30.3.2012

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 92/4

---

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 282/2012,

annettu 28 päivänä maaliskuuta 2012,

maataloustuotteiden vakuusjärjestelmän soveltamista koskevien yhteisten yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta

(kodifikaatio)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) 22 päivänä lokakuuta 2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (1) ja erityisesti sen 43 artiklan a, d, f ja j alakohdan, 47 artiklan 2 kohdan, 134 artiklan, 143 artiklan b alakohdan, 148 artiklan, 161 artiklan 3 kohdan, 171 artiklan ja 172 artiklan 2 kohdan,

ottaa huomioon kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä 17 päivänä joulukuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 104/2000 (2) ja erityisesti sen 37 ja 38 artiklan,

ottaa huomioon tiettyihin maataloustuotteiden valmistuksessa tuotettuihin tavaroihin sovellettavasta kauppajärjestelmästä 30 päivänä marraskuuta 2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1216/2009 (3) ja erityisesti sen 4 artiklan 4 kohdan, 6 artiklan 4 kohdan, 7 artiklan 3 kohdan ja 11 artiklan 4 kohdan,

ottaa huomioon unionin syrjäisimpien alueiden hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä 30 päivänä tammikuuta 2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 247/2006 (4) ja erityisesti sen 25 artiklan,

ottaa huomioon yhteisen maatalouspolitiikan suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä viljelijöiden tukijärjestelmistä sekä asetusten (ETY) N:o 1290/2005, (EY) N:o 247/2006, (EY) N:o 378/2007 muuttamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1782/2003 kumoamisesta 19 päivänä tammikuuta 2009 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 73/2009 (5) ja erityisesti sen 142 artiklan c alakohdan,

ottaa huomioon maatalouden euromääräisestä valuuttajärjestelmästä 15 päivänä joulukuuta 1998 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2799/98 (6) ja erityisesti sen 9 artiklan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Maataloustuotteiden vakuusjärjestelmän soveltamista koskevien yhteisten yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta 22 päivänä heinäkuuta 1985 annettua komission asetusta (ETY) N:o 2220/85 (7) on muutettu useita kertoja ja huomattavilta osilta (8). Sen vuoksi olisi selkeyden ja järkeistämisen takia kodifioitava mainittu asetus.

(2)

Lukuisat unionin maatalousasetusten säännökset edellyttävät vakuuden antamista maksettavaksi lankeavan määrän maksamisen varmistamiseksi, jos velvoitetta ei ole noudatettu. Saatu kokemus on kuitenkin osoittanut, että tätä vaatimusta tulkitaan käytännössä hyvin eri tavoin. Epäoikeudenmukaisten kilpailuolosuhteiden välttämiseksi tämä vaatimus olisi sen vuoksi määriteltävä.

(3)	Olisi erityisesti määriteltävä vakuuden muoto.

(4)

Monissa unionin maatalousasetuksissa säädetään annetun vakuuden pidättämisestä, jos velvoitetta on rikottu, tekemättä eroa rikkomuksista ensisijaisista ja toissijaisista tai alempiasteisista vaatimuksista. Oikeudenmukaisen käsittelyn vuoksi olisi tehtävä ero ensisijaisen vaatimuksen rikkomisen ja toissijaisen tai alempiasteisen vaatimuksen rikkomisen seurauksista. Hyväksyttävissä tapauksissa olisi erityisesti säädettävä, että ainoastaan osa vakuudesta pidätetään, jos ensisijainen vaatimus on täytetty, mutta vaatimuksen täyttämiselle asetettu määräaika on lievästi ylitetty tai alempiasteista vaatimusta ei ole täytetty.

(5)	Seurauksia velvoitteen laiminlyönnistä ei saisi erotella sen perusteella, onko ennakkoa saatu vai ei. Tämän vuoksi ennakoiden maksamisesta annettuihin vakuuksiin olisi sovellettava erityisiä sääntöjä.

(6)

Vakuuden antamisesta vakuuden antajalle sekä toimivaltaisille viranomaisille aiheutuvat kulut saattavat olla kohtuuttomat siihen määrään nähden, jonka maksaminen varmistetaan antamalla vakuus, jos tämä määrä on tiettyä rajaa pienempi. Toimivaltaisilla viranomaisilla olisi siten oltava oikeus olla vaatimatta vakuutta tämän rajan alittavan määrän maksamisesta. Lisäksi toimivaltaisilla viranomaisilla olisi oltava oikeus olla vaatimatta vakuutta, jos velvoitteiden noudattamisesta vastaavan ominaisuuden vuoksi tämä vaatimus olisi turha.

(7)	Toimivaltaisilla viranomaisilla olisi oltava oikeus kieltää tai korvata tarjottu vakuus, jos ne eivät pidä sitä tyydyttävänä.

(8)	Vakuutetun määrän vapauttamista varten tarvittavien todisteiden esittämiselle olisi asetettava määräaika, jollei tätä ole tehty muussa yhteydessä.

(9)	Olisi määriteltävä komission asetuksen (EY) N:o 1913/2006 (9) mukaisesti asetuksen (EY) N:o 2799/98 3 artiklassa tarkoitettu vaihtokurssin määräytymisperuste, jota käytetään muunnettaessa euroina ilmaistu vakuutettu määrä kansalliseksi valuutaksi.

(10)	Olisi laadittava menettelystä, jota noudatetaan välittömästi, kun vakuus on ilmoitettu pidätetyksi.

(11)	Komission olisi pystyttävä seuraamaan vakuuksia koskevien säännösten täytäntöönpanoa.

(12)	Tässä asetuksessa vahvistetaan yleisesti sovellettavat säännöt, jollei erityisessä unionin lainsäädännössä toisin säädetä.

(13)	Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat maatalouden yhteisen markkinajärjestelyn hallintokomitean lausunnon mukaiset, ja ne on toimitettu tiedoksi muille toimivaltaisille komiteoille,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

I   LUKU

SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT

1 artikla

Tässä asetuksessa vahvistetaan joko jäljempänä lueteltujen asetusten tai mainittujen asetusten nojalla annettavia vakuuksia koskevat säännökset, jollei mainituissa asetuksissa toisin säädetä:

a)	tiettyjen maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä annetut asetukset: — asetus (EY) N:o 104/2000 (kalastus- ja vesiviljelytuotteet), — asetus (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus);

b)	asetus (EY) N:o 73/2009 (suoran tuen järjestelmät);

c)	asetus (EY) N:o 1216/2009 (tiettyihin maataloustuotteiden valmistuksessa tuotettuihin tavaroihin sovellettavasta kauppajärjestelmästä).

2 artikla

Tätä asetusta sovelletaan kaikissa tapauksissa, joissa 1 artiklassa tarkoitetuissa asetuksissa säädetään 3 artiklassa määritellystä vakuudesta, käytetään ilmaisua ’vakuus’ tai ei.

Tätä asetusta ei sovelleta neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2913/92 (10) tarkoitettujen tuonti- tai vientitullien maksamisen varmistamiseksi annettuihin vakuuksiin.

3 artikla

Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

a)	’vakuudella’ takuuta määrän maksamisesta tai pidättämisestä toimivaltaiselle viranomaiselle, jos määritettyä velvoitetta ei ole täytetty;

b)	’kokonaisvaltaisella vakuudella’, toimivaltaiselle viranomaiselle annettua vakuutta useamman velvoitteen noudattamisesta;

c)	’velvoitteella’ asetuksella annettua vaatimusta tai useita vaatimuksia toimen suorittamisesta tai suorittamatta jättämisestä;

d)	’toimivaltaisella viranomaisella’ joko viranomaista, joka on toimivaltainen vastaanottamaan vakuuden tai viranomaista, joka on toimivaltainen päättämään vakuuden vapauttamisesta tai pidättämisestä ottaen huomioon sovellettavan asetuksen.

