30.4.2004   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 108/1

1.1

Komission esittämän vihreän kirjan sopimussuhteisiin sovellettavasta laista tehdyn vuoden 1980 Rooman yleissopimuksen muuntamisesta yhteisön säädökseksi ja uudistamisesta (KOM(2002) 654 lopullinen, 14.1.2003) — jäljempänä asiakirjaan viitataan termillä ”vihreä kirja” — keskeisenä tavoitteena oli ”käynnistää laaja kuuleminen eräistä oikeudellisista kysymyksistä”, jotka liittyvät kyseiseen muuntamiseen ja uudistamiseen. Komissio ei kuitenkaan ota muodollisesti ”kantaa Rooman yleissopimuksen ajantasaistamisen tarpeellisuuteen eikä siihen, olisiko se muunnettava yhteisön säädökseksi”.

1.2

Komitea puolestaan ilmoittaa neuvoa-antavalle elimelle kuuluvan toimivaltansa puitteissa jo tässä vaiheessa suhtautuvansa myönteisesti periaatteeseen muuntaa Rooman yleissopimus yhteisön säädökseksi sekä ajantasaistaa sen määräykset. Näin tehdessään komitea on tietoinen siitä, että se toteuttaa neuvoa-antavaa tehtäväänsä, joka on merkittävä sisämarkkinoiden loppuun saattamista koskevien keskeisten näkökohtien säätelemiseksi, mutta etenkin vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan luomiseksi. (1)

1.3

Komitea on useissa lausunnoissaan tuonut esille pitävänsä tarkoituksenmukaisena pohtia Rooman yleissopimuksen määräysten ajanmukaisuutta sekä useita sen soveltamisessa havaittuja ongelmia monien yleisten ja alakohtaisten kysymysten osalta. (2)

1.4

Käsiteltäessä Rooman yleissopimuksen muuntamista yhteisön säädökseksi sekä siihen liittyviä Amsterdamin sopimuksen tarjoamia uusia mahdollisuuksia neuvoston vuonna 1998 hyväksymässä Wienin toimintasuunnitelmassa (3) edelleen kehitellyn ja Tampereen Eurooppa-neuvoston kokouksessa lokakuussa 1999 konkretisoidun vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen luomiseksi komitea voi vain toistaa näkemyksensä, jotka se on esittänyt lausunnoissaan Brysselin yleissopimuksen muuntamisesta yhteisön säädökseksi (nykyinen neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001, annettu 22 päivänä joulukuuta 2000) (4) sekä Euroopan sopimusoikeutta koskevasta komission tiedonannosta (5).

1.4.1

Ensin mainitussa lausunnossaan komitea totesi nimenomaan olevansa tyytyväinen, että komissio oli päättänyt muuntaa kyseisen yleissopimuksen asetusehdotukseksi. Suoraan sovellettava asetus on huomattava edistysaskel erityisesti siksi, että se lisää oikeusvarmuutta ja että yhteisöjen tuomioistuin pystyy varmistamaan asetuksen säännösten yhdenmukaisen soveltamisen kaikissa jäsenvaltioissa.

1.4.2

Toisessa mainituista lausunnoista todetaan, että kansainväliset toimijat tiedostavat kiistämättä tarpeen luoda yleismaailmalliset, käyttökelpoiset, vakaat, ennustettavat, toimien turvallisuutta ja luotettavuutta edistävät puitteet sekä noudattaa kansainvälistä yleistä turvallisuutta tukevia määräyksiä ja periaatteita, jotka on kirjattu merkittäviin kansainvälisiin yleissopimuksiin sekä tapaoikeuteen.

1.4.3

Käsiteltävänä olevan komission aloitteen osalta komitea toistaa näin ollen myönteiset arvionsa, jotka se esitti Brysselin yleissopimuksen muuntamisesta yhteisön säädökseksi. Lisäksi se painottaa oikeudellisen johdonmukaisuuden tarpeellisuutta, jonka pohjalta kyseisenlainen ratkaisu on perusteltu.

1.5

Lisäksi komitea katsoo, että komissiolla on jo riittävästi aineistoa koottuna eri tahoilta (6), mukaan lukien etenkin edellä mainitut ETSK:n lausunnot, joiden avulla se voi edetä aloitteen toteuttamisessa. Tämän kaikilta osin perusteltavissa olevan aloitteen toteuttamista ei tulisi enää lykätä, kun otetaan huomioon mahdollisuudet, jotka liittyvät kymmenen uuden jäsenvaltion liittymiseen unioniin.

1.6

Sekä aineellisissa että menettelykysymyksissä saavutettu tai vireillä oleva edistyminen — josta esimerkkejä ovat muiden muassa (7) komission tiedonanto Euroopan sopimusoikeudesta (8) sekä Rooma II -säädös sopimuksenulkoisiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (9) — osoittaa, että on vähintäänkin suositeltavaa koota edellä mainittujen erilaisten normien ja asiakirjojen sisältämät kansainvälistä yksityisoikeutta koskevat näkökohdat järjestelmällisesti yhteen ainoaan säädökseen, jota sovellettaisiin suoraan kaikissa jäsenvaltioissa ja joka varmistaisi samojen lainvalintasääntöjen yhdenmukaisen soveltamisen kaikissa jäsenvaltioissa.

1.7

Rooman yleissopimuksen ajantasaistamista ja muuntamista yhteisön säädökseksi koskevien etupäässä juridisteknisten kysymysten lisäksi komissio on aiheellisesti huolissaan myös aloitteen sosioekonomisista vaikutuksista, jotka liittyvät moniin kyseisen säädöksen määräysten soveltamista koskeviin seikkoihin.

1.8

Komitea on komission tapaan huolissaan asiasta. Arvioidessaan yleissopimuksen sisällön ajanmukaistamiseen liittyviä ehdotuksia komitea ottaa huomioon käytettävissä olevat tiedot suunniteltujen toimenpiteiden vaikutuksista erityisesti aloilla, jotka koskevat vakuutuksia, vuokrausta, työoikeutta, yrityksiä (etenkin pieniä ja keskisuuria yrityksiä) sekä kuluttajia.

1.9

Komitea haluaa kuitenkin yleisellä tasolla tuoda esille olevansa vakuuttunut siitä, että kansainvälisen yksityisoikeuden säädösten ajantasaistamisella ja niiden konsolidoimisella yhteen ainoaan yhteisön säädökseen on erittäin myönteinen vaikutus talous- ja yhteiskuntaelämän suhteisiin yhteisön alueella, sillä se edistää lainvalintasääntöjen yhdenmukaisuutta ja luo tällä tavoin turvallisuutta ja luottamusta.

1.10

Sisämarkkinoiden tehokas toiminta sekä erityisesti luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden liikkumis- ja sijoittautumisvapaus edellyttävät oikeusvarmuuden kehittämistä. Tämä tuo oikeussuhteisiin vakautta ja johtaa tarpeeseen käsitellä niitä samalla tavalla kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa (ottaen kuitenkin luonnollisesti huomioon kunkin jäsenvaltion oikeusjärjestykseen liittyvät rajoitukset).

1.10.1

Kyseisen tavoitteen tulee ulottua osapuolten perustellun luottamuksen suojaamiseen tapauksissa, joissa sopimussuhde käsittää useita paikkoja, mikä samalla merkitsee varmuutta siitä, mitä lainsäädäntöä kyseisiin sopimussuhteisiin sovelletaan. Tämänkaltainen vakaus on aina hyödyllistä, kun oikeudellisia tilanteita ja sopimussuhteita koskevassa arvioinnissa päästään yhdenmukaisuuteen unionin eri jäsenvaltioissa. On selvää, että tietyllä alueella sovellettavan lain valintaan liittyviä ongelmia estävien tai ratkaisevien lainvalintasääntöjen yhdenmukaistaminen edistää tämänkaltaiseen yhdenmukaisuuteen pääsemistä.

1.10.2

Tällä tavoin on mahdollista päästä yksiselitteiseen käsitykseen tietystä sopimussuhteesta sekä lisätä sen säätelytapaan liittyvää oikeusvarmuutta, mikä hyödyttää kiistatta liiketoiminnan suunnittelua sekä edistää sen ulottamista maantieteellisesti laajemmalle alueelle tilanteessa, jossa ei ole enää pelkoa sopimussuhteita ohjaavien säädösten muuttumisesta (10). Samalla voidaan välttää oikeuspaikkaan kohdistuva keinottelu (forum shopping) (11).

1.10.3

Lisäksi lainvalintasääntöjen yhdenmukaistaminen lisää yksityishenkilöiden välisten sopimussuhteiden sääntelyä koskevaa ennustettavuutta, mikä helpottaa liike-elämän toimivuutta ja antaa sille lisää pontta, sillä aikaisempaa suurempi luottamus sopimussuhteiden jatkuvuuteen lisää taloudellisten toimijoiden yritteliäisyyttä (12).

1.11

Vihreä kirja on keskeiseltä osin suunnattu oikeusalan asiantuntijoille, erityisesti yliopistoille ja tuomioistuimille, yrityksille sekä kansalaisten ja etenkin kuluttajien etuja ajaville ja puolustaville elimille ja järjestöille. Tässä mielessä ehdotetut kysymykset ovat erittäin tarkoituksenmukaisia kattaen lähes kaikilta osin Rooman yleissopimuksen soveltamiseen liittyvät kysymykset.

1.12

Komitea katsoo tässä lausunnossaan parhaimmaksi ryhmitellä kysymykset aihekokonaisuuksittain erotellen yleisluontoiset kysymykset erityisluonteisista ehdotuksista.

1.13

Koska vihreä kirja sisältää runsaasti oikeusopillista ja oikeustapauksia koskevaa informaatiota, jota voidaan käyttää tukena Rooman yleissopimuksen herättämissä kysymyksissä sekä perusteena esitetyille vaihtoehtoisille ratkaisuille, komitea ei kannanottonsa tiivistämiseksi toista kaikkia esitettyjä argumentteja, vaan luettelee tietyissä tapauksissa ainoastaan ehdottamiensa ratkaisujen edut.

1.14

Komitea pyrkii kuitenkin lopullisessa yhteenvedossa esittämään tiiviin vastauksen kuhunkin komission esittämään kysymykseen. Lisäksi se nostaa esille muita seikkoja sekä tekee suosituksia komission tulevaa työskentelyä varten edistääkseen sellaisen välineen laatimista ja käyttöönottoa, joka vastaa alan nykyisiin tarpeisiin.

2.1

Komitea yhtyy komission ehdotukseen siitä, että käsiteltävänä olevan aloitteen oikeusperustana ovat perustamissopimuksen 61 artiklan c alakohta ja 65 artiklan b alakohta, ja on samaa mieltä komission esittämistä perusteista, sillä kyseinen aloite on täysin läheisyysperiaatteen ja suhteellisuusperiaatteen mukainen.

2.2

Käytettävissä olevista yhteisön välineistä komitea pitää asetusta selkeästi parhaimpana, sillä se soveltuu johdonmukaisimmin kyseessä olevien säännösten luonteeseen sekä toimivaltaisten kansallisten tuomioistuinten, yritysten ja luonnollisten henkilöiden liiketoimissaan suorittaman tulkinnan ja soveltamisen yksiselitteisyyttä koskevaan tavoitteeseen.

3.1

Rooman yleissopimus perustuu tiettyihin keskeisiin periaatteisiin ja arvoihin, jotka ovat osa historiallista perinnettä sekä oikeusvaltioiden oikeusjärjestelmien yhteistä perintöä. Kyseisistä periaatteista ja arvoista keskeisimpiä ovat

3.2

Aineellisen oikeuden kannalta oikeusjärjestyksissä säädettyjen, kuluttajaa tai ns. heikompaa osapuolta (työntekijä, vakuutettu tai vakuutuksen ottaja) suojaavien säännösten tarkoituksena ei käytännössä ole pyrkiä tarjoamaan suurempia etuja kuin mitä näille osapuolille oikeuden päätösten mukaan kuuluu, vaan ennemminkin tavoitteena on tasapainottaa ja suhteuttaa kaikenlaisiin sopimussuhteisiin liittyviä velvoitteita. Myös kansainvälisen yksityisoikeuden alalla ns. heikomman osapuolen suojaamista koskevan lähtökohdan rajattuna tavoitteena on ollut lainvalintasääntöjen tavoitteiden asianmukainen toteutuminen tältä osin. Tällä tavoin on estetty lainvalintaoikeuden vääristyminen, joka voisi syntyä sovellettavan lainsäädännön valintaa koskevassa tilanteessa, jossa osapuolten vapaalta vaikuttava valinta kätkee taakseen vahvimman osapuolen yksipuolisesti tekemän valinnan sopimukseen sovellettavasta lainsäädännöstä (lex contractus) (esim. itsenäinen ammatinharjoittaja, omistaja, työnantaja jne.).

3.3

Lisäksi turvautumalla ehdottoman ja välittömän soveltamisen sääntöihin pyritään varmistamaan sekä sopimuksille ominainen vastavuoroisuus (kommutatiivinen oikeudenmukaisuus) sekä se, että ei luovuttaisi tietyistä luonteeltaan julkisista aineellisista tavoitteista, jotka saattavat olla ristiriidassa eurooppalaisten valtioiden sosiaalisen ja taloudellisen järjestelmän kanssa. Näin voidaan saavuttaa myös oikeudenmukaista jakoa koskevia tavoitteita (distributiivinen oikeudenmukaisuus).

3.4

Kyseiset näkemystavat, jotka ovat ankkuroituneet tiiviimmin tai löyhemmin kansainväliseen yksityisoikeuteen, ovat oikeusvarmuuden tavoitteiden mukaisia, eivätkä ne yleisesti ottaen ole ristiriidassa tuomioiden yhdenmukaisuuden kanssa edes suhteessa kolmansiin valtioihin vaan siis sopusoinnussa yleisen pyrkimyksen kanssa päästä valituissa yhteyksissä yleispätevyyteen. Huolimatta varauksesta, joka koskee tarvetta turvata oikeusjärjestyksen perusteita koskevien tiettyjen intressien toteutuminen tai tarvetta soveltaa tiettyjä suojaavia sääntöjä, jotka on mahdollisesti johdettu osaksi kansallista lainsäädäntöä saatetusta yhteisön oikeudesta (13), ETSK katsoo, että kyseistä aihetta koskevan yhteisön uuden asetuksen on jatkossakin perustuttava keskeisiltä osin edellä mainittuihin periaatteisiin ja arvoihin.

4.1

Rooman yleissopimuksen soveltamisesta ja sen tulevaisuudesta esitetyt kysymykset voidaan jakaa sisä- ja ulkosyntyisiin. Edelliset voidaan johtaa Rooman yleissopimuksen varsinaisista säännöistä ja niiden taustalla olevista arvosidonnaisista valinnoista sekä käytetyistä menetelmistä, jälkimmäiset perustuvat esim. toisaalta yleissopimuksen ja toisaalta yhteisön oikeuden ja kansainvälisen julkisoikeuden muiden säädösten — erityisesti sellaisten, joilla pyritään yhtenäistämään sopimussuhteisiin liittyviä lainvalintasääntöjä tai aineellisen oikeuden sääntöjä (jotka on jo laadittu tai jotka ovat valmisteilla) (14) — välisiin kytköksiin sekä Rooman yleissopimuksen ja Bryssel I -asetuksen välille tehtäviin kytköksiin (15).

4.2.1

Rooman yleissopimuksen rakenne on perinteisten lainvalintasääntöjen yhdenmukaistamista koskevien yleissopimusten mallien mukainen. Näin ollen soveltamisalan määrittelyä sekä mainintaa siitä, että yleissopimus on luonteeltaan ”universaali” — sitä sovelletaan myös silloin, kun sen määräysten perusteella toimivaltaiseksi katsotaan myös sellaisen valtion laki, joka ei ole allekirjoittanut sopimusta — seuraavat lainvalintasäännöt. Eräiden määräysten säännönmukainen sisällyttäminen on kuitenkin herättänyt varauksia.

4.2.2

Ensinnäkin 3 artiklan määräyksiä seuraavan 4 artiklan yleisluontoinen lainvalintasääntö sisältää tiettyjä erityissääntöjä kiinteää omaisuutta koskevista sopimuksista sekä tavarankuljetussopimuksista. Ottaen huomioon, että tiettyjä sopimuksia käsitellään erillisissä artikloissa, erityissääntöjen jaottelun perustumista kahteen vaihtoehtoiseen kriteeriin olisi syytä tarkistaa ainakin tavarankuljetuksen osalta (jos kyseinen sääntö päätetään säilyttää, ks. alla) sen huomioonottamiseksi, että erikoistumisen aste voi vaihdella.

4.2.3

Toiseksi siirtymäkauden määräyksiä ja yhdenmukaista tulkintaa koskevat yleisluontoiset määräykset lukeutuvat määräyksiin, jotka liittyvät läheisesti kansainvälistä yksityisoikeutta koskeviin kysymyksiin. Olisi asianmukaista tarkastella uudelleen kyseisten määräysten sisällyttämistä osaksi järjestelmää.

4.3.1

Rooman yleissopimuksessa ei ole pyritty ulottamaan yhdenmukaistamista kaikkiin sopimuksia koskeviin lainvalintatilanteisiin. Sen soveltamisalan ulkopuolelle jäävät näin sopimusvelvoitteet, jotka koskevat perhesuhteita ja perintöasioita, velkasitoumuksia, yritystoimintaa, edustus- tai välitystoimintaa sekä trusteja ja yhteisön alueella riskejä kattavia vakuutussopimuksia.

4.3.1.1

Osa soveltamisalan ulkopuolelle jättämisistä johtui siitä, että oli jo olemassa muita, yhdenmukaistamisen kansainvälisellä tasolla takaavia sääntelyvälineitä, tai siitä, että valmisteilla oli tuolloin erityisiä yhdenmukaistamissäädöksiä.

4.3.1.2

Olisi syytä tehdä yhteenveto tuolloin meneillään olleesta työskentelystä ja pohtia uudelleen asetuksen soveltamisalaa.

4.3.2

Kun otetaan huomioon yhdenmukaistamispyrkimys sekä tulevan asetuksen sääntöjen yleisluonteisuus, on suositeltavaa laatia sen soveltamisala mahdollisimman laajaksi ja ulottaa se esimerkiksi kaikkiin vakuutussopimuksiin ja poistaa näin 1 artiklan 3 ja 4 kohdat sekä jättää yhteisön oikeuden ja kansallisten järjestelmien vastuulle kyseisten säännösten yhteensovittaminen mahdollisten kansalliseen lainsäädäntöön saattamista koskevien pakottavien vakuutussäännösten kanssa. (16)

4.4.1

Vaikuttaa asianmukaiselta, että asetus tulee säilymään Rooman yleissopimuksen tavoin yleiskattavana. Sen lainvalintasääntöjä sovelletaan näin ollen myös silloin, kun on tehty lakiviittaus kolmannen valtion lakiin. Toisena vaihtoehtona olisi muuttaa asetuksen soveltamisalaa niin, että se rajataan esimerkiksi tietynlaisten sopimusten lainvalintaratkaisuihin. Ongelmana tässä olisi määritellä, mikä on yhteisön sopimusoikeuden piiriin kuuluva sopimus tai missä tapauksessa sopimus vaikuttaa tai saattaa vaikuttaa yhteisön oikeusjärjestelmään, talouselämään tai yhteisön alueeseen.

4.4.2

Yhteisön lainsäädäntöpolitiikan tavoitteiden kannalta ei myöskään riittäisi, että yhdenmukaistettuja lainvalintasääntöjä sovellettaisiin ainoastaan silloin, kun niiden perusteella olisi sovellettava jäsenvaltion lakia, ja jätettäisiin toimimatta muissa tapauksissa, vaikka sopimuksella olisi merkittäviä vaikutuksia yhteisön alueeseen tai asioiden tilaan yhteisössä. Tällöin yhteisön suojelua koskevien tiettyjen tavoitteiden toteutuminen voitaisiin varmistaa vain jäsenvaltioiden sisäisten lakien ja yhteisön muiden säädösten avulla.

4.5.1

Mitä tulee ei-valtiollisen säädöskokonaisuuden valinnan mahdollisuuteen — on sitten kyse yleisistä oikeusperiaatteista tai lex mercatoria -lain käsittämistä kaupallisen toiminnan tavoista tai käytänteistä, jotka ovat joko kirjoitetussa tai kirjoittamattomassa muodossa ja kansainvälisten kollektiivisten elinten systematisoimia tai systematisoimatta jättämiä — kun otetaan huomioon kyseisten säädöskokonaisuuksien tarkastelussa mahdollisesti esille tulevat vaikeudet, vastahakoisuus hyväksyä tällainen lakiviittaus sekä oikeuskäytäntö, kansallisten lakien merkitys ja kyseisenkaltaisten säädöskokonaisuuksien nykyinen kehitysvaihe ja niiden hajanaisuus, olisi järkevää jatkaa Rooman yleissopimuksen mukaista käytäntöä niin, että valinnanvapaus on riippuvainen valtiotason oikeusjärjestyksestä. (18)

4.5.2

Mitä tulee mahdollisuuteen valita johonkin kansainväliseen yleissopimukseen sisältyvä järjestelmä, voitaneen täsmentää, että kyseinen valinta merkitsee päätöstä lainvalintasäännöstä ja on hyväksyttävissä, kunhan kyseessä olevan sopimuksen mukaan sen soveltaminen edellyttää molempien osapuolten hyväksymistä (19). Tällaiseen lakiviittaukseen kohdistuisivat tavanomaiset rajoitteet, joita ovat muut kansainväliset velvoitteet, joihin oikeuspaikka on sidoksissa, ehdotonta ja välitöntä täytäntöönpanoa koskevat säännökset sekä kansainvälisen oikeusjärjestyksen perusteet. (20)

Valittaessa sellainen yleissopimus, jossa oikeuspaikan valtio on osapuolena ja jossa määrätään, että sen järjestelmää sovelletaan osapuolten valinnan kohdistuessa kyseiseen yleissopimukseen, kysymys on erilainen. Asetuksessa on taattava, että se ei haittaa sellaisten erityisten yleissopimusten soveltamista, joihin valtiot ovat kansainvälisellä tasolla liittyneet tai liittyvät (ks. 21 ja 24 artikla).

