31985L0503

ENSIMMÄINEN KOMISSION DIREKTIIVI,

annettu 25 päivänä lokakuuta 1985,

syötävien kaseiinien ja kaseinaattien analyysimenetelmistä (85/503/ETY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon elintarvikkeena käytettäviä tiettyjä laktoproteiineja (kaseiineja ja kaseinaatteja) koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 25 päivänä heinäkuuta 1983 annetun neuvoston direktiivin 83/417/ETY(1) ja erityisesti sen 9 artiklan b kohdan,

sekä katsoo, että

direktiivin 83/417/ETY 9 artiklan b alakohdassa edellytetään määritettäväksi yhteisön analyysimenetelmät tiettyjen syötävien kaseiinien ja kaseinaattien koostumuksen tarkastamista varten,

on mahdollista antaa ensimmäinen sarja menetelmiä, joiden osalta tutkimukset on saatettu loppuun, ja

tässä direktiivissä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän elintarvikekomitean lausunnon mukaiset,

ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että liitteessä I olevien vaatimusten tarkastamiseksi tarvittavat analyysit suoritetaan liitteessä II kuvattujen menetelmien mukaisesti.

2 artikla

Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan 1 päivään toukokuuta 1987 mennessä. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

3 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 25 päivänä lokakuuta 1985.

Komission puolesta

COCKFIELD

Varapuheenjohtaja

(1) EYVL N:o L 237, 26.8.1983, s. 25

LIITE I

YHTEISÖN ENSIMMÄISEN SYÖTÄVIEN KASEIINIEN JA KASEINAATTIEN ANALYYSIMENETELMISTÄ ANNETUN DIREKTIIVIN SOVELTAMISALA

I. Yleiset säännökset

II. Kosteuspitoisuuden määrittäminen

- happokaseiineissa käyttämällä menetelmää 1, liite II.

- juoksetekaseiineissa käyttämällä menetelmää 1, liite II.

- kaseinaateissa käyttämällä menetelmää 1, liite II.

III. Proteiinipitoisuuden määrittäminen

- happokaseiineissa käyttämällä menetelmää 2, liite II.

- juoksetekaseiineissa käyttämällä menetelmää 2, liite II.

- kaseinaateissa käyttämällä menetelmää 2, liite II.

IV. Titrattavan happoisuuden määrittäminen

- happokaseiineissa käyttämällä menetelmää 3, liite II.

V. Tuhkan (mukaan lukien P2O5) määrittäminen

- happokaseiineissa käyttämällä menetelmää 4, liite II.

- juoksetekaseiineissa käyttämällä menetelmää 5, liite II.

VI. pH:n määrittäminen

- kaseinaateissa käyttämällä menetelmää 6, liite II.

LIITE II

SYÖTÄVIEN KASEIINIEN JA KASEINAATTIEN KOOSTUMUKSEEN LIITTYVÄT ANALYYSIMENETELMÄT

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 ANALYYSINÄYTTEEN VALMISTELU

1.1 Yleistä

Laboratorioon analysoitavaksi toimitettavan näytteen massan on oltava vähintään 200 grammaa.

1.2 Näytteen valmistaminen laboratoriossa analyysiä varten

1.2.1 Laboratorionäyte sekoitetaan perusteellisesti, rikkoen esimerkiksi paakut niin, että näytettä ravistellaan astiassa useaan kertaan myöskin käännellen astiaa ylösalaisin. (Tarvittaessa siirretään koko laboratorionäyte riittävän kokoiseen, kaksi kertaa näytettä suurempaan ilmatiiviiseen astiaan, jotta kuvattu toimenpide voidaan tehdä).

1.2.2 Siirretään edustava osa, noin 50 grammaa, hyvin sekoitettua laboratorionäytettä (1.2.1) koeseulalle (3.3).

1.2.3 Jos 50 gramman näyte täysin tai lähes täysin (vähintään 95-painoprosenttisesti) menee seulan (3.3) läpi, käytetään määritykseen kohdassa 1.2.1 valmistettua näytettä.

1.2.4 Muutoin jauhetaan 50 gramman annos jauhimessa (3.4), kunnes se täyttää seulavaatimuksen (1.2.3). Siirretään heti kaikki seulottu näyte ilmatiiviiseen, riittävän suureen astiaan (kaksi kertaa näytteen tilavuus) ja sekoitetaan hyvin useaan kertaan ravistaen ja kääntäen ympäri. Käsittelyissä on huolehdittava, ettei tuotteen kosteus pääse muuttumaan.

1.2.5 Määritykset on suoritettava heti, kun koenäyte on valmistettu.

1.3 Astiat

Näytettä on aina pidettävä ilmatiiviissä ja kosteudenpitävässä astiassa.

2 REAGENSSIT

2.1 Vesi

2.1.1 Aina kun liuottamiseen, laimentamiseen ja pesuun tarvittava vesi mainitaan, on käytettävä laimentamiseen ja pesuun tislattua vettä tai vähintään yhtä puhdasta demineralisoitua vettä.

2.1.2 Aina kun mainitaan "liuottaminen" tai "laimentaminen" ilman lisämäärettä, tarkoitetaan "liuottamista veteen" tai "laimentamista vedellä".

2.2 Kemikaalit

Kaikkien käytettävien kemikaalien on oltava tunnettua analyysilaatua, jollei muuta ole ilmoitettu.

3 LAITTEET

3.1 Laiteluettelo

Laiteluettelot sisältävät vain erikoistarvikkeita ja tarvikkeita, joihin liittyy erityisvaatimus.

3.2 Analyysivaaka

Analyysivaa'alla tarkoitetaan vaakaa, jonka punnituskyky on vähintään 0,1 mg.

3.3 Koeseula

Käytettävien koeseulojen on oltava reunallisia, läpimitaltaan 200 mm ja valmistettu punoslangasta, jonka aukko on 500 mikrometriä. Sallitut aukon poikkeamat ja langan läpimitat on annettu standardissa ISO 3310/1. (Koeseulat - Tekniset vaatimukset ja kokeet - 1 osa: Metallilankapunos. ISO 3310/1 - 1975). Seuloihin on liitettävä vastaanottoastia.

3.4 Jauhin

Edellytetään tarvittaessa laboratorionäytteen jauhamiseen (katso 1.2.4), mutta jauhettaessa ei saa kehittyä liikaa lämpöä, jossa kosteutta voisi hävitä tai imeytyä, ja vasaramyllyä ei pidä käyttää.

4 TULOSTEN ILMOITTAMINEN

4.1 Tulokset

Analyysiselosteessa ilmoitettavan tuloksen on oltava kahden määrityksen sellainen keskiarvo, joka täyttää kyseisen menetelmän toistettavuusvaatimuksen.

4.2 Prosenttiosuuden laskeminen

Jollei toisin edellytetä, tulos on laskettava prosentteina näytteen massasta.

5 KOESELOSTE

Koeselosteessa on ilmoitettava analyysimenetelmä ja saadut tulokset. Lisäksi on mainittava menettelyn kaikki sellaiset yksityiskohdat, joita ei eritellä analyysimenetelmässä tai jotka ovat valinnaisia sekä kaikki sellaiset olosuhteet, jotka ovat voineet vaikuttaa saatuun tulokseen. Koeselosteen on sisällettävä kaikki se tieto, mikä on tarpeen näytteen tunnistamiseksi.

MENETELMÄ I KOSTEUSPITOISUUDEN MÄÄRITTÄMINEN

1 TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Menetelmällä määritetään kosteuspitoisuus:

- happokaseiineissa

- juoksetekaseiineissa

- kaseinaateissa.

2 MÄÄRITELMÄ

Kaseiinien ja kaseinaattien kosteuspitoisuus: massahäviö määritettäessä kuvatulla menetelmällä.

3 PERIAATE

Koe-erän jäännösmassa määritetään normaalipaineessa 102° C ± 1° C:n lämpötilassa olevassa uunissa suoritetun vakiomassan kuivaamisen jälkeen. Massahäviö lasketaan prosentteina näytteen massasta.

4 LAITTEET

4.1 Analyysivaaka

4.2 Maljoja, tasapohjaisia ja koeolosuhteissa kestäviä, esimerkiksi nikkelistä, alumiinista, ruostumattomasta teräksestä tai lasista. Maljoissa on oltava kannet, jotka ovat hyvin sulkeutuvia, mutta jotka voidaan helposti irrottaa. Sopivat mitat ovat: halkaisija 60-80 mm, syvyys noin 25 mm.

4.3 Normaalipaineinen kuivausuuni, hyvin ilmastoitu ja lämpötilan suhteen säädeltävä (102° C ± 1° C:ssa). Lämpötilan uunissa on oltava tasainen.

4.4 Eksikkaattori, joka sisältää vasta aktivoitua silikageeliä vesipitoisuusindikaattoreineen tai vastaavaa kuivausainetta.

4.5 Sopiva väline maljojen käsittelyyn, esimerkiksi laboratoriopihdit.

5 MENETTELY

5.1 Koenäytteen käsittely

Tehdään kuten esitetty yleisten säännösten 1.2 kohdassa.

5.2 Maljan käsittely

5.2.1 Avointa maljaa ja sen kantta kuumennetaan (4.2) uunissa (4.3), joka on säädetty 102° C ± 1° C:een, vähintään yhden tunnin ajan.

5.2.2 Asetetaan kansi maljan päälle, siirretään kannellinen malja eksikkaattoriin (4.4), jäähdytetään punnitsemishuoneen lämpötilaan ja punnitaan lähimpään 0,1 mg:aan (m0).

5.3 Koe-erä

Otetaan 3-5 g koenäytettä (5.1) maljalle, suljetaan kannella ja punnitaan lähimpään 0,1 mg:aan (m1).

5.4 Määrittäminen

5.4.1 Poistetaan maljasta kansi, ja asetetaan se kansineen 102° C ± 1° C:n lämpötilassa olevaan uuniin (4.3) 4 tunniksi.

5.4.2 Suljetaan malja kannella, siirretään se eksikkaattoriin, annetaan jäähtyä punnitsemishuoneen lämpötilaan ja punnitaan lähimpään 0,1 mg:aan.

5.4.3 Poistetaan kansi maljasta, ja kuumennetaan sitä kansineen uunissa yhden tunnin ajan. Toistetaan 5.4.2 kohta.

5.4.4 Jos 5.4.3 kohdassa todettu massa on yli 1 mg:n pienempi kuin 5.4.2 kohdassa todettu massa, toistetaan 5.4.3 kohdan toimenpide.

Jos massa lisääntyy, laskemisessa käytetään (6.1) pienintä todettua massaa.

Kokonaiskuivausajan ei tavallisesti pitäisi olla 6 tuntia pidempi.

Olkoon todettu pienin massa m2g.

6 TULOSTEN ILMOITTAMINEN

6.1 Laskentamenetelmä

Näytteen massahäviö kuivattaessa, ilmoitettuna massaprosentteina, saadaan seuraavasta:

>NUM>m1 - m2

>DEN>m1 - m0

× 100

jossa

m0 = maljan ja sen kannen massa grammoina 5.2 kohdan mukaan,

m1 = maljan ja sen kannen sekä koe-erän massa ennen kuivausta (5.3 kohta),

m2 = maljan ja sen kannen sekä koe-erän massa kuivauksen jälkeen (5.4.3 tai 5.4.4 kohta).

Kuivaushäviö lasketaan lähimpään 0,01 %:iin.

6.2 Toistettavuus

Saman analyysin suorittajan samasta näytteestä, samanaikaisesti tai peräkkäin, samoissa olosuhteissa saamien kahden määritystuloksen ero ei saa olla suurempi kuin 0,1 g 100 grammaa näytettä kohti.

Tämä toistettavuusväli on saavutettava 95 %:ssa tapauksista, joissa menetelmää käytetään.

MENETELMÄ 2 PROTEIINIPITOISUUDEN MÄÄRITTÄMINEN

1 TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Menetelmällä määritetään proteiinipitoisuus:

- happokaseiineissa,

- juoksetekaseiineissa,

- kaseinaateissa,

paitsi niissä, jotka sisältävät ammoniumkaseinaattia tai muita ammoniumyhdisteitä tai typellisiä ei-proteiinisia yhdisteitä.

2 MÄÄRITELMÄ

Proteiinipitoisuus: typpipitoisuus kuvatulla menetelmällä määritettynä ja sen jälkeen kerrottuna luvulla 6,38 sekä ilmaistuna massaprosentteina.

3 PERIAATE

Koe-erä märkäpoltetaan kaliumsulfaatin ja rikkihapon seoksessa kupari(II)sulfaatti katalyyttinä, jolloin orgaaninen typpi muuttuu ammoniumtypeksi. Ammoniakki tislataan ja absorboidaan boorihappoliuokseen sekä titrataan vakioidulla suolahappoliuoksella. Typpipitoisuus muunnetaan proteiinipitoisuudeksi kertomalla luvulla 6,38.

4 REAGENSSIT

4.1 Rikkihappo, väkevä, S2O 1,84 g/ml.

4.2 Kaliumsulfaatti, vedetön (K2SO4).

4.3 Kupari (II) sulfaatin pentahydraatti (CuSO4,5H2O).

4.4 Sakkaroosi (C12H22O11).

4.5 Boorihappo, 40 g/l liuos.

4.6 Natriumhydroksidi, väkevä vesiliuos 30 % (m/m), karbonaatiton.

4.7 Suolahappo, 0,1 mol/l.

4.8 Seosindikaattori: Sekoita yhtä suuret tilavuudet 2 g/l vahvuista metyylipunaa vähintään 95 %:sessa (v/v) etanolissa ja 1 g/l vahvuista metyleenisineä vähintään 95 %:sessa (v/v) etanolissa.

5 LAITTEET

5.1 Analyysivaaka

5.2 Kjeldahl-pullo, 500 ml:n vetoinen.

5.3 Märkäpolttolaitteisto, sopiva pitämään Kjeldahl-pulloa (5.2) vinossa asennossa, varustettuna kuumenninosalla, joka ei kuumenna pulloa nestepinnan yläpuolelta.

5.4 Jäähdytin, jossa on suora sisäputki.

5.5 Ulostuloputki, jossa varolaajennos kytkettynä jäähdyttimen (5.4) alapäähän hioslasikytkennällä tai kumiletkulla. Jos kumiletkua käytetään, pitää lasien päiden olla lähellä toisiaan.

5.6 Roiskepää kytkettynä Kjeldahl-pulloon (5.2) ja jäähdyttimeen (5.4) pehmeillä, tiiviillä kumisilla tai muilla sopivilla tulpilla.

5.7 Erlenmeyerpulloja, 500 ml.

5.8 Mittalaseja, 50 ml ja 100 ml.

5.9 Byretti, 50 ml:n vetoinen, jaoitus 0,1 ml:aan.

5.10 Kiehuma-apuaineita:

5.10.1 Märkäpolttoon: pieniä paloja kovaa posliinia tai lasihelmiä.

5.10.2 Tislaukseen: Vasta hehkutettuja hohkakiven paloja.

6 MENETTELY

6.1 Koenäytteen valmistaminen

Tehdään, kuten yleisten säännösten 1.2 kohdassa esitetään.

6.2 Koe ammoniumtypen läsnäolon toteamiseksi

Jos näytteessä arvellaan olevan ammoniumkaseinaattia tai muita ammoniumyhdisteitä, tehdään seuraava koe. Lisätään 1 grammaan näytettä, joka on pienessä erlenmeyerpullossa, 10 ml vettä ja 100 mg magnesiumoksidia. Huuhdellaan seinämille mahdollisesti tarttunut magnesiumoksidi alas, ja pullo suljetaan korkkitulpalla samalla asettaen palanen kostutettua punaista lakmuspaperia tulpan ja pullon kaulan väliin. Sekoitetaan pullon sisältöä varovasti ja kuumennetaan pulloa vesihauteessa 60-65° C:ssa. Jos lakmuspaperi värjäytyy siniseksi 15 minuutin kuluessa, on ammoniakkia läsnä, eikä menetelmä ole käyttökelpoinen (katso 1 kohta).

6.3 Sokeakoe

Samanaikaisesti näytteen typpipitoisuusmäärityksen kanssa tehdään sokeakoe käyttämällä 0,5 g sakkaroosia (4.4) koenäytteen asemesta ja käyttämällä samaa laitetta, samoja määriä kaikkia reagensseja ja samaa suoritustapaa kuin on kuvattu 6.5 kohdassa. Jos sokeakokeen titraukseen kuluu yli 0,5 ml 0,1 mol/l vahvuista happoa, on reagenssit tarkastettava ja epäpuhdas reagenssi tai epäpuhtaat reagenssit puhdistettava tai vaihdettava.

6.4 Koe-erä

Kjeldahl-pulloon (5.2) otetaan 0,3-0,4 g koenäytettä (6.1), joka on punnittu lähimpään 0,1 mg:aan.

6.5 Määrittäminen

6.5.1 Pulloon otetaan muutamia posliinin paloja tai muutama lasihelmi (5.10.1) ja noin 10 g vedetöntä kaliumsulfaattia (4.2).

Lisätään 0,2 g kupari(II)sulfaattia (4.3) ja huuhdellaan pullon kaula pienellä vesimäärällä. Lisätään 20 ml väkevää rikkihappoa (4.1). Sekoitetaan.

Kuumennetaan lievästi märkäpolttolaitteistossa (5.3), kunnes kuohuminen laantuu, ja keitetään varovasti, kunnes liuos on kirkas ja siihen jää kelmeä vihreänsininen väri. Heilutetaan pulloa aika ajoin kuumennuksen aikana.

Jatketaan keittämistä säätäen samalla lämmitystä siten, että höyryt tiivistyvät pullon kaulan keskikohtaan. Jatketaan kuumentamista 90 minuuttia välttäen paikallista liikakuumenemista.

Jäähdytetään huoneenlämpöön. Lisätään varovasti n. 200 ml vettä ja muutamia hohkakiven paloja (5.10.2). Sekoitetaan ja jäähdytetään uudelleen.

6.5.2 Siirretään erlenmeyerpulloon (5.7) 50 ml boorihappoliuosta (4.5) ja neljä pisaraa indikaattoria (4.8). Sekoitetaan. Asetetaan erlenmeyerpullo jäähdyttäjän (5.4) alle siten, että ulostuloputki (5.5) on upotettu boorihappoliuokseen. Lisätään Kjeldahl-pulloon 80 ml natriumhydroksidiliuosta (4.6) käyttäen mittalasia (5.8). Pidetään pulloa kallistettuna siten, että natriumhydroksidi valuu alas pullon sivua pitkin muodostaen pohjakerroksen.

Kytketään Kjeldahl-pullo välittömästi jäähdyttäjään roiskepäällä (5.6).

Pyöritetään Kjeldahl-pulloa varovasti sen sisällön sekoittamiseksi. Keitetään ensin varovasti välttäen vaahtoamista. Jatketaan tislausta siten, että 150 ml tislettä kerääntyy noin 30 minuutissa. Tisleen lämpötilan on oltava alle 25° C. Noin kaksi minuuttia ennen tislauksen lopettamista erlenmeyerpullo lasketaan alaspäin niin, että ulostuloputki ei enää ole upoksissa happoliuokseen, ja huuhdellaan putken pää pienellä määrällä vettä. Lopetetaan lämmittäminen, poistetaan ulostuloputki ja huuhdellaan sen sisä- ja ulkoseiniä pienellä määrällä vettä keräten huuhteluveden erlenmeyerpulloon.

6.5.3 Titrataan erlenmeyerpullon tisle vakioidulla suolahapolla (4.7).

7 TULOSTEN ILMOITTAMINEN

7.1 Kaava ja laskentamenetelmä

Näytteen proteiinipitoisuus, ilmoitettuna massaprosentteina, saadaan seuraavasta:

>NUM>(V1 - V2) × T × 14 × 100 × 6,38

>DEN>m × 1 000

= >NUM>8,932 (V1 - V2) × T

>DEN>m

jossa

V1 = tilavuus millilitroina määrityksessä (6.5) kulunutta vakioitua suolahappoliuosta (4.7),

V2 = tilavuus millilitroina sokeassa kokeessa (6.3) kulunutta vakioitua suolahappoliuosta (4.7),

T = vakioidun suolahappoliuoksen (4.7) pitoisuus mol/l,

m = koe-erän massa grammoina.

Proteiinipitoisuus lasketaan lähimpään 0,1 %:iin.

7.2 Toistettavuus

Saman analyysin suorittajan samasta näytteestä, samanaikaisesti tai peräkkäin ja samoissa olosuhteissa saamien kahden määritystuloksen ero ei saa olla suurempi kuin 0,5 grammaa proteiinia 100 grammaa näytettä kohti.

Tämä toistettavuusväli on saavutettava 95 %:ssa oikein suoritetuista määrityksistä.

MENETELMÄ 3 TITRATTAVAN HAPPOISUUDEN MÄÄRITTÄMINEN

1 TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Menetelmällä määritetään titrattava happoisuus:

- happokaseiineissa.

2 MÄÄRITELMÄ

Happokaseiinien titrattava happoisuus: näytteen 1 gramman vesiuutteen neutraloimiseksi, fenoliftaleiini-indikaattoria käyttäen, tarvittava tilavuus millilitroina 0,1 mol/l vakioitua natriumhydroksidia.

3 PERIAATE

Näytteestä valmistetaan 60 °C:ssa vesiuute, joka suodatetaan. Suodos titrataan vakioidulla natriumhydroksidilla käyttäen fenoliftaleiini-indikaattoria.

4 REAGENSSIT

Menetelmän suorituksessa tai reagenssien valmistuksessa käytettävä vesi on tehtävä hiilidioksidivapaaksi keittämällä 10 minuuttia ennen käyttöä.

4.1 Natriumhydroksidiliuos: 0,1 mol/l.

4.2 Fenoliftaleiini-indikaattoriliuos: 10 g/l indikaattoria vastaan neutraloidussa etanolissa (95 % V/V).

5 LAITTEET

5.1 Analyysivaaka

5.2 Erlenmeyerpullo, tilavuus 500 ml, hioksellinen ja varustettu lasisella hiostulpalla.

5.3 Täyspipetti, tilavuus 100 ml.

5.4 Pipetti, joka soveltuu indikaattoriliuoksen (4.2) 0,5 ml:n mittaamiseen.

5.5 Erlenmeyerpullo, tilavuus 250 ml.

5.6 Mittalasi, tilavuus 250 ml.

5.7 Byretti, jaoitus 0,1 ml:aan.

5.8 Vesihaude, jonka lämpötila on säädettävissä lämpötilaan 60 °C ± 2 °C.

5.9 Sopiva suodatin.

6 MENETTELY

6.1 Koenäytteen valmistaminen

Tehdään kuten yleisten säännösten 1.2 kohdassa esitetään.

6.2 Koe-erä

Punnitaan lähimpään 10 mg:aan noin 10 grammaa koenäytettä (6.1) ja siirretään erlenmeyerpulloon (5.2).

6.3 Määrittäminen

Lisätään käyttäen 250 ml:n mittalasia (5.6) 200 ml vasta keitettyä ja jäähdytettyä vettä, joka on aikaisemmin lämmitetty 60 °C:een. Asetetaan pullon tulppa paikoilleen, sekoitetaan pyörittämällä ja asetetaan 60 °C:iseen vesihauteeseen (5.8) 30 minuutiksi. Pulloa ravistellaan noin 10 minuutin välein.

Suodatetaan, ja jäähdytetään suodos noin 20 °C:ksi. Suodoksen on oltava kirkas.

Siirretään 100 ml jäähtynyttä suodosta erlenmeyerpulloon (5.5) käyttäen pipettiä (5.3). Lisätään käyttäen pipettiä (5.4) 0,5 ml fenoliftaleiini-indikaattoriliuosta (4.2). Titrataan vakioidulla natriumhydroksidiliuoksella (4.1), kunnes haalea vaaleanpunainen väri esiintyy ja säilyy vähintään 30 sekuntia. Määritetään ja pannaan muistiin kulunut tilavuus lähimpään 0,01 ml:aan.

7 TULOSTEN ILMOITTAMINEN

7.1 Kaava ja laskentamenetelmä

Happokaseiinin titrattava happoisuus saadaan seuraavasta:

>NUM>20 × V × T

>DEN>m

jossa

V = kulutetun vakioidun natriumhydroksidiliuoksen (4.1) tilavuus millilitroina;

T = vakioidun natriumhydroksidiliuoksen (4.1) pitoisuus mol/l;

m = koe-erän massa grammoina.

Lasketaan titrattava happoisuus kahden desimaalin tarkkuudella.

7.2 Toistettavuus

Saman analyysin suorittajan samasta näytteestä, samanaikaisesti tai peräkkäin ja samoissa olosuhteissa saamien kahden määritystuloksen ero ei saa olla suurempi kuin 0,02 ml 0,1 mol/l natriumhydroksidia yhtä grammaa näytettä kohti.

Tämä toistettavuusväli on saavutettava 95 %:ssa oikein suoritetuista määrityksistä.

MENETELMÄ 4 TUHKAN MÄÄRITTÄMINEN (mukaan lukien P2O5)

1 TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Menetelmällä määritetään tuhka (mukaan lukien P2O5):

- happokaseiineissa.

2 MÄÄRITELMÄ

Tuhkapitoisuus (mukaan lukien P2O5): kuvatulla menetelmällä määritetty tuhkapitoisuus.

3 PERIAATE

Osa näytteestä poltetaan 825 °C ± 25 °C:ssa magnesiumasetaatin läsnäollessa näytteessä olevan orgaanisen fosforin sitomiseksi. Lopullinen tuhka lasketaan jäännöksen punnitsemisen ja magnesiumasetaatista peräisin olevan tuhkan vähentämisen jälkeen.

4 REAGENSSIT

4.1 Magnesiumasetaattitetrahydraattiliuos, 120 g/l. Liuotetaan 120 grammaa magnesiumasetaatin tetrahydraattia [Mg (CH3CO2)2 4 H2O] veteen ja laimennetaan vedellä litraksi.

5 LAITTEET

5.1 Analyysivaaka

5.2 Täyspipettejä, 5 ml.

5.3 Silika- tai platinaupokkaita, läpimitaltaan noin 70 mm ja syvyydeltään 25-50 mm.

5.4 Lämpökaappi, jota voidaan säätää 102 °C ± 1 °C:een.

5.5 Sähköuuni, jota voidaan säätää 825 °C ± 25 °C:een.

5.6 Kiehuva vesihaude

5.7 Eksikkaattori, joka sisältää vasta aktivoitua silikageeliä vesipitoisuusindikaattoreineen tai vastaavaa kuivausainetta.

6 MENETTELY

6.1 Koenäytteen valmistaminen

Tehdään kuten yleisten säännösten 1.2 kohdassa esitetään.

6.2 Upokkaiden käsittely

Kuumennetaan kahta upokasta (A, B) (5.3) 30 minuuttia sähköuunissa (5.5), joka on säädetty 825 °C ± 25 °C:een. Annetaan upokkaiden jäähtyä vähän ja asetetaan ne sen jälkeen eksikkaattoriin (5.7), annetaan jäähtyä vaakahuoneen lämpötilaan, ja punnitaan upokkaat lähimpään 0,1 mg:aan.

6.3 Koe-erä

Punnitaan lähimpään 0,1 mg:aan noin 3 grammaa koenäytettä (6.1) suoraan toiseen (A) käsiteltyyn upokkaaseen.

6.4 Määrittäminen

Käyttäen pipettiä (5.2) lisätään upokkaaseen (A) tasan 5 ml magnesiumasetaattiliuosta (4.1) koe-erän kokonaan kostuttamiseksi ja annetaan seistä 20 minuuttia.

Käyttäen pipettiä (5.2) lisätään toiseen (B) käsiteltyyn upokkaaseen tasan 5 ml magnesiumasetaattiliuosta (4.1).

Haihdutetaan kummankin upokkaan (A ja B) sisältö kuiviin kiehuvalla vesihauteella (5.6).

Asetetaan molemmat upokkaat 102 °C ± 1 °C:een säädettyyn uuniin (5.4) 30 minuutiksi.

Kuumennetaan upokas A sisältöineen pienellä liekillä, sähkölevyllä tai IR-lampun alla, kunnes koe-erä on kokonaan hiiltynyt, varoen, ettei näyte pala liekillä.

Siirretään molemmat upokkaat (A ja B) 825 °C ± 25 °C:een säädettyyn sähköuuniin (5.5) ja kuumennetaan vähintään yksi tunti, kunnes kaikki hiili on hävinnyt upokkaasta A. Annetaan molempien upokkaiden jäähtyä vähän, ja asetetaan ne sen jälkeen eksikkaattoriin (5.7), annetaan jäähtyä vaakahuoneen lämpötilaan ja punnitaan lähimpään 0,1 mg:aan.

Toistetaan kuumennustoimenpiteet sähköuunissa (5.5) noin 30 minuuttia jäähdyttäen ja punniten, kunnes massa on 1 mg:aan asti vakio tai alkaa lisääntyä. Merkitään pienin massa.

7 TULOSTEN LASKEMINEN

7.1 Laskentamenetelmä

Näytteen tuhkapitoisuus, mukaan lukien P2O5, massaprosentteina saadaan seuraavasta:

>NUM>(m1 - m2) - (m3 - m4)

>DEN>m0

× 100

jossa:

m0 = koe-erän massa grammoina,

m1 = upokkaan A ja jäännöksen massa grammoina,

m2 = käsitellyn upokkaan A massa grammoina,

m3 = upokkaan B ja jäännöksen massa grammoina,

m4 = käsitellyn upokkaan B massa grammoina.

Lasketaan lopullinen tulos lähimpään 0,01 %:iin.

7.2 Toistettavuus

Saman analyysin suorittajan samasta näytteestä, samanaikaisesti tai peräkkäin ja samoissa olosuhteissa saamien kahden määritystuloksen ero ei saa olla suurempi kuin 0,1 grammaa 100 grammaa näytettä kohti.

Tämä toistettavuusväli on saavutettava 95 %:ssa oikein suoritetuista määrityksistä.

MENETELMÄ 5 TUHKAN MÄÄRITTÄMINEN (mukaan lukien P2O5)

1 TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Menetelmällä määritetään tuhka (mukaan lukien P2O5):

- juoksetekaseiineissa.

2 MÄÄRITELMÄ

Tuhkapitoisuus (mukaan lukien P2O5): kuvatulla menetelmällä määritetty tuhkapitoisuus.

3 PERIAATE

Osa näytteestä poltetaan 825 °C ± 25 °C:ssa vakiomassaan. Jäännös määritetään punnitsemalla ja lasketaan näytteestä painoprosentteina.

4 LAITTEET

4.1 Analyysivaaka

4.2 Silika- tai platinaupokkaita, läpimitaltaan noin 70 mm ja syvyydeltään 25-50 mm.

4.3 Sähköuuni, ilmastoitu, joka voidaan säätää 825 °C ± 25 °C:een.

4.4 Eksikkaattori, joka sisältää vasta aktivoitua silikageeliä vesipitoisuusindikaattoreineen tai vastaavaa kuivausainetta.

5 MENETTELY

5.1 Koenäytteen valmistaminen

Tehdään kuten yleisten säännösten 1.2 kohdassa esitetään.

5.2 Upokkaan käsittely

Kuumennetaan upokasta (4.2) sähköuunissa (4.3), joka on säädetty 825 °C ± 25 °C:een 30 minuuttia. Annetaan upokkaan jäähtyä vähän, ja asetetaan se sen jälkeen eksikkaattoriin (4.4), annetaan jäähtyä vaakahuoneen lämpötilaan ja punnitaan lähimpään 0,1 mg:aan.

5.3 Koe-erä

Punnitaan lähimpään 0,1 mg:aan noin 3 grammaa koenäytettä (5.1) suoraan käsiteltyyn upokkaaseen.

5.4 Määrittäminen

Kuumennetaan upokasta sisältöineen pienellä liekillä, sähkölevyllä tai IR-lampun alla, kunnes koe-erä on kokonaan hiiltynyt, varoen, ettei näyte pala liekillä.

Siirretään upokas 825 °C ± 25 °C:een säädettyyn sähköuuniin (4.3) ja kuumennetaan vähintään yksi tunti, kunnes kaikki hiili on hävinnyt upokkaasta. Annetaan upokkaan jäähtyä vähän, ja asetetaan se sen jälkeen eksikkaattoriin (4.4), annetaan jäähtyä vaakahuoneen lämpötilaan ja punnitaan lähimpään 0,1 mg:aan.

Toistetaan kuumennustoimenpiteet sähköuunissa (4.3) noin 30 minuuttia jäähdyttäen ja punniten, kunnes massa on 1 mg:aan asti vakio tai alkaa lisääntyä. Merkitään pienin massa.

6 TULOSTEN LASKEMINEN

6.1 Laskentamenetelmä ja kaava

Näytteen tuhkapitoisuus, P2O5 massaprosentteina, saadaan seuraavasta:

>NUM>m1 - m2

>DEN>m0

× 100

jossa

m0 = koe-erän massa grammoina,

m1 = upokkaan ja jäännöksen massa grammoina,

m2 = käsitellyn upokkaan massa grammoina.

Lasketaan lopullinen tulos lähimpään 0,01 %:iin.

7.2 Toistettavuus

Saman analyysin suorittajan samasta näytteestä, samanaikaisesti tai peräkkäin ja samoissa olosuhteissa saamien kahden määritystuloksen ero ei saa olla suurempi kuin 0,15 grammaa tuhkaa 100 grammaa näytettä kohti.

Tämä toistettavuusväli on saavutettava 95 %:ssa oikein suoritetuista määrityksistä.

MENETELMÄ 6 pH:N MÄÄRITTÄMINEN

1 TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Menetelmällä määritetään pH:

- kaseinaateissa.

2 MÄÄRITELMÄ

Kaseinaattien pH: kuvatulla menetelmällä määritetty kaseinaattien vesiliuoksen pH-arvo 20 °C:ssa.

3 PERIAATE

Elektrometrinen pH:n määrittäminen kaseinaatin vesiliuoksesta pH-mittarilla.

4 REAGENSSIT

Reagenssien valmistuksessa tai suorituksessa (6) käytettävän veden on oltava vasta tislattua ja suojattu hiilidioksidin absorptiota vastaan.

4.1 pH-mittarin (5.2) vakioimiseen tarvittavat puskuriliuokset

Kaksi standardipuskuriliuosta, joiden pH-arvot 20 °C:ssa ovat tiedossa kahden desimaalin tarkkuudella ja joiden arvot ovat molemmin puolin tutkimuksessa olevan näytteen pH-arvoa, esimerkiksi pH-arvon noin 4 omaava ftalaattipuskuriliuos ja pH-arvon noin 9 omaava booraksipuskuriliuos.

5 LAITTEET

5.1 Vaaka, tarkkuus 0,1 grammaa.

5.2 pH-mittari, herkkyydeltään vähintään 0,05 pH-yksikköä sekä asianmukaisesti vakioitu elektrodi, kuten lasielektrodi ja kalomelielektrodi tai muu vertailuelektrodi.

5.3 Lämpömittari, tarkkuus 0,5 °C.

5.4 Erlenmeyerpullo, tilavuus 100 ml, lasitulpalla varustettu.

5.5 Dekantterilasi, tilavuus 50 ml.

5.6 Sekoittaja

5.7 Dekantterilasi sekoittajalle (5.6), tilavuus vähintään 250 ml.

6 MENETTELY

6.1 Koenäytteen valmistaminen

Tehdään kuten yleisten säännösten 1.2 kohdassa esitetään.

6.2 Määrittäminen

6.2.1 pH-mittarin kalibrointi

Säädetään puskuriliuosten (4.1) lämpötila 20 °C:ksi ja kalibroidaan pH-mittari valmistajan ohjeiden mukaisesti.

Huomautuksia

1. Kalibrointi on suoritettava pullojen seistessä 20 minuuttia (katso 6.2.2).

2. Jos tutkittavana on näytesarja, pH-mittarin kalibrointi tarkistetaan yhdellä tai useammalla vakioidulla puskuriliuoksella vähintään joka 30. minuutti.

6.2.2 Koeliuoksen valmistaminen

Siirretään dekantterilasiin (5.6) 95 ml vettä, lisätään 5,0 grammaa koenäytettä (6.1) ja sekoitetaan sekoittajalla (5.5) 30 sekuntia.

Liuoksen annetaan seistä 20 minuuttia noin 20 °C:ssa kellonlasilla peitettynä.

6.2.3 pH:n mittaaminen

6.2.3.1 Kaadetaan noin 20 ml liuosta dekantterilasiin (5.5), huuhdellaan lasielektrodi huolellisesti vedellä, upotetaan elektrodi ja määritetään liuoksen pH välittömästi pH-mittarilla (5.2).

6.2.3.2 Mitataan pH.

7 TULOSTEN ILMOITTAMINEN

7.1 pH:n kirjaaminen

Kirjataan kaseinaatin vesiliuoksen pH-arvona pH-mittarin näytöstä luettu arvo vähintään kahden desimaalin tarkkuudella.

7.2 Toistettavuus

Saman analyysin suorittajan samasta näytteestä, samanaikaisesti tai peräkkäin ja samoissa olosuhteissa saamien kahden määritystuloksen ero ei saa olla suurempi kuin 0,05 pH-yksikköä.

Tämä toistettavuusväli on saavutettava 95 %:ssa oikein suoritetuista määrityksistä.