19.8.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 211/17

1.1

Energiahuolto, energialähteiden monipuolistaminen sekä uusiutuvien energialähteiden kehittäminen ovat Euroopan tulevaisuuden, maailman tasapainon ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta perustavanlaatuisia kysymyksiä.

1.2

ETSK katsoo, että energiavaroihin kohdistuvan kilpailun synnyttämää maailmanlaajuista vastakkainasettelua ja ilmastonmuutoksen torjuntaa on hyvä tarkastella Euroopan unionin puitteissa, koska unionilla on riittävästi kriittistä massaa saadakseen todellista poliittista vaikutusvaltaa kansainvälisissä neuvotteluissa.

1.3

ETSK panee tyytyväisenä merkille, että Lissabonin sopimuksen luonnokseen on otettu energiaa koskeva osasto XX, joka vahvistaa tällä alalla toteutetun Euroopan unionin toiminnan oikeudellista perustaa.

1.4

ETSK korostaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan ratkaisevan tärkeää merkitystä kestävän energiatuotannon ja ympäristönsuojelun alalla ja painottaa, että varat on tärkeä kohdentaa oikein. On harkittava huolellisesti, tuetaanko sellaisia energialähteitä, energiansäästötekniikoita ja päästöjen vähentämistekniikoita, joita ei todennäköisesti saada taloudellisesti tasapainoon, jotta julkisia varoja ei tuhlattaisi tukemalla teknologioita, joilla ei ole tulevaisuutta. Voimavarat on käytettävä sen sijaan sellaisen teknologian tutkimustoimintaan, jonka tulevaisuutta tutkijat pitävät lupaavana. Esimerkkejä tällaisista tutkimuskohteista ovat kasvihuonekaasujen vähentämis- tai talteenottotekniikat, energiatehokkuus, puhdas hiili, sähkön ja muiden vaihtoehtoisten voimanlähteiden käyttö ajoneuvoissa, polttokennot, aurinkoenergia, jätteiden hyödyntäminen energiantuotannossa, ydinfuusio ja ydinjätteiden köyhdyttäminen.

1.5

ETSK korostaa myös laitteiden ja rakennusten energiatehokkuuden merkitystä.

1.6

ETSK:n mielestä Euroopan tasolle on kehitettävä todellinen hankintapolitiikka, jolla voidaan puolustautua toisinaan vahvasti järjestäytyneiden tuottajien taholta tulevia paineita vastaan, ja se suosittelee energiapolitiikan ja sitä koskevien kannanottojen eurooppalaista koordinointia kansainvälisissä elimissä, kuten WTO:ssa, YK:ssa, Natossa ja OECD:ssä.

1.7

ETSK pitää tärkeänä energialähteiden monipuolistamista ja suosittelee rakentavaa mutta varovaista suhtautumista yhteistyökumppanuuksiin Venäjän sekä Kaukasian ja Keski-Aasian tasavaltojen kanssa.

1.8

ETSK pitää tarpeellisena tarkastella ydinenergiaohjelmien elvyttämisen mahdollisuutta maissa, joissa asiasta on olemassa yhteisymmärrys, sekä lisätä jätteiden jälleenkäsittelyä koskevaa tutkimustoimintaa. Se kannustaa myös kehittämään fuusioenergian tutkimusta tutkimuksen seitsemännessä puiteohjelmassa (Euratom) ja ITER-aloitteen puitteissa.

1.9

ETSK:n mielestä yhteistyötä ja koordinointia on lisättävä energiapolitiikassa sekä kansainvälisten elinten edustuksessa ja toiminnassa ja kehitettävä naapuruuspolitiikkaa energia-alalla. Lisäksi on mietittävä, olisiko ajan mittaan mahdollista kehittää yhteinen energiapolitiikka, joka voisi perustua tarvittaessa omiin toimielimiin. Komitea katsoo, että uusiutuvien energiamuotojen kaupallinen kehitys kaikissa jäsenvaltioissa osoittaa kansalaisten olevan kiinnostuneita niistä. Koska tämä osuu yksiin Lissabonin sopimusluonnoksessa määritellyn yhteisön uuden energiapolitiikan kanssa, tilanne voi tarjota strategisen mahdollisuuden politiikan hyväksymiselle ja kehittämiselle.

2.1.1

Kansainvälisen energiajärjestön arvioiden mukaan maailman energiantarve kasvaa 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

2.1.2

Euroopan unioni on varsin riippuvainen kiinteistä fossiilisista polttoaineista, öljytuotteista ja maakaasusta, ja riippuvuus niistä todennäköisesti kasvaa tulevina vuosina. Unionin riippuvuus fossiilisista polttoaineista on 80 prosenttia, ja tuontienergian osuus kasvanee 50:stä 70:een prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

2.1.3

Todennetut öljyvarat alkanevat käydä vähiin vuodesta 2050 lähtien, mutta muut, tällä hetkellä hyödyntämättömät varat muuttunevat tulevaisuudessa taloudellisesti kannattaviksi kasvavan kysynnän ja teknisen kehityksen myötä.

2.1.4

Muihin energiamuotoihin siirtyminen on välttämätöntä mutta vaikeaa. Samankaltaisia siirtymävaiheita on kuitenkin koettu ennenkin, muun muassa 1800-luvulla siirryttäessä biomassasta saatavista polttoaineista (pääasiassa puun käytöstä) hiilen ja sittemmin öljyn käyttöön. Tällä hetkellä käytössämme ei kuitenkaan ole vielä riittävästi keinoja uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseksi, jotta 1800-luvun kaltainen siirtymävaihe olisi mahdollinen.

2.1.5

Ongelmia aiheuttavat useat tekijät: energiatiheys, biopolttoaineiden tuottamiseen tarvittavat pinta-alat (jotka syövät pinta-alaa muilta toiminnoilta, etenkin maataloudelta), virtausten (tuuli, aurinko, vuorovesi) epäsäännöllisyys ja vaikea ennakoitavuus, jotka edellyttävät varastointikapasiteetin huolellista suunnittelua, sekä uusiutuvien energialähteiden maantieteellinen jakautuminen. Ydinenergian osalta voidaan todeta, että vaikka ydinvoimalaitoksia ryhdyttäisiinkin uusimaan ja perustamaan kunnianhimoisesti, maailman ydinenergiateollisuus ei pystyisi vastaamaan kysyntään.

2.1.6

Eurooppa on tällä hetkellä suuresti riippuvainen energiasta. Tuontienergialla katetaan nykyään 50 prosenttia Euroopan energiatarpeesta, ja riippuvuus kasvanee 70 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tällöin Eurooppa olisi siis 90-prosenttisesti riippuvainen öljyn osalta ja 70-prosenttisesti riippuvainen kaasun osalta!

2.1.7

Eurooppa-neuvosto laati maaliskuussa 2006 tilannekatsauksen, jossa mainitaan muun muassa seuraavat huolestuttavat piirteet:

Kyseinen huolestuttava tilannekatsaus on ollut perustana uuteen energiapakettiin sisältyville ehdotuksille, ja uusi energiapaketti onkin eräänlainen vastaus olemassa oleviin haasteisiin.

2.1.8

Euroopan johtajat joutuvat siis kahtalaisen ongelman eteen: ensisijaiset perinteiset energiavarat ovat yhtäältä harvenemassa, ja toisaalta myös energiavarojen maantieteellinen sijainti on ongelmallinen, sillä suurin osa niistä sijaitsee poliittisesti levottomissa maissa, jotka voivat käyttää energiavarojaan painostuskeinona niistä riippuvaisia maita vastaan, kuten on jo tapahtunutkin.

2.2.1

Asia koskee kaikkia Euroopan unionin jäsenvaltioita, mutta yksittäisesti toteutetut hajanaiset toimet heikentävät tietenkin valtioiden asemaa monesti järjestäytyneisiin tuottajiin nähden.

2.2.2

Jäsenvaltioiden kannattaa siis liittoutua ja käyttää Euroopan unionia tehokkaasti hyväkseen rakentaakseen yhteisen energiapolitiikan, joka perustuu ja pyrkii paremmin hallittuun kulutukseen ja energialähteiden monipuolistamiseen.

2.2.3

Euroopan unionilla on asian vaatimaa ulottuvuutta ja käytössään institutionaalisia välineitä. Se pystyy kehittämään monikansallisia politiikkoja, koordinoimaan kansallisia politiikkoja, lisäämään eurooppalaista yhteenkuuluvuutta energia-asioissa ja kehittämään kolmansia maita koskevan energiapolitiikan.

2.2.4

Tähän on vielä lisättävä, että Euroopan perustuslakisopimusluonnoksen torjumisen jälkeen ja Lissabonin sopimuksen prosessin puitteissa eurooppalaisella energiapolitiikalla voidaan luoda uutta yhdistävää dynamiikkaa ja osoittaa, että Euroopan unionista on konkreettista hyötyä.

2.3.1

Euroopan unionilla ei ole tällä hetkellä omaa toimivaltaa energia-alalla. Toimivallan luominen on yksi Lissabonin sopimusluonnoksen tärkeistä uudistuksista.

2.3.2

Euroopan talousyhteisön perustamisen aikaan merkittävä osa energiakysymyksistä käsiteltiin yhtäältä Euratomin ja toisaalta EHTY:n puitteissa.

2.3.3

Voidaanko kuitenkaan sanoa, että Euroopan unioni olisi pidättäytynyt täysin energiapoliittisista toimista?

2.3.4

Varmasti ei, sillä se on kehittänyt yhtäältä EY:n perustamissopimuksen 308 artiklan perusteella todellisen energiapolitiikan ja toisaalta EY:n perustamissopimuksen 154 artiklan perusteella Euroopan laajuisia energiaverkkoja koskevan politiikan (ks. päätös N:o 1364/2006/EY). Myös sisämarkkina- ja kilpailusääntöjä on tietenkin sovellettu energiamarkkinoihin (direktiivi 2003/55/EY kaasumarkkinoista, direktiivi 2003/54/EY sähköstä, direktiivi 90/377/ETY muutettuna direktiivillä 93/87/ETY kaasun ja sähkön hintojen avoimuudesta). Ensivaikutukset markkinoiden avautumisesta ja julkisten monopolien lopettamisesta ovat toisinaan herättäneet huolestuneisuutta energiahintojen tasosta, mutta ajoittaiset hinnankorotukset johtuvat tosiasiassa ennen kaikkea siitä, että rajallisten ja ehkä ehtymässäkin olevien varojen maailmanlaajuinen kysyntä on kasvanut.

2.3.5

Tämän lisäksi on mainittava sellaiset komission asiakirjat, jotka eivät kuulu varsinaisesti lainsäädäntöehdotuksiin, vaan pikemminkin niin sanottuihin ei-sitoviin säädöksiin: vihreä kirja ”Energiahuoltostrategia Euroopalle” (28. marraskuuta 2000), tiedonanto ”Energiahuoltostrategia Euroopalle” (26. kesäkuuta 2002), vihreä kirja energiatehokkuudesta ”Enemmän tuloksia vähemmällä”, toimintasuunnitelma vuosiksi 2007–2012 (19. lokakuuta 2006) sekä tiedonanto energiatehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä edistävästä maailmanlaajuisesta rahastosta (6. lokakuuta 2006).

2.3.6

Energiakysymyksiä on siis pohdittu Euroopan unionissa monta kertaa, mutta unionin toimet ovat perustuneet hieman epävarmaan oikeusperustaan, EY:n perustamissopimuksen 308 artiklaan eli joustolausekkeeseen, jossa määrätään seuraavaa: ”Jos jokin yhteisön toimi osoittautuu tarpeelliseksi yhteisön tavoitteen saavuttamiseksi yhteismarkkinoiden toiminnassa eikä tässä sopimuksessa ole määräyksiä tähän tarvittavista valtuuksista, neuvosto antaa aiheelliset säännökset yksimielisesti komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan”. Unioni on käsitellyt näitä kysymyksiä myös epäsuorasti käyttämällä erityisesti sisämarkkinoihin, kilpailuun ja ympäristöön liittyviä säännöksiä. Lähestymistapa näyttää tässä yhteydessä olleen enemmänkin tekninen ja oikeudellinen kuin poliittinen.

2.3.7

Koska energia on noussut merkittäväksi kysymykseksi niin eurooppalaisten päivittäisessä elämässä kuin talouselämässä ja maailman vakaudenkin kannalta, Lissabonin sopimusluonnos sisältää energiaa käsittelevän 176 artiklan, jossa unionin energia-alan tavoitteet määritellään ”ympäristön säilyttämistä ja sen tilan parantamista koskevan vaatimuksen huomioon ottaen” ja ”jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun hengessä”.

2.3.8

Euroopan energiapolitiikalla pyritään tulevan perustamissopimuksen mukaan

2.3.9

Tämä politiikka kuuluu jaetun toimivallan piiriin, jossa sääntönä on, että päätökset tehdään määräenemmistöllä lukuun ottamatta verotukseen liittyviä kysymyksiä, jotka säilyvät yksimielisyyssäännön piirissä. 176 a artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa täsmennetään kuitenkin, että uuden artiklan ensimmäisessä kohdassa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseksi toteutettavat toimet eivät vaikuta ”jäsenvaltion oikeuteen määritellä energiavarojensa hyödyntämisen ehdot, jäsenvaltion eri energialähteiden välillä tekemiin valintoihin eikä jäsenvaltion energiahuollon yleiseen rakenteeseen”.

2.3.10

Euroopan unionilla on siis vastedes toimivaltaa, joka on ensimmäinen tärkeä väline ryhdyttäessä tehokkaampiin ja konkreettisempiin toimiin. Onko tämä väline riittävä vai täytyykö institutionaalisella tasolla edetä vielä pitemmälle? Ennen välineen suunnittelua on määriteltävä politiikat, ja niitä voidaan tällä alalla kehittää ottamalla huomioon sekä ulkoisten vaatimusten että palvelujen ja tekniikoiden kehityksen vaikutukset.

3.1

Eurooppalaisten energiapolitiikkojen taustalla on tähän asti ollut taloudellisia ja/tai kestävään kehitykseen liittyviä vaatimuksia: tahto vapauttaa energiamarkkinat direktiiveillä ja verkkotoimialoja koskevalla politiikalla, energiatehokkuuden edistämiseen tähtäävä politiikka, politiikka, jolla pyritään lisäämään ja kehittämään uusiutuvia energioita, hiilidioksidipäästöjen torjunta jne.

3.2

Koska Euroopan unionilla ei ole tähän saakka ollut omaa toimivaltaa energia-alalla, se on lähestynyt kysymystä epäsuorasti hyödyntämällä muun muassa sisämarkkina-, kilpailu- ja ympäristösääntöjä. Menettely on ollut tai on ainakin näyttänyt olevan pikemmin tekninen ja oikeudellinen kuin poliittinen.

3.3

Kuten olemme havainneet, tämä ei ole kuitenkaan estänyt unionia harjoittamasta energia-alalla merkittävää lainsäädännöllistä ja suuntaa-antavaa toimintaa. Se on sitä paitsi juuri (19. syyskuuta 2007) julkaissut useita lainsäädäntöehdotuksia, joilla muutetaan nykyistä lainsäädäntöä (verkkoon pääsyä koskevista edellytyksistä rajat ylittävässä sähkön kaupassa annetun asetuksen muuttaminen, asetus energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston perustamisesta, maakaasunsiirtoverkkoihin pääsyä koskevista edellytyksistä annetun asetuksen muuttaminen sekä maakaasun ja sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä annettujen direktiivien muuttaminen).

3.4

Tätä tärkeää poliittista kysymystä voidaan tarkastella selkeämmin ja suoremmin, mikäli Lissabonin sopimus ratifioidaan nykyisessä muodossaan. Oikeudelliset toimivaltuudet eivät kuitenkaan sinänsä poista kaikkia poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia. On yleisessä tiedossa, että kansalliset valinnat vaihtelevat suuresti erityisesti ydinenergian osalta. Hampton Courtissa pidetystä EU:n epävirallisesta huippukokouksesta lähtien Eurooppa-neuvosto on määritellyt perustan todelliselle eurooppalaiselle energiapolitiikalle, joka on saanut konkreettiset muodot energian pääosaston ja ympäristöasioiden pääosaston yhdessä laatiman energiapaketin myötä.

3.5

Kuten jo todettiin, Euroopan unioni on halunnut aluksi hyödyntää markkinamekanismeja toivoen voivansa luoda kilpailukykyiset markkinat, joilta odotetaan enemmän tehokkuutta, ja saavansa markkinat liitettyä yhteen Euroopan laajuisten energiaverkkojen avulla.

3.6

Se on myös halunnut edistää energiatehokkuutta varsinkin eniten kuluttavilla aloilla, kuten rakennusten lämmityksessä ja ilmastoinnissa, tehdasteollisuudessa ja liikenteessä.

3.7

Vuosia 2007–2012 koskevan toimintasuunnitelman (lokakuu 2006) kunnianhimoisena tavoitteena on saada aikaan 20 prosentin säästöt energian vuosikulutuksessa vuoteen 2020 mennessä, mikä tarkoittaa vuosittain noin 1,5 prosentin säästöjä energiaintensiteetin osalta vuoteen 2020 asti.

3.8

Unioni on myös korostanut voimakkaasti tarvetta kehittää uusiutuvia energialähteitä. Tässäkin Euroopan unioni on todella kunnianhimoinen, koska sen tavoitteena on, että näiden osuus on 20 prosenttia kaikesta kulutetusta energiasta vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi biopolttoaineille on tarkoitus asettaa pakollinen 10 prosentin vähimmäistavoite (uusiutuvia energialähteitä koskeva etenemissuunnitelma, 10. tammikuuta 2007).

3.9

Uusiutuvissa energioissa on kuitenkin tähän asti ollut paljon puutteita fossiilisiin energioihin verrattuna: pienempi energiatiheys, tilan käyttö (esimerkiksi aurinkokennoalueet), tuotannon epäsäännöllisyys ja tietenkin asianomaisten tekniikoiden kustannukset. Tämä merkitsee sitä, että vaikka suhteelliset kustannushaitat vähenevät jatkuvasti, siirtyminen tällaisiin tekniikoihin tapahtuu todennäköisesti asteittain ja vasta pitkän ajan kuluessa, ellei niille myönnetä huomattavasti nykyistä enemmän poliittista ja taloudellista tukea, ja että kaikkien uusien energialähteiden kohdalla on tehtävä tarkat vaikutusanalyysit (ks. OECD Observer, joulukuu 2006, N:o 258/259, ”21st century energy: Some sobering thoughts”, Vaclav Smil).

3.10

Liikenteessä hyödynnettävän energian osalta komissio on ollut erityisen kiinnostunut biopolttoaineiden edistämisestä sekä polttokennoista ja vedystä. Biopolttoaineiden käytön suunniteltu kasvu on kuitenkin osoittautumassa yhä ongelmallisemmaksi. Polttokennot muuntavat energiaa tehokkaasti ja auttavat vähentämään merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjä ja epäpuhtauksia. Kyseisistä tekniikoista ei kuitenkaan todennäköisesti tule nopeasti taloudellisesti kannattavia.

3.11

Siksi komissio teki tutkimuksen seitsemännen puiteohjelman sekä julkisen ja yksityisen sektorin välistä kumppanuutta koskevan yhteisen teknisen aloitteen yhteydessä asetusehdotuksen polttokenno- ja vetyteknologian alalla toimivan yhteisyrityksen perustamisesta (KOM(2007) 571 lopullinen). Tavoitteena on toteuttaa polttokenno- ja vetyteknologia-alan tutkimustoimien, teknologian kehittämistoimien ja demonstrointitoimien ohjelma.

3.12

Komissio on myös tehnyt asetusehdotuksen vetykäyttöisten moottoriajoneuvojen tyyppihyväksynnästä (KOM(2007) 593 lopullinen) kehittääkseen niiden markkinoita. Tavoitteena on estää standardien vaihtelu eri jäsenvaltioissa, mistä aiheutuu vain haittaa kyseisen teknologian leviämiselle.

4.1

Fossiiliperäisten energioiden kysyntä pysyy suurena ja elintärkeänä. Asian tarkastelun on siis perustuttava tähän väistämättömään tosiseikkaan, ja uusiutuviin energioihin on suhtauduttava realistisesti.

4.2

Euroopan unionin jäsenvaltioiden on laadittava fossiilisia polttoaineita tuottavia maita koskeva yhtenäinen politiikka Lissabonin sopimuksessa vahvistetussa ”yhteisvastuun hengessä”. Myös hankintapolitiikka olisi erittäin hyödyllinen, mutta se kuuluu lähinnä monikansallisten öljykonsernien vastuun piiriin.

4.3

OPEC huolehtii öljymarkkinoiden virallisesta järjestelystä. Näissä olosuhteissa 27 jäsenvaltion ryhmittymällä olisi tietenkin paljon enemmän painoarvoa kuin jos ne toimisivat yksinään, varsinkin kun ne kuuluvat kehittyneimpiin teollisuusmaihin ja ovat energian suurkuluttajia. On muistettava, että Euroopan unioni edustaa lähes puolen miljardin kuluttajan yhtenäisiä markkinoita.

4.4

Tällaisella hankintaliittoumalla voi olla todellista poliittista vaikutusvaltaa öljyntuottajakartelliin. Kaasun osalta tilanne on kuitenkin erilainen, sillä alalla ei esiinny kartelleja.

4.5

Monipuolistaminen on välttämätöntä energian toimitusvarmuuden kannalta. Venäjää, joka on suuri eurooppalainen kansakunta, on kohdeltava ainakin yhtä hyvin kuin OPECia. On niin ikään mietittävä, pitäisikö Kaukasian ja Keski-Aasian tasavaltojen osalta laatia oma energianhankintapolitiikka.

4.6

Fossiilisista energioista erityisesti hiiltä koskevien vaihtoehtoisten menetelmien kehittäminen olisi erittäin toivottavaa. Niin sanotun puhtaan hiilen tutkimuksessa on saavutettu suurta edistystä, ja kyseistä tutkimusta on joudutettava, jotta hiilen käytön uusi kasvu ei pahentaisi maapallon lämpenemistä. Alalle olisi laadittava mittava eurooppalainen tutkimus- ja kehittämissuunnitelma varsinkin, koska Euroopassa on runsaasti hiiliesiintymiä ja koska hiili on maailmanmarkkinoilla selvästi edullisempi energiavara kuin öljy. On huomattava, että hiilen louhintatekniikat ovat edelleen hyvin arkaluontoinen kysymys. Kaivostyöläisten työskentelyolojen vaikeus ja joskus myös vaarallisuus on yleisessä tiedossa. Alan työskentelyolosuhteisiin ja turvallisuuteen sekä työterveydellisiin seikkoihin onkin kiinnitettävä erityistä huomiota.

4.7

Myös käytettyjä ajoneuvojen renkaita voitaisiin käyttää uusiutuvan energian lähteenä, mikäli niiden palamisesta aiheutuvat päästöt pystyttäisiin ottamaan talteen asianmukaisesti. Renkaita hyödyntäviä voimalaitoksia on toiminut monissa maissa jo vuosikymmeniä.

4.8

Hiilidioksidin talteenottomenetelmät kehittyvät, mutta ne ovat yhä kalliita ja hankalia ja niihin sisältyy vuotoriskejä esimerkiksi kallion halkeamien tai maanjäristysten yhteydessä sekä pohjavesien saastumisen riski. ETSK valmistelee parhaillaan lausuntoja, jotka käsittelevät näitä kysymyksiä yksityiskohtaisesti.

