27.7.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 175/65

1.1

Vihreällä kirjalla työlainsäädännön kehittämisestä pyritään seuraaviin tavoitteisiin:

1.2

Näin ollen vihreän kirjan tavoitteena on perustellusti käsitellä hyvinkin erilaisia aihealueita. Niitä ovat muun muassa kolmenväliset suhteet ja niiden muodollisesti itsenäisten ammatinharjoittajien tilanne, jotka ovat kuitenkin taloudellisesti riippuvaisia työnantajayrityksestä, työaikadirektiivin tarkistus sekä vakava pimeän työn kysymys.

1.3

EU voi täydentää jäsenvaltioiden mahdollisia suuntaviivoja työoikeuden kehittämiseksi. Tämän osalta vihreän kirjan keskeinen ajatus on, että vakiomuotoiset työsopimukset (vakituinen kokopäivätyö) ja niihin kohdistuva suojelu voisivat osoittautua epätarkoituksenmukaisiksi monien työnantajien ja työntekijöiden näkökulmasta, koska ne vaikeuttavat yritysten nopeaa sopeutumista ja työmarkkinoiden kehitystä ja saattavat näin ollen estää uusien työpaikkojen luomista. Sen vuoksi näiden säännösten tarkistukset ovat välttämättömiä.

1.4

Komissio ilmoittaa, että henkilökohtaisen työoikeuden tarkastelun ohella vihreässä kirjassa pohjustetaan keskustelua, jota hyödynnetään myöhemmin joustoturvasta annettavaa tiedonantoa laadittaessa. Tiedonanto on määrä antaa vuoden 2007 kesäkuussa, ja sen tavoitteena on kehittää tätä jo monessa jäsenvaltiossa käytössä olevaa käsitettä. Saatavilla olevien tietojen mukaan joustoturvassa työntekijöiden ulkoinen ja sisäinen joustavuus yhdistyy turvallisuuteen, jonka laajuutta ja rahoitusta ei tosin ole vielä täsmennetty. Vuoden 2007 jälkipuoliskolla keskustelua käydään siis laajennettuna, ja siinä olisi varmasti syytä käsitellä niitä joustavuuden ilmenemismuotoja, jotka ovat jo käytössä lain tai työehtosopimusneuvottelujen pohjalta, sekä joustoturvan rahoitusta. Ei tule kuitenkaan keskittyä vain jompaankumpaan malliin.

2.1

Komitea pitää hyvin kiinnostavana komission aloitetta käynnistää pohdinnat siitä, miten työoikeus vastaa Lissabonin strategian tavoitteita. Niissä yhdistyvät yhtäältä pyrkimys kestävään kasvuun ja työpaikkojen määrän ja laadun lisäämiseen ja toisaalta sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja kestävä kehitys. Komitea pahoittelee kuitenkin kuulemisen tiukkaa aikataulua ja valmistelutyön vakavia puutteita.

2.2

Wim Kokin raportissa (vuoden 2003 marraskuulta) korostetaan seuraavaa: ”Työmarkkinoiden joustavuutta, johon yhdistyy työllisyysturva, tulee lisätä. Se tapahtuu pääasiassa parantamalla työn organisointia ja tekemällä sekä tyypillisistä että epätyypillisistä työsopimuksista kiinnostavampia sekä työntekijöille että työnantajille, jotta voidaan välttää ’kahden nopeuden’ työmarkkinoiden syntyminen. Työllisyysturvan käsitettä tulee nykyaikaistaa ja laajentaa siten, että se kattaa työllisyysturvan ja kehittää työntekijöiden kykyä säilyttää työpaikkansa ja kehittyä ammatillisesti. On tärkeää luoda mahdollisimman paljon uusia työpaikkoja ja lisätä tuottavuutta vähentämällä uusien yritysten perustamisen esteitä ja parantamalla ennakointia ja rakennemuutosten hallinnointia.”

2.3

On syytä palauttaa mieleen kaikki nämä työllisyystyöryhmän tekemien ja neuvoston hyväksymien päätelmien eri osatekijät, sillä ne antavat komission vihreää kirjaa kattavamman kuvan työmarkkinoiden uudistuksista, joilla pyritään saavuttamaan uudistetun Lissabonin strategian tavoitteet. Komission asiakirjassa keskitytään vain henkilökohtaisen työoikeuden tiettyihin kohtiin. Vihreä kirja kattaa itse asiassa vain osan Wim Kokin raportissa käsitellyistä seikoista, eikä siinä oteta esiin sosiaalipoliittiseen ohjelmaan sisältyvää ”entistä varmemman ympäristön” kysymystä.

