(1)

Komissio hyväksyi 15 päivänä huhtikuuta 2014 kertomuksen neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 (3) soveltamisesta. Kertomuksessa todettiin asetuksen (EY) N:o 2201/2003 olevan hyvin toimiva väline, josta on tärkeää etua kansalaisille, mutta voimassa olevia sääntöjä voitaisiin parantaa. Kyseiseen asetukseen on tehtävä lukuisia muutoksia. Selkeyden vuoksi kyseinen asetus olisi laadittava uudelleen.

(2)

Tällä asetuksella vahvistetaan tuomioistuimen toimivaltaa koskevat yhdenmukaiset säännöt avioeroa, asumuseroa ja avioliiton pätemättömäksi julistamista varten sekä sellaisia vanhempainvastuuta koskevia riita-asioita varten, joihin liittyy kansainvälisiä tekijöitä. Asetus helpottaa päätösten sekä virallisten asiakirjojen ja tiettyjen osapuolten välillä tehtyjen sopimusten liikkuvuutta unionissa, koska siinä säädetään niiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta muissa jäsenvaltioissa. Lisäksi asetuksessa selkeytetään lapsen oikeus saada mahdollisuus ilmaista näkemyksensä menettelyissä, joiden kohteena hän on. Asetus sisältää myös tiettyjä säännöksiä, joilla täydennetään kansainvälisestä lapsikaappauksesta 25 päivänä lokakuuta 1980 tehtyä yksityisoikeuden alaa koskevaa Haagin yleissopimusta, jäljempänä ’vuoden 1980 Haagin yleissopimus’, jäsenvaltioiden välisten suhteiden osalta. Näin ollen tämän asetuksen olisi autettava parantamaan oikeusvarmuutta ja lisätä joustavuutta sekä auttaa varmistamaan, että mahdollisuudet saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi paranevat ja että oikeudenkäyntimenettelyt tehostuvat.

(3)

Unionin oikeusalueen sujuva ja asianmukainen toiminta on äärimmäisen tärkeää, kun otetaan huomioon jäsenvaltioiden erilaiset oikeusjärjestelmät ja -perinteet. Sen vuoksi olisi edelleen parannettava keskinäistä luottamusta oikeusjärjestelmien välillä. Unioni on ottanut tavoitteekseen luoda vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen, jossa taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus ja oikeussuojan saatavuus, ja pitää sitä yllä ja kehittää sitä. Kyseisen tavoitteen toteuttamiseksi olisi vahvistettava henkilöiden ja erityisesti lasten oikeuksia oikeudellisissa menettelyissä, jotta voidaan helpottaa oikeus- ja hallintoviranomaisten yhteistyötä ja sellaisten perheoikeudellisissa asioissa annettujen päätösten täytäntöönpanoa, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia. Siviiliasioissa annettujen päätösten vastavuoroista tunnustamista olisi tehostettava, oikeussuojakeinojen saatavuutta yksinkertaistettava ja tiedonvaihtoa jäsenvaltioiden viranomaisten välillä parannettava.

(4)

Tätä varten unioni toteuttaa muun muassa siviilioikeudellisia asioita koskevan oikeudellisen yhteistyön alalla toimenpiteitä, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia, etenkin silloin kun se on tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta. ”Siviilioikeudellisten asioiden” käsitettä olisi tulkittava itsenäisesti Euroopan unionin tuomioistuimen, jäljempänä ’unionin tuomioistuin’, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti. Sitä olisi pidettävä itsenäisenä käsitteenä, jonka tulkinnassa olisi käytettävä perustana ensinnäkin tämän asetuksen tavoitteita ja järjestelmää ja toiseksi niitä yleisiä periaatteita, jotka ilmenevät kansallisten oikeusjärjestelmien muodostamasta kokonaisuudesta. ”Siviilioikeudellisten asioiden” käsitettä olisi siis tulkittava siten, että se voi sisältää myös toimenpiteitä, jotka jäsenvaltion oikeusjärjestelmässä voivat olla julkisoikeudellisia. Sen olisi erityisesti katettava kaikki tässä asetuksessa tarkoitettua ”vanhempainvastuuta” koskevat hakemukset, toimenpiteet ja päätökset tämän asetuksen tavoitteiden mukaisesti.

(5)

Tämän asetuksen soveltamisala kattaa ”siviilioikeudelliset asiat”, joihin sisältyvät siviilioikeudenkäynnit ja niissä tehtävät päätökset sekä viralliset asiakirjat ja tietyt tuomioistuinten ulkopuoliset sopimukset avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa. Käsitteen ”siviilioikeudelliset asiat” tulisi kattaa myös vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen mukaiset lapsen palauttamista koskevat hakemukset, toimenpiteet tai päätökset sekä viralliset asiakirjat ja tietyt tuomioistuinten ulkopuoliset sopimukset. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön ja vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 19 artiklan mukaan ne eivät ole vanhempainvastuuta koskevia menettelyitä, mutta liittyvät siihen läheisesti ja niitä käsitellään tietyissä tämän asetuksen säännöksissä.

(6)

Jotta voitaisiin helpottaa avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annettujen päätösten sekä virallisten asiakirjojen ja tiettyjen sopimusten vapaata liikkuvuutta, on tarpeen ja asianmukaista, että tuomioistuimen toimivaltaa sekä päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevia sääntöjä säännellään sitovalla ja sellaisenaan sovellettavalla unionin säädöksellä.

(7)

Kaikkien lasten tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi tämän asetuksen olisi katettava kaikki vanhempainvastuuta koskevat päätökset, mukaan luettuina lastensuojelutoimenpiteet, riippumatta niiden yhteydestä avioliitto-oikeuden alaan kuuluviin menettelyihin tai muihin menettelyihin.

(8)

Vanhempainvastuuta koskevien sääntöjen soveltaminen tulee kuitenkin usein esiin avioliitto-oikeuden alaan kuuluvien menettelyjen yhteydessä, minkä vuoksi on tarkoituksenmukaista, että on yksi ainoa säädös avioeroa ja vanhempainvastuuta koskevia asioita varten.

(9)

Avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevien päätösten osalta tätä asetusta olisi sovellettava ainoastaan aviosuhteen purkamiseen. Siinä ei pitäisi käsitellä kysymyksiä esimerkiksi avioeron syistä, avioliiton varallisuusoikeudellisista vaikutuksista tai muista mahdollisista liitännäistoimenpiteistä. Sen tunnustamista koskevat säännökset eivät saisi kattaa päätöksiä, jotka koskevat kieltäytymistä aviosuhteen purkamisesta.

(10)

Lapsen omaisuuden osalta tätä asetusta olisi sovellettava vain toimenpiteisiin lapsen suojelemiseksi eli henkilön tai elimen nimeämiseen hoitamaan lapsen omaisuutta, edustamaan lasta ja avustamaan häntä sekä siihen liittyviin tehtäviin ja lapsen omaisuuden hallinnoimiseen, säilyttämiseen ja luovuttamiseen liittyviin toimenpiteisiin. Tässä yhteydessä asetusta pitäisi soveltaa esimerkiksi tapaukseen, jossa menettelyn aiheena on lapsen omaisuuden hallinnoimisesta vastaavan henkilön tai elimen nimeäminen. Lapsen omaisuuteen liittyviä toimenpiteitä, jotka eivät koske lapsen suojelua, olisi edelleen säänneltävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1215/2012 (4). Näissä tapauksissa olisi kuitenkin oltava mahdollista soveltaa tämän asetuksen säännöksiä toimivallasta liitännäiskysymyksissä.

(11)

Lapsen kaikentyyppisen sijoittamisen toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan sijaisperheeseen, eli kansallisen lainsäädännön ja menettelyn mukaisesti yhden tai useamman henkilön luo, tai hoitolaitokseen, esimerkiksi orpokotiin tai lastenkotiin, olisi kuuluttava tämän asetuksen soveltamisalaan, ellei sitä ole nimenomaisesti suljettu soveltamisalan ulkopuolelle, kuten esimerkiksi silloin, kun on kyse sijoittamisesta adoptiota varten tai sijoittamisesta vanhemman luo tai tapauksen mukaan vastaanottavan jäsenvaltion ilmoittaman muun läheisen sukulaisen luo. Näin ollen myös lapsen käyttäytymisongelmien vuoksi tuomioistuimen määräämät tai vanhempien tai lapsen suostumuksella tai pyynnöstä toimivaltaisen viranomaisen järjestämät ”kasvatukselliset sijoittamiset” olisi sisällytettävä tämän asetuksen soveltamisalaan. Soveltamisalan ulkopuolelle olisi jätettävä ainoastaan sellainen kasvatuksellinen tai rangaistuksena määrättävä sijoittaminen, joka määrätään tai järjestetään lapsen sellaisen teon johdosta, joka voisi olla kansallisen rikosoikeuden nojalla rangaistava teko, jos sen tekisi aikuinen, riippumatta siitä, voisiko se kyseisessä tapauksessa johtaa rikostuomioon.

(12)

Tätä asetusta ei saisi soveltaa vanhemmuuden vahvistamiseen, sillä se ei liity vanhempainvastuun määräämiseen, eikä muihin henkilöiden oikeudelliseen asemaan liittyviin kysymyksiin.

(13)

Elatusvelvoitteita koskevat asiat eivät kuulu tämän asetuksen soveltamisalaan, koska kyseisiä velvoitteita säännellään jo neuvoston asetuksella (EY) N:o 4/2009 (5). Vastaajan tai velkojan asuinpaikan tuomioistuinten lisäksi tämän asetuksen nojalla avioliittoasioissa toimivaltaisilla tuomioistuimilla olisi yleensä oltava toimivalta ratkaista avioliiton aikaisia tai sen jälkeisiä elatusvelvoitteita koskevia liitännäisiä asioita tuon asetuksen 3 artiklan c alakohdan mukaisesti. Tämän asetuksen nojalla vanhempainvastuuta koskevissa asioissa toimivaltaisilla tuomioistuimilla on yleensä toimivalta ratkaista lapseen liittyviä elatusvelvoitteita koskevia liitännäisiä asioita tuon asetuksen 3 artiklan d alakohdan mukaisesti.

(14)

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan käsite ”tuomioistuin” olisi ymmärrettävä laajasti niin, että se kattaa myös hallintoviranomaiset tai muut viranomaiset, kuten notaarit, jotka käyttävät toimivaltaa tietyissä avioliittoasioissa tai vanhempainvastuuta koskevissa asioissa. Kaikki sopimukset, jotka tuomioistuin on hyväksynyt sen jälkeen, kun asiasisältö on tutkittu kansallisen lainsäädännön ja kansallisten menettelyjen mukaisesti, olisi tunnustettava ja pantava täytäntöön päätöksinä. Muut sopimukset, jotka saavat sitovan oikeusvaikutuksen päätöksen antaneessa jäsenvaltiossa viranomaisen tai jäsenvaltion tähän tarkoitukseen valtuuttaman muun virallisen tahon, joka on ilmoitettu komissiolle, toteuttaman muodollisen toimenpiteen jälkeen, olisi pantava täytäntöön muissa jäsenvaltioissa virallisia asiakirjoja ja sopimuksia koskevien tämän asetuksen säännösten mukaisesti. Tällä asetuksella ei saisi sallia puhtaasti yksityisten sopimusten vapaata liikkuvuutta. Sopimusten, jotka eivät ole päätöksiä eivätkä virallisia asiakirjoja mutta jotka toimivaltainen viranomainen on rekisteröinyt, olisi sen sijaan liikuttava vapaasti. Tällaisia viranomaisia voisivat olla sopimuksia rekisteröivät notaarit, vaikka he harjoittavat vapaata ammattia.

(15)

”Virallisten asiakirjojen” osalta tämän asetuksen termi ”valtuuttaminen” on tulkittava riippumattomasti muissa unionin välineissä rinnakkaisesti käytetyn ”virallisen asiakirjan” määritelmän mukaisesti ja ottaen huomioon tämän asetuksen tarkoituksen.

(16)

Vaikka vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen mukaiset palauttamismenettelyt eivät ole vanhempainvastuuta koskevia menettelyitä, vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla annettuihin lapsen palauttamista koskeviin päätöksiin olisi sovellettava tämän asetuksen IV luvun mukaista tunnustamista ja täytäntöönpanoa silloin, kun ne on pantava täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa palauttamispäätöksen antamisen jälkeen tapahtuneen uuden lapsikaappauksen johdosta. Tämä ei rajoita mahdollisuutta aloittaa uuden lapsikaappauksen johdosta uusi vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen mukainen menettely lapsen palauttamiseksi. Lisäksi tätä asetusta olisi edelleen sovellettava lapsen luvattoman poisviemisen tai palauttamatta jättämisen muihin näkökohtiin, esimerkiksi säännöksiä asuinpaikkajäsenvaltion tuomioistuimen toimivallasta ja säännöksiä kyseisen tuomioistuimen antamien määräysten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta.

(17)

Tätä asetusta samalla tavoin kuin toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa 19 päivänä lokakuuta 1996 tehtyä Haagin yleissopimusta, jäljempänä ’vuoden 1996 Haagin yleissopimus’, olisi sovellettava kaikkiin alle 18-vuotiaisiin lapsiin myös tapauksissa, joissa he ovat ennen kyseistä ikää saaneet heidän henkilöoikeudelliseen asemaansa sovellettavan oikeuden mukaisen aseman, esimerkiksi vajaavaltaisuudesta vapauttamisen avioliiton vuoksi. Näin voitaisiin välttää päällekkäisyys aikuisten kansainvälisestä suojelusta 13 päivänä tammikuuta 2000 tehdyn Haagin yleissopimuksen kanssa, jota sovelletaan 18 vuoden iästä alkaen, ja samalla välttää aukkokohdat kyseisten kahden välineen välillä. Alle 16-vuotiaisiin lapsiin olisi edelleen sovellettava vuoden 1980 Haagin yleissopimusta, ja siten myös tämän asetuksen III lukua, jolla täydennetään vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen soveltamista jäsenvaltioiden välisissä suhteissa.

(18)

Tässä asetuksessa henkilöllä olisi katsottava olevan ”oikeus lapsen huoltoon” silloin, kun päätöksen tai lain taikka sen jäsenvaltion, jossa lapsen asuinpaikka on, oikeusjärjestyksen mukaan voimassa olevan sopimuksen perusteella vanhempainvastuunkantaja ei voi päättää lapsen asuinpaikasta ilman kyseisen henkilön suostumusta, riippumatta kansallisen lainsäädännön mukaisesti käytetyistä käsitteistä. Joissakin oikeusjärjestelmissä, joissa käytetään käsitteitä ”huolto” ja ”tapaaminen”, vanhemmalla, jolla ei ole oikeutta lapsen huoltoon, voi itse asiassa edelleen olla lasta koskevissa päätöksissä merkittäviä vastuita, jotka ylittävät pelkän tapaamisoikeuden.

(19)

Toimivaltasäännökset vanhempainvastuuta koskevissa asioissa on muotoiltu lapsen edun perusteella ja niitä olisi sovellettava sen mukaisesti. Viittauksia lapsen etuun olisi tulkittava Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä ’perusoikeuskirja’, 24 artiklan ja lapsen oikeuksista 20 päivänä marraskuuta 1989 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen, jäljempänä ’yleissopimus lapsen oikeuksista’, mukaisesti siten kuin se on pantu täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä ja menettelyissä.

(20)

Lapsen edun suojelemiseksi toimivalta olisi määritettävä ottaen ensisijaisesti huomioon läheisyyden periaate. Sen vuoksi toimivallan pitäisi olla siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka on, paitsi tietyissä tässä asetuksessa esitetyissä tilanteissa, esimerkiksi lapsen asuinpaikan muuttuessa tai lapsen huoltajien sovittua toisin.

(21)

Kun vanhempainvastuuta koskevaa menettelyä ei ole vielä vireillä ja lapsen asuinpaikka vaihtuu laillisen muuton seurauksena, toimivallan olisi seurattava lasta, jotta voidaan noudattaa läheisyyden periaatetta. Jo vireillä olevissa menettelyissä tämän toimivallan säilyminen siihen saakka, kunnes kyseinen menettely johtaa lainvoimaiseen päätökseen tai päättyy muulla tavoin, on perusteltua oikeusvarmuuden ja oikeudenkäytön tehokkuuden vuoksi. Tuomioistuimella, jossa menettely on vireillä, olisi kuitenkin oltava tietyissä olosuhteissa oikeus siirtää toimivalta siihen jäsenvaltioon, jossa lapsi asuu laillisen muuton seurauksena.

(22)

Lapsen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä koskevissa tapauksissa toimivallan olisi säilyttävä sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsen asuinpaikka oli, siihen saakka, kun lapsi on saanut uuden asuinpaikan toisesta jäsenvaltiosta ja tietyt erityisedellytykset täyttyvät, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mahdollista oikeuspaikan valintaa tämän asetuksen mukaisesti. Jäsenvaltioiden, joissa toimivalta on keskitetty, olisi harkittava mahdollisuutta, että tuomioistuin, jossa palauttamista koskeva hakemus on pantu vireille vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla, voisi myös käyttää osapuolten tämän asetuksen mukaisesti sopimaa tai hyväksymää toimivaltaa vanhempainvastuuta koskevissa asioissa silloin, kun osapuolten välinen sopimus on tehty tämän palauttamismenettelyn yhteydessä. Tällaisiin sopimuksiin olisi kuuluttava myös lapsen palauttamista ja palauttamatta jättämistä koskevat sopimukset. Jos lapsen palauttamatta jättämisestä on sovittu, lapsen olisi jäätävä siihen jäsenvaltioon, jossa lapsella on uusi asuinpaikka, ja tuomioistuimen toimivalta tulevissa lapsen huoltoa koskevissa menettelyissä olisi määritettävä lapsen uuden asuinpaikan perusteella.

(23)

Tässä asetuksessa säädetyissä erityisolosuhteissa voitaisiin myös katsoa, että toimivalta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa olisi voitava olla myös siinä jäsenvaltiossa, jossa vanhempien välillä on vireillä avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskeva menettely, tai jossakin toisessa jäsenvaltiossa, johon lapsella on kiinteät siteet ja josta osapuolet ovat joko edeltä käsin sopineet viimeistään ajankohtana, jona asia pantiin vireille tuomioistuimessa, tai he ovat sen nimenomaisesti hyväksyneet kyseisen menettelyn aikana, vaikka lapsella ei olekaan asuinpaikkaa tuossa jäsenvaltiossa, edellyttäen että tätä toimivaltaa käytetään lapsen edun mukaisesti. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sellaista muuta henkilöä kuin vanhempaa, joka kansallisen lainsäädännön mukaan on osapuoli vanhempien vireille panemassa menettelyssä, olisi pidettävä osapuolena tässä asetuksessa ja näin ollen kyseisen osapuolen ilmaisema vastustus oikeuspaikan valintaan, jonka asianomaisen lapsen vanhemmat ovat tehneet, sen ajankohdan jälkeen, jona asia pantiin vireille tuomioistuimessa, olisi esteenä sille, että menettelyn kaikkien osapuolten katsottaisiin hyväksyneen oikeuspaikkasopimuksen kyseisenä ajankohtana. Ennen kuin tuomioistuin käyttää oikeuspaikkasopimukseen tai toimivallan hyväksymiseen perustuvaa toimivaltaansa, sen olisi tutkittava, tekivätkö asianosaiset osapuolet kyseisen sopimuksen tai antoivatko ne kyseisen hyväksynnän tietoon perustuen ja vapaasta tahdostaan eivätkä siksi, että yksi osapuoli käytti hyväkseen toisen osapuolen ahdinkoa tai heikkoa asemaa. Tuomioistuimen olisi kirjattava menettelyn aikana tapahtuva toimivallan hyväksyminen kansallisen lainsäädännön ja menettelyn mukaisesti.

(24)

Elleivät osapuolet muuta sovi, sovitun tai hyväksytyn toimivallan olisi lakattava silloin, kun vanhempainvastuuta koskevassa menettelyssä annettuun päätökseen ei enää voi hakea muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin tai kun menettely päättyy muista syistä, jotta mahdollisissa myöhemmissä menettelyissä voidaan noudattaa läheisyysperiaatetta.

(25)

Jos lapsen asuinpaikkaa ei kyetä ratkaisemaan eikä toimivaltaa voida määrittää oikeuspaikkasopimuksen perusteella, toimivallan olisi oltava sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsi on. Tätä olinpaikkaa koskevaa sääntöä olisi sovellettava myös lapsipakolaisiin ja asuinpaikkajäsenvaltiostaan levottomuuksien vuoksi siirtymään joutuneisiin lapsiin. Tämän asetuksen ja vuoden 1996 Haagin yleissopimuksen 52 artiklan 2 kohdan mukaisesti tätä toimivaltasääntöä olisi kuitenkin sovellettava ainoastaan lapsiin, joiden asuinpaikka oli jäsenvaltiossa ennen siirtymään joutumista. Jos lapsen asuinpaikka ennen siirtymään joutumista oli kolmannessa valtiossa, olisi sovellettava vuoden 1996 Haagin yleissopimuksen toimivaltasääntöä, joka koskee lapsipakolaisia ja maastaan siirtymään joutuneita lapsia.

(26)

Poikkeuksellisissa olosuhteissa sen jäsenvaltion tuomioistuimella, jossa lapsen asuinpaikka on, ei välttämättä ole parhaat edellytykset asian käsittelyyn. Toimivaltaisen tuomioistuimen olisi voitava, mutta sillä ei kuitenkaan ole velvollisuutta, poikkeuksellisesti ja tietyin edellytyksin siirtää toimivaltansa tietyssä asiassa toisen jäsenvaltion tuomioistuimelle, jos tällä tuomioistuimella on paremmat edellytykset arvioida lapsen etua kyseisessä asiassa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltion tuomioistuimen olisi siirrettävä toimivaltansa vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ainoastaan sellaisen toisen jäsenvaltion tuomioistuimelle, johon asianomaisella lapsella on ”erityisiä siteitä”. Tässä asetuksessa olisi vahvistettava tyhjentävä luettelo tällaisten ”erityisten siteiden” ratkaisevista seikoista. Toimivaltaisen tuomioistuimen olisi esitettävä pyyntö toisen jäsenvaltion tuomioistuimelle ainoastaan, jos sen aikaisemmasta päätöksestä lykätä asian käsittelyä ja pyytää toimivallan siirtämistä on tullut lopullinen, silloin kun kyseiseen päätökseen voidaan hakea muutosta kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

(27)

Poikkeuksellisissa olosuhteissa ja lapsen etu kyseisessä asiassa huomioon ottaen sen jäsenvaltion tuomioistuimen, joka ei ole tämän asetuksen nojalla toimivaltainen mutta johon lapsella on erityisiä siteitä tämän asetuksen mukaisesti, olisi voitava pyytää toimivallan siirtoa sen jäsenvaltion toimivaltaiselta tuomioistuimelta, jossa lapsen asuinpaikka on. Tämän ei kuitenkaan pitäisi olla sallittua, jos lapsi on viety pois tai jätetty palauttamatta luvattomasti. Tämä erityinen toimivaltainen tuomioistuin olisi määritettävä pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

(28)

Toimivallan siirron olisi koskettava ainoastaan sitä erityistapausta, jota varten tuomioistuin on joko pyytänyt oman toimivaltansa siirtoa tai pyytänyt saada toimivallan itselleen. Sen jälkeen kun menettely, jota varten toimivallan siirtoa pyydettiin ja jota varten se myönnettiin, on saatettu päätökseen, tämä siirto ei saisi vaikuttaa tuleviin menettelyihin.

(29)

Jos mikään jäsenvaltion tuomioistuin ei ole tämän asetuksen mukaan toimivaltainen, toimivallan olisi määräydyttävä kussakin jäsenvaltiossa kyseisen jäsenvaltion oman lainsäädännön mukaan. Käsitteeseen ”kyseisen jäsenvaltion oma lainsäädäntö” olisi sisällyttävä kyseisessä jäsenvaltiossa voimassa olevat kansainväliset sopimukset.

(30)

Tämä asetus ei saisi estää sellaisen jäsenvaltion tuomioistuimia, joka ei ole toimivaltainen tutkimaan pääasiaa, toteuttamasta kiireellisissä tapauksissa kyseisessä jäsenvaltiossa olevan lapsen henkilöä tai omaisuutta koskevia väliaikaisia toimenpiteitä tai turvaamistoimia. Näitä toimenpiteitä ei saisi tunnustaa eikä panna täytäntöön missään muussa jäsenvaltiossa tämän asetuksen nojalla, lukuun ottamatta toimenpiteitä lapsen suojelemiseksi vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen b alakohdassa tarkoitetulta vakavalta vaaralta. Lapsen suojelemiseksi tällaiselta vaaralta toteutettujen toimenpiteiden olisi pysyttävä voimassa, kunnes sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa lapsen asuinpaikka on, on toteuttanut aiheellisiksi katsomansa toimenpiteet. Jos lapsen edun suojelu niin vaatii, tuomioistuimen olisi ilmoitettava toteutetuista toimenpiteistä sen jäsenvaltion tuomioistuimelle, joka on tämän asetuksen nojalla toimivaltainen tutkimaan pääasian, joko suoraan tai keskusviranomaisten välityksellä. Tämän ilmoituksen antamatta jättäminen ei kuitenkaan saisi olla peruste olla tunnustamatta toimenpidettä.

(31)

Jos tuomioistuimelle, jolla on toimivalta päättää ainoastaan väliaikaisista toimenpiteistä ja turvaamistoimista, tehdään pääasiaa koskeva hakemus, sen olisi oma-aloitteisesti todettava, ettei sillä ole toimivaltaa käsitellä sitä, jos toisen jäsenvaltion tuomioistuimella on toimivalta pääasiassa tämän asetuksen nojalla.

(32)

Jos jonkin sellaisen jäsenvaltion tuomioistuimessa, joka ei ole tämän asetuksen nojalla toimivaltainen, on vireillä menettely, jonka tulos riippuu tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvan liitännäiskysymyksen ratkaisemisesta, tämän asetuksen ei pitäisi estää kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimia ratkaisemasta tuota kysymystä. Näin ollen jos menettely koskee esimerkiksi perintöasiaa, jossa lapsi on osallisena ja jossa on nimitettävä edunvalvoja edustamaan lasta menettelyssä, perintöasian käsittelyssä toimivaltaisen jäsenvaltion olisi voitava nimittää edunvalvoja vireillä olevaa menettelyä varten riippumatta siitä, onko kyseinen tuomioistuin tämän asetuksen nojalla toimivaltainen vanhempainvastuuta koskevissa asioissa. Tällaisella ratkaisulla olisi oltava oikeusvaikutuksia ainoastaan siinä menettelyssä, jossa se annettiin.

(33)

Jos jäsenvaltion tuomioistuimessa perintöasiaa koskevassa menettelyssä lapsen puolesta toteutetun tai toteutettavan oikeustoimen pätevyys edellyttää tuomioistuimen lupaa tai hyväksyntää, tuomioistuimen kyseisessä jäsenvaltiossa olisi voitava päättää sallia tai hyväksyä tällainen oikeustoimi, vaikka se ei olisi tämän asetuksen nojalla toimivaltainen. Käsitteeseen ”oikeustoimi” olisi sisällyttävä esimerkiksi perinnön hyväksyminen tai hylkääminen taikka osapuolten välinen sopimus perinnönjaosta.

(34)

Tämä asetus ei saisi vaikuttaa diplomaattista koskemattomuutta koskevan kansainvälisen oikeuden soveltamiseen. Jos tämän asetuksen mukaista toimivaltaa ei voida käyttää kansainväliseen oikeuteen perustuvan diplomaattisen koskemattomuuden vuoksi, toimivaltaa olisi käytettävä sellaisen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti, jossa asianomainen henkilö ei nauti tällaista koskemattomuutta.

(35)

Tässä asetuksessa määritetään minä ajankohtana asian katsotaan tulleen vireille tuomioistuimessa tämän asetuksen soveltamiseksi. Kun otetaan huomioon jäsenvaltioiden kaksi erilaista järjestelmää, joissa edellytetään joko että haastehakemus ensiksi annetaan tiedoksi vastaajalle tai että se ensiksi jätetään tuomioistuimeen, pitäisi riittää, että kansallisen lainsäädännön mukainen ensimmäinen vaihe on toteutettu, edellyttäen että hakija ei ole sen jälkeen jättänyt ryhtymättä häneltä kansallisessa lainsäädännössä edellytettyihin toimiin toisen vaiheen toteuttamiseksi. Ottaen huomioon sovittelun ja muiden vaihtoehtoisten riitojenratkaisumenettelyjen kasvavan merkityksen myös tuomioistuinmenettelyjen aikana unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti asian olisi myös katsottava tulleen vireille tuomioistuimessa haastehakemuksen tai vastaavan asiakirjan tuomioistuimeen jättämisajankohtana tapauksissa, joissa menettely on tällä välin sovintoratkaisun löytämiseksi keskeytetty haastehakemuksen jättäneen osapuolen hakemuksesta, ilman että haastehakemusta on vielä annettu tiedoksi vastaajalle ja ilman että vastaaja on tietoinen menettelystä tai on millään tavalla osallistunut siihen, edellyttäen että haastehakemuksen jättänyt osapuoli ei ole sen jälkeen jättänyt ryhtymättä häneltä edellytettyihin toimiin haasteen antamiseksi tiedoksi vastaajalle. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan vireilläolotilanteessa ajankohta, jona on aloitettu pakollinen sovittelumenettely kansallisessa sovitteluviranomaisessa olisi katsottava ajankohdaksi, jona asian katsotaan tulleen vireille ”tuomioistuimessa”.

(36)

Asiakirjojen tiedoksiantoon menettelyissä, jotka on pantu vireille tämän asetuksen nojalla, olisi sovellettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1393/2007 (6).

(37)

Jos jäsenvaltion tuomioistuimessa on pantu vireille asia, jossa se ei tämän asetuksen mukaan ole toimivaltainen tutkimaan pääasiaa, mutta jossa toisen jäsenvaltion tuomioistuin on tämän asetuksen mukaan toimivaltainen tutkimaan pääasian, sen olisi oma-aloitteisesti todettava, ettei sillä ole toimivaltaa käsitellä kyseistä asiaa. Sen jäsenvaltion tuomioistuimella, johon lapsella on erityisiä siteitä tämän asetuksen mukaisesti, olisi kuitenkin oltava harkintavalta pyytää toimivallan siirtoa tämän asetuksen nojalla mutta ei velvollisuutta tehdä niin.

(38)

Lainkäytön yhdenmukaisuus edellyttää, että rinnakkaiset oikeudenkäynnit saadaan mahdollisimman vähiin ja että voidaan varmistaa, ettei eri jäsenvaltioissa anneta keskenään ristiriitaisia päätöksiä. Olisi säädettävä selkeästä ja tehokkaasta järjestelmästä vireilläolon ja toisiinsa liittyvien kanteiden ratkaisemiseksi sekä vireilletuloajankohdan määrittämisessä esiintyvien kansallisten erojen välttämiseksi. Kyseinen ajankohta olisi tämän asetuksen soveltamista varten määritettävä itsenäisesti. Jotta voidaan lisätä yksinomaisten oikeuspaikkasopimusten tehokkuutta, vireilläoloa koskevat tämän asetuksen säännökset eivät saisi kuitenkaan olla esteenä, kun vanhemmat antavat yksinomaisen toimivallan tietyn jäsenvaltion tuomioistuimille.

(39)

Tämän asetuksen mukaisissa vanhempainvastuuta koskevissa menettelyissä sekä vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen mukaisissa palauttamismenettelyissä olisi perusperiaatteen mukaisesti annettava tämän menettelyn kohteena olevalle lapselle, joka kykenee muodostamaan oman näkemyksensä, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen aito ja tuloksellinen mahdollisuus ilmaista näkemyksensä, ja nämä näkemykset olisi otettava asianmukaisella tavalla huomioon, kun arvioidaan lapsen etua. Lapsen mahdollisuudella ilmaista näkemyksensä vapaasti on perusoikeuskirjan 24 artiklan 1 kohdan ja lapsen oikeuksista tehdyn yleissopimuksen 12 artiklan mukaisesti tärkeä merkitys tämän asetuksen soveltamisessa. Asetuksessa olisi kuitenkin jätettävä jäsenvaltioiden asiaksi päättää kansallisen lainsäädännön ja menettelyn mukaisesti, kenen toimesta ja miten lasta kuullaan. Tämän asetuksen tarkoituksena ei saisi näin ollen olla säätäminen siitä, onko tuomarin kuultava lasta henkilökohtaisesti vai onko erityisen koulutuksen saaneen asiantuntijan kuultava lasta ja esitettävä tuomioistuimelle raportti jälkikäteen tai onko lasta kuultava oikeussalissa vai jossakin muussa paikassa tai jollakin muulla tavalla. Vaikka lapsella on oikeus tulla kuulluksi, lapsen kuuleminen ei voi olla absoluuttinen velvollisuus, vaan sitä on arvioitava lapsen edun mukaisesti esimerkiksi tapauksissa, joissa osapuolten välillä on tehty sopimuksia.

Vaikka unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan perusoikeuskirjan 24 artiklassa ja asetuksessa (EY) N:o 2201/2003 ei edellytetä, että päätöksen antaneen jäsenvaltion tuomioistuin ottaa jokaisessa tapauksessa huomioon lapsen näkemyksen häntä kuulemalla, vaan tuomioistuimelle jätetään näin ollen tietty harkintavalta, oikeuskäytännössä todetaan kuitenkin myös, että kun kyseinen tuomioistuin päättää antaa lapselle mahdollisuuden tulla kuulluksi, tuomioistuimen on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet tällaisen kuulemisen järjestämiseksi, ottaa huomioon lapsen edun ja kunkin yksittäistapauksen olosuhteet varmistaakseen kyseisten määräysten ja säännösten tehokkuuden ja antaa lapselle aidon ja tuloksellisen mahdollisuuden ilmaista näkemyksensä. Päätöksen antaneen jäsenvaltion tuomioistuimen olisi mahdollisuuksien mukaan ja ottaen aina huomioon lapsen etu käytettävä kaikkia kansallisen lainsäädännön sille tarjoamia keinoja ja kansainvälisen oikeudellisen yhteistyön välineitä, mukaan luettuina tarvittaessa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1206/2001 (7) säädetyt keinot ja välineet.

(40)

Lapsen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä koskevissa tapauksissa lapsi olisi palautettava viipymättä, ja tähän tarkoitukseen olisi edelleen sovellettava vuoden 1980 Haagin yleissopimusta, sellaisena kuin se on tällä asetuksella ja erityisesti III luvulla täydennettynä.

(41)

Jotta vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen mukaiset palauttamismenettelyt voitaisiin saada päätökseen mahdollisimman nopeasti, jäsenvaltioiden olisi harkittava kansallisen oikeushallintonsa rakenne huomioon ottaen näitä menettelyjä koskevan toimivallan keskittämistä mahdollisimman rajoitetulle määrälle tuomioistuimia. Lapsikaappaustapauksia koskeva toimivalta voitaisiin keskittää joko yhdelle tuomioistuimelle koko maan osalta tai rajoitetulle määrälle tuomioistuimia käyttäen lähtökohtana esimerkiksi muutoksenhakutuomioistuinten lukumäärää ja keskittämällä kansainvälisiä lapsikaappaustapauksia koskeva toimivalta yhdelle ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle kunkin muutoksenhakutuomioistuimen tuomiopiirissä.

(42)

Vuoden 1980 Haagin yleissopimukseen perustuvassa palauttamismenettelyssä jokaisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi annettava päätöksensä kuuden viikon kuluessa, paitsi jos se on poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi mahdotonta. Vaihtoehtoisten riitojenratkaisukeinojen käyttöä ei sellaisenaan tulisi pitää poikkeuksellisina olosuhteina, jotka sallivat määräajan ylityksen. Poikkeukselliset olosuhteet voivat kuitenkin syntyä sinä aikana, jona näitä keinoja käytetään, tai näiden keinojen tuloksena. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräaika olisi laskettava vireillepanoajankohdasta. Ylemmän oikeusasteen tuomioistuimen määräaika olisi laskettava siitä ajankohdasta, jona kaikki vaadittavat menettelyvaiheet on toteutettu. Näihin vaiheisiin voisi sisältyä asianomaisesta oikeusjärjestelmästä riippuen muutoksenhaun tiedoksi antaminen vastaajalle joko siinä jäsenvaltiossa, jossa tuomioistuin sijaitsee, tai jossain toisessa jäsenvaltiossa, asian ja muutoksenhaun toimittaminen muutoksenhakutuomioistuimeen niissä jäsenvaltioissa, joissa muutosta on haettava siinä tuomioistuimessa, jonka päätökseen haetaan muutosta, tai osapuolen jättämä hakemus oikeuden istunnon kutsumisesta koolle silloin, kun kansallinen lainsäädäntö edellyttää tällaista hakemusta. Jäsenvaltioiden olisi myös harkittava sitä, että vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla tehtyyn, lapsen palauttamista tai palauttamatta jättämistä koskevaan päätökseen olisi mahdollista hakea muutosta vain yhden kerran.

(43)

Kaikissa lasta koskevissa tapauksissa ja erityisesti kun kyseessä on kansainvälinen lapsikaappaus, tuomioistuinten olisi harkittava mahdollisuutta saada aikaan ratkaisu sovittelua ja muita asianmukaisia keinoja käyttäen ja tarvittaessa olemassa olevien, sovittelua vanhempainvastuuta koskevissa rajat ylittävissä riita-asioissa edistävien verkostojen ja tukirakenteiden avulla. Tällaisten toimien ei kuitenkaan pitäisi aiheettomasti pitkittää vuoden 1980 Haagin yleissopimukseen perustuvaa palauttamismenettelyä. Lisäksi sovittelu ei välttämättä aina ole asianmukainen keino, erityisesti perheväkivaltatapauksissa. Jos vuoden 1980 Haagin yleissopimukseen perustuvan palauttamismenettelyn aikana vanhemmat pääsevät sopimukseen lapsen palauttamisesta tai palauttamatta jättämisestä sekä vanhempainvastuuta koskevista asioista, tällä asetuksella olisi tietyissä olosuhteissa annettava heille mahdollisuus sopia, että tuomioistuimella, jossa asia on pantu vireille vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla, tulisi olla toimivalta antaa sopimukselle sitova oikeusvaikutus joko sisällyttämällä se päätökseen, hyväksymällä se tai käyttämällä muuta kansallisen lainsäädännön ja kansallisten menettelyjen mukaista tapaa. Jäsenvaltioiden, joissa toimivalta on keskitetty, olisi näin ollen harkittava mahdollisuutta, että tuomioistuin, jossa palauttamismenettely on pantu vireille vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla, voisi myös käyttää osapuolten tämän asetuksen mukaisesti sopimaa tai hyväksymää toimivaltaa vanhempainvastuuta koskevissa asioissa silloin, kun osapuolten välinen sopimus on tehty tämän palauttamismenettelyn yhteydessä.

(44)

Sen jäsenvaltion tuomioistuimen, johon lapsi on luvattomasti viety tai josta hänet on luvattomasti jätetty palauttamatta, olisi tietyissä asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa voitava kieltäytyä palauttamisesta vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen mukaisesti. Ennen kuin tuomioistuin kieltäytyy palauttamasta lasta, sen olisi kuitenkin arvioitava, onko asianmukaiset suojelutoimet toteutettu tai voitaisiinko ne toteuttaa lapsen suojelemiseksi vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen b alakohdassa tarkoitetulta vakavalta vaaralta.

(45)

Jos tuomioistuin harkitsee lapsen palauttamisesta kieltäytymistä yksinomaan vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen b alakohdan perusteella, se ei saisi kieltäytyä palauttamasta lasta, jos joko lapsen palauttamista hakenut osapuoli kykenee vakuuttamaan tuomioistuimen tai tuomioistuin on muutoin vakuuttunut siitä, että on toteutettu riittävät järjestelyt lapsen suojelemiseksi hänen palauttamisensa jälkeen. Tällaisiin järjestelyihin voisi sisältyä esimerkiksi asianomaisen jäsenvaltion tuomioistuimen hakijalle määräämä lähestymiskielto lapsen suhteen, asianomaisen jäsenvaltion määräämät väliaikaiset toimenpiteet ja turvaamistoimet, jotka sallivat, että lapsi voi jäädä kaapanneelle vanhemmalle, joka on lapsen tosiasiallinen huoltaja, kunnes päätös oikeudesta lapsen huoltoon on annettu kyseisessä jäsenvaltiossa palauttamisen jälkeen tai osoitus terveydenhuoltopalveluiden saatavuudesta hoitoa tarvitsevalle lapselle. Sen, minkä tyyppinen järjestely on riittävä kyseessä olevassa tapauksessa olisi oltava riippuvainen siitä konkreettisesta vakavasta vaarasta, jolle lapsi todennäköisesti altistuu, jos palauttaminen tapahtuu ilman tällaisia järjestelyjä. Pyrkiessään selvittämään, onko toteutettu riittävät järjestelyt, tuomioistuimen olisi ensisijaisesti kuultava osapuolia ja tarvittaessa pyydettävä soveltuvaa apua keskusviranomaisilta tai verkostoihin, erityisesti neuvoston päätöksellä 2001/470/EY (8) perustettuun siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudelliseen verkostoon tai Haagin kansainväliseen tuomariverkostoon, kuuluvilta tuomareilta.

(46)

Tarvittaessa tuomioistuimen olisi lapsen palauttamisesta määrätessään voitava määrätä tämän asetuksen mukaisia tarpeellisiksi katsomiaan väliaikaisia toimenpiteitä ja turvaamistoimia lapsen suojelemiseksi vakavalta vaaralta, että palauttamisesta aiheutuisi ruumiillisia tai henkisiä vaurioita, jotka muutoin johtaisivat palauttamisesta kieltäytymiseen. Tällaisten väliaikaisten toimenpiteiden ja niiden liikkumisen ei pitäisi viivyttää vuoden 1980 Haagin yleissopimukseen perustuvaa palauttamismenettelyä eikä horjuttaa toimivallan määrittämistä sen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla, ja sen tuomioistuimen välillä, joka on tämän asetuksen mukaan toimivaltainen vanhempainvastuuta koskevissa asioissa. Tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla, olisi tarvittaessa kuultava sen jäsenvaltion tuomioistuinta tai toimivaltaisia viranomaisia, jossa lapsen asuinpaikka on, keskusviranomaisten tai verkostoihin, erityisesti siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudelliseen verkostoon tai Haagin kansainväliseen tuomariverkostoon, kuuluvien tuomareiden avustuksella. Nämä toimenpiteet olisi tunnustettava ja pantava täytäntöön kaikissa muissa jäsenvaltioissa, myös niissä jäsenvaltioissa, jotka ovat tämän asetuksen mukaisesti toimivaltaisia, siihen asti että tällaisen jäsenvaltion tuomioistuin on toteuttanut aiheellisiksi katsomansa toimenpiteet. Tällaisiin väliaikaisiin toimenpiteisiin, turvaamistoimet mukaan lukien, voisi sisältyä esimerkiksi se, että lapsi jäisi asumaan lapsen tosiasiallisen huoltajan luokse, tai se, miten yhteydenpito lapsen kanssa olisi toteutettava lapsen palauttamisen jälkeen, kunnes lapsen asuinpaikkavaltion tuomioistuin on toteuttanut aiheellisiksi katsomansa toimenpiteet. Tämän ei pitäisi vaikuttaa mihinkään asuinpaikkavaltion tuomioistuimen toimenpiteeseen tai päätökseen, joka on toteutettu tai tehty lapsen palauttamisen jälkeen.

(47)

Lapsen palauttamista koskeva päätös olisi voitava julistaa väliaikaisesti täytäntöönpanokelpoiseksi, vaikka siihen olisi haettu muutosta, kun lapsen etu edellyttää lapsen palauttamista, ennen kuin muutoksenhakua koskeva päätös on annettu. Kansallisessa lainsäädännössä voidaan täsmentää, mikä tuomioistuin voi julistaa päätöksen väliaikaisesti täytäntöönpanokelpoiseksi.

(48)

Kun sen jäsenvaltion tuomioistuin, johon lapsi on luvattomasti viety tai josta hänet on luvattomasti jätetty palauttamatta, päättää kieltäytyä palauttamasta lasta vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla, sen olisi nimenomaisesti mainittava päätöksessään ne vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen artiklat, joihin kieltäytyminen perustuu. Riippumatta siitä, onko tällainen kielteinen päätös lopullinen vai voiko siihen vielä hakea muutosta, se voidaan kuitenkin korvata myöhemmällä päätöksellä, jonka sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa lapsen asuinpaikka oli ennen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä, antaa lapsen huoltoa koskevassa menettelyssä. Tämän menettelyn aikana kaikki olosuhteet, muun muassa vanhempien käyttäytyminen, olisi lapsen etua silmällä pitäen tutkittava perusteellisesti. Jos menettelyn tuloksena lapsen huoltoa koskevien oikeuksien asiasisällöstä tehtävässä päätöksessä edellytetään lapsen palauttamista, lapsi olisi palautettava vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista päätöksen tunnustamiseksi ja panemiseksi täytäntöön muissa jäsenvaltioissa.

(49)

Yksinomaan vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen b alakohdan tai 13 artiklan toisen kappaleen taikka molempien perusteella lapsen palauttamisesta kieltäytyvän tuomioistuimen olisi omasta aloitteestaan annettava todistus käyttäen tässä asetuksessa vahvistettua asianmukaista lomaketta. Kyseisen todistuksen tarkoituksena on ilmoittaa osapuolille mahdollisuudesta panna vireille hakemus lapsen huoltoa koskevien oikeuksien asiasisällöstä sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä, kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun ilmoitus lapsen palauttamatta jättämistä koskevasta päätöksestä annettiin, tai jos asia on jo vireillä kyseisessä tuomioistuimessa, toimittaa tuomioistuimelle palauttamismenettelyä koskevat tarpeelliset asiakirjat.

