouden vakaudelle johtavissa talouksissa ja että sillä voi olla vaikutuksia muihin talouksiin; ottaa tämän huomioon ja korostaa, että sekä yli- ja alijäämämaiden olisi puututtava rakenteellisista vääristymistä johtuvaan epätasapainoon ja kotimaisen talouden kilpailukyvyn puuttumiseen, koska ne voivat myös olla keskeisten ongelmien lähde;

2.

korostaa, että rahoitus- ja talouskriisi osoittivat, että maailmanlaajuisesta epätasapainosta aiheutuvaan pääoman sisäänvirtaukseen olisi liitettävä vastuullinen rahapolitiikka ja vahva rahoitussääntely ja -valvonta;

3.

toteaa, että poliittisten päättäjien eri puolilla maailmaa on syytä jatkaa toimiaan ehdottaakseen ratkaisuja maailmantalouden hallinnan uudistamiseksi, jotta edistettäisiin maailmantalouden palauttamista tasapainoon ja vältettäisiin uusi taantuma; korostaa, että maailmantalouden hallinnan uudistamisella olisi varmistettava, että markkinat ovat osa kattavaa institutionaalista kehystä niiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi; katsoo myös, että maailmanlaajuisen taloushallinnan yksi tärkeimmistä tavoitteista on oltava suosiollisen ympäristön luominen pitkän aikavälin investoinneille;

4.

korostaa vastuullisen rahapolitiikan tärkeyttä; kehottaa suurten talouksien keskuspankkeja ottamaan huomioon mahdolliset negatiiviset ulkoisvaikutukset, kuten varallisuuskupla, korkoerokauppa ja muiden maiden rahoitusvakauden horjuminen, toteuttaessaan tavanomaisia tai epätavanomaisia toimenpiteitä;

5.

on tietoinen siitä, että pohjimmiltaan luottamus taustalla olevan talouden vahvuuteen ja sen rahoitusmarkkinoiden syvyyteen, avoimuuteen, kehittyneisyyteen ja vakauteen ovat tärkeimmät tekijät, jotka ratkaisevat, mitä valuuttoja keskuspankit käyttävät varantovaluuttoina; korostaa tässä yhteydessä, että valuutan, joka halutaan liittää IMF:n erityisnosto-oikeuksien piiriin, on oltava täysin vaihdettavissa, ja myöntää, että IMF:n erityisnosto-oikeuksien yhdistelmän olisi ilmennettävä valuuttojen suhteellista merkitystä maailman kauppa- ja rahoitusjärjestelmissä;

6.

toteaa, että taustalla olevien markkinoiden perustekijöiden pitäisi heijastua valuuttakursseihin, jotta lisättäisiin avoimuutta ja joustavuutta sekä helpotettaisiin taloudellista mukautumista, ja katsookin, että kansallisten rahaviranomaisten ei pitäisi hallinnoida eikä manipuloida niitä;

7.

kehottaa IMF:n jäseniä noudattamaan sen sääntöjä ja erityisesti sitoumusta pidättyä valuuttakurssin manipuloinnista sekä asiaa koskevia GATT- ja WTO-sopimusten määräyksiä;

8.

kehottaa harkitsemaan uudelleen erityisnosto-oikeuksien käyttöä dollarin mahdollisena korvaajana maailman varantovaluuttana, mikä voisi auttaa maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän vakauttamisessa; kehottaa IMF:ää tarkastelemaan erityisnosto-oikeuksien (SDR) antamisen lisäämistä ja niiden laajempaa käyttöä etenkin parannettaessa uutta monenvälistä valuuttakurssijärjestelmää;

9.

puoltaa G20-maiden työtä ja sitoutumista asianmukaisesti porrastettujen ja kasvua edistävien julkisen talouden vakauttamissuunnitelmien täytäntöönpanoon keskipitkällä aikavälillä ja tukee samalla sitä, että kotimaista kysyntää pidetään yllä kunkin maan olosuhteiden määräämään tahtiin harjoittamalla asianmukaista rahapolitiikkaa ja lisäämällä valuuttakurssin joustavuutta, jotta se ilmentäisi paremmin taustalla olevia talouden perustekijöitä, ja toteuttamalla työpaikkojen luomista ja maailmanlaajuisen tasapainon palauttamista edistäviä rakenneuudistuksia;

10.

panee kuitenkin merkille, että muutoin G20-tason näkymät maailmanlaajuisen epätasapainon korjaamisesta ovat tähän mennessä vaikuttaneet kovin rajallisilta;

11.

kehottaa WTO:ta ottamaan aktiivisen roolin erilaisten sääntelyjärjestelmien aiheuttamien mahdollisten kaupan vääristymien tunnistamisessa ja korjaamisessa rahoitusalalla;

12.

kehottaa komissiota laatimaan kokonaisvaltaisen mekanismin, joka perustuu pitkälti WTO:n sääntöihin ja on niihin vahvasti sidoksissa ja joka estää kaupan käyttämisen keinona harjoittaa ulkopolitiikkaa YK:n peruskirjassa esitettyjen, kansainvälisesti tunnustettujen demokraattisten arvojen vastaisesti;

13.

kehottaa komissiota ottamaan transatlanttisen talousneuvoston seuraavassa EU:n ja Yhdysvaltojen välisessä kokouksessa esiin kysymyksen hyödykejohdannaisten valvonnassa tehtävästä vastavuoroisesta yhteistyöstä olemassa olevien, avoimuutta ja markkinoiden väärinkäyttöä koskevien sääntöjen mukaisesti;

14.

kehottaa EU:ta panemaan täytäntöön G8- ja G20-huippukokousten julkilausumat erityisesti kun on kyse fossiilisten polttoaineiden ja maatalouden tuista – ja ottamaan tällöin huomioon tätä alaa koskevat OECD:n suuntaviivat – sekä elintarvikkeiden hintojen vaihtelusta ja hyödykemarkkinoista;

15.

kehottaa komissiota tarkistamaan kauppastrategiaansa ja vahvistamaan etelän maiden keskinäistä kauppaa ja alueiden sisäistä kauppaa maailman muissa osissa monien pienten talouksien haavoittuvuuden vähentämiseksi ja vahvempien talouskumppanien kehityksen edistämiseksi tulevaisuudessa;

16.

puoltaa aikataulun vahvistamista toimintasuunnitelmalle, jolla G20-ryhmän vahvan, kestävän ja tasapainoisen kasvun järjestelmä pannaan täytäntöön;

17.

pitää tervetulleina kaikkea lisäkeskustelua ja -yhteistyötä yhteisistä maailmanlaajuisista haasteista, mutta huomauttaa, että monet nykyisistä foorumeista, kuten G20-ryhmä, ovat vain epävirallisten keskustelujen areenoja ilman oikeusperustaa tai kansainvälisten järjestöjen ominaisuuksia päätöksenteossa tai päätöstensä täytäntöönpanossa ja valvonnassa ja että sellaisina ne pysyvät edelleen heikkoina hallinnointirakenteina;

18.

toteaa, että yksimielisiä päätöksiä edellyttävä menettely, joka on tunnusomaista monille maailmanlaajuisille yhteistyöelimille, ei kannusta tekemään rohkeita päätöksiä ja johtaa usein epämääräisiin sopimuksiin, jotka eivät ole sitovia; kehottaa maailmanlaajuista foorumia ottamaan EU:sta mallia ja luopumaan yksimielisyyden yksinomaisesta käytöstä;

19.

katsoo, että G20-maiden antamien sitoumusten on oltava konkreettisempia ja että IMF:n kaltaisen riippumattoman, virallisemman ja osallistavan elimen, jolla on ohjesääntö ja sihteeristö, on seurattava edistymistä;

20.

panee tyytyväisenä merkille G20-ryhmän valtiovarainministerien 19. helmikuuta 2011 pidetyssä huippukokouksessa sovitut toimet epätasapainon mittaamiseksi tietyillä indikaattoreilla; korostaa, että indikaattorien on katettava sisäinen epätasapaino kuten julkinen velka ja alijäämät, yksityiset säästöt ja velat sekä kaupasta ja investointivirroista ja siirroista johtuva ulkoinen epätasapaino;

21.

pyytää G20-ryhmää toteuttamaan säännöllisesti keskinäisen arviointiprosessin, joka perustuu G20-ryhmän kehyksiin ja edellä tarkoitettuihin indikaattoreihin, jotta voidaan tarjota toimintalinjavaihtoehtoja, joiden avulla voidaan saavuttaa vahva, kestävä ja tasapainoinen kasvu;

22.

painottaa, että rahoitusalan toimijat toimivat maailmanlaajuisesti, ja katsoo, että tästä lähtien on puututtava rahoitusalan sääntelyjärjestelmien koordinoinnin aukkoihin, jotta vältetään, että tietyt rahoitusalan toimijat käyttävät hyväkseen sääntelyn katvealueita;

23.

korostaa, että Euroopan unionin on toimittava johtavassa roolissa maailmanlaajuisessa taloudellisessa uudistuksessa, jolla lisätään kansainvälisten instituutioiden legitiimiyttä, avoimuutta ja tilivelvollisuutta, ja että Euroopan unionin olisi vieläkin enemmän esiinnyttävä kansainvälisissä talousasioissa yhtenä ryhmänä;

24.

vaatii EU:lle edustajaa IMF:ssä ja Maailmanpankissa; kehottaa tekemään IMF:stä demokraattisemman ja myös valitsemaan sen johtajan avoimesti ja ansioiden perusteella sekä lisäämään kehitysmaiden ja siirtymävaiheessa olevien maiden äänestysoikeuksia merkittävästi;

25.

katsoo, että maailmantalouden hallinnan on oltava riittävän kehityskykyistä, joustavaa ja käytännöllistä, jotta voidaan selvittää, mitkä järjestelyt ovat soveltuvimpia olosuhteisiin nähden ja toissijaisuusperiaatetta noudattaen;

26.

korostaa, että Euroopan unionin on toimittava johtavassa roolissa maailmanlaajuisessa taloudellisessa uudistuksessa, jolla lisätään kansainvälisten instituutioiden ja epävirallisten foorumien legitiimiyttä, avoimuutta ja tilivelvollisuutta;

27.

huomauttaa, että näiltä instituutioilta ja foorumeilta, etenkin G20-ryhmältä, puuttuu tietty parlamentaarinen legitimiteetti maailmanlaajuisesti, ja kehottaa siten kansallisia parlamentteja osallistumaan niiden päätöksentekoon; pitää valitettavina eräiden kumppaneiden demokratian puutteita;

28.

panee merkille vaikeudet, joita voisi syntyä eri epävirallisten foorumien ja kansainvälisten talous- ja rahoitusinstituutioiden toimintatapojen johdonmukaisuuden puutteen vuoksi; painottaa, että maailmanlaajuiset institutionaaliset koordinointitoimet olisi toteutettava IMF:n kautta;

29.

painottaa maailmanlaajuisen ymmärryksen tarvetta ja yhteistä lähestymistapaa rahapolitiikkaan, kansainväliseen kauppaan, kestävään julkiseen talouteen ja talouden perustekijöihin perustuviin joustaviin valuuttoihin; katsoo, että maailmantaloudelle pitäisi olla tyypillistä avoimet markkinat kaikkien osallistujien yhteiseksi eduksi; tähdentää, että tiukat sosiaaliset ja ympäristölliset vaatimukset ovat tärkeitä ja että niitä on kehitettävä kaikilla tasoilla; korostaa, että IMF:n ja WTO:n olisi oltava tällaisen prosessin ydin;

30.

kehottaa WTO:n jäseniä liittymään monenvälisten kauppasopimusten sopimuspuoliksi ja käynnistämään uusia kansainvälistä kauppaa koskevia neuvottelukierroksia, joiden tarkoituksena on vähentää merkittävästi kansainvälisen kaupan esteitä mutta varmistaa samalla tasavertaiset mahdollisuudet kaikille aloille, mikä myötävaikuttaisi talouden kasvuun ja kehitykseen;

31.

katsoo, että jotta kehitysmaat voisivat hyötyä enemmän kaupasta ja jotta kaikille työntekijöille taattaisiin ihmisarvoiset työolot ja säälliset palkat, Euroopan unionille on tärkeää vahvistaa Kansainvälistä työjärjestöä (ILO) ja kannustaa sitä osallistumaan WTO:n työhön sekä valvoa yleiseen tullietuusjärjestelmään liittyviä kestävyyttä koskevia lukuja;

32.

kehottaa komissiota uudistamaan EU:n kauppa- ja investointistrategiaa niin, että BRIC-maat (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) sisällytetään siihen tulevaisuuden tärkeinä kauppakumppaneina, joilla on omat syynsä kuulua sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää kehitystä koskevien, toisiinsa liittyvien etujen yhteiseen maailmanlaajuiseen verkostoon;

33.

katsoo, että monenvälisten kehityspankkien pitäisi tarjota lisää varoja, jotta erityisiin paikallisiin tarpeisiin voidaan vastata tehokkaammin, tukea pitkäaikaisia investointeja ja vahvistaa paikallisia talouksia;

34.

suosittelee, että IMF:stä tehdään vahva ja riippumaton ja että sille annetaan riittävät välineet ja resurssit, joiden avulla se pystyy kiinnittämään enemmän huomiota maiden välisiin yhteyksiin paitsi vahvistamalla monenvälistä valvontaa myös keskittymällä järjestelmälle tärkeisiin talouksiin ja kehittämällä indikaattoreita pysyvän suuren epätasapainon arvioimiseen; kehottaa myös laajentamaan IMF:n väliintulovaltuuksia omasta pääomasta aiheutuviin riskeihin;

35.

painottaa, että on varmistettava, että monenvälisiin verotietojen vaihtoa koskeviin sopimuksiin sisältyy automaattista tiedonvaihtoa koskevia määräyksiä, ja kehottaa ryhtymään toimiin yhteistyöstä kieltäytyviä oikeudenkäyttöalueita koskevan OECD:n mustan listan oikeusperustan vahvistamiseksi, jotta voidaan parantaa julkisen talouden avoimuutta sekä torjua petoksia ja veronkiertoa; vaatii komissiota ehdottamaan vuoden 2011 loppuun mennessä rajatylittäville yrityksille vankkaa maakohtaista raportointivaatimusta, jonka tavoitteena on parantaa avoimuutta ja veroviranomaisten oikeutta tutustua relevantteihin tietoihin;

36.

korostaa kansainvälisten aloitteiden merkitystä kirjanpitomääräysten tai tilintarkastusta koskevien sääntöjen osalta;

37.

kehottaa G20-johtajia saattamaan viivyttelemättä päätökseen neuvottelut maailmanlaajuisen finanssitransaktioveron yhteisiä vähimmäisosuuksia koskevasta sopimuksesta;

38.

katsoo muiden elinten merkitystä väheksymättä, että G20-ryhmä on erittäin tärkeä maailmanlaajuinen kuulemisfoorumi, mutta huomauttaa, että maailmanlaajuisena instituutiona sillä on muutamia puutteita, kuten se, etteivät pienet kansakunnat ole siinä edustettuina, avoimuuden ja demokraattisen vastuullisuuden puute sekä sellaisen oikeusperustan puute, joka tekisi sen päätöksistä oikeudellisesti sitovia;

39.

kannustaa IMF:ää ja G20-ryhmää hakemaan apua ja neuvoja globaaleilta talouksilta, joiden talousarvion alijäämä on pieni ja joissa julkiset menot ovat kurissa, ja kannustaa niitä toimimaan näiden neuvojen mukaisesti;

40.

korostaa, että maailmanlaajuisia rahataloudellisia järjestelyjä koskevien keskustelujen yhteydessä euroaluetta on pidettävä yhtenä kokonaisuutena sen yhteisen raha- ja valuuttakurssipolitiikan johdosta;

41.

kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita etsimään ratkaisuja, joilla G-ryhmien ja YK-järjestelmän välistä koordinointia voidaan edelleen parantaa;

42.

vaatii perustamaan kansainvälisen keskuspankkien valvontaryhmän, joka koostuu aluksi EU:n, Japanin, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen keskuspankeista ja jolla on valtuudet koordinoida rahapolitiikkaa, johtaa rahoitusvalvontaa sekä laajentaa ja edistää erityisnosto-oikeuksia maailmanlaajuisena varantovaluuttana;

43.

suosittaa, että IMF:ää vahvistetaan poliittisesti vuosittaisilla huippukokouksilla, joihin osallistuvat IMF:n johtokunnassa edustettuina olevien maiden johtajat; kannustaa tätä taustaa vasten myös IMF:n jäsenvaltioita nimittämään johtokuntaan hallitustensa kokeneimpia henkilöitä, jotta siitä voi tulla maailmantalouden hallintaa käsittelevä johtava keskustelu- ja päätösfoorumi;

44.

katsoo, että kansainvälisten pääomavirtojen läpinäkyvyyttä on lisättävä etenkin pyrkimällä lopettamaan pankkisalaisuus;

45.

korostaa, että rahoitusvalvojien välisen yhteistyön puuttuminen helpotti finanssikriisin leviämistä ja pahensi sen vaikutuksia; vaatii näin ollen unionin valvontaviranomaisia ottamaan johdon käsiinsä rakennettaessa kansainvälistä yhteistyötä ja luotaessa rahoitussääntelyn parhaita käytänteitä; tähdentää myös, että lähentyminen kohti Yhdysvaltojen ja EU:n yhteistä rahoituskehystä olisi erittäin hyödyllistä;

46.

katsoo, että on toteutettava maailmanlaajuisesti rahoituslaitosten avoimuutta ja vastuullisuutta parantavia uudistuksia;

47.

korostaa, että vaikka rahoitusalan joidenkin alojen sääntelyä parantavaa lainsäädäntöä on hyväksytty maailman rahoituskeskuksissa, pankki- ja varjopankkijärjestelmän sääntöjen ja käytäntöjen lisäuudistukset ovat aiheellisia;

48.

painottaa tarvetta antaa eurooppalaisille rahoitusvalvontaelimille selvä mandaatti toimia tiiviissä yhteistyössä kolmansien maiden tai kansainvälisten vastaavien elinten kanssa samaan tapaan kuin Euroopan järjestelmäriskikomitea toimii yhteistyössä finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän kanssa;

49.

korostaa, että on tärkeää yhdistää mikro- ja makrotalouden vakauden valvonta osana johdonmukaista ja yhtenäistä toimintamallia;

50.

toteaa, että Yhdysvallat ja EU kattavat yhdessä lähes 40 prosenttia maailmankaupasta ja melkein 50 prosenttia maailman BKT:sta, ja suosittelee makrotalouden vakautta koskevaa tehostettua vuoropuhelua, jossa keskitytään atlanttiseen vuoropuheluun, Basel III -paketin perinpohjaiseen ja tasapuoliseen täytäntöönpanoon ja lisäkeskusteluihin valvonnan laajentamisesta muihin rahoituslaitoksiin kuin pankit; vaatii rahoitusalan sääntelyn uudistamisen jatkuvaa kehittämistä sen varmistamiseksi, että rahoituksella tuetaan tehokkaasti maailmanlaajuisen reaalitalouden vakautta ja kasvua;

51.

arvostaa G20-ryhmän, WTO:n, Basel III:n ja muiden monikansallisten elinten toimintatapaa samalla kun myöntää ylisääntelyn ja sääntelykilpailun mahdolliset vaarat;

52.

suhtautuu myönteisesti keskuspankkien pääjohtajien sellaisen Global Economy Meeting -talousryhmän perustamiseen Kansainvälisen järjestelypankin alaisuudessa, joka toimii asiantuntijaryhmänä keskuspankkien yhteistyötä järjestettäessä;

53.

on huolissaan hajanaisuusriskistä, joka liittyy rahoitusalan globaalien toimijoiden toimintaa koskevien sääntöjen moninaisuuteen; vaatii siksi, että eri aloilla sovellettavia sääntöjä on yhdenmukaistettava enemmän;

54.

tunnustaa EIP:n roolin kasvun edistämisessä pitkän aikavälin investoinneilla;

55.

painottaa tarvetta kehittää riittävät kriteerit systeemisesti merkittävien rahoituslaitosten tunnistamiseksi, sillä tavoitteena on välttää rahoituslaitoksia, jotka ovat "liian tärkeitä tai liian yhteenliittyneitä päästettäviksi konkurssiin", ja katsoo, että tämän vuoksi olisi vähennettävä järjestelmäriskiä käyttämällä lisärahastoa ja pääomavaatimuksia sekä kartellilainsäädäntöä;

56.

kehottaa Baselin pankkivalvontakomiteaa ehdottamaan toimia systeemisesti merkittävien rahoituslaitosten vähittäispankkitoiminnan rajaamiseksi ja edellyttämään, että niitä rahoitetaan pankkikohtaisesti;

57.

kehottaa Baselin pankkivalvontakomiteaa kehittämään vakiomallin riskipainotettujen varojen laskemiseksi, jotta voidaan tarkasti arvioida ja verrata pankkien alttiutta luotto- ja markkinariskeille;

58.

suosittaa, että IMF:n suojissa kehitetään sopiva kansainvälinen infrastruktuuri, joka tarjoaa viranomaisille ja rahoitusalalle yhden lähteen, josta saadaan standardoitua rahoitusalan perustietoa, joka toimii teknistä toimintakykyä tehostavana tekijänä kansainvälisissä vakauden valvontatehtävissä ja tekee alan prosesseista turvallisempia ja tehokkaampia;

59.

korostaa EU:n ja euroalueen vahvemman talouden hallintakehyksen myönteisiä vaikutuksia maailmanlaajuiseen yhteistyöhön ja koordinointiin;

60.

ottaa huomioon Euroopan sisämarkkinoiden vahvistamisen ja syventämisen suuren merkityksen ei ainoastaan sisäisenä tavoitteena vaan myös tärkeänä esimerkkinä muille maailman kaupparyhmittymille;

61.

painottaa, että sekä maatalous- että rahoitusalalla tarvitaan EU:n toimintamalleja, jotka auttavat välttämään maailmanlaajuiset kriisit elintarviketarjonnassa ja elintarvikkeiden hinnoissa;

62.

korostaa EU:n ja euroalueen vahvemman talouden hallintakehyksen, jolla vahvistetaan vakaus- ja kasvusopimusta, myönteisiä vaikutuksia maailmanlaajuiseen yhteistyöhön ja koordinointiin;

63.

toteaa, että EU:n olisi osallistuttava aktiivisesti kansainvälisen valuutta- ja finanssijärjestelmän uudistamiseen vahvemman sellaisen ulkoisen edustuksen avulla, joka perustuu Lissabonin sopimuksen relevanttien määräysten mukaisesti toteutettavaan tehokkaampaan ja avoimempaan sisäiseen päätöksentekoon;

64.

suhtautuu myönteisesti neljän uuden eurooppalaisen rahoitusalan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen, Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen, Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen ja Euroopan järjestelmäriskikomitea) perustamiseen ja toivoo, että niistä tulee vahvoja ja tehokkaita;

65.

katsoo, että vaikka on suosittava kansainvälisesti tasavertaisia mahdollisuuksia, sen ei pitäisi estää EU:ta tai muita alueellisia yhteenliittymiä tai maita vahvistamasta alueellisia järjestelyjä, joilla pyritään hyödyntämään täysipainoisesti WTO:n ja muiden kansainvälisten normien tarjoamaa joustavuutta, jotta tasapainotetaan makrotalouden perustekijät uudelleen ja lisätään vaurautta;

66.

vaatii EU:ta keskittymään energiariippuvuutensa vähentämiseen, jotta hillittäisiin tuonti-inflaatiota ja jotta kauppa öljyntuottajamaiden kanssa saataisiin takaisin tasapainoon;

67.

painottaa, että ehdollista markkinoillepääsyä koskevalla EU:n kehyksellä voitaisiin edistää maailmanlaajuisten julkishyödykkeiden tuotantoa, kuten ilmastonsuojelua ja vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamista;

68.

kehottaa komissiota esittämään ehdotuksen siitä, miten EU:n sisäistä päätöksentekomenettelyä voidaan parantaa johdonmukaisuuden parantamiseksi ulkoisen edustuksen osalta talous- ja rahoitusasioiden alalla, jotta varmistetaan, että EU:n edustus on demokraattisessa vastuussa Euroopan parlamentille, jäsenvaltioille ja kansallisille parlamenteille;

69.

kehottaa G20-ryhmää tai WTO:ta tutkimaan mahdollisuutta maailmanlaajuiseen sopimukseen siitä, että tuontituotteille ja -palveluille asetetaan hiilidioksidivero;

70.

muistuttaa, että Lissabonin sopimuksen 138 artiklan nojalla euroalueella olisi oltava yhtenäinen ulkoinen edustus; kehottaa komissiota esittämään tätä koskevan lainsäädäntöehdotuksen;

71.

korostaa, että täysimittainen osallistuminen maailmantalouteen on ratkaisevan tärkeää Euroopalle, jotta se voisi hyödyntää kaikkia mahdollisuuksiaan, ja sen paras mahdollisuus toimia näin yhtenä yksikkönä;

72.

kehottaa EU:ta edistämään kauppapolitiikallaan aina oikeudenmukaista kauppaa, demokratiaa, ihmisoikeuksia, ihmisarvoisia työoloja ja kestävää kehitystä Lissabonin sopimuksen, sisäisen ohjelmansa ja vuosituhannen kehitystavoitteiden mukaisesti.

73.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.