1.5.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 113/30

1)

Ovatko lain nro 136/1995 (1) 401 §:n ja Comisia de Supraveghere a Asigurărilorin (vakuutusvalvontalautakunnan) määräyksen 3111/2004 (2) 1-6 §:n ja erityisesti 3 ja 6 §:n säännökset, kun niitä luetaan yhdessä lain nro 136/1995 10 §:n 3 momentin kanssa, ristiriidassa SEUT 169 artiklan (aiempi EY 153 artikla) määräysten kanssa?

2)

Ovatko siinä tapauksessa, että jäsenvaltion kansallisessa oikeudessa säädetään, että vahinkoa kärsineellä henkilöllä ei ole oikeutta saada korvausta moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan sopimuksen perusteella siinä tapauksessa, että onnettomuus on aiheutettu tahallaan, onnettomuus on tapahtunut siinä yhteydessä, kun on tehty tekoja, jotka ovat rikosoikeudellisesti rangaistavia yleisillä teillä liikkumista koskevan lain säännösten perusteella tahallisina rikoksina, onnettomuus on tapahtunut, kun tahallaan tehdyn rikoksen tekijä yritti paeta järjestystä valvovilta viranomaisilta, ja onnettomuuden tapahtumisesta vastuussa oleva henkilö kuljetti ajoneuvoa ilman vakuutetun lupaa, tällaiset säännökset kohtuuttoman rajoittavia tavoitellun päämäärän (sosiaalisen suojan eli sen, että vahinkoa kärsinyt henkilö saa korvauksen omaisuuteensa kuuluvan varallisuuserän tuhoutumisesta) saavuttamiseksi ja ylittävätkö ne sen, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi?

3)

Siinä tapauksessa, että toiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, kysytään, asettaako asetettu rajoitus vahinkoa kärsineen henkilön tilanteeseen, jossa häntä syrjitään suhteessa Euroopan unionin muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin, joilta evätään korvaus vain moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 30.12.1983 annetun toisen neuvoston direktiivin 84/5/ETY (3) 2 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa?

4)

Muodostaako se, että kansallisessa lainsäädännössä säädetään riskin jättämisestä vakuutuksen ulkopuolelle tällaisissa tilanteissa, SEUT 49 artiklassa (aiempi EY 49 artikla) ja SEUT 56 artiklassa (aiempi EY 49 artikla), kun niitä luetaan yhdessä direktiivin 92/49/ETY (4) (kolmas vahinkovakuutusdirektiivi) kanssa, vahvistetun sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden rajoituksen?

5)

Voidaanko, mikäli EU:n jäsenvaltion kansallisessa oikeudessa säädetään, että liikenneonnettomuuden uhri voi vaatia onnettomuudesta vastuussa olevaa henkilöä korvaamaan kulut, joita aiheutuu ajoneuvon korjaamisesta tai tapauksesta riippuen sen korvaamisesta toisella, sekä mahdolliset muut kulut, vakuutuksenantajan vapauttaminen velvollisuudesta maksaa heti korvausta henkilölle, joka on kärsinyt vahinkoa liikenneonnettomuuden johdosta (heti liikenneonnettomuuden tapahtumisen jälkeen), minkä jälkeen vakuutuksenantaja voi riitojen ratkaisemisen menettelytapasääntöjen mukaan ja erityisesti vahingosta vastuussa olevan yksilöimistä koskevien menettelytapasääntöjen mukaan panna vireille regressiokanteen korvausvaatimusten tehokkaan ja nopean käsittelyn helpottamiseksi ja sen välttämiseksi mahdollisuuksien mukaan, että aiheutuu kalliita oikeuskäsittelyjä, joiden johdosta osapuolten voisi olla mahdotonta vedota omiin oikeuksiinsa, myös tilanteissa, joissa sovellettaisiin direktiivin 2003/8/EY (5) ja suositusten R(81) 7 ja (93) 1 säännöksiä, kyseisen kansallisen oikeuden katsoa olevan laiton ja ristiriidassa kaikkien moottoriajoneuvojen vakuutusta koskevien direktiivien perustelukappaleiden kanssa?

6)

Mikäli viidenteen kysymykseen vastataan kieltävästi, kysytään, onko tämä ristiriidassa moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/14/EY (6) johdanto-osan 21 perustelukappaleen kanssa?

7)

Voiko se, että nyt esillä olevan asian kantajalta evätään moottoriajoneuvon vastuuvakuutusta koskevaan sopimukseen perustuva korvaus, saattaa kantajan sellaiseen tilanteeseen, jossa häntä syrjitään suhteessa muihin henkilöihin, joille maksettaisiin korvausta myös siinä tapauksessa, että onnettomuudesta vastuussa oleva henkilö jäisi tunnistamatta tai hän ei olisi vakuutettu, kun otetaan huomioon se, että kantaja on tehnyt sekä pakollisen että vapaaehtoisen moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan sopimuksen summista, jotka ovat pikemminkin korkeita, ilman, että hänen omaisuuttaan kuitenkaan suojattaisiin millään tavalla?

8)

Onko kansallinen tuomioistuin ainoa, jolla on toimivalta määrittää, täyttääkö jokin esillä olevassa asiassa kyseessä olevan vakuutusyhtiön kaltainen elin edellytykset, joiden täyttyessä elintä vastaan voidaan vedota välittömän vaikutuksen omaavan direktiivin säännöksiin, ja jos tähän vastataan myöntävästi, kysytään, mitkä ovat ne edellytykset, joita sovelletaan tätä varten?

9)

Onko se, että Euroopan unionin jokin jäsenvaltio ei ole pannut omassa oikeusjärjestyksessään täytäntöön direktiiviä 2005/14/EY (vaikka täytäntöönpanolle varattu määräaika on päättynyt 11.6.2007) eikä varsinkaan 20–22 perustelukappaleessa esitettyä, omiaan aiheuttamaan vahinkoa kantajalle sen vuoksi, että rikotaan hänen perusoikeuttaan omaisuuden suojaan, vaikka sittemmin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/103/EY (7) on kumottu moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevat direktiivit I-V (72/166/ETY, 84/5/ETY, 90/232/ETY, 2000/26/EY ja 2005/14/EY), kun otetaan huomioon, että säädökset, joihin olemme viitanneet, sisältyvät kokonaisuudessaan EY:n uuteen direktiiviin, jolla kumottuja säännöksiä paremmin suojataan henkilöä, joka on kärsinyt vahinkoa liikenneonnettomuuden johdosta?

10)

Voiko kansallinen tuomioistuin omasta aloitteestaan ottaa huomioon yhteisön määräyksen tai säännöksen rikkomisen ja todeta mitättömäksi sopimuslausekkeen, jolla suljetaan tietty riski vakuutuksen ulkopuolelle, siinä tapauksessa, että vahinkoa kärsineelle henkilölle eli kuluttajalle ei ole annettu tietoja poissulkemisista eli tilanteista, joita vakuutus ei kata (vastoin direktiivin 2005/14/EY säännöksiä), sekä siinä, että vakuutusyhtiö on sulkenut vakuutuksen ulkopuolelle myös muita riskejä kuin niitä, joista säädetään vakuutuksia koskevassa puitelaissa nro 136/1995, ja voiko se tehdä näin myös, jos oikeudenomistaja ei ole vedonnut tähän mitättömyyteen tuomioistuimessa ja vaikka kansallisessa lainsäädännössä on pantu direktiivin 93/13/EY (8) säännökset täytäntöön lailla nro 193/2000 (9)?