17.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 100/47

—

Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1110/2009 liitteessä olevan 4 kohdan B osasto ja 18.11.2009 tehty neuvoston päätös on kumottava

—

neuvosto on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Ensinnäkin kantaja väittää, että riidanalainen asetus ja päätös annettiin kantajan puolustautumisoikeuksia ja etenkin se oikeutta tulla kuulluksi loukaten, koska kantaja ei saanut mitään todisteita tai asiakirjoja neuvoston väitteiden tueksi. Se toteaa lisäksi, että lisäviittaukset vuoden 2008 päätökseen ovat epämääräisiä, epäselviä ja että kantajan oli mahdotonta vastata niihin, koska siltä evättiin oikeus tulla kuulluksi.

Kantaja väittää myös, että vastaaja on jättänyt noudattamatta velvollisuuttaan perustella päätöksensä riittävästi.

Toiseksi kantaja väittää, että neuvosto on asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohtaa rikkoen jättänyt ilmoittamatta riidanalaisten toimenpiteiden yksittäiset ja erityiset syyt.

Kolmanneksi kantaja väittää, että vastaaja on tehnyt virheen tulkitessaan asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdan a ja b alakohtaa, koska kantajan mielestä neuvosto jätti selittämättä, miten kantajan normaali pankkitoiminta todistaa sen sitoutuneen Iraniin tai sen suoran yhteyden Iranin ydin- ja ohjustoimintaan.

Lisäksi kantaja riitauttaa yleisen tuomioistuimen 14.10.2009 antaman tuomion, (4) johon kantaja on hakenut muutosta unionin tuomioistuimessa (5) ja jolla yleinen tuomioistuin hylkäsi sen vaatimuksen 23.6.2008 tehdyn neuvoston päätöksen 2008/475/EY (6) kumoamisesta. Kantaja väittää tässä suhteessa, että yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että asetus N:o 423/2007 ja päätös 2008/475/EY oli annettu laillisesti määräenemmistöllä eikä jäsenten yksimielisellä päätöksellä. Kantajan mukaan koska asetus N:o 423/2007 on oikeudellinen perusta riidanalaisten toimenpiteiden antamiselle, edellä mainittua ajatuksenkulkua voidaan soveltaa tässä asiassa. Kantaja väittää, että neuvosto rikkoi perustamissopimuksessa, sen täytäntöönpanosta annetuissa säännöissä ja yhteisen kannan 2007/140/YUTP (7) 7 artiklan 2 kohdassa määrättyjä olennaisia menettelymääräyksiä.

Kantaja riitauttaa vielä yleisen tuomioistuimen tuomion siltä osin kuin se katsoi, että neuvoston asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohtaan perustuva harkintavalta on itsenäistä hyläten näin Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätösten merkityksen suhteellisuusperiaatetta ja omistusoikeutta loukaten. Kantaja väittää, että tämä sama päättely soveltuu riidanalaisiin toimenpiteisiin, koska neuvosto ei ottanut huomioon mainitun turvallisuusneuvoston päätöksiä ja koska se näin rikkoi suhteellisuusperiaatetta ja omistusoikeutta.