1)

Onko direktiivin 2008/48/EY (1) 3 artiklan g alakohtaa tulkittava siten, että maksut liitännäispalveluista, joista sovitaan kulutusluottosopimuksen yhteydessä, kuten maksut, joita suoritetaan maksujen lykkäämisestä ja maksuerien pienentämisestä, muodostavat osan luoton todellisesta vuosikorosta?

2)

Onko direktiivin 2008/48/EY 10 artiklan 2 kohdan g alakohtaa tulkittava siten, että todellisen vuosikoron ilmoittamista virheellisesti elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan luotonottajana tekemässä luottosopimuksessa on pidettävä laiminlyöntinä ilmoittaa todellinen vuosikorko luottosopimuksessa ja kansallisen tuomioistuimen on sovellettava kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä oikeudellisia seurauksia, jotka koskevat kulutusluottosopimuksen todellisen vuosikoron ilmoittamisen laiminlyöntiä?

3)

Onko direktiivin 2008/48/EY 23 artiklaa tulkittava siten, että kansallisessa lainsäädännössä säädetty seuraamus, joka sisältää kulutusluottosopimuksen pätemättömyyden ja jonka mukaan ainoastaan lainaksi annetun pääoman määrä on maksettava takaisin, on oikeasuhteinen, jos todellista vuosikorkoa ei ole ilmoitettu täsmällisesti kulutusluottosopimuksessa?

4)

Onko direktiivin 93/13/ETY (2) 4 artiklan 1 ja 2 kohtaa tulkittava siten, että maksut, joita suoritetaan liitännäispalvelupaketista, josta määrätään erillisessä kulutusluottosopimuksen liitteenä olevassa lisäsopimuksessa pääsopimuksena, on pidettävä sopimuksen pääkohteen osana eikä se voi siten olla kohtuuttomuuden tutkimiskohteena?

5)

Onko direktiivin 93/13/ETY 3 artiklan 1 kohtaa tulkittava yhdessä direktiivin liitteessä olevan 1 kohdan o alakohdan kanssa siten, että kulutusluoton liitännäispalveluja koskevassa sopimuksessa oleva ehto on kohtuuton, jos kuluttajalle myönnetään siinä abstrakti mahdollisuus maksujen lykkäämiseen ja uuteen maksusuunnitelmaan, mistä hänen on suoritettava maksuja myös silloin, jos hän ei käytä tätä mahdollisuutta?

6)

Onko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa sekä tehokkuusperiaatetta tulkittava siten, että ne ovat esteenä säännöstölle, jonka mukaan on mahdollista, että osa oikeudenkäyntikuluista määrätään kuluttajan maksettaviksi seuraavissa tapauksissa: 1) jos hyväksytään osittain vaatimus siitä, että sopimuksen mukaisia summia ei tarvitse maksaa sopimusehdon todetun kohtuuttomuuden vuoksi – –; 2) jos se, että kuluttaja käyttää oikeuksiaan, on saatavan määrän vahvistamisen osalta käytännössä mahdotonta tai liian vaikeaa, ja 3) aina, jos kyseessä on kohtuuton ehto, mukaan lukien tapaukset, joissa kohtuuton ehto ei vaikuta täysimääräisesti eikä osittain välittömästi luotonantajan saatavan määrään tai ehto ei ole välittömässä yhteydessä oikeudenkäynnin kohteeseen?