28.9.2004   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 241/34

1.1

Tämän lausunnon tarkoituksena on antaa panos eurooppalaista aluekehityspolitiikkaa koskevien työskentelypuitteiden peruselementtien muotoilemiseen. Tavoitteena on kestävän kehityksen periaatteen sisällyttäminen valtioiden välisten ja alueellisten sopimusten sekä kehitysohjelmien puitteissa määritettävään aluepolitiikkaan. Näin ollen lausunnon tuoma lisäarvo perustuu sen sisältämiin ehdotuksiin, joiden tarkoituksena on ottaa kestävän kehityksen periaatteen sisällyttäminen alueellisiin yhdentymistoimiin keskeiseksi puheenaiheeksi ETSK:n valtuuskuntien sekä kehitysmaiden ja Välimeren alueen kumppanuusmaiden valtuuskuntien välisissä työneuvotteluissa. Lisäksi lausunnon tavoitteena on viestittää kehitysmaille ja vähiten kehittyneille maille, että kehittäessään talouksiaan pitkällä aikavälillä niiden ei tule toistaa Euroopan valtioiden tekemiä virheitä, jotka ovat haitanneet merkittävällä tavalla kestävän kehityksen edistämistä Euroopassa.

1.2

Lausunnossa käsitellään EU:n ulkosuhteita kehitysmaihin, vähiten kehittyneisiin maihin sekä Välimeren alueen kumppanuusmaihin, joihin unionilla on erityissuhteet.

1.3

Tässä lausunnossa käytetään ETSK:n aikaisemmissa lausunnoissa (1) annettua kestävän kehityksen määritelmää, joka perustuu Brundtlandin komission raporttiin sekä Göteborgin huippukokouksen päätelmiin. Erityistä huomiota kiinnitetään kestävän kehityksen tarkasteluun kolmesta eri näkökulmasta eli talouskehityksen, ympäristövaatimusten noudattamisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannalta.

1.4

Mikään näistä kolmesta ”pilarista” ei kykene yksinään määrittelemään tyhjentävästi kestävän kehityksen käsitettä ja merkitystä, mutta yhdessä ne luovat riittävän hyvän perustan kestävän kehityksen operatiivisten erityispiirteiden määrittelylle. Kyseisten erityispiirteiden määrittäminen on välttämätöntä, jotta kestävän kehityksen periaate voitaisiin muuttaa yleisluonteisesta teoreettisesta käsitteestä käyttökelpoiseksi työkaluksi.

1.5

Kestävän kehityksen operatiivisten erityispiirteiden yksilöiminen on luonnollisesti välttämätöntä kaikilla niillä politiikan aloilla, joiden peruselementteihin kestävän kehityksen katsotaan kuuluvan. Operatiivisten erityispiirteiden määrittelemistä voidaan kuitenkin pitää erityisen välttämättömänä silloin, kun kestävästä kehityksestä pyritään tekemään alueelliseen yhdentymiseen luonnostaan kuuluva ja siitä erottamaton elementti. Tämä johtuu siitä, että alueellista yhdentymistä toteutetaan pääasiassa valtioiden välisillä erityissopimuksilla ja -ohjelmilla sekä niihin sisältyvillä selkeillä toimenpiteillä.

1.6

Alueellinen yhdentyminen on yksi EU:n kehitysyhteistyön kuudesta painopistealasta, joista jäsenvaltiot ja komissio sopivat vuonna 2000. Alueellinen yhdentyminen on yhdessä makrotalouspolitiikan tukemisen, kaupan ja kehityksen, liikenteen, elintarviketurvallisuuden, maaseudun kestävän kehityksen sekä institutionaalisten valmiuksien luomisen kanssa osa EU:n strategiaa, jolla pyritään varmistamaan, että yhteistyö kehitysmaiden ja vähiten kehittyneiden maiden kanssa on tehokasta ja rakentavaa. Asiaan kiinnitettiin erityishuomiota myös EU:n ja AKT-maiden taloudellisten ja yhteiskunnallisten eturyhmien kuudennessa alueseminaarissa.

1.7

Alueellinen yhdentyminen ja yhteistyö edistävät kehitysmaiden integroitumista maailmantalouteen ja ovat ratkaisevassa roolissa rauhan lujittamisessa ja konfliktien ehkäisyssä. Lisäksi ne tarjoavat yhteistyöhön osallistuville maille mahdollisuuden ratkaista etenkin ympäristöasioita sekä luonnonvarojen käyttöä ja hoitoa koskevia rajatylittäviä kiistoja.

1.8

Alueellisen yhdentymisen ja luonnonvarojen käytön ja hoidon välinen yhteys on konkreettinen osoitus myös siitä, että alueellisen yhdentymisen lujittamispyrkimysten tulee olla välittömässä yhteydessä kestävää kehitystä edistäviin toimiin. Kyseistä suhdetta on syytä painottaa ja se on otettava selvästi huomioon myös kehitysmaiden, vähiten kehittyneiden maiden sekä Välimeren alueen kumppanuusmaiden subregionaalisessa yhteistyössä.

1.9

Kestävä kehitys on alueellista yhdentymistä huomattavasti laajempi käsite. Kestävä kehitys koskee samalla tavalla kaikkea taloudellista ja sosiaalista toimintaa, kun taas alueellisessa yhdentymisessä keskitytään enemmän erityisten kauppasopimusten ja -politiikkojen keinoin toteutettavaan taloudelliseen yhteistyöhön. Molemmat käsitteet liittyvät kuitenkin suoraan uuteen globaaliin toimintaympäristöön, joka alkoi muotoutua viime vuosikymmenien kuluessa ja joka muuttaa ratkaisevasti taloudellisia ja yhteiskunnallisia oloja sekä ympäristöoloja kaikkialla maailmassa.

1.10

Lisäksi on syytä painottaa, että kestävästä kehityksestä puhutaan pääasiassa strategia-asiakirjoissa, kun taas alueellinen yhdentyminen mainitaan ennen kaikkea taloudellisia toimenpideohjelmia ja talouspolitiikkaa käsittelevissä ohjelmapapereissa. Kestävä kehitys on siten alueellista yhdentymistä laajempi eikä sitä täydentävä alueellisen yhdentymisen ulottuvuus, ja siihen tulee myös suhtautua tämän mukaisesti.

