1.

”Kärnten is lei ans.”

2.

Tämä iskulause, jolla Itävallan Kärntenin osavaltion asukkaat ilmaisevat paikallismurteellaan ylpeytensä siitä, että on vain yksi Kärnten, ei kirjaimellisesti ottaen päde käsiteltävässä asiassa. Kun tarkastellaan nuohoojan ammatin harjoittamista, paikallissäännöksillä Kärntenin osavaltion alue on jaettu useisiin niin kutsuttuihin nuohousalueisiin. Nuohoojat voivat lähtökohtaisesti tarjota palvelujaan ainoastaan sillä alueella, jossa he asuvat – mikä ärsyttää Gebhart Hiebleriä, joka on Kärnteniin kuuluvassa Moosburgissa asuva nuohoojamestari, joka haluaisi tarjota palvelujaan myös oman nuohousalueensa ulkopuolella.

3.

Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuinta pyydetään tutkimaan, onko Hieblerin tilanteeseen sovellettavan kaltainen kansallinen lainsäädäntö yhteensopiva direktiivin 2006/123/EY ( 2 ) eli niin kutsutun palveludirektiivin kanssa. Arviointini perusteella katson, ettei näin ole.

4.

Direktiivin 2006/123 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä direktiiviä sovelletaan sellaisten palveluntarjoajien tuottamiin palveluihin, jotka ovat sijoittautuneet johonkin jäsenvaltioon.

2.   Tätä direktiiviä ei sovelleta seuraaviin toimiin:

– –

– –”

5.

Direktiivin 10 artiklan otsikko on ”Luvan myöntämisehdot”. Sen 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Luvan saatuaan palveluntarjoajan on voitava aloittaa tai harjoittaa palvelutoimintaa koko valtion alueella sekä perustaa toimipisteitä, tytärliikkeitä, sivuliikkeitä tai toimistoja, ellei kutakin toimipaikkaa koskeva erillinen lupa tai luvan rajoittaminen koskemaan tiettyä osaa alueesta ole perusteltu yleiseen etuun liittyvästä pakottavasta syystä.”

6.

Direktiivin 14 artiklan otsikko on ”Kielletyt vaatimukset”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot eivät saa asettaa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi alueellaan seuraavia vaatimuksia:

– –”

7.

Direktiivin 2006/123 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Arvioitavat vaatimukset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on tutkittava, sisältyykö niiden oikeusjärjestelmään 2 kohdassa tarkoitettuja vaatimuksia, ja varmistettava, että vaatimukset ovat 3 kohdassa tarkoitettujen ehtojen mukaiset. Jäsenvaltioiden on mukautettava lakejaan, asetuksiaan tai hallinnollisia määräyksiään, jotta ne olisivat yhdenmukaisia mainittujen ehtojen kanssa.

2.   Jäsenvaltioiden on tutkittava, asetetaanko niiden oikeusjärjestelmässä palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi seuraavien syrjimättömien vaatimusten noudattaminen:

– –

3.   Jäsenvaltioiden on tarkistettava, että 2 kohdassa tarkoitetut vaatimukset täyttävät seuraavat ehdot:

4.   Edellä olevia 1, 2 ja 3 kohtaa sovelletaan yleistä taloudellista etua koskevia palveluja koskevaan lainsäädäntöön vain siltä osin kuin kyseisten kohtien soveltaminen ei oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estä yrityksiä hoitamasta niille uskottuja erityistehtäviä.

– –”

8.

Itävallan elinkeinolain (Gewerbeordnung) 120 §:n mukaan nuohoojien elinkeinoa koskeva elinkeinolupa tarvitaan savu- ja kaasuhormien, savu- ja kaasuputkien sekä niihin kuuluvien tulisijojen puhdistamiseen, nuohoamiseen ja tarkastamiseen. Mikäli nuohoojille on osavaltion lainsäädännössä asetettu velvollisuus harjoittaa turvallisuuteen liittyvää toimintaa, erityisesti palontorjuntaa tai rakennustarkastusta koskevaa toimintaa tai vastaavaa toimintaa, ne suorittavat julkisia tehtäviä, ja niillä on oltava tätä varten toimipaikka Itävallassa.

9.

Itävallan elinkeinolain 123 §:ssä säädetään seuraavaa:

10.

Itävallan elinkeinolain 124 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Silloin kun nuohouskohteeseen toimeksiannon saanut nuohooja vaihtuu, siihenastisen nuohoojan on viipymättä toimitettava kirjallinen selonteko viimeksi suoritetusta nuohouksesta ja nuohouskohteen tilasta uudelle toimeksiannon saaneelle nuohoojalle, kunnalle ja nuohouskohteen omistajalle. – – Jos kyseisellä nuohousalueella ei ole kahta useampaa nuohoojaa, siirtyminen toiselle nuohousalueelle on sallittu.”

11.

Itävallan elinkeinolain 125 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Osavaltion päämiehen on vahvistettava asetuksella myös enimmäishinnat. Tällöin on otettava huomioon yritysten suorituskyky ja palvelun vastaanottajien edut.”

12.

Itävallan osavaltioiden oikeussääntöihin sisältyy yhtäältä säännöksiä lämmityslaitteiden omistajien velvollisuudesta puhdistuttaa savuhormit säännöllisesti nuohoojalla (jäljempänä nuohousvelvollisuus). Toisaalta niissä säädetään, että nuohoojien on suoritettava myös palotointa koskevia tehtäviä. Kärntenin osavaltiossa tähän kuuluvat esimerkiksi säännölliset palotarkastukset, sellaisina kuin niistä säädetään pelastus- ja palotoimesta annetussa Kärntenin osavaltion laissa (Kärntner Gefahrenpolizei- und Feuerpolizeiordnung).

13.

Lain 26 §:ssä säädetään seuraavaa:

14.

Saman lain 27 §:ssä säädetään seuraavaa:

– –

15.

Pääasian asianosaiset toimivat nuohoojina Itävallan Kärntenin osavaltiossa. He ovat erimielisiä siitä, voiko Hiebler toimia myös sen nuohousalueen ulkopuolella, jota hänen elinkeinolupansa koskee.

16.

Edellä mainittujen säännösten mukaisesti Hieblerin saama elinkeinolupa rajoittui ”nuohousalueeseen A”. Hänellä oli myös lupa toimia toisella nuohousalueella (nuohousalue B), koska se ei ollut useamman kuin kahden nuohoojan toimialue. Nuohousalue B:tä ei tosin enää ole olemassa. Se yhdistettiin 27.7.2011 voimaan tulleella uudella säädöksellä uuteen nuohousalueeseen (nuohousalue C). Viimeksi mainitulla alueella on siitä lähtien toiminut neljä nuohoojaa, minkä vuoksi Hiebler ei saa enää toimia siellä, koska poikkeustapauksia, joissa hän olisi saanut toimia kyseisellä alueella (välitön vaaratilanne ja viranomaisen toimeksianto), ei ole ilmennyt.

17.

Tästä huolimatta Hiebler pyrki 27.7.2011 jälkeen hankkimaan kyseisellä nuohousalueella asiakkaita osoitteettomilla postilähetyksillä. Mainonnan perusteella 42 tällä nuohousalueella asuvan Walter Schlagbauerin asiakasta siirtyi Hieblerin asiakkaiksi. Tästä aiheutui Schlagbauerille ansionmenetystä.

18.

Schlagbauer nosti Landesgericht Klagenfurtissa (Klagenfurtin alueellinen tuomioistuin) Hiebleriä vastaan kieltokanteen, jossa vaadittiin tuomion julkaisemista ja Hieblerin velvoittamista maksamaan hänelle 2594,65 euroa korkoineen ja kuluineen. Landesgericht Klagenfurt hyväksyi kanteen 10.3.2013 ja katsoi, että alueelliset rajat olivat direktiivin 2006/123 mukaisia, koska ne olivat syrjimättömiä, välttämättömiä ja oikeasuhteisia.

19.

Hiebler valitti päätöksestä Oberlandesgericht Graziin (Grazissa sijaitseva muutoksenhakutuomioistuin), joka vahvisti päätöksen 6.11.2013.

20.

Oberster Gerichtshof (ylimmän oikeusasteen tuomioistuin), jonka ratkaistavana on asiassa tehty Revision-valitus, esitti 20.5.2014 tekemällään ja unionin tuomioistuimeen 13.6.2014 saapuneella päätöksellä unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

21.

Viitatessaan lähinnä direktiivin 2006/123 III lukuun Oberster Gerichtshof katsoo, että käsiteltävä asia kuuluu sijoittautumista eikä palveluja koskevien säännösten alaan. Tämä on oikea lähestymistapa minunkin mielestäni, koska vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan palvelujen tarjoaminen erotetaan sijoittautumisesta ennen kaikkea toiminnan pysyvyyden ja jatkuvuuden perusteella, joiden vastakohtana on toiminnan tilapäisyys. ( 3 ) Käsiteltävässä asiassa Hieblerin tarkoituksena on, että hänen nuohoustoimintansa on pysyvää ja jatkuvaa.

22.

Näin ollen on asianmukaista tutkia käsiteltävää asiaa sijoittautumisvapauden kannalta.

23.

Vaikuttaa lisäksi siltä, että kaikki käsiteltävään asiaan liittyvät tekijät rajoittuvat Itävaltaan ja tarkemmin sanoen Kärntenin osavaltioon. Siihen ei toisin sanoen liity niin sanottua Euroopan unionin jäsenvaltioiden välistä rajat ylittävää ulottuvuutta.

24.

Kuten ratkaisuehdotuksessani Trijber ja Harmsen esitän, tällainen rajat ylittävä ulottuvuus ei kuitenkaan ole välttämätön. Direktiivin 2006/123 III lukua, jossa säädetään palveluntarjoajien sijoittautumisvapaudesta, olisi katsottava voitavan soveltaa myös täysin jäsenvaltion sisäisissä tilanteissa. ( 4 )

25.

Tästä seuraa myös, ettei ole tarpeen epäillä käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä eikä soveltaa unionin tuomioistuimen vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan esitettyyn kysymykseen saattaa olla aiheellista vastata, vaikka käsiteltävään asiaan sinänsä ei liitykään rajat ylittävää ulottuvuutta. ( 5 )

26.

Katson näin ollen, että direktiivin 2006/123 III lukua voidaan soveltaa käsiteltävään asiaan ja ettei ole tarpeen tutkia, liittyykö siihen Itävallan rajat ylittäviä tekijöitä.

27.

Ensimmäisellään kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, jääkö nuohoojan koko elinkeinotoiminta direktiivin 2006/123 soveltamisalan ulkopuolelle, koska nuohoojat suorittavat myös palotoimen alaan liittyviä tehtäviä. Oberster Gerichtshof viittaa erityisesti direktiivin 2006/123 2 artiklan 2 kohdan i alakohtaan, jossa jätetään direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle toiminta, joka liittyy nykyisessä SEUT 51 artiklassa tarkoitettuun julkisen vallan käyttöön. ( 6 )

28.

Kysymyksessä kuitenkin oletetaan, että Kärntenissä nuohoojat osallistuvat elinkeinotoimintansa yhteydessä julkisen vallan käyttöön.

29.

Kansallisen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisupyynnön ja suullisessa käsittelyssä esitettyjen tietojen perusteella syntyy seuraava kuva: Nuohoojat harjoittavat Kärntenissä monenlaista toimintaa. Suurin osa siitä on yksityistä taloudellista toimintaa, joka ei liity millään tavalla julkisen vallan käyttöön. Mikäli nuohoojille on osavaltion lainsäädännössä asetettu velvollisuuksia hallinnolliseen toimintaan, erityisesti palotointa tai rakennustarkastusta koskevaan tai vastaavaan toimintaan, ne suorittavat lisäksi julkisia tehtäviä. ( 7 )

30.

Liittyvätkö tällaiset julkiset tehtävät direktiivin 2006/123 2 artiklan 2 kohdan i alakohdassa ja SEUT 51 artiklassa tarkoitettuun julkisen vallan käyttöön?

31.

SEUT 51 artiklassa tarkoitettu julkisen vallan käsite, joka on itsenäinen siinä mielessä, että se on määritettävä yksinomaan unionin oikeuden perusteella ja ettei kukin jäsenvaltio voi määritellä sitä itse, muodostaa poikkeuksen sijoittautumisvapauden perusperiaatteesta, ja sitä on näin ollen tulkittava suppeasti. Vaikka unionin tuomioistuin ei ole yleisesti määritellyt julkisen vallan käsitettä, ( 8 ) se on katsonut, että tämä käsite on rajoitettava koskemaan vain sellaisia toimintoja, joissa on sellaisenaan kyse välittömästä ja nimenomaisesta osallistumisesta julkisen vallan käyttöön. ( 9 ) Esimerkiksi notaarien tehtäväksi uskottu asiakirjojen varmentaminen ei siis unionin tuomioistuimen mukaan sellaisenaan liity julkisen vallan käyttöön. ( 10 )

32.

Sijoittautumisvapauden soveltamisalan ulkopuolelle eivät jää myöskään julkisen vallan käyttöön nähden avustavat tai valmistavat toiminnot. ( 11 ) Sama pätee sellaisiin toimintoihin, joissa siitä huolimatta, että niiden harjoittamiseen liittyy yhteydenpito – myös säännöllinen ja kiinteä – hallinto- tai tuomioistuinviranomaisiin, jopa näiden toiminnassa avustaminen pakollisestikin, ei kuitenkaan puututa mainittujen viranomaisten harkintavaltaan eikä päätöksiin, ( 12 ) ja tiettyihin toimintoihin, jotka eivät sisällä päätösvallan, ( 13 ) voimakeinojen ( 14 ) tai pakkokeinojen käyttöä. ( 15 )

33.

Kuten unionin tuomioistuin on äskettäin todennut SEUT 45 artiklan, joka on SEUT 51 artiklaa vastaava määräys työntekijöiden vapaan liikkuvuuden alalla, 4 kohtaan sisältyvän julkishallinnon palvelussuhteita koskevan poikkeuksen yhteydessä, oikeutta käyttää julkista valtaa on käytettävä tavanomaisesti, eikä se saa olla vain erittäin pieni osa tällaista valtaa käyttävän henkilön toiminnasta. ( 16 )

34.

Suullisessa käsittelyssä väitettiin, että Kärntenin lainsäädännön mukaan vastuussa palotoimesta on paikallisviranomainen eli pormestari (Bürgermeister) eikä nuohooja. Pormestarin tehtävä on käyttää julkista valtaa ja valvoa nuohoojan asiakkaiden velvoitteiden noudattamista pakkokeinojen avulla.

35.

Tätä taustaa vasten suhtaudun epäillen siihen, kuuluvatko tällaiset paloturvallisuuteen liittyvät tehtävät SEUT 51 artiklassa tarkoitettuun julkisen vallan käyttöön, sillä vaikuttaa siltä, että nuohoojan toiminnot ovat julkisen vallan käyttöön nähden avustavia ja ettei nuohoojalla ole päätösvaltaa tai käytössään voima- tai pakkokeinoja.

36.

Ellei yksikään Hieblerin toiminnoista kuulu direktiivin 2006/123 2 artiklan 2 kohdan i alakohdan soveltamisalaan, kyseistä direktiiviä sovelletaan hänen koko toimintaansa. ( 17 )

37.

Tarkastelen seuraavaksi toiseen kysymykseen sisältyvää yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen käsitettä. Tässä vaiheessa on riittävää todeta, että siinäkin tapauksessa, että (kaikkia) nuohoojien toimintoja pidettäisiin yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvinä palveluina, ne kuuluisivat edelleen direktiivin soveltamisalaan. Direktiivin 2006/123 1 artiklan 2 kohdan mukaan direktiivissä ei käsitellä sellaisten yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen vapauttamista, jotka on varattu julkisille tai yksityisille tahoille. Saman artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa lisäksi säädetään, että direktiivi ”ei vaikuta jäsenvaltioiden vapauteen yhteisön oikeuden mukaisesti määritellä, mitä palveluja ne pitävät yleistä taloudellista etua koskevina palveluina, miten nämä palvelut olisi järjestettävä ja rahoitettava valtiontukisääntöjen mukaisesti ja mitä erityisiä velvoitteita niihin olisi sovellettava”. Tämä merkitsee nähdäkseni sitä, että yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvät palvelut kuuluvat lähtökohtaisesti direktiivin 2006/123 soveltamisalaan, minkä vahvistaa myös direktiivin johdanto-osan 17 perustelukappale. ( 18 ) Direktiivin 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa lisäksi korostetaan, ettei direktiiviä sovelleta muihin kuin taloudellisiin yleishyödyllisiin palveluihin, mikä on turhaa, koska palvelun määritelmään liittyy olennaisesti se, että se tarjotaan korvausta vastaan. ( 19 ) Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle on lisäksi jätetty nimenomaisesti jotkin yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvät palvelut, kuten kuljetusalan palvelut, ( 20 ) mikä tarkoittaa käänteisesti sitä, että direktiivin soveltamisalaan kuuluvat ne yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvät palvelut, joita ei ole nimenomaisesti jätetty sen ulkopuolelle.

38.

Ensimmäiseen kysymykseen olisi näin ollen vastattava, että Kärntenin osavaltiossa harjoitettavan nuohoustoiminnan kaltainen toiminta, palotoimeen liittyvät tehtävät mukaan lukien, ei ole direktiivin 2006/123 2 artiklan 2 kohdan i alakohdassa ja SEUT 51 artiklassa tarkoitettua toimintaa, joka liittyy julkisen vallan käyttöön. Se kuuluu direktiivin 2006/123 soveltamisalaan.

39.

Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta, voidaanko direktiivin 2006/123 10 artiklan 4 kohdan ja 15 artiklan 1 kohdan, 2 kohdan a alakohdan ja 3 kohdan kanssa yhteensopivana pitää sellaista kansallista oikeussääntöä, jonka mukaan nuohoojan elinkeinolupa periaatteessa rajoittuu tiettyyn nuohousalueeseen. Kysymyksellä pyritään pohjimmiltaan varmistumaan siitä, voiko määrällisestä tai alueellisesta rajoituksesta seuraava sijoittautumisvapauden rajoittaminen olla perusteltua yleisen edun mukaisista pakottavista syistä.

40.

Direktiivin 2006/123 10 artiklan 4 kohdassa käsitellään ehtoja, jotka kansallisen lupajärjestelmän on täytettävä, kun taas sen 15 artiklan tavoitteena on palveluntarjoajalle asetettujen kansallisten vaatimusten yhdenmukaisuus direktiivin kanssa.

41.

Ennen kuin tarkastelen direktiivin 10 artiklan 4 kohtaa ja 15 artiklaa, on nähdäkseni syytä kiinnittää unionin tuomioistuimen huomio 14 artiklan 1 kohdan b alakohtaan.

42.

Itävallan elinkeinolain 120 § merkitsee ymmärtääkseni sitä, että nuohousta koskevan elinkeinoluvan saamisen yhteydessä ei tehdä eroa harjoitettavan toiminnan tosiasiallisen laadun mukaan ja että näin ollen jokaisella, joka haluaa saada tällaisen luvan, on oltava tätä varten toimipaikka Itävallassa. Kansallisen tuomioistuimen tehtävä on varmistua siitä, onko tämä olettama oikea. Jos se pitää sitä oikeana, kyseessä olisi direktiivin 2006/123 14 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu syrjivä vaatimus, joka perustuu epäsuorasti kansalaisuuteen, koska sen mukaan Hieblerin yrityksellä olisi oltava kotipaikka Itävallassa. Tämä olisi jo sinänsä laitonta, eikä siihen liity oikeuttamismahdollisuutta. ( 21 )

43.

Direktiivin 2006/123 10 artiklan 4 kohdan mukaan luvan rajoittaminen koskemaan tiettyä osaa alueesta täytyy olla perusteltu yleiseen etuun liittyvästä pakottavasta syystä.

44.

Mainittuun säännökseen perustuvana mahdollisena oikeuttamisperusteena Itävallan hallitus viittaa kirjallisissa huomautuksissaan kansanterveyden ja yleisen turvallisuuden suojeluun. Koska rajoituksen perustelemiseksi ei voida vedota taloudellisiin syihin, ”nuohousyrityksen – – elinkelpoisuus” ( 22 ) ei selvästikään ole mahdollinen oikeuttamisperuste. ( 23 )

45.

Rajoituksen on lisäksi oltava oikeasuhteinen. ( 24 ) Sen on näin ollen ensinnäkin oltava omiaan ( 25 ) takaamaan tavoitellun päämäärän saavuttaminen.

46.

Epäilen tämän edellytyksen täyttymistä Itävallan lainsäädännön tapauksessa.

47.

Sikäli kuin alueellinen rajoitus on omiaan takaamaan yleisen turvallisuuden paloturvallisuuden muodossa, mietin, eikö sen kannalta olisi tarkoituksenmukaisempaa antaa nuohoojien tarjota palvelujaan muillakin alueilla, sillä tämän ansiosta asiakkaiden tarpeita voitaisiin palvella paremmin.

48.

Pitää paikkansa, että kansanterveyden suojelun alalla unionin tuomioistuin on pitänyt apteekeille ja optikoille asetettuja alueellisia rajoituksia oikeasuhteisina. Tuomiossa Blanco Pérez ja Chao Gómez se katsoi, että lainsäädäntö, jonka mukaan tiettyä asukasmäärää kohden voidaan perustaa vain yksi apteekki, oli oikeasuhteinen kansanterveyden suojelun tavoitteen saavuttamiseksi. ( 26 ) Tuomiossa Ottica New Line tämä päätelmä ulotettiin koskemaan optikkoja. ( 27 )

49.

Käsiteltävän asian, jossa on kyse nuohoojan toiminnasta, erottaa edellä mainituista asioista kuitenkin liikkuvuuteen kohdistuva kaksinkertainen rajoitus. Sen lisäksi, että asiakkaat eivät luonnollisestikaan voi liikkua, koska savupiiput ovat osa kiinteää omaisuutta, nuohooja ei voi tarjota palvelujaan hänelle osoitetun alueen ulkopuolella.

50.

En ymmärrä, miten tällainen vaatimus lisäisi paloturvallisuutta tai edistäisi kansanterveyttä. Pikemminkin päinvastoin oletan, että jos nuohoojien sallittaisiin tarjota palvelujaan oman alueensa ulkopuolella, asiakkaiden tarpeisiin voitaisiin vastata riittävästi ja näin voitaisiin lisätä paloturvallisuutta ja edistää kansanterveyden suojelua.

51.

Alueellinen rajoitus ylittää lisäksi selvästi sen, mikä on välttämätöntä paloturvallisuuteen liittyvän tavoitteen saavuttamiseksi, kuten Oberster Gerichtshofin nimenomaisesti mainitsema Itävallan Salzburgin osavaltiota koskeva esimerkki osoittaa.

52.

Näin ollen alueellinen rajoitus on direktiivin 10 artiklan 4 kohdan vastainen.

53.

Alustavana huomautuksena haluan todeta sen ilmeisen seikan, että vaikka kyseinen säännös on osoitettu jäsenvaltioille, joille siinä asetetaan arviointivelvoite, sitä voidaan soveltaa suoraan, ja Hiebler voi vedota siihen Itävallan viranomaisiin nähden.

54.

Direktiivin 2006/123 15 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun alueellisen rajoituksen on oltava saman artiklan 3 kohdan nojalla syrjimätön, perusteltu yleisen edun mukaisin pakottavin syin ( 28 ) ja oikeasuhteinen.

55.

Viimeksi mainittuun sovelletaan soveltuvin osin edellä 10 artiklan 4 kohdan yhteydessä rajoituksen perusteltavuudesta esitettyä arviointia, minkä vuoksi Itävallan lainsäädäntö on myös 15 artiklan 3 kohdan vastainen.

56.

Edellä esitetystä arvioinnista huolimatta pidän tarkoituksenmukaisena tutkia direktiivin 15 artiklan 4 kohtaa, vaikka siihen ei olekaan viitattu ennakkoratkaisupyynnössä tai osapuolten kirjallisissa huomautuksissa. ( 29 )

57.

Direktiivin 15 artiklan 4 kohdan kehäpäätelmän muodostavan ( 30 ) säännöksen mukaan saman artiklan 1–3 kohtaa ”sovelletaan yleistä taloudellista etua koskevia palveluja koskevaan lainsäädäntöön vain siltä osin kuin kyseisten kohtien soveltaminen ei oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estä yrityksiä hoitamasta niille uskottuja erityistehtäviä”.

58.

Tutkin tätä säännöstä kahdessa vaiheessa: ensin tarkastelen lähemmin yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun käsitettä ja sen jälkeen 15 artiklan 4 kohdan merkitystä.

59.

Unionin tuomioistuin jo tulkinnut useasti ilmausta ”yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvät palvelut”, joka on peräisin primaarioikeudesta (SEUT 106 artiklan 2 kohdasta), ( 31 ) vaikka sitä ei olekaan määritelty yleisesti.

60.

Kuten olen edellä todennut, kansallinen tuomioistuin ei ennakkoratkaisupyynnössään viittaa siihen mahdollisuuteen, että nuohoojan toiminta voisi muodostaa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun. Pidän kuitenkin aiheellisena selvittää lähemmin tätä mahdollisuutta, jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa mahdollisimman paljon ohjeita käsiteltävän asian ratkaisemiseen unionin oikeus huomioon ottaen.

61.

Vaikka jäsenvaltiolla on laaja harkintavalta, kun se määrittelee, mitä palveluja se pitää yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvinä, sen on huolehdittava siitä, että jokainen julkisen palvelun tehtävä täyttää sellaiset tietyt vähimmäisedellytykset, jotka ovat yhteisiä kaikille julkisen palvelun tehtäville, ja näytettävä toteen, että nämä edellytykset täyttyvät kyseessä olevassa asiassa. ( 32 ) Tällaisia edellytyksiä ovat muun muassa viranomaisten toimenpide, jolla kyseisille toimijoille annetaan julkisen palvelun tehtävä, ja tuon tehtävän yleisluonteisuus ja velvoittavuus. ( 33 ) Jäsenvaltion on lisäksi esitettävät syyt siihen, miksi kyseistä palvelua on sen erityisluonteen vuoksi jäsenvaltion mielestä luonnehdittava yleiseksi taloudellista etua koskevaksi palveluksi ja miksi se on erotettava muista taloudellisista toiminnoista. ( 34 )

62.

Julkisasiamies Ruiz-Jarabo Colomer ehdotti seuraavaa määritelmää: ”niitä on tarjottava keskeytyksettä (jatkuvuus) kaikille kuluttajille koko asianomaisella alueella (yleispätevyys) yhdenmukaisin maksuin ja laadullisin edellytyksin riippumatta erityistilanteista tai siitä, miten kannattavaa kukin yksittäinen toiminta on taloudellisesti (tasapuolisuus)”. ( 35 ) Näihin hän lisäsi vielä palvelujen avoimuuden ja kohtuuhintaisuuden. ( 36 )

63.

Tavallinen syy siihen, että valtio puuttuu yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun tarjoamiseen, on lisäksi markkinoiden puutteellinen toiminta. ( 37 )

64.

Kansallisen tuomioistuimen antamien tietojen ja Hieblerin edustajan istunnossa esittämien selvennysten perusteella suhtaudun epäillen siihen, että nuohoojat hoitavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua Kärntenissä. Itävallan elinkeinolain 123 §:n 3 momentin nojalla nuohoojilla on velvollisuus harjoittaa toimintaa nuohousalueellaan. Yhdenmukaisen maksun sijasta käytössä on kuitenkin pelkästään enimmäishinta, jonka nuohoojat voivat veloittaa. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin nähdäkseni tarkoittaa, enimmäishinnan alittavien hintojen osalta kilpailu – siinä määrin kuin sitä on rajoitettu alueellisella rajoituksella – kukoistaa.

65.

Koska kansallinen tuomioistuin ei ole tarkastellut ennakkoratkaisupyynnössään eikä myöskään Itävallan hallitus kirjallisissa huomautuksissaan yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun kysymystä, minulla ei ole tietoa syistä, joiden perusteella Itävalta katsoisi, että nuohoojan tarjoamaa palvelua, vaikka se koskisikin palotointa, on sen erityisluonteen vuoksi luonnehdittava yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyväksi palveluksi ja että se on erotettava muista taloudellisista toiminnoista. ( 38 )

66.

On kuitenkin jälleen kansallisen tuomioistuimen tehtävä todeta tosiseikat ja ratkaista asia edellä annetut ohjeet huomioon ottaen. Ei ole suinkaan mahdotonta, että tosiseikkojen tutkimisen perusteella ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että nuohoojat tarjoavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua.

67.

Miten direktiivin 2006/123 15 artiklan 4 kohdan säännös on siten ymmärrettävä?

68.

Selvennystä asiaan saadaan ensinnäkin direktiivin johdanto-osan 72 perustelukappaleesta, jonka mukaan ”kyseinen prosessi ei saa vaikuttaa tällaisten tehtävien suorittamista koskeviin tarpeellisiin vaatimuksiin, mutta samalla olisi puututtava sijoittautumisvapauden perusteettomiin rajoituksiin”.

69.

Toiseksi komission palveludirektiivin täytäntöönpanosta julkaisemassa käsikirjassa, ( 39 ) joka ei ole sitova mutta joka on kuitenkin varsin havainnollinen, ( 40 ) valaistaan asiaa, kun sen 10.2.4 kohdassa todetaan, että ”tämä tarkoittaa, että jäsenvaltioiden on tutkittava yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen alalla sovellettavat vaatimukset, mutta ne voivat säilyttää ne vaatimukset, jotka ovat oikeasuhteisia ja välttämättömiä palveluntarjoajalle uskottujen erityistehtävien hoitamisen kannalta. Arvioinnissa on noudatettava yleistä taloudellista etua koskevista palveluista annettua yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.” ( 41 )Mainittu oikeuskäytäntö sisältyy tuomioihin Merci convenzionali Porto di Genova ( 42 ) ja Corbeau. ( 43 )

70.

Ymmärrän näin ollen direktiivin 15 artiklan 4 kohdan tarkoittavan seuraavaa: siinä säädetään mahdollisuudesta oikeuttaa vaatimus, joka muutoin merkitsisi direktiivin nojalla sijoittautumisvapauden rajoitusta. Jos jäsenvaltio vetoaa mainittuun säännökseen, 15 artiklan 1–3 kohtaa ei sovelleta, jos niiden soveltaminen estäisi yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun tarjoamisen. Jäsenvaltion on esitettävä perusteet tälle. Koska 15 artiklan 4 kohta on poikkeus yleissäännöstä, sitä on tulkittava suppeasti. Todistustaakka on jäsenvaltiolla.

71.

Edellä esitetty huomioon ottaen – ja vaikka oletettaisiin, että kyseessä on yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu, mitä en usko edellä mainituista syistä – Itävallan on näytettävä toteen, että sen lainsäädäntöön sisältyvä alueellinen rajoitus on välttämätön nuohoustoiminnan harjoittamisen kannalta, jotta kyseistä palvelua voidaan tarjota väestölle.

72.

Tässäkin on kyse ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kuuluvasta tosiseikkojen arvioinnista. Esitettyjen tietojen perusteella epäilen kuitenkin hyvin vahvasti tällaisen rajoituksen välttämättömyyttä.

73.

Ehdotan näin ollen toiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastaamista siten, että i) direktiivin 2006/123 14 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan jokaisen, joka haluaa saada nuohoojan elinkeinoluvan, on asuttava kyseisen jäsenvaltion alueella, ja että ii) direktiivin 2006/123 10 artiklan 4 kohtaa sekä 15 artiklan 1 kohtaa, 2 kohdan a alakohtaa ja 3 kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan nuohoojan elinkeinolupa periaatteessa rajoittuu tiettyyn nuohousalueeseen.

74.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Oberster Gerichtshofin (Itävalta) esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: