–

unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 3.5.2018 toimitetun kannekirjelmän,

–

unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 10.5.2019 toimitetun EKP:n väliintulokirjelmän,

–

17.3.2020 tehdyn päätöksen, jolla asian käsittelyä lykättiin, kunnes unionin tuomioistuin antoi ratkaisun, jolla päätettiin 6.5.2021 annettuun tuomioon ABLV Bank ym. v. EKP (C‑551/19 P ja C‑552/19 P, EU:C:2021:369) johtaneiden asioiden käsittely,

–

unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.10.2021 toimitetut uudet todisteet,

1

Kantaja ABLV Bank AS vaatii SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB, jäljempänä kriisinratkaisuneuvosto) 23.2.2018 antamat päätökset olla hyväksymättä ABLV Bank AS- ja ABLV Bank Luxembourg SA ‑nimisiä luottolaitoksia koskevaa kriisinratkaisumääräystä, jota tarkoitetaan yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 15.7.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 806/2014 (EUVL 2014, L 225, s. 1) 18 artiklan 1 kohdassa.

12

Kriisinratkaisuneuvosto päätti 23.2.2018 antamassaan kahdessa päätöksessä (SRB/EES/2018/09 ja SRB/EES/2018/10) olla hyväksymättä ABLV Bank AS:ään (jäljempänä kantaja tai ABLV Bank) ja ABLV Bank Luxembourg SA:han (jäljempänä ABLV Luxembourg) kohdistuvaa kriisinratkaisumääräystä (jäljempänä yhteisesti riidanalaiset päätökset). Kriisinratkaisuneuvosto on yhtynyt EKP:n arviointiin, jonka mukaan nämä luottolaitokset olivat asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa tarkoitetuin tavoin kykenemättömiä tai todennäköisesti kykenemättömiä jatkamaan toimintaansa. Kriisinratkaisuneuvosto on samaten katsonut, ettei voitu kohtuudella olettaa, että niiden kykenemättömyys jatkaa toimintaansa oli estettävissä kohtuullisessa ajassa millään vaihtoehtoisilla toimenpiteillä, siten kuin asetuksen 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetaan. Kriisinratkaisuneuvosto on kuitenkin katsonut, että kun otetaan huomioon kantajan ja ABLV Luxembourgin erityispiirteet, niitä koskeva kriisinratkaisutoimi ei ollut asetuksen 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdassa ja 18 artiklan 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla yleisen edun kannalta välttämätön. Riidanalaiset päätökset annettiin samana päivänä tiedoksi niille, joille ne oli osoitettu, eli Finanšu un kapitāla tirgus komisijalle (rahoitus- ja pääomamarkkinoiden valvontaviranomainen, Latvia, jäljempänä FKTK) ja Commission de surveillance du secteur financier’lle (rahoitusalan valvontaviranomainen, Luxemburg).

13

Päätöksen SRB/EES/2018/09 päätösosan 1 artiklassa todetaan seuraavaa: ”ABLV Bank AS:ää ei aseteta kriisinratkaisuun”. ( 2 )

14

Päätöksen SRB/EES/2018/09 päätösosan 2 artiklan 1 kohdan mukaan ”tämä päätös osoitetaan [FKTK:lle], joka on asetuksen N:o 806/2014 3 artiklan 1 kohdan 3 alakohdassa tarkoitettu kansallinen kriisinratkaisuviranomainen”.

15

Päätöksen SRB/EES/2018/09 päätösosan 2 artiklan 2 kohdassa määrätään, että ”asetuksen N:o 806/2014 29 artiklan 1 kohdan mukaisesti [FKTK] panee tämän päätöksen täytäntöön ja varmistaa, että kaikki toteutetut toimet vastaavat päätöstä siinä esitettyjen seikkojen mukaisesti”.

16

ABLV Luxembourgia koskevan päätöksen SRB/EES/2018/10 päätösosan 1 ja 2 artiklan sanamuoto vastaa edellä esitettyä.

[– –]

23

Kriisinratkaisuneuvosto esittää neljä oikeudenkäyntiväitettä, joista ensimmäinen koskee pääasiallisesti sitä, ettei kantaja ole perustanut kannetta riidanalaisten päätösten tekstiin vaan lehdistötiedotteen tekstiin, toinen sitä, etteivät riidanalaiset päätökset ole kannekelpoisia, kolmas sitä, ettei kantajalla ole asiavaltuutta, koska riidanalaiset päätökset eivät koske sitä suoraan, ja neljäs sitä, ettei kantajalla ole oikeussuojan tarvetta.

[– –]

29

Kriisinratkaisuneuvoston mukaan riidanlaiset päätökset eivät ole kannekelpoisia toimia, koska niillä ei pyritä saamaan aikaan sitovia oikeusvaikutuksia, jotka ovat omiaan vaikuttamaan kantajan etuihin muuttaen tämän oikeusasemaa selvästi. Riidanalaisissa päätöksissä ei ole määrätty kahden luottolaitoksen likvidaatiosta. Kriisinratkaisuneuvoston mukaan kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen kuului toteuttaa näiden laitosten osalta tarvittavat toimenpiteet sovellettavan kansallisen oikeuden mukaisesti sen jälkeen, kun kriisinratkaisuneuvosto on päättänyt olla hyväksymättä kriisinratkaisumääräystä.

30

On muistutettava, että kannekelpoisia toimia ovat pääsääntöisesti toimenpiteet, joissa lopullisesti vahvistetaan toimielimen kanta hallinnollisen menettelyn päätteeksi ja joilla pyritään saamaan aikaan sitovia oikeusvaikutuksia, jotka ovat omiaan vaikuttamaan kantajan etuihin; sen sijaan menettelyn kuluessa tehdyillä toimenpiteillä, joilla valmistellaan lopullista päätöstä, ei ole tällaisia vaikutuksia (ks. tuomio 18.11.2010, NDSHT v. komissio, C‑322/09 P, EU:C:2010:701, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31

On todettava erityisesti, että unionin tuomioistuin on jo katsonut, että vaikka asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan toisessa ja kolmannessa alakohdassa tarkoitettu EKP:n arviointi siitä, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ei ole kannekelpoinen toimi, siihen, että kriisinratkaisuneuvosto on myöhemmin hyväksynyt kriisinratkaisumääräyksen kyseisen asetuksen 18 artiklan 6 kohdan mukaisesti tai päättänyt olla hyväksymättä tällaista määräystä, voidaan tästä huolimatta hakea muutosta unionin tuomioistuimissa, ja tämän muutoksenhaun yhteydessä kyseinen arviointi voi olla tuomioistuinvalvonnan kohteena (ks. vastaavasti tuomio 6.5.2021, ABLV Bank ym. v. EKP, C‑551/19 P ja C‑552/19 P, EU:C:2021:369, 56 kohta).

32

On lisäksi todettava, että asetuksen N:o 806/2014 86 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltio, unionin toimielin taikka luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi SEUT 263 artiklan mukaisesti hakea Euroopan unionin tuomioistuimelta muutosta kriisinratkaisuneuvoston tällaiseen päätökseen (ks. vastaavasti tuomio 6.5.2021, ABLV Bank ym. v. EKP, C‑551/19 P ja C‑552/19 P, EU:C:2021:369, 56 kohta).

33

Tästä seuraa, että kriisinratkaisuneuvoston päätös hyväksyä luottolaitosta koskeva kriisinratkaisumääräys tai olla hyväksymättä sitä on kannekelpoinen toimi. Tässä päätöksessä nimittäin vahvistetaan lopullisesti kriisinratkaisuneuvoston kanta sellaisen monitahoisen hallinnollisen menettelyn päätteeksi, josta säädetään asetuksen N:o 806/2014 18 artiklassa ja jonka käynnistää arviointi, joka koskee sitä, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ja jonka tekee aluksi EKP. Tällä menettelyllä pyritään saamaan aikaan kantajaan kohdistuvia sitovia oikeusvaikutuksia siten, ettei siihen kohdisteta kriisinratkaisua.

34

On lisäksi tähdennettävä, että riidanalaisten päätösten kaltainen päätös olla hyväksymättä kriisinratkaisumääräystä on kannekelpoinen toimi samalla tavoin kuin päätös tällaisen määräyksen hyväksymisestä. Päätös hyväksyä kriisinratkaisutoimi merkitsee, että kriisinratkaisutoimen tueksi määrätään käytettäväksi asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 6 kohdan b ja c alakohdassa ja 22 artiklassa tarkoitettuja kriisinratkaisuvälineitä, joita ovat muun muassa liiketoiminnan myynti, omaisuudenhoitoyhtiön käyttö, varojen erottelu, velkakirjojen arvon alaskirjaus tai yhteisen kriisinratkaisurahaston käyttö. Näin ollen päätöksellä olla hyväksymättä tällaisia välineitä, joista jotkin voisivat mahdollistaa sen, että kantaja voisi säilyttää osan liiketoiminnastaan, on sitovia oikeusvaikutuksia, jotka ovat omiaan vaikuttamaan kantajan etuihin.

35

On vielä todettava, että – kuten ilmenee myös julkisasiamies Campos Sánchez-Bordonan ratkaisuehdotuksesta ABLV Bank ym. v. EKP (C‑551/19 P ja C‑552/19 P, EU:C:2021:16, 93 kohta) – Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklassa vahvistetun tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden noudattaminen turvataan sillä, että kriisinratkaisuneuvoston päätös, jolla päätetään asetuksen N:o 806/2014 18 artiklassa tarkoitettu menettely, on kannekelpoinen toimi, joten mahdollisiin lainvastaisuuksiin, joita on EKP:n menettelyn ensimmäisessä vaiheessa tekemässä arvioinnissa siitä, onko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, voidaan vedota tästä kriisinratkaisuneuvoston päätöksestä nostettavan kanteen tueksi. Tästä seuraa, että kantajalla on oltava mahdollisuus vaatia kumottavaksi kriisinratkaisuneuvoston päätös, jossa hyväksytään tai ei hyväksytä sitä koskevaa kriisinratkaisumääräystä.

36

Riidanalaiset päätökset ovat näin ollen kannekelpoisia toimia.

37

Kriisinratkaisuneuvosto väittää, etteivät riidanalaiset päätökset koske kantajaa suoraan. Niillä ei ole ollut välittömiä vaikutuksia sen oikeusasemaan ja niissä jätetään niiden täytäntöönpanosta vastaaville kansallisille kriisinratkaisuviranomaisille täysi harkintavalta. Kriisinratkaisuneuvoston mukaan kantajan ja sen tytäryhtiön likvidaatio on seurausta kansallisella tasolla tehdyistä päätöksistä eikä unionin oikeussääntöjen soveltamisesta.

38

Aluksi on todettava, ettei kriisinratkaisuneuvosto ole kiistänyt sitä, että päätös koskee kantajaa erikseen, siten kuin SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetaan. Riidanalaiset päätökset nimittäin koskevat kantajaa ja sen täysin omistamaa tytäryhtiötä luottolaitoksina, joiden osalta kriisinratkaisuneuvosto ei ole hyväksynyt kriisinratkaisumääräystä, joten niissä yksilöidään kantaja samalla tavalla kuin se, jolle päätökset on osoitettu. Näin ollen riidanalaiset päätökset koskevat kantajaa erikseen.

39

Väitteestä, jonka mukaan riidanalaiset päätökset eivät koske tämän asian kantajaa suoraan, on muistutettava, että kahden kriteerin on täytyttävä kumulatiivisesti sen SEUT 263 artiklan neljännen kohdassa asetetun edellytyksen osalta, jonka mukaan kanteen kohteena olevan päätöksen on koskettava suoraan sellaista luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jolle päätöstä ei ole osoitettu, eli ensinnäkin, että riidanalaisella toimenpiteellä on välittömiä vaikutuksia henkilön oikeusasemaan, ja toiseksi, ettei se jätä niille, joille se on osoitettu ja joiden tehtävänä on sen täytäntöönpano, ollenkaan harkintavaltaa, jolloin täytäntöönpano on luonteeltaan puhtaasti automaattista ja perustuu yksinomaan unionin lainsäädäntöön eikä edellytä välissä olevien sääntöjen soveltamista (tuomio 22.3.2007, Regione Siciliana v. komissio, C‑15/06 P, EU:C:2007:183, 31 kohta; tuomio 13.10.2011, Deutsche Post ja Saksa v. komissio, C‑463/10 P ja C‑475/10 P, EU:C:2011:656, 66 kohta ja tuomio 6.11.2018, Scuola Elementare Maria Montessori v. komissio, komissio v. Scuola Elementare Maria Montessori ja komissio v. Ferracci, C‑622/16 P–C‑624/16 P, EU:C:2018:873, 42 kohta).

40

Aluksi on todettava, että kantaja on nostanut päätöksestä SRB/EES/2018/09 kanteen omissa nimissään ja päätöksestä SRB/EES/2018/10 ABLV Luxembourgin emoyhtiönä ja ainoana osakkeenomistajana.

41

On muistutettava, että – kuten edellä olevasta 12 kohdasta ilmenee – päätöksessä SRB/EES/2018/10 määrätään, ettei ABLV Luxembourgin osalta hyväksytä mitään kriisinratkaisumääräystä. Tällä päätöksellä on siten vaikutuksia tämän luottolaitoksen oikeusasemaan (ks. vastaavasti määräys 14.5.2020, Bernis ym. v. SRB, T-282/18, ei julkaistu, EU:T:2020:209, 39 kohta).

42

Päätöksellä SRB/EES/2018/10 ei sitä vastoin ole välittömiä vaikutuksia kantajan kaltaisten osakkeenomistajien oikeusasemaan, koska tämä päätös ei vaikuta näiden osakkeenomistajien oikeuteen saada osinkoja ja osallistua ABLV Luxembourgin johtamiseen (ks. analogisesti tuomio 5.11.2019, EKP ym. v. Trasta Komercbanka ym., C‑663/17 P, C‑665/17 P ja C‑669/17 P, EU:C:2019:923, 110 kohta).

43

Kuten 5.11.2019 annetusta tuomiosta EKP ym. v. Trasta Komercbanka ym. (C‑663/17 P, C‑665/17 P ja C‑669/17 P, EU:C:2019:923) ilmenee, luottolaitoksen toimiluvan peruuttamisen kielteinen vaikutus osakkeenomistajiin on nimittäin luonteeltaan taloudellinen eikä oikeudellinen, sillä vaikka luottolaitoksella ei tämän peruutuksen johdosta enää ole mahdollisuutta jatkaa toimintaansa eikä tämän vuoksi kykyä jakaa osinkoa, osakkeenomistajien oikeus saada osinkoja ja osallistua yhtiön johtamiseen säilyy ennallaan (ks. vastaavasti tuomio 5.11.2019, EKP ym. v. Trasta Komercbanka ym., C‑663/17 P, C‑665/17 P ja C‑669/17 P, EU:C:2019:923, 111 kohta ja määräys 14.5.2020, Bernis ym. v. SRB, T-282/18, ei julkaistu, EU:T:2020:209, 41 kohta).

44

Käsiteltävässä asiassa näin on sitäkin suuremmalla syyllä, koska päätöksessä SRB/EES/2018/10 määrätään pelkästään, ettei ABLV Luxembourgiin kohdisteta kriisinratkaisumenettelyä. Toisin kuin tilanteessa, josta oli kysymys 5.11.2019 annettuun tuomioon EKP ym. v. Trasta Komercbanka ym. (C‑663/17 P, C‑665/17 P ja C‑669/17 P, EU:C:2019:923) johtaneessa asiassa, tällä päätöksellä ei ollut tarkoitus peruuttaa mainitun pankin toimilupaa, joka oikeuttaa sen harjoittamaan luottolaitostoimintaa, eikä sillä ollut tällaista vaikutusta (ks. vastaavasti määräys 14.5.2020, Bernis ym. v. SRB, T-282/18, ei julkaistu, EU:T:2020:209, 42 kohta).

45

Edellä todetun perusteella on katsottava, ettei päätös SRB/EES/2018/10 koske kantajaa suoraan, siten kuin SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetaan.

46

Kantaja on nostanut käsiteltävänä olevan kanteen omissa nimissään, siltä kuin kanne koskee päätöksen SRB/EES/2018/09 kumoamista.

47

Siltä osin kuin on kysymys ensinnäkin siitä, onko tällä päätöksellä välittömiä vaikutuksia kantajan oikeusasemaan, on muistutettava, että asetuksen N:o 806/2014 18 artiklassa säädetään, että jos EKP katsoo arvioinnissaan, että kyseessä oleva yhteisö on asetuksen 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa tarkoitetuin tavoin kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, tästä seuraa kyseisen asetuksen 18 artiklassa säädetyn menettelyn aloittaminen. Sitä vastoin siinä tapauksessa, että EKP päätyy päinvastaiseen käsitykseen, kriisinratkaisumenettelyä ei aloiteta, koska asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään, että EKP:n on ilmoitettava arviointinsa komissiolle ja kriisinratkaisuneuvostolle vain, jos se arvioi, että yhteisö on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa (ks. vastaavasti tuomio 6.5.2021, ABLV Bank ym. v. EKP, C‑551/19 P ja C‑552/19 P, EU:C:2021:369, 67 ja 70 kohta).

48

On siten todettava yhtäältä, että EKP:n tekemään arviointiin perustuva kriisinratkaisuneuvoston päätelmä, jonka mukaan kantaja on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, on ehdoton edellytys päätöksen SRB/EES/2018/09 päätösosalle, jonka mukaan kantajan osalta ei hyväksytä kriisinratkaisumääräystä. Päätelmä, jonka mukaan kantaja on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, on näin ollen kyseisen päätöksen päätösosan välttämätön perusta. Koska päätöksessä SRB/EES/2018/09 todetaan, että kantaja on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, sillä on siis edellä 39 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetuin tavoin välittömiä vaikutuksia kantajan oikeusasemaan.

49

Toisaalta – kuten on todettu edellä 34 kohdassa – päätöksellä, ettei kriisinratkaisumääräystä hyväksytä ja ettei näin ollen määrätä asetuksessa N:o 806/2014 tarkoitettuja kriisinratkaisuvälineitä, joista jotkin saattavat mahdollistaa sen, että kantaja voi säilyttää osan liiketoiminnastaan, on välittömiä vaikutuksia kantajan oikeusasemaan.

50

Siltä osin kuin on toiseksi kyse siitä, jättääkö tämä päätös edellä 39 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetuin tavoin harkintavaltaa niille, joille se on osoitettu ja joiden tehtävänä on sen täytäntöönpano, on todettava, ettei näin ole tässä tapauksessa. Päätöksessä olla hyväksymättä kriisinratkaisumääräystä kantajan osalta ei nimittäin jätetä niille, joille se on osoitettu ja joiden tehtävänä on sen täytäntöönpano, ollenkaan harkintavaltaa, jolloin täytäntöönpano on luonteeltaan puhtaasti automaattista ja perustuu yksinomaan unionin lainsäädäntöön eikä edellytä välissä olevien sääntöjen soveltamista. Kyseessä olevalla kansallisella kriisinratkaisuviranomaisella ei nimittäin ole lainkaan liikkumavaraa suhteessa kriisinratkaisuneuvoston päätökseen, jonka mukaan kantajan osalta ei hyväksytä mitään kriisinratkaisuvälinettä, sillä päätös ei edellytä minkään välissä olevan säännön tai toimenpiteen soveltamista, jotta sillä olisi sitovia oikeusvaikutuksia. Tätä päätelmää ei kyseenalaista se, että mainittu kansallinen kriisinratkaisuviranomainen saattaa joutua toteuttamaan SRB/EES/2018/09 täytäntöönpanotoimia, siten kuin säädetään asetuksen N:o 806/2014 29 artiklan 1 kohdassa, jonka sanmuoto toistetaan päätöksen päätösosan 2 artiklan 2 kohdassa, sillä nämä täytäntöönpanotoimet jäävät kriisinratkaisumekanismin alan ulkopuolelle (ks. vastaavasti määräys 14.5.2020, Bernis ym. v. SRB, T-282/18, ei julkaistu, EU:T:2020:209, 43 kohta).

51

On erityisesti todettava, että kantajan likvidointi Latvian lainsäädännön mukaisesti jää kaikkien kriisinratkaisumääräysten ulkopuolelle eikä seuraa päätöksestä SRB/EES/2018/09. Likvidoinnista päättivät nimittäin yhtiön osakkeenomistajat sen jälkeen, kun kriisinratkaisuneuvosto oli tehnyt tämän päätöksen, jonka mukaan kriisinratkaisumääräyksen soveltaminen kantajaan ei ollut asetuksen N:o 806/2014 mukaan yleisen edun kannalta välttämätöntä (ks. vastaavasti tuomio 6.5.2021, ABLV Bank ym. v. EKP, C‑551/19 P ja C‑552/19 P, EU:C:2021:369, 49 kohta). Likvidoinnista ei siten ole määrätty tässä päätöksessä (ks. vastaavasti määräys 14.5.2020, Bernis ym. v. SRB, T-282/18, ei julkaistu, EU:T:2020:209, 39–45 kohta).

52

Edellä todetusta seuraa, ettei kantajalla ole asiavaltuutta riitauttaa päätöstä SRB/EES/2018/10 ja että kanne on jätettävä tutkimatta, siltä osin kuin se kohdistuu tähän päätökseen. Kantajalla sitä vastoin on asiavaltuus riitauttaa päätös SRB/EES/2018/09.

53

Kriisinratkaisuneuvoston mukaan kantaja ei ole näyttänyt toteen, että sillä on jo syntynyt ja olemassa oleva oikeussuojan tarve. Kantaja ei ole osoittanut, miten riidanalaisten päätösten kumoaminen hyödyttäisi sitä. Tarpeista, joihin kantaja vetoaa siltä osin, että riidanalaisilla päätöksillä on loukattu luottolaitosten mainetta, kriisinratkaisuneuvosto toteaa, etteivät tähän maineeseen ole vaikuttaneet riidanalaiset toimenpiteet vaan FinCENin toimenpide-ehdotus tai EKP:n arviointi, jonka mukaan kyseiset kaksi luottolaitosta ovat kykenemättömiä tai todennäköisesti kykenemättömiä jatkamaan toimintaansa. Vahingonkorvauskanteen mahdollistamista koskeva tarve ei kriisinratkaisuneuvoston mukaan ole jo syntynyt ja olemassa oleva tarve tämän kumoamiskanteen yhteydessä. Kriisinratkaisuneuvosto toteaa vielä, että jos kantajalle on aiheutunut vahinkoa, tämä on seurausta osakkeenomistajien päätöksestä hakea yhtiön asettamista selvitystilaan.

54

On muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostama kumoamiskanne voidaan tutkia vain siltä osin kuin tällä henkilöllä on intressi saada riidanalainen toimi kumotuksi. Tällainen intressi edellyttää, että riidanalaisen toimen kumoamisella voi itsessään olla oikeusvaikutuksia ja että kanne voi mahdollisesti tuloksellaan tuottaa kantajalle jotakin hyötyä (ks. tuomio 17.9.2015, Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:609, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

55

On kiistatonta, että vaikka kantaja vaatii kumoamaan päätöksen SRB/EES/2018/09 kokonaan, se ei arvostele sitä, että kriisinratkaisumääräystä kieltäydyttiin antamasta, vaan se vastustaa pääasiallisesti kriisinratkaisuneuvoston päätelmiä, joiden mukaan se oli kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa eikä voitu kohtuudella olettaa, että tämä kykenemättömyys oli estettävissä vaihtoehtoisilla toimenpiteillä.

56

Tässä asiassa on kuitenkin sille luonteenomaisia erityispiirteitä, joiden vuoksi ei ole mahdollista kiistää kantajan oikeussuojan tarvetta.

57

On yhtäältä todettava, että – kuten myös edellä olevista 47 ja 48 kohdasta ilmenee – jos EKP toteaa, ettei kyseinen yhteisö ole kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, kriisinratkaisuneuvostolle ei toimiteta mitään arviointia eikä kriisinratkaisumenettelyä ei siis aloiteta. Arviointi siitä, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, on silloin, kun kriisinratkaisuneuvosto hyväksyy sen, ehdoton edellytys asetuksen N:o 806/2014 18 artiklassa säädetyn kriisinratkaisumenettelyn käynnistämiselle ja näin ollen muodolliselle päätökselle, jossa hyväksytään kriisinratkaisumääräys tai ei hyväksytä sitä.

58

Päätöksen SRB/EES/2018/09 perusteet, erityisesti kriisinratkaisuneuvoston hyväksymä EKP:n arviointi siitä, onko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ovat päätöksen päätösosan välttämätön perusta. Jos unionin yleisen tuomioistuimen täytyy katsoa, että tämä arviointi oli virheellinen, tähän päätökseen johtanutta menettelyä ei nimittäin olisi pitänyt aloittaa kantajaa kohtaan.

59

Toisaalta kyseisellä yhteisöllä on pankkitoimintansa harjoittamisen kannalta oikeutettu intressi siihen, ettei siitä tehdä arviointia, josta ilmenee, että se on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa.

60

Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että kantaja on osoittanut, että sillä on oikeussuojan tarve päätöksen SRB/EES/2018/09 kumoamisen osalta.

61

Kanne on siten jätettävä tutkimatta, siltä osin kuin se kohdistuu päätökseen SRB/EES/2018/10, ja se voidaan tutkia, siltä osin kuin sillä pyritään päätöksen SRB/EES/2018/09 kumoamiseen.

87

Kolmas ja neljäs kanneperuste on käsiteltävä yhdessä, ja niistä ensin mainitussa on yksi osa ja jälkimmäisessä neljä osaa. Neljännessä kanneperusteessa, jota on tarkasteltava ensin, kantaja väittää ensinnäkin, että kriisinratkaisuneuvosto on tehnyt virheen, kun se ei ole itse tutkinut asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa säädettyä edellytystä. Kantajan mukaan kriisinratkaisuneuvosto on tukeutunut täysin EKP:n arviointiin siitä, onko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa. Toiseksi kantaja väittää tämän arvioinnin osalta, että tilapäiset likviditeettiongelmat, joita sillä oli FinCENin toimenpide-ehdotuksen vuoksi, eivät sellaisinaan olleet riittävä peruste katsoa, että se oli kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa. Erilaisten olosuhteiden tulkitsemisesta, kun laitoksen katsotaan olevan lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatuvan direktiivin 2014/59/EU 32 artiklan 6 kohdan mukaan, 6.8.2015 annettujen Euroopan pankkiviranomaisen (EPV) ohjeiden EBA/GL/2015/07 (jäljempänä EPV:n ohjeet) mukaisesti suositellaan, että otetaan huomioon kaikki objektiiviset tosiseikat, ja neuvotaan olemaan perustamatta arviointia siitä, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, vain yhteen tekijään, kuten likvidien varojen välittömään saatavuuteen. Kolmanneksi kantaja väittää, että miljardin euron määrä, joka EKP:n vaatimuksen mukaan piti olla käytettävissä kantajan tilillä Latvijas Bankāssa (Latvian keskuspankki) ennen kuin moratorio poistettaisiin 23.2.2018, oli suhteeton. Kantajan mukaan EKP on nimittäin yliarvioinut sen, kuinka paljon talletuksia nostetaan, jos kantaja aukeaa uudelleen, sillä EKP:n arvio perustuu keskiarvoon, että talletuksia nostetaan päivittäin 200 miljoonaa euroa viitenä peräkkäisenä päivänä. Neljänneksi kantaja esittää joukon väitteitä tukeakseen kantaansa, jonka mukaan EKP ei ole ottanut huomioon kantajan kaikkia likvidejä varoja, etenkään niitä, joihin kantajalla ei ollut välitöntä pääsyä. Kolmannessa kanneperusteessa kantaja väittää, ettei kriisinratkaisuneuvosto tutkinut riittävästi, voitiinko kohtuudella olettaa, että kantajan kykenemättömyys jatkaa toimintaansa oli estettävissä vaihtoehtoisilla toimenpiteillä.

[– –]

103

Kantaja väittää vastauksessaan, ettei kriisinratkaisuneuvosto voinut omaa arviointia tekemättä tukeutua yksinomaan EKP:n arviointiin siitä, onko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa. Tämä väite, joka on käsiteltävä ensimmäiseksi, on hylättävä siitä riippumatta, onko se työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu uusi väite.

104

Tässä väitteessä nimittäin ymmärretään väärin rooli, joka EKP:llä on asetuksen N:o 806/2014 18 artiklalla käyttöön otetussa järjestelmässä, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on tuonut sen esiin 6.5.2021 annetussa tuomiossa ABLV Bank ym. v. EKP (C‑551/19 P ja C‑552/19 P, EU:C:2021:369).

