6.3.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 67/1

1.1.1

Yksityissektorilla voi olla oleellinen rooli torjuttaessa köyhyyttä maailmassa, kunhan se noudattaa kansainvälisesti tunnustettuja kehitysyhteistyön periaatteita, sillä se luo työpaikkoja, tuottaa hyödykkeitä ja palveluita, tuottaa tuloja ja voittoja ja osallistuu maksamiensa verojen kautta julkisten menojen kattamiseen. Luotavien työpaikkojen on oltava kunnollisia, ja niiden on oltava ILO:n laatiman ihmisarvoisen työn toimintaohjelman mukaisia.

1.1.2

Komitea kehottaa yksityissektoria osallistumaan entistä tiiviimmin vuoden 2015 jälkeiseen kehitysyhteistyöohjelmaan ja uuteen maailmanlaajuiseen kumppanuuteen. Yksityissektorin osallistuminen niiden tavoitteiden määrittelyyn, joilla tähdätään köyhyyden poistamiseen sekä kestävään kehitykseen ja oikeudenmukaiseen ja osallistavaan kasvuun, jossa otetaan huomioon sekä määrä että laatu, antaa sille mahdollisuuden kantaa oman osansa vastuusta näiden tavoitteiden saavuttamisessa.

1.1.3

Kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden mukaan yksityissektorin toimintaan liittyy etujen lisäksi myös riskejä. Yksityissektorille kehitysmaissa annettavan avun tulisi tästä syystä perustua seuraaviin periaatteisiin: avoimuus, julkisten markkinoiden avaaminen, tehokkuus, investoitujen varojen teho ja julkisten toimijoiden vastuu suhteessa kaikkiin asianomaisiin toimijoihin hyväksytyn kehitysstrategian toteuttamisessa. Yksityissektorin kehittämiseen tarkoitetun julkisen kehitysavun (ODA) osuus kasvaa, mutta sen ei pitäisi vähentää niitä julkisen kehitysavun varoja, joita myönnetään köyhimmille kehitysmaille.

1.2.1

Tässä lausunnossa yksityissektori kattaa myös sosiaalialan ja muodostuu itsenäisistä ammatinharjoittajista, mikroyrityksistä, pienistä ja keskisuurista yrityksistä, suurista monikansallisista yrityksistä, osuuskunnista ja muista yhteisötalouden yrityksistä, ja siihen kuuluvat yksityisten yritysten työntekijät ja heidän ammattijärjestönsä sekä yksityisissä hankkeissa mukana olevat kansalaisjärjestöt. Yksityissektorin tukemisessa ja yhteistyössä sen kanssa tulisi ottaa huomioon kunkin sidosryhmän erilainen luonne. Kehitysmaissa on myös laaja epävirallinen yksityissektori, ja kehitysyhteistyössä olisi autettava torjumaan epävirallista työtä sekä siihen kannustavia tilanteita.

1.2.2

Kansalaisyhteiskunta on otettava aktiivisesti mukaan yksityissektorin roolin määrittelyyn sekä niiden indikaattoreiden laatimiseen, joilla mitataan yksityissektorin panosta kansainväliseen kehitysyhteistyöhön. Kaikki sidosryhmät kattavan laajan foorumin luominen Euroopan tasolle edistäisi tätä.

1.2.3

Julkista kehitysapua tulisi käyttää kerrointekijänä, jotta investointeihin saataisiin kehitysmaissa yksityistä pääomaa innovatiivisten rahoitusvälineiden avulla. Näin annettavalle avulle on asetettava selkeästi määritellyt tavoitteet, kuten yhä useampien ja parempien työpaikkojen luominen, tuotannon laadun parantaminen, hallinto-osaamisen siirtäminen yksityissektorille jne.

1.2.4

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksista voi tulla tärkeä väline kehitysstrategioiden toteuttamiselle, kunhan varmistetaan ennakolta oikeanlainen tasapaino ja osapuolille suunnattu hyvä tiedotus.

1.3.1

Jotta yksityissektori voi täyttää roolinsa kehityksessä, kehitysmaissa tarvitaan suotuisaa yritysympäristöä, johon kuuluu yleisesti tunnustettujen demokratian periaatteiden noudattaminen ja joka edistää yritysten luomista ja kasvua, vähentää byrokratiaa, lisää avoimuutta, jarruttaa kaikkialle levinnyttä korruptiota ja kannustaa ulkomaisia ja paikallisia investoijia.

1.3.2

Yritysten yhteiskuntavastuuta (CSR) tulee pitää yritysten vapaaehtoisena aloitteena ja niiden sitoutumisena eettiseen yrittäjyyteen. Yritysten yhteiskuntavastuulle tulee ehdottaa puitteet kehitysyhteistyön alalla noudattaen OECD:n toimintaohjeita monikansallisille yrityksille sekä muita maailmanlaajuisesti tunnustettuja periaatteita.

1.3.3

Kun yksityissektori luo uusia työpaikkoja, sen tulisi kunnioittaa taloudellisia ja sosiaalisia perusoikeuksia, erityisesti ILO:n tärkeimpiä yleissopimuksia. Uudet työpaikat tulee luoda ihmisarvoista työtä koskevan ILO:n ohjelman mukaisesti.

1.4.1

Kehitysmaiden valtionhallinnon valmiuksien kehittämiseen tähtäävät ohjelmat on suunniteltava tiiviissä yhteistyössä työmarkkinaosapuolien ja kehitysapuun osallistuvien kansalaisjärjestöjen kanssa. On myös parannettava erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten toimintaolosuhteita, sillä juuri niillä on suurin potentiaali luoda työpaikkoja ja vähentää köyhyyttä.

1.4.2

Kehitysmaiden yrittäjäjärjestöjen on hankittava osaamista, jotta ne voivat parantaa kykyään vaikuttaa myönteisesti yritysten toimintaympäristöön. Niiden kapasiteetin kehittämistä on tuettava käyttäen hyväksi kehittyneiden maiden kumppanijärjestöjen aktiivista panosta. Eurooppalaisista ulkoisen avun ohjelmista tulisi näin ollen rahoittaa myös teknistä apua, jota eurooppalaiset yrittäjäjärjestöt antavat kumppaneilleen kehitysmaissa, ja niiden motivaatiota olisi parannettava.

1.4.3

Kehitysavulla tulisi tukea entistä enemmän innovatiivisia hankkeita ja yritysmalleja, jotka edistävät osallisuutta – mm. tuki yhteiskunnalle ilman raja-aitoja. Tämä auttaisi poistamaan köyhyyttä riskiryhmiin kuuluvien kansalaisten, esim. vammaisten, naisten ja ikääntyneiden, keskuudessa.

1.4.4

On aiheellista tukea yksityissektorin ja kansalaisjärjestöjen yhteistyötä käyttäen hyväksi esimerkiksi vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka voisivat välittää paikallisille yrityksille osaamista mm. hallinnon ja tekniikan aloilla. Onnistuneita innovatiivisia yrityshankkeita on tuotava esille entistä paremmin ja systemaattisemmin.

1.4.5

Yksityissektorin kehittäminen edellyttää, että tuetaan koulutusta ja osaamisen hankkimista keskeisten teknologioiden alalla. Tämä koskee erityisesti alhaisen osaamistason työntekijöitä.

1.4.6

Komitea suosittaa laajentamaan nuorten yrittäjien Erasmus-ohjelmaa kattamaan asiasta kiinnostuneet kehitysmaiden nuoret tai perustamaan uuden ohjelman, jolla on vastaavat tavoitteet, ja antamaan sille tarvittavat rahoitusvarat.

1.4.7

Erityistä huomiota tulee kiinnittää kaivos- ja raaka-aineteollisuuteen, jossa on noudatettava tiukasti ympäristönsuojeluvaatimuksia ja työntekijöiden sosiaalisiin oloihin liittyviä vaatimuksia ja otettava huomioon valtiontalouden kehityksen kestävyys.

1.4.8

Kehitysmailla ei ole useinkaan strategioita pienten ja keskisuurten yritysten kehittämistä varten. Kehitysyhteistyössä olisikin pyrittävä korjaamaan tätä puutetta. Pienten ja keskisuurten yritysten tukemisesta Euroopassa saatuja kokemuksia olisi vietävä kohdennetusti ja asianmukaisesti kehitysmaihin.

2.1

Euroopan komission jäsen Maroš Šefčovič osoitti ETSK:n puheenjohtajalle kirjeen, jossa hän ilmoitti komission laativan ehdotuksia saadakseen yksityissektorin tehokkaammin mukaan vuoden 2015 jälkeiseen kestävään kehitykseen tähtäävän maailmanlaajuisen yhteistyöhön. Hän pyysi kirjeessään komiteaa laatimaan valmistelevan lausunnon yksityissektorin roolista YK:ssa parhaillaan keskusteltavana olevan älykkään, kestävän ja osallistavan kehityksen vauhdittamisessa.

2.2

Asiakokonaisuuteen REX/372 kuuluvassa lausunnossaan komission tiedonannosta "Ihmisarvoinen elämä kaikille: köyhyyden poistaminen ja kestävän tulevaisuuden turvaaminen maailmanlaajuisesti" (1) ETSK antoi suosituksia kansalaisyhteiskunnan liittämiseksi mukaan vuoden 2015 jälkeisten maailmanlaajuisten kestävän kehityksen tavoitteiden laatimiseen, toteuttamiseen ja seurantaan.

2.3

ETSK on laatinut useita lausuntoja (2) kehitysyhteistyöstä ja ulkoisesta yhteistyöstä ja sillä on kokemusta ja konkreettista tietoa AKT-maita, Euromed-maita, itäistä kumppanuutta, kansainvälisiä kauppaneuvotteluja ja muita kehityskysymyksiä koskevien omien aloitteidensa ansiosta. Komitea on hyödyntänyt tätä kaikkea laatiessaan käsillä olevaa lausuntoa.

3.1

Yksityissektorilla voi olla oleellinen rooli torjuttaessa köyhyyttä maailmassa, kunhan se noudattaa kansainvälisesti tunnustettuja kehitysyhteistyön periaatteita, sillä se luo työpaikkoja, tuottaa hyödykkeitä ja palveluita, tuottaa tuloja ja voittoja ja osallistuu maksamiensa verojen kautta julkisten menojen kattamiseen. Julkinen kehitysapu on edelleen jopa vuoden 2015 jälkeen tärkeä kehityksen liikkeelle paneva voima, mutta se ei yksin riitä poistamaan köyhyyttä (3).

3.2

Vuosituhannen kehitystavoitteissa ei määritelty selkeästi, miten ne on tarkoitus saavuttaa. Niistä puuttuivat myös keskinäiset yhteydet, eikä niissä otettu huomioon yksityissektorin roolia kehityksessä (4). Yksityissektori on otettava tiiviimmin mukaan tuleviin, vuoden 2015 jälkeisiin kehitysyhteistyöpuitteisiin strategisena kumppanina ja kestävän kehityksen moottorina. Tämä koskee kaikkia kolmea pilaria, joilla kestävää kehitystä tuetaan – taloudellista, sosiaalista ja ympäristöä koskevaa pilaria – ja jotka perustuvat sekä määrällisiin että laadullisiin indikaattoreihin.

3.3

Kansalaisyhteiskunnan organisaatiot (5) kiinnittävät huomiota etujen lisäksi myös riskeihin, joita liittyy yksityissektorin osallistumiseen kehitysyhteisyhteistyöhön. Näiden riskien eliminoimiseksi on tarpeen, että yksityissektorille kehitysyhteistyövaroin annettavassa avussa noudatetaan seuraavia periaatteita: avoimuus, tehokkuus, investoitujen varojen teho, julkisten markkinoiden avaaminen ja julkisten toimijoiden vastuu suhteessa kaikkiin asianomaisiin toimijoihin hyväksytyn kehitysstrategian toteuttamisessa.

3.4

Yksityissektori muodostuu itsenäisistä ammatinharjoittajista, mikroyrityksistä, pienistä ja keskisuurista yrityksistä, suurista monikansallisista yrityksistä, osuuskunnista ja muista yhteisötalouden yrityksistä sekä rahoituslaitoksista. Laajemmassa mielessä siihen kuuluvat myös yksityisten yritysten työntekijät ja heidän ammattijärjestönsä sekä yksityisissä hankkeissa mukana olevat kansalaisjärjestöt. Laillisesti toimintaansa harjoittavien yksityisyritysten lisäksi kehitysmaissa on myös laaja epävirallinen sektori. Kehitysapua annettaessa on eriteltävä yksityisyritykset ja niiden toiminnan vaikutukset kehitykseen niiden koon ja toimialan sekä kyseisen kehitysmaan kehitystason mukaan (vähemmän kehittynyt maa, keskitasoisesti kehittynyt maa, kehittymässä oleva maa tai muita heikommassa asemassa oleva maa).

3.5

Yksityissektorin tulisi yhdessä kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa osallistua kunkin maan kehitystarpeiden määrittelyyn ja uusien kestävän kehityksen tavoitteiden asettamiseen vuoden 2015 jälkeiselle ajalle, jotta se voisi kantaa osansa vastuusta niiden saavuttamisessa. Näiden tavoitteiden tulisi olla jatkoa vuosituhannen kehitystavoitteille, niiden tulisi olla konkreettisia ja mittavissa olevia ja niiden tulisi kattaa seuraavat alat: vesi, maatalous, ruokaturva, energia, liikenneinfrastruktuurit, koulutus, terveys, digitaalitalous, sukupuolten tasa-arvo ja sosiaalinen tasa-arvo.

3.6

Yksityissektori on tunnustettava oleelliseksi osaksi uutta kestävään kehitykseen tähtäävä maailmanlaajuista yhteistyötä. Olisi toivottavaa perustaa foorumi, jotta voitaisiin käydä vuoropuhelua unionin toimielinten ja eurooppalaisten rahoituslaitosten edustajien kanssa yksityissektorin osallistumisesta kansainväliseen kehitysyhteistyöhön. Foorumiin pitäisi ottaa mukaan eurooppalaisten yrittäjien ja työntekijöiden edustajat, ja sen tulisi olla avoin myös muille sidosryhmille, muun muassa kansalaisyhteiskunnan edustajille.

3.7

Rahoittajamaiden yksityissektori osallistuu kehitysyhteistyöhön julkisella kehitysavulla rahoitettavien palvelujen ja tarvikkeiden tarjoajana sekä hyväntekeväisyysmielessä suoran kehitysavun tarjoajana julkisen sektorin ja kansalaisjärjestöjen kanssa yhteisesti toteutettavien hankkeiden puitteissa sekä investoijana hankkeissa, joilla on yrityksen omien intressien lisäksi myös huomattavia vaikutuksia kehitykseen. On tuettava ensisijaisesti innovaatiosuuntautuneita hankkeita luomalla innovaatiokapasiteettia, tarjoamalla neuvontapalveluita ja perustamalla edunsaajamaihin yrityshautomoita ja klustereita. Kehityshankkeiden julkisten markkinoiden tulee olla läpinäkyvät ja avoimet.

3.8

Yksityissektorin kehityspanokseen tulisi kuulua myös tuki yhteiskunnalle ilman raja-aitoja, mikä auttaisi poistamaan köyhyyttä riskiryhmiin kuuluvien kansalaisten, esim. vammaisten, naisten ja ikääntyneiden, tai tilapäisesti haavoittuvassa asemassa olevien keskuudessa. Eurooppalaisten työmarkkinaosapuolien maaliskuussa 2010 tekemä osallistavia työmarkkinoita koskeva sopimus voisi toimia inspiraation lähteenä tämän vaatimuksen sisällyttämiseksi tuleviin kehitysyhteistyöpuitteisiin.

3.9

Kehitysmaiden yksityissektori tarvitsee systemaattista tukea pystyäkseen täyttämään roolinsa kehittämisessä. Tämä selittää sen, miksi yksityissektorin kehittämiseen tarkoitetun julkisen kehitysavun osuus kasvaa. Kasvun ei tule kuitenkaan tapahtua heikoimmin edistyneille maille annettavan julkisen kehitysavun kustannuksella, sillä ne tarvitsevat julkista kehitysapua pystyäkseen ratkaisemaan kiireellisimmät ongelmansa.

3.10

Suurten monikansallisten yritysten yksityiset investoinnit kehityshankkeisiin tarjoavat tilaisuuden ottaa hankkeiden toteutukseen mukaan sekä vanhat että uudet paikalliset pienet ja keskisuuret yritykset, jotka voivat näin hankkia kehittyneiden maiden kumppaneiden kanssa tehtävän yhteistyön ansiosta teknistä osaamista ja saada käyttöönsä asianmukaisia edistyneitä teknologioita. Monikansallisten yritysten tulisi noudattaa YK:n OECD:n ja muiden kansainvälisten organisaatioiden tunnustettuja periaatteita (6).

3.11

Pienet ja keskisuuret yritykset tarjoavat niin kehitysmaissa kuin kaikkialla muuallakin maailmassa suurimpia kehitysmahdollisuuksia. Tämän potentiaalin vapauttamista tulisi edistää erityisesti mikroluotoilla sekä eurooppalaisten ja kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten myöntämillä korkotukilainoilla. Myös maasta muuttaneiden säästöjen ja muiden varojen siirrot muodostavat tärkeän investointilähteen, ja niitä on ohjattava kannustimin entistä enemmän kyseessä olevien valtioiden kehitystarpeisiin.

3.12

Komitea on tyytyväinen ajatuksiin, joita komissio esittää tiedonannossaan "Tilanne vuoden 2015 jälkeen: kokonaisvaltainen ja yhdennetty lähestymistapa köyhyyden poistamisen ja kestävän kehityksen rahoittamiseen" (7), ja kehottaa ottamaan yksityissektorin ja järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan mukaan ehdotettuun keskusteluun yhdennetystä lähestymistavasta rahoitukseen.

3.13

Julkista kehitysapua tulisi käyttää pääasiallisena kerrointekijänä, jotta investointeihin saataisiin kehitysmaissa yksityistä pääomaa. Tässä olisi käytettä innovatiivisia välineitä, kuten resurssien yhdistämistä (blending), erilaisia takausjärjestelmiä ja halpakorkoisia lainoja. Julkisen kehitysavun määrän laskemisessa tulisi ottaa huomioon valtiontakuut investoinneille kehitysmaissa. Yksityistä pääomaa varten näin annetavalle avulle on asetettava selkeästi määritellyt ehdot ja indikaattorit, joissa otetaan huomioon kehityksen kestävä luonne, ympäristönsuojelu, vihreä talous, työpaikkojen luominen, tuotannon laadun parantaminen, hallinto-osaamisen siirtäminen yksityissektorille jne.

3.14

Investointeja on suunnattava entistä enemmän sellaisten palvelusektoreiden vahvistamiseen kuin pankki- ja vakuutusala, televiestintäpalvelut, liikenne ja muut yrityksiä tukevat palvelut, joita ilman teollisuus ja maatalous eivät voi kehittyä terveeltä pohjalta. Tässä yhteydessä valtion tulee huolehtia kilpailuympäristön kunnioittamisesta ja varmistaa investointien asianmukainen suojelu.

3.15

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksista voi tulla tärkeä väline kehitysstrategioiden toteuttamisessa, sillä ne yhdistävät julkisista varoista maksettavien tukien mekanismin ja yksityiset investointialoitteet lopullisten edunsaajien tarpeisiin vastaamiseksi. Näiden hankkeiden onnistuminen edellyttää avointa tiedotusta ja avointa viestintää osapuolien kanssa.

4.1

Tiettyjen perusedellytysten on toteuduttava tukea saavissa kehitysmaissa, jotta yksityinen sektori voi toimia tehokkaasti ja täyttää kehitystä edistävän roolinsa. Kehitysyhteistyössä tulisikin pyrkiä nykyistä enemmän yritysten toimintaympäristön jatkuvaan parantamiseen, sillä tämä edistäisi yritysten luomista ja kasvua, vähentäisi byrokratiaa, lisäisi avoimuutta sekä jarruttaisi kaikkialle levinnyttä korruptiota. Oikeusvaltion lujittaminen houkuttelee ulkomaisia ja paikallisia sijoittajia sekä edistää paikallisen talouden monipuolistumista.

4.2

Vakaan yritysympäristön luomisen tulee perustua markkinamekanismeihin, myös taloudelliseen kilpailuun, toimiviin rahoitusmarkkinoihin, tuomioistuinten riippumattomuuteen, voimassa olevan lainsäädännön yleiseen soveltamiseen etenkin kaupan alalla sekä kansainvälisen kaupan sääntöjen ja teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamiseen. Paikalliseen kulttuuriin liittyviä käytäntöjä on kunnioitettava edellyttäen, että ne eivät vaaranna taloudellista kilpailua ja johda korruptioon ja hyödyttömään määrärahojen jakoon.

4.3

Yritysten yhteiskuntavastuuta tulee kehitysyhteistyön yhteydessä pitää yritysten vapaaehtoisena aloitteena ja niiden sitoutumisena eettiseen yrittäjyyteen. Yritykset valitsevat itse niiden taloudelliseen toimintaan sopivat toimenpiteet maailmanlaajuisesti tunnustettujen periaatteiden (8) puitteissa. Tällaisten periaatteiden määrittely takaa oikeudenmukaisen kilpailun alan muiden yritysten kanssa.

4.4

Yksityinen sektori luo työpaikkoja ja edistää tällä tavoin köyhyyden torjuntaa. Samalla sen on kuitenkin kunnioitettava taloudellisia ja sosiaalisia perusoikeuksia. ILO:n tärkeimpiä yleissopimuksia on noudatettava tarkasti (järjestäytymisvapaus ja kollektiiviset neuvottelut, pakkotyön ja lapsityövoiman käytön kielto sekä kaikenlaisen työntekijöitä koskevan syrjinnän estäminen).

4.5

Uudet työpaikat tulee luoda ihmisarvoista työtä koskevan ILO:n ohjelman mukaisesti. Sen mukaan työpaikan valinnan tulee tapahtua vapaasti, työntekijällä on oltava oikeus sosiaaliturvaan, työnantajan on kunnioitettava työntekijöiden perusoikeuksia ja työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun on toteuduttava. On tärkeää, että kaikki investoijat – etenkin ne, jotka saavat julkista kehitysapua – noudattavat tarkasti näitä periaatteita hankkeidensa toteutuksessa sekä pyrkivät vaikuttamaan positiivisesti kumppaneihinsa näissä kysymyksissä.

4.6

Kehitysmaiden valtionhallinnon valmiuksien kehittämiseen tähtäävien ohjelmien avulla on lujitettava oikeusvaltion periaatteita sekä pyrittävä parantamaan yritysympäristöä ja paikallisten yritysten kykyä hyödyntää tukia. Nämä ohjelmat on suunniteltava tiiviissä yhteistyössä työmarkkinaosapuolien ja alalla työskentelevien kansalaisjärjestöjen kanssa

5.1

Yrittäjien organisaatiot avunantajavaltioissa, kuten kauppakamarit, ammattialojen yhdistykset ja ryhmittymät, työnantajien keskusjärjestöt ja yhteisötalouden organisaatiot, tulisi ottaa aktiivisesti mukaan kehitysmaiden yksityiselle sektorille suunnattuihin avustusohjelmiin hankesyklin kaikissa vaiheissa. Tämän vuoksi olisi toteutettava ohjelma, jolla tuetaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä edustavia paikallisia organisaatioita siten, että nämä voivat vahvistaa osaamistaan etenkin markkinoinnissa, toimitusketjuihin integroitumisessa, sertifioinnissa, logistiikassa jne.

5.2

Kehitysmaiden yrittäjäjärjestöjen on hankittava osaamista, jotta ne voivat parantaa yritysympäristöä, vahvistaa hallintoelintensä demokratiaa, saada uusia jäseniä ja kommunikoida näiden kanssa aktiivisesti. Niiden kapasiteetin kehittämistä on tuettava käyttäen hyväksi EU:n vastaavien kumppanijärjestöjen aktiivista panosta. Eurooppalaisista ulkoisen avun ohjelmista tulisi näin ollen rahoittaa myös teknistä apua, jota eurooppalaiset yrittäjäjärjestöt antavat kumppaneilleen.

5.3

Osana yksityisen sektorin kehittämistä yrittäjille tulisi tarjota koulutusmoduuleja, jotka mahdollistavat muun muassa harjoittelun kehittyneessä maassa. Komitea suosittaa, että tutkitaan mahdollisuutta laajentaa nuorten yrittäjien Erasmus-ohjelmaa kattamaan asiasta kiinnostuneet kehitysmaiden nuoret tai perustaa uusi ohjelma, jolla on vastaavat tavoitteet ja jonka toteuttamiseen olisi annettava tarvittavat rahoitusvarat.

5.4

Koulutusta ja osaamisen hankkimista keskeisten teknologioiden alalla olisi tuettava nykyistä laajemmin. Tämä koskee erityisesti alhaisen osaamistason työntekijöitä. Jo pitkään ammatillisen koulutuksen ohjelmat ovat olleet puutteellisia, sillä avunantajamaat ovat myöntäneet apurahoja lähinnä korkea-asteen opintoja varten. Teollisuudessa ja muilla aloilla yksityinen sektori tarvitsee kuitenkin sellaisia yleisiä ammatillisia taitoja, jotka hankitaan perinteisen opetuksen kautta, sekä tietynlaisia työskentelytapoja, joita edellytetään ulkomaisen sijoittajan alaisuudessa tai sekaomistuksessa olevassa yrityksessä työskentelevältä henkilöltä.

5.5

Kehitysavulla tulisi tukea entistä enemmän innovatiivisia hankkeita ja yritysmalleja, jotka edistävät osallisuutta ja tarjoavat yksityiselle sektorille laajoja yhteistyömahdollisuuksia kansalaisjärjestöjen kanssa. Esimerkkinä voidaan mainita vapaaehtoisten asiantuntijoiden lähettäminen kehitysmaihin avustamaan yrittäjyyden kehittämisessä (9). Jäsenvaltioiden välistä kokemusten vaihtoa voitaisiin tukea myös tuomalla paremmin esille kehitystä tukevia innovatiivisia yrityshankkeita, jotka ovat saavuttaneet menestystä.

5.6

Erityistä huomiota tulee kiinnittää kaivos- ja raaka-aineteollisuuteen. Investointihankkeissa on otettava huomioon muun muassa ympäristönsuojeluun, työntekijöiden sosiaalisiin oloihin ja kestävään kehitykseen liittyvät näkökohdat. Edunsaajavaltion ja sen paikallisviranomaisten on määriteltävä asianmukaiset puitteet kullekin toiminta-alalle ja valvottava niiden noudattamista etenkin veroja koskevien velvoitteiden osalta. Avun tulisi mahdollistaa tällainen järjestelmällinen lähestymistapa samalla, kun määritellään optimaaliset säännöt liiallisen hallintotaakan rajoittamiseksi ja korruption leviämisen estämiseksi.

5.7

Kehitysavulla tulisi tukea kestäväpohjaista maataloutta ja paikallista jalostusteollisuutta, jotta kehitetään elintarvikkeiden ja raaka-aineiden jalostusta. Maataloustuotteita jalostavia maataloustuottajia ja pieniä tuottajia olisi kannustettava perustamaan yhdistyksiä, ne olisi integroitava toimitusketjuihin.