–

Belfius Banque SA, edustajinaan D. Blommaert, advocaat, ja P. Algrain, avocate,

–

Belgian hallitus, asiamiehinään C. Pochet ja P. Cottin, avustajanaan F. de Patoul, avocat,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään N. Ruiz García, C. Valero ja G. Goddin,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY (EUVL 2008, L 133, s. 66 ja oikaisut EUVL 2009, L 207, s. 14, EUVL 2010, L 199, s. 40, EUVL 2011, L 234, s. 46 ja EUVL 2015, L 36, s. 15) 5 ja 6 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty oikeusriidassa, jossa vastakkain ovat Michel Schyns ja Belfius Banque SA (jäljempänä Belfius), jolle Dexia Banque Belgiquen oikeudet ovat siirtyneet, ja joka koskee luottosopimusta, jonka Schyns on tehnyt Belfiusin kanssa rahoittaakseen Home Vision SPRL:n asentamat aurinkosähköpaneelit.

3

Direktiivin 2008/48 johdanto-osan 7, 9, 24, 26, 27 ja 44 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

– –

4

Direktiivin 2008/48 tarkoituksena on sen 1 artiklan mukaan kulutusluottosopimuksia koskevien jäsenvaltioiden sääntöjen tiettyjen näkökohtien yhdenmukaistaminen.

5

Tämän direktiivin 5 artiklan otsikkona on ”Ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot”, ja sen 6 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantajat ja tapauksen mukaan luotonvälittäjät antavat kuluttajalle riittävät selvitykset, jotta kuluttaja kykenee arvioimaan, soveltuuko tarjottu luottosopimus hänen tarpeisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa, tarvittaessa selittämällä 1 kohdan mukaiset ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot, tarjottujen tuotteiden olennaiset ominaisuudet ja niiden mahdolliset erityiset vaikutukset kuluttajaan, sekä myös kuluttajan suoritettavaksi tulevien maksujen laiminlyönnin seuraamukset. Jäsenvaltiot voivat mukauttaa tapaa ja laajuutta, jonka mukaisesti tätä apua on annettava, sekä sitä, kuka apua antaa, ottamalla huomioon luottosopimuksen tarjoamistilanteen erityisolosuhteet, henkilön, jolle sopimusta tarjotaan, ja tarjotun luottotyypin.”

6

Tämän direktiivin 8 artiklan, jonka otsikko on ”Velvollisuus arvioida kuluttajan luottokelpoisuus”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantaja arvioi ennen luottosopimuksen tekemistä kuluttajan luottokelpoisuuden riittävien tietojen perusteella, jotka on voitu saada kuluttajalta, ja tarpeen mukaan asiaankuuluvasta tietokannasta haettujen tietojen perusteella. Jäsenvaltiot, joiden lainsäädännössä velvoitetaan luotonantaja arvioimaan ennen luottosopimuksen tekemistä kuluttajan luottokelpoisuus asiaankuuluvasta tietokannasta haettujen tietojen perusteella, voivat säilyttää tämän velvollisuuden.”

7

Saman direktiivin 22 artiklan, jonka otsikko on ”Yhdenmukaistaminen ja direktiivin säännösten pakottavuus”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä olevien yhdenmukaistettujen säännösten osalta jäsenvaltiot eivät voi kansallisessa lainsäädännössään pitää voimassa tai ottaa käyttöön säännöksiä, jotka poikkeavat tässä direktiivissä annetuista.”

8

Kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 4.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/17/EU tarkoituksena on luoda eurooppalaiset kiinnelainamarkkinat, joilla kuluttajansuoja on korkeatasoista.

9

Direktiivin 2014/17 johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Finanssikriisi on osoittanut, että markkinatoimijoiden vastuuton käyttäytyminen voi heikentää rahoitusjärjestelmän perusteita synnyttäen luottamuspulaa kaikkien osapuolten ja erityisesti kuluttajien keskuudessa sekä aiheuttaa vakavia sosiaalisia ja taloudellisia seurauksia. – – ”

10

Tämän direktiivin 18 artiklan 5 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että

11

Kulutusluotoista 12.6.1991 annetun lain, sellaisena kuin sitä sovellettiin pääasian tosiseikkoihin (loi relative au crédit à la consommation, Moniteur belge, 21.6.2010, s. 38338; jäljempänä kulutusluottolaki), 10 §:ssä säädettiin seuraavaa:

”Luotonantajien ja ‑välittäjien on pyydettävä luottosopimusta hakevalta kuluttajalta tai henkilötakauksen tekevältä henkilöltä tarkat ja täydelliset tiedot, joita ne pitävät välttämättöminä voidakseen arvioida henkilön taloudellisen tilanteen ja takaisinmaksuvalmiudet ja joka tapauksessa nykyiset taloudelliset velvoitteet. – – ”

12

Tämän lain 11 §:n 4 momentissa säädettiin seuraavaa:

”Luotonantajat ja tapauksen mukaan luotonvälittäjät antavat kuluttajalle riittävät selvitykset, jotta kuluttaja kykenee arvioimaan, soveltuuko tarjottu luottosopimus hänen tarpeisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa, tarvittaessa selittämällä 1 momentin mukaiset ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot, tarjottujen tuotteiden olennaiset ominaisuudet ja niiden mahdolliset erityiset vaikutukset kuluttajaan sekä myös kuluttajan suoritettavaksi tulevien maksujen laiminlyönnin seuraamukset.”

13

Mainitun lain 15 §:n 1 ja 2 momentissa säädettiin seuraavaa:

”Luotonantajien ja ‑välittäjien velvollisuutena on tavanomaisesti tarjoamiensa tai välittämiensä luottosopimusten kohdalla selvittää sopivin luoton tyyppi ja määrä ottamalla huomioon kuluttajan taloudellinen tilanne sopimuksentekohetkellä ja luoton tarkoitus.

Luotonantaja saa tehdä luottosopimuksen ainoastaan silloin, kun se voi niiden tietojen perusteella, jotka sillä on tai pitäisi olla käytössään erityisesti yksityishenkilöille myönnettyjen luottojen rekisteröintikeskuksesta 10.8.2001 annetun lain [(loi du 10 août 2001 relative à la Centrale des crédits aux particuliers)] 9 §:ssä säädetyn tietohaun ja sen 10 §:ssä tarkoitettujen tietojen perusteella, kohtuudella arvioida, että kuluttajalla on edellytykset noudattaa sopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan.”

14

Kulutusluottolaki kumottiin 1.4.2015 alkaen, jolloin tuli voimaan talouslainsäädännöstä annettu laki, jota ei voida soveltaa ajallisesti pääasian tosiseikkoihin. Ensin mainitun lain 15 §:n ensimmäinen momentti toistetaan talouslainsäädännöstä annetun lain VII.75 §:ssä. Kyseisen lain VII.77 §:n 2 momentin ensimmäisen kohdan sanamuoto on samankaltainen kuin kulutusluottolain 15 §:n 2 momentin.

15

Rahoittaakseen aurinkosähköpaneelien hankinnan Home Visionilta ja sen suorittaman asennuksen Michel Schyns otti 22.5.2012 kymmeneksi vuodeksi 40002 euron suuruisen lainan Dexia Banque Belgiquelta, jonka oikeudet ovat siirtyneet Belfiusille. Tämä laina oli maksettava takaisin 427,72 euron suuruisissa kuukausierissä. Belfius maksoi samana päivänä koko sovitun määrän Schynsille, joka puolestaan siirsi sen Home Visionille.

16

Schynsin ja Home Visionin välisessä sopimuksessa määrättiin, että viimeksi mainittu sitoutui yhtäältä asentamaan 40002 euron arvoiset aurinkosähköpaneelit ja toisaalta siirtämään koko summan takaisin Shcynsille 622,41 euron kuukausierissä. Vastikkeena Schynsin piti luovuttaa Home Visionille kyseisten paneelien käytöstä saatavan sähkön tuotantoon liittyvät vihreät sertifikaatit kymmenen vuoden ajan.

17

Home Vision, joka ei koskaan asentanut kyseessä olevia aurinkosähköpaneeleja, asetettiin konkurssiin 5.12.2013. Schyns maksoi lainan kuukausieriä neljän vuoden ajan 21.12.2016 asti, jolloin hän nosti kanteen justice de paix du canton de Viséssa (Belgia) (Visén kantonin rauhantuomioistuin, Belgia) ja vaati ensisijaisesti, että kyseessä oleva lainasopimus puretaan Belfiusin rikkomusten vuoksi ja että hänet vapautetaan täysin takaisinmaksuvelvollisuudesta. Toissijaisesti hän vaati, että sopimusta muutetaan siten, että lainan kokonaismäärä alennetaan 20000 euroon ja sen kuukausittaiseksi takaisinmaksueräksi vahvistetaan 150 euroa.

18

Schyns arvostelee Belfiusta erityisesti siitä, että se on lainannut hänelle liian suuren summan hänen tulonsa huomioon ottaen ja se ei siis ole noudattanut kulutusluottolain 10 §:ää ja sitä seuraavia pykäliä.

19

Tästä Schyns esittää, että hänen kuukausitulonsa eivät kyseessä olevan sopimuksen tekemispäivänä ylittäneet 1900 euroa ja että hänen oli mainitun lainan lisäksi maksettava takaisin kaksi kiinnelainaa, joiden kokonaiskuukausierä oli 421,67 euroa.

20

Belfius kiistää Schynsin vaatimukset ja väittää, että kansalliset säännökset, joihin Schyns vetoaa, eivät ole yhteensopivia direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohdan kanssa; tämän kohdan mukaan velvollisuus arvioida lainan tarkoituksenmukaisuus on kuluttajalla, eikä siinä aseteta luotonantajalle yleistä velvollisuutta pyrkiä selvittämään, mikä on kuluttajalle sopivin laina.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että sovellettavissa kansallisissa säännöksissä ja erityisesti kulutusluottolain 15 §:ssä, joissa velvoitetaan luotonantaja olemaan tekemättä sopimusta, mikäli se katsoo, että kuluttaja ei pysty maksamaan lainaa takaisin, asetetaan luotonantajalle velvollisuus arvioida lainan tarkoituksenmukaisuus.

22

Kun nyt käsiteltävässä asiassa otetaan huomioon Schynsin tulojen määrä ja jo tehdyt kiinnelainasopimukset, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että Schynsin takaisinmaksukyvystä on ollut epäilyksiä sopimuksen tekopäivänä.

23

Näissä olosuhteissa justice de paix du canton de Visé on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisen kysymyksen a kohdassa, onko direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa luotonantajille ja ‑välittäjille asetetaan velvollisuus tavanomaisesti tarjoamiensa tai välittämiensä luottosopimusten yhteydessä selvittää sopivin luoton tyyppi ja määrä ottamalla huomioon kuluttajan taloudellinen tilanne sopimuksentekopäivänä ja luoton tarkoitus.

25

Direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantajat ja tapauksen mukaan luotonvälittäjät antavat kuluttajalle riittävät selvitykset, jotta kuluttaja kykenee arvioimaan, soveltuuko tarjottu luottosopimus hänen tarpeisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa, tarvittaessa selittämällä tämän artiklan 1 kohdan mukaiset ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot, tarjottujen tuotteiden olennaiset ominaisuudet ja niiden mahdolliset erityiset vaikutukset kuluttajaan sekä myös kuluttajan suoritettavaksi tulevien maksujen laiminlyönnin seuraamukset.

26

Vaikka kuluttajille myönnettäviä luottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhdenmukaistamisesta annettavaksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tehdyn ehdotuksen (KOM/2002/0443 lopullinen, EYVL 2002, C 331 E, s. 200) 6 artiklan, jonka otsikko oli ”Vastavuoroisesti ja etukäteen annettavat tiedot sekä neuvontavelvollisuus”, 3 kohdassa todettiin, että ”luotonantajan ja tapauksen mukaan luotonvälittäjän on pyrittävä valitsemaan tavanomaisesti tarjoamiensa ja järjestämiensä luottosopimusten joukosta parhaiten soveltuva luottomuoto ja luoton kokonaismäärä ottaen huomioon kuluttajan taloudellinen tilanne, ehdotettuun tuotteeseen liittyvät edut ja haitat sekä luoton tarkoitus”, tätä velvollisuutta ei otettu direktiivin 2008/48 lopulliseen versioon. Näin ollen direktiivissä ei velvoiteta jäsenvaltioita säätämään luotonantajien yleisestä velvollisuudesta tarjota kuluttajille sopivinta lainaa.

27

Kuluttajille myönnettävistä luottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 93/13/EY muuttamisesta annettavaksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi 7.10.2005 tehdyn muutetun ehdotuksen (KOM/2005/483 lopullinen) 5.4. kohdasta käy kuitenkin ilmi, että Euroopan komissio ”säilyttää ehdotuksessa periaatteen, jonka mukaan luotonantajan olisi ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskevien vaatimusten täyttämisen lisäksi annettava lisäselvityksiä, joiden avulla kuluttaja voi tehdä laajoihin tietoihin perustuvan ratkaisun”, että ”kuluttaja on aina vastuussa luottosopimuksen tekemistä koskevasta lopullisesta päätöksestä” ja että ”jäsenvaltioille on annettu enemmän joustovaraa, jotta ne voivat mukauttaa täytäntöönpanolainsäädännön markkinoidensa tilanteeseen”.

28

Tästä on huomautettava, että direktiivin 2008/48 tavoitteena on – kuten mainitun direktiivin johdanto-osan seitsemännestä ja yhdeksännestä perustelukappaleesta ilmenee – säätää kulutusluottojen osalta täydellisestä ja pakottavasta yhdenmukaistamisesta useilla keskeisillä aloilla, minkä katsotaan olevan tarpeen, jotta varmistetaan, että unionin kaikki kuluttajat voivat käyttää hyväkseen etujensa korkeatasoista ja yhtäläistä suojaa, ja jotta voidaan helpottaa kulutusluottoja koskevien toimivien sisämarkkinoiden syntymistä (tuomio 21.4.2016, Radlinger ja Radlingerová, C-377/14, EU:C:2016:283, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Vaikka tämän direktiivin 22 artiklan 1 kohdan seurauksena direktiivillä toteutetaan täydellinen yhdenmukaistaminen niin, että jäsenvaltioilla ei ole oikeutta pitää voimassa tai ottaa käyttöön muunlaisia kuin mainitussa direktiivissä säädetyn kaltaisia kansallisia säännöksiä (tuomio 12.7.2012, SC Volksbank România, C-602/10, EU:C:2012:443, 38 kohta), tämän direktiivin 5 artiklan 6 kohdan viimeinen virke jättää jäsenvaltioille harkintavaltaa, koska ne voivat ”mukauttaa tapaa ja laajuutta, jonka mukaisesti [luotonantajien ja mahdollisesti luotonvälittäjien on annettava] tätä apua” kuluttajille.

30

Lisäksi direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohdasta ja direktiivin johdanto-osan 27 perustelukappaleesta käy ilmi, että kuluttaja voi tämän direktiivin 5 artiklan 1 kohdan nojalla ennen sopimuksen tekoa annettavista tiedoista huolimatta tarvita ennen sopimuksen tekemistä lisäapua päättääkseen, mikä luottosopimus soveltuu parhaiten hänen tarpeisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa, ja että jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantajat antavat tällaista apua, joka koskee niiden tarjoamia luottotuotteita (tuomio 18.12.2014, CA Consumer Finance, C-449/13, EU:C:2014:2464, 41 kohta). Lisäksi direktiivin 2008/48 johdanto-osan 24 perustelukappaleessa täsmennetään, että kuluttajan on saatava ”kattavat tiedot” ennen luottosopimuksen tekemistä.

31

Nyt pääasiassa kyseessä olevalla lainsäädännöllä, jossa säädetään luotonantajan tai ‑välittäjän velvollisuudesta selvittää kuluttajan tarpeita parhaiten vastaava luotto, pyritään varmistamaan kuluttajan oikeuksien suojan korkea taso noudattamalla sopimuksen tekoa edeltävää kuluttajansuojaa koskevaa tavoitetta.

32

Joka tapauksessa on niin, että vaikka jäsenvaltioille jätetään harkintavaltaa sen avun luonteen ja sisällön määrittämisessä, jota luotonantajien ja ‑välittäjien on tarjottava kuluttajille ennen sopimuksen tekoa, jäsenvaltioiden on kuitenkin käytettävä tätä harkintavaltaa kaikkien direktiivin 2008/48 säännösten mukaisesti.

33

Niinpä lisäapua määritettäessä ja rajoittamatta direktiivin 2008/48 muiden säännösten soveltamista jäsenvaltioilla on mahdollisuus päättää, että kuluttajalle on tarjottava useita luotonmyöntämistapoja. Koska ammattimainen luotonantaja kykenee parhaiten yksilöimään tavanomaisten tarjousten joukosta kuluttajan tarpeita parhaiten vastaavan luoton, tällaisen luoton esittely on yksi lisäavun muoto.

34

On nimittäin niin, että yhtäältä ennen sopimuksen tekemistä ja sitä tehtäessä saaduilla tiedoilla sopimusehdoista ja sopimuksen tekemisen seurauksista on kuluttajalle perustavanlaatuinen merkitys. Kuluttaja päättää nimenomaan näiden tietojen perusteella, haluaako hän sitoutua elinkeinonharjoittajan aiemmin laatimiin ehtoihin (tuomio 21.4.2016, Radlinger ja Radlingerová, C-377/14, EU:C:2016:283, 64 kohta). Toisaalta parhaiten soveltuvan luoton yksilöinnillä pyritään parantamaan kuluttajalle suunnattua tiedotusta, jotta tämä voi tehdä lopullisen päätöksen tietoisena kaikista asiaan vaikuttavista seikoista. Lopuksi on todettava, että tällaisen tiedon antamisvelvollisuus ei ole omiaan kyseenalaistamaan periaatetta, jonka mukaan kuluttaja on vastuussa sen luottosopimuksen tekemistä koskevasta lopullisesta päätöksestä, jonka hän valitsee luotonantajan hänelle ennen sopimuksen tekemistä esittelemien sopimusten joukosta.

35

Edellä esitetystä seuraa, että kansallinen lainsäädäntö, jossa velvoitetaan luotonantajat ja ‑välittäjät selvittämään ja esittelemään kuluttajalle hänen tarpeitaan parhaiten vastaava luotto, ei ylitä sen harkintavallan rajoja, joka annetaan jäsenvaltioille direktiivillä 2008/48, kunhan sen yhdenmukaistettuja säännöksiä noudatetaan.

36

Näin ollen ensimmäisen kysymyksen a kohtaan on vastattava, että direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa luotonantajille ja ‑välittäjille asetetaan velvollisuus tavanomaisesti tarjoamiensa tai välittämiensä luottosopimusten yhteydessä selvittää sopivin luoton tyyppi ja määrä ottamalla huomioon kuluttajan taloudellinen tilanne sopimuksentekopäivänä ja luoton tarkoitus.

37

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisen kysymyksensä b kohdassa ja toisella kysymyksellään, jotka on tutkittava yhdessä, onko direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle lainsäädännölle, jonka mukaan luotonantajan on pidättäydyttävä luottosopimuksen tekemisestä, mikäli se ei voi kuluttajan luottokelpoisuutta koskevan tarkistuksen jälkeen kohtuudella katsoa, että tällä on edellytykset noudattaa aiotun sopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan.

38

On täsmennettävä, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee vain direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohdan, mainitut kysymykset koskevat pääasiallisesti luotonantajan suorittamaa kuluttajan luottokelpoisuuden tarkistamista, josta on säädetty tämän direktiivin 8 artiklan 1 kohdassa. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 66 kohdassa, tämä säännös on siis syytä sisällyttää niihin unionin oikeuden välineisiin, joiden tulkintaa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuimelta (ks. vastaavasti tuomio 10.9.2014, Kušionová, C-34/13, EU:C:2014:2189, 45 kohta).

39

Direktiivin 2008/48 8 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantaja arvioi ennen luottosopimuksen tekemistä kuluttajan luottokelpoisuuden riittävien tietojen perusteella, jotka on voitu saada kuluttajalta, ja tarpeen mukaan asiaankuuluvasta tietokannasta haettujen tietojen perusteella.

40

Tästä unionin tuomioistuin on katsonut, että velvollisuudella arvioida kuluttajan luottokelpoisuus on tarkoitus saada luotonantaja toimimaan vastuuntuntoisesti ja välttää se, että luotonantaja myöntäisi luottoa maksukyvyttömille kuluttajille (tuomio 18.12.2014, CA Consumer Finance, C-449/13, EU:C:2014:2464, 43 kohta).

41

Näin ollen luotonantajan sopimuksen tekemistä edeltävä velvollisuus arvioida luotonottajan luottokelpoisuus – siltä osin kuin kyseisellä velvollisuudella pyritään suojaamaan kuluttajia ylivelkaantumis- ja maksukyvyttömyysriskeiltä – edistää tämän tuomion 28 kohdassa mainitun direktiivin 2008/48 tavoitteen saavuttamista.

42

On todettava, että direktiivi 2008/48 ei sisällä minkäänlaista säännöstä siitä, miten luotonantajan pitää toimia, jos sillä on kuluttajan luottokelpoisuutta koskevia epäilyjä.

43

Näin ollen ja kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 71 kohdassa todennut, niiden velvollisuuksien määrittäminen, jotka luotonantajalle voidaan asettaa luottokelpoisuutta koskevan tarkistuksen seurauksena, kuuluu direktiivin 2008/48 soveltamisalaan kuuluvien luottosopimusten osalta jäsenvaltioiden toimivaltaan, eikä se siis kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan.

44

Vaikka – kuten tämän tuomion 29 kohdassa todetaan – direktiivillä 2008/48 yhdenmukaistetaan vain tietyt kulutusluottosopimuksia koskevien jäsenvaltioiden sääntöjen näkökohdat, tämän direktiivin johdanto-osan 44 perustelukappaleesta käy ilmi, että markkinoiden avoimuuden ja vakauden varmistamiseksi ja kunnes yhdenmukaistamisessa on edetty pidemmälle, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että on toteutettu aiheelliset toimenpiteet luotonantajien sääntelemiseksi tai valvomiseksi.

45

Jos siis on säädetty, että luotonantajan velvollisuudella varmistaa kuluttajan luottokelpoisuus on oikeudellisia seurauksia, kun on kyse luotonantajan toiminnasta sen todettua, ettei kuluttaja ole luottokelpoinen, tällä ei vaaranneta direktiivin 2008/48 8 artiklan 1 kohdan tavoitetta. Tämän direktiivin johdanto-osan 26 perustelukappaleessa nimittäin toistetaan tavoite, jonka mukaan luotonantajat on saatava toimimaan vastuuntuntoisesti ja olemaan myöntämättä luottoja vastuuttomasti.

46

Lisäksi direktiivi 2014/17, joka on annettu – kuten sen johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa todetaan – kuluttajille myönnettävien asuntolainojen alalla sen kansainvälisen finanssikriisin jälkeen, joka osoitti, että markkinatoimijoiden vastuuton käyttäytyminen voi heikentää rahoitusjärjestelmän perusteita, ja jota ei tosin voida soveltaa ajallisesti eikä aineellisesti, osoittaa unionin lainsäätäjän halun saada luotonantajat toimimaan vastuuntuntoisesti, koska direktiivin 18 artiklan 5 kohdan a alakohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että ”luotonantaja myöntää luottoa kuluttajalle ainoastaan, jos luottokelpoisuuden arviointi osoittaa, että luottosopimuksesta johtuvat velvoitteet todennäköisesti täytetään luottosopimuksessa vaaditulla tavalla”.

47

Näin ollen kansallisessa lainsäädännössä luotonantajalle asetettu velvoite pidättäytyä luottosopimuksen tekemisestä tilanteessa, jossa se ei voi kohtuudella katsoa, että kuluttaja voi taloudellisen ja henkilökohtaisen tilanteensa takia maksaa luoton takaisin sopimuksen mukaisesti, ei vaaranna direktiivin 2008/48 8 artiklan 1 kohdan tavoitetta eikä kyseenalaista kuluttajan lähtökohtaista vastuuta valvoa omia etujaan.

48

Edellä esitetystä seuraa, että kansallinen lainsäädäntö, jossa velvoitetaan luotonantaja pidättäytymään luottosopimuksen tekemisestä tilanteessa, jossa se on todennut kuluttajan olevan maksukyvytön, ei ole direktiivin 2008/48 vastainen.

49

Näin ollen ensimmäisen kysymykseen b kohtaan ja toiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohtaa ja 8 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan luotonantajan on pidättäydyttävä luottosopimuksen tekemisestä, mikäli se ei voi kuluttajan luottokelpoisuutta koskevan tarkistuksen jälkeen kohtuudella katsoa, että tällä on edellytykset noudattaa aiotun sopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan.

50

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: