20.9.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 252/17

(1)

Saatuaan tietoonsa tämän päätöksen kohteena olevan tuen komissio pyysi aluksi Ranskan viranomaisilta sitä koskevia tietoja 2 päivänä joulukuuta 1998 ja 4 päivänä kesäkuuta 1999 päivätyillä kirjeillä. Ranskan viranomaiset esittivät komissiolle huomautuksia kirjeillä, jotka oli päivätty 12 päivänä toukokuuta 1999 (A/33645) ja 19 päivänä elokuuta 1999 (A/36449).

(2)

Komissio aloitti näiden tietojen perusteella 2 päivänä joulukuuta 1999 (3) tehdyllä päätöksellä perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun muodollisen tutkintamenettelyn, joka koski tiettyjä Le Levant -risteilyaluksen rakentamiseen myönnettyjä tukia.

(3)

Ranskan viranomaiset esittivät kyseisen päätöksen jälkeen huomautuksia kirjeillä, jotka oli päivätty 12 päivänä tammikuuta 2000 (A/30357), 14 päivänä kesäkuuta 2000 (A/34964), 30 päivänä huhtikuuta 2001 (A/33440) ja 11 päivänä kesäkuuta 2001 (A/34609). Komissio vastaanotti huomautuksia myös yhdeltä kolmannelta, Compagnie des Iles du Levantilta, jäljempänä ’CIL’, ja toimitti ne edelleen Ranskan viranomaisille, jotka ottivat kantaa niihin.

(4)

Tutkintamenettely saatettiin päätökseen Ranskan kehitystukena myöntämästä valtiontuesta Saint-Pierren ja Miquelonin saarilla liikennöivälle Alstom Leroux Naval -telakalla rakennetulle Le Levant -matkustaja-alukselle 25 päivänä heinäkuuta 2001 tehdyllä komission päätöksellä 2001/882/EY (4), ja tuki todettiin päätöksessä yhteismarkkinoille soveltumattomaksi valtiontueksi ja sen mukaisesti Ranskan ”on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet […] tuen keskeyttämiseksi ja perimiseksi takaisin sijoittajilta, jotka ovat välittömiä tuensaajia ja matkustaja-aluksen tämänhetkisiä omistajia”.

(5)

Päätös 2001/882/EY kumottiin 22 päivänä helmikuuta 2006 annetulla Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiolla (5). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi muun muassa, että komission päätöksen perusteluissa oli puutteita, sillä niiden perusteella ei voitu tarkistaa, täyttikö tuki perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen edellytykset.

(6)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio aiheutti sen, että 2 päivänä joulukuuta 1999 tehdyllä päätöksellä aloitettu tutkintamenettely on edelleen kesken.

(7)

Komissio katsoi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion perusteluiden ja sille toimitettujen uusien tietojen perusteella aiheelliseksi kehottaa toistamiseen Ranskan viranomaisia ja kolmansia esittämään perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan nojalla huomautuksensa. Muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta 2 päivänä joulukuuta 1999 tehtyä päätöstä täydennettiin sen vuoksi 6 päivänä joulukuuta 2006 tehdyllä päätöksellä (6).

(8)

Pyydettyään ensiksi vastausajan pidennystä, joka niille myös myönnettiin, Ranskan viranomaiset esittivät kyseisen päätöksen jälkeen huomautuksia kirjeillä, jotka oli päivätty 16 päivänä maaliskuuta 2007 (A/32335) ja 12 päivänä joulukuuta 2007 (A/40301). Huomautuksia saatiin myös kolmansilta eli CIL:ltä (21 päivänä maaliskuuta 2007 päivätyllä kirjeellä A/32446) ja sijoittajilta (1 päivänä maaliskuuta 2007 päivätyllä kirjeellä A/31951 ja 7 päivänä maaliskuuta 2007 päivätyllä kirjeellä A/32026), jotka olivat osakkuusyritysten entisiä osakkaita ja joilla oli takanaan pankin (7) tuki.

(9)

Vuoden 1986 lisätalousarviosta 11 päivänä heinäkuuta 1986 säädetyssä laissa, sellaisena kuin se on muutettuna, säädettiin veronhuojennuksista, joita myönnettäisiin tiettyihin Ranskan merentakaisilla alueilla ja merentakaisissa departementeissa tehtäviin investointeihin (nk. Pons-laki).

(10)

Ranska antoi kyseiset toimenpiteet tiedoksi komissiolle, jotta tämä tutkisi, ovatko ne yhteisön valtiontukimääräysten mukaisia. Komissio ilmoitti Ranskalle 27 päivänä tammikuuta 1993 päivätyllä kirjeellä, että se oli tutkinut toimenpiteet ja päättänyt sen jälkeen olla vastustamatta niitä perustamissopimuksen 92 ja 93 artiklan (nyk. 87 ja 88 artikla) nojalla. Komissio tarkensi kuitenkin, että kyseisten tukien myöntämisessä oli noudatettava tiettyihin toimialoihin liittyviä yhteisön oikeuden säännöksiä ja puitteita.

(11)

Tässä päätöksessä olevat viittaukset Pons-lakiin tarkoittavat Ranskan yleisen verolain 238 a HA pykälän I ja III c momentin säännöksiä, sellaisina kuin niitä sovellettiin 23 päivänä marraskuuta 1996. Säännöksistä esitetään yhteenveto seuraavassa.

(12)

Yleisen verolain 238 a HA pykälän I momentin mukaisesti yritykset voivat vähentää verotettavista voitoistaan summan, joka vastaa tietyillä Ranskan merentakaisilla alueilla ja tietyissä merentakaisissa departementeissa, kuten Saint-Pierren ja Miquelonin saarilla (8), tehtyjen tuotantoinvestointien kokonaismäärää. Kyseinen pykälä muodostaa poikkeuksen yleisen verolain mukaisesta yleisestä järjestelmästä, jossa ei sallita vastaavien määrien vähentämistä yrityksen verotettavan voiton määritystä varten.

(13)

Yleisen verolain 238 a HA pykälän III c momentissa säädetään, että tietyillä aloilla, kuten huviveneilyn alalla, tehdyt investoinnit oikeuttavat kyseisen pykälän I momentissa säädettyyn vähennykseen vain sillä ehdolla, että budjettiministeriltä on saatu ennakkoon lupa investoinnin tekemiseen. Tällainen lupa ”voidaan myöntää sen jälkeen, kun sisäasiain-, merentakaisten alueiden ja paikallishallinnon ministeriltä on pyydetty asiasta lausunto, jos investointi on sen alueen taloudellisen edun mukainen, jolla se toteutetaan, jos se sopii yhteen ympäristö- ja aluekehityspolitiikan kanssa ja jos siinä otetaan huomioon investoijien ja kolmansien edut”.

(14)

Yleisessä verolaissa säädetään luonnollisten henkilöiden tuloverovelvollisuudesta. Tuloveroa kannetaan verovelvollisen kokonaisnettotuloista, joihin lasketaan tiettyihin tuloluokkiin sisältyvät kokonaisnettotulot. Nettotulot koostuvat yleensä verovelvollisten omistamista ja saamista omaisuuseristä, pääomista, palkoista jne. ja niiden harjoittamasta tuottavasta toiminnasta kertyvistä tuotoista, joista vähennetään muun muassa tiettynä vuonna tietyssä tuloluokassa todetut tappiot.

(15)

Kun on kyse teollisesta ja kaupallisesta tulosta, yleisen verolain 156 pykälän 1 a momentissa säädetään kuitenkin, että vähennystä ei voida ”tehdä teolliseen tai kaupalliseen tuloon liittyvistä toiminnoista suoraan tai välillisesti kertyvien tappioiden perusteella, kun yksikään kyseisen verotusyksikön jäsen ei osallistu jatkuvasti suoraan kyseisen toiminnon kannalta välttämättömien toimien toteutukseen. Näin on muun muassa silloin, kun toiminnon hallinnointi annetaan valtuutuksen, työsopimuksen tai muun sopimuksen perusteella oikeudellisesti tai tosiasiallisesti sellaisen henkilön tehtäväksi, joka ei ole kyseisen verotusyksikön jäsen.”

(16)

Yleisen verolain 238 a HA pykälän III c momentissa säädetään tästä periaatteesta poiketen, että 156 pykälän 1 a momentin säännöksiä ei sovelleta tappioihin, jotka johtuvat 238 a HA pykälän I momentissa tarkoitetuista investoinneista tehtävistä vähennyksistä ja investointien käytöstä, kun kyseiset investoinnit tehdään 1 päivän tammikuuta 1996 jälkeen ja budjettiministeriltä on saatu lupa investointien tekemiseen 238 a HA pykälän III c momentissa säädetyin edellytyksin.

(17)

Pankki ja Compagnie des Iles du Ponant -yhtiö, jäljempänä ’CIP’, sopivat vuonna 1996 Le Levant -nimisen pienen ylellisen risteilyaluksen (noin 95 matkustajaa ja 55 miehistön jäsentä) rakentamiseen ja liikennöintiin liittyvistä rahoitusjärjestelyistä. Pankki, CIP ja CIL, joka on nimenomaan tätä hanketta varten perustettu CIP:n tytäryhtiö (9), virallistivat sopimuksen 9 päivänä joulukuuta 1996 päivätyllä pöytäkirjalla.

(18)

Rahoitusjärjestelyn osatekijät esitellään lyhyesti seuraavassa.

(19)

Pankki ja CIL perustivat (alusten ja muiden merenkulkuun käytettävien alusten asemasta 3 päivänä tammikuuta 1967 annetussa laissa N:o 67–5, sellaisena kuin se on muutettuna, tarkoitetun) merenkulkualan yhteisyrityksen, jota kutsutaan Le Levant -laivanisännistöyhtiöksi ja jonka hallinnollinen päätoimipaikka on Nantesissa. Laivanisännistöyhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan sen tarkoituksena oli ”Le Levant -nimisen ylellisen risteilyaluksen rahoittaminen, hankinta, varustaminen ja liikennöinti”. Laivanisännistöyhtiö jaettiin 740 omistusosuuteen (”quirats”), joista CIL omisti kaksi ja pankki loput 738.

(20)

Sovittiin, että laivanisännistöyhtiö tilaisi aluksen ranskalaisilta Leroux & Lotz Naval -telakoilta 228 550 000 Ranskan frangin (noin 35 miljoonan euron (10)) hintaan. Alus oli määrä toimittaa vuoden 1998 aikana.

(21)

CIL nimitettiin laivanisännistöyhtiön lukuun toimivaksi laivanisännäksi, jonka tehtävänä oli huolehtia palkkiota vastaan aluksen rakentamisen valvonnasta ja aluksen liikennöinnistä toimituksen jälkeen.

(22)

Pankki siirsi 738 osuuttaan sijoittajille, jotka ovat tuloverovelvollisia ja haluavat hyötyä Pons-lain mukaisista verohelpotuksista. Siirtoa varten kukin sijoittaja perusti yrityksen, jonka ainoa osakas kyseinen sijoittaja oli ja jonka tehtävänä oli osuuksien hankinta sekä laivanisännistöyhtiön omistaman aluksen liikennöinti (nk. osakkuusyhtiöt). Yhtiöt toimivat yhden miehen rajavastuuyhtiöinä (eli nk. EURL-yhtiöinä).

(23)

On huomattava, että EURL-yhtiö, jonka ainoa osakas on luonnollinen henkilö, on verotuksellisesti läpinäkyvä. Osakas sisällyttää sen vuoksi tuloverotukseensa (teollisten ja kaupallisten tulojen luokkaan) EURL-yhtiön toiminnasta saadut tulot. Osakas voi myös tarvittaessa kattaa yhtiön tappiot muilla tuloillaan edellyttäen, että kyse on luonteeltaan vastaavanlaisista tuloista ja tappioista. Yleisen verolain 156 pykälän 1 a momentin mukaisesti osakas voi kuitenkin kattaa teollisiin ja kaupallisiin tuloihin liittyvästä toiminnasta koituvat tappiot periaatteessa vain silloin, kun yksi verotusyksikön jäsenistä osallistuu henkilökohtaisesti kyseisen toiminnan kannalta välttämättömien toimien toteutukseen.

(24)

Kunkin sijoittajan oli hankittava vähintään kaksi osuutta. Hinta oli 636 216 Ranskan frangia (noin 100 000 euroa) kutakin kahden osuuden erää kohden. Osakkuusyhtiöt rahoittivat osuuksien hankinnan seuraavasti (kutakin kahden osuuden erää kohden):

(25)

Kun kaikki pankin omistamat osuudet oli myyty, laivanisännistöyhtiö koostui osakkuusyhtiöistä ja CIL:stä (joka omisti kaksi osuutta laivanisännistöyhtiöstä).

(26)

Rahoitusjärjestelyn mukaan Le Levant -alusta käytettäisiin risteilyaluksena toimituksestaan lähtien vuoden 2003 loppuun. Laivanisännistöyhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan osakkuusyhtiöt jakoivat liiketoiminnan tuotot ja tappiot suhteessa omistusosuuteensa aluksesta. On kuitenkin korostettava, että järjestely perustui ennusteeseen, jonka mukaan Le Levant -aluksen liikennöinti olisi viiden ensimmäisen toimintavuoden aikana huomattavan tappiollista. (11)

(27)

Osakkuusyhtiöiden käteisvaratarpeet johtuivat seuraavista syistä:

(28)

Sijoittajien oli katettava nämä käteisvaratarpeet, ja sijoittajat sitoutuivatkin virallisesti investoimaan vuosittain uudelleen verosäästöt, joita laivanisännistöyhtiölle oli kertynyt aluksen liiketoimintatappioiden vähennysten seurauksena (lukuun ottamatta viimeistä toimintavuotta, jolta kertyneet verosäästöt sijoittajat saivat pitää), korottamalla osakkuusyritystensä pääomaa. Nämä verosäästöjen uudelleeninvestoinnit olivat osakkuusyhtiöiden ainoa rahoituslähde aluksen toimintavaiheessa.

(29)

Osakkuusyhtiöt sitoutuivat myymään osuutensa pankille (ja pankki sitoutui vastavuoroisesti ostamaan kyseiset osuudet) 124 861 905 Ranskan frangin (noin 19 miljoonan euron) kokonaishintaan aluksen toimintavaiheen päätyttyä. Tämä nk. perushinta saattoi kuitenkin vaihdella noudattaen kaavaa, joka määritettiin etukäteen korkeimman vuosina 1997–2003 kulloinkin tosiasiallisesti sovelletun tuloveroprosentin perusteella. Perushinnasta vähennettiin osakkuusyhtiöiden vastuut myyntiajankohdalta (vastuut koostuivat pääasiassa CIL:n tekemästä vakuustalletuksesta ja pääomaan liitetyistä koroista). Nettohinta arvioitiin 56 494 213 Ranskan frangiksi (noin 8,7 miljoonaksi euroksi) eli 153 101 Ranskan frangiksi (noin 23 500 euroksi) kutakin kahden osuuden erää kohden. Myynti oli tarkoitus toteuttaa viimeistään 29 päivänä helmikuuta 2004.

(30)

Pankki ja CIL olivat puolestaan antaneet toisilleen sitoumukset, joiden mukaan CIL ostaisi kaikki pankin omistamat osuudet pankin maksamaa hintaa vastaavaan hintaan. Tämä siirto, jonka seurauksena CIL:stä tulisi Le Levant -aluksen laillinen omistaja, oli määrä toteuttaa viimeistään 29 päivänä helmikuuta 2004.

(31)

Pankki ja CIP ilmoittivat 2 jaksossa kuvaillusta järjestelystä Ranskan viranomaisille saadakseen sille Pons-laissa säädettyjen verohelpotusten myöntämiseen tarvittavan luvan.

(32)

Budjettiministeri myönsi järjestelylle luvan 26 päivänä marraskuuta 1996 yleisen verolain 238 a HA pykälän III b ja c momentin mukaisesti ja päätti seuraavaa:

(33)

Ranskan viranomaiset ottivat lupaa muotoillessaan nimenomaisesti huomioon tietyt järjestelyyn liittyvät tekijät ja erityisesti sen, että CIP ja Pankki ”takaavat osuuksien ostamista varten perustettujen yhtiöiden yhtiöosuuksien omistajille, että ne ostavat kyseiset osuudet takaisin viidennen toimintavuoden päätyttyä 56,756 miljoonalla Ranskan frangilla”.

(34)

Luvan ehtona oli, että osakkuusyhtiöt säilyttäisivät osuutensa laivanisännistöyhtiössä viiden vuoden ajan aluksen toimittamisesta ja että aluksella liikennöitäisiin viiden vuoden ajan merentakaisilla alueilla, erityisesti Saint-Pierren ja Miquelonin saarilta liikennöitävillä reiteillä. Myös osakkaiden oli määrä säilyttää osuutensa osakkuusyhtiöissä viiden vuoden ajan.

(35)

Lupahakemuksesta ilmenee lisäksi, että pankki ja CIP olivat tietoisia siitä, että niiden pyytämä verohelpotus oli perustamissopimuksen 87 artiklassa tarkoitettua valtiontukea. (12) Pankki ja CIP ottivat tästä huolimatta rahoitusjärjestelyn käyttöön, vaikka lupapäätöksessä ei mainittu millään tavoin mahdollisuutta, että tuesta ilmoitettaisiin komissiolle perustamissopimuksen 88 artiklan mukaisesti, eikä myöskään sitä, oliko kyse yhteismarkkinoille soveltuvasta tuesta.

(36)

Komission hallussa olevien tietojen mukaan Le Levant -aluksen rahoitus on toteutettu 2 jaksossa kuvaillun järjestelyn mukaisesti.

(37)

Erilaiset myynti- ja ostolupaukset, jotka sitoivat osapuolet järjestelyyn, pantiin täytäntöön sovitusti ja CIL:stä tuli niiden myötä tammikuussa 2004 kaikkien Le Levant -aluksen osuuksien omistaja 17 825 989 euron hintaan.

(38)

Komissio toteaa, että Ranskan lainsäädännön mukaisesti aluksen kaikkien omistusosuuksien keskittäminen yhdelle omistajalle merkitsee laivanisännistöyhtiön purkamista. Osakkuusyhtiöt on todennäköisesti purettu ja poistettu kaupparekisteristä touko- ja heinäkuussa 2004. (13)

(39)

Komissio katsoi päätöksissä, jotka se teki menettelyn aloittamisesta 2 päivänä joulukuuta 1999 ja 6 päivänä joulukuuta 2006, että Pons-lain soveltaminen Le Levant -aluksen rahoitusjärjestelyyn antoi osakkuusyhtiöiden osakkaille, jäljempänä ’sijoittajat’, ja CIL:lle edun, jonka myötä valtio menetti verotuloja ja joka myönnettiin sen vuoksi valtion varoista. Edun valikoivuudesta komissio totesi, että Pons-lain soveltamisala oli valikoiva, sillä sen mukaista järjestelyä sovellettiin vain tietyissä Ranskan merentakaisissa yhteisöissä. Komissio katsoi lisäksi, että tuki oli omiaan vääristämään kilpailua risteilyalusmarkkinoilla, joilla käydään tyypillisesti jäsenvaltioiden välistä kauppaa. Komissio totesi sen vuoksi, että kyseinen toimenpide oli valtiontukea.

(40)

Tuen soveltuvuudesta yhteismarkkinoille komissio totesi, ettei se näyttänyt täyttävän direktiivin 90/684/ETY 4 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuihin kehitystukiin sovellettavia edellytyksiä. Komissio esitti epäilyjä erityisesti siitä, täyttikö tuki edellytyksen, jonka mukaan aluksen todellisen omistajan on asuttava kehitystukikelpoisella alueella, ja siitä, sisälsikö tuki käytännössä kehitysosuuden.

(41)

Komissio aloitti sen vuoksi muodollisen tutkintamenettelyn.

(42)

Komissio sai huomautuksia CIL:ltä ja sijoittajien edustajilta, joilla oli takanaan pankin tuki.

(43)

CIL kyseenalaisti huomautuksissaan ensiksikin sen, voitiinko direktiiviä 90/864/ETY soveltaa tähän tukeen. CIL katsoo, että direktiivin 90/684/ETY tarkoituksena on säännellä tukia, jotka hyödyttävät suoraan tai välillisesti yhteisöön sijoittautuneita laivanrakennustelakoita. Se päätteli sen vuoksi, että kyseistä direktiiviä voidaan soveltaa vain telakoiden hyväksi myönnettäviin tukiin. Koska komissio ei ollut esittänyt näyttöä siitä, että tuki olisi hyödyttänyt telakoita, se ei voinut perustaa tuesta laatimaansa analyysia direktiiviin 90/684/ETY.

(44)

CIL kiisti myös näkemyksen, että kyse olisi perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan mukaiset perusteet täyttävästä valtiontuesta. Edusta, jonka CIL:n katsottiin saaneen sijoittajien omistamien alusosuuksien oston yhteydessä, CIL totesi, että se oli ostanut kyseiset alusosuudet takaisin osakkuusyhtiöiltä 17 825 989 euron hintaan. Kyseinen hinta ylitti aluksen markkinahinnan, jonka Barry Rogliano Salles -niminen laivameklari arvioi 14,5–16,1 miljoonaksi euroksi kesäkuussa 2004. CIL:n mukaan se ylitti myös hinnan, jolla CIL jälleenmyi aluksen kesäkuussa 2004 (15 322 581 euroa). Komission väite, jonka mukaan CIL olisi hyötynyt sijoittajien omistamien osuuksien ostosta takaisin alennettuun hintaan, ei sen vuoksi pidä paikkansa.

(45)

CIL esitti kolme huomautusta edusta, jonka sen väitettiin saaneen Le Levant -aluksen liikennöinnistä. Se katsoi ensiksikin, että oli virheellistä väittää, että se olisi liikennöinyt aluksella, sillä se oli käytännössä vain laivanisännistöyhtiön lukuun toimiva laivanisäntä ja todellinen liikenteenharjoittaja oli laivanisännistöyhtiö. CIL:n mukaan komissio ei ollut näyttänyt toteen, että tuki olisi mahdollistanut Le Levant -aluksen liikennöinnin muihin liikenteenharjoittajiin sovellettavia edellytyksiä edullisemmin ehdoin, sillä komissio ei ollut määrittänyt väittämänsä edun suuruutta.

(46)

Jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvista vaikutuksista CIL totesi, että Le Levant -aluksen kapasiteetti oli rajallinen, sillä ei ollut liikennöity viiden ensimmäisen toimintavuotensa aikana kertaakaan yhteisön vesillä, sen asiakaskunta oli koostunut kyseisen jakson aikana pääasiassa pohjoisamerikkalaisista eli yhteisön ulkopuolelta tulevista asiakkaista eikä sen markkina-alueella toiminut yhtään eurooppalaista kilpailijaa. CIL:n mukaan oli syytä epäillä, voitiinko Le Levant -aluksen liikennöinnin katsoa voineen vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(47)

CIL ei myöskään ole saanut tukea osakkuusyhtiön ominaisuudessa, sillä se oli Ranskan Euroopassa sijaitsevien alueiden ulkopuolelle sijoittautunut yhtiö, joka ei ole maksanut veroja Ranskaan eikä sen vuoksi ole voinut saada minkäänlaisia verovähennyksiä.

(48)

Sijoittajat katsoivat ensiksikin, että komission noudattama menettely oli sääntöjenvastainen. Tuomio, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antoi 22 päivänä helmikuuta 2006, merkitsi 2 päivänä joulukuuta 1999 tehdyn päätöksen mitätöimistä. Kyseinen päätös liittyi erottamattomasti yhteen tuomiolla kumotun lopullisen päätöksen kanssa, eikä komissio sen vuoksi olisi voinut täydentää mainittua päätöstä 6 päivänä joulukuuta 2006 tehdyllä päätöksellään. Jotta menettely olisi noudattanut sääntöjä, komission olisi pitänyt tehdä uusi päätös menettelyn aloittamisesta ja 2 päivänä joulukuuta 2006 tehty täydentävä päätös oli katsottava tällaiseksi uudeksi aloittamispäätökseksi.

(49)

Sijoittajien mukaan 6 päivänä joulukuuta 2006 tehdyssä täydentävässä päätöksessä oli useita virheitä ja puutteita, jotka vastasivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 22 päivänä helmikuuta 2006 antamassa tuomiossa esille otettuja puutteita ja jotka liittyivät erityisesti sijoittajien, pankin ja CIL:n välisten taloudellisten suhteiden luonteeseen.

(50)

Sijoittajat korostivat tehneensä pankin ehdotuksesta sopimuksen järjestelmään liittymisestä voidakseen hyödyntää verotuksen optimointiin tähtäävää järjestelmää. Sijoittajat korostivat lisäksi, ettei niillä ollut minkäänlaista pätevyyttä risteilytoiminnan harjoittamiseen, sillä niistä useimmat olivat ylempiä johtohenkilöitä, vapaiden ammattien harjoittajia (lääkäreitä, farmaseutteja, asianajajia, haastemiehiä, notaareja jne.) tai eläkeläisiä. Vaikka piti muodollisesti ottaen paikkansa, että sijoittajat olivat olleet osakkuusyhtiöiden osakkaita, kyseiset yhtiöt, jotka eivät olleet omistaneet muita omaisuuseriä kuin osuudet, eivät olleet koskaan olleet perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja yrityksiä. Sijoittajat eivät olleet taloudellisia toimijoita, jotka ottivat vastatakseen taloudelliseen toimintaan liittyvistä riskeistä, vaan rahoitustuotteen hankkijoita, joille järjestelyn toteuttajat olivat taanneet tietyn vähimmäistuoton. Tämän vuoksi sijoittajat, niiden osakkuusyhtiöt ja laivanisännistöyhtiö, jonka ne olivat perustaneet, eivät voineet olla valtiontukien saajia, sillä ne eivät ole harjoittaneet taloudellista toimintaa.

(51)

Sijoittajat katsoivat lisäksi, että komissio oli tehnyt virheen soveltaessaan tarkasteltavaan tukeen direktiiviä 90/684/ETY. Ne katsoivat, että kyseistä direktiiviä voitiin soveltaa vain aluksen rakentajan (ts. laivanrakennustelakan) hyväksi myönnettyihin tukiin, joista ei komission mukaan ollut kyse tässä tapauksessa. Sijoittajien mukaan tämä komission tekemä päätelmä perustui pintapuoliseen arviointiin, sillä asian perusteellisempi tarkastelu olisi osoittanut, että myönnetty tuki suosi laivanrakennustelakkaa. Risteilyalusta koskeva sopimus oli ollut varsinainen onnenpotku kyseiselle telakalle, joka oli taloudellisissa vaikeuksissa. Koska alusta ei olisi rakennettu ilman Pons-lain mukaista rahoitusjärjestelyä, kyseiset verohelpotukset antoivat telakalle tosiasiallisesti vastikkeettoman taloudellisen edun.

(52)

Ranskan viranomaiset totesivat aluksi huomautuksissaan, että Pons-lain varsinaisena tarkoituksena oli auttaa merentakaisissa yhteisöissä toimivia liikenteenharjoittajia kehittämään toimintaansa alueilla esiintyvien erityisongelmien tasaamiseksi. Kyse ei ollut sen vuoksi missään mielessä laivanrakennustuesta eikä aluksen rakentamiseen ole sitä paitsi myönnetty lainkaan suoraa tukea hankkeen puitteissa.

(53)

Aluksen rahoittaminen Pons-lain nojalla edellytti sellaisen ulkoistamisjärjestelyn käyttöä, johon osallistuvat laivanisännistöyhtiön perustaneet sijoittajat asettivat aluksen varsinaisen liikenteenharjoittajan käyttöön. Ranskan viranomaiset huomauttivat kuitenkin, että vaikka kyseiset sijoittajat osallistuivat järjestelyyn vain hankkimalla valmiin rahoitustuotteen, josta saatava tuotto oli veronalaista ja johon myönnetty tuki siirrettiin liikenteenharjoittajalle ja hyödytti siten käytännössä kyseistä liikenteenharjoittajaa, koska tällä oli mahdollisuus ostaa järjestelyn lopuksi alus edullisin ehdoin. Viranomaiset kiistivät sen vuoksi muodollisesti ottaen sen, että sijoittajat voitaisiin katsoa valtiontuen saajiksi.

(54)

Ranskan viranomaiset kiistivät tuen valikoivuutta koskevan komission väitteen, jonka mukaan viranomaisille olisi annettu harkintavaltaa Pons-lain mukaisen verohelpotuksen myöntämiseen tarvittavien lupien antamisessa. Ranskan viranomaiset totesivat ensiksikin, että kyseinen näkökohta on osa Pons-lakia sellaisena kuin komissio on sen varauksetta hyväksynyt. Ranskan viranomaiset olivat lisäksi yllättyneitä siitä, että komissio piti luvan myöntämisperusteita epämääräisinä, sillä ne määritettiin hallinnollisessa ohjeessa ja ne vastasivat perusteita, joista säädetään nk. Paul- ja Girardin-laeissa (14) komission varauksetta hyväksymien valtiontukiohjelmien osalta.

(55)

Ranskan viranomaiset totesivat lisäksi, että tukea ei ole myönnetty laivanrakennusalan hyväksi (tarkemmin ottaen Le Levant -aluksen rakentaneen laivanrakennustelakan hyväksi) eikä direktiiviä 90/684/ETY voitu sen vuoksi soveltaa tähän tukeen.

(56)

Vaikka tuen arviointi direktiivin 90/684/ETY nojalla katsottaisiinkin aiheelliseksi, Ranskan viranomaisten mukaan tuki täytti edellytykset, joiden perusteella sen voitiin katsoa soveltuvan yhteismarkkinoille kyseisen direktiivin 4 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuna kehitystukena. Ranskan viranomaiset perustelivat näkemystään yksityiskohtaisemmin seuraavasti.

(57)

Edellytyksestä, jonka mukaan aluksen todellisen omistajan on asuttava tukea saavassa maassa eikä tuensaajayritys saa olla ulkomaisen yrityksen ei-toimiva tytäryhtiö, Ranskan viranomaiset totesivat, että komission vastaavanlaisessa asiassa ”Renaissance” (15) esittämän arvioinnin perusteella CIL oli katsottava aluksen tosiasialliseksi omistajaksi ja tuen varsinaiseksi saajaksi. Koska CIL oli sijoittautunut Wallisiin ja Futunaan, joka on kehitystukikelpoinen alue, asuinpaikkaa koskeva edellytys täyttyi. Koska CIL huolehti lisäksi kaikista aluksen liikennöintiin liittyvistä näkökohdista, se ei ollut ei-toimiva tytäryhtiö.

(58)

Kysymykseen siitä, sisälsikö tuki kehitysosuuden, Ranskan viranomaiset vastasivat seuraavasti:

(59)

Ranskan viranomaiset totesivat lopuksi, että tuen oikeasuhteisuutta oli arvioitava suhteellisena eikä absoluuttisena arvona. Tuen vaikutusten arvioinnissa oli otettava huomioon saariston talouden koko ja sen taloudellinen potentiaali.

(60)

Asianomaisten huomautukset on toimitettu edelleen Ranskan viranomaisille, jotka eivät ole esittäneet niistä lisähuomautuksia.

(61)

Aluksi on syytä kumota sijoittajien väitteet menettelyn sääntöjenvastaisuudesta.

(62)

Komissio ei yhdy näkemykseen, jonka mukaan se, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi päätöksen 2001/882/EY, olisi merkinnyt menettelyn aloittamisesta 2 päivänä joulukuuta 1999 tehdyn päätöksen mitätöimistä. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisön toimielimen toteuttaman toimen kumoaminen ei välttämättä vaikuta kyseistä tointa valmisteleviin toimiin. (16)

(63)

Toimielimen, jonka toimi on kumottu, on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotka katsotaan kyseisen toimen ja sen kumoavan tuomion perusteluiden kannalta tarpeellisiksi kumoamisen aiheuttaneiden puutteiden korjaamiseksi. Tässä tapauksessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi päätöksen 2001/882/EY sillä perusteella, että komissio ei ollut noudattanut puolustautumisoikeuksia eikä velvollisuuttaan perustella päätelmät, jotka se oli tehnyt perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen olemassaolosta.

(64)

Tätä asiaa koskevaa lopullista päätöstä valmistelevien tointen osalta komissio on sen vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion perusteella velvollinen toteuttamaan tutkintatoimet, jotka ovat tarpeen, jotta jäsenvaltion ja asianomaisten puolustautumisoikeudet otetaan huomioon kaikilta osin. Tämä ei merkitse missään mielessä sitä, että menettelyn aloittamisesta 2 päivänä joulukuuta 1999 tehty päätös katsottaisiin mitättömäksi ja jätettäisiin ottamatta huomioon menettelyssä, kuten sijoittajat näyttävät päätelleen. Riittää, että kyseisen päätöksen puutteelliset osat muutetaan ja päätöstä täydennetään siten, että Ranskan viranomaiset ja asianomaiset voivat esittää asiasta aiheellisiksi katsomansa huomautukset perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaisesti. (17) Tämä tavoite täyttyy kaikilta osin 6 päivänä joulukuuta 2006 tehdyllä täydentävällä päätöksellä.

(65)

Komissio toteaa muodollisen tutkintamenettelyn sekä Ranskan viranomaisten ja asianomaisten menettelyn aikana esittämien väitteiden perusteella, että Le Levant -aluksen rakentamisen ja liikennöinnin yhteydessä myönnetyt verohelpotukset ovat perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Kyseisen kohdan mukaisesti ”jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan”.

(66)

Kansallisen toimenpiteen katsominen valtiontueksi edellyttää seuraavien kumulatiivisten edellytysten täyttymistä: 1) valtio rahoittaa toimenpiteen tai se on myönnetty valtion varoista, 2) toimenpide on valikoiva eli suosii tiettyjä yrityksiä tai tuotannonaloja ja 3) toimenpide vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua ja on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. (18)

(67)

On aiheellista ilmoittaa syyt, joiden vuoksi Le Levant -aluksen rakentamisen yhteydessä toteutettujen verotoimenpiteiden voidaan katsoa täyttävän nämä edellytykset.

(68)

Pons-lain säännökset, joita sovelletaan kyseiseen järjestelyyn, poikkeavat yleisestä verolaista ja suosivat sen soveltamisalaan kuuluvia verovelvollisia siltä osin kuin niillä mahdollistetaan yleissääntöä suurempien verovähennysten myöntäminen. Myöntäessään tällaisen edun Ranska luopuu verovaroista ja menettää siten varoja. Sen vuoksi etu katsotaan myönnetyksi valtion varoista.

(69)

Etu on myönnetty 23 päivänä marraskuuta 1996 tehdyllä budjettiministeriön lupapäätöksellä. Luvan mukaan yleisen verolain 238 a HA pykälän III b ja c momentin nojalla myönnettävän edun saaja on ”Le Levant -laivanisännistöyhtiö”.

(70)

Laivanisännistöyhtiön tulot ovat kuitenkin verotettavia sen muodostavien osakkuusyhtiöiden tasolla, ja (yleisen verolain 238 a HA pykälän I momentin nojalla myönnettävä) mahdollisuus osuuksien hankintaan käytetyn määrän vähentämiseen verotettavista tuloista koskee nimenomaan kyseisiä osakkuusyhtiöitä.

(71)

Yleisen verolain 156 pykälän 1 a momentista yleisen verolain 238 a HA pykälän III c momentin nojalla myönnettävä poikkeus hyödyttää sijoittajia, joiden välityksellä osakkuusyhtiöiden tuloksesta kannetaan (tulo)veroa ja jotka hyötyvät sen vuoksi osakkuusyhtiöiden verotuksellisesta läpinäkyvyydestä. Luvan perusteella myönnettävillä eduilla on suoria taloudellisia vaikutuksia sijoittajien keskuudessa, sillä nämä hyötyvät verosäästöistä, joita niille kertyy Pons-lain mukaisen poikkeusjärjestelyn perusteella myönnettävien vähennysten seurauksena.

(72)

On kuitenkin huomattava, että nämä verosäästöt eivät jää sijoittajien käyttöön vaan ne käytetään ennalta määrättyyn tarkoitukseen Ranskan viranomaisten tekemällä lupapäätöksellä hyväksytyn järjestelyn päätyttyä. Sijoituksen ehtojen mukaan sijoittajilla on velvollisuus investoida verosäästöt lähes sataprosenttisesti laivanisännistöyhtiöön oman osakkuusyhtiönsä pääoman korottamiseen Le Levant -aluksen hankinnan rahoituskustannusten ja sen liikennöinnistä kertyvien tappioiden kattamiseksi (ks. johdanto-osan 27 kappale).

(73)

Tuensaajien selvittäminen edellyttää Le Levant -aluksen hankintaan ja käyttöön osallistuvien tahojen keskinäisten suhteiden perusteellista tutkintaa.

(74)

On muistettava, että kuten CIP:n tekemästä lupahakemuksesta ilmenee, järjestelyn päätarkoituksena oli ”matkustaja-aluksen hankinta”. (19)

(75)

”CIP:llä ei kuitenkaan ole tarvittavia taloudellisia resursseja Le Levant -aluksen hankintakustannusten kattamiseen perinteisen rahoituksen turvin (kiinnitysluotto).” CIP ehdottaa sen vuoksi aluksen rahoittamista ”merentakaiseen investointiin myönnettävillä verotuilla osana rahoitusta”, joka perustuu ”laivanisännistöyhtiön perustamiseen pohjautuvaan rahoitusjärjestelyyn”. Tätä varten pankki ”ehdottaa asiakkailleen laivanisännistöyhtiön osuuksien hankkimista ja julkistaa tarjouksen”. (20)

(76)

Onkin ilmeistä, että järjestelyn tarkoituksena oli mahdollistaa se, että CIP voi hankkia aluksen, jonka omistaja se olisi. Pankin asiakkaiden joukosta valikoituneiden sijoittajien osallistumien rajoittui aluksen hankinnan rahoittamiseen.

(77)

Tarkoitukseen valittu rahoitusjärjestely on merentakaisten verovapaiden investointien (21) keskuudessa erittäin yleinen nk. ulkoistettu järjestely. Järjestelyssä on kyse siitä, että yhtiö on halukas hankkimaan tuotantohyödykkeen muttei kykene tekemään investointia omin varoin vaan turvautuu ulkopuolisiin sijoittajiin, jotka hankkivat hyödykkeen ja asettavat sen kyseisen yhtiön käyttöön. Yhtiö käyttää sitä tietyn ajan ja muuttuu lakisääteisen toimintajakson jälkeen hyödykkeen omistajaksi. Tämäntyyppisissä järjestelyissä verohelpotus siirretään osittain ostajalle ja loppuosa säilyy sijoittajalla, joka saa näin tuoton sijoituksestaan. Edun siirto ostajalle tapahtuu useimmiten toimintavaiheen aikana perityn vuokran alennuksen (vuokrajärjestelyn) muodossa.

(78)

Komissio on jo tarkastellut tämäntyyppisiin risteilyalusten rahoitusjärjestelyihin, jotka perustuvat Pons-lain mukaisiin etuihin, liittyviä valtiontukinäkökohtia asioissa ”Club Med” (22) ja ”Renaissance” (23). Viimeksi mainitulla asialla on erityisen paljon yhtymäkohtia Le Levant -aluksen rahoitusjärjestelyn kanssa. Molemmissa tapauksissa on kyse laivanisännistöyhtiön perustaneista sijoittajista, joiden verotustilanne mahdollistaa hyötymisen verovapautuksesta. Ostajan (Renaissance tai CIL) on tarkoitus liikennöidä sijoittajan ostamilla risteilyaluksilla määrätyn ajan merentakaisilla alueilla, ja ostaja sitoutuu ostamaan aluksen takaisin sijoittajalta toimintavaiheen päätyttyä.

(79)

Asiassa ”Renaissance” alus oli vuokrattu liikenteenharjoittajalle, jolle sijoittajien Pons-lain nojalla saama veronkevennys siirrettiin vuokran alennuksen muodossa käyttämällä johdanto-osan 77 kappaleessa kuvailtua perinteistä vuokrajärjestelytekniikkaa. Ranskan viranomaisten mukaan tämä järjestely mahdollisti ”verotuen konkreettisen siirtämisen liikenteenharjoittajalle”. Komissio (joka oli todennut menettelyn aloittamisesta tekemässään päätöksessä, että sijoittajat olivat välittömiä tuensaajia ja mitattavissa olevan tuen saajia (24)) totesi, että ”RF [Renaissance] on todellinen tuensaaja. Ottaen lisäksi huomioon sen, että RF on velvoitettu ostamaan alukset, sitä voidaan pitää alusten todellisena omistajana.” Komissio erotti sen vuoksi toisistaan sijoittajat, jotka ovat välittömiä tuensaajia, ja (valtiontukisäännöissä tarkoitetun) ”todellisen” tuensaajan, jolle verohelpotukset siirrettiin osittain aluksen markkina-arvoa alhaisemman vuokran muodossa. (25)

(80)

Le Levant -aluksen tapauksessa sijoittajien (välittömien tuensaajien) verohelpotusten siirto CIL:lle toteutetaan eri tavalla. Asiassa ”Renaissance” sijoittajat vuokrasivat alukset liikenteenharjoittajalle, kun taas tässä asiassa CIL omistaa muodollisesti ottaen aluksen vain laivanisännistöyhtiön lukuun toimivana laivanisäntänä ja varsinainen liikenteenharjoittaja on laivanisännistöyhtiö. Osapuolten välillä ei sen vuoksi ole lähtökohtaisesti vuokrasuhdetta, joka mahdollistaisi edun siirtämisen vuokran alentamisen muodossa.

(81)

Edun siirto CIL:lle tapahtui käytännössä seuraavasti.

(82)

Aluksen hankintakustannukset ja sen toimintatappiot kirjattiin tappioina EURL-osakkuusyhtiöissä. Pons-lain nojalla myönnettyjen verohelpotusten ansiosta sijoittajat voivat vähentää kyseiset tappiot muista tuloveronalaisista tuloistaan ja saavat siten verosäästön, joka on käytännössä niiden saama verohelpotus ja joka myönnetään sen vuoksi yhteisön oikeudessa tarkoitetulla tavalla valtion varoista. Sen sijaan, että sijoittajat pitäisivät nämä verosäästöt itsellään, ne ovat sitoutuneet käyttämään niistä valtaosan EURL-yhtiöiden tappioiden kattamiseen liittyviin rahoituspyyntöihin.

(83)

Tavanomaisen kannattavuusajattelun mukaan sijoittaja pyrkisi tekemään sijoituksestaan (tässä tapauksessa aluksesta) kannattavan varmistamalla sijoitukselle tuoton, joka kattaisi hankintakulut ja kohtuullisen voitto-osuuden. Asioissa ”Club Med” ja ”Renaissance” käsitellyssä vuokrajärjestelyssä tähän tulokseen päästiin ostajan maksaman vuokran muodossa (ostajan maksama vuokra oli kuitenkin edullinen, sillä osa verohelpotuksesta siirrettiin ostajalle markkinahintaa alhaisemman vuokran muodossa).

(84)

Tavanomaisessa tilanteessa näiden kustannusten (kuten vuokran maksamisen tai kokonaistappioiden kattamisen) maksaja olisi sen vuoksi CIL eikä sijoittaja. Nyt tarkasteltavassa järjestelyssä kyseiset kustannukset maksatetaan kuitenkin EURL-yhtiöillä ja katetaan rahoituspyyntöjärjestelmän kautta verosäästöillä, jotka ovat perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valtion varoja. CIL vapautetaan vastaavassa määrin aluksen liikennöintiin liittyvistä kustannuksista, joista sen olisi yleensä vastattava. Komissio katsoo näistä syistä, että kyse on edun siirtämisestä sijoittajilta CIL:lle. On kuitenkin huomattava, että verohelpotusta ei siirretä kokonaisuudessaan CIL:lle. Järjestelyn mukaan sijoittajat pitävät itsellään vuonna 2003 eli viimeisenä toimintavuonna kertyneet verosäästöt.

(85)

Riippumatta tästä järjestelyyn liittyvästä teknisestä erosta, sen vaikutukset ovat samat kuin asiassa ”Renaissance” käsitellyssä järjestelyssä. Kuten asiassa ”Renaissance”, CIL saa konkreettista hyötyä Le Levant -aluksesta sen toimittamisesta lähtien eli jo ennen kuin alus siirtyy virallisesti sen omistukseen, mikä tapahtuu käytännössä sen jälkeen, kun järjestely on päättynyt. Kuten asiassa ”Renaissance”, alus asetetaan CIL:n käyttöön ilman, että sen edellytettäisiin vastaavan aluksen tosiasiallisista kustannuksista, sillä CIL:ltä ei vaadita aluksen käytöstä minkäänlaista rahallista vastiketta. Tällä tavoin alennetaan kustannuksia, jotka CIL:n olisi tavanomaisessa tilanteessa pitänyt maksaa aluksen liikennöinnistä, ja CIL saa tätä kautta edun.

(86)

Sijoittajat voivat asettaa aluksen CIL:n käyttöön maksutta Pons-lain nojalla saamiensa verohelpotusten ansiosta. Ne voivat kyseisen lain nojalla vähentää EURL-yhtiöidensä kautta verotettavista tuloistaan sekä aluksen ostohinnan että EURL-yhtiöiden tappiot, jotka sisältävät muun muassa osuuksien ostoa varten niille myönnetyn pankkilainan lyhennykset ja korot. EURL-yhtiöiden vähennyskelpoinen tulos kattaa myös kunkin yhtiön osuuden Le Levant -aluksen toiminnan tuloksesta CIL:n antaman vakuuden rajoissa.

(87)

Tämän järjestelyn ja sen seikan, että sijoittajat ottivat vastatakseen Le Levant -aluksen rahoituskustannuksista ja ainakin osittain myös käyttökustannuksista EURL-yhtiöitä hyödyttävän pakollisiin rahoituspyyntöihin perustuvan järjestelyn kautta, tarkoituksena on mahdollistaa se, että CIL voi hyötyä Pons-lain nojalla myönnetyistä eduista. Kyseinen tuen siirtojärjestely oli lupahakemuksessa määrätty edellytys, jonka Ranskan viranomaiset olivat siis hyväksyneet. Sijoittajien varojen siirto laivanisännistöyhtiölle antoi mahdollisuuden tukea toimintaa, jota CIL harjoitti Le Levant -aluksella. Ilman tätä järjestelyä aluksen liikennöinti olisi CIL:lle taloudellisesti kannattamatonta.

(88)

Sijoittajat saavat järjestelystä konkreettisen tuoton rahoitustoimen päätyttyä, jolloin CIP ja pankki ostavat sijoittajille myymänsä osuudet takaisin. Sijoittajat voivat pitää itsellään verosäästöt, jotka ovat kertyneet vuonna 2003 eli viimeisenä toimintavuonna (jolloin pakollista rahoitusosuutta ei edellytetä).

(89)

Valtion varat (jotka koostuvat sijoittajien verosäästöistä) jaetaan siis CIL:n, jolle tuki siirretään lähes kokonaisuudessaan, ja sijoittajien kesken. CIL:lle siirrettävä osa edusta muodostuu niiden rahoitusosuuksia koskevien pyyntöjen summasta, joihin sijoittajat ovat vastanneet EURL-yhtiöiden hyväksi.

(90)

CIL:n huomautuksia, joiden mukaan komissio ei ole kyennyt osoittamaan, että tuki on mahdollistanut Le Levant -aluksen liikennöinnin muihin liikenteenharjoittajiin sovellettavia ehtoja edullisemmin ehdoin, ei sen vuoksi voida hyväksyä.

(91)

Komission hallussa olevien tietojen perusteella voidaan todeta, ettei hinta, jolla Le Levant -alus myytiin CIL:lle tammikuussa 2004, näytä sisältäneen lahjaosuutta, joka olisi hyödyttänyt CIL:ää. CIL:n mukaan riippumaton laivameklari arvioi jälleenmyyntihinnan aluksen markkina-arvoa korkeammaksi. Komissiolla ei ole tiedossaan muita seikkoja, jotka osoittaisivat nämä tiedot vääriksi.

(92)

Edun katsominen valtiontueksi edellyttää lisäksi, että se suosii tiettyjä yrityksiä (tai tiettyjä tuotannonaloja). Perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa määritelty yrityksen käsite kattaa kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat tahot niiden oikeudellisesta asemasta ja rahoitustavasta riippumatta. Taloudellista toimintaa on kaikki toiminta, jossa tavaroita tai palveluja tarjotaan tietyillä markkinoilla. (26)

(93)

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin sitä vastoin totesi asiassa ”Cassa di Risparmio”, jossa se joutui erottamaan toisistaan taloudelliset toiminnot, jotka muodostuvat siitä, että ”yksi toimija yhtäältä on välittömässä yhteydessä markkinoihin, ja toisaalta välillisesti siitä, että toinen toimija käyttää määräysvaltaa ensin mainitussa toimijassa molempien yhdessä muodostaman taloudellisen kokonaisuuden puitteissa”, ettei ”pelkkä osuuksien omistaminen, vaikka ne oikeuttaisivat määräysvaltaankin, riitä tekemään kyseisten osuuksien omistavan yksikön toiminnasta taloudellista toimintaa, mikäli omistaminen johtaa ainoastaan osakkeen- tai osuudenomistajan ominaisuuteen liittyvien oikeuksien käyttämiseen ja mahdollisesti osinkojen saamiseen, jossa on kyse vain omaisuuden omistajan saamasta tuotosta”. (27)

(94)

Oikeuskäytäntö osoittaa sen vuoksi, että kun tutkitaan, voidaanko tietty toimija katsoa yritykseksi, on käytettävä perusteena oikeudellisten muotojen lisäksi myös kussakin yksittäistapauksessa vallitsevista taloudellisista realiteeteista laadittua analyysia. Pohdittaessa kysymystä CIL:n ja sijoittajien luokittelusta yritykseksi, on sen vuoksi otettava huomioon järjestelyyn liittyvistä taloudellisista suhteista laadittu analyysi. Sen avulla voidaan määrittää, millä tavalla harjoitetaan käytännössä taloudellista toimintaa, joka koostuu Le Levant -aluksen käytöstä risteilyaluksena.

(95)

On huomattava, että järjestelyn virallisten ehtojen mukaan sijoittajat toimivat laivanisännistöyhtiöön koottujen EURL-yhtiöidensä välityksellä omaan lukuunsa aluksen omistajina ja liikenteenharjoittajina. CIL:n tehtäväkenttä rajoittuu toimimiseen laivanisäntänä ”laivanisännistöyhtiön lukuun ja vastuulla”. (28) On epäilemättä täysin mahdollista, että aluksen hallintayhtiö antaa taloudellisen toimintansa päivittäiset hallinnointitoimet hallinnoijan tehtäväksi ilman, että tämä sulkisi pois sen luokittelun valtiontukisäännöissä tarkoitetuksi yritykseksi. Tämä edellyttää kuitenkin, että se täyttää oikeuskäytännössä vahvistetut ratkaisevan tärkeät kriteerit eli on mukana toiminnassa, jossa on kyse tavaroiden ja palvelujen tarjoamisesta tietyillä markkinoilla, eikä pelkästään toiminnassa, joka rajoittuu osuuksien omistamiseen ja osinkojen saamiseen.

(96)

Komissio toteaa, että laivanisännistöyhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan kukin sijoittaja käyttää osuuksiensa kautta oikeuksia alukseen nähden ja näitä oikeuksia voidaan käyttää vain yhdessä (kukin osuus antaa myös oikeuden vastaavaan osaan aluksen toiminnasta saatavista tuloista). Sijoittajat käyttävät oikeuksiaan yhtiökokouksessa, jossa kullakin osakkaalla on äänioikeus, joka on suhteutettu sen omistusosuuteen laivanisännistöyhtiöstä. Tältä kannalta sijoittajien tilanne on verrattavissa osakkeenomistajien tai yhtiökumppaneiden tilanteeseen.

(97)

Sijoittajat eivät myöskään osallistu aktiivisesti Le Levant -alukseen liittyvään taloudelliseen toimintaan, joka on kokonaisuudessaan CIL:n vastuulla. Hallinnointivaltuutuksen mukaan CIL vastaa kaikista aluksen liikennöintiin liittyvistä näkökohdista ja sillä on kaikki aluksen liikennöinnin edellyttämät valtuudet. Tämä sulkee pois mahdollisuuden, että sijoittajat puuttuisivat aluksen liikennöintiin. Sen vuoksi todetaan seuraavaa:

(98)

Sijoittajien jättäytyminen aluksen liikennöinnin ulkopuolelle ei perustu liiketoimintapäätökseen, jota sijoittajat voisivat harkita vapaasti uudelleen, vaan järjestelyn perusrakenteeseen. Kun osakkuusyhtiöiden sijoitussopimusten voimassaolo on päättynyt, kunkin osakkuusyhtiön johtoon tulee kaksi laivanisäntää, jotka edustavat käytännössä pankin johtoa. Nämä laivanisännät tai henkilöt, joita pankki edustaa, vastaavat kaikista osakkuusyhtiöiden perustamiseen ja toimintaan liittyvistä käytännön näkökohdista ja toimivat yhtiökumppanien sijaan osakkuusyhtiöiden edustajina yhtiökokouksissa (joissa sijoittajat voisivat teoriassa käyttää alukseen ja sen liikennöintiin liittyviä oikeuksiaan). Sijoittaja voi kuitenkin nimittää muita hallinnoijia tai huolehtia itse EURL-yhtiönsä johdosta vain sillä ehdolla, että se luopuu pankin antamasta osuuksien ostolupauksesta, joka on tae sijoituksen tuottavuudesta. Laivanisännistöyhtiön lukuun toimivan laivanisännän valinnasta ja sen valtuutuksen ehdoista voidaan todeta, että laivanisännistöyhtiön yhtiöjärjestyksessä (jonka pankki ja CIP ovat laatineet) CIL on nimitetty laivanisännistöyhtiön lukuun toimivaksi laivanisännäksi, eikä tätä valintaa voida peruuttaa kuin vakavan rikkomuksen tai vilpin vuoksi. Komissio toteaa sen vuoksi, ettei järjestelyssä tarjota minkäänlaista mahdollisuutta laivanisännistöyhtiön puuttumiseen Le Levant -aluksen käyttöön risteilyaluksena eli aluksella harjoitettavaan taloudelliseen toimintaan, josta CIL on yksin vastuussa. Voidaankin päätellä, että sijoittajat ovat liittyneet järjestelyyn sopimuksella, jonka ehdot ne ovat voineet määrittää vapaasti.

(99)

On lisäksi huomattava, että hallintayhtiön ja laivanisännän välisessä suhteessa hyödykkeen käyttöön liittyvä taloudellinen riski kuuluu yleensä omistajan vastuulle, koska laivanisäntä saa korvauksen palveluistaan eikä ole kiinnostunut liiketoiminnan tuloksista. Le Levant -aluksen tapauksessa sijoittajat, joille hankkeen toteuttajat ovat antaneet takeet sijoituksen tuottavuudesta, eivät kuitenkaan joudu vastaamaan konkreettisista riskeistä, jotka liittyvät Le Levant -aluksella harjoitettavan liiketoiminnan tulokseen. Kyseisistä riskeistä vastaa käytännössä CIL. Se on suostunut ottamaan täyden vastuun vuodet 1996–2003 kattavien liiketoimintaennusteiden mukaiset tappiot ylittävästä osasta tappioita, vaikka se omistaa vain kaksi osuutta laivanisännistöyhtiön kaiken kaikkiaan 740 osuudesta. Komissio toteaa, että tämä riskien jakautuminen, joka poikkeaa liikenteenharjoittajan ja laivanisännän tavanomaisesta suhteesta, on osoitus siitä, että CIL on yksin vastuussa alukseen liittyvästä liiketoiminnasta.

(100)

Le Levant -hanketta kuvaillaankin potentiaalisille sijoittajille täysin perustellusti ”tuottavana ja riskittömänä sijoituksena, ilman hallinnointihuolia” sen sijaan, että sitä kuvailtaisiin tarjouksena osallistua Le Levant -aluksella tehtävien risteilyjen järjestämiseen, myyntiin ja markkinointiin. (29) Selkeä osoitus CIL:n ja sijoittajien todellisista suhteista on myös se, että ”CIP luokitellaan tytäryhtiönsä CIL:n kautta” laivanisännistöyhtiön lukuun toimivaksi ”varustajaksi ja laivanisännäksi”. (30)

(101)

Tämä organisaatiorakenne on täysin järjestelyn tavoitteen mukainen, sillä tarkoituksena on, että CIL hankkii aluksen ja sijoittajat osallistuvat vain aluksen rahoittamiseen eivätkä pyri puuttumaan sen liikennöintiin. Sijoittajat ovat yhtiöidensä kautta aluksen virallisia omistajia, mutta tämä perustuu puhtaasti verosuunnitteluun liittyviin seikkoihin eikä merkitse konkreettista osallistumista aluksen käyttöön kaupallisiin tarkoituksiin.

(102)

Sijoittajien toiminta rajoittuu pääomasijoitukseen, johon liittyy tuotto-odotuksia, eikä kyse ole konkreettisesta osallistumisesta Le Levant -aluksen liikennöintiin. CIL, joka toimii virallisesti ainoastaan laivanisäntänä, on sitä vastoin saanut takeet siitä, että kun järjestely on päättynyt, alus siirtyy sen yksinomistukseen hintaan, jonka laskentatapa on vahvistettu ennakkoon. Lisäksi ennen kuin sen oikeudet alukseen vahvistetaan juridisesti, se voi päättää vapaasti (suhteessa sijoittajiin) aluksen liikennöintijärjestelyistä. Tämä merkitsee, että kun on kyse Le Levant -aluksen käytöstä kaupallisiin tarkoituksiin, CIL:n voidaan katsoa toimivan aluksen tosiasiallisen omistajan tavoin.

(103)

Le Levant -aluksen liikennöinnin osalta ainoastaan CIL voidaan katsoa perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi yritykseksi. Koska sijoittajat eivät ole kyseisessä kohdassa tarkoitettuja yrityksiä, edut, jotka ne ovat saaneet valtion varoista osana Le Levant -aluksen rahoitusjärjestelyä, eivät ole valtiontukea.

(104)

Tarkastellessaan huomautuksia, jotka asianomaiset ovat esittäneet laivanrakennustelakan asemasta, komissio toteaa, ettei niissä esitetä mitään todisteita telakalle myönnetystä edusta, joka olisi rahoitettu valtion varoin. Muodollisessa tutkintamenettelyssä ei sen vuoksi ole saatu mitään näyttöä siitä, että kyseinen telakka voitaisiin katsoa tuensaajaksi.

(105)

Valtion toteuttaman toimenpiteen erityisyys eli sen valikoivuus on yksi perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen käsitteen tunnusomaisista piirteistä. Tältä osin on tutkittava, hyödyttääkö kyseinen verotoimenpide ainoastaan tiettyjä yrityksiä tai tiettyjä toimialoja. (31)

(106)

Jotta verotoimenpidettä voitaisiin pitää lähtökohtaisesti valtiontukena, siitä hyötyvien yritysten on kuuluttava ryhmään, joka on joko oikeudellisesti tai tosiasiallisesti tarkoin määritetty kyseisellä toimenpiteellä käyttöön otettua arviointiperustetta sovellettaessa. (32) Tarkasteltavana olevassa tapauksessa riittää, kun todetaan, että kyse on Pons-lain nojalla toteutetusta toimenpiteestä eli verojärjestelmästä, joka on suunnattu vain Ranskan tietyissä merentakaisissa yhteisöissä tehtäviin investointeihin. Komissio on jo todennut toimenpiteen valikoivaksi 27 päivänä tammikuuta 1993 tekemällään päätöksellä, jossa se ilmoitti, ettei se vastusta Pons-lailla käyttöön otettua valtiontukiohjelmaa. (33)

(107)

Komission mielestä se, että tarkasteltavana oleva toimenpide perustuu Pons-lain mukaisen valikoivan järjestelmän soveltamiseen, on riittävä osoitus toimenpiteen valikoivuudesta. Komission ole sen vuoksi tarpeen ottaa kantaa harkintavaltaan, jota Ranskan viranomaisilla on yleisen verolain 238 a HA pykälän III b momentissa säädetyn luvan myöntämisessä ja jonka komissio on ottanut esille vain ohimennen.

(108)

Ranskan viranomaiset ja CIL ovat korostaneet, että Le Levant -aluksella on liikennöity Saint-Pierren ja Miquelonin saaristosta liikennöitävillä reiteillä eli erittäin suppeilla markkinoilla, joilla ei toiminut muita risteilyalan yhtiöitä. CIL on ottanut esille myös Le Levant -aluksen kapasiteetin pienuuden ja sen, että risteilytarjonta oli suunnattu pääasiassa pohjoisamerikkalaiselle asiakaskunnalle. Ranskan viranomaiset ja CIL kiistävät näistä syistä sen, että CIL:lle myönnetty etu olisi voinut vääristää kilpailua ja vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(109)

Tuilla, joilla pyritään eri tavoin vapauttamaan yritys kustannuksista, joista sen olisi muuten vastattava liikkeenjohdossaan tai tavanomaisessa toiminnassaan, vääristetään lähtökohtaisesti kilpailuolosuhteita. (34) On todettu, että tukien myöntäminen yritykselle, joka harjoittaa toimintaa yhteisön markkinoilla, on aina omiaan vääristämään kilpailua ja vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. (35)

(110)

Komissio toteaa, että Saint-Pierren ja Miquelonin saaristosta lähtevien risteilyjen ei ole aiheellista katsoa kuuluvan erillisille markkinoille. Kuluttaja, joka suunnittelee risteilyä kyseisellä alueella, olisi todennäköisesti valmis harkitsemaan risteilyjä myös muihin kohteisiin tai muista satamista ja valinta perustuu useisiin seikkoihin, kuten hintaan, johon nyt tutkittavana oleva toimenpide todennäköisesti vaikuttaa. Risteilyt ovat sen vuoksi osa laajempia markkinoita ja siltä osin kuin kyseiset verohelpotukset vapauttavat CIL:n kustannuksista, joista sen olisi yleensä vastattava rahoittaakseen taloudellisen toimintansa, tuki on omiaan vääristämään kilpailua kyseisillä markkinoilla.

(111)

Jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvien vaikutusten osalta komissio on ottanut huomioon sen, että Le Levant -aluksen risteilytarjonta oli suunnattu pääasiassa Pohjois-Amerikan markkinoille ja CIL toimi sen vuoksi yhteistyössä erään pohjoisamerikkalaisen matkatoimiston kanssa ja oli antanut risteilyjen markkinoinnin ja myynnin tämän vastuulle. Komissio toteaa kuitenkin, ettei ole poissuljettua, että tuet voivat vääristää kilpailua, vaikka edunsaajayritys vie lähes koko tuotantonsa yhteisön ulkopuolelle. (36) Vaikuttaa lisäksi siltä, että risteilyjä markkinoitiin tietyssä määrin myös Euroopassa.

(112)

Kyseinen toimenpide on sen vuoksi omiaan vääristämään kilpailua ja vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(113)

Komissio katsoo, että tuki kattaa kaikki verosäästöt, jotka sijoittajat olivat siirtäneet osakkuusyhtiöilleen pääomankorotuksina, jotka ne olivat sitoutuneet tekemään liittyessään Le Levant -aluksen rahoitusjärjestelyyn.

(114)

Ranskan viranomaiset ovat ilmoittaneet, etteivät ne pysty laskemaan verosäästöjä tutkimatta tapauskohtaisesti kunkin sijoittajan verotilannetta.

(115)

Komissio katsoo kuitenkin, ettei se pidä tarpeellisena tuen tarkan määrän laskentaa, vaan edellyttää ainoastaan sen laskentaperusteiden ilmoittamista. Rajoittamatta millään tavoin tuen kokonaismäärän laskentaa komissio toteaa, että pankin tyypillisen sijoittajaprofiilin perusteella laatimien arvioiden mukaan (37) jo pelkästään aluksen ostohinnan alentamisen ansiosta saadut verosäästöt mahdollistaisivat 278 506 Ranskan frangin pääomasijoitukset kutakin kahden osuuden erää kohden eli sijoittajille myytyjen 738 osuuden osalta yhteensä 102 490 200 Ranskan frangia. Tämä merkitsee, että tuen intensiteetti suhteessa aluksen hintaan on noin 44,8 prosenttia.

(116)

Koska komissio on todennut kyseisen toimenpiteen perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi, on aiheellista selvittää, soveltuuko tuki yhteismarkkinoille. Komissio toteaa menettelyn aloittamisesta tekemissään päätöksissä, että sen näkemyksen mukaan tuki on arvioitava direktiivin 90/684/ETY kannalta ja tuen tarkoituksen vuoksi erityisesti kyseisen direktiivin 7 artiklan 4 kohdan kannalta. (38) Ranskan viranomaiset ja asianomaiset ovat kiistäneet kyseisen oikeusperustan sovellettavuuden IV ja V osassa mainituista syistä. Aluksi onkin syytä perustella oikeusperustan valinta.

(117)

Tammikuun 27 päivänä 1993 tehdyssä komission päätöksessä komissio ilmoitti, ettei se vastusta Pons-lain nojalla myönnettyä valtiontukea. Päätöksessä säädetään nimenomaisesti, että ”tarkasteltavana olevien tukien soveltamisessa on noudatettava tiettyjä toimialoja koskevia yhteisön oikeuden säännöksiä ja puitteita”. Kyseistä päätöstä ei sen vuoksi sovelleta nyt tarkasteltavaan tukeen, koska kyse on direktiivin 90/684/ETY soveltamisalaan kuuluvasta tuesta.

(118)

Ranska ja asianomaiset väittävät, että direktiiviä 90/684/ETY voidaan soveltaa vain laivanrakennustelakan hyväksi myönnettäviin tukiin eikä direktiiviä 90/684/ETY voida soveltaa tähän asiaan, koska komissio ei ole määrittänyt etua, jonka Le Levant -aluksen rakentanut telakka olisi saanut. Komissio ei yhdy tähän näkemykseen. Direktiivin 90/684/ETY 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että direktiivi koskee ”kaikkia laivanvarustamoille tai kolmansille osapuolille tarkoitettuja tukimuotoja, jotka ovat käytettävissä laivanrakennukseen tai muuntamiseen myönnettävänä tukena”. Direktiivin 90/684/ETY soveltamisen kannalta ratkaiseva tekijä onkin tuen tarkoitus eikä niinkään tuensaaja, sillä direktiiviä 90/684/ETY sovelletaan laivanrakennukseen myönnettäviin tukiin eikä laivanrakennustelakoihin. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö vahvistaa tämän tulkinnan. Vastatessaan väitteeseen, jonka mukaan direktiivin 90/684/ETY puitteissa olisi otettava huomioon ainoastaan alusten tuotantoon käytettävissä olevat tuet eikä alusten liikennöintiin käytettäviä tukia, yhteisöjen tuomioistuin totesi, että direktiivin säännöksiä sovelletaan ”paitsi suoraan telakoille myönnettäviin tuotantotukimuotoihin, myös 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin tukiin, sillä 3 artiklan 2 kohta koskee kaikkia laivanvarustamoille tai kolmansille tarkoitettuja tukimuotoja, jotka ovat käytettävissä laivanrakennukseen tai muuntamiseen myönnettävänä tukena”. (39)

(119)

Komissio vahvistaa sen vuoksi, että tuen soveltuvuutta yhteismarkkinoille on arvioitava direktiivin 90/684/ETY kannalta.

(120)

Direktiivin 90/684/ETY 4 artiklan 7 kohdan mukaisesti laivanrakennukseen ja -jalostukseen liittyviä tukia, jotka on myönnetty kehitysapuna kehitysmaalle, voidaan pitää yhteismarkkinoille soveltuvina, jos ne ovat OECD:n työryhmän N:o 6 laivavientiluottoja koskevan järjestelyn 6, 7 ja 8 artiklan tulkintaa koskevan sopimuksen määräysten mukaisia tai mainitun sopimuksen myöhempien lisäysten tai korjausten mukaisia, jäljempänä ”OECD:n perusteet”.

(121)

Kuten komissio ilmoitti jäsenvaltioille 3 päivänä tammikuuta 1989 päivätyllä kirjeellä SG (89) D/311, kehitystukihankkeiden on täytettävä seuraavat OECD:n perusteet:

(122)

Myönnettävän tukeen on lisäksi sisällyttävä vähintään 25 prosentin lahjaosuus.

(123)

Kuten edellä mainittiin, komissio tarkistaa myös, että hanke sisältää konkreettisen kehitysosuuden. Yhteisöjen tuomioistuimen (40) mukaan komission on syytä tarkistaa erikseen, että hanke sisältää kehitysosuuden ja noudattaa OECD:n perusteita. Komissio tarkistaa sen vuoksi tukea arvioidessaan, että hankkeilla on konkreettinen kehitystavoite ja että ne eivät olisi toteuttamiskelpoisia ilman tukea (eli tuki on välttämätöntä).

(124)

Kuten komissio toteaa menettelyn aloittamisesta tekemissään päätöksissä, kyseinen tuki täyttää OECD:n perusteet seuraavista syistä:

(125)

Komissio tarkistaa myös, että tuki sisältää kehitysosuuden eli on omiaan edistämään tuensaaja-alueen kehitystä. Tässä analyysissa on otettava huomioon kyseisen alueen erityisolosuhteet ja -tarpeet. Ranskan viranomaiset ovat korostaneet, että Saint-Pierren ja Miquelonin talous oli erityisen vaikeassa tilanteessa tuen myöntämisen aikaan. Saaristo on ollut perinteisesti riippuvainen teollisesta kalastuksesta. Alan äkillinen ja jyrkkä romahdus vuonna 1993, jolloin Kanadan ja Ranskan välinen kalastusoikeuksia koskeva riita-asia ratkaistiin Ranskan kannalta epäsuotuisalla tavalla, ja Kanadan asettama turskan pyyntikielto ovat nostaneet esiin voimakkaan tarpeen alueen talouden suuntaamiseen uusille alueille. Saariston ja sen väestön pieni koko, suhteellisen syrjäinen sijainti ja talouden rajoittuneisuus kaventavat huomattavasti mahdollisuuksia uudelleensuuntaamiseen. Talouden monipuolistaminen matkailun avulla hyödyntäen alueen koskematonta luontoa ja sen läheistä sijaintia Pohjois-Amerikan mantereen kanssa näytti mielenkiintoisimmalta toimintalinjalta. Koska Saint-Pierre ja Miquelon ei voi tarjota matkailijoille pitkäaikaisia oleskeluja, saaristoa päätettiin pyrkiä kehittämään risteilysatamana.

(126)

Ranskan viranomaiset esittivät menettelyn aloittamisesta 2 päivänä joulukuuta 1999 tehdyn päätöksen jälkeen huomautuksia. Niissä viranomaiset totesivat, että Le Levant -aluksen liikennöinti oli omiaan edistämään Saint-Pierren ja Miquelonin saariston kehitystä erityisesti uusien työpaikkojen luomisen ja liikennöinnistä alueella aiheutuvien menojen kautta.

(127)

Komissio totesi kuitenkin päätöksessä 2001/882/EY, ettei hanketta voida katsoa kehityshankkeeksi. (42) Tämä arviointi perustui erityisesti seuraaviin, tuen taloudellisia vaikutuksia koskeviin päätelmiin:

(128)

Nämä päätelmät perustuivat luonnollisesti tietoihin, jotka komissiolla oli käytettävissään päätöksen tekemisen aikaan. Kuten edellä mainitussa asiassa C-394/01 nostetun kumoamiskanteen (43) seurauksena annetusta yhteisöjen tuomioistuimen tuomiosta ilmenee, komissio voi perustaa päätöksensä vain seikkoihin, jotka sillä oli tiedossaan 2 päivänä joulukuuta 1999 aloitetun muodollisen tutkintamenettelyn aikana. Tämän vuoksi ne tiedot, jotka Ranskan viranomaiset esittivät vasta yhteisöjen tuomioistuimessa meneillään olleen oikeudenkäynnin kuluessa, jätettiin tutkimatta.

(129)

Uusissa huomautuksissa, jotka Ranskan viranomaiset ja asianomaiset esittivät 6 päivänä joulukuuta 2006 tehdyn komission täydentävän päätöksen jälkeen, annettiin kuitenkin tietoja, joita komissiolla ei ollut päätöksen 2001/882/EY tekemisen aikaan ja jotka antavat erilaisen kuvan Le Levant -aluksen liikennöinnin taloudellisista vaikutuksista.

(130)

Työpaikkojen luomisen osalta Ranskan viranomaiset ilmoittavat huomautuksissaan, että Le Levant -alukselle on palkattu vuoden 1999 ja 25 päivän heinäkuuta 2001 välisenä aikana vähintään 14 Saint-Pierren ja Miquelonin saaristosta lähtöisin olevaa henkilöä. Näiden merellä työskentelevien henkilöiden lisäksi on otettava huomioon työpaikat, jotka luodaan maalla paikallisten tavarantoimittajien ja palveluntarjoajien käytön seurauksena. Ranskan viranomaisten arvion mukaan vuoden 1999 ja 25 päivän heinäkuuta 2001 välisenä aikana on luotu vähintään kymmenen työpaikkaa maalla Le Levant -aluksen liikennöinnin seurauksena. (44)

(131)

Ranskan viranomaisilta saatujen uusien tietojen mukaan Le Levant -aluksen liikennöinnistä Saint-Pierren ja Miquelonin saaristossa on aiheutunut 1,66 miljoonan euron suorat menot (jotka liittyvät aluksen muonitukseen, matkustajien kuljetuksiin jne.) vuosina 1999–2001. (45)

(132)

Toisin kuin komission käytettävissä vuonna 2001 olleista tiedoista, näistä uusista tiedoista saadaan näyttöä hankkeen seurauksena luotujen uusien työpaikkojen määrästä. Tätä määrällistä vaikutusta ei voida pitää vähäisenä, kun otetaan huomioon alueen työmarkkinoiden rajallisuus ja kun luotujen työpaikkojen määrä suhteutetaan työnhakijoiden lukumäärään (409 henkilöä vuonna 1999). (46) Tiedot osoittavat myös, että Le Levant -aluksen liikennöintiin liittyvät suorat menot Saint-Pierren ja Miquelonin saaristossa ovat noin kaksi kertaa suuremmat kuin summat, jotka komissio ottaa huomioon päätöksen 2001/882/EY perusteluissa (47).

(133)

Näiden uusien tietojen perusteella voidaan todeta, että vaikka Le Levant -alukselle myönnetyn tuen taloudelliset vaikutukset ovat olleet rajallisia, ne ovat kuitenkin niin suuria, että ne ovat omiaan vaikuttamaan Saint-Pierren ja Miquelonin saariston talouskehitykseen.

(134)

Ranskan viranomaiset ovat myös todenneet, että tuki saattoi edistää myös yleisemmällä tasolla Saint-Pierren ja Miquelonin saariston kehitystä antamalla sysäyksen sen talouden välttämättömälle monipuolistamiselle. Komissio havaitsi tutkintamenettelyn aikana, että Saint-Pierren ja Miquelonin taloudelle on ollut vuoteen 1993 ominaista lähes täydellinen riippuvuus teollisesta kalastuksesta ja sen jälkeen julkisesta sektorista ja julkisista hankinnoista. (48)

(135)

Komissio myöntää, että yhtä suuri riippuvuus harvoista työllisyyden ja tulonlähteistä voi jarruttaa alueen kehitystä. Saint-Pierren ja Miquelonin saariston maantieteellisten erityispiirteiden ja sen sisämarkkinoiden suppeuden vuoksi komissio on tietoinen siitä, että talouden monipuolistaminen oli alueen kehityksen kannalta hyödyllinen toimenpide ja että matkailua voitiin pitää lupaavana monipuolistamismenetelmänä tuen myöntämisen aikaan. Komissio on Ranskan viranomaisten kanssa samaa mieltä myös siitä, että saariston koko heikentää mahdollisuuksia pitkäaikaisten oleskelujen tarjoamiseen matkailijoille, vaikka saariston sijainti on toisaalta otollinen risteilytoiminnan kehittämisen kannalta.

(136)

Komissio panee merkille, että Ranskan viranomaisten toimittamien tietojen mukaan saaristossa käyneiden risteilymatkailijoiden määrä on vaihdellut suuresti tuen myöntämistä ja Le Levant -aluksen käyttöönottoa edeltäneinä vuosina mutta vakiintunut suhteellisen korkealle tasolle vuodesta 2000. (49)

(137)

Vaikka nämä Saint-Pierren ja Miquelonin saariston kehityksen kannalta myönteiset tekijät ovat kiistattomia, ne voivat vaikuttaa vähäisiltä, varsinkin kun ne suhteutetaan tuki-intensiteettiin. Komissio katsoo kuitenkin, että tuen soveltuvuutta yhteismarkkinoille on arvioitava suhteessa myönteiseen vaikutukseen, joka tuella voi olla Saint-Pierren ja Miquelonin saariston kehitykseen, ja siihen, missä määrin tuki vääristää jäsenvaltioiden välistä kauppaa. Komissio toteaa, että vaikka tuella on kiistatta tietynasteinen kielteinen vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, kuten 2.4 jaksossa osoitettiin, vaikutus jää todennäköisesti vähäiseksi asiaan liittyvien erityisolosuhteiden vuoksi. Komissio katsoo sen vuoksi erityisesti seuraavaa:

(138)

Komissio toteaa edellä esitetyn perusteella, että nyt tarkasteltava tuki on omiaan vaikuttamaan myönteisesti Saint-Pierren ja Miquelonin saariston kehitykseen edistämällä työpaikkojen luomista ja alueen talouden monipuolistamista, ja vaikka tämä vaikutus on vähäinen, se on suurempi kuin tuesta todennäköisesti aiheutuva jäsenvaltioiden välisen kaupan vääristyminen.

(139)

Komissio toteaa myös, että tuki on välttämätöntä. Aluksen liikennöinnistä Saint-Pierren ja Miquelonin saaristosta Ranskan viranomaisten hyväksymän järjestelyn mukaan laadittujen kannattavuusnäkymien perusteella voitiin päätellä, että tuki oli ainoa keino varmistaa hankkeen kannattavuus. Le Levant -aluksen rakennus- ja liikennöintihanketta ei sen vuoksi olisi voitu toteuttaa ilman tukea.

(140)

Komissio toteaa edellä esitettyjen syiden perusteella, että Le Levant -alukselle myönnetty tuki sisältää kehitysosuuden.

(141)

Komissio toteaa, että Ranska on pannut kyseisen tuen täytäntöön sääntöjenvastaisesti ja rikkonut siten perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohtaa. Komissio katsoo kuitenkin, että tuki on direktiivin 90/684/EY 4 artiklan 7 kohdassa tarkoitettua kehitystukea ja soveltuu sen vuoksi yhteismarkkinoille,