31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/148

1.1

Euroopan ja Afrikan välisiä suhteita on uuden vuosisadan globaalissa ympäristössä voitava kehittää huomattavasti ottamalla oppia aiemmista kokemuksista ja pyrkimällä erityisesti kumppanuuteen, jossa oikeudet ja velvollisuudet jakautuvat tasapuolisesti. Vaikka kehitysyhteistyötä on harjoitettu ja kehitysapua annettu vuosikymmenten ajan, Afrikan äärimmäinen köyhyys on itse asiassa pahentunut ja syventynyt. Huonosti suunnatun ja niukasti työpaikkoja synnyttäneen kasvun hedelmät jakautuvat epätasaisesti ja syventävät eroja: Saharan etelänpuoleisen Afrikan väestöstä yli 55 prosenttia elää alle dollarilla päivässä, ja lähes 70 prosenttia kaikista työpaikoista on epävirallisia omavaraistalouden työpaikkoja, joista runsaat 57 prosenttia on maataloudessa. Kunnollisista ja tuottavista työpaikoista on siis huutava pula.

1.2

Haaste on tärkeä ennen kaikkea Afrikan kehityksen ja maanosan vakauttamisen mutta myös Euroopan turvallisuuden kannalta ja ajatellen Euroopan kykyä luoda kestävällä pohjalla olevaa kasvua.

1.3

Euroopan unionin tähän asti eri sopimuksia (Lomén, Yaoundén ja Cotonoun sopimukset) soveltaen harjoittama kehitysyhteistyöpolitiikka ja siihen kuuluva varainkäyttö eivät ole tuottaneet toivottuja tuloksia, eikä varsinkaan kunnollisia työpaikkoja ole luotu riittävästi. Niinpä koska tilanne ei voi jatkua nykyisellään, vaan siihen on saatava muutos, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea panee tyytyväisenä merkille Lissabonissa 8. ja 9. joulukuuta 2007 pidetyn EU:n ja Afrikan välisen huippukokouksen myönteiset tulokset.

1.3.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on erityisen tyytyväinen siihen, että työllisyyskysymykset otettiin huippukokouksessa laajasti huomioon.

1.4

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea katsookin, että kunnollisten työpaikkojen luominen on keskeisellä sijalla epätasa-arvon ja köyhyyden vähentämisessä, sosiaalisessa integraatiossa ja ihmisarvoisen elämän rakentamisessa. Ne ovat välttämättömiä tekijöitä äärimmäisyysliikkeiden ja konfliktien kitkemiseksi ja valtioiden vakauttamiseksi.

1.5

Komitea toteaa, että kunnollisten työpaikkojen luomiseksi on tarpeen harjoittaa toimintaa, jossa tämä tavoite asetetaan etusijalle ottamalla huomioon jäljempänä esitetyt tekijät, jotka ovat luontaisesti erilaisia, mutta joita yhdistävä vahva synergia mahdollistaa niiden keskinäisen reagoinnin. Nämä tekijät yhdessä ovat politiikan aineksia.

1.5.1

Suureksi osaksi luonnonvarojen hyödyntämiseen perustuva kasvu synnyttää vain vähän työpaikkoja. Näin ollen kasvua on suunnattava ensiasteen jalostuksesta saataviin tuotteisiin tai lopputuotteisiin. Tämä on asetettava tavoitteeksi investoinneissa, joissa on keskityttävä suurta lisäarvoa tuoviin aloihin.

1.5.2

Yksityinen sektori ja sen myötä pk-yritykset ovat keskeisessä asemassa. EU:n kehitysyhteistyöpolitiikassa on annettava keskeinen sija pk-yritysten kehittämiselle.

1.5.3

Raaka-aineiden hinnannousu on lisätekijä, jonka vuoksi maataloussektori on nostettava kehityksen strategiseksi painopistealueeksi. Koska maatalous vie suuren osan maa-alasta ja vastaa suureksi osaksi maaseutuväestön toimeentulosta, siinä on pyrittävä omavaraisuuteen ruoan suhteen, jalostusteollisuuden kehittämiseen ja siten myös maaseudulta paon hillitsemiseen.

On tarpeen kehittää maatalouspolitiikkaa lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä ja varattava sen toteuttamisen ensisijaisesti budjettivaroja. Mainittua politiikkaa on kehitettävä yhdessä maatalousalan järjestöjen kanssa.

