1.

Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö koskee eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS, ( 2 ) sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS, ( 3 ) 1 artiklan 3 kohdan ja 5 artiklan 3 alakohdan sekä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta rikosasioissa annettuihin tuomioihin, joissa määrätään vapausrangaistus tai vapauden menetyksen käsittävä toimenpide, niiden täytäntöön panemiseksi Euroopan unionissa 27.11.2008 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2008/909/YOS ( 4 ) 1 artiklan a ja b alakohdan, 3 artiklan 3 ja 4 kohdan ja 25 artiklan tulkintaa.

2.

Tämä pyyntö on esitetty pantaessa Alankomaissa täytäntöön Canterbury Crown Courtin (Yhdistynyt kuningaskunta) tuomarin SF:stä 3.3.2017 syytetoimenpiteitä varten antamaa eurooppalaista pidätysmääräystä.

3.

Puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdan mukaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanojäsenvaltio voi asettaa pidätysmääräyksen täytäntöönpanon ehdoksi, että pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio antaa takuun, että henkilö, joka on jälkimmäisessä jäsenvaltiossa tuomittu vapaudenmenetyksen käsittävään rangaistukseen tai toimenpiteeseen, palautetaan ensin mainittuun jäsenvaltioon suorittamaan tätä rangaistusta. Unionin tuomioistuimella on tässä asiassa tilaisuus täsmentää tämän palauttamistakuun ulottuvuutta ja vahvistaa vaatimukset, jotka seuraavat vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta, joka ohjaa rikosasioiden oikeudellista yhteistyötä Euroopan unionissa.

4.

Puitepäätöksen 2002/584 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.

2.   Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.

3.   Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa [SEU] 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.”

5.

Puitepäätöksen 2002/584 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Eurooppalainen pidätysmääräys voidaan antaa sellaisista teoista, joista määräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan voi seurata vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide, jonka enimmäisaika on vähintään 12 kuukautta, tai jos rangaistustuomio tai turvaamistoimenpidettä koskeva päätös on annettu, sellaisista seuraamuksista, joiden kesto on vähintään neljä kuukautta.”

6.

Tämän puitepäätöksen 5 artiklan 3 alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Sille, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen panee täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen, voidaan asettaa täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännössä jokin seuraavista ehdoista:

– –

7.

Puitepäätöksen 2008/909 1 artiklan a ja b alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä puitepäätöksessä tarkoitetaan:

– –.”

8.

Puitepäätöksen 2008/909 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän puitepäätöksen tarkoituksena on vahvistaa säännöt, joiden mukaisesti jäsenvaltion on tuomitun sosiaalisen kuntoutuksen helpottamiseksi tunnustettava tuomio ja pantava rangaistus täytäntöön.

2.   Tätä puitepäätöstä sovelletaan, jos tuomittu on tuomion antaneessa valtiossa tai täytäntöönpanovaltiossa.

3.   Tätä puitepäätöstä sovelletaan ainoastaan tässä puitepäätöksessä tarkoitettuun tuomioiden tunnustamiseen ja rangaistusten täytäntöönpanoon. Se seikka, että rangaistuksen lisäksi on määrätty sakko ja/tai tehty päätös menetetyksi tuomitsemisesta ja tätä ei ole vielä suoritettu, peritty tai pantu täytäntöön, ei ole este tuomion lähettämiselle. Tällaisten sakkojen ja menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten tunnustaminen ja täytäntöönpano toisessa jäsenvaltiossa perustuu jäsenvaltioiden välillä sovellettaviin säädöksiin, erityisesti vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta taloudellisiin seuraamuksiin 24 päivänä helmikuuta 2005 tehtyyn neuvoston puitepäätökseen 2005/214/YOS[ ( 5 )] ja vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta menetetyksi tuomitsemista koskeviin päätöksiin 6 päivänä lokakuuta 2006 tehtyyn neuvoston puitepäätökseen 2006/783/YOS[ ( 6 )].

4.   Tämä puitepäätös ei aiheuta muutoksia velvoitteeseen kunnioittaa [SEU] 6 artiklassa vahvistettuja perusoikeuksia ja oikeudellisia perusperiaatteita.”

9.

Tämän puitepäätöksen 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Täytäntöönpanovaltion toimivaltaisen viranomaisen on tunnustettava 4 artiklan mukaisesti ja 5 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen lähetetty tuomio ja toteutettava viipymättä kaikki tarvittavat toimenpiteet rangaistuksen täytäntöönpanemiseksi, jollei se päätä vedota johonkin 9 artiklassa säädettyyn perusteeseen kieltäytyä tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta.

2.   Jos rangaistuksen kesto ei ole täytäntöönpanovaltion lainsäädännön mukainen, täytäntöönpanovaltion toimivaltainen viranomainen voi päättää mukauttaa rangaistusta ainoastaan, jos se ylittää samankaltaisista rikoksista asianomaisen valtion kansallisessa lainsäädännössä säädetyn enimmäisrangaistuksen. Mukautettu rangaistus ei saa olla lyhyempi kuin samankaltaisista rikoksista täytäntöönpanovaltion lainsäädännössä säädetty enimmäisrangaistus.

3.   Jos rangaistus ei ole luonteeltaan täytäntöönpanovaltion lainsäädännön mukainen, täytäntöönpanovaltion toimivaltainen viranomainen voi mukauttaa rangaistusta täytäntöönpanovaltion omassa lainsäädännössä samankaltaisista rikoksista säädettyyn rangaistukseen tai toimenpiteeseen. Tällaisen rangaistuksen tai toimenpiteen on mahdollisimman pitkälti vastattava tuomion antaneessa valtiossa määrättyä rangaistusta, minkä vuoksi rangaistusta ei voida muuntaa taloudelliseksi rangaistukseksi.

4.   Mukautettu rangaistus ei saa olla luonteeltaan tai kestoltaan ankarampi kuin tuomion antaneen valtion määräämä rangaistus.”

10.

Puitepäätöksen 2008/909 25 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämän puitepäätöksen säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin, sikäli kuin ne ovat puitepäätöksen [2002/584] säännösten mukaisia, rangaistusten täytäntöönpanoon tapauksissa, joissa jäsenvaltio sitoutuu panemaan rangaistuksen täytäntöön mainitun puitepäätöksen 4 artiklan 6 kohdan mukaisesti[,] tai tapauksissa, joissa se on mainitun puitepäätöksen 5 artiklan 3 [ala]kohdan nojalla asettanut ehdon, että henkilö on rankaisemattomuuden välttämiseksi palautettava asianomaiseen jäsenvaltioon suorittamaan rangaistus, sanotun kuitenkaan rajoittamatta puitepäätöksen [2002/584] soveltamista.”

11.

Laki luovuttamisesta (Overleveringswet; jäljempänä OLW) ( 7 ) on annettu 29.4.2004, ja sillä pannaan puitepäätös 2002/584 täytäntöön. Sen 6 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Alankomaiden kansalaisen luovuttaminen voidaan sallia sillä edellytyksellä, että tätä vaaditaan häntä vastaan vireillä olevaa rikostutkintaa varten ja että täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen käsityksen mukaan on varmaa, että jos hänet tuomitaan ehdottomaan vapausrangaistukseen pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa teoista, joiden perusteella luovuttaminen voidaan hyväksyä, hän voi suorittaa tämän rangaistuksen Alankomaissa.”

12.

OLW:n 28 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos rechtbank [alioikeus] toteaa, että – – luovuttamista ei voida sallia – –, sen on päätöksessään kieltäydyttävä luovuttamisesta.”

13.

Vapaudenmenetyksen käsittävien ja ehdollisten rangaistusten vastavuoroisesta tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta annetulla lailla (Wet wederzijdse erkenning en tenuitvoerlegging vrijheidsbenemende en voorwaardelijke sancties; jäljempänä WETS), ( 8 ) joka on annettu 12.7.2012, pannaan täytäntöön puitepäätös 2008/909. Sen 2:2 §:n, jonka otsikko on ”Toimivaltainen viranomainen”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Ministeri on toimivaltainen tunnustamaan pidätysmääräyksen antaneelta jäsenvaltiolta saadun tuomioistuimen päätöksen sen täytäntöön panemiseksi Alankomaissa.”

14.

WETS:n 2:11 §:ssä, jonka otsikko on ”Tuomioistuimen tehtävä: rangaistuksen mukauttaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Ministeri toimittaa tuomioistuimen päätöksen ja todistuksen toisen asteen syyttäjäviraston yleiselle syyttäjälle, paitsi jos hän katsoo heti, että on perusteita kieltäytyä tuomioistuimen päätöksen tunnustamisesta.

2.   Syyttäjä esittää tuomioistuimen päätöksen – – välittömästi Gerechtshof Arnhem-Leeuwardenille [Arnhem-Leeuwardenin ylioikeus, Alankomaat] erityisjaostolle – –.”

3.   Gerechtshofin erityisjaosto ratkaisee:

– –

4.   Jos määrätty vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus on pidempi kuin kyseisestä teosta Alankomaiden oikeuden mukaan määrättävän rangaistuksen enimmäiskesto, vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen kesto lyhennetään tämän enimmäiskeston pituiseksi.

5.   Jos tuomittu luovutetaan [OLW:n] 6 §:n 1 momentissa tarkoitettua palauttamistakuuta vastaan, 4 momenttia ei sovelleta, mutta silloin on määritettävä, vastaako määrätty vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus rangaistusta, joka olisi Alankomaissa määrätty kyseisestä teosta. Rangaistusta mukautetaan tarvittaessa vastaavasti niin, että otetaan huomioon tuomion antaneessa jäsenvaltiossa esitetyt käsitykset teon törkeydestä.”

15.

Canterbury Crown Courtin tuomari antoi 3.3.2017 Alankomaiden kansalaisesta SF:stä eurooppalaisen pidätysmääräyksen, jossa tätä pyydettiin luovutettavaksi, jotta häntä vastaan voitaisiin nostaa syyte kahdesta rikoksesta eli yhtäältä salaliitosta 4 kilogramman heroiinimäärän tuomiseksi Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja toisaalta salaliitosta 14 kilogramman kokaiinimäärän tuomiseksi Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

16.

Officier van justitie (yleinen syyttäjä, Alankomaat) pyysi 30.3.2017 pidätysmääräyksen antanutta oikeusviranomaista antamaan takuun, jota tarkoitetaan OLW:n 6 §:n 1 momentissa, jossa pannaan täytäntöön puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohta.

17.

Home Office (sisäministeriö, Yhdistynyt kuningaskunta) totesi 20.4.2017 päivätyssä kirjeessään seuraavaa:

”– –

Yhdistynyt kuningaskunta sitoutuu siihen, että jos SF:lle määrätään Yhdistyneessä kuningaskunnassa vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus, hänet palautetaan vuoden 2003 luovutuslain (Extradition Act 2003) 153C §:n mukaisesti Alankomaihin niin pian kuin on kohtuudella mahdollista sen jälkeen, kun rikosoikeudellinen menettely on päättynyt Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja kun kaikki muut rikokseen, jonka perusteella luovuttamista pyydetään, liittyvät menettelyt on saatu päätökseen.

Yksityiskohtaiset tiedot SF:lle määrätystä mahdollisesta rangaistuksesta ilmoitetaan, kun hänet palautetaan Alankomaihin. Katsomme, ettei puitepäätökseen [2002/584] perustuva luovutus anna Alankomaille oikeutta mukauttaa Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuimen mahdollisesti määräämän rangaistuksen kestoa.”

18.

Sen jälkeen kun sisäministeriötä oli pyydetty täsmentämään vuoden 2003 luovutuslain 153C(4) §:ssä tarkoitettua ilmaisua ”kaikki muut – – menettelyt”, se vastasi 19.2.2018 lähettämässään sähköpostissa seuraavaa:

”Pystyn ilmoittamaan teille, että ilmaisu ”muu menettely” voi sisältää:

19.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että virke ”katsomme, ettei puitepäätökseen [2002/584] perustuva luovutus anna Alankomaille oikeutta mukauttaa Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuimen mahdollisesti määräämän rangaistuksen kestoa”, liittyy siihen, että Openbaar Ministerien (yleinen syyttäjä, Alankomaat) samankaltaisissa aikaisemmissa asioissa esittämissä takuupyynnöissä oli todettu, että Alankomaiden kuningaskunta voi WETS:n 2:11 §:n 5 momentin mukaan mukauttaa vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai toimenpiteen vastaamaan kansallisia säännöksiä.

20.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion antama takuu, sellaisena kuin kyseinen jäsenvaltio on muotoillut sen, herättää kysymyksiä sen yhteensoveltuvuudesta puitepäätösten 2002/584 ja 2008/909 useiden säännösten kanssa. Jos tosiaan osoittautuu, että takuu on yhteensoveltumaton näiden puitepäätösten kanssa, SF:n luovuttamisesta on kieltäydyttävä.

21.

Näiden kysymyksen ensimmäisen osa koskee ajankohtaa, jona pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion on pantava täytäntöön takuu siitä, että vapaudenmenetyksen käsittävään rangaistukseen tai toimenpiteeseen määrätty henkilö palautetaan täytäntöönpanojäsenvaltioon, sellaisena kuin tästä takuusta säädetään puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdassa. Ongelmana on erityisesti, voiko pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio sen jälkeen, kun tuomio, jossa vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai toimenpide määrätään, on tullut lainvoimaiseksi, lykätä kyseisen henkilön palauttamista täytäntöönpanojäsenvaltioon, kunnes kaikki muut menettelyt, jotka liittyvät rikokseen, jonka perusteella luovuttamista on pyydetty, kuten menetetyksi tuomitsemista menettely, on saatettu lopullisesti päätökseen.

22.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa tässä yhteydessä, että vaikka vapaudenmenetyksen käsittävään rangaistukseen tai toimenpiteeseen tuomitun henkilön sosiaalisen kuntoutuksen helpottamista koskeva tavoite puoltaa sitä, että hänet palautetaan täytäntöönpanojäsenvaltioon heti tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen odottamatta niiden muiden menettelyjen lopputulosta, jotka koskevat luovutuspyynnön perustana olevaa rikosta, on kuitenkin olemassa päinvastaista tulkintaa puoltavia perusteita, kuten rikollisuuden torjunnan tehokkuus ja asianomaisen henkilön puolustautumisoikeuksien suojaaminen.

23.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymysten toisen osan taustalla on pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion palauttamisesta antaman takuun sanamuodossa oleva maininta, jonka mukaan ”puitepäätökseen [2002/584] perustuva luovutus [ei] anna Alankomaille oikeutta mukauttaa Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuimen mahdollisesti määräämän rangaistuksen kestoa”.

24.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tämä maininta saa pohtimaan, että kun täytäntöönpanojäsenvaltio on luovuttanut luovutettavaksi pyydetyn henkilön sillä ehdolla, että hänen palauttamisestaan annetaan takuu, voiko se silloin, kun sen on pantava täytäntöön tälle henkilölle määrätty vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai toimenpide, mukauttaa tätä rangaistusta ja jos voi, missä rajoissa.

25.

Tässä tilanteessa rechtbank Amsterdam (Amsterdamin alioikeus, Alankomaat) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

26.

Ennen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymysten asiasisällön tutkimista on vastattava Alankomaiden kuningaskunnan väitteisiin, joita se on esittänyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön tutkittamatta jättämistä koskevan vaatimuksensa tueksi.

27.

Alankomaiden kuningaskunta väittää, ettei ennakkoratkaisupyyntöä voida ottaa tutkittavaksi, ja se vetoaa pääasiassa siihen, etteivät esitettyihin kysymyksiin annettavat vastaukset ole tarpeen, jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pystyisi lausumaan pääasian kohteena olevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, ja se korostaa erityisesti kysymysten hypoteettisuutta.

28.

Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”SEUT 267 artiklassa käyttöön otetussa unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Kun siis kansallisen tuomioistuimen esittämät kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuin on lähtökohtaisesti velvollinen ratkaisemaan ne”. ( 9 )

29.

Tämän johdosta ”olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen sen säännöstön ja niiden tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, esittämillä unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi jättää tutkimatta kansallisen tuomioistuimen esittämän pyynnön ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin”. ( 10 )

30.

Unionin tuomioistuimelle esitetystä asiakirja-aineistosta ei tässä tapauksessa ilmene, että käsiteltävässä asiassa olisi kyse jostakin tällaisesta tilanteesta. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on nimittäin lausuttava eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta. Tätä varten se joutuu väistämättä arvioimaan, onko palauttamistakuu pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen muotoilemassa muodossaan sen mukainen, mitä sallitaan puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdassa, jolloin se voi hyväksyä SF:n luovuttamista koskevan pyynnön. Jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voisi tutkia tämän, se tarvitsee unionin tuomioistuimelta selventäviä tietoja puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdan ulottuvuudesta. Sama koskee puitepäätöksen 2008/909 25 artiklan ulottuvuutta. Edellä todetusta ilmenee, että se, miten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on käsiteltävä pääasian kohteena oleva eurooppalainen pidätysmääräys, riippuu suoraan siitä, miten unionin tuomioistuin vastaa sen kysymyksiin.

31.

Totean lisäksi, että asian käsittelyn tässä vaiheessa kukaan ei tietenkään tiedä, todetaanko SF syylliseksi rikoksiin, joita hänen väitetään tehneen, tai mitä rangaistuksia hänelle mahdollisesti määrätään. Tältä kannalta hypoteettisuus on luonteenomaista rikosprosessin normaalille kululle ja syyttömyysolettamalle. Tästä huolimatta on varmaa, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on lausuttava pääasian kohteena olevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta ja että tämän tehdäkseen se tarvitsee unionin tuomioistuimelta selventäviä tietoja puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdassa säädetyn palauttamistakuun ulottuvuudesta, sillä tämä takuu on pidätysmääräyksen täytäntöönpanoon liittyvä ehto.

32.

Katson tämän vuoksi, että ennakkoratkaisupyyntö voidaan ottaa tutkittavaksi.

33.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohtaa tulkittava siten, että takuu, jonka mukaan henkilö, josta on annettu eurooppalainen pidätysmääräys syytteen nostamista varten, on, kun häntä on kuultu, palautettava täytäntöönpanojäsenvaltioon suorittamaan pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa mahdollisesti määrättävä vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide, merkitsee, että tällaista palauttamista voidaan lykätä, kunnes oheisrangaistuksesta tai -toimenpiteestä, kuten menetetyksi tuomitsemista koskevasta päätöksestä, on päätetty lainvoimaisesti.

34.

Aluksi on muistutettava, että ”puitepäätöksen 2002/584 tavoitteena on, kuten erityisesti sen 1 artiklan 1 ja 2 kohdasta, kun niitä luetaan sen johdanto-osan viidennen ja seitsemännen perustelukappaleen valossa, korvata rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Pariisissa 13.12.1957 allekirjoitettuun eurooppalaiseen yleissopimukseen perustuva monenvälinen luovuttamisjärjestelmä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen perustuvilla oikeusviranomaisten välisillä rikoksesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovuttamisjärjestelyillä tuomioiden täytäntöönpanoa tai syytetoimenpiteitä varten”. ( 11 )

35.

Puitepäätöksellä 2002/584 pyritään ”ottamalla käyttöön uusi yksinkertaistettu ja tehokkaampi järjestelmä rikoslain rikkomisesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovuttamiseksi – – siis helpottamaan ja nopeuttamaan oikeudellista yhteistyötä, jotta voitaisiin myötävaikuttaa sellaisen unionille asetetun tavoitteen toteutumiseen, jonka mukaan siitä tulee vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, sen vankan luottamuksen perusteella, jonka on vallittava jäsenvaltioiden välillä”. ( 12 )

36.

Niinpä ”tämän puitepäätöksen 1 artiklan 1 kohdan mukaisesti eurooppalaista pidätysmääräystä koskevien järjestelyjen tavoitteena on etsityn henkilön kiinni ottamisen ja luovuttamisen mahdollistaminen, jotta – ottaen huomioon mainitun puitepäätöksen tavoite – tehty rikos ei jää rankaisematta ja jotta kyseinen henkilö voidaan asettaa syytteeseen tai jotta hän voi suorittaa hänelle tuomitun vapausrangaistuksen”. ( 13 )

37.

Puitepäätöksen 2002/584 soveltamisalalla vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta, joka on – kuten muun muassa kyseisen puitepäätöksen johdanto-osan kuudennesta perustelukappaleesta ilmenee – rikosasioiden oikeudellisen yhteistyön kulmakivi, sovelletaan kyseisen puitepäätöksen 1 artiklan 2 kohdassa, jossa vahvistetaan sääntö, jonka mukaan jäsenvaltioiden on pantava eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän saman puitepäätöksen säännösten mukaisesti. Täytäntöönpanosta vastaavat oikeusviranomaiset ”voivat siis lähtökohtaisesti kieltäytyä tällaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vain puitepäätöksessä 2002/584 tyhjentävästi luetelluilla kieltäytymisperusteilla, ja eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolle voidaan asettaa vain kyseisen puitepäätöksen 5 artiklassa tyhjentävästi säädettyjä ehtoja. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano on näin ollen pääsääntö, ja täytäntöönpanosta kieltäytymisen on katsottava olevan poikkeus, jota on tulkittava suppeasti”. ( 14 )

38.

Puitepäätöksessä 2002/584 ilmoitetaan nimenomaisesti eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdottomat (3 artikla) ja harkinnanvaraiset (4 ja 4 a artikla) kieltäytymisperusteet sekä erityistapauksissa annettavat pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion takuut (5 artikla). ( 15 )

39.

On siten todettava, että ”vaikka puitepäätöksen 2002/584 systematiikan taustalla onkin vastavuoroisen tunnustamisen periaate, tämä tunnustaminen ei – – kuitenkaan merkitse ehdotonta velvollisuutta panna annettu pidätysmääräys täytäntöön. – – [mainitulla puitepäätöksellä] luodussa järjestelmässä jätetään näet jäsenvaltioille mahdollisuus sallia erityistilanteissa se, että toimivaltaiset oikeusviranomaiset päättävät, että määrätty rangaistus on pantava täytäntöön täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion alueella”. ( 16 )

40.

Näin voidaan toimia erityisesti puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan ja 5 artiklan 3 alakohdan nojalla. Puitepäätöksessä tarkoitettujen kahdenlaisten eurooppalaisten pidätysmääräysten osalta ”mainituilla säännöksillä pyritään muun muassa antamaan erityistä painoa mahdollisuudelle parantaa etsityn henkilön mahdollisuuksia sopeutua uudelleen yhteiskuntaan”. ( 17 )

41.

Puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdassa säädetään erityisesti, että ”jos henkilö, josta eurooppalainen pidätysmääräys on annettu syytteen nostamista varten, on täytäntöönpanojäsenvaltion kansalainen tai siellä vakinaisesti asuva, luovuttamisen ehdoksi voidaan asettaa se, että henkilö, kun häntä on kuultu, palautetaan täytäntöönpanojäsenvaltioon suorittamaan pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrätty vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide”.

42.

Tässä säännöksessä ei kuitenkaan täsmennetä, milloin henkilö, jolle on pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrätty vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide, on palautettava täytäntöönpanojäsenvaltioon.

43.

Kun otetaan huomioon tämä epätäsmällisyys, on valittava kahden käsityksen välillä.

44.

SF:n sekä Italian ja Puolan hallitusten puoltaman ensimmäisen käsityksen mukaan etusija on annettava tavoitteelle, johon puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdalla pyritään eli sille, että parannetaan henkilön, josta eurooppalainen pidätysmääräys on annettu syytteen nostamista varten, mahdollisuuksia sopeutua uudelleen yhteiskuntaan. Tältä kannalta katsottuna pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion on taattava täytäntöönpanojäsenvaltiolle, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena oleva henkilö palautetaan viimeksi mainittuun jäsenvaltioon heti, kun tuomio, jossa määrätään vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai toimenpide, tulee lainvoimaiseksi, sillä tällöin kyseisen henkilön syyllisyys on todettu lopullisesti. Tässä yhteydessä on merkityksetöntä, että vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai toimenpiteen määräämistä voi seurata rikosoikeudellisen menettelyn toinen vaihe, joka saattaa johtaa oheisrangaistukseen tai ‑toimenpiteeseen, kuten menetetyksi tuomitsemista koskevaan päätökseen. On nimittäin tuomittujen sosiaalisen kuntoutuksen edistämistä koskevan tavoitteen vastaista, että viivytetään vapaudenmenetyksen käsittävään rangaistukseen tai toimenpiteeseen lainvoimaisesti tuomitun henkilön palauttamista odotettaessa, määrätäänkö hänelle määrittelemättömän ajan kuluessa mahdollisesti oheisrangaistus tai -toimenpide. Vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai toimenpiteen täytäntöönpano puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdassa tarkoitetussa jäsenvaltiossa, jonka kansalaisen tuomittu on tai jossa hän asuu vakinaisesti, ei voi riippua tästä sattumanvaraisesta tekijästä, joka johtuu pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion rikosoikeudellisen menettelyn erityispiirteistä.

45.

Sitä vastoin toisen käsityksen, jota Openbaar Ministerie, Alankomaiden, Itävallan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä Euroopan komission tukevat hieman toisistaan poikkeavin argumentein, mukaan syytetoimenpiteiden tehokkuus ja syytetyn menettelyllisten oikeuksien suojeleminen edellyttävät, että tämä henkilö on palautettava täytäntöönpanojäsenvaltioon vasta, kun rikosoikeudellisen menettelyn muut vaiheet, jotka saattavat johtaa oheisrangaistuksen tai -toimenpiteen määräämiseen, kuten menetetyksi tuomitsemista koskevaan päätökseen, on saatettu lopullisesti päätökseen.

46.

Yhdyn tähän jälkimmäiseen käsitykseen. Esitän siihen kuitenkin eräitä täsmennyksiä sen varmistamiseksi, etteivät pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion rikosoikeudellisen menettelyn erityispiirteet tai liian pitkä kesto tee tyhjäksi tuomittujen henkilöiden sosiaalisen kuntoutuksen helpottamista koskevaa tavoitetta.

47.

Aloitan asian tarkastelun muistuttamalla, että puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että eurooppalainen pidätysmääräys voidaan antaa joko syytetoimenpiteitä varten tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.

48.

Puitepäätöksen 2002/584 2 artiklan 1 ja 2 kohdasta ilmenee, että eurooppalainen pidätysmääräys voidaan antaa vain rikoksista, joista seuraa pidätysmääräyksen antavassa jäsenvaltiossa vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide.

49.

Se, että eurooppalainen pidätysmääräys syytetoimenpiteitä varten voidaan siis antaa vain rikoksista, joista seuraa vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide, ei kuitenkaan merkitse, että tällaiset syytetoimenpiteet voivat johtaa yksinomaan tällaisen rangaistuksen tai toimenpiteen määräämiseen. On nimittäin yleistä, että vapaudenmenetyksen käsittävään rangaistukseen tai toimenpiteeseen, joka on päärangaistus, liittyy oheisrangaistus tai -toimenpide, kuten sakko tai menetetyksi tuomitsemista koskeva päätös.

50.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin painottaa ennakkoratkaisupyynnössään juuri viimeksi mainittua oheisrangaistusta tai -toimenpidettä.

51.

Kun otetaan huomioon, että pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa ajettavat rikossyytteet voivat siten johtaa päärangaistukseen ja yhteen tai useampaan oheisrangaistukseen tai -toimenpiteeseen ja että tämä voi tapahtua rikosoikeudellisessa menettelyssä, joka voidaan jakaa useisiin vaiheisiin, on kysyttävä, milloin henkilö, jolle on määrätty vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai toimenpide, on palautettava täytäntöönpanojäsenvaltioon suorittamaan tämä rangaistus. Totean tässä yhteydessä, että koska tätä alaa ei ole riittävästi yhdenmukaistettu, unionissa on useita prosessuaalisia malleja, mikä ilmenee erityisesti siinä, että jäsenvaltioiden välillä on eroja rikosoikeudellisten menettelyjen kulun osalta.

52.

Tähän kysymykseen vastattaessa on otettava huomioon puitepäätökseen 2008/909 sisältyvät säännöt. Tämän puitepäätöksen 25 artiklasta nimittäin seuraa, että sen säännöksiä lähtökohtaisesti sovelletaan rangaistuksen täytäntöönpanoa varten suoritettavan palauttamiseen, jota säännellään puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdassa.

53.

Puitepäätöksen 2008/909 1 artiklan a alakohdassa olevan määritelmän mukaan ”tuomiolla” tarkoitetaan ”tuomion antaneen valtion tuomioistuimen antamaa lainvoimaista päätöstä tai määräystä, jolla luonnolliselle henkilölle määrätään rangaistus”. ( 18 ) Tämän puitepäätöksen 1 artiklan b alakohdan mukaan ”rangaistuksen” käsite kattaa ”rikosoikeudenkäynnissä rikoksen johdosta määrätyksi tai määräämättömäksi ajaksi määrät[yn] vapausrangaistu[ksen] tai muu[n] toimenpi[teen], joka käsittää vapauden menetyksen”. ( 19 ) Puitepäätöksen 2008/909 soveltaminen edellyttää siten, että henkilö on lainvoimaisesti tuomittu vapaudenmenetyksen käsittävään rangaistukseen. ( 20 )

54.

Tästä seuraa, että vapaudenmenetyksen käsittävään rangaistukseen tai toimenpiteeseen tuomitun henkilön palauttaminen täytäntöönpanojäsenvaltioon, mistä säädetään puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdassa, voi puitepäätöksen 2008/909 1 artiklan a ja b alakohdan mukaisesti tapahtua vasta, kun rangaistuksesta on tullut lainvoimainen.

55.

Tarkoittaako tämä kuitenkaan sitä, että pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa vapaudenmenetyksen käsittävään rangaistukseen tai toimenpiteeseen tuomittu henkilö on palautettava täytäntöönpanojäsenvaltioon aina välittömästi sen jälkeen, kun rangaistuksesta on tullut lainvoimainen?

56.

Mielestäni näin ei ole.

57.

Katson nimittäin, että puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdan mukaan pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio voi säätää, että sille luovutettu henkilö voidaan palauttaa täytäntöönpanojäsenvaltioon vasta sen jälkeen, kun oheisrangaistuksista tai -toimenpiteistä, jotka koskevat rikosta, jonka perusteella eurooppalainen pidätysmääräys on annettu, on päätetty lainvoimaisesti.

58.

Toisin sanottuna tämä tarkoittaa, että vaikka puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdan mukaan täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi asettaa eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon ehdoksi, että kyseinen henkilö palautetaan, tässä säännöksessä ei sitä vastoin anneta tälle viranomaisille oikeutta vaatia, että henkilö on palautettava välittömästi sen jälkeen, kun hänet on lainvoimaisesti tuomittu vapaudenmenetyksen käsittävään rangaistukseen tai toimenpiteeseen. Se, ettei välitöntä palauttamista koskevaa takuuta ole, ei siten ole tilanne, jossa täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella täytyisi olla mahdollisuus kieltäytyä puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdan soveltamisalaan kuuluvan henkilön luovuttamisesta.

59.

Käsitykseni perustuu siihen pääasialliseen näkökohtaan, että vaikka puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohtaa on tietenkin tulkittava siten, että saavutetaan sen päätavoite eli edistetään tuomitun mahdollisuuksia sopeutua uudelleen yhteiskuntaan, on samaten tärkeää tulkita sitä niin, että tämä tavoite pystytään sovittamaan yhteen niiden tavoitteiden kanssa, jotka koskevat yhtäältä sen takaamista, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisen perustana olevasta rikoksesta rangaistaan täydellisesti ja tehokkaasti, ja toisaalta kyseisen henkilön prosessuaalisten oikeuksien suojan varmistamista. Muistutan myös, että puitepäätöksellä 2002/584 pyritään rankaisematta jäämisen estämistä koskevaan keskeiseen tavoitteeseen. ( 21 )

60.

Tuen käsitystäni seuraavilla seikoilla.

61.

Ensinnäkin analogisesti sen kanssa, mitä oikeuskäytännössä on todettu puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdasta, on todettava, että jäsenvaltioilla on selvää harkintavaltaa niiden pannessa täytäntöön tämän puitepäätöksen 5 artiklan 3 alakohtaa. ( 22 ) On lisäksi tähdennettävä, että vaikka viimeksi mainitussa säännöksessä säädetyn palauttamistakuun tavoitteena on etenkin mahdollistaa, että erityistä painoa annetaan mahdollisuudelle parantaa etsityn henkilön mahdollisuuksia sopeutua uudelleen yhteiskuntaan hänen suoritettuaan rangaistuksensa, tällainen tavoite ei tärkeydestään huolimatta voi olla esteenä sille, että jäsenvaltiot rajoittavat puitepäätöksen 2002/584 täytäntöönpanossa tämän päätöksen 1 artiklan 2 kohdassa säädetyn keskeisen säännön mukaisesti tilanteita, joissa on mahdollista kieltäytyä luovuttamasta henkilöä, joka kuuluu tämän puitepäätöksen 5 artiklan 3 alakohdan soveltamisalaan. ( 23 ) Tuomitun sosiaalisen kuntoutuksen helpottamista koskeva tavoite ei siis ole ehdoton, ja se voidaan asettaa tasapainoon muiden vaatimusten kanssa.

62.

Toiseksi on täsmennettävä, että oheisrangaistuksella tai -toimenpiteellä, kuten menetetyksi tuomitsemista koskevalla päätöksellä, on keskeinen asema rangaistaessa rikoksista, kuten pääasian kohteena olevista rikoksista, joiden perusteella eurooppalainen pidätysmääräys annettiin. ( 24 )

63.

Kuten rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/42/EU ( 25 ) ensimmäisestä perustelukappaleesta ilmenee, ”rajat ylittävän järjestäytyneen rikollisuuden, mukaan luettuina mafiatyyppiset rikollisjärjestöt, tärkein motiivi on taloudellinen hyöty”. Tämän vuoksi ”järjestäytyneen rikollisuuden tuloksellinen ehkäiseminen ja torjuminen olisi – – toteutettava rikoshyödyn neutralisoimisella ja se olisi ulotettava tietyissä tapauksissa koskemaan kaikkea rikollisesta toiminnasta saatua omaisuutta”.

64.

Unionin lainsäätäjä tähdentää tämän direktiivin kolmannessa perustelukappaleessa, että ”tehokkaimpia järjestäytyneen rikollisuuden torjuntakeinoja on säätää tällaisia rikoksia koskevista ankarista oikeudellisista seuraamuksista ja tunnistaa rikokset tehokkaasti sekä jäädyttää ja tuomita menetetyksi rikoksentekovälineet ja rikoshyöty”. ( 26 )

65.

Kun otetaan huomioon menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten tärkeys rikollisuuden torjunnassa, on hyväksyttävä tulkinta, joka mahdollistaa tällaisten päätösten esteettömän tekemisen ja joka mahdollistaa tämän myös sen jälkeen, kun syytetty on lainvoimaisesti tuomittu vapaudenmenetyksen käsittävään rangaistukseen tai toimenpiteeseen. Tämä edellyttää, että henkilö on pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten käytettävissä sekä tutkinnassa, jossa on tarkoitus yksilöidä hänen rikoksesta saamansa aineellinen hyöty ja arvioida tämän hyödyn laajuus, että menettelyssä, joka saattaa johtaa menetetyksi tuomitsemista koskevaan päätökseen. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen perustana olevan moitittavan käyttäytymisen tehokkaaseen ja täydelliseen rankaisemiseen tähtäävä hyvä oikeudenhoito edellyttää toisin sanoen, että syytetty on läsnä, kunnes menettelyn tämä vaihe, joka on rikossyytteiden olennainen osa, on saatettu lopullisesti päätökseen. On nimittäin erittäin tärkeää, etteivät pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset törmää kyseisen henkilön poissaolosta johtuviin näyttöongelmiin tai käytännön ongelmiin, jotka voisivat estää menetetyksi tuomitsemista koskevan päätöksen antamisen.

66.

Kolmanneksi on todettava, että syytetyn läsnäolo menettelyssä, joka saattaa johtaa menetetyksi tuomitsemista koskevaan päätökseen, on tämän henkilön kannalta olennainen menettelyllinen tae.

67.

Totean tässä yhteydessä, että puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 3 kohdan mukaan puitepäätös ”ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa [SEU] 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita”. ( 27 ) Koska menetetyksi tuomitsemista koskeva päätös on omiaan vaikuttamaan olennaisesti syytettyjen oikeuksiin ( 28 ) ja koska tämä päätös on osa rangaistuksen määräämiseksi käytävää rikosoikeudellista menettelyä, on tärkeää varmistaa niiden prosessuaalisten oikeuksien suoja, joita näillä henkilöillä on ja joihin kuuluu oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan oikeuteen sisältyvä syytetyn oikeus olla henkilökohtaisesti läsnä häntä koskevassa oikeudenkäynnissä.

68.

Kuten unionin tuomioistuin on todennut 10.8.2017 antamassaan tuomiossa Zdziaszek, ( 29 )”Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan takuita ei sovelleta pelkästään syyllisyyden toteamiseen vaan myös rangaistuksen määrittämiseen (ks. vastaavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 28.11.2013, Dementyev v. Venäjä, CE:ECHR:2013:1128JUD004309505, 23 kohta). Näin ollen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin noudattaminen tarkoittaa asianomaisen henkilön oikeutta osallistua suullisiin käsittelyihin, koska niillä voi olla hänelle määrättävän rangaistuksen osalta huomattavia seurauksia (ks. vastaavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 21.9.1993, Kremzov v. Itävalta, CE:ECHR:1993:0921JUD001235086, 67 kohta)”. ( 30 ) Koska rikosoikeudenkäynti, joka käydään mahdollisen menetetyksi tuomitsemista koskevan päätöksen antamiseksi, on osa rangaistuksen määrittämistä, siinä on kunnioitettava syytetyn tätä prosessuaalista oikeutta. ( 31 )

69.

Kun nämä seikat otetaan huomioon, pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio voi käsitykseni mukaan perustellusti antaa puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdan nojalla takuun, jonka mukaan asianomainen henkilö palautetaan vasta, kun oheisrangaistuksesta tai -toimenpiteestä, kuten menetetyksi tuomitsemista koskevasta päätöksestä, on päätetty lainvoimaisesti.

70.

Tästä seuraa, ettei täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön väittämällä, että tällainen takuu on puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdan vastainen.

71.

Jotta ehdottamani ratkaisun ulottuvuus rajattaisiin kunnolla, painotan kuitenkin seuraavia seikkoja.

72.

On ensinnäkin selvää, että rikosoikeudellisen menettelyn vaiheen, joka voi johtaa oheisrangaistuksen tai -toimenpiteen määräämiseen, kuten menetetyksi tuomitsemista koskevan päätöksen antamiseen, on koskettava samaa rikosta kuin se, jonka perusteella annettiin eurooppalainen pidätysmääräys syytetoimenpiteitä varten.

73.

Toiseksi oheisrangaistuksen tai -toimenpiteen määräämisen, kuten menetetyksi tuomitsemista koskevan päätöksen antamisen, on liityttävä rikossyytteisiin, joita varten eurooppalainen pidätysmääräys on annettu. Kyseessä on siis oltava menetetyksi tuomitsemista koskeva päätös, joka annetaan rikosoikeudellisessa menettelyssä eikä siviilioikeudellisissa tai hallinnollisissa menettelyissä.

74.

Kolmanneksi on tähdennettävä, että ehdottamani puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdan tulkinnan ei pidä kuitenkaan johtaa siihen, että jäsenvaltioiden rikosoikeudellisten menettelyjen erityispiirteiden vuoksi ei saavuteta tavoitetta, johon tällä säännöksellä samoin kuin puitepäätöksellä 2008/909 ( 32 ) pyritään ja joka on tuomitun sosiaalisen kuntoutuksen helpottaminen. Pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset eivät näin ollen saa jättää tätä tavoitetta huomiotta, sen jälkeen kun pidätysmääräyksen kohteena olevan henkilö on luovutettu. Tässä yhteydessä on korostettava, että unionin tuomioistuin on jo katsonut, että ”unionin kansalaisen uudelleen sopeutuminen yhteiskuntaan siinä valtiossa, johon hän on aidosti kotoutunut, ei ole ainoastaan asianomaisen henkilön vaan myös koko – – unionin edun mukaista”. ( 33 ) Vaikka edellä mainituista syistä myönnän, että vapaudenmenetyksen käsittävään rangaistukseen tai toimenpiteeseen tuomitun henkilön palauttamista täytäntöönpanojäsenvaltioon voidaan lykätä, kunnes oheisrangaistus tai ‑toimenpide, kuten menetetyksi tuomitsemista koskeva päätös, on määrätty lainvoimaisesti, lykkäys ei näin ollen saa ylittää kohtuullista aikaa.

75.

Ei nimittäin pidä unohtaa, että vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai toimenpiteen lainvoimaiseksi tulosta lähtien koko se aika, jonka tuomittua pidetään edelleen säilössä pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa, on rangaistuksen täytäntöönpanoa. Kun otetaan huomioon puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdan tarkoitus, kyseisen rangaistuksen täytäntöönpano pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa on hyväksyttävää vain lyhyen ajan. Kun syytteen nostamista varten annettu eurooppalainen pidätysmääräys on pantu täytäntöön sillä ehdolla, että annetaan puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdassa säädetty takuu, pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on näin ollen tehtävä toimivaltansa rajoissa kaikki mahdollinen, jotta vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai toimenpiteen lainvoimaisen määräämisen ja oheisrangaistusten tai -toimenpiteiden määräämisen, kuten menetetyksi tuomitsemista koskevan päätöksen, välinen aika on mahdollisimman lyhyt niin, että tuomitun palauttamista täytäntöönpanojäsenvaltioon nopeutetaan. Tältä kannalta on todettava, että näiden viranomaisten on kansallisen oikeutensa sen salliessa suosittava sitä, että oheisrangaistus tai -toimenpide, kuten menetetyksi tuomitsemista koskevan päätös, määrätään samanaikaisesti vapaudenmenetyksen käsittävän päärangaistuksen kanssa, jolloin tällaisiin rangaistuksiin lainvoimaisesti tuomittu voidaan palauttaa täytäntöönpanojäsenvaltioon nopeammin.

76.

Neljänneksi ja joka tapauksessa on todettava, ettei palauttamista voida lykätä odotettaessa, että oheisrangaistus tai -toimenpide, kuten menetetyksi tuomitsemista koskeva päätös, on pantu täytäntöön. Puitepäätöksen 2008/909 3 artiklan 3 kohta on tältä osin selvä, koska siinä säädetään muun muassa, että ”se seikka, että rangaistuksen lisäksi on määrätty sakko ja/tai tehty päätös menetetyksi tuomitsemisesta ja tätä ei ole vielä suoritettu, peritty tai pantu täytäntöön, ei ole este tuomion lähettämiselle”. Tästä säännöksestä ilmenee myös, että sakkojen ja menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon toisessa jäsenvaltiossa sovelletaan unionin oikeuden erityisiä säännöstöjä.

77.

Katson näin ollen, että Yhdistyneen kuningaskunnan täsmennys, jonka mukaan ilmaisu ”muun menettely” voi sisältää ”menetetyksi tuomitsemista koskevan päätöksen tai taloudellisen rangaistuksen kaikkien maksuaikojen käyttämisen”, ( 34 ) ei ole puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdan mukainen. On nimittäin todettava, että vaikka palauttamista voidaan käsitykseni mukaan lykätä menetetyksi tuomitsemista koskevan päätöksen antamiseen saakka, on sitä vastoin pois suljettua, että tämän lykkäyksen kesto ulotetaan tällaisen päätöksen täytäntöönpanovaiheeseen saakka. Yhdistyneen kuningaskunnan on siis tältä osin muotoiltava palauttamistakuun sanamuoto uudelleen sillä uhalla, että muutoin täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella on mielestäni perusteltu syy katsoa, ettei takuu ole puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdassa sallitun mukainen.

78.

Edellä esitetystä seuraa, että puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohtaa on käsitykseni mukaan tulkittava siten, että takuu, jonka mukaan henkilö, josta on annettu eurooppalainen pidätysmääräys syytteen nostamista varten, on, kun häntä on kuultu, palautettava täytäntöönpanojäsenvaltioon suorittamaan pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa mahdollisesti määrätty vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide, merkitsee, että tällaista palauttamista voidaan lykätä, kunnes oheisrangaistuksesta tai ‑toimenpiteestä, kuten menetetyksi tuomitsemista koskevasta päätöksestä, on päätetty lainvoimaisesti, mutta tämä edellyttää, että oheisrangaistuksesta tai ‑toimenpiteestä päätetään rikosoikeudellisessa menettelyssä ja tämä menettelyn vaihe koskee samaa rikosta kuin se, jonka johdosta kyseinen eurooppalainen pidätysmääräys annettiin. Kun otetaan huomioon tavoite, johon tällä säännöksellä pyritään ja joka on tuomittujen sosiaalisen kuntoutuksen helpottaminen, pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on kuitenkin tehtävä toimivaltansa rajoissa kaikki mahdollinen, jotta palauttaminen tapahtuu niin pian kuin mahdollista.

79.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy toisella ennakkoratkaisukysymyksellään pääasiallisesti, onko puitepäätöksen 2008/909 25 artiklaa tulkittava siten, että kun täytäntöönpanojäsenvaltio on luovuttanut luovutettavaksi pyydetyn henkilön sillä ehdolla, että hänen palauttamisestaan annetaan takuu, voiko se silloin, kun sen on pantava täytäntöön tälle henkilölle määrätty vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai toimenpide, mukauttaa tätä rangaistusta niin, että se on yhdenmukainen sen rangaistuksen kanssa, joka olisi tässä jäsenvaltiossa määrätty vastaavasta rikoksesta.

80.

Kysymys johtuu Alankomaiden kuningaskunnan puoltamasta kannasta, joka on mielestäni ristiriidassa rikosoikeuden alueperiaatteen kanssa ja jonka mukaan ulkomaiset rangaistukset, joita on määrätty Alankomaiden kansalaisille, jotka on luovutettu toiseen jäsenvaltioon sillä ehdolla, että heidän palauttamisestaan annetaan takuu, on muunnettava samankaltaisesta rikoksesta Alankomaissa tavanomaisesti määrättäväksi rangaistukseksi. Tämä kanta perustuu Alankomaiden kuningaskunnan tahtoon varmistaa näiden kansalaistensa ja Alankomaissa tuomittujen kansalaistensa yhdenvertainen kohtelu.

81.

Tämä käsitys ilmenee WETS:n 2:11 §:n 5 momentista, jonka mukaan tämän lain 2:11 §:n 4 momenttia, jolla pannaan täytäntöön puitepäätöksen 2008/909 8 artiklan 2 kohta, ei sovelleta, jos Alankomaiden kuningaskunta on luovuttanut kyseisen henkilön OLW:n 6 §:n 1 momentissa, jolla pannaan täytäntöön puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohta, tarkoitettua takuuta vastaan. WETS:n 2:11 §:n 5 momentissa säädetään tältä osin, että ”silloin on määritettävä, vastaako määrätty vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus rangaistusta, joka olisi Alankomaissa määrätty kyseisestä teosta”, ja että ”rangaistusta mukautetaan tarvittaessa vastaavasti niin, että otetaan huomioon tuomion antaneessa jäsenvaltiossa esitetyt käsitykset teon törkeydestä”.

82.

Alankomaiden kuningaskunnan mukaan puitepäätöksen 2008/909 25 artiklassa sallitaan palauttamistakuuta vastaan luovutetun henkilön tapauksessa, että rangaistusta mukautetaan enemmän kuin mistä säädetään tämän puitepäätöksen 8 artiklan 2 kohdassa.

83.

En yhdy tähän tulkintaan puitepäätöksen 2008/909 25 artiklasta, jossa ei ole mielestäni mitään oikeusperustaa tällaiselle käytännölle.

84.

Muistutan, että tästä artiklasta ilmenee, että puitepäätöksen 2008/909 säännöksiä lähtökohtaisesti sovelletaan rangaistuksen täytäntöönpanoa varten tapahtuvaan luovuttamiseen, jota säännellään puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan 3 alakohdassa.

85.

Puitepäätöksessä 2008/909 asetetaan kuitenkin velvollisuus tunnustaa toisessa jäsenvaltiossa annettu tuomio ja panna tähän tuomioon sisältyvä rangaistus täytäntöön. Kuten unionin tuomioistuin on todennut 8.11.2016 antamassaan tuomiossa Ognyanov, ( 35 ) tämän ”puitepäätöksen 8 artiklassa asetetaan – – täytäntöönpanovaltion toimivaltaiselle viranomaiselle tuomion antaneessa valtiossa määrätyn rangaistuksen mukauttamista koskevat ankarat edellytykset, jotka ovat myös ainoat poikkeukset kyseisen viranomaisen lähtökohtaisesta velvollisuudesta tunnustaa sille lähetetty tuomio ja panna täytäntöön rangaistus, jonka kesto ja luonne vastaavat tuomion antaneessa valtiossa annetussa tuomiossa määrättyjä”. ( 36 )

86.

Unionin tuomioistuin on lisäksi jo painottanut sitä, että täytäntöönpanojäsenvaltion toimivaltaisella oikeusviranomaisella ei ole perustetta tutkia aineellisesti uudelleen analyysiä, jonka pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion tuomioistuin on jo tehnyt ratkaisussaan. On nimittäin todettava, että ”tällaisella uudelleen tutkimisella loukattaisiin vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta ja poistettaisiin kokonaan tehokas vaikutus tältä periaatteelta, jossa edellytetään, että on olemassa molemminpuolinen luottamus siihen, että jokainen jäsenvaltio hyväksyy muissa jäsenvaltioissa voimassa olevan rikosoikeuden soveltamisen, vaikka sen oman kansallisen lainsäädännön täytäntöönpano johtaisi erilaiseen lopputulokseen, ja jolla siis ei mahdollisteta sitä, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen korvaisi omalla tulkinnallaan [kyseistä henkilöä] koskevasta rikosoikeudellisesta vastuusta sen tulkinnan, joka on tehty jo pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa”. ( 37 )

87.

On lisäksi todettava, että kuten unionin tuomioistuin on täsmentänyt vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai toimenpiteen täytäntöönpanoa varten annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen osalta, ”[tämän rangaistuksen] täytäntöönpanon perustana on pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa annettu täytäntöönpanokelpoinen tuomio”. ( 38 )

88.

Katson edellä todetun perusteella, että pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrättyä vapaudenmenetyksen käsittävää rangaistusta tai toimenpidettä voidaan tarvittaessa mukauttaa täytäntöönpanojäsenvaltiossa vain puitepäätöksen 2008/909 8 artiklassa asetetuin tiukoin edellytyksin. On erityisesti todettava, että kun otetaan huomioon erot sellaisen vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai toimenpiteen kestossa, joka näissä molemmissa jäsenvaltioissa voidaan määrätä sen tyyppisistä rikoksista, joihin SF:n väitetään syyllistyneen, ( 39 ) puitepäätöksen 2008/909 8 artiklan 2 kohta näyttää olevan ainoa säännös, joka saattaa mahdollistaa sen rangaistuksen mukauttamisen, joka Yhdistyneessä kuningaskunnassa voidaan määrätä SF:lle. Muistutan, että tässä säännöksessä säädetään, että ”jos rangaistuksen kesto ei ole täytäntöönpanovaltion lainsäädännön mukainen, täytäntöönpanovaltion toimivaltainen viranomainen voi päättää mukauttaa rangaistusta ainoastaan, jos se ylittää samankaltaisista rikoksista asianomaisen valtion kansallisessa lainsäädännössä säädetyn enimmäisrangaistuksen. Mukautettu rangaistus ei saa olla lyhyempi kuin samankaltaisista rikoksista täytäntöönpanovaltion lainsäädännössä säädetty enimmäisrangaistus”.

89.

On todennäköistä, että Yhdistynyt kuningaskunta tiesi, että Alankomaiden lainsäädännössä annetaan laaja mahdollisuus rangaistusten mukauttamiseen tuomitun palauttamisen jälkeen, ja että se halusi ilmaista Alankomaiden kuningaskunnalle vastustavansa näin laajasti sallittua rangaistuksen mukauttamista sisällyttämällä palauttamistakuun sanamuotoon maininnan, ”ettei puitepäätökseen [2002/584] perustuva luovutus anna Alankomaille oikeutta mukauttaa Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuimen mahdollisesti määräämän rangaistuksen kestoa”. On kuitenkin täsmennettävä, ettei tällainen maininta voi estää Alankomaiden kuningaskuntaa käyttämästä puitepäätöksen 2008/909 8 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti annettua mukauttamismahdollisuutta.

90.

Edellä esitetystä ilmenee, että käsitykseni mukaan puitepäätöksen 2008/909 25 artiklaa on tulkittava siten, että kun täytäntöönpanojäsenvaltio on luovuttanut luovutettavaksi pyydetyn henkilön sillä ehdolla, että hänen palauttamisestaan annetaan takuu, se ei silloin, kun sen on pantava täytäntöön tälle henkilölle määrätty vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai toimenpide, voi mukauttaa tätä rangaistusta niin, että se olisi yhdenmukainen sen rangaistuksen kanssa, joka olisi tässä jäsenvaltiossa määrätty vastaavasta rikoksesta. Pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrättyä rangaistusta voidaan tarvittaessa mukauttaa täytäntöönpanojäsenvaltiossa vain puitepäätöksen 2008/909 8 artiklassa ja – pääasian olosuhteet huomioon ottaen – erityisesti sen 2 kohdassa asetetuin tiukoin edellytyksin.

91.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa rechtbank Amsterdamin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: