52009DC0626

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 20.11.2009

KOM(2009) 626 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KULUTTAJILLE TARKOITETTUJEN RAHOITUSPALVELUJEN ETÄMYYNTIÄ KOSKEVAN DIREKTIIVIN (2002/65/EY) TARKASTELU

JOHDANTO

1. Kuluttajille tarkoitettujen rahoituspalvelujen etämyyntiä koskevan direktiivin 2002/65/EY, jäljempänä ’direktiivi’, 20 artiklassa säädetään, että komissio tarkastelee rahoituspalvelujen etämyynnin toimintaa varmistaakseen, että rajatylittävä etämyynti kehittyy asianmukaisesti tällä alalla.

2. Direktiivin tavoitteena on yhtenäistää kyseisiä markkinoita EU:ssa ja saavuttaa korkea kuluttajansuojan taso. Tarkastelu painottuu 20 artiklan mukaisesti erityisesti kansallisten säännösten eroihin sellaisilla direktiivin osa-alueilla, joita ei ole kokonaan yhdenmukaistettu. Kyseessä ovat säännökset, jotka koskevat ennen sopimuksen tekemistä annettavia tietoja sekä kuluttajan peruuttamisoikeutta. Tarkastelussa arvioidaan, mitä vaikeuksia nämä erot voivat aiheuttaa kuluttajille ja palvelujen tarjoajille ja onko direktiiviä tarpeen muuttaa.

3. Direktiivi on laaja-alainen ja kattaa kaikki rahoituspalvelut. Se annettiin 23. syyskuuta 2002, ja jäsenvaltioilla oli kaksi vuotta aikaa saattaa se osaksi kansallista lainsäädäntöä. Euroopan parlamentille ja neuvostolle huhtikuussa 2006 asianmukaisesti toimitetussa komission kertomuksessa[1] todettiin, että tarkastelua lykätään, sillä direktiivin täytäntöönpano jäsenvaltioissa oli viivästynyt[2]. Useimmissa jäsenvaltioissa direktiivi pantiin täytäntöön vasta vuosina 2005–2006.

4. Tässä raportissa on hyödynnetty tuloksia, jotka pohjautuvat selvityksiin, analyyseihin ja palautteisiin. Niissä on käsitelty markkinoiden tilannetta ja kartoitettu, onko sisämarkkinoiden toteutumisessa ja direktiivin mukaisten kuluttajansuojatavoitteiden saavuttamisessa nähtävissä vaikutuksia siitä, että jäsenvaltioille on jätetty nimenomaisesti liikkumavaraa sellaisten säännösten tapauksessa, joita ei ole yhdenmukaistettu kokonaan. Analyysitulokset ovat valtaosin peräisin kahdesta komission käynnistämästä selvityksestä[3]. Oikeudellisessa selvityksessä direktiivin vaikutuksia tutkittiin oikeudellisesta näkökulmasta, ja saadut tulokset otettiin huomioon taloudellisessa selvityksessä, jossa kartoitettiin, miten direktiivi on taloudellisessa mielessä vaikuttanut rajatylittävään rahoituspalvelujen etämyyntiin.

5. Lisäksi vuosina 2007 ja 2008 käytiin keskusteluja kuluttajaryhmien ja rahoituspalvelualan kanssa. Jäsenvaltioihin lähetettiin syyskuussa 2007 kysely, ja maaliskuussa 2008 järjestettiin seminaari jäsenvaltioiden kanssa. Tässä kertomuksessa on otettu huomioon myös kansallisten ja EU:n laajuisten kyselytutkimusten (esimerkiksi Eurobarometrin) tulokset, komission vuoden 2007 kohderyhmien kommentit ennen sopimuksen tekoa annettavista tiedoista sekä komission suorittama täytäntöönpanon valvonta. Kerätyt tiedot perustuvat aineistoon, joka on saatu ennen talous- ja finanssikriisiä. Tuoreempia tietoja ei ole käytettävissä.

MARKKINOIDEN TILANNE

6. Rajatylittävän rahoituspalvelutoiminnan markkinat ovat kaiken kaikkiaan – markkinointikeinoista riippumatta – yhä varsin suppeat vähittäissektorilla, sekä pankki- että vakuutusalalla. EU15-maat käsittäneen Eurobarometri-kyselyn[4] tulosten mukaan 4 prosentilla EU:n asukkaista oli vuonna 2003 esimerkiksi pankkitili toisessa maassa[5]. Vastaava luku nousi 8 prosenttiin vuonna 2006 (EU25)[6].

Viimeksi tehty Eurobarometri-kysely, jossa verrattiin tuotteiden ja palvelujen etämyyntiä kokonaisuudessaan (sekä rajatylittävä että kotimaan myynti) rahoituspalvelujen etämyyntiin, osoitti, että vuonna 2007 yli puolet eurooppalaisista (52 prosenttia) hankki tavaroita tai palveluja etämyynnin kautta Euroopan unionissa[7], kun taas rahoituspalvelujen hankkiminen etämyynnin kautta oli paljon vähäisempää, 12 prosenttia[8]. Luku on pieni, mutta rahoituspalvelujen etämyynti on noususuunnassa: vuonna 2006 vastaava luku oli vain noin 7 prosenttia[9].

Erot ovat vieläkin suurempia, kun rahoituspalvelujen rajatylittävää myyntiä verrataan kotimaanmyyntiin. Tulosten mukaan 12 prosenttia eurooppalaisista osti jonkintyyppisen rahoituspalvelun etämyynnin kautta: 10 prosenttia osti palvelun kotimaiselta tarjoajalta, vain 1 prosentti osti rahoituspalveluja etämyynnin kautta toisen EU-maan tarjoajilta ja 1 prosentti osti EU:n ulkopuolisilta tarjoajilta[10]. Tuoreimpien tilastotietojen mukaan rajatylittävä kauppa on kaiken kaikkiaan hiljaista[11]. Samaan tulokseen päädyttiin myös taloudellisessa selvityksessä, jonka mukaan rahoituspalvelujen rajatylittävä etämyynti on erittäin vähäistä.

7. Tyypillinen rajatylittävän etämyynnin asiakas on nuori, hyvin koulutettu ammatti-ihminen. Hänellä on internetyhteys, joka on selvästi suosituin etämyyntikanava. Nämä tiedot käyvät ilmi komission kohderyhmätutkimuksesta[12]. Tutkimus osoitti, että 31 prosenttia eurooppalaisista ei ole kiinnostunut tekemään hankintoja muista maista, sillä heillä ei ole internetyhteyttä[13]. Etämyynti on todennäköisesti yleisempää sellaisissa maissa, joissa on laaja internet-peitto, kuten Pohjoismaissa.

8. Internetin suosiminen sekä kotimaisen ja rajatylittävän kaupan välinen ero tulevat esiin myös komission tuoreessa kertomuksessa, jonka aiheena on rajatylittävä sähköinen kaupankäynti EU:ssa[14]. Internetin kautta tuotteita tai palveluja tilanneiden kuluttajien määrä kasvoi kertomuksen mukaan 22 prosentista 34 prosenttiin vuosien 2004 ja 2008 välisenä aikana. Kasvu rajoittui kuitenkin kotimaanmarkkinoille. Sähköisen kaupankäynnin kuluttajat suhtautuvat edelleen vastahakoisesti toisesta maasta tehtäviin tavara- ja palveluhankintoihin, ja ero on itse asiassa suurenemassa: rajatylittävä sähköinen kauppa lisääntyi vuosien 2006 ja 2008 välisenä aikana varsin verkkaisesti: 6 prosentista 7 prosenttiin.

9. Alkuperäisissä 15:ssä jäsenvaltiossa sekä euroalueen maissa tehdään enemmän rajatylittäviä hankintoja kuin vuoden 2004 jälkeen EU:hun liittyneissä valtioissa ja euroalueen ulkopuolisissa jäsenvaltioissa. Kaiken kaikkiaan eurooppalaiset suhtautuvat muista EU-maista tehtäviin hankintoihin nykyään luottavaisemmin kuin vuonna 2006.[15]

10. Pankkialalta saadut tiedot osoittavat, että rajatylittävä rahoituspalvelujen etämyynti ei ole vielä kovinkaan merkittävää, mikä johtuu osittain siitä, että etämyynti ei vielä kuulu pankkien käyttämiin pääasiallisiin kanaviin. Viimeisin Eurobarometri-kysely osoitti, että kansalaiset pitävät kieliongelmia suurimpana esteenä rajatylittävissä rahoituspalveluhankinnoissa – samoin kuin yleensä tavaroiden ja palvelujen rajatylittävissä hankinnoissa. Kieliongelmien osuus oli 37 prosenttia, ja sitä seurasivat petosten riski (30 prosenttia), käsittämätön (29 prosenttia) tai riittämätön (26 prosenttia) informaatio sekä ylimääräiset kustannukset (24 prosenttia).[16]

11. Rajatylittävien palvelujen tarjontatavat eroavat suuresti. Palveluntarjoaja voi tarjota palveluja suoraan. Toisaalta tarjonta voi olla epäsuoraa: tuolloin perustetaan sivuliike tai tytäryhtiö toiseen jäsenvaltioon tai käytetään siellä olevaa välittäjää tai verkkopalvelua. Viimeksi mainitussa tapauksessa on yleensä käytettävissä kotijäsenvaltiossa sijaitsevan yksikön antamaa tukea. Asiakastyö ei myöskään noudattele mitään selvää kaavaa. Rahoituspalvelujen tarjoajat käyttävät pikemminkin monikanavaista markkinointitapaa, johon kuuluvat sekä etämarkkinointi että henkilökohtaiset asiakaskontaktit. Monikanavaisen lähestymistavan ylivoimaisuus ilmeni taloudellisessa selvityksessä, jossa todettiin, että sopimuksia tehdään harvoin yhden ainoan kanavan (internetin, puhelimen tai henkilökohtaisen kontaktin) kautta. Samansuuntaisia tuloksia saatiin myös komission kohderyhmätutkimuksessa[17], jossa todettiin, että internetissä olevan informaation lisäksi kuluttajat haluavat saada ammattitoimijoilta neuvontaa henkilökohtaisissa tapaamisissa.

12. Tällaiseen neuvontaan tukeudutaan todennäköisesti jatkossakin yhtä paljon, mutta rahoituspalvelujen markkinointikanavalla on mahdollisuudet kehittyä aikaa myöten. Taloudellisen selvityksen tulokset osoittavat, että kasvumahdollisuuksia on olemassa, kun markkinoille tulevat suuryritykset voivat saada mittakaavaetuja tai kun markkinat ovat suuret. Pienillä tai vähemmän kehittyneillä rahoitusmarkkinoilla on kuitenkin vaikeaa saavuttaa kriittistä massaa; merkittävät hintaerot voivat tosin joskus houkutella markkinoille pankkeja tästä esteestä huolimatta. Markkinat yhdentyvät sekä pankki- että vakuutussektorilla. Seurauksena on tilanne, jossa pieni määrä suuryrityksiä harjoittaa Euroopan laajuista liiketoimintaa, ja niiden markkinaosuus on tilastojen mukaan kasvussa sekä vakuutus-[18] että pankkialalla[19].

13. Etämyyntimenetelmiin soveltuva tuotetarjonta käsittää pääosin yksinkertaisia tuotteita, jotka lukeutuvat säästöihin ja sijoituksiin, lainoihin ja vahinkovakuutuksiin. Taloudellinen selvitys osoittaa, että säästötilit ja muut kuin kiinnelainat ovat kaksi suosituinta pankkien etämyyntituotetta. Seuraavina ovat osakkeet/osuudet/joukkovelkakirjalainat ja luottokortit. Kun kyseessä on tuotteiden tarjonta muiden maiden kuluttajille, tuotevalikoima kapenee. Säästötilit ja luottokortit ovat yksinkertaisimpia tuotteita, ja siksi ne ovat suosituimpia näillä markkinoilla.

DIREKTIIVIN SAATTAMINEN OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ

Täytäntöönpano jäsenvaltioissa

14. Kun kansallisia säännöksiä verrataan direktiiviin, voidaan huomata, että valtaosa täytäntöönpano-ongelmista kytkeytyy tiettyihin direktiivin säännöksiin.

15. Direktiivin 3 artikla koskee kuluttajalle ennen etäsopimuksen tekemistä annettavia tietoja. Direktiivissä säädetään, että kuluttajalle on ilmoitettava siihen jäsenvaltioon, jossa kuluttaja asuu, sijoittautuneen palvelujen tarjoajan edustajan henkilöllisyys ja kun kuluttaja asioi muun ammattitoimijan kuin palvelujen tarjoajan kanssa, kyseisen ammattitoimijan henkilöllisyys. Eräät jäsenvaltiot ovat jättäneet panematta täytäntöön toisen näistä vaatimuksista.

16. Peruuttamisoikeus määritellään direktiivin 6 artiklassa, ja sen 2 kohdassa säädetään sellaisista tapauksista, joihin peruuttamisoikeutta ei sovelleta. Eräissä jäsenvaltioissa tällaisia poikkeustapauksia on määritelty enemmän kuin 6 artiklan 2 kohdassa säädetään.

17. Ennen peruuttamista toimitetun palvelun maksamista käsitellään direktiivin 7 artiklassa. Jos kuluttaja käyttää peruuttamisoikeuttaan, häntä voidaan vaatia maksamaan ainoastaan palvelujen tarjoajan tosiasiallisesti etäsopimuksen mukaisesti toimittamasta palvelusta. Palvelun tarjoajan tai kuluttajan on palautettava mahdollisesti saadut maksut viimeistään 30 päivän kuluessa. Eräissä jäsenvaltioissa toinen näistä säännöksistä on pantu täytäntöön virheellisesti.

18. Joissakin edellä kuvatuissa tapauksissa komissio on aloittanut rikkomusmenettelyn, ja se saattaa käynnistää vastaavia menettelyjä myös muissa tapauksissa.

Ennen sopimuksen tekemistä annettavia tietoja koskevat oikeudet

19. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioilla on oikeus ottaa käyttöön tiukempia oikeuksia ennen sopimuksen tekoa annettavien tietojen osalta (joko pitämällä voimassa nykyiset oikeudet tai ottamalla käyttöön uusia).

20. Saatavilla olevien tietojen mukaan 16 jäsenvaltiota (Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Latvia, Malta, Portugali, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Suomi, Tanska, Unkari ja Yhdistynyt kuningaskunta) on käyttänyt 4 artiklan 2 kohtaa.[20]

21. Tällaiset laajennetut tiedonsaantivaatimukset kohdentuvat esimerkiksi seuraaviin tietoihin: palvelujen tarjoajan osoite, lupa- ja lisenssijärjestelmät, sopimusehtojen muuttamista koskevan oikeuden käyttämiselle asetetut edellytykset, tietojen muoto ottaen huomioon vammaisten tarpeet, sopimuksen voimassaoloaika, vakuusrahastoja ja vakuusjärjestelmiä koskevat tiedot, kohdistuuko tarjoajaan maksukyvyttömyysmenettely, käytettävä kieli, kuittaukset, oikeussuojaa ja peruuttamisoikeutta koskevat tiedot, asiaan liittyvät riskit, tietojen tallentamista koskevat edellytykset ja tietojen ilmoittamista koskevat vaatimukset puhelujen yhteydessä.

22. Tähän mennessä ei ole saatu näyttöä siitä, että jäsenvaltioiden soveltamasta 4 artiklan 2 kohdasta johtuvat lainsäädännölliset erot estäisivät merkittävästi nykyisiä liiketoimia tai vaikuttaisivat suoraan rahoituspalvelujen etämyynnin määrään EU:ssa. Oikeudellisessa selvityksessä ei tullut esiin erityisiä valituksia tai kysymyksiä tämän säännöksen käytöstä.

Peruuttamisoikeus

23. Jäsenvaltiot voivat 6 artiklan 3 kohdan mukaan säätää, että peruuttamisoikeutta ei tietyissä tapauksissa sovelleta. Tällaisia tapauksia ovat a) luotot, jotka on tarkoitettu pääasiassa tontin tai olemassa olevan tai suunnitellun rakennuksen omistusoikeuden hankkimiseen tai säilyttämiseen tai rakennuksen korjaamiseen tai kunnostamiseen, b) luotot, joiden vakuutena on kiinnitys kiinteään omaisuuteen tai kiinteään omaisuuteen liittyvä oikeus, tai c) julkisen viranhaltijan myötävaikutuksella kuluttajan antamat lausumat edellyttäen, että julkinen viranhaltija vahvistaa, että 5 artiklan 1 kohdassa säädetyt kuluttajan oikeudet taataan.

24. Saatavilla olevien tietojen mukaan 14 jäsenvaltiota (Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Liettua, Luxemburg, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta) on käyttänyt a ja b alakohdan mukaisia vaihtoehtoja. Neljä jäsenvaltiota (Italia, Luxemburg, Puola ja Romania) on käyttänyt c alakohdan mukaista vaihtoehtoa.[21]

25. Tähän mennessä ei ole saatu näyttöä siitä, että jäsenvaltioiden soveltamasta 6 artiklan 3 kohdasta johtuvat peruuttamisoikeuden erot muodostaisivat merkittävän lainsäädännöllisen esteen tai vaikuttaisivat suoraan rahoituspalvelujen etämyynnin määrään EU:ssa. Oikeudellisessa selvityksessä ei tullut esiin erityisiä valituksia tai kysymyksiä tästä säännöksestä.

DIREKTIIVIN KOKONAISVAIKUTUKSET

26. Taloudellinen selvitys osoitti, että rajatylittävän rahoituspalvelujen etämyynnin esteet keskittyvät lähinnä rahoituspalvelujen tarjoajiin. Selvityksestä ilmenee kuitenkin, että erittäin merkittäviksi esteiksi luokitellaan vain rahanpesun torjuntaa koskevat kansalliset vaatimukset sekä asiaankuuluvien kansallisten säännösten riittämätön yhdenmukaistaminen tai EU:n lainsäädännön puuttuminen sellaisten seikkojen osalta, jotka eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan. Ensiksi mainittu luokka koskee toisistaan poikkeavia yksityiskohtaisia kansallisia sääntöjä, joiden mukaisesti rahoituslaitosten on vahvistettava asiakkaan osoite ja henkilöllisyys. Toiseksi mainitussa luokassa on kyse lähinnä tuotekohtaisista kansallisista säännöistä. Kumpikaan näistä esteluokista ei sisälly direktiivin soveltamisalaan. Osoitukset toiseksi mainitun esteluokan tärkeydestä ovat riittämättömiä ja osin ristiriitaisia, sillä rahoituspalvelujen tarjoajat ja pankkiyhdistykset ovat erimielisiä kyseisen esteen merkityksestä. Pankkiyhdistykset pitivät estettä merkittävänä, mutta vain harvat yritykset (rahoituspalvelujen tarjoajat) luokittelivat esteen merkittäväksi. Euroopan pankkialan komitea, joka edustaa pankkiyhdistyksiä Euroopan tasolla, on sillä kannalla, että jäsenvaltioiden oikeudellisten säännösten eroavuudet eivät estä rajatylittävää rahoituspalvelujen etämyyntiä.[22]

27. Suurimmat kysyntäpuolen esteet johtuvat kieli- ja kulttuurieroista sekä siitä, että rajatylittävistä tuotteista ei ole saatavilla tietoa. Euroopan komissio on jo toteuttanut toimia, joiden tarkoituksena on parantaa ennen sopimuksen tekemistä kuluttajille annettavien tietojen laatua. Se on esimerkiksi laatinut ”vakiomuotoiset eurooppalaiset kulutusluottotiedot” -lomakkeen, joka on uuden kulutusluottodirektiivin[23] liitteenä, sekä sijoittajalle annettavia avaintietoja käsittelevän asiakirjan, jota testataan yhteissijoitusyrityksiä koskevan direktiivin tarkistusta[24] varten. Kiinnelainoihin liittyvän vakiomuotoisen eurooppalaisen tietolomakkeen tarkastelun avulla halutaan parantaa kuluttajille ennen sopimuksen tekemistä annettavien tietojen laatua.[25] Vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja sijoitustuotteita käsittelevässä komission tiedonannossa on ehdotettu toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että kyseisiin tuotteisiin sijoittaville annetaan selkeitä ja vertailukelpoisia tietoja ennen sopimuksen tekemistä.[26] Näiden toimenpiteiden myötä vakioidaan ennen sopimuksen tekemistä annettavien tietojen esitystapaa siten, että kuluttajan on helpompi vertailla eri tarjoajilta saamiaan tarjouksia. Vakiointi vähentää sitä vaaraa, että kuluttajat maksavat liikaa tai ottavat turhia riskejä rahoituspalvelutuotteita hankkiessaan. Komissio aikoo lisäksi aloittaa käyttäytymistutkimuksen, jonka aiheena ovat vähittäismarkkinoille tarkoitetut sijoituspalvelut. Tutkimuksessa kartoitetaan tärkeimmät käyttäytymispiirteet, jotka vaikuttavat kuluttajien valintoihin tällä osa-alueella.

28. Tarjontaa ja kysyntää estävien tekijöiden vaikutus lisääntyy rahoituspalvelujen luonteen vuoksi. Rahoituspalvelut poikkeavat selvästi muista tavaroista ja palveluista, sillä ne ovat yleensä monimutkaisempia ja edellyttävät usein merkittävää pitkän ajan taloudellista sitoutumista tavoitteena olevaan tulokseen. Jotta kuluttaja voisi tehdä tällaisen sitoumuksen, on oltava tarjolla neuvontaa. Sitä paitsi jotkin palvelut kuten ajoneuvovakuutus ovat paikallisia riskin sijaintipaikan takia, ja siksi niitä ei voida helposti siirtää toiseen maahan. Direktiivillä kyllä luodaan rahoituspalvelujen etämyyntiä tukeva sääntelyinfrastruktuuri, mutta se ei muuta kyseisten palvelujen monimutkaista luonnetta.

29. Direktiivillä on luotu kaikkiin jäsenvaltioihin rahoituspalvelujen tarjoajille ja kuluttajille suunnattu säännöstö, joka koskee rahoituspalvelujen hankkimista etämyynnin kautta. Rahoituspalvelujen etämyynti on lisääntynyt kotimaanmarkkinoilla, mutta kokonaisuudessaan se on vähäistä. Tässä vaiheessa ei siis voida tehdä sitä johtopäätöstä, että säännöstö olisi vaikuttanut rajatylittävän toiminnan kehitykseen. Oikeudellisen selvityksen mukaan ei ole vielä saatu käytännön kokemuksia direktiivin soveltamistavan takia tehdyistä kuluttajavalituksista. Lakiasiantuntijat ja kuluttajajärjestöt, joilta pyydettiin lausuntoja oikeudellisen selvityksen yhteydessä, selittivät, että liiketoimien vähäisyyden vuoksi kokemuksia ei ole vielä kertynyt.

PÄÄTELMÄT

30. Kuluttajille tarkoitettujen rahoituspalvelujen etämyynti muihin maihin on markkinavolyymiltään vielä hyvin vähäistä. Useimmissa jäsenvaltioissa täytäntöönpanosäädökset tulivat voimaan vasta vuonna 2005 tai 2006, eikä markkinoilla ole tapahtunut huomattavia muutoksia direktiivin käyttöönoton jälkeen. Samansuuntaisia päätelmiä esitetään myös sähköistä kaupankäyntiä käsittelevässä raportissa[27], jonka mukaan markkinat voivat kasvaa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä, koska yritysten suhtautumista ohjaa todellisten ongelmien sijasta usein mielipideilmasto ja koska verkkokaupan suosio kasvaa kuluttajien keskuudessa ja luo kysyntää rajatylittävälle toiminnalle.

31. Kielelliset ja kulttuurisidonnaiset mieltymykset estävät eniten kuluttajien siirtymistä näille markkinoille. Näihin kysymyksiin komission on kuitenkin mahdotonta puuttua. Helpottaakseen informaatiopulaa, jota ilmenee rahoitustuotteisiin liittyvän lainsäädännön osalta tietyillä markkinoilla, komissio toteuttaa merkittäviä toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on parantaa tietojen laatua luottojen ja sijoitusten saralla.

32. Jos sähköisen kaupankäynnin eteneminen ei ylipäätään johda samanlaiseen kehitykseen rahoituspalvelujen etämyynnissä, komissio voi harkita, onko direktiivin muuttaminen otettava uudelleen tarkasteltavaksi, tai esittää muita asiaankuuluvia aloitteita.

33. Toistaiseksi ei ole saatu osoituksia siitä, että kuluttajille olisi aiheutunut direktiivin virheellisestä täytäntöönpanosta johtuvia ongelmia. Tähän mennessä ei ole myöskään saatu näyttöä siitä, että ne lainsäädännölliset erot, jotka syntyvät, kun jäsenvaltiot soveltavat eri tavoin direktiivissä säädettyjä vaihtoehtoja, vaikuttaisivat suoraan rajatylittävän rahoituspalvelujen etämyynnin vähäisyyteen.

34. Edellä selostettujen seikkojen vuoksi komissio katsoo, että tällä hetkellä ei ole aiheellista ehdottaa muutoksia direktiiviin. Komissio seuraa jatkossakin markkinoiden kehittymistä ja direktiivin soveltamista.

[1] KOM(2006) 161 lopullinen.

[2] Yhteisöjen tuomioistuin totesi, että kaksi jäsenvaltiota oli laiminlyönyt velvollisuuden panna direktiivi oikea-aikaisesti täytäntöön; ks. asia C-127/06, komissio v. Luxemburg , tuomio 7.12.2006 (Kok., s. I-131) ja asia C-141/06, komissio v. Espanja , tuomio 19.4.2007 (Kok., s. I-58).

[3] Ks. http://ec.europa.eu/consumers/rights/fin_serv en.htm.

[4] Eurobarometer (EB) 60.2 (2004), EU Public Opinion in Europe: Financial Services, Report B., s. 53, http://ec.europa.eu/public_opinion/archives/ebs/ebs_205_fullreport_en.pdf.

[5] Qualitative study among cross-border buyers of financial services in the European Union, Optem. Joulukuu 2003, s. 5. Otos ei ollut edustava, mutta pankkitilien todettiin olevan helpoimmin mitattavia tuotteita.

http://ec.europa.eu/consumers/cons_int/fina_serv/cons_experiences/cross_border_final_report_en.pdf.

[6] Special EB 252 (2006), Consumer Protection in the Internal Market, s. 106, ks. alaviite 4.

[7] Special EB 298 (2008), Consumer Protection in the Internal Market, s. 14, ks. alaviite 4.

[8] Sama, s. 84.

[9] Ks. alaviite 6, s. 112.

[10] Ks. alaviite 7, s. 84.

[11] Euroopan komission toinen kuluttajamarkkinoiden tulostaulu, KOM(2009) 25 lopullinen, s. 3.

[12] Euroopan komissio, Pre-contractual Information for financial services. Qualitative study in the 27 Member States, tammikuu 2008.

http://ec.europa.eu/consumers/rights/docs/PCI_final_report_22Feb2008_en.pdf.

[13] Ks. alaviite 6, s. 57.

[14] SEC(2009) 283 final, s. 5.

[15] Ks. alaviite 7, s. 52.

[16] Ks. alaviite 6, s. 89.

[17] Ks. alaviite 12, s. 14.

[18] CEIOPS (2007), Report on Financial Conditions and Financial Stability in the European Insurance and Occupational Pension Fund Sector 2006-2007 (Risk Update), s. 16,http://www.ceiops.eu/media/files/publications/reports/CEIOPS-DOC-12-07.pdf.

[19] SEC(2007) 1696, European Financial Integration Report 2007, liite II, kohta 1.4, s. 50 ja kohta 3.1, s. 64.

[20] Ks. oikeudellinen selvitys, s. 51–56, 63–74, sekä jäsenvaltioiden kertomukset.

[21] Ks. oikeudellinen selvitys, jäsenvaltioiden kertomukset.

[22] EBIC Position on the Draft Final report on the Legal Impact of Directive 2002/65 on the Distance Marketing of Consumer Financial Services, s. 9.

[23] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/48/EY, annettu 23. huhtikuuta 2008, kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta, liite II (EUVL L 133, 22.5.2008, s. 66–92).

[24] Direktiivin 85/611/ETY uudelleenlaadinta, KOM(2008) 458 lopullinen, ks. 76 artikla.

[25] Valkoinen kirja EU:n kiinnelainamarkkinoiden yhdentymisestä, KOM(2007) 807 lopullinen, s. 6.

[26] KOM(2009) 204 lopullinen.

[27] Ks. alaviite 14, s. 20.