4.5.3

Lainvalintaa koskevien sopimusten sekä välityslausekkeiden poissulkemisen jatkaminen on hyväksyttävissä menettelytapakysymysten (joita säätelevät oikeuspaikan laki [lex fori] ja Bryssel I -asetus silloin, kun tapaus kuuluu kyseisen asetuksen soveltamisalaan, sekä lisäksi mahdolliset muut kansainväliset säännöt) ja sopimuksiin liittyvien kysymysten läheisyyden johdosta, vaikka tavoiteltu yhdenmukaisuus tästä kärsiikin.

4.5.3.1

Jos tästä aiheesta päätetään kuitenkin laatia sääntö, on aina pidettävä huolta siitä, että turvataan olemassa olevat yhteisön oikeuden tai kansainvälisten sopimusten yleisluontoiset tai erityiset säännökset sen lisäksi, että tarkastellaan seikkaperäisesti nimenomaan sopimuksiin liittyviä näkökohtia, jotka sisältyisivät kyseiseen mahdolliseen lainvalintasääntöön, jättämällä valtioille menettelytapoja koskevien seikkojen ja vaikutusten sääntely, sillä kyseiset seikat koskevat poikkeuksetta niiden oikeusjärjestelmiä.

4.5.3.2

Jos kyseisenkaltaisen säännön soveltamisala on asianmukaisesti perusteltu ja määritelty, lainvalintatilanteessa voitaisiin aina osoittaa lex contractus eli laki, jota sovellettaisiin sopimuksessa sillä edellytyksellä, että sopimus on pätevä.

4.5.4

Sopimuspuolten implisiittisen tahdon selvittäminen on ongelmallista. Koska tämä selvittely on luonteeltaan konkreettista ja riippuu tapauskohtaisista olosuhteista, vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta jättää se tuomarin harkittavaksi oikeudenkäyntisääntöjen mukaisesti suoritettavan todisteiden tutkinnan yhteydessä.

4.5.5

Vaikka lakiviittauksen jälkikäteinen valinta tai sopimuspuolten valitseman lakiviittauksen muuttaminen jälkikäteen (3 artiklan 2 kohta) perustuvat Rooman yleissopimuksen määräysten tulkintaan ja sen lainvalintasäännön tavoitteisiin, on syytä täsmentää, että kyseisenkaltaisella jälkikäteisellä lakiviittauksella voi olla takautuvia vaikutuksia (ex tunc), mikäli kolmansien asema on turvattu.

4.7.1.1

On yleisesti myönnetty, että Rooman yleissopimuksen määräyksissä ei ole kannettu suuremmin huolta kuluttajansuojasta tai muista sopimussuhteiden ”heikommista osapuolista” ja että näin ollen siihen perustuva järjestelmä ei ole kaikkein tarkoituksenmukaisin tehokasta kuluttajansuojaa ajatellen (25).

4.7.1.2

Onkin tarkasteltava monia näkökohtia, jotta uuteen asetukseen perustuvassa järjestelmässä otettaisiin asianmukaisesti huomioon yksittäisten kuluttajien epäedullinen asema kansainvälisiä sopimuksia laadittaessa erityisesti silloin, kun kyse on ennalta laadituista sopimuksista, joita kutsutaan ”vakiosopimuksiksi”, sekä etenkin hyvin teknisillä aloilla, kuten rahoituspalvelualalla tai sähköisiä palveluita koskevissa sopimuksissa. Näistä näkökohdista voidaan mainita etenkin kuluttajan käsite sekä kuluttajasopimuksen käsite, joka voisi kuulua 5 artiklan piiriin (tiettyjen liikkuvien kuluttajien nykyinen poissulkeminen; tiettyjen kiinteää omaisuutta tai sen käyttöön liittyviä mahdollisia suorituksia koskevien sopimusten poisjättäminen — timesharing; ongelma, joka liittyy kyseisten määräysten soveltamiseen sellaisiin sopimuksiin, joiden solmimiseen on käytetty uusia sähköisiä välineitä, joiden avulla on toteutettu myös sopimukseen liittyvä mainonta ja/tai annettu sitä koskeva kauppatarjous); valitun täydentävän yhteyden sopivuus nykyisessä Rooman yleissopimuksessa; tarve sovittaa yhteen 4, 5 ja 9 artiklan määräykset; tavallisten kuljetussopimusten nykyinen poissulkeminen; yhteys Bryssel I -asetukseen. Ei tule myöskään unohtaa sitä, että säännöstöä ei tule muuttaa siten, että kuluttajan kanssa sopimuksen tekevä elinkeinonharjoittaja ajautuu epätasapainoiseen asemaan. On otettava huomioon, että myös elinkeinonharjoittajan luottamus ja oikeusvarmuus turvataan kansainvälisen yksityisoikeuden tasolla.

4.7.2.1

5 artiklan 1 ja 2 kohta: Tähän kuluttajasopimuksia koskevaan erityismääräykseen kehotetaan sisällyttämään liikkuvan kuluttajan käsite.

4.7.2.1.1

Kun otetaan huomioon sähköisten välineiden merkitys ja niihin liittyvä problematiikka, olisi asianmukaista, jos kuluttajasopimuksia — on sitten kyse sähköisestä kaupankäynnistä tai ei — varten olisi olemassa yksi ainut lainvalintasääntö, jotta sähköisten välineiden käytölle ei asetettaisi esteitä.

4.7.2.1.2

Jotta edellä mainitut kaksi tavoitetta voitaisiin saavuttaa, 5 artiklan soveltamisalan määritelmässä ei tulisi enää ottaa huomioon tiettyjen, tällä hetkellä tärkeinä pidettyjen seikkojen sijaintia. Näitä ovat esimerkiksi sopimustarjous, tavaran tai palvelun mainonta, ilmoitus halusta tehdä sopimus tai yleisesti ottaen sopimuksen solmimiseksi välttämättömät toimet.

4.7.2.1.3

Tästä huolimatta säännön soveltamisalan ulkopuolelle on edelleen jätettävä tapaukset, joissa kuluttaja ilman myyjän antamaa neuvoa tai kehotusta siirtyy myyjän maahan tai tosiasiallisesti vastaanottaa tuotteen tai suorituksen kyseisessä maassa.

4.7.2.2

5 artiklan 1 kohta: Ehdotetaan, että 5 artikla ulotetaan kattamaan sopimukset, joiden kohteena on kiinteä omaisuus — väliaikaiseen asumiseen kohdistuva esineoikeus, timeshare-sopimus.

4.7.2.3

5 artiklan 3 kohta: Olisi syytä tarkastella 4 artiklan täydentävän säännön soveltamista sekä kuluttajan asuinpaikan lain soveltamista koskevan nykyisen lisäkriteerin korvaamista. Tämä ratkaisu turvaisi edelleen molempien osapuolten oikeusvarmuuden ja luottamuksen. Lisäksi ei ole ollenkaan varmaa, että kuluttajan asuinpaikan laki olisi hänelle todellisuudessa muita lakeja edullisempi.

4.7.2.4

5 artiklan 2 ja 3 kohta: Kuluttajan asuinpaikan lain pakottavilla säännöksillä on jatkossakin turvattava kuluttajan vähimmäissuoja. 3, 4 ja 9 artiklan mukaan kyseiset säännökset ovat etusijalla sovellettavan lain järjestelmään nähden, paitsi siinä tapauksessa, että myyjä pystyy esittämään riittävää näyttöä siitä, että kohtuullisista ponnisteluista huolimatta hän ei ole saanut tietoonsa kuluttajan asuinpaikkaa.

4.7.2.5

5 artiklan 2 kohta: Mitä tulee sähköisiä välineitä apuna käyttäen solmittuun etäsopimukseen ja liikkuvan kuluttajan sisällyttämiseen, kun otetaan huomioon elinkeinonharjoittajan perustellun luottamuksen suojaaminen, asuinpaikan lain vähimmäissuojasääntöön ei tulisi nojautua, mikäli myyjä osoittaa, että hän ei tiennyt kuluttajan asuinpaikkaa tai että hän ei tiennyt sitä ilman että kyseinen tietämättömyys katsottaisiin myyjän laiminlyönniksi tai että tietämättömyys johtui tiedon salaamisesta kuluttajan taholta eli mikäli kyseinen tietämättömyys voidaan lukea kuluttajan syyksi (näin ei olisi esimerkiksi silloin, jos sopimus olisi solmittu käyttämällä sähköisiä välineitä ja myyjä ei olisi tarjonnut kuluttajalle mahdollisuutta lähettää myyjälle asuinpaikkaansa koskevia tietoja).

4.7.2.6

5 artiklan 2 ja 3 kohta: Kuluttajansuojan maksimoimista esimerkiksi sellaisen vaihtoehtoisen säännön avulla, joka käsittää useita yhteyksiä, ei pidetä tärkeänä, sillä tämä olisi vastoin sitä, mitä on sanottu heikomman osapuolen suojaa koskevasta tulkinnasta. Riittää, että taataan vähimmäissuoja. Lisäksi on tärkeää, että ei tarpeettomasti loukata kummankaan sopimuspuolen turvallisuuden ja luottamuksen arvoja ja että edes tällä alalla ei mitätöidä täysin osapuolten tahdon merkitystä.

Näin ollen komitea katsoo, että kuluttajasopimukset olisi mahdollista ottaa yleisten lainvalintasääntöjen piiriin (nykyinen 3, 4 ja 9 artikla) sillä varauksella, että kuluttajan asuinmaan pakottavien säännösten tälle antama suoja ei heikkenisi, paitsi jos myyjä hyvässä uskossa ei tietäisi kuluttajan asuinpaikkaa. Tietämättömyyttä koskeva todistustaakka kohdistuu aina myyjään, vaikka tämä osoittaisi tehneensä kohtuullisia ponnisteluja.

4.7.2.7

5 artiklan 4 ja 5 kohta: Komitea katsoo, että tavallisten kuljetussopimusten jättäminen 5 artiklan määräysten soveltamisalan ulkopuolelle ei ole perusteltua, vaikka tämä merkitsisi eri lakien huomioon ottamista samaa kuljetusoperaatiota koskevien eri saatavien osalta (sen sijaan vaikuttaisi järkevämmältä, että vastaavanlainen poissulkeminen säilytettäisiin Bryssel I -asetuksen 15 artiklassa kanteiden keskittämiseksi saman tuomioistuimen alaisuuteen).

4.7.2.8

Kyseisessä artiklassa ei ehkä olisi välttämätöntä määrätä jäsenvaltion pakottavien säännösten ehdottomasta soveltamisesta, kunhan sopimus sisältää läheisen yhteyden tähän jäsenvaltioon, joka on muu kuin se jäsenvaltio, jossa kuluttaja asuu (yhteys voisi koskea tarjouksen julkistamispaikkaa tai mainontapaikkaa — ks. Saksassa 27. kesäkuuta 2000 annettu laki (26)), ottaen huomioon sekä nykyiset ehdotukset niin kutsuttujen yhteisön sisäisten sopimusten osalta että se, mitä määrätään 7 artiklan 1 kohdassa, vaikka tässä tapauksessa päätös kyseisten sääntöjen soveltamisesta voisikin jäädä tuomarin tehtäväksi (riippumatta yleisesti tunnetuista epäilyistä, jotka koskevat kyseisen säännön piiriin kuuluvia määräyksiä).

4.7.2.9

Koska Rooman yleissopimuksessa ja Bryssel I -asetuksessa esitetyt perusteet favor personae -periaatteesta ovat samat — huolimatta siitä, että niiden lainvalintasäännöt sisältävät säännöksiä, jotka eivät ole keskenään yhteensopivia kyseisen kahden lakitekstin erilaisten tavoitteiden vuoksi — komitea pitää hyödyllisenä Bryssel I -asetuksen 15 artiklan saattamista sopusointuun 5 artiklan säännön puitteissa kuluttajasopimuksiin tehtävän laajennuksen kanssa etenkin, jos päätetään olla enää ottamatta huomioon tiettyjen sopimusta edeltävien tai sen solmimista edellyttävien toimien toteuttamispaikkaa (ks. asetuksen 15 artiklan 1 kohdan 3 alakohta).

4.8.2.1

Komitea katsoo, että tavallisen työskentelypaikan lain soveltaminen tulisi vahvistaa siinä tapauksessa, että on kysymys väliaikaisesta työhön lähettämisestä, ja täsmentää samalla, että sopimuksen solmiminen vastaanottavassa maassa aikaisempaan työnantajaan nähden samaan konserniin kuuluvan työnantajan kanssa ei estä väliaikaisen työhön lähettämisen jatkumista. Edellä mainittu ei estä vapaasti valitsemasta sovellettavaa lainsäädäntöä nykyisen 6 artiklan määräysten mukaisesti.

4.8.2.2

Komitea kehottaa kuitenkin vielä pohtimaan, onko syytä sisällyttää mukaan sääntö, jolla turvataan direktiivin 96/71 kansalliseen lainsäädäntöön saattamista koskevien säännösten toimeenpaneminen vastaanottavassa maassa (28).

4.8.2.3

Huolimatta yrityksistä määritellä väliaikaisen työhön lähettämisen käsite ja ottaen huomioon liike-elämän moninaiset kuviteltavissa olevat tilanteet ja olosuhteet on ehkä tarkoituksenmukaista olla määrittelemättä (joko ex ante tai ex post) kyseistä käsitettä tiukasti, vaan jättää tuomarin arvioitavaksi tapauskohtaisesti, onko kyseessä väliaikainen työhön lähettäminen.

4.8.2.4

Huolimatta aiemmin mainitun Rooman yleissopimusta koskevan muistion antamasta avusta sekä kansainvälisessä oikeusteoriassa ilmenneestä kompromissihakuisuudesta saattaisi olla aiheellista käyttää tilaisuutta hyväksi erityisen ratkaisun vakiinnuttamiseksi työskentelyyn laivoilla ja ilma-aluksissa, jotka säännöllisesti liikennöivät kansainvälisillä reiteillä, sekä öljyn- ja kaasunporauslautoilla. Kyseiset tapaukset voitaisiin ottaa 6 artiklan 2 kohdan b alakohdan täydentävän kriteerin piiriin pitäen 6 artiklan 2 kohdan loppuosan poikkeuslauseke ennallaan.

4.8.2.4.1

Näin voitaisiin myös välttää houkutusta pitää kyseisiä kuljetusvälineitä jollakin tavoin alueiden ulkopuolisina ja soveltaa sen maan lakia, jonka lipun alla alus purjehtii, joka, kuten on yleisesti tiedossa, ei aina edusta läheisintä yhteyttä etenkään mukavuuslippulaivojen (pavillons de complaisance, flags of convenience, bandiere di compiacenza, convenienza tai ombra) tapauksessa.