105

EKP:n arviointi siitä, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ei kylläkään sido kriisinratkaisuneuvostoa. Tämä arviointi ei nimittäin ole sitova toimi, eikä se etenkään aseta kriisinratkaisuneuvostoa tilanteeseen, jossa se olisi harkinnassaan sidottu kyseiseen arviointiin. Mikään kyseisen säännöksen sanamuodossa ei viittaa siihen, että kriisinratkaisuneuvostolla ei olisi harkintavaltaa sen suhteen, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa (ks. vastaavasti tuomio 6.5.2021, ABLV Bank ym. v. EKP, C‑551/19 P ja C‑552/19 P, EU:C:2021:369, 67 kohta).

106

Asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa kuitenkin annetaan EKP:lle ensisijainen – joskaan ei yksinomainen – asema, koska sen tehtävänä on pääsääntöisesti arvioida aluksi, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa. Kriisinratkaisuneuvosto voi myös tehdä tällaisen arvioinnin mutta ainoastaan sen jälkeen, kun se on ensin ilmoittanut EKP:lle aikomuksestaan, ja ainoastaan, jos EKP ei tee kyseistä arviointia kolmen kalenteripäivän kuluessa tämän tiedon vastaanottamisesta. EKP:lle on siis annettu tällaisen arvioinnin tekemiseen ensisijainen toimivalta, joka perustuu EKP:llä valvontaviranomaisena olevaan asiantuntemukseen, koska sen vuoksi, että EKP:llä on tässä ominaisuudessa käytettävissään kaikki vakavaraisuutta koskevat tiedot kyseessä olevasta yhteisöstä, sillä on parhaat edellytykset määrittää kyseisen asetuksen 18 artiklan 4 kohdassa olevan määritelmän, joka koskee sitä, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ja jossa viitataan muun muassa vakavaraisuustilanteeseen liittyviin seikkoihin, kuten toimilupaedellytyksiin, varojen määrään suhteessa velkojen määrään taikka nykyiseen tai tulevaan velkaantumiseen, perusteella, täyttyykö kyseinen edellytys (ks. vastaavasti tuomio 6.5.2021, ABLV Bank ym. v. EKP, C‑551/19 P ja C‑552/19 P, EU:C:2021:369, 62 kohta).

107

Käsiteltävässä asiassa kriisinratkaisuneuvosto on riidanalaisen päätöksen SRB/EES/2018/09 3.2.1 kohdassa todennut EKP:n arviointiin tukeutuen, että kantajan oli katsottava olevan kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, siten kuin tarkoitetaan asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa, kun se luetaan yhdessä tämän asetuksen 18 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdan kanssa, sillä jos moratorio olisi poistettu 23.2.2018 jälkeen, oli erittäin todennäköistä, että käteisen ulosvirtaus laitoksista jatkuisi samaan tahtiin kuin ennen moratorion asettamista, kun otetaan huomioon FinCENin toimenpide-ehdotuksesta kantajan maineelle aiheutunut haitta. Tämän johdosta kriisinratkaisuneuvosto yhtyi EKP:n käsitykseen, jonka mukaan kantajalla täytyi olla Latvian keskuspankin tilillään miljardin euron likviditeettireservi, sillä tällä määrällä pystytään vastaamaan niiden nostojen määrään, joita arvioitiin tapahtuvan moratorion poistamista välittömästi seuraavien viiden päivän aikana. Koska tätä likviditeettireserviä ei ollut saavutettu, kriisinratkaisuneuvosto yhtyi myös siihen EKP:n arviointiin, ettei kantaja lähitulevaisuudessa todennäköisesti pysty maksamaan velkojaan niiden erääntyessä ja että kantaja oli kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa.

108

Näin ollen ja kun otetaan huomioon laaja harkintavalta, joka kriisinratkaisuneuvostolla on edellä 91–94 kohdassa esiin tuodun oikeuskäytännön mukaisesti, kun se tekee monitahoista taloudellista arviointia, jollainen on arviointi siitä, onko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, kriisinratkaisuneuvosto, jota EKP:n suorittama tutkinta ja arviointi eivät tosin sido, ei ole tehnyt oikeudellista virhettä tukeutuessaan tähän arviointiin, sillä EKP:llä on parhaat edellytykset arvioida, onko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa.

109

Kantajan väitteitä ei näin ollen voida hyväksyä.

110

Kantajan mukaan EKP on katsonut virheellisesti, että tiettyihin likvideihin varoihin pääsyä koskevan tilapäisen ongelman vuoksi oli perusteltua katsoa, että kantaja oli kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa. EKP on tukeutunut vain yhteen seikkaan eli tilapäiseen käteisvarojen puutteeseen, joka johtui 14.–16.2.2018 tapahtuneesta talletuspaosta, eikä se ottanut riittävästi huomioon kantajan kokonaistilannetta. Kantaja väittää, ettei sen enempää sen maksuvalmiusvaatimusta kuin sen vahvaa pääomarakennetta ole otettu riittävästi huomioon. Erityisesti EPV:n ohjeista ilmenee, että on punnittava kaikkia luottolaitoksen vaikeuksiin liittyviä objektiivisia tosiseikkoja sen määrittämiseksi, onko laitos kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa.

111

Aluksi on muistutettava, että asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 4 kohdan mukaan yhteisön on katsottava olevan kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, jos se on yhdessä tai useammassa tämän säännöksen ensimmäisen alakohdan a–d alakohdassa luetelluista tilanteista. Tässä tapauksessa EKP on katsonut, ettei kantaja kyennyt tai sen voitiin objektiivisten tosiseikkojen perusteella todeta lähitulevaisuudessa olevan kykenemätön maksamaan velkojaan tai suorittamaan muita vastuitaan eräpäivään mennessä, siten kuin asetuksen 18 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdassa tarkoitetaan. Kuten EKP on aiheellisesti todennut, asetuksen N:o 806/2014 18 artiklasta ei siten ilmene, että EKP:n ja kriisinratkaisuneuvoston täytyy ottaa huomioon luottolaitoksen maksuvalmiusvaatimuksen tai pääomarakenteen kaltaisia seikkoja, ennen kuin ne voivat katsoa, että laitos on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa.

112

EPV:n ohjeet eivät kyseenalaista tätä toteamusta. Näiden ohjeiden englanninkielisen version 5 kohdan mukaan näillä ohjeilla nimittäin pyritään direktiivin 2014/59 32 artiklan 6 kohdan nojalla lähentämään valvonta- ja kriisinratkaisukäytäntöjä, siltä osin kuin on kyse niiden erilaisten olosuhteiden tulkinnasta, joissa laitoksen katsotaan olevan lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatuvan. EKP väittää perustellusti, ettei näitä ohjeita saa tulkita tavalla, joka on ristiriidassa asetuksen N:o 806/2014 kanssa, ja ettei niissä siis aseteta lisäedellytyksiä, jotka eivät ilmene tämän asetuksen 18 artiklasta.

113

On joka tapauksessa todettava, että EPV:n ohjeiden englanninkielisen version 14 kohdan mukaan kriisinratkaisuviranomaisen on arvioitava objektiivisia tosiseikkoja, erityisesti luottolaitoksen pääomapositiota ja sen likviditeettiasemaa. Näiden ohjeiden englanninkielisen version 16 kohdassa todetaan kuitenkin, että vaikka on oletettavaa, että useimmissa tapauksissa sen, että luottolaitos on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, osoittaa useampi näissä ohjeissa mainittu seikka eikä vain yksi niistä, tästä huolimatta on tietyissä tilanteissa mahdollista, että pelkästään yhden edellytyksen täyttyminen riittää edellytyksen ankaruuden ja vakavaraisuuteen kohdistuvan vaikutuksen vuoksi käynnistämään kriisinratkaisun. Toisin kuin kantaja väittää, EPV:n ohjeista ei siis ilmene, että on välttämättä otettava huomioon useita edellytyksiä tai tekijöitä, ennen kuin voidaan katsoa, ettei luottolaitos kykene tai ettei se lähitulevaisuudessa kykene maksamaan velkojaan tai suorittamaan muita vastuitaan eräpäivään mennessä.

114

Seuraavaksi on todettava, että – kuten EKP tuo esiin – likvidien varojen olemassaolo on luottolaitokselle ratkaisevan tärkeää, koska sen päätehtävä on ottaa vastaan talletuksia yleisöltä ja sijoittaa ne edelleen reaalitalouteen myöntämällä lainoja. Tämä välitystehtävä perustuu lähtöolettamukseen, että tallettajan on voitava saada talletuksensa takaisin pyynnöstä ja lähtökohtaisesti välittömästi. Se, ettei pankki pysty maksamaan tallettajien varoja takaisin, ei vaikuta ainoastaan tähän luottolaitokseen kohdistuvaan luottamukseen vaan mahdollisesti – leviämisen kautta – koko pankkijärjestelmään kohdistuvaan luottamukseen. On lisäksi kiistatonta, että talletuspako vaikuttaa sekä vaikeuksissa oleviin luottolaitoksiin että terveisiin luottolaitoksiin tallettajien menetettyä luottamuksen pankkijärjestelmän vakauteen (ks. vastaavasti tuomio 4.10.2018, Kantarev, C-571/16, EU:C:2018:807, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

115

Pääasian kaltaisessa tilanteessa, jolle on tunnusomaista luottolaitoksen ja sen asiakaskunnan välisen luottamuksen rikkoutumisesta johtuva talletuspako, laitoksen maksuvalmiusvaatimuksella ja pääomarakenteella on näin ollen pienempi merkitys kuin sillä, mikä on likvidien varojen välitön saatavuus tässä laitoksessa. Kantajan väitteet on siten hylättävä.

116

Kantaja väittää pääasiallisesti, että sen tilillä Latvian keskuspankissa oleva miljardin euron likviditeettireservi, joka EKP:n käsityksen mukaan oli välttämätön niiden talletusten takaisin maksamiseksi, jotka saatetaan nostaa lyhyen ajan sisällä, sen jälkeen kun kantaja mahdollisesti aukeaa uudelleen moratorion poistamisen jälkeen, oli suhteeton.

117

Kantaja toteaa ensinnäkin, että EKP:n arvioinnissa, joka koski sitä, onko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ja jonka kriisinratkaisuneuvosto on toistanut, ei ole otettu huomioon sitä, että avistatalletuksia, joilla ei ole irtisanomisaikaa ja jotka voidaan vaatia maksettaviksi välittömästi, oli muunnettu määräaikaistalletuksiksi, joiden määrä oli 22.2.2018 449 miljoonaa euroa. Kantajan mukaan näitä talletuksia ei ilman sen suostumusta voitu vaatia maksettaviksi muuntamista seuranneina kuutena kuukautena, minkä vuoksi näitä talletuksia ei voitu vaatia maksettaviksi lyhyen ajan sisällä. Niiden talletusten, joita voitiin vaatia maksettaviksi välittömästi, määrä oli siten 1,596 miljardia euroa eikä 2,043 miljardia euroa, kuten EKP oli arvioinut.

118

Toiseksi kantaja pitää perusteettomana EKP:n kantaa, jonka mukaan talletusten nostot olisivat jatkuneet samaan tahtiin kuin maksujen keskeyttämistä edeltäneinä kolmena päivänä 14.–16.2.2018, mikä tarkoittaa keskimäärin 200 miljoonan euron nostoja päivässä. Kantajan mukaan mikään ei osoita, että talletusten nostot olisivat moratorion poistamisen jälkeen jatkuneet lineaarisesti. Kantaja väittää, että sen jälkeen, kun aluksi nostettiin kaikkein epävakaimmat talletukset, jäljelle olisi jäänyt vakaampien talletusten perussaldo. Kantaja viittaa tältä osin sisäisen likviditeetin riittävyyden arviointimenettelyyn (internal liquidity adequacy assessment process, ILAAP), jonka EKP on hyväksynyt vuonna 2017 antamassaan uusimmassa vakavaraisuuden arviointiprosessia (Supervisory Review and Evaluation Process, SREP) koskevassa päätöksessään ja josta ilmenee, että suuri osa avistatalletuksista oli vakaita ja tallettajat luottivat niihin.

119

Kantaja toteaa lisäksi, että ulosvirtaus oli 16.2.2018 jo pienempi kuin edeltävänä päivänä. Moratorion aikana internetin välityksellä yritettiin nostaa rahaa vain 28 miljoonaa euroa työpäivässä. Lisäksi kantaja oli jo hoitanut huomattavan määrän Yhdysvaltain dollarin määräisistä maksuvelvoitteistaan euromääräisten arvopapereiden siirroilla, vaikka se oli 15.2.2018 päättänyt korvata Yhdysvaltain dollarin määräiset maksut euromääräisillä maksuilla tai sijaissuorituksilla ja lopettaa 16.2. lukien täysin Yhdysvaltain dollarin määräisten velkojen maksun vetoamalla force majeure ‑tilanteeseen. Tämän force majeure ‑tilanteen aikana oli vielä maksettu 167 miljoonaa euroa sijaussuorituksina kantajan Yhdysvaltain dollarin määräisten maksuvelvoitteiden perusteella. Kantajan mukaan on erittäin epätodennäköistä, että välittömästi moratorion poistamisen jälkeen talletusten nostopyynnöt koskisivat 200:aa miljoonaa euroa päivässä.

120

Näihin väitteisiin vastattaessa on ensinnäkin todettava EKP:n tavoin, ettei ollut takeita siitä, ettei määräaikaistalletuksiksi muunnettuja talletuksia nosteta lyhyen ajan kuluessa mahdollisesti niin, että nostosta maksetaan rangaistuksenluonteinen maksu. EKP on asianosaisten kuulemiseksi pidetyssä istunnossa tähdentänyt vielä, ettei suuri enemmistö tallettajista ollut hyväksynyt talletusten muuntamista määräaikaisiksi. Se on päätellyt tästä, että nämä tallettajat, jotka olivat kieltäytyneet muuntamisesta, luultavasti vaativat talletustensa takaisin maksua lyhyen ajan kuluessa. Näiden talletusten arvo oli 1,596 miljardia euroa. EKP on lisäksi todennut, ettei se, että tietty määrä talletuksia muunnetaan, ole muuttanut arviota, jonka mukaan nostot jatkuvat keskimäärin 200 miljoonan euron päivävauhdilla, ja että tämän vuoksi kantajalla piti olla miljardin euron likviditeettireservi, ennen kuin luottolaitos mahdollisesti avataan uudelleen.

121

Kantajan esittämät väitteet eivät ole omiaan kyseenalaistamaan EKP:n arviointia tosiseikoista. Kantaja nimittäin pelkästään toteaa todisteita sen tueksi esittämättä, että määräaikaistalletusten osalta oli sovittu, ettei niitä vaadita maksettaviksi kuuden kuukauden aikana. Vaikka tämä väite olisi näytetty toteen ja sen tueksi olisi esitetty näyttöä, se ei missään tapauksessa osoita virheelliseksi EKP:n arviota, jonka mukaan nostot todennäköisesti jatkuvat samalla nopeudella ja samassa laajuudessa kyseisen laitoksen oletetun uudelleen avaamisen jälkeen, minkä vuoksi sillä täytyi olla suuri määrä likvidejä varoja, jotta se pystyisi täyttämään pyynnöt uudelleen avaamista seuraavien viiden päivän aikana. Muuntamattomia talletuksia oli nimittäin vielä 1,596 miljardia euroa eli EKP:n vaatimaa miljardin euron likviditeettireserviä huomattavasti suurempi määrä.

122

Toiseksi on todettava, ettei unionin yleisellä tuomioistuimella olevassa asiakirja-aineistossa ole mitään, mikä voisi kyseenalaistaa EKP:n arvion, jonka mukaan kantajan likviditeetin riittävyydestä tehtyjen sisäisten arviointien, joihin kantaja vetoaa, arvo oli vähäinen päätöksen SRB/EES/2018/09 antamiseen johtaneen poikkeuksellisen tilanteen aikana. EKP oli kylläkin hyväksynyt kantajaa koskevan ILAAP:n vuonna 2017, mutta on kiistatonta, että kantaja oli helmikuussa 2018 ennakoimattomassa tilanteessa, jossa siihen kohdistui talletuspako sen johdosta, että yleisö oli menettänyt luottamuksensa tämän luottolaitoksen vakavaraisuuteen, ja näin oli siitä riippumatta, oliko laitos terve vai vaikeuksissa.

123

Näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa EKP ei tehnyt ilmeistä arviointivirhettä, kun se tukeutui 14.–16.2.2018 tehtyjen nostojen määrään, joka ilmensi asianmukaisella tavalla tämän luottolaitoksen tilannetta ajankohtana, jona arvioitiin, onko se kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ja jona riidanalainen päätös annettiin. Kuten EKP on perustellusti todennut, se, että määräpäivän maksuvalmiusvarantoa laskettaessa huomioon otetaan ajalta 14.–16.2.2018 käteisen päivittäisen ulosvirtauksen keskiarvo 200 miljoonaa euroa, selittyy nimittäin sillä, että likviditeettikriisin aikana käteisvarojen nostot voivat olla epävakaita ja että keskiarvon huomioon ottaminen pienentää laskuvirheen riskiä. Lisäksi EKP on tukeutunut riitauttamattomiin ja objektiivisiin tietoihin, jotka olivat ajantasaisia päätöksen SRB/EES/2018/09 antamisajankohtana. Kun otetaan huomioon kantajan maineen vahingoittuminen ja siitä seurannut luottamuksen puute, EKP ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä, kun se on arvioinut, että moratorion poistamisen jälkeen nostot jatkuvat samaan tahtiin, koska tällä välin ei ollut tapahtunut mitään sellaista, mikä olisi omiaan rauhoittamaan markkinoita.

124

Myöskään kantajan väite, jonka mukaan nostojen määrä oli 14. ja 16.2.2018 välisenä aikana pienenemässä, ei voi menestyä. Tältä osin EKP on asianosaisten kuulemiseksi pidetyssä istunnossa todennut ilman vastaväitteitä, että nostojen määrä oli 15.2. suurempi kuin 14.2., joten oli mahdotonta havaita sen enempää kuin laskevaa suuntausta. Kantajan väite on näin ollen hylättävä.

125

Kantaja vetoaa joukkoon väitteitä kiistääkseen sen arvioinnin tuloksen, jonka EKP teki siitä, onko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ja jonka kriisinratkaisuneuvosto hyväksyi. Kantaja väittää siten pääasiallisesti, ettei EKP ole ottanut huomioon kaikkia likvidejä varoja, joita kantajalla oli käytettävissään tai joita se saattoi saada käyttöönsä. Kantajan mukaan EKP on ottanut huomioon 694 miljoonan euron määrän, joka oli käytettävissä määräpäivänä 23.3.2018 kello 18.00 kantajan tilillä Latvian keskuspankissa, mutta jättänyt ottamatta huomioon varat, jotka eivät olleet tällä tilillä. Kantaja väittää pääasiallisesti, että EKP on virheellisesti jättänyt ulkopuolelle joukon varoja, joiden arvo oli 690 miljoonaa euroa ja jotka olisi voitu muuntaa rahaksi, jos EKP olisi sitä pyytänyt. Nämä varat olisivat olleet käytettävissä kohtuullisessa ajassa sitä mukaa, kun talletuksia nostettiin.

126

Siltä osin kuin on aluksi kysymys siitä, että EKP on ottanut huomioon vain likvidit varat, joita kantajalla oli Latvian keskuspankin tilillä, on todettava, että EKP on asianosaisten kuulemiseksi pidetyssä istunnossa vahvistanut, että se pystyi varmistumaan vain tällä tilillä saatavissa olevista likvideistä varoista, kun taas muiden varojen välitöntä saatavuutta ei pystytty valvomaan. Kantajan väite, jonka mukaan sille ei ollut ilmoitettu, että vain tällä tilillä saatavissa olevat varat voitiin ottaa huomioon laskettaessa likviditeettireserviä määrättynä aikarajana, on väistämättä hylättävä. Kuten EKP on väliintulokirjelmän 93 kohdassa todennut kantajan tätä riitauttamatta, tämä vaatimus on annettu selvästi tiedoksi kantajan edustajille erityisesti 20.2.2018 pidetyssä kokouksessa, josta laadittu pöytäkirja on EKP:n väliintulokirjelmän liitteenä F.4.1.

127

Kantaja ei voi perustellusti arvostella EKP:tä siitä, ettei tämä ole erottanut toisistaan kantajan hallussa olevia likvidejä varoja ja pääsyä näihin varoihin, koska kantajalla ei väliaikaisesti ollut pääsyä tiettyihin varoihin. Kantaja ei nimittäin ole näyttänyt toteen, että pääsy näihin likvideihin varoihin olisi palautettu niin ajoissa, että talletusten nostopyynnöt olisi pystytty täyttämään.

128

Tästä seuraa, että EKP on ottanut huomioon ja arvioinut kantajan mainitsemat varat, mutta se on sen vuoksi, että näiden varojen välitön saatavuus oli epävarmaa, perustanut päätelmänsä vain varoihin, jotka olivat määrättynä aikarajana konkreettisesti saatavissa kantajan tilillä Latvian keskuspankissa.

129

EKP on tältä osin selventänyt väliintulokirjelmän 15–19 kohdassa, että likvidit varat, joita luottolaitoksella on käteisen ulosvirtaukseen vastaamiseksi, ovat peräisin pääasiallisesti kahdesta lähteestä. Ensimmäinen lähde ovat käteisvarat, jotka ovat pääasiallisesti keskuspankissa tai muissa toimijoissa olevia käteistilejä, joita kyseinen laitos pääsee käyttämään pyynnöstä. Toinen likvidien varojen lähde ovat tietyt korkealaatuiset vaihdantakelpoiset arvopaperit, jotka voidaan – yleensä nimellisarvon aliarvostuksen jälkeen – antaa vakuudeksi, jotta keskuspankilta tai liikekumppanilta saataisiin käteislaina, tai jotka voidaan myydä kolmannelle käteisen saamiseksi. Lainan saaminen edellyttää, että arvopaperien säilyttäjä antaa nämä arvonpaperit vakuudeksi, kun taas arvopapereiden myyminen voi vaatia enemmän aikaa, koska se edellyttää arvonpaperien säilyttäjän lisäksi muiden osapuolten, kuten arvopaperikeskuksen ja liike- tai keskuspankin, osallistumista.

130

EKP on seuraavaksi väittänyt, että käteistileillä, erityisesti keskuspankin tileillä, olevat varat olivat välittömästi sellaisen pankin saatavissa, joka tarvitsi käteistä tallettajille ja muille velkojille suoritettavia maksuja varten. Lainan ottaminen rahamarkkinoilta tai käteisen saaminen muista lähteistä kuin keskuspankista riippuvat kuitenkin liikekumppaneiden tahdosta. Markkinarahoitusta ei siten voida pitää varmana, ja se voi olla rajoitettua tai edellyttää vakuuksien merkittävää aliarvostusta, ja joskus sitä voi olla täysin mahdotonta saada. Näiden markkinarahoitusta koskevien rajoitusten vuoksi useat keskuspankit toimivat edelleen hätärahoittajina, ja tätä tehtävää hoitaessaan ne yleensä myöntävät liikepankeille vakuuksia vastaan hätäkäteislainoitusta tilanteissa, joissa markkinoiden muut toimijat eivät halua tehdä sitä.

131

Kuten EKP toteaa, tässä yhteydessä EKP:n ja kantajan hyväksymä ratkaisu kantajan likviditeettikriisin oli se, että yritetään muuttaa tämän luottolaitoksen likvideiksi oletetut varat riittäväksi määräksi käteistä eli likviditeettireserviksi, jonka pankki voisi välittömästi ja ilman mitään rajoituksia saada käyttöönsä pystyäkseen vastaamaan nostopyyntöihin.

132

Koska useat liikekumppanit, joilla oli hallussaan kantajan arvopapereita, eivät FinCENin toimenpide-ehdotuksen vuoksi kuitenkaan halunneet vapauttaa kantajan varoja ja koska useimmat kantajan kirjeenvaihtajapankeista olivat katkaisseet liikesuhteensa kantajaan tai asettaneet liiketoimien rahamäärille tiukkoja rajoituksia, EKP:n mukaan vain Latvian keskuspankissa olleiden käteisvarojen tai arvopapereiden voitiin katsoa olevan välittömästi käytettävissä tuleviin talletusten nostopyyntöihin vastaamiseksi.

133

Kun edellä esitetty otetaan huomioon, EKP on esittänyt uskottavan selityksen syistä, joiden vuoksi varoja, joiden osalta ei ollut näytetty toteen, että ne olivat määräpäivänä tosiallisesti saatavissa kantajan tilillä Latvian keskuspankissa, ei voitu ottaa huomioon likviditeettireserviä laskettaessa.

134

Kantaja vetoaa lisäksi tiettyyn määrään erityisiä varojen luokkia, jotka EKP:n olisi pitänyt ottaa huomioon arvioidessaan, onko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa.

135

Siltä osin kuin on kyse ensinnäkin 470 miljoonan euron suuruisista arvopapereiden myyntituloista, on todettava, ettei kantaja ole näyttänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen, että nämä arvopaperit olivat varoja, jotka olivat helposti ja välittömästi käytettävissä maksujen suorittamiseen tallettajille, jotka halusivat nostaa talletuksensa heti moratorion mahdollisen poistamisen jälkeen. On kiistatonta, että tämän myynnin tuottoja ei siinäkään tapauksessa, että myynti olisi toteutunut, olisi maksettu kantajan tilille Latvian keskuspankissa ennen 23.2.2018 kello 18.00:aa, kuten EKP aiheellisesti toteaa. EKP:tä ei näin ollen voida arvostella siitä, ettei se laskenut näitä arvopapereita tai niiden oletettuja myyntituottoja mukaan niihin likvideihin varoihin, jotka 23. päivää helmikuuta 2018 seuranneena päivänä olivat suoraan saatavissa talletusten maksamiseen, jos niiden takaisin maksua pyydetään.

136

Siltä osin kuin on toiseksi kysymys likvideistä varoista, joita kantajalla oli nostrotileillä (kantajan tileillä muissa pankeissa) ja joiden määrä oli 29 miljoonaa euroa, ja 13 miljoonan euron arvoisista varoista, jotka olivat sen omistuksessa tilillä, joka sillä oli Euroclearissä, on todettava, että EKP on ottanut ne huomioon arviointinsa, joka koski sitä, onko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, 31 ja 31 kohdassa. Arvopaperit, jotka olivat Euroclearin hallussa kantajan lukuun, olivat kantajan mukaan korkealaatuisia arvopapereita, kuten valtionobligaatioita, ja ne olivat helposti muunnettavissa kohtuullisessa ajassa. On kuitenkin todettava, ettei myöskään näitä käteiseksi muuntamisia voitu toteuttaa ajoissa, joten niitä vastaavat määrät eivät olleet saatavissa kantajan tilillä Latvian keskuspankissa 23.2.2018 kello 18.00. Taulukoista, jotka ovat EKP:n väliintulokirjelmää koskevien kantajan huomautusten liitteinä G.4 ja G.5, nimittäin ilmenee, että Euroclear oli maksanut huomattavan osan myyntituotoista kantajalle paljon tämän päivämäärän jälkeen.

137

Kantajan väite, että erittäin likvidien varojen muuntamisen piti tapahtua käynnissä olevien maksujen tahdissa ja että 23.2.2018 jälkeen oli osoittautunut, että aika tiettyjen arvonpapereiden muuntamiseksi oli lyhentynyt, ei voi kyseenalaistaa EKP:n arviointia, koska – kuten edellä olevista 126–133 kohdasta ilmenee – EKP ei tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, että vain likvidien varojen olemassaolo kantajan tilillä Lavian keskuspankissa takasi sen, että varat olivat välittömästi saatavissa.

138

Sama koskee kolmanneksi muita arvopapereita, joita kantajalla olisi ollut ja jotka olisi voitu myydä 358 miljoonalla eurolla ja joihin kuului joukko investointiluokan arvopapereita, joiden arvo oli 229 miljoonaa euroa, ja neljänneksi 12 miljoonan euron käteisvaroja, joita kantajalla väitteidensä mukaan oli. On todettava, että sitä, että nämä varat olisivat olleet välittömästi saatavissa moratorion mahdollisen poistamisen jälkeen, ei ole näytetty toteen, eikä näitä varoja ole myöskään muunnettu käteiseksi, joka olisi 23.2.2018 päivän päättyessä ollut kantajan tilillä Latvian keskuspankissa.

139

Kantaja väittää viidenneksi, että EKP oli väärässä, kun se päätti 21.2.2018 rajoittaa kantajan pääsyä rahapoliittisten toimien (monetary policy operations, MPO) piiriin. Kantaja ei siten saanut 40 miljoonan euron luottolimiittiä, joka olisi voitu käyttää muiden likvidien varojen hankkimiseen. EKP vastaa tähän, että sen valtuusto teki tämän päätöksen 21.2.2018 vakavaraisuusvalvonnan yhteydessä. On todettava, ettei kantaja tosiasiallisesti kiistä tämän EKP:n valtuuston tekemän päätöksen pätevyyttä eikä tuo selvästi esiin, millä tavalla mainitun luottolimiitin saaminen olisi voinut auttaa hankkimaan lisää likvidejä varoja, jotta tavoite, että kantajan tilillä Latvian keskuspankissa on miljardi euroa, olisi täyttynyt. On joka tapauksessa todettava, ettei kyseinen päätös ole osa nyt käsiteltävässä kanteessa riitautettua päätöstä eikä ole sen oikeudellinen perusta, joten se ei ole tämän oikeusriidan kohteena.

140

Tämän asian kaltaisissa olosuhteissa on tähdennettävä, että kun otetaan huomioon EKP:ltä kriisitilanteessa edellytetty varovaisuus ja harkitsevaisuus, sillä oli oikeus toimia niin, että se ottaa huomioon vain ne likvidit varat, jotka olivat välittömästi saatavissa kantajan tilillä Latvian keskuspankissa, jotta torjuttaisiin kaikki riski siitä, ettei nostopyyntöjä täytetä moratorion poistamista seuranneina viitenä päivänä, sillä varat, joita kantajalla väitteidensä mukaan oli muualla, eivät olleet nopeasti saatavissa.

141

EKP:n tekemää ja kriisinratkaisuneuvoston sen jälkeen hyväksymää arviointia siitä, oliko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ei kyseenalaista myöskään väite, jonka mukaan EKP:n muotoilema likviditeettireserviä koskeva vaatimus ei ollut kohtuullinen, koska kantajan olisi tämän vaatimuksen täyttämiseksi pitänyt käyttää huomattavia määriä rahaa muuntaakseen arvopapereita ja muita varoja välittömästi saatavissa oleviksi käteisvaroiksi. Tämä väite ei nimittäin millään tavalla horjuta EKP:n arviointia likviditeettireservistä, jonka osalta oli näytettävä toteen, että se oli tilillä määräpäivänä.

142

Kantaja toteaa lopuksi, että moratoriota olisi voitu jatka, kunnes kantaja saisi palautettua likviditeettinsä talletusten vakuusjärjestelmää käynnistämättä. Kantajan mukaan EKP on tässä yhteydessä tukeutunut talletusten vakuusjärjestelmästä annetun Latvian lain (Noguldījumu garantiju likums) 2 §:n 8 momentin virheelliseen tulkintaan. Tämän säännöksen mukaan FKTK:n oli tehtävä päätös siitä, ettei talletuksia kyetä maksamaan, viiden työpäivän kuluessa päivästä, jona on todettu, ettei talletusten ottaja pystynyt maksamaan talletuksia. Moratorion aikana oli kuitenkin mahdotonta määrittää, ettei talletuksia kyetä maksamaan, sillä maksut oli joka tapauksessa keskeytetty. Näin ollen EKP:n väite, jonka mukaan moratorion pidentäminen olisi automaattisesti käynnistänyt talletusten vakuusjärjestelmän eikä sen vuoksi ollut mahdollinen, on kantajan mukaan virheellinen.

143

Myöskään tämä väite ei voi menestyä.

144

EKP on käsiteltävässä asiassa katsonut, että kantajalla oli pulaa käteisvaroista 14.–16.2.2018 esiintyneen talletuspaon johdosta. Se on antanut kantajalle moratorion voimaantulosta lukien viisi päivää aikaa likviditeettinsä palauttamiseksi, jotta kantaja pystyisi selviämään seuraavasta nostojen aallosta. Tämän määräajan kuluttua kantaja ei ollut kuitenkaan pystynyt osoittamaan, että sillä oli miljardi euroa Latvian keskuspankin tilillään.

145

EKP ei siten ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan tuolloin asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan ja toisen alakohdan sekä 4 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdan perusteella, että kantaja oli kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa. Tässä tilanteessa EKP:llä ei ollut mitään velvollisuutta ilmoittaa FKTK:lle, että moratoriota on jatkettava.

146

Näin ollen on todettava, että kun otetaan huomioon harkintavalta, jota kriisinratkaisuneuvostolla oli sen tehdessä moninahoista taloudellista arviointia, kantaja ei ole osoittanut, että kriisinratkaisuneuvosto oli tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että kantaja oli kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa.

147

Kantaja väittää pääasiallisesti, ettei kriisinratkaisuneuvosto ole perustellut riittävästi päätelmäänsä, jonka mukaan ei voitu kohtuudella olettaa, että kantajan kykenemättömyys jatkaa toimintaansa voitiin estää kohtuullisessa ajassa millään yhteisöön kohdistuvilla vaihtoehtoisilla yksityisen sektorin toimenpiteillä tai valvontatoimella.

148

Kriisinratkaisuneuvosto kiistää nämä väitteet.

149

Asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan mukaan kriisinratkaisumääräys voidaan hyväksyä vain, jos erityisesti ottaen huomioon ajoituksen ja muut asiaankuuluvat olosuhteet ei voida kohtuudella olettaa, että yhteisön kykenemättömyys jatkaa toimintaansa on estettävissä kohtuullisessa ajassa millään yhteisöön kohdistuvilla vaihtoehtoisilla yksityisen sektorin toimenpiteillä, mukaan lukien laitosten suojajärjestelmien toimenpiteet, tai valvontatoimella, mukaan lukien varhaisen tilanteeseen puuttumisen toimenpiteet tai kyseeseen tulevien pääomainstrumenttien alaskirjaus tai muuntaminen tämän asetuksen 21 artiklan mukaisesti.

150

Kriisinratkaisuneuvosto on päätöksen SRB/EES/2018/09 3.2.2 kohdassa katsonut, ettei ollut olemassa mitään vaihtoehtoista toimenpidettä, jolla kantajan kykenemättömyys jatkaa toimintaansa olisi kohtuudella voitu estää. Kriisinratkaisuneuvosto on tutkinnassaan tukeutunut pääasiallisesti seikkoihin, jotka EKP oli esittänyt arvioinnissaan, joka koski sitä, onko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa.

151

Kriisinratkaisuneuvostoa ei voida moittia siitä, että se on asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa säädettyä edellytystä tutkiessaan tukeutunut EKP:n arviointiin, joka koski sitä, onko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa. Asetuksen 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a ja b alakohdassa tarkoitetut edellytykset ovat kylläkin erillisiä. Asetuksen 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitettujen vaihtoehtoisten toimenpiteiden tutkiminen on käsiteltävässä asiassa kuitenkin yhdistetty EKP:n asetuksen 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa säädetyn edellytyksen osalta tekemään arviointiin siitä, onko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa. Ennen kuin EKP katsoi, että kantaja oli kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, se oli tutkinut, voitiin kykenemättömyys jatkaa toimintaa vielä estää vaihtoehtoisilla toimenpiteillä, kuten moratorion jatkamisella tai vuonna 2017 laaditussa kantajaa koskevassa elvytyssuunnitelmassa tarkoitettujen maksuvalmiuden palauttamista koskevien käytettävissä olevien vaihtoehtojen toteuttamisella. Lisäksi 18 artiklan 1 kohdan neljännessä alakohdassa säädetään, että ”kriisinratkaisuneuvosto arvioi – – ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetun edellytyksen täyttymisen tiiviissä yhteistyössä EKP:n kanssa” ja että ”EKP voi myös ilmoittaa kriisinratkaisuneuvostolle – –, että se katsoo kyseisessä alakohdassa säädetyn edellytyksen täyttyvän”. Kriisinratkaisuneuvosto saattoi siten tukeutua EKP:n suorittamaan tutkimukseen.

152

Kun otetaan huomioon konkreettiset ja objektiiviset seikat, jotka kriisinratkaisuneuvosto on esittänyt päätöksen SRB/EES/2018/09 3.2.2 kohdassa, on todettava, ettei kantaja ole esittänyt syitä, joiden vuoksi sen kykenemättömyys jatkaa toimintaansa olisi ollut estettävissä kohtuullisessa ajassa kriisinratkaisuneuvoston ja EKP:n tarkastelemilla vaihtoehtoisilla toimenpiteillä. Kantaja ei yksilöi muita toimenpiteitä, joita kriisinratkaisuneuvoston olisi tutkinnassaan pitänyt ottaa huomioon. Tässä tilanteessa pelkkä väite, jonka tueksi ei ole esitetty näyttöä ja jonka mukaan kriisinratkaisuneuvosto ei ottanut huomioon vaihtoehtoisten toimenpiteiden olemassaoloa, ei riitä viemään uskottavuutta kriisinratkaisuneuvoston arvioinnilta eikä ole omiaan osoittamaan, että on tapahtunut ilmeinen arviointivirhe.

153

Kolmas ja neljäs kanneperuste on näin ollen hylättävä.

154

Kantaja väittää, että kriisinratkaisuneuvosto on sen osalta loukannut perusoikeuskirjan 41 artiklassa tarkoitettua oikeutta kuulluksi, koska kriisinratkaisuneuvosto ei ole antanut kantajalle mahdollisuutta esittää huomautuksiaan sille ennen päätöksen SRB/EES/2018/09 antamista. Kantajan mukaan se ei ole myöskään saanut tutustua kriisinratkaisuneuvoston hallinnolliseen asiakirja-aineistoon.

155

Kriisinratkaisuneuvosto kiistää nämä väitteet.

156

On muistutettava, että perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan oikeus hyvään hallintoon sisältää muun muassa jokaisen oikeuden tulla kuulluksi ennen kuin häntä vastaan ryhdytään yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaa häneen epäedullisesti.

157

Oikeus tulla kuulluksi takaa jokaiselle henkilölle tilaisuuden esittää hallintomenettelyn aikana hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla kantansa ennen sellaisen päätöksen tekemistä, joka saattaa vaikuttaa hänen intresseihinsä epäedullisesti. Tämän jälkeen on täsmennettävä, että oikeudella tulla kuulluksi on kaksi tavoitetta. Yhtäältä sillä edistetään mahdollisimman täsmällistä ja virheetöntä asiakirja-aineiston tutkintaa ja tosiseikkojen toteamista, ja toisaalta sillä varmistetaan asianomaisen tehokas suojelu. Oikeudella tulla kuulluksi pyritään erityisesti takaamaan, että henkilöön epäedullisesti vaikuttavat päätökset tehdään tietoisina kaikista asiaan vaikuttavista seikoista, ja sen tavoitteena on erityisesti, että toimivaltaiset viranomaiset voivat korjata virheen tai asianosainen voi esittää sellaisia seikkoja, jotka koskevat hänen henkilökohtaista tilannettaan ja jotka tukevat sitä, että päätös tehdään, että sitä ei tehdä tai että sillä on tietty sisältö (ks. tuomio 4.6.2020, EUH v. De Loecker, C‑187/19 P, EU:C:2020:444, 68 ja 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

158

On todettava, että unionin tuomioistuin on painottanut kuulluksi tulemista koskevan oikeuden merkitystä ja sitä, että unionin oikeusjärjestyksessä sen ulottuvuus on erittäin laaja, ja katsonut, että tätä oikeutta oli sovellettava kaikissa menettelyissä, jotka voivat johtaa tietylle henkilölle vastaiseen päätökseen. Oikeutta tulla kuulluksi on kunnioitettava silloinkin, kun sovellettavassa säännöstössä ei säädetä nimenomaisesti tällaisesta muodollisuudesta (ks. tuomio 22.11.2012, M, C-277/11, EU:C:2012:744, 85 ja 86 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 18.6.2020, komissio v. RQ, C‑831/18 P, EU:C:2020:481, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 7.11.2019, ADDE v. parlamentti, T-48/17, EU:T:2019:780, 89 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

159

Perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan b alakohdassa määrätään samaten jokaisen oikeudesta tutustua häntä koskeviin asiakirjoihin ottaen huomioon oikeutetun luottamuksellisuuden, salassapitovelvollisuuden ja liikesalaisuuden vaatimukset.

160

Aluksi on todettava, että asetuksen N:o 806/2014 tavoitteena on sen johdanto-osan kahdeksannen perustelukappaleen mukaan sellaisten entistä tehokkaampien kriisinratkaisumekanismien käyttöön ottaminen, jotka ovat välttämättömiä, jotta voidaan välttää vahingot, joita on aiemmin aiheutunut pankkien kykenemättömyydestä jatkaa toimintaansa. Siltä osin kuin on kyse tämän asetuksen 18 artiklassa säädetystä menettelystä, on todettava, että jottei rahoitusvakautta vaarannettaisi, tällainen tavoite edellyttää nopeaa päätöksentekoa usein kiireellisissä tilanteissa, kuten tässä säännöksessä säädetyt lyhyet määräajat osoittavat (tuomio 6.5.2021, ABLV Bank ym. v. EKP, C‑551/19 P ja C‑552/19 P, EU:C:2021:369, 55 kohta).

161

Vaikka on siten otettava huomioon, että asetuksen N:o 806/2014 18 artiklassa säädetyn menettelyn on oltava nopea, tämä tarve on kuitenkin sovitettava yhteen myös kuulluksi tulemista koskevan oikeuden kanssa.

162

Lisäksi asetuksen N:o 806/2014 johdanto-osan 26 perustelukappaleessa vahvistetaan yhtäältä EKP:n, joka on yhteisessä valvontamekanismissa toimiva valvontaviranomainen, ja kriisinratkaisuneuvoston, joka on kriisinratkaisuviranomainen, jaettu toimivalta arvioida, onko luottolaitos kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ja toisaalta kriisinratkaisuneuvoston yksinomainen toimivalta arvioida, täyttyvätkö muut kriisinratkaisumääräyksen antamisen edellytykset (tuomio 6.5.2021, ABLV Bank ym. v. EKP, C‑551/19 P ja C‑552/19 P, EU:C:2021:369, 64 kohta).

163

Kun otetaan huomioon, millainen on luonteeltaan tämä asetuksen N:o 806/2014 18 artiklassa tarkoitettu monitahoinen hallinnollinen menettely, jota EKP ja kriisinratkaisuneuvosto hoitavat yhdessä ja peräkkäin, sen enempää perusoikeuskirjan 41 artiklassa kuin tämän asetuksen säännöksissä ei edellytetä, että kumpikin näistä elimistä erikseen kuulee menettelyn jokaisessa vaiheessa yhteisöä, jota päätös hyväksyä kriisinratkaisumääräys tai olla hyväksymättä sitä koskee.

164

Käsiteltävässä asiassa on kiistatonta ensinnäkin, että vaikka kriisinratkaisuneuvosto ei kuullut kantajaa ennen päätöksen SRB/EES/2018/09 antamista, EKP on sitä vastoin kuullut kantajaa useaan kertaan.

165

Kantajalle on siten annettu tilaisuus lausua kantansa relevanteista seikoista arvioitaessa, onko se kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa. Kuten edellä olevasta 151 kohdasta ilmenee, EKP on lisäksi tutkinut vaihtoehtoisia toimenpiteitä, jotka olisivat omiaan estämään kantajan kykenemättömyyden jatkaa toimintaansa. EKP on arvioinnissaan, joka on tehty kantajan kuulemisen jälkeen, tutkinut kantajan väitteet, tehnyt niistä yhteenvedon ja vastannut niihin. Kriisinratkaisuneuvosto, jolle EKP:n arviointi oli seuraavaksi annettu tiedoksi, oli siis täysin tietoinen kantajan väitteistä antaessaan päätöksen SRB/EES/2018/09, jossa se on yhtynyt EKP:n päätelmiin, jotka koskevat asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a ja b alakohdassa asetettuja edellytyksiä.

166

Kriisinratkaisuneuvosto on päätöksessä SRB/EES/2018/09 kylläkin ensimmäisen kerran tutkinut asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdassa asetetun edellytyksen, jonka mukaan kriisinratkaisutoimen on oltava yleisen edun kannalta välttämätön. Mikään kantajan väitteistä ei kuitenkaan kohdistunut yleisen edun väitettyyn puuttumiseen, vaan ne kohdistuivat yhtäältä päätelmiin, joiden mukaan kantaja oli asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan mukaisesti kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ja toisaalta toteamukseen, että kun otetaan huomioon ajoitus ja muut asiaankuuluvat olosuhteet, ei voitu kohtuudella olettaa, että kantajan kykenemättömyys jatkaa toimintaansa oli estettävissä kohtuullisessa ajassa muilla vaihtoehtoisilla yksityisen sektorin toimenpiteillä tai valvontatoimenpiteillä, siten kuin asetuksen 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetaan. Kantajaa on siis hallinnollisen menettelyn aikana kuultu seikoista, jotka se riitauttaa.

167

On tähdennettävä myös, että aikana, joka kului siitä, kun EKP antoi tiedoksi arviointinsa siitä, onko kantaja kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, siihen, kun riidanalainen päätös annettiin, ei ilmennyt mitään uutta tapahtumaa eikä kriisinratkaisuneuvostolle ilmoitettu mitään uutta tietoa. Kriisinratkaisuneuvosto ei sitä paitsi ole perustanut päätöstä SRB/EES/2018/09 muihin seikkoihin kuin niihin, jotka EKP oli jo todennut ja joista kantajaa oli jo kuultu, siltä osin kuin on kyse tähän päätökseen sisältyvistä seikoista, jotka kantaja on riitauttanut tässä oikeudenkäynnissä. Kriisinratkaisuneuvosto ei ole myöskään perustanut tätä päätöstä muihin perusteisiin kuin niihin, jotka EKP oli tuonut julki.

168

Tässä tilanteessa on todettava, ettei kantajan oikeutta tulla kuulluksi ole loukattu.

169

Siltä osin kuin on toiseksi kysymys oikeudesta tutustua asiakirjoihin, unionin tuomioistuin on todennut, että sitä, onko puolustautumisoikeuksia, joihin kyseinen oikeus sisältyy, loukattu, on arvioitava kunkin yksittäistapauksen erityisten olosuhteiden perusteella muun muassa tarkastelemalla kyseessä olevan toimen luonnetta, sen toteuttamisen asiayhteyttä ja asiaa koskevia oikeussääntöjä (ks. tuomio 16.5.2017, Berlioz Investment Fund, C-682/15,EU:C:2017:373, 97 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Käsiteltävässä asiassa riittää, kun todetaan, ettei kantaja ole väittänyt eikä näyttänyt toteen, ettei se ollut pystynyt tutustumaan EKP:n suorittaman tutkimuksen kannalta relevantteihin asiakirjoihin erityisesti sen vuoropuhelun yhteydessä, jota se ja tämä toimielin kävivät tässä tutkinnassa, eikä unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetussa asiakirja-aineistossa ole mitään todistetta tästä. Kantaja ei ole myöskään yksilöinyt asiakirjoja, joihin se ei saanut tutustua EKP:n suorittaman tutkimuksen aikana ja joihin sen olisi pitänyt saada tutustua kriisinratkaisuneuvoston menettelyssä, eikä täsmentänyt, miten nämä asiakirjat olisivat mahdollistaneet sen, että se olisi voinut puolustautua paremmin. On lisäksi todettava, ettei kriisinratkaisuneuvosto ole tukeutunut muihin asiakirjoihin kuin niihin, joihin EKP:n suorittama tutkimus perustui.

170

Viides kanneperuste on näin ollen hylättävä.

[– –]

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kymmenes jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: