52003AE0929

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta "Taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä toinen väliraportti"

(KOM(2003) 34 lopullinen)

(2003/C 234/12)

Komissio päätti 30. tammikuuta 2003 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 262 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheesta "Taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä toinen väliraportti".

Asian valmistelusta vastannut "talous- ja rahaliitto, taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus" erityisjaosto antoi lausuntonsa 23. kesäkuuta 2003. Esittelijä oli Paulo Barros Vale.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 16. heinäkuuta 2003 pitämässään 401. täysistunnossa seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 114 ääntä puolesta, 1 vastaan, ja 3 pidättyi äänestämästä.

1. Johdanto

1.1. Yleistä

1.1.1. Komission 30. tammikuuta 2003 julkaisemaan taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevään toiseen väliraporttiin sisältyy laaja ja mielenkiintoinen tilastokatsaus, joka auttaa saamaan yleisnäkemyksen Euroopan tämänhetkisestä tilasta sekä erityisesti niistä tunnusluvuista, jotka ovat keskeisiä käsiteltävänä olevaa aihetta tarkasteltaessa.

1.1.2. Taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä toinen väliraportti liittyy koheesiopolitiikan jatkamiseksi vuoden 2006 jälkeen tarvittavien komission ehdotusten valmisteluun. Kyseisen väliraportin ensimmäisessä osassa saatetaan ajan tasalle toisessa koheesioraportissa ja ensimmäisessä väliraportissa esitetty taloudellista ja sosiaalista koheesiota koskeva analyysi. Toisessa osassa laaditaan synteesi koheesiopolitiikan tulevaisuutta käsittelevän keskustelun nykyvaiheesta Euroopan unionissa.

1.1.3. Toisen väliraportin liitteeseen koottujen ja siinä analysoitujen tietojen lisäksi komissio käsittelee lisäksi vallitsevasta tilanteesta sekä tulevaisuuden näkymistä käytävän keskustelun nykyistä vaihetta. Tällä on erityistä merkitystä juuri nyt ottaen huomioon, että aluepolitiikkaa ryhdytään uudistamaan vuodesta 2007 lukien.

1.1.4. Viime aikoina useat eri tahot ovat osallistuneet tulevan aluepolitiikan laatimiseen. Oman panoksensa sille ovat antaneet neuvosto, Euroopan parlamentti, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea. Lisäksi on järjestetty seminaareja, joissa on käsitelty Euroopan unionin ja alueiden painopistealueita, työllisyyden ja sosiaalisen koheesion painopistealueita, vuoristoalueita sekä kaupunkialueita.

1.2. Taloudellinen ja sosiaalinen koheesio: nykytilanne ja kehityssuuntaukset laajentuvassa Euroopassa

1.2.1. Väliraportissa todetaan, että koheesiossa viime vuosina saavutetusta edistymisestä huolimatta jäsenvaltioiden ja etenkin alueiden väliset erot ovat edelleen huomattavia ja tulevat kärjistymään unionin laajentuessa käsittämään 25 jäsenvaltiota.

1.2.2. Väliraportissa esitettyjen tietojen mukaan rikkaimpien ja köyhimpien alueiden väliset tuloerot tulevat kaksinkertaistumaan. Viidentoista jäsenvaltion unionissa vauraimpaan kymmeneen prosenttiin kuuluvien alueiden (määritellään alueiksi, joilla rekisteröidyt tulot ovat korkeimmat ja joilla asuu kymmenen prosenttia väestöstä) asukkaiden tulot henkeä kohti ovat 2,6 kertaa korkeammat köyhimpään kymmeneen prosenttiin kuuluviin alueisiin (määritellään alueiksi, joilla rekisteröidyt tulot ovat alhaisimmat ja joilla asuu kymmenen prosenttia väestöstä) verrattuna. Kyseinen suhdeluku noussee 4,4:ään 25 jäsenvaltion unionissa, ja 27 jäsenvaltion unionissa suhdeluku kohonnee 6:een.

1.2.3. Väliraportin mukaan kaikkiaan 48:lla nykyisissä jäsenvaltioissa sijaitsevalla alueella (joiden väestömäärä oli yhteensä 18 prosenttia unionin väestöstä) tulotaso henkeä kohti ostovoimastandardina ilmaistuna jäi alle 75 prosenttiin 15 jäsenvaltion unionin keskiarvosta (tiedot vuodelta 2000). 25 jäsenvaltioon laajentuneessa unionissa 67 alueella (joiden osuus on 26 prosenttia unionin kokonaisväestöstä) tulotaso henkeä kohti jää alle 75 prosentin kynnyksen, ja nykyisistä jäsenvaltioista ainoastaan 30 aluetta (12 prosenttia nykyisen unionin kokonaisväestöstä) tulee olemaan tukikelpoisia tavoite 1 -ohjelmissa.

1.2.4. Laajentuneessa Euroopan unionissa myös alueelliset työllisyyserot kärjistyvät. Työttömyysaste tulee olemaan keskimäärin 2,4 prosenttia vauraimpien alueiden asukkaille, jotka muodostavat kymmenen prosenttia unionin väestöstä, ja keskimäärin 22,6 prosenttia huonoimmassa asemassa olevilla alueilla asuvalle unionin väestön kymmenesosalle.

1.2.5. Väestön vanheneminen eräissä Euroopan maissa aiheuttaa omalta osaltaan muutoksia unionin laajentumisen synnyttämässä uudessa tilanteessa.

1.2.6. Ehdokasvaltioiden liittymisen seurauksena unionin työllisyysaste laskee. Lisäksi ehdokasvaltioiden jäsenyys vaikuttaa merkittävästi työllisyyden jakautumiseen talouden kolmen sektorin kesken. Maatalouden osuus työllisyydestä kasvaa 25 jäsenvaltion unionissa 5,5 prosenttiin (ja 27 jäsenvaltion unionissa 7,6 prosenttiin), kun se 15 jäsenvaltion unionissa on 4,4 prosenttia, ja samalla palvelusektorin osuus työvoimasta heikkenee. Teollisuuden työllisyys pysyy sen sijaan ennallaan.

1.2.7. Väliraportissa todetaan myös, että valtioiden ja alueiden välillä vallitsee edelleen merkittäviä eroja monien aidon lähentymisen kannalta keskeisten tekijöiden osalta, ja osoitetaan, että vallitseva tilanne nykyisissä koheesiomaissa on erittäin epäsuotuisa.

1.2.8. Alhaiset tulot henkeä kohti ovat yhteydessä alhaiseen koulutustasoon sekä vähäisempään tutkimus-, kehitys- ja innovointitoimintaan. Jäsenvaltioiden välillä vallitsevat valtavat erot käyvät ilmi patenttien määrää, huipputeknologian alojen patenttihakemuksia sekä tutkimukseen ja kehitykseen suunnattuja menoja koskevista tiedoista. Selkeästi heikoimmassa tilanteessa ovat Etelä-Euroopan maat, joissa useiden tunnuslukujen arvot ovat muita maita heikommat ja joissa myös alueelliset erot ovat kärjistyneet enemmän kuin muissa maissa.

1.2.9. Toisaalta väliraportissa painotetaan, että laajentuneella unionilla on paljon taloudellista kehityspotentiaalia: ehdokasvaltioiden talouskasvu on yleisesti ottaen nopeampaa kuin nykyisten jäsenvaltioiden, ja kaiken kaikkiaan laajentuminen auttaa kohottamaan unionin keskimääräistä koulutustasoa.

1.3. Koheesiopolitiikan tulevaisuudesta käytävä keskustelu

1.3.1. Väliraportin toisessa osassa esitetystä yhteenvedosta käy ilmi, että tulevasta koheesiopolitiikasta on käyty merkittäviä keskusteluja.

1.3.2. Keskustelujen pääaiheet ovat koskeneet koheesiopolitiikan tavoitteita sekä niiden edistämistä yhteisön muiden politiikkojen avulla.

1.3.3. Keskustelun nykyisessä vaiheessa näyttää vallitsevan yksimielisyys siitä, että etusija on annettava vähiten kehittyneille alueille, joille on suunnattava pääosa unionin koheesiopolitiikalle osoitetuista varoista. Edellä mainittu prioriteetti on erityisen merkittävä kun otetaan huomioon, että laajentumisen myötä valtaosa uusista alueista tulee kuulumaan "kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden" käsitteen piiriin. Nykyisten, vuodesta 1989 voimassa olleiden kriteerien - jonka säilyttämisestä näyttää olevan yksimielisyys - mukaan käsitteellä tarkoitetaan alueita, joiden asukaskohtainen BKT on alle 75 prosenttia EU:n keskimääräisestä asukaskohtaisesta BKT:stä ostovoimapariteettina mitattuna. Useita ehdotuksia ja ideoita on esitetty kyseisen tilastollisen kynnysarvon täydentämiseksi muilla kriteereillä, joita voivat olla työllisyystilanne, väestökadon nopeus, tuottavuus, määrärahojen toteutumisaste sekä kyseessä olevien alueiden syrjäinen sijainti.

1.3.4. Kyseinen prioriteetti ei kuitenkaan tarkoita, kuten jotkut ovat esittäneet, että unionin tukemista toimista kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden ulkopuolella tulisi luopua. On puhuttu paljon siitä, että kyseisillä alueilla toimenpiteiden on kohdistuttava ongelma-alueille, joita ovat kriisissä olevat kaupunkialueet, eräät muita heikommassa asemassa olevat maaseutualueet sekä muut alueet, jotka tarvitsevat apua muun muassa työllisyyteen, innovaatioon, koulutukseen ja tutkimukseen liittyvistä syistä.

1.3.5. Komitea katsoo, että tuen jatkaminen tavoite 1 -ohjelman ulkopuolisista varoista hyötyville alueille ei ainoastaan liity koheesiopolitiikan oikeudenmukaisuuteen, vaan kyse on myös tärkeästä poliittisesta tavoitteesta jakaa resursseja useille valtioille siitä riippumatta, ovatko ne nettosaajia yhteisön budjetissa.

1.3.6. Väliraportissa todetaan, että ainoastaan kaksi(1) toisessa koheesiota käsittelevässä kertomuksessa mainituista neljästä vaihtoehdosta - jotka koskevat erilaisia ratkaisuja laajentumisen jälkeen syntyviin ongelmiin - saivat huomattavaa kannatusta ja että vuoden 2002 aikana käydyssä keskustelussa suurin osa esitetyistä kannanotoista tuki ensimmäistä vaihtoehtoa.

1.3.7. Komission mukaan erityisen syrjäisten alueiden sekä vuoristo- ja saarialueiden edustajat katsovat, että kyseisten alueiden on jatkossakin pysyttävä kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden ryhmässä myös siinä tapauksessa, että niiden tulotaso ylittää tukikelpoisuusrajan. On kuitenkin otettava huomioon, että joissakin tapauksissa (etenkin jos off-shore-yrityksillä on kotipaikka kyseisillä alueilla) vaurauden taso on näennäistä eikä todellista.

1.3.8. Joissakin kannanotoissa on puollettu tuen myöntämistä edelleen muille kuin heikosti kehittyneille alueille joko siksi, että useilla alueilla rakennemuutosta ja talouskehitystä koskevat ongelmat jatkuvat, tai siksi, että rakennerahastot muodostavat välttämättömän välineen alueellisen kehityksen tukemiseksi koko Euroopan unionin alueella. Joissakin ehdotuksissa on kannatettu koheesiopolitiikan nykyisten välineiden hajauttamista.

1.3.9. Lisäksi on mainittu, että yhteistyöhön ja kokemustenvaihtoon perustuva osaaminen on välttämätön tekijä koheesiopolitiikan täytäntöönpanon eri tasoilla toteutettaville parannuksille. Erityisesti sitä on pidetty kuitenkin merkittävänä keinona levittää eri puolilla unionia kehitettyjä hyviä käytänteitä ja ratkaisuja.

1.3.10. Kysymys käytettävissä olevista määrärahoista on keskeinen erityisesti laajentumista ajatellen. Yksimielisyys näkyy jo saavutetun tavoitteesta pitää 0,45 prosentin osuutta yhteisön BKT:stä aluepolitiikan budjettia varten pohjana ja siis vähimmäistasona uusille vaatimuksille.

1.3.11. Myös ajatusta unionin yleispoliittisesta tavoitteesta sovittaa koheesiopolitiikka yhteen Lissabonin strategian eri osa-alueiden kanssa on tuettava osana yhteistä tavoitetta kehittää eurooppalaista yhteiskuntaa.

1.3.12. Lopuksi väliraportissa korostetaan tarvetta yksinkertaistaa yhteisön tukiohjelmien hallintoa vastuuta, tehokkuutta ja hyvää varainhoitoa koskevia periaatteita noudattaen sekä jatkaa rajatylittävää ja alueidenvälistä yhteistyötä, jotta yhteisön alueella voidaan edistää entistä tasapainoisempaa kehitystä. Lisäksi raportissa painotetaan, että yhteisön muiden politiikkojen osuutta taloudellisen ja sosiaalisen koheesion edistämisessä on vahvistettava.

1.3.13. Pyrkimyksenä on oltava suurempi johdonmukaisuus yhteisön muiden politiikkojen kanssa sekä toimenpiteiden ja välineiden selkeä lähentyminen samaan tavoitteeseen pääsemiseksi. Vie kuitenkin vielä pitkään ennen kuin voidaan sanoa, että esimerkiksi maatalous-, kalastus-, kilpailu- ja tutkimuspolitiikka olisivat täydellisiä esimerkkejä tällaisesta yhteensovittamisesta, jota koskevia vaatimuksia on jo pitkään esitetty.

2. ETSK:n huomiot

2.1. ETSK on tyytyväinen raportin laatimistapaan ja rakenteeseen. Sitä on helppo lukea ja analysoida, sillä se on objektiivinen, tiivis ja selkeä. Komitea antaa komissiolle tunnustusta myös asiakirjan korkeasta teknisestä ja tilastollisesta laadusta.

2.2. ETSK pitää EU:n taloudellisessa ja sosiaalisessa koheesiossa viime vuosina saavuttamia tuloksia positiivisina.

2.3. Raportissa esitetyistä tilastoista käy selkeästi ilmi, että yhteisön koheesiopolitiikalla on ollut tärkeä rooli. Se on tuonut huomattavaa taloudellista hyötyä erityisesti kolmelle köyhimmälle jäsenvaltiolle (Portugali, Kreikka ja Espanja), joiden keskimääräinen asukaskohtainen tulotaso on noussut: vuonna 1988 se oli 67,8 prosenttia unionin keskiarvosta ja vuonna 2001 se oli kasvanut 78,1 prosenttiin.

2.4. Myös Irlanti on hyvä esimerkki yhteisön koheesiopolitiikan onnistumisesta. Kehitystä on tapahtunut kaikilla osa-alueilla. Erityisen hyvin on kehittynyt BKT suhteessa yhteisön keskiarvoon.

2.5. Vaikka kehitystä on saavutettu, ETSK on huolissaan siitä, että EU:n sisällä on edelleenkin huomattavia eroja alueiden välillä. Erityisen huolestuttavaa on, että nämä erot kasvavat EU:n laajentuessa.

2.6. Vaikuttaa myös perustellulta, että tulevaisuudessa koheesion kaikissa tavoitteissa asetetaan etusijalle määrärahojen kohdentaminen alueille, joiden työttömyysaste on korkein.

2.7. ETSK pitää lisäksi tärkeänä, että tuotantoalueille suunnataan huomattava määrä varoja, jotta voidaan lujittaa valtioiden kestävää talouskasvua tukemalla tärkeimpiä toiminnan aloja.

2.8. ETSK on samaa mieltä siitä, että rajatylittävää sekä valtioiden ja alueiden välistä yhteistyötä on vahvistettava, jotta koko yhteisön alueella voidaan edistää entistä tasapainoisempaa kehitystä. On myös lisättävä koheesiopolitiikan ja yhteisön muiden politiikkojen välistä synergiaa ja täydentävyyttä, sillä kaikkien politiikkojen tulisi edistää taloudellisen ja sosiaalisen koheesion tavoitteen saavuttamista. Tämän tulisi kuitenkin tapahtua siten, että kaikilla politiikan aloilla pyritään edelleenkin saavuttamaan ne päätavoitteet, joita varten ne on luotu.

2.9. ETSK on sitä mieltä, että kertomuksessa esitettyjen valtioiden ja alueiden välisten erojen johdosta on ehdottoman tärkeää, että koheesion tavoitteeseen pyritään laajentuneessa unionissa entistä tarmokkaammin. Komitea kannattaakin komission ehdotusta, jonka mukaan koheesiopolitiikassa asetetaan edelleenkin etusijalle kehityksessä jälkeen jääneet alueet.

2.10. ETSK kannattaa koheesiopolitiikkaa, joka vastaa ehdokasvaltioiden epäsuotuisimmassa asemassa olevien alueiden erityistarpeisiin ja jossa otetaan samanaikaisesti huomioon EU:n nykyisten 15 jäsenvaltion heikossa asemassa olevien alueiden tarpeet talouden kehityksessä, vaikka ne eivät välttämättä vaikuta suhteessa yhtä vakavilta. ETSK pitää myös toivottavana, että tulevassa koheesiopolitiikassa otetaan huomioon niiden alueiden erityispiirteet, joilla on pysyviä maantieteellisiä haittatekijöitä.

2.11. ETSK on tyytyväinen vuonna 2002 käydyn keskustelun yhteydessä esitettyihin vaihtoehtoihin, jotka koskevat tavoite 1 -alueiden tukikelpoisuuskriteerejä. Tarkoituksena on säilyttää nykyiset kriteerit ja ottaa käyttöön erityisjärjestelmä niitä alueita varten, jotka laajentumisesta johtuvista tilastollisista syistä (kun mukaan tulee maita, joiden BKT on pienempi kuin yhteisön nykyinen keskimääräinen BKT) eivät ole enää tukikelpoisia kyseisen tavoitteen piirissä, vaikka niillä on edelleen huomattavia ongelmia talouskehityksessä.

2.12. ETSK katsoo, että on aiheellista harkita keskustelun käynnistämistä tarpeesta ottaa käyttöön nykyisiä tukikelpoisuuskriteerejä täydentäviä kriteerejä, joiden yhteydessä voitaisiin ottaa huomioon erityistilanteet. Tämä on erityisen tarpeellista, jos otetaan huomioon Lissabonin huippukokouksessa määritellyt tavoitteet ja nykyiset työmarkkinanäkymät, etenkin se, miten työttömyysaste on kehittynyt ja tulee lähivuosina kehittymään tietyillä tavoite 1 -alueilla.

2.13. Tavoite 1 -alueiden tukikelpoisuusrajoista riippumatta ETSK katsoo, että koheesiopolitiikalle varattu 0,45 prosentin osuus yhteisön BKT:sta ei mahdollisesti riitä uusien jäsenvaltioiden ja niiden nykyisten jäsenvaltioiden tukemiseen, jotka eivät ole vielä saavuttaneet korkeaa kehitystasoa.

2.14. Kymmenen uuden jäsenvaltion tarpeisiin on varattu itse asiassa vain 80 miljardia euroa lisää. Vaikka tietyt alueet eivät ole enää tukikelpoisia, ETSK katsoo, että 340 miljardia euroa (kaudella 2000-2006 summa on 260 miljardia euroa) ei luultavastikaan riitä, jos taloudellista ja sosiaalista koheesiota halutaan parantaa sekä nykyisillä että tulevilla alueilla.

2.15. ETSK kannattaakin rahoitusosuuden nostamista yli 0,45 prosenttiin suhteessa yhteisön BKT:hen, jotta voidaan välttää vaara, että yhteisön tuki epäsuotuisimmassa asemassa oleville alueille vähenee huomattavasti vuodesta 2007 lähtien.

2.16. Jos raja-arvona säilytetään vähintään 0,45 prosenttia yhteisön BKT:sta samalla kun rahoitustarpeet lisääntyvät laajentumisesta aiheutuvan alueiden välisten erojen kasvun takia, saattaa käydä niin, että viidentoista nykyisen jäsenvaltion epäsuotuisimmassa asemassa olevat alueet joutuvat vastaamaan kokonaisuudessaan laajentumisen kustannuksista koheesiopolitiikan alalla, kun niiden yhteisöltä saama tuki vähenee.

2.17. Tilannetta kärjistää vielä se, että huomattava osa heikommille alueille myönnetyistä tukivaroista päätyy loppujen lopuksi rikkaammille alueille, sillä hankkeiden toteuttamiseen tarvittavat materiaalit ja palvelut hankitaan usein ulkopuolelta, rikkaammista maista tai rikkaammilta alueilta (jotka ovat nettomaksajia rakennerahastoissa). Vaikka rikkaat maat rahoittavat rakennerahastoja, ne saavat toisaalta takaisin osan näistä varoista, kun ne toimittavat materiaalia ja palveluita tukien saajille hankkeitten toteuttamiseksi.

2.18. ETSK katsoo, että tilanne on kestämätön poliittiselta ja taloudelliselta kannalta, sillä se on täysin oikeudenmukaisuuden periaatteen vastainen, jos ajatellaan laajentumisen kustannusten jakautumista.

2.19. Sekä Delors I- että Delors II -paketin yhteydessä varat kaksinkertaistuivat ilman laajentumista. Nyt kun unioni on laajentumassa, komission asenne vaikuttaa lähes arkailevalta.

2.20. Ei tule kuitenkaan unohtaa, että talouden kasvu on välttämätöntä, sillä vain se mahdollistaa vähintään 0,45 prosentin BKT-tavoitteen saavuttamisen. ETSK:n mielestä asiaan on kiinnitettävä erityistä huomiota etenkin luomalla sellaiset olosuhteet, jotka mahdollistavat talouskasvun toteutumisen lyhyellä aikavälillä.

2.21. ETSK katsoo, että yksi EU:n tärkeimmistä lähitulevaisuuden haasteista on unionin kunnianhimoinen pyrkimys jatkaa sellaisen taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen koheesiopolitiikan toteuttamista, jolla vastataan sekä ehdokasvaltioiden epäsuotuisimmassa asemassa olevien alueiden erityistarpeisiin että EU:n nykyisten viidentoista jäsenvaltion huonossa asemassa olevien alueiden tarpeisiin, vaikka tilastollisesti niiden taloudellinen hyvinvointi kohenee laajentuneessa unionissa.

2.22. ETSK on sitä mieltä, että vaikka raportissa otetaan esille tärkeitä näkökohtia, koheesiopolitiikan tulevaisuudesta käytävää keskustelua ei ole saatu vielä läheskään päätökseen. Koska koheesiopolitiikka on Euroopan unionin kansojen ja alueiden välisen integraation tärkeä peruspilari, on selvää, että sitä varten tulee antaa asianmukaiset varat, jotta uudesta tilanteesta johtuviin tarpeisiin voidaan vastata ja että koheesiopolitiikan uskottavuus voidaan varmistaa.

2.23. ETSK katsoo, että koheesioon liittyvien ongelmien yhteydessä on ensisijaisen tärkeää kiinnittää erityistä huomiota siihen, että työmarkkinajärjestöt ja talouselämän osapuolet osallistuvat tämän tärkeän politiikan toteuttamiseen. Alalla on tapahtunut vain vähän kehitystä, ja vielä on paljon tehtävää. Nimenomaan kansalaisyhteiskuntaa edustavilla järjestöillä on parhaimmat mahdollisuudet saada poliittinen päätöksenteko vastaamaan todellisuutta, jota sen on tarkoitus palvella.

2.24. Komissio on kylläkin tunnustanut kumppanuuden tärkeän merkityksen. Se on pyytänyt ETSK:lta valmistelevan lausunnon kumppanuuden konkreettisesta toiminnasta rakennerahastojen täytäntöönpanossa.

2.25. Myös prosessien toimintaan, yksinkertaistamiseen ja avoimuuteen liittyvät kysymykset kiinnostavat ETSK:ta. Tähän tulisi vielä lisätä laajentumiseen liittyvien haasteiden erityisen laaja analyysi sekä todellista lähentymistä määrittävien tekijöiden, erityisesti niin sanottujen kilpailukyvyn dynaamisten tekijöiden määrittely sekä se, miten niitä voitaisiin edistää.

2.26. Lopuksi ETSK huomauttaa, että komission on ehdottoman tärkeää pohtia vakavasti sitä vaihtoehtoa, että varojen riittämättömyys yhteisön koheesiopolitiikan pitämiseksi nykytasolla saattaa johtaa siihen, että koheesiopolitiikan toteuttamista on jatkettava paljon ennakoitua pidempään, jolloin kustannukset kasvavat ja tulokset jäävät yleisön kannalta hämäriksi.

Bryssel 16. heinäkuuta 2003.

Talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Roger Briesch

(1) Toisessa vaihtoehdossa nykyinen 75 prosentin kynnys EU:n keskimääräisestä asukaskohtaisesta BKT:stä säilytetään laajentuneessa unionissa, mutta samalla otetaan käyttöön siirtymäkauden tukiluokka alueille, joita lähentymisensä vuoksi ei voida enää pitää kehityksessä jälkeen jääneinä alueina 25 jäsenvaltion unionissa, sekä toinen, korkeampi tukiluokka kaikille tilastovaikutuksesta kärsiville alueille. Toisessa vaihtoehdossa tukikelpoisuusraja asetetaan yli 75 prosenttiin keskiarvosta, jotta saadaan lievennettyä tilastovaikutuksen seurauksia tai poistettua ne.