52003IE0928

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta "Terveydenhuolto"

(2003/C 234/11)

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea päätti 21. tammikuuta 2003 työjärjestyksensä 29 artiklan 2 kohdan nojalla laatia lausunnon aiheesta "Terveydenhuolto".

Asian valmistelusta vastannut "työllisyys, sosiaaliasiat, kansalaisuus" -erityisjaosto antoi lausuntonsa 30. päivänä kesäkuuta 2003. Esittelijä oli Adrien Bedossa.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 16. ja 17. heinäkuuta 2003 pitämässään 401. täysistunnossa (heinäkuun 16. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 61 ääntä puolesta, 5 vastaan 6:n pidättyessä äänestämästä.

1. Johdanto

1.1. Eurooppa-neuvoston Lissabonissa maaliskuussa 2000 hyväksymän aloitteen johdosta joulukuussa 2001 annetussa Euroopan komission tiedonannossa(1) sekä Eurooppa-neuvostolle vuonna 2002 annetussa alustavassa kertomuksessa otetaan esille eräs eläkkeiden jälkeen vaikeimmin käsiteltävä aihe sellaisen sosiaalisen Euroopan rakentamiseksi, joka on perusoikeuskirjassa esitettyjen arvojen mukainen.

1.1.1. Yhteiskunnassamme terveys määritellään usein kaikkein tärkeimmäksi hyvinvoinnin muodoksi. Tämä pätee sekä yksittäisiin kansalaisiin ja heidän perheisiinsä että valtioihin.

- On selvää, että jokainen kansalainen näkee tämän käsitteen omalla tavallaan ja että Euroopan unionin jäsenvaltioiden ratkaisut ovat usein keskenään erilaisia sekä hoidon järjestämisen että korvausten kannalta.

- Tietyt haasteet koskevat koko Euroopan unionia. Ne edellyttävät myös suurta ymmärrystä, jotta päästään asianmukaisiin ja yhteisiin ratkaisuihin kuitenkin niin, että nykyistä monimuotoisuutta kunnioitetaan.

- Maailman terveysjärjestön (WHO) määritelmässä terveyttä tarkastellaan kunkin yksilön fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta.

- Terveys ei rajoitu ainoastaan tautien hoitamiseen, vaan sen yhteydessä tulee ottaa huomioon yleisesti myös ennaltaehkäisyä koskevat toimet sekä yksilöllisten ja kollektiivisten taipumusten ja ympäristöjen korostaminen.

- Koska terveys on kaikkein tärkein hyvinvoinnin muoto, sitä ei voida tarkastella ainoastaan sosiaalimenojen ja piilevien taloudellisten ongelmien kannalta.

Terveydenhoito on investointi; Se on välttämätön, suorituskykyinen ja hyödyllinen talouden ala, joka antaa huomattavaa lisäarvoa yhteiskunnan kehittämiseen ja mahdollistaa kasvun.

1.1.2. Erityisesti vanhuksille ja sosiaalisesti muita heikommassa asemassa oleville suunnattujen hoitojärjestelmien tasapuoliseen saatavuuteen, laatuun ja taloudelliseen kestävyyteen liittyy useita haasteita ja ongelmia, jotka ovat yhteisiä kaikille Euroopan unionin nykyisille ja (etenkin) tuleville jäsenvaltioille. Maat eivät ole päätyneet samaan ratkaisuun, vaikka ne kaikki hyväksyvät solidaarisuuden, oikeudenmukaisuuden ja universaalisuuden periaatteet.

1.1.3. Viimeksi kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana terveydenhoidon ja tarjottujen palvelujen kysyntä on kasvanut jatkuvasti Euroopassa. Euroopan unionin jäsenvaltioissa ratkaisut on tehty valtiokohtaisesti tiukentuneessa tai jopa kärjistyneessä poliittisessa tilanteessa. Terveydenhuoltojärjestelmien kehityksen asettamat haasteet ovat yhteisiä sekä kaikille jäsenvaltioille että erityisesti vuonna 2004 unioniin liittyville ehdokasvaltioille. Pelissä olevat panokset ovat kaikkien valtioiden kohdalla suuret, ja haasteet ovat kytkeytyneet toisiinsa.

1.2. Tämän lausunnon tavoitteena on

- edistää eurooppalaisten terveydenhuoltojärjestelmien tuntemusta, niiden välistä vuorovaikutusta ja niiden vertailukelpoisuutta

- tukea Euroopan unionin toimielimiä, erityisesti komissiota, niiden pyrkiessä toteuttamaan entistä täsmällisempiä ja tehokkaampia toimia terveyden alalla

- edistää jäsenvaltioiden yhteiskunnallis-ammatillisten piirien aloitteita yhteisten toimintalinjojen parantamiseksi.

Tämä lausunto täydentää ja tukee toimintaa, jota Euroopan komissio toteuttaa kansanterveysohjelman 2003-2008 yhteydessä.

1.3. Kansanvarallisuuden puitteissa tarkasteltuna terveysalan kulutuksen vuotuinen kasvu Rooman sopimuksesta lähtien on ollut keskimääräin 2,2 prosenttia enemmän kuin BKT:n kasvu kaikissa teollisuusmaissa ja erityisesti Euroopan unionissa. Tämän johdosta osuus on noussut 4 prosentista (vuonna 1960) nykyiseen yli 8 prosenttiin BKT:sta (lähde OECD 2002). Viime aikoina kasvu on kuitenkin hidastunut.

1.3.1. Huomattakoon, että vaikka terveyskulujen ja BKT:n suhdeluvun kasvu on hidastunut, tämän menoerän painoarvo on edelleen merkittävä, ja se kehittyy jatkuvasti. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että olisi pohdittava, näkyykö tämä jatkuva kasvu tuloksissa eli mitä hyötyä se tuottaa väestölle kollektiivista ja yksilökohtaista terveyttä koskevien odotettujen etujen kannalta. Kulujen jatkuva kasvu ei merkitse missään tapauksessa varsinkaan yhteiskunnallis-ammatillisen eriarvoisuuden vähentymistä elämänlaadun ja eliniän kannalta. Näiden erojen vähentämisestä pitäisi tulla ensisijainen indikaattori terveyspolitiikkojen arvioimiseen yhteisössä sekä kannustin näiden erojen vähentämiseen väistämättä liittyvien strategioiden muuttamiseksi.

1.4. Terveyttä määritteleviä perustekijöitä on paljon, ja ne vaihtelevat Euroopan unionin jäsenvaltiosta toiseen.

Niistä voidaan mainita kymmenkunta tärkeintä, joilla on ratkaiseva vaikutus:

1.4.1. Väestölliset vaikutukset

1.4.1.1. Väestön ikä ja vanhentuminen vaikuttavat väistämättä terveydenhoitomenoihin.

1.4.1.2. Seitsemässä teollisuusmaassa tehdyt useat tuoreet tutkimukset näyttävät osoittavan, että väestölliset tekijät ovat viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana vaikuttaneet kustannusten kehityskulkuun noin prosentin verran. Kehitys jakautuu tasan väestön kokonaiskasvun ja vanhentumisen vaikutusten välillä.

1.4.1.3. Vaikka eri osatekijöiden osuudet vaihtelevat maasta toiseen, vaikutus on todellinen. Perinteisten lukumäärällisten väestötekijöiden ei pitäisi kuitenkaan olla ainoat huomioon otettavat tekijät.

1.4.1.4. Tässä yhteydessä tulee ottaa huomioon esimerkiksi asiantuntijoiden "sukupolvivaikutukseksi" nimeämä tekijä. Konkreettisesti voidaan todeta, että terveydenhuoltopalveluita käyttävät nykyiset sukupolvet ovat tottuneet parempiin terveyspalveluihin kuin aiemmat sukupolvet, jotka eivät ole saaneet samanlaista hoitoa kuin nykypäivänä tarjotaan.

1.4.1.5. Voidaankin oikeutetusti ajatella, että terveysmenojen kasvu saattaa kiihtyä, kun nämä sukupolvet vanhenevat, mikäli hoitoon pääsyä aikaisessa vaiheessa perustellusti suositaan näiden ikäluokkien ollessa mukana työelämässä ja heti peruskoulutuksesta lähtien.

1.4.2. Käsitykset terveydestä

1.4.2.1. Erilaiset käsitykset terveydestä vaikuttavat merkittävällä tavalla terveydenhoitopalveluiden käyttäjien odotuksiin ja käyttäytymiseen. Terveyttä pidetään ehdottomana kansalaisoikeutena, jota toimivaltaisten viranomaisten on pyrittävä vaalimaan. Jotta tällaiset odotukset voitaisiin täyttää, terveydenhoitomenoja on kasvatettava, ja poliittinen yhteisymmärrys on aina vaarassa, jos kokonaan tai lähes maksuttomia terveydenhuoltopalveluja halutaan leikata budjettisyistä.

1.4.3. Epidemiologia

1.4.3.1. Terveydenhuollon tulee nykyisin vastata uusiin haasteisiin, jotka liittyvät osin myös uusiin yleisesti leviäviin tarttuviin tauteihin tai tunnettujen tautien uusiin muotoihin, jotka eivät enää ole helposti hoidettavissa. Tällaisten seikkojen vaikutuksia terveysmenoihin ja terveydenhuoltojärjestelmiin on vaikea määrittää.

1.4.4. Talouskasvu

1.4.4.1. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että talouskasvun ja terveysmenojen välillä on yhteys. Kun kansantulo nousee, terveysmenot kasvavat suhteessa jopa enemmän. Tällaista makrotaloudellista vastaavuutta ei kuitenkaan ole havaittavissa suhdannevaihtelujen yhteydessä; terveysmenojen ei ole huomattu vähentyneen merkittävästi, vaikka talouskasvu olisi hidastunut.

1.4.4.2. Tämä osoittaa, että terveydenhoidon kysyntä ei ole suoraan suhteessa talouden tilaan. Valtioissa, joissa pyritään antamaan entistä enemmän vastuuta alan ammattilaisille ja kuluttajille, on vaikeuksia supistaa sairaanhoitokuluja.

1.4.5. Yhteiskunnalliset järjestelyt

1.4.5.1. Elintapojen kehittyminen, perhe-elämän järjestelyt, työn muuttuminen ja epävarmuustekijöiden lisääntyminen horjuttavat terveysjärjestelmien perinteisiä kiinnekohtia.

1.4.5.2. Joissain tapauksissa sosiaalisten ongelmien lääketieteellisten ratkaisumallien liiallinen korostaminen lisääntyy. Vaikka tämä tekijä on monitahoinen ja tietoja siitä tulisi vielä syventää, sitä ei pidä kuitenkaan jättää huomioimatta varsinkin, kun ennaltavarautumisen periaatteesta on tulossa yhä tärkeämpi eurooppalaisessa yhteiskunnassa. Kaikenlaisilla sosiaalisilla epävarmuustekijöillä (työttömyys, epävarmuus, stressi, syrjintä, saastuminen jne.) on yhä suurempi vaikutus terveyteen ja terveyskuluihin, ja ne tekevät ennaltavarautumisen periaatteen soveltamisesta yhä välttämättömämpää.

1.4.6. Ympäristölle ja ravinnolle asetettavat vaatimukset

1.4.6.1. Ympäristöllä laajassa merkityksessä on tärkeä rooli terveysmenojen kehityksessä.

1.4.6.2. Ilman saastumista ja terveyttä koskevan ohjelman yhteydessä toteutetun eurooppalaisen tutkimuksen pohjalta voidaan kuitenkin todeta, että jo hyvin pieni vähennys ilmansaasteiden tasossa vaikuttaa myönteisesti kansanterveyteen, mikä antaa perusteet ennaltaehkäisevien toimien toteuttamiselle.

1.4.6.3. On myös otettava huomioon mm. sellaisten vaarallisten tuotteiden kuin tupakan, alkoholin ja huumeiden käytön vaikutukset.

1.4.6.4. Ravinnon laatu on vaativa haaste. Vääränlaiset ruokailutottumukset aiheuttavat erilaisia tapahtumasarjoja, jotka johtavat sairauksien lisääntymiseen ja kasvattavat lisäksi kuolleisuutta. Ne ovat esimerkiksi syöpäkuolleisuuden suurin syy. Asia on erityisen huolestuttava, kun otetaan huomioon, että se koskee koko väestöä, myös nuoria (ylipainoisuus).

1.4.7. Tekninen kehitys

1.4.7.1. Tekninen kehitys on kaksijakoista, sillä vaikutukset terveysmenojen kehitykseen voivat olla sekä myönteisiä että kielteisiä. Tekninen kehitys on kuitenkin erittäin tärkeä tekijä.

1.4.7.2. Todettakoon, että uuden hoidon ilmaantuminen johtaa usein siihen, että löydetään uusi tauti, jota "ei ollut" aiemmin, koska siihen ei ollut hoitoa.

1.4.7.3. Tämä ilmiö esiintyy etenkin sekä lääkealan että tiettyjen tutkimusteknisten innovaatioiden yhteydessä.

1.4.7.4. On selvää, että on vältettävä diagnostiikkaan tai hoitoihin liittyvien uusien tekniikoiden päällekkäisyyttä vanhojen tekniikoiden kanssa.

1.4.7.5. Asianmukaisten tekniikoiden soveltamista tai vanhojen tekniikoiden korvaamista on näin ollen edistettävä. Korvaamista jarruttavat usein sosiokulttuuriset tekijät, joita saattaa toisinaan syntyä terveydenhoitoalan henkilöstön tiukkojen asenteiden takia.

1.4.7.6. Esimerkkinä voidaan mainita radiologian alan tekniikat. Perinteisen röntgentekniikan rinnalla on alettu käyttää kuvauslaitteita, MRI-laitteita (magnetic resonance imaging) ja viime aikoina myös PET-laitteita (positron emission tomography).

1.4.8. Sosiokulttuurinen käyttäytyminen

1.4.8.1. Sosiokulttuurisella käyttäytymisellä on merkittävä vaikutus terveysmenojen kehitykseen.

1.4.8.2. Alalla toteutettavat kollektiiviset ja yksilölliset toimet koskevat pääasiassa alustavaa ennaltaehkäisemistä.

1.4.8.3. Vaikka tuloksissa on eittämättä parantamisen varaa, ne ovat kohentuneet huomattavasti viime vuosina samalla kun arviointimenettelyt ovat parantuneet.

1.4.8.4. Tupakoinnin, huumeidenkäytön, alkoholismin ja ylipainon lisäksi on otettava huomioon liikenneonnettomuuksien, kotitapaturmien ja sellaisten sairauksien merkitys, joiden vuoksi nuori saattaa tehdä itsemurhan. Myös työtapaturmat ja ammattitaudit ovat merkityksellisiä.

1.4.8.5. Nämä ilmiöt ovat yhteydessä yksilöllisten, perhekohtaisten ja sosiaalisten tekijöiden kokonaisuuteen. Ne aiheuttavat usein ennenaikaisia kuolemia, ja siksi kyseisten ilmiöiden kartoittaminen on tärkeää, jotta voidaan laatia strategiat täysin vältettävissä olevien vaaratekijöiden ja kulujen poistamiseksi.

1.4.8.6. Koulutus ja ennaltaehkäisevät toimet muodostavat erittäin tärkeän investoinnin. Jos näitä toimia toteutetaan osallisuuden hengessä antaen yksittäisille henkilöille ja eri väestönosille, erityisesti vaikutusalttiille ja suurimmassa vaarassa oleville ryhmille, mahdollisuus osallistua toimien laatimiseen, saadaan ilman muuta sekä taloudellista että terveydellistä hyötyä.

1.4.9. Terveydenhuoltopalveluiden tarjonnan ja kysynnän dynamiikka

1.4.9.1. Nämä tekijät ovat tärkeitä, mutta niiden vaikutukset vaihtelevat jäsenvaltioittain.

1.4.9.2. Terveyspalveluiden kysyntä kehittyy jatkuvasti eikä kehitys ole aina yhteydessä objektiiviseen tarpeeseen. Kysyntään vaikuttavat terveydenhoitopalveluiden tarjonnan määrä ja laatu.

1.4.10. Sosiaalisen suojelun vaikutukset

1.4.10.1. Sosiaali- ja terveystakuiden yhä kasvava kysyntä luo jatkuvasti paineita sosiaalisen suojelun järjestelmille. Tämä tekijä, joka on tiiviissä yhteydessä edellä esiteltyyn tekijään, liittyy ennemminkin hoidon kysyntään (johon se vastaa eri tavoin) kuin hoidon tarjontaan.

1.4.10.2. Kukin valtio järjestää sosiaalisen suojelun järjestelmänsä omien kriteeriensä pohjalta.

1.4.10.3. Koska liikkuminen Euroopan unionin sisällä on kasvanut, eri valtioiden sosiaalisen suojelun järjestelmät on tunnettava yksityiskohtaisesti. Tämä johtaa - halutaan sitä tai ei - eri järjestelmien väliseen vertailuun.

1.4.10.4. Potilaiden vapaa liikkuminen tuo esille useita kysymyksiä. Ensisijaisesti on kartoitettava tilanne ja kehitysnäkymät.

2. Yleistä

2.1. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea toivoo kohdassa 1 esitettyjen seikkojen pohjalta, että terveydenhuoltopolitiikassa tiedostettaisiin kiireellisesti ja vakavasti sen moninaiset osatekijät. Komitea katsoo, että asiantuntemuksen vahvistaminen ja pyrkimys yhteisiin tavoitteisiin ovat seikkoja, jotka tulee ottaa mukaan Eurooppa-valmistelukunnan keskusteluihin ja joiden yhteydessä tulee ottaa huomioon unionin laajentuminen.

2.2. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea kannattaa kunnianhimoista ja ehdottoman tarpeellista työohjelmaa, johon sisältyy seuraavia monialaisia teemoja:

- eri tekijöiden terveysvaikutusten arviointi

- terveys ehdokasvaltioissa

- eriarvoisuus terveydenhuoltopalvelujen saatavuudessa

- vanheneminen ja terveys

- hyvien käytänteiden edistäminen ja terveydenhuoltoalan tehostaminen.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea antaakin tukensa Euroopan komission käynnistämille toimille.

2.3. Komission esille ottamat aiheet ja sen alulle panema kansanterveyden ohjelma ovat erityisen mielenkiintoisia niiden keskusteluiden kannalta, joita käydään tulevaisuudessa eri alojen välisen politiikan laatimisesta, potilaiden liikkumisesta ja vanhuksille tarkoitetun hoidon tulevaisuudesta.

2.4. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea huomauttaa, että hoitojärjestelmien vertaileva analyysi herättää monitahoisia strategisia kysymyksiä. Yksi näistä on vanheneminen. Tämän kysymyksen käsittely Euroopan unionin eri jäsenvaltioissa riippuu kunkin valtion perherakenteesta, vanhusten liikkumisesta, terveydenhoitopalveluiden kulutuksen eri tyypeistä ja teknologian kustannusten noususta.

2.5. Järjestelmien laatua ja niiden mahdollisimman laajaa saatavuutta on tuettava taloudellisen kestävyyden varmistamiseksi.

2.6. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea katsoo, että asia koskee kaikkia politiikkoja, erityisesti talous- ja sosiaalipolitiikkaa, jonka yhteydessä on kiinnitettävä huomiota erityisesti terveyteen ja työkykyyn sekä ikään ja eläkkeisiin. Odotuksiin ei kuitenkaan voida aina vastata.

Ne perustuvat kolmeen periaatteeseen: tiedostavan järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan tuki, solidaarisuusperiaate - joka on eurooppalainen perusarvo - sekä järkevä ja tehokas ennaltaehkäisevä politiikka.

2.7. Hoitojärjestelmäpolitiikkojen koordinointi samaan tapaan kuin eläkepolitiikkojen kohdalla tuo esille useita kysymyksiä:

- hoitojärjestelmien määrittely

- täydentävien hoitojärjestelmien rooli ja merkitys

- hoidon, terveyden ja hyvinvoinnin erottelu.

2.8. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea ottaa huomioon myös seuraavat syyt:

- Tietyt tahot ajattelevat, että yleishyödyllisten terveydenhuoltopalveluiden käsitteleminen johtaa väistämättä myös pohdintoihin terveydenhuollon "yleishyödyllisten palveluiden" määrittelystä ja tämän määrittelyn konkreettisista seurauksista.

- Terveydenhuoltoon tarvitaan koulutettua, ammattitaitoista henkilökuntaa ja alan ammattien tärkeys, erityisesti vanhustenhuollossa, edellyttää elinikäisen koulutuksen ohjelmien laatimista.

- Hoitopolitiikan taloudellinen elinkelpoisuus johtaa siihen, että lähitulevaisuudessa pohdintoja on laajennettava jatkuvasti tai toistuvasti erityisesti resurssien jakamisen ja kohteiden osalta.

2.9. Nämä kysymykset tulevat esille eri tavoin eri maissa riippuen niiden poliittisista ja sosiokulttuurisista perinteistä. Erojen toteaminen ei vähennä niiden haasteiden merkitystä, joiden edessä kaikki valtiot ovat. On tärkeää pyrkiä yhteisiin vuorovaikutusmahdollisuuksiin, yhteiseen tietoon ja yhteisiin ratkaisuihin.

3. Haasteet ja ongelmat

On korostettava aiheen "Terveydenhuolto ja vanhustenhuolto: kansallisten strategioiden tukeminen korkeatasoisen sosiaalisen suojelun takaamiseksi" tärkeyttä.

Tämä aihe on erittäin ajankohtainen, ja EU:n toimielinten on mietittävä sitä strategiselta kannalta.

3.1. Pohdinnan ajankohtaisuus liittyy useampaan strategiseen edellytykseen:

- Kansallisilla viranomaisilla on terveydenhuoltojärjestelmien luonteesta, organisaatiosta ja toiminnasta riippumatta vaikeuksia vähentää terveydessä esiintyviä eroja eri väestönosien välillä sekä hallita terveydenhuollon kuluja.

- Yhteisöllä ei ole todellista toimivaltaa sosiaaliturvajärjestelmien (lukuun ottamatta koordinoivaa asetusta N:o 1408/71 ja siihen liittyviä asetuksia) eikä myöskään jäsenvaltioiden terveydenhuoltopolitiikan suhteen, mutta se ei voi perustella poliittista välinpitämättömyyttä näiden ongelmien ratkaisussa toimivallan puuttumisella, kun otetaan huomioon edellä mainitut seikat.

- Koska unioni laajenee vuonna 2004 kymmenellä uudella jäsenvaltioilla, nykyisten jäsenmaiden tulisi tutkia ja seurata terveydenhuollon ongelmia tehokkaammin.

- On myös otettava huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön kehitys, jonka mukaan oikeutta saada hoitoa kansallisuudesta riippumattomin perustein on laajennettu.

- Henkilöiden, potilaiden ja ammattilaisten vapaa liikkuvuus on voimistunut, ja talouden kehitys sekä kansallisten markkinoiden kasvava integraatio on edesauttanut tätä yhteisön sisämarkkinoita hyödyttäen; pohdinta on tarpeen näiden seikkojen vuoksi.

3.2. Nizzan sopimuksella muutetun EY:n perustamissopimuksen 137 artiklan mukaan EU:n toimielimet voivat antaa sosiaalista suojelua koskevia direktiivejä ainoastaan vähimmäisvaatimuksista. Neuvoston on päätettävä direktiivin antamisesta yksimielisesti.

Terveydenhuollon ongelmat ovat ratkaisevia haasteita Euroopan unionille, sen koheesiolle ja sen mahdollisuuksille kehittyä maailman kilpailukykyisimmäksi tietoon perustuvaksi taloudeksi. Euroopan talous- ja sosiaalikomitean mielestä näiden haasteiden huomioonottamista on edistettävä.

3.2.1. Potilaiden vapaata liikkuvuutta koskeva yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö on kehittynyt huomattavasti ja siinä on otettu huomioon potilaiden vapaan liikkuvuuden suhde yhteisön perussopimusten mukaisiin perusvapauksiin. Syvät ristiriitaisuudet kansallisten terveydenhuolto- ja sairausvakuutusjärjestelmien välillä on tässä oikeuskäytännössä jätetty syrjään.

3.2.2. Tämä logiikka ilmenee siinä, että Euroopan yhteisö aloitti kolme vuotta sitten asetuksen (ETY) N:o 1408/71 ja siihen liittyvien asetusten uudistamisen (asetuksen 22 artikla). Tarkoituksena on sisällyttää terveydenhuolto EY:n perustamissopimuksen 49 ja 50 artiklaan, jotka koskevat palvelujen tarjoamista.

3.2.3. Uusi tilanne käy ilmi myös yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-326/00, IKA vastaan Vasileos Ionnidis, äskettäin antamasta tuomiosta. Sen mukaan jäsenvaltion on otettava toisessa jäsenvaltiossa oleskelleen eläkeläisen sairaanhoitokulut vastattavakseen ilman vastattavaksi ottamiseen liittyvää ennakkolupaa tai edellytyksiä. Tuomion perustelut ovat selkeät: Vaikka potilaalla olisi krooninen sairaus, hänen on voitava saada hoitoa siinä jäsenvaltiossa, missä hän oleskelee.

3.3. Liikkuvuus koskee potilaiden lisäksi myös terveydenhuollon ammattilaisia. Terveydenhuoltojärjestelmien kehitys on tuonut esiin sen seikan, että terveydenhuollon ammattilaisista saattaa tulevaisuudessa olla pula.

3.3.1. Terveydenhuollon henkilöstöpulaa koskeva riski kasvaa. Tietyt valtiot pystyvät ylläpitämään terveydenhuoltopalveluja turvautumalla entistä enemmän sellaisista maista tuleviin terveydenhuollon ammattilaisiin (lääkärit ja sairaanhoitajat), joissa tämän alan työvoimaa on vielä tarjolla.

3.3.2. Tämänhetkinen kehitys tuo esiin tämä tasapainon haurauden sekä sen, että terveydenhuollon henkilöstöpula aiheuttaa tulevaisuudessa kriisin nykyisissä jäsenvaltioissa. Toistaiseksi ei ole juurikaan tutkittu, millaiseksi tilanne muotoutuu, kun unioni laajentuu 25-jäseniseksi.

3.4. Tämän vuoksi tarvitaan yhdenmukainen ja organisoitu strategia, jonka tarkoituksena on analysoida ja ennakoida ongelmia sekä edistää terveydenhuollon ammattilaisten liikkuvuutta kuitenkin siten, että uusien jäsenvaltioiden maakohtaiset järjestelmät pysyvät vakaina.

Odotettavissa olevaa pulaa ammattitaitoisesta terveydenhuoltohenkilökunnasta ei voida kuitenkaan ratkaista vain edistämällä työntekijöiden siirtymistä muihin maihin. Jotta varmistettaisiin kestävällä tavalla terveydenhoitoalan työntekijöiden riittävä tarjonta, on toteutettava täydentäviä toimia kyseisten ammattien houkuttelevuuden ja ammatissa pysymisen mahdollistamiseksi. Tässä yhteydessä on pyrittävä luomaan myönteinen kuva työstä sekä toteutettava asianmukaisia toimenpiteitä työntekijöiden pätevöitymisen ja uralla etenemisen helpottamiseksi.

3.4.1. Laajentumiseen liittyvät terveydenhuollon vaatimukset johtuvat siitä, että eräät jäsenvaltiot eivät mahdollisesti aseta terveydenhuoltojärjestelmiensä kehittämistä kansalliseksi painopistealueeksi.

3.4.2. On mahdollista, että sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla taattujen palvelujen tason huonontuu. Tällaisessa tilanteessa saattaa käydä niin, että alan ammattilaiset ja potilaat siirtyvät toisiin jäsenvaltioihin, joiden terveydenhuolto on paremmin organisoitu. Vaikka vapaan liikkuvuuden periaatteen noudattamista ei haluta vaarantaa, olisi tarkoituksenmukaista, että sellaiset jäsenvaltiot, joiden terveydenhuoltojärjestelmä on muihin jäsenvaltioihin verrattuna kehittymättömämpi tai tehottomampi, ryhtyvät toimiin terveydenhuollon määrärahojen, organisaation ja hoidon laadun suhteen, jotta jäsenvaltioiden terveydenhuoltopolitiikka saataisiin samalle tasolle koko yhteisössä.

3.5. Viranomaiset ja terveydenhuoltojärjestelmien hallinnoijat vaikuttavat näiden haasteiden edessä neuvottomilta, sillä haasteiden monitahoisuus ja terveydenhuollon kuluihin kohdistuva paine ovat huomattavia.

3.5.1. Mikään unionin jäsenvaltio ei voi väittää ratkaisseensa näitä ongelmia, vaan kaikkien jäsenvaltioiden on seurattava yhteistä tavoitetta sellaisen terveydenhuoltoon liittyvien tarpeiden hallinnointi- ja arviointimenetelmän luomisesta, joka on periaatteiltaan johdonmukainen ja joustava.

3.5.2. Väestön vanheneminen on väistämätön tosiseikka. Asiantuntijoiden mukaan vanheneminen kasvattaa terveydenhuoltokuluja kiistatta vähintään 0,7-1,5 prosentilla vuodessa kunkin maan tilanteesta ja vanhusten hoitotavoista riippuen. Terveydenhuoltopolitiikka olisi organisoitava siten, että siinä otetaan huomioon riskit, jotka liittyvät tiettyjen väestönosien vajaakuntoisuuteen ja riippuvaisuuteen palveluista.

3.6. Terveydenhuoltopalvelujen ja -tuotteiden käyttö muuttaa vähitellen muotoaan ja aiheuttaa kokonaisrahoituskuluihin kohdistuvaa painetta.

Tämän vuoksi terveydenhuoltoa koskevissa tulevaisuuden uudistuksissa, joihin on kannustettava, on keskityttävä sairauksien ennaltaehkäisyyn, terveyden edistämiseen ja omalääkäritoiminnan kehittämiseen.

3.6.1. Tällaisten monisyisten ja suuria kustannuksia aiheuttavien organisatoristen ja taloudellisten ongelmien ratkaisemiseksi terveydenhuollon voimavarat tulee kohdentaa resurssien käytön järkeistämiseen ja uusiin lähestymistapoihin. Alueittain koordinoituja monipuolisia lähipalveluja on suosittava ja terveydenhuollon toimijoiden välinen yhteistyö on välttämätöntä. Kotihoito eli sairaanhoitopalvelut, vanhustenhoito ja sairaalapalvelujen tarjoaminen kotona ovat esimerkkejä painopistealueista.

3.6.2. Perinteistä sairaalajärjestelmää on uudistettava. On edistettävä yleissairaaloista erityissairaaloihin ulottuvaa asteittaisten palvelujen verkostoa. Alueiden välinen ja rajatylittävä yhteistyö on siten välttämätöntä. Tähän liittyen on olemassa kokeiluja, ja niihin on kannustettava.

3.6.3. Terveydenhuoltojärjestelmien kehitys riippuu ammattien ja pätevyyksien välisestä dynamiikasta. Uusia lääketieteen erikoistumisaloja ei voida tunnustaa ennen kuin terveydenhuollon eri ammattiryhmien välistä tehtävänjakoa on järkeistetty ja terveydenhuoltoalan ammattien arvostusta on nostettu.

3.7. Terveydenhuoltojärjestelmien rahoitukselliseen kestävyyteen liittyvien ongelmien osalta on otettava huomioon huomattavat käsitteelliset, määrälliset ja laadulliset eroavaisuudet järjestelmien välillä.

3.7.1. Taattujen perushoitojen ja hoitotuotteiden käsitteen kehittäminen ja soveltaminen tulevat vähitellen osaksi Euroopan unionin jäsenvaltioiden terveydenhuoltopolitiikkaa.

3.7.2. Tämä vuoksi voitaisiin edistää yhteisön toimia palvelujen, hoitotuotteiden ja tavallisimpien tunnettujen sairauksien hoitomuotojen yksilöimiseksi arvioimalla niitä uudelleen ja tunnustamalla niitä keskinäisesti. Terveydenhuollon julkista rahoitusta voitaisiin tällä tavoin priorisoida enemmän ja terveydenhoitojärjestelmiä voitaisiin tehostaa.

3.7.2.1. Koko väestölle taattavaa oikeutta käyttää terveydenhoitopalveluja sekä perushoitoja ja niihin liittyviä oikeuksia koskevien vaatimusten on ylitettävä voimassa olevan yhteisön lainsäädännön mukaisten vähimmäisvaatimusten pelkkä uudistaminen. Tämä koskee EU:n kehityksen uskottavuutta, laajentumista ja kansallisten järjestelmien vakautta.

3.7.3. Terveydenhuollon kuluista vastaamista koskeva arviointimetodi olisi yhdenmukainen solidaaristen periaatteiden kanssa ja metodin avulla voitaisiin pyrkiä vastuullistamaan terveydenhuollon ammattilaisia ja potilaita.

3.7.4. Sellaisten hoitojen osalta, jotka eivät ole ensisijaisia ja jotka eivät kuulu kansanterveyden piiriin, on kehitetty täydentävä vakuutus(2).

3.8. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea suosittelee jäsenvaltioiden terveyspolitiikkojen tarkkailua, analysointia ja tiedonvaihtoa koskevan välineen ottamista käyttöön, jotta voitaisiin käsitellä terveydenhoitojärjestelmiin kohdistuvia monitahoisia haasteita. Tällä toimenpiteellä noudatettaisiin täysin perussopimusten perusperiaatteita ja erityisesti toissijaisuusperiaatetta ja kansallisen toimivallan periaatetta. Tämä lähestymistapa täydentää Euroopan komission hiljattain suunnittelemia toimia.

3.9. Terveydenhoidon laadun parantamista koskevien prosessien osalta voidaan ajatella vaikutusanalyysien tekemistä. Suurimmassa osassa EU:ssa toteutetuista uudistuksista tulee ilmi viranomaisten ja terveydenhuollon hallinnoijien pyrkimykset parantaa sairaalajärjestelmien tehokkuutta, lupamenettelyjä ja hoitojen laadun takuita.

3.9.1. Tällä toimella ylitetään kansallisten terveydenhuoltojärjestelmien käsitteelliset ja organisatoriset eroavaisuudet.

3.9.2. Voitaisiin myös kannustaa siihen, että yhteisö loisi välineitä hoitojen laatuluokitukseen, laatuun liittyviin toimenpiteisiin, teknologian ja uusien hoitomuotojen käyttöönottoon, jossa otetaan huomioon lääketieteellis-taloudelliset arviointiperusteet.

3.9.3. Unionin olisi pystyttävä samalla tavoin takamaan väestölle terveydenhoidon huippuyksiköitä, joiden käyttäminen ei olisi ainoastaan kaikkein rikkaimpien maiden etuoikeus.

4. Poliittinen vastuu

4.1. Vaikka terveydenhoitojärjestelmien organisointi ja rahoitus kuuluvat jäsenvaltioiden sisäiseen toimivaltaan, Euroopan unioni asettaa huomioon otettavaksi kolme edellytystä:

4.2. EY:n perustamissopimuksen sisältämässä kansanterveyttä koskevassa 152 artiklassa taataan ihmisten terveyden korkeatasoinen suojelu. Vaikka artikla koskee kansanterveyttä ja sairauksien ehkäisemistä, se kuitenkaan ole terveyspoliittisesti merkittävä.

4.3. Vaikka sisämarkkinoiden sääntöjen mukaan jäsenvaltioiden politiikan on oltava sisäisten sääntöjen mukaisia, niissä on voimassa usein perusteltujakin rajoituksia, joissa terveydenhuoltoa ei ole arvioitu ihmisten, tavaroiden ja palvelujen vapaan liikkuvuuden kannalta.

4.4. Julkisen rahoituksen kestävyys ja terveydenhoitokulujen vaikutus valtioiden julkisiin menoihin kuuluvat vakaus- ja kasvusopimuksen piiriin.

5. Euroopan talous- ja sosiaalikomitean ehdotukset

5.1. Kun otetaan huomioon jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin toimivalta, esitetyt ongelmat ja lukuisat toimijat, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea ehdottaa useita toimenpiteitä, jotka liittyvät avoimen koordinointimenetelmän käyttöön. Siinä tulevat esiin terveydenhoitoa ja vanhusten pitkäaikaista hoitoa koskevat seuraavat tavoitteet ja periaatteet:

5.1.1. Näihin kuuluvat jatkuva tietojenvaihto ja kaikkia Euroopan unionin jäsenvaltioita koskevien toimintataulukkojen, tavoitteiden ja periaatteiden ylläpitäminen.

5.1.2. Tarvitaan vahvaa työllisyyspolitiikkaa: terveydenhuollon henkilöstön vanheneminen on tosiasia, ja on tehtävä paikallisia ja valtakunnallisia aloitteita tarjonnan kasvattamiseksi kysyntää odottamatta. Tutkintojen vastavuoroista tunnustamista koskevan direktiivin lopullinen sanamuoto on saatava pian valmiiksi.

5.1.3. Tärkeää on hoitojen laatuindikaattoreiden yleinen edistäminen: tekniikkaa koskevat hyvät käytännöt, henkilöstön koulutukseen liittyvät todistukset ja laiteluvat.

5.1.4. Tähän kuuluvat myös voimassa olevia järjestelmiä, rakenteita ja toteutettuja toimia koskevan tiedotuspolitiikan tukeminen.

5.1.5. Tarvitaan eurooppalainen sairausvakuutuskortti, joka mahdollistaisi vapaan liikkuvuuden ja sen, että oikeudet tiedostettaisiin, etenkin niin, että huonoimmin toimeentulevat väestönosat ja vanhukset voisivat käyttää sairausvakuutuskorttia hyväkseen(3).

5.2. Avoimen koordinointimenetelmän soveltamisesta terveydenhuoltoon ei ole vielä sovittu.

5.2.1. Avoimen koordinointimenetelmän soveltaminen on välttämättömyys.

Sen tavoitteena voivat olla seuraavat seikat:

- maakohtaisten järjestelmien nykyaikaistaminen siten, että kehitetään laadukkaita terveydenhoitopalveluja koskevia ohjelmia

- tehokkaampi yhteistyö jäsenvaltioiden välillä.

Yhteistyön perusteella on voitava määritellä yhteiset tavoitteet terveydenhoidon ja vanhusten hoidon alalla, mikäli mahdollista; näiden tavoitteiden perusteella on laadittava jäsenvaltiokohtaisia ohjelmia, joiden nojalla voidaan säännöllisesti laatia kokoavia raportteja.

5.2.2. Tässä yhteydessä indikaattorien valinnan on mahdollistettava se, että noudatettuja politiikkoja voidaan mitata; vuonna 2001 asetetuissa haasteissa - oikeus päästä hoitoon, hoidon laatu ja taloudellinen kestävyys - on otettava huomioon ennusteet väestön ikäjakaumasta, iäkkäiden ihmisten lukumäärän kasvamisesta sekä työajan asteittaisesta vähenemisestä.

5.2.3. Mikäli avointa koordinointimenetelmää sovelletaan hyvin, siinä on otettava huomioon yhteisön oikeuden vaikutus jäsenvaltioiden sairausvakuutusjärjestelmiin. Huomioon on myös otettava Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiot vireillä olevista asioista.

5.2.4. Avoimesta koordinointimenetelmästä odotetaan vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

a) Mitkä ovat sairausvakuutusta koskevan prosessin seuraavat vaiheet?

b) Voidaanko ajatella hyviä käytäntöjä koskevien tietojen vaihtoa lupa-asioissa, analyysien ja lääkemääräysten alalla, laatustandardien käyttöönotossa, pätevyyksien vastaavuutta koskevien edellytysten määrittelyssä ja käytäntöjen vastavuoroisen tunnustamisen osalta?

c) Miten hyviä käytäntöjä koskevia tietojenvaihto hyödyttää kustannusten vähentämisessä kun otetaan huomioon jäsenvaltioiden järjestelmien monimuotoisuus?

d) Miten sekä rakenteisiin että käytäntöihin liittyviä laatuindikaattoreita koskeva prosessi on edennyt?

e) Miten hoitotuotteiden saatavuutta voidaan parantaa siten, että otettaisiin paremmin huomioon innovatiivisuuden vaatimus sekä se, että kehitysmaiden on saatava käyttöönsä vakavien sairauksien, kuten aidsin, torjumiseen välttämättömiä lääkkeitä (vrt. WTO:n keskustelut ja Dohan sopimuksien soveltaminen), ja miten tuhlaamista voidaan välttää?

f) Kansallisten säännösten koordinointi lääkkeiden rajatylittävän kaupan alalla ei saa heikentää lääkkeidenjakelun ja asiakasneuvonnan laatua yksittäisissä jäsenvaltioissa.

Jotta avoin koordinointimenetelmä voitaisiin ottaa käyttöön, tehdä näkyväksi ja uskottavaksi ja jotta sille voitaisiin antaa vankka sisältö, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea pitää olennaisena sellaisen kevyen, joustavan ja tehokkaan järjestelmän luomista, jonka toiminnan tavoitteena olisivat tässä lausunnossa luetellut painopistealueet.

6. Päätelmät

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea pyrkii tekemään terveydenhuoltoa koskevista haasteista toiminta-alan kuitenkin siten, että se noudattaa yhteisön voimassaolevaa poliittista ja oikeudellista järjestelmää. Komitea katsoo, että yhteisön tasolla on tarpeen kehittää unionin kansalaisten yhteisiä tiedonhankintavälineitä, jotka menevät pidemmälle kuin jäsenvaltioiden sosiaaliturvan tulevaisuudesta käytävä keskustelu. Euroopan talous- ja sosiaalikomitean mielestä tarvittaisiin poliittista tahtoa, jotta terveydenhuollon todellisuudesta voitaisiin ottaa selvää ja jotta innovatiivisten käytäntöjen erinomaisuus lääketieteessä ja sosiaalialalla asetettaisiin niille kuuluvaan arvoon. Tämän vuoksi komitea aikoo esittää tehokkaiden elinten perustamista, mikä takaisi Euroopan unionin kansalaisille parempaa terveydenhoitoa koskevan perusoikeuden.

Bryssel 16. heinäkuuta 2003.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Roger Briesch

(1) "Terveyden- ja vanhustenhuollon saatavuus, laatu ja taloudellinen kestävyys tulevaisuudessa", KOM(2001) 723 lopullinen.

(2) Ks. ETSK:n lausunto täydentävästä sairausvakuutuksesta, EYVL C 204, 18.7.2000.

(3) Komission tiedonanto eurooppalaisen sairausvakuutuskortin käyttöönotosta, KOM(2003) 73 lopullinen.