4.8.2.4.2

Sen estämättä, mitä nykyisen 6 artiklan 1 kohdassa määrätään, sovelletaan sen toimipaikan sijaintivaltion lakia, joka on ottanut työntekijän työhön, jos työntekijä ei tavallisesti työskentele kyseisessä maassa tai jos hän työskentelee rekisteröimistä edellyttävässä kuljetusvälineessä, joka ei liikennöi kyseisessä maassa, tai avomerellä sijaitsevalla öljyn- tai kaasunporauslautalla tai alueella, joka ei ole minkään valtion hallinnassa, ellei tapaukseen sitä koskevat konkreettiset olosuhteet huomioiden liity läheisemmin jokin toinen laki.

4.8.2.5

Mitä tulee yleisiin työehtosopimuksiin, jotka ovat voimassa sellaisissa valtioissa, joita koskee jokin useita paikkoja käsittävä työsopimussuhde, kansainvälisen oikeusteorian mukaisesti — huolimatta keskustelusta, jota on käyty yleisten työsopimusten dogmaattisesta luonteesta — on syytä muistaa, että yleisten työsopimusten lausekkeita sovelletaan siinä tapauksessa, että ne katsotaan kansainvälisesti pakottaviksi säännöksiksi jonkin asiaankuuluvan lain — joko 6 artiklan (kun kyse on sopimuksesta lakiviittausta koskevassa maassa, lex loci laboris -laista tai sen toimipaikan sijaintivaltion laista, joka on ottanut työntekijän työhön) tai 7 artiklan — puitteissa.

4.8.2.6

Toisaalta tilaisuutta voitaisiin käyttää hyväksi sen täsmentämiseksi, tuleeko asetusta soveltaa kansainvälisiin työehtosopimuksiin. Kyseisten välineiden erityislaatuisuus sekä niiden vielä suhteellinen kehittymättömyys kansainvälisessä käytännössä, kuten myös käsitteellinen erimielisyys työehtosopimusten luonteesta ovat riittäviä perusteita asian harkitsemiseksi.

4.8.2.6.1

Itse asiassa työsopimusalan normatiivisten ratkaisujen lähentäminen on tarkoituksenmukaista tehdä yhteisön pyrkimysten puitteissa yhdenmukaistaa tai lähentää jäsenmaiden aineellisia lakeja. Näiden pyrkimysten tuloksena voidaan mahdollisesti laatia kansainvälisiä ja/tai yhteisöä koskevia työehtosopimuksia sekä määritellä niitä koskevat ehdot. Kyse on siis sellaisesta tavoitteesta ja tehtävästä, joka ei niinkään sijoitu lainvalintasääntöjen tiukasti määriteltyyn kenttään — joka kuuluu asetuksen piiriin — vaan ennemminkin aineellisen oikeuden lähentämisen kenttään.

4.10.2.1

Komitea kehottaa korvaamaan nykyisen 3 artiklan 3 kohdan, joka koskee yhden ainoan valtion lainsäädännön piiriin kuuluvaa sopimusta (sillä linjaus tulee väistämättä säilymään silloinkin, kun nimenomaista sääntöä ei ole olemassa), koska lainvalintasäännöllä ei tule puuttua puhtaasti maan sisäiseen tilanteeseen. Osapuolten yhden ainoan valtion lainsäädännön piiriin kuuluvan sopimuksen puitteissa tekemä viittaus vieraan valtion lakiin ei voi koskaan estää soveltamasta sopimukseen sen oikeusjärjestelmän pakottavia säännöksiä, johon kaikki tilanteeseen vaikuttavat tekijät liittyvät.

4.10.2.1.1

Näin ollen kyseistä viittausta ei tule nähdä lainvalintaoikeuteen liittyvänä viittauksena (kollisionsrechtliche Verweisung), vaan se voi olla ainoastaan aineellista oikeutta koskeva viittaus tai liittyä pelkkään aineellisen oikeuden yhdistämiseen (materiellrechtliche Verweisung). Toisin sanoen kyse on kansallisen aineellisen oikeuden piiriin kuuluvasta tahdonautonomian ilmauksesta eikä osapuolten vapaasta lainvalintasäännöksen valinnasta, sillä osapuolet voivat päättää sovellettavasta laista ainoastaan ollessaan sopimuspuolia sellaisessa sopimuksessa, jolla on yhteyksiä useisiin valtioihin.

4.10.2.1.2

Edellä mainitun säännön poistamisesta syntyvälle paikalle — myös sääntöjärjestelmää kokonaisuudessaan ajatellen kyseinen kohta (3 artiklan 3 kohta) olisi tarkoituksenmukainen — voidaan sijoittaa sääntö, joka koskee sopimusalaltaan ”yhteisön sisäistä” sopimusta, johon — riippumatta siitä, tehdäänkö lakiviittaus kolmanteen valtioon — tulisi aina soveltaa yhteisön oikeuden kansalliseen lainsäädäntöön saattamista koskevia tai pakottavia sääntöjä, jotka ovat voimassa täydentävästi sovellettavassa oikeusjärjestyksessä.

4.10.2.1.3

Komitea katsoo, että kyseisen rajoituksen tulisi päteä ainoastaan silloin, kun kaikki sopimukseen sisältyvät objektiiviset liitännät kytkevät sen jäsenvaltioihin. Kun otetaan kuitenkin erityisesti huomioon mahdollisuus tehdä lakiviittaus tai muuttaa lakiviittausta sovellettavasta laista sopimuksen solmimisen jälkeen, tulisi ehkä mainita kaikki sopimuksen liitännät yhteisön alueella lainvalinnasta päätettäessä eikä sopimusta solmittaessa, kuten vihreässä kirjassa on ehdotettu.

4.10.2.1.4

Tällä tavoin varmistetaan välittömästi se, että yhteisön johdetun oikeuden vähimmäistaso toteutuu siinä tapauksessa, että osapuolten ”yhteisön sisäistä” sopimusta koskee professio iuris.

4.10.2.2

On pohdittava, onko tarkoituksenmukaista tai soveliasta sisällyttää mukaan yleisluontoinen säännös, jossa säädetään yhteisön oikeuden kansalliseen lainsäädäntöön saattamisesta johtuvien pakottavien kuluttajansuojasäännösten soveltamisesta tapauksissa, joissa sopimus liittyy läheisesti jäsenvaltioon (tässä tapauksessa sovellettaisiin kyseisen jäsenvaltion kansalliseen lainsäädäntöön saattamista koskevia sääntöjä). Tästä esimerkkinä on Saksassa vuonna 2000 annettu laki.

4.10.2.2.1

Mahdollisesti kuitenkin 7 artiklan määräykset (jotka jättävät kaikissa tapauksissa tuomarille tiettyä harkintavaltaa) yhdessä yhteisön oikeuden ensisijaisuuden sekä 3 artiklan 3 kohdan ja 5 artiklan — vaikka siihen tehtäisiin korjauksia — (ks. yllä; mahdollistaa sen, että täydentävästi sovellettava laki on 4 artiklassa mainittu laki ainoastaan vähimmäissuojaa koskevalla varauksella) sekä 6 artiklan (jossa edellytetään tiettyjen oikeusjärjestelmien kansalliseen lainsäädäntöön saattamista koskevien sääntöjen soveltamista; tässä tarkoitetaan etenkin sellaista oikeusjärjestelmää, jota on sovellettava aineellisten sääntöjen perusteella, tai lähetetyn työntekijän vastaanottavan maan oikeusjärjestelmää) kanssa ovat riittäviä kyseistä soveltamista varten. (30).

4.10.2.3

Sen lisäksi mitä esitettiin 3 artiklan 3 kohdasta, on syytä todeta uudelleen, että erot direktiivien saattamisessa osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä sekä ongelma, joka johtuu siitä, että direktiivejä ei saateta osaksi kansallista lainsäädäntöä, ovat kysymyksiä, jotka eivät näytä liittyvän lainvalintasääntöjä koskevaan erityisalaan, vaan yhdenmukaistamispyrkimyksiin. Jäsenvaltioiden tehtävänä on varmistaa kansallisessa lainsäädännössään yhteisön oikeuden tavoitteiden toteutuminen direktiivien alaan kuuluvissa tapauksissa.

4.10.2.4

Huolimatta otsikon mahdollisesta epäselvyydestä sekä siitä, että se viittaa tietynlaiseen ”pakottavien säännösten” käsitteelliseen menneisyyteen, 7 artiklan sääntöjen määrittely olisi tarkoituksenmukaista säilyttää muodollisella tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että artiklassa tulisi viitata kyseisten sääntöjen soveltamisen välittömään luonteeseen riippumatta lainvalintasääntöihin perustuvasta sovellettavasta lainsäädännöstä sen sijaan, että ryhdyttäisiin aineellisen oikeuden näkökulmasta käsin tarkastelemaan kyseisten sääntöjen tarkoitusta tai sisältöä.

4.10.2.4.1

Itse asiassa 7 artiklan vaatimukset ovat yksi keino päätösten yhdenmukaistamiseksi. Lisäksi sen avulla edistetään tiettyjen, kansalliseen lainsäädäntöön saattamista koskevien yhteisön oikeuden säännösten soveltamista, sillä kyseisiä säännöksiä ei mahdollisesti sovellettaisi Rooman yleissopimuksen muiden määräysten johdosta (tai sen johdosta, että jonkin valtion oikeusjärjestelmässä kansalliseen lainsäädäntöön saattaminen on tehty puutteellisesti, mikä havaitaan jonkin lainvalintasäännön yhteydessä, tai edelleen sen johdosta, että kyseistä kansalliseen lainsäädäntöön saattamista ei ole toteutettu lainkaan), vaikkakaan jälkimmäisessä tapauksessa ei näytä olevan kyse artiklan normatiivisesta perustavoitteesta, sillä 7 artiklan 1 kohta on luonteeltaan ”universaali”.

4.10.2.5

Pakottavien säännösten tai kolmansien valtioiden ehdottomasti ja välittömästi sovellettavien säännösten osalta on pohdittava, kumpi keinoista on parempi: periaate tuomioiden yhdenmukaisuudesta kansainvälisellä tasolla, mihin kansainvälinen yksityisoikeus tähtää, vai yhdenmukaisuuden tavoite, joka on Rooman yleissopimuksen — ja tulevan asetuksen — perustana (31).

4.10.2.5.1

Komitea myöntää, että on parempi ottaa kyseiset kolmannen valtion oikeusjärjestelmään kuuluvat säännökset huomioon tai soveltaa niitä kansainvälisen yksityisoikeuden arvojen toteuttamiseksi. Se pitää riittävänä sitä, että tuomarille annetaan harkintavaltaa, kuten on asianlaita jo nykyään, kun arviointi kyseisen soveltamisen välttämättömyydestä tai kyseisestä huomioonottamisesta — sikäli kuin säännökset ovat kansainvälisen yksityisoikeuden tavoitteiden mukaisia — perustuu tapauksen olosuhteita sekä kyseisten kolmansien valtioiden oikeusjärjestysten sisältöä kokonaisuudessaan koskevaan yksityiskohtaiseen analyysiin (lisäksi nykyisessä tekstissä kehotetaan tuomaria ottamaan seikkaperäisesti huomioon kyseisiin sääntöihin turvautumatta jättämisen luonne, tarkoitus sekä siitä koituvat seuraukset, mikä on verrattavissa soveltamista tai huomioon ottamista koskeviin seurauksiin).

4.10.2.5.2

Tämä harkintavalta saattaa olla riittävä etenkin, kun otetaan huomioon, että varmuuteen ja ennustettavuuteen liittyviin riskeihin on myönnytty jo siinä vaiheessa, kun kyseisille säännöksille annettiin hyväksyntä. Noiden säännösten soveltamista tai huomioonottamista koskevien vaatimusten liiallinen täsmentäminen saattaisi osoittautua hyvin vaikeaksi tehtäväksi, jos se tehdään abstraktilla tasolla, mutta se saattaisi myös vaikuttaa tuomariin estäen häntä arvioimasta asianmukaisella tavalla oikeusvarmuuteen liittyviä vaatimuksia kunkin tapauksen kohdalla erikseen. Loppujen lopuksi kyseisenkaltaiset täsmennykset estäisivät siis säännösten perustavoitteiden toteutumisen.

4.10.2.6

Ottaen huomioon, että yhteisön oikeuden ensisijaisuus on jo vakiintunut, ja huolimatta sen ohjeellisesta arvosta olisi tarkasteltava sitä, onko tarpeetonta vakiinnuttaa kiistattomalla tavalla tapauksessa Arblade sovellettu lähestymistapa eli mahdollisuus sisällyttää 7 artiklaan muistutus siitä, että ehdottoman ja välittömän täytäntöönpanon pakottavien säännösten soveltaminen ei voi merkitä epäoikeutettua estettä liikkumisvapaudelle, josta säädetään primaarioikeudessa.

4.13.1

Käsitteellisten viitekehysten selkeyttämistä koskeva komparatiivinen näkökohta (esim. factoring): Voidaan pohtia, tuleeko mukaan sisällyttää selventäviä täsmennyksiä, jotka edistävät yhdenmukaistamisen tavoitetta ja joissa törmätään kansallisten lainsäädäntöjen eri vivahteisiin. Lisäksi on otettava huomioon näiden kahden määräyksen (12 ja 13 artikla) välinen läheisyys lainvalintaa koskevan näkemyksen osalta sekä näin ollen valittujen yhteyksien osalta, mistä käy ilmi se, että kyseiset suhteet käsittävät kolme osapuolta.

4.13.1.1

Koska kyse on nimenomaan pätevyyteen liittyvästä kysymyksestä, komitea katsoo, että asia on jätettävä tuomarin päätettäväksi etenkin, koska oikeusvarmuus ei näytä joutuvan kestämättömään vaaraan ottaen huomioon molempien lainvalintasääntöjen — jotka johtavat lopulta eri lakien distributiiviseen soveltamiseen — samankaltainen rakenne.

4.13.2

Kysymys saatavan siirtoon vetoamisesta kolmansia vastaan (joilla on mahdollisesti oikeuksia, jotka voidaan siirtää saatavan siirtäjälle / alkuperäiselle velkojalle): Ongelmana on se, pitäisikö asetuksessa mainita selvästi asian sääntelyyn parhaiten sopiva laki, kun otetaan huomioon oikeuspaikkaan kohdistuvaan keinotteluun (forum shopping) liittyvä uhka. Yhdenmukaistamistavoitteen perusteella on suositeltavaa yhtenäistää kysymykseen sovellettava sääntö, jolloin osapuolet luopuisivat mahdollisesta oikeuspaikkaan kohdistuvan keinottelun harjoittamisesta. Asianmukaista huomiota olisi kiinnitettävä varmuuden ja ennustettavuuden merkitykseen sekä riskeihin, jotka aiheutuvat turvautumisesta eri lakeihin. Sillä edellytyksellä, että ennustettavuus ei kärsi ja että kaikille kolmansille osapuolille, joilla on toistensa kanssa kilpailevia siirronsaajien vaateita saatavan siirtäjään nähden, taataan yhdenmukainen kohtelu, komitea katsoo tarkoituksenmukaiseksi soveltaa lakia siirretystä saatavasta.

4.13.3

Kysymys siirronsaajia koskevasta lainvalinnasta ja sen ratkaisemisesta: Edellisessä kohdassa esitetyt seikat pätevät mutatis mutandis myös tässä käsiteltävään kysymykseen. Komitea ehdottaa mahdollista turvautumista siirretyn saatavan lakiin siinä tapauksessa, että eri siirtosuhteita sääntelevät oikeusjärjestelmät ovat ristiriidassa keskenään (vaikkakin kyseisen lain ensisijaisuus saattaa johtaa siihen, että eri lakeja sovelletaan yhtäältä siirronsaajiin ja toisaalta kolmansiin, jotka pyrkivät esittämään vaateitaan saatavan siirtäjää / alkuperäistä velkojaa kohtaan, ks. edellinen kohta).

4.13.4.1

Jo Rooman yleissopimusta koskevassa erittäin hyödyllisessä alkumuistiossa todettiin, että aikomuksena ei ole sulkea 13 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle sellaista saatavan siirtymistä, joka ei perustu velvoitteista riippumattomaan maksuun, vaan ennemminkin pelkkään ”lain tunnustamaan taloudelliseen etuun” (35), vaikka saatavan siirtymisestä voikin tällöin tulla ex lege.

4.13.4.2

Ehkä nyt olisi syytä korjata tekstiä sen täsmentämiseksi, että kyseisen mahdollisuuden on sovelluttava myös tähän sääntöön, ja osoittaa, mikä yhteys jää voimaan.

4.13.4.3

Lisäksi olisi asianmukaista täydentää sääntöä tarkentamalla myös, mitä lakia sovellettaisiin saatavan siirtymiseen siinä tapauksessa, että saatavan suorittaminen perustuu perusteltuun taloudelliseen etuun. Kyseeseen voisi tulla laki, jota sovellettaisiin siihen suhteeseen tai tilanteeseen, joka on kyseisen taloudellisen edun perustana. Tuomarille tulisi kuitenkin myöntää riittävässä määrin harkintavaltaa, joka varmistettaisiin esimerkiksi sisällyttämällä mukaan poikkeuslauseke.

5.1

Kuten edellä todettiin (kohta 1.14), huolimatta siitä, että käsillä olevassa lausunnossa on käsitelty muitakin aiheita, jotta komitea voisi antaa mahdollisimman kattavan panoksen komission esille tuomiin kysymyksiin, komitea esittää seuraavassa yhteenvedonomaisesti vastauksen kuhunkin komission esittämään kysymykseen.

5.2.1

ETSK:n jäsenten omilla paikkakunnillaan keräämien kokemusten perusteella on muodostunut yleinen käsitys siitä, että tuomarien tiedot Rooman yleissopimuksesta ovat yleisesti ottaen vähäisiä ja puhtaasti teoreettisia. Harvoilla tuomareilla — etenkin alemmissa tuomioistuimissa — on hyvät tiedot yleissopimuksen sisällöstä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

5.2.2

Yleisellä tasolla tilanne on sama taloudellisten toimijoiden ja etenkin kuluttajien ja pk-yritysten kohdalla. Ainoastaan suuryrityksillä, lähinnä monikansallisilla yrityksillä, on juridistekniset välineet Rooman yleissopimuksen hyödyntämiseksi sopimusten — ja varsinkin vakiosopimusten — laadinnassa.

5.2.3

Omilla paikkakunnillaan hankkimiensa henkilökohtaisten kokemusten perusteella ETSK:n jäsenet ovat myös vakuuttuneita siitä, että kyseinen asiantila haittaa tavanomaisia sopimuspohjaisia neuvotteluita sekä lisää ristiriitoja rajatylittävissä liiketoimissa.

5.5.1

ETSK suhtautuu myönteisesti komission vihreän kirjan kohdassa 3.1.2.2 tekemän ehdotuksen mukaisen lausekkeen sisällyttämiseen erityisesti siitä syystä, että sen avulla voidaan välttää tahdonautonomian väärinkäyttö keinona estää soveltamasta säännöksiä, jotka paremmin suojaavat tiettyjen heikompien sopimuspuolien oikeuksia.

5.5.2

Vastaus käy ilmi lausunnon kohdasta 4.10.2.1. Siinä ehdotetaan muutosta vihreässä kirjassa ehdotettuun sanamuotoon, sillä kyse on kansalliseen oikeuteen kuuluvista säännöistä, vaikka ne perustuvatkin yhteisön lainsäädäntöön.

5.22

Edellä mainittujen kysymysten lisäksi lausunnossa on käsitelty muita aiheita, jotka eivät erikseen sisälly kyselylomakkeeseen ja jotka liittyvät etenkin Rooman yleissopimuksen rakenteeseen (kohdat 4.2.2 ja 4.2.3), sopimuspuolten jälkikäteen sovellettavasta laista tekemän lakiviittauksen aiheuttamiin vaikutuksiin (kohta 4.5.5), tavarankuljetussopimuksiin (kohta 4.6.4.2) sekä oikeushenkilöiden oikeuskelpoisuuteen tai oikeustoimikelpoisuuteen sovellettavaan lakiin (4.12.2).

6.1

Komitea suhtautuu myönteisesti vihreän kirjan kahteen merkittävään tavoitteeseen eli Rooman yleissopimuksen muuntamiseen yhteisön säädökseksi ja sen tekstin uudistamiseen. Ottaen huomioon aiheeseen liittyvät ongelmat komitea kehottaa ryhtymään toimeen viipymättä.

6.2

Komitea katsoo, että yhteisön juridisena välineenä olisi käytettävä asetusta, ja on samaa mieltä siitä, että oikeusperustan muodostavat perustamissopimuksen 61 artiklan c alakohta ja 65 artiklan b alakohta, kuten komissio on esittänyt.

6.3

Komitea vahvistaa olennaisilta osin Rooman yleissopimuksen perusperiaatteet ja katsoo, että ne on säilytettävä asetuksen perustana.

6.4

Yksityiskohtaisissa ehdotuksissaan komitean lähtökohtana on ollut tarve ajantasaistaa Rooman yleissopimuksen määräyksiä yhteisön sisäisten kaupallisten toimien kehittymisen ja uusien, etenkin etämyyntiä koskevien sopimusmuotojen johdosta sekä ratkaista useita tulkintaan liittyviä kysymyksiä, joita oikeusoppineet ja tuomioistuimet ovat tuoneet esille Rooman yleissopimuksen voimassaoloaikana.

6.5

Laatimassaan lausunnossa sekä vastauksissaan 20:een komission esittämään kysymykseen ja oma-aloitteisesti antamissaan vastauksissa komitea on pyrkinyt esittämään ratkaisuja, jotka säilyttävät asianomaisten osapuolten etujen tasapainon ja noudattavat jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien yhteisenä perintönä pidettyjä oikeusperiaatteita.

6.6

Komitea on kuitenkin tietoinen siitä, että se ei ole käsitellyt aihetta läpikotaisin, ja kehottaa sen johdosta komissiota myöhemmin esitettävää lopullista asiakirjaa laatiessaan ottamaan huomioon kaikki sille osoitetut vastaukset ja ehdotukset, jotka se saa vihreään kirjaan sisältyvän erittäin myönteisen aloitteensa puitteissa.