2.4

Pelkistävä lähestymistapa saattaisi heikentää unionin kansalaisten luottamusta, jota ”sosiaaliseen Eurooppaan” kohdistuvat epäilyt ovat entisestään horjuttaneet. Komissio pitää tarkoituksenmukaisena vakiomuotoisiin työsopimuksiin (vakituinen kokoaikatyö) sisältyvän joustavuusasteen tarkistamista seuraavissa kysymyksissä: yksittäisten tai joukkoirtisanomisten määräajat, kustannukset ja menettelyt sekä perusteettoman irtisanomisen määritelmä. Nämä seikat ovat perinteisesti olleet työntekijän työsuhdeturvan kulmakivi.

2.5

Komitea on huolissaan väitteestä, jonka mukaan nykyinen työoikeus ei olisi yhteensopiva tarkistetun Lissabonin strategian kanssa, koska se estäisi uusien työpaikkojen syntymistä, ja että tätä nykyä työoikeus ei antaisi yrityksille ja työntekijöille riittävästi mahdollisuuksia mukautua muutoksiin.

2.6

Komitea toteaa, että vuonna 2000 hyväksytty strategia ei ole saavuttanut kaikkia tavoitteitaan. Se katsoo kuitenkin, että tilanteen syiden selvittelyssä on oltava varovainen ja on vältettävä lukemasta kaikkea työoikeuden tiliin. Tarkistetulla Lissabonin strategialla on pyrittävä saamaan Euroopasta entistä kilpailukykyisempi, mutta sen avulla on myös pystyttävä saavuttamaan täystyöllisyys yhteiskunnassa, jossa painotetaan aiempaa enemmän perhe- ja työelämän tasapainoa, mukaudutaan erilaisiin uravalintoihin sekä panostetaan ihmisten mukautumiskykyyn ja torjutaan sosiaalista syrjäytymistä. Työlainsäädännön uudistaminen on vain yksi osatekijä muiden joukossa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

2.7

Ennen kuin komitea lausuu näkemyksensä eurooppalaisen työoikeuden kehittämispyrkimysten tulevista suuntaviivoista, se aikoo siis pyrkiä tarkastelemaan joitakin komissiosta peräisin olevia pohdintoja ja aloitteita, kuten professori Supiot'lta pyydettyä raporttia, josta puhutaan liian vähän tässä yhteydessä. Samoin se tarkastelee 30.11.-1.12.2006 pidetyn, työllisyyttä, sosiaalipolitiikkaa, terveyttä ja kuluttaja-asioita käsitelleen neuvoston kokouksen ”ihmisarvoinen työ kaikille” päätelmiä. Professori Supiot'n raportin tavoitteena oli käynnistää rakentava pitkittäistutkimus työllisyyden ja työoikeuden tulevaisuudesta unionin monikulttuurisissa ja monialaisissa puitteissa. Vihreässä kirjassa ei kuitenkaan näy otetun raporttia riittävästi huomioon.

2.8

Miten tilannetta voidaan kuvata ja mitä johtopäätöksiä voidaan tehdä julkisten tilastojen perusteella työoikeuden suojapuitteiden tehokkuudesta, kun pidetään mielessä tavoite ”enemmän ja parempia työpaikkoja”?

2.9

Supiot'n ryhmän lopullisessa raportissa käsiteltiin useita aiheita, joissa yhdistyvät asianmukaisesti asetetut kysymykset työsuhteiden kehityksestä. Niitä ovat kilpailun ja taloudellisen toiminnan globalisoituminen, kulutusasenteiden ja -tottumusten vaikutus, markkinoiden avautuminen, teknologian kehittyminen ja työntekijöiden itsensä muuttuminen: he ovat entistä koulutetumpia ja pätevämpiä, itsenäisempiä ja liikkuvampia sekä entistä yksilökeskeisempiä. Ei tule myöskään unohtaa yritysten uusia käytänteitä henkilöresurssien hallinnoinnin, työntekijöiden palkkauksen, monipuolisuusvaatimusten tai työajan joustavuuden kysymyksissä. Supiot'n raportissa käsitellään joustavuuden ja työllisyysturvan kysymystä sekä hyvin tärkeää ammatissa siirtymisen kysymystä: siinä kehotetaan luopumaan ”suoraviivaisesta työuramallista”.

2.10

Sosiaalilainsäädäntö on tuonut yhteiskunta- ja talouselämään useita demokraattisia erityisvaatimuksia. Supiot'n ryhmä kiinnitti huomiota erityisesti seuraavaan neljään kohtaan, jotka ovat vihreän kirjan herättämässä keskustelussa jatkuvasti ajankohtaisia (1):

Tasa-arvon vaatimus;

2.11

Komitea katsoo, että komission tulisi ottaa työoikeuden kehittämistä ja työntekijöiden suojelua koskevassa keskustelussa huomioon edellä mainitut vaatimukset. Suojanormit on yleensä kirjattu työsopimukseen ja kattavat muun muassa työsuojelun, työtapaturmat, työaikajärjestelyt ja palkalliset lomat.

2.12

Vihreässä kirjassa korostetaan, että useimmissa maissa yhtäältä oikeudellisen ympäristön ja sopimuskäytännön ja toisaalta työelämän nykyisten realiteettien välillä on kuilu. Nykytilanne on muotoutunut melko lyhyessä ajassa 1980-luvun lopun tai 1990-luvun alun jälkeen. Vihreässä kirjassa ei kuitenkaan käsitellä missään kohdin työoikeuden historiallista roolia työntekijöiden suojelun ja itsenäistämisen näkökulmasta. Tällöin tarkoitetaan työoikeutta laajassa mielessä, johon sisältyy myös työehtosopimusneuvotteluihin perustuva rooli eri jäsenvaltioiden kulttuurisiin, sosiaalisiin, taloudellisiin ja oikeudellisiin lähestymistapoihin liittyvine erityispiirteineen.

2.13

Osapuolten välisen tietyn tasapainon noudattaminen kuuluu paitsi työoikeuden myös työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun tehtäviin.

2.14

Kaikki lausumat, joissa suojelevaa työoikeutta pidetään kasvun ja työllisyyden esteenä, olisivat pelkistäviä, ja niissä työoikeudesta tehtäisiin pelkkä työmarkkinapolitiikan työkalu tai taloudellinen muuttuja.

2.15

Koska työntekijät ovat aina riippuvaisia työnantajista, työoikeuden perustavan tärkeää roolia työntekijöiden suojelijana ja itsenäistäjänä tulee vahvistaa, ja työlainsäädännön noudattaminen tulisi varmistaa nykyistä paremmin, jotta vältetään globalisaation ja väestön ikääntymisen haasteiden myötä työntekijöihin kohdistuvat paineet. Euroopan unionilla on tässä tietty rooli suhteessa jäsenvaltioihin.

2.16

Komissio käynnisti vuonna 2000 aloitteen, jonka tavoitteena oli aloittaa keskustelu siitä, onko tarpeen arvioida lainsäädäntöjärjestelmän ja työehtosopimusten keskeisiä osatekijöitä, jotta voidaan varmistaa, että ne vastaavat nykyajan organisaatiolle asetettavia vaatimuksia mutta mahdollistavat myös työsuhteiden paranemisen.

2.17

Tätä parantamisaloitetta ei viety eteenpäin, vaikka vaikuttaa ilmeiseltä, että se olisi täytynyt toteuttaa työehtojen ajantasaistamiseksi ja parantamiseksi; vuosia myöhemmin nykyinen komissio otti aiheen uudelleen esiin eri näkökulmasta.

2.18

Komitean on todettava, että vihreässä kirjassa on merkittäviä aukkoja, jotka heikentävät huomattavasti siinä esitettyjä perusteluja ja näkymiä. ETSK korostaa seuraavia seikkoja, joita se olisi suonut käsiteltävän syvällisemmin tai tuotavan selkeämmin esiin:

2.19

Komitea katsoo, että on aika ryhtyä tekemään kattavaa ja täsmällistä analyysiä, joka perustuu pääasiasiassa seuraaviin seikkoihin:

2.20

Puheenjohtajavaltio Saksan työohjelma, työn ”laadukkuuden” ottaminen uudelleen työ- ja sosiaaliministerien epävirallisen kokouksen asialistalle vuoden 2007 tammikuussa sekä yhdeksän työministerin hiljattain kirjoittama kirje, jossa kaivataan ”uutta pontta sosiaaliselle Euroopalle”, ja varsinkin sen liitteessä mainitut seikat työllisyyttä ja joustoturvaa edistävistä politiikoista, ovat avanneet näkymiä komitean toivomalle syvälliselle analyysille ja Euroopan rakennustyön sosiaalisen ulottuvuuden elvyttämiselle.

3.1.1

Työoikeus ei ole menettänyt asemaansa sekä työntekijöitä että työnantajia suojelevana oikeudenalana. Työntekijöille se takaa oikeudenmukaisen, lakiin nojautuvan työsopimuksen tekemisympäristön, jossa vallitsee oikeuksien ja velvollisuuksien tasapaino, kun otetaan huomioon työnantajan työnjohto- ja määräysvalta, jonka alainen työntekijä on. Työnantajalle taas työoikeus tarjoaa äärimmäisen tärkeää oikeusturvaa, koska erityyppiset vakiosopimukset on selvästi määritelty ja niiden lausekkeet on keskeisiltä osilta määritetty tai niille on asetettu puitteet, myös työsopimuksen yksipuolisen rikkomisen tapauksessa. Lisäksi esimerkiksi korvausvastuukysymyksissä työoikeus tarjoaa työntekijöille ja työnantajille takuut ja oikeusturvan korvausten maksamisen ja työntekijän mahdollisen vammautumisen tunnustamisen tapauksissa sekä mahdollistaa työnantajan ehdottoman vastuun rajoittamisen, mikäli turvallisuusnormeja on noudatettu. Työehtosopimusneuvottelut ja neuvoa-antavat elimet edistävät hyviä työmarkkinasuhteita ja riitatapauksissa tarpeen tullen tarkoituksenmukaisten ratkaisujen löytymistä.

3.1.2

Kun otetaan huomioon ensisijaisen tärkeät toivotut muutokset, olisi tarkoituksenmukaista, että työoikeudella säänneltäisiin kunkin jäsenvaltion omia lakeja ja käytäntöjä noudattaen sopimusten uusia joustavia muotoja. Uusia muotoja kehitetään, jotta työoikeus voisi säilyttää uusissa olosuhteissa työsuhdetta suojelevan ja tasapainottavan roolinsa sekä taata osapuolten oikeusturvan perustellun irtisanomisen, työtapaturman tai ammattitaudin tapauksessa. Lisäksi nykyaikaisen työoikeuden tulisi tarjota työntekijöille mahdollisuus nauttia työuraan liittyvistä oikeuksista koko työelämänsä ajan, jotta he voivat halutessaan vuorotella jatkuvan koulutuksen ja erityyppisten työsopimusten välillä. Tämä voi eri ajankohtina vastata yksilöllisiin tarpeisiin esimerkiksi sovittaa yhteen työ ja yksityiselämä, edetä uralla tai kouluttautua uudelleen sekä antaa työnantajille mahdollisuuden hyötyä pitkällä aikavälillä tyytyväisten työntekijöiden työstä.

3.1.3

Työoikeuden uudistusten on tuettava positiivisia toimia työmarkkinoilta pahiten syrjäytyneiden aseman parantamiseksi. Sen vuoksi työoikeuden uudistusten avulla on — luomatta kuitenkaan epävarmoja työpaikkoja — pyrittävä löytämään väyliä työmarkkinoille pääsyyn sekä tukemaan elinikäistä oppimista ja osuus- ja yhteisötalousaloitteita, jotka helpottavat työelämään integroitumista.

3.1.4

Olisi syytä myös säännellä nykyistä paremmin kolmenvälisiä työsuhteita, jotta voidaan täsmentää kaikkien osapuolten oikeudet ja velvollisuudet, myös korvaus- ja rikosvastuukysymyksissä. Sellaisessa tapauksessa, jossa pääasiallisesta työnantajastaan taloudellisesti riippuvainen työntekijä on työnantajastaan riippuvainen työnteon suorittamisessa, työntekijän tulisi myös saada asianmukaista suojaa etenkin kun on kyseessä työtapaturma, ammattitauti tai sosiaaliturva. Alan säännöksiä tulee kuitenkin muuttaa vain hyvin harkitusti ja ottaen huomioon taloudellisesti riippuvaisten itsenäisten ammatinharjoittajien eri ryhmien (esimerkiksi suoraa myyntiä harjoittavien) erityispiirteet, jotta nämä eivät menetä tulonlähdettään ja odotuksensa täyttävää työllisyyden muotoa.

3.1.5

Lisäksi on välttämätöntä torjua pimeää työtä ja virallistaa työsuhteita lainsäädännön mukaisesti. Tämän vuoksi ja yleisemminkin perustein on toivottavaa lisätä työsuojelutarkastuksia säädösten noudattamisen ja sopimusjärjestelyjen tehokkuuden takaamiseksi.

3.1.6

Työsuhteita koskevassa ILO:n suosituksessa nro 198, jonka Kansainvälinen työkonferenssi hyväksyi vuoden 2006 kesäkuussa, kehotetaan monin tavoin jäsenvaltioita mukauttamaan työlainsäädäntönsä tekniseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Kehitys on muuttanut perusteellisesti tuotantoa, palveluja ja maailmankauppaa yli kahden vuosikymmenen ajan (3).

3.2.1

Käytäntö osoittaa, että ilman asianmukaista sääntelyä joustavien sopimusten määrän kasvu lisää markkinoiden segmentoitumista ja epävarmuutta esimerkiksi laskemalla yleisimpiin työsopimuksiin (osa-aikatyö) perustuvaa tulotasoa. Sen vuoksi perustarpeisiin ei ole mahdollista vastata tyydyttävällä tavalla, ja sosiaalisen suojelun taso laskee (työttömyyskorvauksen, lisäeläkeoikeuksien ja jatkokoulutuksen saatavuuden kynnys). Myös työtuntien jakautuminen tulisi ottaa huomioon, sillä jos osa-aika- tai kokopäivätyö on jaettu eri jaksoihin päivän aikana, työntekijät eivät voi käytännössä hyödyntää vapaaksi jäävää aikaansa henkilökohtaisiin tarkoituksiinsa.

3.2.2

Käytäntö osoittaa vielä, että yleisimpiä joustavia työsopimuksia (määräaikaisia ja osa-aikaisia) tarjotaan usein henkilöille, jotka haluaisivat mieluummin tehdä kokopäivätyötä. Vaikka tällaiset sopimukset voivatkin tarjota nuorille hyvän lähtökohdan työelämään ja mahdollisuudet sovittaa yhteen työ ja perhe-elämä tai opinnot ja työ, joustavaan työsopimukseen ei aina päädytä vapaaehtoisesti. Ikääntyvien työntekijöiden on vaikea löytää edes määräaikaista työtä. Työmarkkinoiden hajanaisuus ei ole työntekijöiden vika; se riippuu työnantajista, sillä viime kädessä he päättävät tarjoamansa työsopimuksen tyypistä yksipuolisesti. Työoikeuden avulla tulee pyrkiä estämään nuorten, naisten ja ikääntyvien syrjintä työmarkkinoille pääsyssä ja palkkauksessa.

3.2.3

Jotta joustavuus olisi ketään syrjimätön valinta, joka lisää turvallisuutta ja antaa työntekijöille mahdollisuuden päättää itsenäisesti elämänsä organisoinnista (määräaikaisessa työsopimuksessa työskentelevät nuoret, joiden täytyy asua vanhempiensa luona asumisen kalleuden vuoksi, ja yksinhuoltajaperheet, joissa huoltaja tekee osa-aikatyötä vastoin tahtoaan ja näin ollen köyhtyy), työoikeutta tulee uudistaa perusteellisesti siten kuin ensimmäiseen kysymykseen annetussa vastauksessa todetaan. Uudistus tulee toteuttaa ensisijaisesti työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun avulla, ja se voi olla kolmi- tai kaksikantaista maasta ja tasosta riippuen.

3.3.1

Komitea ei voi vastata kysymykseen 27 jäsenvaltion puolesta, mutta se esittää joitakin erityishuomioita. Paras tapa selviytyä kilpailusta on innovoida jatkuvasti ja käyttää laadun valttikorttia.

3.3.2

Todellisia tuotantotekijöitä ovat työntekijöiden pätevyys eli koulutus ja työkokemus sekä uuden teknologian hyödyntäminen, mikä riippuu sekä julkisista että yksityisistä investoinneista koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen (Euroopassa on puutetta pääasiassa yksityisistä investoinneista).

3.3.3

(Oikeudellisella tai sopimusoikeudellisella) sääntelyllä (kuten koulutusta koskevilla työmarkkinaosapuolien puitesopimuksilla) tulee siis pyrkiä jatkamaan koulutusta ja mukautumista uuteen teknologiaan työssä tai ammattiuralla, ja sen tulee koskea tasapuolisesti kaikkia palkansaajaryhmiä. Yritykselle, joka pyrkii kehittämään ja ylläpitämään ammattipätevyyttä, aiheutuu rasitteita, joista se vastaa yhdessä viranomaisten tai asiaankuuluvien laitosten kanssa, mutta se saa tästä kilpailuetua, ja työntekijät hyötyvät puolestaan liikkuvuusmahdollisuuksiensa parantumisesta. Lainsäädännöllä pystytään edistämään ammattipätevyyden ja kykyjen parantamista järjestämällä rahoitusta ja koulutusta tai helpottamalla niiden saamista sekä täsmentämällä oikeudet ja kannustuskeinot koulutuksen hankkimiseen (opiskeluvapaa, säästövapaa) ammattiuran aikana (eri sopimusten vallitessa ja eri työnantajien alaisuudessa) voimassa olevien tai myöhemmin voimaan tulevien lakien tai käytänteiden tai työehtosopimusneuvottelujen mukaan (4).

3.3.4

Lainsäädännöllä ja paikallisella rahoituksella voidaan kannustaa esimerkiksi pk-yrityksiä yhteisiin koulutusponnisteluihin, jotta esimerkiksi kustannukset voidaan hajauttaa tietyllä maantieteellisellä alueella. On otettava huomioon, että erittäin pienten yritysten ja itsenäisten ammatinharjoittajien on mahdotonta järjestää ja rahoittaa tietyn mittaista koulutusta lukuun ottamatta itse työssä hankittua kokemusta.

3.3.5

Työoikeudella käsitteen laajassa mielessä voidaan kuitenkin säännellä vain pientä osaa uuden teknologian hallitsemisen ja teollisuuden ja yhteiskunnan muutoksiin sopeutumisen välttämättömistä osatekijöistä (elinikäinen oppiminen ja työntekijöiden osallistuminen). Myös korkeakouluopetuksella, tutkimuksella, riskipääomalla, yrityshautomoilla ja innovaatioklustereilla on oma roolinsa kilpailukykyisessä ja koordinoidussa teollisuuspolitiikassa alue-, valtio- ja unionitasolla.

3.4.1

Tällaista lähestymistapaa on vaikea hyväksyä, jos joustavuus merkitsee entistä useamman muotoisia tai epävarmempia työsuhteita. Joustoturva määritellään siten, että se tarjoaa mahdollisuuden yhdistää työmarkkinoiden joustavuuteen ja turvallisuuteen vaikuttavia eri tekijöitä siten, että voidaan tasapainoisella tavalla vahvistaa työntekijöiden ja yritysten sopeutumiskykyä ja samaan aikaan suojella niitä riskeiltä. Joustoturva on siten laajempi asia kuin pelkkä tasapaino ulkoisen joustavuuden ja sosiaaliturvajärjestelmien välillä. Mitä joustavampi sopimus on, sitä heikompi on työsuhdeturva, ja sitä enemmän tarvitaan suojelua (sosiaalista suojelua, työuran suojelua ja työsuhdeturvaa koko työelämän ajan) (5).

3.4.2

Kysymys sisältää ajatuksen, että joustavuus lisää työpaikkoja, mutta mikään perustelu tai näyttö ei tue väitettä. Turvallisuus riippuu pikemminkin sosiaalilainsäädännöstä, jota puolestaan ei käsitellä vihreässä kirjassa.

3.5.1

Todella hyvin suunniteltuun työttömyysturvaan tulee liittää kaikissa tapauksissa ja työllisyyden suojelun tasosta riippumatta kunnollista koulutusta tai käyttökelpoista uudelleenkoulutusta. Lisäksi siihen tulee kuulua räätälöity tuki yrityksille, jotka ovat valmiita palkkaamaan työmarkkinoille vaikeasti sijoittuvia (pitkäaikaistyöttömät jne.). Aktiivinen työmarkkinapolitiikka ei tarkoita velvollisuutta hyväksyä kaikkien tukien menettämisen uhalla mikä tahansa ehdotettu työpaikka, vieläpä vähemmän ammattitaitoa vaativa tai heikommin palkattu.

3.5.2

Ratkaisut vaihtelevat maittain niiden historian, yhteiskunnallisen tilanteen ja työehtosopimusneuvottelujen aseman mukaan. Toissijaisuusperiaatteelle tulee antaa työoikeudessa tärkeä rooli, mukaan lukien unionin direktiivien täytäntöönpano riippumatta siitä, perustuvatko ne eurooppalaiseen puitesopimukseen vai yhteisön aloitteeseen. On varmaa, että myös unionitason on kannettava vastuunsa, kannustettava neuvotteluihin ja tehtävä vastuualueillaan konkreettisia ehdotuksia eikä sekoitettava keskenään säädöskäytännön parantamista ja sääntelyn purkamista.

3.6.1

Vakaat ja pysyvät normit ovat tärkeitä jatkuvan oppimisen ja työpaikasta toiseen siirtymisen turvaamiseksi. Säädösten ja työehtosopimusten painoarvo vaihtelee olemassa olevien ”mallien” mukaan eri maissa, koska niissä vallitsevat erilaiset lainsäädännölliset ja yhteiskunnalliset edellytykset ja edustuksellisten organisaatioiden vahvuus sekä perinteet ja käytänteet poikkeavat toisistaan. Se johtuu yhteiskuntahistoriasta ja keinoista taata työmarkkinaosapuolten hyväksymien kompromissien noudattaminen hyvin pitkällä aikavälillä. Tämä edellyttää työntekijöiden todellisen suojelun säännöstön määrittämistä.

3.6.2

Luotavan järjestelmän tulee kattaa työsopimukset, ja sen tulee konkretisoitua instituutioissa, jotka tukevat siirtymistä työpaikasta toiseen ja tarjoavat taloudellista tukea (rahoitusmuodoista on vielä neuvoteltava tai keskusteltava), sekä julkisten sekä kollektiivi- ja osuuskuntaperiaatteella toimivien oppilaitosten perustamisessa ja työssä tapahtuvassa oppimisessa (”oppiva organisaatio”) ja näin hankitun pätevyyden tunnustamisessa.

3.6.3

Työoikeus voisi juuri tällä alalla edistää tehokkaasti Lissabonin tavoitteiden saavuttamista sekä osaamisyhteiskunnassa että työsuhdeturvassa, joka antaa ihmisille mahdollisuuden organisoida elämänsä, suunnitella tulevaisuuttaan ja toteuttaa suunnitelmiaan, mikä puolestaan edistää suoraan työn tuottavuutta ja laatua.

3.7.1

Keskustelua voidaan varmasti käydä tarpeeksi perusteellisten vertailututkimusten pohjalta, mutta kysymys vaikuttaa hyvin teoreettiselta, koska työoikeuden ja sosiaalisen suojelun yhtenäistäminen eivät ole asialistalla. Valtiotason määritelmät ja niitä vastaava oikeuskäytäntö ovat toimivia, ja vaikuttaa tarkoituksenmukaisemmalta säilyttää ne, sillä kyseessä on selvä jako työoikeuden ja siviilioikeuden (kauppaoikeuden) välillä.

3.8.1

Kaikki riippuu siitä, mitä luetaan kuuluvaksi ”vähimmäisoikeuksiin, jotka koskevat työehtoja”; sellaiset seikat kuin työaika, liukuva työaika ja palkkaus riippuvat työsopimuksen muodosta ja lakisääteisistä yleisistä säännöistä.

3.8.2

On ilmeistä, että yritysdemokratia, perusvapaudet, tasa-arvo- ja syrjimättömyysperiaate, oikeus saada suojelua ennalta arvaamattomissa tilanteissa, kuten tapaturmat, sairaudet ja työttömyys, ovat luonnollisesti riippumattomia työsopimuksesta, koska ne ovat perusoikeuksia. Ei voida missään tapauksessa ajatella niiden pitämistä ”vähimmäisvaatimuksina” tai joustamista niistä.

3.9.1

Työoikeus perustuu yleiseen yhteiskuntajärjestykseen, joka velvoittaa kaikkia osapuolia. Päähankkijoilla täytyy olla tietty valta valvoa alihankkijoitaan ja sisällyttää varmuuden vuoksi työsopimuksiin tiettyjä periaatteita (voimassa olevien sosiaalisten ja teknisten normien noudattaminen), jotta he eivät olisi tahtomattaan osallisia työlainsäädännön tai muiden kansallisten normien rikkomiseen rakennustyömaalla tai työpaikalla.

3.9.2

Yhteisvastuu, johon liittyy päähankkijan mahdollisuus ryhtyä oikeudellisiin toimiin velvollisuutensa laiminlyöneitä alihankkijoita vastaan, vaikuttaa olevan työntekijöiden oikeuksia tehokkaimmin suojeleva ratkaisu, sillä työntekijöillä voi olla suuria vaikeuksia puolustaa itse itseään, jos alihankkijan kotipaikka on jossakin muussa maassa, mahdollisesti EU:n ulkopuolella, ja he itse työskentelevät toimeksiantajan johtamalla työmaalla. Tätä työehtoja ja palkkaturvaa koskevaa yhteisvastuusääntöä tulisi noudattaa riippumatta siitä, onko päähankkija yksityis- vai julkisoikeudellinen toimija vai näiden välimuoto.

3.9.3

Ulkomailla työskentelevien työntekijöiden suojelua on parannettava. Muiden jäsenvaltioiden alihankkijoiden tulisi suorittaa maksuja niille kassoille tai instituutioille, jotka suojelevat työntekijöiden palkkasaatavia, kun työnantaja ei syystä tai toisesta hoida palkanmaksua. Jäsenvaltioissa tulisi myös olla juridiset säännökset siitä, että mahdollisen kotiinpaluun kustannusten korvaamisen tulee myös sisältyä päähankkijan velvollisuuksiin, mikäli hänen alihankkijansa ei maksa palkkoja.

3.9.4

Yksi työntekijöiden ongelmista kahden- tai useammanvälisissä työsuhteissa on ketjun yhden lenkin laiminlyönti palkanmaksussa ja epäselvyys vastuutahosta. Kun on kyse ulkomaalaisen alihankkijan työntekijöistä, vain päähankkijan ja jokaisen alihankkijan oikeudellisten sääntöjen tukema yhteisvastuu tarjoaa tarpeeksi kattavan suojan sen takaamiseksi, että työntekijöiden oikeuksia noudatetaan ja tehdystä työstä maksetaan palkka ja sosiaaliturvamaksut. Asianmukaisten kansallisten takuujärjestelmien, jotka perustuvat direktiiviin työntekijöiden saatavien suojaamisesta tapauksissa, joissa työnantaja joutuu maksukyvyttömäksi, tulisi olla riittävän tehokkaita, ja ne tulisi myös laajentaa koskemaan unionin ulkopuolisten maiden yrityksiä, jos kyseisissä maissa ei ole kansallisia takuujärjestelmiä tai jos ne ovat riittämättömät. Tällöin toimeksiantajan suhteellinen yhteisvastuu vähenisi. Lisäksi jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien tulee tarjota käyttöön mekanismi, joka antaa mahdollisuuden käyttää osan päähankkijan ulkomaalaisille alihankkijoille maksamista maksuista mekanismiin, jolla taataan, että kyseinen alihankkija voi maksukyvyttömyystapauksissa suorittaa työntekijöidensä palkkasaatavat (6).

3.10.1

Unionin säännöstön puuttuminen toisi mukanaan vaaran, että työntekijöiden komennustyötä koskevaa lainsäädäntöä kierretään. On välttämätöntä tehdä kaikki mahdollinen yhteisymmärryksen löytämiseksi neuvostossa, jotta kyetään säätämään unionin tasolla tilapäistä työvoimaa välittävien yritysten toimintaperiaatteista.

3.11.1

Vuonna 1993 annettu direktiivi tarjoaa suojapuitteet, joita voidaan vielä muuttaa, täydentää tai kehittää jäsenvaltiotasolla tarpeen mukaan muun muassa eri tasoilla käytävien työehtosopimusneuvottelujen avulla, ellei tuomioistuimen oikeuskäytännön luomisesta muuta johdu.

3.11.2

Kysymyksessä tunnustetaan epäsuorasti työtuntien määrän ja jakautumisen sekä tapaturmavaaran ja terveyshaittojen välinen yhteys; tällainen yhteys on tosiasiallisesti olemassa, ja työajan reaalinen lyhentäminen voisi ajan mittaan parantaa työntekijöiden terveydentilaa ennen muuta kun työntekijöiden stressi ja pysyvä uupumus vähenevät, ja samalla se mahdollistaa uusien työpaikkojen luomisen.

3.12.1

Komitea viittaa kysymykseen 1 annettuun vastaukseen ja ILO:n suositukseen nro 198. Tilanteen tämänhetkisen hajanaisuuden vuoksi määrittely tulisi jättää jäsenvaltioiden tehtäväksi, sillä se ei koske vain työsopimuksia vaan myös sosiaalilainsäädännön soveltamista (edunsaajien ja etuuksien saamisehtojen määritteleminen).

3.12.2

Unionin direktiivit eivät vaikuta aiheuttavan todellisia ongelmia; niissä asianomaiset henkilöt määritellään lainsäädännön luonteen mukaisesti. Perusteellinen selvitys aiheesta olisi epäilemättä tarpeen ennen kuin harkitaan mahdollisia tarpeellisiksi osoittautuvia muutoksia.

3.13.1

Työmarkkinaosapuolten rooli on ehdottoman tärkeä työmarkkinaneuvottelujen sekä perussopimusten ja peruskirjan muodostamassa asiayhteydessä, jotta voidaan selvittää yhteisön työoikeuden täytäntöönpano ja noudattaminen.

3.14.1

Eurostatin roolia tulisi kehittää, jotta voidaan ymmärtää eri maissa esiintyviä ilmiöitä. Vaikuttaa siltä, että ”epävirallisen” ja pimeän työn merkitystä aliarvioidaan jäsenvaltioiden BKT:tä laskettaessa. Jos ilmiön syyt johtuvat pikemminkin jäsenvaltioiden omista erityistilanteista, kuten jotkut selvitykset antavat ymmärtää, tulisi tukea ja kannustaa nimenomaan jäsenvaltioiden omia toimia.

3.14.2

Koska ilmiöstä kuitenkin tiedetään vain vähän, olisi syytä selvittää näiden työnteon muotojen ja väärentämisen välisiä yhteyksiä sekä rikollisverkostojen merkitystä pimeässä työssä ja sen yhteyksiä laittomaan maahanmuuttoon. Nämä seikat voisivat olla perusteena unionitason aktiiviselle oikeudelliselle yhteistyölle ja EU:n roolin vahvistamiselle, sikäli kuin nämä työnteon muodot vaikuttavat myös sisämarkkinoihin ja kilpailuun.

3.14.3

Työmarkkinaosapuolilla on tärkeä rooli pimeän työn torjunnassa ja harmaan talouden vähentämisessä. Unionin tason toimilla tulisi kannustaa jäsenvaltioiden työmarkkinaosapuolia käynnistämään kansallisia ja alakohtaisia hankkeita keskenään sekä yhdessä viranomaisten kanssa näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Unionin tasolla työmarkkinaosapuolet voisivat yhdessä analysoida ja tiedottaa jäsenmaiden toimivista hyvistä käytännöistä.

3.14.4

Pimeän työn torjuminen edellyttää tehokasta jäsenmaiden viranomaisten rajatylittävää yhteistyötä, valvontaa sekä tiedotusta pimeän työn teettämisestä ja tekemisestä aiheutuvista sanktioista.