(1)

Vientituki saattaa vaikuttaa haitallisesti markkinoilla tavaroiden ja palvelujen mahdollisten tarjoajien väliseen kilpailuun. Euroopan komissio ja EFTAn valvontaviranomainen, jäljempänä ’valvontaviranomainen’, ovat tämän vuoksi niille perussopimuksen ja ETA-sopimuksen mukaisesti annetussa kilpailun valvojan ominaisuudessa aina tuominneet tiukasti vientituet ETA:n sisäisessä kaupassa sekä ETA:n ulkopuolelle suuntautuvassa viennissä. Jotta voidaan estää ETA-valtioiden vientiluottovakuutuksille antamaa tukea vääristämästä kilpailua, ETA:n valtiontukisääntöjen mukaisesti tehtävää tuen arviointia on tarpeen selkeyttää.

(2)

Valvontaviranomainen vahvisti valtiontuen periaatteet lyhytaikaisista vientiluottovakuutuksista vuonna 1998 antamissaan suuntaviivoissa (2). Vuoden 1998 suuntaviivoja oli tarkoitus soveltaa 1 päivästä kesäkuuta 1998 lähtien lähes viiden vuoden ajan. Niitä on sittemmin muutettu ja niiden voimassaoloa jatkettiin vuonna 2001 (3).

(3)

Vuoden 1998 suuntaviivojen soveltamisesta erityisesti finanssikriisin aikana vuosina 2009–2011 saatujen kokemusten pohjalta näyttää tarpeelliselta tarkistaa valvontaviranomaisen tällä osa-alueella noudattamaa toimintalinjaa.

(4)

Näissä suuntaviivoissa esitetyt säännöt auttavat asianomaista valtiota varmistamaan, että valtiontuki ei vääristä yksityisten ja julkisten tai julkisesti tuettujen vientiluottovakuutuksenantajien välistä kilpailua, sekä luomaan kaikille viejille tasapuoliset toimintaedellytykset.

(5)

Suuntaviivoissa annetaan EFTA-valtioille yksityiskohtaisempaa selvitystä periaatteista, joita valvontaviranomainen noudattaa tulkitessaan ETA-sopimuksen 61 ja 62 artiklaa ja niiden soveltamista lyhytaikaisiin vientiluottovakuutuksiin. Tarkoituksena on tehdä valvontaviranomaisen tällä osa-alueella noudattamasta politiikasta mahdollisimman avointa sekä varmistaa ennakoitavuus ja yhdenvertainen kohtelu. Sitä varten suuntaviivoissa määritellään edellytykset, jotka on täytettävä, jos julkiset vakuutuksenantajat haluavat tarjota markkinariskien kattamiseksi tarkoitettuja lyhytaikaisia vientiluottovakuutuksia.

(6)

Muut kuin markkinakelpoiset riskit eivät kuulu näiden suuntaviivojen soveltamisalaan.

(7)

Näiden suuntaviivojen 2 jaksossa kuvataan niiden soveltamisalaa ja käytettyjä määritelmiä. Suuntaviivojen 3 jaksossa käsitellään ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdan soveltuvuutta ja yleistä kieltoa myöntää valtiontukea markkinariskien kattamiseen tarkoitettuihin vientiluottovakuutuksiin. Lopuksi 4 jaksossa esitetään eräitä poikkeuksia markkinariskien määritelmään ja täsmennetään edellytykset valtion tuelle väliaikaisesti muiden kuin markkinariskien kattamiseen tarkoitettuihin vakuutuksiin.

(8)

Valvontaviranomainen soveltaa näissä suuntaviivoissa esitettyjä periaatteita ainoastaan vientiluottovakuutuksiin, joiden riskiaika on lyhyempi kuin kaksi vuotta. Kaikki muut vientirahoitusvälineet on jätetty näiden suuntaviivojen soveltamisalan ulkopuolelle.

(9)

Näissä suuntaviivoissa tarkoitetaan:

(10)

ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa määrätään, että ”EY:n jäsenvaltion tai EFTA-valtion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu tämän sopimuksen toimintaan, siltä osin kuin se vaikuttaa sopimuspuolten väliseen kauppaan”.

(11)

Jos vientiluottovakuutuksia tarjoavat julkiset vakuutuksenantajat, on kyse valtion varojen käytöstä. Valtion toiminnasta voi aiheutua vakuutuksenantajille ja/tai viejille valikoivaa etua, ja se voi siten vääristää tai uhata vääristää kilpailua ja vaikuttaa ETA-valtioiden väliseen kauppaan. Seuraavissa periaatteissa annetaan ohjausta siitä, miten tällaisia toimenpiteitä arvioidaan valtiontukisääntöjen mukaisesti.

(12)

Jos julkiset vakuutuksenantajat saavat tiettyä etua verrattuna yksityisiin luottovakuutuksenantajiin, kyse voi olla valtiontuesta. Etua voi olla monenlaista, esimerkiksi:

(13)

Edellä 12 kohdassa luetellut edut julkisille vakuutuksenantajille markkinariskien osalta vaikuttavat ETA:n sisäiseen luottovakuutuspalvelujen kauppaan. Ne johtavat siihen, että markkinariskien kattamiseen saatavilla oleva vakuutusturva vaihtelee ETA-valtiosta toiseen. Tämä vääristää vakuutuksenantajien välistä kilpailua eri ETA-valtioissa, ja lisäksi sillä on toissijaisia vaikutuksia ETA:n sisäiseen kauppaan riippumatta siitä, onko kyse ETA:n sisäisestä viennistä tai viennistä ETA:n ulkopuolelle (5). Jos julkiset vakuutuksenantajat hyötyvät tällaisista eduista yksityisiin luottovakuutuksenantajiin verrattuna, on tarpeen määritellä edellytykset, joiden mukaisesti ne voivat toimia, jotta voidaan varmistaa, etteivät ne hyödy valtiontuesta. Tämä edellyttää, että niiden ei pitäisi voida tarjota vakuutuksia markkinariskien varalta.

(14)

Julkisten vakuutuksenantajien edut siirretään myös toisinaan ainakin osittain viejille. Tällaiset edut voivat vääristää kilpailua ja kauppaa ja muodostaa ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Jos sen sijaan sellaisten riskien, jotka ovat väliaikaisesti muita kuin markkinariskejä, kattamiseen tarkoitettujen vientiluottovakuutusten tarjoamiselle näiden suuntaviivojen 4.3 jaksossa määrätyt edellytykset täyttyvät, valvontaviranomainen katsoo, ettei viejille ole siirtynyt aiheetonta etua.

(15)

Kuten 13 kohdassa todetaan, jos julkiset vakuutuksenantajat saavat etua yksityisiin luottovakuutuksenantajiin verrattuna, kuten 12 kohdassa todetaan, ne eivät saa tarjota vakuutuksia markkinariskien varalta. Jos julkiset vakuutuksenantajat tai niiden tytäryhtiöt haluavat vakuuttaa markkinariskejä, on varmistettava, että ne eivät saa tähän toimintaan valtiontukea joko suoraan tai välillisesti. Sitä varten niillä on oltava tietty määrä omia varoja (solvenssimarginaali sekä takuurahasto) ja teknisiä varauksia (erityisesti tasoitusvastuu) ja niiden on pitänyt saada direktiivin 73/239/ETY mukainen lupa. Lisäksi niiden on vähintäänkin pidettävä valtion lukuun tai valtion takaamana tapahtuvan markkinariskejä ja muita kuin markkinariskejä koskevan vakuutustoiminnan hallinto ja kirjanpito erillisinä osoittaakseen, että ne eivät saa valtiontukea markkinariskien vakuuttamiseen. Vakuutuksenantajan omaan lukuun tapahtuvan vakuutustoiminnan kirjanpidon on oltava neuvoston direktiivin 91/674/ETY (6) mukainen.

(16)

Sellaisten EFTA-valtioiden, jotka myöntävät vientiluottovakuutuksenantajille jälleenvakuutusturvan osallistumalla tai myötävaikuttamalla yksityisen alan sekä markkinariskejä että muita kuin markkinariskejä koskeviin jälleenvakuutussopimuksiin, on kyettävä osoittamaan, että järjestelyissä ei ole kyse 12 kohdan f alakohdassa tarkoitetusta valtiontuesta.

(17)

Julkiset vakuutuksenantajat voivat tarjota vientiluottovakuutuksia väliaikaisesti muita kuin markkinariskejä varten näissä suuntaviivoissa esitetyin edellytyksin.

(18)

Sen estämättä, mitä markkinariskien määritelmässä määrätään, eräät lisäyksessä lueteltuihin maihin sijoittautuneiden ostajien kaupalliset ja poliittiset riskit katsotaan väliaikaisesti muiksi kuin markkinariskeiksi seuraavissa tapauksissa:

(19)

Kilpailun vääristymisen minimoimiseksi ETA-markkinoilla julkiset vakuutuksenantajat voivat kattaa 18 kohdan mukaisesti väliaikaisesti muihin kuin markkinariskeihin kuuluviin katsottavia riskejä edellyttäen, että ne täyttävät 4.3 jaksossa vahvistetut edellytykset.

(20)

Julkisten vakuutuksenantajien tarjoaman vakuutussuojan on oltava luonteeltaan markkinastandardien mukaista. Erityisesti voidaan kattaa ainoastaan taloudellisesti perustellut riskit eli riskit, jotka ovat hyväksyttävissä asianmukaisten vakuutusriskiä koskevien periaatteiden mukaisesti. Vakuutussuojan kattavuus voi olla enintään 95 prosenttia kaupallisten ja poliittisten riskien osalta, ja korvausvaatimusten odotusajan on oltava vähintään 90 päivää.

(21)

Riskien arvioinnissa on aina sovellettava asianmukaisia vakuutusriskiä koskevia periaatteita. Taloudellisesti kannattamattomiin liiketoimiin liittyvää riskiä ei saa kattaa julkisesti tuettavista järjestelmistä. Näissä periaatteissa on määriteltävä selvästi hyväksyttävät riskit. Jos osapuolten välillä on jo liikesuhde, viejiltä on vaadittava kokemusta kaupankäynnistä ja/tai maksukykyä. Ostajilta on edellytettävä puhdasta vakuutushistoriaa ilman vahinkoilmoituksia sekä hyväksyttävää sisäistä ja/tai ulkoista luottoluokitusta, ja lisäksi ostajan maksuvelvollisuuden laiminlyöntiä koskevan todennäköisyyden on oltava hyväksyttävällä tasolla.

(22)

Vientiluottovakuutussopimusten riskeistä on perittävä riittävä maksu. Jotta yksityisiä luottovakuutuksenantajia ei syrjäytettäisi pois markkinoilta, julkisesti tuettujen järjestelmien keskimääräisten vakuutusmaksujen olisi oltava suuremmat kuin yksityisten luottovakuutuksenantajien vastaavista riskeistä perimien keskimääräisten maksujen. Tällä vaatimuksella varmistetaan valtion tuen vähittäinen lakkaaminen, sillä korkeammat maksut johtavat siihen, että viejät palaavat käyttämään yksityisiä luottovakuutuksenantajia heti kun tämä on markkinaedellytysten mukaisesti mahdollista ja riskit muuttuvat jälleen markkinakelpoisiksi.

(23)

Hinnoittelun katsotaan olevan asianmukaista, jos vakuutussuojasta peritään jäljempänä olevassa taulukossa esitetty vähimmäismaksu (8) (safe harbour -maksu) kyseessä olevan ostajan riskiluokan (9) osalta. Safe harbour -maksua sovelletaan, ellei EFTA-valtio esitä todisteita siitä, että maksut eivät riitä kattamaan kyseistä riskiä. Kun on kyse koko liikevaihdon tai sovitun liikevaihdon osan kattavasta vakuutuksesta, riskiluokan on vastattava vakuutuksen kattamien ostajien keskimääräistä riskiä.

(24)

Rinnakkaisvakuutuksen, quota share -jälleenvakuutuksen ja täydentävän vakuutussuojan osalta hinnoittelua pidetään asianmukaisena vain, jos perittävä maksu on vähintään 30 prosenttia suurempi kuin yksityisen luottovakuutuksenantajan myöntämästä (alkuperäisestä) vakuutussuojasta perittävä maksu.

(25)

Riskipreemioon on lisättävä hallinnollinen maksu riippumatta sopimuksen kestosta, jotta voidaan katsoa hinnoittelun olevan riittävä.

(26)

EFTA-valtioiden on julkaistava tiedot riskejä varten käyttöön otetuista järjestelmistä, jotka katsotaan 18 kohdan mukaisesti väliaikaisesti muiksi kuin markkinariskeiksi julkisten vakuutuksenantajien verkkosivuilla, ja ilmoitettava kaikki sovellettavat edellytykset.

(27)

Niiden on toimitettava valvontaviranomaiselle vuosikertomukset riskeistä, jotka 18 kohdan mukaisesti katsotaan väliaikaisesti muiksi kuin markkinariskeiksi, jotka julkiset vakuutuksenantajat kattavat. Kertomus on toimitettava viimeistään 31 päivänä heinäkuuta valtion tukea seuraavana vuonna.

(28)

Kertomuksessa on ilmoitettava tiedot kunkin järjestelmän käytöstä, erityisesti myönnettyjen luottorajojen kokonaismäärästä, vakuutuksen kohteena olevasta liikevaihdosta, perityistä maksuista, kirjatuista ja maksetuista vaatimuksista, takaisin perityistä määristä sekä järjestelmän hallinnollisista kustannuksista. Valvontaviranomainen julkaisee kertomukset verkkosivustollaan.

(29)

Julkiset vakuutuksenantajat voivat kattaa 18 kohdan a alakohdassa määritellyt riskit, jos 4.3 jaksossa tarkoitetut edellytykset täyttyvät. Valvontaviranomaiselle ei tarvitse tehdä ilmoitusta tällaisissa tapauksissa.

(30)

Julkiset vakuutuksenantajat voivat kattaa 18 kohdan b, c ja d alakohdassa määritellyt riskit, jos 4.3 jaksossa tarkoitetut edellytykset täyttyvät ja valvontaviranomaiselle on tehty ilmoitus, jonka se hyväksyy.

(31)

Jos jokin 4.3 jaksossa tarkoitetuista edellytyksistä ei täyty, vientiluottovakuutusta tai -vakuutusjärjestelmää ei automaattisesti kielletä. Jos EFTA-valtio haluaa poiketa edellytyksistä tai jos on epäilyksiä siitä, täyttääkö suunniteltu vientiluottovakuutusjärjestelmä näissä suuntaviivoissa esitetyt edellytykset, EFTA-valtion on ilmoitettava järjestelmästä valvontaviranomaiselle.

(32)

Valtiontukisääntöjen mukainen analyysi ei vaikuta toimenpiteen soveltuvuuteen muiden ETA-sopimuksen määräysten nojalla.

(33)

Määrittäessään, voidaanko tietty maa poistaa väliaikaisesti markkinariskimaiden luettelosta riittämättömän yksityisen kapasiteetin perusteella 18 kohdan a alakohdan mukaisesti, valvontaviranomainen ottaa huomioon seuraavat tekijät tärkeysjärjestyksessä:

(34)

Jos markkinoiden kapasiteetti ei riitä kattamaan kaikkia taloudellisesti perusteltuja riskejä, valvontaviranomainen voi tarkistaa markkinariskimaiden luetteloa vähintään kolmen EFTA-valtion esittämän kirjallisen pyynnön perusteella tai omasta aloitteestaan.

(35)

Jos valvontaviranomainen aikoo muuttaa lisäyksenä olevaa markkinariskimaiden luetteloa, se kuulee EFTA-valtioita, yksityisiä luottovakuutuksenantajia ja asianomaisia osapuolia ja pyytää niiltä tietoja. Kuulemisesta ja pyydettävistä tiedoista ilmoitetaan valvontaviranomaisen verkkosivustolla. Kuulemiseen käytetään yleensä enintään 20 työpäivää. Jos valvontaviranomainen päättää saamiensa tietojen perusteella muuttaa markkinariskimaiden luetteloa, se ilmoittaa tästä EFTA-valtioille kirjallisesti ja ilmoittaa päätöksestään verkkosivustollaan.

(36)

Maa voidaan väliaikaisesti poistaa markkinariskimaiden luettelosta vähintään 12 kuukaudeksi. Vakuutussopimukset, jotka liittyvät luettelosta väliaikaisesti poistettuun maahan ja jotka on allekirjoitettu kyseisen ajanjakson aikana, voivat olla voimassa enintään 180 päivää väliaikaisen poistamisen voimassaolon päätyttyä. Uusia vakuutussopimuksia ei voida allekirjoittaa kyseisen päivämäärän jälkeen. Kolme kuukautta ennen väliaikaisen poistamisen päättymistä valvontaviranomainen harkitsee, jatketaanko kyseisen maan poistamista luettelosta. Jos valvontaviranomainen katsoo, että markkinoiden kapasiteetti ei edelleenkään riitä kattamaan kaikkia taloudellisesti perusteltuja riskejä ottaen huomioon 33 kohdassa esitetyt seikat, se voi pidentää kyseisen maan väliaikaista poistamista luettelosta 35 kohdan mukaisesti.

(37)

Valvontaviranomaisen käytettävissä olevien tietojen pohjalta vaikuttaa siltä, että 18 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitettujen riskien osalta saattaa olla olemassa markkinavajetta ja että kyseiset riskit eivät siten ole markkinakelpoisia. (15) On kuitenkin huomattava, että kaikissa ETA-valtioissa ei ole vakuutussuojan puutetta ja että tilanne voi muuttua ajan mittaan, kun yksityinen sektori saattaa kiinnostua tästä markkinasegmentistä. Valtion väliintulo olisi sallittava vain niiden riskien osalta, joita markkinat eivät muuten kattaisi.

(38)

Näistä syistä jos EFTA-valtio haluaa kattaa 18 kohdan b tai c alakohdassa määritellyt riskit, sen on ilmoitettava tästä valvontaviranomaiselle valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjan 3 mukaisesti ja osoitettava ilmoituksessaan, että se on ottanut yhteyttä suurimpiin luottovakuutuksenantajiin ja vakuutusvälittäjiin kyseisessä EFTA-valtiossa (16) ja antanut niille mahdollisuuden tarjota todisteita siitä, että kyseisen EFTA-valtion alueella on tarjolla vakuutussuojaa kyseisille riskeille. Jos luottovakuutuksenantajat eivät toimita joko EFTA-valtiolle tai valvontaviranomaiselle 30 päivän kuluessa EFTA-valtion tietopyynnön vastaanottamisesta tietoja vakuutussuojan edellytyksistä ja vakuutetuista määristä niiden riskien osalta, jotka EFTA-valtio halua kattaa, tai jos pyydetyt tiedot eivät riitä osoittamaan, että EFTA-valtiossa on saatavilla kyseiset riskit kattavaa vakuutussuojaa, valvontaviranomainen katsoo, että riskit eivät ole väliaikaisesti markkinakelpoisia.

(39)

Edellä 18 kohdan d alakohdassa tarkoitettujen riskien osalta EFTA-valtion on osoitettava valvontaviranomaiselle valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjan 3 mukaisesti tekemässään ilmoituksessa, että viejät eivät sen alueella löydä vakuutussuojaa yksityisten vakuutusmarkkinoiden tarjontasokin takia, erityisesti koska suuri luottovakuutuksenantaja on poistunut kyseisen EFTA-valtion markkinoilta, tai kapasiteetti on supistunut tai tarjolla on vähemmän tuotteita kuin muissa EFTA-valtioissa.

(40)

Valvontaviranomainen soveltaa näissä suuntaviivoissa esitettyjä periaatteita niiden hyväksymisestä 31 päivään joulukuuta 2018 asti.