1)

Voidaanko edelleen todeta, että se seikka, että peräkkäisten palveluntarjoajien välillä ei ole sopimussuhdetta, voi olla merkki siitä, ettei mitään direktiivissä 2001/23/EY (1) tarkoitettua luovutusta ole tapahtunut, vaikkakaan se, kuten muutkaan aihetodisteet, ei ole sellaisenaan ratkaiseva eikä sitä pidä arvioida erikseen (tuomio 11.3.1997, Ayse Süzen, C-13/95 (2), 11 kohta)?

2)

Voidaanko teollisuusyrityksen tiloissa suoritettavan yksityisen turvallisuuspalvelun kaltaisessa toiminnassa, jossa uusi palveluntarjoaja ottaa palvelukseensa ainoastaan yhden taloudelliseen kokonaisuuteen kuuluneista työntekijöistä (eikä näin ollen suurinta osaa heistä), jossa ei voida todeta kyseisellä työntekijällä olleen sellaista erityistä pätevyyttä tai osaamista, että pätevyyden perusteella arvioituna olennaisen osan työntekijöistä voitaisiin katsoa siirtyneen uuden palveluntarjoajan palvelukseen, ja jossa ei ole todettu aineettoman omaisuuden luovutusta, todeta, ettei taloudellisen yksikön luovutusta ole tapahtunut, vaikka asiakas sallii uuden palveluntarjoajan edelleen käyttää tiettyä laitteistoa (hälyttimiä, sisäistä televisiojärjestelmää, tietokonetta), kun otetaan huomioon toisaalta se, että kyseisen laitteiston hankinnan taloudellinen merkitys on toiminnan kokonaisuuden kannalta arvioituna melko vähäinen, ja toisaalta se, ettei olisi taloudellisesti järkevää (vrt. tuomio 27.2.2020, Grafe ja Pohle, C-298/18 (3), 32 kohta) vaatia asiakkaalta laitteiston vaihtamista?

3)

Jos ”kansallisen tuomioistuimen on arvioitava tätä kysymystä konkreettisesti unionin tuomioistuimen esittämien arviointiperusteiden (tuomio 7.8.2018, Colino Siguënza, C-472/16 (4), EU:C:2018:646, 45 kohta; tuomion Grafe ja Pohle 27 kohta) sekä direktiivin 2001/23 tavoitteiden, sellaisina kuin ne mainitaan muun muassa sen johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa, valossa”, onko otettava huomioon se, että ”direktiivin 2001/23 tarkoituksena ei ole ainoastaan työntekijöiden oikeuksien turvaaminen liikkeen luovutustilanteissa vaan oikeudenmukaisen tasapainon takaaminen yhtäältä työntekijöiden ja toisaalta luovutuksensaajan intressien välillä” (tuomion 20.3.2020, ISS Facility Services, C-344/18 (5), 26 kohta, jossa vahvistetaan tuomion 18.7.2013, Alemo-Herron ym., C-426/11 (6), 25 kohdassa esitetty näkemys)?