YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (yhden tuomarin kokoonpano)

8 päivänä heinäkuuta 2004

Asia T‑136/03

Robert Charles Schochaert

vastaan

Euroopan unionin neuvosto

Henkilöstö – Vahingonkorvauskanne – Ylentämättä jättäminen – Henkinen ahdistelu – Avustamisvelvollisuus

Täydellinen teksti ranskan kielellä II ‑ 0000

Aihe: Kanne, jossa vaaditaan korvausta aineellisesta ja aineettomasta vahingosta, joka on aiheutunut siitä, että neuvosto on toistuvasti jättänyt kantajan ylentämättä palkkaluokkaan B1, sekä väitetystä henkisestä ahdistelusta.

Ratkaisu: Kanne hylätään. Asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tiivistelmä

1.     Henkilöstö – Kanne – Vahingonkorvauskanne – Vahingonkorvauskanteen itsenäisyys kumoamiskanteeseen nähden – Rajat

(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)

2.     Henkilöstö – Kanne – Vahingonkorvauskanne – Riidanalaisen lainvastaisen päätöksen kumoaminen – Aineetonta vahinkoa vastaava korvaus

(Henkilöstösääntöjen 91 artikla)

3.     Henkilöstö – Hallinnolle kuuluvan avustamisvelvollisuuden laajuus

(Henkilöstösääntöjen 24 artikla)

1.     Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa ei tehdä mitään eroa kumoamiskanteen ja vahingonkorvauskanteen välillä hallinnollisen tai oikeudenkäyntimenettelyn osalta, joten asianomainen voi eri oikeussuojakeinojen itsenäisyyden vuoksi valita kumman tahansa niistä taikka molemmat yhdessä, edellyttäen että asia saatetaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäväksi kolmen kuukauden kuluessa valituksen hylkäämisestä.

Oikeussuojakeinojen itsenäisyyden periaatteeseen on yksi poikkeus, joka koskee tilannetta, jolloin vahingonkorvauskanteella on läheinen yhteys kumoamiskanteeseen. Vaikka asianosainen voi nostaa vahingonkorvauskanteen olematta velvollinen vaatimaan hänelle vahinkoa aiheuttavan lainvastaisen toimen kumoamista, hän ei voi tällä tavoin sivuuttaa sellaisen kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumista, joka koskee samaa lainvastaisuutta ja jolla on vastaavat vahingonkorvaukseen liittyvät tavoitteet.

Tästä seuraa, että sellainen vahingonkorvauskanne ei ole itsenäinen, jonka ainoana kohteena on saada korvatuksi aineellinen vahinko, kuten sellaisten lisätulojen menettäminen, jotka se, jota asia koskee, olisi saanut, jos hänet olisi ylennetty; tällaista vahinkoa ei sitä paitsi olisi aiheutunut, jos määräajassa nostettu kumoamiskanne olisi menestynyt. Siten asianomainen, joka ei ole riitauttanut hänelle kielteisiksi katsomiaan toimia nostamalla määräajassa kumoamiskanteen, ei voi korvausvaatimuksen avulla yrittää korjata laiminlyöntiään ja saada hyväkseen uutta valitusaikaa.

(ks. 24–26 kohta)

Viittaukset: asia 59/65, Schreckenberg v. Euratomin komissio, 15.12.1966 (Kok. 1966, s. 785, 797); asia 4/67, Collignon v. komissio, 12.12.1967 (Kok. 1967, s. 469, 480); asia 9/75, Meyer‑Burckhardt v. komissio, 22.10.1975 (Kok. 1975, s. 1171, 10 ja 11 kohta); asia T‑27/90, Latham v. komissio, 24.1.1991 (Kok. 1991, s. II‑35, 36 ja 37 kohta); asia T‑156/89, Valverde Mordh v. yhteisöjen tuomioistuin, 27.6.1991 (Kok. 1991, s. II‑407, 144 kohta); asia T‑20/92, Moat v. komissio, 13.7.1993 (Kok. 1993, s. II‑799, 46 kohta); asia T‑59/96, Burban v. parlamentti, 28.5.1997 (Kok. H. 1997, s. I‑A‑109 ja II‑331, 25, 26 ja 27 kohta) ja yhdistetyt asiat T‑101/98 ja T‑200/98, Stodtmeister v. neuvosto, 19.9.2000 (Kok. H. 2000, s. I‑A‑177 ja II‑807, 38 kohta).

2.     Riidanalaisen toimen kumoaminen muodostaa sellaisenaan asianmukaisen ja pääsääntöisesti eli silloin, kun riidanalaiseen päätökseen ei sisälly lainkaan sellaista kielteistä arviota kantajan kyvyistä, joka häntä saattaisi loukata, riittävän korvauksen henkisestä kärsimyksestä, joka kantajalle on voinut aiheutua kumotusta päätöksestä.

(ks. 34 kohta)

Viittaukset: asia T‑60/94, Pierrat v. yhteisöjen tuomioistuin, 26.1.1995 (Kok. H. 1995, s. I‑A‑23 ja II‑77, 62 kohta) ja asia T‑328/01 Robinson v. parlamentti 21.1.2004 (79 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

3.     Henkilöstösääntöjen 24 artiklaan perustuvan avustamisvelvollisuuden nojalla yksikön järjestystä ja rauhaa häiritsevän välikohtauksen sattuessa hallinnon on puututtava asiaan riittävän tarmokkaasti ja vastattava niin nopeasti ja huolellisesti kuin asian olosuhteet vaativat, jotta tosiseikat voidaan todeta ja niistä voidaan asiantuntevasti tehdä asianmukaiset johtopäätökset. Tätä varten riittää, että toimielimensä suojelua vaativa virkamies esittää jollakin tapaa todisteita niiden loukkausten todenmukaisuudesta, joiden kohteena virkamies vakuuttaa olevansa. Tällaisten seikkojen vallitessa kyseessä olevan toimielimen on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin, muun muassa avaamalla tutkimukset kanteluun johtaneiden tosiseikkojen määrittämiseksi yhteistyössä kantelun tekijän kanssa.

(ks. 49 kohta)

Viittaukset: asia 224/87, Koutchoumoff v. komissio, 26.1.1989 (Kok. 1989, s. 99, 15 ja 16 kohta); asia T‑5/92, Tallarico v. parlamentti, 21.4.1993 (Kok. 1993, s. II‑477, 31 kohta) ja asia T‑136/98, Campogrande v. komissio, 5.12.2000 (Kok. H. 2000, s. I‑A‑267 ja II‑1225, 42 kohta).