1.11

On selvää, että EU:n sisällä sovellettavat perusarvot, filosofia ja painopisteet ohjaavat myös unionin pyrkimyksiä edistää alueellista yhdentymistä kehitysmaissa, vähiten kehittyneissä maissa ja Välimeren alueen kumppanuusmaissa. Kestävä kehitys kuuluu EU:n keskeisiin painopistealoihin. Siitä huolimatta, että kestävä kehitys on julistettu EU:n keskeiseksi strategiseksi tavoitteeksi (2), sen ei voida helposti väittää saaneen riittävää toiminnallista sisältöä. Tähän on pääasiallisena syynä kestävän kehityksen seurannassa käytettäviksi ehdotettujen määrällisten ja laadullisten indikaattoreiden vähäinen määrä. Asiaintilaa on pidettävä haasteellisena, ja ETSK onkin ilmoittanut aikaisemmissa lausunnoissaan selvästi, että se pyrkii edistämään kestävän kehityksen täysimääräistä toiminnallista sisällyttämistä Lissabonin strategiaan. Tässä yhteydessä on syytä mainita erityisesti komitean toukokuussa 2002 antama lausunto aiheesta ”Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle – Kestävään kehitykseen tähtäävä maailmanlaajuinen yhteistyö”.

1.11.1

Kyseisessä lausunnossa todetaan: ”Maailmanlaajuinen kestävä kehitys on asiakokonaisuus, jonka hyväksi EU pystyy unionin toiminnasta hankkimansa kokemuksen ansiosta antamaan hyvin erityisen panoksen” (3). Juuri tämä kokemus on siirrettävä mahdollisimman sopivalla tavalla myös vähiten kehittyneiden maiden ja Välimeren alueen kumppanuusmaiden käyttöön.

1.12

Pyrkiessään edistämään kestävän kehityksen strategiaa alueellisen yhdentymisen kautta EU:n on otettava huomioon myös se, että kestävän kehityksen perusedellytyksenä on rauhan, turvallisuuden ja demokraattisten arvojen lujittaminen alueelliseen yhdentymiseen pyrkivillä alueilla.

2.1

Pyrittäessä luomaan kohdassa 1.1 mainitut toimintaperiaatteet ei voida jättää huomioimatta viime vuosikymmenien aikana muotoutunutta globaalia toimintaympäristöä eikä etenkään alueellisten integraatiosopimusten ja kauppasopimusten yhteyttä Maailman kauppajärjestön toimintaan.

2.2

WTO:n tärkeimpänä tehtävänä on kansainvälisen kaupan vapauttaminen tullimaksuja ja vääristäviä tukia poistamalla. Lisäksi tavoitteena on poistaa tullimaksujen lisäksi myös muita kaupan esteitä. Alueellisten kehityssopimusten on oltava näiden tavoitteiden mukaisia, mutta niiden on mentävä vielä pidemmälle ja kiinnitettävä yhtä lailla huomiota myös kysymyksiin, jotka liittyvät sisäisten kaupan esteiden vähentämiseen tähtääviin valtakunnallisiin rakennemuutoksiin. Alueellisissa kehityssopimuksissa on siten muiden sisäpoliittisten kysymysten ohella otettava huomioon myös sellaiset kysymykset kuin verotuksen rakenteiden muuttaminen, poliittisen epävakauden ja korruption vähentäminen sekä uusien instituutioiden luominen ja tukeminen. Näin ollen voidaan katsoa, että alueelliset kehityssopimukset sopivat erittäin hyvin yhteen kestävän kehityksen edistämispyrkimysten kanssa, sillä ne synnyttävät sosiaali- ja ympäristöpoliittisia heijastusvaikutuksia.

2.3

Vaikka ei ole ennalta varmaa, että kyseiset heijastusvaikutukset ovat aina myönteisiä, on syytä todeta, että alueellisilla kehityssopimuksilla on WTO:n puitteissa tehtyjä sopimuksia paremmat mahdollisuudet toimia integroidusti.

2.4

Toinen kestävään kehitykseen ja aluekehitykseen liittyvä kysymys koskee ulkomaisia suoria investointeja kehitysmaihin ja vähiten kehittyneisiin maihin.

2.5

Kehitysmaat ovat olleet viime aikoina entistä kiinnostuneempia ulkomaisista suorista investoinneista. Kyseisten investointien määrä kahdeksankertaistui vuosien 1990 ja 2000 välisenä aikana, mutta investoinnit keskittyivät tuolloin pääosin pieneen joukkoon kehitysmaita.

2.6

Ulkomaisilla suorilla investoinneilla voi olla merkittävä rooli talouskehityksen edistämisessä ja sitä kautta köyhyyden vähentämisessä (mikä on kestävän kehityksen perusedellytys), sillä ne synnyttävät uusia työpaikkoja. Uusia työpaikkoja luomalla voidaan selvästikin parantaa merkittävästi vähiten kehittyneiden maiden ja Välimeren alueen kumppanuusmaiden kansalaisten elintasoa. Siten on odotettavissa, että tuotannon kehittäminen johtaa tilanteeseen, jossa kansallisen hyvinvoinnin lisääminen ja perusrakenteiden parantaminen julkisilla investoinneilla on mahdollista.

2.7

On kuitenkin totta, että lukuisissa tapauksissa kehitysmaihin ja vähiten kehittyneisiin maihin tehtävät ulkomaiset suorat sijoitukset perustuvat ennen kaikkea kyseisten maiden alhaisiin työvoimakustannuksiin. Useat tutkimukset tukevat näkemystä, jonka mukaan tällaisten sijoitusten pitkäaikaiset vaikutukset kestävään kehitykseen ja alueelliseen yhdentymiseen ovat usein todennäköisesti kielteiset. Tämä johtuu siitä, että uusien työpaikkojen luominen ei perustu sellaiseen tavaran- ja palveluiden tuotantoa koskevaan kattavaan strategiaan, jossa otetaan huomioon kestävän kehityksen kolme pilaria (taloudellinen elinkelpoisuus, ympäristövaatimusten noudattaminen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus). Vaikka alhaiset työvoimakustannukset parantavat yritysten taloudellista elinkelpoisuutta, ei voida olla yhtä varmoja siitä, että kyseiset investoinnit ovat ympäristön kannalta vastuullisia tai sosiaalisesti oikeudenmukaisia.

2.8

Jos alueelliseen kehityssopimukseen osallistuvaan valtioon tehdään samaan aikaan suhteessa paljon suurempia ulkomaisia suoria investointeja (kuin muihin alueelliseen yhdentymiseen osallistuviin valtioihin), on ainakin teoriassa todennäköistä, että kyseisen valtion voi olla erittäin vaikea toteuttaa alueellisia yhdentymisprosesseja. Syynä tähän saattaa olla se, että ulkomaiset suorat investoinnit eivät ehkä ole yhteensopivia joidenkin periaatteiden kanssa, jotka koskevat muiden maiden kanssa tehtävää yhteistyötä.

2.9

Ulkomaisten suorien investointien vaikutuksia kestävään kehitykseen ja alueelliseen yhdentymiseen on siis syytä tutkia edelleen. Lisäksi on tutkittava mahdollisuuksien mukaan niiden laatua ja määrää. Ulkomaisten suorien investointien tuottavuutta ei siten tule tarkastella pelkästään tiukkojen rahoituksellisten arviointiperusteiden pohjalta, vaan on tutkittava myös niiden yhteiskunnallisia ja ympäristövaikutuksia. Tällöin on kiinnitettävä erityishuomiota yritysten roolin tarkasteluun ja ennen kaikkea niiden sosiaalisen vastuun lisäämiseen.

3.1

EU:n halua sisällyttää kestävän kehityksen periaate alueellisiin yhdentymispyrkimyksiin ei ole syytä epäillä. Koska alueellisen yhdentymisen on todettu edistävän keskeisellä tavalla kehitystä, on luonnollista, että etenkin kehitysmaat ja vähiten kehittyneet maat pyrkivät sisällyttämään kestävyyden käsitteen kyseisissä maissa muotoutumassa olevaan kehitysmalliin, jotta niiden ei tarvitsisi muuttaa soveltamaansa mallia myöhemmin siksi, että siinä ei ole otettu huomioon kestävän kehityksen ulottuvuutta. Erityisen tärkeää ja välttämätöntä on kuitenkin muuttaa tämä pyrkimys konkreettisiksi toimenpiteiksi kehitysmaissa ja vähiten kehittyneissä maissa. Alakohtaisten politiikkojen rooli on tässä asiassa ratkaisevan tärkeä.

3.2

Kestävän kehityksen periaate voidaan sisällyttää alueellisiin yhdentymistoimiin tehokkaasti vain konkreettisten alakohtaisten politiikkojen avulla. Alakohtaisilla politiikoilla määritetään tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseen tähtäävät toimenpiteet toiminnallisella tasolla. Näin ollen on laadittava luettelo niistä kysymyksistä, jotka tulee ottaa huomioon alueellista yhdentymistä ja kestävää kehitystä koskevien alakohtaisten poliittisten erityistoimien yhteydessä. Myös Johannesburgissa pidetyn kestävän kehityksen huippukokouksen päätelmät tukevat tällaista ajattelutapaa. Kyseisessä kokouksessa EU yritti saada kansainvälisen yhteisön sitoutumaan joukkoon kestävää kehitystä edistäviä toimenpiteitä onnistumatta siinä kuitenkaan ehkä odotetulla tavalla muiden valtioiden vastustuksen takia.

3.3

Edellä mainitun asialistan tulee pohjautua järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa käytävään perusteelliseen vuoropuheluun. Asialistan laatimisen aikataulun tulee olla sellainen, että se yhtäältä mahdollistaa eri kysymysten kattavan käsittelyn ja toisaalta takaa koko hankkeen tehokkaan toteutumisen. Aikataulu ei saa toisin sanoen olla liian kireä eikä tarpeettoman pitkä. Koko hanke voi hyötyä merkittävästi Agenda 21 -paikallisohjelmien kehitystukitoimista kehitysmaissa, vähiten kehittyneissä maissa sekä Välimeren alueen kumppanuusmaissa. Agenda 21 -paikallisohjelmat ovat kestävää kehitystä edistäviä paikallistason (esim. kuntatason) toimintaohjelmia. Päävastuu Agenda 21 -paikallisohjelmien laatimisesta on paikallisviranomaisilla, jotka toimivat asiassa tiiviissä yhteistyössä kaikkien kiinnostuneiden tahojen kanssa. Myös järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan panos on merkittävä. Agenda 21 -paikallisohjelmien laatiminen aloitettiin Rion ympäristökokouksen (1992) jälkeen ja sitä tuetaan YK:n ympäristöohjelmasta. Edellä mainittua asialistaa suunniteltaessa ensisijaista huomiota on kiinnitettävä maaseudun kestävään kehitykseen, jota EU tukee myös maakohtaisten kehitysstrategioiden täytäntöönpanon kautta.

3.4

Tällä perusteella komitea ehdottaa seuraavassa käsiteltävien kysymysten ottamista mukaan kyseiselle asialistalle. Näiden kysymysten voidaan katsoa muodostavan ensimmäisen keskeisen asiakokonaisuuden asialistalla. Asialistaa voidaan täydentää kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa käytävän vuoropuhelun perusteella, kuten myös ETSK:n ”ulkosuhteet” -erityisjaoston työohjelmassa vuosiksi 2003—2004 todetaan. Kysymykset, joita komitea ehdottaa asialistan perustaksi, pohjautuvat kestävän kehityksen kolmeen ”pilariin” eli taloudellisen kehityksen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristövaatimusten noudattamisen pilareihin.

4.1.1

Kehitysmaiden ja vähiten kehittyneiden maiden BKT:n määrä riippuu suurelta osin maataloudesta. ETSK muistuttaa tässä yhteydessä, että Euroopan unioni on jo toteuttanut useita aloitteita kyseisten maiden kanssa käytävän kauppavaihdon edistämiseksi (paitsi asekaupan osalta). Unioni on vähiten kehittyneiden maiden maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden merkittävin tuoja. Alueellinen yhdentyminen perustuu kuitenkin paljolti maataloustuotteita koskeviin sopimuksiin. Kun otetaan huomioon, että maataloustuotannossa maailmanlaajuisesti sovellettavia yleisiä käytäntöjä ei voida pitää läheskään kestävinä, on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin kestävien maatalouskäytäntöjen tukemiseksi niissä maissa, jotka osallistuvat tai aikovat osallistua alueellisiin yhdentymisprosesseihin. Ensisijaisesti tulee edistää elintarviketurvallisuutta sekä vesivarojen käytön ja maaperän hedelmällisyyden hallintaa. On myös syytä huomauttaa, että kehitysmaiden ja vähiten kehittyneiden maiden maataloustuotannossa on tapahduttava merkittävää laadullista kehitystä, jos köyhyysrajalla elävien ihmisten määrää halutaan vähentää tavoitteiden mukaisesti. Sen vuoksi maataloustuotannon lisäämiseen tähtäävien maatalouskäytäntöjen tulee perustua testattuihin tekniikoihin, jotka takaavat toiminnan kestävyyden.

4.1.2

Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että maatalouskäytäntöjä koskeva paikallisväestön perinnäistieto (indigenous knowledge) saattaa olla alueellisten yhdentymisprosessien kannalta erittäin arvokasta. Tavallisesti tällainen tieto liittyy kestäviin käytäntöihin, sillä se perustuu ihmisen ja luonnonympäristön väliseen ikiaikaiseen suhteeseen. Useissa tapauksissa kyseinen tieto on vaarassa hävitä, sillä siihen perustuvat käytännöt on korvattu lähes täysin vähemmän kestävillä käytännöillä. Tähän ovat olleet syynä useiden kehitysmaiden ja vähiten kehittyneiden maiden hätiköidyt päätökset soveltaa maatalouden uudistamiseen läntistä mallia, mutta myös se, että länsimaat ovat painostaneet kyseisiä maita avaamaan markkinoitaan maatalouden kestävän kehittämisen vastaisille käytännöille. Alueellinen yhdentyminen voi siten tarjota erinomaisen mahdollisuuden vaihtaa kestäviä maatalouskäytäntöjä koskevaa taitotietoa yhteistyöhön osallistuvien valtioiden välillä. Yhtenä esimerkkinä paikallisväestön perinnäistiedosta voidaan mainita maataloustuotannon jäännösten prosessoiminen lannoitteiksi, mikä on kuitenkin korvattu lähes täysin kemiallisten lannoitteiden käytöllä. On tietenkin syytä todeta, että käytössä olevan teknologian seurauksena kemiallisten lannoitteiden tuotanto on kustannustehokkaampaa kuin lannoitteiden valmistaminen kierrätysmateriaalista. Tällaiset ongelmat on kuitenkin mahdollista ratkaista innovatiivisia menetelmiä soveltamalla.

4.1.3

Kehittyneiden maiden maataloudessa nykyään yleisesti sovellettavat käytännöt ovat osoittautuneet rajallisiksi. Luomutuotanto sekä lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön vähentäminen on kyseisissä maissa yhä yleisempää. Tämä ei liity pelkästään tarpeeseen vähentää maatalouden ympäristövaikutuksia, vaan on selvästi myös kustannuskysymys. Esimerkiksi nitraattilannoitteiden liiallinen käyttö on osoittautunut niin kalliiksi, että siitä aiheutuvat kustannukset pienentävät merkittävästi hyötyä, joka saadaan, kun maataloustuotanto kasvaa lannoitteiden käytön ansiosta. Tämän vuoksi kehitysmaille ja vähiten kehittyneille maille on viestittävä, ettei niiden tule harkitsematta korvata perinteisiä maatalouskäytäntöjään sellaisilla nykyaikaisilla menetelmillä, jotka ovat osoittautuneet sekä ympäristölle haitallisiksi että taloudellisesti kannattamattomiksi.

4.1.4

Maaseudun kehittämisen yhteydessä ETSK haluaa kiinnittää huomiota monien maiden ongelmana olevan maaseudun autioitumisen kielteisiin vaikutuksiin. Tulisi siis tukea kaikkia toimia, joiden tavoitteena on maaseudun säilyttäminen asuttuna, kehittämällä maataloustoiminnan oheen uusia lisäelinkeinoja ja vaihtamalla kokemuksia.

4.2.1

Metsätaloudella on merkittävä rooli useiden kehitysmaiden ja vähiten kehittyneiden maiden talous- ja yhteiskuntaelämässä. Alueellisessa yhdentymisessä on otettava huomioon, että metsät ulottuvat luonnostaan rajojen yli, minkä vuoksi metsävaroja on hoidettava kestävästi. On syytä huomauttaa, että metsät ovat erinomainen esimerkki uusiutuvista luonnonvaroista.

4.2.2

Erityistä huomiota on kiinnitettävä metsätuotteiden (etenkin puutuotteiden) kestävää tuotantoa koskevien valtakunnallisten ja alueellisten sertifiointijärjestelmien kehittämiseen. Kyseisten järjestelmien tulee olla yhteensopivia alalla kehitettyjen kansainvälisten järjestelmien kanssa.

4.3.1

Kansainväliset liikenneverkot ovat alueellisen yhdentymisen välttämätön edellytys. Samaan aikaan liikenteen perusrakenteet uhkaavat kuitenkin vahingoittaa vakavasti tai jopa tuhota merkittäviä luonnonvaroja. Sen vuoksi on ryhdyttävä poliittisiin toimenpiteisiin ja otettava käyttöön valvontajärjestelmiä sen takaamiseksi, ettei ympäristön pilaantuminen mitätöi kansainvälisten liikenneverkkojen myönteisiä vaikutuksia alueelliseen yhdentymiseen.

4.4.1

Matkailu on suora esimerkki monipuolisesta kansainvälisestä kanssakäymisestä, joka voi ulottua taloudellisista suhteista sosiaaliseen ja kulttuuriseen vuorovaikutukseen. Alueellisiin yhdentymishankkeisiin osallistuvat kehitysmaat ja vähiten kehittyneet maat voivat hyötyä valtavasti matkailun kehittämisestä. Tavoitteena on, että alueelliset yhdentymisprosessit auttavat kehittämään kestävää matkailua. Kyseiseen tavoitteiseen voidaan päästä matkailupalveluiden monipuolistamiseen tähtäävien koordinoitujen kansainvälisten ohjelmien avulla sekä kehittämällä matkailun uusia muotoja, kuten eko- ja kulttuurimatkailua.

4.4.2

Tässä yhteydessä on syytä painottaa, että matkailupalveluiden monipuolistamisen ja matkailun uusien muotojen kehittämisen tulee perustua parhaisiin käytäntöihin, jotka sovitetaan kunkin maan paikallisten olosuhteiden mukaan. EU:n tulee lisäksi tukea nykyistä aktiivisemmin matkailun uusien muotojen kehittämistä kehitysmaissa, vähiten kehittyneissä maissa sekä Välimeren alueen kumppanuusmaissa. Erityisesti on tuettava julkisten ja yksityisten tahojen yhteistyöhankkeita alan taitotiedon kehittämiseksi. Tuen tarve perustuu siihen, että matkailupalveluiden monipuolistaminen ja matkailun uusien muotojen kehittäminen eivät kilpaile suoraan perinteisten matkailupalveluiden kanssa, joten niitä ei voida pitää aloina, joilla tukien ja kannustimien käyttö ei olisi hyväksyttävää.

4.5.1

Pitkien neuvotteluiden jälkeen EU on onnistunut luomaan yhteisen kalastuspolitiikan. Merten rikkaudet eivät kuitenkaan tunne fyysisiä rajoja. EU:n jäsenvaltioiden lisäksi myös lukuisat unionin ulkopuoliset valtiot hyödyntävät sekä Välimeren että Atlantin luonnonvaroja. Useat näistä valtioista ovat kehitysmaita tai vähiten kehittyneitä maita, joilla ei ole velvoitetta noudattaa kestäviä käytäntöjä.

4.5.2

Merestä saatavien tuotteiden hyödyntämiseen osallistuu useita valtioita ja siihen liittyy monenlaisia alueellisia yhteistyöjärjestelmiä. Sen vuoksi kestävien kalastuskäytäntöjen noudattaminen on turvattava panemalla täytäntöön alueellisia yhdentymisaloitteita ja -suunnitelmia sekä erityisesti solmimalla pohjoisen ja etelän maiden välisiä sopimuksia, mutta myös etelän maiden keskinäisiä sopimuksia.

4.6.1

EU on hyväksynyt energiahuoltoa käsittelevän vihreän kirjan, jossa ympäristönsuojelu on merkittävässä asemassa. Kun otetaan huomioon, että EU liittää energialähteitä koskevan politiikan ja kestävän kehityksen suoraan toisiinsa, alueellisten yhdentymisstrategioiden tulee sisältää myös energia-alaa koskevia toimintalinjoja ja toimenpiteitä. Kyseinen ala on melko ongelmallinen, sillä useilla kehitysmailla, vähiten kehittyneillä mailla ja Välimeren alueen kumppanuusmailla on merkittäviä raakaöljyvaroja. Öljy on nykyään tärkein EU:n käyttämä energialähde, mutta mm. kasvihuonekaasujen päästöjen rajoittamista koskevien sitoumusten (Kioton pöytäkirja) vuoksi öljyn käytön vähentämiselle on asetettu kunnianhimoisia tavoitteita.

4.6.2

Yksi kestävän kehityksen peruskysymyksistä kehitysmaissa, vähiten kehittyneissä maissa ja Välimeren alueen kumppanuusmaissa koskee energiaperusrakenteiden kehittämistä maaseutualueilla. Kun otetaan huomioon asian suuri merkitys sekä EU:n strateginen tavoite tehostaa energiankäyttöä ja sovittaa se yhteen kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa, energiaperusrakenteita on kehitettävä siten, että niistä saatava taloudellinen hyöty on tasapainossa ympäristönsuojelun ja sosiaalisen kehityksen kanssa.

4.7

Edellä mainittuja taloudellisen toiminnan aloja ei tule pitää ainoina aloina, joiden yhteydessä alueellisissa yhdentymishankkeissa on otettava huomioon kestävän kehityksen periaate. Niitä tulee pitää vain perusaloina, jotka tarjoavat esimerkin myös muille taloudellisen toiminnan muodoille. Kauppasopimusten sekä niiden edistämiseen kyseisillä aloilla tähtäävien ohjelmien tulee toimia tiennäyttäjinä asiassa ja perustua osallistaviin suunnittelumenettelyihin.

5.1

Minkäänlaisen alueellisen yhdentymispyrkimyksen ei voida taata onnistuvan pitkällä aikavälillä, ellei sen tukena ole koulutustoimia. Alueellisten yhdentymishankkeiden perustavoitteena tulee olla koulutuksen kestävä kehittäminen. Tulevien kansalaisten hyvä koulutustaso on takeena siitä, että alueellisen yhdentymisen tuloksia kehitetään jatkossakin kestävällä tavalla.

5.2

Kun otetaan huomioon, ettei naisten asema useissa kehitysmaissa ja vähiten kehittyneissä maissa ole kestävän kehityksen edellyttämällä tasolla, alueellisissa yhdistymishankkeissa on torjuttava kaikenlainen naisten sosiaalinen syrjintä sekä määritettävä heidän roolinsa kansainvälisessä kanssakäymisessä. Alueellisella yhdentymisellä tulee muun muassa pyrkiä saamaan aikaan muutoksia eri sukupuolten kohtelussa sekä edistää sellaisten poliittisten, oikeudellisten ja perhepoliittisten rakenteiden ja mekanismien kehittämistä, jotka auttavat torjumaan mahdollista sukupuoleen perustuvaa syrjintää.

5.3

Alueellinen yhdentyminen ei saa missään tapauksessa johtaa kehitysmaiden kulttuuri-identiteetin muuttumiseen, vaan sen yhteydessä on päinvastoin kunnioitettava kulttuurisia erityispiirteitä, edistettävä kulttuurivaihtoa sekä tuettava kulttuurivähemmistöjen oikeuksia. Kehitysmaiden kulttuurisia erityispiirteitä varjeltaessa on tietysti aina muistettava kiinnittää huomiota ihmisoikeuksiin, demokratian periaatteisiin, yhtäläisiin mahdollisuuksiin sekä sosiaalisen ja rotuun perustuvan syrjinnän täydelliseen poistamiseen.

5.4

Erittäin tärkeä asia on myös työntekijöiden tasa-arvoinen osallistuminen alueellista yhdentymistä ja kestävää kehitystä koskevaan päätöksentekoon. Yksi alueellisten yhdentymisohjelmien tärkeimmistä tavoitteista on luonnollisesti uusien työpaikkojen luominen. Työntekijöiden ja työntekijäjärjestöjen aktiivinen osallistuminen kyseisten ohjelmien laadintaan voi edistää merkittävästi uusien työpaikkojen luomista koskevan tavoitteen saavuttamista sekä auttaa pienentämään uusien työpaikkojen syntymisen mahdollisesti aiheuttamia ympäristöhaittoja. Työntekijät ovat itse niiden yhteiskuntien valistuneita kansalaisia, joita alueellisilla yhdentymisohjelmilla pyritään kehittämään. Näin ollen heillä on oltava runsaasti sananvaltaa sekä suora edustus kyseisistä ohjelmista päätettäessä, kun otetaan huomioon, että he sekä tuottavat että kuluttavat ohjelmien piiriin kuuluvia tuotteita ja palveluita.

5.5

Useat vähiten kehittyneiden maiden ja Välimeren kumppanuusmaiden valtiovallasta riippumattomat organisaatiot ovat ilmoittaneet haluavansa tukea aktiivisesti kestävää kehitystä koskevia toimia. Monet niistä ovat myös ryhtyneet toteuttamaan edellä mainittuihin kysymyksiin liittyviä hankkeita. Näin ollen valtiovallasta riippumattomilla organisaatioilla tulee olla merkittävä rooli kestävän kehityksen periaatteen sisällyttämisessä alueellisiin yhdentymisohjelmiin. Ne voivat toimia asiassa kansalaisyhteiskunnan organisoitujen viestintäkanavien kautta.

5.6

Kyseisten tavoitteiden toteutumisen perusedellytyksenä on sellaisten tehokkaiden ja vastuullisten instituutioiden kehittäminen, joilla on riittävästi toimivaltaa kestävän kehityksen ja alueellisen yhdentymisen vaatimien strategioiden ja toimintalinjojen edistämiseksi. Sen vuoksi ensisijaisena poliittisena tavoitteena on oltava toimintaedellytysten kehittämisohjelmien (capacity building) laatiminen kehitysmaiden, vähiten kehittyneiden maiden ja Välimeren alueen kumppanuusmaiden paikallis- ja aluetasoa varten.

6.1

Alueelliseen yhdentymiseen pyrkivillä maantieteellisillä alueilla on valtioita, jotka jakavat keskenään huomattavia vesivaroja. Vesivarojen hallinta on usein myös tärkeimpänä syynä valtioiden välisiin kiistoihin. Alueellisten yhdentymisprosessien yhtenä ensisijaisena tavoitteena tulee olla valtioiden yhteisten vesivarojen kestävä hoito. Sellaisten valtioiden välillä ei voida kuvitella solmittavan minkäänlaisia kaupallisia, taloudellisia tai muitakaan alueellisia yhdentymissopimuksia, jotka eivät kunnioita kaikkien osapuolten oikeutta saada käyttöönsä riittävästi ja riittävän laadukkaita vesivaroja.

6.2

Valtioiden välisten vesivarojen hoidon edellytyksenä on, että vesivaroja hoidetaan järkevästi myös valtakunnallisella tasolla. Tämän vuoksi vesivarojen hoitoa koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY (4) täytäntöönpanoa tulisi edistää kehitysmaissa, vähiten kehittyneissä maissa ja Välimeren alueen kumppanuusmaissa. Kyseisessä direktiivissä säädetään yhdennettyjen puitteiden luomisesta vesivarojen hoitoa varten, ja se saattaa muodostaa teknisten kysymysten osalta perustan vesivarojen hoitoa koskevan aluepolitiikan suunnittelulle.

6.3

Yhtä tärkeää on suojelualueiden hoito, sillä myös suojelualueet ulottuvat useissa tapauksissa rajojen yli ja aiheuttavat rajatylittäviä kiistoja. Kun otetaan huomioon, että suojelualueilla harjoitetaan myös monenlaista taloudellista toimintaa, on selvää, että alueelliset yhdentymissopimukset vaikuttavat suoraan kyseisten alueiden hoitoon. Siksi on laadittava suojelualueiden kestävää hoitoa koskeva erityissäännös.

6.3.1

Suojelualueiden hoidon on perustuttava integroituihin suunnitelmiin, jotka yhtäältä pohjautuvat kestävän kehityksen kolmen pilarin (taloudellinen, ympäristöä koskeva ja sosiaalinen) tarkkaan analysointiin ja toisaalta johtavat sellaisten realististen toimintatapojen omaksumiseen, joissa otetaan huomioon myös alueellinen yhteistyö.

6.4

EU on parhaillaan perustamassa jäsenvaltioihinsa suojelualueiden verkkoa, jonka tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen (Natura 2000 -verkko). Jäsenvaltioiden kokemukset asiasta tulee levittää kehitysmaihin ja vähiten kehittyneisiin maihin. Sen vuoksi on tuettava suojelualueiden hoitoon ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen liittyvien valmiuksien kehittämishankkeita. Komissio ja jäsenvaltiot voivat edistää tätä tavoitetta myös suoraan kutsumalla kehitysmaiden ja vähiten kehittyneiden maiden edustajia osallistumaan eliömaantieteellisten seminaarien (ja erityisesti Välimeren aluetta käsittelevien seminaarien) työskentelyyn.

6.5

Tärkeimpiä kehittämiskohteita ovat rannikkoalueet. Kaikkien alueellisten yhdentymisprosessien yhteydessä tulee ehdottomasti käsitellä myös rannikkoalueisiin suoraan tai epäsuorasti vaikuttavia kysymyksiä. Kun otetaan huomioon rannikkoalueiden ekosysteemien ja taloudellisen toiminnan monimutkaisuus, alueellisen yhdentymisen tulee edistää myös kyseisten alueiden kestävää hoitoa. Tässä asiassa ETSK tukee komission kehittämän rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon soveltamista.

6.6

Myös luonnonvaraisen eläimistön hoito sekä luonnonvaraisilla eläin- ja kasvilajeilla käytävän kaupan tiukka valvonta on erityisen tärkeää. ETSK kannattaa uhanalaisten lajien kauppaa koskevan CITES-yleissopimuksen soveltamista mahdollisimman tiukasti ja katsoo, että sopimus on pyrittävä saamaan voimaan mahdollisimman monessa valtiossa.

6.7

Erityishuomiota on kiinnitettävä vakaviin ongelmiin, joita aavikoitumisen uhka aiheuttaa useissa Välimeren alueen kumppanuusmaissa. Aavikoitumisen vaara kasvaa useilla Välimeren kumppanuusmaiden alueilla, eivätkä sen vaikutukset rajoitu ympäristön tilan heikkenemiseen kyseisillä alueilla, vaan aavikoituminen tekee myös taloudellisen toiminnan mahdottomaksi ja aiheuttaa siten häiriöitä alueellisissa talouksissa. Sen vuoksi Välimeren alueen kumppanuusmaita on tuettava sellaisten alueellisten yhteistyöhankkeiden kehittämisessä, joiden puitteissa voidaan ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin aavikoitumisen uhan torjumiseksi.

7.1

Edellä esitetyt perusperiaatteet kestävän kehityksen periaatteen sisällyttämisestä alueellisiin yhdentymispyrkimyksiin tarvitsevat tuekseen konkreettisia toimenpiteitä ja käytäntöjä. Kyseisten toimenpiteiden ja käytäntöjen tulee yhtäältä auttaa kehitysmaita ja vähiten kehittyneitä maita sisällyttämään kestävän kehityksen periaate alueellisiin yhdentymisprosesseihin ja toisaalta antaa mahdollisuus seurata, miten kehitysmaissa, vähiten kehittyneissä maissa sekä Välimeren alueen kumppanuusmaissa edistytään asiassa. Keskeinen rooli tällaisten toimenpiteiden ja käytäntöjen kehittämisessä tulee olla osallistavalla suunnittelulla sekä pyrkimyksellä löytää mahdollisimman hyviä hallintotapoja.

7.2

EU on laatinut ja toteuttanut yhteisön ulkopuolelle osoitettavan tuen puitteissa kehitysmaille ja vähiten kehittyneille maille suunnattuja kehitysohjelmia (mm. Meda-, Ala- ja Cards-ohjelmat). Kestävän kehityksen huomioiminen on luonnollinen osa näiden ohjelmien suunnittelua. Ohjelmat eivät ole kuitenkaan olleet tähän mennessä riittävän tehokkaita, jotta EU:n kunnianhimoiset tavoitteet olisivat toteutuneet. Niillä voidaan kuitenkin tukea kestävän kehityksen periaatteen sisällyttämistä alueellisiin yhdentymispyrkimyksiin.

7.3

Eurooppa—Välimeri-kumppanuuteen on syytä kiinnittää erityishuomiota. Eurooppa—Välimeri-yhteistyötä koskeva strategia on yksi EU:n ulkosuhteiden keskeisiä painopisteitä. Tärkein väline strategian toteuttamiseksi on Meda-ohjelma. Toinen keskeinen väline, jolla voidaan edistää ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvien politiikkojen täytäntöönpanoa, on lyhyen ja keskipitkän aikavälin ympäristöohjelma SMAP.

7.4

Meda-ohjelmalla ei ole tähän mennessä onnistuttu saavuttamaan siltä odotettuja tuloksia. Siitä huolimatta, että Meda II -ohjelman talousarviota on pidetty täysin riittävänä, ohjelma ei ole vielä onnistunut saavuttamaan sille sen käynnistämisen yhteydessä asetettuja tavoitteita. Vaikka SMAP-ohjelmalla on onnistuttu edistämään kestävää kehitystä koskevien hankkeiden toteuttamista, myöskään tälle ohjelmalle ei ole määritetty tarvittavia jatkotoimia, jotka varmistaisivat toimenpiteiden loppuun saattamisen. Siitä huolimatta, että edellä mainittujen ohjelmien puitteissa toteutettujen hankkeiden täytäntöönpano on kohdemaiden puutteellisen yhteistyön vuoksi vaikeaa, EU:n ja etenkin komission tulee tehostaa pyrkimyksiään lisätä kyseisten ohjelmien toteuttamisen kannalta välttämättömien kohderyhmien mobilisointia. ETSK katsoo, että komission tulee tutkia mahdollisuutta rahoittaa nykyistä joustavampia mekanismeja, joihin osallistuu sekä julkisia tahoja että yksityisiä toimijoita. Julkisten tahojen osallistuminen takaa ohjelmista tukea saavien valtioiden sitoutumisen hankkeisiin, kun taas yksityiset toimijat voivat edistää taitotiedon siirtämistä kohdemaihin.

7.5

Valvottaessa kehitysmaiden, vähiten kehittyneiden maiden sekä Välimeren alueen kumppanuusmaiden edistymistä pyrkimyksissä sisällyttää kestävän kehityksen periaate alueellista yhdentymistä koskeviin toimenpiteisiin on syytä painottaa kestävän kehityksen vaikutusten arvioinnin (Sustainability Impact Αssessment) erityismerkitystä. Tässä asiassa ETSK kannattaa neuvoston näkemystä, jonka mukaan vapaakauppasopimusten vaikutukset kestävään kehitykseen on tutkittava. Kyseinen näkemys vahvistettiin Kreetalla toukokuussa 2003 pidetyssä Eurooppa—Välimeri-välikokouksessa.

7.6

EU on hyväksynyt kestävää kehitystä mittaavia indikaattoreita, ja niitä on alettu soveltaa unionin jäsenvaltioissa. Kyseisiä indikaattoreita tulee käyttää myös niiden maiden suoritusten arviointiin, joissa toteutetaan alueelliseen yhdentymiseen tähtääviä toimenpiteitä. Indikaattorien kehittäminen ja soveltaminen ovat vasta alkuvaiheessa, mutta niiden tulee katsoa muodostavan toimintatavan, joka määrittää eri maiden suoritusten arvioinnissa tarvittavat työskentelypuitteet.

7.7

Arvioitaessa niiden maiden suorituksia, joissa toteutetaan alueellisia yhdentymisohjelmia, on syytä tarkastella erityisen huolellisesti ohjelmiin liittyvien toimenpiteiden soveltamisalaa, jos kyseiset valtiot ovat mukana useammassa kuin yhdessä alueellisessa yhdentymissopimuksessa. Monet kehitysmaat ja vähiten kehittyneet maat osallistuvat useisiin alueellisiin yhdentymissopimuksiin, mikä saattaa heikentää toimien tehokkuutta ja lisätä varojen tuhlaamisen riskiä. Pyrittäessä sisällyttämään kestävän kehityksen periaate alueellisiin yhdentymistoimiin ensisijaisena tavoitteena tulee olla kaikkien edellä mainitun tilanteen mahdollisesti aiheuttamien seuraamuksien lieventäminen.

7.8

Tarkasteltaessa kestävän kehityksen rahoittamista alueellisten yhdentymisohjelmien yhteydessä ETSK kannattaa kehitysrahoitusta koskevan Monterreyn sopimuksen määräystä, jonka mukaan kestävään kehitykseen osoitettavien varojen määrää on lisättävä tasaisesti (5). Asiaa koskevassa julistuksessa kehotetaan parantamaan rahoitusvarojen siirrettävyyttä ja tehostamaan niiden käyttöä, jotta saadaan aikaan kansainvälisesti sovittujen kehitystavoitteiden vaatimat olosuhteet. Kyseiset tavoitteet koskevat köyhyyden poistamista, sosiaalisten olojen parantamista, elintason kohottamista ja ympäristönsuojelua, ja ne sisältyvät myös vuosituhatjulistukseen (6). Tavoitteet ovat ensimmäinen askel pyrittäessä varmistamaan, että 2000-luku on kehityksen vuosisata kaikille maailman ihmisille.

8.1

Kuten johdanto-osassa mainitaan, kestävä kehitys on alueellista yhdentymistä laajempi eikä sitä täydentävä alueellisen yhdentymisen ulottuvuus, ja siihen tulee myös suhtautua tämän mukaisesti. Asia ei ole yksinkertainen, mutta sitä ei tule myöskään pitää mahdottomana. Euroopan unionin pyrkimykset edistää asiaa saattavat johtaa todellisiin tuloksiin. Kehitysyhteistyöohjelmillaan Euroopan unioni ei ainoastaan auta kehitysmaita ja vähiten kehittyneitä maita vaan myös välittää kulttuurisia, poliittisia ja sosiaalisia viestejä. Kyseisten viestien sisältö voidaan tiivistää kestävän kehityksen käsitteeseen ja ne voidaan toteuttaa muun muassa alueellisen yhdentymisen keinoin.

8.2

Edistääkseen kyseisiä pyrkimyksiä Euroopan unionin tulee kiinnittää huomiota mm. kansainvälisen yhteistyön tehostamiseen. Erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien kanssa tehtävään yhteistyöhön on syytä kiinnittää huomiota.

8.3

Yhdistyneiden kansakuntien ja EU:n suhteet ovat kehittyneet vuosien kuluessa moninaisen yhteistyöverkon puitteissa. Suhteet ovat lujat ja ne kattavat lähes kaikki ulkosuhteita koskevat alat. Euroopan unionin, sen jäsenvaltioiden ja komission strategisena painopisteenä on kehittää edelleen suhteita Yhdistyneisiin kansakuntiin.

8.4

Alueellinen yhdentyminen sekä kestävä kehitys tarjoavat ihanteelliset puitteet kyseisten suhteiden parantamiselle. Kun otetaan huomioon Yhdistyneiden kansakuntien strateginen suuntautuminen ja kokemukset kestävää kehitystä koskevista kysymyksistä sekä Euroopan unionin tietämys alueellisesta yhdentymisestä, ETSK kannattaa sellaisia yhteistyömuotoja näiden kahden organisaation välillä, joissa alueellista yhdentymistä ja kestävää kehitystä koskevia hankkeita rahoitetaan yhteisistä mekanismeista.

8.5

Euroopan unionin halu osallistua tällaiseen yhteistyöhön on käynyt ilmi jo komission ja neuvoston marraskuussa 2000 antamasta Euroopan yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikkaa koskevasta julistuksesta sekä komission tiedonannosta neuvostolle ja Euroopan parlamentille ”Toimivan kumppanuuden luominen Yhdistyneiden Kansakuntien kanssa kehitysyhteistyön ja humanitaaristen asioiden alalla”, KOM(2001) 231 lopullinen, 2.5.2001.

8.6

Varsinkin kehitysmaissa ja vähiten kehittyneissä maissa tapahtuvaa alueellista yhdentymistä koskevissa EU:n yhteistyöohjelmissa on kiinnitettävä erityisen paljon huomiota kestävän kehityksen eri ulottuvuuksiin taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöä koskevan pilarin yhteydessä. ETSK:lla on erittäin hyvät mahdollisuudet edistää kyseisen tavoitteen saavuttamista, sillä kaikista EU:n toimielimistä juuri ETSK kykenee käsittelemään kyseisiä aiheita kansalaisyhteiskunnan kanssa käytävien keskustelujen pohjalta.