Asia C-464/01

Johann Gruber

vastaan

Bay Wa AG

(Oberster Gerichtshofin (Itävalta) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Brysselin yleissopimus – 13 artiklan 1 kappale – Soveltamisedellytykset – Kuluttajansuojaa koskevan riita-asian käsite – Maanviljelijän tekemä tiiliostos osittain yksityiskäytössä ja osittain elinkeinotoimintaan liittyvässä käytössä olevan tilan kattoa varten

Julkisasiamies F. G. Jacobsin ratkaisuehdotus 16.9.2004  

Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 20.1.2005  

Tuomion tiivistelmä

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta tehty yleissopimus – Toimivalta kuluttajansuojaa koskevissa riita-asioissa – Kuluttajansuojaa koskevan riita-asian käsite – Osittain elinkeinotoimintaan ja osittain yksityiskäyttöön tarkoitettua hyödykettä koskeva sopimus – Soveltamatta jättäminen elinkeinotoimintaan liittyvää toisarvoista tarkoitusta lukuun ottamatta – Kansallisen tuomioistuimen arviointi asiasta – Arviointiperusteet

(27 päivänä syyskuuta 1968 allekirjoitetun yleissopimuksen 13–15 artikla)

Tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa yksityisoikeuden alalla koskevan 27 päivänä syyskuuta 1968 allekirjoitetun yleissopimuksen, sellaisena kuin yleissopimus on muutettuna Tanskan kuningaskunnan, Irlannin sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 9 päivänä lokakuuta 1978 tehdyllä yleissopimuksella, Helleenien tasavallan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 25 päivänä lokakuuta 1982 tehdyllä yleissopimuksella, Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 26 päivänä toukokuuta 1989 tehdyllä yleissopimuksella ja Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 29 päivänä marraskuuta 1996 tehdyllä yleissopimuksella, toimivaltamääräyksiä on tulkittava seuraavalla tavalla:

– henkilöllä, joka on tehnyt sellaista hyödykettä koskevan sopimuksen, jota käytetään osittain hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvään tarkoitukseen ja osittain ei, ei ole oikeutta vedota mainitun yleissopimuksen 13–15 artiklan erityisiin toimivaltamääräyksiin, ellei ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvä tarkoitus ole toisarvoinen siten, että sitä on pidettävä vähäpätöisenä tarkasteltaessa kyseessä olevaa toimea kokonaisuudessaan, eikä sillä, että ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittymätön tarkoitus on pääasiallinen, ole vaikutusta tässä suhteessa

– tuomioistuimen, jossa asia on vireillä, on ratkaistava, oliko kyseessä olevan sopimuksen tarkoituksena palvella tavalla, jota ei voida pitää vähäpätöisenä, asianomaisen ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyviä tarpeita vai oliko ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvä tarkoitus päinvastoin vain vähämerkityksistä

– tätä ratkaistessaan kansallisen tuomioistuimen on tarkasteltava asiakirjoista objektiivisesti ilmenevien merkityksellisten tosiseikkojen kokonaisuutta; huomioon ei kuitenkaan ole otettava niitä olosuhteita tai seikkoja, jotka saattoivat olla sopimuskumppanin tiedossa sopimusta tehtäessä, ellei se, joka vetoaa kuluttajan ominaisuuteensa, ole toiminut sillä tavoin, että hän on perustellusti voinut antaa toiselle sopimuspuolelle sellaisen vaikutelman, että hän toimi ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa.

(ks. 54 kohta ja tuomiolauselma)

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

20 päivänä tammikuuta 2005 (*)

Brysselin yleissopimus – 13 artiklan 1 kappale – Soveltamisedellytykset – Kuluttajansuojaa koskevan riita-asian käsite – Maanviljelijän tekemä tiiliostos osittain yksityiskäytössä ja osittain elinkeinotoimintaan liittyvässä käytössä olevan tilan kattoa varten

Asiassa C-464/01,

jossa Oberster Gerichtshof (Itävalta) on esittänyt 8.11.2001 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 4.12.2001, tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa yksityisoikeuden alalla koskevan 27 päivänä syyskuuta 1968 allekirjoitetun yleissopimuksen tulkitsemisesta yhteisöjen tuomioistuimessa 3 päivänä kesäkuuta 1971 tehdyn pöytäkirjan nojalla ennakkoratkaisupyynnön kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa

Johann Gruber

vastaan

Bay Wa AG,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. W. A. Timmermans sekä tuomarit C. Gulmann, R. Schintgen (esittelevä tuomari), G. Arestis ja J. Klučka,

julkisasiamies: F. G. Jacobs,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies M.-F. Contet,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 24.6.2004 pidetyssä istunnossa esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–       Johann Gruber, edustajanaan Rechtsanwalt W. Graziani-Weiss,

–       Itävallan hallitus, asiamiehenään C. Pesendorfer,

–       Saksan hallitus, asiamiehenään R. Wagner,

–       Italian hallitus, asiamiehenään I. M. Braguglia, avustajinaan avvocato dello Stato G. Aiello ja avvocato dello Stato G. Albenzio,

–       Portugalin hallitus, asiamiehinään L. Fernandes ja M. Telles Romão,

–       Ruotsin hallitus, asiamiehenään A. Kruse,

–       Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään A.-M. Rouchaud ja S. Grünheid,

kuultuaan julkisasiamiehen 16.9.2004 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1       Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa yksityisoikeuden alalla koskevan 27 päivänä syyskuuta 1968 allekirjoitetun yleissopimuksen (EYVL 1972, L 299, s. 32; jäljempänä Brysselin yleissopimus) 13 artiklan 1 kappaleen tulkintaa, sellaisena kuin yleissopimus on muutettuna Tanskan kuningaskunnan, Irlannin sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 9 päivänä lokakuuta 1978 tehdyllä yleissopimuksella (EYVL L 304, s. 1 ja muutettuna s. 77), Helleenien tasavallan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 25 päivänä lokakuuta 1982 tehdyllä yleissopimuksella (EYVL L 388, s. 1), Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 26 päivänä toukokuuta 1989 tehdyllä yleissopimuksella (EYVL L 285, s. 1) ja Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 29 päivänä marraskuuta 1996 tehdyllä yleissopimuksella (EYVL 1997, C 15, s. 1).

2       Tämä kysymys on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Johann Gruber, jonka kotipaikka on Itävallassa, ja Saksan oikeuden mukaan perustettu yhtiö Bay Wa AG (jäljempänä Bay Wa), jonka kotipaikka on Saksassa, ja jossa on kyse Gruberin Bay Wan kanssa tekemän sopimuksen väitetystä täyttämättä jättämisestä.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

3       Brysselin yleissopimuksen toimivaltamääräykset sisältyvät sen II osastoon, joka muodostuu 2–24 artiklasta.

4       Brysselin yleissopimuksen II osaston 1 jakson, jonka otsikko on ”Yleiset määräykset”, 2 artiklan 1 kappaleessa on seuraava pääsääntö:

”Kanne sitä vastaan, jolla on kotipaikka jossakin sopimusvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon valtion tuomioistuimessa, jollei tämän yleissopimuksen määräyksistä muuta johdu.”

5       Brysselin yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleessa, joka sisältyy samaan jaksoon, määrätään seuraavaa:

”Sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka sopimusvaltiossa, voidaan nostaa kanne toisen sopimusvaltion tuomioistuimessa ainoastaan tämän osaston 2–6 jakson määräysten nojalla.”

6       Brysselin yleissopimuksen 5–18 artiklassa, jotka muodostavat sen II osaston 2–6 jakson, määrätään pakottavasta tai yksinomaisesta erityisestä toimivallasta.

7       Brysselin yleissopimuksen 5 artikla kuuluu sopimuksen II osaston 2 jaksoon, jonka otsikko on ”Erityinen toimivalta”, ja sen 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka sopimusvaltiossa, voidaan nostaa kanne toisessa sopimusvaltiossa:

1)      sopimusta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa kanteessa tarkoitettu velvoite on täytetty tai täytettävä; – – ”

8       Brysselin yleissopimuksen II osastoon kuuluva 4 jakso, jonka otsikko on ”Toimivalta kuluttajansuojaa koskevissa riita-asioissa”, muodostuu 13–15 artiklasta.

9       Brysselin yleissopimuksen 13 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Kun asia koskee jonkun sellaista tarkoitusta varten tekemää sopimusta, jota ei voi pitää hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvänä, jäljempänä ’kuluttaja’, määräytyy tuomioistuimen toimivalta tämän jakson määräysten mukaisesti – – jos asia koskee:

1)      irtaimen kauppaa ja hinta on suoritettava maksuerissä, tai

2)      lainaa, joka on maksettava takaisin erissä, tai muuta luottoa, joka on tarkoitettu irtaimen tavaran kaupan rahoittamiseen, tai

3)      muita sopimuksia, jotka tarkoittavat irtaimen tavaran tai palvelun toimittamista, jos

a)      sopimusta on edeltänyt erityinen tarjous tai ilmoittelu siinä valtiossa, jossa kuluttajalla on kotipaikka, ja

b)      kuluttaja on siinä valtiossa suorittanut sopimuksen tekemistä varten välttämättömät toimenpiteet.

– – ”

10     Brysselin yleissopimuksen 14 artiklan 1 kappaleessa määrätään seuraavaa:

”Kuluttaja voi nostaa kanteen toista sopimuspuolta vastaan joko sen sopimusvaltion tuomioistuimissa, missä tällä on kotipaikka, tai sen sopimusvaltion tuomioistuimissa, missä kuluttajalla itsellään on kotipaikka.”

11     Tästä toimivaltasäännöstä voidaan poiketa ainoastaan Brysselin yleissopimuksen 15 artiklan mukaisin edellytyksin.

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

12     Pääasiaa koskevien asiakirjojen mukaan Johann Gruber, joka on maanviljelijä, omistaa Ylä-Itävallassa lähellä Saksan rajaa sijaitsevan neliön muotoisen maatilarakennuksen (Vierkanthof). Rakennuksen huoneista kymmenkunta on Gruberin ja häneen perheensä asuinkäytössä. Rakennukseen kuuluu myös yli 200 sian sikala sekä suuri konehalli ja viljasiiloja. Rakennuksessa varastoidaan lisäksi 10–15 prosenttia tilalla käytettävästä rehusta. Yksityiskäytössä olevan rakennuksen osa on hieman yli 60 prosenttia rakennuksen kokonaispinta-alasta.

13     Bay Wa harjoittaa Saksassa useaa organisaatioiltaan toisistaan erillistä elinkeinoa. Pockingissa (Saksassa), lähellä Itävallan rajaa, Bay Walla on rakennustarvikeliike ja rauta- ja puutarhakauppa. Viimeksi mainittu Bay Wan yksikkö on jakanut mainosesitteitä myös Itävallassa.

14     Koska Gruber halusi vaihtaa maatilarakennuksensa kattotiilet, hän tutustui kyseisiin Bay Wan mainosesitteisiin, jotka olivat liitteenä Braunauer Rundschau ‑lehdessä, joka on talouksiin jaettu paikallinen aikakauslehti. Bay Wan Pockingin rakennustarvikeyksikössä myytäviä tiiliä ei mainostettu kyseisissä mainosesitteissä.

15     Gruber pyysi useaan otteeseen puhelimitse tietoja Bay Wan työntekijältä erilaisista tiilistä ja niiden hinnoista ja ilmoitti nimensä ja osoitteensa muttei kertonut olevansa maanviljelijä. Kyseinen työntekijä teki Gruberille tarjouksen puhelimitse, mutta tämä halusi nähdä tiilet paikan päällä. Gruberin käydessä Bay Wan liikkeessä työntekijä teki hänelle kirjallisen tarjouksen, joka on päivätty 23.7.1998. Tämän tapaamisen aikana Gruber ilmoitti Bay Wan työntekijälle olevansa maanviljelijä ja haluavansa tehdä maatilarakennukseensa katon. Hän ilmoitti, että hänellä on tilallaan myös sivurakennuksia, joita käytetään pääasiallisesti maatilatalouden harjoittamiseen, mutta ei sanonut nimenomaisesti, oliko katettava rakennus pääasiallisesti maatilatalouden harjoittamiskäytössä vai yksityiskäytössä. Seuraavana päivänä Gruber ilmoitti mainitulle työntekijälle Itävallasta soittamallaan puhelulla, että hän hyväksyy Bay Wan tekemän tarjouksen. Työntekijä lähetti tilausvahvistuksen faksitse Gruberin pankkiin Itävaltaan.

16     Gruberin mukaan Bay Wan toimittamien tiilien, joilla Gruber kattoi maatilarakennuksensa katon, väri vaihteli huomattavasti sävyn yhdenmukaisuutta koskevasta takuusta huolimatta, joten katto oli tehtävä uudestaan. Gruber päätti tämän vuoksi vaatia takuuseen ja myyjän vastuuseen vedoten yhtäältä 258 123 Itävallan šillingin (ATS) suuruisen kauppahinnan palauttamista ja 141 877 ATS:n määrää, joka vastaa katon asentamisesta ja korjaamisesta aiheutuneita kuluja, eli yhteensä 400 000 ATS sekä toisaalta sen vahvistamista, että vastapuoli vastaa tulevista kuluista.

17     Gruber nosti 26.5.1999 kanteen Landesgericht Steyrissä (Itävalta), joka oli Oberster Gerichtshofin yleisten tuomioistuinten asiallisesta ja alueellisesta toimivallasta yksityisoikeudellisissa asioissa 1.8.1895 annetun Itävallan lain (Jurisdiktionsnorm; RGBl. 111) nojalla tekemän päätöksen mukaan toimivaltainen tuomioistuin.

18     Landesgericht Steyr hylkäsi 29.11.2000 antamallaan päätöksellä Bay Wan tekemän tuomioistuimen toimivallan puuttumista koskevan väitteen ja totesi olevansa toimivaltainen tutkimaan sen käsiteltäväksi saatetun asian.

19     Landesgericht Steyrin mukaan Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan soveltamisedellytykset täyttyvät. Kun kyseessä on sopimus, jonka tarkoitus liittyy sekä yksityisluonteiseen toimintaan että ammattiin tai elinkeinotoimintaan, on Landesgericht Steyrin mukaan tutkittava, kumpi on pääasiallinen tarkoitus. Landesgericht Steyr katsoi, että koska yksityisluonteisten ja ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvien toimien erottaminen toisistaan on maatalousyritysten osalta vaikeaa, myyjä ei ole voinut objektiivisten seikkojen perusteella arvioida, kummasta on kyse, ja epäselvässä tapauksessa on katsottava olevan kyse kuluttajan kanssa tehdystä sopimuksesta. Lisäksi Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan 1 kappaleen 3 kohdan a alakohdan mukaan merkitystä ei ole sillä, onko mainonnan kohteena ollut juuri kuluttajan konkreettisesti hankkima tavara. Landesgericht Steyrin mukaan on riittävää se, että mainonnan avulla on kiinnitetty huomio tiettyyn yritykseen. Bay Wa sai tehtyä sopimuksen Gruberin kanssa mainonnan ansiosta, vaikka tavaran toimittanut yksikkö olikin eri yksikkö kuin kyseessä olevan mainonnan toteuttanut yksikkö. Myös mainitun säännöksen mukainen myyjän ”erityistä tarjousta” koskeva edellytys täyttyi käsiteltävänä olleessa tapauksessa, koska Gruber sai tarjouksen puhelimitse. Sillä, hyväksyttiinkö tarjous, ei ollut merkitystä.

20     Oberlandesgericht Linz (Itävalta) hyväksyi 1.2.2001 antamallaan tuomiolla Bay Wan mainittua päätöstä koskevan muutoksenhaun ja jätti Gruberin kanteen tutkimatta sillä perusteella, että itävaltalaiset tuomioistuimet eivät ole toimivaltaisia.

21     Oberlandesgericht Linzin mukaan sen toteamiseksi, että kyseessä on Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan mukainen kuluttajansuojaa koskeva riita-asia, on kyseessä olevan henkilön ollut tehtävä sopimus muussa kuin ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvässä tarkoituksessa. Tämän tarkoituksen määrittelemisessä ei Oberlandesgericht Linzin mukaan suorituksen vastaanottajan tahdolla ole merkitystä. Ratkaisevana on pidettävä suoritukseen liittyviä seikkoja, jotka kuluttajan sopimuspuoli voi objektiivisesti havaita. Brysselin yleissopimuksen 13–15 artiklaa voidaan Oberlandesgericht Linzin mukaan soveltaa ainoastaan, jos sopimus on tehty pääasiassa yksityistarkoituksessa ja jos sopimuskumppani tiesi tai sen olisi pitänyt olla tietoinen tästä seikasta sopimusta tehtäessä, ja tätä tietoisuutta arvioidaan ottaen huomioon kaikki objektiivisesti havaittavissa olevat seikat.

22     Oberlandesgericht Linzin mukaan käsiteltävänä oleva oikeustoimi liittyy sellaisten seikkojen perusteella, jotka Bay Wa voi objektiivisesti havaita, vähintäänkin pääasiassa ammatti‑ tai elinkeinotoimintaan. Jos maanviljelijä ostaa tiiliä tilarakennuksensa kattamista varten, on sen Oberlandesgericht Linzin mukaan lähtökohtaisesti katsottava liittyvän maatilatalouden harjoittamiseen. Maatilatalouden harjoittamisessa maatilarakennus on luonnollisesti elinkeinonharjoittamiseen liittyvä toimitila, jota käytetään myös – muttei pääasiassa – omistajan ja hänen perheensä asuintilana. Maatilalla asuminen liittyy yleensä tiiviisti maatilatalouden harjoittamiseen; suurin osa ihmisistä pitää maatilarakennusta maanviljelijän työpaikkana. Koska Gruber ilmoitti olevansa maanviljelijä ja haluavansa vaihtaa tilarakennuksensa katon tiilet, on Bay Wa Oberlandesgericht Linzin mukaan voinut perustellusti olettaa, että tarkoitus oli pääasiassa elinkeinotoimintaan liittyvä. Toteamukset, jotka liittyvät yksityiskäytössä olevien tilojen pinta-alan ja ammatillisessa käytössä olevien tilojen pinta-alan vertailuun, eivät Oberlandesgericht Linzin mukaan ole tältä osin merkityksellisiä, sillä Bay Walle ei ollut niistä ilmoitettu. Myyjällä ei ollut mitään syytä olettaa, että Gruber käyttäisi tiiliä ainoastaan tai pääasiassa tarkoituksiin, jotka eivät liity elinkeinotoimintaan. Ostettujen tiilien suuri määrä eli kokonaisuudessaan 24 000 kappaletta on perustellusti voinut olla sellainen ratkaiseva seikka, jonka perusteella myyjä on voinut päätellä, että rakennusta käytettiin pääasiassa elinkeinotoimintaan.

23     Gruber haki muutosta Oberster Gerichtshofissa Oberlandesgericht Linzin 1.2.2001 antamaan tuomioon.

24     Gruber tuo valituksensa tueksi esille, että jotta häntä voitaisiin pitää Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan mukaisena kuluttajana, on oikeustoimen oltava tehty pääasiassa muussa kuin ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvässä tarkoituksessa. Tässä tapauksessa maatilarakennuksen yksityisluonteinen käyttö on merkittävämpää kuin rakennuksen käyttö elinkeinotoimintaan. Gruber lisää, että kuluttajan sopimuspuolella on selonotto- ja tiedonantovelvollisuus, sillä sopimuspuoli kantaa vastuun mahdollisesta erehtymisestä. Gruberin mukaan Bay Walla oli tässä tapauksessa riittävästi perusteita katsoa, että maatilarakennusta käytetään pääasiassa yksityistarkoituksiin, ja jos sillä oli tästä epäselvyyttä, sen olisi tullut tiedustella asiaa ostajalta. Tiilien myyntiä edelsi Bay Wan ilmoittelu Itävallassa, mikä sai Gruberin asioimaan Bay Wan kanssa, sillä Gruber ei ennen tätä mainontaa tuntenut kyseistä yritystä. Gruber suoritti sopimuksen tekoa edeltäneet toimenpiteet Itävallassa.

25     Bay Wa väittää, että maatilataloutta harjoitettaessa maatilarakennus on ensisijaisesti työpaikka ja että normaalisti maatilatalouden harjoittamiseen liittyviä tavarantoimituksia ei tehdä kuluttajasopimusten perusteella. Tässä tapauksessa yksityiskäyttö oli joka tapauksessa toissijaista eikä Bay Wa ollut tietoinen tästä käytöstä. Kuluttajan tulee ilmoittaa selvästi, missä ominaisuudessa hän toimii, jos on niin, kuten tässä tapauksessa, että lähtökohtaisesti on mahdollista olettaa, että kyseessä on ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvä tarkoitus. Kuluttajan sopimuspuolella ei ole selonottovelvollisuutta tässä suhteessa. Kun on epäselvyyttä siitä, onko kyse kuluttajasta, ei Brysselin yleissopimuksen toimivaltamääräyksiä, jotka koskevat toimivaltaa kuluttajansuojaa koskevissa riita-asioissa, pidä soveltaa. Jaetut mainosesitteet eivät olleet Bay Wan rakennustarvikeyksikön, jolta tiilet tilattiin, mainontaa, eivätkä ne tämän yhtiön rauta‑ ja puutarhakaupat, joiden mainoksia lehtiset olivat, myyneet kattotiiliä. Tiiliä ei missään tapauksessa ollut mainostettu lainkaan. Sopimuksen tekemistä varten välttämättömiä toimenpiteitä ei suoritettu Itävallassa vaan Saksassa, sillä Saksan oikeuden mukaan tarjouksen hyväksyminen puhelimitse on tahdonilmaisu, joka edellyttää vastaanottoilmoitusta, ja myyjä vahvisti tilauksen faksitse Saksasta. Tarjous ja hyväksyminen eivät ole samanaikaiset, kun tilaus tehdään puhelimitse sitä edeltäneen tarjouksen perusteella, ja tällöin sopimus on katsottava tehdyn vastaajan kotipaikassa.

26     Oberster Gerichtshof katsoo, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella Brysselin yleissopimuksen toimivaltamääräykset, jotka koskevat toimivaltaa kuluttajansuojaa koskevissa riita-asioissa, ovat poikkeus periaatteesta, jonka mukaan toimivaltaisia ovat sen sopimusvaltion tuomioistuimet, jonka alueella vastaajalla on kotipaikka, joten kuluttajan käsitettä on tulkittava suppeasti, mutta että yhteisöjen tuomioistuin ei ole vielä lausunut tietyistä yleissopimuksen 13 artiklan soveltamisedellytyksistä, joista tässä sen ratkaistavaksi saatetussa asiassa on kyse.

27     Oberster Gerichtshof katsoi, että tässä tilanteessa pääasiaan annettava ratkaisu riippui Brysselin yleissopimuksen tulkinnasta, ja päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Kun ratkaistaan, onko kyseessä Brysselin yleissopimuksen 13 artiklassa tarkoitettu kuluttaja, jos kyseessä oleva toimi on osittain yksityisluonteinen, onko ratkaisevana pidettävä sitä, onko toimen tarkoitus pääasiassa yksityisluonteinen vai ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvä, ja mitä arviointiperusteita soveltaen ratkaistaan, kumpi on pääasiallinen tarkoitus?

2)      Onko tarkoitusta määriteltäessä otettava huomioon seikat, jotka kuluttajan sopimuskumppani voi objektiivisesti havaita?

3)      Onko sopimusta, joka voi liittyä yhtä hyvin yksityisluonteiseen toimintaan kuin ammattiin tai elinkeinotoimintaan, pidettävä epäselvässä tapauksessa kuluttajasopimuksena?

4)      Edeltääkö sopimusta Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan 1 kappaleen 3 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla ilmoittelu, jos kuluttajan tuleva sopimuspuoli on jakanut sopimusvaltiossa, jossa kuluttajalla on kotipaikka, mainosesitteitä, joissa mainostetaan sopimuspuolen tuotteita mutta ei tuotetta, jonka kuluttaja myöhemmin ostaa?

5)      Onko kyseessä Brysselin yleissopimuksen 13 artiklassa tarkoitettu kuluttajansuojaa koskeva riita-asia, jos myyjä tekee puhelimitse kotipaikkavaltiostaan toisessa valtiossa asuvalle ostajalle tarjouksen, jota ei hyväksytä, ja jos ostaja kuitenkin myöhemmin ostaa tarjotun tuotteen kirjallisen tarjouksen perusteella?

6)      Onko kuluttaja suorittanut Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan 1 kappaleen 3 kohdan b alakohdassa tarkoitetut sopimuksen tekemiseksi välttämättömät toimenpiteet kuluttajan kotipaikkavaltiossa myös, jos hän hyväksyy puhelimitse kotipaikkavaltiossaan sopimuspuolen kotipaikkavaltiossa tehdyn tarjouksen?”

 Kolme ensimmäistä kysymystä

28     Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyrkii kolmella ensimmäisellä kysymyksellään, joita on syytä tarkastella yhdessä, selvittämään, onko Brysselin yleissopimuksen toimivaltamääräyksiä tulkittava siten, että sellaista sopimusta, josta pääasiassa on kyse ja joka liittyy osittain ammattiin tai elinkeinotoimintaan ja osittain yksityisluonteiseen toimintaan, on pidettävä mainitun yleissopimuksen 13 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettuna kuluttajasopimuksena.

29     Kuten ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevasta päätöksestä käy selville, Oberster Gerichtshof tiedustelee pääasiallisesti sitä, kuuluuko sopimus, joka palvelee kahta tarkoitusta, kuten Gruberin Bay Wan kanssa tekemä sopimus, Brysselin yleissopimuksen 13–15 artiklan mukaisten erityistä toimivaltaa koskevien määräysten soveltamisalaan, ja jos kuuluu, niin millä edellytyksin. Tarkemmin sanottuna ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin haluaa saada tarkennusta niistä seikoista, jotka sen on otettava huomioon luokitellessaan kyseistä sopimusta; siitä, mikä merkitys on tässä suhteessa sillä, onko sopimuksen kohteena olevan toimen pääasiallinen tarkoitus yksityisluonteinen vai ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvä, sekä siitä, mikä vaikutus on sillä, että osapuolen, jonka hyväksi toimi toteutetaan, sopimuskumppani tietää yhtäältä mainitun sopimuksen tarkoituksesta ja toisaalta tämän sopimuksen tekoon liittyvistä olosuhteista.

30     Aluksi on muistutettava, että määräykset, jotka koskevat kuluttajansuojaa koskevissa riita-asioissa toimivaltaista tuomioistuinta, ovat Brysselin yleissopimuksen II osaston 4 jaksossa. Kuluttajasopimuksen käsite määritellään kyseessä olevan yleissopimuksen 13 artiklan 1 kappaleen sanamuodon mukaan seuraavasti: ”– – jonkun sellaista tarkoitusta varten tekemä sopimus, jota ei voi pitää hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvänä.”

31     Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan Brysselin yleissopimuksen käsitteitä – joihin kuuluu muun muassa Brysselin yleissopimuksen 13–15 artiklassa tarkoitettu kuluttajan käsite – on tulkittava itsenäisesti, ja tällöin perustana on käytettävä ensisijaisesti Brysselin yleissopimuksen järjestelmää ja tavoitteita, jotta taataan tämän yleissopimuksen yhdenmukainen soveltaminen kaikissa sopimusvaltioissa (ks. mm. asia 150/77, Bertrand, tuomio 21.6.1978, Kok. 1978, s. 1431, 14–16 kohta; asia C‑89/91, Shearson Lehman Hutton, tuomio 19.1.1993, Kok. 1993, s. I‑139, 13 kohta; asia C‑269/95, Benincasa, tuomio 3.7.1997, Kok. 1997, s. I‑3767, 12 kohta; asia C‑99/96, Mietz, tuomio 27.4.1999, Kok. 1999, s. I‑2277, 26 kohta ja asia C‑96/00, Gabriel, tuomio 11.7.2002, Kok. I‑6367, 37 kohta).

32     Todettakoon ensiksi, että Brysselin yleissopimuksen järjestelmässä yleissopimuksen 2 artiklan 1 kappaleeseen kirjattu yleinen periaate on, että toimivaltaisia ovat sen sopimusvaltion tuomioistuimet, jonka alueella vastaajalla on kotipaikka, ja tästä periaatteesta voidaan poiketa – niin että kanne vastaajaa vastaan voidaan nostaa tai se on nostettava toisen sopimusvaltion tuomioistuimessa – vain yleissopimuksessa tyhjentävästi luetelluissa tapauksissa. Näin ollen tästä yleisestä periaatteesta poikkeavia toimivaltamääräyksiä on tulkittava suppeasti, eikä niiden voida tulkita koskevan muita kuin mainitussa yleissopimuksessa nimenomaisesti tarkoitettuja tilanteita (ks. mm. em. asia Bertrand, tuomion 17 kohta; em. asia Shearson Lehman Hutton, tuomion 14–16 kohta; em. asia Benincasa, tuomion 13 kohta ja em. asia Mietz, tuomion 27 kohta).

33     Tällainen tulkinta koskee erityisesti Brysselin yleissopimuksen 14 artiklan kaltaista toimivaltasääntöä, jonka nojalla kyseisen sopimuksen 13 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettu kuluttaja voi haastaa vastaajan sen sopimusvaltion tuomioistuimeen, jonka alueella kantajalla on kotipaikka. Lukuun ottamatta nimenomaisesti määrättyjä tapauksia Brysselin yleissopimuksessa ei suhtauduta suopeasti siihen, että kantajan kotipaikan tuomioistuimet ovat toimivaltaisia (ks. asia C‑220/88, Dumez France ja Tracoba, tuomio 11.1.1990, Kok. 1990, s. I‑49, 16 ja 19 kohta; em. asia Shearson Lehman Hutton, tuomion 17 kohta; em. asia Benincasa, tuomion 14 kohta ja asia C‑168/02, Kronhofer, tuomio 10.6.2004, 20 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

34     Toiseksi yhteisöjen tuomioistuin on useaan otteeseen todennut, että Brysselin yleissopimuksen II osaston 4 jakson määräyksillä perustetun erityisjärjestelmän, joka on poikkeus yleissopimuksen 2 artiklan 1 kappaleen pääsäännöstä ja yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan yleisestä sopimuksia koskevasta toimivaltamääräyksestä, tehtävänä on kuluttajan riittävä suojaaminen, sillä häntä pidetään elinkeinonharjoittajana toimivaa sopimuskumppaniaan taloudellisesti heikommassa asemassa olevana ja juridisesti kokemattomampana sopimuspuolena; kuluttajan oikeutta nostaa kanne ei pidä tehdä vähemmän houkuttelevaksi siten, että hänen olisi nostettava se sen sopimusvaltion tuomioistuimissa, jossa vastapuolella on kotipaikka (ks. erityisesti em. asia Shearson Lehman Hutton, tuomion 18 kohta ja em. asia Gabriel, tuomion 39 kohta).

35     Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että Brysselin yleissopimuksen toimivaltamääräyksillä perustetusta järjestelmästä ja yleissopimuksen II osaston 4 jakson määräyksillä perustetun erityisjärjestelmän tehtävästä seuraa, että näissä määräyksissä tarkoitetaan ainoastaan yksityistä kuluttajaa, joka ei harjoita elinkeino‑ tai ammattitoimintaa, sillä oikeutta vedota tällaisiin määräyksiin ei tule ulottaa koskemaan henkilöitä, joiden osalta erityinen suoja ei ole tarpeen (ks. vastaavasti mm. em. asia Bertrand, tuomion 21 kohta; em. asia Shearson Lehman Hutton, tuomion 19 ja 22 kohta; em. asia Benincasa, tuomion 15 kohta ja em. asia Gabriel, tuomion 39 kohta).

36     Yhteisöjen tuomioistuin on tältä osin täsmentänyt edellä mainitussa asiassa Benincasa annetun tuomion 16–18 kohdassa, että Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan 1 kappaleen ja 14 artiklan 1 kappaleen mukaista kuluttajan käsitettä on tulkittava suppeasti ja perustana on käytettävä tämän henkilön asemaa määrätyssä sopimussuhteessa sopimuksen luonne ja tavoite huomioon ottaen eikä tämän henkilön subjektiivista tilannetta, koska henkilöä voidaan pitää tiettyjen toimien yhteydessä kuluttajana ja toisten toimien yhteydessä elinkeinonharjoittajana. Yhteisöjen tuomioistuin on tämän perusteella päätellyt, että mainitun yleissopimuksen erityisjärjestelmää, joka koskee kuluttajan suojaamista heikompana osapuolena, sovelletaan vain sopimuksiin, jotka eivät liity ammattiin tai elinkeinotoimintaan taikka niitä koskevaan tavoitteeseen ja jotka on tehty niistä riippumatta ja joiden ainoa tarkoitus on tyydyttää yksityishenkilön omia yksityiseen kulutukseen liittyviä tarpeita, sillä tämä suojaaminen ei ole perusteltua sellaisten sopimusten osalta, joiden tarkoitus liittyy ammattiin tai elinkeinotoimintaan.

37     Tästä seuraa, että Brysselin yleissopimuksen 13–15 artiklan erityistä toimivaltaa koskevia määräyksiä sovelletaan lähtökohtaisesti vain siinä tapauksessa, että sopimuspuolien välisen sopimuksen tarkoitus on muu kuin kyseessä olevan tavaran tai palvelun ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvä käyttö.

38     Kyseisten periaatteiden nojalla on tutkittava, voiko sellainen sopimus, josta pääasiassa on kyse ja joka liittyy osittain ammattiin tai elinkeinotoimintaan ja osittain yksityisluonteiseen toimintaan, kuulua mainittujen 13–15 artiklan toimivaltaa koskevien poikkeusmääräysten soveltamisalaan ja missä määrin se voi kuulua siihen.

39     Brysselin yleissopimuksen 13–15 artiklan tavoitteena on sen henkilön asianmukainen suojaaminen, jonka oletetaan olevan heikossa asemassa verrattuna sopimuskumppaniinsa, ja jo tämän perusteella kyseessä olevien määräysten mukaiseen suojaan ei lähtökohtaisesti voi vedota henkilö, joka tekee sopimuksen osittain ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvää tarkoitusta varten, jolloin siis tarkoitus on vain osittain hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittymätön. Asia on toisin vain siinä tapauksessa, että mainittu sopimus liittyy kyseisen henkilön ammattiin tai elinkeinotoimintaan niin heikolla tavalla, että yhteyttä voidaan pitää toisarvoisena, jolloin sillä on vain vähäpätöinen tehtävä, kun otetaan huomioon se toimi kokonaisuutena, jota varten sopimus on tehty.

40     Kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 40 ja 41 kohdassa, henkilön, joka tekee sopimuksen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa, on katsottava toimivan yhdenvertaisena sopimuskumppaninsa kanssa, jolloin Brysselin yleissopimuksen mukaista kuluttajille annettavaa erityissuojaa ei ole perusteltua antaa tällaisessa tapauksessa.

41     Näitä pohdintoja ei horjuta se, että kyseessä oleva sopimus palvelee myös yksityisluonteista tarkoitusta, ja ne ovat merkityksellisiä riippumatta siitä, mikä on kyseessä olevan tavaran tai palvelun yksityisluonteisen käytön ja ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvän käytön suhde, ja näin on siinäkin tapauksessa, että sopimuksen tarkoitus on pääasiallisesti yksityisluonteinen, jos vain sen käytön osuus, joka liittyy ammattiin tai elinkeinotoimintaan, ei ole vähäpätöinen.

42     Kun sopimuksella on kaksi tarkoitusta, sen päättelemiseksi, että Brysselin yleissopimuksen 13–15 artiklaa ei voida soveltaa, ei siis ole tarpeen, että kyseistä palvelua tai tavaraa käytettäisiin pääasiassa ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvään tarkoitukseen.

43     Kyseessä olevan tulkinnan vahvistaa se seikka, että Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan 1 kappaleen mukainen kuluttajan käsite on määritelty selkeästi rajoittavalla tavalla käyttäen kielteistä ilmaisua (”– – jonkun sellaista tarkoitusta varten tekemää sopimusta, jota ei voi pitää hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvänä”). Kuluttajasopimuksen käsitettä on lisäksi tulkittava suppeasti, koska kyseessä on poikkeussäännös kyseisen yleissopimuksen 2 artiklan 1 kappaleen mukaisesta toimivaltaa koskevasta pääsäännöstä, ja sen nojalla toimivaltainen tuomioistuin on poikkeuksellisesti kantajan kotipaikan tuomioistuin (ks. tämän tuomion 32 ja 33 kohta).

44     Mainittu tulkinta on välttämätön myös sen vuoksi, että sopimuksen luokittelu voi perustua vain sopimuksen kokonaisarviointiin, sillä yhteisöjen tuomioistuin on useaan otteeseen todennut, että yksi Brysselin yleissopimuksen keskeisistä tavoitteista on sen välttäminen, että samassa asiassa olisi useita toimivaltaisia tuomioistuimia (ks. vastaavasti asia C‑256/00, Besix, tuomio 19.2.2002, Kok. I‑1699, 27 kohta; em. asia Gabriel, tuomion 57 kohta ja asia C‑18/02, DFDS Torline, tuomio 5.2.2004, 26 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

45     Tulkinta, jonka mukaan katsotaan, että kyseessä ei ole Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettu kuluttaja, koska tavaran tai palvelun käytöllä on tarkoitus, joka liittyy kyseessä olevan henkilön ammattiin tai elinkeinotoimintaan tavalla, jota ei voida pitää vähäpätöisenä, on myös parhaiten yhteensopiva oikeusvarmuuden periaatteen sekä sen vaatimuksen, että tuleva vastaaja voi ennakoida, mikä on toimivaltaisen tuomioistuin, kanssa, ja nämä seikat ovat kyseessä olevan yleissopimuksen perusta (ks. mm. em. asia Besix, tuomion 24–26 kohta).

46     Ottaen huomioon todistustaakan jakamista koskevat tavanomaiset säännöt on sen, joka haluaa vedota Brysselin yleissopimuksen 13–15 artiklaan, näytettävä silloin, kun kyseessä on sopimus, jolla on kaksi eri tarkoitusta, että ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvä tarkoitus on ainoastaan vähäpätöinen, jolloin vastapuolella on oikeus esittää vastanäyttöä.

47     Tuomioistuimen, jossa asia on vireillä, on asiassa esitetyn selvityksen perusteella ratkaistava, palveliko mainittu sopimus tavalla, jota ei voida pitää vähäpätöisenä, asianomaisen ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyviä tarpeita vai oliko ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvä tarkoitus päinvastoin vain vähämerkityksistä. Tätä ratkaistessaan kansallisen tuomioistuimen on otettava huomioon sopimuksen sisällön, luonteen ja tarkoituksen lisäksi myös sopimusta tehtäessä objektiivisesti havaittavissa olleet seikat.

48     Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin kysyy, edellytetäänkö väitetyn kuluttajan vastapuolen olleen tietoinen sopimuksen kohteena olevan suorituksen tarkoituksesta sekä sopimuksen tekemisen olosuhteista, ja tältä osin on täsmennettävä, että tuomioistuimen, jossa asia on vireillä, on käytettävä perusteena ensisijaisesti asiakirjoista objektiivisesti ilmeneviä todisteita, jotta voidaan mahdollisimman paljon helpottaa asian selvittämistä ja näytön arviointia.

49     Jos tuomioistuin voi tällaisen selvityksen perusteella päätellä, että sopimus palvelee tavalla, jota ei voida pitää vähäpätöisenä, asianosaisen ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyviä tarpeita, ei Brysselin yleissopimuksen 13–15 artiklaa missään tapauksessa voida soveltaa sen poikkeuksellisen tehtävän vuoksi, joka kyseisillä määräyksillä on yleissopimuksella perustetussa järjestelmässä. Tässä tapauksessa on siis tarpeetonta tutkia sitä, onko sopimuskumppani voinut olla tietoinen tästä ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvästä tarkoituksesta.

50     Jos sen sijaan asiakirjoista objektiivisesti havaittavissa olevia seikkoja ei voida pitää oikeudellisesti riittävänä näyttönä siitä, että toimella, jota varten kahta tarkoitusta palveleva sopimus tehtiin, on tarkoitus, joka liittyy ammattiin tai elinkeinotoimintaan tavalla, jota ei voida pitää vähäpätöisenä, on kyseistä sopimusta pidettävä lähtökohtaisesti mainituissa 13–15 artiklassa tarkoitettuna kuluttajasopimuksena, sillä muuten kyseessä olevilla määräyksillä ei ole tehokasta vaikutusta.

51     Kun otetaan huomioon Brysselin yleissopimuksen 13–15 artiklalla perustetun suojajärjestelmän poikkeusluonne, tuomioistuimen, jossa asia on vireillä, on kuitenkin viimeksi mainitussa tapauksessa lisäksi varmistettava, että toinen sopimuspuoli ei perustellusti voinut olla tietämätön siitä, että toimen tarkoitus ei liittynyt ammattiin tai elinkeinotoimintaan, koska väitetty kuluttaja oli todellisuudessa antanut käyttäytymisellään suhteessa tulevaan sopimuskumppaniinsa tälle sellaisen vaikutelman, että hän toimi ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa.

52     Tästä olisi kyse esimerkiksi silloin, kun yksityishenkilö tilaa tarkentamatta enempää asiaa sellaisia tavaroita, joita voidaan tosiasiallisesti käyttää myös hänen ammatissaan tai elinkeinotoiminnassaan, käyttää tähän tarkoitukseen liikkeensä kirjepaperia, toimituttaa tavaroita liikkeensä osoitteeseen tai mainitsee arvonlisäveron palautusmahdollisuuden.

53     Tällaisessa tapauksessa Brysselin yleissopimuksen 13–15 artiklan erityisiä toimivaltamääräyksiä, jotka koskevat toimivaltaa kuluttajansuojaa koskevissa riita-asioissa, ei sovelleta, vaikka sopimuksen tarkoitus ei sellaisenaan liittyisikään ammattiin tai elinkeinotoimintaan tavalla, jota ei voida pitää vähäpätöisenä, koska yksityishenkilön on katsottava luopuneen mainittujen määräysten mukaisesta suojasta, kun otetaan huomioon se vaikutelma, jonka hän antoi vilpittömässä mielessä toimineelle sopimuskumppanilleen.

54     Edellä esitetyn perusteella kolmeen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että Brysselin yleissopimuksen toimivaltaa koskevia määräyksiä on tulkittava seuraavalla tavalla:

–       henkilöllä, joka on tehnyt sellaista hyödykettä koskevan sopimuksen, jota käytetään osittain hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvään tarkoitukseen ja osittain ei, ei ole oikeutta vedota mainitun yleissopimuksen 13–15 artiklan erityisiin toimivaltamääräyksiin, ellei ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvä tarkoitus ole toisarvoinen siten, että sitä on pidettävä vähäpätöisenä tarkasteltaessa kyseessä olevaa toimea kokonaisuudessaan, eikä sillä, että ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittymätön tarkoitus on pääasiallinen, ole vaikutusta tässä suhteessa

–       tuomioistuimen, jossa asia on vireillä, on ratkaistava, oliko kyseessä olevan sopimuksen tarkoituksena palvella tavalla, jota ei voida pitää vähäpätöisenä, asianomaisen ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyviä tarpeita vai oliko ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvä tarkoitus päinvastoin vain vähämerkityksistä

–       tätä ratkaistessaan kansallisen tuomioistuimen on tarkasteltava asiakirjoista objektiivisesti ilmenevien merkityksellisten tosiseikkojen kokonaisuutta; huomioon ei kuitenkaan ole otettava niitä olosuhteita tai seikkoja, jotka saattoivat olla sopimuskumppanin tiedossa sopimusta tehtäessä, ellei se, joka vetoaa kuluttajan ominaisuuteensa, ole toiminut sillä tavoin, että hän on perustellusti voinut antaa toiselle sopimuspuolelle sellaisen vaikutelman, että hän toimi ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa.

 Kolme viimeistä kysymystä

55     Koska kolme viimeistä ennakkoratkaisukysymystä on esitetty sitä tilannetta varten, että kyseessä katsotaan olevan Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettu kuluttaja, ja kun otetaan huomioon tältä osin kolmeen ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen annettu vastaus, ei ole syytä vastata näihin kolmeen viimeiseen kysymykseen, jotka liittyvät muihin mainitun määräyksen soveltamisedellytyksiin.

 Oikeudenkäyntikulut

56     Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa yksityisoikeuden alalla koskevan 27 päivänä syyskuuta 1968 allekirjoitetun yleissopimuksen, sellaisena kuin yleissopimus on muutettuna Tanskan kuningaskunnan, Irlannin sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 9 päivänä lokakuuta 1978 tehdyllä yleissopimuksella, Helleenien tasavallan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 25 päivänä lokakuuta 1982 tehdyllä yleissopimuksella, Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 26 päivänä toukokuuta 1989 tehdyllä yleissopimuksella ja Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 29 päivänä marraskuuta 1996 tehdyllä yleissopimuksella, toimivaltamääräyksiä on tulkittava seuraavalla tavalla:

–       henkilöllä, joka on tehnyt sellaista hyödykettä koskevan sopimuksen, jota käytetään osittain hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvään tarkoitukseen ja osittain ei, ei ole oikeutta vedota mainitun yleissopimuksen 13–15 artiklan erityisiin toimivaltamääräyksiin, ellei ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvä tarkoitus ole toisarvoinen siten, että sitä on pidettävä vähäpätöisenä tarkasteltaessa kyseessä olevaa toimea kokonaisuudessaan, eikä sillä, että ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittymätön tarkoitus on pääasiallinen, ole vaikutusta tässä suhteessa

–       tuomioistuimen, jossa asia on vireillä, on ratkaistava, oliko kyseessä olevan sopimuksen tarkoituksena palvella tavalla, jota ei voida pitää vähäpätöisenä, asianomaisen ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyviä tarpeita vai oliko ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvä tarkoitus päinvastoin vain vähämerkityksistä

–       tätä ratkaistessaan kansallisen tuomioistuimen on tarkasteltava asiakirjoista objektiivisesti ilmenevien merkityksellisten tosiseikkojen kokonaisuutta; huomioon ei sitä vastoin ole otettava niitä olosuhteita tai seikkoja, jotka saattoivat olla sopimuskumppanin tiedossa sopimusta tehtäessä, ellei se, joka vetoaa kuluttajan ominaisuuteensa, ole toiminut sillä tavoin, että hän on perustellusti voinut antaa toiselle sopimuspuolelle sellaisen vaikutelman, että hän toimi ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa.

Allekirjoitukset

---

* Oikeudenkäyntikieli: saksa.