4.9

Fossiilisten polttoaineiden lisäksi on olemassa yksi paikallinen energiavara, jota on tarjolla runsaasti, jopa liikaa: jätteet. Niitä tuotetaan Euroopan unionissa miljardeja tonneja. Parhaana tapana hyödyntää jätemateriaaleja pidetään yleensä kierrätystä ja uudelleenkäyttöä, sillä siten voidaan vähentää kaikenlaisen uuden materiaalin kysyntää sekä välttää useimpiin jätteenkäsittelymuotoihin liittyvät kasvihuonekaasupäästöt. Niissä tapauksissa, joissa kyseiset ratkaisut eivät tule kysymykseen, olisi kuitenkin ilman muuta harkittava jätteen käyttöä energialähteenä. Tutkimus- ja kehittämistoimintaa on edistettävä myös tällä alalla, jotta energiatehokkuus saataisiin mahdollisimman hyväksi ja kasvihuonekaasupäästöt ja muut saastuttavat päästöt mahdollisimman pieniksi.

4.10

Alan lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä on kehitettävä, sillä jätteiden energiahyödyntämistä ei tunneta niissä käsitteenä. Myönteinen kehitys on kuitenkin lähtenyt käyntiin jätehuollon puitedirektiiviä koskevassa tarkistetussa ehdotuksessa, jota käsitellään parhaillaan Euroopan parlamentissa.

4.11

Lopuksi nousee väistämättä esiin ydinenergiakysymys. On vaikea supistaa kasvihuonekaasuja 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä, ellei samalla aleta harkita uuden sukupolven ydinvoimalaohjelmien elvyttämistä jäsenvaltioissa, jotka ovat päättäneet käyttää kyseisenlaista energiaa. Muiden jäsenvaltioiden tulisi parantaa politiikkojansa uusiutuvien energioiden alalla.

4.12

Kaikki tosin tiedämme, miten suuria ydinturvallisuuteen, ydinmateriaalivalvontaan ja jätehuoltoon liittyviä haasteita tämän menetelmän kehittäminen tuo mukanaan. Mutta voimmeko todellakaan säästyä niiltä?

4.13

Energialähteiden valinta herättää polemiikkia, mutta mikään siitä ei yllä samalle tasolle kuin väittely, jota käydään ydinenergian kannattajien ja vastustajien välillä. Ydinenergiaa koskevissa asioissa Eurooppa on todellakin jakautunut kahtia, ja siksi on erittäin suotavaa jättää päätös tämän energialähteen käyttämisestä yksinomaan jäsenvaltioiden asiaksi.

4.14

Euratom on Euroopalle tehokas työskentelyväline. Sen on hyödynnettävä Euratomia säilyttääkseen teknisen edistyksensä, varmistaakseen kilpailukykynsä, vähentääkseen energiariippuvuutta sekä lisätäkseen ydinmateriaalivalvontaa, ydinturvallisuutta ja ydinaseiden leviämisen estämistä koskevia kansainvälisiä toimia ja yhteistyötä. Euratom voitaisiin mahdollisesti jopa suunnata uudelleen.

4.15

Yksi suurimpia haasteita on fuusiotutkimus. Tutkimuksen seitsemännessä puiteohjelmassa on varattu Euratomia varten noin 2,75 miljardia euroa, josta lähes kaksi kolmasosaa käytetään fuusioenergian tutkimukseen. Tätä painopistettä on tuettava ja pidettävä yllä, sillä fuusioteknologian hallinnasta olisi suurta apua jätehuollossa; se nimittäin lyhentäisi huomattavasti jätteiden ikää. ITER-hankkeen käynnistäminen EU:n alueella on lupaava alku.

4.16

Ajoneuvojen käyttövoimaan liittyvissä kysymyksissä Euroopan unionin pitäisi kiinnittää huomiota hybridiajoneuvoihin, aurinkoenergiaan sekä polttokennojen ja paineilmasta saatavaan käyttövoiman avulla kulkeviin ajoneuvoihin. Myös tällä alalla tutkimus- ja kehittämistoiminta edistyy. Eräs ranskalainen insinööri on kehittänyt erittäin taloudellisen auton, joka pystyy saavuttamaan 150 kilometrin tuntivauhdin paineilmasta saatavalla käyttövoimalla. Auton tuotannon on määrä alkaa lähikuukausina. Kuuluisa intialaisyritys Tata on ostanut ajoneuvon oikeudet Intiaan.

4.17

Tässä yhteydessä komitea toistaa Euroopan unionin energiavaroja koskevat aiemmat suosituksensa, jotka luovat perustan tässä lausunnossa esitettäville näkemyksille ja vahvistavat niitä.

5.1

Politiikan määrittely ja painopisteiden valinta ovat keskeisiä tekijöitä, mutta vielä tarvitaan poliittisia ja oikeudellisia toimintavälineitä niiden toteuttamiseksi. Mikäli Lissabonin sopimus ratifioidaan, ovatko sen määräykset tältä osin riittäviä vai onko edettävä pitemmälle?

5.2

Se, että sopimuksessa tuodaan julki tarve jäsenvaltioiden väliseen yhteisvastuuseen energia-alalla, on tietenkin erinomainen asia, ja energiapolitiikan neljän pääkohdan määritteleminen on uusi piirre, johon voidaan olla tyytyväisiä, vaikka itse pääkohdat eivät olekaan kovin uusia.

5.3

On kuitenkin myös oikeutettua ajatella, että maailmanlaajuiset energiahaasteet edellyttävät enemmän toimia.

5.4

Eikö asiaan olekin suhtauduttu Lissabonin sopimuksessa liian varovaisesti, vaikka erityiseen institutionaaliseen kehykseen perustuva, entisen EHTY:n ja nykyisen Euratomin mallin mukainen yhteinen energiapolitiikka ei todennäköisesti ole vielä tänä päivänä mahdollinen?

5.5

Maailmanlaajuisessa energiakilpailussa kilpaillaan mannerten tasolla. EU:n puitteet antavat lisää painoarvoa, mutta erityisen viranomaisen perustaminen hoitamaan muun muassa ”energiadiplomatiaa”, hankintapolitiikkaa sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan puiteohjelmien määrittelyä ja rahoitusta tekisi Euroopasta todennäköisesti tärkeän toimijan, jolla olisi painoarvoa maailmanlaajuisessa energiapelissä. Yksittäiset jäsenvaltiot eivät tähän pysty.

5.6

Tämänhetkistä tilannetta leimaavat erilaiset kansalliset lähestymistavat, mikä johtuu epäilemättä siitä, että kukin jäsenvaltioista on halunnut varmistaa oman energiansa toimitusvarmuuden vuoden 1973 ensimmäisen öljykriisin jälkeen. Toimien hajanaisuudesta ja lähestymistapojen eroista on runsaasti esimerkkejä.

5.7

Jotta mahdollinen lähestymistapojen sekamelska ei johtaisi Euroopan syrjäytymiseen, sille on laadittava laaja energiapolitiikka tiiviissä yhteydessä ilmastonmuutospolitiikkaan, josta käytävissä kansainvälisissä neuvotteluissa Eurooppa pyrkii saamaan johtoaseman. Aluksi on koordinoitava tehokkaasti toimia WTO:ssa, YK:ssa, Natossa, OECD:ssä ja muissa kansainvälisissä elimissä aina, kun niissä käsitellään energiakysymyksiä. Tämän lisäksi on koordinoitava energiapolitiikkoja ja kehitettävä erityisesti todellinen hankintapolitiikka sekä verkkojen yhteenliittämispolitiikka, joka ei ole enää ainoastaan kokeiluluonteista, vaan johon sitoudutaan aktiivisesti. Tällainen koordinointi-, yhteistyö- ja yhteishankepolitiikka voisi aikanaan saada tuekseen erityisiä toimielimiä, joiden avulla Eurooppa selviytyy energian asettamasta haasteesta. Onko meillä siihen rohkeutta?