II   LUKU

VAKUUTTA KOSKEVAT VAATIMUKSET

4 artikla

Vakuuden on annettava sellainen henkilö tai se on annettava tämän henkilön lukuun, joka vastaa määrän maksamisesta, jos velvoitetta ei ole täytetty.

5 artikla

1.   Toimivaltainen viranomainen voi olla vaatimatta vakuuden antamista, jos vakuutettu määrä on pienempi kuin 500 euroa.

2.   Jos 1 kohtaa sovelletaan, asianosaisen on sitouduttava kirjallisesti maksamaan sitä määrää vastaava määrä, joka tältä olisi vaadittu, jos tämä olisi antanut vakuuden ja jos vakuus olisi sittemmin ilmoitettu kokonaan tai osittain siirtyneeksi..

6 artikla

Toimivaltainen viranomainen voi olla vaatimatta vakuutta, jos velvoitteiden noudattamisesta vastaava on:

a)	julkinen elin, joka harjoittaa viranomaisen toimintaa;

b)	yksityinen elin, joka harjoittaa a alakohdassa tarkoitettua toimintaa valtion valvonnan alaisena.

III   LUKU

VAKUUSMUODOT

7 artikla

1.   Vakuus voidaan antaa:

a)	12 ja 13 artiklassa tarkoitettuna käteistalletuksena ja/tai

b)	takauksena siten kuin 15 artiklan 1 kohdassa määritellään.

2.   Toimivaltainen viranomainen voi sallia vakuuden antamisen:

a)	kiinnityksenä ja/tai

b)	pankkitalletuksena ja/tai

c)	maksettaviksi erääntyvinä velkasaatavina julkiselta elimeltä tai rahastolta ja sillä edellytyksellä, että niiden etusijalla ei ole muita saatavia ja/tai

d)	kyseisessä jäsenvaltiossa siirrettävinä arvopapereina sillä edellytyksellä, että ne ovat jäsenvaltion liikkeelle laskemia ja takaamia ja/tai

e)	kiinnitysluottoyhdistysten liikkeelle laskemina maksusitoumuksina, jotka on pörssinoteerattu ja joita myydään avoimilla markkinoilla sillä edellytyksellä, että niiden riskiluokitus on sama kuin valtion maksusitoumusten riskiluokitus.

3.   Toimivaltaiset viranomaiset voivat asettaa 2 kohdassa tarkoitetun vakuuden hyväksymiselle lisäehtoja.

8 artikla

Toimivaltaisen viranomaisen on kieltäydyttävä hyväksymästä tai vaadittava korvaamaan tarjottu vakuus, jota se pitää soveltumattomana tai riittämättömänä tai joka ei kata riittävän pitkää ajanjaksoa.

9 artikla

1.   Edellä 7 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisen kiinnitetyn omaisuuden tai 7 artiklan 2 kohdan d ja e alakohdassa tarkoitettujen arvopapereiden ja maksusitoumusten realisointiarvon on oltava vakuuden antamispäivänä vähintään 115 prosenttia vaaditun vakuuden arvosta.

Toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä 7 artiklan 2 kohdan a, d ja e alakohdassa tarkoitetun vakuuden kaltaisen vakuuden ainoastaan, jos tätä vakuutta tarjoava osapuoli sitoutuu kirjallisesti joko antamaan täydentävän vakuuden tai korvaamaan alkuperäisen vakuuden, jos omaisuuden, arvopapereiden tai maksusitoumusten realisointiarvo on ollut kolmen kuukauden ajan pienempi kuin 105 prosenttia vaaditun vakuuden arvosta. Kirjallinen sitoutuminen ei ole välttämätöntä, jos kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään. Toimivaltaisen viranomaisen on tarkastettava säännöllisesti omaisuuden, arvopaperien ja maksusitoumusten arvo.

2.   Toimivaltaisen viranomaisen on vahvistettava, ottaen huomioon realisointikustannukset, 7 artiklan 2 kohdan a, d ja e alakohdassa tarkoitetun vakuuden realisointiarvo.

Arvopapereiden ja maksusitoumusten realisointiarvo lasketaan viimeisimmän käytettävissä olevan kurssin perusteella.

Vakuuden antajan on toimitettava toimivaltaisten viranomaisten pyynnöstä todisteet realisointiarvosta.

10 artikla

1.   Vakuus voidaan korvata toisella vakuudella.

Korvaamisen edellytyksenä on kuitenkin toimivaltaisen viranomaisen suostumus seuraavissa tapauksissa:

a)	jos alkuperäinen vakuus on pidätetty mutta sitä ei ole vielä muutettu rahaksi; tai

b)	jos korvaava vakuus on jokin 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista vakuusmuodoista.

2.   Kokonaisvaltainen vakuus voidaan korvata toisella kokonaisvaltaisella vakuudella sillä edellytyksellä, että uusi kokonaisvaltainen vakuus kattaa vähintään kyseisenä ajankohtana yhden tai useamman velvoitteen noudattamisen varmistamiseksi annetun alkuperäisen vakuuden osan.

11 artikla

1.   Kaikki 1 artiklassa tarkoitetut vakuudet asetetaan euroina.

2.   Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, kun vakuus hyväksytään euroalueen ulkopuolisessa jäsenvaltiossa kansallisessa valuutassa, vakuuden määrä euroina muunnetaan täksi valuutaksi asetuksen (EY) N:o 1913/2006 10 artiklan mukaisesti. Vakuutta vastaavat sitoumusmäärärahat ja määrä, joka mahdollisesti pidätetään väärinkäytöksen tai laiminlyönnin vuoksi, säilyvät euromääräisinä.

12 artikla

Jos käteistalletus suoritetaan pankkisiirtona, se voidaan katsoa vakuudeksi vasta, kun toimivaltainen viranomainen on varmistunut määrän saamisesta käyttöönsä.

13 artikla

1.   Sekki, jonka maksamisen sen jäsenvaltion tätä tehtävää varten hoitamaan hyväksymä rahoituslaitos on taannut, jonka toimivaltainen viranomainen on kyseessä, katsotaan käteistalletukseksi. Toimivaltainen viranomainen on velvollinen esittämään sekin maksettavaksi vasta, kun takuuaika päättyy.

2.   Muu kuin 1 kohdassa tarkoitettu sekki kelpaa vakuudeksi ainoastaan, jos toimivaltainen viranomainen varmistuu sen määrän saamisesta käyttöönsä.

3.   Rahalaitoksen vaatimat kulut lankeavat vakuuden antajan maksettaviksi.

14 artikla

Korkoa ei makseta käteistalletuksena maksetun vakuuden antajalle.

15 artikla

1.   Takaajan asuinpaikan tai sijoittautumispaikan on oltava unionissa, ja jollei perussopimuksen palvelujen vapaata tarjoamista koskevista määräyksistä muuta johdu, sen jäsenvaltion, jossa vakuus annetaan, toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä. Takaajan on sitouduttava toimittamalla kirjallinen vakuus.

2.   Kirjallisessa vakuudessa on vähintään:

a)	määritettävä tarkasti velvoite, tai jos on kyse kokonaisvaltaisesta vakuudesta, velvoitteen tai velvoitteiden muodot, joiden noudattaminen taataan maksamalla rahasumma;

b)	ilmoitettava enimmäismäärä, johon takaaja sitoutuu;

c)	määriteltävä tarkasti takaajan sitoutuminen yhdessä ja yhteisvastuullisesti velvoitteen noudattamisesta vastaavan henkilön kanssa maksamaan saatava summa 30 päivän kuluessa toimivaltaisen viranomaisen vaatimuksesta ja vakuuden rajoissa, jos vakuus pidätetään.

3.   Toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä takaajan toimittaman kirjallisen telekopion kirjalliseksi vakuudeksi. Tällöin sen on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet telekopion alkuperän varmistamiseksi.

4.   Jos kirjallinen kokonaisvaltainen vakuus on jo toimitettu, toimivaltaisen viranomaisen on määritettävä noudatettava menettely, jotta tämän kokonaisvaltaisen vakuuden osa tai se kokonaisuudessaan liitetään erityiseen velvoitteeseen.

16 artikla

Kun kokonaisvaltainen vakuus liitetään erityiseen velvoitteeseen, käytettävissä oleva jäljelle jäävä määrä on saatettava ajan tasalle.

IV   LUKU

ENNAKOT

17 artikla

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan kaikkiin tapauksiin, joissa unionin erityisessä sääntelyssä säädetään, että määrä voidaan maksaa, ennen kuin velvoite on täytetty.

18 artikla

1.   Vakuus vapautetaan, jos:

a)	oikeus ennakkomäärän saamiseen on vahvistettu; tai jos

b)	ennakko on maksettu takaisin ja korotettu unionin erityisessä sääntelyssä säädetyllä prosentilla.

2.   Kun ennakkomäärän saamista koskevan oikeuden todistamiselle asetettu määräaika ylitetään ilman, että oikeudesta on esitetty todiste, toimivaltaisen viranomaisen on välittömästi sovellettava 28 artiklassa säädettyä menettelyä.

Määräaikaa voidaan pidentää ylivoimaisen esteen sattuessa.

Jos unionin lainsäädännössä niin säädetään, tämä todiste voidaan kuitenkin esittää vielä tämän määräpäivän jälkeen vakuuden osittaista palauttamista vastaan.

3.   Jos unionin lainsäädännön ylivoimaista estettä koskevissa säännöksissä säädetään, että takaisinmaksu rajoittuu ennakkomäärään, sovelletaan seuraavia lisäehtoja:

a)	ylivoimaisen esteen muodostavista olosuhteista on tiedotettava toimivaltaiselle viranomaiselle 30 päivän kuluessa päivästä, jona asianosainen on saanut tietoonsa olosuhteet, joiden perusteella voidaan todeta, että kyseessä on ylivoimainen este;

b)	asianosaisen on maksettava ennakko tai sen osa takaisin 30 päivän kuluessa päivästä, jona toimivaltainen viranomainen on esittänyt takaisinmaksuvaatimuksen.

Jos a ja b alakohdassa tarkoitettuja edellytyksiä ei täytetä, takaisinmaksua koskevat ehdot ovat samat, kuin jos ylivoimaista estettä ei olisi ollut.

V   LUKU

VAPAUTETUT VAKUUDET, MUUT KUIN IV LUVUSSA TARKOITETUT PIDÄTETYT VAKUUDET

19 artikla

1.   Velvoitteeseen voi sisältyä ensisijaisia, toissijaisia tai alempiasteisia vaatimuksia.

2.   Ensisijaisena vaatimuksena on kussakin asetuksessa asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi teon suorittaminen tai suorittamatta jättäminen.

3.   Toissijaisena vaatimuksena on ensisijaisen vaatimuksen täyttämiselle asetetun määräajan noudattaminen.

4.   Alempiasteinen vaatimus on muu asetuksessa säädetty vaatimus.

5.   Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta, jos unionin erityisessä sääntelyssä ei ole määritetty ensisijaista vaatimusta tai ensisijaisia vaatimuksia.

6.   Tässä luvussa tarkoitetaan ’vakuutetun määrän kyseisellä osalla’ vakuutetun määrän osaa, jota vastaavaa määrää koskevaa vaatimusta ei ole noudatettu.

20 artikla

Kun tätä tarkoitusta varten unionin erityisessä sääntelyssä säädetty todiste kaikkien ensisijaisten, toissijaisten tai alempiasteisten vaatimusten täyttämisestä on esitetty, vakuus vapautetaan.

21 artikla

1.   Vakuus pidätetään kokonaan sen määrän osalta, jota vastaavaa ensisijaista vaatimusta ei ole noudatettu, jollei noudattaminen ole ylivoimaisen esteen vuoksi mahdotonta.

2.   Ensisijainen vaatimus katsotaan laiminlyödyksi, jos sitä koskevaa todistetta ei ole esitetty sen esittämiselle asetetussa määräajassa, jollei tämän todisteen esittäminen määräajassa ole ylivoimaisen esteen vuoksi mahdotonta. Jäljempänä 28 artiklassa säädettyä menettelyä pidätetyn määrän perimiseksi on noudatettava välittömästi.

3.   Jos todiste ensisijaisen vaatimuksen tai ensisijaisten vaatimusten noudattamisesta esitetään 18 kuukauden kuluessa 2 kohdassa säädetystä määräajasta, 85 prosenttia pidätetystä määrästä maksetaan takaisin.

Jos todiste ensisijaisen vaatimuksen tai ensisijaisten vaatimusten noudattamisesta esitetään 18 kuukauden kuluessa 2 kohdassa säädetystä määräajasta ja jos siihen liittyvää toissijaista vaatimusta ei ole täytetty, takaisin maksettava määrä on samansuuruinen kuin määrä, joka olisi vapautettu sovellettaessa 22 artiklan 2 kohtaa, vähennettynä 15 prosentilla kyseisen osan vakuutetusta määrästä.

4.   Pidätettyä määrää ei makseta takaisin, jos todiste ensisijaisen vaatimuksen tai ensisijaisten vaatimusten noudattamisesta esitetään 3 kohdassa tarkoitetun 18 kuukauden määräajan päättymisen jälkeen, jollei tämän todisteen esittäminen määräajassa ole ylivoimaisen esteen vuoksi mahdotonta.

22 artikla

1.   Jos tähän tarkoitukseen asetetussa määräajassa esitetään unionin erityisessä sääntelyssä vahvistettu todiste ensisijaisen vaatimuksen tai ensisijaisten vaatimusten noudattamisesta ja jos toissijaista vaatimusta ei ole täytetty, osa vakuudesta vapautetaan ja jäljelle jäänyt määrä pidätetään. Jäljempänä 28 artiklassa säädettyä menettelyä määrän perimiseksi on noudatettava välittömästi.

2.   Vakuuden osuus, joka vapautetaan, on samansuuruinen kuin vakuus, joka kattaa kyseisen osan vakuutetusta määrästä ja josta vähennetään 15 prosenttia, ja

a)	10 prosenttia määrästä, joka jää jäljelle, kun siitä on vähennetty 15 prosenttia päivää kohti: i) jos enintään 40 päivän pituinen tai sitä lyhyempi määräaika on ylitetty, ii) jos vähintään 40 päivän pituista tai sitä lyhyempää määräaikaa ei ole noudatettu;

b)	viisi prosenttia määrästä, joka jää jäljelle, kun siitä on vähennetty 15 prosenttia päivää kohti: i) jos enintään 41–80 päivän pituinen määräaika on ylitetty, ii) jos vähintään 41–80 päivän pituista määräaikaa ei ole noudatettu;

c)	kaksi prosenttia määrästä, joka jää jäljelle, kun siitä on vähennetty 15 prosenttia päivää kohti: i) jos enintään 81 päivän pituinen tai sitä pidempi määräaika on ylitetty, ii) jos vähintään 81 päivän pituista tai sitä pidempää määräaikaa ei ole noudatettu.

3.   Tämän artiklan säännöksiä ei noudateta vienti-, tuonti- tai ennakkovahvistustodistuksia koskeviin määräaikoihin, eikä tuonti- ja vientimaksujen ja tarjouskilpailulla vientitukien vahvistamista koskeviin määräaikoihin.

23 artikla

1.   Yhden tai useamman alempiasteisen vaatimuksen laiminlyömisen vuoksi 15 prosenttia vakuutetun määrän kyseisestä osasta pidätetään, jollei noudattaminen ole ylivoimaisen esteen vuoksi mahdotonta.

2.   Jäljempänä 28 artiklassa säädettyä menettelyä pidätetyn määrän perimiseksi on noudatettava välittömästi.

3.   Tätä artiklaa ei sovelleta sovellettaessa 21 artiklan 3 kohtaa.

24 artikla

Jos esitetään todiste kaikkien ensisijaisten vaatimusten noudattamisesta mutta jos samalla toissijaista ja alempiasteista vaatimusta ei ole noudatettu, 22 ja 23 artiklaa sovelletaan ja pidätetty kokonaismäärä on samansuuruinen kuin 22 artiklaa soveltamalla saatu määrä, korotettuna 15 prosentilla vakuutetun määrän kyseisestä osasta.

25 artikla

Pidätetyn määrän kokonaismäärä ei saa olla suurempi kuin 100 prosenttia vakuutetun määrän kyseisestä osasta.

VI   LUKU

YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ

26 artikla

1.   Vakuus vapautetaan pyynnöstä osittain, jos tuotteen määrän osaa koskeva, tätä tarkoitusta varten säädetty todiste esitetään, sillä edellytyksellä, että tämä osa ei ole pienempi kuin asetuksessa, jossa vakuus vaaditaan, määritetty vähimmäismäärä.

Kun unionin erityisessä sääntelyssä ei säädetä vähimmäismäärästä, toimivaltainen viranomainen voi rajata vakuuden vapautettujen osien lukumäärän ja vahvistaa vähimmäismäärän kaikille tämänkaltaisille vapautuksille.

2.   Ennen vakuuden tai sen osan vapauttamista toimivaltainen viranomainen voi vaatia kirjallisen vapauttamispyynnön toimittamista.

3.   Jos vakuus kattaa 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti enemmän kuin 100 prosenttia vakuutettavasta määrästä, 100 prosentin ylittävä määrä vapautetaan, kun jäljelle jäänyt määrä vapautetaan tai pidätetään lopullisesti.

27 artikla

1.   Jos vakuuden vapauttamiseksi tarvittavien todisteiden esittämiselle ei ole asetettu määräaikaa, määräaika on:

a)	12 kuukautta ensisijaisen vaatimuksen tai ensisijaisten vaatimusten noudattamiselle asetetusta määräajasta; tai

b)	jos tällaista a alakohdassa tarkoitettua määräaikaa ei ole asetettu, 12 kuukautta siitä päivästä, jona ensisijainen vaatimus tai ensisijaiset vaatimukset on noudatettu.

2.   Edellä 1 kohdassa säädetty määräaika ei voi olla enemmän kuin kolme vuotta siitä, kun vakuus on liitetty tiettyyn velvoitteeseen, lukuun ottamatta ylivoimaista estettä.

28 artikla

1.   Jos toimivaltaisen viranomaisen tietoon tulee seikkoja, jotka aiheuttavat vakuuden pidättämisen kokonaan tai osittain, sen on viipymättä vaadittava asianomaiselta pidätetyn määrän maksamista enintään 30 päivän kuluessa vaatimuksen esittämispäivästä.

Jos maksua ei ole suoritettu määrätyssä määräajassa, toimivaltaisen viranomaisen:

a)	on perittävä viipymättä ja lopullisesti 7 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu vakuus;

b)	on vaadittava viipymättä, että 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu takaaja suorittaa maksun 30 päivän kuluessa vaatimuksen esittämispäivästä;

c)	on toteutettava viipymättä tarvittavat toimenpiteet, jotta: i) 7 artiklan 2 kohdan a, c, d ja e alakohdassa tarkoitetut vakuudet muunnetaan sen käytettävissä olevaksi käteiseksi, ii) 7 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut pankkitalletukset olisivat sen käytettävissä.

Toimivaltainen viranomainen voi välittömästi ja lopullisesti periä 7 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetun vakuuden kysymättä sitä etukäteen asianomaiselta.

2.   Viranomainen voi luopua vähemmän kuin 60 euron menetyksestä edellyttäen, että kansallisessa laissa, asetuksessa tai hallinnollisessa määräyksessä on säädetty vastaaviin tapauksiin sovellettavista samanlaisista säännöistä.

3.   Kun vakuuden pidättämisestä on tehty päätös, jota kansallisen lainsäädännön mukaisen valituksen vuoksi lykätään, asianomaisen on maksettava tosiasiallisesti pidätetyn summan korot 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun maksuvaatimuksen esittämispäivää seuraavan 30 päivän kuluttua alkavan ja tosiasiallisesti pidätetyn määrän maksupäivää edeltävänä päivänä päättyvältä jaksolta, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta 1 kohdan soveltamista.

Kun asianomaista osapuolta pyydetään muutoksenhaun tuloksen perusteella maksamaan pidätetty määrä 30 päivän kuluessa, jäsenvaltio voi korkojen laskentaa varten katsoa, että maksu suoritetaan kyseisen pyynnön esittämispäivää seuraavana 20 päivänä.

Sovellettava korkokanta lasketaan kansallisen lainsäädännön mukaisesti, mutta se ei voi olla pienempi kuin kansallisten suoritusten hyvityksiin sovellettava korkokanta.

Maksamisesta vastaavat viranomaisten on vähennettävä maksetut korot Euroopan maatalouden tukirahaston (maataloustukirahaston) tai Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) menoista neuvoston asetuksen (ETY) N:o 352/78 (11) mukaisesti.

Jäsenvaltiot voivat määräajoin hakea lisävakuutta sovellettavan koron huomioon ottaen.

Kun vakuus on pidätetty, sen määrä hyvitetty maataloustukirahastolle tai maaseuturahastolle ja kun pidätetty määrä kansallisessa lainsäädännössä säädetyn kannan mukaisesti laskettuine korkoineen on muutoksenhaun vuoksi korvattava kokonaan tai osittain, maataloustukirahasto tai maaseuturahasto vastaa menetyksen korvaamisesta, ellei se ole jäsenvaltioiden hallinnon tai muiden elinten laiminlyönnistä tai vakavasta virheestä johtuva.

29 artikla

Komissio voi asetuksen (EY) N:o 1234/2007 195 artiklan 2 kohdassa ja muiden asiaa koskevien asetusten vastaavissa artikloissa tarkoitettua menettelyä noudattaen myöntää poikkeuksia edellä oleviin säännöksiin.

VII   LUKU

TIEDOT

30 artikla

1.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että komission käytettävissä on kunkin varainhoitovuoden osalta tiedot pidätettyjen vakuuksien kokonaismääristä ja kokonaissummista, riippumatta 28 artiklassa tarkoitetun menettelyn vaiheesta, ja eriteltävä ne, jotka otetaan kansallisiin talousarvioihin, ja ne, jotka otetaan unionin talousarvioon.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetut tiedot on koottava jokaisen unionin säännöksen, jossa säädetään vakuudesta, ja kaikkien yli 1 000 euron suuruisten pidätettyjen vakuuksien osalta.

3.   Tiedoista on käytävä ilmi summat, jotka asianomainen on maksanut suoraan, sekä summat, jotka on saatu, kun vakuus on muutettu rahaksi.

31 artikla

Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että komission käytettävissä on seuraavat tiedot:

a)	takaajaksi hyväksyttävät laitokset sekä tähän liittyvät edellytykset;

b)	edellä 7 artiklan 2 kohdan nojalla hyväksyttävät vakuusmuodot sekä tähän liittyvät edellytykset.

32 artikla

Kumotaan asetus (ETY) N:o 2220/85.

Viittauksia kumottuun asetukseen pidetään viittauksina tähän asetukseen liitteessä II olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.

33 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

---

(1)  EUVL L 299, 16.11.2007, s. 1.

(2)  EYVL L 17, 21.1.2000, s. 22.

(3)  EUVL L 328, 15.12.2009, s. 10.

(4)  EUVL L 42, 14.2.2006, s. 1.

(5)  EUVL L 30, 31.1.2009, s. 16.

(6)  EYVL L 349, 24.12.1998, s. 1.

(7)  EYVL L 205, 3.8.1985, s. 5.

(8)  Ks. liite I.

(9)  EUVL L 365, 21.12.2006, s. 52.

(10)  EYVL L 302, 19.10.1992, s. 1.

(11)  EYVL L 50, 22.2.1978, s. 1.

---

---

---