(50)

Kun menettely lapsen huoltoa koskevien oikeuksien asiasisällöstä on jo vireillä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä ajankohtana, jona tuomioistuin, jossa on pantu vireille palauttamishakemus vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla, kieltäytyy lapsen palauttamisesta yksinomaan vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen b alakohdan tai 13 artiklan toisen kappaleen taikka molempien perusteella, lapsen palauttamisesta kieltäytyneen tuomioistuimen olisi, jos se on tietoinen kyseisestä menettelystä, toimitettava kuukauden kuluessa päätöksensä antamisesta jäljennös päätöksestä, asianmukainen todistus ja oikeudessa kuulemista koskeva selostus, tiivistelmä tai pöytäkirja sekä muut asiakirjat, jotka se katsoo tarpeellisiksi, tuomioistuimelle, jossa on pantu vireille menettely lapsen huoltoa koskevan oikeuden asiasisällöstä. Käsitteellä ”muut asiakirjat, jotka se katsoo tarpeellisiksi” olisi viitattava kaikkiin asiakirjoihin, jotka sisältävät tietoja, joilla voisi olla merkitystä kyseisen lapsen huoltoa koskevan menettelyn tuloksen kannalta, jos näitä tietoja ei jo ole palauttamatta jättämistä koskevassa päätöksessä.

(51)

Jos lapsen huoltoa koskevien oikeuksien asiasisällöstä ei vielä ole vireillä menettelyä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä, ja jokin osapuoli panee asian vireille kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimessa kolmen kuukauden kuluessa lapsen palauttamatta jättämistä koskevan päätöksen tiedoksi antamisesta, kyseisen osapuolen olisi toimitettava tuomioistuimelle, jossa hakemus lapsen huoltoa koskevien oikeuksien asiasisällöstä on pantu vireille, jäljennös vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla annetusta lapsen palauttamatta jättämistä koskevasta päätöksestä, asianmukainen todistus ja tapauksen mukaan oikeudessa kuulemista koskeva selostus, tiivistelmä tai pöytäkirja. Tämä ei estä tuomioistuinta pyytämästä tarpeellisiksi katsomiaan muita asiakirjoja, jotka sisältävät tietoja, joilla voisi olla lapsen huoltoa koskevan oikeuden asiasisältöä koskevan menettelyn tuloksen kannalta merkitystä, jos näitä tietoja ei jo ole lapsen palauttamatta jättämistä koskevassa päätöksessä.

(52)

Jos osapuoli on pannut vireille asian lapsen huoltoa koskevien oikeuksien asiasisällön osalta toimivaltaisessa tuomioistuimessa kolmen kuukauden kuluessa lapsen palauttamatta jättämistä koskevan vuoden 1980 Haagin yleissopimukseen perustuvan päätöksen tiedoksi antamisesta tai jos lapsen huoltoa koskeva menettely oli jo vireillä kyseisessä tuomioistuimessa sillä hetkellä, kun se vastaanotti lapsen palauttamisesta kieltäytyneen tuomioistuimen päätöksen, tässä menettelyssä lapsen huoltoa koskevien oikeuksien asiasisällöstä annetun päätöksen, jossa edellytetään lapsen palauttamista kyseiseen jäsenvaltioon, olisi oltava täytäntöönpanokelpoinen toisessa jäsenvaltiossa tämän asetuksen IV luvun 2 jakson mukaisesti ilman eri menettelyä ja mahdollisuutta vastustaa sen tunnustamista. Tätä olisi sovellettava, paitsi jos ja siltä osin kuin sen todetaan olevan ristiriidassa samaa lasta koskevaa vanhempainvastuuta koskevan myöhemmän päätöksen kanssa, edellyttäen että lapsen huoltoa koskevien oikeuksien asiasisältöä koskevasta päätöksestä, jossa edellytetään lapsen palauttamista, on annettu ”etuoikeutetuista päätöksistä annettava todistus”. Jos asia pannaan vireille lapsen huoltoa koskevien oikeuksien asiasisällön osalta toimivaltaisessa tuomioistuimessa kolmen kuukauden määräajan päätyttyä tai jos edellytykset tämän etuoikeutetuista päätöksistä annettavan todistuksen antamiselle eivät täyty, lapsen huoltoa koskevien oikeuksien asiasisällöstä annettu päätös olisi tunnustettava ja pantava täytäntöön muissa jäsenvaltioissa tämän asetuksen IV luvun 1 jakson mukaisesti.

(53)

Jos asianosaista tai lasta ei ole mahdollista kuulla henkilökohtaisesti ja jos teknisiä välineitä on käytettävissä, tuomioistuin voi harkita kuulemisen järjestämistä videoyhteyden tai jonkin muun viestintätekniikan avulla, jollei tällaisen tekniikan käyttäminen ole asiaan liittyvien erityisten olosuhteiden vuoksi epäasianmukaista oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen kannalta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muiden unionin säädösten soveltamista.

(54)

Keskinäinen luottamus lainkäyttöön unionissa oikeuttaa periaatteen, että yhdessä jäsenvaltiossa avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annetut päätökset olisi tunnustettava kaikissa jäsenvaltioissa ilman tunnustamismenettelyä. Erityisesti kun esitetään toisessa jäsenvaltiossa annettu avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskeva päätös, johon ei voida enää hakea muutosta päätöksen antaneessa jäsenvaltiossa, pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten olisi tunnustettava päätös lain nojalla vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista ja päivitettävä väestörekisteritietonsa sen mukaisesti. Kansallisessa lainsäädännössä säädetään edelleen siitä, voiko asianosainen vedota kieltäytymisperusteisiin vai voidaanko se tehdä ainoastaan ex officio. Tämä ei estä sitä, että jokainen, jonka etua päätöksen tunnustaminen koskee, voi tämän asetuksen mukaisesti hakea päätöstä siitä, että tässä asetuksessa tarkoitettuja perusteita tunnustamisesta kieltäytymiselle ei ole. Sen jäsenvaltion, jossa tällainen hakemus tehdään, kansallisessa lainsäädännössä olisi määritettävä, keitä voidaan pitää asianosaisina, joilla on oikeus tehdä tällainen hakemus.

(55)

Jäsenvaltiossa hyväksyttyjen päätösten, virallisten asiakirjojen ja sopimusten tunnustamisen ja täytäntöönpanon olisi perustuttava keskinäisen luottamuksen periaatteeseen. Näin ollen tunnustamisesta kieltäytymisen perusteet olisi rajattava mahdollisimman vähäiseen määrään, kun otetaan huomioon tämän asetuksen tavoite, joka on tunnustamisen ja täytäntöönpanon helpottaminen ja lapsen edun tehokas suojaaminen.

(56)

Päätöksen tunnustamisesta olisi kieltäydyttävä vain, jos yksi tai useampi tässä asetuksessa säädetyistä tunnustamisesta kieltäytymistä koskevista perusteista täyttyy. Tässä asetuksessa oleva tunnustamisesta kieltäytymisen perusteita koskeva luettelo on oltava tyhjentävä. Ei saisi olla mahdollista vedota tunnustamisesta kieltäytymisen perusteena sellaiseen perusteeseen, jota ei ole tässä asetuksessa luetteloitu, kuten esimerkiksi vireilläolosäännön rikkominen. Vanhempainvastuuta koskevissa asioissa myöhemmin annettu päätös korvaa aina aiemman päätöksen vaikuttaen tulevaisuuteen siltä osin, kuin päätökset ovat ristiriidassa keskenään.

(57)

Mitä tulee lapselle annettuun mahdollisuuteen ilmaista näkemyksensä, päätöksen antaneen tuomioistuimen olisi voitava päättää asianmukaisesta menetelmästä lapsen kuulemiseksi. Näin ollen ei saisi olla mahdollista kieltäytyä päätöksen tunnustamisesta pelkästään sillä perusteella, että päätöksen antanut tuomioistuin on käyttänyt lapsen kuulemiseen eri menetelmää, kuin tunnustamisjäsenvaltio käyttäisi. Jäsenvaltio, jossa tunnustamista pyydetään, ei saisi kieltäytyä tunnustamisesta, jos jokin tässä asetuksessa sallittu tätä tiettyä kieltäytymisperustetta koskeva poikkeus soveltuu. Kyseisten poikkeusten vaikutus on, että täytäntöönpanojäsenvaltion tuomioistuimelle ei saisi olla mahdollista kieltäytyä päätöksen täytäntöönpanosta ainoastaan sillä perusteella, että lapselle ei ole annettu mahdollisuutta ilmaista näkemyksensä ottaen huomioon lapsen etu, jos menettely koski ainoastaan lapsen omaisuutta ja edellyttäen, että menettelyn kohde ei edellyttänyt lapsen kuulemista, tai jos oli olemassa vakavia perusteita ottaen erityisesti huomioon asian kiireellisyys. Tällaisia vakavia perusteita voitaisiin esittää esimerkiksi silloin, kun lapsen ruumiillinen ja henkinen koskemattomuus tai henki on välittömässä vaarassa ja lisäviiveisiin saattaa sisältyä riski, että tämä vaara tulee todeksi.

(58)

Lapsia koskevien rajat ylittävien riita-asioiden käsittelyn nopeuttamiseksi ja kustannusten vähentämiseksi on lisäksi aiheellista poistaa täytäntöönpanojäsenvaltiossa ennen täytäntöönpanoa toteutettava täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskeva menettely tai tapauksen mukaan rekisteröinnin täytäntöönpano kaikkien vanhempainvastuuta koskevien päätösten osalta. Vaikka asetuksessa (EY) N:o 2201/2003 tämä vaatimus on poistettu vain tiettyjen tapaamisoikeuden myöntävien päätösten ja tiettyjen lapsen palauttamista edellyttävien päätösten osalta, tässä asetuksessa olisi poistettava kyseinen vaatimus kaikkien vanhempainvastuuta koskevien päätösten rajat ylittävän täytäntöönpanon osalta samalla, kun varmistetaan tiettyjen tapaamisoikeuden myöntävien päätösten ja tiettyjen lapsen palauttamista edellyttävien päätösten vieläkin suotuisampi kohtelu. Tämän seurauksena minkä tahansa muun jäsenvaltion tuomioistuimen antamaa päätöstä olisi kohdeltava, niin kuin se olisi annettu täytäntöönpanojäsenvaltiossa, ellei tästä asetuksesta muuta johdu.

(59)

Tämän asetuksen nojalla olisi varmistettava väliaikaisten toimenpiteiden ja turvaamistoimien liikkuvuus silloin, kun ne on määrännyt tuomioistuin, joka on toimivaltainen tutkimaan pääasian. Väliaikaisia toimenpiteitä ja turvaamistoimia, jotka tällainen tuomioistuin on määrännyt ilman, että vastaaja on kutsuttu kuultavaksi, ei kuitenkaan olisi tunnustettava eikä pantava täytäntöön tämän asetuksen nojalla, paitsi jos toimenpiteen sisältävä päätös on annettu vastaajalle tiedoksi ennen täytäntöönpanoa. Tämä ei saisi sulkea pois tällaisten toimenpiteiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa kansallisen lain mukaisesti. Jos väliaikaiset toimenpiteet ja turvaamistoimet on määrännyt jäsenvaltion tuomioistuin, joka ei ole pääasiassa toimivaltainen, niiden vaikutus olisi tämän asetuksen nojalla rajattava koskemaan vain kansainvälisissä lapsikaappaustapauksissa määrättäviä toimenpiteitä ja niillä olisi pyrittävä suojelemaan lasta vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen b alakohdassa tarkoitetulta vakavalta vaaralta. Tällaisia toimenpiteitä olisi sovellettava siihen asti, että sen jäsenvaltion tuomioistuin, joka on asiassa toimivaltainen tämän asetuksen nojalla, on toteuttanut aiheellisiksi katsomansa toimenpiteet.

(60)

Täytäntöönpanomenettelyt voivat kansallisesta lainsäädännöstä riippuen olla joko tuomioistuinmenettelyjä tai tuomioistuimen ulkopuolisia menettelyjä, joten ”toimivaltaiset täytäntöönpanoviranomaiset” voisivat käsittää tuomioistuimet, ulosottomiehet ja muut kansallisessa lainsäädännössä määritellyt viranomaiset. Jos tässä asetuksessa mainitaan toimivaltaisten täytäntöönpanoviranomaisten lisäksi myös tuomioistuimet, tämän olisi katettava tapaukset, joissa kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltainen täytäntöönpanoviranomainen on jokin muu elin kuin tuomioistuin, mutta tietyt päätökset kuuluvat tuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan joko päätöksenteon alusta lähtien tai toimivaltaisen täytäntöönpanoviranomaisen toimien valvonnan osalta. Täytäntöönpanojäsenvaltion toimivaltaisen täytäntöönpanoviranomaisen tai tuomioistuimen olisi määrättävä, toteutettava tai järjestettävä erityisiä täytäntöönpanovaiheen toimenpiteitä, kuten kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä mahdollisesti säädettyjä ei-pakottavia toimenpiteitä tai siinä mahdollisesti säädettyjä pakottavia toimenpiteitä, joita ovat sakot, vankeus tai lapsen hakeminen ulosottomiehen toimesta.

(61)

Tapaamisoikeuden käyttöä koskevien toisen jäsenvaltion päätösten täytäntöönpanon helpottamiseksi täytäntöönpanojäsenvaltion toimivaltaisten täytäntöönpanoviranomaisten tai tuomioistuinten olisi voitava täsmentää käytännön olosuhteita koskevat yksityiskohdat tai täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännössä asetetut oikeudelliset edellytykset. Tässä asetuksessa säädetyillä järjestelyillä olisi voitava helpottaa sellaisen päätöksen täytäntöönpanoa täytäntöönpanojäsenvaltiossa, jota ei muuten voitaisi panna täytäntöön sen epätarkkuuden vuoksi, jotta toimivaltainen täytäntöönpanoviranomainen tai täytäntöönpaneva tuomioistuin voi tehdä päätöksestä konkreettisemman ja täsmällisemmän. Myös muut järjestelyt, joita täytäntöönpanojäsenvaltion kansallisen täytäntöönpanolainsäädännön oikeudellisten vaatimusten noudattaminen edellyttää, kuten lastensuojeluviranomaisen tai psykologin osallistuminen täytäntöönpanovaiheeseen, olisi toteutettava samalla tavalla. Tällaisissa järjestelyissä ei kuitenkaan pitäisi puuttua tapaamisoikeutta koskevan päätöksen olennaiseen sisältöön eikä mennä sitä pidemmälle. Tämän asetuksen mukaisen valtuuden mukauttaa toimenpiteitä ei myöskään pitäisi tarkoittaa sitä, että täytäntöönpaneva tuomioistuin voi korvata toisilla toimenpiteillä ne toimenpiteet, joista ei säädetä täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännössä.

(62)

Yhdessä jäsenvaltiossa annetun päätöksen täytäntöönpano toisessa jäsenvaltiossa ilman täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista ei saisi vaarantaa puolustuksen oikeuksia. Sen vuoksi henkilöllä, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan, olisi oltava mahdollisuus hakea päätöksen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymistä, jos hän katsoo, että jokin tässä asetuksessa säädetty tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymistä koskeva peruste täyttyy. Kansallisessa lainsäädännössä on määritettävä, onko tässä asetuksessa vahvistetut tunnustamisesta kieltäytymisen perusteet tutkittava viran puolesta vai hakemuksen perusteella. Myös täytäntöönpanosta kieltäytymisen yhteydessä olisi oltava mahdollista suorittaa vastaava tutkinta. Kansallisten kieltäytymisperusteiden soveltamisen ei pitäisi vaikuttaa siten, että se laajentaa tässä asetuksessa säädettyjä perusteita koskevia edellytyksiä ja yksityiskohtaisia sääntöjä.

(63)

Asianosaisen, joka riitauttaa toisessa jäsenvaltiossa annetun päätöksen täytäntöönpanon, olisi täytäntöönpanojäsenvaltion oikeusjärjestelmän mukaisesti mahdollisuuksien mukaan voitava tehdä riitautus täytäntöönpanomenettelyssä ja vedota samassa menettelyssä tässä asetuksessa säädettyjen kieltäytymisperusteiden lisäksi sen jäsenvaltion, jossa täytäntöönpanoa haetaan, lain mukaisiin kieltäytymisperusteisiin, joita sovellettaisiin edelleen, koska ne eivät ole ristiriidassa tässä asetuksessa säädettyjen perusteiden kanssa. Kyseisiin perusteisiin voisivat kuulua esimerkiksi riitautukset, jotka perustuvat kansallisen lainsäädännön mukaisiin muotovirheisiin täytäntöönpanosäädöksessä tai väitteeseen siitä, että päätöksessä edellytetty toimi on jo toteutettu tai sitä ei enää voida toteuttaa esimerkiksi ylivoimaisen esteen vuoksi, sen henkilön vakavan sairauden vuoksi, jolle lapsi on tarkoitus luovuttaa, tai kyseisen henkilön vangitsemisen tai kuoleman vuoksi taikka siksi, että jäsenvaltio, johon lapsi on tarkoitus palauttaa, on joutunut sotatilaan päätöksen antamisen jälkeen, tai että on kieltäydytty panemasta täytäntöön päätöstä, jolla ei ole sen jäsenvaltion, jossa täytäntöönpanoa haetaan, lainsäädännön mukaan täytäntöönpanokelpoista sisältöä eikä sisältöä voida muokata täytäntöönpanokelpoiseksi.

(64)

Jotta henkilölle, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan, voidaan ilmoittaa toisessa jäsenvaltiossa annetun päätöksen täytäntöönpanosta, hänelle olisi kohtuullisessa ajassa ennen ensimmäistä täytäntöönpanotoimenpidettä annettava tiedoksi tämän asetuksen mukaisesti annettu todistus ja sen liitteenä tarvittaessa päätös. Tässä yhteydessä ensimmäisellä täytäntöönpanotoimenpiteellä olisi tarkoitettava ensimmäistä täytäntöönpanotoimenpidettä tiedoksiannon jälkeen. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan asianosaisella, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan, on oltava tehokkaat oikeussuojakeinot, joihin kuuluu mahdollisuus riitauttaa päätöksen täytäntöönpanokelpoisuus ennen täytäntöönpanon varsinaista aloittamista.

(65)

Vanhempainvastuuta koskevissa asioissa täytäntöönpano koskee aina lasta ja useissa tapauksissa lapsen luovutusta muulle kuin sille henkilölle, jonka luona lapsi asuu kyseisellä hetkellä, ja/tai lapsen siirtämistä toiseen jäsenvaltioon. Ensisijaisena tavoitteena olisi siis oltava oikean tasapainon löytäminen tilanteessa, jossa hakijalla on periaatteellinen oikeus saada päätös pantua täytäntöön mahdollisimman pian myös unionin sisäiset rajat ylittävissä tapauksissa ja tarvittaessa myös pakkokeinoja käyttäen ja jossa on samalla tarpeen rajoittaa minimiin lapsen altistuminen tällaisille mahdollisesti traumatisoiville pakkokeinoille, kun niiden käyttöä ei voida välttää. Kunkin jäsenvaltion toimivaltaisten täytäntöönpanoviranomaisten ja tuomioistuinten olisi suoritettava tämä arviointi kussakin yksittäistapauksessa.

(66)

Tällä asetuksella pyritään luomaan tasavertaiset toimintaedellytykset vanhempainvastuuta koskevien päätösten rajat ylittävälle täytäntöönpanolle jäsenvaltioiden kesken. Useissa jäsenvaltioissa nämä päätökset ovat jo täytäntöönpanokelpoisia, vaikka niihin voidaan vielä hakea muutosta tai vaikka niihin olisi jo haettu muutosta. Toisissa jäsenvaltioissa täytäntöönpanokelpoinen on ainoastaan päätös, johon ei voida enää hakea muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin. Kiireellisiä tilanteita varten tässä asetuksessa säädetään näin ollen, että päätöksen antaneen jäsenvaltion tuomioistuin voi julistaa tietyn vanhempainvastuuta koskevan päätöksen väliaikaisesti täytäntöönpanokelpoiseksi, vaikka siihen voidaan vielä hakea muutosta, nimittäin kun on kyse vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen mukaisesta päätöksestä, jossa edellytetään lapsen palauttamista, tai tapaamisoikeuden myöntävistä päätöksistä.

(67)

Lapsia koskevassa täytäntöönpanossa on kuitenkin tärkeää, että toimivaltaiset täytäntöönpanoviranomaiset tai tuomioistuimet voivat reagoida nopeasti olosuhteiden muuttuessa, mukaan luettuina päätöksen riitautus päätöksen antaneessa jäsenvaltiossa, päätöksen täytäntöönpanokelpoisuuden keskeytyminen ja jäsenvaltioiden täytäntöönpanovaiheessa kohtaamat esteet tai hätätilanteet. Täytäntöönpanomenettelyt olisi tästä syystä keskeytettävä hakemuksesta tai viranomaisen tai tuomioistuimen omasta aloitteesta, jos päätöksen täytäntöönpanokelpoisuus on keskeytetty päätöksen antaneessa jäsenvaltiossa. Toimivaltaisella täytäntöönpanoviranomaisella tai tuomioistuimella ei kuitenkaan olisi oltava velvollisuutta tutkia aktiivisesti, onko täytäntöönpanokelpoisuus keskeytetty muutoksenhaun tai muun tilanteen johdosta päätöksen antaneessa jäsenvaltiossa, jos merkkejä siitä ei ole. Toimivaltaisen täytäntöönpanoviranomaisen tai tuomioistuimen olisi lisäksi voitava hakemuksesta ja jopa silloin, kun yhden tai useamman tässä asetuksessa säädetyn tai sallitun perusteen todetaan täyttyvän, harkinnanvaraisesti keskeyttää täytäntöönpano tai kieltäytyä siitä täytäntöönpanojäsenvaltiossa.

(68)

Kun päätökseen voidaan vielä hakea muutosta päätöksen antaneessa jäsenvaltiossa ja varsinaisin muutoksenhakukeinoin tapahtuvan muutoksenhaun määräaika ei ole vielä päättynyt, täytäntöönpanojäsenvaltion toimivaltaisella täytäntöönpanoviranomaisella tai tuomioistuimella olisi oltava harkintavaltaa keskeyttää täytäntöönpanomenettely hakemuksesta. Tällaisissa tapauksissa se voi täsmentää määräajan, jonka kuluessa muutosta on haettava päätöksen antaneessa jäsenvaltiossa, jotta täytäntöönpanomenettely voidaan keskeyttää tai sen keskeyttämistä voidaan jatkaa. Määräajan täsmentämisen olisi koskettava ainoastaan täytäntöönpanomenettelyn keskeyttämistä, eikä sen pitäisi vaikuttaa päätöksen antaneen jäsenvaltion menettelysääntöjen mukaisen muutoksenhaun määräaikaan.

(69)

Poikkeustapauksissa toimivaltaisella täytäntöönpanoviranomaisella tai tuomioistuimella olisi oltava mahdollisuus keskeyttää täytäntöönpanomenettely, jos täytäntöönpano saattaisi lapsen vakavaan vaaraan altistumisesta ruumiillisille tai henkisille vaurioille päätöksen antamisen jälkeen ilmenneiden väliaikaisten esteiden tai muiden olosuhteissa tapahtuneiden olennaisten muutosten vuoksi. Täytäntöönpanoa olisi jatkettava heti, kun vakava vaara ruumiillisista tai henkisistä vaurioista lakkaa olemasta. Jos vaara on kuitenkin edelleen olemassa, ennen täytäntöönpanosta kieltäytymistä olisi toteutettava kaikki kansallisen lainsäädännön ja menettelysääntöjen mukaiset asiaankuuluvat toimenpiteet, tarvittaessa myös muiden asiaankuuluvien toimijoiden, kuten sosiaalityöntekijöiden tai lapsipsykologien, avustuksella, jotta päätöksen täytäntöönpano voitaisiin varmistaa. Toimivaltaisen täytäntöönpanoviranomaisen tai tuomioistuimen olisi erityisesti pyrittävä kansallisen lainsäädännön ja menettelysääntöjen mukaisesti poistamaan olosuhteiden muutoksesta aiheutuneet mahdolliset esteet, kuten lapsen vastustus, jonka tämä on ilmaissut vasta päätöksen antamisen jälkeen mutta joka on niin voimakas, että jos se jätettäisiin huomiotta, se merkitsisi lapseen kohdistuvaa vakavaa vaaraa altistumisesta ruumiillisille tai henkisille vaurioille.

(70)

Asumuseroa ja avioeroa koskevat osapuolten väliset viralliset asiakirjat ja sopimukset, joilla on sitova oikeusvaikutus yhdessä jäsenvaltiossa, olisi katsottava tunnustamista koskevia säännöksiä sovellettaessa ”päätöksiksi”. Vanhempainvastuuta koskevat osapuolten väliset viralliset asiakirjat ja sopimukset, jotka ovat täytäntöönpanokelpoisia jossakin jäsenvaltiossa, olisi katsottava tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä sovellettaessa ”päätöksiksi”.

(71)

Vaikka tässä asetuksessa säädettyä velvollisuutta antaa lapselle mahdollisuus ilmaista näkemyksensä ei olisi sovellettava virallisiin asiakirjoihin eikä sopimuksiin, lapsen oikeutta ilmaista näkemyksensä olisi kuitenkin sovellettava edelleen perusoikeuskirjan 24 artiklan ja lapsen oikeuksista tehdyn YK:n yleissopimuksen 12 artiklan nojalla siten, kuin se on pantu täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä ja menettelyissä. Sen, ettei lapselle ole annettu mahdollisuutta ilmaista näkemystään, ei pitäisi automaattisesti olla peruste virallisten asiakirjojen ja sopimusten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta kieltäytymiselle vanhempainvastuuta koskevissa asioissa.

(72)

Kaikissa jäsenvaltioissa olisi nimettävä vanhempainvastuuta koskevia asioita varten keskusviranomaiset. Jäsenvaltioiden olisi harkittava saman keskusviranomaisen nimeämistä tälle asetukselle, kuin vuoden 1980 ja vuoden 1996 Haagin yleissopimuksille on nimetty. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että keskusviranomaisilla on asianmukaiset taloudelliset ja henkilöstöresurssit, jotta ne voivat hoitaa niille tällä asetuksella osoitetut tehtävät.

(73)

Tämän asetuksen säännöksiä yhteistyöstä vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ei olisi sovellettava vuoden 1980 Haagin yleissopimukseen perustuvien lapsen palauttamista koskevien hakemusten käsittelyyn, sillä se ei ole vanhempainvastuuta koskeva menettely kyseisen yleissopimuksen 19 artiklan ja unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti. Vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen soveltamista olisi kuitenkin täydennettävä tämän asetuksen kansainvälisiä lapsikaappauksia koskevilla säännöksillä ja tämän asetuksen tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevalla luvulla sekä yleisiä säännöksiä koskevalla luvulla.

(74)

Keskusviranomaisten olisi avustettava tuomioistuimia ja toimivaltaisia viranomaisia sekä tietyissä tapauksissa myös vanhempainvastuunkantajia rajat ylittävissä menettelyissä ja tehtävä yhteistyötä sekä yleisellä tasolla että yksittäistapauksissa, ja pyrittävä myös edistämään perheoikeudellisten riita-asioiden ratkaisemista sovintoteitse.

(75)

Kiireellisiä tapauksia lukuun ottamatta ja sanotun vaikuttamatta tässä asetuksessa sallittuun tuomioistuinten väliseen suoraan yhteistyöhön ja kommunikointiin, tämän asetuksen mukaisia pyyntöjä yhteistyöstä vanhempainvastuuta koskevissa asioissa voisivat esittää tuomioistuimet ja toimivaltaiset viranomaiset, ja pyynnöt olisi toimitettava pyynnön esittävän tuomioistuimen tai toimivaltaisen viranomaisen jäsenvaltion keskusviranomaiselle. Tiettyjä pyyntöjä voisivat esittää myös vanhempainvastuunkantajat, ja ne olisi toimitettava hakijan asuinpaikan keskusviranomaiselle. Tällaisiin pyyntöihin olisi luettava pyynnöt tietojen ja avun antamiseksi vanhempainvastuunkantajille, jotka hakevat päätösten, erityisesti lapsen tapaamisoikeutta ja palauttamista koskevien päätösten, tunnustamista ja täytäntöönpanoa pyynnön vastaanottaneen keskusviranomaisen alueella, mukaan lukien tarvittaessa tiedot siitä, miten saada oikeusapua; pyynnöt sen helpottamiseksi, että vanhempainvastuunkantajat pääsevät sopimukseen sovittelun tai muiden vaihtoehtoisten riitojenratkaisukeinojen avulla, ja pyynnöt tuomioistuimelle tai toimivaltaiselle viranomaiselle, jotta tämä harkitsisi, onko tarpeen toteuttaa toimenpiteitä lapsen henkilön tai omaisuuden suojelemiseksi.

(76)

Esimerkki kiireellisestä tapauksesta, jossa pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion tuomioistuimeen tai toimivaltaiseen viranomaiseen voidaan ottaa suoraan yhteyttä, on toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle esitetty pyyntö harkita, onko tarpeen toteuttaa toimenpiteitä lapsen suojelemiseksi, kun lapsen oletetaan olevan välittömässä vaarassa. Velvoitteen toimia keskusviranomaisen välityksellä olisi koskettava ainoastaan ensimmäistä pyyntöä. Mahdolliset myöhemmät yhteydenpidot tuomioistuimeen, toimivaltaiseen viranomaiseen tai hakijaan voidaan tehdä myös suoraan.

(77)

Keskusviranomaisia tai toimivaltaisia viranomaisia ei pitäisi estää tekemästä sellaisia uusia tai pitämästä voimassa niitä nykyisiä sopimuksia tai järjestelyjä yhden tai useamman jäsenvaltion keskusviranomaisten tai toimivaltaisten viranomaisten kanssa, jotka mahdollistavat niiden keskinäisissä suhteissa suoran yhteydenpidon. Toimivaltaisten viranomaisten olisi ilmoitettava keskusviranomaisilleen tällaisista sopimuksista tai järjestelyistä.

(78)

Tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa yksittäistapauksissa keskusviranomaisten olisi tehtävä yhteistyötä keskenään avustaessaan sekä tuomioistuimia ja toimivaltaisia viranomaisia että vanhempainvastuunkantajia. Pyynnön vastaanottaneen keskusviranomaisen tarjoaman avun olisi katettava erityisesti lapsen paikantaminen joko suoraan tai tuomioistuinten, toimivaltaisten viranomaisten tai muiden elinten välityksellä, jos se on tarpeen tämän asetuksen nojalla esitetyn pyynnön toteuttamista varten, sekä vanhempainvastuuta koskevia menettelyjä varten tarvittavien muiden tietojen toimittaminen.

(79)

Pyynnön vastaanottaneiden keskusviranomaisten olisi myös toteutettava kaikki asianmukaiset toimet tuomioistuinten keskinäisen viestinnän helpottamiseksi tarvittaessa erityisesti toimivallan siirtoa koskevien sääntöjen, väliaikaisia toimenpiteitä tai turvaamistoimenpiteitä kiireellisissä tapauksissa koskevien sääntöjen, erityisesti kun ne liittyvät kansainvälisiin lapsikaappauksiin ja kun niillä pyritään suojelemaan lasta vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen b kohdassa tarkoitetulta vakavalta vaaralta, sekä vireilläoloa ja samassa yhteydessä käsiteltäviä kanteita koskevien sääntöjen soveltamisen yhteydessä. Joissakin tapauksissa on mahdollista, että riittää tietojen antaminen uutta suoraa yhteydenpitoa varten, esimerkiksi lastensuojeluviranomaisten, verkostoon kuuluvien tuomareiden tai toimivaltaisen tuomioistuimen yhteystietojen antaminen.

(80)

Tämän asetuksen tavoitteiden saavuttamiseksi ja ellei kansallisen prosessilainsäädännön vaatimuksista muuta johdu, pyynnön esittäneen tuomioistuimen tai toimivaltaisen viranomaisen olisi voitava valita vapaasti sen käytettävissä oleva väline tarvittavien tietojen saamiseksi.

(81)

Kun esitetään perusteltu pyyntö saada selvitys tai vanhempainvastuuta koskevia menettelyjä varten pyynnön esittävässä jäsenvaltiossa tarvittavia muita tietoja, pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion keskusviranomaisten, joko suoraan tai tuomioistuinten välityksellä, toimivaltaisten viranomaisten tai muiden elinten olisi vastattava pyyntöön. Pyynnössä olisi kuvattava erityisesti menettely, jota varten tietoja tarvitaan, ja tilanne, jonka vuoksi menettely on aloitettu.

(82)

Jos jonkin jäsenvaltion tuomioistuin on jo antanut vanhempainvastuuta koskevan päätöksen tai harkitsee tällaista päätöstä, ja päätös on pantava täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa, tuomioistuimen olisi voitava pyytää tuon toisen jäsenvaltion tuomioistuimia tai toimivaltaisia viranomaisia avustamaan päätöksen täytäntöönpanossa. Tätä olisi sovellettava esimerkiksi päätöksiin, joilla myönnetään valvottu tapaamisoikeus, joka on tarkoitus toteuttaa muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa tapaamisoikeuden myöntävä tuomioistuin on, tai joihin liittyy muita liitännäistoimia, jotka päätöksen täytäntöönpanojäsenvaltion tuomioistuimet tai toimivaltaiset viranomaiset määräävät.

(83)

Kun jäsenvaltion tuomioistuin tai toimivaltainen viranomainen harkitsee lapsen sijoittamista toiseen jäsenvaltioon, ennen sijoitusta olisi toteutettava kuulemismenettely hyväksynnän saamiseksi. Sijoittamista suunnittelevan tuomioistuimen tai toimivaltaisen viranomaisen olisi saatava sen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä, johon lapsi on tarkoitus sijoittaa, ennen kuin sijoitus määrätään tai järjestetään. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti jäsenvaltioiden olisi lisäksi säädettävä tämän asetuksen nojalla saatavaa hyväksyntää koskevista selvistä säännöistä ja menettelyistä oikeusvarmuuden ja nopeuden turvaamiseksi. Menettelyjen ansiosta toimivaltaisen viranomaisen olisi muun muassa voitava viivytyksettä antaa tai evätä hyväksyntänsä. Jos vastausta ei saada kolmen kuukauden kuluessa, sitä ei olisi pidettävä hyväksyntänä, eikä sijoittamista pitäisi toteuttaa ilman hyväksyntää. Hyväksymistä koskevan pyynnön olisi sisällettävä lasta koskeva selvitys ja syyt, joiden vuoksi sijoittamista tai hoitoa ehdotetaan, sijoittamisen odotettu kesto, tiedot mahdollisesti suunnitellusta rahoituksesta sekä muut tiedot, joita pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio voi pitää merkityksellisinä, kuten toimenpiteen mahdollinen suunniteltu valvonta, järjestelyt yhteyden pitämiseksi vanhempiin, muihin sukulaisiin tai muihin henkilöihin, joihin lapsella on läheinen side, tai syyt, joiden vuoksi tällaista yhteydenpitoa ei ole suunniteltu ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 8 artiklan perusteella. Kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, jos sijoittamiseen on saatu hyväksyntä tietyksi ajanjaksoksi, kyseistä hyväksyntää ei pitäisi soveltaa sijoittamisen keston ylittäviin päätöksiin tai järjestelyihin. Tällaisissa olosuhteissa olisi esitettävä uusi pyyntö hyväksynnän saamiseksi.

(84)

Kun lapsen hoitolaitokseen tai sijaisperheeseen sijoittamista koskevaa päätöstä tarkastellaan jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka on, tuomioistuimen olisi harkittava heti menettelyn alkuvaiheessa asianmukaisia toimenpiteitä, joilla varmistetaan lapsen oikeuksien kunnioittaminen, erityisesti oikeus hänen identiteettinsä säilyttämiseen ja oikeus yhteydenpitoon vanhempien tai tapauksen mukaan muiden sukulaisten kanssa lapsen oikeuksista tehdyn YK:n yleissopimuksen 8, 9 ja 20 artiklan mukaisesti. Jos tuomioistuin on tietoinen lapsen läheisestä yhteydestä toiseen jäsenvaltioon ja jos sovelletaan konsulisuhteita koskevan Wienin yleissopimuksen 37 artiklan b alakohtaa, asianmukaisiin toimenpiteisiin voisi erityisesti kuulua kyseisen jäsenvaltion konsulaatille tehtävä ilmoitus. Kyseisen toisen jäsenvaltion keskusviranomainen voisi myös antaa tiedon tällaisesta läheisestä yhteydestä. Asianmukaisiin toimenpiteisiin voisi kuulua myös kyseiselle jäsenvaltiolle tämän asetuksen nojalla esitetty pyyntö toimittaa tietoja vanhemmasta, sukulaisesta tai muusta henkilöstä, joka voisi olla sopiva huolehtimaan lapsesta. Tämän lisäksi tuomioistuin voisi tilanteen mukaan pyytää tietoja lapsen vanhempaa tai sisaruksia koskevista menettelyistä ja päätöksistä. Lapsen etu olisi asetettava etusijalle. Minkään kyseisistä säännöksistä ei etenkään pitäisi vaikuttaa kansalliseen lainsäädäntöön tai menettelyyn, jota sovelletaan sijoittamista suunnittelevan jäsenvaltion tuomioistuimen tai toimivaltaisen viranomaisen tekemään sijoittamista koskevaan päätökseen. Kyseisten säännösten ei ennen kaikkea olisi velvoitettava toimivaltaisen jäsenvaltion viranomaisia sijoittamaan lasta toiseen jäsenvaltioon tai ottamaan kyseinen jäsenvaltio tiiviimmin mukaan sijoittamista koskevaan päätöksentekoon tai menettelyyn.

(85)

Koska aika on olennainen näkökohta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion keskusviranomaisen olisi toimitettava tämän asetuksen säännösten nojalla pyydetyt tiedot yhteistyöstä, myös vanhempainvastuuta koskevassa menettelyssä tarvittavien tietojen keräämistä ja vaihtamista varten, ja päätös hyväksynnän myöntämisestä lapsen sijoittamiselle toiseen jäsenvaltioon tai sen epäämisestä pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle viimeistään kolmen kuukauden kuluttua pyynnön vastaanottamisesta, paitsi jos tämä on poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi mahdotonta. Tähän olisi sisällyttävä toimivaltaisen kansallisen viranomaisen velvollisuus toimittaa tiedot tai selittää, miksi tietoja ei voida toimittaa, pyynnön vastaanottaneelle keskusviranomaiselle sellaisessa ajassa, että tämä pystyy noudattamaan kyseistä määräaikaa. Kaikkien asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten olisi joka tapauksessa pyrittävä toimittamaan tiedot jopa nopeammin kuin kyseisessä enimmäismääräajassa.

(86)

Se, että keskusviranomaisten kokoukset kutsuu koolle erityisesti komissio siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston puitteissa päätöksen 2001/470/EY mukaisesti, ei saisi estää keskusviranomaisten muiden kokousten järjestämistä.

(87)

Jäsenvaltioiden tämän asetuksen soveltamiseksi suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn olisi sovellettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/679 (9), jollei tässä asetuksessa toisin säädetä. Jotta ei vaarannettaisi tämän asetuksen nojalla esitetyn pyynnön toteuttamista, jossa voi olla kyse esimerkiksi lapsen palauttamisesta vuonna 1980 tehdyn Haagin yleissopimuksen mukaisesti tai pyynnöstä tuomioistuimelle harkita, onko tarpeen toteuttaa toimenpiteitä lapsen henkilön tai omaisuuden suojelemiseksi, asetuksen (EU) 2016/679 14 artiklan 1–4 kohdassa säädetyn, rekisteröidylle ilmoittamista, esimerkiksi lapsen paikantamiseksi pyydetyistä tiedoista, koskevan velvoitteen noudattamista voidaan lykätä siihen saakka, kunnes pyyntö, jota varten näitä tietoja pyydetään, on täytetty. Tämä poikkeus on asetuksen (EU) 2016/679 14 artiklan 5 kohdan sekä 23 artiklan 1 kohdan f, g, i ja j alakohdan mukainen. Tämä ei saisi estää välittäjää, tuomioistuinta tai toimivaltaista viranomaista, jolle tiedot on toimitettu, toteuttamasta toimenpiteitä lapsen suojelemiseksi tai vaatimasta toteuttamaan tällaisia toimenpiteitä, jos on olemassa vaara lapseen kohdistuvasta haitasta tai viitteitä tällaisesta vaarasta.

(88)

Tämän asetuksen tarkoituksena on löytää hienovarainen tasapaino tapauksissa, joissa asiaan liittyvien tietojen paljastaminen tai vahvistaminen saattaisi vaarantaa lapsen tai jonkun toisen henkilön terveyden, turvallisuuden tai vapauden, esimerkiksi kun perheväkivaltatapauksessa tuomioistuin on määrännyt, että lapsen uutta osoitetta ei saa paljastaa hakijalle. Samalla kun tässä asetuksessa olisi säädettävä, että keskusviranomainen, tuomioistuin tai toimivaltainen viranomainen ei saa paljastaa tai vahvistaa hakijalle tai kolmannelle osapuolelle tämän asetuksen soveltamista varten kerättyjä tai toimitettuja tietoja, jos se katsoo, että tietojen paljastaminen tai vahvistaminen saattaisi vaarantaa lapsen tai jonkun toisen henkilön terveyden, turvallisuuden tai vapauden, siinä olisi kuitenkin korostettava, ettei tämä saisi estää tietojen keräämistä ja toimittamista keskusviranomaisten, tuomioistuinten ja toimivaltaisten viranomaisten kesken siltä osin, kuin se on tarpeen tämän asetuksen mukaisten velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi. Tämä tarkoittaa, että silloin kun se on mahdollista ja tarkoituksenmukaista, hakemus olisi voitava käsitellä tämän asetuksen mukaisesti siten, ettei hakijalle anneta kaikkia sen käsittelemisen edellyttämiä tietoja. Esimerkiksi kun kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään, keskusviranomainen voisi panna menettelyn vireille hakijan puolesta toimittamatta hänelle tietoa lapsen olinpaikasta. Tapauksissa, joissa pelkästään pyynnön esittäminen saattaisi vaarantaa lapsen tai jonkun toisen henkilön terveyden, turvallisuuden tai vapauden, tämän asetuksen mukaan ei kuitenkaan pitäisi olla velvoitetta esittää tällaista pyyntöä.

(89)

Sen varmistamiseksi, että tämän asetuksen III ja IV luvun soveltamisen yhteydessä käytettävät todistukset pidetään ajan tasalla, komissiolle olisi annettava Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti toimivalta antaa säädöksiä tämän asetuksen liitteiden I–IX muuttamista varten. On erityisen tärkeää, että komissio toteuttaa valmistelutoimiensa yhteydessä tarvittavat kuulemiset myös asiantuntijatasolla ja että nämä kuulemiset toteutetaan paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa (10) vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jotta voidaan varmistaa erityisesti tasapuolinen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, neuvostolle olisi toimitettava kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja niiden asiantuntijoilla olisi oltava järjestelmällisesti pääsy komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa käsitellään delegoitujen säädösten valmistelua.

(90)

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella tehdyn vuoden 1998 yleissopimuksen tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoasioissa (11), jäljempänä ’Bryssel II -yleissopimus’, asetuksen (EY) N:o 1347/2000, asetuksen (EY) N:o 2201/2003 ja tämän asetuksen välinen jatkuvuus olisi varmistettava niiltä osin, kun säännöksiä ei ole muutettu, ja tätä varten olisi säädettävä siirtymäsäännöksiä. Saman jatkuvuuden olisi koskettava Bryssel II -yleissopimuksen ja asetusten (EY) N:o 1347/2000 ja (EY) N:o 2201/2003 tulkintaa, mukaan lukien unionin tuomioistuimen toimesta.

(91)

Tässä yhteydessä on muistettava, että jos jäsenvaltio on tehnyt sopimuksia yhden tai useamman kolmannen maan kanssa ennen liittymistään unioniin, sovelletaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 351 artiklaa.

(92)

Vanhempainvastuuta koskevissa asioissa sovellettava laki olisi määritettävä vuoden 1996 Haagin yleissopimuksen III luvun määräysten mukaisesti. Kun kyseistä yleissopimusta sovelletaan sellaisen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jossa tätä asetusta sovelletaan, yleissopimuksen 15 artiklan 1 kohdassa olevan viittauksen kyseisen yleissopimuksen ”II luvun määräyksiin” olisi ymmärrettävä viittaavan ”tämän asetuksen säännöksiin”.

(93)

Tämän asetuksen moitteettoman toiminnan varmistamiseksi komission olisi arvioitava tämän asetuksen soveltamista ja ehdotettava tarvittaessa siihen muutoksia.

(94)

Komission olisi julkaistava ja päivitettävä jäsenvaltioiden toimittamat tiedot.

(95)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan ja 4 a artiklan 1 kohdan mukaisesti kyseiset jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua tämän asetuksen hyväksymiseen ja soveltamiseen.

(96)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän asetuksen hyväksymiseen, asetus ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan.

(97)

Euroopan tietosuojavaltuutettua kuultiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001 (12) 41 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan ja 46 artiklan d alakohdan mukaisesti, ja hän antoi lausuntonsa 15 päivänä helmikuuta 2018 (13).

(98)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitteita toimivaltaa ja päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevien kansallisten sääntöjen erojen takia, vaan ne voidaan tämän asetuksen suoran sovellettavuuden ja sitovan luonteen vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi,