27.10.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 267/45

1.1

Komissio julkaisi lokakuussa 2003 asiakirjan (1), jossa esitetään tiivistetysti jo aiemmin kesäkuussa 2000 laaditut arvonlisäverostrategiat sekä joukko uusia kyseisiin strategioihin liittyviä aloitteita. Strategiaan sisältyy neljä keskeistä tavoitetta: voimassa olevien sääntöjen yksinkertaistaminen ja nykyaikaistaminen ja niiden soveltamisen yhtenäistäminen sekä hallinnollisen yhteistyön voimistaminen.

1.2

ETSK:n tarkasteltavaksi esitetyssä asiakirjassa (2) on seuraavat kolme osaa:

1.2.1

ETSK kommentoi vain kohdissa a) ja c) mainittuja asiakirjoja. Yleiset kommentit koskevat molempia asiakirjoja, sillä komitea katsoo niiden muodostavan yhtenäisen strategian.

1.3

Yritysten velvoitteiden yksinkertaistamista on tutkittu jo pitkään, ja Eurooppa-neuvosto antoi asiasta päätöksen 26. maaliskuuta 2004. Se pyysi kilpailuneuvostoa määrittämään, mitä aloja yksinkertaistaminen voisi koskea. Asiasta päätettiin kesäkuussa 2004, ja komissio julkaisi käsillä olevan lausunnon aiheena olevan asiakirjan lokakuussa 2004. Puheenjohtajavaltio Alankomaat otti syyskuussa 2004 pidetyssä epävirallisessa Ecofin-kokouksessa esille kysymyksen kasvun elvyttämisestä hallinnollisia velvoitteita vähentämällä. Komissio katsoo asiakirjansa vastaavan hyvin kyseistä pyrkimystä.

1.4

Vuoden 2003 jälkipuoliskolla julkaistuista komission selvityksistä (3) ilmenee, että yhtenä tärkeimmistä tavoitteista tulee olla niihin verovelvollisiin kohdistuvien hallintotoimien yksinkertaistaminen, joilla on alv-velvoitteita muussa kuin sijoittautumisjäsenvaltiossaan (ETSK:n huomio: käytännössä tavaroiden ja palvelujen viejät). Tällaisiin verovelvollisiin kohdistuu niin raskaita ja mutkikkaita hallinnollisia velvoitteita, että monet potentiaaliset vientiyritykset eivät osallistu mihinkään toimintaan, joka kuuluu jonkin toisen jäsenvaltion arvonlisäverotuksen piiriin. Toisaalta arvonlisäveron palautusmenettely on niin monimutkainen ja kallis, että noin 54 prosenttia suurista yrityksistä on jättänyt sen kesken jossakin menettelyn vaiheessa.

1.5

Kohdassa 1.2 mainittujen ehdotusten tavoitteena on nimenomaan korjata edellä mainitut ongelmat toteuttamalla seuraavat kuusi konkreettista toimenpidettä:

1.6

Valmistellakseen kyseisten tavoitteiden toteuttamista komissio on jo esittänyt kolme lainsäädäntöehdotusta, jotka koskevat seuraavia aiheita:

1.6.1

Lausunnon aiheena olevan asiakirjan aloitteista on jo käyty perusteellisia keskusteluja jäsenvaltioiden kanssa ja kuultu Internetin välityksellä laajasti eri sidosryhmiä.

2.1

Käsite ”yhden luukun järjestelmä” ei ole uusi: ensimmäisen kerran sitä ehdotettiin neuvoston direktiivissä 2002/38/EY, jossa sen soveltamisala rajattiin koskemaan vain sähköisen kaupan toimijoita (6), kun palveluja tarjotaan valtion rajan yli muille kuin verovelvollisille toimijoille. Yksinkertaistetusti nyt ehdotettu yhden luukun järjestelmä olisi sellainen, että kaikilla tavaroiden ja palvelujen viejillä olisi oikeus ilmoittautua sijoittautumisjäsenvaltionsa sähköiseen rekisteriin, joka on voimassa kaikissa EU-valtioissa. Velvollisuus rekisteröityä alv-velvolliseksi kaikissa viennin kohteena olevissa jäsenvaltioissa siis poistuisi, ja kansalliset rekisteritunnukset säilyisivät.

2.2

Yhden luukun järjestelmässä toimittaisiin siis seuraavasti:

2.2.1

Komissio on vakuuttunut siitä, että yhden luukun järjestelmän avulla voitaisiin yksinkertaistaa verovelvoitteita paljon laajemmin ja useampien toimien yhteydessä kuin nykyisin. Soveltamisalaan kuuluisi nykyistenkin sääntöjen piiriin kuuluvan etämyynnin lisäksi kaikki muiden jäsenvaltioiden kuluttajille suuntautuva myynti. Vieläkin tärkeämpää on, että kyseisen järjestelmän piiriin kuuluisivat myös sellaisten verovelvollisten väliset liiketoimet, joihin ei voida soveltaa käänteistä verovelvollisuusjärjestelmää.

2.2.1.1

Suunnitelmien mukaan yhden luukun järjestelmän käyttäjiä voisi olla noin 200 000. Lisäksi odotettavissa on, että etenkin suuret vientiyritykset, jotka ovat jo alv-rekisteröityneitä muualla kuin kotimaassaan, jatkavat nykyisessä järjestelmässä. Yhden luukun järjestelmän käyttöön olisi oikeus muttei velvoitetta.

2.3

Kyseisen järjestelmän avulla ei kuitenkaan voida ratkaista kaikkia ongelmia. Ensinnäkin kaikki kansalliset säännöt ilmoitusajoista, maksuista ja palautuksista sekä toteutuksesta jäävät voimaan. Komissio myöntää suoraan, ettei uudella järjestelmällä ole tarkoitus täysin yhdenmukaistaa kansallisia sääntöjä, sillä komissio ”ei pidä sitä realistisena eikä tarpeellisena tässä vaiheessa”.

2.3.1

Avoimeksi jää myös kysymys rahansiirroista. Ne on määrä tehdä suoraan verovelvollisen ja verottajajäsenvaltion välillä. Komission mukaan kokemus nykyisestä sähköistä kauppaa koskevasta erityisjärjestelmästä (johon on osallistunut alle tuhat yritystä unionin ulkopuolisista maista) on osoittanut, että saadun rahan jakaminen edelleen on ”hyvin työlästä” saajajäsenvaltiolle. Komissio toteaa lisäksi, ettei ole ”realistista” ajatella järjestelmän laajentamista koskemaan yhä useampia verovelvollisia ja liiketoimia, sillä tällöin tarvittaisiin laajoja kassanhallintatoimintoja rahavirtojen hoitamiseksi. Tehtävästä voisivat huolehtia rahoituslaitokset, jotka voisivat tarjota järjestelmää käyttäville maksunhallintapalveluja. Tällaiset palvelut voisivat olla erityisen kiinnostavia pienille toimijoille, mutta niitä olisi tarjottava vain vapaaehtoispohjalta ja niiden ”olisi perustuttava kaupallisiin realiteetteihin”, toisin sanoen niitä tulisi tarjota kohtuullisin ehdoin.

2.3.2

Todettakoon lopuksi, että yhden luukun järjestelmässä jäisivät muuttamattomina voimaan kaikki nykyiset maksuja ja palautuksia koskevat säännöt. Voimaan jäisi myös yksityishenkilöille tarjottavia sähköisiä palveluja koskeva erityisjärjestelmä. Sen mukaan vero maksetaan yhtenä maksuna viejäjäsenvaltiolle, joka huolehtii maksun jakamisesta asianmukaisesti palvelun kohdevaltioille. Sääntöjä on määrä tarkastella uudelleen ennen kesäkuun 30. päivää 2006. Uudelleentarkastelun yhteydessä tutkitaan myös mahdollisuutta ottaa yhden luukun järjestelmään mukaan kaikki sähköisesti toteutettavat palvelut.

3.1

Komissio julkaisi vuonna 1998 ehdotuksen, jonka päätavoitteena oli palautusjärjestelmän uudistaminen. Ehdotuksessa esitettiin sellaisia kustannuksia koskevia uudistuksia, joista ei voida tehdä vähennystä tai voidaan tehdä vain osittainen vähennys arvonlisäverotuksessa. Tavoitteena oli lähentää, ellei peräti yhdenmukaistaa, kansallisia sääntöjä, joiden välillä oli ja on edelleen suuria eroja. Ehdotusta ei koskaan saatettu päätökseen, mihin oli syynä etenkin se, että eräät jäsenvaltiot olivat huolissaan omista tuloistaan.

3.1.1

Asia otetaan uudelleen esille nykyisessä ehdotuksessa, jossa esitetään vähennysoikeuden ulkopuolelle jäävien kustannuslajien yhdenmukaistamista (muut kuin vähennettävät kustannukset). Vähennysoikeuden ulkopuolelle jäisivät yleisesti (muutamin poikkeuksin ja rajoituksin)

Kaikkiin kustannuksiin, jotka eivät kuulu edellä mainittuihin lajeihin, sovellettaisiin tavanomaisia vähennyssääntöjä.

3.2

Yritysten välisissä (B2B) liiketoimissa ostaja on alv-velvollinen kohdejäsenvaltiossa, ja vero voidaan palauttaa käänteisen verovelvollisuusjärjestelmän avulla. Toisissa liiketoimissa järjestelmän käyttö on pakollista, kun taas toisissa sitä voidaan soveltaa jäsenvaltion harkinnan mukaan. Komissio ehdottaa nyt, että käänteisen verovelvollisuusjärjestelmän pakollista soveltamista laajennettaisiin koskemaan sellaisten tavaroiden luovuttamista, jotka tuoja asentaa tai kokoaa tai jotka asennetaan tai kootaan tuojan puolesta, sekä kiinteään omaisuuteen liittyviä palveluja ja kuudennen alv-direktiivin 9 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitettuja palveluja.

3.3

Alv:sta vapauttamista koskevissa kysymyksissä nykyiset säännöt ovat komission mielestä jäykkiä ja epäjohdonmukaisia, koska yksittäisille jäsenvaltioille on myönnetty vapautuksia niiden liittyessä EU:hun tai muissa yhteyksissä. Kohtelu on eri jäsenvaltioissa hyvin erilaista, eivätkä erot ole suinkaan pienentyneet vaan kasvaneet edelleen, sillä väliaikaisten poikkeusten voimassaoloa on jatkettu tai niiden soveltamisalaa on jopa laajennettu. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot saisivat lisää liikkumavaraa verovapauskynnyksen määrittämisessä: ehdotettu raja-arvo on 100 000 euroa, mutta jäsenvaltiot voisivat soveltaa pienempiä raja-arvoja esimerkiksi sen mukaan, onko kyse tavaroiden vai palvelujen myynnistä.

3.4

Etämyyntiä koskevissa kysymyksissä sovelletaan nykyisten sääntöjen mukaan kahdenlaisia vuotuisia raja-arvoja: kohdejäsenvaltion valinnan mukaan joko 35 000 tai 100 000 euroa. Lisäksi myyjäyrityksen tulee veloittaa arvonlisävero ostajalta kohdejäsenvaltiossa sovellettavan verokannan mukaan. Toimijoiden elämän helpottamiseksi komissio ehdottaa, että tässä yhteydessä sovellettaisiin yhtenäistä 150 000 euron raja-arvoa, johon sisältyisi kaikkiin unionin jäsenvaltioihin suuntautuva myynti.

4.1

ETSK kannattaa periaatteessa yhden luukun järjestelmän perustamista mutta katsoo, että on aiheellista esittää joitakin huomioita, joiden tavoitteena on rajatylittävän alv-järjestelmän tehostaminen. Komitean kommentteja ja ehdotuksia tulee pitää myös tulevaa kehitystä ja lisätoimia pohjustavina. Nykytilanteessa komitea tunnustaa, että komissio on tehnyt parhaansa esittäessään realistisen, joskin pelkistetyn ohjelman, jonka toivotaan juuri tästä syystä olevan toteuttamiskelpoinen.

4.2

Yleisesti ottaen verotuksen yhdenmukaistamista ja erityisesti arvonlisäverotusta koskevissa kysymyksissä näkymät eivät ole kovin valoisia: edistyminen on hidasta ja vaivalloista, järjestelyt ovat sekavia ja usein tehottomia, ja säännöt ovat mutkikkaita ja toisinaan vaikeaselkoisia. Tällaisesta tilanteesta kärsivät kansalaiset, yritykset ja loppujen lopuksi koko talouselämä. Paradoksista kyllä, pahiten kärsivät jäsenvaltiot itse. Niistä saa usein sellaisen tosiseikkojen vahvistaman vaikutelman, että ne haluavat hinnalla millä hyvänsä säilyttää vallitsevan tilanteen syistä, joita ei ehkä voida tunnustaa. Mutkikkaat ja kalliit järjestelmät halutaan säilyttää muutosten pelossa, ja byrokratia joutuu itsensä uhriksi.

4.3

Yhden luukun järjestelmä on jo käytössä rajatylittävien sähköisten palvelujen verotuksessa. Ensimmäisten tulosten valossa näyttää siltä, etteivät toimijat ole siitä kovin kiinnostuneita. Käyttäjiä on alle tuhat (sijoittumattomia toimijoita), ja ne ovat pääasiassa ”suuria” toimijoita. Tietoa ei kuitenkaan voida vielä pitää merkitsevänä. Komissio arvelee, että uudesta yhden luukun järjestelmästä syntyy laajempi yhteisymmärrys: mahdollisia käyttäjiä, joilla on rajatylittävää toimintaa ja jotka ovat sijoittautuneita, on noin 250 000, ja heistä noin 200 000:n ennakoidaan hyödyntävän järjestelmää. Mikäli ennuste toteutuu, yhden luukun järjestelmälle aiheutuu ongelmia, sillä komission mukaan sähköisen kaupan yhteydessä sovellettavassa järjestelmässä esiintyy jo nyt hallinnollisia vaikeuksia ja hallintotaakka on raskas. Ratkaisuksi ehdotetaan sitä, että yhden luukun järjestelmän avulla ei hoidettaisi veronkantoa, kerättyjen varojen edelleen jakamista (joka on komission mukaan ”työlästä”) eikä palautusten hallinnointia, vaan ne annettaisiin rahoituslaitosten tehtäväksi. Tällainen ratkaisu on ehkä välttämätön mutta ilmeisen epätyydyttävä.

4.4

ETSK huomauttaa, että vaikka kassanhallinta on veroviranomaisille ”työlästä”, sama pätee rahoitusalaankin siitä huolimatta, että sillä on valmiudet kyseisen palvelun tuottamiseen. Kassanhallinnasta aiheutuu joka tapauksessa kustannuksia, joista joutuvat vastaamaan veronmaksajat tai veroviranomaiset. Ehdotuksessa ei ilmaista selvästi, kuka vastaa perustettavan järjestelmän kustannuksista. Viranomaisten näkökulmasta on kuitenkin itsestään selvää, että maksajina ovat toimijat. Komissio toteaa tehtyjen selvitysten perusteella, että yhden luukun järjestelmään sekä verojen hyvitys- ja hallintajärjestelmään perustuva uusi kokonaisuus olisi kuitenkin nykyistä edullisempi.

4.5

Komitealla ei ole resursseja tarkistaa, koituisiko suunnitellusta yhden luukun järjestelmästä ja palvelun ulkoistamisesta rahoituslaitosten tuotettavaksi lisäkustannuksia vai saataisiinko sen avulla päinvastoin merkittävää hyötyä taikka kuinka suuria lisäkustannukset tai hyöty olisivat. Kustannusten lisäksi tulisi määrittää rahallinen hyöty ja siis se, kuinka paljon sujuvampia ja nopeampia menettelyt olisivat toimijoille ja jäsenvaltioiden viranomaisille. Vaistonvaraisesti tuntuu siltä, että toimijat voisivat hyötyä merkittävästi mutta eivät kuitenkaan rajattomasti. Yhden luukun järjestelmän ansiosta toimijoiden ei tarvitsisi rekisteröityä eri kohdemaissa ja paperimuodossa olevien asiakirjojen lähettely jäisi pois, mutta voimaan jäisivät kuitenkin kansalliset säännöt (ilmoitusajoista, maksuista ja palautuksista) ja etenkin eri jäsenvaltioissa yhdenmukaistamisen puutteen takia sovellettavat erilaiset verokannat.

4.6

ETSK kannattaa pohjimmiltaan komission ehdotusta mutta kiinnittää päättäjien huomion seuraavaan seikkaan, jota se pitää perustavan tärkeänä: mikäli yhden luukun järjestelmän on tarkoitus olla ainoa toimijoiden ja eri jäsenvaltioiden viranomaisten välinen yhteyskanava, aivan kaikkien menettelyjen sekä velkojen ja saatavien hallinnoinnin on tapahduttava sen välityksellä. Prosessia ei kuitenkaan ole saatettu loppuun ennen kuin verokannat ja kansalliset säännöt on yhdenmukaistettu. Se on perustavan tärkeää myös todellisten sisämarkkinoiden aikaansaamiseksi. Toinen pohdittava näkökohta on kielikysymys: vaikka tietojen vaihto tapahtuu yhden luukun järjestelmässä koodien avulla, saatetaan tarvita myös todellista vuoropuhelua — sellaisissakin muodoissa, joita ei aina ole mahdollista standardoida.

5.1

Komitea kannattaa täysin komission ehdotusta (vrt. kohta 3.1.1) alv-vähennysoikeuden ulkopuolelle jäävien kustannuslajien ”yhdenmukaistamisesta”. Mikäli ehdotus hyväksytään, verotuksen lähentäminen käynnistyisi vihdoin, vaikka se toteutuisikin — kuten tällä hetkellä vaikuttaa — vasta pitkähkön ajan kuluttua.

5.2

Komitea on tyytyväinen myös ehdotukseen, joka koskee käänteisen verovelvollisuuden soveltamisalan laajentamista (vrt. kohta 3.2). Ratkaisevampaa olisi kuitenkin sen yleistäminen koskemaan kaikkia EU:n sisäisiä yritysten välisiä liiketoimia.

5.3

Alv-vapautuksista (vrt. kohta 3.3) on esitettävä muunlaisia kommentteja. Komitea on jo käsitellyt tätä kysymystä aiemmassa lausunnossaan, jossa se ilmaisi paheksuvansa sitä, että tietyille toimijoille myönnetään erityiskohtelu ja että niitä suositaan. Näin on tapahtunut laajentumisten yhteydessä uusien jäsenvaltioiden liittyessä unioniin, mutta myös unioniin varhain liittyneissä maissa, kun aiemmin syntyneet tilanteet ovat saaneet jatkua. ETSK totesi aiemmassa lausunnossaan ja toteaa nytkin, että alv-vapauden myöntäminen joillekin toimijaryhmille vääristää kilpailua paitsi rajatylittävien myös jäsenvaltioiden sisäisten liiketoimien yhteydessä, jolloin vaikutukset ovat ehkä vielä suuremmat.

5.3.1

Lisäksi on huomattava, että komissio puhuu kommenteissaan pienistä ja keskisuurista yrityksistä, kun taas virallisissa asiakirjoissa ja erityisesti liittymisasiakirjoissa puhutaan yleensä vain pienistä yrityksistä. Tämä osoittaa selvästi, että vapautuksen myöntämisen merkitystä halutaan vähätellä ja että sen soveltamisalaa halutaan laajentaa kooltaan hyvin erilaisiin yrityksiin. Direktiiviehdotuksessa vältetään luokituskysymysten käsittelyä ja puhutaan vain ”verovelvollisista”, joiden yhteisönsisäisen kaupan liikevaihto on korkeintaan 100 000 euroa. On kuitenkin selvää, että vapautuksen piiriin halutaan saada kaikki yritykset koosta riippumatta.

5.3.2

Perusajatuksena ei siis ole alv-vapautuksen myöntäminen tietyntyyppisille yrityksille vaan liiketoimille, jotka eivät ole arvoltaan merkittäviä. Tälle komitea antaa ilman muuta tukensa. Selvitettäväksi jää, sovelletaanko yleisten sääntöjen perusteella oman maansa alv:sta vapautettuihin yrityksiin 100 000 euron raja-arvoa, joka koskee yhteisönsisäisiä liiketoimia. Jos näin tehdään, joutuisivat vapautukseen oikeutetut yritykset ristiriitaiseen tilanteeseen eli maksamaan veroa, mikäli edellä mainittu kynnysarvo ylittyy.

5.3.3

ETSK suhtautuu periaatteessa kriittisemmin ehdotukseen, jonka mukaan jäsenvaltiot voisivat valita raja-arvon, joka on pienempi kuin 100 000 euroa, tai lisäksi määrittää raja-arvon sen mukaan, onko kyse tavaroista vai palveluista. Näin säännöt pysyisivät nykyisen käytännön mukaisesti valitettavan kirjavina, mikä vaikeuttaisi toimijoiden työtä, lisäisi hallintokustannuksia ja olisi taas selvässä ristiriidassa sisämarkkinoiden perusperiaatteiden kanssa. Toisaalta on selvää, että yleissäännöstä voi olla välttämätöntä poiketa jäsenvaltiossa vallitsevien erityisolosuhteiden takia. Tällöin vapautuksia koskevan enimmäisraja-arvon yhdenmukaistamisella ei olisi merkittävää vaikutusta, koska olisi muunlaisia ja tärkeämpiä eroja.

5.4

Etämyyntikysymyksissä (vrt. kohta 3.4) komitea voi vain todeta arvostavansa tarkasteltavana olevaan ehdotukseen liittyviä komission ponnisteluja, joiden tavoitteena on karsia kirjavista kansallisista verosäännöistä toimijoille aiheutuvia raskaita velvoitteita. Yhden luukun järjestelmän perustaminen ja yhden yhtenäisen kynnysarvon määrittely olisivat yhdessä todellinen askel eteenpäin.

6.1

Ehdotus koskee asetuksen (EY) N:o 1798/2003 muuttamista, mikä olisi välttämätöntä, jos direktiivi hyväksytään. Ehdotus sisältää täytäntöönpanosäännöksiä, jotka koskevat lähinnä sääntöjä jäsenvaltioiden välisestä tiedonvälityksestä, normien julkistamisesta ja yhteydenpidosta komission kanssa. Niissä ei ole erityistä kommentoitavaa. Suurin merkitys on alv-verovelvollisten ja niiden tekemien ilmoitusten valvontaa koskevan 34 g artiklan sisällöllä.

6.2

Valvonnan lähtökohtana on jäsenvaltioiden välisen yhteistyön periaate. Yhden luukun järjestelmässä tarkastuksen voi tehdä joko järjestelmän mukainen jäsenvaltio tai mikä tahansa muu kohdejäsenvaltio. Jokaisella jäsenvaltiolla on velvollisuus tiedottaa etukäteen muille osapuolille. Asianomaisilla jäsenvaltioilla on oikeus halutessaan osallistua tarkastukseen. Yhteistyön toteuttamisessa sovelletaan perusasetuksen 11 ja 12 artiklassa määriteltyjä menettelyjä.

6.3

Koska kyse on lähinnä menettelykysymyksistä, ETSK:lla ei ole esitettävänä erityisiä huomioita. Sitä kuitenkin askarruttaa, onko yhteistyösäännöissä otettu huomioon kaikki mahdollisuudet. Vaikka kyseiseen alaan liittyvät näkökohdat eivät olekaan kaikin osin uusia (etämyyntiä varten on jo yhden luukun järjestelmä), eräät osatekijät ovat huomattavan monimutkaisia. Ensinnäkin ”luukku” on virtuaalinen, eikä siihen siis liity jäsenvaltioiden viranomaisten välisiä henkilökohtaisia yhteydenottoja. Toiseksi on huomautettava, että jo moneen otteeseen mainittu kielieroja koskeva ongelma ei varmastikaan helpota tai ainakaan tehosta yhteistyötä.

6.3.1

Onkin huomattava, että tarkastuksia ei voida aina ja kaikissa tapauksissa toteuttaa pelkkien koodien avulla tai standardoidussa muodossa. Vaikka viranomaisten keskinäisiin ja viranomaisten ja käyttäjien välisiin yhteyksiin liittyvää ongelmaa pidetään tunnetuista syistä toisarvoisena tai jopa olemattomana, alan toimijat eivät peittele nykyisin esiintyviä vaikeuksia ja huoltaan tulevaisuudesta.

6.4

Lopuksi komitea toteaa, että direktiiviehdotuksessa ei käsitellä toimijoiden kannalta erittäin tärkeää näkökohtaa eli tietosuojaa. Tämä seikka ei kuitenkaan ole tärkeysjärjestyksessä viimeisenä. Lienee itsestään selvää, että toimijoiden ja viranomaisten välistä viestintää suojataan normaalien henkilötietojen suojelua koskevien sääntöjen mukaan siltä, että ne joutuisivat muiden tietoon. Ehdotuksessa ei kuitenkaan käsitellä todellista uhkaa, joka koskee ulkopuolisten tunkeutumista viranomaisten tietokantoihin. Komitea on huolissaan siitä markkinaosuus- ja asiakastietoihin kohdistuvasta teollisuusvakoilusta, joka saattaa aiheuttaa vakavaakin haittaa. Ennen tietojen antamista mille tahansa viranomaiselle kansalaisilla ja yrityksillä on oikeus saada tieto siitä, millaisin teknisin ja organisatorisin keinoin tiedot suojataan tietojärjestelmiin murtautujilta.