This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Wildlife trafficking — EU action plan
Luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laiton kauppa – toimintasuunnitelma
Luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laiton kauppa – toimintasuunnitelma
Luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laiton kauppa – toimintasuunnitelma
TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:
TIIVISTELMÄ
TIEDONANNON TARKOITUS
TÄRKEIMMÄT KOHDAT
Toimintasuunnitelma koostuu 32 toimenpiteestä, jotka EU:n on tarkoitus toteuttaa vuosina 2016–2020 ja joiden toteuttamiseen kaikki 28 EU-maata (1) osallistuvat. Toimintasuunnitelmassa keskitytään kolmeen tärkeään tavoitteeseen:
Luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laittoman kaupan estäminen ja sen perimmäisiin syihin puuttuminen. Esimerkiksi:
Voimassa olevien sääntöjen täytäntöönpano ja luonnonvaraisiin eläimiin ja kasveihin kohdistuvan järjestäytyneen rikollisuuden tehokkaampi torjunta. Esimerkiksi:
Lähtö-, kuluttaja- ja kauttakulkumaiden maailmanlaajuisen kumppanuuden vahvistaminen. Esimerkiksi:
TAUSTAA
Luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laiton kauppa on yksi maailman tuottoisimmista rikollisuuden muodoista. Sillä on tuhoisia vaikutuksia biologiseen monimuotoisuuteen ja negatiivinen vaikutus oikeusvaltioon johtuen sen läheisistä suhteista korruptioon. Sillä on kasvava asema puolisotilaallisten ryhmien ja terroristiryhmien rahoituksessa.
EU on luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laittoman kaupan lähtö-, kuluttaja- ja kauttakulkumaa. Näistä syistä EU:lla on keskeinen asema laittoman kaupan kitkemisessä.
Lisätietoja löytyy EU:n lähestymistapaa luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laittoman kaupan torjuntaan käsittelevältä Euroopan komission verkkosivustolta.
SÄÄDÖS
Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle – EU:n toimintasuunnitelma luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laittoman kaupan torjumiseksi (COM(2016) 87 final, 26.2.2016)
MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT
Komission yksiköiden valmisteluasiakirja: EU:n toimintasuunnitelmaa luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laittoman kaupan torjumiseksi tukeva analyysi ja näyttö, joka liittyy komission tiedonantoon Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle — EU:n toimintasuunnitelma luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laittoman kaupan torjumiseksi (COM(2016) 38 final, 26.2.2016)
Yhteistyön vahvistaminen yrityssektorin kanssa luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laittoman kaupan torjumiseksi – lopullinen raportti. Raportti Euroopan komission ympäristöasioiden pääosastolle, 13. marraskuuta 2015.
Viimeisin päivitys: 02.05.2016
(1) Yhdistynyt kuningaskunta eroaa Euroopan unionista, ja siitä tulee 1.2.2020 alkaen kolmas maa (EU:n ulkopuolinen maa).