LIITE

Jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivat

(Yhdennetyt suuntaviivat nro 17–24)

Työllisyyden suuntaviivat ovat osa vuosien 2008–2010 yhdennettyjä suuntaviivoja, jotka perustuvat seuraaviin kolmeen pilariin: makrotalouspolitiikka, mikrotalouden uudistukset ja työllisyyspolitiikka. Nämä pilarit auttavat yhdessä saavuttamaan kestävää kasvua ja työllisyyttä koskevat tavoitteet ja vahvistavat sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

Jäsenvaltioiden on yhteistyössä työmarkkinaosapuolten ja tarvittaessa muiden sidosryhmien kanssa harjoitettava politiikkaansa pannakseen täytäntöön alla esitetyt toiminnan tavoitteet ja painopisteet siten, että uusilla ja paremmilla työpaikoilla ja paremmin koulutetulla ja ammattitaitoisella työvoimalla tuetaan osallisuutta edistäviä työmarkkinoita. Lissabonin strategian mukaisesti ja ottaen huomioon yhteiset sosiaaliset tavoitteet jäsenvaltioiden politiikassa on edistettävä tasapainoisella tavalla

—

täystyöllisyyttä: Täystyöllisyyden saavuttaminen sekä työttömyyden ja työmarkkinoiden ulkopuolella olon vähentäminen lisäämällä työvoiman kysyntää ja tarjontaa on elintärkeää talouskasvun ylläpitämiseksi ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan integroitua joustoturva-ajattelutapaa. Joustoturvapolitiikat kohdistuvat samanaikaisesti työmarkkinoiden joustavuuteen, työn organisointiin ja työmarkkinasuhteisiin, työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen sekä työllisyysturvaan ja sosiaaliturvaan,

—

työn laadun ja tuottavuuden parantamista: Työllisyysasteen nostamiseen tähtäävät pyrkimykset ovat kytköksissä työpaikkojen vetovoiman, työn laadun ja työn tuottavuuden kasvun parantamiseen sekä segmentoitumisen, sukupuolten välisen epätasa-arvon ja työssä käyvien köyhyyden huomattavaan vähentämiseen. Työn laadun, tuottavuuden ja työllisyyden välistä synergiaa olisi hyödynnettävä täysimääräisesti,

—

taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden lujittamista: Määrätietoisia toimia tarvitaan sosiaalisen osallisuuden edistämiseksi ja lujittamiseksi, köyhyyden erityisesti lasten köyhyyden – torjumiseksi, työmarkkinoilta syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja muita heikommassa asemassa olevien työelämään integroitumisen tukemiseksi sekä työllisyyttä, työttömyyttä ja työn tuottavuutta koskevien alueellisten erojen vähentämiseksi erityisesti kehityksessä jälkeen jääneillä alueilla. Vuorovaikutusta sosiaalisen suojelun ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden avoimen koordinointimenetelmän kanssa on lujitettava.

Edistyminen edellyttää yhtäläisiä mahdollisuuksia ja syrjinnän torjuntaa. Sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistaminen ja edistäminen olisi varmistettava kaikessa toiminnassa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä myös kaikkien sukupuolierojen merkittävään kaventamiseen työmarkkinoilla Euroopan tasa-arvosopimuksen mukaisesti. Osana uutta sukupolvien välistä lähestymistapaa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota nuorten asemaan siten, että pannaan täytäntöön eurooppalainen nuorisosopimus, sekä työhön pääsyn edistämiseen koko työelämän ajan ikääntyneet työntekijät mukaan lukien. Erityistä huomiota on kiinnitettävä myös muita heikommassa asemassa olevien, mukaan lukien vammaisten ja vajaakuntoisten, sekä kolmansien maiden ja Euroopan unionin kansalaisten välisten työllisyyserojen merkittävään kaventamiseen mahdollisten kansallisten tavoitteiden mukaisesti. Tämä auttaa jäsenvaltioita vastaamaan väestörakenteellisiin haasteisiin.

Jäsenvaltioiden olisi pyrittävä kaikkien aktiiviseen osallisuuteen edistämällä työvoiman osallistumista ja torjumalla köyhyyttä ja heikossa asemassa olevien ryhmien syrjäytymistä.

Toimenpiteitä toteuttaessaan jäsenvaltioiden olisi huolehdittava työllisyys- ja sosiaalipolitiikassaan hyvästä hallintotavasta ja varmistettava, että myönteiset kehityssuuntaukset talouden, työvoiman ja sosiaaliasioiden alalla vahvistavat toisiaan. Niiden olisi luotava laajat muutoskumppanuudet, joihin otetaan mukaan parlamentaarisia elimiä ja sidosryhmiä, alue- ja paikallisviranomaiset sekä kansalaisjärjestöt mukaan luettuina. Eurooppalaisten ja kansallisten työmarkkinaosapuolten olisi oltava tässä keskeisessä asemassa. Tavoitteita ja vertailuarvoja, jotka on asetettu Euroopan unionin tasolla Euroopan työllisyysstrategian puitteissa vuoden 2003 suuntaviivoja laadittaessa, olisi seurattava edelleen indikaattorein ja tulostauluin. Jäsenvaltioita kannustetaan Euroopan unionin tasolla sovittujen maakohtaisten suositusten lisäksi määrittämään myös omat sitoumuksensa ja tavoitteensa, jotka olisi otettava huomioon. Lisäksi jäsenvaltioita kannustetaan seuraamaan uudistusten sosiaalisia vaikutuksia.

Hyvä hallintotapa edellyttää myös tehokkaampaa hallinnollisten ja taloudellisten resurssien kohdentamista. Jäsenvaltioiden olisi yhdessä komission kanssa kohdennettava rakennerahastojen ja erityisesti Euroopan sosiaalirahaston varat Euroopan työllisyysstrategian täytäntöönpanoon ja raportoitava toteutetuista toimenpiteistä. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä institutionaalisten ja hallinnollisten valmiuksien lujittamiseen jäsenvaltioissa.

Suuntaviiva 17. Täystyöllisyyteen, työn laadun ja tuottavuuden parantamiseen sekä sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden lujittamiseen tähtäävien työllisyyspolitiikkojen täytäntöönpano.

Politiikkojen avulla olisi pyrittävä saamaan Euroopan unionin keskimääräiseksi kokonaistyöllisyysasteeksi 70 prosenttia, naisten työllisyysasteeksi vähintään 60 prosenttia ja ikääntyneiden työntekijöiden (55–64-vuotiaiden) työllisyysasteeksi 50 prosenttia vuoteen 2010 mennessä sekä vähentämään työttömyyttä ja työmarkkinoiden ulkopuolella oloa. Jäsenvaltioiden olisi harkittava kansallisten työllisyysastetavoitteiden asettamista.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi toiminta olisi keskitettävä seuraaviin painopisteisiin:

—	useampien ihmisten houkutteleminen työelämään ja pitäminen työelämässä, työvoiman tarjonnan lisääminen sekä sosiaalisen suojelun järjestelmien nykyaikaistaminen,

—	työntekijöiden ja yritysten sopeutumiskyvyn kehittäminen,

—	inhimilliseen pääomaan suunnattavien investointien lisääminen parantamalla koulutusta ja ammattitaitoa.

1.   Useampien ihmisten houkutteleminen työelämään ja pitäminen työelämässä, työvoiman tarjonnan lisääminen sekä sosiaalisen suojelun järjestelmien nykyaikaistaminen

Työllisyysasteen kohottaminen on tehokkain tapa lisätä taloudellista kasvua ja edistää sosiaaliseen osallisuuteen perustuvia talouksia sekä varmistaa turvaverkko niille, jotka eivät pysty työskentelemään. Työikäisen väestön määrän odotetun vähenemisen takia on entistä tärkeämpää edistää työvoiman tarjontaa, elämänkaariajattelua työelämässä ja nykyaikaistaa sosiaalisen suojelun järjestelmiä niiden riittävyyden, rahoituksen kestävyyden ja yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin mukautumisen varmistamiseksi. Olisi kiinnitettävä erityistä huomiota miesten ja naisten jatkuvien työllisyys- ja palkkaerojen merkittävään kaventamiseen. Ikääntyneiden työntekijöiden ja nuorten työllisyysasteen nostaminen uuden sukupolvien välisen lähestymistavan mukaisesti ja työmarkkinoilta eniten syrjäytyneiden aktiivisen työmarkkinoille osallistumisen edistäminen on myös tärkeää. On myös lisättävä toimia erityisesti ammattitaidottomien nuorten aseman parantamiseksi työmarkkinoilla ja pyrittävä vähentämään merkittävästi nuorisotyöttömyyttä, joka on keskimäärin kaksinkertainen kokonaistyöttömyysasteeseen verrattuna.

Työllisyyden kasvun helpottamiseksi on luotava oikeat olosuhteet niin työelämään ensimmäistä kertaa tuleville ja työelämään tauon jälkeen palaaville kuin niille, jotka haluavat pidentää työuraansa. Työn laadulla palkat ja etuudet mukaan luettuina, työoloilla ja mahdollisuudella elinikäiseen oppimiseen ja uran luomiseen on ratkaiseva merkitys samoin kuin sosiaaliturvajärjestelmistä annettavalla tuella ja kannustimilla. Elämänkaariajattelun edistämiseksi työelämässä ja työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen tukemiseksi on huolehdittava lastenhoitopalvelujen järjestämisestä. Hoitopaikan tarjoaminen vähintään 90 prosentille kolmevuotiaista ja sitä vanhemmista alle kouluikäisistä lapsista ja vähintään 33 prosentille alle kolmevuotiaista lapsista vuoteen 2010 mennessä on käyttökelpoinen kansallinen vertailuarvo, mutta lisäksi tarvitaan erityisiä toimia maiden sisäisten alueellisten erojen tasoittamiseksi. Vanhempien, erityisesti yksinhuoltajien, joiden köyhyysriski on yleensä suurempi, keskimääräisen työllisyysasteen nostaminen edellyttää perheitä tukevia toimenpiteitä. Jäsenvaltioiden olisi erityisesti otettava huomioon yksinhuoltajien ja monilapsisten perheiden erityistarpeet. Lisäksi todellisen työmarkkinoilta poistumisen keski-iän EU:ssa olisi noustava vuoteen 2010 mennessä viidellä vuodella verrattuna vuoteen 2001.

Lisäksi jäsenvaltioiden olisi toteutettava toimenpiteitä (työ)terveystilanteen parantamiseksi tavoitteena pienentää sairauksista aiheutuvia kustannuksia, lisätä työvoiman tuottavuutta ja pidentää työuraa. Eurooppalaisen nuorisosopimuksen, tasa-arvosopimuksen ja eurooppalaisen perheallianssin täytäntöönpanon odotetaan myös edistävän elämänkaariajattelua työelämässä erityisesti helpottamalla siirtymistä koulutuksesta työmarkkinoille. Nuorille, joilla on vähemmän mahdollisuuksia, olisi annettava tasaveroinen tilaisuus sosiaaliseen ja ammatilliseen integroitumiseen tarjoamalla yksilöllisiä kohdistettuja toimenpiteitä.

Suuntaviiva 18. Elämänkaariajattelun edistäminen työelämässä seuraavilla tavoilla:

—	uusien työllistymispolkujen rakentaminen nuorille ja nuorisotyöttömyyden vähentäminen eurooppalaisen nuorisosopimuksen mukaisesti,

—	määrätietoiset toimet naisten osallistumisen lisäämiseksi sekä työllisyyteen, työttömyyteen ja palkkoihin liittyvien sukupuolierojen kaventamiseksi,

—	työn ja yksityiselämän sovittaminen yhteen aiempaa paremmin sekä edullisten lastenhoitopalvelujen ja muille huollettaville suunnattujen hoitopalvelujen tarjoaminen,

—	aktiivisen ikääntymisen ja siihen liittyen asianmukaisten työolojen, tukeminen, (työ)terveystilanteen parantaminen ja riittävät kannustimet työnteon edistämiseksi ja varhaiseläkkeelle siirtymisen ehkäisemiseksi,

—	nykyaikaiset sosiaalisen suojelun järjestelmät, mukaan lukien eläke- ja terveydenhuoltojärjestelmät; niiden sosiaalisen riittävyyden varmistaminen, rahoituksen kestävyys ja kyky vastata muuttuviin tarpeisiin tarkoituksena tukea työelämään osallistumista, työelämässä pysymistä ja pidempää työuraa.

Ks. myös yhdennetty suuntaviiva ”Talouden ja julkisen talouden kestävyyden turvaaminen perustana työllisyyden lisäämiselle” (nro 2).

Aktiivisen osallisuuden politiikoilla voidaan lisätä työvoiman tarjontaa ja parantaa yhteenkuuluvuutta yhteiskunnassa, ja ne ovat tehokkaita keinoja parantaa kaikkein epäedullisimmassa asemassa olevien integroitumista yhteiskuntaan ja työmarkkinoille.

Jokaiselle työttömälle olisi tarjottava työpaikkaa, oppisopimusta, lisäkoulutusta tai muita työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä; nuorten koulunsa lopettaneiden osalta enintään neljän kuukauden kuluessa vuoteen 2010 mennessä ja aikuisten osalta enintään kahdentoista kuukauden kuluessa. Pitkäaikaistyöttömille olisi tarjottava aktiivisia työvoimapoliittisia toimenpiteitä ottaen huomioon vertailuarvoksi asetettu 25 prosentin osallistumisaste vuonna 2010. Aktivoinnin olisi tapahduttava koulutuksen, uudelleenkoulutuksen, työharjoittelun, työpaikan tai muun työllistyvyyttä edistävän toimenpiteen muodossa, minkä lisäksi olisi tarvittaessa annettava jatkuvaa työnhakuapua. Osallistumista voidaan lisätä ja sosiaalista syrjäytymistä torjua helpottamalla työnhakijoiden työnsaantia, ehkäisemällä työttömyyttä ja varmistamalla, että työttömäksi joutuneet henkilöt pysyvät kiinteässä yhteydessä työmarkkinoihin ja työllistämiskelpoisina. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää työmarkkinoilla olevien esteiden purkamista avustamalla tehokkaassa työnhaussa ja helpottamalla koulutukseen pääsyä sekä muita aktiivisia työvoimapoliittisia toimenpiteitä. Kohtuuhintaisten peruspalvelujen saatavuuden varmistaminen ja riittävän vähimmäistoimeentulon takaaminen kaikille yhdistettynä oikeudenmukaiseen palkkauksen periaatteeseen, jotta työnteosta tulisi kannattavaa, on myös tärkeää. Valitussa lähestymistavassa olisi samanaikaisesti varmistettava, että työnteko on kannattavaa kaikille työntekijöille, sekä poistettava työttömyys-, köyhyys- ja työelämän ulkopuolella oloon liittyvät loukut.

Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä muita heikommassa asemassa olevien henkilöiden, heikon ammattitaidon omaavat työntekijät mukaan lukien, työmarkkinoille osallistumisen edistämiseen muun muassa laajentamalla sosiaalipalveluja ja yhteisötaloutta sekä kehittämällä uusia työllistymismahdollisuuksia kollektiivisiin tarpeisiin vastaamiseksi. Erityisen tärkeitä ovat syrjinnän torjunta, vajaakuntoisten työhönpääsyn edistäminen sekä maahanmuuttajien ja vähemmistöjen integroiminen.

Suuntaviiva 19. Osallisuutta edistävien työmarkkinoiden varmistaminen, työn vetovoiman parantaminen ja työnteon tekeminen kannattavaksi työnhakijoille, myös muita heikommassa asemassa oleville, sekä työelämän ulkopuolella oleville henkilöille seuraavilla tavoilla:

—

aktiiviset ja ennalta ehkäisevät työvoimapoliittiset toimenpiteet, joihin sisältyy tarpeiden tunnistaminen varhaisessa vaiheessa, avustaminen työnhaussa, ohjaus ja koulutus yksilöllisten toimintasuunnitelmien mukaisesti sekä sellaisten sosiaalipalvelujen tarjoaminen, joilla tuetaan kauimpana työmarkkinoiden ulkopuolella olevien ryhmien osallisuutta ja edistetään köyhyyden poistamista,

—

verotus- ja etuusjärjestelmistä johtuvien kannustimien ja lannistimien, myös etuuksien hallinnoinnin ja ehdollisuuden, jatkuva tarkastelu sekä korkeiden efektiivisten marginaaliveroasteiden merkittävä alentaminen varsinkin pienituloisilla siten, että samalla varmistetaan riittävä sosiaalisen suojelun taso,

—	uusien työllistymismahdollisuuksien kehittäminen henkilö- ja yrityspalveluissa erityisesti paikallisesti.

Jotta yhä useammat löytäisivät parempia työpaikkoja, on myös parannettava työmarkkinoiden infrastruktuuria, EURES-verkko mukaan luettuna, sekä kansallisella että Euroopan unionin tasolla, niin että mahdollista yhteensopimattomuutta voidaan ennakoida ja ratkaista paremmin. Työpaikasta toiseen siirtymisen ja työelämään siirtymisen helpottaminen on erittäin tärkeää, ja olisi edistettävä politiikkoja, joilla parannetaan liikkuvuutta ja vastaamista työmarkkinoiden tarpeisiin. Työnhakijoiden olisi kaikkialla Euroopan unionissa voitava saada tietoa kaikista jäsenvaltioiden työnvälityspalvelujen ilmoittamista avoimista työpaikoista. Työntekijöiden liikkuvuus EU:ssa olisi varmistettava täysin perussopimusten mukaisesti. Kansallisilla työmarkkinoilla on otettava huomioon myös kolmansien maiden kansalaisten maahanmuutosta seuraava työvoiman lisätarjonta.

Suuntaviiva 20. Työmarkkinoiden tarpeisiin vastaamisen parantaminen seuraavilla tavoilla:

—	työmarkkinainstituutioiden ja erityisesti työvoimapalvelujen nykyaikaistaminen ja lujittaminen, myös työllisyys- ja koulutusmahdollisuuksien avoimuuden varmistamiseksi kansallisella ja Euroopan tasolla,

—	työntekijöiden Euroopan laajuisen liikkuvuuden esteiden poistaminen perussopimusten mukaisesti,

—	tarvittavien taitojen, työvoimapulan ja pullonkaulojen parempi ennakointi,

—	taloudellisista syistä tapahtuvan muuttoliikkeen asianmukainen hallinta.

2.   Työntekijöiden ja yritysten sopeutumiskyvyn parantaminen

Euroopan on parannettava kykyään ennakoida ja käynnistää taloudellisia ja sosiaalisia muutoksia sekä sopeutua niihin. Tämä edellyttää työllisyyttä tukevia työvoimakustannuksia, työn organisoinnin nykyaikaistamista, ”hyvän työn” tukemista ja hyvin toimivia työmarkkinoita, joilla joustavuus yhdistyy työsuhdeturvaan siten, että voidaan täyttää sekä yritysten että työntekijöiden tarpeet. Tällä tavoin voitaisiin myös ehkäistä työmarkkinoiden segmentoitumista ja vähentää pimeää työtä (ks. myös suuntaviivat 18, 19, 20 ja 23).

Tämän päivän yhä globaalimmassa taloudessa, jossa markkinat avautuvat ja uusia teknologioita otetaan jatkuvasti käyttöön, sekä yrityksillä että työntekijöillä on tarve ja myös tilaisuus sopeutua. Vaikka rakennemuutos yleisesti ottaen hyödyttää kasvua ja työllisyyttä, se tuo mukanaan myös muutoksia, jotka ovat vahingollisia joillekin työntekijöille ja yrityksille. Yrityksistä on tultava joustavampia, jotta ne voivat vastata kysynnän äkillisiin muutoksiin, sopeutua uusiin teknologioihin ja innovoida jatkuvasti kilpailukykynsä säilyttämiseksi.

Yritysten on myös vastattava työntekijöiden henkilökohtaisten mieltymysten ja perhesuhteissa tapahtuvien muutosten ohjaamiin työn laatua koskeviin lisääntyviin vaatimuksiin, ja niiden on selviydyttävä ikääntyvään työvoimaan ja yhä harvempiin nuoriin työntekijöihin liittyvästä haasteesta. Työntekijöiden kannalta työelämä on monimutkaistumassa, sillä työn jaksotukseen tulee yhä enemmän erilaisia vaihtoehtoja ja siitä tulee epäsäännöllisempää, ja koko elämänkaaren aikana on pystyttävä hallitsemaan yhä suurempi määrä siirtymiä. Nopeasti muuttuvien talouksien vuoksi työntekijöillä on oltava mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen, jotta he voivat omaksua uusia työtapoja, tieto- ja viestintätekniikan lisääntyvä käyttö mukaan luettuna. Työllisyysasemassa tapahtuviin muutoksiin ja niihin liittyviin väliaikaisten tulonmenetysten riskeihin olisi vastattava paremmin tarjoamalla asianmukaista nykyaikaista sosiaalista suojaa.

Näiden haasteiden voittamiseksi tarvitaan joustoturva-ajattelutapaa. Joustoturvassa yhdistyvät harkitulla tavalla joustavat ja luotettavat sopimusjärjestelyt, kattavat elinikäistä oppimista koskevat strategiat, tehokkaat ja aktiiviset työvoimapolitiikat sekä nykyaikaiset, riittävät ja kestävät sosiaalisen suojelun järjestelmät.

Jäsenvaltioiden olisi suunniteltava omat joustoturvaa koskevat toimintamallinsa neuvoston hyväksymien yhteisten periaatteiden mukaisesti. Nämä periaatteet muodostavat käyttökelpoisen pohjan uudistuksille, kansallisten politiikkavaihtoehtojen määrittelylle ja erityisille kansallisille joustoturvajärjestelyille. Ei ole vain yhtä oikeaa toimintatapaa eikä yksikään periaate ole toista tärkeämpi.

Suuntaviiva 21. Joustavuuden edistäminen yhdessä työsuhdeturvan kanssa sekä työmarkkinoiden segmentoitumisen vähentäminen ottaen työmarkkinaosapuolten asema asianmukaisesti huomioon seuraavilla tavoilla:

—	työllisyyslainsäädännön mukauttaminen, erilaisten työsuhde- ja työaikajärjestelyjen tarkistaminen tarpeen mukaan,

—	pimeää työtä koskevan kysymyksen tarkastelu,

—	muutosten, myös talouden rakenneuudistuksen, ja erityisesti kaupan avautumiseen liittyvien muutosten ennakoinnin parantaminen ja positiivinen hallinta, jotta voitaisiin minimoida niistä aiheutuvat sosiaaliset kustannukset ja helpottaa sopeutumista,

—	innovatiivisten ja mukautuvien työn organisointimuotojen edistäminen ja levittäminen työn laadun ja tuottavuuden sekä myös terveyden ja turvallisuuden parantamiseksi,

—	ammattiasemassa tapahtuvien siirtymien tukeminen, koulutus, itsenäinen ammatinharjoittaminen, yritysten perustaminen ja maantieteellinen liikkuvuus mukaan luettuina.

Ks. myös yhdennetty suuntaviiva ”Makrotalous-, rakenne- ja työllisyyspolitiikkojen johdonmukaisuuden parantaminen” (nro 5).

Työpaikkojen luomisen maksimoimiseksi, kilpailukyvyn säilyttämiseksi ja talouden yleisten puitteiden vahvistamiseksi yleisen palkkakehityksen olisi vastattava tuottavuuden kasvua suhdannekierron aikana ja heijastettava työmarkkinatilannetta. Sukupuolten välisiä palkkaeroja olisi pienennettävä huomattavasti. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä alhaisen palkkatason syiden selvittämiseen ja käsittelyyn yleensä naisvaltaisissa ammateissa ja aloilla. Jotta voidaan helpottaa uusien työpaikkojen luomista varsinkin matalapalkka-aloilla, voi myös olla tarpeen vähentää välillisiä työvoimakustannuksia ja tarkistaa verokiilaa.

Suuntaviiva 22. Työllisyyttä tukevien työvoimakustannusten kehittymisen ja palkanmuodostusmekanismien varmistaminen seuraavilla tavoilla:

—	työmarkkinaosapuolten kannustaminen luomaan omilla vastuualueillaan palkkaneuvotteluille sellaiset puitteet, joissa tuottavuus ja työmarkkinoiden haasteet otetaan huomioon kaikilla asiaan kuuluvilla tasoilla ja vältetään sukupuolten väliset palkkaerot,

—	välillisten työvoimakustannusten vaikutusta työllisyyteen tarkastellaan ja tarvittaessa niiden rakennetta ja tasoa mukautetaan erityisesti pienipalkkaisten verotaakan keventämiseksi.

Ks. myös yhdennetty suuntaviiva ”Makrotaloudellista vakautta ja kasvua tukevan palkkakehityksen varmistaminen” (nro 4).

3.   Inhimilliseen pääomaan tehtävien investointien lisääminen parantamalla koulutusta ja ammattitaitoa

Euroopan on lisättävä ja tehostettava inhimilliseen pääomaan kohdistuvia investointejaan. Liian monien työmarkkinoille pääsy, työmarkkinoilla eteneminen tai niillä pysyminen estyy, koska heillä ei ole riittävästi ammattitaitoa tai taidot eivät vastaa kysyntää. Kaikenikäisten miesten ja naisten työhönpääsyn edistämiseksi sekä tuottavuuden ja työn laadun parantamiseksi EU:n on investoitava enemmän ja tehokkaammin inhimilliseen pääomaan ja elinikäiseen oppimiseen.

Osaamis- ja palvelutaloudet edellyttävät perinteiseltä teollisuudelta erilaisia taitoja, joita on myös jatkuvasti saatettava ajan tasalle teknologisten muutosten ja innovaatioiden huomioon ottamiseksi. Jos työntekijät haluavat pysyä ja kehittyä työssään ja olla valmiita työpaikan vaihdoksiin ja muuttuviin työmarkkinoihin, heidän on lisättävä ja uudistettava taitojaan säännöllisesti. Yritysten tuottavuus riippuu sellaisen työvoiman kouluttamisesta ja ylläpitämisestä, joka kykenee sopeutumaan muutokseen. Hallitusten on varmistettava, että koulutustaso nousee ja että nuorilla on tarvittavat keskeiset taidot eurooppalaisen nuorisosopimuksen mukaisesti. Nuorten työmarkkinamahdollisuuksien parantamiseksi Euroopan unionin olisi asetettava tavoitteeksi, että keskimäärin enintään 10 prosenttia nuorista päättää koulunkäyntinsä varhaisessa vaiheessa ja että vähintään 85 prosentilla 22-vuotiaista olisi keskiasteen koulutus vuonna 2010. Politiikkojen tavoitteena olisi myös oltava, että keskimäärin vähintään 12,5 prosenttia työikäisistä aikuisista (25–64-vuotiaista) osallistuu Euroopan unionissa elinikäiseen oppimiseen. Kaikki sidosryhmät olisi saatava mukaan kehittämään ja edistämään jo varhaisesta iästä alkavaa todellista elinikäisen oppimisen kulttuuria. Jotta asukasta kohti laskettavia julkisia ja yksityisiä investointeja henkilöstövoimavaroihin saataisiin lisättyä merkittävästi ja investointien laatu ja tehokkuus voitaisiin taata, on tärkeää huolehtia siitä, että kustannukset ja tehtävät jakautuvat kaikkien toimijoiden kesken tasapuolisesti ja avoimesti. Tätä varten jäsenvaltioiden olisi käytettävä paremmin hyväkseen rakennerahastojen ja Euroopan investointipankin tarjoamia mahdollisuuksia koulutusinvestointeihin. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi jäsenvaltioiden on pantava täytäntöön johdonmukaiset ja kattavat elinikäistä oppimista koskevat strategiat, joihin ne ovat sitoutuneet.

Suuntaviiva 23. Inhimilliseen pääomaan tehtävien investointien laajentaminen ja parantaminen seuraavilla tavoilla:

—	osallisuutta edistävät koulutuspolitiikat ja toimet, joilla helpotetaan merkittävästi pääsyä ammatilliseen peruskoulutukseen sekä toisen ja korkea-asteen koulutukseen, mukaan luettuina oppisopimukset ja yrittäjyyskoulutus,

—	koulunkäyntinsä varhaisessa vaiheessa päättävien määrän merkittävä vähentäminen,

—

kaikille avointen tehokkaiden elinikäistä oppimista koskevien strategioiden käyttöönotto kouluissa, yrityksissä, julkishallinnossa ja kodeissa eurooppalaisten sopimusten mukaisesti, mukaan lukien asianmukaiset kannustimet ja kustannusten jakamista koskevat järjestelyt, joilla pyritään tehostamaan erityisesti heikon ammattitaidon omaavien ja iäkkäiden työntekijöiden osallistumista jatko- ja työpaikkakoulutukseen kaikissa elämän vaiheissa.

Ks. myös yhdennetty suuntaviiva ”Erityisesti yksityissektorin T&K-investointien lisääminen ja parantaminen” (nro 7).

Kunnianhimoisten tavoitteiden asettaminen ja kaikkien toimijoiden tekemien investointien lisääminen ei vielä riitä. Jotta tarjonta käytännössä vastaisi kysyntää, elinikäisen oppimisen järjestelmien on oltava kohtuuhintaisia ja kaikkien saatavilla, ja niiden on pystyttävä vastaamaan muuttuviin tarpeisiin. Koulutusjärjestelmiä on mukautettava ja niiden valmiuksia kehitettävä sekä toteutettava toimenpiteitä koulutuspolitiikkojen näyttöperustan vahvistamiseksi, jotta ne olisivat yhteydessä työmarkkinoiden tarpeisiin ja vastaisivat paremmin osaamistalouden ja yhteiskunnan tarpeita ja olisivat entistä tehokkaampia, parempia ja oikeudenmukaisempia. Kaikkien ulottuvilla olevaan, laajalle levinneeseen ja integroituun elinikäisen uranvalinnan ohjaukseen liittyvän järjestelmän on määrä parantaa ihmisten pääsyä koulutukseen ja lisätä koulutustarjonnan tarkoituksenmukaisuutta tarvittaviin taitoihin nähden. Tieto- ja viestintätekniikalla voidaan parantaa oppimismahdollisuuksia ja räätälöidä koulutus vastaamaan paremmin työnantajien ja työntekijöiden tarpeita.

Työmahdollisuuksien laajempi hyödyntäminen Euroopan unionissa edellyttää myös työnteko- ja opiskelutarkoituksessa tapahtuvan liikkuvuuden lisäämistä. Euroopan työmarkkinoilla liikkuvuuden tiellä edelleen olevat esteet, erityisesti oppimistulosten ja tutkintotodistusten tunnustamiseen, avoimuuteen ja käyttöön liittyvät esteet, olisi poistettava etenkin panemalla täytäntöön eurooppalainen tutkintokehys siten, että yhdistetään kansallinen tutkintojärjestelmä eurooppalaiseen tutkintokehykseen vuoteen 2010 mennessä ja tarvittaessa kehitetään kansallisia tutkintokehyksiä. Kansallisten koulutusjärjestelmien uudistamisen tukemiseksi on tärkeää käyttää hyväksi Euroopan tasolla sovittuja välineitä ja puitteita Koulutus 2010 -työohjelman mukaisesti.

Suuntaviiva 24. Koulutusjärjestelmien mukauttaminen uusiin pätevyysvaatimuksiin seuraavilla tavoilla:

—	koulutuksen vetovoiman, avoimuuden ja laatuvaatimusten parantaminen ja varmistaminen, koulutusmahdollisuuksien tarjonnan laajentaminen, joustavien oppimisväylien takaaminen sekä opiskelijoiden ja harjoittelijoiden liikkuvuusmahdollisuuksien laajentaminen,

—	koko väestön koulutus- ja tiedonsaantimahdollisuuksien helpottaminen ja monipuolistaminen työaikajärjestelyillä, perheiden tukipalveluilla, uraohjauksella sekä tarvittaessa kustannusten uudenlaisella jakamisella,

—	uusiin ammatillisiin tarpeisiin, keskeisiin pätevyys- ja tulevaisuuden taitovaatimuksiin vastaaminen parantamalla ammattipätevyyksien määrittelemistä ja avoimuutta, niiden tosiasiallista tunnustamista sekä epävirallisen oppimisen ja arkioppimisen hyväksymistä.

Yleiskatsaus Euroopan työllisyysstrategian puitteissa asetetuista tavoitteista ja vertailuarvoista

Euroopan työllisyysstrategian yhteydessä on sovittu seuraavista tavoitteista ja vertailuarvoista:

—	Jokaiselle työttömälle tarjotaan työpaikkaa, oppisopimusta, lisäkoulutusta tai muita työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä; nuorten koulunsa keskeyttäneiden osalta enintään neljän kuukauden kuluessa vuoteen 2010 mennessä ja aikuisten osalta enintään kahdentoista kuukauden kuluessa.

—	Vuoteen 2010 mennessä 25 prosenttia pitkäaikaistyöttömistä osallistuu aktiivisiin toimenpiteisiin koulutuksen, uudelleenkoulutuksen, työharjoittelun tai muun työllistyvyyttä edistävän toimenpiteen muodossa. Tavoitteena on saavuttaa kolmen tältä osin edistyneimmän jäsenvaltion keskiarvo.

—	Työnhakijat voivat kaikkialla Euroopan unionissa saada tietoa kaikista jäsenvaltioiden työnvälityspalvelujen ilmoittamista avoimista työpaikoista.

—	Tosiasiallista työmarkkinoiltapoistumisikää nostetaan viidellä vuodella Euroopan unionin tasolla vuoteen 2010 mennessä (vuoteen 2001 verrattuna).

—	Lastenhoitopalveluja tarjotaan vuoteen 2010 mennessä vähintään 90 prosentille kolmevuotiaista ja sitä vanhemmista alle kouluikäisistä lapsista ja vähintään 33 prosentille alle kolmevuotiaista lapsista.

—	Pelkän oppivelvollisuuskoulun käyneiden keskimääräinen osuus EU:ssa on enintään 10 prosenttia.

—	Euroopan unionissa vähintään 85 prosenttia 22-vuotiaista on suorittanut keskiasteen koulutuksen vuonna 2010.

—	Euroopan unionissa työikäisistä aikuisista (25–64-vuotiaista) keskimäärin vähintään 12,5 prosenttia osallistuu elinikäiseen oppimiseen.