–

KL, edustajinaan A. Barletta, avvocato, C. Glon ja P. Mathonnet, avocats,

–

Ranskan hallitus, asiamiehinään A. Daniel ja A. L. Desjonquères,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan W. Ferrante, avvocato dello Stato,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään A. Azéma ja S. Grünheid,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS (EYVL 2002, L 190, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS (EUVL 2009, L 81, s. 24) (jäljempänä puitepäätös 2002/584), 2 artiklan 4 kohdan ja 4 artiklan 1 alakohdan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 49 artiklan 3 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa on kyse sellaisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta Ranskassa, jonka Italian oikeusviranomaiset ovat antaneet KL:stä 12 vuoden ja 6 kuukauden pituisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten; rangaistus on määrätty teoista, jotka luokitellaan aseelliseksi ryöstöksi yhdessä muiden henkilöiden kanssa, tuhoamiseksi ja ryöstelyksi, aseiden kantamiseksi ja palopommien räjäyttämiseksi ja joihin on syyllistytty Genovassa (Italia) vuonna 2001.

3

Puitepäätöksen 2002/584 johdanto‑osan 6 ja 12 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

– –

4

Tämän puitepäätöksen 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen määritelmä ja velvollisuus panna se täytäntöön”, säädetään seuraavaa:

”1.   Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.

2.   Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.

3.   Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa [SEU] 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.”

5

Kyseisen puitepäätöksen 2 artiklan, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen soveltamisala”, 1, 2 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Eurooppalainen pidätysmääräys voidaan antaa sellaisista teoista, joista määräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan voi seurata vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide, jonka enimmäisaika on vähintään 12 kuukautta, tai jos rangaistustuomio tai turvaamistoimenpidettä koskeva päätös on annettu, sellaisista seuraamuksista, joiden kesto on vähintään neljä kuukautta.

2.   Seuraavista rikoksista, sellaisina kuin ne määritellään pidätysmääräyksen antavan jäsenvaltion lainsäädännössä, jos niistä pidätysmääräyksen antavassa jäsenvaltiossa voi seurata vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide, jonka enimmäisaika on vähintään kolme vuotta, luovutetaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella tämän puitepäätöksen edellytysten mukaisesti ja teon kaksoisrangaistavuutta tutkimatta:

– –

4.   Muiden kuin 2 kohtaan sisältyvien rikosten osalta luovuttamisen edellytykseksi voidaan asettaa se, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteena olevat teot ovat täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan rikoksia niiden rikostunnusmerkistöstä tai luokittelusta riippumatta.”

6

Saman puitepäätöksen 3, 4 ja 4 a artiklassa luetellaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdottomat ja harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet. Erityisesti puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet”, 1 alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön:

7

Puitepäätöksen 2002/584 5 artiklassa säädetään erityistapauksissa annettavista pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion takeista.

8

Rikosprosessilain (code de procédure pénale) 695‑23 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta on myös kieltäydyttävä, jos teko, jota määräys koskee, ei Ranskan lainsäädännön mukaan ole rikos.

Ensimmäisestä momentista poiketen eurooppalainen pidätysmääräys pannaan täytäntöön tutkimatta kyseisten tekojen kaksoisrangaistavuutta, jos kyseisistä teoista voi pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti seurata vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus, jonka kesto on vähintään kolme vuotta vankeutta, tai kestoltaan vastaava vapaudenmenetyksen käsittävä turvaamistoimenpide ja kyseiset teot kuuluvat johonkin 695‑23 §:ssä säädetyistä rikoslajeista.

Edellisen momentin säännöksiä sovellettaessa tekojen oikeudellinen luokittelu ja määrättävän rangaistuksen määrittely kuuluvat yksinomaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeusviranomaisen arvioitaviksi. – –”

9

Rikoslain (codice penale), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin, 419 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Sille, joka syyllistyy – 285 §:ssä säädettyjä tapauksia lukuun ottamatta – tuhoamiseen tai ryöstelyyn, määrätään rangaistuksena 8–15 vuotta vankeutta. Rangaistusta kovennetaan, jos rikos liittyy aseisiin, ampumatarvikkeisiin tai elintarvikkeisiin, jotka ovat myynti‑ tai varastointipaikassa.”

10

Italian oikeusviranomaiset antoivat 6.6.2016 KL:stä eurooppalaisen pidätysmääräyksen Corte d’appello di Genovan (Genovan ylioikeus, Italia) 9.10.2009 antamalla tuomiolla määräämän 12 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten; rangaistus tuli täytäntöönpanokelpoiseksi 13.7.2012, jolloin Corte suprema di cassazione (ylin tuomioistuin, Italia) hylkäsi KL:n valituksen.

11

Rangaistuksella on yhdistetty neljästä seuraavasta rikoksesta määrätyt neljä rangaistusta: ensinnäkin yhdessä muiden henkilöiden kanssa tehty aseellinen ryöstö, josta oli määrätty vuoden vankeusrangaistus, toiseksi tuhoaminen ja ryöstely, josta oli määrätty 10 vuoden vankeusrangaistus, kolmanneksi aseiden kantaminen, josta oli määrätty 9 kuukauden vankeusrangaistus, ja neljänneksi palopommien räjäyttäminen, josta oli määrätty 9 kuukauden vankeusrangaistus.

12

Kun kyse on erityisesti rikoksesta, joka on luokiteltu ”tuhoamiseksi ja ryöstelyksi”, rikoksen tekemisolosuhteita kuvaillaan eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä seuraavasti:

”Ottamalla osaa G8‑huippukokouksen vastaiseen mielenosoitukseen [KL] on yhdessä muiden henkilöiden kanssa, joita oli enemmän kuin viisi, syyllistynyt tuhoamiseen ja ryöstelyyn tilanteessa, jossa paikan ja ajankohdan takia aiheutui objektiivinen vaara yleiselle järjestykselle; useita tapauksia, joissa kaupunkirakenteita ja julkista omaisuutta on vahingoitettu aiheuttaen vahinkoja, joiden määrää ei ole voitu esittää täsmällisesti, mutta se on ainakin satoja miljoonia [Italian] liiroja; vahingoittaminen, ryöstely, tuhoaminen myös sytyttämällä tuleen luottolaitoksia, ajoneuvoja sekä liikkeitä, raskauttavana seikkana huomattavan aineellisen vahingon aiheuttaminen asianomaisille osapuolille.”

13

Unionin tuomioistuimelle toimitettujen tietojen mukaan Corte d’appello di Genovan 9.10.2009 antamasta ratkaisusta ilmenee, että KL:n syyksi oli luettu rikoslain 419 §:ssä säädetyn "tuhoamisen ja ryöstelyn" tunnusmerkistön perusteella seitsemän tekoa, joita on pidetty yhtenä rikoksena rangaistusta määrättäessä, nimittäin kaupunkirakenteiden ja julkisen omaisuuden vahingoittaminen, rakennustyömaan vahingoittaminen ja ryöstely, Credito Italiano Spa ‑luottolaitoksen toimitilojen täydellinen vahingoittaminen, Fiat Uno ‑ajoneuvon täydellinen vahingoittaminen sytyttämällä se tuleen, Banca Carige Spa ‑luottolaitoksen toimitilojen täydellinen vahingoittaminen sytyttämällä ne tuleen, Fiat Brava ‑ajoneuvon täydellinen vahingoittaminen sytyttämällä se tuleen sekä supermarketin täydellinen vahingoittaminen ja ryöstely.

14

KL ei suostunut luovuttamiseensa tämän tuomion 10 kohdassa mainitun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanemista varten.

15

Cour d’appel de Rennesin (Rennesin ylioikeus, Ranska) tutkintajaosto määräsi 23.8.2019 antamassaan ratkaisussa lisätietojen pyytämisestä, jotta sille toimitettaisiin ennen kaikkea Corte d’appello di Genovan 9.10.2009 antama tuomio ja tämän tuomion 10 kohdassa mainittu Corte suprema di cassazionen 13.7.2012 antama tuomio.

16

Cour d’appel de Rennesin tutkintajaosto kieltäytyi 15.11.2019 antamassaan ratkaisussa luovuttamasta KL:ää menettelyllisten syiden vuoksi. Cour de cassation (ylin tuomioistuin, Ranska) kumosi tämän ratkaisun, ja asia siirrettiin cour d’appel d’Angers’n käsiteltäväksi (Angers’n ylioikeus, Ranska).

17

Cour d’appel d’Angers’n tutkintajaosto yhtäältä kieltäytyi 4.11.2020 antamassaan ratkaisussa luovuttamasta eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella KL:ää Italian viranomaisille siltä osin kuin pidätysmääräys oli annettu tuhoamiseksi ja ryöstelyksi luokitelluista teoista määrätyn 10 vuoden vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten ja toisaalta määräsi lisätietojen pyytämisestä, jotta Italian oikeusviranomaiset täsmentäisivät, halusivatko ne, että tässä pidätysmääräyksessä tarkoitetuista kolmesta muusta rikoksesta määrättyä 2 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistusta koskeva tuomio pantaisiin täytäntöön Ranskassa.

18

Procureur général près la cour d’appel d’Angers (Angers’n ylioikeuden yleinen syyttäjä, Ranska) ja KL tekivät ratkaisusta kassaatiovalituksen Cour de cassationiin, joka on ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin.

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että sen käsiteltävänä olevassa asiassa nousee esiin kysymyksiä teon kaksoisrangaistavuutta koskevan edellytyksen, josta säädetään puitepäätöksen 2002/584 2 artiklan 4 kohdassa ja 4 artiklan 1 alakohdassa (jäljempänä teon kaksoisrangaistavuutta koskeva edellytys), tulkinnasta.

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa tältä osin, että kun cour d’appel Angers’n tutkintajaosto kieltäytyi luovuttamasta KL:ää ”tuhoamiseksi ja ryöstelyksi” luokitelluista teoista määrätyn 10 vuoden vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten, se totesi, että kaksi kyseisen rikosnimikkeen alla olevaa tekoa – yhtäältä Credito Italiano ‑luottolaitoksen toimitilojen vahingoittaminen ja toisaalta Fiat Brava ‑ajoneuvon vahingoittaminen sytyttämällä se tuleen – eivät ole Ranskassa rikoksia. Tutkintajaosto päätteli tästä, että koska Corte d’appello di Genova ja Corte suprema di cassazione olivat ilmaisseet ”yksiselitteisen tahtonsa” katsoa, että seitsemän tekoa, joista syyte oli nostettu tuhoamiseksi ja ryöstelyksi luokiteltuna tekona, muodostavat erottamattoman kokonaisuuden, teon kaksoisrangaistavuutta koskevan edellytyksen soveltaminen edellytti, että kaikki erottamattomat teot, joista tämän rikosnimikkeen alla oli määrätty seuraamuksia, oli jätettävä huomiotta.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tässä yhteydessä, että 11.1.2017 annettuun tuomioon Grundza (C‑289/15, EU:C:2017:4) perustuvan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa on niin, että arvioidessaan teon kaksoisrangaistavuutta koskevaa edellytystä täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen tehtävänä on tarkistaa, olisivatko kyseisen rikoksen perusteena olevat teot, sellaisina kuin ne on esitetty pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen antamassa tuomiossa, sellaisinaan rangaistavia täytäntöönpanojäsenvaltion alueella, jos nämä teot olisi tehty sen alueella. Tuomion antaneen jäsenvaltion ja täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännöissä määriteltyjen rikoksen tunnusmerkistöjen tai rikokselle kansallisissa oikeusjärjestyksissä vahvistettujen rikosnimikkeiden tai ‑luokitusten ei ole vastattava toisiaan täydellisesti.

22

Tämä tuomioistuin väittää, että vaikka tässä oikeuskäytännössä on tulkittu vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta rikosasioissa annettuihin tuomioihin, joissa määrätään vapausrangaistus tai vapauden menetyksen käsittävä toimenpide, niiden täytäntöön panemiseksi Euroopan unionissa 27.11.2008 tehtyä neuvoston puitepäätöstä 2008/909/YOS (EUVL 2008, L 327, s. 27), tätä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa edellytyksiin, joiden mukaisesti teon kaksoisrangaistavuutta on tarkasteltava eurooppalaisen pidätysmääräyksen alalla, koska näiden kahden puitepäätöksen kaksoisrangaistavuutta koskevat säännökset ovat samankaltaiset.

23

Kyseinen tuomioistuin toteaa, että Italian lainsäädännön mukaan ”tuhoamista ja ryöstelyä” merkitsevä rikos kattaa useita laajamittaisia hävittämistä ja vahingontekoa koskevia toimia, joilla paitsi aiheutetaan vahinkoa omaisuuden omistajille myös rikotaan yhteiskuntarauhaa vaarantamalla yhteiskuntaelämän normaali sujuminen. Ranskan rikosoikeudessa ei ole säädetty erityistä rangaistusta yhteiskuntarauhan vaarantamisesta laajamittaisella irtaimen tai kiinteän omaisuuden hävittämisellä. Rangaistavia tekoja ovat ainoastaan hävittäminen, vahingonteot sekä varkaus ja vahingonteot, jotka on mahdollisesti tehty yhdessä muiden henkilöiden kanssa ja joista voi aiheutua vahinkoa tällaisen omaisuuden omistajille.

24

Vaikka kyseessä olevan rikoksen tunnusmerkistön Italian lainsäädännössä ja vastaavan rikoksen tunnusmerkistön Ranskan lainsäädännössä ei ole vastattava toisiaan täydellisesti, yhteiskuntarauhan loukkaaminen vaikuttaa silti olevan olennainen osa tunnusmerkistöä, jotta rikos voidaan luokitella ”tuhoamiseksi ja ryöstelyksi”, joten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mielestä se, että teon kaksoisrangaistavuutta koskevaa edellytystä on sovellettava, ei vaikuta niin ilmeiseltä, ettei järkevälle epäilylle jäisi sijaa.

25

Siinä tapauksessa, ettei teon kaksoisrangaistavuutta koskeva edellytys ole esteenä KL:n luovuttamiselle, kyseinen tuomioistuin katsoo, että herää kysymys rangaistuksen, jonka perusteella luovuttamista pyydetään, oikeasuhteisuudesta, kun huomioon otetaan pelkästään teot, joiden osalta tämä edellytys täyttyy.

26

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa tässä yhteydessä ensinnäkin, ettei puitepäätökseen 2002/584 sisälly säännöstä, jonka nojalla täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voisi kieltäytyä asianomaisen luovuttamisesta sillä perusteella, että pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa määrätty rangaistus vaikuttaa suhteettomalta niihin tekoihin nähden, joiden perusteella luovuttamisesta on määrätty.

27

Toiseksi vaikka eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolle voidaan kyseisen puitepäätöksen 5 artiklan mukaisesti asettaa täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännössä edellytykseksi se, että pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeusjärjestykseen sisältyy säännökset siitä, että määrättyä rangaistusta voidaan tarkistaa, näin on ainoastaan siinä tapauksessa, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisen perusteena olevasta rikoksesta voi seurata elinkautisen vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide.

28

Näin ollen on niin, että vaikka täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen katsoisi, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen oikeasuhteisuuteen liittyy vakavia ongelmia, se ei voi tällä perusteella kieltäytyä määräämästä etsityn henkilön luovuttamisesta pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion määräämän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Koska pidätysmääräyksen antavan oikeusviranomaisen tehtävänä on lähtökohtaisesti tarkistaa ennen eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamista sen oikeasuhteisuus tilanteessa, jossa tällainen pidätysmääräys on annettu sellaisen rangaistuksen täytäntöönpanoa varten, joka on määrätty yhtenä rikoksena pidettävistä teoista, joista vain jotkut ovat rikoksia täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan, voi lisäksi olla niin, ettei pidätysmääräys ole sen täytäntöönpanovaiheessa enää oikeasuhteinen, vaikka se oli sitä sen antamisvaiheessa.

29

Näissä olosuhteissa ja kun otetaan huomioon perusoikeudet ja keskeiset oikeusperiaatteet, joita eurooppalaisen pidätysmääräyksen yhteydessä on puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 3 kohdan mukaisesti kunnioitettava, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, edellyttääkö perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohta, jossa vahvistetaan periaate, jonka mukaan rangaistus ei saa olla suhteettoman ankara kyseessä olevaan rikokseen nähden, sitä, että täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on kieltäydyttävä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön, jos se yhtäältä on annettu yhtenä rikoksena pidettävistä teoista määrätyn yhden rangaistuksen täytäntöönpanoa varten ja jos toisaalta osa teoista, joista tämä rangaistus on määrätty, ei ole rikoksia täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan.

30

Tässä tilanteessa Cour de cassation päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko puitepäätöksen 2002/584 2 artiklan 4 kohtaa ja 4 artiklan 1 alakohtaa tulkittava siten, että teon kaksoisrangaistavuutta koskeva edellytys täyttyy tilanteessa, jossa vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annetaan eurooppalainen pidätysmääräys, kun rangaistus on määrätty teoista, jotka pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa muodostavat rikoksen, jonka osalta edellytyksenä on, että teoilla loukataan tässä jäsenvaltiossa suojattua oikeudellista intressiä, kun tällaiset teot ovat myös täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan rikos, jonka osalta tämän suojatun oikeudellisen intressin loukkaaminen ei kuulu rikoksen tunnusmerkistöön.

32

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan teon kaksoisrangaistavuutta koskevan edellytyksen ulottuvuuden määrittämiseksi on otettava huomioon paitsi puitepäätöksen 2002/584 2 artiklan 4 kohdan ja 4 artiklan 1 alakohdan sanamuoto myös niiden asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa nämä säännökset ovat (ks. vastaavasti tuomio 28.1.2021, Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus), C‑649/19, EU:C:2021:75, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Ensinnäkin puitepäätöksen 2002/584 2 artiklan 4 kohdan sanamuodosta ilmenee, että teon kaksoisrangaistavuutta koskevan edellytyksen arviointi edellyttää sen tarkistamista, ovatko eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteena olevat teot täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan rikoksia ”niiden rikostunnusmerkistöstä tai luokittelusta riippumatta”. Vastaavasti tämän puitepäätöksen 4 artiklan, joka koskee eurooppalaisen pidätysmääräyksen harkinnanvaraisia kieltäytymisperusteita, 1 alakohdassa säädetään, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön, jos jossakin kyseisen puitepäätöksen 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuista tapauksista eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteena oleva teko ei ole rikos täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan.

34

Sen määrittämiseksi, täyttyykö teon kaksoisrangaistavuutta koskeva edellytys, on siis välttämätöntä ja riittävää, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen johtaneet teot ovat rikoksia myös täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan. Näin ollen ei siis edellytetä, että rikostunnusmerkistöt ovat samanlaiset näissä kahdessa jäsenvaltiossa (ks. analogisesti vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta rikosasioissa annettuihin tuomioihin tuomio 11.1.2017, Grundza, C‑289/15, EU:C:2017:4, 34 kohta).

35

Sanamuodosta täytäntöönpanojäsenvaltiossa säädetystä rikoksen ”rikostunnusmerkistöstä tai luokittelusta riippumatta” käy näet selvästi ilmi, ettei unionin lainsäätäjä ole edellyttänyt, että pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion ja täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännöissä määriteltyjen rikoksen tunnusmerkistöjen tai rikokselle kansallisissa oikeusjärjestyksissä vahvistettujen rikosnimikkeiden tai ‑luokitusten olisi vastattava toisiaan täydellisesti (ks. analogisesti tuomio 11.1.2017, Grundza, C‑289/15, EU:C:2017:4, 35 kohta).

36

Tästä seuraa, että teon kaksoisrangaistavuutta koskevaa edellytystä arvioitaessa sen määrittämiseksi, onko olemassa peruste kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 1 alakohdan nojalla, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on tutkittava, ovatko eurooppalaisen pidätysmääräyksen perustana olevaan rikokseen kuuluvat tosiseikat itsessään rikoksia täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan siinä tapauksessa, että tosiseikat olisivat tapahtuneet kyseisen valtion alueella (ks. analogisesti tuomio 11.1.2017, Grundza, C‑289/15, EU:C:2017:4, 38 kohta).

37

Toiseksi myös puitepäätöksen 2002/584 2 artiklan 4 kohdan ja 4 artiklan 1 alakohdan asiayhteys sekä tämän puitepäätöksen tavoitteet puoltavat tällaista tulkintaa.

38

Tässä yhteydessä on muistutettava, että kyseisellä puitepäätöksellä pyritään helpottamaan ja nopeuttamaan oikeudellista yhteistyötä ottamalla käyttöön uusi yksinkertaistettu ja tehokas järjestelmä rikoslain rikkomisesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovuttamiseksi, jotta voitaisiin myötävaikuttaa sellaisen Euroopan unionille asetetun tavoitteen toteutumiseen, jonka mukaan siitä tulee vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, sen vankan luottamuksen perusteella, jonka on vallittava jäsenvaltioiden välillä (tuomio 22.2.2022, Openbaar Ministerie (Laillisesti perustettu tuomioistuin pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa), C‑562/21 PPU ja C‑563/21 PPU, EU:C:2022:100, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39

Vastavuoroisen tunnustamisen periaate on, kuten kyseisen puitepäätöksen johdanto‑osan kuudennesta perustelukappaleesta ilmenee, rikosasioiden oikeudellisen yhteistyön kulmakivi, ja se ilmaistaan tämän puitepäätöksen 1 artiklan 2 kohdassa, jossa vahvistetaan sääntö, jonka mukaan jäsenvaltioiden on pantava eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän saman puitepäätöksen säännösten mukaisesti (tuomio 22.2.2022, Openbaar Ministerie (Laillisesti perustettu tuomioistuin pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa), C‑562/21 PPU ja C‑563/21 PPU, EU:C:2022:100, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Tästä seuraa, että täytäntöönpanosta vastaavat oikeusviranomaiset voivat kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta lähtökohtaisesti vain kyseisessä puitepäätöksessä tyhjentävästi luetelluilla täytäntöönpanosta kieltäytymistä koskevilla perusteilla ja että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolle voidaan asettaa vain sen 5 artiklassa tyhjentävästi säädettyjä ehtoja. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano on näin ollen pääsääntö, ja siitä kieltäytyminen katsotaan poikkeukseksi, jota on tulkittava suppeasti (tuomio 22.2.2022, Openbaar Ministerie (Laillisesti perustettu tuomioistuin pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa), C‑562/21 PPU ja C‑563/21 PPU, EU:C:2022:100, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

Vastavuoroisen tunnustamisen periaate, joka on puitepäätöksellä 2002/584 käyttöön otetun luovuttamismekanismin taustalla, on johtanut muun muassa siihen, että kyseisen puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohdassa on laadittu luettelo rikoksista, joiden perusteella asianomainen henkilö luovutetaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella tutkimatta teon kaksoisrangaistavuutta.

42

Puitepäätöksen 2 artiklan 4 kohdassa säädetään täytäntöönpanojäsenvaltion mahdollisuudesta asettaa eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon edellytykseksi sellaisten rikosten osalta, joita tässä luettelossa ei mainita, se, että teon kaksoisrangaistavuutta koskeva edellytys täyttyy.

43

Tämä edellytys on saman puitepäätöksen 4 artiklan 1 alakohdan mukaisesti eurooppalaisen pidätysmääräyksen harkinnanvarainen kieltäytymisperuste ja siten poikkeus sääntöön, jonka mukaan eurooppalainen pidätysmääräys on pantava täytäntöön, joten tämän eurooppalaisen pidätysmääräyksen kieltäytymisperusteen soveltamisalaa on tulkittava suppeasti, jotta voidaan rajoittaa tapauksia, joissa kyseisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäydytään (ks. analogisesti tuomio 11.1.2017, Grundza, C‑289/15, EU:C:2017:4, 46 kohta).

44

Vaikka puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 1 alakohdassa annetaan täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle toimivalta kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta silloin, kun teon kaksoisrangaistavuutta koskeva edellytys ei täyty, tätä säännöstä ei – koska siinä vahvistetaan poikkeussääntö tämän puitepäätöksen 1 artiklan 2 kohdassa ilmaistuun vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen – voida tulkita tavalla, joka johtaisi siihen, että vesitettäisiin tämän tuomion 38–40 kohdassa mainittu tavoite helpottaa ja nopeuttaa luovutuksia jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten välillä sen vastavuoroisen luottamuksen perusteella, jonka on vallittava jäsenvaltioiden välillä (ks. analogisesti tuomio 24.9.2020, Generalbundesanwalt beim Bundesgerichtshof (Erityissääntö), C‑195/20 PPU, EU:C:2020:749, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Teon kaksoisrangaistavuutta koskevan edellytyksen tulkinta siten, että siinä edellytettäisiin täydellistä vastaavuutta määräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädännössä määritellyn rikoksen tunnusmerkistön ja täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännössä säädetyn rikoksen tunnusmerkistön välillä sekä näiden kahden jäsenvaltion lainsäädännössä suojattujen oikeudellisten intressien välillä, heikentäisi luovutusmenettelyn tehokkuutta.

46

Kun otetaan huomioon se, että rikosoikeuden alaa koskee unionin tasolla vähimmäistason yhdenmukaistaminen, hyvin monien rikosten osalta ei todennäköisesti ole tällaista täydellistä vastaavuutta. Edellisessä kohdassa esitetty tulkinta rajoittaisi näin ollen huomattavasti tilanteita, joissa teon kaksoisrangaistavuutta koskeva edellytys voisi täyttyä, mikä vaarantaisi puitepäätöksen 2002/584 tavoitteen.

47

Lisäksi tämän seurauksena kyseinen tulkinta olisi myös vastoin tavoitetta, joka on varmistaa, että etsitty henkilö, joka oleskelee muulla alueella kuin sillä, jolla hän on tehnyt rikoksen, ei jää rankaisematta, mikä on myös puitepäätöksen 2002/584 tavoite (ks. vastaavasti tuomio 17.12.2020, Openbaar Ministerie (Pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen riippumattomuus), C‑354/20 PPU ja C‑412/20 PPU, EU:C:2020:1033, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48

Teon kaksoisrangaistavuutta koskevan edellytyksen tulkitseminen siten, että se edellyttäisi, että suojatun oikeudellisen intressin, jonka loukkaaminen pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan kuuluu rikoksen tunnusmerkistöön, on kuuluttava rikoksen tunnusmerkistöön täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan, voisi näet johtaa siihen, että asianomaisen henkilön luovuttamisesta eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa varten kieltäydyttäisiin, vaikka kyseinen henkilö on tuomittu pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa ja vaikka teot, joiden perusteella kyseinen eurooppalainen pidätysmääräys on annettu, ovat rikos täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan.

49

Teon kaksoisrangaistavuutta koskevan edellytyksen soveltaminen ei siis voi edellyttää sitä, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen tarkistaisi, että pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeudessa suojatun oikeudellisen intressin loukkaaminen kuuluu myös täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan rikoksen tunnusmerkistöön.

50

Näin ollen merkitystä ei ole sillä, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen johtaneet teot muodostavat pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa rikoksen, joka edellyttää sitä, että kyseiset teot ovat omiaan loukkaamaan kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä suojattua oikeudellista intressiä – kuten nyt käsiteltävässä asiassa yhteiskuntarauhaa –, kun taas tätä tunnusmerkkiä ei edellytetä täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännössä, jotta samoja tekoja voitaisiin pitää rikoksena.

51

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että puitepäätöksen 2002/584 2 artiklan 4 kohtaa ja 4 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, että teon kaksoisrangaistavuutta koskeva edellytys täyttyy tilanteessa, jossa vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annetaan eurooppalainen pidätysmääräys, kun rangaistus on määrätty teoista, jotka pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa muodostavat rikoksen, jonka osalta edellytyksenä on, että teoilla loukataan tässä jäsenvaltiossa suojattua oikeudellista intressiä, kun tällaiset teot ovat myös täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan rikos, jonka osalta tämän suojatun oikeudellisen intressin loukkaaminen ei kuulu rikoksen tunnusmerkistöön.

52

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella ja kolmannella kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, pääasiallisesti, onko puitepäätöksen 2002/584 2 artiklan 4 kohtaa ja 4 artiklan 1 alakohtaa, kun niitä luetaan yhdessä perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdan kanssa, tulkittava siten, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten, kun kyseinen rangaistus on pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrätty sen perusteella, että etsitty henkilö on syyllistynyt yhtenä rikoksena pidettäviin tekoihin, joista vain osa on rikoksia täytäntöönpanojäsenvaltiossa.

53

Aluksi on todettava, että puitepäätöksen 2002/584 2 artiklan 4 kohdassa ja 4 artiklan 1 alakohdassa ei säädetä nimenomaisesti tilanteesta, jossa eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta voitaisiin kieltäytyä sillä perusteella, että pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa yhtenä rikoksena, johon eurooppalainen pidätysmääräys perustuu, pidettävistä teoista vain osa on rikos täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan.

54

Tässä tilanteessa on otettava huomioon asiayhteys, johon kyseiset säännökset kuuluvat, sekä puitepäätöksen 2002/584 tavoitteet.

55

Ensimmäiseen kysymykseen annetusta vastauksesta ilmenee ensinnäkin, että teon kaksoisrangaistavuutta koskevaa edellytystä arvioitaessa merkitystä ei ole sillä, että tekoja, joiden perusteella eurooppalainen pidätysmääräys on annettu, pidetään yhtenä rikoksena pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädännössä.

56

Kuten tämän tuomion 51 kohdasta ilmenee, tässä arvioinnissa näet vain määritetään, olisivatko kyseiset teot siinä tapauksessa, että ne olisi tehty täytäntöönpanojäsenvaltion alueella, olleet rikoksia myös täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan riippumatta kyseisen rikoksen tunnusmerkistöstä ja siitä, miten se on luokiteltu pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa.

57

Toiseksi siitä, voiko täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen pitää eurooppalaisen pidätysmääräyksen kieltäytymisperusteena sitä, että vain osa näistä teoista on rikos täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan, on muistutettava, että – kuten tämän tuomion 43 kohdassa on todettu – teon kaksoisrangaistavuutta koskeva edellytys kuuluu eurooppalaisen pidätysmääräyksen harkinnanvaraisiin kieltäytymisperusteisiin, jotka on lueteltu tämän puitepäätöksen 4 artiklassa ja joita on tulkittava suppeasti, jotta voidaan rajoittaa tapauksia, joissa kyseisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäydytään.

58

Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 55 kohdassa pääasiallisesti totesi, sen seikan perusteella, että teoista, jotka ovat rikos pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa, vain osa on rikos myös täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan, ei voida antaa täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle oikeutta kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, sillä muutoin puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettu kieltäytymisperuste ulotettaisiin koskemaan sitä tekojen osaa, joka on täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan rikos ja joka jää siten kyseisen kieltäytymisperusteen soveltamisalan ulkopuolelle.

59

Puitepäätöksen systematiikka tukee tätä tulkintaa.

