52001PC0510

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI vähimmäisvaatimuksista siitä, milloin kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä on pidettävä pakolaisina tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitsevina henkilöinä, ja näiden henkilöiden asemasta

(Komission esittämä)

PERUSTELUT

1. VÄHIMMÄISVAATIMUKSET SIITÄ, MILLOIN KOLMANSIEN MAIDEN KANSALAISIA JA KANSALAISUUDETTOMIA HENKILÖITÄ ON PIDETTÄVÄ PAKOLAISINA TAI MUUTA KANSAINVÄLISTÄ SUOJELUA TARVITSEVINA HENKILÖINÄ, JA NÄIDEN HENKILÖIDEN ASEMASTA

50 VUOTTA GENEVEN YLEISSOPIMUKSEN JÄLKEEN:

YHTEISEN EUROOPPALAISEN TURVAPAIKKAJÄRJESTELMÄN LUOMINEN

Lokakuussa 1999 Tampereella kokoontunut Eurooppa-neuvosto totesi päätelmissään, että yhteiseen eurooppalaiseen turvapaikkajärjestelmään tulisi lyhyellä aikavälillä sisältyä selkeä ja toimiva tapa määritellä turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio, oikeudenmukaista ja tehokasta turvapaikkamenettelyä koskevat yhteiset normit, turvapaikanhakijoiden vastaanotto-olosuhteita koskevat yhteiset vähimmäisvaatimukset sekä se, kuinka pakolaisaseman tunnustamista ja sisältöä koskevia sääntöjä lähennetään. Tätä on myös täydennettävä toissijaista suojelua koskevilla toimenpiteillä, joiden avulla tällaisen suojelun tarpeessa oleville henkilöille voidaan myöntää asianmukainen asema. Lisäksi päätelmissä todetaan, että pidemmällä aikavälillä yhteisön säännöillä olisi luotava yhteinen turvapaikkamenettely ja turvapaikan saaneille yhtenäinen asema koko unionissa. Tampereen Eurooppa-neuvosto kehotti neuvostoa nopeuttamaan toimintaansa, jotta päästäisiin sopimukseen siirtymään joutuneiden henkilöiden tilapäisestä suojelusta jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun perusteella.

* Neuvosto teki 28. syyskuuta 2000 päätöksen 2000/596/EY Euroopan pakolaisrahaston perustamisesta yhteisvastuullisena toimenpiteenä, jolla pyritään edistämään pakolaisten ja siirtymään joutuneiden henkilöiden vastaanottamisesta ja vastaanottamisen seurauksista jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolista jakaantumista.

* Neuvosto antoi 11. joulukuuta 2000 asetuksen (EY) N:o 2725/2000 Eurodac-järjestelmän perustamisesta sormenjälkien vertailua varten Euroopan unionin jäsenvaltioon jätetyn turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan valtion ratkaisemista koskevan Dublinin yleissopimuksen tehokkaaksi soveltamiseksi.

* Neuvosto antoi 20. heinäkuuta 2001 direktiivin (EY) N:o 2001/55 vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukottaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteistä näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi.

Edellä mainittujen neuvoston hyväksymien asiakirjojen lisäksi komissio on esittänyt seuraavat ehdotukset:

* syyskuun 20. päivänä 2000 tehty ehdotus neuvoston direktiiviksi pakolaisaseman myöntämistä tai peruuttamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista

* marraskuun 22. päivänä 2000 annettu tiedonanto "Yhteinen turvapaikkamenettely ja turvapaikan saaneille yhtenäinen asema koko unionissa"

* huhtikuun 3. päivänä 2001 tehty ehdotus neuvoston direktiiviksi turvapaikanhakijoiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vähimmäisvaatimuksista

* heinäkuun 26. päivänä 2001 tehty ehdotus neuvoston asetukseksi perusteiden ja menettelyjen vahvistamisesta kolmannen maan kansalaisen johonkin jäsenvaltioon jättämän turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määräämiseksi.

Komissio esittää vuoden 2001 jälkipuoliskolla ehdotuksen neuvoston direktiiviksi vähimmäisvaatimuksista siitä, milloin kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä on pidettävä pakolaisina tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitsevina henkilöinä, ja näiden henkilöiden asemasta, kuten todettiin neuvoston 27. maaliskuuta 2000 hyväksymässä "tulostaulussa vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteutumisen seuraamiseksi Euroopan unionissa". Tämä täydentää komission ehdottaman perusasiakirjojen sarjan. Nämä asiakirjat muodostavat yhdessä Tampereen Eurooppa-neuvoston vaatiman yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän ensimmäisen vaiheen.

Tämän ehdotuksen perustana on suuri määrä valmistelevia toimia ja taustamateriaalia.

Tähän ehdotukseen johtavan lainsäädäntömenettelyn valmisteluvaiheessa komissio järjesti lukuisia kahdenkeskisiä keskustelutilaisuuksia jäsenvaltioiden kanssa. Näiden tilaisuuksien pohjana oli keskusteluasiakirja, joka oli laadittu helpottamaan keskusteluja jäsenvaltioiden kanssa siitä, kuinka on paras säätää EY:n oikeudellisia välineitä pakolaisaseman tunnustamista ja sisältöä koskevista säännöistä sekä toissijaista suojelua saavien henkilöiden asemasta.

Komissio antoi marraskuussa 2000 tiedonannon "Yhteinen turvapaikkamenettely ja turvapaikan saaneille yhtenäinen asema koko unionissa" (turvapaikkatiedonanto), jossa todetaan: "Myös kansalaisyhteiskunnan edustajat, yhdistykset, kansalaisjärjestöt ja alueelliset ja paikalliset yhteisöt on otettava mukaan uuden järjestelmän kehittämistyöhön sekä alan toimijoina että eurooppalaisten arvojen välittäjinä." Komissio pyysi lausunnot keskusteluasiakirjasta jäsenvaltioiden lisäksi myös YK:n pakolaisasiain päävaltuutetulta (UNHCR), asiaa tuntevilta valtiosta riippumattomilta järjestöiltä, kuten eurooppalaisten pakolaisjärjestöjen kattojärjestö (ECRE) ja Amnesty International, tiettyyn asiaan keskittyneiltä valtiosta riippumattomilta järjestöiltä, kuten European Women's Lobby ja Save the Children, tutkijoilta, kuten ODYSSEUS-verkon jäsenet, jotka laativat oikeudellisia selvityksiä Euroopan maahanmuutto- ja turvapaikkakysymyksistä, ja tuomioistuinlaitoksen edustajilta, kuten International Association of Refugee Law Judges.

Ruotsi järjesti Euroopan unionin puheenjohtajavaltiona ollessaan 23. ja 24. huhtikuuta 2001 Norrköpingissä kansainvälistä suojelua yhden turvapaikkamenettelyn puitteissa koskevan seminaarin (International protection within one single asylum procedure). Seminaarissa käsiteltiin kolmea aihetta: pakolaismääritelmän tulkintaa, toissijaisen suojelun muotoja ja yhden menettelyn vaihtoehtoa turvapaikkamenettelyssä. Tämä ehdotus pohjautuu suurelta osin seminaarissa käytyihin keskusteluihin ja keskustelujen tuloksiin sekä seminaaria varten laadittuihin tausta-asiakirjoihin.

Pakolaisen määritelmän osalta ehdotuksessa on hyödynnetty tuoretta akateemista tutkimusta, jonka Euroopan komissio on teettänyt Oxfordin yliopiston pakolaistutkimuskeskuksessa (Refugee Studies Centre). Ehdotus sisältää myös päätelmät asiantuntijoiden kokouksesta, joka järjestettiin, jotta voitaisiin keskustella edellä mainitusta tutkimuksesta sekä useista aihetta koskevista kansallisista, eurooppalaisista ja kansainvälisistä teksteistä sekä lainsäädännöstä. Ehdotuksessa on otettu huomioon myös neuvoston ja turvapaikka-asioiden tiedotus-, tarkastelu- ja tietojenvaihtokeskuksen (CIREA) uudet vertailevat katsaukset tilapäistä suojelua koskevista jäsenvaltioiden käytännöistä.

2. EHDOTUKSEN SOVELTAMISALA

Tampereen Eurooppa-neuvostossa sovittiin, että yhteisen eurooppalaisen turvapaikka-järjestelmän "olisi käsitettävä pakolaisaseman tunnustamista ja sisältöä koskevien sääntöjen lähentäminen" ja että sitä "olisi myös täydennettävä toissijaista suojelua koskevilla toimenpiteillä, joiden avulla tällaista suojelua tarvitsevalle henkilölle myönnetään asianmukainen asema". Tärkein tavoite on varmistaa, että kaikissa jäsenvaltiossa voidaan antaa vähimmäisvaatimukset täyttävä suojelu niille, jotka sitä todella tarvitsevat, ja vähentää jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen ja käytäntöjen välisiä eroja tällä alalla. Kaikki jäsenvaltioiden väliset erot, jotka saattavat vaikuttaa turvapaikanhakijoiden virtoihin tavalla tai toisella mutta eivät liity pelkästään perheeseen tai kulttuuri- tai historiallisiin tekijöihin, olisi poistettava silloin, kun turvapaikanhakijat liikkuvat jäsenvaltiosta toiseen pelkästään sen vuoksi, että lainsäädännöissä on eroja.

Tämä ehdotus liittyy asiakirjaan, joka on osa yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän ensimmäistä vaihetta. Yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä "perustuu Geneven yleissopimuksen täysimääräiseen ja kokonaisvaltaiseen soveltamiseen, jolloin varmistetaan, että ketään ei palauteta takaisin vainottavaksi, eli noudatetaan edelleen palauttamiskiellon periaatetta". Tämän vuoksi ehdotuksessa asetetaan säännöt sen määrittämiseksi, keille kansainvälistä suojelua hakeville henkilöille voidaan myöntää pakolaisasema ja keille voidaan myöntää toissijaista suojelua. Ehdotusta ei uloteta koskemaan jäsenvaltioiden alueella oleskelevia kolmansien maiden kansalaisia tai kansalaisuudettomia henkilöitä, jotka saavat oleskella jäsenvaltioiden alueella muista kuin kansainvälisen suojelun tarpeeseen liittyvistä syistä, kuten humaanisuuteen ja omantunnon vaatimuksiin liittyvistä syistä.

Yhdenmukaistamisen vuoksi ja jotta rajoitettaisiin turvapaikanhakijoiden aiheetonta liikkumista jäsenvaltiosta toiseen, tässä direktiivissä säädetään niistä vähimmäisoikeuksista ja -eduista, joista henkilöt, joille on myönnetty pakolaisasema tai toissijaista suojelua saavan henkilön asema, voivat nauttia. Kansainvälisen suojelun molempiin muotoihin liittyvät oikeudet ja edut ovat pääasiallisesti samat, mikä kuvastaa sitä, että kaikkien kansainvälistä suojelua tarvitsevien henkilöiden tarpeet ovat suurin piirtein samat. Jotakin eroa eri suojelumuotojen välillä on kuitenkin tehty Geneven yleissopimuksen ensisijaisuuden tunnustamiseksi ja sen perusolettamuksen vuoksi, jonka mukaan toissijaisen suojelun tarve on luonteeltaan tilapäistä, siitä riippumatta, että todellisuudessa toissijaisen suojelun tarve osoittautuu melko usein pysyväksi. Tämän olettamuksen ja todellisuuden kuvastamiseksi joitakin tärkeitä oikeuksia ja etuja myönnetään vähitellen, ja hakijoiden on täytettävä tietyt edellytykset tiettynä ajanjaksona ennen kuin heille myönnetään toissijaista suojelua saavan henkilön asema ja ennen kuin he voivat vaatia mainittuja oikeuksia ja etuja.

Tässä ehdotuksessa ei käsitellä pakolaisaseman tai toissijaisen suojelun myöntämiseen tai peruuttamiseen liittyviä menettelyjä. Turvapaikanhakijoita koskevat menettelyt esitetään ehdotuksessa neuvoston direktiiviksi pakolaisaseman myöntämistä tai peruuttamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista. Kyseisen direktiivin 3 artiklan mukaan direktiivin soveltaminen hakemuksiin, joissa pyydetään muunlaista kuin Geneven yleissopimukseen perustuvaa kansainvälistä suojelua, on vapaaehtoista. Direktiivi siis jättää aukon EU:ssa sovellettavaan suojelujärjestelmään, ja jäsenvaltiot voivat soveltaa edelleen erilaisia käytäntöjä tällä alalla, mikä saattaa vaikuttaa haitallisesti tavoitteeseen, joka on rajoittaa turvapaikanhakijoiden aiheetonta liikkumista maasta toiseen Euroopan unionin alueella. Näin ollen jäsenvaltioita kehotetaan vapaaehtoisesti soveltamaan pakolaisaseman myöntämistä tai peruuttamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavia vähimmäisvaatimuksia koskevan neuvoston direktiiviehdotuksen 3 artiklaa kaikkiin kansainvälistä suojelua hakeviin henkilöihin samalla tavalla yhdenmukaisuuden vuoksi.

Komissio toteaa turvapaikkatiedonannossa, että EU:n turvapaikkapolitiikan yhden-mukaistamisen ensimmäisen vaiheen jälkeen ja sen tuloksista riippumatta on myös tarkasteltava mahdollisuuksia laatia menettelyjä mahdollisten erojen korjaamiseksi ja yhteisön sääntöjen mahdollisten tulkintaerojen välttämiseksi. Tiedonannossa tunnistettiin jo tämän ehdotuksen kattamiin aihepiireihin liittyviä, selventämistä kaipaavia erityiskysymyksiä, kuten olisiko EU:n saatettava Geneven yleissopimus osaksi yhteisön lainsäädäntöä, olisiko EU:n säädettävä yhdestä tai useammasta yhtenäisestä asemasta sekä millaisia asiakirjoja ja oikeuksia sekä millainen liikkumisvapaus ja oleskeluoikeus toisessa jäsenvaltiossa pakolaisilla ja muilla kansainvälistä suojelua tarvitsevilla henkilöillä olisi oltava. Tämä ehdotus ei kata näitä kysymyksiä, koska ne on tarkoitus käsitellä yhdenmukaistamisprosessin toisessa vaiheessa.

3. PERIAATTEET

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 18 artiklassa toistetaan oikeus turvapaikkaan. Tältä pohjalta tässä ehdotuksessa esitetään, että järjestelmän perustana olisi oltava Geneven yleissopimuksen soveltaminen täysimääräisesti ja kokonaisvaltaisesti. Tätä olisi täydennettävä toimenpiteillä, jotka antavat toissijaista suojelua niille henkilöille, joita yleissopimus ei kata mutta jotka siitä huolimatta tarvitsevat kansainvälistä suojelua. Vuoden 1951 Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohdassa olevan pakolaisen määritelmän sanamuodon sekä koko yleissopimuksen on todettu olevan yhä ajankohtainen ja riittävän joustava, kattava ja kokonaisvaltainen kansainvälisen suojelun varmistamiseksi merkittävälle osalle sitä tarvitsevia henkilöitä. Tällainen lähestymistapa noudattaa tulkintaperiaatetta, joka on esitetty Wienissä vuonna 1969 tehdyn valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen 31 artiklan 1 kohdassa: "Valtiosopimusta on tulkittava vilpittömässä mielessä ja antamalla valtiosopimuksessa käytetyille sanonnoille niille kuuluvassa yhteydessä niiden tavallinen merkitys, sekä valtiosopimuksen tarkoituksen ja päämäärän valossa."

Direktiivin lähtökohtana on "96/196/YOS: Yhteinen kanta, 4 päivänä maaliskuuta 1996, jonka neuvosto on määritellyt Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella pakolaisten oikeusasemaa koskevan 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitetun 'pakolainen'-käsitteen yhdenmukaistetusta soveltamisesta" (jäljempänä yhteinen kanta). Muita lähdeteoksia ovat Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun "käsikirja pakolaisaseman määrittelemisestä ja turvapaikkamenettelystä" (jäljempänä käsikirja), joka laadittiin yleissopimuksen sopimuspuolina olevien valtioiden tueksi tulkittaessa yleissopimuksen pakolaismääritelmää, ja toimeenpanevan komitean päätelmät. Pääasiallisena lähteenä on kuitenkin Geneven yleissopimus.

Ehdotettujen toissijaista suojelua koskevien toimenpiteiden katsotaan täydentävän Geneven yleissopimuksessa ja sen vuonna 1967 tehdyssä pöytäkirjassa esitettyä suojelujärjestelmää, ja näitä toimenpiteitä on toteutettava niin, etteivät ne heikennä vaan täydentävät käytössä olevaa pakolaisten suojelujärjestelmää. Tässä ehdotuksessa käytetty toissijaisen suojelun määritelmä perustuu suurelta osin toissijaista suojelua koskeviin kansainvälisiin ihmisoikeusasiakirjoihin. Näistä tärkeimpiä ovat ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty Euroopan yleissopimus, jäljempänä 'Euroopan ihmisoikeusyleissopimus', (3 artikla), kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen YK:n yleissopimus (3 artikla) ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (7 artikla).

Vaikka EU:lla ei olekaan erityistä toissijaista suojelua koskevia normeja, Euroopan ihmisoikeusyleissopimus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö muodostavat oikeudellisesti sitovan kehyksen, jota voidaan hyödyntää komission lainsäädäntötyössä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön ja kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön yleisperiaatteiden kannustamana jäsenvaltiot ovat laatineet "toissijaista" tai "täydentävää" suojelua koskevia järjestelmiä. Tämä ehdotus hyödyntää eri jäsenvaltioiden järjestelmiä, ja pyrkimyksenä on ollut omaksua ja soveltaa niiden parhaita piirteitä. Sen sijaan, että luotaisiin henkilöryhmiin perustuvia uusia suojeluvelvoitteita jäsenvaltioille, ehdotuksessa pyritään selkeyttämään ja kokoamaan yhteen lainsäädännön avulla voimassa olevia kansainvälisiä ja yhteisön velvoitteita ja käytäntöjä.

4. EHDOTUKSEN TAVOITTEET

Tällä direktiiviehdotuksella komissio pyrkii seuraaviin tavoitteisiin:

1. panna täytäntöön EY:n perustamissopimuksen 63 artiklan ensimmäisen kohdan 1 alakohdan c alakohta, 2 alakohdan a alakohta ja 3 alakohdan a alakohta, Wienin toimintasuunnitelman 38(b)(i ja ii) kohta, Tampereen Eurooppa-neuvoston päätelmien 14 kohta sekä neuvostolle ja parlamentille maaliskuussa 2000 esitetyssä tulostaulussa esitetyt asiaa koskevat määräykset

2. asettaa vähimmäisvaatimukset sille, mitä edellytetään henkilöltä, joka hakee kansainvälistä suojelua pakolaisena tai toissijaisen suojelun saajana, ja mikä on tällaisen henkilön asema

3. varmistaa, että kaikissa jäsenvaltiossa voidaan antaa vähimmäisvaatimukset täyttävää kansainvälistä suojelua niille, jotka sitä todella tarvitsevat, ja vähentää jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen ja käytäntöjen välisiä eroja tällä alalla, mikä on ensimmäinen askel kohti täydellistä yhdenmukaistamista

4. rajoittaa kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden aiheetonta liikkumista jäsenvaltiosta toiseen pelkästään sen vuoksi, että pakolaisaseman tunnustamista ja toissijaisen suojelun myöntämistä koskevat sovellettavat säännöt vaihtelevat maittain

5. taata korkea suojelun taso sitä todella tarvitseville ja samalla ehkäistä turvapaikkahakemusten väärinkäyttöä, joka heikentää järjestelmän uskottavuutta, usein suojelua todella tarvitsevien hakijoiden vahingoksi.

5. YLEISKATSAUS EHDOTUKSESSA ESITETTYIHIN NORMEIHIN

Ehdotus käsittää seitsemän lukua:

(a) Ensimmäinen säännöskokonaisuus koskee ehdotuksen yleisimpiä näkökohtia, kuten sen tavoitetta ja soveltamisalaa sekä ehdotuksen ymmärtämisen kannalta olennaisten käsitteiden määritelmiä.

(b) Toisessa sääntökokonaisuudessa keskitytään kansainvälisen suojelun yleisiin piirteisiin ja määritellään kansainvälisen suojelun kahden pääelementin, pakolaisaseman ja toissijaisen suojelun, yhteiset ominaispiirteet. Tässä esitetään yleissäännöt siitä, kuinka määritellään, onko kansainvälistä suojelua koskeva hakemus perusteltu. Tätä kokonaisuutta ohjaa periaate, jonka mukaan kaikenlainen kansainvälinen suojelu on eräänlaista kansallista suojelua korvaavaa suojelua, jota annetaan vain, jos hakijalla ei ole realistisia mahdollisuuksia saada suojelua kotimaassaan.

(c) Kolmas sääntökokonaisuus koskee erityisesti pakolaisuuden edellytyksiä. Siinä keskitytään vainon määritelmään ja esitetään tämän keskeisen käsitteen tulkinta sekä viisi syytä, joista vaino voi johtua, Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan perusteella. Näissä säännöissä myös esitetään, millaisissa olosuhteissa jäsenvaltiot voivat peruuttaa pakolaisaseman silloin, kun aseman tarpeen todetaan lakanneen, sekä milloin hakijoilta voidaan evätä tämä asema.

(d) Neljännen sääntökokonaisuuden avulla voidaan määritellä kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden kolme luokkaa. Näitä hakijoita ei luokitella pakolaisiksi, mutta he voivat saada täydentävää toissijaista suojelua. Nämä kolme luokkaa perustuvat velvoitteisiin, joita jäsenvaltioilla on voimassa olevien ihmisoikeusasiakirjojen nojalla, sekä käytäntöihin, joita jäsenvaltiot soveltavat tällä alalla. Näiden kolmen luokan on myös tarkoitus täydentää pakolaisten suojelujärjestelmää. Näissä säännöissä myös esitetään, millaisissa olosuhteissa jäsenvaltiot voivat peruuttaa toissijaisen suojelun silloin, kun suojelun tarpeen todetaan lakanneen, sekä milloin hakijoilta voidaan evätä tällainen suojelu.

(e) Viidennessä sääntökokonaisuudessa jäsenvaltioille asetetaan vähimmäisvelvoitteet niitä henkilöitä kohtaan, joille ne myöntävät kansainvälistä suojelua. Tällaisiin velvoitteisiin kuuluvat pakolaisaseman tai toissijaisen suojelun tarpeen tunnustamisesta johtuvan aseman kesto ja sisältö. Lukuun ottamatta muutamia merkittäviä aseman kestoa koskevia poikkeuksia kummankin kansainvälisen suojelun tarjoamat edut ovat hyvin samanlaisia ja niihin liittyy tiettyjä oikeuksia, joiden myöntäminen riippuu toissijaista suojelua saavien henkilöiden osalta siitä, että he täyttävät tietyt edellytykset tiettynä ajanjaksona, mikä kuvastaa sitä, että kyseistä suojelua saatetaan pitää luonteeltaan tilapäisempänä.

(f) Ehdotuksen kahdessa viimeisessä luvussa annetaan useita sääntöjä sen varmistamiseksi, että direktiivi pannaan täytäntöön kokonaisuudessaan. Jotta tulevan direktiivin lopulliset tavoitteet toteutuisivat, niiden saavuttamiseksi luotuja säädöksiä on tarkistettava, tarkasteltava uudelleen ja mukautettava, jotta voidaan varmistaa, että ne tuottavat haluttuja tuloksia. On myös tärkeää nimetä kansallinen yhteysviranomainen ja toteuttaa tarvittavat toimenpiteet, jotta toimivaltaiset viranomaiset voivat tehdä keskenään suoraa yhteistyötä ja vaihtaa tietoja. Yhteisön tasolla on tärkeää arvioida, onko direktiivin tavoitteet saavutettu vai onko toimia kehitettävä edelleen.

Komission tarkoituksena on perustaa yhteyskomitea. Komitean tehtävänä on edistää tämän ja muiden turvapaikka-asioita koskevien direktiivien saattamista osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä ja niiden soveltamista, sillä sitä voidaan kuulla säännöllisesti kaikissa soveltamiseen liittyvissä käytännön ongelmissa. Sen avulla voidaan myös välttää päällekkäistä työtä laadittaessa yhteisiä vaatimuksia ja hyväksyttäessä täydentäviä strategioita suojelujärjestelmän väärinkäytön välttämiseksi. Lisäksi komitea helpottaa jäsenvaltioiden välistä neuvonpitoa, jotta ne tulkitsisivat samalla tavalla niitä kansainvälistä suojelua koskevia sääntöjä, joita ne panevat täytäntöön kansallisella tasolla. Tämä edistäisi merkittävästi Tampereen Eurooppa-neuvoston päätelmissä lokakuussa 1999 esitetyn yhteisen eurooppalaisen turvapaikkamenettelyn luomista. Lisäksi komitea voisi tarvittaessa antaa komissiolle neuvoja tähän direktiiviin tarvittavista täydennyksistä tai muutoksista tai muista tarvittavista korjauksista.

6. OIKEUSPERUSTAN VALINTA

Oikeusperustan valinnassa otetaan huomioon muutokset, joita 1. toukokuuta 1999 voimaan tullut Amsterdamin sopimus aiheuttaa Euroopan yhteisön perustamissopimukseen. EY:n perustamissopimuksen 63 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja 2 kohdan a alakohdassa määrätään, että neuvosto toteuttaa turvapaikkaa koskevat toimenpiteet 28. heinäkuuta 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen ja 31. tammikuuta 1967 tehdyn pöytäkirjan sekä muiden olennaisten ihmisoikeusasiakirjojen mukaisesti, jotka liittyvät vähimmäisvaatimuksiin siitä, milloin henkilöitä on pidettävä pakolaisina ja milloin muuta kansainvälistä suojelua tarvitsevina henkilöinä, ja näiden henkilöiden asemasta. EY:n perustamissopimuksen 63 artiklan ensimmäisen kohdan 3 alakohdan a alakohdassa määrätään erityisesti, että neuvosto toteuttaa toimenpiteet seuraavilla aloilla: "maahantuloa ja oleskelua koskevat edellytykset sekä menettelyt pitkäaikaisten viisumien ja oleskelulupien myöntämisessä jäsenvaltioissa, mukaan lukien perheen yhdistäminen". Koska tätä artiklaa sovelletaan sekä pakolaisiin että muihin kolmansien maiden kansalaisiin, se muodostaa oikeusperustan sille, että tähän ehdotukseen sisällytetään pakolaisten oleskeluedellytykset, myös heidän oikeutensa, mm. oikeus työhön ja koulutukseen.

Perustamissopimuksen 63 artikla on siis asianmukainen oikeusperusta ehdotukselle vähimmäisvaatimuksista siitä, milloin henkilöitä on pidettävä pakolaisina ja milloin muuta kansainvälistä suojelua tarvitsevina henkilöinä, ja näiden henkilöiden asemasta jäsenvaltioissa.

EY:n perustamissopimuksen IV osastoa ei sovelleta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan eikä Irlantiin, paitsi jos nämä jäsenvaltiot ilmoittavat päinvastaisesta päätöksestään perustamissopimuksiin liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa koskevan pöytäkirjan mukaisesti. Perustamissopimuksen IV osastoa ei sovelleta Tanskaan perustamissopimuksiin liitetyn, Tanskan asemaa koskevan pöytäkirjan perusteella.

7. TOISSIJAISUUS- JA SUHTEELLISUUSPERIAATTEET: DIREKTIIVIN OIKEUTUS JA LISÄARVO

Toissijaisuusperiaate

Viisumi-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa sekä muuta henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvää politiikkaa koskevan uuden IV osaston lisääminen Euroopan yhteisön perustamissopimukseen osoittaa, että korkeat sopimuspuolet ovat halunneet antaa Euroopan yhteisölle toimivaltaa näillä aloilla. Euroopan yhteisöllä ei kuitenkaan ole tällä alalla yksinomaista toimivaltaa.

Vaikka poliittista tahtoa yhteisen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan toteuttamiseksi löytyisikin, yhteisön on tämän vuoksi noudatettava toiminnassaan EY:n perustamissopimuksen 5 artiklaa, jonka mukaan yhteisö voi toimia vain siinä tapauksessa ja vain siinä laajuudessa kuin jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa suunnitellun toiminnan tavoitteita, jotka toiminnan laajuuden tai vaikutusten takia voidaan toteuttaa paremmin yhteisön tasolla. Direktiiviehdotus täyttää nämä perusteet.

Vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteuttaminen edellyttää turvapaikka-asioita koskevien toimenpiteiden hyväksymistä. Tämän aloitteen erityistavoitteena on asettaa vähimmäisvaatimukset siitä, milloin henkilöitä on pidettävä pakolaisina ja milloin muuta kansainvälistä suojelua tarvitsevina henkilöinä, ja näiden henkilöiden asemasta jäsenvaltioissa. Tässä ehdotuksessa esitettyjä normeja on voitava soveltaa vähimmäisedellytyksinä kaikissa jäsenvaltioissa. Sen vuoksi vähimmäisvaatimukset on syytä määritellä yhteisön tasolla tämän ehdotuksen kaltaisen toimenpiteen avulla. Näin voidaan vähentää turvapaikanhakijoiden liikkumista jäsenvaltiosta toiseen jäsenvaltioiden erilaisten käytäntöjen ja lainsäädäntöjen vuoksi. Tämä vähentää vastedes erilaisten suojelujärjestelmien vaikutusta turvapaikanhakijoiden kohdemaan valintaan. Kohdemaan valintaan vaikuttavat myös entistä vähemmän ne erilaiset oikeudet ja edut, joita jäsenvaltiot liittävät tunnustamansa kansainvälisen suojelun muotoihin. Jos ei lähennetä sääntöjä siitä, milloin henkilöitä on pidettävä pakolaisina ja milloin muuta kansainvälistä suojelua tarvitsevina henkilöinä, vähennetään muiden turvapaikka-asioita koskevien säädösten tehokkuutta.

Vastaavasti kun laaditaan vähimmäisvaatimukset siitä, milloin henkilöitä on pidettävä pakolaisina ja milloin muuta kansainvälistä suojelua tarvitsevina henkilöinä, ja näiden henkilöiden asemasta, voidaan täysin perustellusti muun muassa ottaa käyttöön tehokas järjestelmä sen määrittämiseksi, mikä jäsenvaltio vastaa turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Kansainvälistä suojelua hakevan henkilön, joka ei voi valita täysin vapaasti, mihin jäsenvaltioon hän jättää hakemuksensa, tulisi voida odottaa, että hänen hakemuksensa arvioidaan samalla tavalla ja että hänelle myönnetään hakemuksen hyväksymisen jälkeen vastaavat oikeudet ja edut kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Ajatus siitä, että yksi jäsenvaltio vastaa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, on oikeudenmukaisempi hakijoiden kannalta, jos kaikissa jäsenvaltioissa on samat vähimmäisvaatimukset. Kahden edellä mainittujen suojelumuodon edellytyksiä ja sisältöä koskevien vähimmäisvaatimusten vahvistaminen saattaisi myös vähentää turvapaikanhakijoiden liikkumista jäsenvaltiosta toiseen ja auttaa siten tehostamalla niitä menettelyjä, joiden perusteella turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaava jäsenvaltio määritetään.

Yhteisten vähimmäisvaatimusten asettaminen siitä, milloin henkilöitä on pidettävä pakolaisina ja milloin muuta kansainvälistä suojelua tarvitsevina henkilöinä, on olennaista kansallisten turvapaikkajärjestelmien tehostamiseksi ja yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän saattamiseksi uskottavammaksi.

Suhteellisuusperiaate

Yhteisön toimenpiteet on toteutettava mahdollisimman yksinkertaisessa muodossa, mutta samalla on taattava, että ehdotuksen tavoitteet toteutuvat ja että toimenpiteet pannaan täytäntöön mahdollisimman tehokkaasti. Säädöstyypiksi on siten valittu direktiivi, koska näin voidaan määrittää vähimmäisvaatimukset ja antaa kuitenkin jäsenvaltioiden viranomaisten valita muodot ja keinot näiden periaatteiden täytäntöönpanemiseksi kansalliseen järjestelmäänsä sopivalla tavalla. Ehdotuksessa keskitytään keskeisiin vähimmäis-vaatimuksiin, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä toiminnan johdonmukaisuuden varmistamiseksi. Siinä ei esitetä vaatimuksia muista turvapaikkakysymyksiin liittyvistä näkökohdista. Tässä ehdotuksessa viitataan ehdotukseen neuvoston direktiiviksi pakolaisaseman myöntämistä tai peruuttamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista (KOM(2000) 578), ehdotukseen neuvoston direktiiviksi turvapaikanhakijoiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vähimmäis-vaatimuksista (KOM(2001) 181), ehdotukseen neuvoston asetukseksi perusteiden ja menettelyjen vahvistamisesta kolmannen maan kansalaisen johonkin jäsenvaltioon jättämän turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määräämiseksi (KOM(2001) 447), neuvoston direktiiviin vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukottaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteistä näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi (2001/55/EY), muutettuun ehdotukseen neuvoston direktiiviksi oikeudesta perheen yhdistämiseen (KOM(2000) 624) ja ehdotukseen neuvoston direktiiviksi pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta (KOM(2001) 127) yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän ja muiden maahanmuuttoa koskevien yhteisön säädösten johdonmukaisuuden varmistamiseksi. Useissa säädöksissä jäsenvaltioita vaaditaan noudattamaan tiettyjä tavoitteita (esim. ottamaan kansallisten sääntöjen laatimisessa huomioon sellaisille henkilöille myönnettävä kansainvälinen suojelu, joilla on erityisiä tarpeita), mutta niille jätetään täysi vapaus valita keinot näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Ehdotus rajoittuu näin ollen vähimpään direktiivin tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeelliseen.

ARTIKLAKOHTAISET PERUSTELUT

I LUKU

Tavoite, määritelmät ja soveltamisala

1 artikla

Tässä artiklassa määritellään direktiivin tavoite. Tavoitteena on luoda kansainvälisen suojelujärjestelmän kehys, joka perustuu voimassa oleviin kansainvälisiin ja yhteisön velvoitteisiin sekä nykyisin jäsenvaltioissa sovellettaviin käytäntöihin ja joka jaetaan kahteen toisiaan täydentävään hakijaluokkaan, pakolaisiin ja toissijaista suojelua hakeviin henkilöihin, Geneven yleissopimuksen ensisijaisuuden säilyttämiseksi kyseisessä järjestelmässä. Direktiivissä asetetaan vähimmäisvaatimukset siitä, milloin kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä, jotka kuuluvat näihin luokkiin, on pidettävä pakolaisina tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitsevina henkilöinä, ja näiden henkilöiden asemasta. Direktiivissä ei säädetä henkilöistä, joille jäsenvaltiot päättävät myöntää suojelua saavan henkilön aseman puhtaasti humaanisuuteen ja omantunnon vaatimuksiin liittyvistä syistä.

2 artikla

Määritelmät

Tässä artiklassa määritellään direktiiviehdotuksessa käytetyt käsitteet ja termit.

(a) Koko direktiiviehdotuksessa tarkoitetaan 'kansainvälisellä suojelulla' jäsenvaltion kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle myöntämää suojelua, joka korvaa hänen kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa aiemmin antaman suojelun. Kansainvälisen suojelun käsite koostuu kahdesta erillisestä mutta toisiaan täydentävästä elementistä, jotka ovat pakolaisasema ja toissijaista suojelua saavan henkilön asema.

(b) Koko direktiiviehdotuksessa tarkoitetaan 'Geneven yleissopimuksella' 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehtyä pakolaisten oikeusasemaa koskevaa yleissopimusta, sellaisena kuin se on täydennettynä 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyllä New Yorkin pöytäkirjalla. Kaikki jäsenvaltiot ovat sopimuspuolina kummassakin asiakirjassa ilman ajallisia tai maantieteellisiä rajoituksia.

(c) 'Pakolainen' on henkilö, joka täyttää Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa esitetyt edellytykset.

(d) 'Pakolaisasemalla' tarkoitetaan asemaa, jonka jäsenvaltio myöntää pakolaiseksi tunnustetulle kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, joka tällä perusteella pääsee kyseisen jäsenvaltion alueelle.

(e) Koko direktiiviehdotuksessa tarkoitetaan 'henkilöllä, joka voi saada toissijaista suojelua' henkilöä, jolle ei voida myöntää pakolaisasemaa mutta joka muuten täyttää tämän direktiivin II ja IV luvussa esitetyt kansainvälistä suojelua koskevat edellytykset. Termillä tarkoitetaan henkilöä, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kärsimään muuta vakavaa haittaa kotimaassaan yhdestä tai useammasta IV luvussa esitetystä syystä mutta jolle ei voida myöntää pakolaisasemaa.

(f) 'Toissijaista suojelua saavan henkilön asemalla' tarkoitetaan sellaista kansainvälistä suojelua saavan henkilön asemaa, joka on erillään pakolaisasemasta mutta täydentää sitä ja jonka jäsenvaltio myöntää kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, joka ei ole pakolainen mutta on muuten kansainvälisen suojelun tarpeessa ja jolle tällä perusteella myönnetään pääsy kyseisen jäsenvaltion alueelle.

(g) 'Kansainvälistä suojelua koskeva hakemus' tai 'hakemus' on kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön pyyntö saada suojaa jäsenvaltiosta, kun pyynnön voidaan katsoa perustuvan siihen, että kyseinen henkilö on pakolainen tai toissijaista suojelua tarvitseva henkilö. Jokainen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus käsitellään pakolaisaseman myöntämistä tai peruuttamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista annetun neuvoston direktiivin säännösten mukaisesti, ja jokaista hakemusta pidetään turvapaikka-hakemuksena, paitsi jos kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö nimenomaisesti pyytää muunlaista suojelua, jota voidaan hakea erikseen.

(h) 'Turvapaikkahakemus' määritellään Geneven yleissopimuksessa esitetyn pakolaisen määritelmän perusteella sellaisena kuin se tulkitaan tämän direktiivin II ja III luvussa.

(i) 'Toissijaista suojelua koskeva hakemus' määritellään sellaisten kolmen henkilöryhmän tulkinnan perusteella, joiden katsotaan tarvitsevan kansainvälistä suojelua kansainvälisiin ihmisoikeusasiakirjoihin perustuvien jäsenvaltioiden velvollisuuksien tai jäsenvaltiossa aikaisemmin voimassa olleiden ja laajalti sovellettujen käytäntöjen perusteella, ja kun hakemuksen ei katsota perustuvan siihen, että hakija on pakolainen.

(j) 'Perheenjäseniä' koskeva määritelmä sisältää perheen yhtenäisyyden säilyttämistä koskevat säännökset, jotka ovat peräisin ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi turvapaikanhakijoiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vähimmäisvaatimuksista

i) Tämä alakohta koskee aviopuolisoa tai avopuolisoa (joka voi olla samaa sukupuolta). Avopuolisoa koskevia säännöksiä sovelletaan kuitenkin ainoastaan niissä jäsenvaltioissa, joiden lainsäädännössä avopuolisot rinnastetaan aviopuolisoihin. Tämä säännös ei merkitse avoliittojen tunnustamista koskevien kansallisten säännösten yhdenmukaistamista miltään osin, vaan se antaa mahdollisuuden tasapuoliseen kohteluun. Väärinkäytösten estämiseksi vaaditaan, että avopuolisoiden suhde on jatkuva ja että tämä on voitava näyttää toteen yhteiselämää koskevin todistein tai luotettavien todistajien avulla.

ii) Tämä alakohta koskee sekä avio- että avopuolisoiden lapsia, jotka ovat naimattomia ja vanhemmistaan riippuvaisia siihen katsomatta, ovatko he alaikäisiä vai täysi-ikäisiä. Avioliiton ulkopuolella syntyneiden, edellisistä avioliitoista olevien tai adoptoitujen lasten kohtelu ei poikkea aviolasten kohtelusta. Säännöstä sovelletaan siis myös täysi-ikäisiin naimattomiin lapsiin, jos he ovat vanhemmistaan riippuvaisia eivätkä terveydentilansa vuoksi tai muista syistä kykene itse huolehtimaan toimeentulostaan.

iii) Tämä alakohta koskee niitä perheenjäseniä, joita ei ole vielä mainittu, jos he olivat riippuvaisia hakijasta silloin, kun tämä lähti kotimaastaan. Tällaiset henkilöt eivät objektiivisesti arvioiden kykene itse huolehtimaan toimeentulostaan, heillä saattaa olla vaikeita terveysongelmia tai he ovat joutuneet hyvin traumaattisten kokemusten uhriksi. He voivat olla hakijan lastenlapsia, isovanhempia, vanhempien isovanhempia tai muita hakijasta riippuvaisia aikuisia.

(k) Mukana seuraavien perheenjäsenten käsite määritellään suhteessa k alakohdassa esitettyyn perheenjäsenten määritelmään ja siihen, että he oleskelevat turvapaikka-hakemuksen vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Tarkoituksena on sulkea tässä direktiivissä tarkoitetun perheenyhdistämisen ulkopuolelle sellaiset perheenjäsenet, jotka oleskelevat vastaanottavassa valtiossa muusta syystä (esimerkiksi työntekoa varten) tai jotka oleskelevat toisessa jäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa.

(l) Ilmaisun 'ilman huoltajaa tulevat alaikäiset' määritelmä on peräisin 26 päivänä heinäkuuta 1997 ilman huoltajaa tulevista kolmansien maiden alaikäisistä kansalaisista annetusta neuvoston päätöslauselmasta.

(m) 'Oleskeluluvalla' tarkoitetaan mitä tahansa virallista asiakirjaa, jossa annetaan lupa asua jäsenvaltion alueella rajoitettu aika tai toistaiseksi.

(n) 'Kotimaalla' tarkoitetaan hakijan kansalaisuusmaata tai aikaisempaa pysyvää asuinmaata.

3 artikla

Soveltamisala

Tämä artikla koskee direktiivin soveltamisalaa. Termillä 'kolmannen maan kansalaiset tai kansalaisuudettomat henkilöt' viitataan EY:n perustamissopimuksen 63 artiklan 1 alakohdan c alakohtaan.

4 artikla

Suotuisammat säännökset

Tässä direktiiviehdotuksessa keskitytään vain vähimmäisvaatimuksiin siitä, milloin kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä on pidettävä pakolaisina tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitsevina henkilöinä. Asiaa koskevia Amsterdamin sopimuksen määräyksiä ei pidä ymmärtää niin, että ne estäisivät jäsenvaltioita soveltamasta suotuisampia edellytyksiä kuin tällä alalla yhteisesti sovitut vähimmäisvaatimukset, varsinkaan oikeuksia ja etuja, jotka myönnetään henkilöille, joiden katsotaan tarvitsevan kansainvälistä suojelua. Tässä artiklassa jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus myöntää kansainvälistä suojelua hakeville henkilöille suotuisammat edellytykset, kunhan ne ovat yhteensopivat tässä direktiivissä säädettyjen vähimmäisvaatimusten kanssa.

II LUKU

Kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevat säännökset

1 jakso

Kansainvälisen suojelun myöntäminen

Tässä luvussa asetetaan ne yhteiset edellytykset, jotka hakijan on täytettävä, jotta hänelle voitaisiin myöntää jompaa kumpaa tässä direktiivissä määriteltyä kansainvälistä suojelua. Direktiivi pohjautuu periaatteisiin, joiden perusteella myönnetään pakolaisasema ja toissijaista suojelua saavan henkilön asema, ja direktiivissä kehitetään näitä periaatteita edelleen. Tätä kokonaisuutta ohjaa periaate, jonka mukaan riittää, että yksilöllä on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään muuta vakavaa haittaa, minkä vuoksi hänellä on oikeus saada suojelua jäsenvaltiosta, jos suojelua ei ole kohtuudella saatavissa hakijan asuinmaasta, yleensä kotimaasta.

5 artikla

Kansainvälisen suojelun elementit

Tässä artiklassa asetetaan kaksi erillistä mutta toisiaan täydentävää kansainvälisen suojelun saajan ryhmää eli 'pakolaiset' ja 'toissijaista suojelua saavat henkilöt'.

(1) Tässä kohdassa rajataan pakolaisen määritelmä niin, että se on yhdenmukainen Geneven yleissopimuksen määritelmän kanssa. Määritelmää kehitetään edelleen tämän direktiivin III luvussa. Tässä vahvistetaan, että pakolainen on henkilö, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi yhden tai useamman seuraavassa luetellun laajasti määritellyn viiden syyn vuoksi: rotu, uskonto, kansalaisuus, tiettyyn yhteiskuntaryhmään kuuluminen ja poliittiset mielipiteet. Pelon täytyy olla sellaista, että hakija on sen johdosta haluton tai kykenemätön turvautumaan kansalaisuusmaansa suojaan.

(2) Tässä kohdassa rajataan sellaisen henkilön määritelmä, joka voi saada toissijaista suojelua, ja todetaan, että määritelmää tulkitaan tarkemmin tämän direktiivin IV luvussa. Vaikka Geneven yleissopimuksen katsotaan olevan riittävän laaja ja kattava tarjoamaan suojaa huomattavalle määrälle sitä tarvitsevia henkilöitä, kansainväliset ihmisoikeusasiakirjat ja jäsenvaltioiden käytännöt tällä alalla ovat laajentaneet kansainvälisen suojelun soveltamisalaa edelleen. Direktiivin tavoitteena on säätää Geneven yleissopimuksen täydentämiseksi kaikissa jäsenvaltioissa tarjolla olevasta toissijaisesta suojelusta, joka täyttää vähimmäisvaatimukset ja joka kuvastaa jäsenvaltioiden voimassa olevia käytäntöjä, ja näin ottaa ensimmäinen askel kohti yhdenmukaistamista.

Ilmaus 'vakava, perusteeton haitta' liittyy tässä molempiin 'kansainvälistä suojelua' saavien henkilöiden erillisiin mutta tiiviisti toisiinsa liittyviin ryhmiin, pakolaisiin ja toissijaista suojelua saaviin henkilöihin. Vainoaminen määritellään tässä yhdenlaiseksi vakavaksi, perusteettomaksi haitaksi, joka aiheutuu yhdestä tai useammasta Geneven yleissopimuksessa mainitusta viidestä syystä. Jos hakijalla on perusteltua aihetta pelätä vakavaa, perusteetonta haittaa syystä, jota Geneven yleissopimuksessa ei mainita, hänen todetaan olevan muuta kansainvälistä suojelua tarvitseva henkilö ja hänelle myönnetään toissijaista suojelua saavan henkilön asema, jos tämän direktiivin IV luvussa esitetyt perusteet täyttyvät. Ilmausta 'perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi' käytetään viitattaessa pakolaisiin, täydentävää ilmausta 'perusteltu aihe pelätä (joutuvansa kärsimään) muuta vakavaa (perusteetonta) haittaa' käytetään vastaavasti toissijaista suojelua saavien henkilöiden yhteydessä.

Termi 'perusteeton' on lisätty 'vakavan haitan' määritelmään sen osoittamiseksi, että joissakin tilanteissa valtiolla voi olla oikeus toteuttaa toimenpiteitä, jotka aiheuttavat haittaa henkilöille, kuten yleisen hätätilan aikana tai kansallisen turvallisuuden ollessa kyseessä. Tällaiset tilanteet, jolloin haitta on 'oikeutettu', ovat yleensä harvinaisia, mutta olisi sellaisten ihmisoikeusasiakirjojen kuin ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty Euroopan yleissopimus vastaista olla ottamatta huomioon sitä mahdollisuutta, että poikkeaminen ihmisoikeusstandardeista saattaa olla tietyissä rajoitetuissa olosuhteissa oikeutettu. Tavallisimmin tämä tulee kyseeseen yleisen edun vuoksi.

Toissijaista suojelua saavat henkilöt ansaitsevat saamansa suojelun yhtä lailla kuin pakolaiset. Ensin on kuitenkin varmistettava, että Geneven yleissopimusta sovelletaan täysimääräisesti ja kokonaisvaltaisesti. Samalla myös tunnustetaan, että Geneven yleissopimus on riittävän laaja ja kattaa huomattavan määrän kansainvälistä suojelua todella tarvitsevia henkilöitä. Vasta tämän jälkeen harkitaan, voidaanko hakijalle myöntää toissijaista suojelua, mikä tapahtuu tavallisesti sen jälkeen, kun on todettu, ettei hänelle voida myöntää pakolaisasemaa.

Tästä säännöstä poiketaan silloin, kun kansainvälistä suojelua hakeva henkilö jättää hakemuksen, jossa mainitut syyt estävät selkeästi Geneven yleissopimuksen noudattamisen. Tällöin suojelun myöntämistä olisi harkittava tämän direktiivin II ja IV luvun nojalla viittaamatta III lukuun. Tämän kohdan säännökset eivät estä jäsenvaltioita soveltamasta perustuslakinsa mukaisia velvoitteita (perustuslakiin perustuva turvapaikka).

(3) Tässä kohdassa yhdistetään 1 jaksossa esitetyt kansainvälisen suojelun elementit ja sen arviointi, onko hakijalla aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään vakavaa, perusteetonta haittaa kotimaassaan, 2 jakson mukaisesti.

6 artikla

Kansainvälisen suojelun ulottaminen mukana tuleviin perheenjäseniin

Tässä artiklassa säädetään kansainvälisen suojelun ulottamisesta kaikkiin tämän direktiivin 2 artiklassa määriteltyihin mukana tuleviin perheenjäseniin.

(1) Tässä kohdassa tehdään selväksi, että huollettavilla perheenjäsenillä on oikeus vastaavaan asemaan kuin pääasiallisella turvapaikanhakijalla ja että tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että he ovat perheenjäseniä.

(2) Tässä kohdassa säädetään poikkeuksesta 1 kohdassa säädettyyn periaatteeseen. Tämän perusteella perheenjäsenet, joille muutoin voitaisiin myöntää suojelua saavan henkilön asema, suljetaan tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle, jos direktiivin III ja IV luvussa esitettyjä sääntöjä, joissa viitataan Geneven yleissopimuksessa määriteltyihin poikkeuksiin, voidaan soveltaa heihin.

2 jakso

Hakijan pelko joutua vainotuksi tai kärsimään vakavaa, perusteetonta haittaa

7 artikla

Kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten arviointi

Tässä artiklassa käsitellään kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia ja arvioidaan, ovatko hakemukset objektiivisesti katsoen perusteltuja. Tässä esitetään sääntöjä, joiden avulla voidaan määritellä, milloin kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on perusteltu. Päätettäessä siitä, mitkä säännöt ovat olennaisia, kiinnitettiin erityistä huomiota Geneven yleissopimukseen, yhteiseen kantaan ja käsikirjaan.

a) Tässä kohdassa muistutetaan periaatteesta, jonka mukaan jokainen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus olisi tutkittava tapauskohtaisesti niiden olosuhteiden perusteella, joiden objektiivisesti tiedetään vallitsevan hakijan kotimaassa tai pysyvässä asuinmaassa. Vaikka todistustaakka lankeaa periaatteessa hakijalle, velvollisuus selvittää ja arvioida kaikki asiaa koskevat tosiseikat kuuluu sekä hakijalle että hakemuksen käsittelystä vastaavalle jäsenvaltiolle.

b) Tässä kohdassa esitetään periaate, jonka mukaan kansainvälisen suojelun tarvetta ennakoidaan ja jonka mukaan hakijan pelko joutua kotimaassaan vainotuksi tai kärsimään vakavaa, perusteetonta haittaa saattaa olla perusteltu, jos se on objektiivisesti todennettavissa. Tällainen pelko on perusteltu, jos on kohtuullisen todennäköistä, että pelko käy toteen sen jälkeen, kun hakija palautetaan kotimaahansa. On tärkeä selvittää, onko kohtuullisen todennäköistä, että pelko joutua vainotuksi tai muutoin kärsimään vakavaa haittaa käy toteen. Pelko joutua vainotuksi tai muutoin kärsimään vakavaa haittaa saattaa olla perusteltu, vaikka todennäköisyys, että juuri kyseinen henkilö joutuu vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa ei olisikaan suuri. Toisaalta, jos kyseessä on erittäin sattumanvarainen tai melko epätodennäköinen tapahtuma, ei ole myöskään riittävää perustaa kansainvälisen suojelun tarpeen tunnustamiselle.

c) Tässä kohdassa todetaan, että jos kansainvälistä suojelua hakeva henkilö on jo joutunut vainotuksi tai kärsimään vakavaa, perusteetonta haittaa tai häntä on suoraan uhattu vainolla tai vakavalla, perusteettomalla haitalla, sitä on pidettävä vakavana osoituksena vaarasta joutua vainotuksi, paitsi jos hänen kotimaassaan tai hänen suhteissaan siihen on sen jälkeen tapahtunut jyrkkä ja olennainen muutos.

d) Tässä kohdassa muistutetaan periaatteesta, jonka mukaan kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten arvioinnissa on tehtävä kokonaisvaltainen arvio kaikista hakemuksen taustaan liittyvistä tosiseikoista. Esimerkiksi jos hakija on lapsi tai nuori, on otettava huomioon erityisesti lapsiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkausten muodot arvioitaessa, onko vaara joutua vainotuksi tai kärsimään muuta vakavaa haittaa riittävän vakava.

Viittaamalla ikään tässä kohdassa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tehnyt alaikäinen on todennäköisesti muita heikommassa asemassa, ja tähän asemaan liittyviin erityisolosuhteisiin. Vuonna 1989 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 artiklassa määrätään, että "Kaikissa ... toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu". Tähän velvoittavaan periaatteeseen, joka on myös tämän kohdan taustalla, viitataan johdanto-osan kappaleissa, jotta sitä voidaan soveltaa tämän direktiiviehdotuksen alaikäisiä koskevien säännösten tulkinnassa. Arvioidessaan kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon erityisesti

(a) se, että lapsen ikä, kypsyys ja kehittyneisyys ovat osa hakemuksen taustaan liittyviä tosiseikkoja

(b) se, että lapset saattavat osoittaa pelkonsa eri tavalla kuin aikuiset

(c) se, että lapsilla on todennäköisesti rajalliset tiedot kotimaansa olosuhteista

(d) se, että on olemassa erityisesti lapsiin kohdistuvia vainon muotoja, kuten se, että lapsia värvätään armeijoihin ja myydään seksityöläisiksi ja pakkotyöhön.

Tässä yhteydessä uskotaan, että pakolaisen määritelmä ja vainoon johtavat viisi syytä ovat riittävän laajat käsittämään tarvittaessa myös pakolaislapset. Heille ei pitäisi automaattisesti myöntää toissijaista suojelua pelkästään sen vuoksi, että he ovat lapsia.

Erityisesti silloin kun kansainvälistä suojelua hakeva henkilö on nainen, olisi otettava huomioon, että Geneven yleissopimuksessa tarkoitettu vaino voi olla myös seksuaalista väkivaltaa tai muuta sukupuoleen perustuvaa vainoa. Silloin kun vaino perustuu sukupuoleen, sen ei pitäisi hämärtää syytä, miksi kyseinen henkilö joutui vainon kohteeksi. Esimerkiksi pakolaisnaisille voidaan tehdä seksuaalista väkivaltaa näiden uskonnon, poliittisten mielipiteiden tai kansalaisuuden vuoksi. Tällaisissa tapauksissa seksuaalinen väkivalta on pelkästään yksi vainon muoto, ja siihen voidaan soveltaa mitä tahansa yleissopimuksen 12 artiklassa mainittua syytä. Pakolaisnaisille voidaan myös tehdä seksuaalista väkivaltaa yksinomaan sen vuoksi, että he ovat naisia, kuten naisten sukuelinten silpominen. Tällöin vainon syynä voidaan pitää 'kuulumista tiettyyn yhteiskuntaryhmään'.

Komissio toteaa, että erityiset suuntaviivat ovat tärkeä ja hyödyllinen väline arvioitaessa alaikäisten ja naisten kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia. Se ei kuitenkaan pidä suotavana esittää tällaisia suuntaviivoja EU:n tasolla yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän ensimmäisessä vaiheessa tai direktiivissä. Komissio kannustaakin jäsenvaltioita laatimaan tällaiset suuntaviivat kansallisella tasolla yhteistyössä YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun kanssa.

e) Kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voi perustua myös uskottaviin todisteisiin, joiden mukaan hakijan kotimaassa voimassa olevissa laeissa tai asetuksissa sallitaan tai suvaitaan hakijan vainoaminen tai muun vakavan haitan aiheuttaminen hänelle yksilönä tai sellaisen ryhmän jäsenenä, johon hänen osoitetaan kuuluvan, ja on kohtuullisen todennäköistä, että tällaisia lakeja tai asetuksia tullaan soveltamaan. Pelko ei ole perusteltu, jos laki on vanhentunut tai sitä ei sovelleta käytännössä.

8 artikla

Kansainvälisen suojelun tarpeen ilmeneminen sur place -tilanteessa

Tässä artiklassa käsitellään kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia sur place -tilanteessa silloin, kun suojelun tarve ilmenee vasta, kun hakija on jo jäsenvaltion alueella, useimmiten sen vuoksi, että olosuhteet kotimaassa ovat muuttuneet.

(1) Tässä kohdassa selitetään, että henkilön ei välttämättä ole täytynyt pelätä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa lähtiessään kotimaastaan ja että sur place -hakemus, joka perustuu olennaisiin muutoksiin hakijan kotimaassa tämän sieltä lähdettyä, on otettava huomioon vain siltä osin kuin muutosten osoitetaan antavan hakijalle perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään muuta vakavaa haittaa.

(2) Tässä kohdassa käsitellään sur place -hakemusta, joka perustuu henkilön kotimaastaan lähdettyään harjoittamaan toimintaan. Tämä voidaan todeta helpoiten silloin kun kyseiset toimet perustuvat hakijan jo kotimaassaan omaksumaan vakaumukseen ja ilmentävät sitä ja kun tämä vakaumus liittyy tarpeeseen saada kansainvälistä suojelua. Tällainen jatkuvuus ei kuitenkaan ole ehdoton edellytys mutta saattaa lisätä hakemuksen uskottavuutta.

Tässä kohdassa käsitellään myös sur place -hakemusten väärinkäyttöä. Se seikka, että pelko joutua vainotuksi tai muutoin kärsimään vakavaa haittaa on keksitty, ei sinänsä välttämättä tarkoita, etteikö tällainen pelko voisi olla perusteltu ja sellaisena riittävä peruste myöntää kansainvälistä suojelua saavan henkilön asema. Kuitenkin silloin kun voidaan osoittaa kohtuullisella varmuudella, että hakijan kotimaasta lähdön jälkeen toteuttaman toiminnan tarkoituksena oli luoda sellainen tilanne, jossa hänelle voitaisiin myöntää kansainvälistä suojelua, jäsenvaltiolla on oikeus olettaa, että tällainen toiminta ei periaatteessa täytä suojelun myöntämisen edellytyksiä, mikä on vakava peruste kyseenalaistaa hakijan luotettavuus. Jäsenvaltioiden olisi joka tapauksessa varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset tunnistavat kansainvälistä suojelua tarvitsevat henkilöt, jos tässä kohdassa mainitun kaltaisen toiminnan voidaan kohtuudella edellyttää tulevan hakijan kotimaan viranomaisten tietoon ja viranomaisten pitävän sitä osoituksena virallisen ajatussuunnan tai muun yleisen mielipiteen vastaisten mielipiteiden esittämisenä, ja toiminnan näin antavan perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään vakavaa, perusteetonta haittaa.

9 artikla

Haitan aiheuttajat ja suojelu

Tässä artiklassa käsitellään valtion tarjoaman suojelun käsitettä, ja noudatetaan Geneven yleissopimuksen ja toissijaisen suojelun järjestelmien perusperiaatetta, jonka mukaan jokaisella on oikeus olla joutumatta vainotuksi tai kärsimään muuta vakavaa haittaa, mutta haitan aiheutuessa jokaisella on oikeus saada valtion suojelua.

(1) Tässä kohdassa noudatetaan useimpien jäsenvaltioiden ja muiden kansainvälisten toimijoiden käytäntöä ja vahvistetaan, että pelko joutua vainotuksi tai kärsimään vakavaa, perusteetonta haittaa voi olla perusteltu myös silloin, kun vaara uhkaa valtion lisäksi myös valtiota hallitsevien puolueiden tai organisaatioiden taholta tai muiden kuin valtiollisten toimijoiden taholta silloin, kun valtio on kykenemätön tai haluton tarjoamaan tehokasta suojelua niitä vastaan. Sitä, miltä taholta vaino tai vakava, perusteeton haitta uhkaa, ei pidetä olennaisena. Tärkeää on selvittää, voiko hakija saada tehokasta suojelua haittaa tai haitan uhkaa vastaan kotimaassaan. Jos vaino tai muu vakava, perusteeton haitta on valtion aiheuttama, pelko on perusteltu, koska kotimaasta ei tosiasiallisesti ole saatavissa suojelua. Jos haitta on muun kuin valtion viranomaisten aiheuttama, pelko on perusteltu vain, jos valtio on haluton tai kykenemätön tarjoamaan tehokasta suojelua tällaista haittaa vastaan.

(2) Tässä kohdassa käsitellään sen arvioimista, miten tehokasta valtion tarjoama suojelu on. Valtiossa on oltava suojelujärjestelmä ja järjestelmä vainoksi tai muuksi vakavaksi haitaksi katsottavien toimien toteamiseksi, niistä syytteeseen asettamiseksi ja rankaisemiseksi. On selvitettävä, tarjoaako tällainen järjestelmä kokonaisuudessaan riittävän suojelun tason ja mahdollisuuden saada suojelua kaikille kansalaisille. Valtion on kyettävä ja haluttava käyttää järjestelmää, jotta sen tarjoama suojelu olisi tehokasta ja jottei kenelläkään olisi suurta vaaraa joutua vainotuksi tai kärsimään muuta vakavaa haittaa.

Tämän arvioinnin ensimmäisessä osassa päätetään, onko valtiossa toteutettu tai voidaanko valtion kohtuudella odottaa toteuttavan riittäviä toimia haitan tuottamisen hillitsemiseksi tai torjumiseksi, ja jäsenvaltioiden olisi tarkasteltava seuraavia seikkoja:

(a) yleiset olosuhteet kotimaassa

(b) valtion osallisuus kyseisen haitan tuottamisessa

(c) valtion politiikka suhteessa kyseisen haitan tuottamiseen, myös se, onko valtiossa voimassaolevaa rikoslainsäädäntöä, jonka nojalla vainoajien väkivaltaisista hyökkäyksistä rangaistaan oikeassa suhteessa rikoksen vakavuuteen

(d) oletettujen vainoajien vaikutus valtion virkamiehiin

(e) se, onko virallisesti toteutetuilla toimilla merkitystä vai onko ne toteutettu vain muodon vuoksi, myös arvio lainvalvontaviranomaisten halukkuudesta ottaa rikoksentekijä kiinni, asettaa hänet syytteeseen ja rangaista häntä

(f) se, onko valtiolla tapana suhtautua välinpitämättömästi tällaisiin tapauksiin

(g) se, että valtio on kieltäytynyt tarjoamasta palveluitaan

(h) se, onko valtio toteuttanut mitään toimenpiteitä haitan tuottamisen estämiseksi.

Arvioinnin toisessa osassa päätettäessä, onko hakijalla kohtuullinen mahdollisuus saada valtion suojaa, jäsenvaltioiden olisi tarkasteltava seuraavia seikkoja:

(i) hakijan toimittamat todisteet siitä, että oletetut vainoajat eivät ole valtion valvonnassa

(j) hakijan saatavissa olevan suojelun laatu ottaen huomioon, että hakijoita ryhmänä ei saa jättää lain tarjoaman suojelun ulkopuolelle

(k) hakijan mahdolliset yritykset saada suojelua valtionsa viranomaisilta ja valtion vastaukset näihin yrityksiin.

(3) Tässä kohdassa jatketaan samanlaista päättelyä kuin edellisessäkin artiklassa. Kun ensin todetaan, että hakijalla voi olla perusteltua aihetta pelätä joutuvansa muiden kuin valtion viranomaisten vainoamaksi tai kärsimään muuta vakavaa haittaa, tässä artiklassa asetetaan rajoitetut edellytykset sille, milloin valtion kaltaisia elimiä voidaan mahdollisesti pitää tunnustettujen valtioiden kaltaisina suojelijoina. Tämä edellyttää, että kansainvälinen järjestö, kuten YK tai NATO, tai vakaa valtion kaltainen elin valvoo aluetta, jonne hakijan ehdotetaan palaavan, ja on halukas ja kykenevä saattamaan voimaan oikeuksia ja suojelemaan yksilöä häntä uhkaavilta haitoilta samaan tapaan kuin kansainvälisesti tunnustettu valtio niin pitkään kuin se on välttämätöntä.

10 artikla

Mahdollisuus saada suojelua kotimaan sisällä

Tässä artiklassa käsitellään mahdollisuutta paeta vainoa tai muuta vakavaa haittaa tai saada suojelua niitä vastaan kotimaan alueella. Noudatettaessa periaatetta, jonka mukaan kansainvälisen suojelun myöntämistä haittaa vastaan edellytetään vasta toissijaisena vaihtoehtona kotimaan tarjoamalle suojelulle, jäsenvaltiot voivat hylätä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset, jos voidaan osoittaa, että tehokasta suojelua on saatavissa ainakin osassa kotimaata, johon hakija voidaan kohtuudella palauttaa.

(1) Tässä kohdassa asetetaan ehdoksi vaihtoehdolle saada suojelua kotimaan sisällä, että jäsenvaltiot käsittelevät hakijan jättämää kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta ennen kuin he tarkastelevat sitä mahdollisuutta, että hakija voitaisiin kohtuudella palauttaa. Ainoastaan jos hakijalle myönnetään kansainvälistä suojelua joka tapauksessa, jäsenvaltiot voivat harkita vaihtoehtoa, jossa hakija saa suojaa kotimaansa sisällä. Toisin sanoen ainoastaan jos hakija osoittaa, että hänellä on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään muuta vakavaa haittaa osassa kotimaata, tutkitaan, olisiko tällainen pelko perusteeton jossakin toisessa osassa maata. Tällöin on tarkasteltava mahdollisuutta, onko tehokasta suojelua vainolta tai muulta vakavalta haitalta kohtuudella saatavissa kotimaassa. Jos vainoaja on tai häntä tukee kansallinen hallitus, suojelun saaminen kyseisen valtion alueella on hyvin epätodennäköistä, koska oletetaan, että kansallisella hallituksella on oikeus toimia koko kansallisvaltion alueella. Suojelun saaminen kotimaassa on todennäköisintä silloin, kun haitan uhka tulee muiden kuin valtion viranomaisten taholta.

(2) Tässä kohdassa käsitellään niitä seikkoja, jotka on otettava huomioon päätettäessä, onko henkilöllä perusteltua aihetta pelätä paluuta kotimaansa johonkin osaan. Osana tätä prosessia asetetaan vähimmäisedellytykset sen selvittämiseksi, voidaanko kansainvälistä suojelua hakevalta henkilöltä kohtuudella kieltää tämä suojelu ja voidaanko hänet palauttaa kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa johonkin osaan 1 kohdan mukaisesti. Määriteltäessä, voidaanko hakijan kohtuudella odottaa palaavan ehdotetulle alueelle, olisi kiinnitettävä huomiota tuossa maan osassa vallitseviin turvallisuus-, poliittisiin ja yhteiskunnallisiin olosuhteisiin sekä hakijan haavoittuvuuteen.

III LUKU

Pakolaisaseman myöntämistä koskevat säännöt

Edellisessä luvussa asetettiin yleiset ennakkoedellytykset, jotka henkilön on täytettävä, jotta hänelle myönnetään joko pakolaisasema tai toissijaista suojelua saavan henkilön asema, ja käsiteltiin yksityiskohtaisesti sitä, milloin hakemus on perusteltu, sekä haitan aiheuttajia ja suojelua. Tässä luvussa keskitytään pakolaisuusmääritelmän edellytyksiin, erityisesti vainon käsitteeseen ja sen syihin, ja tämä luku perustuu suurelta osin yhteiseen kantaan ja Geneven yleissopimukseen, vaikka vainoamista ei itse asiassa Geneven yleissopimuksessa määritetä.

11 artikla

Vainon luonne

Tässä artiklassa käsitellään vainon luonnetta ja asetetaan joitakin periaatteita sen tulkitsemiseksi.

(1) Vainon käsite ei perustu aikaan. Tässä artiklassa esitetyn vainon tulkinnan on tarkoitus olla joustava, käyttökelpoinen ja niin avoin, että se kuvaisi alati muuttuvia vainon muotoja, joiden perusteella pakolaisasema voidaan tunnustaa.

(a) Tässä kohdassa säädetään, että vainona voidaan pitää toimenpidettä, joka on tarkoituksellinen, jatkuva tai järjestelmällinen ja niin vakava, että paluu kotimaahan olisi kestämätön. Vainon on myös perustuttava yhteen Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa mainituista syistä, jotka määritellään yksityiskohtaisesti tämän direktiivin 12 artiklan 1-5 kohdassa. Syrjivät toimenpiteet, jotka eivät ehkä erikseen ole niin vakavia, että niitä voitaisiin pitää vainona, saattavat toistuessaan riittää perustaksi pakolaisaseman myöntämiselle.

(b) Tässä alakohdassa tarkastellaan vainoa, joka ilmenee oikeudellisina, hallinnollisina ja poliisin toimintaan ja/tai lainkäyttöön liittyvinä toimenpiteinä, jotka ovat joko sellaisenaan vainoavia toimenpiteitä tai jotka ovat näennäisesti laillisia mutta joita väärinkäytetään vainoamistarkoituksessa tai jotka toteutetaan lainvastaisesti ja jotka ovat niin vakavia, että paluu kotimaahan olisi kestämätön. Yleisiä toimenpiteitä yleisen järjestyksen säilyttämiseksi, valtion turvallisuuden varmistamiseksi tai kansanterveyden suojelemiseksi ei yleensä pidetä vainona, kunhan ne rajoittavat kansainvälisessä oikeudessa säädettyjä ihmisoikeus-velvoitteita tai poikkeavat niistä vain sallituissa määrin.

(c) Tämän alakohdan i ja ii alakohdassa käsitellään laillista lainvalvontaa. Vainona ei yleensä pidetä rikoksen johdosta syytteeseen panemista tai rankaisemista yleisesti sovellettavan tavallisen lain rikkomisesta. Tilanne saattaa kuitenkin olla toinen, jos kotimaassa harjoitetaan syrjiviä syytetoimia tai annetaan syrjiviä tuomioita, jos kotimaassa määrätään syrjiviä tai epäinhimillisiä rangaistuksia tai jos kotimaan lainsäädännön tarkoituksena on tehdä perustavaa laatua olevan kansainvälisesti tunnustetun ihmisoikeuden harjoittamisesta rikos tai vaatia henkilöä toteuttamaan kansainvälisen oikeuden perussääntöjen vastaisia toimia.

(d) Tässä alakohdassa käsitellään asevelvollisuutta. Yleensä ei pidetä vainona sitä, että henkilö asetetaan syytteeseen tai että häntä rangaistaan omantunnonsyistä johtuvasta asepalveluksesta kieltäytymisestä, kutsuntakarkuruudesta tai sotilaskarkuruudesta. Tilanne saattaa kuitenkin olla toinen, jos hakijan kotimaassa tältä kielletään asianmukainen oikeudenkäynti, tai hakijan kotimaassa harjoitetaan syrjivää asevelvollisuutta, tai hakija määrätään asepalvelukseen tai hän joutuu suorittamaan asepalvelustaan syrjivin perustein, tai henkilöä rangaistaan siitä, ettei hän täytä velvollisuuttaan ja suorita hänelle syrjivin perustein määrättyä asepalvelusta, ja hänelle annetaan liian pitkä tai liian kova rangaistus tai kotimaa ei kykene tarjoamaan kohtuullista ja syrjimätöntä vaihtoehtoa asepalvelukselle niille henkilöille, joiden poliittiset, uskonnolliset tai moraaliset vakaumukset kieltävät asepalveluksen.

Sota- tai konfliktitilanteessa se, että henkilö asetetaan syytteeseen tai että häntä rangaistaan asepalveluksesta kieltäytymisestä, voi olla vainoa, jos henkilö voi osoittaa, että asepalveluksen suorittaminen edellyttää sellaisiin sotilaallisiin toimiin osallistumista, jotka ovat ristiriidassa hänen aitojen ja syvien moraalisten, uskonnollisten tai poliittisten vakaumustensa kanssa tai muiden pätevien omantunnonsyiden kanssa. Asepalveluksesta kieltäytymistä voidaan pitää aiheellisena, jos sotilaallinen toiminta, johon henkilön edellytettäisiin osallistuvan, on vastoin inhimillisen käyttäytymisen perussääntöjä ja/tai kansainvälinen yhteisö on tuominnut sen. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä ja vaikka sotilaallista toimintaa harjoitettaisiin sitä koskevien lakien rajoissa, henkilöllä saattaa olla pätevät omantunnonsyyt olla osallistumatta siihen. Pätevät syyt olisivat esimerkiksi etniseen vähemmistöön kuuluvalla henkilöllä, jota vaadittaisiin osallistumaan sotilaalliseen toimintaan kyseistä vähemmistöä vastaan.

(2) Tässä kohdassa tarkastellaan yksityiskohtaisemmin vainon (syiden) luonnetta ja säädetään muutamasta ohjaavasta periaatteesta, joita jäsenvaltioiden on noudatettava. Jotta henkilö tunnustetaan pakolaiseksi, on hänen kaikissa tapauksissa täytettävä edellytys, jonka mukaan hänellä on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi vähintään yhdestä Geneven yleissopimuksessa ja tämän direktiivin 13 artiklassa luetellusta viidestä syystä.

(a) Tässä alakohdassa käsitellään vainon aiheuttajia. Vaino on selkeintä silloin, kun sitä harjoittaa valtio tai valtiota hallitsevat puolueet tai organisaatiot. Tällaisessa tilanteessa henkilön on lähes turha odottaa saavansa suojelua haitalta, jonka kohteeksi hän on joutunut tai jota hän pelkää, tai saatavilla oleva suojelu on tehotonta. On myös todettu, että vainoa voivat harjoittaa muut kuin valtion viranomaiset silloin, kun valtio on kykenemätön tai haluton tarjoamaan tehokasta suojelua tällaista vainoa vastaan. Myös tällaisissa tilanteissa olisi myönnettävä pakolaisasema, jos muut tässä direktiivissä säädetyt perusteet täyttyvät.

(b) Tässä alakohdassa käsitellään yleissopimuksessa mainittujen syiden yhdistämistä hakijaan. Sillä, ovatko nämä syyt, joiden vuoksi hakija pelkää joutuvansa vainotuksi, todellisia vai vainoajana toimivan valtion tai muun kuin valtion viranomaisen kyseiseen henkilöön yhdistämiä, ei ole merkitystä. Saattaa esimerkiksi riittää, että vainoaja uskoo, että henkilöllä on tiettyjä poliittisia mielipiteitä, oli se totta tai ei, ja kyseistä henkilöä vainotaan vain siitä syystä, että hänellä uskotaan olevan tällaisia mielipiteitä.

(c) Tässä alakohdassa käsitellään yleisen sorron tai väkivallan kohdetta. Saattaa olla tapana evätä pakolaisasema hakijoilta, jotka ovat paenneet, joskus suurin joukoin, laajamittaista sortoa ja väkivaltaa, koska heitä on niin paljon tai koska heidän tilanteensa vastaa niin monen muun tilannetta. Heillä on kaikesta huolimatta oikeus saada pakolaisasema, jos heillä on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa, tiettyyn yhteiskuntaryhmään kuulumisen tai poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Ainoastaan silloin, kun yksi näistä viidestä syystä ei ole selvästi yhteydessä vainon pelkoon, jäsenvaltioilla on oikeus myöntää hakijalle toissijaista suojelua saavan henkilön asema pakolaisaseman sijaan. Vaikka sisällissotaa tai muita aseellisia tai laajalle levinneitä kansallisia selkkauksia pakenevat henkilöt eivät välttämättä ole yleissopimuksen mukaisia pakolaisia, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, ettei heiltä liioin automaattisesti evätä pakolaisasemaa.

12 artikla

Vainon syyt

Tässä artiklassa säädetään vainon syitä koskevista periaatteista. Artiklassa on otettu huomioon Geneven yleissopimuksessa ja yhteisessä kannassa mainitut syyt, eikä siinä pyritä luomaan uusia syitä, joita mainituissa asiakirjoissa ei olisi jo suoraan tai välillisesti määritetty.

(a) Tässä kohdassa asetetaan säännöt, joiden mukaan "rodun" käsitettä on tulkittava. Käsitettä olisi tulkittava mitä laajimmin, jotta se käsittäisi kaikenlaiset etniset ryhmät ja kattaisi sen kaikki sosiologiset merkitykset. Vaino perustuu rotuun useimmiten silloin, kun vainoaja katsoo vainonsa kohteen kuuluvan toiseen rotuun kuin hän itse, oli ero sitten todellinen tai oletettu, ja kun hänen toimintansa tai vainon pelko perustuu siihen.

(b) Tässä kohdassa asetetaan säännöt, joiden mukaan "uskonnon" käsitettä on tulkittava, ja ohjataan jäsenvaltioita tulkitsemaan sitä niin, että siihen kuuluvat teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskot. Uskonnollisista syistä tapahtuvaa vainoa esiintyy silloin, kun loukkaukset kohdistuvat henkilöön, joka ei halua tunnustaa minkäänlaista uskontoa, kieltäytyy omaksumasta jonkin tietyn uskonnon tai ei halua noudattaa johonkin tiettyyn uskontoon liittyviä menoja ja tapoja kokonaan tai osittain.

(c) Tässä kohdassa asetetaan säännöt, joiden mukaan "kansalaisuuden" käsitettä on tulkittava. Käsitettä kansalaisuus ei pidä ymmärtää ainoastaan tietyn valtion kansalaisuudeksi, vaan se tarkoittaa myös kuulumista tiettyyn etniseen, kulttuuri- tai kieliryhmään ja saattaa olla päällekkäinen rodun käsitteen kanssa.

(d) Tässä kohdassa asetetaan säännöt, joiden mukaan on tulkittava käsitettä "kuuluminen tiettyyn yhteiskuntaryhmään". Käsite laadittiin tarkoituksella avoimeksi ja sitä on tulkittava laajasti ja kattavasti. Ryhmä voidaan määritellä yhden perusluonteisen ominaisuuden perusteella, kuten sukupuoli, sukupuolinen suuntautuminen, ikä, sukulaisuussuhde tai henkilöhistoria, tai sellaisen ominaisuuden perusteella, joka liittyy niin olennaisesti identiteettiin tai omaantuntoon, että ryhmän jäseniä ei pitäisi vaatia luopumaan siitä, kuten ammattiyhdistyksen jäsenyys tai ihmisoikeuksien puolustaminen.

Käsitettä ei ole rajoitettu suppeasti määritettyjen pienryhmien määrittelemiseen, henkilöltä ei edellytetä vapaaehtoista liittymistä ryhmään eikä ryhmän jäseniltä edellytetä tosiasiallista yhteenkuuluvuutta. Viittauksella sukupuoleen ja sukupuoliseen suuntautumiseen ei tarkoiteta, että nämä vainon syyt kattavat välttämättä kaikki naiset ja homoseksuaalit. Näiden syiden soveltaminen riippuu henkilön kotimaan tilanteesta, vainon luonteesta ja vainottujen ominaisuuksista.

Tulkinnassa olisi myös otettava huomioon sellaisten henkilöiden ryhmät, joita lainvalvojat pitävät "alempiarvoisina" tai "toisen luokan kansalaisina" ja joiden vaino näin suvaitaan yksityishenkilöiden tai muiden kuin valtiollisten toimijoiden taholta, tai tilanteet, jolloin valtio soveltaa lainsäädäntöä syrjivästi ja kieltää turvautumasta lakiin kyseisen ryhmän suojelemiseksi. Tämä saattaa olla tilanne silloin, kun naiset joutuvat perheväkivallan, myös seksuaalisen väkivallan ja sukuelinten silpomisen, uhreiksi valtioissa, joissa he eivät voi saada tehokasta suojelua perheväkivaltaa vastaan sukupuolensa vuoksi tai naimisissa olevan naisen, tyttären, lesken tai sisaren yhteiskunnallisen aseman vuoksi.

(e) Tässä kohdassa asetetaan säännöt, joiden mukaan "poliittisten mielipiteiden" käsitettä on tulkittava. Se, että henkilön mielipiteet poikkeavat hallituksen mielipiteistä, ei sinänsä ole riittävä peruste pakolaisaseman tunnustamiselle. Hakijan on osoitettava, että viranomaiset tuntevat tai saavat todennäköisesti tietää hänen poliittiset mielipiteensä tai yhdistävät ne häneen, että viranomaiset eivät suvaitse mainittuja mielipiteitä ja että ottaen huomioon hakijan kotimaassa vallitseva tilanne hänellä on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi mielipiteidensä vuoksi. Hakijan mielipiteiden tai niihin liittyvän toiminnan vähäpätöisyys puolueettomasti arvioituna tai se, että hän ei pidä tai halua pitää mielipiteitään poliittisina eivät vaikuta siihen, ovatko hänen mielipiteensä luonteeltaan poliittisia. Myös toiminta voi olla poliittisten mielipiteiden ilmaus tai vainoaja voi pitää sitä sellaisena.

13 artikla

Pakolaisaseman lakkauttaminen

(1) Tässä artiklassa käsitellään tilanteita, joissa todetaan, että pakolaisasema säilyy, kunnes pakolainen täyttää yhden Geneven yleissopimuksen 1 artiklan C kohdan lakkauttamista koskevista lausekkeista.

(a) Vapaaehtoinen uudelleenvetoaminen kansalliseen suojeluun

Tässä alakohdassa säädetään tilanteesta, jossa pakolainen hakee vapaaehtoisesti ja saa kotimaansa viranomaisilta yleensä vain maan kansalaisten saatavissa olevaa diplomaattista suojelua, kuten kyseisen valtion passin myöntäminen tai uusiminen. Tällöin kyseinen henkilö saattaa lakata tarvitsemasta pakolaisasemaa. Silloin kun pakolaisen ja hänen kotimaansa diplomaattiedustuston välinen yhteys on satunnainen, se tuskin on osoitus tämän kohdan mukaisesta vaaditusta tarkoituksesta varmistaa kyseisen valtion suojelu.

(b) Kansalaisuuden ottaminen uudelleen vapaaehtoisesti

Tässä alakohdassa säädetään tilanteesta, jossa pakolainen, joka on menettänyt kotimaansa kansalaisuuden, hakee vapaaehtoisesti kyseisen valtion kansalaisuutta uudelleen ja saa sen. Tällainen henkilö lakkaa olemasta pakolainen. Kansalaisuuden ottaminen uudelleen laillisesti ei yksinään riitä perusteeksi soveltaa tätä lakkauttamislauseketta. Käsikirjassa säädetään, että kansalaisuuden myöntämistä lainsäädännöllisellä toimenpiteellä tai asetuksella ei voida pitää vapaaehtoisena kansalaisuuden uudelleenottamisena, paitsi jos pakolainen on suoraan tai välillisesti tuon kansalaisuuden hyväksynyt.

(c) Uuden kansalaisuuden saaminen

Tässä alakohdassa säädetään, että pakolaisasema voidaan peruuttaa, kun pakolainen on saanut uuden kansalaisuuden ja saa uuden kansalaisuusmaansa suojelua. Kansalaisuuden saaminen laillisesti ei yksinään riitä perusteeksi soveltaa lakkauttamislauseketta, on myös varmistettava, että henkilö saa uuden kansalaisuusmaansa suojelua. Käsikirjassa säädetään, että henkilö voi saada kansainvälistä suojelua saavan henkilön aseman uudelleen tilanteesta riippuen, jos hän menettää uuden kansalaisuutensa, jonka saatuaan hän alunperin menetti kansainvälistä suojelua saavan henkilön asemansa.

(d) Vapaaehtoinen asettuminen kotimaahan

Tässä alakohdassa säädetään tilanteesta, jossa pakolainen palaa kotimaahansa. Jos kyseisen henkilön voidaan todeta jatkuvasti käyvän kotimaassaan, hän lakkaa olemasta pakolainen. On arvioitava tapauskohtaisesti, onko tämä objektiivisesti todennettavissa. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että jos henkilö käy säännöllisesti kotimaassaan tietyn ajanjakson aikana, hänen voidaan katsoa asettuneen kyseiseen maahan. Tämä koskee erityisesti tilannetta, jossa pakolainen käyttää hyväkseen kyseisen maan tarjoamia, yleensä vain kansalaisten nautittavissa olevia etuja ja palveluja.

(e) Olosuhteiden muuttuminen kotimaassa

Tässä alakohdassa säädetään tilanteista, joissa pakolaisasema päättyy kotimaan muuttuneiden olosuhteiden vuoksi. Tässä edellytetään käsikirjan ja valtion käytännön mukaisesti, että tällainen muutos on niin perinpohjainen ja kestävä, että pakolaisella ei enää ole perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi. Kotimaan olosuhteiden perinpohjainen muutos ei ole sama asia kuin olosuhteiden paraneminen. On syytä selvittää, onko maassa tapahtunut poliittisesti tai yhteiskunnallisesti perinpohjainen ja merkittävä muutos, jonka ansiosta maassa on vakaa valtarakenne, joka on erilainen kuin se, jonka aikana henkilöllä oli perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi. Täydellinen poliittinen muutos on selkein esimerkki olosuhteiden perinpohjaisesta muuttumisesta, vaikka demokraattisen vaalien järjestäminen, yleisen armahduksen antaminen, epäoikeudenmukaisten lakien kumoaminen tai entisten viranomais-rakenteiden purkaminen voivat myös olla todisteena tällaisesta muutoksesta.

Vaikka tilanne on muuttunut, se ei ole kestävä, jos edelleen voidaan havaita merkkejä epävakaisuudesta. On saatava objektiivisia ja todennettavia todisteita siitä, että kyseisessä maassa kunnioitetaan ihmisoikeuksia, ja varsinkin siitä, että ne tekijät, jotka antoivat pakolaiselle perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi, on poistettu pysyvästi. Olisi pantava painoa konkreettisille tapahtumille, kuten organisoidulle paluumuutolle ja palanneiden kokemuksille sekä puolueettomien tarkkailijoiden raporteille.

Näitä lakkauttamislausekkeita käyttävien jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että henkilöille, jotka eivät halua lähteä jäsenvaltiosta pakottavista syistä, kuten aikaisemmin koettu vaino tai vakava, perusteeton haitta, sekä henkilöille, joiden ei voida odottaa lähtevän jäsenvaltiosta, koska heillä on pitkän oleskelun mukanaan tuomat vahvat perhe-, sosiaaliset ja taloudelliset siteet kyseiseen jäsenvaltioon, myönnetään asianmukainen asema ja että he eivät menetä jo saamiaan oikeuksia.

(f) Olosuhteiden muuttuminen pysyvässä asuinmaassa

Tämä alakohta vastaa 1 kohdan e alakohtaa, lukuun ottamatta sitä, että se koskee tilanteita, joissa pakolaisella ei ollut kansalaisuutta silloin kun hänelle myönnettiin pakolaisasema ja joissa vainon pelko liittyi paluuseen pysyvään asuinmaahan pikemminkin kuin kansalaisuusmaahan.

(2) Kansainvälinen pakolaislainsäädäntö ja -käytännöt edellyttävät, että päätöksen pakolaisaseman peruuttamiseksi on perustuttava objektiivisiin ja todennettaviin todisteisiin ja että jokainen tapaus käsitellään tapauskohtaisesti. Lisäksi kyseisellä henkilöllä olisi oltava mahdollisuus kiistää päätös. Tällaisista normeista on jo säädetty pakolaisaseman myöntämistä tai peruuttamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavia vähimmäisvaatimuksia koskevassa direktiivissä. Tässä rajoitutaan kuitenkin säätämään vähimmäisvaatimuksista, joita sovelletaan suojelun lakkauttamista koskevan tapauksen arviointiin. Lähinnä kyse on siitä, että valtiolla, joka halua peruuttaa suojelun, on velvollisuus todistaa, että sillä on oikeus tehdä se.

14 artikla

Pakolaisaseman epääminen

(1) Tässä artiklassa toistetaan periaate, jonka mukaan henkilöltä, joka täyttää Geneven yleissopimuksen 1 artiklan D, E tai F kohdan, voidaan evätä pakolaisasema. Suojelu voidaan evätä silloin, kun lopettamista edellyttävät tosiseikat tulevat esiin sen jälkeen, kun kansainvälinen suojelu on jo myönnetty.

Tässä artiklassa toistetaan periaate, jonka mukaan tätä direktiiviä ei sovelleta hakijaan seuraavissa tilanteissa:

(a) Yhdistyneiden kansakuntien avustus tai suojelu

Tässä alakohdassa viitataan Geneven yleissopimuksen 1 artiklan D kohdan lausekkeeseen, jota sovelletaan jokaiseen, joka saa suojelua tai avustusta muilta Yhdistyneiden kansakuntien elimiltä tai toimistoilta kuin Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta. Lauseke laadittiin tilanteessa, jossa palestiinalaispakolaiset saivat suojelua YK:n Lähi-idässä olevien palestiinalaispakolaisten avustus- ja työelimeltä (UNRWA). Yhdistyneiden kansakuntien elimeltä saatavan suojelun tai avustuksen on tämän lausekkeen soveltamiseksi tarkoitettava, että ne tekijät, jotka antoivat pakolaiselle perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi, on poistettu pysyvästi.

Henkilöltä evätään pakolaisasema sillä perusteella, että hän saa Yhdistyneiden kansakuntien suojelua tai avustusta ainoastaan, jos hän on saanut YK:n suojelua tai avustusta ennen kuin hän haki turvapaikkaa eikä ole koko aikana lakannut saamasta tämän suojelua tai avustusta. Henkilöltä ei evätä pakolaisasemaa tämän lausekkeen perusteella, jos hän ei ole pystynyt itsestään riippumattomista syistä palaamaan paikkaan, jossa hänellä on periaatteessa oikeus saada Yhdistyneiden kansakuntien suojelua tai avustusta. Kun henkilö on lakannut saamasta suojelua tai avustusta mistä syystä tahansa, mutta hänen asemaansa ei ole ratkaistu lopullisesti Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen antamien asiaa koskevien päätöslauselmien mukaisesti, hänellä on oikeus saada tämän direktiivin mukaisia etuja.

(b) Oikeudet asuinvaltiossa

Tämä kohta koskee Geneven yleissopimuksen 1 artiklan E kohdan tarkoittamia tilanteita. Tässä säädetään tilanteesta, jossa pakolaisasema voidaan evätä, koska turvapaikanhakijalla on sen maan, johon hän on asettunut asumaan, asianomaisten viranomaisten harkinnan mukaan tämän maan kansalaisuuteen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet. Pelkästään tilapäinen tai väliaikainen käynti tällaisessa valtiossa ei riitä kansainvälisen suojelun epäämiseen. Hakijalta voidaan evätä kansainvälinen suojelu ainoastaan, jos voidaan täysin taata, ettei häntä karkoteta maasta.

(c) Hakijat, jotka eivät ansaitse kansainvälistä suojelua

Geneven yleissopimuksen koskemattomuuden ja uskottavuuden säilyttämiseksi tämä kohta velvoittaa jäsenvaltiot olemaan myöntämättä pakolaisasemaa Geneven yleissopimuksen 1 artiklan F kohdassa mainituissa tilanteissa.

(i) Tässä alakohdassa tarkoitetut rikokset on tulkittava niin kuin ne on määritelty kansainvälisissä asiakirjoissa, joihin jäsenvaltiot ovat liittyneet, sekä Yhdistyneiden kansakuntien tai muiden kansainvälisten tai alueellisten järjestöjen antamissa päätöslauselmissa, sikäli kuin jäsenvaltio, jota asia koskee, on hyväksynyt kyseiset asiakirjat ja päätöslauselmat.

(ii) Tätä alakohtaa sovellettaessa on arvioitava oletetun vainon vakavuus suhteessa sen rikoksen luonteeseen, josta kyseistä henkilöä epäillään. Jäsenvaltio voi luokitella erityisen raa'at teot vakaviksi ei-poliittisiksi rikoksiksi, vaikka niillä olisikin väitetty olevan poliittiset päämäärät.

(iii) Tässä alakohdassa todetaan, että Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltioiden olisi noudatettava YK:n peruskirjan perusperiaatteita keskinäisissä suhteissaan ja suhteissaan koko kansainväliseen yhteisöön. Silloin kun turvapaikanhakija on loukannut näitä periaatteita, häneltä voidaan evätä pakolaisasema.

(2) Epääminen olisi perusteltava yksinomaan asianomaisen henkilön henkilökohtaisella ja tietoisella käytöksellä.

(3) Kyseisellä henkilöllä oikeus hakea päätökseen muutosta oikeusteitse kyseisessä jäsenvaltiossa. Sovellettavat menettelysäännöt esitetään direktiiviehdotuksessa pakolaisaseman myöntämistä tai peruuttamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista.

(4) Tässä kohdassa todetaan, että velvoite olla myöntämättä pakolaisasemaa niille, jotka sitä eivät ansaitse, ei estä jäsenvaltioita soveltamasta kansainvälisen lainsäädännön, varsinkin Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen, mukaisia velvoitteitaan.

IV LUKU

Toissijaisen suojelun myöntäminen

Tässä luvussa määritellään toissijainen suojelu, joka on osa kansainvälistä suojelua ja joka on luotu täydentämään III luvussa esitettyä pakolaisille annettavaa suojelua. Erityistä toissijaista tai täydentävää suojelua koskevaa EU:n säädöstä ei ole olemassa, mutta Euroopan ihmisoikeusyleissopimus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö muodostavat oikeudellisesti sitovan kehyksen, jota hyödynnetään tässä ehdotuksessa määriteltäessä suojelua tarvitsevat henkilöryhmät. Jäsenvaltioiden suojeltavaksi ei ole määritelty täysin uusia henkilöryhmiä, vaan tässä luvussa selkeytetään voimassa olevia käytäntöjä ja kootaan ne yhteen lainsäädäntöteitse. Jäljempänä tämän artiklan 2 kohdassa luetellut kolme eri ryhmää on laadittu suurelta osin jäsenvaltioiden parhaiden käytäntöjen perusteella.

15 artikla

Toissijaisen suojelut syyt

Kun on todettu 5 artiklan 2 kohdan sääntöjen mukaisesti, että hakija saattaa kuulua tämän luvun soveltamisalaan, jäsenvaltioilla on käytettävissään kolme mahdollisesti osittain päällekkäistä perustetta sen määrittämiseksi, voidaanko hakijalle myöntää toissijaista suojelua saavan henkilön asema.

(a) Tässä alakohdassa käsitellään kidutusta ja epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rangaistusta Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen 3 artiklan mukaisesti. Määritettäessä täyttääkö hakija nämä perusteet jäsenvaltioiden ei pitäisi soveltaa Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen vaatimuksia ankarampia vaatimuksia. Hakemuksen on silti aina oltava perusteltu II luvun mukaisesti.

(b) Tässä alakohdassa käsitellään perusteltua pelkoa siitä, että loukataan muita ihmisoikeuksia. Harkitessaan, myöntääkö hakijalle toissijaista suojelua saavan henkilön asema tällä perusteella, jäsenvaltioiden on otettava täysin huomioon ihmisoikeus-asiakirjojen, kuten Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen, mukaiset velvoitteensa, mutta ne saavat rajoittaa niiden soveltamisen ainoastaan tapauksiin, joissa tarvitaan kansainvälistä suojelua. Jäsenvaltioiden olisi erityisesti harkittava, johtaisiko hakijan palauttaminen kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa siihen, että hänelle aiheutuisi vakavaa, perusteetonta haittaa ihmisoikeusloukkauksen muodossa, ja onko niillä ekstraterritoriaalisia velvoitteita suojeltavana tässä yhteydessä.

(c) Tässä alakohdassa käsitellään tilanteita, joissa henkilö on joutunut siirtymään kotimaastaan eikä pysty palaamaan sinne. Tämän alakohdan määritelmä ei estä soveltamasta 11 artiklan 2 kohdan c alakohtaa, ja tämä määritelmä on vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun myöntämiseksi tilanteissa, joissa jäsenvaltioiden alueelle tulee suuri määrä siirtymään joutuneita henkilöitä, annetun neuvoston direktiivin 2 artiklan c kohdasta. Kuitenkin silloin, kun henkilö hakee toissijaista suojelua, hänen on osoitettava, että hänellä yksilönä on perusteltua aihetta pelätä henkensä vuoksi. Vaikka pelon syyt eivät olisi yksilökohtaisia, hakijan on silti osoitettava, että hänen tapauksessaan pelko on perusteltu. Jäsenvaltioiden on katettava tähän ryhmään kuuluvat ihmiset silloin, kun he tulevat neuvoston toteamina 'suurina määrinä', joten on johdonmukaista ja soveliasta sisällyttää heidät tähän ryhmään myös silloin, kun he saapuvat yksittäin eikä heille voida myöntää pakolaisasemaa.

16 artikla

Toissijaisen suojelun lakkauttaminen

(1) Tämä kohta koskee periaatetta, jonka mukaan toissijainen suojelu säilyy, kunnes toimivaltaiset viranomaiset toteavat, ettei tällaista suojelua enää tarvita, koska siihen ei ole enää syytä.

(2) Tässä kohdassa toistetaan periaate, jonka mukaan toissijainen suojelu voidaan peruuttaa, jos olosuhteet muuttuvat kotimaassa tai pysyvässä asuinmaassa niin perinpohjaisesti ja kestävästi, että toissijaista suojelua ei enää tarvita. Kotimaan olosuhteiden perinpohjainen muutos ei ole sama asia kuin olosuhteiden paraneminen. On syytä selvittää, onko maassa tapahtunut poliittisesti tai yhteiskunnallisesti perinpohjainen ja merkittävä muutos, jonka ansiosta maassa on vakaa valtarakenne, joka on erilainen kuin se, jonka aikana henkilöllä oli perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi. Täydellinen poliittinen muutos on selkein esimerkki olosuhteiden perinpohjaisesta muuttumisesta, vaikka demokraattisen vaalien järjestäminen, yleisen armahduksen antaminen, epäoikeudenmukaisten lakien kumoaminen tai entisten viranomaisrakenteiden purkaminen voivat myös olla todisteena tällaisesta muutoksesta.

Vaikka tilanne on muuttunut, se ei ole kestävä, jos edelleen voidaan havaita merkkejä epävakaisuudesta. On saatava objektiivisia ja todennettavia todisteita siitä, että kyseisessä maassa kunnioitetaan ihmisoikeuksia, ja varsinkin siitä, että ne tekijät, jotka antoivat toissijaista suojelua saavalle henkilölle perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kärsimään perusteetonta haittaa, on poistettu pysyvästi. Olisi pantava painoa konkreettisille tapahtumille, kuten organisoidulle paluumuutolle ja palanneiden kokemuksille sekä puolueettomien tarkkailijoiden raporteille.

17 artikla

Toissijaista suojelua saavan henkilön aseman epääminen

(1) Tässä artiklassa jäsenvaltiot velvoitetaan olemaan myöntämättä toissijaista suojelua hakijalle artiklassa mainituissa erityistapauksissa. Suojelu voidaan evätä myös silloin, kun epäämistä edellyttävät tosiseikat tulevat esiin sen jälkeen, kun kansainvälinen suojelu on jo myönnetty.

Tässä artiklassa toistetaan periaate, jonka mukaan tätä direktiiviä ei sovelleta hakijaan seuraavissa tilanteissa:

(a) Tässä alakohdassa tarkoitetut rikokset on määritelty kansainvälisissä asiakirjoissa, joihin jäsenvaltiot ovat liittyneet, sekä Yhdistyneiden kansakuntien tai muiden kansainvälisten tai alueellisten järjestöjen antamissa päätöslauselmissa, siltä osin kuin jäsenvaltio, jota asia koskee, on hyväksynyt kyseiset asiakirjat ja päätöslauselmat.

(b) Tätä alakohtaa sovellettaessa on arvioitava oletetun vainon vakavuus suhteessa sen rikoksen luonteeseen, josta kyseistä henkilöä epäillään. Jäsenvaltio voi luokitella erityisen raa'at teot vakaviksi ei-poliittisiksi rikoksiksi, vaikka niillä olisikin väitetty olevan poliittiset päämäärät.

(c) Tässä alakohdassa todetaan, että Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltioiden olisi noudatettava YK:n peruskirjan perusperiaatteita keskinäisissä suhteissaan ja suhteissaan koko kansainväliseen yhteisöön. Silloin kun kansainvälistä suojelua hakeva henkilö on loukannut näitä periaatteita, häneltä voidaan evätä toissijainen suojelu.

(2) Poissulkeminen olisi perusteltava yksinomaan asianomaisen henkilön henkilö-kohtaisella ja tietoisella käytöksellä.

(3) Kyseisellä henkilöllä oikeus hakea päätökseen muutosta oikeusteitse kyseisessä jäsenvaltiossa. Asianmukaiset menettelysäännöt esitetään direktiiviehdotuksessa pakolaisaseman myöntämistä tai peruuttamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista.

(4) Tässä kohdassa todetaan, että velvoite olla myöntämättä toissijaista suojelua niille, jotka sitä eivät ansaitse, ei estä jäsenvaltioita soveltamasta kansainvälisen lainsäädännön, varsinkin Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen, mukaisia velvoitteitaan.

V LUKU

Pakolaisaseman ja toissijaista suojelua saavan henkilön asema

18 artikla

Kansainvälistä suojelua saavan henkilön asema

(1) Tämän kohdan tarkoituksena on tarkentaa, että tässä direktiiviehdotuksessa esitetyn pakolaisaseman sisällön ei voida katsoa millään tavoin rajoittavan Geneven yleissopimuksen 3-34 artiklassa asetettuja oikeuksia.

(2) Tässä kohdassa otetaan käyttöön kolme sääntöä. Ensimmäisen tarkoituksena on selventää, että tässä luvussa asetettuja sääntöjä sovelletaan molempiin 2 artiklassa määriteltyihin kansainvälistä suojelua tarvitseviin henkilöryhmiin, ellei toisin säädetä. Toisena tavoitteena on varmistaa, että siirtyminen kansainvälistä suojelua hakevasta henkilöstä pakolaiseksi tai toissijaista suojelua saavaksi henkilöksi ei periaatteessa koskaan heikennä suojelun tasoa. Kolmannessa säännössä edellytetään, että pakolaisille ja toissijaista suojelua saaville henkilöille myönnettävien oikeuksien taso koskee myös heidän mukanaan tulevia perheenjäseniä.

(3) Tässä kohdassa esitetään yleislauseke tiettyjen V luvun sääntöjen tulkinnasta. Näitä sääntöjä on mukautettava silloin, kun niitä sovelletaan henkilöihin, joilla on erityisiä tarpeita. Tässä kohdassa luetellaan sellaisia henkilöryhmiä, joilla on erityisiä fyysistä ja psyykkistä terveydenhuoltoa koskevia tarpeita jäsenvaltioiden käytäntöjen mukaan ja asiaa koskevien tutkimusten nojalla. Luettelo ei kuitenkaan ole kattava, vaan kaikki henkilöt, joilla on erityisiä tarpeita, olisi otettava huomioon. Katsottiin tarpeelliseksi mainita, että naimattomilla naisilla on yleensä "erityisiä tarpeita", ainoastaan jos he tulevat maista, joissa esiintyy merkittävää sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Muut sukupuoleen liittyvät, terveyttä ja hygieniaa koskevat tarpeet, kuten parranajovälineet ja kondomit miehille tai terveyssiteet ja ehkäisyvälineet naisille, eivät ole erityisiä tarpeita.

19 artikla

Karkotuksen ja palauttamisen kieltäminen

Geneven yleissopimuksen 32 ja 33 artiklan mukaisesti tässä artiklassa vahvistetaan, että jäsenvaltiot eivät saa karkottaa pakolaisia ja että niiden on noudatettava palauttamiskiellon periaatetta. Tässä vahvistetaan Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen mukaisesti, että tämä pätee myös kidutuksen tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen uhreihin. Jäsenvaltioita vaaditaan myös olemaan karkottamatta muunlaista toissijaista suojelua saavia henkilöitä ja noudattamaan palauttamiskiellon periaatetta Geneven yleissopimuksen 32 ja 33 artiklassa asetetuin rajoituksin.

20 artikla

Tiedoksi antaminen

Tässä artiklassa säädetään, että kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden on saatava kaikki tarvittava tieto tällaista suojelua koskevista säännöistä. Tämä vastaa myös muiden turvapaikkaa koskevien direktiivi(ehdotust)en asiaa koskevia säännöksiä.

21 artikla

Oleskeluluvat

(1) Tässä kohdassa ehdotettu viisivuotiskausi vastaa jäsenvaltioiden käytäntöjen keskiarvoa. Luvan myöntämiseen sovelletaan lakkauttamista ja epäämistä koskevissa tämän direktiivin lausekkeissa asetettuja edellytyksiä.

(2) Tässä kohdassa käsitellään toissijaista suojelua saaville henkilöille myönnettävien oleskelulupien kestoa. Useimmat jäsenvaltiot pitävät tällaista suojelua saavan henkilön asemaa tilapäisenä. Näin ollen toissijaista suojelua saaville henkilöille olisi myönnettävä oleskelulupa aluksi yhdeksi vuodeksi. Tällainen lupa olisi uusittava ilman muita toimenpiteitä korkeintaan vuoden välein, paitsi jos luvan myöntävät viranomaiset toteavat, että toissijaista suojelua ei enää tarvita.

22 artikla

Pitkään oleskelleiden asukkaiden asema

Tässä artiklassa jäsenvaltiot velvoitetaan soveltamaan pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta esitettyä direktiiviä, sen 3 artiklan 2 kohdan b alakohdasta riippumatta, toissijaista suojelua saaviin henkilöihin tämän direktiiviehdotuksen mukaisesti. Pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta esitetyn direktiiviehdotuksen 3 artiklan 2 kohdan b alakohtaa koskevissa huomautuksissa todetaan: "Täydentävää tai toissijaista suojelua saavat henkilöt on suljettu ehdotuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Toissijaisen suojelun käsitettä ei ole yhdenmukaistettu yhteisön tasolla, mikä estää tähän ryhmään kuuluvien henkilöiden käsittelemisen tässä ehdotuksessa. Komissio katsoo kuitenkin, että koska nämä henkilöt oleskelevat laillisesti EU:n alueella, myös heille on voitava myöntää erityisasema oleskelun keston perusteella, mikäli asianmukaiset edellytykset täyttyvät. Tampereella 15.-16. lokakuuta 1999 kokoontunut Eurooppa-neuvosto korostaa päätelmissään, että "[pakolaisasemaa] olisi myös täydennettävä toissijaista suojelua koskevilla toimenpiteillä, joiden avulla tällaista suojelua tarvitsevalle henkilölle myönnetään asianmukainen asema. Komissio aikoo esittää vuonna 2001 toissijaista suojelua koskevan ehdotuksen, jossa voidaan käsitellä oleskelun kestoon perustuvan aseman myöntämistä myös tähän ryhmään kuuluville kolmansien maiden kansalaisille." Tässä direktiiviehdotuksessa yhdenmukaistaan toissijaisen suojelun käsitettä. Näin ollen on kohtuullista ja johdonmukaista vaatia jäsenvaltioita ulottamaan pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta esitetyn direktiivin soveltaminen tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluviin toissijaista suojelua saaviin henkilöihin. Toissijaista suojelua saavia henkilöitä on kohdeltava samalla tavalla kuin pakolaisia silloin, kun he ovat oleskelleet pitkään maassa, koska heidän tarpeensa ja olosuhteensa ovat varsin samanlaiset. Tämän lisäksi asuttuaan jäsenvaltiossa vaaditut viisi vuotta he ovat osoittaneet, että kansainvälisen suojelun tarve ei ole enää tilapäinen.

23 artikla

Matkustusasiakirjat

(1) Tässä kohdassa vahvistetaan Geneven yleissopimuksen 28 artiklassa asetettu velvoite, jonka mukaan jäsenvaltioiden on myönnettävä tunnustamilleen pakolaisille "matkustusasiakirja valtion alueen ulkopuolelle tehtäviä matkoja varten, jolleivät erittäin painavat kansalliseen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen perustuvat syyt toisin vaadi" Geneven yleissopimuksen liitteen määräysten mukaisesti.

(2) Toissijaista suojelua saavat henkilöt saattavat olla sellaisessa asemassa, että he voivat hakea ja saada matkustusasiakirjan kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa konsuliviranomaisilta (esim. silloin kun nämä viranomaiset pystyvät jatkamaan työskentelyään, vaikka heidän edustamassaan maassa vallitsisi aseellisesta konfliktista johtuva laajalle levinnyt yleinen ja mielivaltainen väkivalta). Tämän kohdan tarkoituksena on varmistaa, että toissijaista suojelua saaville henkilöille myönnetään matkustusasiakirjoja ainoastaan silloin, kun he eivät saa maansa passia konsuliviranomaisiltaan (esim. silloin kun toimintakykyisiä konsuliviranomaisia ei enää ole).

24 artikla

Mahdollisuus työntekoon

(1) Jäsenvaltioiden on annettava pakolaisille lupa työskennellä toisen palveluksessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana samoin edellytyksin kuin omille kansalaisilleen. Tätä tasapuolisen kohtelun periaatetta sovelletaan myös palkkaukseen, toisen palveluksessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivia koskevien sosiaaliturvajärjestelmien piiriin pääsyyn sekä muihin työehtoihin. Mahdollisuus työntekoon tukee tulijoiden itsenäisyyttä ja antaa heille mahdollisuuden huolehtia toimeentulostaan itse, niin ettei heidän tarvitse turvautua tukijärjestelyihin.

(2) Tässä kohdassa yhdistetään useimpien jäsenvaltioiden käytäntö tarjota pakolaisille aikuisille tarkoitettua työllisyyskoulutusta, ammattikoulutusta ja käytännön työharjoittelua heidän kotoutumisensa helpottamiseksi.

(3) Vähimmäisvaatimuksena komissio ehdottaa, että jäsenvaltioiden on otettava käyttöön säännöt, jotka eivät epää toissijaista suojelua saavilta henkilöiltä ja heidän mukanaan tulevilta perheenjäseniltä mahdollisuutta työskennellä toisen palveluksessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun heille on myönnetty toissijaista suojelua saavien henkilöiden asema. Mahdollisuus työntekoon tukee tulijoiden itsenäisyyttä ja antaa heille mahdollisuuden huolehtia toimeentulostaan itse, niin ettei heidän tarvitse turvautua tukijärjestelyihin. Se voi myös edistää kyseisten henkilöiden kotoutumista uudelleen kotimaahansa sen jälkeen kun paluu sinne tulee mahdolliseksi.

(4) Vähimmäisvaatimuksena komissio ehdottaa, että jäsenvaltioiden on otettava käyttöön säännöt, jotka eivät epää toissijaista suojelua saavilta henkilöiltä ja heidän mukana tulevilta perheenjäseniltään mahdollisuutta osallistua aikuisille tarkoitettuun työllisyyskoulutukseen, ammattikoulutukseen ja käytännön työharjoitteluun yhden vuoden kuluttua siitä, kun heille on myönnetty toissijaista suojelua saavien henkilöiden asema.

(5) Tässä kohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan varmistamaan, että sen jälkeen kun henkilöille on annettu mahdollisuus päästä työmarkkinoille 1, 2, 3 ja 4 kohdan mukaisesti, heihin on sovellettava palkkausta, toisen palveluksessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivia koskevien sosiaaliturvajärjestelmien piiriin pääsyä sekä muita työehtoja koskevaa, jäsenvaltiossa voimassa olevaa yleistä lainsäädäntöä samalla tavalla kuin jäsenvaltion omiin kansalaisiin.

25 artikla

Mahdollisuus koulutukseen

(1) Tässä kohdassa käsitellään kansainvälistä suojelua saavien alaikäisten koulutusta. Tekstissä mainitaan vain "alaikäiset" lapset tekemättä eroa "kouluikäisten" ja muiden välillä, koska kouluikä vaihtelee jäsenvaltioittain eikä myöskään YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa mainita lapsen ikää koulunkäynnin edellytyksenä. Tasapuolisen kohtelun periaatteen mukaisesti kansainvälistä suojelua saaville alaikäisille tulisi antaa mahdollisuus hakeutua yleisen koulutusjärjestelmän piiriin ilmaiseksi. Tämä säännös on yksi monista, jotka osoittavat, että tässä ehdotuksessa kiinnitetään erityistä huomiota alaikäisiin lapsiin.

(2) Tässä kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot antamaan kansainvälistä suojelua saaville aikuisille mahdollisuus osallistua yleiseen koulutusjärjestelmään sekä ammatilliseen koulutukseen, täydennyskoulutukseen tai uudelleenkoulutukseen samoin edellytyksin kuin EU:n kansalaisille. Kansainvälistä suojelua saavat aikuiset ovat saattaneet joutua kotimaastaan paetessaan jättämään kesken yleissivistävät tai ammatilliset opintonsa. Heille on näin ollen myönnettävä oikeus saada yleissivistävää ja ammatillista koulutusta sekä täydennys- ja uudelleenkoulutusta tilapäisen suojelun aikana. Tällä tavoin hankitut tiedot ja taidot voivat myös edistää kyseisten henkilöiden kotoutumista uudelleen kotimaahansa sen jälkeen kun paluu sinne tulee mahdolliseksi.

(3) Kansainvälistä suojelua saavilla henkilöillä on oltava sama oikeus saada todistuksensa tunnustettua kuin asianomaisen maan kansalaisilla. Tähän kuuluu myös jäsenvaltion velvoite ottaa huomioon kyseisen henkilön kaikki, myös EU:n ulkopuolella myönnetyt, tutkinnot, todistukset ja muut muodollista kelpoisuutta osoittavat todisteet samoin kuin asianomaisen henkilön asian kannalta merkityksellinen kokemus siten, että viranomaiset vertaavat näistä asiakirjoista ilmenevää pätevyyttä ja tätä kokemusta kansallisessa lainsäädännössä edellytettyihin tietoihin ja taitoihin (asia C-238/98, Hocsman)

26 artikla

Sosiaaliturva

Jäsenvaltioiden on annettava myös kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden saataville tarvittava sosiaali- ja toimeentuloturva, jonka avulla he voivat viettää normaalia ja ihmisarvoista elämää koko suojelun ajan, kuten kaikille mitä tahansa suojelua saaville henkilöille, joilla ei ole riittävää toimeentuloa. Jäsenvaltiot voivat itse päättää, missä muodossa ne myöntävät näitä tukia, jotta ne voivat varmistaa toimivansa kunkin jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelyjen asettamissa rajoissa.

27 artikla

Fyysinen ja psyykkinen terveydenhuolto

(1) Tässä kohdassa jäsenvaltioiden edellytetään tarjoavan kansainvälistä suojelua saaville henkilöille mahdollisuuden saada fyysistä ja psyykkistä terveydenhuoltoa samoin ehdoin kuin sen jäsenvaltion kansalaisten, joka on mainitun suojelun myöntänyt.

(2) Tässä artiklassa käsitellään kidutuksen ja järjestäytyneen väkivallan uhreja, ja tämä artikla vastaa turvapaikanhakijoiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vähimmäisvaatimuksista annetun direktiivin asiaa koskevia säännöksiä. Tässä kohdassa säädetään siitä, että jäsenvaltioiden on järjestettävä erityistä sairaanhoitoapua niille, jotka ovat olleet kidutuksen, raiskauksen tai muiden vakavien väkivaltaisuuksien uhreina. Tähän olisi sisällytettävä myös järjestäytyneen väkivallan ja sukupuoleen perustuvan väkivallan uhrit, jotta voidaan varmistaa, että säännöksen soveltamisalaan sisällytetään myös henkilöt, jotka ovat saaneet traumoja jouduttuaan todistamaan etnisiä puhdistuksia.

(3) Alaikäiset joutuvat usein erilaisten väärinkäytösten, laiminlyöntien, hyväksikäytön, kidutuksen tai julman, epäinhimillisen ja halventavan kohtelun uhriksi, tai he joutuvat kärsimään aseellisista selkkauksista. Jäsenvaltioita vaaditaan antamaan uhriksi joutuneille alaikäisille tarvittaessa kuntoutusta, soveltuvia mielenterveyspalveluita ja pätevää psyykkistä ja sosiaalista neuvontaa.

28 artikla

Ilman huoltajaa tulevat alaikäiset

Tämä artikla koskee ilman huoltajaa tulevien alaikäisten erityisiä tarpeita.

(1) Jäsenvaltioita vaaditaan järjestämään ilman huoltajaa tuleville, kansainvälistä suojelua hakeville alaikäisille tarvittava edustus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta voidaan varmistaa, että alaikäisten tarpeet otetaan asianmukaisella tavalla huomioon tämän direktiivin säännösten täytäntöönpanossa.

(2) Koska alaikäinen on muita heikommassa asemassa ja altis joutumaan väärinkäytön uhriksi, tässä säädetään periaatteesta, jonka mukaan toimivaltaisten sosiaaliviran-omaisten on säännöllisesti tarkistettava alaikäisen tilanne.

(3) Tässä kohdassa annettujen sääntöjen nimenomaisena tarkoituksena on lapsen edun ensisijaisen huomioimisen periaatteen täytäntöönpano aineellisten vastaanotto-edellytysten osalta. Jäsenvaltioita vaaditaan järjestämään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tehneiden alaikäisten asuminen yhdellä luetelluista tavoista siitä hetkestä, kun heille myönnetään pääsy valtion alueelle, siihen asti, kun heidän lähdettävä maasta, jossa he tekivät hakemuksen, tai maasta, joka käsittelee hakemusta.

(4) Tässä kohdassa säädetään, että sisarukset on pidettävä yhdessä (tästä säännöstä voidaan poiketa ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa, esim. kun kyseessä on kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden äkillinen laajamittainen maahantulo, mutta silloinkin vain lyhyeksi ajaksi), ja heidän asuinpaikkaansa olisi vaihdettava mahdollisimman vähän.

(5) Tämä kohta koskee toimia muiden perheenjäsenten jäljittämiseksi ja niihin sovellettavaa salassapitovelvollisuuden periaatetta, sikäli kuin toimet ovat lapsen edun mukaisia.

(6) Jotta ilman huoltajaa tulevien alaikäisten tarpeet voitaisiin ottaa huomioon asianmukaisella tavalla turvapaikkamenettelyn aikana, jäsenvaltioiden on varmistettava, että heidän parissaan työskentelevällä henkilöstöllä on heidän tarpeisiinsa soveltuva koulutus.

29 artikla

Pääsy asianmukaiseen majoitukseen

Tässä artiklassa käsitellään asuntokysymystä. Tähän säännökseen kirjattujen vähimmäis-vaatimusten perusteella jäsenvaltiot voivat laatia kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden majoitusta tai asuntoa koskevat säännökset vastaanottoa koskevaan kansalliseen säädökseen. Näissä säädöksissä voidaan säätää majoituksen järjestämisestä väliaikaisissa majoitus-keskuksissa. Majoitus voidaan järjestää myös yhteistiloissa tai erillisissä asunnoissa. Soveliaalla majoituksella tarkoitetaan, että yksinäisille pakolaisille olisi osoitettava sellaiset majoitus- ja hygieniatilat, joissa miehet ja naiset ovat erillään. Jäsenvaltiot voivat myös myöntää kansainvälistä suojelua saaville henkilöille varat asumiseen, jos heillä ei ole riittävästi varoja.

30 artikla

Liikkumisvapaus jäsenvaltiossa

Tässä artiklassa kielletään jäsenvaltiota, joka on myöntänyt hakijalle kansainvälistä suojelua saavan henkilön aseman, rajoittamasta tämän liikkumisvapautta alueellaan.

31 artikla

Kotoutumisen helpottaminen

(1) Tässä kohdassa yhdistetään useimpien jäsenvaltioiden käytäntö. Komissio suhtautuu myönteisesti siihen, että jäsenvaltiot ovat jo kiinnittäneet huomiota useisiin toisiinsa liittyviin seikkoihin (koulutus, sosiaaliturva, terveydenhuolto, majoitus ja muut kotoutumista helpottavat toimet). Nämä seikat ovat keskeisessä asemassa, jotta pakolaisten kotoutuminen yhteiskuntaan ja erityisesti integroituminen työmarkkinoille onnistuisivat. Komissio pitää parempana antaa erityistä tukea muita heikommassa asemassa oleville ryhmille, myös monille pakolaisille, kuin antaa heille vain mahdollisuuden hyödyntää tavallisia työllistymis- ja koulutusmahdollisuuksia. Tässä yhteydessä komissio muistuttaa vuoden 2001 työllisyyspolitiikan suuntaviivojen (2001/63/EY: Neuvoston päätös, tehty 19 päivänä tammikuuta 2001, jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista vuodeksi 2001) 7 kohdasta, joka kuuluu seuraavasti:

"7. Kunkin jäsenvaltion on

- tunnistettava ja torjuttava kaikki työmarkkinoille sekä koulutukseen pääsyssä esiintyvät syrjinnän muodot;

- kehitettävä malleja, jotka sisältävät ehkäiseviä ja aktiivisia poliittisia toimenpiteitä riskialttiiden tai heikommassa asemassa olevien ryhmien ja henkilöiden integroimiseksi työmarkkinoille, jotta vältettäisiin syrjäytyminen ja ns. "työssäkäyvän köyhälistön" syntyminen;

- toteutettava asianmukaisia toimenpiteitä, jotka vastaavat vammaisten, etnisten vähemmistöjen ja siirtotyöläisten tarpeita heidän työmarkkinoille integroitumisensa osalta, ja asetettava tarvittaessa tätä varten kansalliset tavoitteet."

Ohjelmiin, joiden tavoitteena on pakolaisten kotoutuminen jäsenvaltion yhteiskuntaan, voivat kuulua esimerkiksi:

(a) räätälöity työllisyyttä ja koulutusta koskeva toimintaohjelma

(b) kielikurssit

(c) perus- ja jatkokoulutus

(d) toimenpiteet, joiden tavoitteena on edistää tulijoiden kykyä vastata toimeentulostaan

(e) jäsenvaltion historiaa ja kulttuuria esittelevät tapahtumat

(f) jäsenvaltion kansalaisten kanssa yhdessä järjestetyt tapahtumat keskinäisen yhteisymmärryksen edistämiseksi.

Niihin ohjelmiin voidaan saada rahoitusta Euroopan pakolaisrahastolta.

(2) Tässä kohdassa säädetään, että toissijaista suojelua saavien henkilöiden on osallistuttava 1 kohdassa mainittuihin ohjelmiin viimeistään yhden vuoden kuluttua siitä, kun he ovat saaneet toissijaista suojelua saavan henkilön aseman.

32 artikla

Vapaaehtoinen paluu

Tässä artiklassa annetaan henkilöille, joiden on todettu tarvitsevan kansainvälistä suojelua, mahdollisuus osallistua vapaaehtoisiin paluuohjelmiin, silloin kun he haluavat palata vapaaehtoisesti kotimaahansa. Jäsenvaltioita kehotetaan helpottamaan tällaista paluuta. Vapaaehtoista paluuta harkitseville on annettava mahdollisimman perusteelliset tiedot olosuhteista, joihin he ovat palaamassa. Jäsenvaltiot voivat järjestää heille mahdollisuuden käydä tutustumassa oloihin itse. Näin osa paluuta harkitsevista voi viettää jonkin aikaa kotimaassa selvittämässä turvallisuusoloja ja mahdollisuuksia kotoutua uudelleen kotimaahansa ennen kuin vapaaehtoinen paluu toteutetaan koko laajuudessaan. Tällaisiin ohjelmiin voidaan saada rahoitusta Euroopan pakolaisrahastolta.

VI LUKU

Hallinnollinen yhteistyö

33 artikla

Yhteistyö

Tämä artikla koskee yhteistyötä jäsenvaltioiden välillä sekä jäsenvaltioiden ja komission välillä.

Jäsenvaltioita vaaditaan nimeämään kansallinen yhteysviranomainen ja toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet suoran yhteistyön luomiseksi, muun muassa vierailujen ja tietojenvaihdon järjestämiseksi toimivaltaisten viranomaisten välillä.

34 artikla

Henkilöstö ja resurssit

Tämä artikla koskee aineellisia ja henkilöstöresursseja.

(1) Tämä kohta perustuu näkemykseen, jonka mukaan turvapaikanhakijat ovat joukko ihmisiä, joilla on tietty tausta ja tiettyjä tarpeita. On varmistettava, että tämän direktiivin täytäntöönpanosta vastaavilla viranomaisilla ja järjestöillä on näiden tarpeiden kannalta soveltuva peruskoulutus.

(2) Tässä kohdassa vaaditaan jäsenvaltioita myöntämään tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi annettujen kansallisten säädösten yhteydessä riittävät varat, jotta näiden säännösten täytäntöönpano voidaan varmistaa.

VII LUKU

Loppusäännökset

35 artikla

Syrjintäkielto

Kansainvälisen suojelun aloittamista koskevassa direktiivissä määriteltyyn kohderyhmään voi kuulua henkilöitä, jotka edustavat eri rotuja, etnistä alkuperää, kansalaisuuksia, uskontoja tai maailmankatsomuksia. Tässä kohdassa korostetaan, että kansainvälistä suojelua on sovellettava katsomatta sen enempää näihin tekijöihin kuin asianomaisten henkilöiden sukupuoleen, ikään, sukupuoliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen ja että jäsenvaltioiden on valvottava tämän periaatteen noudattamista.

Sanamuoto perustuu Geneven yleissopimuksen 3 artiklaan, EY:n perustamissopimuksen 13 artiklaan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklaan. Tämä säännös ei vaikuta velvoitteisiin, jotka perustuvat kansainvälisiin sopimuksiin, esimerkiksi Euroopan ihmisoikeusyleissopimukseen (sen 14 artiklaan).

36 artikla

Kertomukset

Tämä artikla koskee direktiivin soveltamisesta laadittavia kertomuksia. Komission on määrä laatia kertomus direktiivin soveltamisesta jäsenvaltioissa, koska sen tehtäviin kuuluu valvoa niiden säännösten soveltamista, joita toimielimet antavat perustamissopimuksen nojalla. Komissio tekee tarvittaessa ehdotuksia direktiivin muuttamisesta.

Ensimmäinen kertomus on esitettävä viimeistään kaksi vuotta sen jälkeen kun direktiivi on pantu täytäntöön jäsenvaltioissa. Jäsenvaltioiden olisi toimitettava komissiolle kertomuksen laatimista varten tarvittavat tiedot.

Tämän ensimmäisen kertomuksen jälkeen komission on määrä laatia kertomus direktiivin soveltamisesta vähintään joka viides vuosi.

37 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

(1) Jäsenvaltioiden on saatettava voimaan tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 30 päivänä huhtikuuta 2004. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säännöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

(2) Jäsenvaltioiden on toimitettava tämän direktiivin täytäntöönpanoon liittyvien kansallisen lainsäädännön keskeiset säännökset kirjallisina komissiolle.

38 artikla

Tässä artiklassa vahvistetaan päivämäärä, jona direktiivi tulee voimaan. Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

2001/0207 (CNS)

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI vähimmäisvaatimuksista siitä, milloin kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä on pidettävä pakolaisina tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitsevina henkilöinä, ja näiden henkilöiden asemasta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 63 artiklan ensimmäisen kohdan 1 alakohdan c alakohdan, 2 alakohdan a alakohdan ja 3 alakohdan a alakohdan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen [1],

[1] EYVL C

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon [2],

[2] EYVL C

ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [3],

[3] EYVL C

ottaa huomioon alueiden komitean lausunnon [4],

[4] EYVL C

sekä katsoo seuraavaa:

(1) Turvapaikka-asioita koskeva yhteinen politiikka, johon sisältyy yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä, on olennainen osa Euroopan unionin tavoitetta muodostaa asteittain vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, joka on avoin henkilöille, jotka olosuhteiden pakosta joutuvat oikeutetusti hakemaan suojelua yhteisöstä.

(2) Eurooppa-neuvosto päätti Tampereella 15 ja 16 päivänä lokakuuta 1999 pidetyssä erityiskokouksessaan pyrkiä kohti yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää, joka perustuu 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdyn, pakolaisten oikeusasemaa koskevan Geneven yleissopimuksen, sellaisena kuin se on muutettuna 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyllä New Yorkin pöytäkirjalla, täysimääräiseen ja kokonaisvaltaiseen soveltamiseen, ja näin noudattaa palauttamiskiellon periaatetta ja varmistaa, ettei ketään palauteta vainottavaksi.

(3) Geneven yleissopimus ja pöytäkirja ovat pakolaisten suojelua koskevan kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän kulmakivi.

(4) Tampereen Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaan yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän olisi käsitettävä lyhyellä aikavälillä pakolaisaseman tunnustamista ja sisältöä koskevien sääntöjen lähentäminen.

(5) Tampereen päätelmissä todetaan myös, että pakolaisasemaa olisi täydennettävä toissijaista suojelua koskevilla toimenpiteillä, joiden avulla tällaista suojelua tarvitsevalle henkilölle myönnetään asianmukainen asema.

(6) Tämän direktiivin päätavoitteena on varmistaa, että kaikissa jäsenvaltiossa voidaan antaa vähimmäisvaatimukset täyttävä suojelu niille, jotka sitä todella tarvitsevat, koska he eivät voi kohtuudella odottaa saavansa suojelua kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan.

(7) Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan periaatteita. Tällä direktiivillä pyritään perusoikeuskirjan 1, 18 ja 19 artiklan soveltamista edistämällä varmistamaan ihmisarvon kunnioittaminen ja turvapaikanhakijoiden ja heidän mukanaan tulevien perheenjäsenten oikeus turvapaikkaan sekä suojelu maasta poistamisen, karkottamisen tai rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen yhteydessä.

(8) Tämän direktiivin soveltaminen ei saa estää jäsenvaltioiden voimassa olevien, kansainvälisiin ihmisoikeusasiakirjoihin perustuvien velvollisuuksien noudattamista.

(9) Tämä direktiivi ei estä Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaisten turvapaikasta tehdyn pöytäkirjan soveltamista.

(10) Pakolaisaseman tunnustaminen on toteava toimenpide.

(11) Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun UNHCR:n käsikirja pakolaisaseman määrittelemisestä ja turvapaikkamenettelystä on jäsenvaltioille arvokas ohjeisto niiden määritellessä Geneven yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitettua pakolaisen asemaa.

(12) Olisi laadittava vähimmäisvaatimukset pakolaisaseman määrittelystä ja sisällöstä ohjeeksi jäsenvaltioiden toimivaltaisille kansallisille elimille Geneven yleis-sopimuksen soveltamista varten.

(13) On tarpeen ottaa käyttöön yhteiset käsitteet perusteista, joilla turvapaikanhakijoille myönnetään Geneven yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitettu pakolaisasema.

(14) Erityisesti on tarpeen ottaa käyttöön seuraavat yhteiset käsitteet: sur place -suojeluhakemus; haitan aiheuttajat ja suojelu; suojelu kotimaassa ja vaino, myös vainon syyt.

(15) Erityisesti on tarpeen ottaa käyttöön yhteinen käsite 'kuulumista tiettyyn yhteiskuntaryhmään' merkitsevälle vainon syylle, jota on tulkittava siten, että siihen sisältyvät sekä ryhmät, jotka voidaan määritellä jonkin perusluonteisen ominaisuuden kuten sukupuolen tai sukupuolisen suuntautumisen mukaan, että ryhmät, esimerkiksi ammattiyhdistykset, joilla on yhteinen tausta tai jonka jäsenille on yhteistä ominaisuus, joka on niin keskeinen osa henkilöllisyyttä tai omaatuntoa, ettei heitä pitäisi pakottaa luopumaan siitä.

(16) Arvioidessaan alaikäisten tekemiä hakemuksia kansainvälisen suojelun saamiseksi jäsenvaltioiden olisi erityisesti otettava huomioon erityisesti lapsiin kohdistuvat vainon muodot, kuten se, että lapsia värvätään armeijoihin ja myydään seksityöläisiksi ja pakkotyöhön.

(17) Olisi myös laadittava vähimmäisvaatimukset toissijaista suojelua saavan henkilön aseman määrittelystä ja sisällöstä. Toissijaisen suojelun järjestelmän olisi täydennettävä Geneven yleissopimuksessa vahvistettua pakolaisten suojelujärjestelmää, ja se on siihen nähden erillinen järjestelmä.

(18) On tarpeen ottaa käyttöön perusteet, joilla kansainvälistä suojelua hakeville voidaan myöntää toissijaista suojelua saavan henkilön asema. Nämä perusteet olisi otettava kansainvälisissä ihmisoikeusasiakirjoissa vahvistetuista velvollisuuksista ja jäsen-valtioissa voimassa olevista käytännöistä.

(19) Pakolaisaseman ja toissijaista suojelua saavan henkilön aseman tunnustamista ja sisältöä koskevien sääntöjen lähentämisen pitäisi osaltaan vähentää turvapaikan-hakijoiden liikkumista jäsenvaltiosta toiseen siltä osin kuin se johtuu pelkästään jäsenvaltioiden lainsäädännössä esiintyvistä eroavuuksista.

(20) Tämän direktiivin ei pitäisi vaikuttaa edellytyksiin, joilla jäsenvaltiot voivat kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti sallia henkilöiden tulla alueelleen tai jäädä sinne, jos palauttaminen kotimaahan vaarantaisi heidän turvallisuutensa syistä, joista ei säädetä tässä direktiivissä.

(21) Vähimmäisvaatimusten luonteeseen kuuluu, että jäsenvaltiot voivat säätää tai pitää voimassa suotuisampia säännöksiä kolmansien maiden kansalaisille tai kansalaisuudettomille henkilöille, jotka pyytävät kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta, silloin kun pyynnön katsotaan perustuvan siihen, että kyseessä on joko Geneven yleissopimuksen 1A artiklassa tarkoitettu pakolainen tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseva henkilö.

(22) Perustamissopimuksen 2 artiklan ja 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti tämän direktiivin tavoitteena on eriarvoisuuden poistaminen miesten ja naisten välillä sekä miesten ja naisten välisen tasa-arvon edistäminen.

(23) Soveltaessaan tätä direktiiviä jäsenvaltioiden olisi otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu.

(24) On syytä arvioida säännöllisesti tämän direktiivin täytäntöönpanoa.

(25) Suunnitellun toiminnan tavoitetta, joka on vähimmäisvaatimusten laatiminen kansainvälisen suojelun myöntämiseksi jäsenvaltioissa kolmansien maiden kansalaisille ja kansalaisuudettomille henkilöille, ei voida riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltioiden toimin, vaan se voidaan suunnitellun toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Kyseisessä artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen,

ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I LUKU

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 artikla

Asiasisältö

Tämän direktiivin tavoitteena on laatia vähimmäisvaatimukset siitä, milloin kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä on pidettävä pakolaisina tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitsevina henkilöinä.

2 artikla

Määritelmät

Tässä direktiivissä tarkoitetaan

a) 'kansainvälisellä suojelulla' pakolaisasemaa ja toissijaista suojelua saavan henkilön asemaa;

b) 'Geneven yleissopimuksella' Genevessä 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehtyä pakolaisten oikeusasemaa koskevaa yleissopimusta, sellaisena kuin se on täydennettynä 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyllä New Yorkin pöytäkirjalla;

c) 'pakolaisella' kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, joka täyttää Geneven yleissopimuksen 1A artiklassa ja tämän direktiivin II ja III luvussa vahvistetut vaatimukset;

d) 'pakolaisasemalla' asemaa, jonka jäsenvaltio myöntää henkilölle, joka katsotaan pakolaiseksi ja/tai joka tällä perusteella pääsee kyseisen jäsenvaltion alueelle ja saa oleskella siellä;

e) 'henkilöllä, joka voi saada toissijaista suojelua' henkilöä, jolle ei voida myöntää pakolaisasemaa mutta joka muuten täyttää tämän direktiivin II ja IV luvussa esitetyt kansainvälisen suojelun säännöt;

f) 'toissijaista suojelua saavan henkilön asemalla' asemaa, jonka jäsenvaltio myöntää kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, joka voi saada toissijaista suojelua ja joka tällä perusteella pääsee kyseisen jäsenvaltion alueelle ja saa oleskella siellä;

g) 'kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella' kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön pyyntöä saada suojelua jostakin jäsenvaltiosta, kun pyynnön voidaan katsoa perustuvan siihen, että hakija on joko pakolainen tai henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua. Kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia pidetään turvapaikkahakemuksina, paitsi jos hakija nimenomaisesti pyytää muunlaista suojelua, jota voidaan pyytää erikseen;

h) 'turvapaikkahakemuksella' pyyntöä, jolla kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö pyytää kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta ja jonka voidaan katsoa perustuvan siihen, että hakija on Geneven yleissopimuksen 1A artiklassa tarkoitettu pakolainen;

i) 'toissijaisen suojelun myöntämistä koskevalla hakemuksella' pyyntöä, jolla kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö pyytää kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta ja jonka ei voida katsoa perustuvan siihen, että hakija olisi Geneven yleissopimuksen 1 A artiklassa tarkoitettu pakolainen, tai joka esitetään tällaisen pyynnön hylkäämisen jälkeen ja jonka voidaan katsoa perustuvan siihen, että hakija on henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua;

j) 'perheenjäsenillä':

i) hakijan aviopuolisoa tai avopuolisoa, jolla on jatkuva suhde hakijaan, jos avopuolisot rinnastetaan aviopuolisoihin asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännössä tai käytännössä;

ii) edellä i alakohdassa tarkoitettujen puolisoiden tai hakijan lapset, jos nämä ovat naimattomia ja kyseisen henkilön huollettavana riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitosta tai avioliiton ulkopuolella tai onko heidät adoptoitu;

iii) muita lähisukulaisia, jotka ovat asuneet yhdessä osana perhettä kotimaasta lähtemisen aikana ja jotka olivat tuolloin täysin tai osittain hakijasta riippuvaisia;

k) 'mukana tulevilla perheenjäsenillä' hakijan perheenjäseniä, jotka ovat samassa jäsenvaltiossa, jossa hakija on tehnyt turvapaikkahakemuksensa;

l) 'ilman huoltajaa tulevilla alaikäisillä' alle 18-vuotiaita kolmannen maan kansalaisia tai kansalaisuudettomia henkilöitä, jotka saapuvat jäsenvaltioiden alueelle ilman heistä joko oikeuden tai vakiintuneen käytännön mukaan vastuussa olevaa aikuista, niin kauan kuin he eivät tosiasiallisesti ole tällaisen aikuisen huostassa, tai alaikäisiä, jotka ovat jääneet ilman huoltajaa jäsenvaltion alueelle tultuaan;

m) 'oleskeluluvalla' jäsenvaltion viranomaisten myöntämää jäsenvaltion lainsäädännön mukaista lupaa, jonka perusteella kolmannen maan kansalaisella tai kansalaisuudettomalla henkilöllä on oikeus oleskella kyseisen jäsenvaltion alueella;

n) 'kotimaalla' kansalaisuusmaata tai entistä pysyvää asuinmaata.

3 artikla

Soveltamisala

Tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin kolmansien maiden kansalaisiin ja kansalaisuudettomiin henkilöihin, jotka tekevät jonkin jäsenvaltion rajalla tai sen alueella kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevan hakemuksen, sekä heidän mukanaan tuleviin perheenjäseniin ja kaikkiin niihin, joille on myönnetty tällaista suojelua.

4 artikla

Suotuisammat säännökset

Jäsenvaltiot voivat säätää tai pitää voimassa suotuisampia vaatimuksia sen määrittelemiseksi, kenelle voidaan myöntää pakolaisasema tai toissijaista suojelua, sekä kansainvälisen suojelun sisällön määrittelemiseksi, kunhan nämä vaatimukset ovat yhteensopivat tämän direktiivin kanssa.

II LUKU

KANSAINVÄLISEN SUOJELUN MYÖNTÄMINEN

1 jakso

Kansainvälinen suojelu

5 artikla

Kansainvälisen suojelun osatekijät

1. Pakolaisasema myönnetään jokaiselle kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansalaisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen johdosta ja joka oleskelee kansalaisuusmaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan ja kansalaisuudettomalle henkilölle, joka oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne.

2. Toissijaista suojelua myönnetään jokaiselle kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jolle ei voida myöntää pakolaisasemaa tämän direktiivin III luvussa asetettujen perusteiden mukaisesti tai jonka kansainvälistä suojelua koskeva hakemus perustuu nimenomaisesti syihin, joita ei ole mainittu Geneven yleissopimuksessa, ja jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kärsimään vakavaa ja perusteetonta haittaa 15 artiklassa esitetystä syystä ja joka on tällaisen pelon vuoksi joutunut pakenemaan kotimaastaan tai oleskelemaan kotimaansa ulkopuolella ja ei voi tai sellaisen pelon johdosta ei halua turvautua sanotun maan suojaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioita soveltamasta perustuslakinsa mukaisia velvoitteita.

3. Hakija pelko joutua kotimaassaan vainotuksi tai kärsimään vakavaa, perusteetonta haittaa on arvioitava 2 jakson mukaisesti.

6 artikla

Kansainvälisen suojelun ulottaminen mukana tuleviin perheenjäseniin

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että mukana tulevilla perheenjäsenillä on oikeus samaan asemaan kuin kansainvälisen suojelun hakijalla.

2. Edellä 1 kohdassa säädettyä sääntöä ei sovelleta, kun joltakin mukana tulevista perheenjäsenistä on evätty pakolaisasema ja toissijaista suojelua saavan henkilön asema III ja IV luvun nojalla.

2 jakso

Hakijan pelkoa joutua vainotuksi tai kärsimään muuta vakavaa ja perusteetonta haittaa koskeva arviointi

7 artikla

Kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten arviointi

Arvioitaessa hakijan pelkoa joutua kotimaassaan vainotuksi tai kärsimään muuta vakavaa ja perusteetonta haittaa jäsenvaltioiden on otettava huomioon vähintään seuraavat seikat:

a) kaikki kotimaahan liittyvät tosiasiat silloin kun ne tekevät hakemusta koskevan päätöksen;

b) se, onko hakijan pelko joutua kotimaassaan vainotuksi tai kärsimään muuta vakavaa ja perusteetonta haittaa, objektiivisesti todennettavissa, onko olemassa perusteltu mahdollisuus, että hakija joutuu vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa, jos hänet palautetaan kotimaahansa;

c) se, että hakija on jo joutunut vainotuksi tai kärsimään muuta vakavaa ja perusteetonta haittaa tai että häntä on suoraan uhattu vainolla tai muulla vakavalla ja perusteettomalla haitalla, mitä on pidettävä vahvana osoituksena perustellusta mahdollisuudesta joutua vainotuksi tai kärsimään tällaista haittaa myös vastaisuudessa;

d) hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet, kuten tausta, sukupuoli, ikä, terveys ja vammaisuus, haitan vakavuuden arvioimiseksi; silloin kun vaino perustuu sukupuoleen tai kohdistuu lapsiin, on otettava huomioon, että Geneven yleissopimuksessa tarkoitettu vaino voi olla myös seksuaalista väkivaltaa tai muuta sukupuoleen perustuvaa vainoa;

e) se, onko uskottavia todisteita siitä, että hakijan kotimaassa voimassa olevissa ja käytännössä sovellettavissa laeissa tai asetuksissa sallitaan tai suvaitaan hakijan vainoaminen tai muun vakavan ja perusteettoman haitan aiheuttaminen hänelle.

8 artikla

Kansainvälisen suojelun tarpeen ilmeneminen sur place -tilanteessa

1. Perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai muutoin kärsimään vakavaa perusteetonta haittaa voi perustua kotimaasta lähdön jälkeisiin tapahtumiin.

2. Perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai muutoin kärsimään vakavaa perusteetonta haittaa voi perustua toimiin, joihin hakija on osallistunut kotimaasta lähtönsä jälkeen, paitsi jos todetaan, että näiden toimien ainoana tarkoituksena on luoda edellytykset kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemiselle. Tästä ei ole kyse silloin kun kyseiset toimet perustuvat hakijan kotimaassaan omaksumaan vakaumukseen ja ilmentävät sitä ja kun tämä vakaumus liittyy perusteisiin kansainvälisen suojelun tarpeen tunnistamiseksi.

9 artikla

Haitan aiheuttajat ja suojelu

1. Jäsenvaltioiden on pidettävä pelkoa joutua vainotuksi tai muutoin kärsimään vakavaa, perusteetonta haittaa perusteltuna, kun riskin joutua vainotuksi tai kärsimään muuta vakavaa perusteetonta haittaa aiheuttaa joku seuraavista:

a) valtio;

b) valtiota valvovat puolueet tai järjestöt;

c) muut kuin valtiolliset toimijat, kun valtio on kykenemätön tai haluton tarjoamaan suojelua niitä vastaan.

2. Arvioidessaan hakijan kotimaan tarjoaman suojelun tehokkuutta, kun vaino tai muu vakava, perusteeton haitta uhkaa muun kuin valtiollisten toimijoiden taholta, jäsenvaltion on otettava huomioon, toteuttavatko valtion viranomaiset kohtuullisia toimenpiteitä vainon tai haitan tuottamisen estämiseksi ja onko hakijalla kohtuullinen mahdollisuus saada suojelua. Valtiossa on oltava suojelujärjestelmä ja järjestelmä vainoksi tai muuksi vakavaksi ja perusteettomaksi haitaksi katsottavien toimien toteamiseksi, niistä syytteeseen asettamiseksi ja rankaisemiseksi. Jos valtiossa voi saada suojelua, vainotuksi tulemisen tai muun vakavan, perusteettoman haitan pelkoa ei pidetä perusteltuna eivätkä jäsenvaltiot tällaisessa tapauksessa tunnusta suojelun tarvetta.

3. Tässä direktiivissä ilmaisulla 'valtio' voidaan tarkoittaa myös kansainvälisiä järjestöjä ja vakaita valtion kaltaisia elimiä, jotka valvovat selkeästi määriteltyä, merkittävän kokoista ja vakaata aluetta ja jotka ovat halukkaita toteuttamaan oikeuksia ja suojelemaan yksilöä häntä uhkaavilta haitoilta samaan tapaan kuin kansainvälisesti tunnustettu valtio.

10 artikla

Suojelu kotimaassa

1. Kun jäsenvaltiot ovat todenneet, että pelko joutua vainotuksi tai muutoin kärsimään vakavaa ja perusteetonta haittaa on perusteltu, jäsenvaltiot voivat tutkia, rajoittuuko tämä pelko selkeästi kotimaan alueen tiettyyn osaan, ja jos näin on, voidaanko hakija kohtuudella palauttaa kotimaan johonkin muuhun osaan, jossa hänellä ei olisi perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai muutoin kärsimään vakavaa ja perusteetonta haittaa.

Tutkimusta suoritettaessa ennakko-oletuksena on, että kansallinen suojelu ei ole todennäköinen vaihtoehto kansainväliselle suojelulle, jos vainoaja on kansallinen hallitus tai liittyy siihen.

2. Tutkittaessa, voidaanko hakija kohtuudella palauttaa toiseen osaan kotimaata 1 kohdan mukaisesti, jäsenvaltioiden on kiinnitettävä huomiota tuossa maan osassa vallitseviin turvallisuus-, poliittisiin ja yhteiskunnallisiin olosuhteisiin, myös ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, sekä hakijan henkilökohtaisiin olosuhteisiin, kuten ikä, sukupuoli, terveys, perhetilanne sekä etniset, kulttuuri- ja sosiaaliset siteet.

III LUKU

PAKOLAISASEMAN MYÖNTÄMINEN

11 artikla

Vainon luonne

1. Määriteltäessä, onko pelko joutua vainotuksi perusteltu ja objektiivisesti todennettavissa, vainon määritelmän on katettava vähintään seuraavat seikat:

a) vakavan ja perusteettoman haitan aiheuttaminen tai henkilön rotuun, uskontoon, kansalaisuuteen, poliittisiin mielipiteisiin tai tiettyyn yhteiskuntaryhmään kuulumiseen perustuva syrjintä, joka on laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi niin vakavaa, että se muodostaa huomattavan vaaran hakijan hengelle, vapaudelle tai turvallisuudelle tai estää häntä asumasta kotimaassaan;

b) oikeudelliset, hallinnolliset ja poliisin toimintaan ja/tai lainkäyttöön liittyvät toimenpiteet, silloin kun ne suunnitellaan tai toteutetaan niin, että ne ovat syrjiviä rodun, uskonnon, kansalaisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskuntaryhmään kuulumisen vuoksi, ja jos ne muodostavat huomattavan vaaran hakijan hengelle, vapaudelle tai turvallisuudelle tai estävät häntä asumasta kotimaassaan;

c) rikoksen johdosta syytteeseen paneminen tai rankaiseminen, jos rodun, uskonnon, kansalaisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskuntaryhmään kuulumisen vuoksi

i) hakijalta joko kielletään mahdollisuus muutoksenhakuun tuomioistuimessa tai hän joutuu kärsimään kohtuuttoman tai syrjivän rangaistuksen;

ii) sen rikoksen, josta hakija on vaarassa joutua syytetyksi tai rangaistuksi, tarkoituksena on tehdä perusoikeuden harjoittamisesta rikos;

d) syytteeseen paneminen tai rankaiseminen siitä, että henkilö kieltäytyy asepalveluksesta rotuun, uskontoon, kansalaisuuteen, poliittisiin mielipiteisiin tai tiettyyn yhteiskuntaryhmään kuulumiseen liittyvistä syistä;

i) jos c alakohdan i alakohdassa esitetyt ehdot täyttyvät;

ii) sota- tai konfliktitilanteessa, jos henkilö voi osoittaa, että asepalveluksen suorittaminen edellyttää, että hän osallistuu sellaisiin sotilaallisiin toimiin, jotka ovat yhteensovittamattomia hänen syvien moraalisten, uskonnollisten tai poliittisten vakaumustensa kanssa tai muiden pätevien omantunnonsyiden kanssa.

2. Harkittaessa, hyväksytäänkö hakija pakolaiseksi vainoon liittyvän perustellun pelon perusteella, on otettava huomioon vähintään seuraavat periaatteet:

a) sillä, harjoittaako vainoa valtio, valtiota hallitsevat puolueet tai järjestöt tai muut kuin valtiolliset toimijat, silloin kun valtio on kykenemätön tai haluton tarjoamaan tehokasta suojelua, ei ole merkitystä;

b) sillä, onko hakijalla sellaisia rotuun, uskontoon tai kansalaisuuteen liittyviä piirteitä tai yhteiskunnallinen alkuperä tai poliittisia mielipiteitä, joiden vuoksi häntä vainotaan, ei ole merkitystä, jos vainoaja yhdistää tällaiset piirteet häneen;

c) sillä, tuleeko hakija maasta, jossa monet tai kaikki ovat vaarassa joutua yleisen sorron uhreiksi, ei ole merkitystä.

12 artikla

Vainon syyt

Määriteltäessä, johtuuko perusteltu pelko joutua vainotuksi rotuun, uskontoon, kansallisuuteen, poliittisiin mielipiteisiin tai tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumiseen liittyvistä syistä, on otettava huomioon vähintään seuraavat seikat:

a) rodun käsitteeseen sisältyy ihonväri, alkuperä tai tiettyyn etniseen ryhmään kuuluminen;

b) uskonnon käsitteeseen kuuluvat teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskot, osallistuminen muodolliseen uskonnonharjoittamiseen tai siitä pidättäytyminen yksityisesti tai julkisesti, yksin tai yhdessä muiden kanssa, muut uskonnolliset toimet tai mielipiteet tai mihin tahansa uskontoon perustuva tai tällainen uskonnon määräämä henkilökohtainen tai ryhmän käyttäytyminen;

c) kansalaisuuden käsitettä ei pidä ymmärtää ainoastaan tietyn valtion kansalaisuudeksi, vaan se tarkoittaa kuulumista tiettyyn ryhmään, jota yhdistävät kulttuuri, etniset piirteet tai kieli tai sama maantieteellinen tai poliittinen alkuperä tai joka on läheisessä yhteydessä toisessa valtiossa asuvaan väestöön;

d) yhteiskuntaluokan käsite kattaa ryhmät, jotka voidaan määritellä jonkin perusluonteisen ominaisuuden kuten sukupuolisen suuntautumisen, iän tai sukupuolen mukaan, sekä ryhmät, joilla on yhteinen tausta tai jonka jäsenille on yhteistä sellainen ominaisuus, joka on niin keskeinen osa henkilöllisyyttä tai omaatuntoa, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä. Käsitteeseen sisältyvät myös sellaisten henkilöiden ryhmät, joita lain silmissä pidetään 'alempiarvoisina';

e) poliittisten mielipiteiden käsite kattaa myös sen, että hakijalla on tai hänellä uskotaan olevan valtioon tai sen hallitukseen tai politiikkaan liittyviä mielipiteitä, oli hakija toiminut niiden mukaisesti tai ei.

13 artikla

Pakolaisaseman lakkauttaminen

1. Jäsenvaltioiden on säilytettävä pakolaisasema, kunnes pakolainen

a) on vapaaehtoisesti uudelleen vedonnut kansalaisuusmaansa suojelukseen; tai

b) menetettyään kansalaisuutensa on omasta tahdostaan saanut sen uudelleen; tai

c) on saanut toisen maan kansalaisuuden ja nauttii uuden kansalaisuusmaansa suojaa; tai

d) on vapaaehtoisesti asettunut maahan, josta hän lähti tai jonka ulkopuolelle hän jäi vainon pelosta; tai

e) ei voi enää sen vuoksi, että olosuhteet, joiden vallitessa hänet hyväksyttiin pakolaiseksi, ovat lakanneet olemasta, kieltäytyä ottamasta vastaan kansalaisuusmaansa suojelua;

f) kansalaisuutta vailla olevana henkilönä, sen vuoksi että hänen pakolaiseksi tunnustamisensa yhteydessä vallinneet olosuhteet ovat lakanneet vaikuttamasta, voi palata entiseen pysyvään asuinmaahansa.

Edellä a-f alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa oleskelulupa voidaan kumota.

Jäsenvaltioiden on e alakohdan osalta tarkasteltava, onko olosuhteiden muutos niin perinpohjainen ja kestävä, että pakolaisella ei enää ole perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi

2. Pakolaisaseman myöntäneellä jäsenvaltiolla on todistustaakka esittäessään, että henkilö on lakannut tarvitsemasta kansainvälistä suojelua jostakin 1 kohdassa säädetystä syystä.

14 artikla

Pakolaisaseman epääminen

1. Jäsenvaltioiden on suljettava pakolaisaseman ulkopuolelle hakija,

a) joka nykyisin saa suojelua tai avustusta muilta Yhdistyneiden kansakuntien elimiltä tai toimistoilta kuin Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta;

b) jolla on sen maan, johon hän on asettunut asumaan, toimivaltaisten viranomaisten harkinnan mukaan tämän maan kansalaisuuteen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet;

c) jos on vakavaa aihetta epäillä, että hakija on

i) tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmisyyttä vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;

ii) tehnyt törkeän ei-poliittisen rikoksen ennen kuin hän on päässyt maahan pakolaisena;

iii) syyllistynyt Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin.

2. Poissulkeminen on perusteltava yksinomaan asianomaisen henkilön henkilökohtaisella ja tietoisella käytöksellä.

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että henkilöillä, jotka on tällä tavoin suljettu pakolaisaseman ulkopuolelle, on oikeus hakea muutosta päätökseen, jolla heidät suljetaan kansainvälisen suojelun ulkopuolelle.

4. Poissulkemisperusteiden soveltaminen ei saa vaikuttaa jäsenvaltioiden kansainvälisen lainsäädännön mukaisiin velvoitteisiin.

IV LUKU

TOISSIJAISEN SUOJELUN MYÖNTÄMINEN

15 artikla

Toissijaisen suojelun syyt

Edellä olevan 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti jäsenvaltiot myöntävät kansainvälistä suojelua hakevalle henkilölle toissijaista suojelua silloin, kun hakija on kotimaansa ulkopuolella eikä voi palata sinne, koska hänellä on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kärsimään vakavaa ja perusteetonta haittaa, kuten

a) kidutus tai epäinhimillinen tai halventava kohtelu tai rangaistus; tai

b) ihmisoikeusloukkaus, joka on niin vakava, että jäsenvaltion on toteutettava siihen liittyvät kansainväliset velvoitteensa; tai

c) hakijan elämää, turvallisuutta tai vapautta koskeva uhka, joka johtuu mielivaltaisesta väkivallasta, joka puolestaan johtuu aseellisesta konfliktista taikka järjestelmällisistä tai laajoista ihmisoikeusloukkauksista.

16 artikla

Toissijaisen suojelun lakkauttaminen

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toissijaista suojelua saavan henkilön asema säilyy, kunnes toimivaltaiset viranomaiset toteavat, ettei tällaista suojelua enää tarvita, jolloin oleskelulupa voidaan kumota.

2. Toissijainen suojelu voidaan peruuttaa, jos kotimaan olosuhteet, joiden perusteella suojelu myönnettiin 15 artiklan nojalla, lakkaavat olemasta tai jos ne muuttuvat niin perinpohjaisesti ja kestävästi, että toissijaista suojelua ei enää tarvita.

17 artikla

Toissijaista suojelua saavan henkilön aseman epääminen

1. Jäsenvaltioiden on suljettava hakija toissijaista suojelua saavan henkilön aseman ulkopuolelle, jos on vakavaa aihetta epäillä, että hakija on:

a) tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmisyyttä vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;

b) tehnyt törkeän ei-poliittisen rikoksen pakomaansa ulkopuolella ennen kuin hän on päässyt maahan pakolaisena;

c) syyllistynyt Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin.

2. Poissulkeminen on perusteltava yksinomaan asianomaisen henkilön henkilökohtaisella ja tietoisella käytöksellä.

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että henkilöillä, jotka on tällä tavoin suljettu pakolaisaseman ulkopuolelle, on oikeus hakea muutosta päätökseen, jolla heidät suljetaan kansainvälisen suojelun ulkopuolelle.

4. Poissulkemisperusteiden soveltaminen ei saa vaikuttaa jäsenvaltioiden kansainvälisen lainsäädännön mukaisiin velvoitteisiin.

V LUKU

PAKOLAISASEMA JA TOISSIJAISTA SUOJELUA SAAVAN HENKILÖN ASEMA

18 artikla

Kansainvälistä suojelua saavan henkilön asema

1. Tässä luvun säännöt eivät rajoita Geneven yleissopimuksessa vahvistettujen oikeuksien soveltamista.

2. Tässä luvun sääntöjä on sovellettava sekä pakolaisiin että henkilöihin, jotka voivat saada toissijaista suojelua, ellei toisin esitetä. Suojeluun liittyvien oikeuksien taso ei saa olla alhaisempi kuin mistä hakijat nauttivat sinä aikana, jona asiaa käsitellään. Mukana tulevat perheenjäsenet nauttivat samoista oikeuksista kansainvälistä suojelua saava henkilö.

3. Jäsenvaltioiden on otettava tämän luvun säännösten täytäntöönpanossa huomioon sellaisten henkilöiden erityistilanne, joilla on erityisiä tarpeita, kuten alaikäiset yleensä, ilman huoltajaa tulevat alaikäiset, vammaiset, vanhukset, yksinhuoltajat, joilla on alaikäisiä lapsia, kidutuksen tai seksuaalisen väkivallan tai hyväksikäytön uhrit, raskaana olevat naiset ja henkilöt, joilla on henkisiä tai fyysisiä sairauksia. Jäsenvaltioiden on myös otettava huomioon sellaisten yksinäisten naisten erityistilanne, jotka ovat kohdanneet kotimaassa merkittävää sukupuoleen perustuvaa syrjintää.

19 artikla

Karkotuksen ja palauttamisen kieltäminen

Jäsenvaltioiden on noudatettava palauttamiskiellon periaatetta, ja ne saavat karkottaa kansainvälistä suojelua saavia henkilöitä ainoastaan kansainvälisten velvoitteidensa mukaisesti.

20 artikla

Tiedoksi antaminen

Heti kun kansainvälistä suojelua tarvitseville henkilöille on myönnetty suojelua saavan henkilön asema, jäsenvaltioiden on annettava heille tiedoksi myönnettyä suojelua koskevat säännökset kielellä, jota he todennäköisesti ymmärtävät.

21 artikla

Oleskeluluvat

1. Heti kun pakolaisille ja heidän mukanaan tuleville perheenjäsenille on myönnetty pakolaisasema, jäsenvaltioiden on annettava heille oleskelulupa, jonka on oltava voimassa vähintään viisi vuotta ja joka uusitaan ilman eri toimenpiteitä.

2. Heti kun toissijaista suojelua saaville henkilöille ja heidän mukanaan tuleville perheenjäsenille on myönnetty suojelua saavan henkilön asema, jäsenvaltioiden on annettava heille oleskelulupa, jonka on oltava voimassa vähintään yhden vuoden ajan. Tällainen oleskelulupa on uusittava ilman eri toimenpiteitä enintään vuoden välein, paitsi jos luvan myöntävät viranomaiset toteavat, että toissijaista suojelua ei enää tarvita.

22 artikla

Pitkään oleskelleiden asukkaiden asema

[Pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta] [5] annetun neuvoston direktiivin ..../..../EY 3 artiklan 2 kohdan b alakohdasta huolimatta jäsenvaltioiden on myönnettävä toissijaista suojelua saaville henkilöille mainitun direktiivin mukainen pitkään oleskelleiden henkilöiden asema samoin ehdoin kuin pakolaisille.

[5] EYVL L

23 artikla

Matkustusasiakirjat

1. Jäsenvaltioiden on annettava henkilöille, joille ne ovat myöntäneet pakolaisaseman, Geneven yleissopimuksen liitteen määräysten mukainen matkustusasiakirja valtion alueen ulkopuolelle tehtäviä matkoja varten, jolleivät erittäin painavat kansalliseen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen liittyvät syyt toisin vaadi.

2. Jäsenvaltioiden on myönnettävä matkustusasiakirja toissijaista suojelua saaville henkilöille, jotka eivät saa passia siitä valtiosta, jonka kansalaisia he ovat.

24 artikla

Mahdollisuus työntekoon

1. Jäsenvaltioiden on annettava pakolaisille lupa työskennellä toisen palveluksessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana samoin edellytyksin kuin omille kansalaisilleen heti pakolaisaseman myöntämisen jälkeen.

2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että pakolaisille tarjotaan aikuisille tarkoitettua työllisyyskoulutusta, ammattikoulutusta ja käytännön työharjoittelua samoin ehdoin kuin omille kansalaisille.

3. Jäsenvaltioiden on annettava toissijaista suojelua saaville henkilöille lupa työskennellä toisen palveluksessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana samoin edellytyksin kuin omille kansalaisilleen viimeistään kuuden kuukauden kuluttua suojelun myöntämisestä.

4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toissijaista suojelua saavat henkilöt saavat mahdollisuuden osallistua aikuisille tarkoitettuun työllisyyskoulutukseen, ammattikoulutukseen ja käytännön työharjoitteluun samoin edellytyksin kuin niiden omat kansalaiset viimeistään vuoden kuluessa suojelun myöntämisestä.

5. Kun pakolaisille ja toissijaista suojelua saaville henkilöille on myönnetty pääsy työmarkkinoille 1 ja 3 kohdan mukaisesti, heillä on oikeus tulla kohdelluksi jäsenvaltion omien kansalaisten kanssa samalla tavalla, kun on kyse palkkauksesta, toisen palveluksessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivia koskevien sosiaaliturvajärjestelmien piiriin pääsystä sekä muista työehdoista.

25 artikla

Mahdollisuus koulutukseen

1. Jäsenvaltioiden on annettava kansainvälistä suojelua saavien alaikäisten osallistua koulutusjärjestelmään samoin ehdoin kuin omien kansalaisten.

2. Jäsenvaltioiden on annettava kansainvälistä suojelua saaville aikuisille mahdollisuus osallistua yleiseen koulutusjärjestelmään, täydennyskoulutukseen tai uudelleen-koulutukseen samoin edellytyksin kuin omille kansalaisille.

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden tasapuolinen kohtelu omien kansalaisten kanssa, kun on kyse toimivaltaisen viranomaisen myöntämistä tutkinnoista, todistuksista ja muista pätevyyttä koskevista asiakirjoista.

26 artikla

Sosiaaliturva

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansainvälistä suojelua saavat henkilöt saavat tarvittavia sosiaalipalveluja ja toimeentuloturvaa samoin edellytyksin kuin suojelun myöntäneen jäsenvaltion omat kansalaiset.

27 artikla

Fyysinen ja psyykkinen terveydenhuolto

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansainvälistä suojelua saavilla henkilöillä on mahdollisuus saada fyysistä ja psyykkistä terveydenhuoltoa samoin edellytyksin kuin suojelun myöntäneen jäsenvaltion kansalaisilla.

2. Jäsenvaltioiden on järjestettävä asianmukaista fyysistä ja psyykkistä terveydenhuoltoa niille kansainvälistä suojelua saaville henkilöille, joilla on erityisiä tarpeita, kuten alaikäisille, jotka ovat tulleet jäsenvaltion alueelle huoltajan kanssa tai ilman huoltajaa, tai henkilöille, jotka ovat joutuneet kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan henkisen, fyysisen tai seksuaalisen väkivallan uhreiksi.

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikenlaisten väärinkäytösten, laiminlyöntien, hyväksikäytön, kidutuksen tai julman, epäinhimillisen ja halventavan kohtelun uhriksi joutuneille tai aseellisista selkkauksista kärsineille alaikäisille annetaan kuntoutusta. Jotta helpotettaisiin toipumista ja sopeutumista uudelleen yhteiskuntaan, on kehitettävä soveltuvia mielenterveyspalveluita ja tarvittaessa annettava pätevää psyykkistä ja sosiaalista neuvontaa.

28 artikla

Ilman huoltajaa tulevat alaikäiset

1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet mahdollisimman pian edustuksen varmistamiseksi kansainvälistä suojelua saaville, ilman huoltajaa maahan tuleville alaikäisille joko järjestämällä heille laillinen holhooja tai tarvittaessa edustus, josta huolehtii alaikäisten hoidosta ja hyvinvoinnista vastaava järjestö, tai jokin muu asianmukainen edustus.

2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kunkin alaikäisen holhooja ottaa kyseisen alaikäisen tarpeet huomioon asianmukaisella tavalla tämän direktiivin säännösten täytäntöönpanossa. Asianomaisten viranomaisten on tehtävä tästä säännöllisiä arviointeja .

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yksin maahan tulleet alaikäiset sijoitetaan

a) täysi-ikäisten perheenjäsenten luokse,

b) sijoitusperheeseen,

c) alaikäisten majoittamiseen tarkoitettuihin keskuksiin tai

d) muuhun alaikäisille soveltuvaan majoitukseen.

4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sisarukset pidetään yhdessä. Ilman huoltajaa tulevien alaikäisten asuinjärjestelyjä koskevat muutokset on rajoitettava mahdollisimman vähiin.

5. Jäsenvaltioiden on yritettävä jäljittää ilman huoltajaa tulleiden alaikäisten perheenjäsenet mahdollisimman nopeasti, jos se on lapsen edun mukaista.

6. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yksin maahan tulleiden alaikäisten parissa työskentelevillä henkilöillä on heidän tarpeisiinsa soveltuva koulutus.

29 artikla

Pääsy asianmukaiseen majoitukseen

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansainvälistä suojelua saavat henkilöt majoitetaan asianmukaisesti tai että heille myönnetään tarvittaessa varat asumiseen.

30 artikla

Liikkumisvapaus jäsenvaltiossa

Jäsenvaltiot eivät saa rajoittaa kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden liikkumisvapautta alueellaan.

31 artikla

Kotoutumisen helpottaminen

1. Pakolaisten kotoutumisen helpottamiseksi yhteiskuntaan jäsenvaltioiden on säädettävä erityisesti heidän tarpeisiinsa suunnitelluista tukiohjelmista muun muassa työllisyyden, koulutuksen, terveydenhuollon ja sosiaaliturvan aloilla.

2. Jäsenvaltioiden on annettava toissijaista suojelua saavien henkilöiden osallistua vastaaviin ohjelmiin viimeistään vuoden kuluttua suojelun myöntämisestä.

32 artikla

Vapaaehtoinen paluu

Jäsenvaltioiden on annettava kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden osallistua vapaaehtoisiin paluuohjelmiin, silloin kun he haluavat palata vapaaehtoisesti kotimaahansa.

VI LUKU

HALLINNOLLINEN YHTEISTYÖ

33 artikla

Yhteistyö

Jäsenvaltion on nimettävä kansallinen yhteysviranomainen ja toimitettava tämän osoite komissiolle, joka toimittaa sen muille jäsenvaltiolle.

Jäsenvaltioiden on toteutettava yhteistyössä komission kanssa aiheelliset toimenpiteet, jotta toimivaltaiset viranomaiset voisivat toimia suoraan yhteistyössä ja vaihtaa tietoja keskenään.

34 artikla

Henkilöstö ja resurssit

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että viranomaisilla ja muilla tätä direktiiviä soveltavien järjestöjen edustajilla on riittävä peruskoulutus sekä mies- että naispuolisten hakijoiden ja heidän mukanaan tulevien perheenjäsenten tarpeisiin ja alaikäisten, varsinkin ilman huoltajaa tulevien alaikäisten, erityisiin tarpeisiin vastaamiseksi.

2. Jäsenvaltioiden on myönnettävä riittävät varat tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi annettujen kansallisten säännösten yhteydessä.

VII LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

35 artikla

Syrjintäkielto

Jäsenvaltioiden on pantava tämän direktiivin säännökset täytäntöön ilman sukupuoleen, rotuun, kansalaisuuteen, tiettyyn yhteiskuntaryhmään kuulumiseen, terveyteen, ihonväriin, etniseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, geneettisiin ominaisuuksiin, kieleen, uskontoon tai vakaumukseen, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, omaisuuteen, syntyperään, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää.

36 artikla

Kertomukset

Komissio toimittaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin soveltamisesta jäsenvaltioissa viimeistään 30 päivänä huhtikuuta 2006 ja tekee tarvittaessa muutosehdotuksia. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle kertomuksen laatimista varten tarvittavat tiedot. Kertomuksen esittämisen jälkeen komissio laatii vähintään viiden vuoden välein Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin soveltamisesta jäsenvaltioissa.

37 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

1. Jäsenvaltioiden on saatettava voimaan tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 30 päivänä huhtikuuta 2004. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säännöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2. Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

38 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

39 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS

>TAULUKON PAIKKA>

1. BUDJETTIKOHTA/-KOHDAT

A0 7030 (kokoukset)

2. NUMEROTIEDOT

2.1. Toimenpiteen kokonaismäärärahat (B osa): milj. euroa maksusitoumusmäärärahoina

2.2. Toimenpiteen soveltamisaika:

2001 (syyskuu 2006)

2.3. Monivuotinen kokonaismenoarvio:

(a) Maksusitoumusmäärärahojen/maksumäärärahojen aikataulu (rahoitustuki) (vrt. kohta 6.1.1)

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

>TAULUKON PAIKKA>

(b) Tekninen ja hallinnollinen apu ja tukimenot (vrt. kohta 6.1.2)

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

(c) Henkilöstö- ja muiden hallintomenojen kokonaisvaikutus rahoitukseen(vrt. kohdat 7.2 ja 7.3)

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

2.4. Yhteensopivuus ohjelmasuunnitelman ja rahoitusnäkymien kanssa

X Ehdotus on tehdyn ohjelmasuunnitelman mukainen.

2.5. Vaikutukset tuloihin [6]

[6] Lisätietoja erillisessä ohjeasiakirjassa.

X Ei vaikuta tuloihin (kyseessä ovat toimenpiteen toteuttamiseen liittyvät tekniset näkökohdat).

Huomautus: Tuloihin kohdistuvan vaikutuksen laskutapaa koskevat täsmennykset ja huomautukset on liitettävä tähän rahoitusselvitykseen erillisellä lehdellä.

>TAULUKON PAIKKA>

(Kaikki asianomaiset budjettikohdat ilmoitetaan ja taulukkoon lisätään tarvittaessa rivejä, jos toimenpide kohdistuu useampaan budjettikohtaan.)

3. BUDJETTITIEDOT

>TAULUKON PAIKKA>

4. OIKEUSPERUSTA

EY:n perustamissopimuksen 63 artiklan ensimmäisen kohdan 1 alakohdan c alakohta ja 2 alakohdan a alakohta

5. KUVAUS JA PERUSTELUT

5.1. Yhteisön toiminnan tarve [7]

[7] Lisätietoja erillisessä ohjeasiakirjassa.

5.1.1. Toiminnan tavoitteet

Direktiivin tavoitteena on asettaa vähimmäisvaatimukset sille, mitä edellytetään henkilöltä, joka hakee kansainvälistä suojelua pakolaisena tai toissijaisen suojelun saajana, ja mikä on näiden henkilöiden asema.

Ehdotus on yksi turvapaikkakysymyksiä koskevista yhteisön aloitteista, joiden tavoitteena on yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän luominen. Komissio toteaa marraskuussa 2000 antamassaan turvapaikkatiedonannossa, että tämän ehdotuksen esittämisen jälkeen (ensimmäisen vaihe) ja tuloksista riippumatta on myös tarkasteltava mahdollisuuksia laatia menettelyjä mahdollisten erojen korjaamiseksi ja yhteisön sääntöjen mahdollisten tulkintaerojen välttämiseksi.

5.1.2. Ennakkoarviointiin liittyvät toimenpiteet

Ei sovelleta.

5.1.3. Jälkiarvioinnin perusteella toteutetut toimenpiteet

Ei sovelleta.

5.2. Suunnitellut toimet ja yhteisön rahoitustukea koskevat yksityiskohtaiset säännöt

Tästä aiheesta esitetään erillinen tiedonanto marraskuussa 2000.

Tätä ehdotusta varten perustetaan komission johdolla yhteyskomitea seuraavista syistä. Ensinnäkin komitean tehtävänä on auttaa jäsenvaltioita soveltamaan vähimmäisvaatimuksia suunnitelmallisesti ja keskinäisessä yhteisymmärryksessä. Toiseksi komitean on tarkoitus toimia foorumina jäsenvaltioille, jotka haluavat jo yhdenmukaistamisen tässä vaiheessa mennä vähimmäisvaatimuksia pidemmälle. Kolmanneksi komitean tehtävänä on poistaa esteet ja luoda tarvittavat edellytykset Tampereen Eurooppa-neuvoston asettaman tavoitteen saavuttamiseksi.

Komitea voisi edistää turvapaikkapolitiikan lähentämistä tulevaisuudessa ja tasoittaa tietä pakolaisaseman ja toissijaista suojelua saavan henkilön aseman tunnustamista ja sisältöä koskevista vähimmäisvaatimuksista kohti yhteistä turvapaikkamenettelyä ja turvapaikan saaneille yhtenäistä asemaa koko unionissa.

Yhteyskomitea kokoontuu 30. huhtikuuta 2004 mennessä kolme kertaa vuodessa valmistelemaan direktiivin saattamista osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä ja tämän jälkeen kaksi tai kolme kertaa vuodessa helpottaakseen jäsenvaltioiden neuvonpitoa täydentävistä vaatimuksista yms. kysymyksistä.

5.3. Toteutusta koskevat yksityiskohtaiset säännöt

Ei sovelleta.

6. TALOUDELLISET VAIKUTUKSET

6.1. Kokonaisrahoitusvaikutus, B osa (koko ohjelmakaudeksi)

(Alla olevassa taulukossa ilmoitettujen kokonaismäärien laskutapa on esitettävä taulukossa 6.2 esitetyn jaottelun avulla.) )

6.1.1. Rahoitustuki

Maksusitoumusmäärärahat milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

6.2. Toimenpidekohtainen kustannuslaskelma, B osa (koko ohjelmakaudeksi) [8]

[8] Lisätietoja erillisessä ohjeasiakirjassa.

(Jos toimia on useita, on ilmoitettava kuhunkin toimeen kuuluvista konkreettisista toimenpiteistä tarkat tiedot suoritteiden laajuuden ja kustannusten arviointia varten.)

Maksusitoumusmäärärahat milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

>TAULUKON PAIKKA>

Laskutapa on tarvittaessa selitettävä.

7. VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖÖN JA HALLINTOMENOIHIN

7.1. Vaikutus henkilöstöön

>TAULUKON PAIKKA>

7.2. Henkilöstön taloudellinen kokonaisvaikutus

>TAULUKON PAIKKA>

Määrät vastaavat 12 kuukauden kokonaismenoja.

7.3. Muut toimesta johtuvat hallintomenot

>TAULUKON PAIKKA>

Määrät vastaavat 12 kuukauden kokonaismenoja.

>TAULUKON PAIKKA>

8. SEURANTA JA ARVIOINTI

8.1. Seurantajärjestelmä

Ei sovelleta.

8.2. Arvioinnin yksityiskohtaiset säännöt ja arviointijaksot

Ei sovelleta.

9. PETOSTEN TORJUNTATOIMET

Ei sovelleta.