26.10.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 354/53

—

aluksi määräämään asiantuntijatutkimuksen toteuttamisesta asian taloudellista tarkastelua varten

—

kumoamaan riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin siinä on katsottu, että Linpac on vapautettava seuraamuksista sen mukaisesti kuin esitetään komission tiedonannossa sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa (jäljempänä tiedonanto)

—

kumoamaan päätöksen siltä osin kuin siinä on katsottu myös Italmobiliaren syyllistyneen menettelytapoihin, joista on määrätty seuraamus, ja velvoitetaan se yhteisvastuullisesti sakkojen maksamiseen

—

vähentämään määrättyjen seuraamusten määriä

—

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäynti- ja asianajokulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste: tiedonannon rikkominen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen, koska komissio on myöntänyt Linpacille vapautuksen sakoista, vaikkeivät vapautukselle tiedonannossa asetetut tarpeelliset edellytykset täyttyneet.

2)

Toinen kanneperuste: on rikottu SEUT 101 artiklaa, loukattu Euroopan ihmisoikeussopimuksen (jäljempänä ihmisoikeussopimus) 6 artiklan 2 kappaleessa ja 7 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 48 ja 49 artiklassa vahvistettuja oikeusvarmuuden, rangaistuksen yksilöllistämisen ja syyttömyysolettaman periaatteita, loukattu ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklassa vahvistettua omaisuudensuojaa koskevaa perustavanlaatuista oikeutta, rikottu ihmisoikeussopimuksen 14 artiklaa sekä perusoikeuskirjan 17 ja 21 artiklaa sekä loukattu syrjintäkiellon ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteita, koska komissio on virheellisesti katsonut Italmobiliaren olevan emoyhtiönä yhteisesti vastuussa sen määräysvallassa olevien yhtiöiden teoista.

3)

Kolmas kanneperuste: on rikottu SEUT 101 artiklaa, perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL L 1, s. 1) 23 artiklaa, asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettuja suuntaviivoja (jäljempänä suuntaviivat) sekä loukattu suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta siltä osin kuin kyse on seuraavien seuraamusten laskemista koskevien seikkojen/parametrien määrittämisestä: (i) myynnin arvo; (ii) rikkomisen vakavuuteen perustuva määrä; (iii) lisämaksu; (iv) perusmäärään tehtävät mukautukset (erityisesti on jätetty huomiotta alan kriisitilanne); (v) asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaan perustuva sakon enimmäismäärä ja (vi) riittämätön seuraamusten määrän alentaminen menettelyn pitkän keston perusteella; lopuksi on rikottu SEUT 101 artiklaa ja suuntaviivoja sekä jätetty noudattamatta perusteluvelvollisuutta siltä osin kuin kyse on päätöksestä olla hyväksymättä pyyntöä suuntaviivojen 35 kohdan soveltamisesta.

4)

Neljäs kanneperuste: kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin käyttää asetuksen N:o 1/2003 31 artiklaan perustuvaa täyttä harkintavaltaansa ja – myös siinä tapauksessa, että edelliset kanneperusteet hylätään – korvaa komission tekemän arvioinnin omalla arvioinnillaan ja joka tapauksessa vähentää päätöksessä määrättyjen sakkojen kokonaismäärää.