1.5.4

Henkilöresurssien kehittäminen on kehittämisstrategioiden vääjäämätön osa. Näin ollen on syytä kartoittaa työpaikkojen ja työmarkkinoiden tarpeet sekä laatia ennusteita ja ennakoida työllisyyden ja koulutuksen vastaavuuteen liittyviä tärkeimpiä haasteita.

1.5.5

Vaikka alueiden taloudellinen integraatio on kehittynyt merkittävästi, niiden taloudellista potentiaalia ei ole vielä hyödynnetty. On koordinoitava erityisesti toteutettuja toimia tullimenettelyjen yhdenmukaistamiseksi, infrastruktuurien kehittämiseksi ja kansalaisten vapaan liikkuvuuden varmistamiseksi. Tältä osin Euroopan talous- ja sosiaalikomitea pitää valitettavana, ettei talouskumppanuussopimuksia koskevia alueellisia neuvotteluja ole toistaiseksi saatu päätökseen, kun otetaan huomioon, että sopimusten yhtenä tavoitteena on juuri alueellinen integraatio.

1.5.6

Kehitysyhteistyöpolitiikassa on aina oltava mukana sosiaalinen vuoropuhelu yhteistyötä rikastuttamassa. Vuoropuhelua olisi toteutettava etenkin työehtosopimusneuvotteluin. Siksi on tarpeen perustaa tai kehittää vaikutusvaltaisia ja riippumattomia työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä.

1.5.7

Valtioista riippumattomien toimijoiden osallisuus on työllisyyden kehittämisen erottamaton osa, ja sen on oltava keskeisellä sijalla EU:n ja Afrikan välisessä yhteisessä strategiassa. Tässä tarkoituksessa kyseiset toimijat on otettava mukaan kansallisten maaohjelmien ja alueellisten ohjelmien valmisteluun ja täytäntöönpanoon.

1.5.8

Investoijien luottamuksen ehtona on hyvä hallintotapa. Siten se on tärkeää myös työllisyyden kannalta. Hyvää hallintotapaa on syytä tarkastella kokonaisvaltaisesti etenkin ihmisoikeuksien ja työntekijöiden oikeuksien, kuten ammattiyhdistysvapauden ja työelämän normien kunnioittamisen, sekä korruption kannalta. EU:n ja jäsenvaltioiden onkin korruption takia asetettava taloudellisen tukensa ehdoksi se, että tuen käyttöä voidaan seurata.

2.1

Kehitysyhteistyöstä ja humanitaarisesta avusta vastaava komission jäsen Louis Michel pyysi 11. heinäkuuta 2007 päivätyssä kirjeessään talous- ja sosiaalikomiteaa laatimaan valmistelevan lausunnon, jossa käsiteltäisiin tiedonannosta ”Kairosta Lissaboniin — EU:n ja Afrikan strateginen kumppanuus” kumpuavia kysymyksiä erityisesti siitä näkökulmasta, miten voidaan vähentää Afrikan työllisyysvajetta.

2.2

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea suhtautuu myönteisesti tähän pyyntöön, joka niveltyy Afrikassa vuosikymmeniä harjoitettuun kehitysyhteistyöpolitiikkaan ja jolla pyritään kartoittamaan tulevaa toimintaa erityisesti niiden EU:n ja Afrikan välisessä huippukokouksessa tehtyjen päätösten perusteella, jotka sisältyvät julkilausumaan nimeltä Strateginen kumppanuus ja joiden jatkona on Ensimmäinen toimintasuunnitelma (2008–2010), jolla strategista kumppanuutta on tarkoitus toteuttaa.

2.3

Kääntymällä työllisyysasioissa Euroopan talous- ja sosiaalikomitean puoleen komissio osoittaa, että se on valmis nostamaan työllisyyden kehitysyhteistyöpolitiikkansa eturivin tavoitteeksi ja että sen mielestä taloudellisilla ja sosiaalisilla toimijoilla on oma merkityksensä köyhyyden poistamisessa synnyttämällä kunnollisia työpaikkoja. ETSK suhtautuu komission näkemykseen suurella tyytyväisyydellä.

Tällä lausunnolla, jossa ensin luodaan lyhyt katsaus paitsi aiemmin harjoitettuun politiikkaan ja sen tuloksiin Afrikan nykytilanteessa mutta myös tulevaan politiikkaan, on tarkoitus korostaa niitä oleellisia toimia, joihin Euroopan talous- ja sosiaalikomitean mielestä olisi syytä ryhtyä kunnollisten työpaikkojen luomisen edistämiseksi. Tähän pyritään ottamalla huomioon 8. ja 9. joulukuuta 2007 Lissabonissa pidetyssä EU:n ja Afrikan välisessä huippukokouksessa päätetyt suuntaviivat ja toimintaohjelma. Niinpä lausunnossa tukeudutaan erityisesti ETSK:n aiempiin Afrikan kehittämistyötä käsitteleviin lausuntoihin ja muihin asiakirjoihin (1).

3.1

Afrikan manner on kirjava kokonaisuus. Se koostuu historialtaan, kulttuuriltaan, etniseltä taustaltaan, luonnonvaroiltaan (malmit, öljy, timantit), ilmastoltaan ja demokraattiselta kehitykseltään toisistaan poikkeavista valtioista, joissa myös hyvän hallintotavan kehittyminen ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat edenneet eri tahtiin. Tämän vuoksi myös maiden taloudellinen ja sosiaalinen tilanne eroavat toisistaan. Näin ollen Afrikkaa ei helposti voida ymmärtää tai tarkastella kokonaisvaltaisesti ja yksiviivaisesti. Afrikan mailla on kuitenkin myös yhteisiä piirteitä, kuten ennen kaikkea suhteet Eurooppaan, olipa kyse sitten vanhoista, uusista tai yhteisen historian synnyttämistä suhteista, jotka antavat mahdollisuuden yhteiselle tulevaisuudelle, joka puolestaan on altis yhteisille muutoksille.

3.2

Euroopan ja Afrikan välisiä suhteita on uuden vuosisadan globaalissa ympäristössä voitava kehittää huomattavasti ottamalla oppia aiemmista kokemuksista. Suhteiden kehittämisessä on tiedostettava tarve rakentaa yhteistä tulevaisuutta pikemminkin yhteisten panosten ja riskien kuin yhteisen historian jaksojen, myötätunnon tai uskollisuuden varassa, näiltä mantereilta peräisin olevien kumppanitahojen välisten ristiriitojen uhallakin.

3.3

Haaste on merkittävä. Afrikkaan, joka sijaitsee vain 15 kilometrin päässä Euroopan mantereesta, kulminoituvat kaikki nykymaailman ”suuret riskit”, kuten hallitsematon siirtolaisuus, uudet epidemiat, ilmasto- ja ympäristökatastrofit tai terrorismin uhka. Afrikasta löytyy kuitenkin myös paitsi luonnonvarojen myös kulutuksen ja investointien kysynnän suurin potentiaali.

3.4

Euroopan unioni on toki edelleen Afrikan tärkein talouskumppani ja suurin lahjoittajataho. Voimakkaasti Afrikkaan panostavat uudet lahjoittajamaat, etupäässä Kiina mutta myös Intia, Latinalaisen Amerikan suuret maat ja Persianlahden monarkiat sekä jopa Iran, ovat kuitenkin murtaneet tämän historiallisen monopolin. Sitä on ollut murtamassa myös Yhdysvallat, joka haluaa varmistaa energiatoimituksensa, torjua terrorismin uhkaa, ulottaa edemmäs taistelun kristillisten ja demokraattisten arvojen puolustamiseksi sekä vastustaa sitä huolestuttavaa kiinalaisten esiinmarssia (2).

3.5

On kuitenkin selvää, että Euroopan turvallisuus ja sen kyky pitää yllä kestävää kasvua riippuvat vastedes tiiviisti ja välittömästi Afrikan mantereen kehityksestä ja vakauttamisesta. Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä ei ole mahdollista, että Eurooppa jäisi yksin vaurauden saarekkeeksi, kun köyhyyden ja kurjuuden leimaama Afrikka on vain 15 kilometrin päässä. Panoksena on kestävä kehitys Euroopan unionissa, jonka on vastedes otettava huomioon, että Afrikka on sen ”rajana”.

3.6

”EU:n Afrikka-strategiaa on pitkään leimannut epätasapainoinen lahjoittaja-avunsaaja-suhde, jota värittää vääränlainen ’hyvän omantunnon’ ideologia ja yksipuolinen näkemys eduistamme. Tämä vanhakantainen ja epärealistinen näkemys on ollut äärimmäisen vahingollinen. Nyt ajattelua on muutettava ja omaksuttava uudenlainen näkemys kumppanuudesta, joka perustuu tasapuolisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä yhteisten etujen logiikkaan ja jossa tukeudutaan sellaisiin tekijöihin kuin kestävään kehitykseen ja hyvään hallintotapaan taloudessa, verotuksessa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä, sekä teknologian siirtoon (3).”

3.6.1

Näin ollen voidaan todeta, että strategia, joka perustuu epätasapainoiseen lahjoittaja-avunsaaja- tai rahoittaja-edunsaaja-suhteeseen ja joka aineellistuu erityisesti niissä sopimuksissa, jotka ovat ohjanneet tai ohjaavat EU:n ja Afrikan välisiä suhteita, ”on epäonnistunut” (4). Niinpä tilanteen on muututtava.

Strategia on ajanut Afrikan valtioita erityisesti taloudelliseen riippuvuuteen ja heikentänyt sitä elinvoimaa, jota maat tarvitsevat päästäkseen aktiivisesti osallisiksi maailmataloudesta.

3.6.1.1

Vaikka Euroopan unioni ja monet jäsenvaltiot (usein entiset siirtomaaisännät) sekä Maailmanpankin kaltaiset kansainväliset järjestöt ovat harjoittaneet kehitysyhteistyötä vuosikymmenten ajan, Afrikan äärimmäinen köyhyys on itse asiassa pahentunut ja syventynyt.

3.6.1.2

Kehittyvistä maista tai alueista, kuten Kiinasta, Intiasta, Kaakkois-Aasiasta ja Brasiliasta, on syntymässä kansainväliseen kauppaan vaikuttavia talousmahteja, mutta Afrikan eteneminen ei ole päässyt vauhtiin muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.

3.6.1.3

Voidaankin kysyä, miten Etelä-Korean kaltaisesta maasta, joka vielä muutama vuosi sitten eli ”riisinviljelylle ja riisinviljelystä”, on nyt tullut yksi maailman suurimmista elektroniikan valmistajista, laivanrakentajista, IT-palvelujen tuottajista ja autonrakentajista, ja miksi näin ei ole tapahtunut Afrikan kohdalla?

3.6.1.4

Eurooppa on edelleen suurin afrikkalaisten tuotteiden tuoja. Vaikka tullit ovat lähes 25 vuoden ajan olleet epäsuhtaiset, Afrikan maiden viennin volyymi EU:hun on vähentynyt lähes puolella: 8 prosentista vuonna 1975 2,8 prosenttiin vuonna 2000 suhteessa maailmankaupan volyymiin. Näin ollen pelkkä tullietuuskohtelu ei ole riittänyt. Afrikkalaisten tuotteiden heikko kilpailukyky on rasittanut Euroopan maihin suuntautuvaa Afrikan vientikauppaa.

3.6.1.5

Enimmäkseen luonnonvarojen hyödyntämiseen perustuvan kasvun hedelmät jakautuvat epätasaisesti, mikä syventää eroja. Siten jo ennestään köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Tämä on kaukana hyvästä taloudellisesta hallintotavasta ja etiikasta. Moni afrikkalainen sanoutuukin irti nykykehityksestä:

4.1

Tähän asti harjoitetulla politiikalla ja siihen osoitetulla rahoituksella ei ole kaikissa tapauksissa päästy toivottuun tulokseen etenkään kunnollisten työpaikkojen aikaansaamisessa. Näin ollen tilanne ei voi jatkua ennallaan, ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitea onkin tyytyväinen 8. ja 9. joulukuuta 2007 Lissabonissa pidetyn huippukokouksen myönteisiin tuloksiin. Se panee tyytyväisenä merkille poliittisen tahdon, jonka ansiosta Afrikan ja Euroopan yhteistyötä ja sen myötä myös niiden välisiä kaupallisia ja poliittisia suhteita on mahdollista paitsi täydentää myös muuttaa ja suunnata uudelleen.

4.2

Voidaankin sanoa, että nyt kun Kairon kokouksesta on kulunut seitsemän vuotta, Lissabonin kokous on luonut pohjan Afrikan ja Euroopan unionin uudelle tasavertaiselle strategiselle yhteistyökumppanuudelle, joka perustuu yhteisiin arvoihin, periaatteisiin ja etuihin ja mahdollistaa siten kansainvälisiin haasteisiin tarttumisen yhdessä. Näitä haasteita ovat muun muassa rauha ja turvallisuus, hallinto ja ihmisoikeudet, siirtolaisuus, energiakysymykset ja ilmastonmuutos, kauppa, infrastruktuuri ja kehitys.

4.3

Strategian omaleimaisuus ja uutuus näkyvät sisällön ohella siinä, että se käsittää toimintavaiheen julkilausuman lisäksi kahdeksan ensisijaisen toimen ohjelmaa (ks. lausunnon liite I), jotka palvelevat eräänlaisena ohjenuorana tai toimintasuunnitelmana. Niiden tarkoituksena on konkretisoida Afrikassa ja Euroopassa määriteltyjen valintojen ja strategisten prioriteettien täytäntöönpano. Näiden kahdeksan, Cotonoun sopimuksen tavoin hyvin kunnianhimoisen toimintaohjelman toteutumisen edistymistä arvioidaan seuraavassa huippukokouksessa vuonna 2012.

4.4

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean mielestä on myönteinen asia, että sinänsä tärkeiden periaatejulistusten ohella on nyt saatu aikaan työsuunnitelma, jonka avulla julistukset voidaan panna täytäntöön ja niiden toteutumista voidaan arvioida jo vuonna 2010.

4.5

ETSK korostaa, että kaikki kahdeksan toimintaohjelmina toteutettavaa kumppanuutta voivat edistää kunnollisten työpaikkojen luomista poliittisen päätöksen tekemisestä lähtien, kun toimintaohjelmia täydennetään erityisellä työllisyyspolitiikalla (ks. tekstijakso 7).

4.6

Huippukokouksen julistuksista ja molempien osapuolten ilmaisemasta hyvästä tahdosta huolimatta osa afrikkalaisista kumppaneista toi esiin strategiaan liittyviä vaikeuksia ja kompastuskiviä. Vaikka uusi strategia merkitsee tasavertaista kumppanuutta, heidän mielestään sillä voi ei voida noin vain pyyhkiä pois suhteita, joita hallitsija-hallittava-asetelman katsotaan vielä nykyäänkin leimaavan:

Näin ollen edessä on vielä pitkä ja kivinen tie ennen kuin molemmat osapuolet voittavat haasteet uudessa luottamuksen hengessä.

4.6.1

Niinpä ETSK toteaa tasavertaisen kumppanuuden hengessä, että Afrikan maiden hallitusvallan käyttäjät ovat ennen muuta itse vastuussa hyvästä hallintotavasta, korruption torjumisesta sekä suorien tai ulkomaisten investointien ohjaamisesta köyhyyden poistamiseen. Afrikan maiden suvereniteettia vahvistava vastuunotto on uudistetun kumppanuuden vääjäämätön vaihe. Uuden tasavertaisen kumppanuuden omaksuminen Euroopan unionin ja Afrikan välillä on siten tärkeä periaate, joka saa ilmauksensa pyrkimyksessä luoda kunnollisia työpaikkoja.

4.7

ETSK panee tyytyväisenä merkille, että julkilausumassa annetaan sija kansalaisyhteiskunnalle paitsi institutionaalisella tasolla (EU:n Euroopan talous- ja sosiaalikomitean ja Afrikan unionin talous- ja sosiaalineuvostojen väliset suhteet) (7) myös kaikkiin järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan muodostaviin valtioista riippumattomiin toimijoihin nähden (8). Tältä osin on otettava epäonnistumisenkin uhalla huomioon Cotonoun sopimuksen täytäntöönpanon vaikeudet, jotta ilmaistu poliittinen tahto voidaan konkretisoida.

Komitea suhtautuu yleisesti ottaen myönteisesti siihen, että EU:n ja Afrikan välisessä strategiassa pääpaino on koko Afrikan kehittymisessä.

5.1

EU:n ja Afrikan välisen strategian 55 artiklassa todetaan seuraava: ”Työllisyyskysymyksiä ja etenkin sosiaaliturvaa, riittämättömiä työllistymismahdollisuuksia sekä kunnollisten työpaikkojen saamisen edistämistä Afrikassa tullaan käsittelemään yhteisesti siten, että etusija annetaan virallisessa taloudessa hyödyllisten työpaikkojen luomiselle, huonojen elin- ja työolojen kohentamiselle YK:n työllisyysohjelman mukaisesti sekä epävirallisen talouden siirtämiselle osaksi virallista taloutta”.

5.2

Komitea on tyytyväinen siihen, että EU:n ja Afrikan välisessä strategiassa otetaan virallisesti huomioon kunnollisten työpaikkojen kysymys, sillä komitea katsoo, että kunnollisten työpaikkojen määrän lisääminen ja niiden laadun parantaminen ovat keskeisellä sijalla epätasa-arvon ja köyhyyden vähentämisessä sekä sosiaalisessa osallistamisessa. Nämä puolestaan ovat välttämättömiä tekijöitä äärimmäisyysliikkeiden ja konfliktien kitkemiseksi ja valtioiden vakauttamiseksi.

7.1.1

Vuosi 2006 oli Afrikan talouskasvun hyvä vuosi: Pohjois-Afrikan talous kasvoi 6,3 prosenttia ja Saharan etelänpuoleisen Afrikan 4,8 prosenttia. Tosin erot valtioiden välillä olivat suuret.

7.1.2

Luvut ovat merkittävät etenkin Euroopan unionin tuloksiin verrattuna. Kun kuitenkin otetaan huomioon Afrikan paikallaan polkeva tai jopa taantuva tuottavuus, huonosti suunnatut investoinnit, teollisuus- tai maataloustuotannon enimmäkseen heikko lisäarvo, räjähdysmäinen väestönkasvu ja huutava pula kunnollisista työpaikoista, kasvun olisi oltava kaksinumeroinen työpaikkojen määrän lisäämisen ja niiden laadun parantamisen mahdollistamiseksi. Arvioiden mukaan tarvitaan vähintään 9 prosentin kasvu, jotta voidaan tarkastella luottavaisin mielin vuosituhannen kehitystavoitteita. Nämä tavoitteet eivät kuitenkaan valitettavasti sisällä työllisyystavoitteita.

7.1.3

Kasvu on synnyttänyt niukasti työpaikkoja, koska se on alun perin huonosti suunnattu. Usein kasvun taustalla on lisääntynyt luonnonvarojen hyödyntäminen, jota leimaavat usein lähes ala-arvoiset työolot ja jonka kannattavuus on hiljattain noussut räjähdysmäisesti varsinkin öljyntuottajamaissa raakaöljyn hinnannousun ansiosta. Epävakaa ja kurssiheilahteluille altis öljyala ei kuitenkaan synnytä lisää työpaikkoja. Sama koskee muita luonnonvaroja, koska ne tuodaan Eurooppaan yleensä jalostamattomina. Lisäksi keskiluokka nauttii kasvun sadosta yleensä tuontituotteiden muodossa. Näin ollen ei myöskään tämäntyyppinen kulutus edistä paikallista työllisyyttä.

7.1.4

Raakaöljystä saatava voitto, josta ei aina tiedetä, missä ja miten se hyödynnetään, olisi investoitava korkean lisäarvon jalostustuotteiden valmistukseen, joka puolestaan saa aikaan runsaasti työpaikkoja lisäävää kasvua. Sama pätee muihin luonnonvaroihin tai maatalouteen, joka voi niin ikään edistää maatalouden elintarviketuotannon kehittämistä hyvin järjestelmällisen, riittävästi rahoitetun ja ensisijaistetun maatalouspolitiikan avulla (vrt. lausunnon kohta 7.4 ja liite IV).

7.1.5

Pelkkä raaka-aineiden hyödyntäminen tai perinteinen maatalouden suurtuotanto (sokerijuurikkaiden, puuvillan, banaanin, maapähkinän tai kaakaon tuotanto) ei siis luo mahdollisimman laajalti työpaikkoja synnyttävää kasvua. Kasvua saadaan aikaan kehittämällä jalostusteollisuutta, jossa valmistetaan pitkälle kehiteltyjä, suurta lisäarvoa tuovia tuotteita. Tämä on paras keino paitsi välttää pitkällä aikavälillä ulkomaankaupan vaihtosuhteen heikkeneminen myös keino mahdollistaa osallistuminen ensin alueiden talouteen ja myöhemmin maailmantalouteen ja hyötyä siitä mentäessä kohti uutta kehitysvaihetta.

7.2.1.1

Ensinnäkin kyse on investoinneista aloihin, jotka tuovat suurta lisäarvoa ja (tai) joilla on suuri tuotantokapasiteetti ja joilla siten on myös suuri potentiaali työpaikkojen luojina: infrastruktuurit, maatalous ja kestävä kehitys, ympäristönsuojelu, kulttuuriteollisuus, liikenne, kalastus, metsätalous, IT-ala ja teollisuus (jalostusteollisuus ja lopputuotteet). Toiseksi kyse on investoinneista aloihin, jotka ovat mukana luomassa suorien ulkomaisten investointien houkuttelemiseen soveltuvia oloja. On myös syytä pyrkiä luomaan suotuisaa kiertokulkua, jossa endogeeniset investoinnit saavat aikaan tuotantoa, kauppaa ja voittoja, mikä puolestaan synnyttää lisää endogeenisiä investointeja.

7.2.1.2

Endogeeniset investoinnit tai taloudellisten resurssien valjastaminen voisivat auttaa Afrikkaa päättämään itsenäisesti kehityksen painopistealueita sen sijaan, että niitä ohjaisivat suorat ulkomaiset investoinnit.

7.2.1.3

Mistä varat endogeenisiin investointeihin?

Mainitut parannukset yhdessä olisivat omiaan voimistamaan julkisen vallan politiikkaa määrällisesti ja laadullisesti.

Näiden muutosten avulla ja toteuttamalla tarvittavat uudistukset erityisesti rahataloudessa ja talousarviossa Afrikka kykenisi valjastaman entistä suuremman osan varoistaan omaehtoisten tuottavien investointien rahoitukseen.

7.2.2.1

Suorat ulkomaiset vuosittaiset investoinnit Afrikkaan kaksinkertaistuivat 1980-luvulla 1970-lukuun verrattuna ja nousivat 2,2 miljardiin dollariin. 1990-luvulla niiden arvo oli jo 6,2 miljardia dollaria ja 13,8 miljardia dollaria vuosina 2000–2003. Afrikan osuus on silti vain noin 2–3 prosenttia maailmanlaajuisista investoinneista. Investoinnit Afrikan maihin olivat huipussaan 1970-luvun puolessavälissä 6 prosentin osuudella, mikä oli alle 9 prosenttia kehitysmaihin suunnatuista investoinneista. Vuonna 1976 osuus oli 28 prosenttia.

7.2.2.2

Afrikan maihin suunnatuille suorille ulkomaisille investoinneille on tyypillistä, että niihin houkuttelevat usein näiden maiden luonnonvarat. Tämä selittää myös investointien epätasaisen jakautumisen Afrikan maiden välillä. Keskimäärin kolme neljäsosaa suorista ulkomaisista investoinneista on kahden viime vuosikymmenen kuluessa tehty 24:een Afrikan maahan, joiden toimeentulo riippuu öljystä ja malmista.

7.2.2.3

Suorat ulkomaiset investoinnit on suunnattava uudelleen erityisesti jalostussektoreihin, jolloin varmistetaan kilpailukykyisen ja teknologian siirrosta hyötyvän tuotannon monipuolistaminen. Houkutellakseen monipuolisia ja tehokkaita ulkomaisia investointeja Afrikan on pyrittävä edelleen luomaan investoinneille otolliset ja puoleensavetävät puitteet. Ulkomaiset investoinnit ovat nimittäin mahdollisia ja niillä voidaan edistää kehitystä vain tiettyjen ehtojen täyttyessä, joita ovat laadukkaat taloudelliset rakenteet ja infrastruktuurit, markkinoiden riittävä koko — minkä vuoksi alueellinen integraatio on hyvin tärkeä — työvoiman kouluttaminen (vrt. kohta Henkilöresurssit), julkisen vallan vahvistaminen ja vakauttaminen sekä hyvä hallintotapa. Tehokkaat suorat ulkomaiset investoinnit edellyttävät lisäksi, että ne otetaan huomioon kansantaloudellisessa suunnittelussa sekä alueiden eri tasoilla ja maailmanlaajuisesti. Tässä tarkoituksessa todellisen kansallisen kehitysstrategian suunnittelu on toteuttava samalla tavoin kuin tehtiin 1970- ja 1980-luvuilla Kaakkois-Aasian maiden kohdalla.

7.2.2.4

Suorat ulkomaiset investoinnit eivät kuitenkaan ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin, kuten hyvää hallintotapaa, demokratiaa, oikeusvaltion periaatteita, ihmisoikeuksien kunnioittamista, korruptiota tai pääomakatoa koskeviin kysymyksiin. Onkin syytä korostaa, että Kiinasta peräisin olevat investoinnit ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosina etenkin diplomaattisten ponnistelujen ansiosta; niiden kohokohta oli Kiinan ja Afrikan välillä järjestetty huippukokous. Kiinan investoinnit keskittyvät lähes yksinomaan kaivannaisteollisuuteen. Näin Kiina haluaa varmistaa niiden raaka-aineiden saannin, joita se tarvitsee taloutensa kasvun ylläpitämiseen.

7.2.2.5

Kiinan ja Afrikan välinen kauppa on 20-kertaistunut kymmenessä vuodessa: kun sen arvo vuonna 1998 oli 3 miljardia dollaria, vuonna 2006 se oli jo 55 miljardia dollaria. Afrikan näkökannalta Kiinan investoinnit herättävät tosin myös paljon kysymyksiä. Kaupalla pönkitetään usein hallituksia, joiden politiikalla ei edistetä demokratiaa, oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamista eikä köyhyyden poistamista (13). Darfurin konflikti on valaiseva esimerkki, samoin kuin Kiinan kanta Zimbabwen kysymyksessä. Kehitysyhteistyöpolitiikan näkökulmasta Kiinan malli on sitä paitsi kyseenalainen (vrt. lausunnon liite III).

7.2.2.6

EU:n jäsenvaltiot investoivat runsaasti Afrikan maihin. Investointien lisäämiseksi voidaan harkita seuraavia toimia:

—

Syvennetään alueellista integraatiota (vrt. kohta 7.8) paikallismarkkinoiden suppeuden kompensoimiseksi.

—

Kevennetään hallinnollista taakkaa, lisätään oikeuslaitoksen uskottavuutta, mukautetaan perusrakenteita, myös muita kuin aineellisia (esimerkiksi viestintää) näiden tarpeiden mukaisesti.

—

Tarjotaan taloudellisia mahdollisuuksia (vrt. endogeenisiä investointeja käsittelevä kohta 7.2.1) pk-yritysten perustamiseen ja niiden toiminnan rahoittamiseen. Tässä tarkoituksessa on parannettava erityisesti yritysilmastoa esimerkiksi markkinointiin, autettava pk-yrityksiä vastaamaan virallisen talouden vaatimuksiin sekä laajennettava rahoituksen tarjontaa turvautumalla entistä useammin rahoituspalvelujen ulkopuoliseen yksityiseen sektoriin.

—

Euroopan unionin on nostettava pk-yritysten kehittäminen osaksi Afrikan kehitysyhteistyöpolitiikkaa. EU:n on edistettävä jäsenvaltioissa ja jäsenvaltioiden yritysten keskuudessa pk-yritysten perustamista edistämällä investointeja verokannustimin (esimerkiksi veroluotoin, korkotuetuin lainoin ja EIP:n avulla).

—

Kannustetaan järjestelmälliseen teknologian (ammattitaidon ja osaamisen) siirtoon, mikä voi aikanaan synnyttää tutkimus- ja kehittämisohjelmia. Laitteiden ja teollisuustuotteiden toimitussopimuksia tekevien eurooppalaisten yritysten olisi sitouduttava teknologian siirtoon (niin toimitaan Kiinan kanssa mm. ydinenergian ja ilmailun aloilla): näin olisi syytä toimia myös Afrikan kohdalla vähemmän pitkälle kehitetyissä tuotteissa, joissa rahoituspanokset ovat tosin vähäisemmät).

—

Kehitetään ja perustetaan yrityshautomoita liittämällä koulutukseen yrittäjyyteen kannustaminen.

—

Kehitetään yhteenliittymiä ja yhteisyrityksiä nivomaan toisiinsa Afrikan ja Euroopan maiden yritysten toiminnan osa-alueita (pääomavirrat, työvoima, johtaminen).