13.2.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 37/15

—

Valitus on otettava tutkittavaksi ja todettava perustelluksi.

—

Valituksenalainen tuomio on kumottava.

—

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esitetty vaatimus ja näin riidanalaisen päätöksen 3 artiklaan toissijaisesti kohdistettu kumoamisvaatimus on hyväksyttävä.

—

Asia on toissijaisesti palautettava ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäväksi ja se on näin velvoitettava ottamaan vastaan todisteet, joiden vastaanottaminen oli evätty.

—

Komissio on velvoitettava korvaamaan asian käsittelystä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa aiheutuneet ja valituksen käsittelystä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut ja väliintulijana ollut Comunidad Autónoma de la Rioja korvaamaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa aiheutuneet kulut.

1.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on syyllistynyt oikeudelliseen virheeseen katsoessaan kyseessä olevassa konkreettisessa tapauksessa, etteivät siinä vallitse sellaiset poikkeukselliset olosuhteet, jotka oikeuttavat perusteltuun luottamukseen riidanalaisen verotoimenpiteen sääntöjenmukaisuuteen ja jotka estävät tukien määräämisen takaisin perittäviksi asetuksen (EY) N:o 659/1999 (1) 14 artiklan 1 kohdan mukaisesti luottamuksensuojan periaatteen nojalla. Istunnossa käydyn keskustelun sisällölle on annettu väärä merkitys ja kontradiktorisen menettelyn periaatetta on loukattu. Perusteluja koskevaa oikeuskäytäntöä ei ole noudatettu.

Riidanalaisen verotoimenpiteen ja päätöksen 93/337 (2) kohteena olevan toimenpiteen välistä muodollista eroa eikä sitä, että komissio olisi voinut perustella valikoivuuden perusteita muilla tekijöillä kuin sillä, joka on nimenomaisesti mainittu päätöksessä 93/337, eikä päätöksessä 93/337 tehtyä soveltumattomuutta koskevaa toteamusta ole pidettävä oikeudellisesti riittävinä syinä sille, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ole ottanut huomioon sellaisen poikkeuksellisen olosuhteen olemassaoloa, joka yksin tai yhdessä muiden tapauksessa kyseeseen tulevien olosuhteiden kanssa estää komissiota määräämästä riidanalaisessa päätöksessä tarkoitetut tuet takaisin perittäviksi.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsomalla, etteivät yhdistetyissä asioissa T-30/01–T-32/01 ja T-86/02–T-88/02 riitautetut toimenpiteet olleet verotusteknisesti ja etuuksien ulottuvuuden vuoksi samat kuin riidanalainen verotoimenpide, antanut väärän merkityksen riidan osapuolten asiassa käymälle keskustelulle, sivuuttanut kontradiktorisen menettelyn periaatteen ja rikkonut ilmeisellä tavalla perusteluja koskevaa oikeuskäytäntöä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että komission asenne vuoden 1993 verovapautuksiin ja lain nro 22/1993 mukaiseen verohyvitykseen ei ole sellainen poikkeuksellinen tekijä, joka olisi voinut oikeuttaa minkäänlaiseen perusteltuun luottamukseen riidanalaiseen verotoimenpiteen sääntöjenmukaisuuteen ja jolla olisi voitu estää tukien takaisinperiminen asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohdan nojalla luottamuksensuojan periaatteen loukkaamisen vuoksi.

2.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen jättäessään noudattamatta todisteiden vastaanottamista koskevia prosessuaalisia sääntöjä ja päättäessään olla vastaanottamatta tiettyjen komission asiakirjojen avulla esitettävää todistelua, jota valittaja oli vaatinut ja jota on ensimmäisen oikeusasteen käyttämien niiden toteamusten, joilla valittajan vaatimus hylättiin, perusteella pidettävä olennaisen tärkeänä valittajan etujen puolustuksen kannalta. Oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja prosessuaalisen yhdenvertaisuuden sekä puolustautumisoikeuksien periaatteita on loukattu.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on loukannut valittajan perusoikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, koska se ei ole ottanut vastaan valittajan kannalta olennaisen tärkeätä todistetta loukaten näin valittajan puolustautumisoikeutta siksi, että valittajan vaatimus hylättiin perusteella, jonka mukaan se ei ollut osoittanut seikkoja, jotka se oli nimenomaisesti tällä vastaanottamatta jätetyllä todisteella pyrkinyt osoittamaan, eli kieltäytymällä katsomasta näytöksi komission lopullista nimenomaista kantaa vuoden 1993 verosäännöksistä (joihin sisältyi verohyvitys), joita on pidettävä asiallisesti samoina kuin nyt riidanalainen verotoimenpide, vuonna 1994 tehtyyn kanteluun, ainakin siltä osin kuin komission kantaa olisi asiassa voitu pitää poikkeuksellisena olosuhteena, joka oli herättänyt perustellun luottamuksen riidanalaisten verotoimenpiteiden sääntöjenmukaisuuteen, mikä oli johtanut riidanalaisen verotoimenpiteen toteuttamiseen.