31.3.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 98/13

—

on kumottava Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-363/10 15.11.2011 antama tuomio;

—

on kumottava sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (tavaramerkit ja mallit) ensimmäisen valituslautakunnan asiassa R 1560/2009-1 9.6.2010 tekemä päätös, joka koski hakemusta merkin RESTORE rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi nro 008 448 251;

—

sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Valittaja vetoaa ensinnäkin siihen, että unionin yleinen tuomioistuin otti tosiseikat ja/tai sille esitetyn selvityksen huomioon vääristyneellä tavalla. Valittaja väittää, että tuomioistuin otti virheellisesti lähtökohdakseen sen, että on yleisesti tunnettu seikka, että sanalla ”restore” on itsessään suora lääketieteellinen merkitys. Valittajan mukaan nyt käsiteltävässä asiassa on riidatonta ainoastaan se, että sana ”restore” on vastaa käännöstä ”parantua”. Tämä käännös ei kuitenkaan liity lääketieteeseen. Valittaja katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin otti selvitysaineiston vääristyneellä tavalla huomioon, kun se tukeutui näkemystään perustellakseen sanakirjojen otteisiin. Näistä otteista käy valittajan mukaan ilmi, ettei sanalla ”restore” ole lääketieteellistä merkitystä vaan kyse on monimerkityksisestä käsitteestä, joka voidaan ymmärtää hyvin vaihtelevalla tavalla asiayhteydestä riippuen. Käsitteen merkityssisältöä ei siten voida pitää yleisesti tunnettuna seikkana eikä siten tosiseikkana, jota ei poikkeuksellisesti tarvitse näyttää toteen.

2)

Valittaja vetoaa toiseksi asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan rikkomiseen. Se katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen pitäessään tavaramerkkiä RESTORE pelkästään kuvailevana. Valittajan mukaan asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltaminen merkitsee sitä, että haettua tavaramerkkiä on voitava elinkeinotoiminnassa käyttää ”merkintänä”, joka osoittaa tavaroiden lajia jne. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan haetun tavaramerkin kuvailevuuden on ilmettävä kyseisestä merkistä selvästi ja sanan on itsessään oltava kuvaileva.

Verbi ”restore” ei itsessään osoita kyseisten tavaroiden lajia, laatua tai käyttötarkoitusta. Valittaja katsoo, että verbillä ”restore” on kuvaileva merkitys ainoastaan silloin, kun sitä käytetään yhdessä yhden tai useamman substantiivin kanssa (esimerkiksi ”restore one’s health”). Siinä tapauksessa, että yhteys lääketieteeseen syntyy ainoastaan olosuhteiden perusteella, tällainen yhteys ei ole riittävä, koska unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tämä edellyttää yleisön välitystoimea siinä mielessä, että yhteyden syntyminen edellyttää sitä, että yleisö tulkitsee kyseistä sanaa. Valittajan mukaan lääketieteeseen liittyvä merkitys voi syntyä ainoastaan sanan ”health” kaltaisten sanojen lisäämisen kautta, mistä nyt käsiteltävässä asiassa nimenomaan ei ole kyse. Valittaja katsoo, että sen sijaan, että valituslautakunta ja unionin yleinen tuomioistuin olisivat tarkastelleet haettua tavaramerkkiä RESTORE, ne tarkastelivat tavaramerkkiä RESTORE SOMEONE’S HEALTH.

3)

Kolmanneksi valittaja vetoaa asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen. Valittajan mukaan valituslautakunta ei soveltanut asianmukaista oikeudellista arviointiperustetta katsoessaan, että tavaramerkki RESTORE on merkki, jolta puuttuu erottamiskyky, ja evätessään siten kyseisen tavaramerkin rekisteröinnin. Valittaja katsoo, että valituslautakunta ja unionin yleinen tuomioistuin lisäksi katsoivat haetun tavaramerkin väitetyn kuvailevuuden perusteella, että siltä puuttuu kokonaan erottamiskyky. Tämä lähestymistapa on riitautettu jo edellä toisen valitusperusteen yhteydessä.

Valittaja katsoo, ettei valituksenalaista tuomiota voida pitää perusteltuna myöskään erottamiskyvyn kokonaan puuttumista koskevien ”toissijaisesti esitettyjen” (tuomion 52–54 kohta) perustelujen perusteella. Näissä perusteluissa ainoastaan toistetaan väite, jonka mukaan kuvailevalta tavaramerkiltä puuttuu aina myös erottamiskyky. Kuvailevuutta vastaan puhuu valittajan mukaan myös se seikka, ettei yleisö odota lääkkeeltä sen vaikutuksen kuvaamista edes yhdellä sanalla.

4)

Neljänneksi valittaja vetoaa asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan loppuosan rikkomiseen. Sen mukaan valituslautakunta perusti päätöksensä olennaisilta osin sanakirjan otteisiin, joita valittaja ei saanut tutustuttavakseen ja joihin se ei siis voinut ottaa kantaa. Valittaja katsoo, että sen oikeutta tulla kuulluksi siis loukattiin, koska unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan päätös voi perustua ainoastaan sellaisiin seikkoihin, joihin ne, joita asia koskee, ovat voineet ottaa kantaa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan valituslautakunnan olisi kuitenkin pitänyt antaa tieto viran puolesta selvittämistään seikoista, joille se haluaa perustaa päätöksensä, jotta näihin voidaan ottaa kantaa. Tältä osin valituslautakunta ei esittänyt menettelyn kannalta merkityksellisen kysymyksen osalta hankkimiaan sanakirjojen otteita, ja se oli siis loukkasi oikeutta tulla kuulluksi.

5)

Viidenneksi valittaja vetoaa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen. Sen mukaan valituslautakunta ei noudattanut unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, kun se ei ottanut huomioon aikaisempien rekisteröintien olemassaoloa eikä siis rekisteröintejä koskevaa aikaisempaa käytäntöään. Tältä osin valittaja tiedostaa sen, että tätä periaatetta rajoittaa lainmukaisuus. Yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ei kuitenkaan voida sen mukaan sivuuttaa pelkällä viittauksella laillisuusperiaatteeseen. Valittajan mukaan valituslautakunnan olisi päinvastoin pitänyt selittää konkreettisesti, miksi lähtökohtana oli pidettävä sitä, että asianomaiset aikaisemmat rekisteröinnit olivat itsessään lainvastaisia.