1)

Tarkoitetaanko direktiivin 2003/88/EY (1) 2 artiklan 1 alakohdassa määritellyllä [käsitteellä] ”työaika””ajanjaksoa, jonka aikana työntekijä tekee työtä, on työnantajan käytettävissä ja suorittaa toimintaansa tai tehtäviään”, yhden (kokoaikaisen) [työ]sopimuksen vai kaikkien asianomaisen työntekijän tekemien (työ)sopimusten perusteella?

2)

Onko jäsenvaltioille direktiivin 2003/88/EY 3 artiklassa asetettuja vaatimuksia (velvollisuus toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa vähintään 11 tunnin yhtäjaksoisen lepoajan jokaista 24 tunnin jaksoa kohden) ja direktiivin 2003/88/EY 6 artiklan b alakohdassa asetettuja vaatimuksia (keskimääräisen työajan rajoittaminen enintään neljäänkymmeneenkahdeksaan tuntiin viikossa, ylityö mukaan luettuna) tulkittava siten, että niissä asetetaan yksittäistä sopimusta koskevia rajoituksia, vai siten, että niissä asetetaan kaikkia saman työnantajan tai eri työnantajien kanssa tehtyjä sopimuksia koskevia rajoituksia?

3)

Jos ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen annettavien vastausten perusteella päädytään sellaiseen tulkintaan, että se sulkee pois jäsenvaltioiden mahdollisuuden säätää kansallisesti, että [kuhunkin] sopimukseen sovelletaan direktiivin 2003/88/EY 3 artiklaa ja 6 artiklan b alakohtaa, kun kansallisessa lainsäädännössä ei ole säännöksiä siitä, että päivittäisen vähimmäislepoajan ja viikoittaisen enimmäistyöajan on oltava työntekijäkohtaisia (riippumatta siitä, kuinka monta työsopimusta tämä tekee saman työnantajan tai eri työnantajien kanssa), voiko jäsenvaltion julkinen laitos, joka toimii valtion nimissä, vedota direktiivin 2003/88/EY 3 artiklan ja 6 artiklan b alakohdan suoraan soveltamiseen ja määrätä työnantajalle seuraamuksia siitä, ettei direktiivissä päivittäiselle lepoajalle ja/tai viikoittaiselle enimmäistyöajalle asetettuja rajoituksia ole noudatettu?