60

Jos olettamana olisi se, että tämän tuomion 58 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa luovuttamisen edellytyksenä olisi se, ettei asianomainen henkilö suorita pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa rangaistusta tekojen osasta, joka ei ole rikos täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa, on todettava, ettei puitepäätöksen 2002/584 5 artiklaan sisälly tällaista edellytystä. Unionin tuomioistuin on toistuvasti katsonut, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolle voidaan asettaa vain puitepäätöksen 5 artiklassa tyhjentävästi lueteltuja ehtoja (ks. vastaavasti tuomio 3.3.2020, X (Eurooppalainen pidätysmääräys – kaksoisrangaistavuus), C‑717/18, EU:C:2020:142, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

61

Tämän tuomion edellisissä kohdissa esitettyä puitepäätöksen 2002/584 2 artiklan 4 kohdan ja 4 artiklan 1 alakohdan tulkintaa tukee lisäksi tämän tuomion 38–40 ja 47 kohdassa esitetty analyysi puitepäätöksen 2002/584 tavoitteista, joita ovat yhtäältä tavoite helpottaa ja nopeuttaa luovutuksia jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten välillä sen vastavuoroisen luottamuksen perusteella, jonka on vallittava jäsenvaltioiden välillä, ja toisaalta tavoite varmistaa, että etsitty henkilö, joka oleskelee muulla alueella kuin sillä, jolla hän on väitetysti tehnyt rikoksen, ei jää rankaisematta.

62

Kuten Ranskan hallitus kirjallisissa huomautuksissaan pääasiallisesti toteaa, teon kaksoisrangaistavuutta koskevan edellytyksen tulkitseminen siten, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta voitaisiin kieltäytyä sillä perusteella, että osa pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa kriminalisoiduista teoista ei ole rikos täytäntöönpanojäsenvaltiossa, loisi esteitä asianomaisen henkilön tosiasialliselle luovuttamiselle ja johtaisi siihen, että hän jäisi rankaisematta kaikista kyseessä olevista teoista. Tällainen tulkinta johtaisi näet luovuttamisesta kieltäytymiseen silloinkin, kun osa näistä teoista täyttää kyseisen edellytyksen.

63

Näin ollen on katsottava, että teon kaksoisrangaistavuutta koskeva edellytys täyttyy silloin, kun eurooppalainen pidätysmääräys on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten, vaikka tämä rangaistus on pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrätty sillä perusteella, että etsitty henkilö on tehnyt yhtenä rikoksena pidettäviä tekoja, joista vain osa on rikos täytäntöönpanojäsenvaltiossa.

64

Tällainen tulkinta vastaa myös perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdan mukaista rangaistusten oikeasuhteisuutta koskevaa periaatetta, johon ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset liittyvät.

65

Yhtäältä näet puitepäätöksellä 2002/584 käyttöön otetussa järjestelmässä pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeusviranomaiset varmistavat rangaistusten oikeasuhteisuutta koskevan periaatteen noudattamisen. Unionin tuomioistuin on katsonut, että eurooppalaista pidätysmääräystä koskevassa menettelyssä henkilön, jonka luovuttamista pyydetään, oikeuksien takaaminen kuuluu ensisijaisesti pidätysmääräyksen antaneelle jäsenvaltiolle (tuomio 23.1.2018, Piotrowski, C‑367/16, EU:C:2018:27, 50 kohta ja tuomio 6.12.2018, IK (Oheisseuraamuksen täytäntöönpano), C‑551/18 PPU, EU:C:2018:991, 66 kohta).

66

Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 63 kohdassa totesi, toisaalta on niin, että pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrätyn rangaistuksen mahdollinen suhteettomuus ei kuulu puitepäätöksen 2002/584 3, 4 ja 4 a artiklaan sisältyviin eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdottomiin ja harkinnanvaraisiin kieltäytymisperusteisiin.

67

Lisäksi tämän tuomion 36 kohdasta ilmenee, että teon kaksoisrangaistavuutta koskeva edellytys edellyttää ainoastaan sen tarkistamista, ovatko eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen johtaneen rikoksen tosiseikat itsessään rikoksia myös täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan siinä tapauksessa, että tosiseikat olisivat tapahtuneet viimeksi mainitun valtion alueella.

68

Täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen ei tätä edellytystä arvioidessaan ole näin ollen arvioitava pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrättyä rangaistusta perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdan kannalta.

69

Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että puitepäätöksen 2002/584 2 artiklan 4 kohtaa ja 4 artiklan 1 alakohtaa, kun niitä luetaan yhdessä perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ei voi kieltäytyä panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten, kun kyseinen rangaistus on pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrätty sen perusteella, että etsitty henkilö on syyllistynyt yhtenä rikoksena pidettäviin tekoihin, joista vain osa on rikos täytäntöönpanojäsenvaltiossa.

70

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: