52002PC0443

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI kuluttajille myönnettäviä luottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhdenmukaistamisesta

(komission esittämä)

PERUSTELUT

1. Yleisiä huomioita

1.1. Tausta

Kulutusluotoista annetussa direktiivissä 87/102/ETY [1], jota on muutettu vuosina 1990 ja 1998 [2], vahvistettiin kulutusluottoja koskevat yhteisön lainsäädäntöpuitteet, joiden tavoitteena oli luoda luottoalalle yhteismarkkinat ja antaa kuluttajansuojaa koskevat yhteiset vähimmäissäännöt.

[1] Neuvoston direktiivi 87/102/ETY, annettu 22 päivänä joulukuuta 1986, kulutusluottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä.

[2] Neuvoston direktiivi 90/88/ETY, annettu 22 päivänä helmikuuta 1990, kulutusluottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun direktiivin 87/102/ETY muuttamisesta, EYVL L 61, 10.3.1990, s. 14-18, kyseistä direktiiviä on muutettu 16 päivänä helmikuuta 1998 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 98/7/EY, EYVL L 101, 1.4.1998, s. 17-23.

Vuonna 1995 komissio esitti vuonna 1987 annetun direktiivin täytäntöönpanosta kertomuksen [3], jonka johdosta kuultiin asiaan liittyviä tahoja erittäin laajasti. Vuonna 1996 komissio esitteli direktiivin 87/102/ETY muuttamisesta annetun direktiivin 90/88/ETY täytäntöönpanosta kertomuksen, joka koski todellisen vuosikoron soveltamista [4]. Vuonna 1997 se esitti tiivistelmän vuoden 1995 kertomukseen saaduista vastineista [5].

[3] Euroopan komissio: Kertomus direktiivin 87/102/ETY täytäntöönpanosta, KOM(95) 117 lopullinen, 11.5.1995.

[4] Euroopan komissio: Kertomus direktiivin 90/88/ETY täytäntöönpanosta, KOM(96) 79 lopullinen, 12.4.1996.

[5] Euroopan komissio: Tiivistelmä kannanotoista ja huomautuksista, KOM(97) 465 lopullinen, 24.9.1997.

Kertomusten ja kuulemisten perusteella on käynyt ilmi, että eri jäsenvaltioiden lainsäädännöissä on suuria eroja yleensä luonnollisille henkilöille myönnettävien luottojen ja varsinkin kulutusluottojen alalla. Direktiivi 87/102/ETY ei enää vastaa riittävällä tavalla kulutusluottomarkkinoiden nykytilannetta ja tämän vuoksi sitä olisi syytä tarkistaa [6].

[6] Komission tiedonanto - Rahoituspalvelut: kuluttajien luottamuksen vahvistaminen - Vihreän kirjan "Rahoituspalvelut: kuinka kuluttajien odotuksiin vastataan" jatkotoimet, KOM(97) 309 lopullinen.

Komissio teetti tätä tarkoitusta varten joukon tutkimuksia erilaisista erityiskysymyksistä [7] ja suoritti yksityiskohtaisen ja vertailevan analyysin kaikesta täytäntöönpanolainsäädännöstä jäsenvaltioissa.

[7] LEA, M.J., WELTER, R., DÜBEL, A., "Study on the mortgage credit in the European Economic Area. Structure of the sector and application of the rules in the directives 87/102 and 90/88. Final report on tender n° XXIV/96/U6/21 SECKELMANN, R., « Methods of calculation, in the European economic area, of the annual percentage rate of charge, loppuraportti 31. lokakuuta 1995, sopimus nro AO 2600/94/00101, REIFNER, U., 'Harmonisation of cost elements of the annual percentage rate of charge, APR', Hamburg 1998, Project n° AO-2600/97/000169. DOMONT-NAERT, F., et LACOSTE, A.-C., "Etude sur le problème de l'usure dans certains États membres de l'espace économique européen", Louvain-la-Neuve 1997, sopimus nro AO-2600/96/000260; DOMONT-NAERT, F., et DEJEMEPPE, P, "Etude sur le rôle et les activités des intermédiaires de crédit aux consommateurs", sopimus nro AO-2600/95/000254, 1996; BALATE, E., et DEJEMEPPE, P., "Conséquences de l'inexécution des contrats de crédit à la consommation." Tutkimus AO-2600/95/000270 Euroopan komissio, loppuraportti.

Useat jäsenvaltiot ovat tällä välin ilmoittaneet aikovansa tarkastella uudelleen kansallista lainsäädäntöään. Tämä direktiiviehdotus antaa komissiolle mahdollisuuden varautua ennalta näihin muutoksiin ja sisällyttää ne yhdenmukaistettuihin yhteisön lainsäädäntöpuitteisiin. Komission toimivaltaiset yksiköt esittivät 8. kesäkuuta 2001 keskusteluasiakirjan, jossa lueteltiin kuusi direktiivin 87/102/ETY uudistamista koskevaa keskeistä periaatetta, ja yksiköt kuulivat vuoden 2001 heinäkuun alussa sekä jäsenvaltioiden että toimialan ja kuluttajien edustajia. Tässä direktiiviehdotuksessa on otettu huomioon kuulemisten tulokset.

1.2 Yleisarvio

Ensinnäkin on todettava yleisesti, että kulutusluoton käsite on kehittynyt huomattavasti nykyisen lainsäädännön laatimisajankohdasta. 1960- ja 1970-luvuilla elettiin "käteismaksuyhteiskunnassa", jossa luotoilla oli hyvin rajoittunut asema ja jolloin luotot koostuivat lähinnä kahdesta tuotteesta: osamaksusopimuksista tai ostovuokraussopimuksista, joilla rahoitetaan irtaimen omaisuuden osto, ja henkilökohtaisen lainan muodossa myönnettävästä klassisesta lainasta. Nykyään luottoja tarjotaan kuluttajille useiden rahoitusvälineiden välityksellä, ja luotoista on tullut talouselämän "voiteluaine". Noin 50-65 prosentilla [8] kuluttajista on tällä hetkellä käytössään kulutusluotto, jolla rahoitetaan esimerkiksi auton tai muiden tavaroiden taikka palveluiden osto, ja 30 prosentilla kuluttajista on käyttötilissään tilinylitysmahdollisuus. Viimeksi mainittua luottovälinettä ei 1970-luvulla edes käytetty kulutustarpeisiin.

[8] Vrt. Eurobarometri 54, helmikuu 2001: "Les Européen et les services financiers" ja Eurobarometri 56, joulukuu 2001: "L'Opinion publique européenne face aux services financiers".

Makrotalouden kannalta katsottuna Euroopan unionin 15 jäsenvaltiossa käynnissä olevien luottojen määrä on yli 500 miljardia euroa eli yli 7 prosenttia BKT:sta. Kokonaisvuosikasvu on noin 7 prosenttia [9].

[9] Ks. Euroopan keskuspankin kuukausitiedotteet.

Vaikka luotot ovat talouskasvun ja kuluttajien hyvinvoinnin liikkeellepanevia voimia, ne aiheuttavat kuitenkin riskin luotonantajille sekä lisäkustannusten ja maksukyvyttömyyden uhan yhä kasvavalle joukolle kuluttajia.

Ei siis ole ihme, että jäsenvaltiot ovat arvioineet, että nykyisten direktiivien tarjoama suojataso ei ole riittävä, ja ne ovat ottaneet täytäntöönpanolainsäädännössään huomioon muita luottotyyppejä ja/tai uusia luottosopimuksia, joista ei ole säädetty direktiiveissä. Useat jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet muuttavansa kansallisia lainsäädäntöjään tähän suuntaan. Kuvattu kehitys aiheuttaa kilpailun vääristymistä yhteismarkkinoilla toimivien luotonantajien välillä ja rajoittaa kuluttajien mahdollisuutta saada luotto muissa jäsenvaltioissa.

Vääristymät ja rajoitukset puolestaan vaikuttavat haettujen luottojen määrään ja luonteeseen sekä tavaroiden ja palveluiden ostoon. Erot lainsäädännössä sekä pankki- ja rahoituskäytännöissä johtavat siihen, että kulutusluottojen alalla kuluttaja ei saa samaa suojaa kaikissa jäsenvaltioissa.

Tämän vuoksi nykyistä oikeudellista kehystä olisi tarkistettava, jotta kuluttajat ja yritykset voisivat hyödyntää täysimääräisesti sisämarkkinoita.

Tarkistus vastaa myös kuluttajien useaan otteeseen ilmaisemiin huolenaiheisiin. Eurobarometrin yhteydessä vuodesta 1997 lähtien kootut tiedot osoittavat, että monet ovat tyytymättömiä kuluttajansuojaa rahoituspalveluiden alalla koskevan kansallisen lainsäädännön laatuun:

- Yli 40 prosenttia arvioi, että lainsäädäntö ei takaa riittävää avoimuutta rahoituspalveluiden alalla luotot mukaan luettuina.

- 40 prosenttia arvioi, että lainsäädäntö ei takaa riittäviä muutoksenhakumahdollisuuksia pankkia vastaan.

- Yli 35 prosenttia arvioi, että lainsäädäntö ei suojaa kuluttajien oikeuksia.

Lisäksi noin 70 prosenttia kuluttajista vaatii kuluttajansuojaa koskevien normien suurempaa yhdenmukaistamista Euroopan tasolla.

2. Ennakkoarviointi toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden perusteella

2.1 Yhteisön velvoitteita koskevat direktiivin tavoitteet

Rajat ylittävien luottomarkkinoiden kehittyminen Euroopassa on ollut vähäistä, ja tähän alhaiseen kehitysasteeseen on useita syitä, joista tärkeimpiä ovat seuraavat:

- tekniset tekijät, jotka vaikeuttavat toisille markkinoille pääsyä

- kansallisten lainsäädäntöjen riittämätön yhdenmukaistaminen

- luottotekniikoiden ja -muotojen kehittyminen 1980-luvulta lähtien.

Direktiivin tarkistaminen edellyttää, että

- oikeudellinen kehys saatetaan ajan tasalle ottaen huomioon uudet luottotekniikat

- sekä kuluttajien että luotonantajien oikeudet ja velvollisuudet tasapainotetaan uudelleen

- kuluttajansuojan korkea taso varmistetaan.

Tavoitteena on mahdollistaa entistä avoimempien ja tehokkaampien markkinoiden luominen ja taata samalla kuluttajansuojan taso, jonka avulla luottotarjousten vapaa liikkuvuus voidaan toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla sekä luoton tarjoajien että kysyjien kannalta.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi direktiivin tarkistustyö on syytä toteuttaa seuraavien kuuden suuntaviivan mukaisesti:

1) Direktiivin soveltamisala määritetään uudelleen, jotta direktiivi vastaisi markkinoiden nykytilannetta ja jotta kulutusluoton ja asuntoluoton välinen raja olisi entistä selvempi.

2) Lisätään uusia säännöksiä, joissa otetaan luotonantajien lisäksi huomioon myös luotonvälittäjät.

3) Otetaan käyttöön tiedonsaantijärjestelmä luotonantajia varten, jotta ne voisivat paremmin arvioida niihin kohdistuvat riskit.

4) Määritetään entistä kattavammat tiedot sekä kuluttajan että mahdollisten takaajien osalta.

5) Vastuut jaetaan entistä tasaisemmin kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä.

6) Parannetaan sekä kuluttajan että luotonantajan kannalta sääntöjä ja käytäntöjä, joita elinkeinonharjoittajat noudattavat maksuhäiriötapauksissa.

2.2 Yhteisön toimivallan harjoittamiseen kuuluva toimenpide

Toimen kohteena on sisämarkkinoiden toteutuminen ja toiminta. Kyse on toimesta, joka osaltaan edistää kuluttajien suojelun tavoitetta sisämarkkinoiden toteuttamisen yhteydessä toteutettavan yhdenmukaistamistoimenpiteen kautta. Tämän vuoksi oikeusperustaksi on valittu 95 artikla. Ehdotus esitellään siis neuvostolle ja Euroopan parlamentille hyväksyttäväksi perustamissopimuksen 251 artiklassa määrätyn yhteispäätösmenettelyn mukaisesti. Perustamissopimuksen 95 artiklan mukaisesti asiassa on kuultava talous- ja sosiaalikomiteaa.

Jäsenvaltiot ovat hyödyntäneet direktiivin 87/102/ETY 15 artiklassa säädettyä vähimmäislauseketta, ja ne ovat kuluttajiaan suojatakseen hyväksyneet useiden kulutusluottoihin liittyvien näkökohtien osalta säännöksiä, jotka ovat direktiivin säännöksiä yksityiskohtaisempia, tarkempia ja tiukempia. Erot lainsäädännöissä todennäköisesti vaikeuttavat rajatylittävien sopimusten tekemistä sekä kuluttajien että luotonantajien vahingoksi. Direktiivin 87/201/ETY kansallisten täytäntöönpanolainsäädäntöjen soveltamisala on yleensä direktiivin soveltamisalaa laajempi, mutta se vaihtelee myös jäsenvaltioittain. Niinpä joidenkin jäsenvaltioiden kulutusluottoja koskevassa lainsäädännöissä säädetään yksityishenkilöille tarjottavasta leasing-vuokrauksesta, johon sisältyy ostomahdollisuus, ja jopa irtaimen omaisuuden vuokraamista kuluttajille koskevasta sopimuksesta, kun taas toiset jäsenvaltiot ovat jättäneet kyseiset sopimukset lainsäädäntönsä soveltamisalan ulkopuolelle.

Kulutusluottosopimusten eri muodoissa edellytetään siis koron ja kustannusten laskentatapoja, jotka eroavat luottomuodoittain ja jäsenvaltioittain. Direktiivillä 87/102/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiiveillä 90/88/ETY ja 98/7/EY, otettiin tätä tarkoitusta varten käyttöön todellisen vuosikoron laskentatapa, jossa otetaan huomioon kaikki kuluttajalta vaadittavat korot ja kustannukset ja jonka avulla kuluttaja voi paremmin vertailla kustannuksia. Todellisen vuosikoron käyttöönottoon on liittynyt kuitenkin kaksi toistuvaa ongelmaa: näitä ovat olleet aikavälien ja pyöristysten laskentakäytännöt sekä toisaalta huomioon otettavien kustannusten - "laskentaperustan" - määritteleminen. Jotta todellinen vuosikorko olisi kaikilta osin luotettava ja käyttökelpoinen kaikkialla Euroopan yhteisössä, jäsenvaltioiden on laskettava se yhdenmukaisesti ja otettava laskennassa huomioon samalla tavalla kaikki luottosopimukseen liittyvät kustannustekijät. Näin ei kuitenkaan aina menetellä huolimatta direktiivissä 98/7/EY säädetyistä muutoksista.

Esimerkiksi luoton takaisinmaksua varten edellytettyjen vakuutusten ja vakuuksien "pakollisuuden" (pakollisuus on kriteeri, jonka perusteella kustannus otetaan mukaan laskentaperustaan) osoittamisessa on ollut vaikeuksia, minkä vuoksi tietyt jäsenmaat ovat menneet tämän seikan osalta direktiivin säännöksiä pidemmälle käyttäen hyväkseen vähimmäislauseketta. Tiettyjen kustannustyyppien jättämiseen direktiivin ulkopuolelle ei ole - enää - perustetta, ja useat jäsenvaltiot ovat tämän vuoksi sisällyttäneet kyseiset kustannukset kansalliseen laskentaperustaansa. Direktiivissä on myös joitakin puutteita, jotka koskevat esimerkiksi välittäjille maksettavien palkkioiden tai luottosopimuksen myöntämiseen tai täytäntöönpanoon liittyvien verojen vaikutusta. Tämä kaikki voi johtaa jopa noin kymmenen prosentin suuruisiin eroihin sen mukaan, määritteleekö jäsenvaltio laskentaperustan tiukasti vai laajasti.

Direktiiviehdotuksen myötä laskentasäännöt ja tiettyjen kustannusten sisällyttäminen laskentaperustaan tai poisjättäminen siitä arvioidaan uudelleen taloudellisin perustein. Tavoitteena on, että mahdollisimman pieni osa luottokustannuksista jätetään pois laskentaperustasta ja aikaansaatu perusta on mahdollisimman selkeä, ja tämän pitäisi johtaa kansallisten laskentaperustojen mahdollisimman pitkälle menevään lähentämiseen ja yhdenmukaisempaan laskentamenetelmään.

Tällaiset kustannusten vertailtavuutta edistävät toimenpiteet voidaan toteuttaa ainoastaan Euroopan tasolla. Niiden vaikutus on riittävä ainoastaan siinä tapauksessa, että direktiiviä sovelletaan kaikkiin kuluttajille tarjottaviin luottosopimuksiin.

Aiheesta on muitakin esimerkkejä: Jäsenvaltioiden lainsäädännöissä on eri menettelyjä ja määräaikoja, jotka koskevat luottosopimuksen peruuttamista, harkintaa tai purkamista. Erilaiset määräajat ja menettelyt aiheuttavat esteitä luotonantajalle, joka haluaa tehdä luottotarjouksia muissa jäsenvaltioissa: Luxemburgissa sovelletaan kolmen päivän määräaikaa, Belgiassa seitsemän päivän määräaikaa, Ranskassa luottosopimusta ei saa panna täytäntöön peruuttamisaikana, määräajat ja menettelyt on mainittava luottosopimuksessa jne. Luottosopimuksen muotoilu-, solmimis- ja peruuttamisehtojen lainsäädännöllinen epätasapaino aiheuttaa kilpailun vääristymistä.

Joissakin jäsenvaltioissa luottosopimusten kotimyynti kuluttajille on ehdottomasti kielletty, kun taas toisissa maissa säädetään peruuttamisajasta tai erityistoimenpiteistä aggressiivisen markkinoinnin yhteydessä. Yhdessä jäsenvaltiossa täysin laillinen toimintatapa voi toisessa jäsenvaltiossa johtaa rikostuomioon. Tiukkoja oikeudellisia ehtoja soveltavassa jäsenvaltiossa toimiva luotonantaja voi helpommin tarjota palvelujaan joustavampia ehtoja soveltavan jäsenvaltion markkinoilla ja saa siten edullisemman kilpailuaseman.

Luotonantaja joutuu luotto- tai vakuussopimuksien täyttämättä jättämisen yhteydessä toimimaan erilaisten ilmoittamismenettelyjen ja -määräaikojen puitteissa sen mukaan, missä jäsenvaltiossa kuluttajan asuinpaikka on. Jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen mukaiset toimeenpanoa edeltävät odotusajat eroavat toisistaan huomattavasti kuluttajien, takaajien ja tavaroiden takaisinoton osalta. Pisimmät määräajat ja erityismenettelyt aiheuttavat lisäkustannuksia luotonantajalle, jonka on otettava sopimuksen täyttämättä jättämisen riski, ja ne voivat saattaa luotonantajan epäedulliseen kilpailuasemaan sellaiseen luotonantajaan nähden, jolle näitä kustannuksia ei aiheudu tai jonka kohdalla kustannusten aiheutumista koskevat ehdot eivät ole yhtä tiukat, vaikka kyseinen luotonantaja olisi myöntänyt luoton samalle kuluttajalle.

Korkean kuluttajansuojan tason mahdollistavat toimenpiteet on muotoiltu perustamissopimuksen 153 artiklan 1 ja 3 kohdan mukaisesti kyseiset kohdat on luettava yhdessä edellä mainitun 95 artiklan kanssa. Suojatoimenpiteiden tarkoituksena on itse asiassa vahvistaa sisämarkkinoiden toteutumista mahdollistavia toimenpiteitä, ja niiden avulla jäsenvaltioiden tulisi voida hyväksyä mahdollisimman suuri yhdenmukaistaminen puuttumatta yleisesti lisäsuojaa koskeviin toimenpiteisiin.

Tämän tavoitteen mukaisesti direktiivillä pyritään edistämään sovintomenettelyjen käyttöä ennen perintämenettelyjen käynnistämistä, perintämenettelyjen johdonmukaisuutta sopimuksen määräyksiin nähden, luotonantajalle aiheutuvien korkojen ja kuluttajalle aiheutuvien korkojen välistä tasapainoa myöhästyneitä maksuja suoritettaessa, molempien osapuolten etujen huomioon ottamista sovittaessa luotolla rahoitettujen tavaroiden takaisinotosta sekä kuluttajan mahdollisuutta vaihtaa tarvittaessa luotonantajaa joutumatta maksamaan perusteettomia korvauksia.

2.3 Soveltuvin väline tavoitteiden saavuttamiseksi

Ehdotetun toimen tarkoituksena on tyydyttää sisämarkkinoiden tarpeet vahvistamalla kaikkia toimijoita - luotonantajia, luotonvälittäjiä jne. - varten yhteiset ja yhdenmukaistetut säännöt, joiden avulla luotonantajat voivat levittää palvelujaan helpommin ja kuluttajat saavat korkeatasoista suojelua.

Tässä yhteydessä oli tarkasteltu mahdollisuutta käyttää yhdenmukaisen lainsäädännön muotona asetusta, joka on oikeudellisesti sitova suoraan ilman sen siirtämistä osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä, mutta tästä vaihtoehdosta luovuttiin. Direktiivi tarjoaa jäsenvaltioille mahdollisuuden muuttaa direktiivin 87/102/ETY täytäntöönpanon myötä voimassa olevaa lainsäädäntöä siinä määrin, kuin se on tarpeen direktiivin noudattamisen kannalta. Direktiiviehdotusta laatiessaan komissio pyrki ottamaan seuraavat näkökohdat tasapainoisesti huomioon: toisaalta direktiivin soveltamisalaa pyritään laajentamaan mahdollisimman paljon, jotta se kattaa kaikki luotto- ja vakuussopimusmuodot, ja toisaalta uudistuksen aiheuttamia vaikutuksia jäsenvaltioiden lainsäädäntöön pyritään rajoittamaan. Koska yhdenmukaistamiseen sovelletaan uutta lähestymistapaa ja direktiiviin on tehtävä useita huomattavia muutoksia, uusi ehdotus korvaa direktiivin 87/102/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiiveillä 90/88/ETY ja 98/7/ETY.

2.4 Ehdotetun direktiivin edut

Kuluttajille tarjottaviin luottoihin sovellettavien sääntöjen yhdenmukaistaminen tehostaa ja vakauttaa Euroopan luottomarkkinoita.

Markkinoiden toiminta tehostuu, koska mahdollisuudet harjoittaa rajatylittävää liiketoimintaa sisämarkkinoilla moninkertaistuvat ja kilpailu markkinoilla lisääntyy. Jos säännöt ovat samat sekä luotonantajien ja/tai luotonvälittäjien sekä kuluttajien ja takaajien osalta, lisääntyy kuluttajien ja takaajien luottamus edullisen koron tarjoaviin tai muuten edullisiin ennalta tuntemattomiin luottomuotoihin, joita toisiin jäsenvaltioihin sijoittuneet luotonantajat tai luotonvälittäjät tarjoavat.

Markkinoiden vakaus paranee, koska vastuullista luotonantoa, tiedotusta ja suojaa sekä luottosopimuksen solmimisen että sen täytäntöönpanon tai mahdollisen täyttämättä jättämisen yhteydessä koskevat säännökset tekevät epätodennäköisemmäksi sen, että luotonantaja tai -välittäjä voi harhauttaa toisen jäsenvaltion kuluttajia tai vaarantaa heidän taloudellisen tilanteensa taikka toimia vastuuttomalla tavalla. Ehdotettu direktiivi - ja erityisesti siihen sisältyvät ylivelkaantumisen ehkäisemistoimenpiteitä koskevat säännökset sekä säännöt, jotka koskevat keskustietokantoihin tutustumista - parantaa lisäksi lainanannon laatua ja pienentää kuluttajien riskiä joutua antamaan kohtuuttomia sitoumuksia, joita he eivät voi pitää, minkä seurauksena heistä tulee taloudellisesti syrjäytyneitä ja jäsenvaltioiden on ryhdyttävä kalliisiin sosiaalitoimiin heidän auttamisekseen.

3. Artiklojen tarkastelu

1 artikla (tavoite)

Direktiivin tarkoituksena on kuluttajille tarjottavien luottojen alaa koskevan lainsäädännön mahdollisimman suuri yhdenmukaistaminen, joka takaa kuluttajille korkean suojan tason. Yhdenmukaistaminen koskee periaatteessa kaikkia yksityishenkilöille tarjottavia luottotyyppejä ja -muotoja. Tämän vuoksi direktiivin nimessä puhutaan kuluttajille myönnettävästä luotosta eikä kulutusluotosta. Soveltamisala on merkittävästi direktiivin 87/102/ETY soveltamisalaa laajempi, ja muutamat soveltamisalaan tehtävät poikkeukset on lueteltu 3 artiklassa.

Direktiivi kattaa myös vakuussopimukset. Kyseisten sopimusten osalta yhdenmukaistaminen koskee pääasiassa sopimuksia tekeville kuluttajille annettavia tietoja, myös silloin kun kyse on ammattitarkoitukseen myönnettävän luoton takaamisesta.

2 artikla (määritelmät)

Artiklassa määritellään tietyt direktiivissä käytetyt termit. Periaatteessa käytetään samaa terminologiaa kuin direktiivissä 87/102/ETY. Määritelmiin on tehty joitakin muutoksia, jotka ovat tarpeen soveltamisalan laajentamisen vuoksi tai joidenkin käsitteiden tarkentamiseksi. Mukaan on otettu joitakin uusia määritelmiä, jotka koskevat säädökseen otettuja uusia käsitteitä.

'Luotonantajan', 'kuluttajan' ja 'luottosopimuksen' määritelmät ovat säilyneet käytännössä muuttumattomina alkuperäiseen direktiiviin verrattuna, mutta käsite 'lupaus myöntää luotto' on sisällytetty tekstiin paremmin. Direktiivi kattaa kaikki luottotoimet, myös sopimuksen tekemistä koskevat lupaukset.

Mukana on myös palveluiden tarjoamiseksi tehtävät luottosopimukset.

Määritelmän toisen virkkeen tarkoituksena ei ole säätää poikkeuksesta. Virke selkeyttää tapaukset - esimerkiksi kaasun, veden tai sähkön toimittamisen -, joissa palvelu toimitetaan jatkuvasti ja vastaava lasku maksetaan myöhemmin, mutta joissa ei myönnetä luottoa.

'Luotonvälittäjä' on yleinen käsite, joka voi kattaa useita toimintatyyppejä ja toimijaryhmiä:

- 'valtuutettu edustaja', jolla on yksinomainen oikeus allekirjoittaa sopimuksia lainanantajan nimissä ja puolesta

- 'luotonvälittäjä' eli riippumaton henkilö (joka työskentelee omissa nimissään), joka voi tehdä luottoanomuksia usealle luotonantajalle

- 'tavaroiden myyjä tai palveluiden suorittaja' eli siis henkilö (esimerkiksi myyjä), joka voi olla valtuutettu edustaja tai luotonvälittäjä taikka jopa luotonantaja, joka luopuu välittömästi oikeuksistaan kolmannen luotonantajaosapuolen tai pääasiallisen rahoittajan hyväksi, joka tekee (yhteis)päätöksen luoton myöntämisestä, ja jonka välitystoiminnan tarkoituksena on ainoastaan tukea pääasiallista toimintaa eli tuotteiden tai palveluiden myyntiä.

Ehdotetulla määritelmällä voidaan tarkoittaa jokaista henkilöä, joka avustaa luottosopimuksen tekemisessä, eikä siis ainoastaan luotonvälittäjää vaan myös valtuutettuja edustajia tai pankin edustajia sekä tavaroiden myyjiä ja palveluiden suorittajia, pääasiallisia tai sivutoimisia yrityksiä, myynninedistäjät mukaan luettuina.

Kyse on siis mistä tahansa henkilöstä, joka toimittaa luotonantajalle kuluttajan tunnistetietoja ja ohjaa kuluttajan palkkiota vastaan luotonantajan luokse luottosopimuksen solmimistarkoituksessa. Palkkio voi olla rahallinen tai se voi olla mikä tahansa muu sovittu taloudellisen etuuden muoto: tietotuki, pääsy luotonantajan kaupalliseen verkkoon, maksujärjestely jne. Määritelmällä ei periaatteessa tarkoiteta asianajajia ja notaareja, vaikka kuluttaja pyytäisikin heidän neuvojaan luottosopimuksen soveltamisalan osalta tai vaikka he avustaisivatkin sopimuksen muotoilussa tai aitouden todistamisessa, mikäli heidän tehtävänsä rajoittuu juridiseen neuvontaan eivätkä he ohjaa asiakkaitaan tiettyjen luotonantajien asiakkaiksi.

'Vakuussopimus' kattaa kaikki vakuudet, sekä henkilö- että reaalivakuudet: takuun, yhteisvastuullisuuden, kiinnityksen, pantin jne. Kuluttajan on allekirjoitettava sopimus takaajan ominaisuudessa, jotta hänet voidaan erottaa luottosopimuksen tehneestä kuluttajasta. Vakuussopimus voi koskea mitä tahansa luottotoimea, joka on allekirjoitettu yksityis- tai ammatilliseen tarkoitukseen, edellyttäen, että takaaja toimii muussa kuin ammatillisessa tarkoituksessa.

'Kuluttajalle aiheutuviin kokonaisluottokustannuksiin' on sisällyttävä kaikki kustannukset, myös luoton korot ja muut korvaukset, palkkiot, verot ja muut kustannukset, jotka kuluttajan on maksettava luotosta, riippumatta siitä, onko kustannukset maksettava luotonantajalle, luotonvälittäjälle, toimivaltaiselle viranomaiselle, joka kantaa veron tietystä luottomuodosta, tai jollekin muulle kolmannelle osapuolelle, jolla on oikeus vaatia maksuja luotto- tai vakuussopimuksen välittämisen tai solmimisen perusteella. Vaikka tämä tulkinta sisältyykin direktiiviin 87/102/ETY, sitä on muutettu hiukan tiettyjen kustannusten sisällyttämisen selkeyttämiseksi. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan ole laadittu täydellistä ja tyhjentävää luetteloa kaikista kustannustekijöistä.

Käsitteet 'luotonantajan saamat summat' ja 'kokonaiskorko luotonantajalla' ovat uusia direktiiviin 87/102/ETY nähden. Niiden avulla voidaan kartoittaa kustannukset, jotka ovat ominaisia tarjotulle luottopalvelulle ja jotka luotonantaja perii, lukuun ottamatta kolmansien osapuolten veloittamia kustannuksia: notaarimaksuja, vakuudesta aiheutuvia kustannuksia, luotonvälittäjälle maksettavia palkkioita, vapaaehtoisista vakuutuksista aiheutuvia kustannuksia jne.

Luoton korko on korko, jota käytetään laskettaessa jaksottaista maksuerää nostetun luoton määrän ja laina-ajan pituuden mukaan, muita kustannuksia lukuun ottamatta. Korkoprosentin avulla kuluttaja voi todentaa häneltä tiettynä ajanjaksona vaaditut luoton korot. Direktiivin 87/102/ETY 6 artiklassa käsitettä 'vuotuinen korkokanta' käytettiin ilman sen tarkentamista. Jotkin jäsenvaltiot ovat päättäneet käyttää todellista korkoa ja vastaavaa muuntomenetelmää varsinkin pitkäaikaisluottojen yhteydessä, joihin toisinaan liittyy kiinnitys kiinteään omaisuuteen. Tarkoituksena oli välttää tapaukset, joissa tietyn jakson korkojen laskennassa käytettäisiin lukemattomia tapoja soveltamalla erilaisia aikaan suhteutettuja sääntöjä, joilla on vain vähän yhtymäkohtia lineaariseen aikakäsitteeseen. Eräissä toisissa jäsenvaltioissa taas on lupa käyttää suhteellista muuntomenetelmää hyödyntävää jaksokohtaista nimelliskorkoa. Tässä direktiivissä halutaan erottaa toisistaan lainakoron enempi sääntely todellisten korkojen sääntelystä ja ilmoitetaan vain käytettävä korko. 'Luoton koron' käsite on kuitenkin säilytetty, jotta se voidaan erottaa säästökorosta tai talletuskorosta.

Luoton korko on siis korko, jonka avulla voidaan - luotonantajan määrittämää menetelmää käyttäen - laskea tietyin jaksoin korot, jotka nostetusta pääomasta on maksettava. Tämä korko eroaa joissakin jäsenvaltioissa toisinaan käytetyistä niin kutsutuista järjestelykuluista, jotka lasketaan tavaran tai palvelun rahoittamiseen tarvittavasta nettohinnasta, mutta jotka eivät tuo lisäarvoa kuluttajalle. Todellisen vuosikoron avulla voidaan ilmoittaa luoton koron laskemiseen käytetyn menetelmän todellinen vaikutus.

'Jäännösarvon' käsitettä käytetään usein leasing-vuokrauksen alalla. Kyseisen jäännösarvon suorittamalla ostomahdollisuuden käyttämisen tai luottosopimuksen päättymisen yhteydessä kuluttajan tulisi saada rahoitettu tavara omistukseensa.

'Luoton nostolla' kuvataan määrää, jonka kuluttaja voi nostaa tai on nostanut yhdellä kertaa tietyllä hetkellä. 'Luoton kokonaismäärän' eli periaatteessa luottorajan ilmaisee hyväksyttyjen luoton nostojen kokonaismäärä.

'Pysyvän välineen' määritelmä on sama kuin rahoituspalveluiden etämyynnistä kuluttajalle ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta {...} annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä.

Ilmauksella 'kertamaksusta vastaava kolmas henkilö' tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole luotonantaja tai kuluttaja ja joka sitoutuu kuluttajan ja tapauksen mukaan luotonantajan suhteen maksamaan kerralla luottosopimuksen nojalla maksettavan lainapääoman, jotta kuluttaja voi maksaa sen luotonantajalle luottosopimuksen ehtojen mukaisesti. Tämä henkilö on yleensä vakuutuksenantaja tai sijoitusrahasto.

3 artikla (soveltamisala)

Tässä artiklassa määritellään sopimustyypit, joihin direktiiviä on sovellettava. Direktiiviä 87/102/ETY oli sovellettava ainoastaan luottosopimuksiin [10] eli sopimuksiin, joiden nojalla luotonantaja myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle luottoa maksun lykkäyksen, lainan tai muun vastaavan taloudellisen järjestelyn muodossa. Tässä direktiiviehdotuksessa pyritään laajentamaan soveltamisalaa siten, että se kattaa takaukset eli kaikki takaajat ja siis kaikki kuluttajat, jotka antavat vakuuden riippumatta siitä, onko kyseessä henkilö- tai reaalivakuus vai kattaako vakuus kuluttajalle tai liikkeenharjoittajalle myönnetyn luoton. Kyseisiltä henkilöiltä ei voi kieltää vastaavia vähimmäistietoja ja vastaavaa suojaa, jotka kuluttajalla/lainanottajalla [11] on.

[10] Ks. yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 23.3.2000 asiassa C-208/98, Berliner Kindl Brauerei AG.

[11] Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö on seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): F, UK, L, B, IRL, S.

On syytä poistaa direktiivin 87/102/ETY 2 artiklassa tarkoitetut poikkeukset, jotka liittyvät vähimmäis- tai enimmäismääriin, korottomiin luottoihin tai pienemmällä korolla myönnettäviin luottoihin, tavaroiden tai palveluiden vuokraukseen, johon liittyy ostomahdollisuus, notaarin tai tuomarin luona tehtäviin määrämuotoisiin luottosopimuksiin, ennakkonostoina käyttötililtä myönnettävään luottoon, hyväksyttyihin, hiljaisiin tai ilman hyväksyntää tehtyihin tilinylityksiin sekä kaikkiin muihin lyhytkestoisiin luottoihin, joista aiheutuu kuluja tai korkoja kuluttajalle. [12]

[12] Jäsenvaltiot ovat ylittäneet direktiivin 87/102/ETY rajoitetun soveltamisalan kaikilta osin. Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen) poikkeuksittain ryhmiteltynä:

Direktiivin soveltamisalaan eivät kuulu kiinteän omaisuuden hankkimiseen tai kunnostamiseen tarkoitettua luottoa koskevat luottosopimukset, joista on annettu komission suositus. Direktiiviä sovelletaan kuitenkin kyseisiin luottosopimuksiin, jos niillä voidaan rahoittaa tapauksen mukaan uuden luoton noston kautta muita toimia kuin kiinteän omaisuuden hankintaa tai kunnostamista.

Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle on syytä jättää myös sellaiset sopimukset, joissa määrätään maksulykkäyksistä tai -helpotuksista, tapauksen mukaan maksu- tai luottokortin avulla, edellyttäen että toimet ovat maksuttomia ja ne toteutetaan enintään kolmen kuukauden aikana.

Direktiiviä ei ole tarkoitus soveltaa tapauksiin, joissa työnantaja myöntää työntekijälle satunnaisesti ja siis pääasiallisen elinkeinon tai ammatin harjoittamisen ulkopuolella luoton tai ennakon tämän palkasta. Ei kuitenkaan ole syytä sallia, että jäsenvaltiot jättäisivät direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle tietyt luottomuodot, joita tarjotaan tietyille henkilöryhmille tai myönnetään tietyissä olosuhteissa pienemmällä korolla, jos tällaisia luottoja tarjotaan järjestelmällisesti ammatti- tai elinkeinotoiminnan yhteydessä joko erityisesti tätä tarkoitusta varten perustettujen osuuskuntien jäsenille tai jos kyse on työnantajan yrityksensä sisällä järjestämästä luottopalvelusta.

Tällaisissa tapauksissa luoton myöntämisessä on noudatettava samaa direktiivissä tarkoitettua varovaisuutta, ja luoton myöntämiseen on liityttävä samat tiedotus-, neuvonta- ja kuluttajansuojatoimenpiteet.

Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle on syytä jättää myös direktiivin 93/22/ETY [13] 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen sijoituspalveluyritysten ja sijoittajan välillä tehdyt luottosopimukset. Tällöin on kyse aivan erityisluonteisista luottosopimuksista, joiden osalta on voimassa samankaltaiset, muun muassa tiedottamista ja neuvontaa koskevat säännökset.

[13] EYVL L 141, 11.6.1993, s. 27.

4 artikla (mainonta)

Direktiivin 87/102/ETY 3 artiklassa säädetään seuraavaa: "Jokaisessa ilmoituksessa ja jokaisessa elinkeinonharjoittajan toimitiloissa esillä olevassa tarjouksessa, jossa tarjotaan luottoa tai tarjoudutaan välittämään luottosopimus ja jossa mainitaan korkokanta tai jokin luotosta aiheutuvia maksuja tarkoittava luku, on myös mainittava todellinen vuosikorko, joka voidaan tarvittaessa ilmoittaa havainnollisin esimerkein, jos sen ilmoittaminen muulla tavalla ei olisi käytännöllistä". Tavoitteena oli välttää harhaanjohtava tai sopimaton mainonta, jossa ilmoitettaisiin korkoprosentti tai kustannukset ilman, että kuluttajalle tiedotettaisiin luottosopimuksen todellisista kustannuksista tai todellisesta korosta.

Direktiivin 1 a artiklan 3 kohdan ja 3 artiklan muotoilu osoittaa, että alussa jäsenvaltioiden keskuudessa oli epävarmuutta todellisen vuosikoron laskentamahdollisuuksien ja -menetelmien suhteen. Näin ollen hyväksyttiin tiettyjä poikkeuksia, joiden nojalla todellisen vuosikoron mainitseminen voitiin korvata havainnollisen esimerkin avulla esitettävällä likimääräisellä menetelmällä, jos todellisen vuosikoron ilmoittaminen selkeästi ja yksinkertaisesti ei ollut mahdollista. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan tarkennettu havainnollisen esimerkin laatimistapaa eikä olosuhteita, joissa sitä voidaan käyttää. Itse asiassa todellinen vuosikorko voidaan aina laskea, mutta tähän tarvitaan direktiivin 87/102/ETY 1 a artiklan 7 kohdassa, jotka korvataan tämän direktiiviehdotuksen 12 artiklalla, lueteltuja oletuksia.

Todellisen vuosikoron mainitsemisen etu on eri kustannustekijöiden - vuotuisten tai jaksottaisten - erilliseen mainitsemiseen verrattuna on, että todellisessa vuosikorossa otetaan huomioon jaksot, joina luotonantaja vaatii maksuja. Todellinen vuosikorko on siis indikaattori, joka ilmaisee kaikista parhaiten tiettynä jaksona aiheutuvien kustannusten vaikutuksen minkä tahansa luottosopimuksen mukaisen luoton takaisinmaksun yhteydessä. Mainoksen tapauksessa luoton noston ja/tai takaisinmaksun rytmi ei aina kuitenkaan ole etukäteen tiedossa, ja tällöin on turvauduttava oletusten käyttöön. Tietyissä tapauksissa - esimerkiksi käyttötililtä tehtävien ennakkonostojen yhteydessä - samaan aikaan voidaan soveltaa kolmea tai neljää oletusta: luotto nostetaan välittömästi, luottoajaksi katsotaan yksi vuosi ja kyseisellä jaksolla sovelletaan kiinteää korkoa. Vaatimusta mainita vastaavat tiedot havainnollisen esimerkin kautta esimerkiksi audiovisuaalisen mainonnan yhteydessä voitaisiin pitää suhteettomana. Todennäköisesti mahdotonta olisi myös kieltää 3 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa kaikki viittaukset kustannuksiin tai korkoihin.

Direktiiviehdotuksen 4 artiklassa on ehdotettu joustavampana ratkaisuna viittaamista harhaanjohtavasta mainonnasta 10. syyskuuta 1984 annetun neuvoston direktiivin 84/450/ETY säännöksiin. Harhauttavuuden arviointi riippuu siis luottosopimuksen tyypistä ja mainoksessa annetuista tosiasiallisista tiedoista.

5 artikla (kielto neuvotella luotto- ja vakuussopimuksista elinkeinonharjoittajan toimitilojen ulkopuolella)

Useat jäsenvaltiot [14] ovat katsoneet, että luottosopimusten aktiivinen kotimyynti ei tule kysymykseenkään luotonantajan tai luotonvälittäjän ja kuluttajan välisessä tavallisessa liikesuhteessa, kun otetaan huomioon kotimyynnin vaikutukset kuluttajien tekemiin sitoumuksiin. Luottosopimusten aktiivisella kotimyynnillä voi olla merkittäviä seurauksia kuluttajalle, joka - direktiivissä 85/577/ETY [15] tarkoitetuissa olosuhteissa ja tämän direktiivin tarjoamasta suojasta huolimatta - ei aina kykene arvioimaan sovitun sopimuksen todellisia rahoitusvaikutuksia. Kyseiset vaikutukset käyvät ilmi vasta kun ensimmäinen maksu luoton maksamiseksi takaisin suoritetaan. Kun otetaan huomioon luoton erityisluonne ja siihen mahdollisesti liittyvät rahoitusvaikutukset, katsottiin tarpeelliseksi hyväksyä direktiivillä 86/677/ETY hyväksyttyä lähestymistapaa tiukempi lähestymistapa ja kieltää kokonaan tämän direktiivin kattamien luottosopimusten ilman pyyntöä tapahtuva kotimyynti. Ehdotettu kielto koskee luotto- ja vakuussopimuksia, jotka tehdään vastaavissa olosuhteissa kuin direktiivin 85/577/ETY 1 artiklassa kuvatut sopimukset, olettaen että "elinkeinonharjoittajan" käsite kattaa sekä luotonantajan että luotonvälittäjän.

[14] Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö on seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): UK, B ja L ; osittainen lainsäädäntö kotimyynnin tiettyjen vaikutusten tai tiettyjen kotimyyntitilanteiden osalta: IRL ja NL.

[15] Asia C-481/99, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 13.12.2001.

6 artikla (vastavuoroisesti ja etukäteen annettavat tiedot sekä neuvontavelvollisuus)

Artiklassa säädetään kuluttajalle etukäteen annettavista tiedoista sekä luotonantajan ja luotonvälittäjän neuvontavelvollisuudesta [16].

[16] Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): artiklan 1 ja 2 kohta: suuri osa jäsenvaltioista, esim. F ja B: etukäteistarjous, NL: luottoesite, IRL ja L: tietoja mainoksen yhteydessä, luotonantajien toiminnan harjoittaminen; UK: velvollisuus antaa tiedot ja tarkentaa tiedot kunkin luottosopimuksen osalta jne. Artiklan 3 kohta: B.

Luotonantaja ja tapauksen mukaan luotonvälittäjä voivat vaatia kuluttajilta ja takaajilta ainoastaan direktiivin 95/46/ETY 6 artiklan mukaiset tiedot, jotka ovat riittävät, asiaankuuluvat ja laajuudeltaan asianmukaiset, kun otetaan huomioon niiden keräämisen ja käsittelyn tarkoitus. Kuluttajien ja takaajien on vastattava vilpittömästi luotonantajan ja tapauksen mukaan luotonvälittäjän esittämiin tarkkoihin kysymyksiin.

Kuluttajan on ennen luottosopimuksen tekemistä saatava riittävät tiedot luoton ehdoista ja kustannuksista sekä omista velvollisuuksistaan. Ehdotetut säännöt perustuvat etukäteen annettavia tietoja koskevien seikkojen osalta pääosin komission suositukseen, joka on annettu 1. maaliskuuta 2001 tiedoista, jotka asuntolainojen tarjoajan on annettava kuluttajille ennen sopimuksen tekemistä [17]. Tiedot on siis annettava kaikista luottosopimuksen ominaisuuksista (onko luottosopimuksessa kiinteä vai vaihtuva korko; mitkä ovat koron vaihtuvuutta, luoton nostoa ja takaisinmaksua koskevat ehdot jne.), ja osa näistä tiedoista on merkittävä pakollisina mainintoina itse luottosopimukseen. Etäluottosopimusten yhteydessä etukäteen annettavat tiedot on lisäksi esitettävä rahoituspalveluiden etämyynnistä kuluttajalle ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin .../.../EY 5 artiklassa tarkoitettuja ehtoja noudattaen.

[17] EYVL L 69, 10.3.2001, s. 25-29.

Yksilöityihin tietoihin on sisällyttävä todellinen vuosikorko. Näissä tiedoissa mainittu todellinen vuosikorko saa erota luottosopimuksessa mainitusta lopullisesta todellisesta vuosikorosta ainoastaan sellaisten sopimusperusteisten seikkojen perusteella, joita ei voida tietää tietojen toimittamisen hetkellä. Kuluttajan on tiedettävä ainakin, mitä oletuksia on käytetty, jotta hän tietää ja voi todentaa ehdotetun luoton todellisen vuosikoron perusteena olevat tekijät: nostettavat määrät, takaisinmaksettavat määrät ja maksuvälit. Sama koskee kokonaiskorkoa luotonantajalla. Harhaanjohtavana pidetään sellaisen koron tai kustannusten mainitsemista, jossa ei ole mainittu tällaista oletusta. Tämän vuoksi on tärkeää, että silloin kun etäluottosopimusten yhteydessä etukäteen annettavat tiedot annetaan suullisesti puhelimen välityksellä direktiivin .../.../EY 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla, tietoihin on sisällyttävä todellinen vuosikorko ja kokonaiskorko luotonantajalla sekä niiden osatekijät.

Oletusten käyttämistä rajoitetaan. Direktiivin 87/102/ETY 1 a artiklan 7 kohdassa säädetään jo nyt tiukoista ehdoista, jotka on säilytetty direktiiviehdotuksessa. Maksuaikataulun korvaaminen oletuksella, että luotto maksetaan kokonaan takaisin vuoden kuluttua, on esimerkiksi mahdollista ainoastaan silloin, jos maksuaikataulu ei käy ilmi sopimusehdoista eikä myönnetyn luoton maksutavasta.

On myös syytä säätää luotonantajan ja tapauksen mukaan luotonvälittäjän yleisestä neuvontavelvollisuudesta, jotta kuluttaja voi valita parhaan luottomuodon luotonantajan tai luotonvälittäjän tavanomaisesti tarjoamista luottomuodoista. Neuvonnassa on otettava huomioon kuluttajan takaisinmaksukyky, aiheutuva riski, mahdollinen vahvistettu maksuaikataulu, mahdollisuus tehdä nostoja sekä haetun luoton käyttökohde.

Tämän direktiivin 28 artiklassa säädetään luotonvälittäjistä, jotka eivät ole rekisteröityneet ja jotka siksi toimivat hyväksytyn luotonantajan tai hyväksytyn luotonvälittäjän vastuulla. Tällaisissa tapauksissa luotonvälittäjän on annettava tiedot ja neuvonta, mutta ne annetaan hyväksytyn luotonantajan tai luotonvälittäjän vastuulla. Direktiivin 6 artiklan 4 kohdassa säädetään tapauksesta, jossa luotonvälittäjä on tavaroiden myyjä tai palveluiden suorittaja, joka toimii ainoastaan toissijaisesti tarjouksentekoprosessissa ja luottosopimuksen tekemisessä. Tiedottamis- ja neuvontavelvollisuus on tällöin kokonaan luotonantajalla tai luotonvälittäjällä, joiden lukuun tavaroiden myyjä tai palveluiden suorittaja toimii - tapauksen mukaan markkinointiedustajan ominaisuudessa - luottosopimuksen tekemisen yhteydessä.

7 artikla (tietojen kerääminen ja käsitteleminen)

Kuluttajan tai takaajan on luotto- tai vakuussopimuksen tekemisen, hallinnoinnin ja toimeenpanon yhteydessä annettava hyvin henkilökohtaisia tietoja, joiden keräämisen tarkoitus on usein muu kuin riskin arviointi: tietoja kerätään mainontaa, markkinointia ja vakuutussopimustarjouksia varten, niitä myydään kolmansille osapuolille jne. Kuluttajan suostumus tietojen käyttämiseen saadaan usein luottohakemuslomakkeella tai luotto- tai vakuussopimuksessa olevalla lausekkeella olosuhteissa, joissa kuluttaja ei todella voi kieltäytyä antamasta hyväksyntäänsä, koska hän pelkää kieltäytymisen johtavan luottohakemuksen tai maksuhelpotusten hylkäämiseen. Useimmiten kuluttaja ei edes ole tietoinen siitä, että hän on allekirjoittanut tällaisen lausekkeen.

Tässä artiklassa sallitaan kyseisten tietojen kerääminen ja käsittely ainoastaan tässä direktiivissä tarkoitettuja toimia suorittavien henkilöiden toimesta ja ainoastaan kuluttajan tai takaajan taloudellisen tilanteen ja takaisinmaksukyvyn arvioimiseksi. Kyseessä on siis muodollinen velvollisuus, jonka ulkopuolelle jätetään tämän direktiivin yhteydessä kerättyjen henkilötietojen markkinointi, kaupan pitäminen ja myynti. Sen on voitava taata 6 artiklassa tarkoitettu velvollisuus ilmoittaa toisinaan hyvin henkilökohtaisia ja arkaluontoisia tietoja luotonantajalle ja luotonvälittäjälle rajoittamatta direktiivin 95/46/EY soveltamista. Määritelty tavoite koskee kuitenkin myös luotto- tai vakuussopimuksen hallinnoinnin aikana ja myös sopimuksen täyttämättä jättämisen yhteydessä kerättyjä tietoja. Tässä tarkoitetaan siis luotonantajien ja luotonvälittäjien lisäksi myös tietopisteitä sekä luottovakuutuksenantajia, joiden puoleen luotonantaja voi kääntyä hankkiakseen 9 artiklan mukaisia tietoja. Luetteloa voidaan täydentää perintätoimistoilla ja yleensäkin henkilöillä, jotka ottavat luotonantajan saatavat.

8 artikla (keskustietokanta)

Sekä kuluttajan että takaajan ylivelkaantumisen välttäminen on yleisen edun mukaista. Keskustietokantojen luominen voi ratkaista ongelmat osittain, ja samalla luotonantaja voidaan yksityis- tai kauppaoikeudellisten seuraamusten avulla saattaa vastuuseen tapauksissa, joissa luotonantajan olisi saatujen tietojen perusteella pitänyt pidättäytyä uuden luoton myöntämisestä. Jäsenvaltioiden [18] on syytä tehdä pakolliseksi ainakin negatiiviset tiedot sisältävät keskustietokannat, joissa on saatavilla riippumattomat ja luotettavat tiedot maksuviivästyksistä ja joiden avulla voidaan tunnistaa kuluttajat ja takaajat. Tietokantaan tulisi sisältyä ainakin kyseisen jäsenvaltion aluetta koskevat tiedot, ja sen olisi oltava kaikkien luotonantajien käytettävissä.

[18] Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): Tilanne vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioittain: NL ja B: lähes samanlainen lainsäädäntö, joka on kuitenkin laajennettu koskemaan myös positiivisia luottotietoja; D, A ja I: luotto- ja vakuussopimuksiin liittyvien tietojen kirjaamista laajemmat positiiviset luottotiedot, mutta luotonantajalla ei ole velvollisuutta tutustua niihin; F ja DK : saatavilla negatiiviset tiedot, ei tutustumisvelvollisuutta;. UK: ei keskustietokantaa, lähes täydellinen vapaus koota yksityisiä hajautettuja tiedostoja ilman yhteisesti sovittuja kriteereitä, ei tutustumisvelvollisuutta.

Direktiivin 8 artiklassa keskustietokanta tehdään pakolliseksi ja otetaan käyttöön yhteiset puitteet, joiden kautta tiedot ovat saatavilla, niitä voi käsitellä ja niihin voi tutustua.

Direktiivin 8 artiklan viimeisessä kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat luoda myös laajempia, positiiviset tiedot sisältäviä keskustietokantoja, joihin kirjataan kaikki kuluttajien luottositoumukset. Näin luotonantajalla on käytössään negatiivista tietokantaa luotettavampi väline, jonka avulla voidaan todentaa, onko kuluttaja tai tapauksen mukaan takaaja tehnyt muita luotto- tai vakuussopimuksia, jotka eivät ole riidanalaisia, mutta joiden kokonaismäärä on sellainen, että lisäluoton aiheuttama taakka olisi kuluttajan tai tapauksen mukaan takaajan kannalta kestämätön.

Direktiivin 9 artiklassa esiintyvään "vastuullisen luotonannon" käsitteeseen sisältyy luotonantajan velvollisuus tarkistaa keskustietokannan tiedot ennen kuin kuluttaja voi tehdä luottosopimuksen tai takaaja voi taata kyseisen luoton takaisinmaksun. On selvää, että tekemällä kyselyn keskustietokantaan luotonantaja saa ainoastaan alustavat hyödylliset tiedot, joita on täydennettävä 9 artiklassa kuvatuilla muilla toimenpiteillä. Pidetään kuitenkin avoimuuden vuoksi asianmukaisena, että kuluttajan pyynnöstä luotonantaja ilmoittaa tälle keskustietokantaan tehdyn haun tuloksen. Tämän ilmoituksen perusteella kuluttaja tai takaaja voi tarvittaessa vaatia tietokannan ylläpitäjää tekemään tietoihin tarvittavat korjaukset.

Tietokantaan voi tehdä ainoastaan yksilökohtaisia hakuja. Keskustietokannasta saatuja tietoja voidaan käyttää ainoastaan luotto- tai vakuussopimuksen täyttämättäjättämisriskin arvioimiseen, eikä niitä saa käyttää esimerkiksi markkinointi- tai myyntitarkoituksessa. Henkilötietoja saa säilyttää vain sen ajan, joka on tarpeen riskin arvioimiseksi, ja ne on tuhottava välittömästi luotto- tai vakuussopimuksen solmimisen tai luottohakemuksen hylkäämisen jälkeen. Tiedoston ylläpitäjä keskustietokannassa voi kuitenkin säilyttää todisteen hausta ja toimittaa sen tarvittaessa asianomaiselle osapuolelle tai tuomioistuimelle siltä varalta, että esimerkiksi luotonantajan vastuullisuus asetetaan kyseenalaiseksi tai riitautetaan vastuullista luotonantoa koskevien säännösten nojalla.

9 artikla (vastuullinen luotonanto)

Joissakin jäsenvaltioissa [19] sovelletaan luottoalalla sääntöjä, jotka velvoittavat luotonantajan noudattamaan varovaisuutta tai hyvää luotonantotapaa koskevia sääntöjä. Tämän artiklan tavoitteena on vahvistaa Euroopan tasolla sekä kuluttajien ja takaajien että myös kaikkien luotonantajien edun mukainen samanlainen periaate. Luotonantajien riskinä on heidän asiakkaidensa maksukyvyn heikkeneminen siinä tapauksessa, että heidän kilpailijansa myöntävät myöhemmin kyseisille asiakkaille luottosopimuksia olosuhteissa, jotka vaarantavat vakavasti kuluttajan tai takaajan kyvyn maksaa luotto takaisin.

[19] Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö on seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): NL, B sekä takaajien osalta F ja SV.

Vastuullisen luotonannon periaatteeseen sisältyy velvollisuus hyödyntää käytettävissä olevat välineet eli esimerkiksi velvollisuus tarkistaa keskustietokannan tiedot ja tutkia kuluttajan tai takaajan toimittamat vastaukset, vaatia vakuudet, todentaa luotonvälittäjien antamat tiedot ja valita tarjottava luottomuoto. Tässä ei ole kyse vastuusta esimerkiksi sen osalta, ilmeneekö kuluttajalla tosiasiallisesti maksuhäiriöitä vaiko ei. Vastaavissa varovaisuussäännöissä vaaditaan lisäksi, että asiatiedot arvioidaan tapauskohtaisesti ja että arvioinnin suorittavat mielellään oikeusviranomaiset. Luotonantaja ei kuitenkaan tarkastele kuluttajan takaisinmaksukykyä puolueettomasti: luotonantajan sopimusperusteinen vastuu säilyy, ja tältä osin on tärkeä tarkentaa luottosopimuksen tekemisen ja etukäteistarkastelun välinen yhteys.

Tällä säännöksellä ei rajoiteta kuluttajan velvollisuutta noudattaa varovaisuutta hakiessaan luottoa eikä kuluttajan velvollisuutta täyttää sopimusvelvoitteitaan.

10 artikla (luotto- ja vakuussopimuksissa mainittavat tiedot)

Direktiivin 87/102/ETY 4 artiklan 2 kohdassa luetellaan luottosopimuksessa mainittavien tietojen osalta ainoastaan vähimmäisvaatimukset. Kyseisen artiklan 3 kohdassa viitataan direktiivin liitteeseen I, jossa on luettelo olennaisista ehdoista, joiden mainitsemista kirjallisessa sopimuksessa jäsenvaltiot voivat vaatia. Tämän vuoksi lähes kaikki jäsenvaltiot ovat säätäneet yleisesti luottosopimusten muodosta ja sisällöstä ja tietyistä erityisluottosopimuksista monilla eri tavoilla.

Tämän ehdotuksen 10 artiklan ensimmäiseen kohtaan sisältyy luotto- ja vakuussopimuksia koskeva yhteinen osuus. On tärkeää, että kaikki osapuolet saavat yhden kappaleen luottosopimuksesta. Näihin osapuoliin kuuluu myös luotonvälittäjä, joka ei tiukasti määriteltynä ole varsinainen osapuoli, mutta jonka on tärkeää saada kyseiset tiedot muun muassa palkkionsa maksun osalta. Sekä luottosopimuksessa että vakuussopimuksessa on oltava lauseke, jossa mainitaan mahdolliset tuomioistuinlaitoksen ulkopuoliset menettelyt.

Tämän direktiiviehdotuksen 10 artiklassa ehdotetaan säädettäväksi täydellisestä pakollisten mainintojen luettelosta, johon sisältyvät lähinnä 6 artiklassa tarkoitetut tiedot. Jos luottosopimukseen vaaditaan pakolliset vähimmäistiedot, kyseisten tietojen on oltava merkityksellisiä ja totuudenmukaisia ja ne on esitettävä luettavassa muodossa. Niiden on myös vastattava tietoja, jotka on annettu etukäteen ennen luottosopimuksen solmimista. Yleisehdot - esimerkiksi tilin käyttöä tai koron vaihtuvuutta koskevat ehdot - ovat olennainen osa luottosopimusta.

Luoton kokonaismäärä on aina mainittava (eihän yksikään luotonantaja myönnä rajatonta luottoa), eikä sen määrää voida muuttaa tekemättä uutta sopimusta. Direktiivistä ehdotetaan siis poistettavaksi direktiivin 87/102/ETY 4 artiklan liitteessä tarkoitetut mahdollisuutta koskevat ilmaukset. Jotkin luotonantajat vahvistavat väliaikaisia luottorajoja ja suurentavat (tai pienentävät) niitä yksipuolisesti muun muassa sen mukaan, suorittaako kuluttaja maksut säännöllisesti, käyttääkö hän luottovaraansa, onko luotto kannattava ja ovatko kansalliset enimmäiskorot muuttuneet.

Jos toinen osapuoli haluaa nostaa luoton kokonaismäärää eli luottorajaa, hänen on haettava uutta sopimusta ja luotonantajan on tarkastettava uudelleen kuluttajan vakavaraisuus (ja tämän vuoksi "väliaikaiset luottorajat" eivät ole enää sallittuja).

"Nostettua määrää" koskevalla maininnalla ei ole merkitystä luottosopimuksessa, ja siksi kyseinen maininta on jätetty pois. Sen sijaan ehdotetaan säädettäväksi tämän direktiiviehdotuksen 6 artiklassa vaadittuja tietoja täydentävistä tiedoista, joita ovat muun muassa lyhennystaulukko, maininta rahoitetusta kohteesta, jos kyse on tiettyyn tarkoitukseen osoitetusta luotosta, mahdollinen käteismaksuosuus, jos kyse on osamaksusta, sekä sovellettava korko ja kustannukset, jos luottosopimus jätetään täyttämättä.

Vakuussopimukseen on myös sisällyttävä vähimmäistiedot, joita ovat summa, jolle vakuus annetaan, sekä kustannukset, jotka liittyvät vakuussopimuksen täyttämättä jättämiseen ja jotka ovat kokonaan erillisiä luottosopimuksesta. Vakuussopimuksen tekemisestä aiheutuvat kustannukset vaaditaan käytännössä kuluttajalta, ja ne on siis sisällytettävä todelliseen vuosikorkoon. Vaikka kyseiset kustannukset vaadittaisiinkin suoraan takaajalta, tällä olisi kaikkien jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön nojalla oikeus hakea korvausta kuluttajalta, ja tämän vuoksi tällaisen saatavan maksu on myös sisällytettävä kokonaisluottokustannuksiin.

11 artikla (peruuttamisoikeus)

Harkinta-aika ja peruuttamismahdollisuus ovat perinteisiä käytäntöjä [20], joiden avulla kuluttaja voi vapautua harkitsemattomasta sitoumuksesta ja peruuttaa sellaisissa olosuhteissa tehdyn päätöksen, joissa myyjän harjoittama painostus on voittanut kuluttajan vapaan ja valistuneen tahdon. Tässä artiklassa ehdotetaan peruuttamismahdollisuutta samoin ehdoin kuin rahoituspalveluiden etämyynnistä kuluttajalle ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta {...} annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä. Komissio valitsi tämän lähestymistavan, sillä se halusi lähentää peruuttamisoikeuteen liittyviä yksityiskohtaisia sääntöjä samanlaisilla aloilla. Komissio on tietoinen siitä, että kuluttajalainsäädäntöön liittyvissä muissa direktiiveissä on erilaisia ratkaisuja. Kuten komissio totesi vuosiksi 2002-2006 esittämässään kuluttajastrategiassa, se aikoo myöhemmin tarkistaa lainsäädäntöä eurooppalaisesta sopimusoikeudesta antamansa tiedonannon jatkotoimina.

[20] Jäsenvaltiot ovat säätäneet samankaltaisesta järjestelmästä. Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): B: oikeus "luopua" sopimuksesta seitsemän työpäivän kuluessa, F: seitsemän päivän peruuttamisaika, IRL: peruuttamisoikeus 10 kalenteripäivän kuluessa, L: oikeus "luopua" kahden päivän kuluessa sopimuksesta, mutta ainoastaan toimittajan myöntämistä luottosopimuksista, UK: "cooling-off period", johon liittyy useita ehtoja, D ja A: "Widerrufsrecht".

Artiklalla ei estetä luoton välitöntä nostoa. Luotonantaja voi tällaisessa tapauksessa vaatia peruuttamisoikeuttaan käyttävältä kuluttajalta enimmäiskorvauksen, joka vastaa summaa, joka saadaan soveltamalla todellista vuosikorkoa nostettuun summaan nostopäivästä lähtien siihen saakka, kunnes varat tai tavarat palautetaan. Korvaus on pienten luottojen osalta vähäpätöinen, mutta sen avulla voidaan estää väärinkäytökset ja keinottelut suurempien summien osalta. Lisäksi kuluttajan on palautettava tehdyn luottosopimuksen nojalla saamansa tavarat luotonantajalle, sikäli kuin tavaran käyttöön asettamisesta on määrätty luottosopimuksessa. Jos luottosopimuksen ja ostosopimuksen välillä on oikeudellinen ero, kuluttajan on noudatettava ostosopimusta, jollei sitä ole tehty luottosopimuksen todelliseen tekemiseen liittyvän purkamisehdon alaisena.

12 artikla (todellinen vuosikorko)

Direktiivin 12 artiklassa ehdotetaan otettavaksi käyttöön todellisen vuosikoron laskenta. Artikla korvaa direktiivin 87/102/ETY 1 a artiklan, sellaisena kuin se on lisättynä direktiivillä 90/88/ETY.

Liitteessä I tarkoitettu todellisen vuosikoron kaava on säilytetty, mutta käytettyä terminologiaa on muutettu tässä direktiiviehdotuksessa käyttöön otettavaksi ehdotettujen uusien määritelmien vuoksi. Ehdotuksessa esitetään pyöristysten ja vuosikäsitteen täydellistä standardointia, ja siinä ehdotetaan säilytettäväksi ainoastaan vuosien murto-osia koskeva menetelmä. Liitteessä II esitetään useita laskentaesimerkkejä, jotka kattavat kaikki luottosopimukset.

Kokonaisluottokustannuksiin on sisällyttävä kaikki kustannukset, myös luoton korot ja muut korvaukset, palkkiot, verot ja muut kustannukset, jotka kuluttajan on maksettava luotosta, riippumatta siitä, onko kustannukset maksettava luotonantajalle, luotonvälittäjälle, veron kantavalle toimivaltaiselle viranomaiselle tai jollekin muulle kolmannelle henkilölle, jolla on oikeus kantaa maksuja luotto- tai vakuussopimuksen välittämisen tai solmimisen perusteella.

Artiklan 2 kohdassa on ehdotettu säilytettäväksi direktiivillä 90/88/ETY käyttöönotetut kaksi poikkeusta: luottosopimuksen noudattamatta jättämisestä aiheutuvat maksut sekä kustannukset, jotka on suoritettava riippumatta siitä, maksetaanko käteisellä vai luotolla. Joitakin luottosopimukseen liittyviin "välineisiin" - kortteihin ja tileihin - liittyviä seikkoja on esitetty tarkemmin. Näihin välineisiin liittyvien kustannusten on sisällyttävä kokonaisluottokustannuksiin ja siis todelliseen vuosikorkoon, ellei luotonantaja ole selkeästi ja erikseen määritellyt kyseisten välineiden osalta luottoon liittyviä kustannuksia ja muihin maksutoimiin liittyviä kustannuksia.

On selvää, että luoton takaisinmaksun takaava vakuutus pienentää luotonantajan riskiä ja vakuutusmaksua on tällaisessa tapauksessa pidettävä luoton kustannustekijänä. Tämä periaate on säilytetty tiettyjen vakuutustyyppien osalta direktiivin 87/102/ETY 1 a artiklan v kohdassa säädettynä poikkeuksena. Jotkin jäsenvaltiot [21] ovat soveltaneet valinnanvapautta laajemmin myös muihin vakuutustyyppeihin tai sisällyttäneet kokonaisluottokustannusten käsitteeseen kaikki pakolliset vakuutukset, jolloin niiden maksut on sisällytettävä todellisen vuosikoron laskentaan. Nämä maat ovat todenneet, että kuluttajalla ei käytännössä ole valinnan vapautta ja että luotonantaja sisällyttää varovaisuussyistä ja taloudellisen hyödyn takia sopimukseen mieluummin - automaattisesti - vakuutuksen, vaikka kuluttaja ei alun perin olisi pyytänyt kyseistä vakuutusta. Niillä on kuitenkin ollut vaikeuksia luoton takaisinmaksua varten edellytettyjen vakuutusten ja vakuuksien "pakollisuuden" osoittamisessa (pakollisuus on kriteeri, jonka perusteella kustannus otetaan mukaan koron laskentaperustaan). Direktiiviehdotuksessa pyritään välttämään tällaiset vaikeudet ehdottamalla, että kaikki vakuutusmaksut sisällytetään automaattisesti kokonaisluottokustannuksiin, jos vakuutus on otettu luottosopimuksen tekemisen yhteydessä.

[21] Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): jäsenvaltiot, jotka soveltavat yleisesti direktiiviä laajempaa laskentaperustaa: B, ES, F, NL, A, S; jäsenvaltiot, joissa sovelletaan yleistä ratkaisua tai otetaan huomioon vakuutuskustannukset: B, DK, ES, F, NL, A, S ja UK.

Todelliseen vuosikorkoon ei kuitenkaan tule sisällyttää kuoleman, työkyvyttömyyden, sairauden tai työttömyyden varalle otetusta vakuutuksesta johtuvia voittoja, kuten pääoman ennenaikaista takaisinmaksua vastaavaa määrää, pääoman ennenaikaiseen takaisinmaksuun liittyviä korvauksia tai luotonvarauspalkkiota. Kyseisten summien maksua ei ole sovittu suoritettavaksi luottosopimuksessa mainittuna tarkkana ajankohtana, ja periaatteessa kuluttaja ei aio suorittaa tällaisia maksuja.

Pääoman takaisinmaksamisen kerralla luottosopimuksen päättyessä kattavasta henkivakuutuksesta koituva voitto täyttää kuitenkin sovitun määräajan ja ajankohdan edellytyksen, vaikka ehdot olisikin kuvattu luottosopimuksen liitteenä olevassa sopimuksessa.

Todellisen vuosikoron laskemisessa on syytä tarvittaessa noudattaa tiettyjä artiklan 3, 4 ja 5 kohdassa tarkoitettuja oletuksia. Oletukset on ilmoitettava kuluttajalle aina kun laskenta on tehty niiden avulla. Oletuksien käyttö sallitaan ainoastaan silloin, kun vastaavat laskentatekijät eivät ole tiedossa ilmoitushetkellä tai tietojen toimittamisajankohtana taikka jos ne eivät käy ilmi luottosopimuksen ehdoista eivätkä myönnetyn luoton maksutavasta.

Direktiivin 87/102/ETY 1 a artiklan 7 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitettu luottorajan puuttumista koskeva oletus on jätetty pois. Tässä direktiiviehdotuksessa ehdotetaan säädettäväksi, että luoton kokonaismäärän on aina oltava tiedossa ja se on aina mainittava. Sitä vastoin ehdotukseen on lisätty luoton nostoja koskeva oletus. Jos kuluttaja voi nostaa luottoa milloin tahansa ja minkä tahansa suuruisina määrinä luottosopimuksen rajoitusten puitteissa, luotonantaja ei todellista vuosikorkoa laskiessaan voi ottaa näitä tekijöitä huomioon etukäteen. Tämän vuoksi on oletettava, että luoton kokonaismäärä nostetaan välittömästi kokonaisuudessaan, jotta tämäntyyppinen luottosopimus on paremmin vertailtavissa perinteiseen lainaan.

Artiklan 6 kohdassa säädetään leasing-vuokrauksesta. Tällaisessa luottosopimuksessa määrätään yleensä tekijöistä, joiden avulla voidaan määrittää rahoitetun tavaran jäännösarvo, joka kuluttajan on maksettava, jos hän päättää käyttää ostomahdollisuuttaan. Tällöin luottosopimuksessa on säännöt, joiden perusteella jäännösarvo voidaan laskea sentin tarkkuudella etukäteen, ja näitä tietoja käytetään todellisen vuosikoron laskemiseen, tai luottosopimuksessa mainitaan tekijät, joiden perusteella jäännösarvo voidaan laskea vasta jälkeenpäin, ja tällöin sovelletaan tavaran arvon vuosittaisten tasapoistojen oletusta.

Liitteessä III esitetään kaava ja esimerkkejä, joiden perusteella voidaan laskea pakollisen ennakkosäästön vaikutus todelliseen vuosikorkoon.

13 artikla (kokonaiskorko luotonantajalla)

Kokonaiskorko luotonantajalla on korko, joka ilmaisee luotonantajan luotonvälityspalvelustaan perimät maksut lukuun ottamatta kolmansien osapuolten veloittamia maksuja. Se lasketaan samalla menetelmällä kuin todellinen vuosikorko, mutta sen laskentaperusta rajoittuu luotonantajan perimiin kustannuksiin. Näihin kustannuksiin sisältyvät siis muun muassa perityt korot, avausmaksut, hallintokulut, luottovakuutusmaksut ja yleensä vakuutusmaksut, jotka peritään kuluttajalta luottosopimuksen tekemisen yhteydessä, sikäli kuin luotonantaja vaatii vakuutuksen ja nimeää vakuutuksenantajan. Vakuutusmaksu jätetään siis pois laskentaperustasta, jos vakuutus - kuten kaikki muutkin liitännäispalvelut - on vapaaehtoinen. Laskennassa ei myöskään oteta huomioon esimerkiksi vakuuksista aiheutuvia kustannuksia, notaaripalkkioita, veroja ja rekisteröintimaksuja.

14 artikla (luoton korko)

Direktiivin 2 artiklan k kohdassa luoton korko määritellään korkona, jossa ei oteta huomioon mitään muita kustannuksia. Tässä direktiiviehdotuksessa ehdotetaan otettavaksi käyttöön säännöt, jotka koskevat luoton koron vaihtuvuutta. Jaksot, joiden aikana luoton korko voi vaihtua, on ilmoitettava luottosopimuksessa. Indeksi tai viitekorko voidaan valita vapaasti, kunhan niiden toimintaa koskevat säännöt ovat objektiiviset, selkeät ja osapuolten tahdosta riippumattomat.

Vaihtua voi ainoastaan kyseinen luoton korko, eivät muut kustannukset. Olisi erittäin vaikea sallia luottosopimuksen solmimiseen tai hallinnointiin liittyvien muiden kustannusten (palkkioiden, leimaverojen, postituskustannusten jne.) vaihteleminen. Ainoastaan rahan hinta voi vaihtua ajan myötä. Tämän vuoksi ei voida sallia järjestelykulujen vaihtuvuutta: tavaran tai palvelun hinta vahvistetaan etukäteen ja maksut porrastetaan suhteessa aikaan. Toiminnan jälleenrahoittamisesta luotonantajalle mahdollisesti aiheutuvat kustannukset ovat jo mukana järjestelykuluissa, eivätkä ne siis enää voi vaihdella.

Kuluttajalle on ilmoitettava kaikista koron vaihteluista esimerkiksi tiliotteen välityksellä. Uuden todellisen vuosikoron avulla kuluttaja voi todeta, onko hänen luottonsa koron vaihtuvuutta koskevien sääntöjen soveltamisen jälkeen tullut liian kalliiksi suhteessa markkinakorkoon.

15 artikla (kohtuuttomat ehdot)

Tässä artiklassa tarkoitettua kohtuuttomien ehtojen luetteloa on pidettävä sellaisten tiettyjen ehtojen "mustana listana", joita ei saa esiintyä luotto- tai vakuussopimuksissa. Luetteloa ei tule pitää erityisluettelona, joka korvaisi kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin 93/13/ETY (harmaan) luettelon tai yleisen lausekkeen. Tämän vuoksi tekstissä mainitaan, että artiklaa sovelletaan rajoittamatta direktiivin 93/13/ETY soveltamista sopimukseen kokonaisuutena.

Artiklan a alakohdassa tarkoitettu kielto koskee käytäntöjä, joissa vaaditaan tai varataan osa luoton summasta esimerkiksi käytettäväksi panttina tai takuuna, talletettavaksi tai käytettäväksi vakuus- tai rahoituslaitoksen arvopapereiden hankintaan, koska tällaiset käytännöt kaksinkertaistavat luotonantajan tai tapauksen mukaan luotonvälittäjän saaman hyödyn.

Artiklan b alakohdan tarkoituksena on säätää tapauksista, joissa luottosopimus ja siihen liittyvää palvelua - esimerkiksi vakuutusta, huoltoa tai käyttötiliä - koskeva toinen sopimus tarjotaan yhdistettynä tarjouksena ilman, että kuluttajalla olisi mahdollisuus hylätä palvelu tai valita toinen palvelujen suorittaja. Jos kuluttajalla ei ole valinnan vapautta, palvelusta aiheutuvat maksut on sisällytettävä kokonaisluottokustannuksiin.

Artiklan c alakohtaan sisältyvä säännös tarkoittaa, että todellisen vuosikoron muutos voi koskea ainoastaan luoton koron vaihtuvuutta eikä muita kustannuksia. Olisi erittäin vaikea sallia, että esimerkiksi leimaveroihin, asiakastietoihin, tiliotteisiin ja hallinnointiin liittyviin kustannuksiin sovellettaisiin vaihtuvuutta koskevia sääntöjä. Yksipuolisesta kustannusten korottamisesta on tehtävä uusi luottosopimus.

Artiklan d alakohdassa tarkoitetun säännöksen tarkoituksena on kieltää kaikki kuluttajan kannalta kohtuuttomat koron vaihtuvuutta koskevat ehdot, joissa käytetään esimerkiksi eri laskentamenetelmiä sen mukaan, nouseeko vai laskeeko korko, joissa koron vaihtuvuuteen sovelletaan korkokantoja tai indeksejä, jotka eivät ole täysin neutraaleja tai jotka jopa riippuvat luotonantajan tahdosta jne.

Artiklan e alakohdassa tarkoitettu kielto koskee käytäntöä, jossa ensiksi sovelletaan "mainoskorkoa" tai alennettua korkoa, mutta jossa myöhemmin sovelletaan korkeampaa peruskorkoa, johon koron vaihtuvuutta koskevia sääntöjä sovelletaan. Ilmoitetun koron on oltava peruskorko, ja alennukset on ilmoitettava erillisenä.

Artiklan f alakohtaan sisältyvällä säännöksellä tarkoitetaan niin kutsuttuja "balloon"-sopimuksia. On todettu, että tällaisia maksuaikatauluja, joissa viimeinen maksuerä - jäännösarvo - on melko korkea, käyttävät erityisesti merkkiuskollisuuteen tähtäävät yritykset, joiden kaupallisena tavoitteena on saada kuluttaja ostamaan aina juuri kyseiseen yritykseen sidoksissa olevia tuotteita, esimerkiksi tietynmerkkisiä autoja. Kyseiset sopimukset johtavat usein siihen, että rahoituksen kohde jälleenrahoitetaan tai palautetaan toisen auton oston ennakkomaksuosuutena, ja tähän ostoon sisältyy uusi luottosopimus. Käytäntö vaikuttaa epäilyttävältä, sillä se todennäköisesti estää kuluttajaa vaihtamasta tuotemerkkiä, koska vaihdon aiheuttamat lopulliset rahoituspaineet olisivat liian suuret.

16 artikla (ennenaikainen takaisinmaksu)

Direktiivin 87/102/ETY 8 artiklan mukaan kuluttajalla on oikeus täyttää luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa ennen sopimuksessa määrättyä ajankohtaa. Oikeutta on tarkennettu sikäli, että artiklassa säädetään, että kuluttajalla on oikeus kohtuulliseen vähennykseen luoton kokonaiskustannuksista, siten kuin siitä säädetään jäsenvaltioissa, ja luotonantaja voi siis vaatia kohtuullisen korvauksen, joka korvaa ennenaikaisesta takaisinmaksusta luotonantajalle aiheutuneet kustannukset ja investointitappiot.

Useat jäsenvaltiot ovat tarkentaneet kyseistä korvausta ja jopa kieltäneet sen [22]. Kun otetaan huomioon pääoman uudelleensijoitusmahdollisuudet kansainvälisillä pääomamarkkinoilla, nykyaikana korvausta on vaikea perustella. Tämän vuoksi ehdotetaan ensiksi vahvistettavaksi oikeus maksaa pääoma takaisin ennenaikaisesti sekä osittain että kokonaan.

[22] Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): 1) korvauksen laskentamenetelmää ja/tai suuruutta koskevat rajoitukset: IRL, NL, B, L, UK, 2) kielto: F.

Jotta löydettäisiin tasapaino kuluttajalle koituvien etujen ja luotonantajalle aiheutuvien - ennenaikaisen takaisinmaksun, palautetun pääoman uudelleensijoituksen ja yhä voimassa olevan luottosopimuksen hallinnointiin liittyvien - haittojen välillä, ehdotetaan säädettäväksi, että luotonantaja voi vaatia ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä ainoastaan objektiivisen ja kohtuullisen korvauksen, joka on laskettava vakuutusmatemaattisten periaatteiden perusteella. Käytettyjen menetelmien on siis oltava objektiivisia, ja niiden avulla on automaattisesti voitava todeta tapaukset, joissa korvaus ei ole aiheellinen. Näin on esimerkiksi silloin kun markkinakorot ovat nousussa - tällöin korvauksen pitäisi olla negatiivinen, ja ennenaikaisesta takaisinmaksusta pitäisi itse asiassa maksaa voittoa kuluttajalle. Tässä noudatetaan täysin "vakuutusmatemaattisen oikeudenmukaisuuden" periaatetta, jonka avulla molempien osapuolten näkökulmat voidaan ottaa parhaalla tavalla huomioon.

Artiklassa ehdotetaan kuitenkin säädettäväksi, että kuluttajan ei tarvitse maksaa korvausta luottosopimuksista, joiden ehdot eivät oikeuta korvaukseen:

- Artiklan a alakohdan tarkoituksena on jättää korvauksen soveltamisalan ulkopuolelle vaihtuvakorkoiset luotot, joissa ennenaikaisesta takaisinmaksusta aiheutuvat kustannukset heijastuvat pääosin koron kautta. Koron vaihtuvuuskauden on kuitenkin oltava alle yhden vuoden pituinen.

- Artiklan b alakohdassa jätetään soveltamisalan ulkopuolelle vakuutuksen kattamat luotot. Luoton jatkaminen ei ole yhdenkään osapuolen edun mukaista - päinvastoin, sillä vakuutussopimuksen ehtojen perusteella maksettujen summien pitäisi johtaa sopimussuhteen päättämiseen.

- Artiklan c alakohdassa tarkoitetaan luottoja, joihin ei sisälly pääoman lyhennyksiä. Tällaisia ovat muun muassa ennakkonostot käyttötililtä ja yleensäkin kaikki luottomuodot, joissa korko lasketaan jälkeen päin luotonnostojen keston mukaan. Koska tällöin ei ole velvollisuutta maksaa takaisin erissä tai jaksoittain, ei myöskään voida puhua ennenaikaisesta takaisinmaksusta. Artiklan c alakohdan soveltamisalan ulkopuolelle jätetään 20 artiklassa tarkoitetut luottosopimukset, joissa pääoma maksetaan kerralla takaisin, koska kyseisiin sopimuksiin sisältyy erityismenettelyjä pääoman maksamiseksi takaisin jakson lopussa ja koska korkojen laskentaan sovelletaan erityisehtoja.

17 artikla (oikeuksien siirto)

Tämä artikla vastaa direktiivin 87/102/ETY 9 artiklaa. Sanamuotoa on muutettu ainoastaan tarkoituksena sisällyttää siihen uusia määritelmiä ja takaajan parempi suoja. Uudella haltijalla tarkoitetaan henkilöä, joka on ottanut haltuunsa luotonantajan oikeudet eli muun muassa luottovakuutuksenantajaa, perintätoimistoa tai rediskonttaus- tai arvopaperistamisyhtiötä, viittaamatta sovellettavaan oikeusmenettelyyn (esimerkiksi saamisoikeuden siirto, sijaantulo tai valtuuttaminen).

18 artikla (vekselin ja muiden sitoumusten käyttökielto)

Artikla korvaa direktiivin 87/102/ETY 10 artiklan, ja näin poistetaan kokonaisuudessaan vekselien, omien vekselien ja sekkien käyttö maksuvälineinä ja/tai henkilövakuutena.

19 artikla (yhteisvastuu)

Ehdotettu artikla korvaa direktiivin 87/102/ETY 11 artiklan. Mainittu 11 artikla pohjautui Common Law -käsitteeseen "joint and several liability" (yhteisvastuu), jonka mukaan tuomioistuin pitää useaa henkilöä yhdessä ja erikseen vastuullisena ja velvollisena täyttämään velvollisuus. Direktiivin 87/102/ETY lopullinen muoto - niin sanottu toissijainen vastuu - on kompromissiratkaisu, jonka mukaan kuluttaja voi tietyissä olosuhteissa vaatia maksua luotonantajalta, jos myyjälle esitetty valitus on perusteltu ja jos myyjä ei suorita korvausta kuluttajalle. Mainitun 11 artiklan siirtäminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on johtanut joissakin jäsenvaltioissa huonosti toimiviin lainsäädäntöihin. Toiset jäsenvaltiot ovat menneet säännöksen vaatimuksia pitemmälle ja poistaneet luotonantajan ja myyjän tai palveluiden suorittajan välillä olevan, muut osapuolet poissulkevan suhteen käsitteen [23].

[23] Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): UK: yksinomaan jakamattomaan yhteisvastuuseen perustuva järjestelmä, jossa ei sovelleta muut poissulkevaa suhdetta; nyt kuitenkin käytössä vähimmäis- ja enimmäismäärät; muut jäsenvaltiot kuten F ja D ovat kehittäneet "autonomisia" järjestelmiä; B, IRL, F ja L eivät sovella vähimmäismäärää; NL: alhaisempi vähimmäismäärä.

On toivottavaa, että kuluttajalle myönnetään oikeus vaatia oikeuksiensa täyttämistä suoraan luotonantajalta silloin, kun luotonantaja saa kaupallista hyötyä toimiessaan tiettyjen tavaran myyjien kanssa ja voi käyttää kaupallisia muutoksenhakukeinoja näitä vastaan. Mikäli luotonantajalla on tiiviit liikesuhteet tavaroiden myyjään tai palveluiden suorittajaan, luotonantajan ja toimittajan on vastattava vahingosta, jos kuluttaja saa virheellisiä tavaroita tai palveluita tai vain osan tilaamistaan tavaroista tai palveluista taikka ei saa lainkaan toimitusta. Kuluttajalla on oltava mahdollisuus saattaa oikeuteen jompikumpi tai molemmat saadakseen takaisin hänelle aiheutunutta vahinkoa vastaavan summan.

Tämän vuoksi ehdotetaan säädettäväksi kattavasta yhteisvastuusta silloin, kun luotonantaja ja tavaroiden myyjä tai palveluiden suorittaja toimivat markkinoilla yhdessä. Tässä tarkoitetaan tapauksia, joissa tavaroiden myyjä tai palveluiden suorittaja toimii - vaikka vain sivutoimisesti - luotonvälittäjänä. Tässä tapauksessa voidaan olettaa, että ennalta tehty sopimus on olemassa ja että luotonantajalla on todellinen valta, eikä kuluttajan enää tarvitse kyetä osoittamaan näitä seikkoja. Tämä mahdollisuus kattaa sekä varsinaiset tiettyyn tarkoitukseen otetut luotot että myös kaikki käyttöluottojen tai luottotilien avaukset, joita tavaroiden myyjä tai palveluiden tarjoaja tarjoaa kuluttajalle ensioston yhteydessä. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että direktiiviehdotuksessa on mukana säännös, jonka mukaan luotonvälittäjän nimi on mainittava luottosopimuksessa.

20 artikla (luottosopimus, jossa pääoma maksetaan kerralla takaisin)

Luottotarjonta on monipuolistunut viime vuosina, ja nykyisin tarjolla on uudentyyppisiä luottoja, joiden vakuutena on kiinnitys ja jotka on liitetty joko henkivakuutukseen tai sijoitusrahastoon (jälkimmäisistä käytetään Yhdistyneessä kuningaskunnassa yleisesti nimitystä "endowment mortgages"). Vielä jokin aika sitten lainapääoman takaisinmaksuun kerralla käytettiin ainoastaan perinteisiä henkivakuutuksia. Uusi, rahastoon perustuva menetelmä aiheuttaa kuitenkin riskejä kuluttajille. Kuten avoimien sijoitusyhtiöiden ja omistusosuuksien yhteydessä, kerätyt summat riippuvat rahamarkkinoiden käyttäytymisestä. Voi siis käydä niin, että pääasiallisen luottosopimuksen päättyessä pääoma ei ole riittävä luoton takaisinmaksua varten, eikä tällaista voida sallia suurelle yleisölle tarjottavan tuotteen yhteydessä. Vastaavankaltainen tilanne on syntynyt Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoilla, ja tämän seurauksena on ollut kuluttajien maksuvaikeuksia. On siis asianmukaista, että jos pääoman kartuttaminen epäonnistuu, luotonantaja vastaa tavalla tai toisella pääoman takaisinmaksusta, tarvittaessa käyttäen tarkoitukseen lisävakuutusta. Artiklan 1 ja 2 kohdan tarkoituksena on säätää tällaisesta tilanteesta.

Artiklan 3 kohdassa säädetään todellisen vuosikoron ja kokonaiskoron luotonantajalla laskemista koskevista erityissäännöistä. Todellinen vuosikorko ja kokonaiskorko luotonantajalla kattavat kaikki maksut, jotka kuluttajan on suoritettava sekä pääasiallisen luottosopimuksen että pääoman maksamista kerralla takaisin koskevan liitesopimuksen osalta.

21 artikla (sopimus luotosta, joka myönnetään ennakkonostoina käyttötililtä tai luottotililtä)

Tässä artiklassa ehdotetaan yhdenmukaista tiedottamismenettelyä luottosopimuksen täyttämisen yhteydessä, jotta kuluttaja voi tarkistaa muun muassa tehtyjen luoton nostojen tarkkuuden, sovelletun luoton koron ja veloitettavat kustannukset varsinkin sellaisiin tileihin yhdistettyjen luottosopimusten osalta, joissa luoton korko lasketaan jälkeenpäin.

22 artikla (toistaiseksi tehty luottosopimus)

Tässä artiklassa ehdotetaan säädettäväksi kuluttajan - ja luotonantajan - oikeudesta irtisanoa toistaiseksi tehty luottosopimus antamalla siitä ilmoitus kolme kuukautta etukäteen. Katsottiin, että kolmen kuukauden määräaika on kuluttajan kannalta vähimmäisaika, koska hänen on kyettävä maksamaan nostamansa luotto takaisin kokonaisuudessaan. Kuluttaja säilyttää oikeuden vaatia vahingonkorvauksia ja korkoja, jos luotonantajan suorittama irtisanominen aiheuttaa hänelle vahinkoa.

23 artikla (vakuussopimuksen täytäntöönpano)

Artiklan 1 kohdan tarkoituksena on kieltää toistaiseksi tehtyjä luottosopimuksia koskevat vakuussopimukset. Takaajalla on usein vain hetkellinen käsitys kuluttajan vakavaraisuudesta. "Koko elämän mittaisen" vakuuden vaatiminen takaajalta on suhteetonta takaajan omien etujen kannalta katsottuna, ja se voi aiheuttaa takaajan velkaantumisriskin.

Artiklan 2 ja 3 kohdassa rajoitetaan toimiin ryhtymistä takaajaa vastaan. Ehdotetun direktiivin säännöksissä korostetaan ennen kaikkea riskinarviointia kuluttajan osalta, ja takaajan vakavaraisuus ja takaajaa koskeva riskinarviointi ovat toissijaisia seikkoja.

Tämän vuoksi ehdotetaan, että luotonantaja voi kääntyä takaajan puoleen vasta karenssiajan kuluttua. Luotonantajan olisi varoitettava hyvissä ajoin takaajaa, jos kuluttaja jättää maksuja suorittamatta, jotta takaaja voi tarvittaessa ryhtyä toimiin estääkseen kuluttajan velkatilanteen heikkenemisen edelleen.

Lopuksi ehdotetaan, että vakuus voi kattaa ainoastaan luoton kokonaismäärästä jäljellä olevan velkasaldon sekä korkoina erääntyneet saatavat ja mahdolliset muut maksut kuluttajalta perittäviä korvauksia tai sopimuksen täyttämättä jättämisestä aiheutuvia maksuja lukuun ottamatta. Nämä perittävät maksut ovat periaatteessa kuluttajan vastuulla, ja ne voidaan rajoittaa tähän määrään, jos takaaja täyttää velvollisuutensa välittömästi. Olisi kohtuutonta, että takaajan pitäisi maksaa lisäseuraamukset, jotka aiheutuvat siitä, että kuluttaja ei täytä omia velvollisuuksiaan. Jos takaaja sen sijaan täyttää velvollisuutensa myöhässä, luotonantaja voi vaatia häneltä viivästyskorkoja ja lisäseuraamuksia, jotka lasketaan vakuuden kohteena olevan maksamattoman määrän perusteella.

24 artikla (virallinen ilmoitus ja täytäntöönpanokelpoisuus)

Tämän artiklan 1 kohdan a alakohtaa voidaan pitää pääkohtana, joka yhdistää toisiinsa kyseisen luvun kaikki artiklat. Alakohdassa käsitellään luottosopimusten täyttämättä jättämistä, ja siihen sisältyy luotto- tai vakuussopimuksesta johtuvien velkojen perintää koskeva yleinen suhteellisuusperiaate.

Artiklan 1 kohdan b alakohdan tarkoituksena on estää se, että kuluttajaa tai takaajaa vaadittaisiin maksamaan takaisin luoton kokonaismäärä ilman, että häntä olisi ennalta kehotettu hoitamaan maksuviivästykset tai muotoilemaan sovitteluehdotuksen velan maksuaikataulun järjestämiseksi uudelleen. Jäsenvaltioiden on ehdottomasti kannustettava osapuolia tekemään sopimuksia veloista tai turvautumaan tuomioistuinten ulkopuolisiin menettelyihin.

Artiklan 2 kohdassa periaatteeseen ehdotetaan tehtäväksi kaksi poikkeusta, joita ovat ilmeinen petos ja erityistapaus, jossa kuluttaja luopuu rahoitetusta tavarasta - tämä erityistapaus on rinnastettava petokseen, jos kuluttajalle on asianmukaisesti tiedotettu luotonantajan omistusoikeuksista tai etuoikeudesta. Vaikka kuluttaja olisi muuttanut jättämättä osoitettaan tai jopa lähtenyt ulkomaille, se ei olisi riittävä peruste jättää virallinen ilmoitus antamatta. Esimerkkeinä voitaisiin mainita muun muassa pitkäkestoinen sairaala- tai laitoshoito, kunnan viranomaisten hallinnolliset virheet ja ongelmat postinjakelussa.

Artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetään luotonantajan toimista, joilla keskeytetään luoton nostot. Tällaiset toimet voivat olla välttämättömiä, jotta luotonantaja voi estää petoksen tai kuluttajan merkittävän velkaantumisen, jos kuluttaja on voinut jättää kertomatta toisesta luotosta tai voi joutua henkilökohtaiseen konkurssimenettelyyn. Luotonantajan on kuitenkin ilmoitettava päätöksestään kuluttajalle ja esitettävä keskeyttämisen perustelut, jotta kuluttaja voi tarvittaessa riitauttaa päätöksen toimivaltaisessa tuomioistuimessa.

Artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetään tiliotteiden toimittamisesta.

25 artikla (luottorajan ylitys ja hiljaisesti hyväksytyt ylitykset)

Tässä direktiivissä tarkoitettu ylitys perustuu siihen olettamaan, että luottosopimus on jo olemassa. Jos sopimusta ei ole ennalta tehty, luottorajan ylityksissä ja tilinylityksissä rikotaan tässä direktiivissä tarkoitettuja, varovaisuutta ja tiedonsaantia koskevia yleisiä periaatteita. Veloitettavat maksut ja korot on ilmoitettava luottosopimuksessa, mikä poikkeaa direktiivin 87/102/ETY 6 artiklan säännöksistä.

Artiklan 1 kohta käsittelee sallittua luottorajan ylittämistä. Hiljaisesti hyväksytty ylitys rinnastetaan siihen. Ehdot eivät poikkea luottosopimuksessa olevista ehdoista veloitettavan koron ja maksujen osalta, paitsi silloin kun kyseessä on luoton kokonaismäärän väliaikainen ylitys.

Artiklan 2 kohta käsittelee luottorajan ylittämistä ilman siihen annettua hyväksyntää. Lisämaksut on 10 artiklan mukaisesti ilmoitettava sopimuksessa sisällyttämällä siihen erittely kustannustekijöistä, joita ei ole otettu huomioon todellista vuosikorkoa laskettaessa mutta jotka kuluttajan on tietyissä olosuhteissa maksettava.

Kuluttajalle on molemmissa tapauksissa ilmoitettava ylityksen määrä ja siihen sovellettavat ehdot. Ylitys on hoidettava kolmen kuukauden kuluessa uuden luottosopimuksen avulla, jossa luoton kokonaismäärä on suurempi, tai palaamalla normaalitilanteeseen muun sopimuksenpurkumenettelyn tai nostojen väliaikaisen keskeyttämisen avulla.

26 artikla (tavaroiden takaisinotto)

Direktiivin 87/102/ETY 7 artiklan mukaan tavaroiden takaisinoton oikeudellinen valvonta on mahdollista, mutta ei pakollista. Oikeudellinen valvonta on tarpeen, kun otetaan huomioon rahoitettujen tavaroiden takaisinoton mahdollisuus tilanteessa, jossa kuluttaja osoittaa haluavansa hoitaa takaisinmaksun. Vastaavaa valvontaa ehdotettiin direktiivin 87/102/ETY täytäntöönpanosta laaditussa kertomuksessa [24]. Vaikka tilanne voi vaihdella käytetyn oikeudellisen muodon (osamaksukauppa, laina, johon liittyy omistuksenpidätysvarauksen tehneen myyjän oikeuksien siirto, leasingluotto jne.) ja siitä johtuvien yksityisoikeudellisten ja tuomioistuinmenettelyjen mukaan, ehdotuksessa esitetään, että 7 artiklaa täydennetään säännöksillä [25], jotka takaavat kolmannen henkilön osallistumisen luottosopimuksiin, kun tavaran myyntiarvo ja luotonantajan taloudellinen etu ovat selvästi pienentyneet verrattuna kuluttajan etuihin ja kun kuluttaja ei ole suostunut rahoitetun tavaran takaisinottoon.

[24] Kertomus kulutusluottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämistä koskevan direktiivin 87/102/ETY täytäntöönpanosta - KOM(95) 117 lopullinen, 11.5.1995, kohdat 184-188. Tiivistelmä kannanotoista ja huomautuksista, KOM(97) 465 lopullinen, 24.9.97, kohta II.5.

[25] Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö on seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): B, IRL, NL, L, UK.

27 artikla (perinnän suorittaminen)

.Artikla koskee kaikkia henkilöitä, jotka vastaavat luottosopimuksen täyttämisestä; kyseeseen tulevat muun muassa luotonantajat ja luottovakuutuksenantajat samoin kuin perinnästä vastaavat tahot lukuun ottamatta henkilöitä - erityisesti ulosottomiehiä -, jotka huolehtivat maksujen perinnästä oikeusmenettelyn yhteydessä tai käynnistävät ulosottomenettelyjä. Tarkoituksena ei ole säännellä perintätoimistojen tai velkasovittelijoiden ammattia vaan kyse on siitä, että kielletään tiettyjä käytäntöjä luottosopimuksen noudattamatta jättämisen yhteydessä.

Artiklan 1 kohdassa vahvistetaan periaate, joka sisältyy jo 10 artiklaan: sopimusehtojen noudattamatta jättämisestä aiheutuvat maksut on määritettävä luotto- tai vakuussopimuksissa, eivätkä perinnästä vastaavat henkilöt voi vaatia maksettavaksi enempää kuin sopimuksissa on määritelty.

Artiklan 2 kohdassa luetellaan lainvastaiset käytännöt:

- Käytetään kirjekuoria, joissa olevat sanat tai merkinnät antavat vaikutelman, että kyse on oikeusviranomaisen tai velkojen sovittelusta huolehtivan viranomaisen lähettämästä asiakirjasta.

- Käytetään kirjeitä, joissa kuluttajaa tai takaajaa uhataan ulosotolla tai oikeudenkäynnillä, vaikka tällaiset toimet eivät ole mahdollisia.

- Toteutetaan perintätoimia, joissa ei noudateta 26 artiklassa tarkoitettuja tavaran takaisinottoa koskevia menettelyjä tai joista aiheutuu luottosopimukseen kuulumattomia lisäkustannuksia.

- Toteutetaan toimia, jotka voidaan rinnastaa kuluttajan tai takaajan yksityisyyden loukkaamiseen; esimerkkeinä voidaan mainita ahdistelu tapauksessa, jossa velka on riitautettu tai sitä ei enää ole olemassa, sekä välillinen ahdistelu, jossa otetaan yhteys kuluttajan tai takaajan lähipiiriin kuuluviin henkilöihin: naapureihin, työnantajan perheeseen jne. Tällaisen f alakohdassa tarkoitetun toimen on liityttävä henkilötietoja koskeviin kysymyksiin, varsinkin kuluttajan luottokelpoisuuteen; tässä yhteydessä henkilötiedoilla tarkoitetaan tietoja, jotka vastaavat tämän direktiivin 7 artiklan säännöksiä. Osoitteenmuutosta koskevat julkiset tiedot eivät periaatteessa kuulu tämän ryhmään.

28 artikla (luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinti)

Tämä artikla korvaa direktiivin 87/102/ETY 12 artiklan ja täydentää sitä. Ehdotuksessa esitetään, että 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut kolme vaihtoehtoa tehtäisiin pakollisiksi kumulatiivisella tavalla [26]. Luotonantajien ja -välittäjien valvonnan tehostaminen tarkoittaa sitä, että ensin rekisteröidään kyseiset henkilöt, minkä jälkeen suoritetaan valvontaa, jotta tarvittaessa on mahdollista keskeyttää tai poistaa rekisteröinti ja jotta ollaan tietoisia mahdollisista valituksista. Luotonantajat ja -välittäjät voivat siis tämän artiklan nojalla rekisteröityä viralliseen laitokseen tai viranomaiseen, joka järjestää valvonnan ja seuraa, noudattavatko luotonantajat ja -välittäjät niitä koskevia tämän direktiivin säännöksiä.

[26] Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö on seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): IRL, UK ja B ovat yhdistäneet kyseiset kolme vaihtoehtoa kumulatiivisella tavalla. NL soveltaa luotonantajiin toimilupa- ja valvontajärjestelmää, johon kuuluu luotonantajien jakelukanavien esittäminen, ja maassa on myös rahoitusvälittäjiä koskeva erillinen laki.

Huomattava ongelma liittyy tietoihin, jotka "myyjien" on annettava kuluttajalle. Kyseisillä henkilöillä ei todellisuudessa useinkaan ole perustietoja, joita tarvitaan heidän tarjoamiensa rahoitustuotteiden myymiseen, ja toisaalta jäsenvaltiot eivät useinkaan valvo näiden henkilöiden antamien tietojen laatua ja kyseisten henkilöiden soveltuvuutta luottojen tarjontaan eivätkä ole asettaneet näitä seikkoja koskevia vaatimuksia. Ehdotuksessa esitetään, että näitä myyjiä pidetään luotonvälittäjinä ja että samanaikaisesti asetetaan vastuuseen luotonantajat, jotka käyttävät myyjiä luottosopimustensa jakelukanavina, varsinkin tämän direktiivin 6 artiklassa tarkoitettujen etukäteen annettavien tietojen toimittamisen ja neuvontavelvollisuuden osalta, jotka kuuluvat luotonvälittäjien tehtäviin. Riippumattomat "valtuutetut edustajat" ovat samassa asemassa. Myyjä voi vielä toimia ilman luotonantajan suoraa valvontaa, mutta tällöin myyjällä on oltava hyväksyntä.

Ehdotus sisältää - direktiivin 87/102/ETY tavoin - poikkeuksia niiden luotonantajien ja -välittäjien osalta, joita on pidettävä luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta 20 päivänä maaliskuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina luottolaitoksina.

29 artikla (luotonvälittäjien velvollisuudet)

Artiklassa säädetään erityisistä toimista, joita sovelletaan kaikkiin luotonvälittäjiin.

Artiklan a alakohdan säännös koskee luotonvälittäjän tunnistetietoja. On varmistettava, että kuluttaja saa oikeaa tietoa luotonvälittäjän valtuuksien laadusta ja laajuudesta sekä välittäjän ja luotonantajan väliseen yhteistyöhön liittyvästä mahdollisesta yksinoikeudesta, jotta hän ei erehdy pitämään luotonvälittäjää luotonantajana.

Artiklan b alakohdassa olevan säännöksen tarkoituksena on välttää tilanteet, joissa välittäjä yllyttää kuluttajaa tekemään sopimuksen, joka ylittää kuluttajan takaisinmaksukyvyn, tai yhdistää velkoja kuluttajan vahingoksi esimerkiksi esittämällä samaan aikaan kaksi tai kolme luottohakemusta, joissa haetaan luoton kokonaismäärää useilta luotonantajilta siten, että kukin hakemus koskee pientä määrää, jonka kukin luotonantaja voi hyväksyä. Yksikään luotonantajista ei kuitenkaan suostuisi rahoittamaan haettujen luottojen kokonaismäärää. Luotonantajalle pitäisi näin ollen saada tieto tällaisesta tilanteesta. Siksi b alakohdassa ehdotetaan, että luotonvälittäjän on ilmoitettava kaikki luotonantajat, joihin on ennalta otettu yhteyttä luottotarjouksen tai -sopimuksen tapauksessa, sekä ilmoitettava haetun luoton kokonaismäärä.

Artiklan c alakohdassa oleva säännös koskee välittäjälle osoitettua korvausta. On syytä muistaa, että luotonvälittäjän palkkioita ei saa sisällyttää todelliseen vuosikorkoon. On aiheellista säätää, ettei luotonvälittäjällä ole oikeutta periä kuluttajalta suoraan korvausta silloin, kun kuluttaja jättää luottohakemuksen tai pyytää luottoa koskevia tietoja, elleivät seuraavat ehdot täyty kumulatiivisella tavalla:

- luotonantajalle on annettu asiasta tieto mainitsemalla korvauksen suuruus luottosopimuksessa

- luotonvälittäjä ei voi saada palkkiota kuluttajalta, jos luotonvälittäjä saa korvausta luotonantajalta

- luottosopimus on käytännössä tehtävä.

30 artikla (mahdollisimman suuri yhdenmukaistaminen ja direktiivin säännösten määräävyys)

Artiklan 1 kohdassa vahvistetaan täydellisen yhdenmukaistamisen periaate. Jollei direktiivissä toisin säädetä, jäsenvaltiot eivät voi säätää muista säännöksistä tässä direktiivissä säädettyjä asioita varten. Poikkeus suunnitellaan tehtäväksi 33 artiklassa todistustaakan osalta ja 8 artiklan 4 kohdassa positiiviset tiedot sisältävän keskustietokannan luomisen kohdalla. Kansalliset säännökset ja kaikki muut määritys- ja arviointityypit, jotka koskevat todellisia enimmäisvuosikorkoja tai kohtuuttomia korkoja, voidaan säilyttää, sillä direktiivissä ei säädetä tästä kysymyksestä.

Artiklan 2 kohta korvaa direktiivin 87/102/ETY 14 artiklan 1 kohdan, ja siinä otetaan huomioon "takaajan" käsite.

Artiklan 3 kohdassa otetaan huomioon 14 artiklan 2 kohta uuden esimerkin avulla. Alkuperäinen esimerkki koski luoton kokonaismäärän jakamista useisiin sopimuksiin, joiden vähimmäismäärä teki poissulkemisen mahdolliseksi, kun taas nyt esitettävässä direktiiviehdotuksessa on poistettu kaikki viittaukset vähimmäismääriin soveltamisalan osalta. On sitä vastoin tärkeää välttää tilanteet, joissa 3 artiklassa tarkoitetut, soveltamisalan ulkopuolelle jäävät tapaukset - varsinkin tapaukset, jotka koskevat asuntoluottoa ja vuokrasopimusta - kierretään niin, että tässä direktiivissä tarkoitetut toimet sisällytetään kyseisiin sopimuksiin. Toisin sanoen tätä direktiiviä sovelletaan, jos kuluttaja hakee luoton nostoa asuntoluottonsa perusteella tai kuluttajalla on vuokrasopimuksessaan hiljaisesti hyväksytty osto-optio ja jos kyseisen noston avulla kuluttaja voi rahoittaa auton oston. Jäsenvaltioita kehotetaan varmistamaan, että tällainen vääristymä vältetään.

Artiklan 4 ja 5 kohdassa tarkennetaan direktiivin säännösten määräävyyttä. Artiklan 4 kohdassa täsmennetään, että kuluttaja ei voi missään tapauksessa luopua hänelle tämän direktiivin nojalla kuuluvista oikeuksista.

Artiklan 5 kohdan tarkoituksena on taata kuluttajalle, että hänelle direktiivin perusteella kuuluvia oikeuksia ei voida evätä häneltä siksi, että luotto- tai vakuussopimukseen sovelletaan kolmannen valtion lainsäädäntöä. Sopimuksella on kuitenkin oltava läheinen yhteys yhden tai usean jäsenvaltion alueeseen, jotta tätä sääntöä voidaan soveltaa. Samantyyppisiin ehtoihin perustuvia vastaavia sääntöjä on kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetussa direktiivissä 93/13/EY ja rahoituspalveluiden etämyynnistä kuluttajalle ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta {...} annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä.

31 artikla (seuraamukset)

Direktiiviehdotuksen uuden 31 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat määrätä asianmukaisia seuraamuksia, jos elinkeinonharjoittajat eivät noudata tämän direktiivin soveltamiseksi annettuja kansallisia säännöksiä. Kyseeseen tulee varsinkin korkojen ja/tai seuraamusten menettäminen sekä hyväksynnän tai toimiluvan peruuttaminen.

32 artikla (tuomioistuinten ulkopuolinen muutoksenhaku)

Ehdotetun 32 artiklan tarkoituksena on helpottaa rajatylittävien riita-asioiden ratkaisemista tuomioistuinten ulkopuolella: jäsenvaltioita kehotetaan kannustamaan kuluttajariitojen ratkaisemisesta tuomioistuinten ulkopuolella vastaavia toimielimiä tekemään yhteistyötä. Yksi mahdollisesti kyseeseen tuleva yhteistyötoimi on, että kuluttajalle annetaan mahdollisuus kääntyä kuluttajariitojen ratkaisemisesta tuomioistuinten ulkopuolella vastaavan toimielimen puoleen asuinvaltiossaan, ja tämä elin ottaisi yhteyttä toimittajan valtion vastaavaan elimeen; tällä tavoin kuluttajan ei tarvitsisi esittää riita-asiaa ratkaistavaksi toisessa jäsenvaltiossa. Ehdotuksen 32 artikla vastaa muotoilultaan muiden direktiivien vastaavia säännöksiä - esimerkkinä voidaan mainita rahoituspalveluiden etämyynnistä kuluttajalle ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta {...} annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 14 artikla - ja kannustaa tuomioistuinten ulkopuolisen muutoksenhaun käyttöön kaikkien osapuolten eduksi.

33 artikla (todistustaakka)

Uusi 33 artikla vastaa muotoilultaan direktiivin 97/7/EY vastaavia säännöksiä sekä rahoituspalveluiden etämyynnistä kuluttajalle ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta {...} annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 15 artiklaa. Tehdyt tarkennukset ovat tarpeen, jotta voidaan selventää muun muassa luotonvälittäjän käsitettä. Luotonvälittäjän toiminnan korvausperusteisuus on lähtöolettamana, ja jäsenvaltiot voivat säätää, että kuluttajalla ei ole todistustaakkaa.

34 artikla (voimassa olevat sopimukset)

Tämän artiklan avulla perustetaan siirtymäjärjestely, jotta voidaan välttää tilanteet, joissa tätä direktiiviä ei sovelleta voimassa oleviin sopimuksiin eikä varsinkaan pitkäaikaisiin tai toistaiseksi voimassa oleviin luottosopimuksiin. On selvää, että jälkeen päin ei voida edellyttää tehtäväksi pakollisia merkintöjä taikka vastuuta tai ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskevia merkintöjä luottosopimukseen, mutta on kuitenkin otettava huomioon, että useimpia toimenpiteitä voidaan ja pitää soveltaa voimassa oleviin luottosopimuksiin varsinkin, kun kyseessä on kuluttajalle tai takaajalle luotto- tai vakuussopimuksen täyttämisen ja noudattamatta jättämisen yhteydessä toimitettavat tiedot.

36 artikla (kumoaminen)

Direktiivin 36 artikla sisältää virallisia säännöksiä, joilla kumotaan direktiivi 87/102/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiiveillä 90/88/ETY ja 98/7/EY, edellyttäen että ehdotettu direktiivi korvaa sen.

35, 37 ja 38 artikla (saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä -voimaantulo - osoitus)

Nämä artiklat koskevat vakiomuotoisia säännöksiä ja malleja eivätkä edellytä erityisiä huomautuksia.

2002/0222 (COD)

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI kuluttajille myönnettäviä luottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhdenmukaistamisesta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 95 artiklan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen [27],

[27] EYVL C [...], [...], s. [...].

ottavat huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [28],

[28] EYVL C [...], [...], s. [...].

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä [29],

[29] EYVL C [...], [...], s. [...].

sekä katsovat seuraavaa:

(1) Komissio esitti vuonna 1995 kulutusluottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 22 päivänä joulukuuta 1986 annetun neuvoston direktiivin 87/102/ETY [30] täytäntöönpanosta kertomuksen [31], jonka johdosta kuultiin asiaan liittyviä tahoja erittäin laajasti. Vuonna 1997 se esitti tiivistelmän kertomukseen saaduista vastineista [32]. Vuonna 1996 laadittiin toinen kertomus [33] kulutusluottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun direktiivin 87/102/ETY muuttamisesta 22 päivänä helmikuuta 1990 annetun neuvoston direktiivin 90/88/ETY [34] täytäntöönpanosta.

[30] EYVL L 42, 12.2.1987, s. 48. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 98/7/EY (EYVL L 101, 1.4.1998, s. 17).

[31] KOM(95) 117 lopullinen.

[32] KOM(97) 465 lopullinen.

[33] KOM(96) 79 lopullinen.

[34] EYVL L 61, 10.3.1990, s. 14.

(2) Kertomusten ja kuulemisten perusteella on käynyt ilmi, että eri jäsenvaltioiden lainsäädännöissä on edelleen suuria eroja yleensä luonnollisille henkilöille myönnettävien luottojen ja varsinkin kulutusluottojen alalla. Analysoitaessa direktiivin 87/102/ETY kansallisia täytäntöönpanosäädöksiä on käynyt ilmi, että jäsenvaltiot ovat pitäneet kyseisen direktiivin antamaa suojatasoa riittämättömänä Ne ovat ottaneet täytäntöönpanolainsäädännössään huomioon muita luottotyyppejä tai uusia luottosopimuksia, joista ei ole säädetty direktiivissä. Tämän vuoksi olisi varauduttava ennalta kansallisten lainsäädäntöjen uudistuksiin, joita useat jäsenvaltiot aikovat toteuttaa, ja säätää yhdenmukaistetuista yhteisön lainsäädäntöpuitteista.

(3) Kansallisista eroista johtuva tosiasiallinen ja oikeudellinen tilanne aiheuttaa kilpailun vääristymistä yhteisössä toimivien luotonantajien välillä ja rajoittaa kuluttajien mahdollisuutta saada luotto muissa jäsenvaltioissa. Vääristymät ja rajoitukset puolestaan vaikuttavat haettujen rajatylittävien luottojen määrään ja luonteeseen, millä taas voi olla vaikutuksia tavaroiden ja palveluiden kysyntään. Erot lainsäädännössä ja käytännöissä johtavat myös siihen, että kuluttaja ei saa samaa suojaa kaikissa jäsenvaltioissa.

(4) Viime vuosina kuluttajille tarjottavissa ja heidän käyttämissään luottotyypeissä on tapahtunut suuria muutoksia. On syntynyt uusia luottovälineitä, joiden käyttö kehittyy edelleen. Olisi siis mukautettava, muutettava ja täydennettävä nykyisiä säännöksiä ja laajennettava niiden soveltamisalaa.

(5) Olisi edistettävä avoimempien ja tehokkaampien sisämarkkinoiden luomista luottojen alalla. On tärkeää, että nämä markkinat tarjoavat kuluttajansuojan tason, jonka avulla luottotarjousten vapaa liikkuvuus voidaan toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla sekä luoton tarjoajien että kysyjien kannalta. Tämä tavoite tarkoittaa käytännössä pyrkimistä mahdollisimman suureen yhdenmukaistamiseen, joka takaa yhteisön kaikille kuluttajille heidän etujensa korkeatasoisen suojan ja samanlaisen tietotason.

(6) Koska erilaisia luottotarjoustyyppejä ja luoton tarjoajia on yhä enemmän, luotonvälittäjänä on syytä pitää jokaista henkilöä, joka toimittaa luotonantajalle kuluttajan tunnistetietoja ja avustaa luottosopimuksen solmimisessa korvausta vastaan, korvauksen muodosta riippumatta. Asianajajia ja notaareja ei kuitenkaan periaatteessa tulisi pitää luotonvälittäjinä silloin, kun kuluttaja pyytää heiltä neuvoa luottosopimuksen soveltamisalan osalta tai kun he avustavat sopimuksen muotoilussa tai aitouden todistamisessa edellyttäen, että heidän tehtävänsä rajoittuu juridiseen neuvontaan, eivätkä he ohjaa asiakkaitaan tiettyjen luotonantajien asiakkaiksi.

(7) On syytä jättää direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle kiinteän omaisuuden hankkimiseen tai kunnostamiseen tarkoitettua luottoa koskevat luottosopimukset. Tämä luottotyyppi on hyvin erityisluonteinen, ja sitä käsitellään tiedoista, jotka asuntolainojen tarjoajan on annettava kuluttajille ennen sopimuksen tekemistä, 1 päivänä maaliskuuta 2001 annetussa komission suosituksessa [35].

[35] EYVL L 69, 10.3.2001, s. 25.

(8) Koska takaajien taloudellisiin etunäkökohtiin kohdistuu riskejä, takaajina toimivien luonnollisten henkilöiden aseman vuoksi on annettava erityissäännöksiä, joilla näille henkilöille taataan vastaava tieto- ja suojataso kuin kuluttajalle.

(9) Harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta 10 päivänä syyskuuta 1984 annetun neuvoston direktiivin 84/450/ETY [36] tarkoituksena on taata suoja, joka kattaa luvun, maksun tai koron mainitsemisen luottosopimusta koskevissa ilmoituksissa ja tarjouksissa. Siinä vaaditaan, että kyseisen luvun, maksun tai koron yhteydessä on ilmoitettava laskentatekijät, joiden avulla mainittu tieto voidaan arvioida ja suhteuttaa kaikkiin muihin luottosopimuksesta aiheutuviin kuluttajan velvoitteisiin.

[36] EYVL L 250, 19.9.1984, s. 17; direktiiviä on muutettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 97/55/EY (EYVL L 290, 23.10.1997, s. 18).

(10) Jotta kuluttajan todellinen suoja voidaan taata, on säädettävä luottojen alalla harjoitettavan ilman pyyntöä tapahtuvan kotimyynnin osalta tiukemmasta lähestymistavasta, kuin mistä on säädetty muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta 20 päivänä joulukuuta 1985 annetussa neuvoston direktiivissä 85/577/ETY [37].

[37] EYVL L 372, 31.12.1985, s. 31.

(11) Direktiivin säännöksiä on sovellettava rajoittamatta yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY [38] soveltamista. Tiettyjä tapauksia varten olisi kuitenkin säädettävä erityissäännöistä, jotka koskevat luottoriskin arvioimisessa tarvittavien henkilötietojen keräämistä ja käsittelyä.

[38] EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31.

(12) Kokemukset ja käytäntö osoittavat, että mahdollisia maksuhäiriöitä koskevista riittävistä ja luotettavista tiedoista on hyötyä sekä luotonantajan että kuluttajan luottoriskin pienentämisessä. Jäsenvaltioiden on tämän vuoksi taattava, että niiden alueella on käytettävissä julkinen tai yksityinen keskustietokanta tapauksen mukaan tietokantojen muodostaman verkon muodossa. Tietokantaan tai verkkoon olisi kirjattava jäsenvaltiossa kuluttajat ja takaajat, joilla on ollut maksuhäiriö. Tehokkuuden vuoksi luotonantajilla on oltava velvollisuus tarkistaa keskustietokannassa olevat tiedot ennen kuluttajan tai takaajan tekemän sitoumuksen hyväksymistä. Jotta ei aiheutettaisi kilpailun vääristymistä luotonantajien välillä, pääsy jäsenvaltion keskustietokantaan on taattava toisen jäsenvaltion henkilöille tai yrityksille samoin ehdoin kuin kyseisen jäsenvaltion henkilöille tai yrityksille, joko suoraan tai alkuperäjäsenvaltion keskustietokannan kautta.

(13) Tietojen luottamuksellisuuden ja henkilötietojen suojan takaamisen kannalta on tärkeää, että tietoja voidaan käyttää ainoastaan arvioitaessa riskiä siitä, että kuluttaja tai takaaja ei noudata sopimuksen ehtoja. Keskustietokannan kautta saatujen henkilötietojen kaikenlainen muu käsittely tai käyttö on kiellettävä. Kaikkien riskien välttämiseksi tiedot on tuhottava välittömästi luottosopimuksen solmimisen tai luottohakemuksen hylkäämisen jälkeen.

(14) Jotta kuluttaja voi tehdä päätöksensä täysin tietoisena kaikista tosiseikoista, hänen on saatava ennen luottosopimuksen tekemistä riittävät tiedot luottoehdoista ja luoton kustannuksista sekä omista velvollisuuksistaan. Jotta täydellinen avoimuus ja tarjousten vertailtavuus voidaan varmistaa, tietoihin on sisällyttävä erityisesti luoton todellinen vuosikorko havainnollisen esimerkin avulla esitettynä sekä kokonaiskorko luotonantajalla.

(15) Koska luottovälineet ovat sekä teknisesti että oikeudellisesti monimutkaisia, on syytä säätää luotonvälittäjän ja luotonantajan yleisestä neuvontavelvollisuudesta, jotta kuluttaja voi tosiseikoista tietoisena tehdä valinnan tarjottujen luottotyyppien välillä. Luotonantajan on lisäksi vastuullisen luotonannon periaatteen mukaisesti todennettava, kykeneekö kuluttaja, tai tapauksen mukaan takaaja, noudattamaan uusia sitoumuksia.

(16) Luottosopimuksen ehdot voivat tietyissä tapauksissa olla kuluttajan kannalta epäedullisia. Parempi kuluttajansuoja on taattava säätämällä tietyistä kaikkiin luottomuotoihin sovellettavista ehdoista. Luottosopimuksessa on vahvistettava ennen luottosopimuksen tekemistä annetut tiedot ja täydennettävä niitä tapauksen mukaan lyhennystaulukon avulla ja ilmoittamalla kustannukset, jotka aiheutuvat luottosopimuksen ehtojen noudattamatta jättämisestä.

(17) Koska luotto- ja vakuussopimuksissa käytetyt ehdot ovat erityisluonteisia, on syytä tarkentaa, mitä ehtoja pidetään kohtuuttomina, rajoittamatta kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5 päivänä huhtikuuta 1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY [39] soveltamista sopimukseen kokonaisuutena.

[39] EYVL L 95, 21.4.1993, s. 29.

(18) Jotta peruuttamisoikeuteen liittyviä yksityiskohtaisia sääntöjä samanlaisilla aloilla voidaan lähentää, on tarpeen säätää peruuttamismahdollisuudesta ilman seuraamusta ja perusteluvelvollisuutta samoin ehdoin kuin rahoituspalveluiden etämyynnistä kuluttajalle ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta {...} annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä [40].

[40] EYVL L [...], [...], s. [...].

(19) Sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan edistämiseksi sekä kuluttajansuojan korkean tason takaamiseksi koko yhteisön alueella on syytä tarkentaa todellisen vuosikoron laskentamenetelmää ja määritellä laskennassa huomioon otettavat kokonaisluottokustannusten tekijät. Todellinen vuosikorko on itse asiassa vertailuväline, jonka avulla kuluttaja voi - aikaan ja paikkaan suhteutettuna - mitata ja vertailla luottosopimuksen tekemisestä aiheutuvien sitoumusten vaikutusta talousarvioonsa. Kokonaisluottokustannuksiin on siis sisällyttävä kaikki kustannukset, jotka kuluttajan on maksettava luotosta luotonantajalle, luotonvälittäjälle tai jollekin muulle osapuolelle. Tämän vuoksi kustannuksiin on sisällytettävä luottosopimuksen teon yhteydessä otetusta vakuutuksesta aiheutuvat kustannukset, vaikka kuluttaja ottaa vakuutuksen vapaaehtoisesti.

(20) Kuluttajalle on syytä ilmoittaa kokonaiskoron luotonantajalla muodossa tiedot luotonantajan vaatimista summista lukuun ottamatta kolmansille osapuolille maksettavia summia. Tämän koron avulla kuluttaja voi vertailla luotonantajakohtaisia kustannuksia luotonantajan tarjoamien tuotteiden osalta sekä markkinoilla tarjottavien eri tuotteiden kustannuksia.

(21) Kuluttajan olisi saatava täyttää velvoitteensa ennen määräpäivää. Jos luotto maksetaan takaisin ennenaikaisesti joko osittain tai kokonaan, luotonantajalla on oltava oikeus vaatia ainoastaan kohtuullinen ja objektiivinen korvaus, sikäli kuin takaisinmaksusta aiheutuu luotonantajalle vastaava taloudellinen tappio.

(22) Jos sopimuksen puitteissa hankittujen tavaroiden tai palveluiden toimittajaa voidaan pitää luotonvälittäjänä, kuluttajalla on oltava oikeuksia luotonantajaan nähden niiden tavanomaisten sopimusperusteisten oikeuksien lisäksi, jotka hänellä on tavaroiden tai palveluiden toimittajaan nähden.

(23) Luottosopimuksen mukaisten luotonantajan oikeuksien siirto ei saa heikentää kuluttajan tai takaajan asemaa. Samasta syystä luotonantajan, joka tarjoaa luottosopimusta, jossa pääoma maksetaan kerralla takaisin, on vastattava riskistä, jos kertamaksusta vastaava kolmas henkilö ei täytä velvollisuuksiaan.

(24) Olisi vahvistettava yhteiset säännöt toimenpiteistä, joita sovelletaan silloin kun luottosopimusten ehtoja ei noudateta. Erityisesti joitakin selkeästi suhteettomia perintätoimia on pidettävä lainvastaisina.

(25) Markkinoiden avoimuuden ja vakauden varmistamiseksi on tärkeää, että jäsenvaltiot toteuttavat aiheelliset toimenpiteet toisaalta luottoja tarjoavien tai luotonvälittäjinä toimivien henkilöiden rekisteröimiseksi ja toisaalta luotonantajien ja luotonvälittäjien toiminnan tarkastamiseksi tai valvomiseksi sekä sen mahdollistamiseksi, että kuluttajat voivat tehdä luottosopimuksia tai luottoehtoja koskevia valituksia.

(26) Jotta kuluttajan ja takaajan etujen suoja voidaan taata kestävällä tavalla, luotto- tai vakuussopimukset eivät saisi kuluttajan tai takaajan vahingoksi poiketa tämän direktiivin täytäntöön panemiseksi annettavista tai sitä vastaavista säännöksistä.

(27) Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan periaatteita. Erityisesti direktiivissä pyritään takaamaan, että henkilötietojen suojaa, omistusoikeutta, syrjintäkieltoa, perhe-elämän suojaa ja kuluttajansuojaa koskevia sääntöjä noudatetaan kokonaisvaltaisesti perusoikeuskirjan 8, 17, 21, 33 ja 38 artiklan mukaisesti.

(28) Direktiivin tavoitteena on sääntöjen vahvistaminen kuluttajille myönnettäviä luottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämiseksi, ja koska jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa tavoitetta vaan se voidaan toteuttaa paremmin yhteisön tasolla, yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

(29) Jäsenvaltioiden on säädettävä tämän direktiivin säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja varmistettava niiden täytäntöönpano. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

(30) On syytä kumota ja korvata direktiivi 87/102/ETY,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I luku: Tarkoitus, määritelmät ja soveltamisala

1 artikla Tarkoitus

Direktiivin tarkoituksena on kuluttajille myönnettäviä luottosopimuksia ja kuluttajien tekemiä vakuussopimuksia koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhdenmukaistaminen.

2 artikla Määritelmät

Tässä direktiivissä tarkoitetaan

a) 'kuluttajalla' luonnollista henkilöä, jonka tässä direktiivissä tarkoitettujen toimien ei voida katsoa liittyvän hänen elinkeinonsa tai ammattinsa harjoittamiseen,

b) 'luotonantajalla' luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ammatti- tai elinkeinotoiminnassaan myöntää tai lupaa myöntää luottoja,

c) 'luottosopimuksella' sopimusta, jonka mukaan luotonantaja myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle luottoa maksun lykkäyksen, lainan tai muun vastaavan taloudellisen järjestelyn muodossa. Palvelun (yksityisen tai julkisen) jatkuvaa antamista koskevia sopimuksia, joiden mukaan kuluttajalla on oikeus maksaa palveluiden kustannukset sopimuksen voimassaoloaikana maksuerissä, ei pidetä tässä direktiivissä tarkoitettuna luottosopimuksena,

d) 'luotonvälittäjällä' luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka korvausta vastaan harjoittaa tavanomaisesti välitystoimintaa, johon sisältyy luottosopimusten esittäminen tai tarjoaminen, luottosopimuksen tekemiseen liittyvien muiden valmistelujen toteuttaminen tai sopimusten tekeminen; korvaus voi olla rahallinen tai jokin muu sovittu taloudellinen etuus,

e) 'vakuussopimuksella' lisäsopimusta, jonka takaaja ja takauksensaaja tekevät tai jossa luvataan taata luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille myönnetyn luoton kaikkien muotojen täytäntöönpano,

f) 'takaajalla' kuluttajaa, joka tekee vakuussopimuksen,

g) 'kuluttajalle aiheutuvilla kokonaisluottokustannuksilla' kaikkia kustannuksia, mukaan luettuna luoton korko ja muut korvaukset, palkkiot, verot ja muut kustannukset, jotka kuluttajan on maksettava luotosta,

h) 'todellisella vuosikorolla' kuluttajalle aiheutuvia kokonaisluottokustannuksia ilmaistuna vuosikorkona luoton kokonaismäärälle,

i) 'luotonantajan saamilla summilla' kaikkia luottosopimukseen liittyviä pakollisia kustannuksia, jotka kuluttaja maksaa luotonantajalle,

j) 'kokonaiskorolla luotonantajalla' luotonantajan saamia summia ilmaistuna vuosikorkona luoton kokonaismäärälle,

k) 'luoton korolla' korkoa, joka ilmoitetaan tietylle kaudelle laskettuna prosenttina, jota sovelletaan nostetun luoton määrään tiettynä ajanjaksona,

l) 'jäännösarvolla' rahoitetun tavaran ostohintaa sillä hetkellä, kun ostomahdollisuutta käytetään tai omistusoikeus siirretään,

m) 'luoton nostolla' luoton määrää, joka annetaan kuluttajan käyttöön maksun lykkäyksen, lainan tai vastaavan taloudellisen järjestelyn muodossa,

n) 'luoton kokonaismäärällä' luottorajaa tai kaikkien luoton nostojen yhteissummaa, josta todennäköisesti sovitaan,

o) 'pysyvällä välineellä' välinettä, jonka avulla kuluttaja voi tallentaa hänelle henkilökohtaisesti osoitetut tiedot siten, että ne ovat myöhemmin helposti saatavissa tietyn, tietojen käyttötarkoituksen kannalta riittävän pitkän ajanjakson ajan, ja jonka avulla tallennetut tiedot ovat saatavilla muuttumattomina,

p) 'takaisinmaksusta vastaavalla kolmannella henkilöllä' luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ei ole luotonantaja tai kuluttaja ja joka sitoutuu luottosopimukseen liitettävällä sopimuksella kuluttajan ja tapauksen mukaan luotonantajan puolesta maksamaan takaisin luottosopimuksen mukaisen pääoman.

3 artikla Soveltamisala

1. Tätä direktiiviä sovelletaan luottosopimuksiin ja vakuussopimuksiin.

2. Direktiiviä ei sovelleta seuraaviin luottosopimuksiin ja niitä vastaaviin mahdollisiin vakuussopimuksiin:

a) luottosopimukset, joiden tarkoituksena on luoton myöntäminen sellaisen kiinteän omaisuuden hankkimiseen tai kunnostamiseen, jonka omistaja kuluttaja on tai jonka hän pyrkii hankkimaan ja joiden vakuutena on joko kiinnitys tähän kiinteään omaisuuteen tai jäsenvaltiossa tähän tarkoitukseen yleisesti käytetty vakuus,

b) vuokrasopimukset, joihin ei sisälly omistusoikeuden siirtyminen vuokraajalle ja hänen oikeudenomistajilleen,

c) luottosopimukset, joiden nojalla kuluttajan on maksettava luotto takaisin yhdessä erässä enintään kolmen kuukauden pituisessa määräajassa ja joiden mukaan ei peritä korkoja tai muita maksuja,

d) luottosopimukset, jotka täyttävät seuraavat ehdot:

i) ne myönnetään sivutoimisesti eli luotonantajan pääasiallisen elinkeinon tai ammatin harjoittamisen ulkopuolella,

ii) ne myönnetään markkinoilla vallitsevaa korkotasoa pienemmällä todellisella vuosikorolla,

iii) niitä ei yleensä tarjota yleisölle,

e) sopimukset, jotka tehdään neuvoston direktiivin 93/22/ETY [41] 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun sijoituspalveluyrityksen kanssa ja joiden tarkoituksena on mahdollistaa, että sijoittaja voi suorittaa liiketoimen yhdellä tai useammalla kyseisen direktiivin liitteessä olevassa B osassa luetellulla rahoitusvälineellä, silloin kun luottoa myöntävä yritys on osallisena liiketoimessa [42].

[41] EYVL L 141, 11.6.1993, s. 27.

[42] EYVL L 141, 11.6.1993, s. 27.

II luku: Ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot ja sovellettavat käytännöt

4 artikla Mainonta

Jokainen ilmoitus ja jokainen elinkeinonharjoittajan toimitiloissa esillä oleva tarjous, jossa on luottosopimukseen liittyviä tietoja varsinkin luoton korkoon, kokonaiskorkoon luotonantajalla ja todelliseen vuosikorkoon liittyvästi, on esitettävä selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla ottaen huomioon erityisesti hyvää liiketapaa koskevat periaatteet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 84/450/ETY soveltamista. Tietojen kaupallinen tarkoitus on ilmoitettava selkeästi.

5 artikla Kielto neuvotella luotto- ja vakuussopimuksista elinkeinonharjoittajan toimitilojen ulkopuolella

Kaikki luotto- ja vakuussopimuksia koskevat neuvottelut elinkeinonharjoittajan toimitilojen ulkopuolella direktiivin 87/577/ETY 1 artiklassa tarkoitetuissa olosuhteissa kielletään.

6 artikla Vastavuoroisesti ja etukäteen annettavat tiedot sekä neuvontavelvollisuus

1. Luotonantaja ja tapauksen mukaan luotonvälittäjä voivat vaatia luottosopimusta hakevalta kuluttajalta sekä takaajilta ainoastaan riittävät, asiaankuuluvat ja laajuudeltaan asianmukaiset tiedot, jotka ovat tarpeen näiden taloudellisen tilanteen ja takaisinmaksukyvyn arvioimiseksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 95/46/EY ja erityisesti sen 6 artiklan soveltamista.

Kuluttajan ja takaajan on annettava pyyntöihin tarkat ja täydelliset vastaukset.

2. Luotonantajan ja tapauksen mukaan luotonvälittäjän on annettava kuluttajalle kaikki tarvittavat, suunniteltua luottosopimusta koskevat tarkat ja täydelliset tiedot. Kuluttajalla on oikeus saada kyseiset tiedot kirjallisena tai muulla pysyvällä välineellä ennen luottosopimuksen tekemistä.

Rajoittamatta [rahoituspalveluiden etämyynnistä kuluttajalle ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta annetun] direktiivin .../.../EY 5 artiklan soveltamista tietoihin on sisällyttävä tiivis ja selkeä kuvaus tuotteesta, sen eduista ja tapauksen mukaan haitoista. Annetuissa tiedoissa on mainittava erityisesti seuraavat:

a) vaadittavat vakuudet ja vakuutukset,

b) luottosopimuksen voimassaoloaika,

c) suoritettavien maksujen suuruus, lukumäärä ja maksuvälit,

d) toistuvat ja kertaluonteiset kustannukset, mukaan luettuina kertaluonteiset lisäkustannukset, jotka kuluttajan on maksettava tehdessään luottosopimuksen, muun muassa verot, hallintokulut, oikeudelliset palkkiot ja vaadittujen vakuuksien arvioinnista aiheutuvat kulut,

e) luoton kokonaismäärä ja luoton nostoa koskevat ehdot,

f) rahoitetun tavaran tai palvelun käteishinta, käteismaksuosuus ja jäännösarvo tapauksen mukaan,

g) luoton korko, korkoon sovellettavat ehdot sekä alkuperäiseen luoton korkoon sovellettava indeksi tai viitekorko sekä koron vaihtumiseen liittyvät ajanjaksot, ehdot ja säännöt tapauksen mukaan,

h) todellinen vuosikorko ja kokonaiskorko luotonantajalla havainnollisen esimerkin avulla esitettynä mainiten kaikki kyseisen koron laskemisessa käytetyt rahoitustiedot ja oletukset,

i) peruuttamisoikeuden käyttämisen määräaika.

[Rahoituspalveluiden etämyynnistä kuluttajalle ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta annetun] direktiivin .../.../EY 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa tietoihin on sisällyttävä ainakin tämän kohdan c, e ja h alakohdissa säädetyt tiedot.

3. Luotonantajan ja tapauksen mukaan luotonvälittäjän on pyrittävä valitsemaan tavanomaisesti tarjoamiensa ja järjestämiensä luottosopimusten joukosta parhaiten soveltuva luottomuoto ja luoton kokonaismäärä ottaen huomioon kuluttajan taloudellinen tilanne, ehdotettuun tuotteeseen liittyvät edut ja haitat sekä luoton tarkoitus.

4. Artiklan 1, 2 ja 3 kohtaa ei sovelleta tavaroiden myyjiin tai palveluiden suorittajiin, jotka toimivat vain sivutoimisesti luotonvälittäjänä.

III luku: Intimiteettisuoja

7 artikla Tietojen kerääminen ja käsittely

Tässä direktiivissä tarkoitettujen sopimusten tekemisen tai hallinnoinnin yhteydessä kuluttajilta ja takaajilta tai muilta henkilöiltä kerättyjä, varsinkin 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja henkilötietoja voidaan käsitellä ainoastaan kyseisten henkilöiden taloudellisen tilanteen ja takaisinmaksukyvyn arvioimiseksi.

8 artikla Keskustietokanta

1. Jäsenvaltioiden on taattava, että niiden alueella on käytössä keskustietokanta, johon kirjataan jäsenvaltiossa kuluttajat ja takaajat, joilla on ollut maksuhäiriö, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 95/46/EY täytäntöönpanoa. Keskustietokanta voidaan toteuttaa tietokantojen muodostamana verkkona.

Luotonantajien on 9 artiklassa tarkoitetuissa rajoissa tarkistettava keskustietokannassa olevat tiedot, ennen kuin kuluttaja tai takaaja tekee sitoumuksen.

Kuluttajalle ja tapauksen mukaan takaajalle on pyynnöstä tiedotettava viipymättä maksutta tietokantaan tehdyn haun tuloksesta.

2. Pääsy jäsenvaltion keskustietokantaan on taattava toisen jäsenvaltion henkilöille tai yrityksille samoin ehdoin kuin kyseisen jäsenvaltion henkilöille tai yrityksille, joko suoraan tai alkuperäjäsenvaltion keskustietokannan kautta.

3. Edellä 1 kohdan nojalla saatuja henkilötietoja voidaan käsitellä ainoastaan kuluttajan ja takaajan taloudellisen tilanteen ja takaisinmaksukyvyn arvioimiseksi. Kyseiset tiedot on tuhottava välittömästi luotto- tai vakuussopimuksen solmimisen jälkeen tai sen jälkeen, kun luotonantaja on hylännyt luottohakemuksen tai ehdotetun vakuuden.

4. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuun keskustietokantaan voidaan sisällyttää luotto- ja vakuussopimusten rekisteröinti.

IV luku: Luotto- ja vakuussopimusten tekeminen

9 artikla Vastuullinen luotonanto

Kun luotonantaja tekee luotto- tai vakuussopimuksen tai suurentaa luoton kokonaismäärää tai määrää, jolle vakuus on annettu, luotonantajan oletetaan arvioineen ennalta kaikin käytössään olevin välinein, että kuluttaja ja tapauksen mukaan takaaja kykenevät kohtuullisesti noudattamaan sopimuksesta aiheutuvia velvollisuuksia.

10 artikla Luotto- ja vakuussopimuksissa mainittavat tiedot

1. Luotto- ja vakuussopimukset on laadittava kirjallisina tai muulla pysyvällä välineellä.

Jokaisen sopimuspuolen - takaaja ja luotonvälittäjä mukaan luettuina - on saatava yksi kappale luottosopimuksesta. Takaajan on saatava yksi kappale vakuussopimuksesta.

Sopimuksissa on mainittava, onko sopimuspuolena olevalla kuluttajalla käytettävissään tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisia valitus- ja muutoksenhakumenettelyjä, sekä niiden käyttöä koskevat yksityiskohtaiset säännöt.

2. Luottosopimuksessa on mainittava

a) sopimuspuolten nimet ja osoitteet sekä sopimuksen tekoon osallistuneen luotonvälittäjän nimi ja osoite,

b) edellä 6 artiklan 2 kohdassa luetellut tiedot, todellinen vuosikorko ja korko luotonantajalla laskettuina luottosopimuksen solmimishetkellä kaikkien sopimukseen sovellettavien rahoitustietojen ja oletusten perusteella,

c) jos sopimukseen sisältyy pääoman lyhennys, lyhennystaulukon muodossa esitettävät tiedot vaadittavista maksuista sekä maksukaudet ja -ehdot,

d) jos maksettavaksi tulee kustannuksia ja korkoja ilman pääoman lyhennystä, luettelo luoton korkojen ja siihen liittyvien toistuvien ja kertaluonteisten kustannusten maksukausista ja -ehdoista,

e) erittely kustannustekijöistä, joita ei ole otettu huomioon todellista vuosikorkoa laskettaessa, mutta jotka kuluttajan on tietyissä olosuhteissa maksettava - muun muassa varauspalkkiot, luottorajan ylittävistä ilman hyväksyntää suoritetuista luottorajan ylityksistä aiheutuvat kustannukset ja sopimusehtojen noudattamatta jättämisestä aiheutuvat kustannukset - sekä luettelo kyseisistä olosuhteista,

f) rahoitettu tavara ja/tai palvelu tapauksen mukaan,

g) oikeus ennenaikaiseen takaisinmaksuun sekä menettely, jota kuluttajan on noudatettava käyttäessään tätä oikeutta,

h) peruuttamisoikeuden käyttämisessä sovellettava menettely.

Edellä c alakohdassa tarkoitetussa taulukossa on oltava kunkin määräaikaisen maksuerän koostumus, josta käy ilmi pääoman lyhennys, luoton koron perusteella lasketut korot ja tapauksen mukaan lisäkustannukset.

Jos c alakohdassa tarkoitetussa tapauksessa uusi luoton nosto ei ole mahdollista ilman luotonantajan suostumusta, luotonantajan päätös on annettava tiedoksi kirjallisesti tai jollakin muulla pysyvällä välineellä, joka annetaan kuluttajan käyttöön ja johon sisältyvät tässä kohdassa tarkoitetut, muutetut tiedot.

Jos e alakohdassa tarkoitettujen osatekijöiden tarkka määrä tiedetään, se on mainittava. Muussa tapauksessa vähimmäisvaatimuksena on, että kustannustekijöiden on oltava määriteltävissä luottosopimuksesta siinä ilmoitetun viitekorkoon kiinnitetyn prosentin, laskentamenetelmän tai mahdollisimman realistisen arvion perusteella. Tässä tapauksessa luotonantajan on annettava kuluttajalle kirjallisena tai muulla pysyvällä välineellä kustannuserittely viipymättä ja viimeistään silloin, kun niitä on sovellettava,

3. Vakuussopimuksessa on mainittava enimmäismäärä, jolle vakuus annetaan, sekä sopimusehtojen noudattamatta jättämisestä aiheutuvat kustannukset tämän artiklan 2 kohdan e alakohdassa tarkoitettujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

11 artikla Peruuttamisoikeus

1. Kuluttajalla on neljätoista kalenteripäivää aikaa peruuttaa luottosopimukselle antamansa hyväksyntä esittämättä perusteluja.

Määräaika alkaa päivästä, jona yksi kappale solmitusta luottosopimuksesta annetaan tiedoksi kuluttajalle.

2. Kuluttajan on ilmoitettava peruuttamisesta luotonantajalle ennen 1 kohdassa tarkoitetun määräajan päättymistä toteennäyttämistä koskevan kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Määräaikaa katsotaan noudatetun, jos ilmoitus on lähetetty ennen määräajan päättymistä edellyttäen, että se on toimitettu kirjallisena tai luotonantajan saatavilla ja käytettävissä olevalla muulla pysyvällä välineellä.

3. Peruuttamisoikeuden käyttäminen velvoittaa kuluttajan samaan aikaan palauttamaan luotonantajalle luottosopimuksen perusteella saamansa summat tai sen nojalla saamansa tavarat, sikäli kun tavaran käyttöön asettamisesta on määrätty luottosopimuksessa. Kuluttajan on maksettava luoton nostoa vastaavan jakson aikana aiheutuneet, sovitun kokonaisvuosikoron perusteella lasketut korot. Peruuttamisen perusteella ei voida vaatia mitään muita korvauksia. Kaikki käteismaksuosuudet, jotka kuluttaja on maksanut luottosopimuksen nojalla, on palautettava viipymättä kuluttajalle.

4. Tämän artiklan 1, 2 ja 3 kohtaa ei sovelleta luottosopimuksiin, joiden vakuutena on kiinnitys kiinteään omaisuuteen tai vastaava vakuus, asuntoluottosopimuksiin eikä luottosopimuksiin, jotka on peruutettu seuraavien nojalla:

a) [rahoituspalveluiden etämyynnistä kuluttajalle ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta] ... annetun direktiivin .../2002/EY 6 artikla,

b) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY [43] 6 artiklan 4 kohta,

[43] EYVL L 144, 4.6.1997, s. 19.

c) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 94/47/EY [44] 7 artikla.

[44] EYVL L 280, 29.10.1994, s. 83.

V luku: todellinen vuosikorko ja luoton korko

12 artikla Todellinen vuosikorko

1. Todellinen vuosikorko, joka on luotonantajan ja kuluttajan keskenään sopimien nykyisten tai tulevien sitoumusten (luoton nostojen, lyhennysten ja maksujen) nykyarvon vastine vuositasolla, lasketaan liitteessä I olevan matemaattisen kaavan avulla.

Liitteessä II on useita malliesimerkkejä laskentamenetelmästä.

2. Todellisen vuosikoron laskemista varten on määritettävä kuluttajalle aiheutuvat kokonaisluottokustannukset lukuun ottamatta maksuja, jotka kuluttajan on maksettava, jos hän ei ole noudattanut luottosopimuksen ehtoja, ja sellaisia kuluttajalta tavaroiden tai palveluiden hankkimisen yhteydessä hankintahinnan lisäksi perittäviä maksuja, jotka hänen on suoritettava riippumatta siitä, maksetaanko käteisellä vai luotolla.

Luottokustannuksina on pidettävä kustannuksia, jotka liittyvät sekä maksu- että luottotapahtumia rekisteröivän tilin hallinnointiin, kustannuksia, jotka liittyvät sellaisen kortin tai muun maksuvälineen käyttöön tai toimintaan, jolla voidaan suorittaa sekä maksutapahtumia että luoton nostoja, sekä yleensä maksutapahtumiin liittyviä kustannuksia, jollei kyseisiä kustannuksia ole määritelty selkeästi ja erikseen luottosopimuksessa tai muussa kuluttajan kanssa tehdyssä sopimuksessa.

Vakuutusmaksut on sisällytettävä kokonaisluottokustannuksiin, jos vakuutus otetaan luottosopimuksen tekemisen yhteydessä.

3. Todellista vuosikorkoa laskettaessa on oletettava, että luottosopimus on voimassa sovitun jakson loppuun ja että luotonantaja ja kuluttaja täyttävät velvoitteensa sovittuja määräaikoja ja päivämääriä noudattaen.

4. Jos luottosopimuksissa on ehtoja, joiden mukaan todelliseen vuosikorkoon sisältyvä luoton korko voi vaihdella, mutta sen suuruutta ei laskentahetkellä voida määritellä, todellinen vuosikorko on laskettava noudattaen oletusta, jonka mukaan luoton korko ja muut maksut pysyvät ennallaan ja niitä sovelletaan luottosopimuksen loppuun asti.

5. Tarvittaessa voidaan todellista vuosikorkoa laskettaessa noudattaa seuraavia oletuksia:

a) jos luottosopimus antaa kuluttajalle vapaan oikeuden päättää luoton nostoista, on oletettava, että luoton kokonaismäärä nostetaan kerralla ja välittömästi,

b) jollei takaisinmaksun ajankohdasta ole sovittu eikä sitä voida päätellä myönnettyä luottoa koskevan sopimuksen ehdoista eikä luoton takaisinmaksutavasta, luottoajaksi on katsottava yksi vuosi,

c) jos sopimuksessa on sovittu useammasta lyhentämispäivästä, luotto asetetaan käyttöön ja sitä lyhennetään aikaisimpina sopimuksessa mainittuina määräpäivinä, jollei toisin ole sovittu.

6. Kun luottosopimus on tehty vuokrasopimuksena, johon sisältyy ostomahdollisuus, ja sopimuksessa määrätään useista ajankohdista, jolloin ostomahdollisuutta voidaan käyttää, todellinen vuosikorko on laskettava kullekin näistä ajankohdista.

Jos jäännösarvo ei ole määriteltävissä, vuokrattuun tavaraan sovelletaan vuosittaisia tasapoistoja, jolloin tavaran arvo vastaa nollaa luottosopimuksessa vahvistetun, tavanomaisen vuokra-ajan päättyessä.

7. Kun luottosopimuksessa määrätään ennakkoon tai rinnakkain säästettävästä osuudesta ja kun luoton korko sidotaan tähän säästöosuuteen, todellinen vuosikorko lasketaan liitteessä III esitettyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

13 artikla Kokonaiskorko luotonantajalla

1. Jotta kokonaiskorko luotonantajalla voidaan laskea, on määritettävä luotonantajan saamat summat lukuun ottamatta maksuja, jotka kuluttajan on maksettava, jos hän ei ole noudattanut luottosopimuksen ehtoja, ja sellaisia kuluttajalta tavaroiden tai palveluiden hankkimisen yhteydessä hankintahinnan lisäksi perittäviä maksuja, jotka kuluttajan on suoritettava riippumatta siitä, maksetaanko käteisellä vai luotolla.

2. Luotonantajan saamina summina on pidettävä kustannuksia, jotka liittyvät sekä maksu- että luottotapahtumia rekisteröivän tilin hallinnointiin, kustannuksia, jotka liittyvät sellaisen kortin tai muun maksuvälineen käyttöön tai toimintaan, jolla voidaan suorittaa sekä maksutapahtumia että luoton nostoja, sekä yleensä maksutapahtumiin liittyviä kustannuksia, jollei kyseisiä kustannuksia ole määritelty selkeästi ja erikseen luottosopimuksessa tai muussa kuluttajan kanssa tehdyssä sopimuksessa.

3. Kokonaiskorkoa luotonantajalla laskettaessa ei oteta huomioon seuraavia luotonantajan saamia summia:

a) kustannukset, jotka liittyvät luottosopimuksen liitännäispalveluihin, joista kuluttaja voi vapaasti tehdä sopimuksen luotonantajan tai jonkin muun palveluiden tarjoajan kanssa,

b) kustannukset, joita muut henkilöt kuin luotonantaja - muun muassa notaari, veroviranomaiset tai kiinnitysrekisterinpitäjä - perivät kuluttajalta luottosopimuksen tekemisen yhteydessä, sekä yleensä kustannukset, joita vakuuksien ja rekisteröinnin aloilla toimivaltaiset viranomaiset perivät.

4. Kokonaiskorko luotonantajalla on laskettava 12 artiklan 3-7 kohdassa ja liitteissä I ja II tarkoitettujen yksityiskohtaisten sääntöjen ja oletusten mukaisesti.

14 artikla Luoton korko

1. Luoton korko on kiinteä tai vaihtuva.

2. Jos luotolle on määrätty yksi kiinteä korko tai useampia kiinteitä korkoja, näitä sovelletaan luottosopimuksessa määrätyn jakson ajan.

3. Vaihtuva luoton korko voi vaihtua ainoastaan sovittujen, luottosopimuksessa määrättyjen jaksojen päättyessä ja samassa suhteessa kuin sovittu indeksi tai viitekorko.

4. Kuluttajalle on tiedotettava kaikista luoton koron muutoksista kirjallisesti tai muulla pysyvällä välineellä.

Tietoihin on sisällyttävä uusi todellinen vuosikorko, uusi kokonaiskorko luotonantajalla sekä tapauksen mukaan uusi lyhennystaulukko. Uusi todellinen vuosikorko ja uusi kokonaiskorko luotonantajalla on laskettava 12 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

VI luku: Kohtuuttomat ehdot

15 artikla Kohtuuttomat ehdot

Rajoittamatta direktiivin 93/13/EY soveltamista sopimukseen kokonaisuutena, kyseisessä direktiivissä tarkoitettuina kohtuuttomina ehtoina pidetään luotto- tai vakuussopimuksissa olevia ehtoja, joiden tavoitteena tai vaikutuksena on

a) vaatia kuluttajaa noston ehtona luovuttamaan lainaksi otettu tai sovittu pääoma kokonaan tai osittain pantiksi tai tallettamaan pääoma kokonaan tai osittain taikka käyttämään koko pääoma tai osa siitä arvopapereiden tai muiden rahoitusvälineiden hankintaan, ellei kuluttaja saa kyseisestä talletuksesta, hankinnasta tai pantista korkoa, joka vastaa sovittua todellista vuosikorkoa,

b) velvoittaa kuluttaja luottosopimusta tehtäessä tekemään toinen sopimus luotonantajan, luotonvälittäjän tai näiden osoittaman kolmannen henkilön kanssa, elleivät kyseisen sopimuksen kustannukset sisälly kokonaisluottokustannuksiin,

c) muiden sopimuksen mukaisten kustannusten, korvausten tai maksujen kuin luoton koron vaihtuvuus,

d) ottaa käyttöön luoton koron vaihtuvuutta koskevia sääntöjä, jotka syrjivät kuluttajaa,

e) ottaa käyttöön luoton koron vaihtuvuutta koskeva järjestelmä, jolla ei ole liittymäkohtaa luottosopimusta tehtäessä ehdotettuun alkuperäiseen nettomääräiseen luoton korkoon ja jossa ei oteta huomioon mitään hyvityksiä, alennuksia tai muita etuja,

f) velvoittaa kuluttaja käyttämään samaa luotonantajaa jäännösarvon jälleenrahoittamisessa ja yleensä irtaimen omaisuuden tai palvelun rahoittamiseksi tehdyn luottosopimuksen viimeisen maksun yhteydessä.

VII luku: luottosopimuksen täyttäminen

16 artikla Ennenaikainen takaisinmaksu

1. Kuluttajalla on oltava oikeus täyttää kokonaan tai osittain luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa ennen sopimuksessa määrättyä ajankohtaa.

2. Luotonantaja voi vaatia ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä ainoastaan objektiivisen ja kohtuullisen korvauksen, joka on laskettava vakuutusmatemaattisten periaatteiden perusteella.

Mitään korvausta ei voida vaatia

a) sellaisten luottosopimusten osalta, joissa luoton koron määräytymiskausi on lyhyempi kuin yksi vuosi,

b) jos luotto on maksettu takaisin vakuutussopimuksen mukaisesti, jonka tarkoituksena on tavanomainen luoton takaisinmaksun takaaminen,

c) sellaisten luottosopimusten osalta, joissa määrätään maksujen ja korkojen maksamisesta ilman pääoman lyhentämistä, lukuun ottamatta 20 artiklassa tarkoitettuja luottosopimuksia.

17 artikla Oikeuksien siirto

Jos luottosopimuksen tai vakuussopimuksen mukaiset luotonantajan oikeudet siirretään kolmannelle osapuolelle, kuluttaja ja tapauksen mukaan takaaja voivat esittää kyseisen sopimuksen mukaisten saamisten uutta haltijaa kohtaan kaikki ne väitteet, jotka he olisivat voineet esittää alkuperäistä luotonantajaa kohtaan, sekä vaatia myös kuittausta, jos se sallitaan kyseisessä jäsenvaltiossa.

18 artikla Vekselin ja muiden sitoumusten käyttökielto

Luotonantaja tai luottosopimuksesta tai vakuussopimuksesta aiheutuvien saamisten haltija ei saa vaatia tai ehdottaa, että kuluttaja tai takaaja takaa kyseiseen sopimukseen perustuvien sitoumustensa maksun vekselillä tai omalla vekselillä.

Kuluttajaa tai takaajaa ei myöskään saa vaatia allekirjoittamaan sekkiä, jolla taataan luoton takaisinmaksu kokonaisuudessaan tai osittain.

19 artikla Yhteisvastuu

1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että luottosopimus ei millään tavoin rajoita niitä oikeuksia, jotka kuluttajalla on tällaisen sopimuksen avulla hankittujen tavaroiden myyjää tai palveluiden suorittajaa kohtaan silloin, kun tavaraa ei toimiteta tai palvelua ei suoriteta tai kun se ei ole kauppaa tai palvelun suorittamista koskevan sopimuksen mukainen.

2. Jos tavaroiden myyjä tai palveluiden suorittaja on toiminut luotonvälittäjänä, luotonantaja ja myyjä tai toimittaja ovat yhteisvastuullisesti velvollisia korvaamaan kuluttajalle siinä tapauksessa, että luottosopimuksella rahoitettuja tavaroita ei toimiteta tai palveluja ei suoriteta lainkaan tai ne toimitetaan tai suoritetaan vain osittain taikka niiden toimitus tai suoritus ei ole tehdyn sopimuksen mukainen.

VIII luku: erityiset luottosopimukset

20 artikla Luottosopimus, jossa pääoma maksetaan kerralla takaisin

1. Jos kuluttajan suorittamat maksut eivät johda luoton kokonaismäärän vastaavaan lyhenemiseen vaan ne käytetään lainapääoman kartuttamiseen luottosopimuksessa vahvistettuina ajanjaksoina ja siinä määrätyin ehdoin, pääoman kartuttamisesta on tehtävä luottosopimukseen liitettävä sopimus.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun sopimuksen on varauksetta taattava nostetun luoton kokonaismäärän takaisinmaksu. Jos kertamaksusta vastaava kolmas henkilö ei täytä velvoitteitaan, luotonantajan on vastattava riskistä.

3. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun lisäsopimuksen nojalla kuluttajan maksettaviksi tulevat maksut, palkkiot sekä toistuvat ja kertaluonteiset kustannukset muodostavat yhdessä luottosopimuksen korkojen ja maksujen kanssa luoton kokonaiskustannukset. Todellinen vuosikorko ja kokonaiskorko luotonantajalla on laskettava kaikkien kuluttajan tekemien sitoumusten perusteella.

21 artikla Sopimus luotosta, joka myönnetään ennakkonostoina käyttötililtä tai luottotililtä

Jos sopimuksen mukaan luotto myönnetään ennakkonostona käyttötililtä tai luottotililtä, kuluttajalle on tiedotettava säännöllisesti tämän velkatilanteesta kirjallisena tai muulla pysyvällä välineellä esitetyn tiliotteen avulla, jossa on seuraavat tiedot:

a) tarkka ajanjakso, jonka tiliote kattaa,

b) nostetut määrät ja nostojen päivämäärät,

c) tapauksen mukaan edellisestä tiliotteesta jäänyt velkasaldo ja edellisen tiliotteen päivämäärä,

d) veloitettavien maksujen päivämäärä ja summa,

e) kuluttajan suorittamien maksujen päivämäärä ja summa,

f) viimeisin sovittu luoton korko,

g) veloitettavien korkojen kokonaissumma,

h) tapauksen mukaan maksettava vähimmäissumma,

i) tapauksen mukaan uusi velkasaldo,

j) uusi kokonaisvelkasaldo viivästyskorot ja mahdolliset seuraamukset mukaan luettuina.

22 artikla Toistaiseksi tehty luottosopimus

Kukin osapuoli voi irtisanoa toistaiseksi tehdyn luottosopimuksen antamalla siitä kolme kuukautta etukäteen ilmoituksen, joka on laadittu kirjallisena tai muulla pysyvällä välineellä ja esitetty luottosopimuksessa mainittujen yksityiskohtaisten ehtojen ja toteennäyttämistä koskevan kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

IX luku: Vakuussopimuksen täytäntöönpano

23 artikla Vakuussopimuksen täytäntöönpano

1. Takaaja voi tehdä vakuussopimuksen, jolla taataan toistaiseksi tehdyn luottosopimuksen mukaisen luoton takaisinmaksu, ainoastaan kolmen vuoden jaksoksi. Vakuus voidaan uusia ainoastaan takaajan nimenomaisella suostumuksella kyseisen jakson päättyessä.

2. Luotonantaja voi ryhtyä toimiin takaajaa vastaan ainoastaan, jos luoton takaisinmaksuvelvollisuuden täyttämättä jättänyt kuluttaja ei ole hoitanut maksuja kolmen kuukauden kuluessa virallisesta ilmoituksesta.

3. Vakuus voi kattaa ainoastaan luoton kokonaismäärästä jäljellä olevan velkasaldon ja luottosopimuksen mukaiset erääntyneet saatavat luottosopimuksen mukaisia korvauksia tai seuraamuksia lukuun ottamatta.

X luku: luottosopimuksen täyttämättä jättäminen

24 artikla Virallinen ilmoitus ja täytäntöönpanokelpoisuus

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että

a) luotonantajat, heidän valtuuttamansa henkilöt sekä luotto- tai vakuussopimuksesta johtuvien saatavien uudet haltijat eivät ryhdy suhteettomiin toimenpiteisiin saataviensa perimiseksi siinä tapauksessa, että sopimus jätetään täyttämättä,

b) luotonantaja voi vaatia erääntyvien maksujen maksamista välittömästi tai soveltaa purkamisehtoa vasta ennalta annetun virallisen ilmoituksen jälkeen, jossa kuluttajaa tai tapauksen mukaan takaajaa kehotetaan täyttämään sopimuksen mukaiset velvollisuutensa kohtuullisessa määräajassa tai pyytämään velan uudelleenjärjestelyä,

c) luotonantaja ei voi keskeyttää luoton nostamista perustelematta päätöstään, ja luotonantajan on ilmoitettava kuluttajalle päätöksestä viipymättä,

d) ehtojen noudattamatta jättämisen tai ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä kuluttajalla ja takaajalla on oikeus pyynnöstä saada välittömästi käyttöönsä maksuton ja yksityiskohtainen tiliote, jonka avulla hän voi todentaa vaaditut maksut ja korot.

2. Edellä 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu virallinen ilmoitus ei ole tarpeen,

a) jos kyse on ilmeisestä petoksesta, joka luotonantajan tai saatavien uuden haltijan on näytettävä toteen,

b) jos kuluttaja luopuu rahoitetusta tavarasta ennen kuin luoton kokonaismäärä on maksettu takaisin tai käyttää sitä luottosopimuksen ehtojen vastaisesti ja luotonantajalla tai saatavien uudella haltijalla on etuoikeus, omistusoikeus tai omistuksenpidätys rahoitettuun tavaraan, edellyttäen että kuluttajalle on tiedotettu kyseisestä etuoikeudesta, omistusoikeudesta tai omistuksenpidätyksestä ennen sopimuksen tekemistä.

25 artikla Luottorajan ylitys ja hiljaisesti hyväksytyt tilinylitykset

1. Luottorajan sallitun väliaikaisen ylittämisen tai hiljaisesti hyväksytyn tilinylityksen tapauksissa luotonantajan on ilmoitettava viipymättä kuluttajalle kirjallisesti tai muulla pysyvällä välineellä luottorajan ylityksen tai tilinylityksen määrä sekä siitä perittävä korko. Tässä tapauksessa seuraamuksia, maksuja tai viivästyskorkoja ei peritä.

2. Luotonantajan on ilmoitettava viipymättä kuluttajalle luottorajan ylityksestä tai tilinylityksestä, johon ei ole annettu hyväksyntää, ja ilmoitettava perittävä korko ja maksut tai seuraamukset.

3. Kaikki tässä artiklassa tarkoitetut luottorajan ylitykset tai tilinylitykset on selvitettävä enintään kolmen kuukauden kuluessa uuden luottosopimuksen avulla, jossa luoton kokonaismäärä on suurempi.

26 artikla Tavaroiden takaisinotto

Tavaran hankkimiseksi tehtyjen luottosopimusten osalta jäsenvaltioiden on säädettävä ehdoista, joiden nojalla tavara voidaan ottaa takaisin. Jos kuluttaja ei ole antanut nimenomaista suostumustaan silloin, kun luotonantaja ryhtyy tavaroiden takaisinottoon, ja hän on jo suorittanut maksut, jotka vastaavat kolmasosaa luoton kokonaismäärästä, tavara voidaan ottaa takaisin ainoastaan oikeustoimin.

Jäsenvaltioiden on lisäksi huolehdittava, että kun luotonantaja ottaa tavaran takaisin, siitä ei aiheudu osapuolten välillä suoritettavassa tilityksessä perusteetonta etua.

27 artikla Perinnän suorittaminen

1. Luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt, jotka harjoittavat pää- tai sivutoimisesti ja oikeusmenettelyn ulkopuolella luotto- tai vakuussopimukseen perustuvien velkojen perintää tai osallistuvat siihen, eivät voi suoraan tai välillisesti vaatia toiminnastaan missään muodossa palkkiota tai korvausta kuluttajalta tai takaajalta, jollei kyseisistä palkkioista tai korvauksista ole nimenomaan sovittu luotto- tai vakuussopimuksessa.

2. Luotto- tai vakuussopimuksen mukaisten velkojen perinnän yhteydessä ovat kiellettyjä seuraavat:

a) asiakirjat, jotka ulkoasunsa vuoksi antavat väärän vaikutelman, että kyse on oikeusviranomaisen tai velkojen sovittelusta huolehtivan viranomaisen lähettämästä asiakirjasta,

b) kaikki kirjalliset tiedonannot, joissa on virheellistä tietoa maksamatta jättämisen seurauksista,

c) tavaran luvaton takaisinotto ilman oikeusmenettelyä tai 26 artiklassa tarkoitettua nimenomaista suostumusta,

d) kirjekuoressa olevat maininnat, joista käy ilmi, että kirjeenvaihto koskee velkojen perintää,

e) sellaisten maksujen periminen, joista ei ole määrätty luottosopimuksessa tai vakuussopimuksessa,

f) yhteydenotot kuluttajan tai takaajan naapureihin, perheenjäseniin tai työnantajaan ja varsinkin kuluttajan tai takaajan luottokelpoisuutta koskevien tietojen antaminen tai pyytäminen, sanotun rajoittamatta jäsenvaltioiden vahvistamia ulosottoa koskevia oikeusmenettelyjä,

g) kuluttajan tai takaajan fyysinen tai henkinen ahdistelu,

h) vanhentuneen velan periminen.

XI luku: Luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinti, asema ja valvonta

28 artikla Luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinti

1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että luotonantajat ja luotonvälittäjät rekisteröityvät.

Rekisteröitymisvelvollisuutta ei sovelleta luotonvälittäjiin, joista luotonantaja tai luotonvälittäjä sitoutuu vastaamaan oman rekisteröintinsä ehtojen mukaisesti. Kyseisen sitoutumisen on käytävä ilmi niiden luotonvälittäjien toimitiloissa olevasta ilmoituksesta, joilla ei ole rekisteröitymisvelvollisuutta.

2. Jäsenvaltioiden on

a) huolehdittava, että toimintaa luotonantajana tai luotonvälittäjänä tarkastaa tai valvoo jokin virallinen laitos tai viranomainen,

b) perustettava sellaisia asianmukaisia toimielimiä, jotka käsittelevät luottosopimuksista ja vakuussopimuksista sekä luotto- ja vakuusehdoista tehtäviä valituksia ja jotka antavat kuluttajille ja takaajille näitä koskevia aiheellisia tietoja tai neuvoja.

3. Jäsenvaltiot voivat säätää, että tämän artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu rekisteröinti ei ole tarpeen, kun luotonantaja tai luotonvälittäjä on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/12/EY [45] 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu luottolaitos ja sillä on kyseisen direktiivin säännösten mukainen toimilupa.

[45] EYVL L 126, 26.5.2000, s. 1.

Kun luotonantaja tai luotonvälittäjä on rekisteröitynyt tämän artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti ja sillä on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/12/EY mukainen toimilupa, ja jälkimmäinen toimilupa myöhemmin peruutetaan, peruuttamisesta on ilmoitettava luotonantajan tai luotonvälittäjän rekisteröineelle toimivaltaiselle viranomaiselle. Kyseisen viranomaisen on päätettävä, saako luotonantaja tai luotonvälittäjä edelleen toimia luotonantajana tai luotonvälittäjänä vai onko tämän rekisteröinti peruutettava.

29 artikla Luotonvälittäjien velvollisuudet

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonvälittäjä

a) ilmoittaa sekä mainoksissa että asiakkailleen tarkoitetuissa asiakirjoissa valtuuksiensa laajuuden, erityisesti sen, että luotonvälittäjä työskentelee yksinomaan yhden tai useamman luotonantajan kanssa tai riippumattomana luotonvälittäjänä,

b) ilmoittaa kaikille luotonantajille niiden muiden luottotarjousten kokonaismäärän, jotka luotonvälittäjä on hakenut tai saanut saman kuluttajan tai takaajan puolesta luottosopimuksen tekemistä edeltävien kahden kuukauden aikana,

c) ei saa suoraan tai välillisesti minkään muotoista korvausta kuluttajalta, joka on pyytänyt luotonvälittäjän palveluja, elleivät seuraavat ehdot täyty:

i) korvauksen suuruus on mainittu luottosopimuksessa,

ii) luotonvälittäjä ei saa korvausta luotonantajalta,

iii) luottosopimus, jonka yhteydessä luotonvälittäjä on toiminut välittäjänä, on todella tehty.

XII luku: Loppusäännökset

30 artikla Täydellinen yhdenmukaistaminen ja direktiivin säännösten määräävyys

1. Jäsenvaltiot eivät voi säätää muista kuin tässä direktiivissä vahvistetuista säännöksistä, lukuun ottamatta

a) 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua luotto- ja vakuussopimusten rekisteröintiä,

b) 33 artiklassa tarkoitettuja todistustaakkaa koskevia säännöksiä.

2. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että luotto- ja vakuussopimukset eivät poikkea kuluttajien ja takaajien vahingoksi tämän direktiivin täytäntöön panemiseksi annettavista tai tätä direktiiviä vastaavista kansallisista säännöksistä.

3. Jäsenvaltioiden on lisäksi huolehdittava siitä, että niiden tämän direktiivin täytäntöön panemiseksi antamia säännöksiä ei voida kiertää sopimukselle annetun erityisen muodon avulla ja erityisesti yhdistämällä tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia nostoja tai luottosopimuksia luottosopimuksiin, joiden luonteen tai tarkoituksen nojalla voitaisiin välttää direktiivin soveltaminen.

4. Kuluttajat ja takaajat eivät voi luopua heille tämän direktiivin nojalla kuuluvista oikeuksista.

5. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet varmistaakseen, että kuluttajat ja takaajat eivät jää ilman tämän direktiivin mukaista suojaa siitä syystä, että sopimukseen päätetään soveltaa kolmannen valtion lainsäädäntöä, jos sopimuksella on läheinen yhteys yhden tai usean jäsenvaltion alueeseen.

31 artikla Seuraamukset

Jäsenvaltioiden on säädettävä tämän direktiivin soveltamiseksi annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista, ja niiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ne pannaan täytäntöön. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Niissä voidaan muun muassa säätää korkojen ja maksujen menettämisestä luotonantajan osalta sekä oikeudesta jatkaa luoton kokonaismäärän maksamista takaisin erissä kuluttajan osalta siinä tapauksessa, että luotonantaja ei noudata vastuullista luotonantoa koskevia säännöksiä. Jäsenvaltioiden on annettava nämä säännökset tiedoksi komissiolle viimeistään [... päivänä ...kuuta ....] [kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] sekä kaikki niitä koskevat myöhemmät muutokset mahdollisimman pian.

32 artikla Tuomioistuinten ulkopuolinen muutoksenhaku

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että otetaan käyttöön riittävät ja tehokkaat valitus- ja muutoksenhakumenettelyt luotto- ja vakuussopimuksia koskevien kuluttajariitojen ratkaisemiseksi tuomioistuinten ulkopuolella, tapauksen mukaan nykyisiä toimielimiä hyödyntäen.

Jäsenvaltioiden on kannustettava kuluttajariitojen ratkaisemisesta tuomioistuinten ulkopuolella vastaavia toimielimiä tekemään yhteistyötä luotto- ja vakuussopimuksia koskevien rajatylittävien riitojen ratkaisemiseksi.

33 artikla Todistustaakka

Jäsenvaltiot voivat säätää, että todistustaakka sen osalta, ovatko luotonantaja ja luotonvälittäjä täyttäneet kuluttajalle tiedottamista koskevat velvollisuutensa, onko kuluttaja antanut suostumuksensa luottosopimuksen tekemiseen ja tapauksen mukaan sen täyttämiseen sekä onko luotonvälittäjän toiminta luonteeltaan korvausperusteista, voi kuulua luotonantajalle tai luotonvälittäjälle.

Direktiivin 93/13/EY mukaisesti kohtuuttomia ovat kaikki sopimusehdot, joiden mukaan todistustaakka sen osalta, onko luotonantaja ja tapauksen mukaan luotonvälittäjä noudattanut kaikkia tai osaa tämän direktiivin mukaisista velvollisuuksistaan, kuuluu kuluttajalle tai tapauksen mukaan takaajalle.

34 artikla Voimassa olevat sopimukset

1. Tätä direktiiviä ei sovelleta luottosopimuksiin ja vakuussopimuksiin, jotka ovat voimassa kansallisten täytäntöönpanosäännösten voimaantulopäivänä, lukuun ottamatta 1, 2, 3 ja 22 artiklan, 23 artiklan 1 ja 2 kohdan, 24-27 artiklan ja 30-35 artiklan säännöksiä. Direktiivin 9 artiklaa sovelletaan kyseisiin sopimuksiin, jos luoton kokonaismäärää ja määrää, jolle vakuus annetaan, nostetaan tämän direktiivin kansallisten täytäntöönpanosäännösten voimaantulopäivän jälkeen.

2. Kansallisten täytäntöönpanosäännösten voimaantulopäivänä voimassa olevien luottosopimusten osalta 10 artiklassa tarkoitettu lyhennystaulukko on toimitettava maksutta ja viipymättä kuluttajalle, kun yksi seuraavista ehdoista täyttyy:

a) luottosopimus puretaan tai erääntyy välittömästi

b) maksu myöhästyy.

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisten täytäntöönpanosäännösten voimaantulopäivänä voimassa olevat toistaiseksi tehdyt luottosopimukset ja vakuussopimukset korvataan tämän direktiivin mukaisilla uusilla sopimuksilla viimeistään [...päivänä ...kuuta ....] [kahden vuoden kuluttua siitä, kun määräaika direktiivin siirtämiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä on päättynyt].

35 artikla Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

Jäsenvaltioiden on annettava ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään [... päivänä ...kuuta ...] [kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta], ja niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Niiden on sovellettava kyseisiä säännöksiä [... päivästä ...kuuta ....] [siitä lähtien, kun tämän direktiivin voimaantulosta on kulunut kaksi vuotta].

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

36 artikla Kumoaminen

Kumotaan direktiivi 87/102/ETY [... päivästä ..kuuta ...] [päivästä, jona määräaika direktiivin siirtämiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä päättyy].

37 artikla Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

38 artikla Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä [...]

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

[...] [...]

LIITE I - Perusyhtälö, joka osoittaa luoton nostoerien ja toisaalta lyhennysten ja maksujen vastaavuuden

Perusyhtälö määrittelee todellisen vuosikoron ja osoittaa vuositasolla yhtäläisyyden yhtäältä luoton nostoerien summan nykyarvon ja toisaalta lyhennysten ja maksujen summan nykyarvon välillä. Perusyhtälö on seuraava:

>VIITTAUS KAAVIOON>

Yhtälössä

- X on todellinen vuosikorko

- m on viimeisen nostoerän järjestysnumero

- k on nostoerän numero, joten 1 <= k <= m

- Ck on nostoerän k määrä

- tk on vuosina ja vuosien osina ilmaistu ensimmäisen lainaerän nostopäivän ja myöhempien lainaerien nostopäivien välinen aika - näin ollen t1 = 0

- m' on viimeisen lyhennyksen tai maksun numero

- l on lyhennyksen tai maksun numero

- Dl on lyhennyksen tai maksun määrä

- sl on vuosina ja vuosien osina ilmaistu ensimmäisen lainaerän nostopäivän ja kunkin lyhennyksen ja tai maksun päivämäärän välinen aika.

Huomautuksia:

a) Eri sopimuspuolten eri ajankohtina maksamien määrien ei tarvitse olla samansuuruisia, eikä niitä tarvitse maksaa noudattaen samoja maksuvälejä.

b) Ensimmäinen päivämäärä on ensimmäisen lainaerän nostopäivä.

c) Laskelmissa käytettävien päivämäärien välinen aika ilmaistaan vuosina ja vuosien osina. Vuodessa on 365 päivää, (karkausvuosina 366), 52 viikkoa tai 12 yhtä pitkää kuukautta. Tällaisen kuukauden pituus on 30,41666 päivää, (ts. 365/12) olipa vuosi karkausvuosi tai ei.

d) Laskelman tulokset ilmoitetaan yhden desimaalin tarkkuudella. Jos seuraava desimaali on 5 tai suurempi, sitä edeltävän desimaalin arvoon lisätään 1.

e) Yhtälö voidaan kirjoittaa toisin käyttämällä rahavirran käsitettä (Ak). Rahavirrat ovat positiivisia tai negatiivisia eli vuosina ilmaistuina jaksoina 1-k maksettuja tai vastaanotettuja suorituksia. Yhtälöksi saadaan tällöin

>VIITTAUS KAAVIOON>

jossa S on nykyarvoiksi muutettujen rahavirtojen saldo. Jos rahavirrat halutaan säilyttää tasapainossa, S:n arvo on nolla.

f) Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että sovelletut ratkaisumenetelmät antavat tuloksen, joka vastaa liitteissä II ja III esitettyjä esimerkkejä.

LIITE II - Esimerkkejä todellisen vuosikoron laskemisesta

Alkuhuomautuksia

Ellei toisin mainita, kaikissa seuraavissa esimerkeissä oletetaan, että luotto nostetaan yhtenä, sen kokonaismäärää vastaavana eränä ja että luotto annetaan kuluttajan käyttöön heti, kun luottosopimus on tehty. Huomattakoon, että jos luottosopimus antaa kuluttajalle vapaan oikeuden päättää nostoeristä, esimerkeissä oletetaan, että koko lainasumma nostetaan kerralla ja välittömästi.

Jotkin jäsenvaltiot ovat päättäneet käyttää luoton koron ilmoittamisessa todellista korkoa ja vastaavaa muuntomenetelmää. Näin halutaan välttää tilanne, jossa käytettäisiin lukemattomia tapoja tietyn jakson korkokannan laskentaan soveltamalla erilaisia aikaan suhteutettuja sääntöjä, joilla on vain vähän yhtymäkohtia lineaariseen aikakäsitteeseen. Eräissä toisissa jäsenvaltioissa taas on lupa käyttää suhteellista muuntomenetelmää hyödyntävää jaksokohtaista nimelliskorkoa. Tässä direktiivissä halutaan erottaa toisistaan luoton koron enempi sääntely todellisten korkojen sääntelystä ja ilmoitetaan vain käytettävä korko. Tämän liitteen esimerkeissä mainitaan käytettävä menetelmä.

Esimerkki 1

Luoton kokonaismäärä (lainapääoma) on 6 000,00 euroa, ja luotto maksetaan takaisin neljänä 1 852,00 euron suuruisena vakiomääräisenä annuiteettieränä.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 9,00000 %, eli todellinen vuosikorko on 9,0 %.

Esimerkki 2

Luoton kokonaismäärä (lainapääoma) on 6 000,00 euroa, ja luotto maksetaan takaisin 48:na 149,31 euron suuruisena vakiomääräisenä kuukausieränä.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

tai

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 9,380593 %, eli todellinen vuosikorko on 9,4 %.

Esimerkki 3

Luoton kokonaismäärä (lainapääoma) on 6 000,00 euroa, ja luotto maksetaan takaisin 48:na 149,31 euron suuruisena vakiomääräisenä kuukausieränä. Käsittelykulut 60,00 euroa maksetaan sopimuksen tekemisen yhteydessä.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 9,954966 %, eli todellinen vuosikorko on 10 %.

Esimerkki 4

Luoton kokonaismäärä (lainapääoma) on 6 000,00 euroa, ja luotto maksetaan takaisin 48:na 149,31 euron suuruisena vakiomääräisenä kuukausieränä. Käsittelykulut 60,00 euroa maksetaan tasaisesti kuukausierien yhteydessä. Kuukausierä on tällöin (149,31 euroa + (60 euroa / 48)) = 150,56 euroa.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 9,856689 %, eli todellinen vuosikorko on 9,9 %.

Esimerkki 5

Luoton kokonaismäärä (lainapääoma) on 6 000,00 euroa, ja luotto maksetaan takaisin 48:na 149,31 euron suuruisena vakiomääräisenä kuukausieränä. Käsittelykulut 60,00 euroa maksetaan sopimuksen tekemisen yhteydessä. Lisäksi maksetaan vakuutusmaksuna 3 euroa kuukaudessa. Vakuutusmaksut on sisällytettävä luoton kokonaiskustannuksiin, jos vakuutus otetaan luottosopimuksen tekemisen yhteydessä. Kuukausierä on näin ollen 152,31 euroa.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 11,1070115 %, eli todellinen vuosikorko on 11,1 %.

Esimerkki 6

Balloon-tyyppisen luottosopimuksen kokonaismäärä (auton ostohinnan rahoittaminen) on 6 000,00 euroa, ja luotto maksetaan takaisin 47:nä 115,02 euron suuruisena vakiomääräisenä kuukausieränä, ja viimeinen maksuerä on 1 915,02 euroa eli 30 prosenttia pääomasta. Lisäksi maksetaan vakuutusmaksuna 3 euroa kuukaudessa. Vakuutusmaksut on siis sisällytettävä luoton kokonaiskustannuksiin, jos vakuutus otetaan luottosopimuksen tekemisen yhteydessä. Kuukausierä on näin ollen 118,02 euroa ja viimeinen maksuerä 1 918,02 euroa.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 9,381567 %, eli todellinen vuosikorko on 9,4 %.

Esimerkki 7

Luoton kokonaismäärä (lainapääoma) on 6 000,00 euroa, ja käsittelykulut 60,00 euroa maksetaan sopimuksen tekemisen yhteydessä. Luotto on jaettu kahteen osaan siten, että toisen osan maksuaika on 22 kuukautta ja toisen 26 kuukautta. Jälkimmäinen osa on suuruudeltaan 60 prosenttia ensiksi mainitusta. Kuukausierät ovat 186,36 euroa ja 111,82 euroa.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 10,04089 %, eli todellinen vuosikorko on 10,0 %.

Esimerkki 8

Luoton kokonaismäärä (lainapääoma) on 6 000,00 euroa, ja käsittelykulut 60,00 euroa maksetaan sopimuksen tekemisen yhteydessä. Luotto on jaettu kahteen osaan siten, että toisen osan maksuaika on 22 kuukautta ja toisen 26 kuukautta. Ensimmäinen osa on suuruudeltaan 60 prosenttia jälkimmäisestä. Kuukausierät ovat 112,15 euroa ja 186,91 euroa.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X= 9,888383 %, eli todellinen vuosikorko on 9,9 %.

Esimerkki 9

Luoton kokonaismäärä (tavaran hankintahinta) on 500,00 euroa, ja luotto maksetaan takaisin kolmena vakiomääräisenä eränä, jotka perustuvat 18 prosentin (nimelliseen) luoton korkoon T. Käsittelykulut 30,00 euroa maksetaan tasaisesti kuukausierien yhteydessä. Kuukausierä on tällöin 171,69 euroa + kulut 10,00 euroa eli 181,69 euroa.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 68,474596 %, eli todellinen vuosikorko on 68,5 %.

Esimerkissä kuvattu on luonteenomaista käytännöille, joita eräät asiakasluottoihin erikoistuneet laitokset edelleen harjoittavat.

Esimerkki 10

Luoton kokonaismäärä (lainapääoma) on 1 000 euroa, ja takaisinmaksuvaihtoehtoja on kaksi: vuoden kuluttua maksetaan 700,00 euroa ja kahden vuoden kuluttua 500,00 euroa tai vuoden kuluttua 500,00 euroa ja kahden vuoden kuluttua 700,00 euroa.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 13,898663 %, eli todellinen vuosikorko on 13,9 %.

Toinen vaihtoehto:

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 12,321446 %, eli todellinen vuosikorko on 12,3 %.

Esimerkistä käy ilmi, että todellinen vuosikorko riippuu maksuajasta ja ettei luoton kokonaiskustannusten ilmoittaminen esitiedoissa tai luottosopimuksessa tuo kuluttajalle lisähyötyä. Vaikka luoton kokonaiskustannukset ovat kummassakin tapauksessa 200 euroa, todellisen vuosikoron arvo ei ole sama (arvo riippuu takaisinmaksun nopeudesta).

Esimerkki 11

Luoton kokonaismäärä (lainapääoma) on 6 000,00 euroa, luoton korko on 9 prosenttia, ja luotto maksetaan takaisin neljänä 1 852,01 euron suuruisena vakiomääräisenä annuiteettieränä. Käsittelykulut 60,00 euroa maksetaan sopimuksen tekemisen yhteydessä.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 9,459052 %, eli todellinen vuosikorko on 9,5 %.

Jos takaisinmaksua aikaistetaan, tilanne on seuraava:

Yhden vuoden kuluttua:

>VIITTAUS KAAVIOON>

jossa 6540 on korot sisältävä lainasaldo ennen lyhennystaulukon mukaisen ensimmäisen maksuerän maksamista.

Tällöin X = 10,101010 %, eli todellinen vuosikorko on 10,1%.

Kahden vuoden kuluttua:

>VIITTAUS KAAVIOON>

jossa 5109,91 on korot sisältävä lainasaldo ennen lyhennystaulukon mukaisen toisen maksuerän maksamista.

Tällöin X = 9,640069 %, eli todellinen vuosikorko on 9,6 %,

Kolmen vuoden kuluttua:

>VIITTAUS KAAVIOON>

jossa 3551,11 on korot sisältävä lainasaldo ennen lyhennystaulukon mukaisen kolmannen maksuerän maksamista.

Tällöin X = 9,505315 %, eli todellinen vuosikorko on 9,5 %.

Esimerkki osoittaa, kuinka arvioitu todellinen vuosikorko pienenee ajan myötä - erityisesti silloin, kun luoton kulut maksetaan sopimuksen tekemisen yhteydessä.

Esimerkki kuvaa myös kiinnelainaa, jolla rahoitetaan muita, meneillään olevia luottoja ja jonka yhteydessä kulut (notaarinpalkkio, rekisteröinti, verot, käsittelykulut jne.) lankeavat maksettaviksi virallisen asiakirjan tekohetkellä ja varat annetaan kuluttajan käyttöön samasta päivästä lukien.

Esimerkki 12

Luoton kokonaismäärä (lainapääoma) on 6 000,00 euroa, luoton korko T (nimelliskorko) on 9 prosenttia, ja luotto maksetaan takaisin 48:na 149,31 euron suuruisena vakiomääräisenä kuukausieränä (suhteellinen laskelma). Käsittelykulut 60,00 euroa maksetaan sopimuksen tekemisen yhteydessä.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 9,9954957 %, eli todellinen vuosikorko on 10 %.

Jos takaisinmaksua kuitenkin aikaistetaan, tilanne on seuraava:

Yhden vuoden kuluttua:

>VIITTAUS KAAVIOON>

jossa 4844,64 on korot sisältävä lainasaldo ennen lyhennystaulukon mukaisen 12. maksuerän maksamista.

Tällöin X=10,655907 %, todellinen vuosikorko on 10,7 %.

Kahden vuoden kuluttua:

>VIITTAUS KAAVIOON>

jossa 3417,58 on korot sisältävä lainasaldo ennen lyhennystaulukon mukaisen 24. maksuerän maksamista.

Tällöin X = 10,136089 %, eli todellinen vuosikorko on 10,1 %.

Kolmen vuoden kuluttua:

>VIITTAUS KAAVIOON>

jossa 1856,66 on korot sisältävä lainasaldo ennen lyhennystaulukon mukaisen 36. maksuerän maksamista.

Tällöin X = 9,991921 %, eli todellinen vuosikorko on 10 %.

Esimerkki 13

Luoton kokonaismäärä (lainapääoma) on 6 000,00 euroa, ja luotto maksetaan takaisin neljänä 1 852,00 euron suuruisena vakiomääräisenä annuiteettieränä. Oletetaan, että luotto on vaihtuvakorkoinen ja että toisen annuiteetin jälkeen (nimellinen) luoton korko on noussut 9,0 prosentista 10,0 prosenttiin. Annuiteetti on nyt 1 877,17 euroa. Todellisen vuosikoron laskemista varten oletetaan, että luoton korko ja muut maksut pysyvät luottosopimuksen loppuun saakka samansuuruisina kuin alussa. Todellinen vuosikorko on esimerkin 1 mukaisesti 9 prosenttia.

Kun korko muuttuu, kuluttajalle on ilmoitettava uusi todellinen vuosikorko, jota laskettaessa oletetaan, että luottosopimus pysyy voimassa sovitun jakson loppuun ja että luotonantaja ja kuluttaja täyttävät velvollisuutensa sovittuja määräaikoja ja päivämääriä noudattaen.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 9,741569, eli todellinen vuosikorko on 9,7 %.

Esimerkki 14

Luoton kokonaismäärä (lainapääoma) on 6 000,00 euroa, ja luotto maksetaan takaisin 48:na 149,31 euron suuruisena vakiomääräisenä kuukausieränä. Käsittelykulut 60,00 euroa maksetaan sopimuksen tekemisen yhteydessä. Lisäksi maksetaan vakuutusmaksuna 3 euroa kuukaudessa. Vakuutusmaksut on sisällytettävä luoton kokonaiskustannuksiin, jos vakuutus otetaan luottosopimuksen tekemisen yhteydessä. Kuukausierä on näin ollen 152,31 euroa. Esimerkissä 5 saatiin X:n arvoksi 11,107112 eli todelliseksi vuosikoroksi 11,1 %.

Oletetaan, että (nimellinen) luoton korko on vaihtuva ja että se nousee 10 prosenttiin 17:nnen maksuerän jälkeen. Kun korko muuttuu, kuluttajalle on ilmoitettava uusi todellinen vuosikorko, jota laskettaessa oletetaan, että luottosopimus pysyy voimassa sovitun jakson loppuun ja että luotonantaja ja kuluttaja täyttävät velvollisuutensa sovittuja määräaikoja ja päivämääriä noudattaen.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 11,542740 %, eli todellinen vuosikorko on 11,5 %.

Esimerkki 15

On tehty sopimus leasing-luotosta 15 000,00 euron arvoisen auton hankintaa varten. Sopimuksen mukaan luotonottaja maksaa 48 kuukausierää, joiden suuruus on 350 euroa. Ensimmäinen kuukausierä maksetaan, kun auto annetaan kuluttajan käyttöön. 48 kuukauden kuluttua asiakas voi halutessaan lunastaa auton maksamalla jäännösarvon eli 1 250 euroa.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 9,541856 %, eli todellinen vuosikorko on 9,5 %.

Esimerkki 16

2 500 euron arvoisen tavaran hankintaa varten on tehty luottosopimus, joka edustaa tyyppiä rahoitus-, asiakasluotto- tai osamaksukauppasopimus. Luottosopimuksen mukaan luotonottaja maksaa etumaksuna 500 euroa ja sen jälkeen 24 kuukausierää, joiden suuruus on 100 euroa ja joista ensimmäinen on maksettava 20 päivän kuluessa tavaran saamisesta.

Tällaisissa tapauksissa etumaksu ei milloinkaan ole rahoitusjärjestelyn osa.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jossa X = 20,395287, eli todellinen vuosikorko on 20,4 %.

Esimerkki 17

On tehty määräaikainen luottosopimus käyttöluotosta, jonka kesto on kuusi kuukautta ja jossa luoton kokonaismäärä on 2 500 euroa. Sopimuksen mukaan luoton kulut maksetaan kokonaisuudessaan joka kuukausi ja luoton kokonaismäärä sopimuksen päättyessä. Luoton vuosikorko on 8 prosenttia (efektiivinen) ja kulut 0,25 prosenttia kuukaudessa. Luotto oletetaan nostettavan kokonaisuudessaan välittömästi sopimuksen alussa.

Luoton kuukausikorot lasketaan vastaavan kuukausikorkokannan perusteella seuraavan yhtälön avulla:

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

On siis ratkaistava seuraava yhtälö:

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

Tällöin X = 11,263633, eli todellinen vuosikorko on 11,3 %.

Esimerkki 18

On tehty luottosopimus toistaiseksi voimassa olevasta käyttöluotosta, jossa luoton kokonaismäärä on 2 500 euroa. Sopimuksen mukaan luotonottaja maksaa puolivuosittain vähintään 25 % luottosaldosta (pääoma ja korot), kuitenkin vähintään 25 euroa. Vuosikorko (efektiivinen) on 12 prosenttia, ja luottotilin avausmaksut 50 euroa maksetaan sopimuksen tekemisen yhteydessä.

(Vastaava kuukausikorko saadaan yhtälöstä

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin tulos on 5,83 %.)

Maksettavat 19 puolivuotiserää (Dl) saadaan lyhennystaulukosta, jolloin arvot ovat seuraavat: D1 = 661,44; D2 = 525; D3 = 416,71; D4 = 330,75; D5 = 262,52; D6 = 208,37; D7 = 165,39; D8 = 208,37; D9 = 104,20; D10 = 82,70; D11 = 65,64; D12 = 52,1; D13 = 41,36; D14 = 32,82; D15 = 25; D16 = 25; D17 = 25; D18 = 25 ja D19 = 15,28.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 13,151744 %, eli todellinen vuosikorko on 13,2 %.

Esimerkki 19

On tehty luottosopimus toistaiseksi voimassa olevasta käyttöluotosta, johon liittyy luoton nostamiseen tarkoitettu luottokortti ja jossa luoton kokonaismäärä on 700 euroa. Sopimuksen mukaan luotonottaja maksaa kuukausittain vähintään 5 prosenttia luottosaldosta (pääoma ja korot), kuitenkin vähintään 25 euroa. Kortin vuosimaksu on 20 euroa. Vuosikorko (efektiivinen) on ensimmäiselle maksuerälle 0 prosenttia ja seuraaville erille 12 prosenttia.

Maksettavat 31 kuukausierää (Dl) saadaan lyhennystaulukosta, jolloin arvot ovat seuraavat: D1 = 55,00; D2 = 33,57; D3 = 32,19; D4 = 30,87; D5 = 29,61; D6 = 28,39; D7 = 27,23; D8 = 26,11; D9 = 25,04; D10-D12 = 25,00; D13 = 45; D14-D24 = 25,00; D25 = 45; D26-D30 = 25,00 ja D31 = 2,25.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 18,470574, eli todellinen vuosikorko on 18,5 %.

Esimerkki 20

Sovitaan toistaiseksi voimassa olevasta luotosta, joka toteutetaan ennakkonostona käyttötililtä ja jonka kokonaismäärä on 2 500 euroa. Sopimuksessa ei määrätä pääoman takaisinmaksutavasta mutta edellytetään, että luoton kokonaiskustannukset maksetaan kuukausittain. Vuosikorko (efektiivinen) on 8 prosenttia ja maksut kuukaudessa 2,50 euroa.

Oletetaan, että luotto nostetaan kokonaisuudessaan ja että se maksetaan teoriassa takaisin vuoden kuluttua.

Lasketaan ensiksi teoreettisen aikataulun mukainen korko- ja maksuerä (a):

>VIITTAUS KAAVIOON>

ja ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 9,295804, eli todellinen vuosikorko on 9,3 %.

LIITE III - Todellisen vuosikoron laskeminen, kun luottosopimuksessa määrätään ennakkoon tai rinnakkain säästettävästä osuudesta ja kun korko sidotaan tähän säästöosuuteen

Liitteen esimerkeissä käytetään seuraavia tekijöitä:

- C = pääoma

- N = kesto vuosina

- T = veloitettava vuosikorko

- A = annuiteetti

- F = maksuväli

- n = kausien määrä

- t = veloitettava kausittainen korko

- a = kausittaisen lyhennyksen määrä

- M = säästöjakso.

1. Sekaluottosopimus, jossa pakollinen ennakkosäästöosuus

Esimerkki 1

Luotto, jonka pääoma C on 6 000 euroa ja kesto N on 4 vuotta, myönnetään sillä edellytyksellä, että luotonottaja säästää ennakolta kahden vuoden aikana (M) puolet luottopääomasta eli yhteensä 3 000 euroa, josta viimeinen 125 euron erä talletetaan kuukautta ennen luoton nostamista. Säästölle ei makseta korkoa, mutta luoton korko T on ainoastaan 6 %, kun markkinakorko olisi 9 %.

Kuukausittain säästettävä määrä e on 125,00 euroa, maksettava kuukausierä a on 140,91 euroa, ja todellinen vuosikorko säästöosuuden ulkopuoliselta osuudelta on 6,17 % eli yhdellä desimaalilla 6,2 %.

Koko luoton efektiivinen korko saadaan ratkaisemalla yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

Yhtälö ratkaistaan iteroimalla siten, että X1 = 0,062, jolloin ensimmäisen tekijän arvoksi saadaan 170,5,

X2 = 0,063, jolloin ensimmäisen tekijän arvoksi saadaan 163,3

jne., ja lopuksi

X26 = 0,087 jolloin ensimmäisen tekijän arvoksi saadaan 6,0

X27 = 0,088 jolloin ensimmäisen tekijän arvoksi saadaan 0,1

X28 = 0,089 jolloin ensimmäisen tekijän arvoksi saadaan -5,7

Oikea ratkaisu: X = 8,802245 % eli yhdellä desimaalilla 8,8 %. Juuri tämä arvo on ilmoitettava kuluttajalle ennakkosäästöjä edellyttävän luottosopimuksen todellisena vuosikorkona.

Esimerkki 2

Luotto, jonka pääoma C on 6 000 euroa ja kesto N on 4 vuotta, myönnetään sillä edellytyksellä, että luotonottaja säästää ennakolta kahden vuoden aikana säästösumman (M), joka on puolet luottopääomasta eli yhteensä 3 000 euroa, josta viimeinen 125 euron erä talletetaan kuukautta ennen luoton nostamista. Säästölle maksetaan 3 prosentin säästökorko S. Veloitettava korko T on ainoastaan 6 %, kun markkinakorko olisi 9 %.

Kuukausittain säästettävä määrä e on 125,00 euroa, maksettava kuukausierä a on 140,91 euroa, ja todellinen vuosikorko säästöosuuden ulkopuoliselta osuudelta on 6,17 % eli yhdellä desimaalilla 6,2 %.

Säästösumman M tuleva diskontattu arvo M' lasketaan seuraavalla kaavalla:

>VIITTAUS KAAVIOON>

, jossa

>VIITTAUS KAAVIOON>

ja n = 24 kuukautta

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

ja

>VIITTAUS KAAVIOON>

jossa t0 = on luoton nostohetki.

Koko luoton efektiivinen korko saadaan ratkaisemalla yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

Yhtälö ratkaistaan iteroimalla, jolloin ratkaisuksi saadaan X = 7,484710, eli todellinen vuosikorko on 7,5 %.

2. Sekaluottosopimus, jossa rinnakkainen säästö

2.1 Sekaluottosopimus ilman säästövelvoitetta (ennakkonostot käyttötililtä)

Ks. liitteen II esimerkkiä 20. Säästöosuutta ei oteta huomioon todellista vuosikorkoa laskettaessa.

2.2 Sekaluottosopimus, johon liittyy henkivakuutus

Kyse on tämän direktiivin 20 artiklassa tarkoitetun tyyppisistä säästöhenkivakuutusjärjestelyistä, joissa säästämisestä määrätään sopimuksessa.

Luoton kokonaismäärä on 6 000,00 euroa, ja se maksetaan takaisin neljänä annuiteettina 9,00 prosentin korolla siten, että maksuerät sijoittuvat sopimuksen loppuun. Oletetaan, että rahaston hallinnoinnista vastaava on kolmena ensimmäisenä vuonna kunkin vuoden lopussa suorittanut 1 200,00 euroa ja että säästölle maksetaan 4,00 prosentin korkoa. Säästötilin saldo on ennen viimeistä maksuerää 3 895,76 euroa. Maksettavaksi jää siis vielä 2 104,24 euron erotus. Takaisinmaksun rakenne on sellainen, että kolme ensimmäistä annuiteettia ovat 1 740,00 euroa ja neljäs 2 644,24 euroa, kun lainapääoma on 6 000,00 euroa.

Ratkaistaan yhtälö

>VIITTAUS KAAVIOON>

eli

>VIITTAUS KAAVIOON>

jolloin X = 10,955466, eli todellinen vuosikorko on 10,96 %.

SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS

Politiikan ala(t): Terveys- ja kuluttaja-asiat

Toiminnan ala(t): Kuluttajansuoja

Toimenpiteen nimi: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi kuluttajille myönnettäviä luottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhdenmukaistamisesta

1. BUDJETTIKOHTA/-KOHDAT

2. Numerotiedot

2.1 Toimenpiteen kokonaismäärärahat (B osa): 0 milj. euroa maksusitoumusmäärärahoina

2.2 Toimenpiteen soveltamisaika:

Vuodesta 2003 lähtien: ehdotettu direktiivi korvaa direktiivin 87/102/ETY. Hallinnointi sisällytetään päivittäisiin toimintoihin.

2.3 Monivuotinen kokonaismenoarvio:

a) Maksusitoumusmäärärahojen (MSM)/maksumäärärahojen (MM) aikataulu (rahoitustuki) (vrt. kohta 6.1.1)

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

>TAULUKON PAIKKA>

b) Tekninen ja hallinnollinen apu ja tukimenot (vrt. kohta 6.1.2)

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

c) Henkilöstö- ja muiden hallintomenojen kokonaisvaikutus rahoitukseen (vrt. kohdat 7.2 ja 7.3)

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

2.4 Yhteensopivuus ohjelmasuunnitelman ja rahoitusnäkymien kanssa

Ehdotus on tehdyn ohjelmasuunnitelman mukainen.

2.5 Vaikutukset tuloihin [46]:

[46] Lisätietoja erillisessä ohjeasiakirjassa.

Ei vaikuta tuloihin.

3. BUDJETTITIEDOT

>TAULUKON PAIKKA>

4. OIKEUSPERUSTA

Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 95 artikla.

5. KUVAUS JA PERUSTELUT

5.1 Yhteisön toiminnan tarve [47]

[47] Lisätietoja erillisessä ohjeasiakirjassa.

5.1.1 Toiminnan tavoitteet

Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen kuluttajille myönnettävien luottojen alalla.

5.1.2 Ennakkoarviointiin liittyvät toimenpiteet

Komission toimivaltaiset yksiköt antoivat 8. kesäkuuta 2001 kulutusluottoja koskevan direktiivin 87/102/ETY muuttamista käsittelevän keskusteluasiakirjan. Asiakirja lähetettiin jäsenvaltioille, kuluttajajärjestöille, asiantuntijatahoille ja ammatillisille järjestöille, ja niitä pyydettiin antamaan alustavia kommentteja ja vastauksia kolmen eri kuulemistilaisuuden aikana 4., 5. ja 9. heinäkuuta. Direktiiviehdotukseen tehtiin muutoksia saadun palautteen perusteella.

5.1.3 Jälkiarvioinnin perusteella toteutetut toimenpiteet

Ei sovelleta.

5.2 Suunnitellut toimet ja yhteisön rahoitustukea koskevat yksityiskohtaiset säännöt

Ei erityisiä suunniteltuja toimia.

5.3 Toteutusta koskevat yksityiskohtaiset säännöt

Komissio valvoo direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, mikä kuuluu jäsenvaltioiden tehtäviin. Jäsenvaltioiden on toimitettava kyseinen lainsäädäntö komissiolle.

6. RAHOITUSVAIKUTUKSET

Ei rahoitusvaikutuksia.

6.1 Kokonaisrahoitusvaikutus, B osa (koko ohjelmakaudeksi)

6.1.1 Rahoitustuki

Maksusitoumusmäärärahat milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

>TAULUKON PAIKKA>

6.2 Toimenpidekohtainen kustannuslaskelma, B osa (koko ohjelmakaudeksi) [48]

[48] Lisätietoja erillisessä ohjeasiakirjassa.

Maksusitoumusmäärärahat milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

>TAULUKON PAIKKA>

7. VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖÖN JA HALLINTOMENOIHIN

7.1 Vaikutus henkilöstöön

>TAULUKON PAIKKA>

7.2 Henkilöstön taloudellinen kokonaisvaikutus

>TAULUKON PAIKKA>

Määrät vastaavat 12 kuukauden kokonaismenoja.

7.3 Muut toimesta johtuvat hallintomenot

>TAULUKON PAIKKA>

Määrät vastaavat 12 kuukauden kokonaismenoja.

>TAULUKON PAIKKA>

8. SEURANTA JA ARVIOINTI

Ei rahoitusvaikutuksia. Toimi kuuluu päivittäiseen toimintaan samoin kuin seuranta ja arviointi.

8.1 Seurantajärjestelmä

8.2 Arvioinnin yksityiskohtaiset säännöt ja arviointijaksot

9. PETOSTEN TORJUNTATOIMET

VAIKUTUSTEN ARVIOINTI EHDOTUKSEN VAIKUTUS YRITYSTOIMINTAAN JA ERITYISESTI PIENIIN JA KESKISUURIIN YRITYKSIIN (PK-YRITYKSIIN)

Ehdotuksen nimi

Ehdotus direktiiviksi kuluttajille myönnettäviä luottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhdenmukaistamisesta

Ehdotus

1. Miksi yhteisön lainsäädäntö on tarpeen tällä alalla ja mitkä ovat sen päätavoitteet, kun otetaan huomioon toissijaisuusperiaate-

1.1 Yhteisön velvoitteita koskevat direktiivin tavoitteet

Kulutusluotoista annetulla direktiivillä 87/102/ETY, joka perustuu komission vuonna 1979 esittämään ehdotukseen ja jota on muutettu vuosina 1990 ja 1998, vahvistettiin kulutusluottoja koskevat yhteisön lainsäädäntöpuitteet, joiden tavoitteena oli luoda luottoalalle yhteismarkkinat ja antaa kuluttajansuojaa koskevat yhteiset vähimmäissäännöt.

Ensinnäkin on todettava yleisesti, että kulutusluoton käsite on kehittynyt huomattavasti nykyisen lainsäädännön laatimisajankohdasta. 1960- ja 1970-luvuilla elettiin "käteisyhteiskunnassa", jossa luotoilla oli hyvin rajoittunut asema ja jolloin luotot koostuivat lähinnä kahdesta tuotteesta: osamaksusopimuksista tai ostovuokraussopimuksista, joilla rahoitetaan irtaimen omaisuuden osto, ja henkilökohtaisen lainan muodossa myönnettävästä klassisesta lainasta.

Nykyään luottoja tarjotaan kuluttajille useiden rahoitusvälineiden välityksellä, ja luotoista on tullut talouselämän "voiteluaine". Noin 50-75 prosentilla kuluttajista on tällä hetkellä käytössään kulutusluotto, jolla rahoitetaan esimerkiksi auton tai muiden tavaroiden taikka palvelujen osto, ja 30 prosentilla kuluttajista on käyttötilissään tilinylitysmahdollisuus. Viimeksi mainittua luottovälinettä ei 1970-luvulla käytetty kulutustarpeisiin. Luottojen tarjonta lisääntyy sitä paitsi jatkuvasti. Vuosina 1993-2000 kuluttajille myönnettävien luottojen kasvu oli 129 prosentin (Italia) ja 22 prosentin (Belgia) välillä.

Ei siis ole ihme, että jäsenvaltiot ovat arvioineet, että vuosien 1987 ja 1990 direktiivien tarjoama suojataso ei ole riittävä. Ne ovatkin ottaneet täytäntöönpanolainsäädännössään huomioon muita luottotyyppejä ja/tai uusia luottosopimuksia, joista ei ole säädetty direktiiveissä. Direktiivin 87/102/ETY tarkistaminen on siis välttämätöntä, ja se voi avata sekä luotonantajien että kuluttajien kannalta uusia myönteisiä mahdollisuuksia yhteismarkkinoiden toteuttamiseksi.

Kuvattu kehitys aiheuttaa kilpailun vääristymistä yhteismarkkinoilla toimivien luotonantajien välillä ja rajoittaa kuluttajien mahdollisuutta saada luotto muissa jäsenvaltioissa. Vääristymät ja rajoitukset puolestaan vaikuttavat haettujen luottojen määrään ja luonteeseen sekä tavaroiden ja palveluiden ostoon. Erot lainsäädännössä sekä pankki- ja rahoituskäytännöissä johtavat siihen, että kulutusluottojen alalla kuluttaja ei saa samaa suojaa kaikissa jäsenvaltioissa.

Tämän vuoksi nykyistä oikeudellista kehystä olisi tarkistettava, jotta kuluttajat ja yritykset voisivat hyödyntää täysimääräisesti sisämarkkinoita.

Näin ollen direktiivin 87/102/ETY tarkistaminen edellyttää, että

- otetaan huomioon uudet luottotekniikat

- sekä kuluttajien että luotonantajien oikeudet ja velvollisuudet tasapainotetaan uudelleen

- varmistetaan kuluttajansuojan korkea taso yhteisen säännöstön avulla, joka tuo toimialalle menestymisen mahdollisuuksia.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on syytä toimia seuraavien kuuden suuntaviivan mukaisesti:

1) Direktiivin 87/102/ETY soveltamisala on määritettävä uudelleen, jotta direktiivi vastaisi markkinoiden nykytilannetta ja jotta kulutusluoton ja asuntoluoton välinen raja olisi entistä selvempi.

2) On tarpeen lisätä uusia säännöksiä, joissa otetaan luotonantajien lisäksi huomioon myös luotonvälittäjät.

3) On otettava käyttöön tiedonsaantijärjestelmä luotonantajia varten, jotta ne voisivat paremmin arvioida niihin kohdistuvat riskit.

4) Edellisestä kohdasta seuraa, että on taattava entistä kattavammat tiedot sekä kuluttajan että mahdollisten takaajien osalta.

5) Vastuut on jaettava entistä tasaisemmin kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä.

6) On parannettava sekä kuluttajan että luotonantajan kannalta sääntöjä ja käytäntöjä, joita elinkeinonharjoittajat noudattavat maksuhäiriötapauksissa.

1.2 Yhteisön toimivallan harjoittamiseen kuuluva toimenpide

Kyse on toisin sanoen toimesta, joka osaltaan edistää kuluttajien suojelun tavoitetta sisämarkkinoiden toteuttamisen yhteydessä toteutettavan yhdenmukaistamistoimenpiteen kautta. Tämän vuoksi oikeusperustaksi on valittu 95 artikla. Komission ehdotus esitetään siis neuvostolle ja Euroopan parlamentille hyväksyttäväksi perustamissopimuksen 251 artiklassa määrätyn yhteispäätösmenettelyn mukaisesti. Perustamissopimuksen 95 artiklan mukaisesti asiassa on kuultava talous- ja sosiaalikomiteaa.

Jäsenvaltiot ovat hyödyntäneet direktiivin 87/102/ETY 15 artiklassa säädettyä vähimmäislauseketta, ja ne ovat kuluttajiaan suojatakseen hyväksyneet useiden kulutusluottoihin liittyvien näkökohtien osalta säännöksiä, jotka ovat direktiivin säännöksiä yksityiskohtaisempia, tarkempia ja tiukempia. Erot lainsäädännöissä todennäköisesti vaikeuttavat rajatylittävien sopimusten tekemistä sekä kuluttajien että luotonantajien vahingoksi.

Voidaan muun muassa todeta, että direktiivin 87/102/ETY kansallisten täytäntöönpanolainsäädäntöjen soveltamisala on yleensä direktiivin soveltamisalaa laajempi, mutta se vaihtelee myös jäsenvaltioittain. Niinpä joidenkin jäsenvaltioiden kulutusluottoja koskevassa lainsäädännöissä säädetään yksityishenkilöille tarjottavasta leasing-vuokrauksesta, johon sisältyy ostomahdollisuus, ja jopa irtaimen omaisuuden vuokraamista kuluttajille koskevasta sopimuksesta, kun taas toiset jäsenvaltiot ovat jättäneet kyseiset sopimukset lainsäädäntönsä soveltamisalan ulkopuolelle.

Kansallisten säännösten mukaan esimerkiksi edellytetään erimuotoisille kulutusluottosopimuksille koron ja kustannusten laskentatapoja, jotka eroavat luottomuodoittain ja jäsenvaltioittain. Direktiivillä 87/102/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiiveillä 90/88/ETY ja 98/7/EY, otettiin tätä tarkoitusta varten käyttöön todellisen vuosikoron laskentatapa, jossa otetaan huomioon kaikki kuluttajalta vaadittavat korot ja kustannukset ja jonka avulla kuluttaja voi paremmin vertailla kustannuksia. Todellisen vuosikoron käyttöönottoon on liittynyt kuitenkin kaksi toistuvaa ongelmaa: näitä ovat olleet aikavälien ja pyöristysten laskentakäytännöt sekä toisaalta huomioon otettavien kustannusten - laskentaperustan -määritteleminen. Jotta todellinen vuosikorko olisi kuitenkin kaikilta osin luotettava ja käyttökelpoinen kaikkialla Euroopan yhteisössä, jäsenvaltioiden olisi laskettava se yhdenmukaisesti ja otettava laskennassa huomioon samalla tavalla kaikki luottosopimukseen liittyvät kustannustekijät. Näin ei kuitenkaan aina menetellä huolimatta direktiivissä 98/7/EY säädetyistä muutoksista.

Esimerkiksi luoton takaisinmaksua varten edellytettyjen vakuutusten ja vakuuksien "pakollisuuden" (pakollisuus on kriteeri, jonka perusteella kustannus otetaan mukaan laskentaperustaan) osoittamisessa on ollut vaikeuksia, minkä vuoksi tietyt jäsenmaat ovat ratkaisseet tämän kysymyksen käyttämällä hyväkseen vähimmäislauseketta. Tiettyjen kustannustyyppien jättämiseen direktiivin ulkopuolelle ei myöskään ole - enää - perustetta, ja useat jäsenvaltiot ovat tämän vuoksi sisällyttäneet kyseiset kustannukset kansalliseen laskentaperustaansa. Direktiivissä on myös joitakin puutteita, jotka koskevat esimerkiksi välittäjille maksettavien palkkioiden tai luottosopimuksen myöntämiseen tai täytäntöönpanoon liittyvien verojen vaikutusta. Tämä kaikki voi johtaa jopa noin kymmenen prosentin suuruisiin eroihin sen mukaan, määritteleekö jäsenvaltio laskentaperustan tiukasti vai laajasti.

Direktiiviehdotuksen myötä laskentasäännöt ja tiettyjen kustannusten sisällyttäminen tai poisjättäminen laskentaperustaan arvioidaan uudelleen taloudellisin perustein. Tavoitteena on, että mahdollisimman pieni osa luoton kustannustekijöistä jätetään pois laskentaperustasta ja aikaansaatu perusta on mahdollisimman selkeä, ja tämän pitäisi johtaa kansallisten laskentaperustojen mahdollisimman pitkälle menevään lähentämiseen ja yhdenmukaisempaan laskentaan.

Tällaiset luottokustannusten vertailtavuuden takaamiseen tähtäävät toimenpiteet voidaan toteuttaa ainoastaan Euroopan tasolla. Niiden vaikutus on riittävä ainoastaan siinä tapauksessa, että direktiiviä sovelletaan kaikkiin kuluttajille tarjottaviin luottosopimuksiin.

Jäsenvaltioiden lainsäädännöissä on eri menettelyjä ja määräaikoja, jotka koskevat luottosopimuksen peruuttamista, harkintaa tai purkamista. Erilaiset määräajat ja menettelyt muodostavat eri järjestelmiä, jotka luotonantajan on otettava huomioon halutessaan tehdä luottotarjouksia muissa jäsenvaltioissa: Luxemburgissa sovelletaan kolmen päivän määräaikaa, Belgiassa seitsemän päivän määräaikaa, Ranskassa luottosopimusta ei saa panna täytäntöön peruuttamisaikana, määräajat ja menettelyt on mainittava luottosopimuksessa jne. Luottosopimuksen muotoilu-, solmimis- ja peruuttamisehtojen lainsäädännöllinen epätasapaino saattaa aiheuttaa kilpailun vääristymistä ja voi jopa olla esteenä sisämarkkinoiden toteuttamiselle.

Joissakin jäsenvaltioissa luottosopimusten kotimyynti kuluttajille on ehdottomasti kielletty, kun taas toisissa maissa säädetään peruuttamisajasta tai erityistoimenpiteistä aggressiivisen markkinoinnin yhteydessä. Yhdessä jäsenvaltiossa täysin laillinen toimintatapa voi toisessa jäsenvaltiossa johtaa rikostuomioon. Tiukkoja oikeudellisia ehtoja soveltavassa jäsenvaltiossa toimiva luotonantaja voi helpommin tarjota palvelujaan joustavampia ehtoja soveltavassa jäsenvaltiossa ja saa siten edullisemman kilpailuaseman.

Luotonantaja joutuu luotto- tai vakuussopimuksien täyttämättä jättämisen yhteydessä toimimaan erilaisten ilmoittamismenettelyjen ja -määräaikojen puitteissa sen mukaan, missä jäsenvaltiossa kuluttajan asuinpaikka on. Jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen mukaiset toimeenpanoa edeltävät odotusajat eroavat toisistaan huomattavasti kuluttajien ja takaajien osalta samoin kuin tavaroiden takaisinoton osalta. Pidemmät määräajat ja erityismenettelyt saattavat aiheuttaa lisäkustannuksia luotonantajalle, jonka on otettava täyttämättä jättämisen riski, mikä voi puolestaan saattaa luotonantajan epäedulliseen kilpailuasemaan sellaiseen luotonantajaan nähden, jolle näitä kustannuksia ei aiheudu tai jonka kohdalla ehdot eivät ole yhtä tiukat, vaikka kyseinen luotonantaja olisi myöntänyt luoton samalle kuluttajalle. Korkean kuluttajansuojan tason mahdollistavat toimenpiteet on muotoiltu perustamissopimuksen 153 artiklan 1 ja 3 kohdan mukaisesti, jotka on luettava yhdessä edellä mainitun 95 artiklan kanssa. Toimenpiteillä on kolme tavoitetta:

- Otetaan käyttöön suojatoimenpiteitä, jotka lujittavat kuluttajien luottamusta kansallisiin ja rajat ylittäviin markkinoihin.

- Laaditaan riittävän pitkälle viety säännöstö, jotta jäsenvaltioiden ei enää tarvitse käyttää täydentäviä suojatoimenpiteitä.

- Luodaan näiden kahden aloitteen avulla olosuhteet, jotka edistävät sisämarkkinoiden toteuttamista sekä luotonantajien että kuluttajien eduksi.

Tämän tavoitteen mukaisesti direktiivillä pyritään edistämään sovinnollisten järjestelyjen käyttöä ennen perintämenettelyjen käynnistämistä, perintämenettelyjen johdonmukaisuutta sopimuksen määräyksiin nähden, luotonantajalle aiheutuvien korkojen ja kuluttajalle aiheutuvien korkojen välistä tasapainoa myöhästyneitä maksuja suoritettaessa, molempien osapuolten etujen huomioon ottamista sovittaessa luotolla rahoitettujen tavaroiden takaisinotosta sekä kuluttajan mahdollisuutta vaihtaa tarvittaessa luotonantajaa joutumatta maksamaan varoittavia korvauksia.

1.3 Soveltuvin väline tavoitteiden saavuttamiseksi

Jotta löydettäisiin ratkaisu kansallisten lainsäädäntöjen välisiin huomattaviin eroihin, on aiheellista käyttää luonteeltaan pakottavaa säännöstöä ja - tässä tapauksessa - direktiiviä. Ehdotetun toimen tarkoituksena on tyydyttää sisämarkkinoiden tarpeet vahvistamalla kaikkia toimijoita - luotonantajia, luotonvälittäjiä jne. - varten yhteiset ja yhdenmukaistetut säännöt, joiden avulla luotonantajat voivat levittää palvelujaan helpommin ja kuluttajat saavat korkeatasoista suojelua. Nämä tavoitteet saavutetaan yhteisten, yhdenmukaistettujen sääntöjen avulla.

Tässä yhteydessä on tarkasteltu mahdollisuutta käyttää yhdenmukaisen lainsäädännön muotona asetusta, joka on oikeudellisesti sitova suoraan ilman sen siirtämistä osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä, mutta tästä vaihtoehdosta luovuttiin. Direktiivi tarjoaa jäsenvaltioille mahdollisuuden muuttaa direktiivin 87/102/ETY täytäntöönpanon myötä voimassa olevaa lainsäädäntöä. Direktiiviehdotusta laatiessaan komissio pyrki ottamaan seuraavat näkökohdat tasapainoisesti huomioon: toisaalta direktiivin soveltamisalaa pyritään laajentamaan, jotta se kattaa kaikki luottosopimus- ja vakuusmuodot, ja toisaalta uudistuksen aiheuttamia vaikutuksia jäsenvaltioiden lainsäädäntöön pyritään rajoittamaan. Koska yhdenmukaistamislinja on uusi ja huomattavia muutoksia on paljon, uusi ehdotus korvaa direktiivin 87/102/ETY ja kumoaa direktiivit 90/88/ETY ja 98/7/EY.

Vaikutukset yritystoimintaan

2. Mitä yrityksiä ehdotus koskee-

Ehdotus koskee lähinnä rahoitusalaa ja jossain määrin myös jakelusektoria välitystoiminnan osalta. Kohderyhmään kuuluu kaiken kokoisia yrityksiä, jotka toimivat näillä aloilla. Ehdotetulla direktiivillä vahvistetaan yhteiset ja yhdenmukaistetut säännöt kaikille seuraavassa luettelossa mainituille henkilöille, jotka myöntävät ja hallinnoivat kuluttajille tarjottavia luottoja:

* pankkien ja rahoituslaitosten (luotonantajien) osalta vahvistetaan säännöksiä, jotka koskevat lähinnä luoton myöntämistä ja sopimuksen tekemistä

* luotonvälittäjille, valtuutetuille edustajille, tavaroiden myyjille ja palvelujen suorittajille (luotonvälittäjille) direktiivillä luodaan yhteinen, joustava rekisteröintijärjestelmä, joka keventää ja yhdenmukaistaa tietyissä jäsenvaltioissa nykyisin sovellettua järjestelmää

* perintätoimistoille ja vakuuksien antajille, tiedotuspisteille ja keskustietokannoille, joihin kirjataan henkilökohtaisia tietoja luottosopimuksista ja maksuhäiriöistä, vahvistetaan luotto- ja vakuussopimusten hallinnointia ja niiden mahdollista täyttämättä jättämistä koskevat tarkat ja yhdenmukaistetut säännökset.

Ehdotuksen avulla vahvistetaan tasapuoliset lähtökohdat laadukasta toimintaa varten, mikä lujittaa kilpailumahdollisuuksia kuluttajien ja toimialan - myös uusien toimijoiden - kannalta ja niiden eduksi. Säännöt ovat luonteeltaan yleisiä, eivätkä ne näin ollen ole syrjiviä kyseisiin henkilöryhmiin nähden.

3. Mitä yritysten on tehtävä noudattaakseen ehdotusta-

Yritysten kannalta on yleensäkin hyödyllistä, että ehdotettu direktiivi muodostaa yhdenmukaistetun kehyksen, joka kattaa kaikki kuluttajille tarjottavat luottomuodot. Yhdenmukaistettuja sääntöjä on nykyisin tietyille luottomuodoille, kun taas joitakin luottomuotoja koskevia sääntöjä ei ole yhdenmukaistettu. Lisäksi tilanne vaihtelee jäsenvaltioittain. Direktiivin luoma yhdenmukaistettu kehys korjaa tätä tilannetta. Luotonantajien ja -välittäjien on esimerkiksi muutettava tietokoneavusteista hallintoaan ja liiketaloudellisia hallintokäytäntöjään samoin kuin luottoesitteitään ja -sopimuksiaan ottaen huomioon niissä mainittavat tiedot, kuten yhdenmukaistettu peruuttamisaika, ennenaikaista takaisinmaksua koskevat säännöt, vaihtuvien korkojen soveltaminen ja tiliotteiden toimittaminen. Ehdotettu yhdenmukaistaminen johtaa kuitenkin sääntöjen ja menettelyjen yksinkertaistamiseen, mistä on hyötyä toimialalle. Lisäksi tätä osa-aluetta koskeva muutos voidaan suunnitella ja toteuttaa useiden vuosien aikana.

Haittojen vastapainona on selviä etuja, jotka kohdistuvat pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Yksityiskohtaisemmin voidaan mainita seuraavat näkökohdat:

- Luotonantajien ja -välittäjien on muutettava riskinhallintaansa, myös vakuussopimusten osalta. Niiden on otettava huomioon, että niiden vastuualue suurenee neuvontatehtävän vuoksi, ja luotonantajan on lisäksi otettava huomioon vastuullista luotonantoa koskeva velvollisuus sekä yhteisvastuun mahdollisuus, mikäli luotonantajan ja tavaroiden myyjän tai palvelujen suorittajan välillä on läheinen liikesuhde. Tämä muodostaa kuitenkin pikemminkin menettelytapamuutoksen kuin määriteltävissä olevan kustannuserän, jota sitä paitsi kompensoi se, että syntyy enemmän mahdollisuuksia käydä kauppaa entistä luottavaisempien kuluttajien kanssa ja entistä rehdimmässä kilpailutilanteessa.

- Kuluttajien "yllättäminen" ei ole 5 artiklan mukaan enää mahdollista, ja siksi jotkin luotonantajat ja -välittäjät joutuvat muuttamaan markkinointimenetelmiään. Tämä koskee myös henkilötietojen käsittelyä, sillä sitä varten tarvitaan kuluttajan tai takaajan nimenomainen hyväksyntä. Tällainen markkinoiden tervehdyttäminen on toisin sanoen hyödyksi koko alalle.

- Keskustietokantojen perustaminen 8 artiklan mukaisesti johtaa tietyissä jäsenvaltioissa siihen, että luotonantajiin kohdistuu tapauksen mukaan välillinen velvollisuus toimittaa tietoja tietokantaan ja välitön velvollisuus käyttää tietokantaa kaikkia luottosopimuksia tarjotessaan. Säädettyjen tietokantojen puuttuminen ei kuitenkaan tarkoita riskinarviointiin liittyvien kustannusten puuttumista; kokonaisvaikutus on siis olematon. Lisäksi voidaan jo nyt todeta, että tietokantojen käyttämisestä aiheutuvat kustannukset ovat vähäisiä (0,02-0,10 euroa käyttökertaa kohden) maissa, joissa on voimassa vastaavat velvollisuudet.

- Luotonantajien ja niiden oikeudenomistajien (vakuuksien antajien/perintätoimistojen) suorittama riita-asioiden hoito on mukautettava menettelyihin, jotka koskevat virallisia ilmoituksia, rahoitettujen tavaroiden takaisinottoa, luoton nostojen keskeyttämistä, luottosopimusten purkamista, maksamattoman osuuden ilmoittamista ja vakuuksien täytäntöönpanoa 23, 24, 26 ja 27 artiklan mukaisesti. Yhteisten sääntöjen käyttöönotto kompensoi kuitenkin laajalti nykyisten kustannusten (mahdollisen) vähäisen nousun.

- Ehdotetun 28 artiklan mukaisesti joidenkin luotonantajien ja/tai -välittäjien on vastaisuudessa rekisteröidyttävä tietyissä jäsenvaltioissa (ja "rekisteröinnin" peruuttaminen on mahdollista), ja niitä pidetään vastuullisina sellaisten luotonvälittäjien toimintatavoista, jotka kuuluvat luotonantajien tai luotonvälittäjien omiin, toimivaltaisten viranomaisten "rekisteröimiin" jakelukanaviin. Tarkoituksena on kuitenkin ottaa käyttöön yhteinen säännöskehys, joka on joissakin tapauksissa kevyempi kuin nykyinen kansallinen kehys.

- Kuluttajan suorittama luotonvälittäjien palkkioiden maksu olisi 29 artiklan mukaisesti ilmoitettava ja keskitettävä luotonantajalle, jotta tämä voisi valvoa tehokkaammin luotonvälittäjien mahdollisia väärinkäytöksiä ja jotta kaikki kustannukset voitaisiin ottaa paremmin huomioon todellisessa vuosikorossa. Tämä parantaa avoimuutta ja tuo etuja sekä kuluttajille että yrityksille kilpailuolosuhteiden kannalta.

- Luotonantajien on tarkistettava kaikki voimassa olevat luottosopimukset ottaen huomioon tietyt velvoitteiden täyttämistä tai täyttämättä jättämistä koskevat näkökohdat, ja niiden on korvattava kahden vuoden kuluttua toistaiseksi voimassa olevat luottosopimukset. Tämä on kuitenkin monivuotinen hanke ja luo yhteisen kehyksen.

4. Mitkä ovat ehdotuksen todennäköiset talousvaikutukset-

Koska yhdenmukaistaminen tehostuu, ehdotus helpottaa "vähittäiskaupan luottojen" myöntämiseen ja hallinnointiin liittyvien rahoituspalvelujen vapaata liikkuvuutta ja lisää kyseistä luottotoimintaa. Tämä etu kiistämättä kompensoi niitä vähälukuisia kielteisiä vaikutuksia, joita aiheutuu, kun luotonantajien ja -välittäjien velvollisuudet lisääntyvät. Ehdotuksesta ei periaatteessa aiheudu vaikutuksia työllisyyteen, investointeihin eikä uusien yritysten perustamiseen.

Jotkin jäsenvaltioiden tiedotus- ja suojasäännöt tullaan katsomaan suhteettomiksi ja liian yksityiskohtaisiksi, eikä niitä siis voida sisällyttää ehdotettuun yhdenmukaistamiseen. Muista jäsenvaltioista peräisin olevat luotonantajat saavat entistä paremmin käyttöönsä kansallisia tiedostoja. Varsinkin sähköisesti myönnetyt luotot ja muut vastaavat "etäluotot" muuttuvat turvallisemmiksi. Hinnat ja maksut tulevat avoimemmiksi esimerkiksi todellisen vuosikoron ilmoittamisen myötä, ja luottotarjouksia voidaan standardoinnin ansiosta verrata entistä paremmin. Toisin sanoen yhteismarkkinoiden toteutumisen tieltä poistuu useita esteitä, ja ehdotuksen ansiosta toimiala voi entistä helpommin ja entistä pienemmin kustannuksin jakaa luottopalveluja kaikissa jäsenvaltioissa.

5. Sisältyykö ehdotukseen toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ottaa huomioon pienten ja keskisuurten yritysten erityistarpeet (muihin ryhmiin verrattuna lievemmät tai erilaiset vaatimukset tms.)-

Vastaus on myönteinen, sillä yritykset voidaan rinnastaa tavaroiden myyjiin tai palvelujen tarjoajiin, jotka toimivat vain toissijaisesti luotonvälittäjänä. Tähän henkilöryhmään sovelletaan "lievennettyä" järjestelmää kysymyksissä, jotka koskevat velvollisuutta antaa neuvontaa kuluttajille ja toiminnan rekisteröimistä toimivaltaisissa kansallisissa viranomaisissa.

Osapuolten kuuleminen

6. Luettelo organisaatioista, joita ehdotuksesta on kuultu, ja niiden näkemykset pääpiirteittäin

Ennalta toteutettava kuulemismenettely on järjestetty. Komission toimivaltaiset yksiköt antoivat 8. kesäkuuta 2001 kulutusluottoja koskevan direktiivin 87/102/ETY muuttamista käsittelevän keskusteluasiakirjan. Asiakirja, joka julkaistiin kyseisen pääosaston Internet-sivustossa, lähetettiin jäsenvaltioille, kuluttaja- ja asiantuntijajärjestöille sekä ammatillisille järjestöille, ja niitä pyydettiin antamaan kommentteja. Kuulemistilaisuuksia järjestettiin kolme: 4., 5. ja 9. heinäkuuta.

Jokaisessa tilaisuudessa järjestettiin seitsemän puheenvuorokierrosta seitsemän aiheen tiimoilta: yksi aihe koski tarkistamisen aiheellisuutta, ja loput kuusi olivat keskusteluasiakirjassa mainittuja aiheita. Osallistujia pyydettiin täydentämään kannanottojaan ja toimittamaan myöhemmin huomioitaan. Tätä varten käytettiin kyselylomaketta, joka oli palautettava viimeistään 30. syyskuuta 2001. Kannanottoja saatiin yhteensä 60: jäsenvaltioilta 18, kuluttajien edustajilta ja riippumattomilta asiantuntijoilta 12 ja toimialalta 30.

Toimialan edustajien kannanotoissa painotettiin seuraavia kahta aihealuetta:

- Todellisen vuosikoron laskennassa (laskentaperustassa) huomioon otettavat kustannuserät. Toimialan mukaan todellisen vuosikoron on ilmaistava kuluttajille, paljonko kuluttaja maksaa luotosta sellaisenaan. Todellisen vuosikoron tavoitteena ei ole kuitenkaan mitata luotonantajan asettamaa hintaa, vaan sen tarkoituksena on määrittää, paljonko kuluttajan on tosiasiallisesti maksettava ehdotetusta luotosta. Ehdotetulla direktiivillä otetaan käyttöön lähestymistapa, joka vastaa näitä kahta eri tavoitetta, sillä todellisen vuosikoron lisäksi ehdotus koskee kokonaiskorkoa luotonantajalla.

- Luotonantajien ja kuluttajien vastuiden tasapaino - varsinkin 9 artiklassa tarkoitettu vastuullisen luotonannon käsite - kiistettiin. Ehdotus tuo kuitenkin toimialalle uusia mahdollisuuksia saada käyttöön kuluttajien tietoja, jotta riskinarviointi paranee. Toimialaan kohdistuvat uudet vastuut muodostavat kohtuullisen vastineen.

Yleisesti voidaan todeta, että keskusteluasiakirja sai hyvän vastaanoton sekä jäsenvaltioiden että kuluttajien edustajien keskuudessa. Jotkin ammatillisten järjestöjen edustajat katsoivat, ettei uudistusta tarvita kiinteän omaisuuden hankintaan tarkoitettujen luottojen/asuntoluottojen tapauksissa eikä varsinkaan niiden sopimusten osalta, joilla otetaan käyttöön 5. maaliskuuta 2001 annettu vapaaehtoinen toimintaohjeisto ennen sopimuksentekoa ilmoitettavista, asuntoluottoja koskevista tiedoista. Saatu palaute on otettu huomioon direktiiviehdotuksessa, jossa asuntoluotot on jätetty direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

Selvä enemmistö osallistujista kannatti direktiivin todellista tarkistamista ja ilmoitti periaatteessa hyväksyvänsä mahdollisimman pitkälle viedyn yhdenmukaistamisen, jossa samalla taataan kuluttajansuojan korkea taso. Tiettyjen valmisteluasiakirjassa ehdotettujen seikkojen tarpeellisuudesta, toteutettavuudesta ja yhdenmukaistamisasteesta esitettiin joitakin poikkeavia näkökohtia, mutta ehdotuksen päälinjat kuitenkin hyväksyttiin yleisesti.

Monet toimialan edustajat ilmoittivat myös, että ne haluaisivat karsia muihin direktiiveihin (ehdotuksiin) nähden olevia päällekkäisyyksiä - kyseeseen tulevat muun muassa etämyynti, rahoituspalvelujen etämyynti ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvotellut sopimukset. Lisäksi ne toivoivat, että koko yhteisön säännöstö yhdenmukaistettaisiin. Nämä toiveet on otettu huomioon direktiiviehdotuksessa, sillä se noudattelee muun muassa säännöksiä, jotka sisältyvät ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoituspalveluiden etämyynnistä kuluttajalle ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta. Komissio valitsi tämän lähestymistavan, sillä se halusi lähentää peruuttamisoikeuteen liittyviä yksityiskohtaisia sääntöjä samanlaisilla aloilla. Komissio on tietoinen siitä, että kuluttajalainsäädäntöön kuuluvissa muissa direktiiveissä on eroavuuksia. Kuten komissio totesi vuosiksi 2002-2006 esittämässään kuluttajapoliittisessa strategiassa, se harkitsee lainsäädännön tarkistamista Euroopan sopimusoikeudesta antamansa tiedonannon jatkotoimina.